Lainaus:09.06.2007 Dr_Pineapple kirjoitti:
Rakentavaa kritiikkiä, kiitos. Saa sanoa mitä tahansa, kunhan perustelet sen hyvin, ja et ole idiootti samalla.

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

Lainaus:09.06.2007 MieItse kirjoitti:

Lainaus:09.06.2007 Dr_Pineapple kirjoitti:
Rakentavaa kritiikkiä, kiitos. Saa sanoa mitä tahansa, kunhan perustelet sen hyvin, ja et ole idiootti samalla.

Mielistyin enemmän tai vähemmän seuraavista seikoista:

-

loppu on varsin iskevä

-

kirjoitusvirheitä on melko vähän, ja

-

kieli on muutenkin varsin sujuvaa, "lukiomaista"

-

tytön hahmoa ei käytetty liikaa, vaan se jäi sopivan mystiseksi

-

kertoja on valittu hyvin.

Seuraavat asia puolestaan häiritsivät:

-

kappaleet ovat liian pitkiä, ja riviväli niiden välissä tekisi terää

-

kerronta, vaikka muuten soljuvaa, ontuu välillä, keskittyy epäolennaiseen ja sen sellaista

-

yleisimmät kielirikkeet liittyvät pilkutukseen ja rektioihin

-

kertomuksen alussa on asiavirhe: esimerkiksi sairaalat ja poliisi päivystävät vuorokauden ympäri

-

onnahteleviakin yksityiskohtia on; moniko lukijoista tarkalleen tietää, miltä näyttää hevosen irtipurema käsi

-

ja miksi mies oikeastaan tunnisti sen vaimonsa osaksi?

Lopuksi: Suoran sitaatin jälkeen ei tarvita pistettä.
Eli lehdessä ei kirjoiteta: "Poliisilla ei johtolankoja.".
Kirjoitetaan siis: "Poliisilla ei johtolankoja."
Erikseen joku voisi käristä, että "poliisilla ei taaskaan ole johtolankoja".

Lainaus:13.06.2007 Pinkerston kirjoitti:
Tarinoissasi on aina pimeydessä angstaava henkilö, muuten aika hyvin kirjotettu.
Alkaa vaan ärsyttää kun toistaa hieman itseään.

Lainaus:13.06.2007 MuSu-_- kirjoitti:

Lainaus:13.06.2007 Pinkerston kirjoitti:
Tarinoissasi on aina pimeydessä angstaava henkilö, muuten aika hyvin kirjotettu.
Alkaa vaan ärsyttää kun toistaa hieman itseään.

Höpsis, angstit kirjotukset on aina parhaita. Lazzuu, mä rakastan sun kirjoitelmia . Mukavan synkkää ja samankaltaista ajatusmaailmaa tuntuu liikkuvan päässäsi kirjoittaessasi kuin minulla. Onnelliset loput on yliarvostettuja, pidän todella tuosta tarinasta. Lisää!

Lainaus:13.06.2007 Lazzuu kirjoitti:
Musulla jännä tarina. Laulun sanoituksia tuossa loppupuolella?

Lainaus:13.06.2007 MuSu-_- kirjoitti:

Lainaus:13.06.2007 Lazzuu kirjoitti:
Musulla jännä tarina. Laulun sanoituksia tuossa loppupuolella?

Niitäpä hyvinkin. Ne vaan sopi niin hyvin siihen :o.

Lainaus:13.06.2007 Lazzuu kirjoitti:
Tämmöistä tänään. Rakentava palaute kiinnostaisi minuakin, jos joku on innokas sitä antamaan. Minulla jäi tästä hyvä olo, mutta tuntuu, että tässä on vielä jotain pielessä.

-

-

-

-

-

-

-

-

Lainaus:11.06.2007 barbecuesoap kirjoitti:
Dr_Pineapple:
Kuvaile enemmän kaupunkia, naisen ja miehen perhesuhdetta yms. vaika heti alkuun. Nyt tarina keskeytyi usein selityksiin (välillä aivan turhiin sellaisiin).

Nimeä kaupunki ja kylä. "Siinä pikku kylässä, jossa he asuivat" on varsinainen sammakko keskellä lausetta (tai missä tahansa). Nimetyt kylät tuovat tarinan lähemmäksi lukijaansa. Olivat ne sitten mielikuvituksestasi tai eivät.

Tarinasi oli ihan kelpo luettavaa, mutta sen tenho väliin pätki ja ilmaisut olivat karkeita (sinne tänne jäi täysin epäolennaisia asioita). Toisaalta käytit myös välillä monipuolisesti sanavalikoimaasi. Oikein valitut ja omaperäiset sanat voidat tekstistä paljon mielenkiintoisempaa. Voisit kuitenkin yksinkertaistaa tai lyhentää lauseitasi. Yksinkertainen ilmaisu on usein myös kauneinta ja sillä on suurin teho.

Lainaus:23.05.2007 Pinkerston kirjoitti:
Tälläisen kirjotin nyt kahdeksannella luokalla.


Robotti-iskut

"Roskaa!", ajatteli Joe Cloke ja heitti Stratosfäärisen Ovenkarminpuhdistajan käyttöohjeen roskakoriin. Uudessa mallissa oli myös Sukkahien Neutralisoinnin Eliminointi Yksikön Prototyyppi. Joe oli uuden suuren firman tiloissa katselemassa heidän aikaansaannoksiaan. Firman nimi oli Robotec. Myyjät tuntuivat sivusilmillään tarkailevan Joea. Tämä oli hänestä hyvin outoa. Koko rakennus oli sisustettu kalleilla huonekaluilla, jotka olivat uutta synteettistä muovia, joka muovautui täydellisesti ihmisen (ja robottien) liikkeisiin. Joe katseli valkoista sohvaa, jossa oli jokapaikassa automaattisia juomanpidikkeitä, hammasharjoja, hedelmäkakkuja sekä leikkilentokoneita ja -autoja. Sohva näytti kulmattomalta kuutiolta. Juuri kun Joe päätti lähteä kotiin, viilletti hänen ohitseen Firmatiivinen Purkkapallon Sylkijä-robotti . Sen tehtävänä oli sylkeä syötyjä purukumeja joka paikkaan. Kukaan ei tiennyt, mitä hyötyä siitä oikeasti oli ja kaikki vain ajattelivat että: "Sehän on vielä kehitysvaiheessa." Joe oli saanut tarpeekseen. Hän päätti lähteä kotiin.

Ulkona hän otti supergalaktisen skootteripyöränsä ja suuntasi A3 galaktiselle hyperavaruus tielle. Tiellä hän katseli aurinkoa, joka näkyi himmeänä saasteiden takana. Saasteet aiheutuivat suurimmaksi osaksi robotteja valmistavista tehtaista, pääasiassa Robotecistä. Hän käänsi katseensa alas moottoritieltä ja muisteli päiviä, jolloin maata oli vielä.
Aikojen saatossa ihminen oli keksintöjensä myötä tuhonnut maan ja nyt oli jäljellä vain ilmaa, jossa kaikki leijui. Tämä oli järjestetty Spektraalisilla Materian Leijuttajilla, jotka pitivät kaikkea ilmassa.

Pian Cloke kääntyi galaktiselle väylälle C4, jossa hänen kotinsakin sijaitsi. Tullessaan pihaansa hän huomasi, että hänen taloonsa oli murtauduttu. Ikkunat oli rikottu ja ovi loisti poissaolollaan. Ilmassa leijaili outo rikin tuoksu. Hän käveli avoimesta ovesta sisään. Koko talo oli pengottu ympäri. Maassa lojui hänen papereitaan erilaisten uusien rakennusten pohjapiirroksista (Joe oli arkkitehti). Hänen sänkynsä patja oli lattialla ja lakanat oli revitty pois. Hän käveli keittiöön. Keittiön kaapit olivat rikottu ja jääkaappi oli poikittain lattialla. Siitä lenteli kipinöitä. Juuri kun Joe kääntyi Synteettisen Miellyttävään Astraali Keittiönpöytään päin, se kaatui. Pöydän alla piileskeli Robotecin Hiirenloukku-robotti. Se pyydysteli omistajansa hiiret ilman, että hänen ei tarvinnut heilauttaa eväänsäkään. Juuri kun Joe oli lähestymässä sitä, siitä äkkiä lennähti oudon näköinen pyöreä esine. Vaarallisen näköisesti se alkoi vilkkua punaisena ja piipittää. Kahden sekunnin kuluttua Joe tajusi, että kyseessä oli Synteettinen Fragaaliräjähde. Tuo kaksi sekuntia oli liian paljon. Pommi räjähti ja paineaalto lennätti hänet ilmaan samalla, kun liekit kärvensivät hänen kasvojaan. Joe Cloke tunsi luidensa murtuvan, kun hän tippui maahan. Ennen kuin hän pyörtyi hän ehti nähdä, kuinka Hiirenloukku-robotti lähestyi häntä.

Cloke heräsi. Hänen päänsä tuntui - tai ei se itseasiassa tuntunut. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään. Jokaista lihasta hänen kehossaan vihloi. Äkkiä hän tunsi kuinka hänen oikeaan käsivarteensa pisti jokin, aivan kuin häneen olisi upotettu piikki. Häneen virtasi piikistä jotakin ainetta. Tässä vaiheessa Cloke järkeili, että jonkun oli täytynyt viedä hänet sairaalaan. Viiden sekunnin kuluttua ruiskeessa ollut aine lamautti hänen lihaksensa ja ajatuksensa ja vaivutti hänet rauhattomaan uneen.

Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen hän heräsi. Todellisuudessa aikaa oli kulunut vain kolme tuntia. Joe ei edelleenkään nähnyt mitään, mutta kuuloaisti tuntui palanneen, koska Cloke pystyi kuulemaan hiljaa humisevat ilmastointiputket. Hänen kasvoillaan tuntui olevan jotakin kylmää, kuin metallia. Joe Cloke makasi paikoillaan noin minuutin kunnes pehmeä ääni kutsui häntä:
"Cloke."
Hetken tuntui kuin Joe ei olisi saanut sanaa suustaan. Hän takelteli, kun tapaili sanoja suulleen:
"Mi-Missä olen?" kysyi Cloke ja säikähti, kun hänen suustaan ei kuulunutkaan tuttua ääntä. Hänen vanhan äänensä oli nyt korvannut metallinen ääni, joka kuitenkin etäisesti muistututti hänen vanhaa ääntänsä. Ennen kuin henkilö, joka oli kutsunut Clokea ehti vastata, Joe kysyi säikähtäneellä äänellä puoliksi huutaen:
"Mitä minulle on tapahtunut? Missä on vanha ääneni?"
"Sinut on leikattu. Sinun tuhoutuneet kasvosi on korvattu metallisilla. Kiitos uuden robottitekniikan , onnistuimme pelastamaan sinut." kertoi lääkäri.
"Huijaat vai mitä? Eikö niin? Oletko tosissasi?" kysyi Joe hysterian vallassa.
"Olen täysin vakavissani." vastasi lääkäri.
"Voi ei." sanoi Cloke.
"Pääset huomenna pois. Sinun olisi nyt tarpeen nukkua, et ole vielä täysin palautunut leikkauksesta." sanoi lääkäri välinpitämättömänä Cloken ahdingosta.
Joe tunsi taas, kuinka hänelle annettiin toinen ruiske ja taas sama aine virtasi hänen kehoonsa. Cloke vannoi, että kostaisi hänelle tai sille, kuka tämän takana oli.

Päivän kulutta Joe heräsi. Tällä kertaa hänen näkönsä toimi. Kun Cloke yritti liikkua, hän huomasi että hänet oli kahlittu kiinni sänkyynsä. Ennen kuin hän edes ehti yrittää päästä irti kahleista, astui sisään valkoiseen lääkärinpukuun pukeutunut naislääkäri. Hän painoi seinässä olevaa punaista nappulaa, jolloin Joen kahleet aukesivat. Cloke pomppasi heti pystyyn. Tuntui oudolta liikkua pitkästä aikaa pitkän levon jälkeen. Lääkäri katsahti Joeen ja sanoi: "Voitte mennä."
"Kiitos." vastasi Joe.

Joe astui ulos automaattisella ovella varustetusta huoneesta ja tuli täysin valkoiseksi maalattuun käytävään, jossa siellä täällä näkyi kiireisiä lääkäreitä ja potilaita, joita kuljetettiin paareilla. Paarit leijuivat ilmassa ja toimivat sähkömoottoreilla. Cloke joutui käytävää kulkiessaan vähän väliä väistämään vastaantulevia lääkäreitä. Kun eräs erittäin lihava naislääkäri kuljetti kiireellistä potilasta jälleen kerran Cloken ohi, huomasi Joe, että paareissa luki: ROBOTEC. Joe katsahti käytävän päähän ja huomasi "Uloskäynti" nuolen. Joe kiiruhti askeliaan. Kun hän tuli käytävän puoliväliin hän huomasi peilin ja ohimennen vilkaisi itseään. Joe säikähti. Hän ei ollut peilin nähdessään muistanut, että hänelle oli tehty metallista uudet kasvot. Hänen silmissään kiilsivät keltaiset valot mutta muuten kasvot näyttivät kuin tavallisen muotoisilta, mutta ne olivat metallia. Hiuksia hänellä ei enää ollut, mutta siitä hän ei ollut harmissaan.

Kun Joe pääsi sairaalasta, hän päätti käydä jututtamassa Robotecin henkilökuntaa räjähdyksestä. Joe oli onnellinen siitä, ettei häntä kasvojensa takia pidetty kummajaisena. Oli melko yleistä, että kasvot korvattiin metallilla jonkin onnettomuuden takia. Sairaala oli galaktisella hyperavaruustiellä E5 ja Robotec oli lähellä hyperavaruus väylää A3. Joella ei ollut ajoneuvoa, joten hän joutui käyttämään ilokaasubussia. Ilokaasubussit olivat hyviä keksintöjä, sillä ne tekivät ihmisten elämästä iloisempaa, eikä saasteita juuri ollut. Joe joutui odottamaan bussia vain viisi minuuttia, koska niitä kulki melkein kokoajan.

Tullessaan bussiin hän päätti mennä takapenkille istumaan, sillä sieltä oli yleensä parhaat näkymät. Kun bussi ajoi E5 hyperavaruustietä Joe katseli kauhistuneena Ö2 korttelin elämää, jossa asuivat 3. luokan ihmiset. Ihmiset oli jaettu luokkiin. 1. luokan ihmiset olivat rikkaita ja asuivat hienoissa ja isoissa taloissa. 2. luokan ihmiset olivat niin sanottuja "taviksia", jotka elivät normaalia elämää ja saivat aika hyvää palkkaa (kuten Joe). 3. luokan ihmiset olivat pummeja, jotka asuivat surkeissa majoissa ja elivät kuin eri vuosisadalla. Kun bussi äkkiä kääntyi E4 tielle Joe katsahti oikealle. Hän säikähti. Kaikki 1. luokan ihmisten talot olivat raunioina. Aivan kaikki. Kauhusta kankeana Cloke katsoi vasemmalle. 2. luokan ihmisten talot olivat myös aivan tuhoutuneet. Aurinko vain paistoi niihin viattomasti. Joen oli saatava tietää lisää tästä. Hän vaihtoi penkkiä ja istuutui erään vihreätakkisen rastatukkaisen miehen viereen.
"Mitä näille kaikille taloille on tapahtunut?" Joe aloitti kankeasti.
"Etkö ole kuullut? Robotecin robotit ovat tulleet hulluiksi! Ne ovat vallanneet 1. ja 2. luokan ihmisten asumukset. Vain kolmannen luokan talot ovat tähän mennessä säästyneet! Poliisit ovat aivan neuvottomina, robottien rikoksiin ei ole säädelty lakeja. Tuntuu kuin robotit olisivat aloittaneen sodan ihmisiä vastaan!" vihreätakkinen mies kertoi.
"Sehän on aivan kauheaa! Olin sairaalassa, koska loukkaannuin räjähdyksessä, kun yksi Hiirenloukku robotti nakkasi räjähteen keskelle keittiötäni."
"Ehkä se vain halusi lämmittää kylmän ruokasi." mies vitsaili.
Clokea ei naurattanut. Hän aikoi selvittää mistä tässä oli kyse. "Olen matkalla Robotecin firmaan ottamaan selvää, mistä on kyse." Cloke sanoi.
"Minä myös!" rastapää sanoi.
"Ehkä voisimme mennä yhdessä." Cloke ehdotti.
"Joo. Mennään vaan. Minä olen Werty." sanoi rastapää.
"Minä olen Joe." Cloke sanoi.

Kymmenen minuutin kuluttua Joe ja Werty astuivat ulos bussista. He olivat kaupunkialueella, joten robottivaaraa ei pitäisi olla. Tähän asti ne olivat hyökänneet vain ihmisten taloihin ja kadonneet jälkiä jättämättä. Kaupunkialueella ei ollut ihmisten asuntoja, pelkästään kauppoja ja muita liikkeitä. Pysäkiltä oli vielä noin viiden minuutin kävelymatka Robotecin firmaan. Kävellessään Joe huomasi, että ihmisiä vaivasi jokin. He olivat vaivaantuneen näköisiä ja eivät jutelleet kenenkään kanssa. Cloke päätteli, että sen täytyi johtua nimenomaan robotti-iskuista.

Tasan neljän ja puolen minuutin kuluttua Joe ja Werty olivat täsmälleen Robotecin firman edessä. Talon synteettiset tummanmustat verhot oli vedetty alas. Ihmiset olivat kokoontuneet osoittamaan mieltään ja huusivat ties mitä asiattomuuksia. Ihmisillä oli myös suuria kylttejä, joissa luki lauseita kuten: "Korjatkaa talomme!" tai "Robotit tunkiolle!". Joe katsahti erääseen lihaksikkaaseen neljätoistavuotiaan näköiseen poikaan. Hänelläkin oli kyltti ojossa. Kun Cloke katsoi sitä, hänen oli pakko nauraa. Kyltissä luki: "HIIRI ON KÄNNISSÄ" Cloke ei ymmärtänyt, miten tuo kyltti liittyi aiheeseen.

Raivattuaan tiensä ihmispaljouden läpi huomasivat Joe ja Werty, että Robotecin firma oli kiinni. Ovessa oli lappu, joka oli kirjoitettu paksulla mustalla tussilla. Siinä luki "SULJETTU".
Kirjaimet olivat ärsyttävän symmetrisiä, eikä yhdessäkään niistä ollut pienintäkään vinoa viivaa. Joe arvasi, että robotti oli kirjoittanut tuon lapun. Joe ja Werty poistuivat väenpaljoudesta kuin yhteisestä sopimuksesta. "Mitäs nyt tehdään? Ovi on lukossa ja lappu luukulla!" Cloke kysyi ja totesi.
"Eiköhän vain lähdetä?" Werty ehdotti.
"Haluaisin selvittää tämän nyt, ja lopullisesti." Joe sanoi.
"No onko sinulla jotain ideoita?" Werty kysyi laiskasti.
"On minulla yksi. Seuraa minua."
Werty teki työtä käskettyä.

Joe johdatti Wertyn varjoiselle rakennuksen taakse johtavalle kujalle. Vanha nuhjuinen puuovi oli ilmeisesti Robotecin firman takaovi. "Taitavat panostaa vain julkisivuun." Cloke naurahti.
Werty käänsi kahvasta. "Lukossa. Lähdetään pois."
"Odota." Joe sanoi hiljaa.
"Täh? Mi-"
Ennenkuin Werty ehti lauseensa loppuun Joe potkaisi ovea, jolloin se kaatui hiljaa tömähtäen.
"Oletko hullu?! Tämähän on murtautumista!" sanoi Werty hiljaa.
"Robotit murtautuivat myös minun talooni. Joskus on käytettävä ihmisen oikeutta." Cloke sanoi ja astui sisään.

Huone oli himmeä ja oudon viileä. Ilmassa haisi uusi Synteettinen Muovi. Ulkona olevat ihmiset hakkasivat talon seiniä ja huutelivat kaikenlaista.
"Hyh! Mikä täällä lemuaa?" kysyi Werty.
"Nykyaika." vastasi Cloke nasevasti. Joka paikassa oli Synteettiseen Muoviin käärittyjä erilaisia ja turhia huonekaluja. Oli Koivunpesijästä Maiskuttelevaan Muurariin ja niin edespäin. Cloke tuhahti. Werty nauroi ääneen.
"Ole hiljaa! Muista, että olemme murtautuneet juuri sisään. Täällä voi olla joku." sanoi Joe hiljaa.
"Siinä maha missä painitaan!" huusi Werty ja osoitti eteensä.

Kun Joe käänsi päänsä eteenpäin hänen henkensä salpautui. Heidän edessään oli ainakin kolme metriä korkea robotti. Robotin pituus ei itsessään Joe Clokea pelottanut, mutta kun hän katsoi robotin mahtavia kouria hänelle iski pakokauhu. Niissä oli kaksi suurta konepistoolia. Kesti noin kolme sekuntia ennenkuin robotti avasi tulen. Siinä vaiheessa Joe ja Werty olivat jo syöksyneet läheisen tiskin taakse.

Kuin ihmeen kaupalla robotti lopetti ampumisen siihen paikkaan. Oli aivan hiljaista, koska ihmisetkin olivat lopettaneet seinän paukuttamisen, koska olivat kuulleet robotin laukaukset ja kuuntelivat nyt uteliaana, josko sisältä kuuluisi jotakin muuta. Ainoa asia minkä Joe pystyi kuulemaan oli hänen ja Wertyn hengitys.
"Miksi se ei ammu enää?" kuiskasi Joe.
"Ehkä siltä loppui panokset." yritti Werty.
"Tuskinpa. Ja sitä paitsi, en halua ottaa siitä selvää." Joe vastasi hiirenhiljaa.
Kun Joe katseli ympärilleen miettien, mitä tehdä hän äkkäsi lämpöpatterin seinässä. Samassa hänen mielessään yhdistyivät kaksi asiaa ja hän ryhtyi tuumasta toimeen. Joe ryömi aivan hiukkasen vasemmalle ja ryhtyi kurottamaan kättään kohti patteria. Patteri oli tiskin vasemmalla puolella noin
kolmenkymmenen sentin päässä siitä. Joe toivoi, ettei robotti huomaisi hänen kättään. Hitaasti, mutta varmasti Joe onnistui kääntämään patterin täydelle teholle. Nyt seurasi hänen suunnitelmansa toinen vaihe: odottaminen.

Noin kahden ja puolen minuutin kuluttua robotti ampui patterin tuusannuuskaksi. Joen suunnitelma oli onnistunut. Hän oli arvannut, että robotti ei itse näe mitään, se vaan on lämpöhakuinen, eli se ampuu kaikkea lämmintä. Koska huoneessa oli viileää, onnistui Joen patterisuunnitelma loistavasti. Nyt Joen täytyi enää vain keksiä, kuinka huijata robottia. Cloke katsoi tiskin alle ja huomasi, että siellä oli pienen pieni jääkaappi. Joen ja Wertyn onneksi he löysivät jääkaapista läjäpäin jäitä. Joe nappasi ne ja tunki niitä taskuunsa ja laittoi niitä myös paitansa ja housujensa sisään. Nyt täytyi vain toivoa, että suunnitelma toimisi.
"Oletko hullu? Tapat vielä meidät molemmat!" sanoi hysteerinen Werty.
"Kyllä!" mutisi Joe ja lähti matkaan.

Hitaasti Joe lähti hiipimään kohti robottia. Hänen onnekseen se ei liikahtanutkaan ja Joe onnistui pääsemään sen sokealle puolelle. Nopeasti Cloke kiskaisi robotin huoltoluukun auki ja repäisi sähköjohdot sieltä pois. Kuului humiseva ja vaimeneva ääni ja robotti kaatui maahan.
"Voit tulla esiin."; Joe hihkaisi.
"Oho. Mite sä ton teit?" kysyi Werty puhekielellään.
"Sanotaan nyt vaikka, että se oli jäinen ratkaisu."

Kohta Cloke ja Werty löysivät alaspäin johtavat portaat. Alakerrasta kajasti kirkas valo. Werty ja Joe lähtivät valoa kohden. Alakerrassa lattia vaihtui metalliseksi, vaikka yläkerrassa lattialla oli ollut punainen kokolattiamatto. Joe ja Werty jatkoivat kohti suurta valoa. Matkan varrella Joe ja Werty kauhistuivat nähdessään koko Robotecin henkilökunnan murhattuina lattialla.
"Robottien työtä." sanoi Cloke kyyneleet silmissään.
Werty ei sanonut sanaakaan.

Hetken kuluttua miehille selvisi, mistä salaperäinen valo oli tullut. Heidän edessään oli suuri paneeli, jossa näkyi maailman kartta. Kuvan alla oli yksi iso punainen nappula. Siinä luki: "HÄTÄ SEIS".
"No niin, olemme tulleet määränpäähämme. Satun tietämään, että tuo nappula käräyttää kaikkien robottien virtapiirit koko maailmassa. Kumpi painaa?" kysyi Joe.
"Minä voin painaa." sanoi Werty ja lähestyi nappulaa.

Werty vei kätensä hitaasti nappulalle ja painoi sen alas. Yhtäkkiä koko rakennus alkoi täristä. Koneesta kuului voimistuva ääni, joka tuntui nousevan ylöspäin. Yhtäkkiä ääni hiljeni ja Werty kuuli takaansa räsähtävän äänen. Hän kääntyi kannoillaan. Joe Cloke makasi hänen edessään maassa selällään. Joelta puuttui pää. Silmät kosteina kyyneleistä Werty kiiruhti ystävänsä viereen.
Hän nosti Joen istuma-asentoon. Hänen henkensä salpautui. Joen kaulasta törrötti sähköjohtoja. Ne tulivat Joen sisältä. Sekunnin murto-osassa kaikki oli Wertylle selvää: Joe Cloke oli robotti.

Lainaus:Werty vei kätensä hitaasti nappulalle ja painoi sen alas. Yhtäkkiä koko rakennus alkoi täristä. Koneesta kuului voimistuva ääni, joka tuntui nousevan ylöspäin.

Lainaus:16.06.2007 MuSu-_- kirjoitti:
Katso, ihminen on oman onnensa orja. Se ei koskaan ole tarpeeksi tyytyväinen pysähtyäkseen todella nauttimaan
elämästään, aina on asioita, joita pitäisi parantaa. Se kaipaa mukavuutta, mutta horisontissa aiemmin häämöttänyt täydellisyys onkin välietappi; aina eteen tulee uusi horisontti, joka näyttää edellistä kauniimmalta, edellistä punertavammalta ja tavoittelemisenarvoiselta. Ihminen luo valtavat yhteiskuntansa muiden kustannukselta. Sademetsiä raivataan, jotta ihmiset saisivat huonekaluja ja viljelymaata, eläimet pakenevat yhä pieneneville asuinseuduilleen. Tehtaita perustetaan aina vain lisää tyydyttämään ihmisen ikuisesti nälkäistä mukavuudenhalua. Maailmaa hallitseva kahdella jalalla kävelevä nisäkäs käyttää valtavia määriä rahaa, keksimäänsä maksuvälinettä, aseisiin, välineisiin, joilla on tarkoitus tuhota ihmiskuntaa. Valtiot varustavat itseään tulevaan tuhoon, valmiina kostamaan viholliselle napin painalluksella, valmiina vastaamaan laukauksiin, mutta ainoat viholliset he löytävät itsestään. Monta rauhansopimusta on kirjoitettu, mutta kirjoitettu sana ei muuta miksikään ihmisen perusluonnetta. Ihminen nakertaa planeettaamme loppuun, se syö sitä ahnailla hampaillaan kaikkialta maailman laidoilta, kunnes lopulta törmää itseensä keskellä. Se luuli, että se oli syönyt maailmaa vain tästä laidasta, mutta ihminen katsookin itseään, kuin peiliin, tajuaa, että sen aiheuttama taakka tälle maailmalle kasvaa kasvamista. Hampaat naksuttavat jokapuolelta; milloin saavutamme keskipisteen? Vaikka pelkäämme sitä hetkeä, kun se tapahtuu, emme tee mitään. Puhumme hetken, kuinka kamalia seurauksia ilmastonmuutoksella on, vaadimme poliittisilta tahoilta päätöksiä asian ehkäisemiseksi - muutama viikko myöhemmin jokainen jatkaa hyväuskoista elämäänsä, vailla omantunnontuskia. Luulivatko he hävenneensä itseään tarpeeksi nuo pari viikkoa? Nytkö he voivat taas unohtaa asian ja jatkaa elämäänsä? Kyllä he pian taas unohtuvat suremaan maailmanlopun lähestymistä - mutta unohtavat, kuten aina.

Sontaa, mutta kaipaan silti mielipiteitä.