Kirjoitettu: torstai, 05. kesäkuuta 2008 klo 09.18
Muokattu: 09.06.2008 klo 19.38
Carbonox Stories:
Link - Osa 2
Kello on 13:00.
Portlandin satamassa seisoi musta Sentinel, jota kohti käveli hitaasti, mutta varmasti mustapukuinen henkilö. Tällä oli selässään reppu, joka sisälsi äänenvaimennetun Dragunovin, pari kranaattia sekä M9-pistoolin. Mies vilkuili ympärilleen varmistellen, ettei ketään ollut lähimaillakaan, ja meni sitten auton ratin taakse. Hän käynnisti sen hitaasti ja kääntyi heti vasempaan ajaen kohti Callahan Bridgeä. Mies tähyili joka suuntaan melkein aina, kun hän ohitti risteyksen tai rakennuksen. Vastaan ei kuitenkaan tullut muita kuin normielämää viettäviä jalankulkijoita, joiden joukossa ei ollut ketään epäilyttävää. Kun ohi kulki joukko skeittaavia poikia, mies tuhahti ja hänen kännykkänsä pärähti nopeasti soimaan. Hän epäröi aluksi hetken, vastatako vai eikö, mutta lopulta hän päätti kuulla, mitä toisessa päässä oli sanottavana. "No vihdoinkin, Joey! Minä jo luulin, että olet lomalla!" kuului ärtynyt huuto. "Hei, rauhoitus nyt vähän. Älä unohda, että minä olen saanut menneisyydessä paljon enemmän aikaan kuin sinä, Mike...Ai mitä? Ihanko totta? Sinä siis onnistuit viimein löytämään tuon legendaarisen Deadguy Suiten, jota pomo on jäljittänyt jo vaikka kuinka pitkään, tuloksetta! Ja toivottavasti kohde on jo löytynyt - sinä kai soitit jo porukoille, jotka odottavat vuorilla tilaisuutta? Hyvä, minä seuraan häntä ja varmistan, että hän jää nalkkiin. Hänellä on takuulla uudessa Libertyssä jokin tärkeä bisnesasia meneillään..." Joey lopetti puhelun ja painoi oitis kaasun pohjaan. Hän tiesi, ettei sekuntiakaan ollut hukattavissa.
Hän kaasutti halki Staunton Islandin ja suorinta tietä sillalle. Lukuisat ihmiset huusivat ja valittivat hänelle, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä hoitelemaan asioita, eikä kenelläkään tuntunut olevan kanttia soittaa poliiseille. Valitettavasti Shoreside Lift Bridgellä joku mummo ajeli hidasta tahtia edessä eikä kuullut, kun Joey tööttäili niin paljon, että muut alkoivat karjua. Mummo ei suostunut väistämään, mutta lopulta kyllästynyt Joey töytäisi hänet sillankaidetta päin ja jatkoi matkaa. Hän näytti keskisormea ihmisille ajaessaan vauhdilla pois, ja viimein, sekavan Shoreside Valen jäätyä taakse, hän oli uuden ja vanhan kaupungin välissä, Cedar Grovessa. Sinne hän pysähtyi, erään kartanon pihaan odottelemaan ja piti radiopuhelimensa valmiina. Kun CJ ajoi ohi, hän ärjäisi puhelimeen mahdollisimman nopeasti: "Hän lähestyy sinisessä Sentinelissä! Valmiita!" Rätinän mukana kuului ääntä, joka kai tarkoitti sitä, että asia oli selvä. CJ ei tiennyt koko asiasta, mutta silloin tapahtui melkoinen onnenpotku - edessä ajoi toinen samanvärinen auto, joka ei ollut Sentinel, mutta muistutti sitä melkoisesti. Hänen ajaessaan vielä mutkan takana, edessä ajava auto kulki kohti tunnelia, ja tarkka-ampujat olivat valmiina. Joey tähysti kiikareilla puskien ja aitojen välistä ja kuuli, kuinka laukaus kantautui ja selvästi. CJ löi äkkiä jarrut pohjaan nähdessään, kuinka edessä olevasta autosta kuski putosi verisenä kyydistä. Hän katsoi ylöspäin, ja siellä, kallion päällä, ne tarkka-ampujat seisoivat - jolloin hän painoi kaasun pohjaan ja Joey näki vain vilauksen hänestä tunneliin menossa. "SAAKELIN UUSAVUTTOMAT!" hän raivosi ja meni takaisin omaan autoonsa todella nopeasti. Hetkeäkään ei ollut hukattavissa, ja CJ: kin tiesi sen varmasti...
Hän kaasutti halki tunnelin, vuorten alta aina keskimmäiseen, joka vei uuteen Liberty Cityyn. Sivupeileistä ei näkynyt mitään tavallista nopeammin liikkuvaa autoa, ja Di oli painautunut lähes täysin penkkiin kiinni sanomatta kuitenkaan mitään. Vuorten välistä CJ syöksyi, mutta kun auton ohjaaminen alkoi olla jo hankalampaa, hän kääntyi oikealle. "Oikotie! Ainakin pitäisi olla..." hän huudahti ja kaasutti pensaiden ja puiden välistä todella kuoppaista soratietä pitkin. Kun maantie teki mutkan vasemmalle ja johti pieneen kaupunkiin, CJ painoi suorilla lähemmäs ja lähemmäs "Upstate"-aluetta. Vihdoin edessä avautui meri, jonka ylittäminen ei niin vain onnistunut, joten oli palattava maantielle, ja lähin kohta, josta uuteen kaupunkiin pääsi, oli Shoreside Cityn lähellä sijaitseva tunneli, joka oli aivan lähettyvillä. Auto ei tosin ollut kovin hyvässä kunnossa, vaan siinä tuntui olevan enemmän metsää kuin sillä tiellä, jota pitkin hän oli ajanut vähän aikaa sitten. Hän tarkisti kaikki oudolta tuntuvat autot, mutta ainuttakaan ei löytynyt, ja niin hän sitten käänsikin tunneliin, joka johti Algonquinin keskiosiin. Oli aika saada selville, millainen kaupunki oikeastaan oli.
Kirjoitettu: maanantai, 09. kesäkuuta 2008 klo 19.28
Muokattu: 26.06.2008 klo 22.59
Lainaus:09.06.2008 Haihenekka kirjoitti:
Hai Productions Presents:
Betrayed
Taas kerran saatiin onneksi joku vakavasti otettava kirjoittaja, ja hyvä niin. Aloitustarina oli lyhyt, mutta niin ne aina ovat, ja pienehköä viittausta IV: n multiplayer-tehtävään("Hangman' s Noose") näyttää löytyvän. =P
+ IV: n hahmot
+ Ihan mielenkiintoinen
- Lyhyt, mutta koska aloitustarina, sillä ei ole niinkään väliä
Kirjoitettu: maanantai, 09. kesäkuuta 2008 klo 21.02
Lainaus:09.06.2008 Haihenekka kirjoitti:
Hai Productions Presents:
Betrayed Pt II
Vaikken nyt ihan kaikkea stoorista tajunnut, niin ihan mukavaa luettavaahan se oli, joskin en olisi koskaan voinut ajatella, että Packie pettäisi Nikon, tapahtui tämä sitten tarinassa tai ei. Ongelmaksi muodostui lähinnä tapahtumien nopeus.
+ Jaettu kappaleisiin
+ Odottamattomuuksia
+ Ei kirjoitusvirheitä
- Liian nopea siellä sun täällä
- Melko lyhyt
7 puol
Eipä huonontunut, vaikkei kauheasti parantunutkaan. Täytyy varmaan ottaa itseäkin niskasta kiinni ja alkaa tekemään tarinaa, oli täällä sitten porukkaa tai ei.
Kirjoitettu: tiistai, 10. kesäkuuta 2008 klo 19.03
Muokattu: 11.06.2008 klo 13.54
Carbonox Stories:
Link - Osa 2
Kello on 13:00.
Portlandin satamassa seisoi musta Sentinel, jota kohti käveli hitaasti, mutta varmasti mustapukuinen henkilö. Tällä oli selässään reppu, joka sisälsi äänenvaimennetun Dragunovin, pari kranaattia sekä M9-pistoolin. Mies vilkuili ympärilleen varmistellen, ettei ketään ollut lähimaillakaan, ja meni sitten auton ratin taakse. Hän käynnisti sen hitaasti ja kääntyi heti vasempaan ajaen kohti Callahan Bridgeä. Mies tähyili joka suuntaan melkein aina, kun hän ohitti risteyksen tai rakennuksen. Vastaan ei kuitenkaan tullut muita kuin normielämää viettäviä jalankulkijoita, joiden joukossa ei ollut ketään epäilyttävää. Kun ohi kulki joukko skeittaavia poikia, mies tuhahti ja hänen kännykkänsä pärähti nopeasti soimaan. Hän epäröi aluksi hetken, vastatako vai eikö, mutta lopulta hän päätti kuulla, mitä toisessa päässä oli sanottavana. "No vihdoinkin, Joey! Minä jo luulin, että olet lomalla!" kuului ärtynyt huuto. "Hei, rauhoitus nyt vähän. Älä unohda, että minä olen saanut menneisyydessä paljon enemmän aikaan kuin sinä, Mike...Ai mitä? Ihanko totta? Sinä siis onnistuit viimein löytämään tuon legendaarisen Deadguy Suiten, jota pomo on jäljittänyt jo vaikka kuinka pitkään, tuloksetta! Ja toivottavasti kohde on jo löytynyt - sinä kai soitit jo porukoille, jotka odottavat vuorilla tilaisuutta? Hyvä, minä seuraan häntä ja varmistan, että hän jää nalkkiin. Hänellä on takuulla uudessa Libertyssä jokin tärkeä bisnesasia meneillään..." Joey lopetti puhelun ja painoi oitis kaasun pohjaan. Hän tiesi, ettei sekuntiakaan ollut hukattavissa.
Hän kaasutti halki Staunton Islandin ja suorinta tietä sillalle. Lukuisat ihmiset huusivat ja valittivat hänelle, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä hoitelemaan asioita, eikä kenelläkään tuntunut olevan kanttia soittaa poliiseille. Valitettavasti Shoreside Lift Bridgellä joku mummo ajeli hidasta tahtia edessä eikä kuullut, kun Joey tööttäili niin paljon, että muut alkoivat karjua. Mummo ei suostunut väistämään, mutta lopulta kyllästynyt Joey töytäisi hänet sillankaidetta päin ja jatkoi matkaa. Hän näytti keskisormea ihmisille ajaessaan vauhdilla pois, ja viimein, sekavan Shoreside Valen jäätyä taakse, hän oli uuden ja vanhan kaupungin välissä, Cedar Grovessa. Sinne hän pysähtyi, erään kartanon pihaan odottelemaan ja piti radiopuhelimensa valmiina. Kun CJ ajoi ohi, hän ärjäisi puhelimeen mahdollisimman nopeasti: "Hän lähestyy sinisessä Sentinelissä! Valmiita!" Rätinän mukana kuului ääntä, joka kai tarkoitti sitä, että asia oli selvä. CJ ei tiennyt koko asiasta, mutta silloin tapahtui melkoinen onnenpotku - edessä ajoi toinen samanvärinen auto, joka ei ollut Sentinel, mutta muistutti sitä melkoisesti. Hänen ajaessaan vielä mutkan takana, edessä ajava auto kulki kohti tunnelia, ja tarkka-ampujat olivat valmiina. Joey tähysti kiikareilla puskien ja aitojen välistä ja kuuli, kuinka laukaus kantautui ja selvästi. CJ löi äkkiä jarrut pohjaan nähdessään, kuinka edessä olevasta autosta kuski putosi verisenä kyydistä. Hän katsoi ylöspäin, ja siellä, kallion päällä, ne tarkka-ampujat seisoivat - jolloin hän painoi kaasun pohjaan ja Joey näki vain vilauksen hänestä tunneliin menossa. "SAAKELIN UUSAVUTTOMAT!" hän raivosi ja meni takaisin omaan autoonsa todella nopeasti. Hetkeäkään ei ollut hukattavissa, ja CJ: kin tiesi sen varmasti...
Hän kaasutti halki tunnelin, vuorten alta aina keskimmäiseen, joka vei uuteen Liberty Cityyn. Sivupeileistä ei näkynyt mitään tavallista nopeammin liikkuvaa autoa, ja Di oli painautunut lähes täysin penkkiin kiinni sanomatta kuitenkaan mitään. Vuorten välistä CJ syöksyi, mutta kun auton ohjaaminen alkoi olla jo hankalampaa, hän kääntyi oikealle. "Oikotie! Ainakin pitäisi olla..." hän huudahti ja kaasutti pensaiden ja puiden välistä todella kuoppaista soratietä pitkin. Kun maantie teki mutkan vasemmalle ja johti pieneen kaupunkiin, CJ painoi suorilla lähemmäs ja lähemmäs "Upstate"-aluetta. Vihdoin edessä avautui meri, jonka ylittäminen ei niin vain onnistunut, joten oli palattava maantielle, ja lähin kohta, josta uuteen kaupunkiin pääsi, oli Shoreside Cityn lähellä sijaitseva tunneli, joka oli aivan lähettyvillä. Auto ei tosin ollut kovin hyvässä kunnossa, vaan siinä tuntui olevan enemmän metsää kuin sillä tiellä, jota pitkin hän oli ajanut vähän aikaa sitten. Hän tarkisti kaikki oudolta tuntuvat autot, mutta ainuttakaan ei löytynyt, ja niin hän sitten käänsikin tunneliin, joka johti Algonquinin keskiosiin. Oli aika saada selville, millainen kaupunki oikeastaan oli.
Steinway Beer Garden, 3:00PM
Kaksi lähestulkoon täysin kännipäissään olevaa miestä poistui Dukesin kuuluisalta olutterassilta. Kumpikaan ei tainnut tietää lainkaan, mitä heidän ympärillään tapahtui, ja kaksi hienostuneen näköistä, minkkiturkeissa kulkenutta rouvaa katsoivat kaksikkoa närkästyneenä. Toinen, hiukan nuoremman näköinen sanoi melko sekavasti jalankulkijoille: "Kaunis päivä tänään, Gerry...ei, älä viitsi syyttää Derrickiä siitä, että se laittoi suolaa Franciksen karkkeihin..." Ihmiset kiersivät hänet kaukaa ja ennen pitkää mies vielä kaatui kumoon. "Ai saakeli, Derrick, mää yritin vaan auttaa sua..." hän mutisi. Toinen mies ei sanonut juuri mitään selvää, vaan karjui ja huuteli joka puolelle kuin jokin gorillan ja leijonan risteytys. Hän astui auton rattiin ja kännipääkaveri tuli kyytiin. "Ai kun kiva, sää et sentään mulle vihoittele, eiks jeh, Gerry?" hän kysyi ja kun toinen miehistä kaasutti suoraan eteenpäin, molemmat huusivat yhdessä: "JII-HAAAA!" Jalankulkijat syöksyivät kauhuissaan pois alta ja yksi alkoi jo näppäillä poliisien numeroa. Kaksikko oli myös tunnistettu - joku ilmeisesti aikanaan väärään paikkaan nenänsä työntänyt mies tunnisti kaksikon Niko Belliciksi ja Packie McRearyksi, joiden kontolla oli rötöksiä aiemmaltakin ajalta, kuten pankkiryöstö ja sitä seurannut poliisien ammuskelu. Kumpikaan heistä ei kiinnittänyt huomiota tähän, kunnes takaapäin kuului jo vilkkujen ääntä - mutta Niko ei laskenutkaan jalkaa kaasulta, vaan painoi sen yhä kovemmin pohjaan. Jo hiukan tajuissaan ollut Packie alkoi epätoivoissaan huutaa Nikon ajaessa villisti käkkärikäännöksillä mutkien halki, juuri ja juuri törmäyksiä vältellen. Poliisit pysyttelivät melko lähellä, mutta eivät pystyneet tekemään onnistunutta täsmäpysäytystä - joskin ei Niko karkuunkaan ollut pääsemässä...
Kello on 20:00.
Pitkän olutseikkailun, johon oli mahtunut kiinnijäänti ja heti toiset ryypyt, päättyi vihdoin McRearyjen kotiovelle. Niko kolkutti oveen äänekkäästi työntäen kottikärryjä, joissa kännipäinen Packie makasi. Derrick avasi oven ja huomattuaan kärryjen sisällön huusi sisälle: "GERRY! Velipoika tuli himaan!" Hetkeä myöhemmin myös Gerry, jolla oli kädessään sanomalehti, käveli ovelle ja nosti Packien kärryistä sisään. "No voi jessus, paljonko kaljaa tääkin äijä nyt on juonut? Nostetaan se petiin, ettei kukaan muu huomaa..." Derrick ei sanonut Nikolle mitään, vaan paiskasi oven vain taas kiinni ja aloitti sitten hankalan homman, jota tehtäessä hän ei enää ollut parhaassa vireessä, kiitos kasvavan iän. Niko jäi kadulle ja lähti kävelemään jalkakäytävää eteenpäin. Kaduilla ei näkynyt mitään houkuttelevaa, mutta parkkipaikoilla asioiden laita oli toisenlainen, ja Coquette tavallisten sedaneiden keskellä erottui todella hyvin. Niko varmisti, ettei ketään ollut näkyvillä, ja löi kyynärpäällään auton ikkunalasin rikki. Auton hälytystorvi meni heti päälle, mutta hän vain kaasutti eteenpäin ihmisten ihmetellessä. Hän käänsi autoradion päälle ja ajoi pitkin katuja riskejä kaihtamatta. Dukesin asukkaat saivat väistää heidän autojaan selvästi nopeampaa kulkupeliä, ja pian Niko alkoi ajaa Brokeria kohti. "Taidanpa lähteä taas käymään vanhassa kunnon nettikahvilassa" hän ajatteli mielissään. Tultaessa kahvilalle edessä sattui ajamaan rekka, jota hän ei huomannut ajoissa, ja vaihtoehtoja oli kaksi - auton murskautuminen tai sekä auton että luiden murskautuminen. Valinta oli helppo, ja Niko potkaisi oven auki ja hyppäsi kyydistä - hän läsähti naamalleen katuun, mutta huonommin kävi Coquettelle, joka iskeytyi sivuttain rekan takaosaan ja josta lenteli vaarallisesti osia ympäriinsä. Niko juoksi kauemmas, kunnes mitään epämiellyttävää ei enää lennellyt, ja astui sisään nettikahvilaan.
Hän istui tietokonetuoliin ja avasi netin. Uusia sähköposteja oli tullut kaksi kappaletta, mutta ensimmäinen oli roskapostia. "'Hanki kavereita tältä sivulta...' ja v*tut." Niko ärjäisi ja tsekkasi seuraavan - jonka lähettäjänä oli hänelle melko tuntematon, joskin jotain mieleen tuova Sean Johnson, joka oli kirjoittanut: "Kuule, kiitti vielä kerran siitä lentokenttäjutusta. En kyllä älyä, miten muuten oltais voitu jäädä henkiin...mutta ole varovainen siellä uudessa Libertyssä, kuulemma jotkut meidän viholliset on jo alkanut pitää majaa siellä, ja jos ne saavat kuulla sinusta, voit olla pulassa." Niko nyökkäili kerta toisensa jälkeen ja poistui sähköpostisivulta. Huomiota sen sijaan herätti Liberty Treen sivuilla ollut jymyuutinen: "Salamurhaajien homma epäonnistunut" Hän alkoi lukea melkoisen pitkää selostusta, jossa poliisit olivat ilmoittaneet erään miehen kuolemasta sekä siitä, että Carl Johnson-niminen heppu oli todennäköisesti murhaajien oikea kohde. "Me olemme siitä varmoja, että tämä on jälkiseurausta Sonny Forellin tapauksesta. Matthew Lind, joka on syyllistynyt lukemattomiin rikoksiin ja on etsintäkuulutettu 19 valtiossa, on yhä vapaalla jalalla, ja häntä jäljitetään aivan kuin hänen kahta apuriaan - Joey McLaggenia(32) ja Vincent Westwoodia(30)." Kunkin henkilön perässä näkyivät vielä arkistokuvat, jotka eivät kyllä erityisen tutuilta vaikuttaneet, mutta vielä visiitin poliisien sivuille tehnyt Niko huomasi väkisinkin, että L-kirjaimen kohdalla oli valtava, punaisella merkitty nimi - kukas muukaan kuin Matthew. "Eipä tee mieli tavata..." Niko mietti ja loggasi pois koneelta. Hän palasi ulos ja lähti kävelemään jalkakäytävää eteenpäin, autoa kun ei ollut.
Samanaikaisesti Algonquiniin tunnelia myöten ajanut CJ ei voinut kuin ihmetellä katsoessaan ympärilleen. Hän oli osunut suoraan kaupungin ytimeen, joka oli täynnä pilvenpiirtäjiä ja nykypäiväistä teknologiaa. Takseja kulki valtavat määrät ohi, kuten myös muita autoja. Ihmiset vaikuttivat iloisilta ja paljon tyytyväisemmiltä elämäänsä kuin vanhan kaupungin vastaavat, jotka olivat yleisesti närkästyneitä oman kaupunkinsa ankeaan säähän. Täällä tuntui aivan siltä kuin olisi saapunut eri mantereelle. Tosin kaupunkien välimatka oli kyllä aika paljon, vaikka se näyttikin lyhyeltä. "Tykkäätkö näkemästäsi?" Di kysyi, vaikka tiesi jo etukäteen, että tämä paikka se olisi sellainen, johon CJ haluaisi oikopäätä muuttaa, jos hän ei vain joutuisi jättämään Sweetiä, Kendliä ja jengiään - ja he varmasti jäisivät San Andreakseen ruuhkaisen, vaikean opeteltavan metropoliksen sijaan. Ihan vain varmistaakseen, että Joey ei pysyisi kannoilla, CJ jätti auton oikein näkyvälle paikalle ja vihelsi taksikuskille, joka pysäytti tien sivuun. "Mikäs se Li..." Taksikuski näytti yllättyneeltä ja samalla pelokkaalta. "Tarkoitan siis...missä se sinun ystäväsi talo olikaan?" hän kysyi Di' lta, joka vastasi nopeasti: "Etelä-Bohanissa, keskimmäinen...tai ainakin aika lähellä keskiosaa...oleva kerrostalo!" Kuski lähti matkaan, mutta kysyi melkein heti: "Miksi ihmeessä jotkut sinne haluaa? Pitäishän teidän nyt tietää, että siitä lähtien kun Elizabeta Torres valtasi Bohanin huumebisnekset, turistit on kiertänyt paikan kaukaa!" CJ katsoi vähäksi aikaa taakse - Joeyn autoa ei näkynyt, mutta hän kuitenkin epäili, että ehkä meno LC: n hurjimpaan kaupunginosaan ei tuntunutkaan kovin hyvältä idealta, vaikka se tarjoaisikin hyvän piilopaikan...
Niko Bellic oli puolestaan löytänyt Feltzerin, jolla hän nyt kaasutti pitkin katuja vailla huolen häivää. Häntä tosin vieläkin ketutti se Coquette, joka oli tuhoutunut rekan perään, mutta pääsipähän tälläkin autolla ajamaan kovaa. Hän oli ajellut ympäri Brokeria ja Dukesia aikana, mutta sitten hän päätti kiertää vaikka Bohaniinkin, vaikkei se ollutkaan mitenkään tunnettu turvallisuudestaan. "Ovien lukitseminen ei riitä, ne täytyy hitsata umpeen..." hän muisteli tuota klassista kommenttia Bohanista, mutta kitsastelu ei auttanut. Siellä oli hänen kotinsa, ja samassa kämpässä asui myös Roman. Silti ulkona ei kannattanut viettää turhan paljon aikaa, ei ainakaan siellä diilereiden reviirillä, jossa saattoi saada ilmaisen matkalipun sairaalaan, mikäli aukoi suutaan väärässä paikassa. Hän pysäytti Feltzerin parkkiruutuun ja työnsi oven auki. Ylhäältä kuului yllättävän kovaäänistä naurua - aluksi hän kuvitteli sen kuuluvan jostain toisaalta, mutta hetken päästä hän huomasikin, että se tuli hänen omasta huoneistostaan. Hän hiipi hiljaa, sillä Roman siellä ei ainakaan ollut - kun Niko oli aivan suljetun oven vieressä, hän kuuli sisältä keskustelua. "Herra Bulgarin, suunnitelmanne on äärimmäisen hyvä! Miksette sitä heti keksinyt?" Toinen mies aloitti taas kunnon röhönaurun, kun Nikon vanha tuttu Bulgarin alkoi puhua. "Aivan niin, aivan niin! Vallataan Bellicin turvapaikka ja odotetaan kaikessa rauhassa hänen tulevan sisään, sitten...BÄNG!" Molemmat alkoivat taas nauraa. "Mutta entä jos se ei tulekaan tänne?" toinen mies kysyi jo hitusen epävarmana. "Ääh, älä ole tuommoinen niuhottaja, Dimitri! Sitä varten me kutsuttiin jo jengiläisiä paikalle...ne voivat vaikka saada sen nalkkiin, ja he taitavatkin kohta tulla tänne." Niko kuuli etuoven avautuvan ja hätkähti - omaan huoneistoonsa hän ei voinut paeta, ja jengiläiset näkisivät hänet varmasti, jos hän menisi alas - ainoa ratkaisu oli mennä portaita ylös niin hiljaa kuin mahdollista. Hän aloitti rauhallisen kapuamisen, mutta tunsi myös suurta epätoivoa - jos jengiläiset seuraisivat häntä ylös, sieltä ei varmaan olisi mitään pakoreittiä...
Kirjoitettu: keskiviikko, 11. kesäkuuta 2008 klo 16.14
Lainaus:11.06.2008 MrToro kirjoitti:
+Kiinnostus ei häviä
+Kappaleet
+Hyvin kuvailtu
+Osaat lopettaa aina jännään kohtaan
+Uutta Libertyä
+Ei kirjoitusvirheitä
+Sopivan pitkä
-Ei näillä näkymin mitään
10
Kun CJ tilasi taksin niin mitä hän meinasi sanoa kun taksikuski näytti pelokkaalta: "Niin mikäs se Li..."
Yritti sanoa, että mikäs se Lizin osoite olikaan, mutta taksikuski sattui arvaamaan jo etukäteen, mistä oli kyse, ja keskeytti. Ja seuraavassa osassa selviää hyvä syy sille...
Kirjoitettu: torstai, 12. kesäkuuta 2008 klo 02.16
Paatin minakin pitkasta aikaa lueskella uusia tarinoita. Carbonoxin Link sarjan ensimmainen osa, luin muuteman rivin ja tylsistyin heti. Mutta paattavaisesti luin loppuun saakka. Muutamia todella arsyttavia kieliopillisia virheita, ala kayta puhekielta kertojan osuuksissa. Toinen osa olikin jo paljon, paljon parempi. Kiinnostavaa luettavaa ja juonikin on ihan jees. Aidinkielikin oli kohdallaan. Samaa mallia vaan jatka. Kahdeksikko voisi olla aika sopiva molempien tarinoiden keskiarvoksi.
Pieni vinkki viela kaikille kirjoittajille, niin uusille kuin vanhoillekkin. Suosittelisin kirjoittamaan nuo tarinat AbiWordilla, niin ei tule turhautumista kun ei jaksa kirjoittaa tarinaa loppuun, eika aihe tayty turhista viesteista.
Ehkäpä 3:00PM 
