Kyllähän mä sitä aattelin ottaa Zephirothin, Illin, Dixin, Lazzuun ja Amarantin mukaa tarinaa kuhan rodusta en kerro

E: pistän samalla Illin foorumeille että sieltäki saa lukee

Lainaus:03.03.2006 FNC-Axe kirjoitti:
1 Osa

...

Hyvä, hyvä, hyvä, hyvä. Jatkoa odotetaan.

Hyvä Axe!

Mää voin olla lähes mikä vaan, mutta en tyttö ...

Joten, voitte käyttää minua...

Hieno tarina! 9+

Niin, ja gobbelordillakin oli hyvä tarina.

2 Osa

Mökillä katsellessani veljeni ikkunoita näytti olevan ruoka pöydällä, jonka saatoin haistaa tännekin asti, kun puolikuolleethan pitävät lihasta. Kiersin talon ja näin veljeni takomassa jotain viittaa ja hämmästyksissäni sanoin:
- Mitä sinä teet?
- Ääh! Kuka sinä olet?, Veli säikähti ja uhkasi heittää vasaralla päähän
- Älä heitä sillä päähän! Voit vaikka murtaa kalloni tuolla, minähän se Axe.
- Jaahas... tules sisälle niin puhutaan asiasta. Ei ole paljon puolikuolleita käynyt väliaikoina, Claude tokaisi ja otti kaavun mukaan.
Veli toi vasaran mukanaan sisälle, nimittäin puolikuolleiden ympäristössä ihmisillä on erityisen huono maine ja täytyy pysyä valppaana asiasta.
- Minun nimeni on sitten Claude, yrittäen tervehtiä minua kädestä pitäen.
- Kun, minä tiedän sen jo!, vastasin ymmälläni.
- Miten helkkarissa sinusta tuli tuollainen?, Claude kysyi ihmettyneenä.
- No, yksi velho kirosi minut tällaiseksi, mutta mikä toi kaapu on?, kysyin uudelleen
- Tämä on uusinta uutta mustaa silkkiä, jota ihan joka paikasta ei saakkaan. Pistin lisäaineeksi tulirotan ja yrttejä, jotta voit suojautua kuumuudelta. Ja se on sinulle nyt vaikka yksi törppö trolli tai örkki sitä kysyikin siitä. Ja muuten, et kai sinä syö lihaa? Claude kysyi jälleen.
- No ennemmin kalaa ja leipää syön kuin sinua, vaikka lihaa tekeekin mieli, hymähdin veljelleni.
- Sinä näytät ihan Nazgulilta, hän jatkoi kommentoimistaan.
- Pikemminkin Lichiltä, jotka ovat kokonaan luurankoja ja pudotin hupun yltäni.
Claude pomppasi pystyyn ja meinasi saaja sydänkohtauksen tuossa tuokiossa.
- Herran jestas sullahan ei näy kuin hampaat ja…, Claude kadotti sanansa.
- Joo, kyllä tähän tottuu, kun saan irvistellä nyt ihmisille iloisesti, virnistin oikein leveän hymyn veljelleni ja nauroin siinä samassa.

Olinhan minä ajatellutkin että minulla on silti sielu, joten silmistä tiukkii valoa silmistä punaista kuin haluaisin jotain. Ja minun piti käännyttää kaikki, mitä minä olin oppinut, piti tehdä toisinpäin. Pidin auringon laskusta ja noususta, nyt pitäisi kuusta. Mutta ainoa hyvä asia, joka jäi minulle oli musta kirja kädessäni.
- Miksi sinulla on side mukana? Claude kysyi
- Mursin sen *koulussa*, vastasin kahdella sormella.
- No, sehän selittää kaiken, sittenhän sinä oletkin Axe, kun ei ole muuttunut tippaakaan, Claude sanoi.
Samassa hetkessä ulkoa kuului rysähdys ja sisään lensi tulipallo. Jäädytin sen hetkessä, vaikka en ole oppinut muuta. Nappasin samassa pöydältä veljeni mustan kaavun, jonka hän oli takonut.
- Mitä helk...;, Claude yritti pysyä rauhallisena.
- Pysy sisällä, komensin ja paukutin oven auki ryminällä kuin ennen vanhaan hitaasti, mutta varmasti.
Ulkona seisoi isonkokoinen trolli, joka oli kaksipäinen, isomahainen, nuija kädessään yritti huitoa mielipuolisesti kolmea oudonnäköistä rotua, jotka eivät olleet aivan tavallisia haltioita.

Kaksi soturia ja yksi velho heidän joukossaan olivat, jotka yritti kaataa trollia alas. katsellessani vähän aikaan saapuin paikalle. Velho taikoi tulipalloillaan trollia, joka oli aivan tulivammoissa vieläkin pystyssä. Paikalle tullessani otin sauvani ja osoitin trollia sauvalla ajatellessani määrättyä loitsua mielessäni ja trolli jäätyi jaloista päälakeen asti. Jäädytettyä trollin paikoilleen ja he katsoivat minua hämmästykseen, mitä osasin. Sinä hetkenä ne soturit heittivät miekkansa, jotka olivat kuin boomirangit ja tempaisi trollilta pään irti. He saapuivat luokseni ja veljeni saapui piilostaan luokseni, kun olin viittoillut, että nyt on turvallista. Velho sanoi:
- Kiitokset avusta, nimeni on Illi, olen verihaltija kuten muutkin tässä ryhmässäni. Tässä toverini Dix-tracys, joka nosti kätensä näyttäen symbolinsa ja tässä Lazzuu, joka heitteli kiviä suohon. Me olemme tulleet tänne, että saisimme kokemusta yhdessä olemisesta ja taistella erilaisimpia hirviöitä vastaan mitä ovatkaan. Illi sanoi tervehtien.
- Eipä kestä, ovatkohan verihaltijat liitossa puolikuolleiden kanssa?, näytin epäilyttävää sormea kaikkiin kolmeen.
- Ovat, kun saastaiset ihmiset, eivät ymmärrä mistään mitään ja puolikuolleet ovat historiassamme, joten ei syytä puoleen, Illi vastasi.
- Eh...; no miksihän teillä on punaiset kaavut jokaisella, sitten? kysyin hämmästyksissäni.
- Se on symbolimme, mutta kun kerta autoit meitä, olet tervetullut kyläämme, vastasi Illi kysymykseeni.
- En nyt tällä kertaa, tuli tuossa muuta mieleen, että voisi käydä *kotikylässä* puolikuolleiden imperiumissa käydä morkkaamassa, vaikka koskaan siellä käynyt, kaiveskellen hammasta vastasin.
- No, me menemmekin tästä, Illi nosti kätensä hyvästellen ja nyökkäsi tovereilleen, jotka lähtivät Illin mukanaan kohti vuorille.
Hetken mietiskeltyään otin kirjani esiin ja alkoin hyräilemään, mitä sieltä löytyisi
- Shhh...; kaikkea sitä näkeekin, tokaisin Claudille huokaisten.
- Sitä samaa, mutta oletko menossa sinne *kylään*, veli osoitti metsään päin.
- Olen, pamautin kirjan kiinni, - Pitäisikö sieltä tuoda jotain?, kysyin.
- Juu, pitäisi tuoda rautaa, Claude vastasi lyhyesti.
Siinä tapauksessa lähdin matkaan, vilkutin luisilla käsivarsillani Claudelle ja hän takaisin. Ja matka jatkui kohti metsän tuonelaan, jotka johtaisivat synkimpään kolkkaan.
Matkan varrella kohti metsää tuli lapsuuden muistot mieleeni ihmeen syystä, jossa oli Veera mukana.


E: jopa itsekkin voin tokaista, että aika shaisse chattiä tuossa osassa, mutta jokunen 6puol-7 antaisin omasta suorituksesta.
Toisen asteen koulussa T1-T2, tarinassa pitäisi yleensä olla täsmällisyyttä niin tuurilla H3 vähintään

3 Osa tuleepi huomenna sitten, jos tulee...

Hyvä Axe! Jatka samaan malliin.

uppia

Hyvää työtä Axe! Jatka samaan malliin!


The Children of Light

Luku 5

Emily heräsi pienestä makuuhuoneesta. Hän katsoi ikkunasta ja näki alla levittäytyvän suurkaupungin. Askeleiden ääni kuului ja Emily hätääntyi. Hän nappasi maljakonyöpöydältä ja valmistautui iskemään sen tulijan kalloon. Ovi avautui ja arpinen mies astui sisään. Hän sulki oven perässään ja katsoi Emilyä. Hänellä oli pitkä, kihara, harmaantunut pehko. Hänen vyönsä alta pilkisti revolveri. Emily heitti maljakon miestä päin. Salamannopeasti tämä otti revolverinsa ja ampui maljakon sirpaleiksi. Emily hätkähti ja perääntyi kauemmas.

-Mitä haluat minusta? kysyi Emily kauhuissaan.
-En sentään. Päin vastoin, nauroi mies.
-Sinä... Olet sen valokuvan mies, sanoi Emily ja kaivoi valokuvan esiin. Mies katsoi valokuvaa hetken, mutta hänen ilmeeseen muuttui surulliseksi.
-Katsos kun... Tuota... Äh, hällä väliä.
-Mitä he haluavat minusta? Miksi he haluavat levykkeen? kyseli Emily.
-He haluavat minut. He haluavat käyttää sinua syöttinä, joten päätin hakea sinut turvaan omin käsin.
-En ymmärrä...
-Se on pitkä tarina. Selitän sinulle kaiken myöhemmin.

-------------------------------------------------------------------------------------

Icecap heräsi mukiloituna Tottin kämpiltä. Hänen päätään särki pahasti ja hänen aseensa oli viety. Tott ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Otsassa oleva reikä puhui puolestaan. Levyke oli kadoksissa ja Icecapin huomasi aseistetun miehen kävelevän keittiön puolelta esiin. Mies oli pukeutunut sadetakkiin. Hänellä oli verenpunaiset silmät ja kalju pää. Mies nosti Icecapin ylös ja tämä pudisteli päätään. Icecap perääntyi kauemmas ja nappasi tuolin pöydän vierestä kömpelöksi aseekseen. Mies näki lattialla lojuvan videonauhan ja poimi sen mukaansa.

-Tästähän on minulle hyötyä, nauroi mies.
-Mitä olette tehneet Emilylle? Jos olette vahingoittaneet häntä niin minä... murisi Icecap ja valmistautui lyömään tuolilla. Mies nauroi matalalla äänellään.
-Siitä vain. Ota aseeni ja ammu. En kerro mitään, sanoi mies. Hämmentynyt Icecap otti aseen. Silloin hän muisti nähneensä miehen ennenkin. Ränsistyneessä kapakassa muutama tunti sitten. Icecap ampui miestä vatsaan. Mies nosti paitaa ylöspäin. Luodin tekemä reikä umpeutui parissa sekunnissa eikä verta vuotanut. IOcecap jäihetkeksi tuijottamaan suu aukinaisena miestä.
-Vain pieni, viaton kyky. Periytynyt suvussa. Nimeni on Uga ja voin auttaa sinua löytämään Emilyn.
-Kuka hänet vei?
-"Valkoinen Paholainen", kaupungin suurin gangsteri ja sadisti. En tiedä miksi hän kaappasi tytön, mutta minulla on hieman asiaa hänelle.
-Ja asialla tarkoitat...? kysyi Icecap.
-Sanotaan nyt näin, että kaupungin muut "rikolliset" tahtovat viedä häneltä valtaistuimen alta ja minulla on henkilökohtaisia asioita selvitettävänä. Soita tähän numeroon, jos haluat apuamme tytön löytämisessä. Vastineeksi tuot meille hänet kaapanneen miehen. Uga ojensi pienen lapun Icecapille ja tämä laittoi sen taskuunsa. Mies käveli pois takaoven kautta.

--------------------------------------------------------------------------------------

Mies ei pidellyt Emilyä vangittuna, mutta tämän oli pysyteltävä neljän seinän sisällä. Aseistettuja mieheiä oli siellä täällä vartiossa. Emily huomasi laatikoita varastohuoneen perällä. Aseita, elektronisia laitteita ja... huumeita! Mies oli ilmiselvä rikollinen! Emily lähti juoksemaan huonettaan kohti ja nappasi puhelimen kouraansa. Hän alkoi näppäillä poliisin numeroa ja samassa arpinen mies vetäisi töpselin seinästä. Emily lähti juoksemaan poispäin mutta mies nappasi tästä otteen kahdella kädellä. Emily yritti rimpuilla, mutta ei päässyt pois miehen otteesta.

-Rauhoitu! En minä sinulle mitään tee, sanoi mies rauhoitellen.
-Etpä! Hätäilisit itsekkin jos olisit verenhimoisen gangsterin kourissa. Ai niin, mutta sinähän olet!
-Et nyt ymmärrä Emily.
-Mi... Mistä tiesit nimeni?
-Nimeni on Lazzuu. Emily, olen isäsi.

Jatkuu. Kommenttia.

Lazzuulle 10-

Jaa tämäkin aihe elää yhä. Kirjoittajat tosin ovat uudistuneet aika totaalisesti...Lazzuulla on muuten hyvä tarina käynnissä ::thumbsup::

En jaksanut lukea kaikkia tarinoita, mutta ovat olleet todella hyviä. En ymmärrä, että miten te keksitte noin hyviä tarinoita. Minä en ainakaan keksisi. Tehän voisitte alkaa tekemään vaikka kirjoja.

Niin ja Lisätkää minutkin, jos viitsitte. En ainakaan huomannut olevani aiemmissa tarinoissa.

Annan arvosanaksi kaikille täällä oleville tarinoille 10+, koska itse en keksisi millään tämmöisiä. Mielikuvitus ei vain yksinkertaisesti riittäisi.

Osa 3

Kävelin synkkäistä katua yksin. Aamu oli koittanut, ja paikka muuttui vain synkemmäksi, mitä syvimmälle menin metsään, mutta se ei minua haittanut. Ainoa, joka haittasi oli aurinko, jota yritin peitellä käsilläni, mutta turhaan.
- Äh, kaikkea sitä joutuukin kokemaan, tokaisin itsekseni.
Mietiskellen menneitä, mitä perheessä olisi sattunut. Perheessä oli jo valmiiksi riitaa monistakin asioista. Isä aina halusi lomillaan ottaa rennosti *juomillaan*, joka voi sortaa jokaisenkin, Vaikka isäni on hyvä töissä ja aina. Hän on minulle rakas, mutta en ole koskaan jutellut tunteistani, vaikka olisin pystynyt.
- Parempi olisikin, kun rupeaisin meditoimaan jota velhokoulussani opetettiin, harkinnan jälkeen etsiskellen paikkaa, jonka vihdoin löysin tien varresta, joka johti joen rantaan. Vaikka aurinko paistoikin jonkun verran, tuntui että päivää ei erottaisi aamuksi, eikä yöksi, silmieni takia. Mutta olin onnekas, sisukas ja sitä tietenkin isäni aina toivoi.

Katselin merelle päin ja suljin silmäni. Hetken mustan pimennyksen jälkeen kuvat valkenivat.
Näin itseni Veeran kanssa linnan tiloissa leikkimässä hippaa ja mitä muitakin leikkejä. Hymyillen hetken ajatellessani muistoja, kunnes kuvat vaihtuivat kokonaan valkoisiksi kuin olisi pilvissä.
Hetken raskaasti hengiteltyäni, katsellessani käsiä, että olisiko ne muuttuneet oikeiksi ja onnekseni ovat. Näin Veeran juhla-asussa, morsiuskimppu kädessä ja taisin tietää, että hänestä on tullut prinsessa tai kuningatar, mikä nyt olikaan. Minusta tuntui, että haluaisin sanoa jotakin:
- Veera. Sinusta on tullut näköjään nyt prinsessa, sanoin hänelle rauhallisesti.
- Näytät kauniilta puvussasi, jatkaessani tämän Veera kääntyi iloisesti minuun päin kuin olisi tullut aika tavata jälleen.
- Axe!, Veera huusi parkuen ja pudotti kimpun kädestään. Veera juoksi suoraan syliini ja jatkoi:
- Sinähän olet muuttunut takaisin, Veera sanoi iloisesti kyynellehden.
- Niin. Vain hetkeksi, taitaa johtua yhteen sattumukselta, että juuri sopivana hetkenä kohtaisimme toisemme, sanoin tämän hänelle ja puristin hellästi oikealla kädelläni.
Veera ei löytänyt sanoja mitä sanoisi suustaan ja melkein tiesi, että minulla on käteni murtunut, jonkun typerän kirjan takia.
- Miksi sinä tuota kirjaa luet? Veera kysyi yllättäen sylissäni.
- Parannuksen löytämisen, Totuuden, Himon...muuta en tiedäkkään asialle, sanoin hetken mietittyäni.
- Heh, sinulla on vieläkin minun antamani amulettini, Veera leikki amuletilla.
- No joo, kuka nyt typerys onnenamulettiaan hukkaisi, mutta minulla on sinulle jotain.
Veera avasi silmänsä hämmästellen ja otin taskustani pääkallo sormuksen ja pistin sen Veeran sormeen.
- Meidän tähden, Veera lausui ja rutisti lujemmin.
- Aijai! Varo sitä minun kättä. Ei se hetkessä parane kuin sitä luulee, sanoin hymyillen ja silittäen Veeran hiuksia.
- Kyllä sinä keksit keinon, tavalla tai toisella, Veera sanoi luottavaisesti silmiini päin.
- Tavalla tai toisella, mutta minun on aika lähteä. Minulla on etsittävä oma kohtaloni tulevia seikkailuani varten, sanoen raskaasti Veeralle suupielessä.
Veera ei halunnut päästää irti, mutta kannoin hänet läheisempään pedin viereen ja Veera vastasi hyvästellen vielä kerran.
- Onnea matkaan. Sitä tarvitset, toivottavasti nähdään uudestaankin lähipäivinä, Veera hymyili minulle maatessaan sängyssä.
Nyökkäsin ja käännyin poispäin. Veera näki kuinka minun ihmismuotoni ovat taas muotoutumassa todellisemmaksi muodoksi, vilkutti itkua pidellen vielä kerran ja alkoi nukkua.

Kunnes minä taas käännyin Veerasta poispäin ja alkoi kuulua jalkojen kolina raskaalta. Näin ruskeaan pukeutuneen munkin, joka nyökkäsi merkitsi, että olin valmis menemään takaisin.
Avasin silmäni ja näin saman paikan, missä olin meditoimassa. Katselin ympärilleni kohti polkua ja harmaan näköistä metsää, kunnes pieni tyttönen tuli iloisesti punaisessa hupussaan minua kohti.
- Hei herra, missäs päin olisi puolikuolleiden kylä, veteli minun kaapua nykien innokkaasti.
- Elä nyt noin innokas ole. Eihän pikkulapset saa olla näin myöhään toisten maakunnissa ypöyksin, mutta se on tuollapäin minne itsekin olen menossa, näytöin luisia sormiani kohti sumuista harmaannäköistä metsää, jossa oli jo hautausmaata, mitä nyt olikaan tehty.
- Kiitos avusta! Niin minun nimeni on Tiia, joka iski silmää ja jatkoi matkaan hypellen innokkaasti.

Olin ihan ymmälläni tapahtuneesta rapsutellessani päänahkaani, vaikka huomasin, että minulla ei ole sellaista. Otin maasta keppini, kirjani ja kaikki tarvittavat tarkastaen, ettei mitään olisi jäänyt. Kunnes huomasin vauhdilla ratsastaen tosi synkkään viittaan ja mustaan haarniskaan pukeutunut hahmo, jonka kasvoja en edes nähnyt. Ratsu ei ainakaan ollut mikään tavallinen vaan luurankoa sekin, joka kipitti vauhdikkaasti kohti suuntaa, missä tyttönenkin oli.
- Huhhuijaa. Kaikkea sitä näkeekin, mutta se ei ole sen ajan murhe. Täytyy jatkaa eteenpäin kuin viimeksi kohti tuntemattomimpia seikkailuja, mitä ovatkaan. Toivottavasti Veeralla menee hyvin, katsellessani taivaalle. Taivas oli muuttunut tumman harmaaksi kuin ukkonen olisi tulossa. Kolistelin keppini kanssa raahustellen suuntaa, mihin ratsastaja ja tämä punahuppuinen Tiia oli mennyt, kohti avarampia seikkailua tietäen, mitä edessä on vielä luvassa.

E: Kaikkee sitä kirjottaa keskellä yötä, mutta olen, mikä olen sille en voi mitään Muahahhaa!
Ja käänsin osat päälaelleen, vaikka olisikin pitänyt kertoa ensin haltijoitten tapahtumista, mutta oli jotain ajatuksien pohjalla, joka piti purkaa tänne asti

Gregoriannii taustalla soimas nii mikäs siinä...

Hyvä tarina Axe! 9+

Osa 4

Haltioiden valtakunnassa asusti haltioiden keisari Zephiroth, joka halusi ottaa asemansa rennosti ja asusti linnassaan, sekä kyläläisten keskuudessa. Erityisesti hän ei voinut vastustaa naisia, jotka pistivät miehen hyrräämään. Hän ei erityisesti ajatellut, milloin haluaisi pistää juhlat pyörimään, vaan yleensä silloin, kun häntä huvitti. Olihan sentään keisari. Monet ovat sanoneet, että on hirveä lihaskimppu, joka pistää nyrkkitappelussa 10-0. Toiset taas sentään, että hän on naistenmies. Kuka tietää ei ainakaan Tumppa, joka holhittomasti halusi päästä keisarin puheille. Puhumaan ihmisten välisistä suhteista. Vartijat, eivät estäneet Tumppaa, ennen kuin Zephiroth antaisi luvan.

Zephiroth oli mielipuuhissaan, kuinka arvatakkaan naisten ympäröimänä tuolissaan. Hän vastasi Tumpan sisääntuloon:
- Kuinka, joku uskaltaa keskeyttää minut tällaisessa tilanteessa?, Zephiroth levitti kätensä naisia kohti, jotka tarttuivat keisariin kuin hyeenat.
- Niin, mitähän tehtäisiin ihmisten kanssa, kun on tulossa uusi kuningas heidän keskuuteen. Lähetetään onnentoivotus?, Tumppa ajatteli, mitä oli sanomassa.
- Minulle on ihan sama, vaikka niiden kuninkaana olisi kyläpummi, keisari hymähti Tumpan kysymykseen.
Tumppa vaikeni hetken ja Zephiroth jatkoi:
- Niin? oliko vielä jotain asiaa?, jos ei niin häivy silmistäni, hän meinasi tulla vihaiseksi.
Tumppa poistui keisarin tiloistaan hämmillään. Palatsin ulkopuolella kulki edestakaisin, kunnes joku tuli kysymään häneltä:
- Mikäs sinun on, nuori herra poltti piippuansa kysyen häneltä.
- Perhanan keisari ei ymmärrä asioista ei sitten mitään muuta kuin naiset aina vaan mielessä, vaikka uuden kuninkaan tarkoitus on pyhä perinne. Onhan sentään ihmisten ja haltioitten välillä ollut hyvät suhteet. Kukas sinä muuten olet?, Tumppa kysyi purkaen paineitaan.
- Nimeni on TommyH, druidi, joka poltteli savukettaan yhä uudelleen ja uudelleen.
- No, Tommy. Olisitko kiinnostunut, jos lähdettäisiin katsomaan, mikä ihmisten linnakkeessa tehdään.
- Mikä ettei, Tommy nousi istuessaan puumajoituksen seinää vasten.
Tumppa ja Tommy lähtivät matkaan kohti satamaa, nimittäin ihmisten linnake sijaitsi toisella puolella saarta.
Zephiroth mietti asioitaan ja ajatuksenaan oli, että hänhän voisi järjestää bileet lähimmässä baarissa, minkä tiesi. Joten hän pyysi tytteleitään tulemaan mukaansa baariin viettämään aikaa yhdessä.
Yksi palvelijoista pysäytti hänet, ennen kuin edes kerkesi nousta tuolistaan:
- Entäs palatsi?, kysyi palvelija
- Hmm. No tiedän yhden, joka voi hoitaa sitä, Zephiroth napsautti sormiaan ja kutsui vanhan ystävänsä paikalle.
- Kyton sinähän voit pitää palatsia sillä silmällä, kun olen poissa.
- Okei, Kyton virnisti Zephirothille kuin tietäisi, mitä hänen ohjelmana olisi tulossa.
Zephiroth poistui palatsista seurueineen baariin, jonka kyljessä luki: Icecapin Baari.
Hän astui sisään ja kello kilisi narulla merkitsi, että joku oli tulossa. Baarin pitäjä sanoi Zephille.
- Tervetuloa. Mitähän tänään on luvassa, Icecap kiillotteli oluttuoppia.
- Icecap, pistäs bändi soittaa jotain. Nimittäin nyt pidetään bileet täällä kuin ennen vanhaan.
Icecapin bändi ryhtyi soittamaan Icecapin pyydettyä.
Ilta kääntyi villimmäksi ja sen kuulivat myös kyläläiset, jotka halusivat tulla mukaan, mutta Zephiroth ei siitä välittänyt. Hän näytti Catwalkkiaan korkeimmalla korokkeella muille kuinka tanssitaan ja pari pimuansa tanssi vierellään. Icecapilla riitti hommiaan, kun väkeä tuppaantui sisään kuin tyhjästä.

- Tästähän tulee kuuma, Icecap nauraen vastasi.
Olihan ne sentään bileet, josta Icecapin baari oli suosittu haltioiden keskuudessa. Ja ainakin tytöillä riitti hauskuuttaa ja tekivät, mitä tahtoivat. Baari oli kaksikerroksinen ja joka puolella tanssi, sisällä, että ulkona. Zephiroth siinä tapauksessa otti paitansa pois ja siitä tytöt hullaantuivat, kunnes muutkin jätkät tekivät perässä. Ilta muuttui villimmäksi kuin koskaan ja Zephiroth tokaisi:
- Toivottavasti tämä ei lopu koskaan.

E: Joku saa tuoda minulle vasaran, että saisin pamauttaa itteltäni tajun kankaalle arge arge...

5 ja 6 voisi olla mielessä mutta katotaan nytten mitä on luvassa

Osa 5

Samaan aikaan...
Ihmisten linnojen sisällä sattui mellakkaa paikasta toiseen. Kunnes, HokkaiDo pohdintojen jälkeen on sanonut:
- Paikkani ottaa Jso0. Aijon näin ollen luopua kruunustani ja hän on myöskin tehnyt sen päätöksen, että ottaa paikkani, HokkaiDo sanoi palvelijoilleen, jotka nyökkäilivät merkitsi.
Kuningas oli jo muutenkin aika vanha parrakas mies. Jso0 heitti ovelan ilmeensä kasvoilleen ja hymyili, mitä olisi luvassa. Peitti sen näin ollen taas pokerinaamallaan. Joka istuutui kuninkaan tuoliin ja sanoi:
- Ensimmäiseksi aijon näin ollen isäni valtakuntani laittaa uuteen uskoon. Toiseksi, olen saanut katsoa isäni toimintoja kauan aikaan ja nyt on toimenpiteiden aika. Viekää tuo vanhus tyrmään ja hänet päästetään vasta kun olisin onnellinen.
Palvelijat kauhistuivat ajatuksesta ja vartijat tekivät uuden kuninkaan pyydettyä käskynsä.
Jso0lla oli pahat aavistukset tulevia näin ollen ja viereen seisahti velho.
- Nyt, kun meillä on uusi kuningas. Voimme näin ollen ruveta hallitsemaan kokomaailmaa, velho sanoi tämän Jso0lle, joka nyökkäsi.
- Niin, voisimmekin. Siinä tapauksessa pyydän kahta soturiani tulemaan paikalle. Zeldmaster! TaiZuuni! Kuningas kutsuu teitä.
Kaksi valkoista ritaria haarniskoissaan ja kypärissään saapui kuninkaan ovista sisään ja kumartuivat:
- Kutsuitte herrani, Zeldmaster vastasi.
- Kyllä. Minulla on ideoita joita aijon toteuttaa *uusien* rotujeni kanssa. Joten olen tehnyt sen päätöksen, että lähtisitte puolet joukoillanne valtaamaan haltioiden ja örkkien saarta, joka sijaitsisi kaukana lännessä.
- Kuten haluatte korkeutenne, Zeldmaster vastasi.
Ritarit nousivat ja kääntyivät kohti sotatiloja, jossa joukkoja olisi sadoittain. Ja velho vastasi kuninkaalle tehdystä päätöksestä:
- Mullistavaa, minulla olisi tulevia kahinoita varten teille resepti, jolla saisitte apuun auttavan käden.
- Jaahas, mikäs tämä on, Jso0 vastasi ihmetellen velhon paperiaan.
- Jos oikein pysyn laskuissani, niin siihen tarvitaan määrättyjä tarvikkeita ja elimiä, jotta lopputuloksesta tulisi täydellinen. Ja teistä tulisi pahuuden hallitsija.
- Loistavaa. Pistän harkintaan asian.

Palvelijat olivat shokissa ja tärisivät pelosta, mutta heidän täytyi kuunnella kuningasta, etteivät he saisi rangaistusta. Myös Veera kuuli tämän ja häipyi huoneeseensa. Hän juoksi kipittäen kohti yläkertaan, jossa hän saisi olla rauhassa. Sulki oven takanaan ja heittäytyi sängylleen.

Veera ei tiennyt, mitä ajatella, kunnes muisti, mitä unessaan oli käynyt. Hänelle oli tullut sormeensa sormus, jonka hän muisti erittäin hyvin. Ajatteli Axea, mitenköhän hänen seikkailunsa etenisivät. Samaan aikaan oveen koputettiin ja siellä oli Jso0. Veera joutui päästämään hänet sisään ja Jso0 sanoi:
- Jaahas, mitäs täällä onkaan. Minun tuleva kuningattareni, joka yritti lähennellä Veeraa.
- Pysy poissa! En halua kuulla sinun pahoja suunnitelmiasi, Veera huusi Jso0lle.
- Mutta, mutta, jos näin on asia. Että et rupea tottelemaan. Niin tiedän, mitä tehdä sinulle, Jso0 vastasi pokerinaama kasvoillaan ja poistui paikalta.
Nyt Veera ainakin tiesi, minkälainen todella Jso0 oli. Ahne. Muut ovatkin sitten, mitä ovatkaan.
Hän halusi ajatella, jotain muuta. Ja sanoi harmikseen.
- Toivottavasti Axe on kunnossa, Veera mutisi itsekseen. Ja katsoi sormeensa. Pääkallo sormus. Tuntui kuin haluaisi rutistaa Axea yhä lujemmin, mutta ei pystynyt. Joten katsoi ikkunasta kaukaisuuteen ja saikin idean.
- Axehan, on jotain puhunut veljestään. Minähän voisin jäädä sinne siksi aikaa, kunnes pahin olisi ohi. Veera ryhtyi toimenpiteisiin. Hän ei ottanut, mitään mukaansa ja ryhtyi seuraamaan Axea. Hän hiipi portaissa, ettei ääntä kuuluisi voimakkaasti. Juuri, kun Veera oli menossa ulos. Jso0 pysäytti hänet jälleen:
- Ja mihinkähän sitä ollaan matkalla?, sanoi mietiskellen Jso0
- Haukkaamaan raitista happia tietenkin, Veera sanoi.
- Jaahas. No mene, sitten jos se on niin tärkeää, Jso0 huitoili poispäin ja siirtyi kuninkaan tiloihin.
Veera huokaisi helpotuksesta ja lähti linnasta ulos. Yllään violettinen kaapu ja etsi hevosta, jolla ratsastaisi kohti tuntematonta. Hän löysi hevostallin pitäjän, jonka hän tunsi ja pitäjä hyväksyi pyynnön. Veera otti näin ollen hevosen ja lähti ratsastamaan kohti tuntematonta, missä Axen veljen mökki sijaitsisi, muuta ei tiedäkkään, minne Axe oli matkalla. Veera lähti ratsastamaan kohti metsää, minne Axe oli mennyt.

Aurinko oli jo laskenut tuntemattomia. Oli pimeää, metsä huhuili pöllön äänistä ja suden ulvonnoista. Yllättäen sormus rupesi loistamaan. Jota Veera ihmetteli ja hevonen pillastui, kaatoi hänet maahan, hevonen karkasi kohti syvempään metsään. Veera parkui, kun hevonen karkasi ja örinää alkoi kuulua metsästä. Hän katseli joka suuntaan. Näki tulevan kaksi örkkiä metsästä päin irvistellen Veeralle.

Veera kauhistui pelosta ja yritti paeta örkkejä. He saivat nopeasti Veeran kiinni ja rupesivat miettimään, mitä tekisivät saalille:
- Heh, mitähän tehtäisi tälle, örkki sanoi toiselle.
- Katsotaan, mitä tulevan näyttää.
Örkit rupattelivat keskenään, Veera makasi maassa ja jokin vasara osui toista örkkiä päähän. Joka näin ollen sain niin kovan tällin, että meni tajuttomaksi maahan. Örkki yritti herätellä toista, kunnes tuli isompi leka häntäkin päähän. Veera pelastui ja hahmo sanoi:
- Hah, onpas tyhmiä örkkejä, mitä koskaan olen nähnyt, Claude sanoi.
- Sinä taidat olla Axen veli, Veera kysyi hämmillään.
- Näin on näppylät. Claude on nimeni, joka pisti olalleen lekansa tervehtien Veeraa.
Mutta Veeralla oli muuta mielessä ja kysyi Claudelta.
- Axe on tainnut mennä tästä?
- Khyllä se meni. Se lähti puolikuolleiden valtakuntaan. Etsimään jotain *kohtaloaan* ja minulle tietysti rautaa.
Veeralle nousi hymy kasvoille ja pyysi Claudelta näin ollen vettä mukaansa, jotta lähtisi seuraamaan Axea. Claude tarjosi auttavan kätensä ja neitonen lähti etsimään leikkitoveriaan.
- Axe, Veera päästi suustaan ja ajatteli tätä matkan ajan, joka käveli kohti metsän syvyyteen, joka muuttui suon vihreämmästä harmaaksi.

E: Illempana 6 osa... nothing more... nothing less...

Hyvä Axe!

Axe, miten sä jaksat kirjottaa?

Hienoa FNC-Axe! Olet todella hyvä keksimään. Jatka samaan malliin

Lainaus:04.03.2006 TommyH kirjoitti:
Hienoa FNC-Axe! Olet todella hyvä keksimään. Jatka samaan malliin

Niin Axe onkin!

The Children of Light

Luku 6

Icecap käveli poliisiaseman suuntaan. Kireä pakkanen piti useimmat ihmiset sisätiloissa ja säätiedoitusten mukaan lumimyrsky oli lähestymässä kaupunkia. Ainakaan "Valkoinen Pahoilainen" ei pääsisi pakoon, sillä lentoliikenne pysähtyisi täysin. Jos hän onnistuisi suostuttelemaan poliisipäällikön, hän ei pääsisi pakoon junilla tai maanteitäkään pitkin. Poliisipäällikkö Mapper oli juuri lähdössä autollaan jonnekkin.

-Mapper! Minulla on asiaa! huudahti Icecap ja käveli rivakkaa vauhtia tätä kohti.
-No mitä nyt taas, Icecap?
-Se tyttö... Hänet on kidnapattu! Sinun täytyy auttaa, sanoi Icecap. Mapper huokaisi ja kääntyi.
-Mitä voin tehdä asian hyväksi, kysyi Mapper.
-Valkoinen Paholainen... Hän ei saa päästä kaupungista.
-Eiköhän lumimyrsky pidä siitä huolen. Sitä paitsi, meillä ei ole aikaa jahdata häntä, sillä koko kaupunki on jo valmiiksi sekasorron vallassa. Rikollisuus on ollut kasvussa jo vuosia.
-Mutta...
-Ei muttia. Kaikki ajallaan, sanoi Mapper ja nousi autoonsa.

Icecap ei siis saanut apua poliiseilta. Ties mitä tapahtuisi, jos hän ei löytäisi Emilyä ajoissa. Hän otti kännykkänsä esille ja lapun, jonka oli saanut Ugalta. Hän näppäili puhelimeen tämän numeron ja soitti.

-------------------------------------------------------------------------------------

-Anteeksi kuinka? kysyi Emily ihmeissään.
-Aivan oikein. Olen isäsi, sanoi Lazzuu hiljaa ja päästi Emilyn irti. Syvä, painostava hiljaisuus valtasi huoneen ja Emily käänsi katseensa pois Lazzuusta.
-Miten... miten sinusta tuli rikollinen?
-Se on pitkä, surullinen tarina. En mielelläni puhuisi siitä.
-Minulla on oikeus tietää! Mitä äidilleni tapahtui? kysyi Emily. Lazzuu pysyi hiljaisena ja käveli pois huoneesta. Hän muisti kuolleen vaimonsa. Naisen ruumiin häneen makuuhuoneensa sängyllä. Kauheat muistot tunkeutuivat Lazzuun mieleen. Hän sytytti sikarin ja alkoi tuprutella sitä. Hän tiesi, ettei menneitä kannata murehtia, mutta juuri sen takia hän oli tällä alalla ja siksi se vaivasi häntä.

Myöhemmin samana päivänä...

Emily lähti jälleen huoneestaan. Hän oli jo rauhoittunut vähäsen, muttei vieläkään tahtonut jäädä tänne. Hän tahtoi takaisin vanhaan, turvalliseen orpokotiin, lapsuuteensa, missä ei ollut huolia, ruumiita saatikka taistelua. Hän käveli portaita alas ja nappasi aseen laatikosta. Ysimillinen... H'n ei uskaltaisi ampua sillä ketään, mutta varmaan se toimisi ainakin pelotteena, jos ei muuten. Tuntematon mies astui esiin kulman takaa. Hän oli pukeutunut sadetakkiin ja hänellä oli verenpunaiset silmät ja kalju pää. Emily tunnisti hänet samaksi mieheksi, jonka oli nähnyt rähjäisessä kapakassa. Hän lähti juoksemaan takaisin päin, mutta törmäsi yhteen vartijaan.

-Kaikki kunnossa? kysyi mies virnuillen.
-T-tottakai... Minulla vain... Tuli vessahätä, sanoi Emily ja lähti kävelemään pois päin. Hän piiloutui kulman taakse ja seurasi miehen puuhia. Lazzuu tuli sadetakkimiehen luokse ja puhui tälle.
-Koskas sen uuden kokaiinilastin olikaan tarkoitus tulla.
-Aikaisintaan tänään aamuyöllä, viimeistään huomenna. Mitenkäs tyttäresi?
-Hän vihaa minua. minun on saatava selville, kuka tahtoo tappaa hänet ja minut.
-Eiköhän se tuota pikaa selviä sinulle, sanoi mies ja käveli pois.
-Niinpä, Uga. Niinpä.

Jatkuu

Hyvä Lazzuu1 Jatka samaan malliin.

Omg teillä on hyviä tarinoita. Nää on niin hyviä niin en taida itse enää viitsiä kirjoittamaan, kun ne jäisi teidän "jalkoihinne"

Lainaus:joka pisti olalleen lekansa tervehtien Veeraa.

*REPS*

sori, en voinut itelleni mitään

Loistotarinoita!, muuta ei voi sanoa.