Kyllä tästä jo kunnon tarina alkaa kehkeytyä. Chomperilla tuntuu olevan aika kirjailijamaiset otteet.
Hyvät pinnat heruu taaskin.

Varmaan saatan sittenkin tehdä jatkoa tarinallani, mutta sitä sopii odottaa.

Asiaan, eli siis edellinen Chomperin tarina saa 9+

Kyllä on paha merrassa ja piru parrassa.

En saa ajatusta kulkemaan enkä muutakaan juonenkulkua toimivaksi.
Tässä on jo reipas kuukausi edellisestä osasta...
Ellei runsaasti enemmänkin.
Kouluhommat verottavat aikaa silloin kun tekisi mieli tehdä ja kun on aikaa, niin ei tee mieli : Epämiellyttävä noidankehä.

Yritän jossain välissä saada jotain aikaan. Uskolliset fanini, älkää hätääntykö, kyllä Dix-setä saa molonsa oven välistä ja onnistuu vielä.

Minuakin saa käyttää näissä teidän tarinoissa ihan vapaasti, jos vain passaa. Ei ole tietenkään pakko, ellette halua tunkea näinkin tylsää nimeä jollekin hahmolle.

Todella hyviä tarinoita kaikki. Itseä ei oikein kiinnostaisi alkaa tekemään minkäännäköisiä tarinoita, koska minulla ei riitä mielikuvitus, ja olen muutenkin enemmän oppaiden kuin tarinoiden tekijä.

Whoa, enpä ole kuukauteen kirjoittanut. Eipä sentään tarinoiden kirjoitus tähän lopu, mutta silti saatte odottaa seuraavaa osaa aika pitkään, ehkäpä noin viikon, ellei pidempäänkin. Tämä mahdollisuus on tietysti olemassa vain jos aivoni ovat täysin surkastuneet ideoilta, mutta kuitenkin, ei siinä kauhean pitkään kestä. Riippuu innostuksesta aihetta kohtaan ja muustakin.

Elämä luin näitä tarinoita kaikki on ihan hiton hyviä.

Olisiko kohta lisää tarinoita tulossa?

Vois taas uutta tarinaa väsäillä. Kertokaa jos tahdotte mukaan, mieluiten YVellä, tai tähän topicciin.

Viimein, tuntien työn jälkeen seuraava hedelmä on valmis.
Nauttikaa.

City of Pain - Part Twentysix

Lator hiipi virkistyslaitoksen pimeitä käytäviä pitkin, ase valmiina, mieli viriilinä.
Tie itse helvettiin, hän ajatteli yrmeästi mielessään kun tarkasti matkan varrelta huoneita. Tuoretta verta oli vielä paikoitellen muutamissa huoneissa ja joissakin nenään pisti voimakkaiden puhdistusaineiden myrkyllinen lemahdus. Basaari, virkistyslaitos, porhojen ilotalo. Paikan todellinen tarkoitus oli luoda eräänlainen sairas leikkikenttä nautinnonhaluisille pomoille. Alussa kaikki oli kuin suoraan raamatusta, puhdasta ja synnitöntä, pääosin. Muutamilla vanhemmilla miehillä oli salarakkaita omat yksityishuoneistonsa täynnä. Mutta sitten jokin meni vikaan, pahasti. Lator oli ollut silloin vasta ollut keltanokka. Eräänä myöhäisenä, kylmänä ja sateisena iltana Basaarin tienoilta oli löydetty kuollut tyttö. Hän oli ollut lähimpänä partioimassa, joten hän ajoi paikalle tutkimaan tapausta. Metsässä reippaillut vanhempi pariskunta oli löytänyt alastoman, silvotun tytön suuren punamännyn juurelta ja soittaneet kännykällään poliisille.
Tyttö oli ollut hädin tuskin viisitoistavuotias. Tutkinnan saavuttua hän oli kuulustellut järkyttynyttä pariskuntaa, joka kertoi nähneensä miehen juoksevan metsässä, mutta eivät olleet kiinnittäneet tähän mitään huomiota, paitsi sen, että mies juoksi kohti virkistyslaitosta.
Tämän jälkeen jonkin tuntemattoman viraston erikoisagentit saapuivat, ottivat tutkinnan vastuulleen ja veivät pariskunnan mukanaan. Häntä oli epäilyttänyt miesten toiminta, mutta ei halunnut kyseenalaistaa näiden määräysvaltaa. Tiukentuneiden lakien myötä esimiestään vastaan niskuroivat voitiin ottaa pois viralta ja pahimmillaan tuomita vankilaan. Hänellä oli vielä ura mielessä ja Hanzq, jonka kanssa hänen oli tarkoitus mennä naimisiin. Hän piti suunsa kiinni, toivotti onnea tutkimuksissa jäyhäkasvoisille agenteille ja sanoi painuvansa kotiin. Kukaan ei yrittänyt estellä, päinvastoin.
Hän ei kuitenkaan lähtenyt kotiin, vaan oli päättänyt tutkia Basaaria lähempää. Hän oli kuullut etäistä juttua siitä ja sen toiminnasta, mutta ei tiennyt olivatko kaikki jutut totta. Hän otti kiikarit autostaan ja kulki metsän reunaan tarkastelemaan taloa. Ulkona oli vartijoita tupakalla ja partioimassa huolettomasti, sinänsä ei niinkään epäilyttävää. Yhtäkkiä pääovesta juoksi ulos selvästi kauhuissaan oleva nainen perässään verinen ja lähes alaston vanha mies, joka kylmästi ampui epätoivoissaan juoksevaa naista jalkaan. Tämä kaatui kohmeiseen maahan vaikeroiden ja yrittäen kynsiä itseään kauemmas paikasta. Hän katseli järkyttyneenä ja lamaantuneena kuinka tuskasta ja pelosta kirkuva tyttö raahattiin takaisin sisälle vanhuksen virnistellessä julmasti vieressä. Vielä viimeisen kerran tyttö kirkaisi sisältä, kunnes ovi loksahti kiinni ja kirkuna loppui kuin seinään.
- Olisin voinut pelastaa tytön, mutta minä pakenin... Lator ajatteli mieli murheellisena ja pysähtyi hetkeksi kootakseen voimia jatkaa.
Hän oli paennut, juossut autolleen ja ajanut ylinopeutta pois paikalta. Myöhemmin hän oli mennyt ilmoittamaan tapahtuneesta esimiehelleen, joka oli nauranut päin kasvoja. Ylemmät tahot taasen eivät välittäneet, vaan olivat käskeneet häntä unohtamaan satuilut ja keskittymään töihin.
Viikko oli kulunut. Hän ei ollut unohtanut tapahtumia, mutta yritti kaikin voimin. Hanzq oli kadonnut. Heidän oli pitänyt tavata sinä iltana kun hän oli ollut partioimassa, mutta Lator oli ollut liian järkyttynyt muistaakseen.
Yhtäkkiä kuului lasin helinää edempänä käytävää. Lator havahtui saman tien muisteluistaan ja veti luodin pesään. Hän painautui valkoista seinää vasten ja hivuttautui hitaasti kohti eteenpäin. Hän kurkisti kulman takaa ja näki valoa paistavan yhden oven alta. Hän hiipi lähemmäs varovasti ja kokeili hieman ovea. Se ei ollut lukossa. Hän kurkisti ovenraosta ja kuunteli tarkasti, mutta ei kuullut mitään.
Hän tuuppasi oven olkapäällään auki ja rynnisti sisään. Yksinkertaisesti sisustetussa huoneessa oli vain yksi tuoli selin häneen takan äärellä ja hän tiesi, ettei Hanzq ollut enää täällä.
Hän hivuttautui ase tanassa lähemmäs tuolia.
- Nouse ylös kädet ylhäällä paskiainen tai lähetän sinut takaisin helvettiin josta tänne tulit!
Vastauksena tuli tuttu ääni, rauhallisena ja hiljaisesti.
- Lator vanha kuomaseni, miten olemme joutuneet tähän tilanteeseen?
- Nanopoli.
Lator osoitti yhä aseellaan kun hän käveli entisen kollegansa eteen ilmeettömänä.
- Ennen olimme olleet ylimmät ystävykset, samasta opistosta valmistautuneet ja olimme jossain vaiheessa parikin, mutta sitten jokin erotti meidät.
- Nanopoli älä...
- Älä mitä? Minä en voi tehdä enää mitään. Minut on hylätty, unohdettu, heitetty koirille ja Hanzq on viety pois luotamme. Mutta älä huoli, en koskenut häneen, hän oli liian kaunis siihen, tiesitkö muuten että hänellä on luomi korvan alla mutta hän peittää sen hiuksillaan.
Lator tärisi raivosta, mutta Nanopoli vain jatkoi.
- Hän tuoksuu hyvältä, todella hyvältä. Mutta sinähän sitä et pääse todistamaan, et näe häntä enää koskaan!
Nanopoli retkahti mielipuoliseen nauruun. Lator menetti malttinsa ja iski asekädellään tätä kasvoille.
- Missä hän on? Lator sylki sanat suustaan vihasta.
- Hyväntekijäni veivät hänet pois, piikittivät minua ja jättivät tähän. Minä kuolen pois, Lator. Tunnen kuinka lihasteni voima hupenee hetki hetkeltä ja kuinka tajuntani palaa tulessa pahemmin kuin koskaan.
- Pitäisikö minun itkeä puolestasi? Lator vastasi ilman armon häivääkään. Nanopoli hymyili ja yskäisi verta rinnuksilleen.
- Ei. Me molemmat tiedämme, etten ole sen arvoinen.
- Miksi siis haaskaan aikaani sinuun ja olen yhä täällä?
- Koska minä haluan auttaa sinua viimeisenä tekonani. Nanopoli nosti katseensa Latoriin ja tämä näki kuinka entinen ystävä itki vuolaasti.
- Helvetti on paha paikka Lator, ja olen elänyt siinä koko ikäni. Äänet päässäni kirkuvat joka ikinen hetki, aamuin illoin. Joka yö istuin huoneeni nurkassa itkien, toivoen että pedot lähtisivät.
Kukaan ei välittänyt minusta, olin yksin pimeässä ilman ketään. Sitten näin Hanzqun, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin rauhan. Tunsin toivon, vapauden.
Mutta hän ei auttanut minua. Viimein en kestänyt ja tein mitä tein. En kestänyt ajatusta, että joutuisin takaisin pimeään.
Hän alkoi nyyhkyttää ja oksensi uuden veriklöntin. Lator katsoi tätä hetken murheellisena. Päällepäin Nanopoli oli ollut aikoinaan täysin normaali, mutta sitten ongelmat parisuhteessa ja työssä herättivät hänen mielessään uinuvan pedon.
- Ala puhua.
Nanopoli lopetti itkemisen ja heilui tuolissaan hetken aikaa kunnes alkoi puhua hiljaisella äänellä.
- Sinä tiedät tämän kompleksin menneisyyden osittain. Olithan paikalla, mutta pakenit sittemmin.
Basaarin tarkoitus oli olla ihana virkistyskohde työn rasittamille veteraaneille ja päälliköille. Tiedät, että pääosin vanhukset raahasivat huoransa tänne ja naivat niitä niin kauan kuin pilleristä puhtia riitti.
Yhdellä läntisen piirikunnan vanhoista pieruista oli alkanut terve järki heittää ja hän kävi toteuttamaan sairaita fantasioitaan täällä. Hän sitoi nämä äänieristettyyn kuulusteluhuoneeseen, joka oli poistettu käytöstä vuosikymmeniä sitten, ja hakkasi näitä, silpoi. Tämän jälkeen rakasteli kuolemaisillaan olevien naisten kanssa kun sai esileikistään erektion. Tätä jatkui viikkoja, kunnes viaton sihteeri sattui osumaan huoneeseen kesken leikin. Raivostunut mies teurasti naisen. Tässä vaiheessa vasta muut saivat tietää tämän sadistisista leikeistä. Osa tyrmistyi, osa innostui ja muut olivat hiljaa. He muodostivat eräänlaisen sisäpiiriin, johon päästivät vain korkea-arvoisimmat viranomaiset mukaan ja raivasivat tieltään kaikki esteet alkaen vastustavista kollegoista, jotka uhkasivat medialla. Vastaus oli ollut tyly. Sisäpiiri teurasti entiset ystävänsä ja kollegansa perheineen ja ottivat yhteyttä sielunveljeensä, armeijaan. Muutamasta narusta vetämällä nämä olivat saaneet itselleen pienen yksityisarmeijan.
Yksityisarmeija ei vastannut kenellekään muulle kuin sisäpiirille.
Sitten tapahtui uudistuksia. Pormestari oli korruptoitunut tapaus, myi taloudellisesti kannattavia alueita pimeänä ja teki isojen rahamiesten kanssa sopimuksia. Pääosin sellaista, että hän antoi vapaat kädet tehdä omalla alueellaan mitä tahtoivat ja piti huolen näiden koskemattomuudesta.
Pormestari ei kuulunut sisäpiiriin, mutta hän oli kasvanut voimakkaaksi kaupungin sisäisessä valtataistelussa. Sisäpiiri otti tähän yhteyttä. Pitkään ei kestänyt kun päästiin yhteiseen sopimukseen.
Olivathan mokomat velliperseet samanlaisia. Kävi kuitenkin niin, että pormestari ei pitänyt sisäpiirin vanhoista sadisteista ja halusi raivata nämä tieltään. Raha vaihtoi omistajaa, ja yksityisarmeija vaihtoi kelkkaansa. Sisäpiiri tapettiin. Tässä vaiheessa alkoi kaupungilla kuohuta. Lazzuun johtama rikollisjärjestö alkoi saada jalansijaa ja pormestaria vastaan noussut poliittinen järjestö alkoi kerätä huomiota. Pormestari tajusi, että kolmen voimakkaan ryhmän keskinäinen taistelu hajottaisi kaupungin ja karkottaisi rahaa tuovat bisnesmiehet. Niinpä hän liittoutui Lazzuun kanssa. Vallanvaihtajat - järjestö jäi jälkeen, yksitellen avainhenkilöt otettiin kiinni ja teloitettiin ja järjestö kuivui kokoon. Järjestön radikaalimpi sisäinen ryhmittymä katosi maan alle ja jäi sinne kerääntymään. Hanzq oli sen johtaja. Aikaa myöten piilopaikka saatiin selville, ratsattiin ja puhdistettiin. Sinut vangittiin.
Ja tästä eteenpäin tiedät melko paljon tai ainakin arvaat. Sinua he nyt jahtaavat, koska olet ollut piikkinä heidän lihassaan liian pitkään.
Nanopolin sieraimista ja korvista alkoi valua verta. Hän tarrasi rinnastaan ja hänen katkonainen hengityksensä rahisi.
- Siinä on kaikki mitä minä tiedän. Pormestari on se ketä etsit.
Lator katsoi tovin ystäväänsä.
- Anna anteeksi Lator mitä olen tehnyt. Vaikka se on vaikeaa, yritä ymmärtää. En voinut mitään. En pystynyt. Anna anteeksi, pyydän. En halua helvettiin, haluan viimein rauhan, pyydän Lator, anna anteeksi.
Lator puristi kevyesti ystävänsä olkapäästä ja sanoi hiljaa.
- Hyvästi.
Nanopolin silmät pullistuivat ja tämä alkoi kirkua pelosta ja surusta. Lator kääntyi kohti ovea ja sulki oven jättäen rauhattoman sielun kirkumaan epätoivoaan. Hän nyyhkäisi ja kiihdytti vauhtiaan, ettei tarvitsisi kuulla enää kuolevan ystävänsä ääntä.


E: Typontappoja...

Heitelkääpä hieman kommenttia.

Hyvä tarina(taas kerran)

Lainaus:City of Pain - Part Twentysix

Lator hiipi virkistyslaitoksen pimeitä käytäviä pitkin, ase valmiina, mieli viriilinä.
Tie itse *******in, hän ajatteli yrmeästi mielessään kun tarkasti matkan varrelta huoneita.

--

Antaisin ehkä 83/99

-

85/99 pistettä, sillä olen jostain syystä mielistynyt äidinkielen YO-arvosanoihin; kyseessähän olisi ns. vahva M. Tarkemmat kommentit lähetän YV:nä suoraan sinulle.

Lainaus:06.01.2007 BooGyMan kirjoitti:

Lainaus:06.01.2007 Tott kirjoitti:
Hyvä jatko taas. Harmi vain ettei tule kovinkaan usein. Kyllä tälle tarinalle 9 heruu kevyesti.

E: Chomperin tarinasta puhuin.

Kielioppivirheitä kuhisevasta, kymmenvuotiaiden tekemästä lastentarinasta saattaisi yhdeksikkö herua ala-asteen opettajan näkökulmasta. Kirjoittakaa kunnollisia novelleja, jotka pohjautuvat johonkin, ei päästä keksittyyn moskaan.

No päästä keksittyjä tarinoita varten tämä aihe onkin.

Nostellaampa taasen tätä aihetta.
Tarinoita ei ole tullut kokonaiseen kuukauteen, mutta ei hätiä mitiä.
Oma tarinani jatkuu piakkoin, kunhan saan osan esteettisesti hyväksyttävään muotoon ja luotua edes jonkinasteisen aasinsillan seuraavaan osaan.

Kunhan City of Pain on kokonaan päässyt loppuun, käyn ahkeroimaan entiselle PF:n foorumeille vääntämääni fantasiatarinaa. Tökerö ja perinteinen hack 'n' slash, jossa tavallisesta pojasta tulee sankari ja kasvutarinaa blablablalbl hyvä vs paha.
*****t välitän siitä kiinnostaako se sitten ketään. Teen sitä omaksi huvikseni.
Mutta ne, joita oikeasti kiinnostaa, heitelkää kommenttia / tehkää omia tarinoita.

Hieman epäonnistunut osa, mutta enpä näillä taidoilla kyennyt tällä saumaa parempaan. Loppu häämöttää kutsuvasti. Kenties lomani aikana pääsen sinne asti. Toivottavasti...

City of Pain - Part Twentyseven


Välittämättä mistään Lator käveli käytävää takaisin rakennuksen etuovelle, Hanzq oli viety hänen nenän edestään ja hänen entinen ystävänsä teki kuolemaa, mutta hän ei tuntenut mitään. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi kolme valkoisiin maastopukuihin sonnustautunutta sotilasta rynnäkkökiväärit kohotettuina häntä kohti. Keskimmäinen sotilas kersantin natsat olkapäässään karjui:
- Liikkumatta! Nostakaa kädet hitaasti ylös ja laskekaa aseenne maahan! HETI!
Lator tuijotti hetken apaattisena miehiä, kunnes vasemmanpuoleinen mies maski päässään astui lähemmäs ja iski häntä aseen perällä leukaan. Hän vajosi polvilleen ja asetti kätensä niskansa taakse, sotilaat lähestyivät hitaasti hänen ympärilleen aseet yhä tanassa. Hän ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan uppoutui jälleen ajatuksiinsa. Kohtalolla oli särmää paisuttelulle. Vaatimaton jengitappelu levisi takaa-ajoksi sekä teki hänestä etsintäkuulutetun rikollisen, hän oli tappanut päästäkseen Hanzqun luokse ja tämä oli viety jälleen pois. Nanopoli kertoi missä hän voisi olla, mutta sekään ei ollut varmaa, milloin tämä kaikki loppuu. Tämä saattaisi jatkua siihen asti, kunnes voimat ja halu taistella vastaan loppuvat. Hän luovuttaisi...
Lator tunsi teräskärkisen saappaan iskun vatsassaan ja taittui kaksinkerroin. Hän huomasi vasta nyt, että hänen kätensä olivat sidotut.
- Kysyin sinulta, vítun pitkäletti, mitä helvéttiä teet täällä ja missä ovat kaverisi? Kersantti ärjyi pitäen Berettaansa Latorin otsassa kiinni.
Lator nosti katseensa, virnisti tälle ja sylkäisi tämän jalkojen juureen.
- Jospa siirrymme esileikistä itse asiaan, minulla on muutakin tekemistä!
- Vitsiniekka vai? Katsotaan irtoaako kerkeältä kieleltäsi naurua kun leikkaan sen poikki!
Yksi sotilaista otti vyöltään kommandoveitsen ja lähestyi Latoria, joka katsoi tätä uhmakkaasti.
Yhtäkkiä radiopuhelin heräsi eloon ja kersantti tarttui siihen.
- Mitä nyt?
Kersantti ärisi, mutta vastauksena tuli vain tuskankirkaisuja sekä laukauksia, kunnes yhteys katkesi.
- Pérkele! Tehdään tahtosi mukaan sitten.
Hän veti luodin pesään ja kohotti aseensa, mutta Lator oli jo liikkeessä. Hän potkaisi lähimmän veitsimiehen nurin, iski tätä toisella jalallaan korvan alle ja pomppasi ylös taklaten kaksi muuta näiden takana olevaan portaikkoon. He rytisivät portaita alas Lator päällimmäisenä ja tasanteelle tullessaan hän nousi ylös ja kiemurteli siteistään. Toinen hänen taklaamistaan sotilaista oli mitä ilmeisimmin taittanut niskansa, sillä tämän oikea jalka nytkyi hallitsemattomasti. Kersantti osoitti virkoamisen merkkejä ja Lator adrenaliinin puuskassaan tarrasi tähän ja iski tämän päätä betoniportaaseen, kunnes mies korahti ja valahti veltoksi. Hän veti henkeä hetken ja tunnusteli vasenta kättään, joka kivusta päätellen oli murtunut rytäkässä. Hän otti yltä päältä veressä olevan kersantin pistoolin ja lähti etsimään tovereitaan. Häntä huolestutti mistä nämä tyypit ilmestyivät ja olivatko muut kunnossa. Yhtäkkiä ulkoa kuului korvia huumaava räjähdys. Lator rynnisti ovesta ulos ja näki yhden rakennuksista ilmiliekeissä sekä kuuli laukauksia ja huutoja sieltäpäin. Hän katsoi lumoutuneena liekkejä eikä huomannut kuin vasta liian myöhään jonkun hiipivän hänen takanaan. Pistoolin kylmä piippu painautui hänen niskaansa ja tuttu ääni kuiskasi karskisti:
- Ei äkkiliikkeitä, tai ammun aivosi pellolle. Nosta kädet niskan päälle ja käänny tännepäin.
Lator puri huultaan, hän oli käymässä varomattomaksi. Tällainen meno vie vielä hautaan eikä hyödytä Hanzqua yhtään. Mielessään hän moitti itseään:
- Keskity, unohda haaveet, keskity. Tee työsi.
Hän tiputti aseensa lippaan, heitti pistoolin kauemmas ja kääntyi. Tutut kasvot saivat hänet raivon valtaan ja hän sylkäisi tämän päälle.
- Metallauri! Myit itsesi halvemmalla kuin parittaja mongoloidihuoran. Veljesrakkaus taisi olla mitätön asia sen rinnalla, että saisit muutaman kolikon...
Metallaurin ilme synkkeni ja hän iski aseellaan Latoria kasvoihin.
- Veljeni oli sokea. Miksi turhaan pistää henkensä peliin niin mitättömästä asiasta?
Raha on valtaa. Valta on tie onneen ja hyvään elämään.
Metallauri virnisti ja lisäsi vielä omahyväisesti:
- Minä paljastin huorasi olinpaikan. Minä olen se, joka houkutteli Toljan ja kumppanit satamalle.
Minä olen se, joka antoi tyttösi Nanopolille. Minä olen myös se, joka järjesti tytön pois täältä pois sinun ulottuviltasi. Minä.
Hän purskahti julmaan nauruun.
- Sinä kuolet. Tapan sinut.
Lator vastasi vakava ilme kasvoillaan.
Metallaurin hymy hyytyi ja hän kohotti aseensa.
- Väärin, sinä kuo...
Yhtäkkiä kuului kuvottava rusahdus ja Metallaurin käsi tippui alas. Hänen silmänsä tuijottivat eteenpäin ja hän yritti muodostaa huulilleen sanoja samalla kun hänen vasen kätensä haroi hänen takaraivoaan. Hän nytkähteli muutaman askelen kohti Latoria, kunnes hänen silmänsä kääntyivät ympäri ja hän kaatui lumeen raajat yhä nykien. Lator tuijotti hetken ruumista ja huomasi tikarin tämän päässä.
- Aika hyvin osuin, vaikka itse sanon.
Tokaisi Mustamiekka iloiseen sävyyn, kun hän ilmestyi pimeydestä ja otti tikarinsa takaisin epämiellyttävien äänien seuraamana sekä puhdisti sen Metallaurin elottomaan ruumiiseen.
- Et löytänyt häntä.
- En.
- Tiedätkö mihin hänet vietiin?
- Luulisin.
- Hyvä niin. Voin siis rentoutua.
Lator katsahti tähän ja huomasi tämän kyljessä verisen tahran.
- Yksi niistä piruista sai onnekkaan osuman, kylkiluiden välistä läpi. Olo on heikko ja kylven kylmässä hiessä. Taidan olla kuolemaisillani.
- Sinut pitää viedä sairaalaan. Kyllä sinä tervehdyt.
- Turhaa. Yhden palveluksen tosin voit tehdä. Vie se páska hautaan ja kosta puolestani.
Hän sylkäisi maahan verisen klimpin ja tarrasi selässään olevaan kitaraan.
- Bloodbrother on autolla. Mene.
Lator katsoi hetken outoa toveriaan ja ojensi tälle kätensä.
Mustamiekka katsoi tätä silmiin, hymyili heikosti sekä vastasi kädenpuristuksella.
Lator kääntyi, käveli ripeästi poispäin yrittäen estää kyyneleitä, kun Mustamiekka aloitti yksinkertaisen melodian, joka alkoi hempeästi, kiihtyen hetki hetkeltä raivokkaampaan rytmiin, kunnes heikkeni jälleen ja huipentui uuteen surulliseen sävelmään, joka kesken huippukohtansa loppui ja jäi väräjämään ilmaan.
Bloodbrother nojaili huolettomana auton takapaksiin.
- Missä Mustamiekka on?
Hän kysyi. Lator pysähtyi ja vinkkasi taakse.
- Jäi jälkeen.
Bloodbrotherin ilme tiukkeni, murahti epäselvästi ja tunki itsensä autoon kuljettajan paikalle, Latorin siirtyessä taakse.
- Mihin menemme?
Lator latasi pistoolinsa, laittoi sen koteloonsa ja tarrasi jääkiekkokassissa olleeseen konepistooliin sekä tarkisti lippaan.
- Satamaan. Aika pistää loppu tälle kaikelle.


Cityn pormestari veti syviä, pohdiskelevia henkosia erikoisvalmisteisesta sikaristaan ja mietti.
Hän naputti kädessään olevaa valkoviinilasia tavalla, joka sai hänen sihteerinsä ja avustajansa Viinerin hermostumaan. Viimeksi kun hän oli käyttäytynyt noin, oli hän ampunut toisen avustajansa seinälle ja melkein hänetkin. Hänen terveytensä horjahteli, lehdistön verikoirat olivat alati kimpussa janoten tietoa korruptiosta hallituselimessä ja nyt vielä tämä.
- Viineri...
Hän havahtui ajatuksistaan ja vastasi arasti.
- Niin, sir?
- Nouda takkini. Lähdemme ajelulle.
- Kyllä sir, heti.
Viineri oli oppinut olemaan kyselemättä. Sekin kävi kantapään kautta. Silloin hän menetti vain muutaman varpaan, kun pormestari oli ampunut kuudestilaukeavallaan häntä oikeaan jalkaan. Onneksi nykyajan lääketieteen ansiosta hän ei enää ontunut. Se olisi herättänyt liikaa kysymyksiä.
Hän pujahti toimiston ovesta, jossa hänen nykyinen apulaisensa, nuori ja kaunis tyttö, kirjoitteli autuaan tietämättömänä johtajansa oikeasta luonnosta. Viineriä hymyilytti. Tytössä oli jotakin vetovoimaista, joka aina sai hänet unohtamaan arjen ankaruuden ja ajattelemaan positiivisesti.
Tyttö huomasi Viinerin tuijotuksen ja punastui hieman.
- Mene kotiin Carla. Pidä loppuilta vapaata.
Tyttö hymyili valovoimaisesti ja lähti säteillen toimistosta. Miksihän hän lähti niin kiireellä?
Viineri jätti asian sikseen, otti viereisestä pidikkeestä yhden pormestarin takeista ja palasi tämän huoneeseen.
Hän ei kiinnittänyt huomiota alapalkissa olevaan heikosti vilkkuvaan kuvakkeeseen, jonka avustaja oli jättänyt auki.
- Minne menemme sir?
- Satamaan. Soita Lazzuulle ja käske mukaan.
- Kyllä sir.

E: Ylimääräiset korjattu.
Illi: Minulla on ne tarinat tallella. Tallennan jokaisen kirjoittamani tarinan Wordiin. Kohta kolkuttelee sadatta sivua.
Eli kunhan tämän saan päätökseen, on hyvä päästä jatkamaan siltä pohjalta, vaikkakin taidan hieman korjailla niitä sun näitä.

E2: Niin sitä kommenttia voisi myös heitellä. Vaikka kirjoitan omaksi huvikseni, niin yleensä otan lukijoiden toiveet / oikeinkielisyyskorjaukset ja vastaavat huomioon ja muistan ne.

Minua ainakin kiinnostaa Etenkin jos löydät ne alkuperäiset ensimmäiset jaksot? Itsellä on kopio foorumeista, eli jos ne asentaa niin ne saisi sieltä kaivettua, mutta varmuuskopion laitosta en tiiä.

Häkki, osa 10

Jossain vankilan alla...

Flamesnoopy heräsi kolahduksiin jotka hän tunsi takaraivossaan. Häntä raahattiin alas portaita.

Raahaja oli melko luiseva, mutta muodolleen sopimattomasti erittäin vahva. Hetken ympäristöä tutkiskeltuaan, tuli flamesnoopy siihen tulokseen, että he olivat vankilan putkistojen seassa. Toisen asian hän huomasi raahaajassaan. Tällä oli päällään pakkopaita, avonainen sellainen tosin, mutta pakkopaita kaikesta huolimatta.

"Ei saatâna! Psykiatrisen osaston vinttipimeethän tästä vielä puuttu." Hän ajatteli.

Matka tyssäsi isohkolle teräsovelle. Raahaaja ilmeisesti luuli että hänen uhrinsa oli yhä tajuton, ja päästi irti avatakseen oven. Sillä siunaamalla sekunnilla Flamesnoopy oli pystyssä ja valmis pieksemään kaappaajansa
tästä elämästä seuraavaan... tai se oli ainakin aikomus, siihen asti kunnes
hän huomasi kuka kaappaaja todella oli.

Birdyn naama levisi pirulliseen virnistyksen ja hymynsekaiseen ilmeeseen.

Flamesnoopy ei saanut sanoja ulos suustaan. Hänen edessään seisoi mielenvikainen sarjamurhaaja.

Selliosasto 6

Chomper oli noussut istumaan lattialle, mietiskellen mitä lapun sanoma tarkoitti... oliko nanopoli todella keksinyt keinon paeta? Ja jos oli, aikoiko hän tosiaan ottaa chomperin mukaansa, vai vain harhautukseksi takaa-ajajille, kuin luun jonka voi heittää vihaiselle koiralle?

Illi ja pari muuta vartijaa saapuivat sellin ovelle. Avaimet rasahtivat lukossa ja ovi aukesi.

"Täällähän tämä meidän karkurimme kaveri onkin! Olimme jo huolissamme että olit viiltänyt ranteesi epätoivoissasi!"

Illi repesi nauramaan, ja muut vartijat samoin, tosin luultavasti vain koska eivät uskaltaneet olla nauramatta.

"Mutta nyt asian ytimeen. Olit tässä samassa sellissä nanopolin kanssa, eiksje? Joten on erittäin epätodennäköistä että missaisit pakoyrityksen..."

Chomper nielaisi kun tajusi mihin tämä keskustelu oli ajautumassa.

"Vannon, nanopolin lähtö oli aivan yhtä suuri yllätys minulle, kuin teillekin!"

Illi otti lippalakkinsa pois päästä ja kumartui chomperin tasolle.

"Ehkäpä lauserakenteeni ei ollut tarpeeksi selvästi artikuloitu... jospa tavaan sen sinulle?"

Illi nykäisi pamppunsa vyöltään, ja joka sanalla hän löi chomperia selkään.

"Missä...nanopoli...ON!"

Chomper ulvaisi tuskasta, ja käpertyi maahan. Magneettiranneke esti minkäänlaisen vastarinnan teon.

Tästä tulisi tätä menoa erittäin pitkä yö.

Jatkuu

Ei mikään järin pitkä eikä loistokas osa, mutta ajaa kai asiansa.

Eipä tämä nyt oikeastaan PP:hen liity ollenkaan, mutta tulipahan taas tökittyä tarinasuonta.

--Anna minun tulla mukaasi--

Seisoin yksin ystäväni haudan vieressä ja laskin hiljaa kukat haudalle. Hautasmaalla oli hädin tuskin ketään, sillä useimmat ihmiset eivät vaivautuneet niin usein tänne kuin minä. Paikan päällä oli tyyntä ja hiljaista, lukuunottamatta puitten alastomilla oksilla istuvien varisten raakkumista. Hän on ollut kuollut jo vuoden, mutta hänen ystävänsä ja perheenjäsenet eivät ole unohtaneet häntä.

Hän oli minulle tärkeä - tärkeämpi kuin useimmat ihmiset tähän asti. Hän oli minulle tärkeämpi kuin omat sisarukseni. Ei, hän oli enemmänkin. Minä rakastin häntä. Minä rakastin häntä, vaikka minulle on sanottu usein, ettei teini voi tietää mitään oikeasta rakkaudesta. Rakastin häntä, vaikka olimme erilaisia, vaikka hän ei piitannut minusta. Miksi hänen piti kuolla? Miksi juuri hänen piti erota meistä näin aikaisin? Miksei se voinut olla joku muu? Miksi minulta piti riistää yksi niistä ainoista ihmisistä, joista oikeasti välitin?! "Ihmiset kuolevat - shit happens", sanovat muut, mutta minä en halua unohtaa häntä.

En ole unohtanut häntä ja toivon, etten tule unohtamaankaan. Haluaisin nähdä hänet uudestaan... haluaisin nähdä hänen kauniin hymynsä vielä kerran. Lähden kävelemään pois hautausmaalta. Olisin halunnut itkeä edes tämän kerran, mutta en saa kyyneltäkään tirautettua. Muistelen häntä vielä viimeisen kerran, ennen kuin hyppään tiellä epämääräisen lujaa kulkevan, tuntemattoman henkilöauton eteen viime hetkellä.

En halua jäädä tänne yksin.

--

Taso voi olla... omaa luokkaansa, mutta kiinnostaisi kuitenkin kuulla mielipiteitä.

Millä sivuilla nuo mun vanhat tarinat on? Haluisin lueskella.

Lazzuu:
Tuo tarina iski minuun, tosin myöhäisangsti kun on vielä päällä, niin kaikki synkistely kelpaa.
Mitään suurempia vikoja ei ole paitsi lyhyys, joka melkein tappaa tarinan. Kaikkein maukkain ja hotsittavin tarina kylmettyy kalikaksi, jos se on liian lyhyt.
Ideasta ei saa kiinni, eikä tunne jää päähän herättämään ajatuksia.
Kuvaus oli ok, mutta sitä voi aina olla lisää, vaikka päänsisäinen myllerrys olisi se pääpointti. Itse kaipaan lähinnä vain sitä pituutta lisää.
Revittele tarinaa. Kun kerran on käyttökelpoinen idea, niin silloin otetaan penninvenytyskone ja vedetään kaakkoon asti.

Lainaus:11.03.2007 Dix-Tracys kirjoitti:
Lazzuu:
Tuo tarina iski minuun, tosin myöhäisangsti kun on vielä päällä, niin kaikki synkistely kelpaa.
Mitään suurempia vikoja ei ole paitsi lyhyys, joka melkein tappaa tarinan. Kaikkein maukkain ja hotsittavin tarina kylmettyy kalikaksi, jos se on liian lyhyt.
Ideasta ei saa kiinni, eikä tunne jää päähän herättämään ajatuksia.
Kuvaus oli ok, mutta sitä voi aina olla lisää, vaikka päänsisäinen myllerrys olisi se pääpointti. Itse kaipaan lähinnä vain sitä pituutta lisää.
Revittele tarinaa. Kun kerran on käyttökelpoinen idea, niin silloin otetaan penninvenytyskone ja vedetään kaakkoon asti.

Pistän pituutta kunhan saan parit tekemiset alta. Kiitokset kommenteista.

Olin tosi hyvällä päällä tota tehdessä. *valheenpaljastin raksuttaa* Pitää aina välillä päästellä ulos asioita jos toisia. Kiitokset myös Mieltselle.

Lazzuu,

Dix-Tracysin kanssa olen sikäli samaa mieltä, että novellisi on totta vieköön lyhyt. Sen voisi oikeastaan määritellä minuuttinovelliksi, sillä jotakuinkin minuutti sen lukemisessa kesti. Teksti sisältää 202 sanaa eli 1455 merkkiä.
Olen kuitenkin eri mieltä kuvailun määrästä, jota Dix-Tracys olisi ilmeisesti lisännytkin. Itse asiassa kuvailuun uhrataan minusta ihan sopivasti sanoja. Riisuttu tyyli sopii aika hyvin kirjoitukseesi: se siirtää pääpainon aivan oikeutetusti kertojaan ja siihen, ettei hän enää välitä nykyhetkestä.

Minulla on paha tapa takertua kirjoituksen tekniseen puoleen, enkä kykene jättämään sitä huomiotta tälläkään kertaa. Tekstissäsi nimittäin on muutamia seikkoja, jotka voisit aivan hyvin korjata pois jatkossa. Yksittäisiin oikeinkirjoitus- ja pilkkurikkeisiin en ilkeä puuttua, mutta tahdon kiinnittää huomiosi aikamuotoihin: varsinkin lyhyissä kertomuksissa kannattaa yleensä rajoittua yhteen aikaan. Tämä minuuttinovellisi toimisi mielestäni paremmin, jos se olisi kirjoitettu joko preesensissä tai imperfektissä, mitä vastoin siinä sekoitellaan kumpaakin (alussa imperfektiä, preesensiä lopussa); itse olisin kenties valinnut preesensin, koska kertomus on hyvin kertojakeskeinen ja koska sen lopetus on niin ehdoton (kuolema).

P.S. Ei ajatusviivoja otsikon ympärille!

Pidetäänpä aihe elossa.



Täällä on pimeää

Ulkona sataa räntää. Minä vihaan räntää... Tulee taas inhottava loskakeli ja sehän tässä masentaakin. Mutta ei se mitään, sillä eihän minulla ole muutenkaan tekemistä nyt viikonlopun alussa ilman seuraa. Istun vain tietokoneen ääressä näpyttelemässä viestejä puolitutuille ihmisille. Viestejä on ruudulla monenlaisia: tervehdyksiä, kieltätymisiä, myötäilyä... Sitten silmiini osuu tutumman ystäväni viesti. "Tuu tänne meille." Katson hiljaa tietokoneen ruutua, suljen koneen ja puen takin päälleni lähteäkseni. Kaipa minulle kaverieni seurasta irtoaa iloa, sillä hehän ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä. Kuitenkin jokin painaa mieltäni. "Iloa irti muista ihmisistä, hmm?" kuiskaa pieni ääni sisälläni.

Taivas on edelleen pilvessä ja jatkuva plussakeli ottaa päähän. Loskaa... loskaa joka paikassa, kaikkialla. Ja hämärää. Talvi alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Tulisipa kesä ja lämmintä ja valoisaa, jotta voisi kuljeskella vapaasti ympäriinsä ilman liukastelemisen pelkoa. Talven mukana tulee myös huono mieliala. Kävelen rappuset ylös, huokaisen ja soitan ovikelloa. Nauru kuuluu oven toiselta puolelta tänne likaiseen rappukäytäväänkin asti. Ovi aukeaa äkkiä ja näen raosta kuinka kaksi kavereistani painii jo innoissaan olohuoneen matolla. Hymyilen hölmöllä tavalla tervehdykseksi ja astun sisään kaverieni kämppään. Kolmas ponkaisee haukotellen ulos vessasta. Homma kulkee samaan tapaan tänäänkin kuin aina ennenkin: ensin juttelemme monista erilaisista pikkujutuista ja heitämme "mautonta" huumoria toisillemme, kiusaamme toisiamme ja pidämme hauskaa. Pääasiassa kaikki painottuu noiden kolmen varaan tänäänkin minun katsellessa hymyillen, mietiskellen. Minua ei vaivannut olla hiljaa, kunhan pysyisin kaikesta kärryillä edes noin suunnilleen. "Mitäs sitten? Katotaanks joku leffa vaikka?" kysyy yksi kavereistani, Heidi. "Ei tääl oo mitään katottavaa", vastaa Heidin sisko Kristiina olohuoneen puolelta. Siskokset katsovat minua ja kolmatta kaveriani, Samia kysyvästi. Kaikki olivat samaa mieltä - me menisimme ulos. Tunnen jälleen saman piston sisälläni, vaikka minulla on hauskaa ollut tähänkin asti.

Kävelemme hiljalleen rupatellen eteenpäin lumihiutaleiden laskeutuessa tekohymyyn venytetyille kasvoilleni. Oikeasti minua ei naurata monikaan asia kunnolla, mutta en halua näyttää tylsistyneeltä parhaitten ystävieni seurassa... Varsinkaan, kun neljäskin kaveri on liittymässä seuraan. Näen hänet jo kauempana. Hänen hiuksensa, hänen kauniit kasvonsa. Huomaan punastuvani, mutta koetan olla kiinnittämättä siihen huomiota. Sama juttu tapahtuu monesti hänen ollessaan läsnä. Anna vain oli kolmeen muuhun tämän kaveriporukan jäseneen verrattuna oma lukunsa. "Miksi teet tämän itsellesi?" kysyy pieni ääni sisälläni, mutta minä jätän vastaamatta kysymykseen, vaikka tiedän sen tulevan vielä joskus vastaan uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta taivun. En voi sille mitään. Matka jatkuu edelleen, muiden levittäytyessä eteeni niin, että jään taakse. Eivät kai huomaa minua, mutta ei se mitään. Minun on aivan hyvä olla näin. "Valehtelija!" sähähtää ääni jälleen sisälläni. Ajaudun hetkeksi omiin ajatuksiini, kunnes Sami alkaa heittää vihjailevia vitsejä. Vastaan typerän näköisellä hymyllä ja katson häntä muka-uhkaavasti. Mitäs kerroin hänelle aikoinaan kiinnostuksestani Annaa kohtaan. Oma oli mokani taas kerran, mutta menneet ovat menneitä. Katson Annaa tämän vastatessa Samille. Tiedän kyllä, mistä on kyse. Olen tiennyt jo kauan, mutta silti en pysty sanomaan noin vain "ei" tunteilleni.

Minä en vain kelpaa hänelle.

Yksi kerrallaan porukan jäsenet alkavat poiketa omille teilleen. Katseeni seuraa yhä Annaa hänen kävellessään kotiin päin. Mietin huomaisiko kukaan, kuinka katson häntä, kunnes hän katoaa silmistäni. Heidin, Samin ja Kristiinan jatkaessa hauskaa jutusteluaan minä katoan hiljaa pimeyteen. Kotona ei ole ketään paikalla, kuten toivoinkin. Tällaisina hetkinä pidän siitä, että saan olla yksin kotona. Riisun takin päältäni ja kävelen huoneeseeni. Valojen laittaminen päälle paljastaa paljaat seinät ja läksyihin ja roskiin hukkuneen lattian. Kahlaan paperien läpi ja avaan jälleen tietokoneeni. Laitan suosikkikappaleeni soimaan ja kuulen jälleen saman masentavan äänen kuiskaavan minulle jotain.

"Miksi edes yrität?" kysyy ääni. "Turpa kiinni!" vastaan minä ja kirjaudun sisään chat-ohjelmaan. Ulkona sataa lunta ja pakkastaa. Talvi on perseestä.

--

Että tämmöistä taas. Mielipiteitä olisi kiva kuulla. Tekninen puoli ei välttämättä ole 100% kunnossa, kun tähän aikaan kirjoittelen puoliunessa, mutta pyrin korjailemaan.

Hyvää tarinaa pukkaa. Ite voin jatkaa omaani, kun löysin ne nyt.

Kauhua ja kaaosta Peliplaneetalla: OSA 5: Kakkerlakin unelma

"Hohohoo! Tänään minä perustan oman pelinteko -ryhmän. Siitä tulee maailman paras!" Kakkerlak nauroi pahaenteisesti ja teki aiheen Yleistä Asiaa -alueelle. Aiheeseen tulivat kaikki naureskelemaan. Kakkerlakin housuissa alkoi tuntua. Hänellä oli kusihätä. Hän kirjoitti nopeasti(kirjoituksesta tosin tuli siansaksaa), ettei kusisi housuun. Oli jo liian myöhäistä. Kakkerlakin housut olivat märät. *****untuneena hän meni katsomaan Tappavaa Asetta. Kaikki luulivat, että hän meni itkemään kaappiin. Leffan loputtua hän tuli takaisin. "Ehehehee! En itkenyt kaapissa, vaan katsoin Tappavaa Asetta!!!111 Kuka muuten liittyy pelien tekemiseen?!" Kakkerlakin oli nieltävä totuuden katkeraa kalkkia. Yhden tekstuurin tekemiseen menisi paljon rahaa, eivätkä kaikki hänen viikkorahansa riittäneet. Kakkerlak masentui. "Yhyhyyy! ***** homoooot! Tuhositte mun unelman ***** huorat! Hitlerin peräsuolet! Byhyhhyhyhyhyyy!"
Kakkerlak läksi ja palasi monen kuukauden päästä.

Nostellaampa tämä vanha aihe taas.

Itselläni finaaliosa työn alla, en tiedä saanko vielä tänään valmiiksi, mutta nostelen nyt, jotta aihe ei tyystin unohduksen alhoon jää.
Modet voivat vaikka siirtää aiheen tuonne kirjallisuus alueelle, jos näkevät sen parhaaksi.
Eniveis...

Immeiset voisivat alkaa tarinoida itsekin. Yli 60k käyttäjää, joista muutama viitsii enää kirjoitella mitään. Mitäs helevettiä se semmoinen on?
Kirjoittamaan kirjoittamaan!
Tekeleitä ei haukuta, kritiikkiä jaellaan ja oikein hyvälle pätkälle taputellaan, joten käykää vain rohkeasti tekemään.
Eipä tässä muuta. Nyt vain työstämään Lé grande Finalea.