Lainaus:02.01.2006 Liivatesukka kirjoitti:
pikkunoki:

Miksi he*vetissä sanoit aiemmassa viestissäsi että 2 tarina on totta, jos se ei olekaan?

Viisasta porukkaa täällä...

Veikkaisin, että melkeinpä joka toinen tarina täällä on keksitty omasta päästään.

Hyvä sentään että myönsi.

Joku lataus joskus meni 1000kb/s.

Lainaus:02.01.2006 Krayt kirjoitti:
Joku lataus joskus meni 1000kb/s.

Aika nopea yhteys on sinulla....

Heh kerran mulla tuli jotain 2400kb/s 2megsaella netillä.

Lainaus:02.01.2006 loozerr kirjoitti:
Heh kerran mulla tuli jotain 2400kb/s 2megsaella netillä.

kröhöm.. Voin olla varma, että se ei ladannut sillä nopeudella vaikka se niin näytti..

Kyllä tuo minun ainakin latasi sillä nopeudella mitä näytti. Palveluntarjoaja jotain bugittaa.

Nuo keskustelut voitte jättää jonnekkin osiolle missä puhutaan tietokoneista.

Lainaus:11.11.2005 MetalWesa kirjoitti:
Siinä Sinulle

jumalauta et oli pelottava hrrrrr

Näin neeekerin raiskaamassa pikkulapsia

Lainaus:08.01.2006 MadManne kirjoitti:
Näin neeekerin raiskaamassa pikkulapsia

Mitäs yliluonnollista siinä on..?

Lainaus:08.01.2006 Supra kirjoitti:

Lainaus:08.01.2006 MadManne kirjoitti:
Näin neeekerin raiskaamassa pikkulapsia

Mitäs yliluonnollista siinä on..?

Tavallista. Hmm taitaa olla rasisti.

-Uga

Kerran makoilin sängyllä niin sit pistin silmät pariks sekaks kiinni ja ku aukasin ne ni näin Digestive paketin leijuvan.Sit suljin silmät vähäks aikaa taas ni se oli poissa ja totta on!

Mummini veli ja sen vaimo oli yhtenä kauniina, pilvettömänä kevätaamuna nähneet suuren ristin taivaalla. eipä mitään, myöhemmin samana aamuna tuli tieto, että meijän ukki oli kuollu, vaikka oli väitetty, että se selviää. että se olis päässy kotiin pian...

Sit nää ei enää oo aaveita, mutta ikävältä tuntu sillon. joskus tais kello olla yli keskiyön kesällä, oli jo melkosen pimeää ja grillailtiin nuotiolla makkaroita ja kertoiltiin kaikkia juttuja, ku yllättäen metsästä kuulu ihan hitonmoinen rysähdys, ihan kun puu olis kaatunut (ei ollu ees tuulinen yö) ja kuin jokin olis tullu päin, eikä mikään pieni eläin olis ollu kysees. vähänkö siinä pelästyttii ja kaikki syöksy niin kovaa ku ikinä jaloistaa pääsi sisälle ja myöhemmin sitä mentii sitten kattoon. saatto olla karhu, saatto olla hirvi, mutta ikävää se oli. ollaan myös metsätiellä mökillä kävellessä nähty jonkinmatkan päässä suuri tumma varjo, joka on epämiellyttävästi näyttänyt liikkuvan ja metsästä on kuulunu ryskettä. on kyllä otettu jalat alle, karhuja kun sillä seudulla sattuu asumaan

Joo jos kellää on vielä näitä juttuja niin laitelkaa ku näitä on niin kiva kattoo

Mä olen nähnyt mooonta kertaa UFOn

Lainaus:08.01.2006 Retro_man kirjoitti:
Mä olen nähnyt mooonta kertaa UFOn

ja minä apinan sen kyydissä

Lainaus:08.01.2006 pede02 kirjoitti:
[quote]
08.01.2006 Retro_man kirjoitti:
Mä olen nähnyt mooonta kertaa UFOn

ja minä apinan sen kyydissä

Total REEEEPS!!!!!1

Hyppäsin ja pysyin ilmassa 2 sekkaa. Yleensä ihminen pysyy vaan yhen .

ESITTELY:
"Maatila myytävänä halvalla" luki kyltissä jota oltiin juuri nostamassa pois
vanhalta maatilalta jossa muuttomiehet raivasivat tietä itselleen, uusille
sekä vanhoille huonekaluille. Oli kylmä aamu. Muutto piti tehdä varhain
aamulla, että uudet omistajat saisivat kunnon yösijan ennen hämärän tuloa,
joka tuli todella aikaisin, talvesta johtuen.

Talossa oli ylä- sekä alakerta. Yläkerta oli todella yksinkertainen: ei
huoneita, se oli vain suurin piirtein tarkoitettu isoksi työhuoneeksi tai
vieraiden makuusijaksi. Huoneen oikeassa laidassa oli iso, betoninen
kyhäelmä kattoon, joka tuli alakerrasta, takasta. Portaat alakerrasta
yläkertaan alkoivat heti eteisestä. Eteisessä oli väliovi alakertaan siksi
ettei kylmä tulisi alakertaan.
Alakerrassa oli sen sijaan paljon enemmän huoneita: Olohuone, makuuhuone
joka luultavasti oli tarkoitettu omistajille, keittiö, pesuhuone, vessa, ja
yksi lisähuone jolla sai tehdä aivan mitä nyt kukin vain haluaisi. Takka
tuli yläkertaan olohuoneesta siksi että se lämmittäisi kylminäkin päivinä
talon asukkeja kumpaankin kerrokseen.
Taloon kuului vielä lisäksi navetta josta riippui lihakoukkuja ruostuneissa
ketjuissaan, syöttökaukaloita ja kaikkea mahdollista mitä navetasta
yleensäkin voisi kuvitella. Navettaa ei käytetty, mutta se sisältyi
kuitenkin talon hintaan, niin miksi sitä ei olisi otettu vastaan samalla.

Ostajat olivat pieni perhe johon kuuluivat isä, äiti ja heidän pieni sokea
tyttönsä Emilia. Emilian sokeus oli synnynnäistä, hän oli perinyt sen hänen
äitinsä suvusta vaikka hänen äidillänsä ei ollutkaan näköä haittaavaa
tautia.
Isän nimi oli Mikko joka oli 35 vuotta vanha . Hän työskenteli
paperihommissa todella paljon eikä hänellä riittänyt juuri aikaa omalle
perheelleen.
Perheen äiti oli Jenni joka oli 33 vuotta vanha. Hän oli taas aivan tavallinen
kotirouva siksi koska Emilia oli sokea eikä Emilia olisi pärjännyt talossa
edes 3 tuntia yksin.
Emilia oli vain 7 vuotta vanha ja sai kotiopetusta hänen äidiltänsä. Emilia
ei välittänyt omasta sokeudestansa, vaan eli omaa elämäänsä täysillä
eteenpäin!


Osa 1:
Talo oli saatu kuntoon jo kello kahteen mennessä, ja uudet omistajat olivat asettuneet taloksi.
- Miksihän tämä kaunis talo oli myytävänä? En näe syytä miksi jotkin haluaisivat päästä nopeasti tästä talosta eroon, Jenni pohti samalla kun piti Emiliaa sylissään olohuoneessa.
- En minä vain tiedä. Jos nyt oikein muistan niin talo myytiin todella halvalla. Vain 6,000 euroa. Omistajilla oli näköjään todella kiire saada tämä talo pois hallustansa. Mikko sanoi miettien.
- Mikä onni, että juuri me saimme tämän talon! Oikea unelma! Jenni huuteli
onnellisena, että Emilia melkein säikähti.

Ilta alkoi hämärtyä. Takka sytytettiin ja Jenni puki Emilialle villapuseronpäälle, ettei Emilia paleltuisi. Tuli roihusi komeasti ja ilta sujui todella hyvin ruokapöydän ääressä ja jutellessa. Emilia sai nukkua huoneessa, joka oli Jennin ja Mikon makuuhuoneen vieressä. kun he saivat Emilian nukutettua syvään uneen Jenni ja Mikko keskittyivät toisiinsa hyvin intiimillä hetkellä, mutta pitivät kuitenkin hyvin pientä ääntä, ettei Emilia heräisi.

Aamulla kun Jenni lähti tarkastamaan nukkuuko Emilia vielä, hän huomasi, että Emilia oli kadonnut!


Osa 2:
- Emilia! Emilia!
- Emilia!
Mikko ja Jenni huutelivat heidän lastansa ja etsiskelivät jalanjälkiä hätääntyneenä.
- Äiti? Isi? kuului vastaus läheisestä metsästä.
Heidän taloaan ympäröi metsä paitsi että vasemmalla puolella taloa oli hiekkatie autoille.
Mikko ja Jenni lähtivät hakemaan heidän tytärtänsä juosten metsästä samalla huhuillen Emiliaa.
- Missä sinä olet Emilia? isä huusi kohti metsää mistä Emilian ääni kuului.
- Täällä! Täällä! Kuului huuto metsästä.
- Luojan kiitos olet kunnossa Emilia! äiti huokaisi hengästyneenä. Miksi sinä olet täällä keskellä metsää pelkässä pyjamassa?
- Olin kävelyllä sinun kanssasi äiti.
Mikko ja Jenni katsoivat toisiaan hetken ja Mikko kysyi:
- Sanoiko "äiti" sinulle mitään? tai tekikö "äiti" sinulle mitään?
- Ei, vaikka minä kysyinkin, että miksi äiti oli niin hiljaa.

- Jenni, meidän pitäisi ilmoittaa poliisille tästä tapahtumasta. Joku hullu on täällä ja tulee meidän taloon viemään Emiliaa kävelylle.
- Soitetaan poliisille, joku pedofiili on meidän Emiliassa kiinni.

Ja niin poliisi tulivat raportoimaan tapahtunutta. Heitä oli kolme siellä. Yksi heistä kuulusteli perhettä, yksi tarkasteli maata ja yksi kuulusteli naapureita.
Naapurithan olivat kyllä todella etäisällä kuten tiedetään joten heitä ei ollut kovinkaan monta.
Sinä päivänä oli kylmä lauantai.

- Täältä ei löydy muiden jälkiä, vain teidän. En uskoisi että sillä hullulla olisi samanlaiset kengät ja saman kokoiset jalat kuin jollain teistä, yksi poliisi huusi metsän laidalta etsintänsä päätteeksi.
- Ei tässä auta sitten mikään muu, että te raportoitte lisää meille jos jotain tapahtuu. Onko teillä asetta tai jotain jolla voisitte puolustautua?
- Ei meillä ole muuta kuin keittiöveitsiä ja taitaa olla yksi pesäpallomaila, Mikko vastasi huolestuneena poliisipäällikölle.
- Me tulemme tänne uudestaan maanantaina jatkotutkimuksia varten. Sen aikaa pystytte varmaankin pitämään toisistanne huolta. Vai kuinka?
- Luulisin... Mutta...
- No hyvä! Me suuntaammekin takaisin poliisiasemalle. Palaamme asiaan maanantaina.

Poliisit lähtivät rauhallisesti ajellen pois heidän luotaan.
- On siinäkin poliiseja! Mikko huusi. Jättävät meidät tänne kun heitä eniten voisi tarvita!
- Älä nyt suutu. Kyllä me keksimme jotain, Jenni vastasi huokaisten. Toivotaan, että se hullu ei palaa.


Osa 3:
- Tämän yön Emilia nukkuu meidän kanssamme sängyssä, Jenni tokaisi. Häntä ei voi päästää näkyvistä.
- Olet oikeassa. Meidän pitää olla valppaita.

Ilta alkoi jo hämärtyä. Mikko oli valmiina puolustamaan perhettään pesäpallomailalla, joka nojasi seinään nurkassa. Yöllä Mikko heräsi kun ikkunasta kuului vaimea koputus. Mikko oli nukkunut vain puoliunta, että hän voisi olla valmiina.
- Mitä pirskattia? Mikko kysyi itseltään ja kuuli taas olohuoneen ikkunasta koputuksen. Makuuhuoneesta pystyi näkemään ikkunaan ja siksi Mikko ihmettelikin makuuhuoneesta, että kuka koputtelee.

Mikko meni etäisyydelle, josta hän voisi saada pesäpallomailansa ja otti taskulamppunsa käteen.
- Voi Perhana tämä ei syt... ja ääni kuului uudestaan ikkunasta.
- TOIMIIHAN SE! Mikko huusi mielessään ja suuntasi suuren valon kohti ikkunaan.
Ikkunaan muodostui suuri varjo jolla oli epämuodostunut ruumis ja pitkät, hoikat sormet. Silmiä ei näkynyt kunnolla mutta sen huomasi, että tällä oliolla ei ollut silmäluomia ja suuta ollenkaan.
Hiuksia oliolla oli pari hapsua ja ruumis oli mädäntyneen näköinen.
Mikko heilahti taaksepäin ja huudahti kovaan ääneen. Hahmo katosi oikealle ikkunasta eikä ilmestynyt seuraavalle ikkunaruudulle.
- Mitä sinä huudat täällä Mikko? Jenni kysyi unen pöpperössä.
- Pysy Emilian seurassa! Jokin oli äsken ikkunan takana! Mikko ojensi kätensä pesäpallomailalle ja juoksi pihalle ja sieltä suoraa ikkunan luokse. Maassa ei ollut jälkiä. Vain ikkunassa oli syvät naarmut.


Osa 4:
Mikko jäi seisomaan suu auki ikkunan luokse jossa oli vain naarmut, mutta ei ollenkaan kengän tai jalan jälkiä lumihangessa. Mikko oli paniikissa. Hän ei tietänyt mitä tehdä, vaan jäi kauhusta jäykkänä seisomaan keskelle pihaa, ilman mitään ajatusta.
- Mikko? Mikä sinulla on hätänä? Mitä tapahtui? Jenni tuli juosten Mikon luokse.
- Se- se- se- se.... Mikko änkytti paikallansa, mitään ilmettä naamallansa.
- Tämä pelottaa Mikko! Älä pelleile! Mikko?
- Se- se...
- Mikko! Minä vien sinut sisälle taloon!
Jenni rupesi taluttamaan Mikkoa kädestä sisälle taloa, ja kun Jenni oli saanut Mikon sisälle taloa, hän laski änkyttävän miehensä sohvalle istumaan.
Emilia tuijotti tyhjillä silmillänsä olohuoneeseen päin ja kysyi:
- Äiti? miksi Isi änkyttää?
- Emilia? En ehdi juuri nyt! Odota huoneessa.
Jenni alkoi hätääntyneenä ravistella miestänsä ja se auttoikin. Änkytys rupesi lakkaamaan ja Mikko rupesi tulemaan järkiinsä.
- Mitä tapahtui Mikko? Mitä? Jenni kysyi hätääntyneenä ja katsoi miestänsä silmiin.
- Minä en tiedä mitä näin, mutta sen tiedän, että se mitä näin ei ollut ihminen.
- Mikko? Mitä sinä puhut?
- Se on totta!
- Mikko! Tämä ei ole hauskaa!
- Mutta se on totta!
Emilia rupesi itkemään kovista huudoista ja väittelystä. Molemmat menivät lohduttamaan Emiliaa ja kävivät yöpuulle. Mikko ei nukkunut ollenkaan. Hän vain istui tuolilla pesäpallomaila toisessa kädessä ja taskulamppu toisessa.

Sunnuntai aamuna aamiaispöydässä oli hiljaista. Kukaan ei puhunut. Mikko joi kahvia koko aamun ajan ja Jenni syötti Emiliaa samalla kun itse söi.
- Meidän pitäisi puhua kahden kesken Jenni, Mikko tokaisi huolissaan.
- Onko totta mitä sanoit? Siis oliko ikkunan takana jokin olio?
- Oli, mutta en haluaisi puhua siitä. Olen soittanut jo terapiaa itselleni. Se alkaa kahden viikon päästä ja minulla on sairaslomaa, Mikko sanoi hiljaisesti. Sanoin, että läheiseni on kuollut ja tarvitsen aikaa.
- Me kyllä pääsemme tämän yli Mikko.
- Vain aika näyttää, mutta minä pysyn valppaana. Nukun päivällä, valvon yöllä.
- Ei sinun tarvitse...
- Pistä kahvia tulemaan. Todella vahvaa kahvia. Minä menen myös hakemaan aseen kaupasta onneksi olen suorittanut luvan itselleni, Mikko puhui vakavasti.

Seuraavana yönä Mikko ei nukkunut ollenkaan. Hän odotti jotain tapahtuvan, mutta kaikki oli hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi vain Jennin pihisevä hengitys.
- Isi? Emilia kuiskasi Isi?
- Emilia? Sinun pitäisi olla nukkumassa jo tähän aikaan. On myöhä...
- Minä näin sen
- Mitä? Mikko kysyi ihmeissään?
- Minä näin sen
Mikkoa rupesi karmimaan. Emilia katsoi häntä valkoisilla, tyhjillä silmillään.
- Emilia. Nuku nyt...
- Minä näin kun se otus käveli juuri äskettäin meidän ikkunan ohitse ja katsoi sinua.
Nyt Mikkoa rupesi todella karmimaan. Hän nousi tuolilta, meni eteiseen, pisti jalkaansa tohvelit ja kiersi talon pesäpallomailalla ja taskulampulla siitä huolimatta, että hän oli kauhusta jäykkänä.
Helpotuksesi hän huomasi, että talon lähellä ei ollut ketään ja meni takaisin makuuhuoneen tuolille pitämään vartiota. Mikkoa vaivasi Emilian sanat: "Minä näin sen" ja se "katsoi sinua". Mutta ei Emilia pysty näkemään mitään, vai pystyykö.


Osa 5:
Tänä maanantain aamuna aamiaispöydässä tunnelma ei ollut enää niin kovin hiljainen mitä viimeksi oli ollut.

- Olen löytänyt tästä läheltä kunnon asekaupan. Ostan sieltä vanhanmallisen haulikon ja hauleja.
- Vain jos se on tarpeellista, Jenni huokaisi ja vilkaisi lompakkoaan joka lojui eteisen kenkähyllyn vierellä.
- Luulisin että te pärjäätte ilman minua, edes vähän aikaa, Mikko sanoi samalla syödessään kylmän rauhallisesti.
- Ei meillä ole hätää Emilian kanssa. Mihin kellonaikaan ajattelit lähteä?
- Kello on nyt 10:38. Lähden tarpeeksi aikaisin että saavun kaupalle kello 12:00.

Mikko huristi pois kello 11:00, vanhalla Opelin romulla. Pihalla olivat Jenni ja Emilia "katsomassa"
kun hän lähtisi pois. Jenni päätti lähteä Emilian kanssa kävelylle katsomaan naapurin vanhaa rouvaa.
He saapuivat pienen kävelyreissun jälkeen ränsistyneelle mökille j kolkuttivat ovea.
- Miksi Hilma ei avaa ovea, Jenni mietti ihmeissään. Parasta katsomassa onko muista kahdesta naapurista kukaan kotona. Mutta ketään ei näkynyt kummassakaan talossa. Jenni ajatteli, että he olisivat töissä ja Hilma käymässä muilla naapureilla, mutta Jenni ei viitsinyt kävellä enempää vaan hän lähti Emilian kanssa kotia kohti.

Kello Rupesi käymään jo yhtä ja Mikon olisi aika saapua kotiin. Jenni odotti Mikkoa samalla kun hän leikki Emilian kanssa. Lopulta Mikko kuitenkin saapui käytetyn näköisen haulikon ja yhden haulipaketin kanssa.
- Näitkö sinä Raimoa ja Erkkiä matkallasi? He eivät olleet kotona vaikka kävinkin katsomassa heitä Emilian kanssa. Jenni kysyi nostamatta katsettaan. Myöskään Hilma ei ollut kotonansa.
- En minä heitä nähnyt. Varmaankin töissä molemmat.

Mikko lepäsi sohvalle viimeyön tarkkailun jälkeen ja Jenni katseli televisiota. Emilia makasi Jennin sylissä ja nukkui. Mikko ei ollut vielä kertonut siitä, mitä Emilia oli puhunut hänelle ja katsoi parhaaksi kertoa tämän Jennille vielä kun Emilia nukkui. Mikko nousi sohvalta ja aloitti:
- Jenni?
- Niin Mikko?
- Minulla olisi sinulle kerrottavaa, Mikko sanoi huolissaan ja katsoi Jenniä silmiin. Miten muotoilisin nämä sanat. Kun olin pitämässä vahtia yöllä, Emilia heräsi ja sanoi, että hän olisi nähnyt sen otuksen joka ilmestyi meidän ikkunan taakse. Juuri se joka teki nämä naarmut meidän ikkunalle, Mikko sanoi ja osoitti ikkunaa joka oli Jennin takana. Sen jälkeen hän sanoi että se olisi vilkaissut minua jossain välissä kun olin pitänyt vahtia.
- Siis Emilia?
- Näin on kulta.
- Mitä se voisi merkitä? Jenni kysyi huolissaan silmät pyöreinä.
- Sitä en tiedä, mutta nyt haluan vain levätä seuraavaa yötä varten ja en haluaisi kuitenkaan puhua koko asiasta.
Mikko käpertyi kyljelleen olohuoneen sohvalle ja pisti silmänsä kiinni.
Jenni ajatteli kaikkea mitä Mikko oli sanonut Emiliasta. Hän katsoi Emiliaa ja ajatteli hänen salaperäisiä sanojaan. Ilta hämärtyi ja kohta olisi Mikon vuoro pitää vahtia talossa...


Osa 6:
Jenni ja Emilia alkoivat valmistella itseään yöpuulle. Mikko puki päällensä takin kylmäksi yöksi ja läsähti istumaan vanhalle tuolille missä hän oli vartioinutkin viimeiset kaksi yötä.
- Oletko aivan varma tästä Mikko, Jenni kysyi huolestuneeseen sävyyn. Voisit kuitenkin tulla nukkumaan meidän kanssamme. Ei tänne tule mitään...
- Tämä on minun velvollisuuteni Jenni. En voisi sallia mitään tapahtua teille.
Mikko meni Jennin korvan luokse ja kuiskasi:
- Täällä oli se hullu muistatko? Mikko sanoi hiiren hiljaa. En usko että se oli mikään hullu. Se oli tämä otus mikä meitä, tai tätä taloa riivaa. Poliisit eivät uskoneet meitä, että joku olisi käynyt täällä. Mutta nyt osaan yhdistää asioita toisiinsa. Miksi metsässä ei ollut muita kun Emilian jäljet ja muistatko kun näin sen otuksen ikkunassa eikä ikkunan alla ollut mitään jalanjälkiä. Sen me ainakin tiedämme, että tämä otus ei ole täysissä ruumiissaan. Onko se aave? Onko se he henki vai mikä se on?
Mutta nyt en halua vaivata sinua Jenni. Nuku nyt. Jos minulle tapahtuu jotain, muista: Minä rakastan sinua ja Emiliaa, mutta yli kaiken sinua.

Jenni katsahti hetkeksi Mikko, nousi ja suuteli Mikkoa kiihkeästi.
- Mikko, ole varovainen.
- Älä huoli kulta. Minä olen.
Jenni läsähti takaisin sänkyyn ja antoi Mikon jäädä vartioimaan taloa.

Oli yö. Kello oli suurin piirtein 01:58. Mikko oli kiinnittänyt ilmastointiteipillä taskulampun haulikkoonsa joka nojasi seinään pesäpallomailan tilalla. Aseen viereen oli pistetty 4 haulea ja ase oli ladattu jo kahdella (ase oli sellainen vanhanmallinen haulikko joka katkaistiin tyvestä ja pistettiin kaksi haulea sisään molempiin piippuihin). Mikko oli vajoamassa uneen, kunnes joku kiilasi valon hänen silmiinsä navetalta.
- Mitä pirskattia...?
Mikko katsoi navettaan päin ja luuli nähneensä vanhan, naapurin Hilman raahattavan sisälle navettaan.
Mikko siristeli silmiään ja katsoi uudestaan. Navetalla ei ollut ketään. Mikko päätti kuitenkin mennä tarkastamaan asian vaikka hän oli todella kauhuissaan, mutta keräsi rohkeutta. Hän otti haulikon käteensä ja napsautti taskulampun päälle joka lepäsi haulikon piipun alapuolella kiinnitettynä ilmastointi teipillä.
Mikko pisti kengät jalkaansa ja astui hiljaa pehmeälle lumihangelle ja sulki oven perässänsä kiinni.
ilma tuntui viileältä kun tuuli puhalsi häntä kohti. Mutta nyt hänen piti mennä ottamaan selvää mitä navetassa oikein tapahtuu...


Osa 7:
Mikkoa epäilytti lähteä pois talon luota koska hänen vaimonsa ja lapsensa olivat siellä, mutta uteliaisuus vei voiton ja hän ajatteli kuitenkin lähteä tarkastamaan navetta. Hän ei ollut vielä ehtinyt käymään siellä koska perhe oli muuttanut vasta neljä päivää sitten taloon ja kaikki nämä kummalliset ja kauheat tapahtuvat olivat piinanneet häntä. Mikko ajattelionko Emilialla jotain osaa tähän kummitukseen, mutta jätti tämän ajatuksen pois mielestään ja jatkoi matkaansa.

Tuuli piiskasi lujaa kohti kasvoja samalla kun Mikko käveli pää kumarassa kohti navettaa. Hanki päästi narahtelevia ääniä kun vastasataneelle lumelle astui. Mikko vihdoin pääsi navetan luokse, mutta vasta silloin hän näki: verta oli sekä puisessa ovessa, sekä lumihangessa. Mikkoa puistatti veren kamala haju, mutta hänen piti jatkaa matkaansa vaikka häntä pelottikin jo entuudestaan.

Ovi avautui narahtaen. Mikko huomasi lattiassa uudet veren jäljet ja sitten Mikon oli aivan pakko käydä oksentamassa lumihangelle.
- Tämä ei ole enää hauskaa, Mikko sanoi puoliääneen itsekseen samalla kun oksennus valui suusta. Mutta minun pitää suojella perhettäni ja minun pitää ottaa tästä asiasta selvää. EN AIJO PETTÄÄ JENNIÄ!

Mikko oli saanut suunsa putsattua ja jatkoi vasten tahtoaan matkaansa. Hän tunnusteli verta varovasti sormensa päällä. Se oli vielä lämmintä navetan betonisessa lattiassa.
- Mahdotonta! Mikko huusi mielessään, ja avasi toisen välioven joka menisi navetan sisäpuolelle.

Mikko osoitteli haulikon piipulla joka puolelle kylmää navettaa. Syöttökaukaloita, aitoja ja kaikkea mitä tavallisessa navetassa voisi olla. Mikko kuuli kuinka huuhkaja huhuili kuun valossa.
- Tänään on täysikuu, Mikko mietti ja jäi katsomaan hetkeksi kuuta.

Mikko havahtui kuullessaan kamala kirkaisun, ja kaatui taaksepäin ja oli lyödä päänsä. Mikko nousi ja samalla nosti haulikkonsa.
- EI PERHANA! LAMPPU ON RIKKI! Mikko huusi ja kuuli uuden kirkaisun. Mikko lähti juoksemaan kauhusta jäykkänä ovelle josta kirkuna kuului.

Mikko ei edes ehtinyt lukea mitä ovessa luki kunnes kuuli kirkaisun joka loppui vaimeasti tällä kertaa.
Hän huomasi kuinka uutta verta valui oven välistä hänen kengillensä. Mikko nosti päätänsä ja luki ovesta: ”TEURASTAMO”


Osa 8:
Mikkoa värisytti. Lämmin veri valui vielä hänen kengillään ja Mikko siirtyi pois vanan edestä. Mikko kokeili kauhuissaan olisiko puinen ovi auki. Ei ollut. Hän rupesi rämpyttämään ovea tuloksetta. Ovi oli tiukasti kiinni niinpä Mikko astui viisi askelta taaksepäin, sulki silmänsä ja ampui ensimmäisen haulen kohti oven lukkoa. Se onnistui! Haulet olivat osuneet sopivasti lukon kohdalle ja oven pystyi avaamaan.

Ovi avautui pamahtaen. Tämä otus oli siellä katselemassa taas Mikkoa. Nyt Mikko ampui otusta mutta se haihtui ilmaan.
Mikko juoksi katsomaan mitä otukselle oli tapahtunut ja katsoi lattiaan. Hän näki taas virtaavan veren ja katsoi hitaasti sivulle. Kolme ruumista mukaan lukien naapurin Hilma ja kaksi erakko miestä ripustettuina kaulasta lihakoukkuihin. Mikko jätti haulikkonsa siihen paikkaan ja oksensi huoneen nurkkaan.

Mikko nosti aseensa maasta ja hänelle tuli mieleen miten hänen perheensä jaksaa.
- EI! Mikko huusi ja latasi haulikkoonsa kaksi haulea lisää taskustansa ja lähti juoksemaan kohti taloansa. Kun hän saapui ovelle, ovi oli auki.


Osa 9:
Ensimmäiseksi asiaksi Mikolle tuli tarkistamaan olivatko Jenni ja Emilia kunnossa. Hän juoksi märillä kengillä poikki talon ja sai aikaan jalanjäljet jotka sekoittuivat oksennuksesta ja verestä.
Juuri kun Mikko oli saapumassa suljetulle makuuhuoneen ovelle, olio oli menemästä ovesta läpi, mutta Mikko huusi:
- Sinun täytyy ensimmäiseksi kohdata minut ennen kun saat minun perheeni! Mikko huusi samalla kun osoitti haulikon piipulla otusta.

Otus katsahti Mikkoon, mutta suosiolla vetäytyi pois.
- Mikä ihme tällä otuksella on jos se aina ilmaantuessani haihtuu pois. Johtuuko se haulikosta? Mikko sanoi mietteissään ja hymähti.
Hän lähti juoksemaan kohti ovea, avasi sen ja käski Jennin ja Emilian nousta ylös.
- Nyt me lähdemme! Täällä ei ole enää turvallista!
- Mikko mitä sinä...
- Tule ja ota automme avaimet! Ei ole aikaa selittää!

Jenni otti itkevän Emilian syliinsä ja alkoi pukea päällensä nopeasti. Mikko otti samalla autonavaimet ja johdatti perheensä kohti autoa. Mikko istahti etummaiselle kuskin penkille ja rupesi käynnistämään autoa manaten:
- Käynnisty, käynnisty, käynnisty Nyt! Perhana käynnisty! Mikko huusi ja löi nyrkillänsä auton kattoa.
Jenni istui huolestuneen näköisenä takapenkillä ja piti samalla itkevää Emiliaa sylissänsä.

Mikko kokeili uudestaan käynnistää autoa ja se onnistui! Mutta kun Mikko huomasi mikä seisoi auton valossa 20 metrin päässä hän järkyttyi...



loppu 10:
Mikko pisti kaasun pohjaan ja ajoi otuksen ohitse. Otus ei huomioinut asiaa vaan jäi seisomaan ja katsomaan samaan paikkaan missä olikin. Mikko ajoi vanhan ja ruosteisen autonsa maantielle missä kivet kolisivat autoa vasten. Mikko kuuli Jennin nyyhkyttävän takapenkillä Emilia sylissään samalla, kun Mikko katsoi peruutus peilistä takapenkille.
- Me olemme nyt turvassa. Älkää huoliko.
Vastausta ei kuulunut. Mikko vain ajoi autoansa raskaasti huohottaen.
- Miten meille käy? Jenni sanoi silmät punaisina kyyneleistä.
- Älä huoli. Olen nyt täällä turvananne.

Oli pimeä yö ja kuu loisti isona ja kirkkaana taivaalla. Puita oli epäsäännöllisessä rivissä maantien molemmilla puolilla.
Mikko luuli jo olevansa turvassa, mutta hän huomasi maantien varrella sen olennon joka oli ollut autonkin edessä. Hän teki nopean väistöliikkeen autolla ja ajoi ojaan, löi päänsä ja menetti tajuntansa.

Mikko heräsi autosta pää ratissa ja ruumis verillä. Mitään vakavia vammoja onneksi ei ollut tullut, vain ruhjeita. Mikko katsahti takapenkille ja huomasi, että Jenniä ja Emiliaa ei näkynyt!
Hän rupesi heti rämpyttämään auton ovea. Ovi ei auennut koska auto oli vääntynyt joten Mikko joutui kompuroimaan lasisesta ikkunasta ja sai lisää ruhjeita jalkoihinsa.

Hän katsoi ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Veri kirveli silmiä ja oli vaikea nähdä eteensä. Hän kuitenkin huomasi auton tulevan ja meni heiluttelemaan käsiänsä tien päälle. Auto pysähtyi ja mies kysyi:
- Mitä sinulle on tapahtunut? Tule autoon.
- Osaisitko... Köh... Ajaa maatilalle joka on tuossa lähellä?
- Totta kai, muukalainen sanoi.

Muukalainen pysäytti autonsa navetan pihaan.
- Soita poliisille... Minun pitää mennä... Älä tule mukanani...
- En minä nyt oikein tiedä, muukalainen sanoi ja katsoi Mikkoa silmiin.
- Menen nyt, Mikko sanoi ja kulki ulos autosta kohti navettaa.

Mikon jalkoihin sattui mutta Mikko irvistellen meni navetalle. Hän kulki syöttökaukaloiden lävitse teurastamolle. Mikko pysähtyi ovelle kun huomasi valon tulevan oven raoista.
Mikko astui sisään ja näki kuinka otus oli teurastamassa tajutonta Emiliaa. Jenni makasi maassa mutta otus ei huomioinut häntä.

Mikko ei tiennyt mitä tehdä ja oli paniikissa. Yhtäkkiä muukalainen tuli sisään kirja kädessänsä, avasi kirjan ja lausui sanoja hepreaksi. Otus katsahti muukalaiseen ja rupesi kirkumaan. Otus haihtui ilmaan jättäen pelkän tuhkan jälkeensä

Mikko kysyi muukalaiselta:
- Kuka te... olette?
- Minä olen ylipappi.
- Mutta kuinka...? Mikko kysyi ja osoitti tuhkakasaa.
- Olen erikoistunut näihin, vaikka työni on salista.
- Mistä sitten tiesit tulla tänne?
- En voi kertoa kaikkea. Poliisit ovat tulossa. Mutta tämä on meidän salaisuus. Menen nyt. Älä mainitse minusta poliiseille.

Mikko ravisteli Jenniä lujasti.
- Mitä täällä on tapahtunut?
- Pysy siinä Jenni. Ei ole hätää. Hoidin sen otuksen.
Mikko meni Emilian luokse ja nosti tämän maahan Jennin luokse. Mikko antoi heille aikaa selvitellä päitänsä ja samalla soitti poliisit.

Poliisit tulivat ja antoivat huopia. He tarkastivat navettaa sekä taloa. He ihmettelivät mitä oli tapahtunut eikä Mikko kertonut muukalaisesta. Mikon perhe muutti pois maalta kaupunkiin siinä ajatuksessa, että otus voisi palata uudestaan jonain päivänä.

Lainaus:11.11.2005 Dix-Tracys kirjoitti:
Kerran oltiin kavereiden kanssa nukkumassa mökillä ja oltiin tietenkin otettu pari kesän juhlaksi,sitten yksi jätkistä rupesi höpisemään jotain säälittävää haamutarinaa.Muut oli ihan täpinöissä, mut itse päätin mennä kuselle kun tarina oli niin huono.No, kummiskin siinä kun ruikin pitkin poikin påskomisreikään(ulkohuussi), tuumin että onpas pimeää ulkona vaikka on keskikesä ja LApin yö oli aiemmin kirkas kuin päivä.Mitä tarkemmin tiirailin, sitä sumeammaksi ikkuna tuntui menevän ja samalla huussin ovi rämähti yhtäkkiä kiinni.Säikähdin aivan helevitisti ja kuset lensi seinille ja heti perään olin varma että joku löi nyrkkinsä ikkunaan kun kuului sellainen kilinä, mutta ikkuna oli täysin ehjä.Zipperi kiinni ja mökille kattoo ettei vaan varas ole siellä.Talon ovi oli avoauki (vaikka olin varmasti sulkenut sen) ja olohuoneen ikkuna oli sirpaleina.Lapio käteen ja heti sisään huutaen samalla:" Saaaatanaaa! Sitä saa mitä tilaa!" mutta sisällä ei ollut ketään ja kaveritkin nukkui. Olin varma että kaverit oli vaan vitt'ilu mulle joten lämäsin niitä lapiolla persiiseen ja haistatin niille, mutta jätkät sano että ei ole tehnyt mitään ja lopulta aloin uskoa niitä. Sen jälkeen katkes sähköt ja alkoi sellainen kaamea ulina että pask't jäykkeni sisuksissa, kun katsoin pikaisesti ulos, huomasi että puiden latvat eivät liikkuneet tuulessa. Siinä sitä sitten kavereiden kanssa istuttiin hermoraunioina koko yö selkä seinää vasten, lapiot ja viinat kädessä.

Seuraavana aamuna lähdettiin kyllä kiireen vilkkaa pois sieltä

Tuo tapa ''tappaa'' pelon suoraan sanoen. Sitä eka hirveesti pelkää, sit menee sinne huutamalla niin ei pelota

Lainaus:08.01.2006 pede02 kirjoitti:

Lainaus:08.01.2006 Retro_man kirjoitti:
Mä olen nähnyt mooonta kertaa UFOn

ja minä apinan sen kyydissä

Miks mä en nähnyt sua?
Hiukkasen wanha.

Jackass_ Loistava tarina Tuosta saisi hyvän leffankin aikaseks jos ois kaikki tarvittavat välineet Susta tulee viel joku kirjailija

Lainaus:20.01.2006 Mixo kirjoitti:

Lainaus:11.11.2005 Dix-Tracys kirjoitti:
Kerran oltiin kavereiden kanssa nukkumassa mökillä ja oltiin tietenkin otettu pari kesän juhlaksi,sitten yksi jätkistä rupesi höpisemään jotain säälittävää haamutarinaa.Muut oli ihan täpinöissä, mut itse päätin mennä kuselle kun tarina oli niin huono.No, kummiskin siinä kun ruikin pitkin poikin påskomisreikään(ulkohuussi), tuumin että onpas pimeää ulkona vaikka on keskikesä ja LApin yö oli aiemmin kirkas kuin päivä.Mitä tarkemmin tiirailin, sitä sumeammaksi ikkuna tuntui menevän ja samalla huussin ovi rämähti yhtäkkiä kiinni.Säikähdin aivan helevitisti ja kuset lensi seinille ja heti perään olin varma että joku löi nyrkkinsä ikkunaan kun kuului sellainen kilinä, mutta ikkuna oli täysin ehjä.Zipperi kiinni ja mökille kattoo ettei vaan varas ole siellä.Talon ovi oli avoauki (vaikka olin varmasti sulkenut sen) ja olohuoneen ikkuna oli sirpaleina.Lapio käteen ja heti sisään huutaen samalla:" Saaaatanaaa! Sitä saa mitä tilaa!" mutta sisällä ei ollut ketään ja kaveritkin nukkui. Olin varma että kaverit oli vaan vitt'ilu mulle joten lämäsin niitä lapiolla persiiseen ja haistatin niille, mutta jätkät sano että ei ole tehnyt mitään ja lopulta aloin uskoa niitä. Sen jälkeen katkes sähköt ja alkoi sellainen kaamea ulina että pask't jäykkeni sisuksissa, kun katsoin pikaisesti ulos, huomasi että puiden latvat eivät liikkuneet tuulessa. Siinä sitä sitten kavereiden kanssa istuttiin hermoraunioina koko yö selkä seinää vasten, lapiot ja viinat kädessä.

Seuraavana aamuna lähdettiin kyllä kiireen vilkkaa pois sieltä

Tuo tapa ''tappaa'' pelon suoraan sanoen. Sitä eka hirveesti pelkää, sit menee sinne huutamalla niin ei pelota

Niin juuri.Mieluumin huutaisin täyttä ja juoksisin kun, olisin hiljaa ja hiipisin, ja kuulisin kuinka rapina ja ylimääräistä ääntä kuuluu.

ei midn

tuo Jackassin teksti oli kun kirja ja hyvä sellanen voisit vaikka tehä kirjan ja jos tekisit oisin jo ostamassa sitä