Amarant, voiko nuo sinun tarinat saada vaikka tekstitiedostona yhdessä nipussa? On vaikeaa onkia tästä aiheesta.

Lainaus:07.04.2006 Exguard kirjoitti:
Amarant, voiko nuo sinun tarinat saada vaikka tekstitiedostona yhdessä nipussa? On vaikeaa onkia tästä aiheesta.

Jokuhan tässä hiljattain pisti linkin, jossa ne on nipussa...

Viva la Amarant!

Hyvä stoori oli.. Jätti vaan kaipaamaan lisää...
Pls.. lisää...* grababaöa* tukehtuu odotukseen...

Lainaus:07.04.2006 Lazzuu kirjoitti:
Viva la Amarant!

Thank you! Thank you!

Lisää varmaankin huomenna...

Voin luvata että seuraava luku tulee olemaan toiminnallisempi kuin pari edellistä.

Lainaus:07.04.2006 Amarant kirjoitti:

Lainaus:07.04.2006 Lazzuu kirjoitti:
Viva la Amarant!

Thank you! Thank you!

Lisää varmaankin huomenna...

Voin luvata että seuraava luku tulee olemaan toiminnallisempi kuin pari edellistä.

Jes!
Itsekin voisin lupailla tekeväni hieman lisää kipukaupunkia, mutta olen niin toisen tarinan hurmiossa, että jää nähtäväksi... Tosin kun koeviikko viimeinkin on ohi (paskoja numeroita jokaikinen), voin keskittyä tarinoihin ja rentoutua..

Lainaus:07.04.2006 Amarant kirjoitti:
Kukaan ei kommentoi?

No jos nyt.

Mainitakseni sanasen teknisestä puolesta joudun jälleen kerran toteamaan, ettet käytä lainausmerkkejä ihan oikein. Tässä vaiheessa kertomusta virhe alkaa jo olla lähinnä ärsyttävä, sillä ensilukujen aikana saattoi sen vielä painaa villaisella. Kaiken kaikkiaan en ymmärrä, miksi jatkuvasti toistat saman, niin äärimmäisen yksinkertaisen virheen.
Taistelen tätä virhettä vastaan siksi, että lukiossa

-

jos sinne päädyt

-

viimeistään aineistoaineissa menee sormi suuhun, kun opettaja onkin sotkenut punakynällä siteerausvirheitä ja pisteet putoavat moisen naurettavan ja kaiken lisäksi aivan turhan virheen vuoksi. Tietenkään en tiedä, kirjoitetaanko lukiossa enää tulevina vuosina juurikaan aineistoaineita, kun opetussuunnitelmat nyt käsittääkseni ovat muuttuneet tai ainakin muuttumassa.
Ja tosiaan: jätä heittomerkit

-

eli siis puolilainausmerkit

-

pois luvun alusta ja lopusta; niillä ei ole funktiota.

Sisällöstä. Luvuksi keskimääräinen tekstikokonaisuutesi on vähän lyhyt, mutta eipä anneta sen nyt häiritä, sillä enemmän häiriötä tuottavat paikoin vähän kankeat/vaikeat lauserakenteet ja näissä erityisesti vähän turha toisto.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka seuraava virke: "Kirigi katsoi ympärilleen ja huomasi käytävän päässä lasioven jonka edessä oli kaksi vartijaa, hän näki lasin takaa[!] köytettyjä ihmisiä." Lauserakenne on sinänsä ihan kelvollinen, mutta sitä vaivaa pari ongelmaa. Ensinnäkin virkkeessä on ihan selvä virhe, mikäli siis osasin ymmärtää hakemasi merkityksen oikein. Virhe piilee tuossa takaa-sanassa, joka viittaa siihen ennemminkin jonkin lasin takaa tuijottelevaan Kirigiin sen sijaan, että viitattaisiin lasioven takana kököttäviin ihmisiin. Ja toiseksi siteeraamani virkkeen olisi voinut aivan hyvin jakaa kahdeksi, jolloin se olisi vaikuttanut luontevammalta.
Niin ikään olisi syytä välttää turhaa toistoa, joka ilmenee tekstissäsi erityisesti vähän kangertelevien johtolauseiden

-

Kirigi sanoo, jne.

-

muodossa.
Kun nyt tuli jaariteltua, niin myönnettäköön sinulle nyt kehaisu kuitenkin siitä hyvästä, että dialogisi on ihan kelvollista. Se ei ehkä ole mitenkään erityisesti merkittävää tai ikimuistoista sisällöllisesti, mutta kuitenkin se onnistuu olemaan luontevaa; on ihan oikein välttää turhia latteuksia, mikäli tarina ei muutenkaan tyylillisesti ole eeposmainen.

Jahas, minut saa sitten liittää tarinaan kuin tarinaan ja osaan kuin osaan. Kaikki käy (ainakin melkein ja hyvän maun rajoissa).

Lainaus:07.04.2006 MieItse kirjoitti:

Lainaus:07.04.2006 Amarant kirjoitti:
Kukaan ei kommentoi?

No jos nyt.

Paljon asiallista kritiikkiä...

Yay! Sain jopa hieman kehuja!

Olkoon menneeksi, jätän ns. puolilainausmerkit lukujen alusta pois...

Tiedän että tekstini on osittain hieman kankeaa ja että vuoropuheluissa toistetaan: ''Kirigi sanoi'', mutta se on vain yksinkertaisesti jäänyt päälle...

LUKU 39

Kirigi istahti lattialle odottamaan Waruarin soittoa, hän joutui odottamaan noin 15 minuuttia kun hän kuuli heikkoa pirinää korvansa vierestä.
''Kirigi? Olen keksinyt miten saamme vartijat panttivankien luota!'' Waruarin hillityn innostunut ääni sanoi Kirigin vastattua.
''No?! Kerro!'' Kirigi sanoi.
''Onko missään lähelläsi käsikranaattia tai muuta räjähdettä?'' Waruar kysyi.
''Mitä sinä oikein aiot tehd...'' Kirigi aloitti, mutta Waruar keskeytti hänet tiukasti:
''Onko?!''
''Hmm...'' Kirigi mutisi katsellen ympärilleen ja lopulta hänen silmänsä nauliutuivat yhden toimiston lasioven läpi näkyvään laatikkoon.
Hän astui sisälle toimistoon ja katsoi laatikon sisälle.
''Pelkkiä pistoolin lippaita.'' Hän tuhahti pettyneenä Waruarille.
''Jatka etsimistä!'' Waruar tiukkasi.
Kirigi käveli toimistosta toiseen etsien, kunnes viimein löysi laatikollisen kranaatteja.
''Löytyi! Laatikollinen kranaatteja!'' Kirigi hihkaisi.
''Hienoa! Ota yksi.'' Waruar sanoi.
''Selvä! Mutta keroisitko viimein mihin sitä tarvitaan?'' Kirigi kysyi närkästyneenä.
''Totta kai! Mene vessaan tai johonkin muuhun paikkaan jossa ei ole ristin sielua sinun lisäksesi, viskaat kranaatin jonnekkin nurkkaan ja poistut turvallisen välimatkan päähän. Kun kranaatti räjähtää, toivon mukaan kaikki sotilaat lähtevät ottamaan selvää mitä on tekeillä, jolloin panttivangit jäävät vartioimatta, jolloin minä tulen, vapautan vangit ja otan heidät mukaani! Mitäs sanot?'' Waruar selosti.
Oli hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Kirigi sanoi:
''Onko tuo muka sinun 'suuri' suunnitelmasi?''
''Eikö muka kelpaa? No, onko parempi että hyppäät Soldierin eteen, riuhtaiset kommandopiposi pois ja kipität karkuun, jolloin peelot lähtevät sinun perääsi?!!'' Waruar sanoi ärtyneenä.
''E-ei, ei... Mutta kuvitteletko että he jättävät vangit täysin suojaamatta?'' Kirigi kysyi.
''En, mutta aina minä voin pari peeloa pistää pois päiviltä...'' Waruar sanoi.
''Jaahas, no minä menen sitten tästä räjäyttämään vessan...''

Samaan aikaan...

Waruar katkaisi puhelun, hän oli paraikaa istumassa ikkunalaudalla yhden toimistohuoneen ikkunan ulkopuolella.
Hän avasi ikkunan, hyppäsi sisään ja piiloutui pöydän taakse odottamaan Kirigin merkkiä... toisin sanoen räjähdystä.
Osaamatta odottaa sitä, hänen koodekkinsa alkoi piristä hänen korvansa vieressä.
''Waruar? Miten tehtävä sujuu?'' Tacun ääni kuului kuulokkeesta.
''Hienosti. Odotan paraikaa, että Kirigi saa vartijat harhautettua vankien luota, jotta voin käydä pelastamassa heidät.'' Waruar sanoi.
''Hienoa! Hyvä että Kirigistä on hyötyä... totta puhuen oletin ihan päinvastaista...'' Taccu sanoi.
''Kieltämättä minäkin, mutta ilman häntä en tietäisi mitä minulla olisi ollut vastassa, tai edes panttivankien sijaintia.'' Waruar sanoi.
''Hienoa! Oli siis hyvä idea ottaa hänet mukaan...'' Taccu sanoi.
''Niin oli, niin o...'' Waruar keskeytti kuullessaan räjähdyksen läheltä.
''Se oli Kirigi merkki!'' Hän huudahti Taculle ja katkaisi puhelun.
Waruar odotti hetkisen ja kuuli jalkojen tömistelyä peelojen juostessa katsomaan mitä oli tapahtunut, heti kun tömistely loppui Waruar nousi pöydän takaa ja lähti toimistosta ja juoksi panttivankien luo.
Avattuaan oven, hän tajusi olevansa kahvilassa, mutta paikka oli täynnä köytettyjä ihmisiä... kaikki olivat naisia ja lapsia.
''Waruar huomasi kolme peelovartijaa ja ampui kaikki ennenkuin he edes tajusivat Waruarin läsnäolon.
Waruar juoksi katkomaan vankien köysiä, hän ehti vapauttaa yhden naisen, kun kuului laukaus ja nainen kaatui kirkaisten maahan.
Soldieri seisoi savuava ase kädessään ovella virnistäen leveästi.
''Waruar, Waruar, Waruar... Siitähän on aikaa kun viimeksi tapasimme...'' Soldieri sanoi kuin puhuen vanhalle ystävälle.
''Niin, valitettavasti olemme tavanneet ennenkin...'' Waruar sylkäisi inhoten.
''Arvasin jotain tällaista kun räjähdys kuului, kun muut sotilaat olivat häipyneet, minä marssin suoraa päätä tänne odottaen näkeväni jonkun tuiki tuntemattoman hiipparin, mutta voi onnea kun huomasin että sehän oli vanha kuomani Waruar!'' Soldieri sanoi.
''En minä ole sinun kuomasi!'' Waruar tiuskaisi.
''Vai yritit sinä vapauttaa minun vankini? Ehei... Ei sellainen sovi. Sinua pitää rangaista... Ihan ensiksi saat vaikka katsella kun ihmiset jotka yritit pelastaa... KÄRSIVÄT!'' Soldieri nauroi ja ampui yhtä vangeista vatsaan, seuraavaa päähän, seuraavaa jalkaan...
''LOPETA!'' Waruar karjui ja kohotti aseensa ja ampui Soldieria kohti, luoti raapaisi Soldierin metallista puolta naamasta ja siihen tuli pieni naarmu.
''No, no... Yrititkös ampua minut, mitä?! Kaipa minun pitää sitten päästää sinut päiviltäsi!'' Soldieri huudahti yhä hymyillen.
''Sinä tapoit Kirigin vanhemmat, sinä revit hänen perheensä kappaleiksi ja aiheutit henkisiä vammoja jotka eivät IKINÄ parane täysin, sinä tapat nyt naisia ja LAPSIA! Taidat olla likainen p********n, etkö olekin?'' Waruar sanoi.
''Ehkäpä... Mutta tämä likainen p********n tappaa sinut nyt!''





Mitä piditte?
Kommenttia?

GOood...

Gooood...

Dialogi oli hyvää niinkuin aina, ja muutenkin oli sitä perinteistä loistavaa tasoa.
* Odottaa hahmonsa esiintulemista seuraaviin osiin!*

Oma tarinani jatkunee joskus tänään illalla tai huomenna jää nähtäväksi.

Aika tylsää tehdä noita tarinoita...

Lainaus:08.04.2006 Jarmo_Hawk kirjoitti:
Aika tylsää tehdä noita tarinoita...

Ei minun mielestäni...

Se on omasta mielestäni todella mielenkiintoista...

Hienoa. Minä jatkan noitten lukujen keräämistä ja laitan taas 10-20 luvun päästä paketin ulos.

Lainaus:08.04.2006 Mustamiekka kirjoitti:
Hienoa. Minä jatkan noitten lukujen keräämistä ja laitan taas 10-20 luvun päästä paketin ulos.

Minä luulen että 10-20 luvun päästä tarina on jo päättynyt...

Kiitoksia...

Lisää varmaan huomenna.

Arigato Amarant about story... omalta osaltani riittää miettimistä ja pohtimista vieläkin...

Dodiin yksi Referaatti vielä tekemättä, mutta teidän iloksenne aijon tehä tarinaani

Tarinaa? Kukaan.

Ne jotka on hereillä saavat jotain 7 sivun mittaista tarinaa minulta löllölö

Pelin tekeminen vie aikaa ja on jälleen ideapulaa liikkeellä.

Hyvää pääsiäistä minunkin puolestani!

Osa 17

Zephirothin palatsissa riitti melskettä.
- Kyton marsalkkani, käske kaikki aseenkantokykyiset haltiat, jotka osaavat käsitellä jousta, miekkaa tai keihästä, metsänlaitamalle saakka. Sieltä käsin olemme valmiita kohti suurta sotaa ja muistatkin tulla itse mukaan, Zephiroth sanoi.
- Toteutuu, Kyton kumarsi haarniska yllään valmiina käskemään aseenkantokykyiset.
- Minä voin lähteäkin valmiiksi metsänlaitamalle TaiZuunin kanssa, HokkaiDo sanoi Zephirothille, joka nyökkäsi ja TaiZuuni seurasi kuningastaan kohti sotilaitten olinpaikkaa, jossa he levähtivät.
Heidät käskettiin ylös HokkaiDon pyynnöstä.
- Sotilaani! Urheat soturini! Valmistautukaa! Olemme menossa sotaan! HokkaiDo sanoi tämän, jäi odottamaan ovelle sotureitaan, jotka pukivat itsensä ylleen juhlittuaan kokoyön itsensä uuteen uskoon ja lähtivät kuninkaansa kanssa odottamaan.

Kyton puolestaan meni sotatilojaan sanomaan:
- Toverini! Ne, jotka aiotte lähteä sotaan, ottakaa jousenne, miekkanne tai keihäänne mukaan.
Haltiat kuulivat Kyton pyynnön ja kaikki lähtivät sotatiloiltaan jouset ja miekat mukanaan kohti sotaa.
Taccu ja Zephiroth kumppaneineen olivat vielä palatsissa rauhoittumassa.
- Keisari! Meidän pitäisi lähteä, Tumppa tokaisi
- En haluaisi millään jättää neitosiani yksin palatsiin, mutta mitäs se muutakaan voi kuin tarttua sodantilaisuuteen ja lähteä mukaan, Zephiroth sanoi harmissaan.
- Ole huoleti. Kyllä neitoset pärjäävät. Vartijat hoitavat keisarikuntasi ja sitä paitsi, ei ole vielä kertaakaan hyökätty kunnon otteeseen meidän palatsiin, Taccu taputteli Zephirothin harteille.
- Mutta aika näyttää, Tommy mutisi.
Näin palatsin sankarit marssivat ulos palatsistaan. Menivät metsänlaitaan ja vastassaan odotti kymmenittäin, sadoittain ihmisiä ja haltioita, jotka olisivat valmiita sotaan.
- Olen valmiina, jos sinäkin olet, HokkaiDo totesi Zephirothille, joka nyökkäsi takaisin.
- Se on Sotaa! Taccu karjaisi riemukkaasti, joukkojen lähtiessä liikkeelle tulevia taisteluiden varalle.

Velho joukkoineen olivat saaneet käskyn Jso0lta, lähteä rintamalle vastaan, mitä sieltä tuleekaan, on tapettava.
Yksi toisensa jälkeen linnankaartilaisia, örkkejä ja jopa demoneita, jotka olivat kahden metrin korkuisia, jotka olivat noudatettu ottamaan vastaan komentoja sotapäälliköitä, joita johti sodassa kymmenittäin.
Shadow-Angel lähestyi vuorista, Zephiroth joukkoineen merestä ja Axe puolestaan yksinäisyydessään metsänlaitamalta.

- Hmm. Näyttää siltä, että tästä sodasta tulee verinen, hengittelin rauhallisesti, kävellen puitten varjoissa. Olin saanut mukaani eräänlaisen itämaisen miekan, jonka varsi oli luuta ja miekka oli oikeastaan kevyen tuntuinen, jonka vahvuudesta en tiennyt. Ylläni oli sama veljeni antama kaapu, josta on ollut hyötyä moneenkin asiaan ja pelastaa vielä monta seikkailua, jos niitä tuleekaan. Päässäni huivi, jotka peittivät kasvoni. Oikeata silmääni peitti verenpunainen huivi, käsissä tummanpunaiset nahkahansikkaat. Ylläni kaavun alta pilkisti kullanvärinen nahkahaarniska, joka oli kevyt pitää ylläni, enkä halunnut varautua painavampaan varustukseen kuin barbaarimainen huligaani, koska itse olen höyhen painoinen ja ne puolestaan pitävät yllään metallihaarniskoja ja painavat vähintään norsun verran.
Pienten kävely matkan jälkeen, kuulin eräänlaisen tappelun. Lähdin katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Siellä seisoi musta ninja, joka oli taisteluasennossa ja taisteli aggressiivisesti, eräänlaista oliota vastaan, jolla oli ihmisen vartalo ja alaraaja hevosen.
- Senkin vintiö! Yritätkin päästä minulta karkuun! Olio menettää malttinsa, heitellen isonkokoisia kiviä ninjaa päin, mutta ninja oli niin nopea, että kerkesi ne väistää ja oli puolestaan hänen vuoronsa hyökätä. Ninja kyyristyi polvilleen, heitti olion päälle harmaan savuverhon, jonka tämän osuessaan uhri ei näkisi senttiäkään.
- Äh! Tule tänne senkin apina!
Ninja lähestyi karjuen vastustajaansa, potki armottomalla vauhdilla vihollistaan kumoon. Kun hän lopetti potkimisensa, molemmat ottivat hetken aikaa hengähdystaukoa loitommalla.
Musta ninja teki pari sormiyhdistelmäänsä ja teki itselleen kloonin. Klooni tupsahti hänen viereensä. Ninja ryhtyi uudelleen tekemään saman hyökkäyksensä suuremmalla teholla apurinsa kanssa, joka pian onnistui.
Tyranni kaatui maahan sätkien.
Musta ninja ei antanut armon aikaa vastustajalleen muutamaa minuuttia vaan napsautti sormellaan apurinsa tyrannin vierelleen, joka väänsi niskan nuriin. Tyranni oli päihitetty, klooni häipyi ninjan viereltään, joka jäi katselemaan hetken tyrannia ja lähti kävelemään kohti linnoitusta.

- Odotas hetki, kohotin käteni metsän varjosta.
Ninja kääntyi ja heitti heittotähtensä, sekä savuverhon minuun päin. Tartuin miekkaani, napsien molemmat hyökkäyksen nuriin.
Hän ei luovuttanut ensimmäiseen hyökkäykseen, vaan hän yllätti minut "kloonillaan", joka yllätti minut takaa ja toinen edestä. Viilsin ensimmäisen takaani, joka haihtui tuhkaksi, toisen puolestaan yritin iskiä nyrkillä, mutta hän perääntyi taaemmaksi.
- Olen kuullut sinun kaltaisista ninjoista, siristelin vasemmalla silmälläni ninjaa kohti.
- Kuinka niin.
Vedin syvää henkeä hetken, avaten huivini oikeasta silmästä ja sen takaa paljastui, punainen viiruinen silmä kuin kissalla, joka tähysti hetken ninjaa kohti.
Hän jäätyi paikoilleen nähdessään silmän.
- Lordi Axe, ninja kumarsi polvillaan.
- En minä niin suuri ole, vastasin hänelle jatkaen.
- Kerrohan nimesi.
- Migou, kuului hetken hiljaisuudesta.
Pistin miekkani tupeen.
- Tule mukaani, pysähdyin hetkeksi katsahtaen Migouun päin ja jatkoin kävelyäni kohti linnantiloihin, jossa minun tehtäväni odottaisi.
Hän nyökkäsi pyynnölleni, lähtien seuraamaan jalanjälkiäni.


Sillä välin taistelutantereella yllään oli ukkospilviä, jotka jyrisivät äänekkäästi, joka puolelle.
Zephirothin ja HokkaiDon joukot lähestyivät Jso0n linnoitusta, HokkaiDon pojan, jonka tämä oli vanginnut oman isänsä tyrmään ja mitä hän tästä itsekkään tuumii, kun näyttää samalla mitalla takaisin tapahtuneesta, onhan hän sentään kokenut moniakin sotia vuosikymmenien ajan.
Parin kymmenen metrin päässä linnoituksesta HokkaiDo nosti kätensä pysähtymismerkiksi. Koko pataljoona pysähtyi hänen merkistä ja he jäivät odottamaan omia vihollisiaan, mitä linnan sisuksista tulisikaan.
HokkaiDo katseli hetken joukkojansa ja erotti yhden joukoistaan kultaiseen haarniskaan pukeutunut soturi ja kysyi häneltä.
- Mikä on nimesi?
- Minulla ei ole nimeä. Toverit ovat minua kutsuneet action-maniksi eli toiminnan mieheksi, uhkarohkeista taisteluista taistellessa, hän kertoi.
- Selvähän se. Pyytäisin sinua tai paremmin käsken, että vapautat sotataitosi heihin tai mikä nyt taito sinulla onkaan, HokkaiDo osoitti miekallaan vihollisiin.
- Kuten haluat herrani, hän nyökkäsi HokkaiDolle ja katseli linnoituksen muureja, jossa alkoi tapahtua.
Linnan portit avautuivat ukkosen jyrinään, joka oli salamoinut ja jyrissyt jo kahdesti. Porteista tuli kaartilaisia, jotka olivat pukeutuneet punaiseen haarniskaan perusvarustuksineen, kypärä, kilpi, miekka, haarniska jne. Örkit saivat käsiinsä keihäitä, miekkoja ja jousia, yllään puolestaan pitivät kevyen näköisiä haalareita, mutta he eivät siltä näyttäneet. Viimeisenä tulivatkin kahden metrin kokoiset demonit, jotka pitivät liekehtivän näköistä miekkaa käsissään ja astuivat kolmeen riviin kaartilaisten ja örkkien taakse.
- Näille meidän pitäisi päihittää?, Tumpalta meinasi lähteä silmät päästä katsellessaan, mitä eteensä saivat.
- Olenkin varautunut pahimpaan, mutta meidän täytyy kukistaa heidät, HokkaiDo totesi.
- Annetaan heille turpasaunat, Taccu karjui riemuissaan.
Hetken katsellessaan toisiaan Taccu hermostui ja nosti kiven lohkareen maasta ja heitti vastustaja lauman päälle, jotka lensivät tai litistyivät kiven alle.
Siinä tapauksessa punavärisiin pukeutuneet viholliset suuttuivat ja alkoivat hyökätä vihollisensa kimppuun. Näin sota oli valmis alkamaan elämästä ja kuolemasta, joiltakin osin.

Action-man puolestaan ryntäsi pian punahaarniskojen kimppuun ja perässään taistelutoverinsa huudoillaan ja karjunnoillaan, josta Taccukin innostui. Hän hyppäsi joukon keskelle survoen miekkansa uhriinsa, joka huusi tuskissaan ja jäi ihmettelemään miekan osumaan kehoonsa, mutta sankarusten taistelu ei jäänyt siihen. Heidän täytyi taistella itsensä huipulle päästääkseen eroon toisesta vihollisesta elävänä tai kuolleena. Jousimiehet puolestaan vetivät jousensa kireälle ja ampuivat vastustajiaan, joka toisensa jälkeen, jonne molemmin puolin kaatuivat saatuaan nuolen osuman tai jatkoivat matkaansa. HokkaiDo liittyi taisteluun vierellään joukko urhollisia sotilaita, jotka olivat valmiita suojelemaan kuningastaan.
Illi, Lazzu ja Dix-Tracys puolestaan hoitelivat demoneita, jotka lähestyivät, joka toisensa jälkeen juuri heidän kimppuunsa kuin olisi ollut huono päivä tällä kertaa, mutta saivat kumoon helponnäköisesti kokemuksestaan tietenkin.
Vettä alkoi sataa yllättäen taivaalta rankasti, jonka johdosta aurinkoisesta säästä muuttui synkän näköinen mutakylpy.
Joukkojen ja rotujen taistellessa keskenään, muurien luota näkyi kolme muuta soturia, jotka katselivat sodan ratkeamista.
Tumppa puolestaan ampui jousellaan, jousipataljoonan keskeltä ja huomasi nämä soturit muurien luota, vierellään Tommy, joka oli valmis pahempaakin tapaukseen.
- Hei! Minne sinä menet? Tommy kysyi Tumpalta.
- Haluan ottaa selvää noista, Tumppa vastasi juosten.
Tommy hetken ihmetteli, mitä Tumppa näkikään, mutta lähti seuraamaan häntä. Taccu puolestaan huomasi nämä kaksi karkulaista ja lähti seuraamaan heitä, jättäen sotalauman muiden armoille.

Kun Tumppa, Tommy ja Taccu saavuttivat määränpäänsä. Heidän eteensä puolestaan seisoi kaksi suurenkokoista taurenia ja yksi örkki. Jokainen sai oman vihollisensa ja katseensa kohtasivat, eivätkä huomioineet, mitä takana taistelutantereella kävikään, koska he olivat syrjemmällä, eivätkä samassa sarjassa kuin tavalliset sotilaat tai eivät välittäneet muista. Tumppa aloitti puheellaan.
- Päästäkää meidät linnaan. Miksi te yleensä olette liittoituneet Jso0n kanssa? Tumppa kyseli vihoissaan heiltä, kunnes yksi vastasi.
- Rahan takia, piteli käsissään itsensä pituista kirvestä, jolla saisi helponnäköisesti halkaistua pienen kokoisen miehen kappaleiksi.
- Noh, jos näin vihoissaan ovat, niin mitä jos toveriseni tapettaisiin ne tähän? toinen kysyi moukari kädessään.
- Nääh, enpä tiedä Tott, mitä jos niiltä ei löydy vastusta, ensimmäinen pyyhki sormellaan sieraimiaan ja jatkoi kysyen örkiltä.
- Mitä mieltä sinä olet Sanski?
- Sitä mieltä, että haluan harjoitella jousellani noihin moukkamaisiin haltioihin.
- Selvähän se. Hei Kong! Muista olla sitten helläkätinen näitä kohtaan, Tott hymyili leveästi.
- Joo varmasti, Kong rupesi nauramaat hetkeksi, kunnes Taccu pisti lusikkansa samaan soppaan.
- Ja minähän teille helläkätiset näytän, joka oli valmiina terävillä kynsillään, arpisilla kasvoillaan, puolestaan saanut kokemusta lukuisista taistelukerroista.
Osapuolet vaikenivat. Tumppa vetäisi nuolensa ja taurenit ottivat kohteeksi karhun ja suden, jotka olivat muuttaneet olomuotoaan sodan alkaessa.
Tott moukaroi maaperää mullaksi, Tommyn väistäen täpärästi hänen osumiaan. Kong heilutti kirvestään Taculle, joka pintanaarmun päänseuduilleen, mutta puolestaan haavoitti Kongia kynsillään.
- Khääh. Ei tuollainen pienikokoinen karhu minua päihitä noin helposti, Kong höyrysti hetkensä sieraimensa ja ryhtyi uuteen iskuun.
Tommy väisteli Totin osumia. Mutta ei saanut kaikkia väisteltyä vaan oli saanut pahoja haavoja jalkoihin ja rintansa seudulle. Jäi aitauksen taakse piileksimään kriittisiä hetkiään.
- Tule ulos sieltä! Jos et tule niin tulen hakemaan sinut, Tott örisi äänekkäästi.
Tumppa sai taistella itsensä kylläiseksi Sanskin kanssa. Molemmilla oli melkein nuolet lopussa. He piileksivät molemmat minuuttien ajan, jotta toinen liikkuisi ja toinen vastaisi. Tumppa mietti hetken, miten saisi Sanskin hengiltä.
Yllättäen Tumppa nousi pystyyn, nostaen maasta kiven oikeaan käteensä ja nosti kätensä ilmaan toinen nyrkissä.
- Jaaha, sitä ruvetaankin luovuttelemaan ja näytäs molemmat kätesi merkitsi, että olet todella aseeton, Sanski halusi varmistaa asiansa.
- Juu minä voin antaa sen, Tumppa virnisti ja heitti Sanskin yläpuolella olevaan kaiteeseen, jossa sijaitsi isonkokoinen lohkare ja hyppäsi heinikkoon. Sanski ei nähnyt lohkaretta vaan ampui Tumppaa, joka haavoittui jalan seutuville parkuen kivusta ja näki Tommynkin olevan pahasti haavoittunut. Sanski puolestaan oli murskaantunut lohkareen alle ja päällimmäiseksi sai tusinan puunlohkareita.
Taccu taisteli Kongin kanssa ja sai Totin samaan taisteluun mukaan.
- Tshi. Ettekö pärjää yksin, kun pitää olla kaksi yhtä vastaan, Taccu meni loitommalle vihollisistaan.
- Täytyyhän, sitä varautua pahimpaankin, Tott tuumi hetken itsekseen ja ryhtyi Kongi mukanaan
Taccu ryhtyi rajumpiin otteisiin, suurikokoisia taureneita vastaan käyttämillään elementeillään, mitä osasi. Pamautteli maanperää maanjäristyksillään ja muuntautui isommaksi kuin oli ennen.
Tott pyöritteli moukariaan ja yritti heittää häntä kohti, mutta tämä otti moukarin pään käteensä, rutistaen ja heitti kuin pesäpallo takaisin kopparilleen Totille, johon ei ollut valmistautunut. Tott sai kovakouraisesti pallosta mahanseudulle ja lensi muurin viereen, kun puolestaan Kong katsoi hetken toveriaan ja huitaisi Taccuun naarmun rintaan.
Taccu vastasi kirveeseen ja huitoili kynsillään monesta suunnasta Kongia kohti, joka sai väistöliikkeestään silti osuman ja Taccu raapaisi häntä hartian, käsien ja olkapäitten seutumille.
Kongi ärähti hetken ja pamautti jalkasorkillaan maaperää, josta syntyi toinen maanjäristys. Tehtyään meni katsomaan, kuinka Totti voi saadustaan moukaristaan ja nosti tämän vierelleen.
- Tämä ei jää tähän. Näemme toiseen kertaan, kunnes taas tavataan, Kong sanoi ja pakeni Totin kanssa kohti autiomaata.
Taccukin oli saanut jonkin verran osumiaan ja käveli hitaasti katsomaan, miten Tommy ja Tumppa voivat.
- Minä olen okei. Luulisin, kunhan sain nuolen jalkaani. Mene katsomaan kuitenkin Tommyä, Tumppa kehotti Taccua.
Taccu nyökkäsi ja katsoi Tommyä.
- Näyttää aika pahannäköiseltä, mutta eiköhän linnan sisältä löytyisi neitosia, jotka parantaisi nuo haavat, Taccu tuumi ja nosti haavoittuneet haltiatoverit käsivarsilleen, kävellen linnantiloihin.

Sodan käynti jatkui tiiviinä, HokkaiDo joukkoineen olevan altavastaajana.
- Meillä loppuu miehet kesken herrani, yksi sotureista sanoi hätää kärsimässä sodan keskellä.
- Jos meille ei pian tule apujoukkoja, niin olemme tuhoon tuomitut, HokkaiDo puhkui viimeiset voimat itsestään, kunnes kuuli avunhuudon tulevan.
- Shähhähähää, tarvittiinko minua tänne? Shadow-Angel laskeutui vuoren huipuilta jäädyttäen punahaarniska soturit ja örkit edestään. Päästi yllättäen meteoriitit puna-armeijan pataljoonan niskaan, jotka lentelivät ympäri taistelutannerta, menettäen tajunsa tai henkensä.
HokkaiDo sai uutta puhtia hartioilleen ja huusi miehilleen.
- Nyt miehet! Älkää antako periksi! Olemme kerta näin lähellä sodan loppuhetkeä.
Kuningas joukkoineen ja uuden avunpyynnön ansiosta, tilanne oli kääntynyt päälaelleen.

Mustamiekka, Veera mukanaan kävelivät kohti lähemmäksi, kunnes Veera huomasi jotain.
- Mustamiekka?
- Kerro, Mustamiekka vastasi hiljaa.
- Oletko huomannut, että Amarant ei ole kanssamme?
- Amarant?! Minne hiiskuttiin, sekin on mennyt?, Mustamiekka jäi ihmettelemään hetkeksi.
- Mutta meidän pitää jatkaa matkaa. Oli sitten Amarant kanssamme tai ei, Mustamiekka sanoi rauhallisesti.
He kävelivät rauhallisesti kohti linnan muurien ohitse kohti paikkaa, minne Axe oli kertonutkin. Avasivat linnan oven, kävelivät sisään, mutta eivät löytäneet matkastaan ketään.
- Hmm. Minulla taitaa olla aavistus, että ne yrittää järjestää meille ansa, Mustamiekka tuumi miekkansa kädessä kohottaen, sen korkealle. Kuin ennalta näkemästään hän lävisti verhon takaa olevan soturin, joka ääntelehti äänekkäästi ja kaatui maahan. Muut sotilaat puolestaan suuttuivat hänelle, mutta Mustamiekka ei siitä välittänyt, vaan nautti. Joka toinen sotilaan tullessaan hänen päälleen, tämä huitaisi sotilaan rinnuksen, pään tai raajat irti säälimättä tuntien.
Veera pysyi loitommalla pysyen sotilaista erossa ja Mustamiekka raivasi portaita ylös kohti eteiseen.
Eteisessä odotti yksinäiset soihdut ja eteisessä oli kolmet portaat, jotka yhdet johtivat tyrmään, toiset velhokoulutukseen ja kolmannesta ei ollut tietoa, jotka johtivat vasemmalle pääovesta katsottuna.
- Se taitaa olla tämä?, Mustamiekka osoitti sormellaan tuntemattomia portaita kysyen Veeralta, joka nyökkäsi hiljaa ja seurasi hänen jalanjälkiä kohti tuntematonta.
Mustamiekka juoksi portaita ylös ripakasti askel askeleelta ylemmäs, kunnes saavutti huoneiston.
Huoneessa oleskeli tietenkin Jso0, joka oli alttarinsa keskellä rituaalejaan tekemässä avaamalla portin tuon ulotteiseen, josta paikan olosta ei ollut tietoa.
- Missä Amarant ja Velho? Mustamiekka kysyi raivokkaasti Jso0lta.
- Odotas hetki puolikuollut. Minulla on muutakin tekemistä, kun saan tämän portin auki.
Jso0 oli monia tunteja tekemässä rituaaliaan ja sai portin auki.
- Voi kyllä! Nyt se on auki! Tule paholaiseni ja täytä minut voimillasi, Jso0lla uhkui intoa porttiin, kunnes Jso0 muutti olomuotoaan.
- Tsh. Minähän en välitä, vaikka minkälainen vihollinen olisi vastassa, millaisilla voimillaan edessäni, Mustamiekka sivalsi Jso0lle.
- Mitä, jos ryhdymme toimeen sitten?, Jso0 sanoi pelottavasti, uudessa olomuodossaan.
Vihreät silmät, punainen haarniska ja liekehtivä miekka ei Mustamiekkaa paljon herjannut vaan iski Jso0ta. Hän iski yhä uudelleen, mutta näytti, että Jso0 oli saanut lisää voimia, tästä pahanlaatuisesta portaallista ja huitaisi Mustamiekan seinämään, joka nousi ylös.
Tuntui kuin Mustamiekalla oli mahdoton edessään, Jso0n leikkien Mustamiekan kustannuksella, joka kostautui hänen tappiokseen ja haavoittui kädestä.
- Nyt, kun haavoitit minua, voin näyttää voimani, Jso0 sanoi uhmakkaasti, joka ryhtyi hakkaamaan raivolla Mustamiekkaa, joka sai puolestaan torjua Jso0n iskut ja tehdä vastaiskun, Jso0n jokaisen virheen seurauksella, mutta hän ei tehnyt virheitä.
Taistelu alkoi mennä Jso0n eduksi ja heitti Mustamiekan uudelleen seinään, joka sai nyt puolestaan haavoja naaman ja rintaansa. Tuskin Mustamiekka pystyi hengittämään kuin pystyikin.
Mutta Jso0lla oli muut mielessä ja lähestyi Veeraa, joka pelästyi Jso0ta kauhistuneina, että melkein pyörtyi. Hän pystyi vain katselemaan Jso0n lähestyessä häntä ja ottaen kurkusta kiinni.
- Veeraseni, mitä sinulle tekisikään, Jso0 oli valmius tilassa leikatessa Veeran kahtia, mutta näki portaiden luona toisen henkilön, joka oli tummiin vaatteisiin pukeutunut henkilö, tuskin edes huomasi kasvoja kuin silmän ja huivin.
- Kuka sinä olet? ja mitä yleensä teet täällä? Jso0 kysyi
Jso0n nähdessään henkilön oli katsonut hetken aikaa Jso0ta ja vaihtoi salamannopeasti olinpaikkaa leikaten Jso0n käsivarren, jonka varassa Veera roikkui.
Veera yski hetken haukoen henkeään ja siirtyi Mustamiekan luo.
Soturin huivi tipahti yltään ja alta paljastui punainen, liekkimäinen, viirunmuotoinen silmä ja sanoi.
- Olen se, jonka isäsi tuomitsi puolikuolleeksi ja näyttää siltä, että hän olikin antanut kuninkaan paikan sinulle.
Veera tuskin pysyi kasassa, sydämen sykkien raskaasti ja ensimmäisenä ajatteli Axea.
Jso0 huusi tuskissaan menettäen vasemman käsivartensa.
- Tämä ei voi olla mahdollista! Minullahan on paholaisen voimat. Minunhan pitäisi olla parempi kuin sinä, Jso0 ihmetteli ja oikealla kädellään piteli vasenta olkapäätä.
Soturi ei antanut armon aikaa Jso0lle vaan leikkasi tämän pään irti kehosta, joka kaatui velttona maahan ja pisti miekkansa tuppeensa.
Mustamiekkakin ihmetteli tapausta, kuinka tämä oli saanut Jso0n hengiltä silmän räpäyksessä.
- A-Axe, tuskin Mustamiekka sai sanotuksi mitään.
- Sinä et ole sama vanha Axe, hän jatkoi epäröintiään.
- Sinussa. on joku toinen sisälläsi , Mustamiekka sanoi hitaasti minulle.
Hätkähdin Mustamiekan sanottua ja suljin silmäni.
- Täytyihän minun saada jostain apua, hymähdin takaisin, avasin silmäni ja lähdin kohti parveketta, mutta joku taputteli selkämme takana varjoissa.
- Näyttävä esitys täytyy myöntää. Mutta saaneen esitellä kolme uutta soturiani rinnallani, Velho asteli varjoista nostaen kätensä esitellen.
Ensimmäinen oli Zephiroth, toisena Kyton ja kolmantena Amarant
- Amarant!? Mutta miksi? Mustamiekka makasi seinän vieressä.
- Ei rahan takia, ei toverien takia, vaan voiman takia. Kun löysin velhon olin löytänyt paikkani keskuudessani, Amarant sanoi tyynesti.
Jäin katselemaan sivusta, mitä Velholla oli sanottavanaan.
- Ja Axekin mennyt näin pitkälle. Hohoo! Loistavaa! Enhän minä sentään jaksanut enää kuunnella tylsää kuningasta Jso0ta, joka aina pompottaa minua. Mutta en tullut siitä puhumaan vaan olen aikeissani etsiä uutta kohdetta jotain mystistä, mullistavaa, mielenkiintoista, fantastista kristallia, josta saisi elämän, kuolemattomuuden sun muita tietenkin, Velho kertoi.
- Mutta aika rientää ja toimintani on tiheässä tahdissa, joten palaamme asiaan, Velho sanoi ja poistui varjoihin.
Kytonin ja Zephirothin seuratessa Velhoa. Amarant jäi hetkeksi seisomaan katsellen minua.
- Kun jälleen tapaamme Axe, toivon että tapaamme hyvissä merkeissä, Amarant sanoi ja poistui heidän peräänsä.
Nyökkäsin ja itsekin poistuin kohti parveketta miettien hetken.
Katselin hetken, kuinka sateinen sää oli loppunut ja tummista pilvistä pilkisti aurinkoa. Sota oli päättynyt.
- Migou, kuinkas taistelutantere? Vaikka en huomannut hänen läsnäoloaan, mutta tunsin, että hän on jossain.
- Taistelu ohi. Puna-armeijan joukot hävisivät taistelun, osa haavoittuivat pahoin, vangittuina tai surmattuina.
- Selvä. Tapaamme rinteellä, josta kerroin, vastasin hänelle.
- Kyllä, Migou poistui olin paikasta jälkiä jättämättä äänettömästi.
Puin ylleni huivin suojatakseni silmääni ja minun aika oli lähteä pois linnakkeesta muiden silmistä, jopa Veeratkin.
Veera jäi hetkeksi huutelemaan nimeäni perääni ja Mustamiekka sanoi.
- Lähde perään, kyllä minä tästä.
Veera ryhtyi juoksemaan perääni.

Kukaan ei tunnistanut kasvojani tai sitten eivät välittäneet. Mutta matkaa oli sen verran, että kerkesi pistäytyä kotonakin ja veljeni uudessa mökkipirtissä, jossa rupateltiin auringonlaskusta keskiyöhön asti. Sanoin veljellenikin, että olen lähdössä rinteelle ja sieltä palaan takaisin.
Matkalla rinteelle menoa syksy oli lähellä loppuaan ja talvi oli tulossa.
Rinteellä ollessani vieressä seisoi vaahtera. Istahdin puun viereen katsellessaan maisemaa, minkälaista olen kokenut matkan varrellani. Puusta putosi vaahteranlehti, punainen sellainen, josta tietenkin pidän, joka putosi suoraan käteeni. Hellästi katsellen vaahteranlehteä pistin taskuuni muistoksi syksystä, mitä taakseen on jättänyt.
Yllättäen selkäni takaa puuskutti Veera, joka toivottomana etsi minua ja kysyi.
- Oletko sinä Axe?
Hengitin hetken syvään hetkeä ja paljastin huivini alta silmäni ja kasvoni.
- En ole nähnyt, purskahdin melkein nauruun.
- Axe!, Veera syöksyi harteilleni kyyneleet jättäen taakseen ja iski hellästi nyrkillään rintaan.
- Senkin törppö. Jätit melkein minut yksin, Veera kyynelehti jonkin aikaa.
- Minulla oli muuta mielessä, vastasin takaisin ja jatkoin.
- Katso, löysin sinulle jotain, otin taskustani pudonneen lehden antaen Veeralle.
- Kaunis, ehjä kappale, Veera hymyili.
- Nämä vaahteran lehdet sentään toivat syksystä jotain, kerroin kuinka syksy oli mennyt minulta kokemuksieni pohjalta kohti paluu juurilleen.


Kommentti: Tästä on hyvä jatkaa kohti pääsiäisen yli menemistä...
Otin mallia animesta tietenkin osat, osat omasta päästäni yms. En mikään Shakepeare oo, mutta jos tykkää tarinasta, niin mikäs siinä.
Ei ainakaan yllä Amarantin ja Mieltsen kritiikkien pohjalta huipulle, mutta sentään saapi pistää rinnalle...

Vaikka virheitä löytyy tekstistä, niin sille en voi, mitään, mutta tarinan kirjoittaessa tietenkin neuvoja voin ottaa vastaan...

Taukoa on todellakin pidellyt tarinassani pistänyt hautomaan ja antanut äidinkielen maikalleni ja sekin kehunut paitsi kieliasua on korjaamisen tarvetta... Että... että jatketaan samaa rataa ja Tsemppiä *näyttää peukkua*

Onko tämä aihe totaalisesti kuollut?

Lainaus:19.04.2006 Amarant kirjoitti:
Onko tämä aihe totaalisesti kuollut?

Voi sen niinkin sanoa... mie luulin, että jotkut pitää tätä yllä yms.
nytkin on yksi tarina mielessä...

Lainaus:19.04.2006 FNC-Axe kirjoitti:

Lainaus:19.04.2006 Amarant kirjoitti:
Onko tämä aihe totaalisesti kuollut?

Voi sen niinkin sanoa... mie luulin, että jotkut pitää tätä yllä yms.
nytkin on yksi tarina mielessä...

Tämä aihe kaatuu vasta kun minä potkin tyhjää...
Valitan, että kipukaupunki on ollut kesken, mutta jatkan sitä nyt ja heti.

Jotta ette tylsistyisi täysin, niin pistän tähän aiheeseen illin foorumille tekemäni tarinan alun...


Legenda Pelifoorumista

Historiain Kirja: Osa 5, Peeloin nousu

Ennen Pelifoorumin alkua oli aika, jolloin maailma eli sovussa. Tilt, Pelit sekä Peliplaneetta olivat harmonisessa sovussa keskenään. Sotia ei ollut, oli vain alituinen rauha, jota häiritsivät satunnaiset ääriradikaalit, jotka antoivat itselleen kutsumanimet peelo ja trolli. Alussa heidän aiheuttamansa kahakat olivat pienilaatuisia sekä helppoja hoitaa. Moderaattorit uljaissa kullatuissa viitoissaan sekä hopeisine Banniviikatteineen puhdistivat maan pahuuden siemenestä. Mutta kaikki oli vain alkua jollekin suuremmalle.
Aikaa myöten tilanne rauhoittui. Moderaattorit palasivat foorumien valvonnasta takaisin kammioihinsa tuhatvuotiseen uneen ja ihmiset viettivät iloista sekä huoletonta elämäänsä puhuen säästä ja niittäen viljaa itselleen ruuaksi. Mutta silloin peelot huomasivat tilaisuutensa tulleen. He hyökkäsivät sankoin joukoin puolustamattomia talonpoikaiskeskustelijoita pienemmillä foorumeilla ja saivat haltuunsa pienen kaupungin, jolle he antoivat uhmakkaan nimen: PeeloVasarain Liitto.
Tiltin, Pelitin sekä Peliplaneetan strateginen ylläpito piti tällöin hätäkokouksen peelojen kansannousun takia. Tiltin pelkurimaiset johtajat halusivat antaa tilanteen kulkea omia polujaan, mutta silloin suuri päällikkö Mikko Peliplaneetan kaupungista röyhisti rintaansa ja alkoi puhua tovereilleen entisten aikojen elämästä ja iloista:
- Kuinka te voitte antaa niiden kurjien viedä elämänne ilo ja vapaus? Ajatelkootte kuinka paljon tuhoa kerettiläisten lauma voi aiheuttaa suurelle liitollemme. Meidän kohtalomme on ja on täten myös oleva aikojen loppuun asti, että puolustamme lapsiamme, perheitämme sekä tietenkin veljiämme pakanalliselta epäpuhtaudelta! Ken on mukanain kohti suurta Voittoa!

Täten ihmisten suuri sotapäällikkö sitoi kohtalonsa. Suuressa voitonriemussa foorumien sotapäälliköt liittyivät häneen. Suuren Liiton pääkaupungista lähti suuri sotajoukko kohti korruptoitunutta peeloaluetta. Satatuhatpäinen armeija kiilsi kilometrien päähän kultahaarniskoissaan sekä heidän sotatorvensa toitottivat sodan alkua kaukaisempaankin kylään ja kaupunkiin. Saavuttuaan PeeloVasarain Liiton hallitsemaan pääkaupunkiin, nousivat suuret päälliköt ratsuistaan ja vaativat kerettiläisiä poistumaan, jos henkensä haluaisivat pitää. Peelot vastasivat jaloon kutsuun ivahuudoin ja naurulla.
Siinä vaiheessa armeija ryntäsi kohti portteja. Suuren sekä uhmakkaan huudon jälkeen he tunkeutuivat uljaasti kohti vastustajiaan suoraan kaupungin sydämeen.
Päivää myöhemmin Suuren Liiton pääkaupungista nähtiin kaukainen hahmo hitaasti kulkemassa kohti kaupunkia pitäen koholla kättään avunpyynnön merkiksi. Soturin päästyä kaupunkiin, kertoi hän kuinka sotajoukko murskattiin täysin ja nosti kantamastaan verisestä kangaspussista Mikon, suuren sotapäällikön hartioilta revityn pään.
Kaukaisuudessa paloivat sankareiden ruumiit tummanpunaisessa tulihelvetissä, joka peitti auringon ja taivaan.

Neuvoston kokouksessa päättäjät olivat voimattomia tilanteelle. Yksi toisensa perään suuret kaupungit altistuivat peelojen massan alle. Viimein oli jäljellä kaupungeista uljain, Peliplaneetta. Ihmiset kaikkialta kerääntyivät tähän suureen ja loistokkaaseen kaupunkiin puolustamaan vapauttaan viimeistä kertaa. Yöaikaan tapahtui se mitä kaikki olivat pelänneet ja odottaneet. Peelot vyöryivät suurena laumana kaupunkia ympäröiviltä kukkuloilta kuin sisäsiittoinen rottalauma. Miljoonat peelot heiluttivat soihtujaan ja valmistivat sotakoneitaan. Sisällä kaupungissa uljaat soturit valmistivat kaupunkilaisille aseita ja ohjastivat heitä. Kaupungin syövereistä talonpojat olivat onnistuneet herättämään yhden Moderaattorin ikiaikaisesta unestaan. Se oli kaikista Moderaattoreista suurin ja kaunein, mutta samalla myös arvaamattomin.
Suuressa tulenpunaisessa viitassaan se hyökkäsi peelojen kimppuun portista. Likaiset sekasikiöt kiisivät ilmain halki Moderaattorin viikatteen tieltä. Se liikkui nopeasti ja ääneti peelojen keskuudessa pyrkien viemään taistelun kauemmas kaupungista. Juuri kun voitto oli varma ja peelot pakenivat viikatteen tieltä, saapui Peeloin Shamaani Liivatesukka pahaa auraansa levitellen suuren moderaattorin eteen.
Pahalla ja kirotulla kielellä laulaen hän repi Moderaattorin sielun irti kehosta ja paikkasi tyhjän ruumiin omalla sielullaan. Moderaattorin kauniit kasvot vääristyivät tuskan ilmeeksi ja sen vaaleansiniset silmät muuttuivat ikiaikaisen pahuuden voimasta mustiksi, vaalea iho muuttui läpikuultavaksi sekä sairaalloisen vihreäksi. Tummanpunainen viitta riekaloitui kehon muuttuessa ihmisen irvikuvaksi. Piikkejä ilmaantui kehoon eri osiin ja hiukset muuttuivat tulenpunaisista vaaleiksi.
Moderaattorin äpärämuoto heitti viikatteensa sivuun, tarttui verestä ruostuneeseen sotakirveeseen ja hyökkäsi kaupunkiin. Aamuun mennessä kaupunki oli teurastettu pienintä lasta myöten ja sytytetty tuleen. Viereinen joki muuttui vuolaasta vesivirrasta vereksi vuodatettujen viattomien verestä.
Harvat pakoonpäässeet perustivat vuorille pienen foorumin tuomaan pimeyteen toivoa. Ihmiset antoivat sille nimen Pelifoorumi.




Legenda Pelifoorumista - Osa 1

Elämä virtasi omaa polkuaan Pelifoorumissa. Vaikkakin vuorilla sijaitseva sivilisaation etäpesäke oli ympäröity peelojen ihmisen epämuodostumilla, jaksoivat ihmiset, naiset sekä miehet, lapset sekä vanhukset elivät huoletonta elämäänsä. Yksi heistä oli Illi. Tämä nuori, vaaleatukkainen mies oli Pelifoorumin perustajan poika ja täten heidän pienen, muutaman kymmentuhantisen kaupungin neuvostoon kuuluva. Hän rakasti elämäänsä, vaikka se olikin erittäin rajattu, kaupungin ylitsepääsemättömien muurien ansiosta. Hän oli hyvin sosiaalinen ihminen ja se oli syy, minkä takia tyttäristään huolissaan olevat isät ja äidit pitivät vielä siveelliset lapsensa hänestä kaukana. Kuitenkin Illin tapasi useammin läheisessä ladossa tai omenatarhassa kauniin tytön seurassa.
Vaikka hän kuului neuvostoon, hän ei tehnyt mitään sen eteen. Kun neuvosto kutsuttiin koolle, hän vietti aikaansa joko naisten kanssa tai ystäviensä Ugan ja Jaffan kanssa. Kolmisin he tekivät pieniä jäyniä talonpojille sekä vartiokaartille. Varastivat omenia neuvoston ylipäättäjän omenatarhasta, huijasivat vartijoita pois vartijapaikoiltaan sekä keksivät tekaistuja hälytyksiä. Neuvoston päämiehet repivät vähäisiä harmaantuneita hiuksiaan jokaisesta Illin tekemästä tempusta ja antoivat hänelle varoituksen, ettei enää riehumista tai karkotus uhkaa. Illi ei varoituksista piitannut vaan jatkoi kepposteluaan. Hän meni kavereidensa kanssa Päämiehen talolle ja sytyttivät pienen heinäkasan tuleen ladon vieressä ja kirkuivat kovalla äänellä:
- Tulipalo, tulipalo!
Mutta heidän epäonnekseen tuuli puhalsi juuri silloin pohjoisesta ja sytytti ladon tuleen, josta palo levisi ympäri kaupunkia.
Seuraavana päivänä Illi ystävineen oli kahlehdittuna neuvoston edessä syytettynä tuhopoltosta. Katumuksestaan ja kyynelin virtaavine anteeksipyyntöineen neuvosto karkotti hänet kaupungista.
Hän vaelteli muutaman päivän ympäri aroja kyyneleissään, kunnes tuupertui maahan ystäviensä kanssa.
Seuraavana aamuna hän heräsi pehmeältä vuoteelta. Nainen istui hänen vieressään laulamassa hänen vieressään rauhoittavaa laulua ja asetteli märkää pyyhettä Illin otsalle. Illi vilkaisi syrjäsilmin naista. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Vain se, ettei hän kuulunut ihmisrotuun..






Legenda Pelifoorumista – Osa 2

Illi tunsi jonkin märän ihollaan. Hän päästi kikatusta muistuttavan hirnahdusäänen:
- Amalia-kulta, teimme sen jo kolmasti, en jaksa enää neljättä kertaa! Hän avasi silmänsä hymy kasvoillaan ja tuijotti yrmyilmeistä olentoa kasvoihin. Hän kirkaisi ja nousi ylös sängystä sekä piti sormiaan ristin muotoista kuviota sekä huusi kimittävällä äänellä:
- AAH! Katoa sinä pimeyden olento! Katoa takaisin sinne ******* syövereihin, sinä, sinä PEELO!
Nainen nappasi vasempaan käteensä paistinpannun ja huitaisi sillä Illiä keskellä naamaa, jonka silmät alkoivat harittaa edestakaisin ja hän alkoi hitaasti heilua sekä sopersi:
- Hyvää joulua!
Kunnes kaatui maahan. Vanha nainen mutisi kirouksia ja asetti tämän takaisin sänkyynsä sekä siirtyi hoitamaan kahta muuta potilasta.
Muutamaa tuntia myöhemmin Illi heräsi ja ajatteli kaiken olevan painajaista. Hän avasi silmänsä, yhä näkyi tummanruskea riihikatto, hän sulki silmänsä uudestaan. Yhä näkyi, hän jatkoi tätä muutaman minuutin, kunnes alkoi pomppia sängyssään ja hakkaamaan käsillään päätään.
- Tämä on unta, vain pahaa unta, lalalala!
Parin metrin päässä istuva vanha nainen murahti hiljaa vankalle ja hyvinsyöneen näköiseltä vaikuttavalle parrakkaalle miehelle:
- Sanoinhan! Hullu ku mikä! Muakin kutsu peeloksi, mokomakin pikkupentu!
Siinä vaiheessa Illi nousi sänkyyn istualleen, mukavan vihreän villapeiton alle piiloon.
- Ke-keitä te olette? Hän sopersi hiljaa silmät suurina.
- Aiotteko tappaa minut?
Nainen ja mies remahtivat haukahtelevaan nauruun. Vasta nyt Illi keskitti huomionsa noiden kahden kasvoihin. Ne olivat muuten erittäin samanmuotoiset kuin ihmisten kasvot, mutta ne olivat koiran näköisiä, kuono korkealla ja edessä sekä suuret mustat silmät. Vanhalla naisella tosin oli valkoiset, joten Illi arveli naisen olevan sokea. Tämän hiukset olivat myös valkoharmaat, kun taas miehen ruskeat ja hän päätteli tästä hienoisen ikäeron.
- Emme me sua aio nitistää! Me ollaan ilosta kansaa, joka ei niittaa ketään, paitsi niitä kapisia peelo ja spämmikoiria! Viimeisen lauseen yhteydessä nainen päästi vihaisen irveen, jolloin paljastuivat tämän terävät hampaat. Illi hieman kavahti taaksepäin, mutta hänen mielessään raivonnut epätoivo laantui.
- Mitä oli tapahtunut? Hän kysyi vieraanvaraisilta isänniltään.
- Olit tuupertunut kavereittes kans tuonne arolle. Sudet kävivät teitä tervehtimässä.
Illi valahti valkoiseksi kuin lakana ja tarkasti kaikki ruumiinjäsenensä.
- Sudet! Ovatko Jaffa ja Uga kunnossa!??!
- Hohhohhoo… Sudet ovat meitin ystäviä. Vanha nainen sanoi ystävällisesti hymyillen.
- Ne haistoivat teissä jotakin outoa, jolloin ne tulivat tänne. Myö sitten hoidettiin teirät kuntoon.
Illi änkytti hiljaisesti jotain kiitokseen viittaavaa ja tivasi heiltä:
- Missä he ovat? Saisinko tavata heidät?
Vanha nainen koukisti sormiaan sen merkiksi, että tämä seuraisi häntä. Illi nousi ylös sängystään ja astui ulos ummehtunutta hajua virtaavasta talosta ulkoilmaan.
Ulkona oli kaunis ilma. Aurinko paistoi ja ulkona pikkulapset leikkivät äänekästä leikkiään sekä kauppiaat murahtelivat tarjouksiaan jostain tuoreesta lihapalasta uusiin kankaisiin, jotka olivat selvästi muotitietoisten mielestä laadutonta tasoa. Hän katsoi tarkemmin ympärilleen. Ihmiset, tai mitkä nämä henkilöt olivatkaan, elivät kurjissa oloissa. Talot olivat huonosti ja heikosti rakennettuja lähimetsän
puista ja monet asuivat tummanvihreissä teltoissa. Maa oli ruskeaa ja hiekkaista, eikä siinä näyttänyt kasvavan mikään muu kuin satunnainen ruoho. Hän näki kauempana muutaman sadan metrin päässä olevan puusta tehdyn barrikadin, jonka päällä seisoivat muutamat vartiomiehet heiveröiset puukeihäät kädessään. Nainen kääntyi takaisin häneen ja murahti:
- Nopeasti nyt!
Illi teki työtä käskettyä ja seurasi vanhusta eteenpäin. Tässä vaiheessa hän huomasi, että hän keräsi katseita. Hän ei pitänyt tästä ja katseli ympärilleen hieman pelokas ilme kasvoillaan. Mulkoilevat olennot katselivat häntä niin pitkään, kunnes hän astui suureen vihreään vanhan hikisen sukan hajuiseen telttaan. Jaffa ja Uga makasivat siellä kahden nuoremman naisen sylissä autuas ilme kasvoillaan.
- Jaffa, Uga! Illi huudahti ilahtuneena ja hyppäsi näiden päälle.
- Öyh.. Juu, kiva nähdä suakin vaan Illi! Uga tokaisi pihisevästi Illin alta.
- Osasitte ainakin pistää itsenne huonoon kuntoon ystäväiseni! Sanoi tummaviittainen mies hattu kasvojensa peitossa heille huvittuneella äänensävyllä.
- Kuka te olette? Illi tokaisi takaisin varautuneesti.
- Hän on teirän pelastuksenne, joten kantsii olla kohtelias. Vanha mummo käkätti Illin korvan juuressa, joka pomppasi ilmaan Jaffan selän taakse.
Mies otti hattunsa päästään ja esittäytyi.
- Olen tunnettu useassa paikassa nimeltä Demonphobic!
Jostain kumman syystä Illi rentoutui ja tunsi itsensä turvalliseksi miehen lähistöllä.






Legenda Pelifoorumista – Osa 3

Paria päivää myöhemmin Illi kumppaneineen oli toipunut entiselleen ja tutustunut paikallisväestöön. Nämä kertoivat kauhistellen tarinoita entisestä rauhan ajasta, joka peittyi pimeyteen peelojen tuhottua ihmisten pääkaupungin maan tasalle ja moderaattorien petettyä heidät julmasti. Illi kuunteli puolella korvalla samalla kun keskittyi leirin nuorempaan ja kauniimpaan väestönosaan. Jaffa ja Uga tuijottivat suu auki ja tyhjämielisesti eteensä kuunnellessaan vanhusten tarinointia vanhoista ajoista. Hetken päästä Illi olikin hivuttautunut hitaasti muutaman uhkean tytön lähelle, päästi joukon vihjaavia sanoja sekä äännähdyksiä ja osoitti sormella ulos. Tytöt kikattelivat hiljaa ja Illi virnisteli itsekseen. Kun hän oli päässyt ulos kitkerän savun täyttämästä ja inhottavan hajuisesta teltasta tytöt kainaloissaan, tarttui joku häneen takaapäin ja veti hänet luokseen. Demonphobic oli nostanut hänet niskasta ilmaan ja piteli häntä korkealla silmiensä tasolla puhuen hiljaa, mutta painottaen joka sanaa sävyllä, joka ei ottanut vastaan vastaväitteitä:
- Tiesinkin sinun valahtavan vanhoille tavoillesi! Hän sanoi ja porasi katseensa syvälle hämmentyneen Illin silmiin. Illi pisti nyt vasta merkille Demonphobicin kasvojen arpisuuden, tummat hiukset, joista kulki vaalea viiva sekä hänen silmänsä, jotka olivat syvänsiniset.
- Tytöt! Antaa vetää siitä! Demonphobic ärähti kaksikolle, jotka päästivät vihaisen kirouksen hänelle ja näyttivät hävyttömiä käsimerkkejä. Hän palasi takaisin Illiin.
- Sinä et taida oikein ymmärtää muutamaa asiaa, jotka yleisesti tunnetaan nimeltä: Kunnioitus, kiitollisuus ja oman hengen arvostus!
- Miten niin? Minähän vain halusin tutustua paikalliseen väestöön. Ja minkä ihmeen takia minä en arvostaisi heidän avuliaisuuttaan sekä omaa henkeäni. Illi karjahti tälle saatuaan rohkeutensa ja korskeutensa takaisin.
Demonphobic otti kasvoilleen tiukan ilmeen, veti tikarin tupestaan ja heilutti sitä Illin näkyvillä.
- Ensinnäkin, sinä ajattelet vain tuolla ja se hankkii sinut vielä ongelmiin myöhemmässä elämässäsi. Hän sanoi naputtaen veitsellään merkitsevästi tämän haaruksiin. Illi katseli hermostuneesti veistä ja yritti pitää päänsä kylmänä.
- Toiseksi, sinä todellakin osoitit suurta kunnioitusta noille vanhuksille haukottelemalla, kiinnittämällä huomiota enemmän noiden kahden kannuihin sekä lopulta poistumalla kesken heidän elämäntarinansa. Elämäntarinan, jota he eivät ole jaelleet kovinkaan monelle ihmiselle. Miksi? Siksi, koska he eivät ole nähneet sinunkaltaistasi henkilöä vuosisatoihin!
Illi tunsi punehtuvansa hieman ja käänsi katseensa sivuun, jottei Demonphobicin tuijotus poraisi hänen silmiensä läpi.
- Mi… Minä … Minunlaista? Hän sönkötti ihmeissään.
- Aivan! Sinunlaistasi. Nyt osoitat vähän kunnioitusta ja menet tuonne telttaan kuuntelemaan heidän tarinansa, jonka jälkeen kiität ja me lähdemme. Demonphobic sanoi rentouttaen kasvonsa, päästämällä Illin takaisin maahan sekä laittamalla käyrän ja sinistä hohkavan hopeatikarin takaisin tuppeen jonnekin kaapunsa alle muiden ihmisten näkyviltä.
- Me? Ketkä me? Minä menen takaisin kotiin! Illi murahti hänelle kopeasti.
Demonphobic tyytyi nauramaan iloisesti ja jatkoi nauramistaan vielä kun poistui paikalta osallistuakseen torin iloiseen markkinahumuun.
Illi sujahti nopeasti, mutta mahdollisimman ääneti takaisin telttaan, jossa vanhukset tuijottivat häntä merkitsevästi, mutta kasvot ilmeettöminä. Jaffa ja Uga lukottivat yhä eteensä.
Heti Illin istuuduttua vanhukset jatkoivat tarinaansa samasta kohtaa, mihin he jäivät Illin lähdettyä.
Illi höristi korviaan ja osoitti tällä kertaa hieman kunnioitusta avuliaita olentoja kohtaan kuuntelemalla tarinaa. Tarinan edetessä hän huomasi tarinan kiinnostavan häntä alati enemmän ja hän keskitti huomionsa naisten käsien liikkeisiin, jotka tuntuivat hypnoottisilta. Hän myös keskitti katseensa naisten silmiin, jotka olivat täysin valkoiset, eivätkä heidän silmäluomensa räpäyttäneet kertaakaan. Silti toinen naisista käänsi tyhjän katseensa suoraan häneen ja Illi havahtui mietteistään. Naisen huulet eivät liikkuneet, mutta hän kuuli tämän kumean ääneen selkeänä päässään:
- Sinä olet kulkenut pitkän matkan, pelastaja.
Illi hätkähti rajusti ja hän kaatui käsiensä varaan selälleen, koska kompastui lattialla oleviin tyynyihin.
Hän katsahti Jaffaan ja Ugaan, jotka olivat vaipuneet horrokseen. He tuijottivat eteensä mitään näkemättömin silmin ja kuola valui hiljalleen heidän suupielistään.
- Mitä te tarkoitatte? Illi sanoi hieman pelästyneesti.
Keskimmäinen vanhoista naisista nousi hitaasti ylös ja käveli sangen ketterästi Illin eteen ollakseen sokea.
- Tarkoitan sitä, että olette vaarassa. Tämä sanoi ääni lievästi sihisten.
- Vaarassa, minä? Tehän toitte minut tänne turvaan? Illi vastasi hieman kummeksuen.
Nainen revähti yhtäkkiä kimeään nauruun ja nousi pystyyn. Illi katsahti kammoksuen kun kaksi muuta istuvaa naista nousivat ylös osoittaen häntä pitkillä kynsillä ja nauraen myös. Niiden kasvot muuttuivat naurun myötä yhä tummemmiksi ja verestävimmiksi mitä korkeammaksi naurun ääni kävi.
Lopulta Illi tuijotti kolmea valkoisiin huppuviittoihin pukeutunutta naispuolista otusta kasvoihin. Niiden irvokkaat kasvot olivat mustat hiuksia myöten, mutta silmät olivat vitivalkoiset, niiden terävät hampaat pistivät esiin niiden suista samalla kun ne mumisivat jotain hiljaista, muinaista ja salattua kieltä. Yhtäkkiä niiden käsiin oli ilmestynyt pitkät, epäsymmetriset muodoltaan, mutta tappavan vaikutelman antamat tikarit.
- Varaudu kuolemaan, pelastaja! Yksi olennoista kirkaisi ja hyppäsi ketterästi kohti Illiä aseet sivuillaan, valmiina iskuun.
Illi tuijotti tikareita kauhun vallassa, samalla kun kirkuva olento liisi hitaasti ilman halki häntä kohti.
Hän sulki silmänsä pelosta ja valmistautui päättämään lyhyen elämänsä maan päällä, kunnes hän kuuli kovan karjahduksen teltan oviaukolta. Olennot pysähtyivät ja kääntyivät tuijottamaan Demonphobicin suurta kahden käden miekkaa, jota hän piteli vakava ilme kasvoillaan toisella kädellä selkänsä takana.
Yksi olennoista päästi hymähdyksen ja rynnisti kohti kookasta Demonphobicia, joka yhdellä nopealla liikkeellä potkaisi naismaisen olennon takaisin teltan perälle. Hän kohotti miekkansa ja iski sen lappeella toista lähestyvää olentoa keskelle kasvoja ilkeän rusahduksen seuraamana sekä toisella vapaalla kädellään iski rautahansikkaalla rintaan. Illi arveli olentojen olevan poissa pelistä, mutta ne nousivat heti ylös ja alkoivat lausua tuntematonta ja oudosti sointuvaa laulunpätkää. Hän ihmetteli, miksi olennot alkaisivat kesken taistelun hoilata hoosiannaa, kunnes näki Demonphobicin ilmeen. Hän selvästi kärsi jollain tavalla tuosta laulusta, sillä hän taittui kaksinkerroin, urahti ja sylkäisi suustaan suuren klimpin verta samalla kun olennot kävelivät edestakaisin oudossa muodostelmassa. Illi katsoi häntä ja olentoja kauhuissaan sekä teki jotain mitä hän ei olisi ikinä uskonut tekevänsä. Hän nousi ylös ja juoksi päin yhtä olennoista sekä kaatoi tämän lattialle.
Olento katsoi häntä epäuskoinen ja hämmästynyt ilme kasvoillaan, samalla kun hänen toverinsa lopettivat laulunsa ihmetyksestä.
- Tyhmä ihminen! Olento pilkkasi sihisevällä äänellä.
- Et voi vahingoittaa meitä! Se sanoi ja ojensi käsiään kohti tikareita.
Illi painoi pelästyneenä kätensä olennon vatsalle, joka alkoi hiljalleen tuntua kuumalta.
Olento päästi kimeän tuonpuoleisen kirkaisun ja Illi katsoi peloissaan tämän kasvoja, jotka olivat alkaneet hohtaa kirkkaasti.
Sen silmät muuttuivat kirkkaankeltaisiksi ja sen kasvot alkoivat selvästi punehtua. Muut kaksi olentoa katsoivat Illiä hetken, päästivät kovan ja korkean äänen sekä haihtuivat kirjaimellisesti paikalta.
Olento, jonka päällä Illi yhä oli, alkoi saada kouristuksia sekä räjähti suuressa valonvälähdyksessä.
Illi lensi olennon päältä teltan läpi ulos, keskelle hämmästyneitä kyläläisiä sekä vieressään nyt heräämisen merkkejä osoittavat Jaffa ja Uga, jotka pudistelivat päitään ja ihmettelivät mitä oikein oli tapahtunut.
Teltan keskeltä nousi suuri hahmo ja kyläläisten keskeltä tulivat vartijat keihäineen valmiina, jos olento olisi yhä hengissä.
Kuitenkin telttakankaan alta ilmestyi Demonphobic, joka kaatui polvilleen maahan sekä oksensi kuuluvasti ison läjän hyytynyttä verta maahan.
- Me lähdemme nyt heti!
Hän sanoi ja nousi miekkaansa nojaten ylös.
Illi nousi ylös sekä lähti seuraamaan poistuvaa ja yhä verta yskivää Demonphobicia kummastuneet Jaffa ja Uga perässään.
Illi ymmärsi, että kotiinpaluu ei olisi kovinkaan lähellä.

Lempilapseni täten jatkukoon!

City of Pain – Part Nineteen


Sade iski sataman likaisia halleja ja toimistotiloja kuin vihainen kostonenkeli. Yksinäinen mies seisoi vartiossa laituri 31:llä, joka kuului eräälle kaupungin suurimmista rahapomoista. Mies seisoi liikkumatta, tuijotti ainiaan hänelle annettua kohdettaan herkeämättä ja värähtämättä. Hän oli kookas ja hänellä oli yllään tumma sadetakki, jonka alta paistoi yövartijan merkki.
Yhtäkkiä hän kuuli portilta auton moottorin vihaisen ärjähdyksen sekä jarrujen kitinän asfaltilla. Joku ulkopuolinen oli hänen alueellaan! Hän tarttui oikealla kädellään pamppuunsa ja nosti katseensa ylpeästi ylös. Hänen kasvoillaan näkyivät vanhentuneisuuden merkit. Ikä ei ollut tullut yksin hänen matkallaan ja hänen työnsäkään ei ollut mikään maailman vaarattomin. Usein sai olla valmiina ketkuja vastaan, jotka aikoivat viedä jotakin hänen vartioimastaan omaisuudesta. Vaikka ikä painoi hänen kuluneilla ja heikoilla hartioillaan kuin kaikki maailman kärsimykset, raahusti hän silti eteenpäin ottamaan selvää tästä häiritsevästä metelistä. Hän heilutti kävelykeppiään kiivaasti edestakaisin nilkuttaessaan kohti sataman lounaisaluetta. Varastoaluetta. Hän kiersi kulman taakse ja jäi tuijottamaan epäilevänä kohti valaistua varastoa, jossa oli kaksi pysäköityä autoa sekä neljä henkilöä, hän myös kuuli jostain kauempaa auton jarrujen käyvän, mutta juuri silloin yksi niistä alkoi hysteerisesti huutaa ja syleili ilmeisesti melko veristä sekä mukiloitua miestä, joka yritti selvästi pysyä pystyssä. Sitten hän huomasi vanhoilla, heikoilla silmillään jonkun viidennen henkilön, joka käveli ase kädessään näitä kohti. Ystävällisestä käyttäytymisestä sekä ilmeistä päätellen he olivat keskenään tuttuja, ehkä ystäviäkin.
He selvästikin puhuivat jostain tärkeästä, sillä heidän äänensä alkoi jo kantautua hänen korviinsa. He huusivat jo, mutta hän ei silti saanut selvää mistä he kiistelivät.
Hän hiipi lähemmäs ja alkoi jo saada enemmän selvää kiistan aiheesta. Kyse oli naisesta, naisesta, joka piteli veristä miestä sylissään selvästi kauhistuneen näköisenä. Kaksi hieman resuista ja pieni kokoista sekä samannäköistä miestä huusivat toisilleen kasvot punaisina sekä heiluttivat käsiään raivoisasti. Isokokoinen mies mustassa nahkatakissaan seurasi miesten kiistelyä hymy naamallaan. Miehen kalju pää loisti sateessa ja hänen arpinen naamansa tuijotti pimeyteen kuin se odottaisi jotain. Miehessä oli jotain tavanomaisen tuttua, jotain mikä sai hänet tuntemaan pelkoa ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen. Miehen kultainen kissansilmä liikkui hitaasti, kunnes se pysähtyi hetkeksi hänen kohdallaan.
Hänen sydämensä pumppasi kuin yli-innostunut patteripupu, jolloin hän tarrasi rintaansa, yrittäen rauhoittaa riehuvaa sydäntään. Juuri silloin hän pysähtyi, kun kuuli resuisemman miehen nostavan pistoolinsa ja sanovan hiljaa:
- Icecap, veljeni. Anna anteeksi!
Sanojensa päätteeksi tämä painoi laukaisijaa ja vanhus näki hidastetusti miten hämmästynyt ilme vaihtui tyrmistymiseen, kun luoti löysi paikkansa toisen miehen rinnassa.
Tämä kaatui polvilleen maahan ja tuijotti vetisin silmin häntä ampunutta miestä.
- Metallauri... Miksi?
- Kuten sanoin pikkuveli, anna anteeksi!
Hän nosti aseensa jälleen ja ampui veljeään päähän, jonka seurauksena roiskeet lensivät kissansilmämiehen päälle, joka rynnisti kohti Metallauria raivoisasti karjuen. Yhtäkkiä kuului haulikon jymähdys ja mies lensi takaisin autonsa kylkeen murtaen siihen suuren lommon. Naureskeleva mies ilmestyi pimeydestä yhä savuava pumppuhaulikko olallaan.
- Ah! Sinä lienet se kuuluisa Bloodbrother, joka pelasti vanhan ystäväni Latorin poliisilaitokselta, eikö totta?
Mies, jota puhuteltiin Bloodbrotheriksi, tyytyi sylkäisemään verta miehen päälle, joka vastasi naurulla sekä potkulla vatsaan, johon oli osunut. Tämä jatkoi nauramistaan yhä julmemmin siirryttyään toiseen mieheen, joka yritti nousta ylös, mutta sai potkun päähän ja kaatui märälle asfaltille huohottaen.
Hänen vierellään ollut nainen nousi pystyyn ja yritti lyödä miestä, mutta joka vastasi iskemällä naista kasvoille.
- Tämän täytyy olla Hanzq. Olen etsinyt häntä jo vuosia.
Hän sanoi hiljaisella sekä pelottavalla äänellä tarttuen samalla naisesta ja kuiskutteli tämän korvaan.
- Se olin minä, joka tappoi vanhempasi. En kestänyt sitä, että tuo kultapoika saisi kaiken. Kestin kaiken sen, mikä olisi kuulunut alun perin minulle. Ylennyksen, palkankorotuksen, maineen, kunnian. KAIKEN! Mutta sitten näin …sinut! Sinun ihosi, kauneutesi ja olemuksesi oli hänelle liikaa. Hän ei ansaitse sinua, hänhän sentään hylkäsi sinut, vain minunkaltaiseni pystyvät pitämään sinusta huolta!
Hän kuiskutti himo äänestä pursuen naisen korvaan sekä piteli tätä tiukasti otteessaan, vaikka tämä yritti paeta kaikin voimin. Hänen sanansa alkoivat takellella ja hänen silmänsä olivat nauliintuneet naisen kasvoihin.
- EI! Sinä et saa häntä koskaan, Nanopoli!
Lator huusi ja yritti nousta, mutta mies vain jatkoi nauramistaan ja ampui Latoria haulikolla jalkaan.
Hän kaatui maahan pidellen jalastaan ja huutaen taivaalle tuskaansa. Vanhus katseli kauhuissaan tapahtumia sekä vihaisena itselleen ettei uskalla tehdä mitään.
- Entä palkkioni? Metallauri tivasi mieheltä ilme synkkänä.
Nanopoli naurahti ja heitti tälle avaimen sekä osoitti autonsa takakonttia.
- Siinä on. Me lähdemmekin ajelulle.
Hän lisäsi Hanzqulle hiljaa ja uhkaavasti. Metallauri otti avaimen ja matkalla autolle, hän potkaisi Bloodbrotheria naamaan.
Laskiessaan rahojaan Nanopoli lisäsi hänelle:
- Ilmianna nuo kaksi poliiseille, voin lyödä vetoa, että he ilahtuvat noista. Ja sitten vielä yksi asia...
Tapa tuo mies, joka kurkkii tuolta tynnyrien takaa.
Nanopoli kiihdytti paikalta nauraen julmasti. Metallauri kaivoi taskustaan pistoolin ja käveli tynnyreitä kohti. Ennen tajuttomuuteen vaipumista Lator kuuli vanhuksen armonpyytelyt sekä näki pistoolin suuliekin välähtävän neljästi.

En oo seurannu tota Amarantin tarinaa kovin tiiviisti....
Mä oon kai kuollu jo?
Ja joku vois kertoo, missä luvussa, ja mahdollisesti, millä sivulla kiitos.