Kirjoitettu: tiistai, 15. heinäkuuta 2008 klo 02.21
Muokattu: 15.07.2008 klo 21.58
CJ:n puskat osa 4.
Tiedättehän, että Emmet on köyhä ja kukan tarpeessa?
Hän oli kuvaamassa juuri omaa anaali-leffaa, kunnes Ryder rapes ja raidas Emmetin.
Sit Big Smoke laitto puskat kasvamaan CJ:n kämppään ja kasteli kukan omalla kusella, kunnes Tenpenny, läski ja typerä mexicaani tuli ikkunasta ja Big Smoke kusi heitä silmään ja CJ tunki Emmetin vibraa heidän peppuun.
Ens yönä sit koko lössi katto telkkarii ja siellä näky Emmetin ja Ryderin peppu-äxöni.
CJ lähti seuraavana päivänä tapaamaan vanhaa kaveriaan The Truthia ja he ajelivat The Mothershipillä ympäri maatilaa, kunnes Pedobear iski...
To be continued...
E: sensurointi pois.
MKcorp on idiootti. Käy lukemassa GTA-tarinani http://peliplaneetta.net/keskustelut/aihe?fid=30&tid=107758&page=163
Kirjoitettu: sunnuntai, 20. heinäkuuta 2008 klo 22.00
Kiitti! Nyt alkaa etenemään tarinat hyvällä vauhdilla. Kohta pääsette kuulemaan vähän lisää CJ: n etenemisestä ja kaikesta muustakin, mitä nyt on käsitelty.
Kirjoitettu: sunnuntai, 20. heinäkuuta 2008 klo 22.55
Carbonox Stories:
N. D. D. - Osa 2
"Sota on h*lvettiä - ja kun sanon niin, tarkoitankin sitä. Mikään ei voi olla hirvittävämpää kuin se, että katsot omien kavereidesi kuolevan vihollisten luoteihin. Mutta se ei silti saa estää sinua jatkamasta. Joudut ampumaan kohti toisia ihmisiä, jotka sattuvat kyllä olemaan vastustajan puolella, mutta heilläkin on elämä, ja sinä tulet riistämään sen lukuisilta henkilöiltä ennen kuin sinutkin todennäköisesti tapetaan. Ja miksi sitten soditaan? Jengipomot haluavat yksinkertaisesti reviiriinsä pari korttelia lisää, joten he alkavat sotia saadakseen sellaisen haltuunsa. Enkä minä pidä sellaisesta, en sitten ollenkaan. Siinäkin menee ihmishenkiä, ja sinä et liiemmin hyödy siitä, jäit henkiin tai et. On vain ajan kysymys, koska Liberty City pyyhkäistään maailmankartalta kaiken tämän myötä." -Salvatore Leone
Kello on 20:00.
Taistelun äänet kuuluivat entistä voimakkaampina. Forellit joutuivat perääntymään kohti Staunton Islandia, ja Toni joukkoineen jatkoi tulitusta. Takaapäin tuli pari Patriotia, jotka sisälsivät lisää ammuksia ja myös taustatukea. Donald istui suojassa Leone Sentinelin takana luotien viuhuessa lasien läpi. Hänen ladattuaan Uzinsa hän syöksyi kohti toista autoa, jonka takana Toni oli, ja tulitti ilmassa ollessaan tappaen lukuisia Forelleja oman automuurinsa takana. Hän lopetti ampumisen heti, kun oli jo suojassa, ja kaatui rähmälleen asvaltille. "En minä osaa tehdä tätä oikein!" hän valitti Tonille, joka oli kyyryssä auton rengasta vasten. "Sulla on parasta olla hyvä taktiikka päässä, koska tämä on todella hidasta, ja hyvällä tuurilla päästään niiden päämajaan ensi vuonna!" Toni huusi ja räiski taas M4: lla pari tyyppiä kumoon veren suihkutessa. Heidän oma helikopterinsa yritti taas lentämistä vihollisen puolelle, mutta alhaalla oleva tykkimies oli tarkkana ja ampui sitä kohti Stingerillä - helikopterin ampuja ehti tappaa miehen vain sekuntia laukaisun jälkeen, mutta ohjus oli jo lukittunut, ja se sinkosi helikopterin talon seinää päin. Se kuitenkin räjähti vielä tuhannen palasiksi osuessaan maahan, ja muutamat viholliset lensivät kuolleina ympäriinsä. Sitä Toni ja Donald eivät kyllä nähneet, ja he älysivät, että ennen kuin edistystä saataisiin aikaan, heidän pitäisi murtaa anti-aircraft-puolustukset, ja se ei olisi helppo tehtävä. Pian kauempana, suunnilleen Porter Tunnelin yläpuolella, lensi taas yksi omien kopteri, jonka kyydissä olivat Justin ja David. Myös tykkimies oli kyydissä, ja tämä tulitti kaikkia sinkomiehiä, jotka olivat näkyvissä - David puolestaan ohjasi helikopteria sen verran taitavasti, ettei siihen vain voinut osua.
Tommyn silmissä näkyi pelkkää mustaa monen tunnin ajan. Kun hän alkoi avata niitä, näkökenttä oli aluksi sumea kuin mikäkin, mutta sitten alkoi erottua. Hän katseli ympärilleen ja näki edessään huoneen, josta löytyi muutama pöytä ja tuoli - ja hänet oli köytetty yhteen tuoliin. Solmut olivat harvinaisen tiukat, eikä pakotietä ollut - häntä huimasi yhä, mutta hän sentään tiesi, mistä oli kyse. Dimitri Rascalov ja tämän kanssa työskentelevä Bulgarin olivat nähtävästi saaneet hänet kiinni, ja sitten kun soppaan sekottui vielä Matthew Lind, ei toivoa tuntunut olevan juuri lainkaan. Viereisestä huoneesta kuitenkin kantautui puheensorinaa - aluksi se oli niin nopeaa ja vielä venäjää, ettei siitä mitään selvää saanut, mutta sitten kuului taas tutumpaa ääntä - puhuja oli Matthew. "Kuule, Dimitri, sinun ei kannata hermoilla. Mä tiedän, että Jimmy on melko hankala, mutta se voi mafioineen päivineen olla vaikka hyödyksi. Ei kannata heittää pyyhettä kehään, olet rikas mies ja sut varmasti huomataan bisnesmaailmassa." Tommy ei tuntenut ketään Jimmyä, mutta ainakin jonkin sortin mafiajuttuja oli sekaantumassa tähänkin tilanteeseen - juuri sen ollessa pahimmillaan. "Mendezit? No, sanoisinko että ne toistaiseksi toimivat lähinnä pelkkinä Vice Cityn alueenhallitsijoina. Niillä on kyllä MAD, mutta se jengi on aika pieni verrattuna tähän Sindacco-Forelli-ryhmään...ja lisää on tulossa, Dimitri, lisää on tulossa todella paljon. Mutta sanoisinko, että Armando ja Diego taitavat kyllä taistelun tarpeen tullen, ehkä ne voi auttaa. Mutta sinähän halusit hoitaa Nikon pois kuvioista, eikö totta?" kuului taas Matthewin ääni, ja Tommy ymmärsi, että nyt oli pakko päästä vapaaksi, ennen kuin hänet hiljennettäisiin lopullisesti.
Ovi hänen takanaan avattiin ja mies käveli Tommyn eteen. Hänellä oli pistooli kädessään ja sitä hän pyöritteli istuessaan vastapäätä olevaan tuoliin. "Noh, alat nähtävästi ymmärtää, missä olet." tämä murahti ja alkoi polttaa sikaria. Savunhaju ei kyllä Tommyä miellyttänyt, mutta hän ei sanonut mitään, hän vain tyytyi näyttämään vihaiselta. "Ai ei huvita puhua? No, sen vuoksi...ehkä sinun pitäisikin olla jo kuollut. Mutta minä tiedän, että sinä olit mukana tilanteessa, jossa Sonny menehtyi, eikä se ollut erityisen mukavalta tuntuvaa sen jälkeen kun pomot kuulivat siitä. Ja sinähän olet jo tavannut Dimitri Rascalovin?" Aukinaisesta ovesta astui toinen mies - siinä Dimitri oli, ja hän käveli asetta pitävän miehen luo. "Onko meidän erikoisase jo valmis?" hän kuiskasi todella hiljaa niin, ettei Tommy kuullut sanaakaan. Tämä yritti höristää korviaan, mutta apuri tähtäsi häntä kohti pistoolilla ja Tommy jäi siihen istumaan rauhassa. "No on on. Me pidetään sitä Staunton Islandissa..." apuri vastasi, ja Dimitri kuiskasi vielä jotain todella hiljaa, ja sen jälkeen molemmat alkoivat nauraa ilkeästi. "Oho, hauskoja vitsejä sitä osataan kertoa..." Tommy sanoi härskisti, mutta silloin molemmat kääntyivät häntä kohti ja Dimitrikin osoitti jo oman aseensa. "Vielä yksi ärsyttävä kasku, niin me tapetaan sinut, olit sitten millainen tietopankki tahansa." Hän poistui huoneesta ja alkoi keskustella jonkun toisen kanssa käytävälle päästyään, mutta siitä puheensorinasta Tommy ei kuullut mitään. Sen sijaan hän kääntyi apuria kohti, joka nousi ylös ja meni edessä olevasta ovesta sisään - siinä luki "Valvontahuone", mutta mitä hän sitten siellä tekikin, sitä Tommy ei nähnyt. Hän tyytyi istumaan tuolilla ja odottamaan, mitä hänelle seuraavaksi tehtäisiin.
Sillä välin San Andreaksessa CJ kiisi tuhatta ja sataa pitkin valtatietä. Hän oli arvaamattoman ärsyyntynyt - oliko kaikkien aina pakko sekaantua hänen ja Sweetin asioihin? Hän olisi halunnut vapaa-aikaa, mutta sitä ei ollut enää saatavilla sen jälkeen, kun hän oli alkanut hengailemaan Salvatoren kanssa, ja siitä oli sitten alkanut vihanpito niin monen jengin kanssa, että niitä ei kahdenkaan käden sormiin mahtunut. Sweetin kidnappaaminen oli viimeinen niitti, ja jos kyseessä olisi taas vain muutamia agenttipukuihin sonnustautuneita ja mustalla autolla kulkevia Ballaseja, hän vannoi hiljaa leikkaavansa näiltä kurkun auki ja syöttävänsä päät haille. Valtatie alkoi mennä kohti Los Santosia, mutta RS Haulin lähellä erottui musta auto, joka ainakin yritti ajaa normaalisti, mutta kulki selvästi nopeammin kuin edessä köröttelevä Bobcat, joten CJ teki nopean käännöksen tavalliselle tielle ja alkoi kiihdyttää perään. Mustan auton kuski taisi nähdä hänet ylämäen loputtua taustapeilistä, sillä tämä painoi kaasun pohjaan oikein kunnolla. Matkustaja ei tehnyt mitään muuta kuin tuijotti oikeanpuoleista peiliä - CJ ei käsittänyt, miksi kumpikaan agentti ei ampunut häntä kohti. "No jaa, ihan sama, kyllä ne kohta saa maksaa siitä, että otti väärän hepun kyytiinsä!" hän ärähti. Takaa-ajo jatkui Flint Countyn rannikkoa seuraillen aina San Fierroon, jossa auto ajoi aluksi jonkin matkaa satamatietä, mutta kääntyi sitten Downtownia kohti. CJ oli jo pariin otteeseen käynyt melkein takapuskurissa kiinni, mutta oli sitten joutunut hidastamaan vauhtia tiukan käännöksen tai liikenteen vuoksi. Hänen suureksi yllätyksekseen auto pysähtyi muutaman minuutin jälkeen erään pilvenpiirtäjän eteen, ja hän itsekin ajoi sen taakse. Hän latasi aseensa ja poistui sillä miehiä osoittaen autosta - näilläkin todella oli aseet, mutta he eivät edes tähdänneet. Toinen avasi kylmän rauhallisesti takaoven ja veti kolkatun Sweetin ulos. "Ole ihan rauhassa - me ei tehdä mitään pahaa." toinen sanoi matalalla äänellä ja CJ laski hiukan asettaan, mutta puristi sitä silti tiukasti käsissään. "Meidän pitää puhua. Anteeksi muuten se, että kolkkasimme tuon toisen..." Toinen mies alkoi virvoitella Sweetiä, joka alkoi pikkuhiljaa palata tajuihinsa. "Seuraa meitä ihan rauhassa, sillä tämä on tärkeää." Sweet ei ymmärtänyt tilanteesta mitään, mutta CJ nyökkäsi hänelle, ja he menivät rakennuksen sisään agenttien mukana.
Kaikki nousivat hissiin, joka alkoi sitten nousta ylöspäin. Se kulki monien kerrosten ohi, kunnes viimein pysähtyi - kerros oli 35:s, ja Sweetiä hitusen huippasi hänen kävellessään ulos, vaikka hän seisoikin tukevalla maalla. Erään käytävän edessä seisoi kuitenkin yksi mustapukuinen mies lisää, joka kohotti kätensä pysäyttääkseen. "Tunnussana!" hän tokaisi virallisesti, ja CJ: n ja Sweetin kanssa kulkeneista agenteista toinen sanoi yhtä virallisesti, mutta kuitenkin välttäen muiden ihmisten kuulevan sitä: "Puutarhasakset!" Agentti avasi käytävän oven ja laski koko joukon sisään. Kun he olivat kävelleet jonkin aikaa, toinen mukana olleista agenteista koputti käytävän päässä olevaan oveen. Sisältä kuului huuto: "Sisään!" ja agentti avasi oven, jolloin huone tuli näkyviin - se oli melko tavallinen toimistotila, josta kuitenkin löytyi melkoisen paljon nykyajan tarvikkeita. Pöydän takana istui ennestään tuntematon mies, joka vaikutti suunnilleen nelikymppiseltä. "Istukaa tuoleihin." hän murahti CJ: lle ja Sweetille, jotka eivät voineet tehdä muuta kuin työtä käskettyä. Agentit sulkivat oven perässään ja istuivat huoneen reunoille. "No niin, no niin..." Johtajalta vaikuttava mies nosti jalat pöydälle ja aloitti puhumisen. "Te taidatte olla Johnsonin veljekset Grove Streetiltä, eikö totta?" Molemmat nyökkäsivät, joten hän jatkoi. "Minä olen melko laajaksi levittäytyneen U. L. Paper-yhtiön johtaja. Me olemme äärimmäisen salainen agenttifirma, joka on oikeastaan vain naamioitunut paperiyhtiöksi, jotta emme herättäisi turhaa huomiota. Olemme hoitaneet jo monia hommia, kuten Libertyä piinaavan rikollisjärjestön muutama vuosi sitten, mutta nyt ongelma on yhä suurempi. Tehtävä on valtaisa, ja sen epäonnistuminen merkitsee jotain paljon pahempaa kuin yksinkertaisen rikosaallon! Tämä mies...on pysäytettävä." Hän otti pöydän laatikosta valokuvan ja ojensi sen CJ: lle. Kuvassa oli ehkä vähän alle nelikymppinen, silmälasipäinen mies, jota hän ei kyllä ainakaan välittömästi tunnistanut keneksikään tutuksi. "Dimitri Rascalov." johtaja kertoi. "Hän on tunnettu erityisesti siitä, että hän petti entisen pomonsa, Mikhail Faustinin, joskus aiemmin, ja tapatti hänet...mutta petti myös tappajankin, ja tällä hetkellä hänen kumppaninaan toimii Ray Bulgarin..." Hän ojensi toisenkin valokuvan, jossa komeili Bulgarinin naama. "Me tiedämme, mitä olette saaneet aikaan. Sinä, CJ, sinä taidatkin olla vastuussa sellaisten nimekkäiden henkilöiden kuin Paulie Sindaccon ja Sonny Forellin kuolemista?" hän kysyi ja CJ nyökkäsi vastahakoisesti. "Aivan, aivan...älä suotta häpeile, meidän piireissä se on vain hyvä asia. Ainut ongelma on, että molemmat on korvattu entistä pahemmilla seuraajilla. Nuorempia he kyllä ovat, mutta sitäkin julmempia. Daniel Deadguy...Matthew Lind...heitä kukaan ei halua kohdata ainakaan ilman omaa yksityisarmeijaa." CJ nielaisi taas tajuten tilanteen vakavuuden.
"Mitä jos me ei suostuta?" hän kysyi niin rohkealla äänellä kuin pystyi. Johtaja ei ollut uskoa korviaan. "Anteeksi mitä!?" "Mitä jos me EI suostuta?" CJ kysyi uudelleen - häntä alkoi jo hikoiluttaa, ja hän tajusi, ettei heillä ollut vaihtoehtoja jo ennen kuin johtaja sanoi tyynesti: "Tiedoksi vain, että me tiedämme myös jostain muusta, mitä olet vuosien varrella kerennyt tekemään...Carl Johnson. Olet tehnyt paljon sellaista, mitä olisit voinut jättää tekemättä, emmekä voi muuta kuin levittää tietoa eteenpäin, ellet auta meitä tässä asiassa. Sama koskee sinua, Sean!" hän ärjäisi nopeasti Sweetiä kohti, joka näytti jo itse pystyvänsä luikahtamaan tilanteesta. "Jengisodat sun muut nyt vielä käsittää, mutta jotkut asiat taasen...no, eipä käsitellä niitä sen enempää. Oletteko mukana?" hän kysyi vielä kerran rauhallisena. Johnsonit tiesivät, ettei heillä ollut vaihtoehtoja, joten CJ nosti peukkua ylös tehden selväksi, että hän olisi ainakin mukana tässä hankalassa tilanteessa, vaikkakin yhä melko vastahakoisesti. Sweet teki perässä melko epävarmasti.
Pitkän matkan päässä, New Liberty Cityn modernissa sairaalassa, oli melko rauhallista. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahtunut, ja ihmisiä käveli käytävillä. Keskustelua ja puheensorinaa kuului jatkuvasti, ja lääkäritkin etenivät ympäri käytäviä milloin mitäkin varusteita kantaen. Yhdessä huoneista oli nähtävissä ehdottomasti sairaalan kaksi merkittävintä henkilöä - Devil Diablo ja Jon Gravelli. Kumpikin pystyi puhumaan(Devil vain jotenkuten), mutta silti heidän tilansa oli sen verran heikko, ettei sairaalan pediltä ihan heti noustaisikaan, ja Gravellinkin elämä oli todennäköisesti lähestymässä loppuaan. Kaikki sujui normaalisti, kunnes yhtäkkiä eräs ohi kulkenut lääkäri kuuli outoa ääntä siitä huoneesta, ja kun hän katsoi ovesta sisään, Devil sätki sängyllään kuin viimeistä päivää. "ÄKKIÄ! Mahdollisimman monta tyyppiä huoneeseen numero 17!" Lääkäreitä ja hoitajia juoksi huoneeseen samalla, kun lääkäri yritti pitää Deviliä aloillaan. "Rauhassa, rauhassa, rauhassa..." hän sanoi hiljaa, mutta ei siitä mitään tullut. Gravellikin katsoi hölmistyneenä tilannetta, ja vielä siinä vaiheessa hän saattoi vain laskea päänsä tyynyyn ja todeta kuulumattomasti: "Ei mun juttu." Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kymmenen minuuttia myöhemmin joku tuli herättelemään häntä. "Mä oon hereillä!" Gravelli ärähti, mutta alkoi taas yskimään. "Ei aggressiivista puhumista, tiedät ettei se tee sinulle hyvää..." hoitaja mutisi, mutta alkoi sitten kertoa vakavalla äänellä: "Me totesimme juuri äsken, että kohtauksen saanut Devil Diablo on sen verran huonossa jamassa, että ainut tapa saada häneen vielä eloa on tehdä verensiirto. Valitettavasti hänen veriryhmänsä on todella harvinainen, ja käsittääksemme sinulla on samanlaista, joten..." Gravelli ehti jo aloittaa puhumisen siinä välissä. "Ei, ei, ei! Minä en ole ainoa tässä kaupungissa, jolla sattuu olemaan juuri tämä veriryhmä! Menkää etsimään joku, jolla se on, hän voi kyllä tarjota apuansa..." Hoitaja rauhoitteli häntä taas. "Tiedät kyllä, ettei sitä niin vain tehdä. Ja yritä edes miettiä vähän pidemmälle asioita. Sinä olet jo vanha, ja vaikka pystymmekin pitämään sinua elossa vielä toistaiseksi, ei sinulla taida enää kovin montaa vuotta olla jäljellä. Devil on nuori, todella nuori, ja hän voi kääntää vielä nykytilanteen paljon paremmaksi - kunhan vain suostut auttamaan." Muutama lääkäri tuli myös katsomaan odottaen Gravellin päätöstä. Hän mietti vielä vähän aikaa. "Minun mafiani..." Juuri paikalle tullut lääkäri kohotti kättään laiskan näköisesti. "Se on sinun poikasi käsissä. Kyllä se hyvin pärjää, me voimme vaikka kehottaa jotakuta vahvistamaan sitä entisestään, se kyllä onnistuu." Gravelli oli epävarma - pitikö hänen nyt sitten antaa elämänsä siihen tarkoitukseen, että Devil pistäisi asiat vielä oikealle tolalleen?
Niin tai näin, toisaalla nähtiin vieläkin taukoamatonta taistelua. Uskomatonta mutta totta, Toni oli joukkoineen ylittänyt Callahan Bridgen, ja vaikka nyt oltiinkin todella kovassa kamppailussa Belleville Parkissa, tuntui se jotenkin paremmalta tilanteelta. Puisto piti saada omien haltuun, sillä sieltä käsin pääsisi todella hyvin hyökkäämään pilvenpiirtäjälle, joka toimi tukikohtana vihollisille. Se sijaitsi vain parin korttelin päässä Bedford Pointissa, mutta valitettavasti se pari korttelia oli entistäkin tarkemmin suojattu. Aspatria oli kuitenkin otettu pohjoisesta haltuun, ja Wichita Gardens veden toisella puolella oli sekin jo melkein vallattu - ainoastaan muutamat viholliset olivat suojautuneet kerrostaloihin ja tulittivat kaikkea, mikä liikkui. Ilmapuolustuksia oli sentään saatu murrettua, ja niitä ei sentään Fort Stauntonissa enää ollut. Se oli hyvä, sillä kyseinen kaupunginosa olikin kaikkein vaikein, ja jos se saatiin hoidettua tehokkaasti, muidenkin pitäisi sujua. Steve, joka myös oli komentanut oman Striker-jenginsä hyökkäämään lentokentältä, puhui radiosta Tonille: "Meidän polttoaine on vähissä, pitää käydä tukikohdassa tankkaamassa, pitäkää ilmapuolustukset poissa meidän tieltä. Lisäksi älkää tulittako yhteenkään Seasparrowiin. Toistan, älkää tulittako yhteenkään Seasparrowiin. Ne ovat omia." Kun Toni tarkemmin katsoi, siellä tosiaan näkyi pari sen mallista helikopteria hyökkäämässä Bedford Pointiin, jonka länsiosa oli yllättävän heikosti vartioitu. Tilanne sopi ilmahyökkäyksille mainiosti, ja tykkimiehet tulittivat LCFR-rakennuksen maan tasalle. Yhden kopterin kyydissä ollut tyyppi puolestaan ampui kranaatinheittimellä kohti tankkeja, joilla ei ollut mahdollisuuksia sitä tulivoimaa vastaan. Toni aloitti taas rynnäkön etelään samalla, kun omat Patriotit tulivat taas apuun ja kulkivat eteenpäin niin kauan kuin niihin osuttaisiin singolla tai niiden kuljettajat ammuttaisiin lasin läpi. Tärkeintä oli vain saada vapaa reitti tukikohdalle. Autoihin oli kiinnitetty konekiväärit katolle, ja niillä sitten tulitettiin puolustajien autoja.
New Liberty Cityssä oli myös meininkiä, kun Niko ajoi pitkin kaupunkia sinisellä Coquettella. Urheiluauto oli kyllä todella hieno, eikä siinä edes kolhuja löytynyt. Hän oli kyllä kuullut, että vanhan kaupungin yksi arvostetuimpia sotasankareita, Devil Diablo, oli sillä hetkellä sairaalassa, ja hän päätti vaikka poiketa käymässä, jotta saisi vähän tuntumaakin nykytilanteisiin. Hän ei vain arvannut, että punainen Sentinel oli seurannut häntä jatkuvasti, ja seurasi nytkin hitaalla vauhdilla hänen ajaessaan Brokerin sairaalaa kohti...
Kirjoitettu: maanantai, 21. heinäkuuta 2008 klo 12.35
Muokattu: 30.07.2008 klo 22.55
Carbonox Stories:
N. D. D. - Osa 3
Monet olivat liimautuneet TV: n ääreen niin Vice Cityssä, San Andreaksessa kuin uudessa Liberty Cityssä(vanhassa kun ei tavallisia ihmisiä ollut ainuttakaan). Viimeinen rynnäkkö oli jo alkanut kohti pilvenpiirtäjää - puolustukset olivat alkaneet mennä pahemman kerran säpäleiksi, ja siinä missä Strikerit olivat vallanneet lentokentän, Triadeilla oli Wichita Gardens, Diabloilla Aspatria ja Leoneilla puisto. Fort Stauntoniakin oli hajotettu riittävästi, ja sinne olikin lähetetty tiedustelutiimi tutkimaan tapahtumia. Toni tiesi jotenkuten, että heidän aseensa olivat jo melkein vailla panoksia, joten kaikilta vihollisilta tulisi ottaa varusteita mukaan homman helpottamiseksi. Pilvenpiirtäjän ikkunoissa oli vihollisia, jotka ampuivat Tonin joukkoja kohti singolla ja räjäyttivätkin yhden auton kappaleiksi, mutta eräs Seasparrow-yksiköiden jäsen ampui minigunilla koko joukon maan tasalle saman tien. Siinä ei ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä, ja melkein heti sillä hetkellä Donald paiskasi oven auki ja heitti flashbangin sisälle. Vihollisten ollessa sokaistuneita joukot aloittivat taas mielettömän tulituksen - ja kaiken tämän yläpuolella A. C. Cidentin uutishelikopterista kuvattiin tilannetta. Yksi Seasparroweista tosin putosi, mutta sen lentäjä ja matkustaja onnistuivat laskeutumaan omien alueelle, eli Bedford Pointin länsipuolelle. Yleisö odotti seuraavaa siirtoa. Tulisiko sodasta voitto vai tappio? Sindaccot olivat kyllä todella yllättävästi alkaneet suurimmilta osin vetäytyä Torringtonin puolelle, mutta kaikki tajusivat sen hämäykseksi. Tonin ja Donaldin johdolla Leonet alkoivatkin suunnata pilvenpiirtäjän korkeampiin kerroksiin samalla tappaen niin monta tyyppiä kuin vähäisellä ammusmäärällä oli mahdollista...
Uudessa Libertyssä oli paljon rauhallisempi meininki. Brokerin sairaalassa suoritettiin hankalaa verensiirtoa - Gravelli oli jo sanonut viimeiset sanansa eikä enää puhua pukahtanut. Sekunnit kuluivat ja pian alkoi tulos näkyä. Devil meni makuulle sänkyynsä niin rauhallisesti kuin pystyi. Hän avasi sitten silmänsä ja näki maailman uudestaan. Aluksi kaikki oli sietämättömän sumeaa, mutta sitten alkoi erottua niin tarkasti kuin vain pystyi. Hänellä tosin oli vain yksi silmä jäljellä, mutta se nyt ei merkinnyt oikein mitään - sillä yhdelläkin näki sentään kunnolla, vaikka aluksi oltiinkin luultu, että se oli irronnut kokonaan lähinnä sen peittäneen veren vuoksi. Hän nosti vaivalloisesti kättään ylöspäin, mutta se tömähti pian takaisin sänkyyn. "Ei liikaa liikkumista, olet silti vielä liian huonokuntoinen. Oli muuten näin lähellä," hoitaja pisti sormensa melkein yhteen, "ettet kuollut. Aluksi näytti jo toivottomalta kaikkien mielestä, kun verta tuntui olevan enemmän ihollasi kuin sisuksissasi, mutta hoituihan sitä hommaa vihdoin ja viimein." Devilin sänkyä alettiin siirtää muualle, mutta Gravelli oli jo siinä kunnossa, ettei voinut oikein tehdä mitään - hän oli jo melkein kuollut, mutta hän oli sentään elänyt vaiherikkaan elämän ja pyörittänyt mafiaa vuosikymmenien ajan. Devil yritti taas liikuttaa jäseniään, mutta ei siitä mitään tullut, ja pian Gravelli ei enää liikkunut ollenkaan. Hän oli poistunut elävien kirjoista lopullisesti, aivan kuten monen muun mafian johtajat. Salvatore Leone sai singosta, Paulie Sindacco haulikosta, Sonny Forelli pistoolista, mutta Gravelli oli selvinnyt kaikista kamppailuista ja kuoli vain sairaalassa verensiirron seurauksena. Samaan aikaan ulkona tapahtui vielä, kun Coquette parkkeerasi pihaan.
Niko Bellic meni sisään liukuovista ja kysyi eräältä ohikulkevalta lääkäriltä: "Öö, onko Devil Diablo...tai kuka se nyt oli...jossain täällä?" "On toki! Seuratkaa vain minua." lääkäri kertoi, ja Niko käveli perässä oikeaan huoneeseen. "Haluaisin viettää vähän aikaa yksin potilaan kanssa...jos se sopii." hän totesi, mutta lääkäri tutki ensin hänen taskunsa. Sieltä ei tosin löytynyt mitään - Niko tuskin tarvitsi sairaalareissulle mitään aseistusta. Ovi sulkeutui takana ja hän istui tuolille. "Öö...Devil?" hän kysyi hitusen varovaisesti, ja vielä siinä vaiheessa kyljellään maannut Devil kääntyi nyt häntä kohti. "Mit...kuka sinä olet? Mafialainen? Minä en suostu kertomaan mitään!" Hän alkoi kuitenkin yskiä melkein heti sen jälkeen, ja Niko rauhoitti häntä vähäsen. "En minä kuulu mafiaan. Tulin vaan kattomaan...koska kuulemma sähän olet tehnyt aika paljon Liberty Cityn hyväksi. Tappanut Sindaccoja ja kaikkea...mutta eikös se ollut Armando Mendez, joka teki jotain häikäilemätöntä?" Devil nyökkäsi ja hänen silmänsä meni taas täyteen suunnatonta raivoa. "Mä tapan sen vielä joskus." hän ärjyi hiljaa. "Mä ihan totta tapan sen. Se luulee, että olen kuollut - mutta saa sitten kovan yllätyksen, kun huomaa, etten olekkaan!" Hän yskäisi taas pari kertaa. "Tossa kunnossa et kyllä taistele. Pitää olla vaan rauhallinen, niin ehkä sitten paranet yllättävänkin nopeasti." Niko selitti, ja Devil käänsi kasvonsa kunnolla kohti. "Miten se sota etenee?" hän kysyi sana kerrallaan, ilmeisesti jo väsyneenä liikaan puhumiseen. "Hyvin hyvin. Ne taitaa olla jo pilvenpiirtäjän sisällä." "Hienoa...mutta kuule...minun täytyy kertoa jotain. Sinun pitää saada yhteys Toniin hemmetin äkkiä...nimittäin..." Äkkiä ovi lensi auki ja sisään juoksi aseistautuneita heppuja. Heillä oli mustat puvut ja oikein rynnäkkökivääritkin, joten mitään sunnuntairyöstelijöitä he eivät ainakaan olleet. "Tultiin antamaan pieni lahja Dimitri Rascalovilta." yksi heistä sanoi ja kaikki osoittivat rynnäkkökiväärinsä kohti Nikoa, jolla ei ollut yhtikäs mitään asetta...
Niko kaivoi taskujaan toivoen, että löytäisi jotain, ihan mitä tahansa...mutta eipä hänellä sattunut olemaan mitään sillä hetkellä. Hän piti nyrkkejään ojennettuna kohti agentteja, jotka kokivat nopeasti täydellisen yllätyshyökkäyksen - Niko hyppäsi erään kimppuun, joka tulitti vimmatusti aseellaan, mutta kaikki luodit osuivat kattoon. Hoitajat kiljuivat käytävällä ja joku pirautti äkkiä poliisit paikalle samalla, kun ensimmäinen agentti oli maassa tajuttomana parin kombon seurauksena. Yksi otti pistoolin ja tähtäsi sen Nikon päähän, mutta tämä ehti kohottaa jalkansa potkuun. Agentti perääntyi taaksepäin - hänen mahaansa tuli melkoinen haava potkun voimasta, eikä hän pysynyt pystyssä. Pistooli lensi Nikon käteen, ja hän tähtäsi sillä kohti kolmatta agenttia, joka nyt vuorostaan teki lähitaisteluliikkeen lyömällä voimakkaasti Nikon asetta pitävään käteen. Pistooli lipesi neljännelle tyypille, mutta siinä välissä hitusen kättään loukannut Niko löi kolmatta päähän ja syöksyi tämän taakse samalla, kun agentti ampui. Luoti osui seinään, mutta sen tyypin seuraava muisto oli se, että Niko potkaisi pistoolin hänen kädestään. Huutoa, karjumista, mätkimistä - kukaan ei uskaltanut tulla väliin, kun rynnäkkökiväärinsä unohtaneet miehet tappelivat nyt yhdestä pistoolista täydellä raivolla. Poliisiautojen vilkut soivat jo, ja kun yksi agentti taas sai potkun polveensa pudottaen pistoolin, kukaan ei nähnyt, minne se lensi. Niko sai kyllä yhden kaadettua, mutta viimeinen oli ottanut rynnäkkökiväärinsä ja osoitti sillä nyt häntä kohti. "Kädet ylös, niin tapan sut helpommin." tämä sanoi karskilla äänellä, kun Niko etsi pistoolia epätoivoisesti. Agentti latasi jo asettaan, ja tilanne alkoi tiukentua - pakokeinoa ei ollut ja poliisien tulo johtaisi välittömään murhaan asian hoitamiseksi kertaheitolla. Pistoolin kohtalo oli kuitenkin ollut se, että se oli lentänyt Devilin sänkyyn, ja kun hän katsoi tarkemmin ympärilleen, hän näki sen ja Nikoa uhkaavan agentin. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja - poliisit olivat jo juoksemassa paikalle, ja hän painoi liipaisimesta.
Luoti osui agentin rintaan ja tämä kaatui taaksepäin osuen pää edellä seinään ja jääden sitten istuma-asentoon seinään nojaten. Niko katsoi Deviliä, jolla oli pistooli kädessään vähän aikaa, mutta sitten tämä jo ujuttikin aseen sänkynsä alle ja käski Nikoakin menemään sinne poliisien ollessa jo melkein paikalla. Siinä ei voinut sitten tehdä kuin työtä käskettyä, ja pian virkapukuisia miehiä alkoikin ilmaantua paikalle. "Täällä oli joku ruskeapukuinen hyypiö tappelemassa neljän agentin kanssa..." hoitaja selitti pelonsekaisessa tilassa, ja Nikoa alkoi välittömästi suututtaa melkoinen nimittely, mutta toisaalta, jos hänet löydettäisiin, se olisi sitten menoa rankalla kädellä. Poliisit etsivät johtolankoja ja yksi heistä sanoi sitten: "Ei täällä mitään hiiskatin ruskeapukuisia hemmoja ole. Vai tarkoititteko tuota?" Hän osoitti sormellaan Devilin sänkyä kohti, ja Niko säikähti jo, että hänet olisi huomattu, mutta poliisi kävelikin nukkuvaa teeskentelevän Devilin luokse. "Hmmm...näyttää huonokuntoiselta. Taitaa olla yksi tämän sairaalan alkuperäisiä potilaita?" Hoitaja näytti vimmastuneelta. "No totta hitossa se on. Devil Diablo, jengiläinen ja sotilas, jonka paras tuntomerkki on irronnut silmä...ja se ei ole ollut taisteluvireessä siitä lähtien, kun hän oli menettää henkensä satamasodassa." Poliisi otti taskustaan donitsin ja alkoi pureskella, ilmeisesti vaivautumatta kurkistamaan sängyn alle. "Kuulkaas nyt, nämä Dimitri Rascalovin tyypit ovat jotain aivan muuta kuin poliisien alaa. Muilla on jo suunnitelmia heidän varalleen. Sitä paitsi meidän pitää hoitaa yksi juttu Dukesissa, jonka jälkeen siirrytään Bohaniin. Mutta kyllä se Dimitrikin vielä kukistetaan..." Hoitaja näytti epäluuloiselta, mutta alkoi raahata elottomia ruumiita pois poliisien lähtiessä.
Old Liberty City, 20:00PM
Aikaa oli kulunut jo pitkään, mutta se suuri tapahtuma oli jo lähellä. Toni ja Donald kiipesivät aggressiivisen näköisinä portaita ylös samalla, kun pari hyvistä lensi helikopterilla ympärillä ja he ampuivat minigunilla viereisen talon ikkunoista ampuvat tykkimiehet. Donald potkaisi oven auki ja osoitti aseellaan joka puolelle karjuen: "MATTHEW LIND ESIIN KÄDET YLHÄÄLLÄ!!!" Tonikin piti asettaan kyllä ladattuna, mutta läheisestä huoneesta kuului naurua, ja joku tuli sieltä esiin - mutta tämä puristi kädessään AK-47: ää. "Ei Matthew täällä ole, surkeat friikit! Luuletteko, että hän on täällä? KIVA YRITYS, MUTTA POMOA ETTE SAA!" Kätyri alkoi taas nauraa villisti, mutta kesken kohtauksen hän saikin jo luoteja kehoonsa - Donald oli äärimmäisen vihainen ja kätyrin kuoltuakin hän jatkoi tulitusta. "Sinä vastenmielinen, kamala, surkea..." Haukkumasanoja olisi jatkunut pidempäänkin, mutta sitten sattui hankala tilanne - panokset olivat lopussa, ja vihollisjoukot olivat jo nousseet piirittämään pilvenpiirtäjää. Radiosta kuului välittömästi huutoa: "Hei, me täällä vaan! Justin radiossa! Näettekö helikopterin? Hypätkää siihen, kun se tulee teidän viereen, okei? Pitää käydä tankkaamassa ja hakemassa lisää panoksia Vice Citystä!" Toni oli epävarma, mutta eipä hänenkään aseessaan ollut kuin pari lipasta, ja vihollisen AK-47 ei näyttänyt sen enempää panoksia sisältävältä. Helikopterin liitäessä ohi molemmat hyppäsivät sisään, kun taas omat joukot jäivät vahtimaan rakennusta useampien vihollisten varalta. Alkoi lento pois paikalta, ja Toni pääsi samalla näkemään, kuinka huonokuntoiseksi Liberty oli ehtinyt tulla. Lentokenttärakennus oli tunnistamaton, LCFR-rakennus oli räjäytetty maan tasalle, Love Media oli tuhoutunut jo aiemmin ja muutkin talot olivat kerrassaan huonokuntoisia. Vihollisten tulitusta tuli alhaalta, mutta Donald ampui heitä kohti singolla, ja pian alkoi ruumiita lentämään joitakin metrejä kohti kuolemaa. Helikopterijoukko oli jo ennättänyt jonkin matkaa etelään, ja porukka oli juuri päässyt meren yläpuolelle, kun jotain tapahtui.
Toni erotti vain jumalattoman pamauksen korvissaan, mutta silmissään kyllä jotain muuta - Fort Stauntonin kohdalla näkyi valtavan kirkas valonvälähdys, ja sitten sieltä lähti hirvittävä ja tappava paineaalto leviämään joka puolelle samalla, kun päälle kilometrin korkuinen sienipilvi nousi taivaalle. Toni erotti Salvatoren kartanon vielä viimeistä kertaa ja nielaisi - sieltä tuhoutuivat kaikki tärkeät perintötavarat ja muut yhdellä kertaa, kuten myös kaikki hyvät muistot vanhoista hyvistä ajoista. Valitettavasti hän ei tiennyt, pääsisikö edes muistelemaan kauan - sillä pian helikopterin perään tuli rajua vahinkoa ja se alkoi kieppumaan hurjasti korkeuden vähentyessä. Paineaalto ei enää levinnyt sinne, minne oltiin putoamassa, mutta yhtä kaikki tilanne oli paha. Toni olisi voinut itkeä, jos vain olisi kehdannut, mutta vaikeahan siinä oli surua peitellä, kun tajusi, että kaikki ystävälliset henkilöt, jotka olivat jääneet tuonne sotimaan, murskautuivat välittömästi kaikkien talojen ja muun tavaran mukana. Mitään ei kertakaikkisesti jäänyt jäljelle, ja vesi tuli koko ajan vain lähemmäs...lähemmäs...lähemmäs...
Bohan, 0:30AM
Kaksi poliisiautoa parkkeerasi Bohanissa sijaitsevan rakennuksen pihaan. Oltiin kaupunginosan eteläpuolella, ja se alue oli erityisen kuuluisaa vaarallisista huumediilereistä, mutta poliisit eivät vähästä säikähtäneet. Toisen partioauton takapenkillä istui päälle kolmikymppinen mies käsiraudoissa ja äkäisenä kuin mikäkin. Poliiseja lappasi molemmista autoista ulos, mutta osa jäi(tietenkin) vahtimaan vankia. "Okei, kohde asuu täällä. Nichol - Savage - menkää ja tutkikaa." eräs sanoi ja matkalla sisään olevat poliisit huomasivatkin jo jotain outoa puskassa. Savage nosti esineen hitaasti, mutta varmasti, ja erotti sen olevan Spas-12-haulikko - poliisien äärimmäisessä hätätilanteessa käyttämä ase. (Muistatte kai, kun CJ jätti sen tuohon puskaan aiemmin?) Nichol otti aseen käteensä ja poliisit juoksivat pimeän ja hiukan pelottavankin porraskäytävän halki aina huoneiston ovelle, jossa Savage kolkutti oveen. "AVATKAA OVI! TÄÄLLÄ ON POLIISI!" Sisältä kuului vaimea voihkaisu, mutta ovi ei auennut. "AVATKAA OVI TAI JOUDUMME KÄYTTÄMÄÄN VOIMAKEINOJA!" Savage karjaisi kahta kauheammin ja hitaasti ovi työntyi auki, jolloin haulikkoa kädessään puristavat poliisit syöksyivätkin sisälle. "Onko se oikea?" Savage kysyi, ja Nichol vilkaisi valokuvaa, joka hänellä oli. "Täsmää. Elizabeta Torres, 31 vuotta, vaarallinen huumediileri." Hänen äänensävynsä oli säälimätön, mutta Savage oli sitäkin julmempi - tämä tuntui haluavan vain mahdollisimman suurta tuomiota Lizille, ei tilanteesta muuten selvittäisi. Liz piti kädessään M9-pistoolia, jota hän piti jopa osoitettuna poliiseja kohti, mutta Savage ärjäisi kiukkuisesti: "Pudota aseesi!" Liz vapisi pelosta, mutta ei tehnyt mitään - sen sijaan hän laski aseen piipun niin, että se osoitti kohti maata. "PUDOTA SE P*RKELEEN ASE!" Savage huusi kahta kauheammin, mutta ei saanutkaan asetta, vaan Liz heitti sen olkansa yli huoneen toiselle puolelle, jossa se kolahti kaapin oveen. "Nichol, tutki tuo kaappi. Siellä voi olla jotain." Liz voihkaisi jo uudestaan, ja Savage näytti kerrassaan vahingoniloiselta samalla, kun Nichol aukaisi sen, ja sekuntia myöhemmin tämä kääntyi suu hämmästyksestä avonaisena Savageen päin. "Lienee parasta, että tulet tätä itse katsomaan, koska tätä ei kuka tahansa meinaiskaan uskoa!" Liz yritti päästä Savagen tielle, mutta tämä tönäisi hänet sohvalle ja melkeinpä säikähti nähtyään kaapin sisällön. Kuinka ollakaan, sinne oli säilötty mädäntynyt poliisin ruumis ja enemmän huumeita kuin olisi jaksanut uskoakaan. "Ei hyvä päivä, tällaista ei olisi osannut odottakkaan. Arvaat kai, mitä tämä tarkoittaa, hyvä virkaveljeni?" Savage kysyi, ja Nichol nyökkäsi. "Pari viikkoa sitten kadonnut poliisi...jaahas, pitäisikö sitten hoitaa homma?" Savage otti käsiraudat esiin ja Liz ei enää voinut mitään, kun Nichol latasi haulikkonsa varmistaen, että siitä tosiaan panoksia lähti, ja pitäen sen osoitettuna samalla, kun hän otti myös M9: n mukaansa. Savage puolestaan tokaisi vahingoniloisemmin kuin koskaan: "Elizabeta Torres, tämä taitaa johtaa vähintäänkin parin vuosikymmenen vankeustuomioon! Kun olet ottanut kuvan kaapin sisällöstä, Nichol," hän sanoi johdattaessaan Lizin ulos ovesta, "seuraa perässä. Kirjaa poliisin tappaminen todennäköisesti huumeiden vaikutuksen alaisena ja poliisien uhkausyritys pistoolilla." Nichol nyökkäsi, mutta lähti kuvan otettuaan hitusen vastahakoisesti kävelemään pois.
Kirjoitettu: lauantai, 26. heinäkuuta 2008 klo 12.09
Mites tää nyt tälleen jäi...Piti kyllä tehdä jo pari päivää sitten valmiiksi, mutta kas kummaa, ei edistystä. Juoni on kyllä jo valmiiksi suunniteltu, mutta nyt on vaan jaksamisesta kiinni. Katotaan, jos ehtii jossain välissä, nykyään on IV: n moninpeli vienyt eniten huomiota.
Kirjoitettu: torstai, 31. heinäkuuta 2008 klo 18.46
Hyvähyvähyvähyvä. Seuraavan tarinan aihe on tosin vielä pikkusen arvoitus, ja itse en ole vielä mitään keksinyt, mutta jos muut ehtivät ennen minua, niin pari muistutusta nykytilanteesta:
- CJ ja Sweet ovat palanneet kotiin U.L.Paper-kohtaamisen jälkeen.
- Tommy on yhä Matthew' n ja Dimitrin vankina.
- Vic pyörittelee yhä bisneksiä Vicessa.
- Toni ja Donald ovat pudonneet koptereineen veteen, mutta heidän tilansa on tuntematon.
- Niko on paennut sairaalasta poliisien häivyttyä ja palannut kotiin.
- Devil on samassa sairaalassa yhä.
- Se, joka oli poliisiauton sisällä tarinan lopussa, oli Gerry, joka joutui kaltereiden taakse.
Noihin pitää siis sopia seuraava tarina. Vanhaa LC: tä ei sivumennen sanoen enää ole, joten tästä lähtien, kun tarinoissani sanotaan pelkkä "Liberty City" se on IV: n versio, mutta jos sanotaan "vanha Liberty City", kyseessä on tuhoutunut III: n / LCS: n versio.
