Lisää lisää nää on loistavia!

Lainaus:21.04.2007 Dix-Tracys kirjoitti:
Immeiset voisivat alkaa tarinoida itsekin. Yli 60k käyttäjää, joista muutama viitsii enää kirjoitella mitään. Mitäs helevettiä se semmoinen on?
Kirjoittamaan kirjoittamaan!
Tekeleitä ei haukuta, kritiikkiä jaellaan ja oikein hyvälle pätkälle taputellaan, joten käykää vain rohkeasti tekemään.

Hmm..
Itsellä taisi olla jokin tarina kesken, ei vaan saa pähän miten juoni yms. meni.
Muuten voisi jatkaa, mutta ei oikein tällä hetkellä luonnistu.

Lainaus:21.04.2007 RayHoof kirjoitti:
Lisää lisää nää on loistavia!

Lisää tulee.
Huomenna.

Juuri sain suurimmalti osin viimeisen osan päätökseen. 3 sivua vei heppoiset 8 tuntia tästä päivästä.
Nyt kun ajatus ei oikein kulje, tyydyn painumaan pehkuihin ahmimaan lähdeteoksia ja miettimään loppua kunnolla.
Vaikein on takana, enää on jäljellä tekninen sompailu ja selittely sekä loppukaneetti, johon uhraan 2-4 sivua.
Sen jälkeen City of Pain on onnellisesti päätöksessään ja voin jatkaa mukavaa aivotonta fantasiatarinaani, josta tosin muokkaan muutamat nimet pois viittaamasta mihinkään PP:n populaan tahi muihinkaan vastaaviin immersiota häiritseviin juttuihin.
Olo on vähintäänkin loistava. Reilun puolentoista vuoden työ on takana pian ja voin ottaa rennosti. Kenties saan nyt runosuonen kukkimaan, kun ei ole enää suorituspaineita.

E: Jos joku haluaa, voin pistää viimeisen osan kahteen osaan ja pistää nyt tulleen tuotoksen tulemaan, jolloin tosin grande finale kärsisi, mutta ulospano ei, sillä tulee olemaan epämiellyttävää lukea täältä foorumilta sitä pitkää litaniaa...

Peitetyt kasvot

Sadepisarat tipahtelevat harmaalta taivaalta ilmeettömille kasvoilleni. Kävelen eteenpäin kadulla tihkusateessa tietämättä määränpäätäni. Ajatukset ryntäilevät sinne tänne pään sisällä ilman järjen hiventäkään. Kavereita en ole kunnolla nähnyt vähään aikaan eikä kukaan soita minulle, mutta en jaksaisi miettiä juuri nyt mitään, kun pään sisällä on pelkkää pimeää. Kaikki tämä tuntuu minusta juuri nyt oudolta, kun minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä haluan - ja sitä yhtä, minkä haluan, en voi kaiketi koskaan saavuttaa. Tuntuu oudolta.

Sade yltyy hieman, mutta sellomusiikki soi yhä korvissa ja se sopii hyvin yhteen mielestäni sateen ja mielialan kanssa. Musiikin soidessa tuttu tunne hiipii selkää pitkin kappaleen ollessa melkein lopussa. Sanoituksia ei ole, mutta niitä en kaipaa. Hiljaisuus on tuttu juttu, vaikka aina ei haluaisikaan olla hiljaa. Joskus kannattaa pitää turpa ummessa, jos ei halua pilata kaikkea, mitä on jo saavuttanut, vaikka haluaisi enemmän. Ja niinhän minä teenkin. Tai ehkä olen hiljaa, koska jokin osa minusta vielä elättelee pientä toivoa sisälläni, vaikka järki väittäisi kuinka vastaan. Tuntuu, kuin olisin peittänyt todellisen minäni kasvot naamiolla.

Paristot loppuvat mp3-soittimestani ja kappale jää kesken juuri lempikohtani alkaessa. Ehdin kuitenkin jo saapua kotitaloni pihaan ja kävelen rapun ovelle hiljaa, pää kumarassa. Tutut kasvot, äänet ja sanat pyörivät mielessäni ja minusta tuntuu, etteivät ne lähde noin vain pois. Miksi elän haaveissa? Eikö olisi parempi joko luovuttaa tai yrittää tehdä jotakin asialle sen sijaan, että jäisi tällä tavalla jumiin? En mahda tälle mitään. "Et sinä ikinä tule onnistumaan", sanoo ääni sisälläni, mutta jokin osa minusta ei tahdo uskoa sitä, vaikka tietää sen olevan totta. "Sinulla ei ole mitään tarjottavaa muille ihmisille", jatkaa ääni - "Turpa kiinni", vastaan huomaamattani ääneen ja huomaan pihalla leikkivien lasten tuijottavan minua. Vaikenen jälleen ja kävelen ovesta sisään rappuun ja piiloudun tyhjään kotiini.

Makaan kyljelläni sängyllä tuijottaen seinää ja yritän saada unta. Huoneessa on ihanan pimeää ja hiljaista, mutta pääni tuntuu halkeavan. Miksi haluan saavuttaa jotain, mistä kykenen vain unelmoimaan? Pieni ääni nauraa hiljaa pääni sisällä, mutta minä pysyn hiljaa ja silloin näen hänet juuri ennen kuin ummistan silmäni.

Joskus tekisi mieli ottaa naamio kasvoilta...

Kaunista.

Minä pidin tuosta. Lyhyt, mutta sen verran ytimekkäästi kuvailtu, että enemmän olisi häirinnyt kokonaisuutta. Mukavasti ajatusten maailmassa pyörivä pätkä kuvasi omaa sielunmaailmaa juuri noina yksinäisinä kolkkoina iltoina ja öinä.
Epäilemättä tuhansien muidenkin.
Lisää vaan tulemaan.

Itse saan kenties tunnin sisällä tehtyä viimeistelyt loppuun.
Sitten ***** loppu on hoidossa ja pääsen muihin hommiin.
Jee!

City of Pain - Part Twentyeight

Koko viikon kestänyt sade rummutti tasaisesti asfalttia. Pöllö huhuili kokeilevasti hiirenhiljaisessa metsässä, mutta ei saanut vastausta. Se koetti ponnekkaammin saadakseen jonkinlaisen yhteyden lajikumppaneihinsa. Se istui metsän reunalla, katse tiukkana kohti satamaa. Sen tarkat silmät erottivat liikettä ja se käänsi päätään sinne päin. Yksinäinen auto kulki kaksikaistaista tietä hitaasti eteenpäin kunnes pysähtyi tien reunaan, juuri sen puun alle, jossa pöllö tarkasteli maailmaa. Se huhuili vielä kerran, kunnes kuuli vastauksen keskemmältä metsää. Se katsoi autoa hetken, levitti siipensä ja katosi metsän synkkään pimeyteen jättäen vanhan tutun vartiopaikkansa.
Bloodbrother ja Lator istuivat autossa hengittämättä, ajattelematta, valmistautuen taisteluun.
Bloodbrother hymähti:
- Hassua, kuinka kaikki palaset viimein löytävät paikkansa. Minä... Bloodbrother naurahti. Minä tulin tähän kaupunkiin koska ajattelin löytäväni täältä perheeni ja veljeni murhaajan. Löysin hänet ja tiesin hänet. Mitä hän teki, missä nukkui ja kuka hän oli. Mutta kun viimein sain tilaisuuden kostaa, minä jäädyin. En tehnyt sitä mitä minä tulin tekemään, mitä varten olin elänyt ja pysynyt hengissä. Toista tilaisuutta en saanut, näiden... vastoinkäymisten takia, jotka ovat viimein poissa tieltä.
Bloodbrother tarkisti pistoolinsa ja päästi luistin liukumaan paikalleen hellävaroin ja rakastavasti.
- Nyt. Nyt ei paeta, ei käännytä eikä katsota taakse. Tämä on pelastuksemme tai loppumme.
Paluuta ei ole.
Lator katsoi ystävänsä totisia kasvoja, otti aseensa sekä poistui autosta. Kylmä sade pieksi hänen kasvojaan, lempeästi ja virkistävästi. Hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut tällaista tyhjyyttä, kaipuuta ja iloa samaan aikaan. Se hämmensi häntä, mutta hän sysi nämä ajatukset syrjään, sillä tappoteot odottivat. Bloodbrother nousi myös autosta nahkatakki tuulessa liehuen pidellen käsissään rynnäkkökivääriä.
He katsoivat hetken toisiaan tummansinisessä yön kajossa. Kahden helvétin läpikäyneen sielun välillä kipunoi. He tiesivät mihin he ryhtyivät ja mitä se vaatisi. Lator ojensi kätensä Bloodbrotherille, joka empimättä tarttui siihen ja puristi tiukasti. He nyökkäsivät ja lähtivät kumpikin omaan suuntaansa kohti satamaa.

Lator hiipi henkilöstörakennuksen seinän viertä pitkin kohti vartijaa, joka vihelteli iloisesti ja tupakoi katoksen alla selin häneen. Hän nappasi miestä kurkusta takaapäin, työnsi pistoolin tämän silmäkuoppaan ja veti tämän pois näkösältä. Hän potkaisi vartijan kuralammikkoon osoittaen yhä aseellaan.
- Mitä teet täällä?
Vartija oli vasta nuorukainen, tuskin yli parikymppinen ja hytisi sekä märästä ja kylmästä että pelosta.
- M-m-minä olen täällä vain pitämässä huolta, että paikat ovat kunnossa ja ja että asiakkaiden vuokraamat tilat ovat tiiviisti lukittuja.
- Kuka omistaa tuon? Lator heilutti päätään kohti isoa varastorakennusta, jonka ikkunoista paistoi valoa ja jonka liepeillä oli muutamia miehiä kantamassa laatikoita.
- Se kuuluu sille pohatalle, Dix-Tracysille. Se omistaa puolet sataman varastokapasiteetista ja hänen omistusten lähellä norkoilu on tiukasti kielletty. Hänellä on siellä hirmuinen kaarti vartijoita, joista osa näyttää todella julmilta...
Lator sihahti ja katosi varjoihin. Hetken päästä paikalle ilmestyi toinen vartija, joka piteli rynnäkkökivääriään tanassa ja huuteli hermostuneena:
- Kuka helvétti sinä olet ja mitä teet täällä?
Nuorukainen änkytteli tovin ja yritti nousta seisomaan, mutta kookkaampi mies iski häntä kasvoihin kiväärinsä perällä.
- Paikallasi, mulkeró! Varkaille on vain yksi ainoa kohtalo, ja se on kuolema!
Mies kohotti aseensa, mutta Lator ilmestyi varjoista ja yhdellä liikkeellä iski tämän aseen piipun leuan alle ja painoi liipaisinta. Ruumis heilui hetken paikallaan, kunnes kaatua rysähti märälle betonille.
Kauhun lamauttama nuorukainen katsoi ruumista ja Latoria silmät pyöreinä.
Lator heitti takkinsa sivuun, otti ruumiilta tämän aseen ja kuiskasi nuorukaiselle:
- Ota poika neuvostani vaari ja juokse pois täältä niin lujaa kuin pääset. Kun pääset turvallisen matkan päähän, soita poliisit tänne.
Tämä nyökytteli hetken mitään tajuamatta kunnes sai jalkansa toimimaan ja lähti juoksemaan taakseen katsomatta.
Lator katsoi pojan perään tovin ja lähti hiljaiseen juoksuun, kohti valtavaa varastoa.
Kierrettyään varaston taakse, hän näki vilahduksen pimeydessä. Hän siristi silmänsä nähdäkseen paremmin. Yhtäkkiä satamakompleksin laidalla, lähellä varastoa, jossa Lator oli, kuului huutoa ja laukauksia.
- Bloodbrother..., hän ajatteli. Hän avaa minulle tien sisään!
Muutamat vartijat, jotka norkoilivat sivuoven luona, katselivat toisiaan hetken, kunnes rynnistivät kohti mekkalan lähdettä. Yksi mies jäi vahtimaan ovea. Lator hiipi lähemmäs tätä, kunnes oli aivan tämän takana ja taputti tätä olkapäähän.
- Moi.
Ennen kuin vartija ehti kunnolla tajuta mitä oli tapahtunut, Lator iski pistoolinsa perällä tätä kasvoihin murtaen miehen nenän. Mies hervahti välittömästi ja kaatui selälleen maahan. Lator tutki miehen taskut, kunnes löysi avainnipun, avasi sivuoven ja meni sisään. Sisällä hän piiloutui lähimpien alumiinipäällysteisten konttien taakse ja kurkisti varovasti. Massiivisten pariovien edessä oli kaksi limusiinia ja ylhäällä hän näki useita sotilaita, jotka tähtäsivät konekivääreillään häneen.

- Lator..., Cityn pormestari Antti91 puhui toisen kerroksen toimiston tasanteelta.
- Olemme odottaneet sinua. Pyydän, tee tämä helpommaksi itsellesi ja heitä aseesi pois. Sinulla ei ole mitään vaihtoehtoja.
- Mitä jos tulisit tänne alas? Voitaisiin vaikka ottaa pullakahvit ja jutella?
Pormestarin teeskennelty iloinen ilme hävisi ja hänen äänensävynsä muuttui kylmäksi.
- Älä pilkkaa minua paskiáinen. Huorasi on tässä minulla vieressäni ja jollet antaudu heitän hänet täältä luoksesi.
Lator kurkisti piilostaan ja näki Hanzqun, joka oli Cityn mahtavimman miehen vartijoiden piteleminä lähellä tasanteen reunaa. Hän oli verinen, hän oli likainen, mutta silti hänen kauneutensa sai Latorin sisuskalut ylösalaisin.
- No? Kärsivällisyyteni on vähissä. Tuletko esiin rauhanomaisesti, vai haluatko kerätä tyttöystäväsi jäänteitä betonilta?
Lator puri huultaan ja nousi esiin ase näkyvästi sivulla. Muutama sotilas juoksi hänen luokseen, poistivat nopeasti ja voimaa käyttäen aseista sekä raahasivat hänet ylös.
Ylhäällä pormestari istui ylellisesti kalustetussa toimistossa mukavassa nojatuolissa hienoon pukuun sonnustautunut rahamies ja Lazzuu vieressä seisten.
- Sinusta on alkanut tulla melkoinen häirikkö meidän yhteisille tavoitteille kultaseni.
Pukumies torui virne kasvoillaan ja sormeaan heilutellen Hanzqua, joka vastasi sylkäisemällä tätä huolellisesti kiillotetuille kengille.
- Typerä ämmä! Tämä kiljaisi ja läimäisi kasvoihin kasvot vihasta vääristyneinä.
- Koske häneen vielä kerran, niin työnnän tuon kätesi perseeseesi.
Pukumies katsahti kerran Hanzqua, sitten Latoria ja käveli tämän luokse.
- Et taida tietää kuka minä olen? Minä olen Dix-Tracys, pillipiiparimulkku. Minä olen yksi tämän kaupungin ja koko maailman rikkaimmista miehistä. Joten..., hän astahti aivan Latorin eteen. Joten, teen - mitä - vain - haluan.
- Niinkö? Minä olen tavallinen lakia noudattava peruskansalainen, joka potkii sinut täältä helvéttiin.
Mitäs sanot siihen?
Tehostaakseen sanomaansa Lator potkaisi pukumiestä haaroihin ja jätti tuskasta uikuttavan miehen makaamaan maahan. Aikailematta häntä vahtivat sotilaat iskivät häntä polvitaipeisiin ja kylkiin, kunnes Lazzuu antoi merkin lopettaa. Lator makasi vatsallaan maassa hetken, keräten itseään kun sotilaat tarttuivat häneen ja työnsivät karskisti hänet istumaan.
Dix-Tracys nousi vaivalloisesti ylös ja tarttui pistooliinsa.
- Nyt sinä kuolet paská, mutta sitä ennen saat katsoa kun tyttöystävästäsi kärsii.
Hän tarttui Hanzqua hiuksista, raahasi hänet ovesta ulkopuolelle sotilaiden pidellessä selin istuvaa Latoria, joka avuttomana joutui kuuntelemaan Hanzqun kirkumista joka yhtäkkisesti loppui ja kauhea hiljaisuus täytti toimiston. Hän sulki silmänsä ja päästi kyyneleet valumaan vuolaana virtana, kun Dix-Tracys palasi takaisin itseensä silminnähden tyytyväisenä.
- Piditkö siitä? Minä pidin. Erittäin paljon. Kerro minulle. Minä palan halusta tietää mitä sinä ajattelet.
Hän purskahti julmaan nauruun.
Lator ei vastannut. Hän oli epäonnistunut. Hanzq oli kuollut. Millään ei enää ollut mitään väliä.
- Hhehhe... Liha on heikkoa.
Dix-Tracys nautiskellen tähtäili avutonta Latoria eri ruumiinosiin kysellen ohimennen muilta mihin ensin. Lator tuijotti mitään näkemättä eteenpäin. Epäonnistunut. Hanzqun kirkuna täytti hänen päänsä. Yhä vain kovempaa ja kovempaa, raastaen häntä sisältäpäin.
Yhtäkkiä hänen päässään napsahti, hän riuhtaisi itsensä vapaaksi, riisti Dix-Tracysin aseen ja työnsi sen hänen suuhunsa. Ilmeenkään värähtämättä hän painoi liipaisinta ja tämän pää levisi Rembrandtin maalaukselle. Hän niittasi hölmistyneet vartijat paikoillensa ja käänsi aseensa Lazzuuta kohti, joka potkaisi sen hänen käsistään. Tämä iski nyrkkinsä Latoria kasvoihin ja vatsaan voimalla, joka sai hänet kakomaan kaksinkerroin. Iskuryöppy seurasi toistaan ja hän iskeytyi seinää päin.
- Hah. Etkö parempaan pysty? Lazzuu ilkkui voitonriemuisena.
- Entä itse? Vanhainkodin käsipuoli mummonikin löisi kovempaa.
Lator väisti seuraavan lyönnin ja iski Lazzuuta kylkeen. Tämä urahti kivusta ja iski takaisin. Lator otti osumat tyynesti vastaan ja keskittyi.
- Anna tulla. Käytä kaikki voimasi. Kyllä minä kestän. Annat tulla vain.
Hän odotti kärsivällisesti, kunnes vastustaja alkoi hengittää raskaammin. Veri valui vuolaana hänen kasvoillaan. Hän tunsi poskiluun murtuneen ja toisen silmän turvonneen.
Viimein hän vaihtoi asentoaan, väisti Lazzuun viimeisen iskun, potkaisi polvellaan tätä vatsaan, tarrasi molemmin käsin tätä niskasta ja iski hänen päänsä seinään musertavalla voimalla niin kauan kunnes tunsi tämän olevan poissa pelistä ja heitti maahan. Hän veti henkeä ja sylkäisi irronneet hampaat ja veren suustaan. Hän katsoi ympärilleen ja näki Antti91:n edessään pidellen hänen pistooliaan.
- Sinä todellakin osaat olla ylitsepääsemätön kipu ahterissani. Onnekseni et ole enää kauaa.
Hän painoi liipaisinta. Mitään ei tapahtunut. Virne katosi hänen kasvoiltaan, kun hän painoi liipaisinta uudestaan ja uudestaan mitään tapahtumatta. Epätoivon vimmalla hän heitti aseellaan Latoria ja pinkaisi juoksuun. Lator piteli vasenta kylkeään ja hölkkäsi perässä. Hän tunsi muutaman kylkiluunsa murtuneen ja pistävän kivun aina kun hän hengitti sisäänpäin. Korruptoitunut kaupunginjohtaja oli jo portaiden alapäässä, kun Lator työntyi esiin toimiston ovesta. Kahden jäljelle jääneen sotilaan aseiden luodit viuhuivat hänen ympärillään, kun hän heittäytyi takaisin sisään. Hän puri huultaan yrittäen miettiä miten päästä eroon häntä ampuvista sotilaista kun hän näki pormestarin menevän autoonsa ja kaksoisovien avautuvan hitaasti. Limusiini kaasutti renkaat savuten eteenpäin, mutta se joutui poliisiautojen saartamaksi. Raivostunut pormestari nousi limusiinistaan ja huusi punaisena osoittaen taakseen:
- Menkää helvéttiin tieltäni! Murhaaja on tuolla!
Hämmentyneet sotilaat katsoivat vuoroin aseistautuneita poliiseja ja vuoroin pormestaria, kunnes heittivät aseensa maahan ja kävivät maahan makaamaan.
- Väärin!
Yhdestä ajoneuvosta nousi vaaleanruskeaan pukuun pukeutunut nainen, joka käveli pormestarin luokse heilutellen FBI:n virkamerkkiä.
- Teidät on pidätetty.
- Mistä hyvästä? Antti91 karjui edelleen sylkien vihasta.
- Veropetoksesta, valta-aseman väärinkäytöstä, osallisuudesta useisiin murhiin ja törkeä tappo. Tarvinneeko jatkaa?
Yhtäkkiä kuului laukaus. Pormestari jäykistyi. Hän tunsi kuinka jokin märkä virtasi hänen vatsaansa pitkin. Hänen jalkansa menivät tunnottomiksi. Hän yskäisi ja veriklimppi lensi hänen suustaan. Hetkeä myöhemmin hän vajosi polvilleen ja kaatui maahan. Tyranni oli kuollut ennen kuin hän osui maahan.
Bloodbrother seisoi verisenä matkan päässä, kun poliisit käänsivät aseensa häntä kohti.
- Pudottakaa ase ja painautukaa maahan makaamaan! HETI!
Bloodbrother katsoi mitään näkemättä ympärilleen, hymyillen riettaasti.
Hän nauroi. Hän nauroi sielunsa pohjasta välittämättä kivuista, kunnes päästi yksinäisen kyyneleen.
- Viimein... Hän huokaisi.
- Viimein vapaa.
Lator katseli toimiston ikkunasta kun hänen ystävänsä kaatui istualleen seinään nojaten.
- Viimein... Vapaa...
Hänen silmänsä tuikahtivat viimeisen kerran, kunnes elämä sammui niistä.
Lator päästi tuskanparahduksen, jonka vain kaiken menettänyt mies voi päästää, sitten hän menetti tajuntansa.


Päähän koski. Joka paikkaan koski. Hän avasi silmänsä. Häikäisevä valo sokaisi hänet hetkeksi, kunnes hänen silmänsä tottuivat siihen.
- Hyvää huomenta Lator!
Lator käänsi päätään ja katsoi vieressään istuvaa naista, joka piteli käsissään FBI:n virkamerkkiä ja sylissään kansiota.
- Missä.. Missä minä olen?
- Sairaalassa. Et ollut missään parhaimmassa kunnossa siellä.
- Hanzq?
- Hän on... kuollut. Pään sisäinen verenvuoto oli liian massiivista ja hän menehtyi leikkauspöydälle.
Lator ei kyennyt enää itkemään. Hän ei tuntenut enää mitään.
- Kuinka ollakaan.
- Anteeksi?
- Vuosien jälkeen tapaan hänet ja menetän nyt ikuisiksi ajoiksi.
- Otan osaa.
- Niinpä niin. Mitä tapahtuu nyt?
- Syytteet teitä vastaan on mitätöity ja on teidän itsenne oma asia, jos aiotte jatkaa työssänne.
Lator naurahti kyynisesti.
- Vedä käteen.
- Taidan jättää teidät rauhaan.
- Teepä se.
Nainen otti takkinsa ja poistui kliinisestä sairaalahuoneesta, jonne paistoi sälekaihtimien välistä aurinko.
Lator katsoi valon ja varjon leikkiä, nousi ähkäisten ylös sängystä ja veti kaihtimet pois tieltä.
Hän katsoi auringon kyllästämää kaupunkia, joka oli vapaa vuosien väkivaltaisesta tyranniasta ja rappeutuneisuudesta. Mutta oliko sillä enää mitään annettavaa hänelle?
Ei, hän ajatteli. Lator otti kaapista vaatteensa ja puki ne yllensä. Saatuaan ne yllensä hän ajoi partansa ja pesi kasvonsa. Katsellessaan itseään peilistä hän ei voinut mitään ajatukselle mitä olisi elämä voinut olla, jos kaikki olisi ollut toisin. Hän sysi nämä ajatukset syrjään ja käveli sairaspetilleen, jossa hän istui vielä hetken mitään ajattelematta.
Sitten hän nousi, avasi ikkunan ja hyppäsi.
- Vapaa...
Viimein... Vapaa...




E: Hirveää kakkaa.
Mutta ei enää kiinnosta.

Dix-Tracys lisää noita! Loistavia ihan kun kirjaa! Aaargh himoitsen lisää! Muutkin on ollut loistavia.

Lainaus:27.04.2007 RayHoof kirjoitti:
Dix-Tracys lisää noita! Loistavia ihan kun kirjaa! Aaargh himoitsen lisää! Muutkin on ollut loistavia.

Kiva kun kelpaa. Imo kyllä raiskasin julmasti kehittelemäni lopun, mutta kun ei sydän kulje mukana on turha tapella sen kanssa. Tuloksena hirveä pieru muuten paikoin onnistuneen tarinan loppuun. Hävettää suorastaan...

Tässä teen juuri yhtä hieman pidempää (kenties 4-8 sivuista) lyhyttarinaa, johon käytän tässä viikon pari (huonolla lykyllä päälle puoli kesää), jonka jälkeen käyn ahertamaan niska limassa tuon kesken jääneen fantasiamättö evil vs goody juttua, jossa pyrin tekemään hieman keveämpää luettavaa.
Satunnaista juttua pistän myös tuonne, joten sieltä kannattaa useammin kurkistella, kun siellä todennäköisesti hengailen enemmän.
Tännekin tuuttaan tuota fantasiajuttua, kunhan muokkaan valmiita osia pikkuisen uskottavammiksi. Ensi kesäksi ainakin luulisi olevan siltä myöten tarpeeksi duunia. Nähtäväksi jää kuinka motivoitunut olen sitten kun käyn työhön.

Näin maistiaisiksi pistän yhden lyhärin, jonka kynäilin Pelit-lehden Scarface-kilpailuun:

Scarface

Psykiatrisella hoitolaitoksella vietetty aika virkistää mieltä.
Huomasin sen äskettäin käytyäni ensimmäistä kertaa siellä oikeuden määräämänä. Kallonkutistaja oli epämiellyttävä näky. Likaisenharmaanvalkoinen takki yllään ja hänen halvat nahkakenkänsä raastoivat maata korviavihlovasti. Vaikka en ollut miehen parissa kuin hetken, minun teki mieli tappaa, nautinnolla.
Mies ruokki haluani ylimielisellä käytöksellään, pitäen minua tavallisena masennuspotilaana, joka istuskelee aamut illat oksennuksenvihreässä nojatuolissaan pistooli suussa. Sitten alkoi puhe, vaimostani, vihollisistani, kuinka kaikki johtui huonosta lapsuudesta, isä raiskasi, äiti hakkasi, se perinteinen, puolijauhoinen páskapuhe.
Päässäni napsahti. Huomaamattani tartuin häneen ja hakkasi hänen päänsä lattiaan kunnes pitelin käsissäni pelkkää soljua. Pesin käteni, ojensin pukuni ja lähdin pois... iloisena.

Oonx missää tarinas?

Minua saa käyttää.

Kauhua ja kaaosta Peliplaneetassa OSA 6: MacDuck strikes back

"Helkkarin hyvää kahvia täällä PP:ssä!" huusi Villapuuro PP:n tunnetuimmassa kahvilassa, eli PP:n kahvilassa.
"Alkaa kyllä kusettamaan aika helposti. Tuntuu pientä kusihädän poikasta, joka kasvaa ja kasvaa. Täytyy käydä miestenhuoneessa"
Villapuuro asettui pisuaarille ja lorotti täyttä vauhtia.
"Jes! Löysin ne lääkkeet, jotka putosivat pönttöön! Juhlat pystyyn, beibi!" kuului eräästä kopista. Villapuuro tunsi tuon äänen jotenkin. Sitten hän muisti! MacDuck! Villapuuro hämmästyi niin, että virtsasi kusilaarin ohi. MacDuck tuli ulos kopista ja läti kohti kahvilaa.

"Jokainen antaa rahansa nyt minulle tai kusen suuhunne!" MacDuck raivosi ja avasi valmiiksi farkkujensa vetoketjua. Ihmiset alkoivat kaivella lompakkojaan esiin. Villapuuro sai päätettyä kusensa. Hän veti pisuaarin ja lähti kohti kahvilaa. Hän käveli hitaasti MacAnkan taakse ja sanoi:
"Eipäs hoppuilla, AnkkaPoju"
"Mitä *****a?" MacDuck kysyi. Villapuuro kolautti MacDuckia päähän pienellä pehmonallella.
"On se niin outoa, että suuret sankarit käyvät aina kusella. Kyllähän James Bondkin kävi siinä yhdessä leffassa kusella!" kailotti Villapuuro.
Sen pituinen se.

Minua saa käyttää sitten tulevissa tarinoissa.

No nyt vasta tajusin ...lupa käytää nime'ä

Nyt minä ymmärrän... kiitos.

Minua pelottaa. Minua pelottaa kaikki. Kaikki ajatukseni, tunteeni, ihmiset, elämä! Katson ulos luokan ikkunasta ja näen sateisen taivaan. Luokan perällä istuvat jätkät meluavat ja tytöt touhuavat omiaan. Vilkaisen edessäni istuvaa tuttua tyttöä. Tunti päättyy ja tyttö rientää pois iloisen näköisenä. Minua ei hymyilytä. Olisin typerä, jos luulisin saavani tunteille mitään vastakaikua. Yritän hyväksyä tosiasiat, mutta sille ei mahda mitään. Istun välitunnilla käytävälle kuuntelemaan musiikkia ja puran kaikkia typeriä ajatuksia runovihkooni. Lempibändini biisi katkeaa virran loppuessa paristoista. Etsin taskusta varaparistoja, mutta katseeni eksyy käytävän toisella puolella istuvaan poikaan. Hänkin kirjoittaa jotakin hyvin keskittynyt ilme kasvoillaan. Sitten hän huomaa, että tiirailen häntä ja katsoo minua hymyillen ystävällisesti. Säikähdän ja käännän katseeni pois löydettyäni pariston.

Tunti alkaa samalla tavalla kuin aina ennenkin. Katselen välillä tytön suuntaan, mutta jokin paperi ilmestyy pulpetilleni. Runo?

Älä murehdi, vaikka tuntuu pahalta.
Sinä veit henkeni.
Älä pelkää, vaikka aina ei ymmärrä.
Sinä veit sieluni.

Katson oikealle puolelleni ja sama poika istuu sillä pulpetilla. Vilkaisen runoa. Luen sen niin keskittyneesti kuin voin, mutta en ymmärrä. Katson poikaa silmiin kysyvästi, mutta hän ei vastaa sanallakaan. En ymmärrä. Hän vain hymyilee minulle rauhallinen, tyyni ilme kasvoillaan. Jään miettimään, mutta ajatukseni harhautuvat opettajan jakaessa meidät ryhmätöitä varten porukoihin. Mitä runo yrittää kertoa? En pysty työskentelemään kunnolla, kun jokin tällainen vaivaa minua. Haluaisin tietää. Vilkaisen runovihkooni ja repäisen sieltä sivun irti ja jätän sen hänen pulpetilleen.

Kuljen sokkona yksin yössä.
Pelkään niin kamalasti.
En tiedä, jaksanko eteenpäin.
Haluaisin vain piiloutua.
Kunpa pääsisin pois.

Haluaisin vain nähdä valon - miksi se ei voi loistaa minullekkin?

Opettaja ja ryhmätoverit toruvat minua hieman, koska en keskity hommaan. Itse hölöttävät kaikesta muusta kuin tehtävästä. Poika palaa pulpetilleen tunnin päättyessä ja lukee runon. Hän lähtee luokasta hiljaa. En seuraa häntä. Tyttö kävelee käytävällä ja kohtaan hänet. Seuraa lyhyt katsekontakti ohimennen, kunnes hän kohtaa ystävänsä. En uskalla tehdä mitään ja jään kaikesta paitsi ja suunnistan koulun ulko-oven tuntumaan istuskelemaan katoksen alle. Ei jälkeäkään siitä pojasta. Jään taas kirjoittelemaan. Yksin. Sade on juuri lakannut, mutta pilvet peittävät yhä taivasta. Ryhmä minulle ei-tuttuja oppilaita kävelee ohi. Yksi vilkaisee selkäni takaa vihkoa ja nauraa myöhemmin kauempana kaveriensa kanssa. En jaksa edes välittää. Eivät he mitään ymmärrä. Eivät mitään - tyttö kävelee heidän kanssaan pois. Säikähdän yhtäkkiä huomatessani kuka edessäni seisoo. Sama tuttu poika. Nousen seisomaan ja hän viittoo minua mukaansa. Tunnit on peruttu opettajainkokouksen takia. Hän ojentaa minulle runon luettavaksi ja omani takaisin. Yritän avata suuni mutta hän saa minut vaikenemaan.

Anna minä autan,
nostan sinut ilmaan.
Ylös taivaisiin.

Älä anna periksi,
pimeys ei vie sinua
takaisin hëlvettiin.

Lähdetkö paratiisiin?

Hän suutelee.

Nyt ymmärrän, mitä runo yritti kertoa. Kiitos.


--

Itse olen suht tyytyväinen tähän, mutta jokin nykii mielestäni...

PS. Päähenkilö on poika - valitettavasti se ei käy erityisen hyvin tekstistä ilmi.

Lazzulla on selvästi kirjoittajan lahjoja. Pidin tuosta.

Moon kolme tekstiä Lazzuulta lukenut ja kaikissa aika ahdistunut sävy.. mielen sisäisiä demoneita? Enveis hyviä jok'ikinen, pystyt hyvin kuvailemaan ahdistusta sun muuta, tykkään tyylistäs. Muuten, kahessa viimesimmässä mp3:sta loppuu paristot juuri lempibiisin tai -bändin kappaleen kohdalla. Joyain erityistö syytä?

Onko tuossa Lazzuun kirjotelmassa se "minä" tyttö vai poika?
Olihan tuo ihan hyvä. Itse en pystyisi varmaankaan parempaan :<

Cyrano: Ehkä se sun MP3-soitin ei pidä sinusta ;D

Lainaus:07.05.2007 Firenzen kirjoitti:
Onko tuossa Lazzuun kirjotelmassa se "minä" tyttö vai poika?
Olihan tuo ihan hyvä. Itse en pystyisi varmaankaan parempaan :<

Cyrano: Ehkä se sun MP3-soitin ei pidä sinusta ;D

Jos minä = poika, tarina on vieläkin parempi, imo. Miksikö? En osaa selittää.

Lainaus:07.05.2007 Firenzen kirjoitti:
Onko tuossa Lazzuun kirjotelmassa se "minä" tyttö vai poika?
Olihan tuo ihan hyvä. Itse en pystyisi varmaankaan parempaan :<

Noh, harjoitus tekee mestarin. ^^ Kannattaa yrittää.

Tarinan minäkertoja on poika, mutta se ei kyllä käy siitä oikeastaan ollenkaan ilmi.

Kai niitä mielen sisäisiä demoneitakin noissa kirjoituksissa liikkuu, Cyrano. Yleensä mielialaa, tunteita, kokemuksia ja omia ajatuksia puran kirjoituksiini
Ei tule erityistä syytä mieleen musiikin katkeamiselle tällä hetkellä... Ei ainakaan sellaista, joka pätisi molempiin.

Kun nyt kerran tajusin, että tänne saa näitä tarinoita laittaa, taidan laittaa tänne tämän vuosi sitten kirjoittaman töherrykseni:

Pojan katse etsiskeli huoneesta kelloa. Mutta eivät hänen ruskeat silmänsä tavoittaneet minkäänlaista ajannäyttäjää. Oranssi ovi käytävään oli hieman auki, käytävään, jota pitkin auringon valo kirmasi läpi koululaitoksen. Oli varmaankin puolipäivä. Pojan pitkä musta tukka peitti hänen kasvonsa, kun hän turhautuneena vaihtoi asentoaan tuolissa, asettaen kyynärpäänsä polville ja katsoen lattiaan. Jokainen sekunti tuntui kestävän pitempään ja aika muuttui ikuisuudeksi. Terveydenhoitajan odotushuone oli täynnä värikkäitä julisteita. "Tupakka tappaa", "Muista ehkäisy", "Varo piilorasvaa". Oli ilmoitustaululle jokin vintiö raaputtanut "vedä käteen"-tekstinkin. Yksin välihuoneessa istuva poika näytti odottavan tuomiotaan. Viimeiset hetken ennen hirttämistäkö hänellä olivat käynnissä? Miksi hän sitten oli niin levoton, kun aika mateli? Käytävällä kuului askelia. Kaksi poikaa huusi hänelle pilkallisesti ohi kulkiessaan. "Säälittävä angst!" Ei hän mielestään ollut sen angstimpi kuin kukaan muukaan, mutta eipä hän välittänyt, että se heille oli jotenkin vastenmielistä. Mielipiteensä olivat yhtä uskottavia kuin geelillä pystyyn vedetty otsatukat ja Karjala-lippalakkinsa. Hän pomppasi ylös tuolilta ja oli juuri kulkemassa ulos, ovesta käytävään, kun terveydenhoitaja avasi astui omasta huoneestaan odotushuoneestaan ja pyysi Kristian Kalevi Keravaa sisään. Kristiania ärsytti, kun kuuli koko nimensä. Nimestä muodostuva KKK keräsi monesti kehuja pari kolme vuotta Kristiania nuoremmilta esiteini-ikäisiltä rasisteilta, mutta samalla herätti hauskoja kommentteja. Olihan hänelle ehdotettu valkoista kokopään peittävää huppuakin koulun kevätjuhlaan.
Terveydenhoitaja, vanha silmälasipäinen mies, jonka lyhyet harmaantuneet hiukset hehkuivat ikkunasta tulvivan auringonsäteiden hyväilyssä, katsoi pöydän takaa vuoroin kourissaan oleilevaa paperinippua ja vuoroin Kristiania. Sitten hän nousi ylös ja käveli Kristianin ohi taka-alalla olevalle hyllylle, josta nappasi verenpainemittarin, käveli pojan viereen ja pyysi tätä käärimään hihansa. Kristian teki työtä käskettyä ja paljasti ohuen käsivartensa punaisen hupparinsa hihan alta. Mies alkoi pumpata ja kääre kiristyi Kristianin käsivarressa. Molemmat katsoivat mittaria, terveydenhoitaja tarkasti, Kristian huolettomasti. "Verenpaineesi on yhä huolestuttavan korkealla. Tiedän, että tämä on suvusta perittyä, mutta voit vaikuttaa sen alenemiseen. Muista, että tämä lisää sinulla sydäninfarktin vaaraa..." Miehen puhe jäi kesken kun Kristian nousi penkistä ja asetti hihan takaisin ja vastasi terveydenhoitajalle: "Tiedetään, tiedetään, nuo tarinat on kuultu tuhat kertaa", ja asteli ovesta ulos, kiittäen kuitenkin kauniisti tuolille istumaan jäänyttä miestä, joka nousi lopulta Kristianin lähdettyä takaisin pöytänsä taakse pudistellen huolestuneena päätään ja sulkien tietokoneen ohjelman, jossa näkyi Kristian Kalevi Keravan terveyskäyriä. Pituuskasvu oli rajussa kasvussa painoon nähden, mutta sitäkin huolestuttavampaa oli verenpainearvot. Ne olivat olleet koko pojan 16-vuotisen elämän ajan koholla, kiitos suvun perinteeksi muodostuneen ylipainon ja viinanjuonnin. Oli outoa edustaa uutta sukupolvea, vaikkei edustanut mitenkään huonoa esimerkkiä suvun vanhemmalle väelle, häneen oli aika suhtauduttu varauksella. Laihuutta valiteltu, hiuksia patistettu leikkaamaan..
-------------------
Ja lazzuu: oot loistava kirjoittaja.

Lainaus:07.05.2007 Lazzuu kirjoitti:

Lainaus:07.05.2007 Firenzen kirjoitti:
Onko tuossa Lazzuun kirjotelmassa se "minä" tyttö vai poika?
Olihan tuo ihan hyvä. Itse en pystyisi varmaankaan parempaan :<

Noh, harjoitus tekee mestarin. ^^ Kannattaa yrittää.

Tarinan minäkertoja on poika, mutta se ei kyllä käy siitä oikeastaan ollenkaan ilmi.

Kai niitä mielen sisäisiä demoneitakin noissa kirjoituksissa liikkuu, Cyrano. Yleensä mielialaa, tunteita, kokemuksia ja omia ajatuksia puran kirjoituksiini
Ei tule erityistä syytä mieleen musiikin katkeamiselle tällä hetkellä... Ei ainakaan sellaista, joka pätisi molempiin.

Lazzuu, todellakin pidin tuosta! Janoan lisää

Mielenkiintoinen tarina Musulta. Synkkää kauneutta ilman turhia, ylimääräisiä osuuksia. Pidin oikeasti. ^^

Pääsenks mäki mukaa? Muute millo teet seuraavan osan?

Jonkinlaista pientä jatkoa edelliseen olen miettinyt, mutta en ole varma... Saattaa homma mennä vähän lyttyyn.

Lainaus:21.04.2007 Dix-Tracys kirjoitti:
Immeiset voisivat alkaa tarinoida itsekin. Yli 60k käyttäjää, joista muutama viitsii enää kirjoitella mitään. Mitäs helevettiä se semmoinen on?
Kirjoittamaan kirjoittamaan!

Ehkäpä syy on just siinä, että kaikki mitä näistä oon erehtynyt lukemaan, on ollut aivan hirmusta roskaa. Oon vähän yllättyny, että tää aihe on edenny näinki pitkälle.