Lainaus:08.10.2008 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:08.10.2008 Solid_CJ kirjoitti:
Ainiin, vielä näin jälkikäteen viilattuna. Dimitri on syntynyt vuonna 1969, eli 2008-1969 = 39.v Eli tarinoissasi ei Dimitri voi olla 45.v. Ahh tulipas taas viilailtua.

Sehän oli Mikhail Faustin :d

Ohoh, kappas *******. Keskittyminen tökkii näköjään, my bad :D

Carbonox Stories:

Mercenaries - Osa 2 - World in Flames

Liberty Cityssä, kello 18:00, kaksi hahmoa hiippaili pitkin Alderneyn varjoisia alueita. Toinen raahasi pitkää köyttä mukanaan ja he suuntasivat muiden talojen yläpuolelle kohoavan kartanon taakse, josta oli entistäkin paremmat näkymät puutarhaan, josta löytyi rikkaille Sindaccoille tyypillinen, joskin sillä hetkellä tyhjillään oleva, uima-allas ja suihkulähde aivan sen vieressä. Illan pimeys alkoi jo lipua taivaalle, mikä teki hahmoista entistäkin vaikeampia huomata, ja kartano sai uuden, aivan kolkon sävyn. CJ ja Gary eivät olisi missään tapauksessa menneet sinne vapaaehtoisesti. Pihassa ei kuitenkaan näkynyt edes vahtikoiria, joten kohtuullisen helpolla miehet pääsivät, kun heistä pienempi sitoi köyden lassolle ja ponnisti niin korkealle kuin kykeni heittäessään samalla lasson tasaisesti aidan yli. Se jäi yhteen tukipylvääseen kiinni ja miehet kohottivat keskenään peukkua. Pienempi kiipesi ensin ja varmisti aidan päälle päästyään, ettei kukaan ollut tarkkailemassa. Asiat eivät kuitenkaan olleet aivan näin, pikemminkin aivan päinvastoin. Jokaisen kerroksen kaikki heitä kohti osoittavat ikkunat olivat pimeinä. "Reitti selvä, CJ, alahan tulla!" pienempi huikkasi hiljaa hypätessään alas. Ainakaan infrapunalasereilla ei oltu täytetty pihaa, sillä mitään hälytysääntä ei kuulunut. "Odotas vähän, Gary...tuntuu siltä, että joku on tuolla autotallin sisällä, ole tarkka!" CJ huusi aidan toiselta puolelta kiivetessään itsekin pihaan. Ja todellakin pimeästä ja suuresta autotallista kuului kopinaa, mutta miehistä tuntui ainakin siltä, ettei siellä ollut enempää kuin yksi ihminen, ja henkilö ei ollut mitenkään poistumassa sieltä parastaikaa. "Eteenpäin ja pysy varjoissa." Gary kuiskasi hiljaa ja ohitti suihkulähteen, jonka jälkeen hän tuli itse kartanon seinän viereen. CJ seurasi perässä ja pysyi painautuneena seinää vasten, kun Gary meni kumaraan ja vilkaisi olohuoneen ikkunasta sisään. Huone oli siisti ja tilava, siellä oli kolme valkoista sohvaa aivan ikkunan vieressä olevaa TV: tä kohti osoittaen ja valtava vedensininen kokolattiamatto. Huoneesta pois johti kierreportaikko yläkertaan sekä kaksi ovea, vasemmanpuoleinen johti johonkin pimeään huoneeseen ja syvemmälle taloon vievä puolestaan keittiöön ja ruokasaliin. CJ ja Gary saivat nyt jonkinlaisen kuvan kartanon huoneista, mikä helpotti operaatiota merkittävästi, ja nyt he alkoivat hivuttautua taloa kiertäen kohti etuovea.

Ennen kuin he ehtivät päästä takapihalta minnekään, he kavahtivat, kun takaovi avattiin. Sen narina antoi varoitusajan, ja siinä välissä CJ kaatoi Garyn ja itsensä ruohikolle makaamaan. He hivuttautuivat hiljaa lähemmäs seinää, missä oli tummempaa, kun Daniel Deadguyn hurja olemus tuli näkyviin. Hän tuijotti tarkalleen siihen suuntaan, missä he olivat, mutta ei näyttänyt ainakaan osoittavan minkäänlaisella eleellä huomanneensa heitä. CJ piti pään matalalla ja tarkkaili pahimman vihollisensa jokaista liikettä, kun tämä sulki viimein oven perässään ja otti esiin jotain. Hetken aikaa CJ: n kasvoilla vieraili epäluulo ja pelko, mutta se jokin olikin vain tupakka-aski. Daniel seisoi sisälle johtavien rappusten yläpäässä ja alkoi polttaa kaikessa rauhassa samalla kun CJ ja Gary pitivät häntä tiiviisti silmällä, valmiina luikahtamaan pois näkyvistä mahdollisimman pian. He perääntyivät lähemmäs taloa ja pyrkivät samalla pääsemään etuovelle huomaamattomina, sillä pomomiehen ampuminen kesken rauhallisen tupakointisession ei tekisi hyvää, ja silloin Sindaccot vastaisivat varmasti samalla mitalla takaisin. Kun he olivat viimein toisen seinän takana, he nousivat ylös ja pinkaisivat juoksuun kohti etuovea. Ketään ei onneksi ollut terassilla, mutta heistä tuntui aivan siltä kuin Daniel olisi lähtenyt seuraamaan, joten siitä syystä he painautuivat etupihassa kasvavan puun juureen, jossa oli aivan erityisen hyvä paikka, mikäli haluttaisiin olla huomaamattomia. Sieltä Daniel tosiaan harppoikin ja katseli ympärilleen. Hänen kapeat silmänsä aiheuttivat mitä syvintä inhoa CJ: ssä, joka halusi ampua, mutta ei vain voinut, muuten seuraukset olisivat inhottavat. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päättyessä Daniel lähti kävelemään autotallinsa luo ja sisälle asti. Vasta kun hän sulki oven, kaksikko poistui piilostaan.

Sisältä kuului puhetta ja se jossain määrin säikäytti aluksi, vieläpä kun puhujia vaikutti olevan todella monta. Pimeys vain kasvoi kasvamistaan ja kartano muuttui aina vain aavemaisemman näköiseksi. CJ kuiskasi niin hiljaa kuin saattoi: "Miten me päästään noiden ohi huomaamatta?" Hän hämmästyi hieman nähdessään Garyn ilmeen. "Hei oikeasti kamu!" tämä tokaisi omituisella äänensävyllä ja leveä virne kasvoillaan. "Ei kai me tultu tänne siksi, että voitaisiin ottaa rauhassa? Nyt pistetään bileet pystyyn!" Hän otti yhden kranaateistaan käteensä. "Sääli hajottaa hienoa kartanoa, mutta tää on vaan paras tyyli!" hän tokaisi innostuneena. Hän viittoi CJ: n perääntymään taaksepäin ja teki itsekin niin, jonka jälkeen hän irrotti sokan ja viskasi kranaatin oven viereen. Samalla hetkellä kun se laskeutui siististi noin kymmenen sentin päähän ovesta, Gary ja CJ ottivat pistoolin toiseen käteen ja puukon toiseen. Kranaatti räjähti ja ovi kaatui sisäpuolelle. Kiroilua kantautui välittömästi, mutta kaksikko painoi jo aseet laulaen eteenpäin ja tulittivat kaikkea, mikä tuli heitä kohti. Eteinen oli hiukan yllättävänkin pieni niin isossa kartanossa, mutta sieltä johti yksi ovi vasemmalle, kaksi oikealle, pieni vasempaan kaartuva käytävä eteenpäin ja portaat ylös toiseen kerrokseen. Pari Sindaccoa ehti kuolla luoteihin, mutta jotkut syöksyivät paikalle hyökännyttä kaksikkoa kohti. Sitä varten CJ: llä ja Garylla olikin puukot - eräs henkivartija sai sellaisen suoraan rintaansa ja CJ piti sitä siinä välittämättä verestä. Hänestä tuntui aivan samalta kuin Jizzyn tappamishetkellä. Hopeainen veitsi sai oitis uuden värityksen ja viimein, kun hän irrotti, Sindacco kaatui taaksepäin ja jäi istuma-asentoon seinää vasten. Garyn vastustaja puolestaan sai veitsen raa' asti suuhun ja sitä kautta pään läpi, mutta kuoli sentään nopeasti ilman hirvittäviä tuskia.

Vasemmanpuoleisesta huoneesta ei tullut enää ketään, mutta oikealla oli vielä porukkaa. Se oli aika samanlainen kuin se huone, jonka CJ ja Gary olivat nähneet takapihalta, mutta siellä oli vain yksi sohva ja TV, josta tuli parhaillaan Republican Space Rangers -lastenohjelmaa. Huoneessa oli kolme vihollista, jotka yrittivät tarttua aseisiin, mutta liian myöhään. CJ haastoi rotevimman, kun Gary hyökkäsi kahden pienikokoisemman päälle hypäten samaan aikaan näiden niskaan ja vetäen taaksepäin. Heikompi kaatui lattiaan, löi päänsä ja pyörtyi, mutta isompi ei niin vain suostunut kaatumaan, vaan ravisti Garyn irti ja kääntyi nyrkit ojossa tätä kohti. CJ: kin taisteli pelkät kädet aseenaan omaa vastustajaansa vastaan ja iski tätä vatsaan niin kovaa kuin saattoi, jolloin Sindacco ulvahti kivusta. "Älkää oikeasti olko näin huonoja, hävettää oikein!" hän huusi toruvalla äänellä ja tönäisi yhä vatsaansa pitelevän vihollisen taaksepäin, jolloin tämä törmäsi kirjahyllyyn ja pari ylähyllyn kirjaa putosi hänen päähänsä. CJ hekotti vieressä ja ryntäsi pois huoneesta kohti portaikkoa, kun Gary harhautti vastustajansa hyökkäämään väärään suuntaan, kiersi taakse ja potkaisi ahteriin niin kovaa kuin jaksoi, ja sitä seurasi vielä pään iskeminen jakkaraa vasten, mikä viimeisteli taas yhden vihollisen. Sen jälkeen Gary lähti huoneesta ja lähti keittiöön, jossa oli vain yksi Sindacco, joka vaikutti olevan joku Danielin henkilökohtainen kokki. Tämä tosin näki Garyn peilin kautta turhan aikaisin ja kääntyi vetäen samalla keittiöveitsen käteensä. "Hei! Sinähän olet yksi niistä, jotka pomo käski tappaa heti kun nähdään! Tästä saat!" kokki karjaisi ja syöksyi eteenpäin veitsi ojossa, mutta Gary hyppäsi pöydän yli pois veitsen ulottuvilta. Hän otti oman veitsensä käteen ja hyppäsi takaisin suoraan kokin eteen. Tilanne oli samanlainen kuin Armandon ja Devilin veitsitaistelu vanhassa tutussa satamasodassa, mutta tällä kertaa se ei ollut niin merkittävä. Gary kuitenkin sivalsi veitsellään eteenpäin niin taidokkaasti kuin pystyi, vaikkakin kokki oli häntä kokeneempi tällaisessa taistelussa. He jatkoivat taistelua uunien ja jääkaappien ohi käytävään, kun yläpuolelta kuului melskettä - CJ: kin oli näemmä alkanut höykyttää vihollisia.

Kun veitsisotaa oli jatkunut jo aimo tovi ja Gary ja kokki olivat jatkuvasti blokanneet toistensa iskuja, kuului kova huuto: "ÄKKIÄ YLÄKERTAAN!" Ääni kuului CJ: lle, joten Gary juoksi kohti portaikkoa, josta putosi jotain ja hän kavahti hieman, kunnes näki sen olevan yksi vihollisista, joka oli vetää kokilta jalat alta pudotessaan. Yläkerran ensimmäinen huone oli melko tavallisen näköinen, siellä oli muutamia tuoleja siellä täällä, takka eräässä reunassa ja karhuntalja sen vieressä. Huoneesta pois johti vain yksi ovi. CJ oli valtavan lipaston kanssa portaiden yläpäässä, ja kun Gary luikahti ohi, hän vieritti sen alas ja se osui suoraan ylös yrittäneeseen kokkiin, jonka veitsi luiskahti kädestä ja hän lensi painavan lipaston työntämänä kranaatin tuhoamasta oviaukosta ulos ja eteenpäin niin kauan kuin kitka salli. CJ pudotti pari muutakin tuolia lähinnä barrikadeiksi, ja ne olivatkin juuri sopivan kokoisia tukkimaan portaikon lähes täysin, jolloin olohuoneista tulleet, jäljellä olevat Sindaccot jäivät jumiin ainakin joksikin aikaa. Seuraavaksi CJ kuitenkin jo lähti tutkimaan muita huoneita ja löysi enimmäkseen vain peruskopperoita eikä juurikaan vihollisia. Toisen kerroksen kaikki huoneet sijaitsivat käytävän varressa, ja joissakin huoneissa oli vihamielisiä Sindaccoja. Eräästä kuului vaarallisen kuuloista aseiden latailua, joten Gary veti rynnäkkökiväärin esille samalla kun CJ posautti oven auki. Ennen kuin kukaan huoneessa ollut ehti tehdä mitään lähinnä kovan säikähdyksen takia, luodit liisivät jo halki huoneen ja iskeytyivät Sindaccojen rintaan, päähän, käsiin ja jalkoihin ja nämä tiputtivat samalla aseensa, joihin kuului erään tapauksessa pumppuhaulikko, joka olisi voinut aiheuttaa pahaakin jälkeä. "Mä vähän veikkaan, että Di on kolmannessa kerroksessa!" CJ murahti heidän koluttuaan jo pari huonetta ilman onnea, joten he alkoivat siirtyä käytävän toisessa päässä olevaan kolmannen kerroksen rappukäytävään samalla kun heidän rakentamansa barrikadi oli vähitellen murtumassa.

Niko oli päättänyt ottaa riskin ja varjostaa Vincentiä. Hän otti Sprunk-tölkin mukaan, maksoi kaikesta mistä piti maksaa, ja poistui kahvilasta. Edelläpäin Vincent nousi kiiltävän punaiseen Intruderiin, joka paistoi väkisinkin muiden autojen seasta värinsä ansiosta. Nikonkin auto kyllä erottui, sillä vaikkei sininen ollutkaan erityinen väri, Coquettea ei kaikilla ollut, mutta onneksi Vincent ei näemmä missään välissä epäillyt, että häntä seurattiin, sillä hän vain ajoi autoa tasaiseen tahtiin kohti Alderneyhyn vievää siltaa. Niko pyrki noudattamaan joka välissä liikennesääntöjä, ettei hänen seuraamisoperaatiotaan huomattaisi. Hän pyrki miettimään koko matkan, kenelle Vincent oli lähettänyt sähköpostia. Todennäköisimmät kohteet olivat tietenkin Daniel ja Dimitri, mutta loppujen lopuksi vastaanottaja ei ollut tärkein, vaan aihe. Liittyikö se kenties jotenkin vallankaappaukseen Liberty Cityssä? Hän ei tietenkään voinut hyväksyä sellaista, ei varsinkaan pahimman vihollisensa Dimitri Rascalovin tekemänä, mutta hän oli jokseenkin sitä mieltä, että tässä jutussa ei 'Dimmu' ollut mukana, sillä kun he olivat ajaneet Alderneyhyn, Vincent ei suinkaan ajanut kohti niitä paikkoja, missä Dimitrin luulisi viettävän aikaansa, vaan pikemminkin tämä ajoi kohti kartanoaluetta. Aika kului tuskallisesti ja Nikon päätä vaivasivat jatkuvat ajatukset, kun Vincent käänsi autoa melkein joka risteyksessä. Pahinta oli kuitenkin se, kun valtavaa bensalastia kuljettanut rekka oli sattunut päätymään hänen ja Vincentin väliin, ja ellei Intruder olisi ollut niin helppo huomata, seuraaminen olisi päättynyt siihen. Viimein kohteeseen kuitenkin päästiin, ja illan hämärtämä, haamulinnalta näyttävä Deadguy Estate tuli näkyviin korkealle kohoavana. Vincent pysäköi auton portin eteen, otti autonsa hanskalokerosta pienen esineen ja näpytteli siihen neljä numeroa, vaikkei Niko sitä nähnytkään. Yhtä kaikki portit avautuivat niristen, ja Vincent kurvasi sisäpuolelle. Ne alkoivat saman tien sulkeutua, joten Niko syöksyi pois autonsa kyydistä ja juoksi niin kovaa kuin saattoi niiden sisäpuolelle, ja piiloutui puun varjoon Vincentin poistuessa autosta juuri silloin. "Hrmh?" tämä ihmetteli tuijottaen porttia. "Voisin vannoa, että joku seurasi minua sisään..." Sen enempää ajattelematta hän käveli kohti ovea ja huudahti hämmästyksestä nähtyään sen olevan räjäytetty irti.

CJ ja Gary olivat nyt kolmannessa kerroksessa. Portaiden yläpäässä oleva huone ei ollut mitenkään erikoinen - siellä oli kirjahyllyjä pari kappaletta, muutama nojatuoli sekä yksi lipasto irti seinästä. Heti vieressä oli yksi ovi vasemmalle ja yksi eteenpäin, mutta kumpikaan ei lähtenyt huoneesta minnekään. Heistä tuntui siltä kuin tien päähän olisi tultu. Gary käveli hetken aikaa pitkin huonetta ja katseli ympäriinsä, mutta hiljeni sitten yhtäkkiä. CJ: kin piti itsensä hiljaisena - läheisestä huoneesta kantautui vaimeaa puhetta. Gary painoi heti korvansa ovea vasten, kuunteli muutaman sekunnin ajan ja hihkaisi: "Se on tämä, tämä on oikea!" CJ näytti myös ilahtuneelta ja kuunteli itsekin. Gary alkoi yrittää oven kampeamista väkisin auki. "V*tun - v*ttu - tämä - ovi - ei - vain - aukea..." hän ärisi tarttuessaan kaksin käsin ovenkahvaan ja riuhtoessaan sitä niin, että kolinaa vain kuului ympäriinsä. "Rauha! Etsi vaikka jotain tiirikaksi kelpaavaa!" CJ huusi ärtyneenä. Hän ei tajunnut, miten Garylla oli aikaa vihastua sellaisella hetkellä. Hetken aikaa he vaihtoivat äkäisiä katseita, mutta sitten Gary alkoi näyttää taas leppoisammalta, kun hän veti lipaston laatikot auki. Alhaalta alkoi kuulua epäilyttävää kolinaa, mikä saattoi kertoa vain siitä, että väkeä oli alkanut kerääntyä kartanon sisäpuolelle. CJ erotti selvästi kiukkuista karjuntaa ja komentoja Sindaccoille, joiden juoksuaskeleet kantautuivat alhaalta. Hetken päästä Garyn kasvot tulivat taas näkyviin ja hän puristi avainta kädessään. "Näin se tehdään." hän tokaisi hiljaa ja käänsi, jolloin ovikin avautui. CJ seisoi aivan hänen vieressään ja he katsoivat sisälle, jolloin heidän näkyviinsä erottui neljä Sindaccoa pareittain jakautuneena, kaksi Dianan molemmilla puolilla pakoyrityksiä estämässä ja kaksi heistä syöksyi suoraan kaksikkoa päin säikäyttävästi. Gary oli tosin valmistautunut siihen toisin kuin CJ, ja niinpä hänellä oli aikaa iskeä nyrkki eteenpäin ja suoraan vihollisen kasvoihin. CJ vain kaatui oman vastustajansa kaatamana lattiaan ja tunsi erittäin epämiellyttävää oloa. Hän yritti kaivaa asettaan esiin, mutta ei ulottunut siihen, kun nyrkit takoivat häntä kaikkialle minne ylsivät...

"ÄLÄ KOSKE PARHAASEEN KAVERIINI!" Gary karjui ja Sindacco näytti aluksi hölmistyneeltä, mutta ennen kuin tämä ehti edes kääntää kasvojaan huutoa kohti, Gary hyppäsi jalka edellä tätä päin ja potku osui Sindaccon rintaan. Iljettävä krusahdus kieli siitä, että kylkiluita meni poikki siinä rytäkässä. CJ oli aivan mustelmilla kaikista kohdista, mihin häntä oli osuttu, mutta Gary auttoi hänet pystyyn ja otti kranaatin esiin, sillä nyt kuului juoksuaskeleita portaikosta. "Sokka irti ja näytöstä peliin!" hän murahti ja vilkaisi vähäksi aikaa sivulle, jossa vanginvartija-Sindaccot eivät tienneet, mitä tehdä, kun heillä ei ollut edes aseita käsissä, mutta he eivät voineet hyökätäkään, tai muuten Diana pääsisi pakoon. Juuri kun portaissa alkoi näkyä hyökkääjien varjoja, kranaatti räjähti ja kaksi vihollista kaatui silmänräpäyksessä kuolleina taaksepäin kaataen kolmannen ja neljännen niin ikään alas. Joku huusi taas raivosta alhaalla, mutta vaikka CJ tunnisti äänen, hän ei millään keksinyt, kuka siellä oli. Pari muuta vihollista selvisi ylös asti, ja vasta nyt 'vankihuoneessa' olevat kaksi alkoivat ottaa askeleita lähemmäs. "Pidä vanki aloillaan." toinen heistä sanoi ja hyökkäsi kohti CJ: tä, joka syöksyi taaksepäin Sindaccon kaatuessa rähmälleen hänen jalkojensa juureen - se kaatoyritys epäonnistui pahasti. Gary potkaisi omalta vastustajaltaan aseen kädestä, mutta toisella oli sellainen yhä, ja se oli osoitettu suoraan CJ: hin. "VARO!" Gary huusi, ja juuri ajoissa - pistooli laukesi, mutta ei osunut muuhun kuin seinällä olevaan Dice Deadguyn muotokuvaan, kun Gary tyrkkäsi CJ: n pois alta ja sen samaisen lipaston taakse, mistä avainkin oli napattu. "Pysy siinä suojassa!" hän sähähti ja kääntyi takaisin kohti vihollisia. Sindaccot kävivät vähiin ja pian ainoat paikalla olevat ja elävien kirjoista löytyvät olivat Dianan polvillaan pitävä ja asetta vihdoin ja viimein kädessään puristava tyyppi sekä Garyn maata vasten takoma vihollinen. CJ ei uskaltanut liikkua paikaltaan millään, mutta sitten joku astui sisään.

Se oli Vincent Westwood. Hän katsoi hölmistyneenä pitkin huonetta. Gary iski Sindaccoa viimeistä kertaa lättyyn ennen kuin nousi seisomaan ja huomasi Vincentin vasta nyt. "Mitäs meillä täällä?" tämä kysyi vihaisena. "Uhkarohkea yritys hyökätä! Gary Perkinsistä olisin ehkä uskonutkin tämän...vai olisinko sittenkään? Noh, minä kuitenkin sanon sinulle jotain...PYSY ALOILLASI TAI LIKKA ON MENNYTTÄ!" Hän vinkkasi Sindaccolle, joka ei irrottanut otettaan MP5: sta, joka oli puolestaan puristettu tiiviisti Dianan otsaa vasten. "Ja mitä sinuun tulee, Perkins..." Vincent kääntyi taas Garyyn päin. "Tulitko yksin?" hän kysyi silmät kapeina, kun Gary kiersi vähän matkaa ja perääntyi vähän matkaa taaemmas, kohti nojatuolia, mutta pysähtyi vähän matkan päähän siitä. "Kyllä tulin yksin!" hän huusi. Vincent näytti epäluuloiselta - hän käveli Spas-12 kädessään lähemmäksi, kunnes oli vain lyhyen matkan päässä Garysta. "MINÄ EN TYKKÄÄ VALEHTELUSTA!" hän mylvi. "Toistan - tulitko yksin? Oliko CJ mukana?" Garyn ilme vääntyi kiukkuun, kun hän katsoi syvälle Vincentin vihreisiin silmiin. "CJ ei liity tähän millään tavalla, ja se sinun pitäisi alkaa oppia! Odotas vaan, et sinäkään kauaa selviä tässä sodassa!" Vincent näytti hetken siltä kuin voisi lyödä, mutta hänen suunsa vääntyi sitten taas iloiseen ilmeeseen. "Okei. Sinun valintasi, Perkins. En syytä sinua tästä, mutta tuo oli sellainen loukkaus, etten tykkää siitä." Gary tuijotti häntä yhä sisukkaana, perääntyi askeleen verran ja Vincent hymyili yhä vain leveämmin. CJ oli harmittavasti kuluttanut kaikki panoksensa aiempiin vihollisiin ja kyykki siinä takana, mutta sitten Vincent säikäytti hänet totaalisesti.

Hän ampui haulikolla eteenpäin ilman varoitteluja ja luoti osui suoraan Garyn rintaan. CJ ei uskaltanut huutaa kauhusta, koska hän ei halunnut saman kohtalon koituvan hänelle, mutta silti silmät täyttyivät kyynelistä ja tunnetila surun ja vihan risteytyksestä, kun Gary kaatui hiljalleen taaksepäin sisukas ilme yhä kasvoillaan; hänen ruumiinsa luhistui nojatuoliin, joka oli tarkalleen hänen takanaan, ja jos verta ei olisi pulpunnut niin paljon kohdista, joihin haulikonpanokset olivat iskeytyneet, Garyn olisi voinut luulla nukahtaneen tuoliin. CJ ei vain uskaltanut hyväksyä sitä, mutta totta se vain oli...

To Be Continued.

Lainaus:09.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Mercenaries - Osa 2 - World in Flames

No, en enää tältä mitään kummempia odotellut, mutta kuinkas ollakaan, olet palannut. Nimi täsmää tarinaan ehkä lähinnä vertauskuvallisesti, mutta hyvä nimi se on. Nimeä en kuitenkaan tässä ole arvostelemassa, vaan tarinaa, erittäin loistavaa tarinaa. Olet ottanut neuvoista vaarin ja parantanut roimasti. Tarina etenee erittäin sujuvasti, eikä tapahtumista ole vaikea saada selvää. Tylsyydestä ei ole tietoakaan, kiitos taas vaihteeksi onnistuneelle kerronnalle ja kuvailulle. En osaa kuvailla kuvailun hienoutta, mutta on se kyllä kautta linjan hatunnoston arvoista. Toimintaa ja jännäämistä mukana melko sopivassa suhteessa ja pituus kohdallaan. Tosiaan mukaan sattui yllätys jos toinenkin. Ennen kaikkea teit loistavan tarinan, Carbonox. Jatka nyt jumalauta samaan malliin. :)

+ Kerronta kaikilta osin toimivaa ja monipuolista.
+ Toimintaa, jännitystä ja rauhallisempia kohtia sopivassa suhteessa.
+ Juonipuoli yllätti positiivisesti

- Mitäpä tuota väkisten kitisemään. Ei siis mitään mainittavaa.

9

-

Jaa-ah, nyt kun on loma alkanut niin voisi kait kirjoitella uutta (Snaider kyllä sitten myös :D). Tänään muokkailen omaa alkuani ja jatkan kukaties loppuun asti.

-

Pitääpä yrittää saada minunkin tarinaa aikaiseksi, kun kerta on vähän pitempi lakisääteinen tauko koulusta.

Idoita otan tokkiisa vastaan, mutta kaipa sitä selvitään ilmankin.

Nooh, mitenkäs menee tämän Alexanderin taustan kehityksessä?

En taidakaan puhua tähän vielä mitään, koska saattaa pilata muiden lukuilon...mutta tänään siis voitte hyvillä mielin odottaa Mercenariesin kolmatta osaa.

Lainaus:11.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Nooh, mitenkäs menee tämän Alexanderin taustan kehityksessä?

En taidakaan puhua tähän vielä mitään, koska saattaa pilata muiden lukuilon...mutta tänään siis voitte hyvillä mielin odottaa Mercenariesin kolmatta osaa.

Vähän puolitiessä se on vielä. Voisitko auttaa vielä pikkuisen?
YV:llähän laitoit jo jotain, mutta jos jotain tulee mieleen, niin laita tähän spoilerilla koko pska.

Mahtava nimi on tarinalla... Onneksi vaikutteita ei ole otettu ainakaan Mercenaries (osa) 2 World in Flamesista... :D

Carbonox Stories:

Mercenaries - Osa 3

Järkytys levisi joka puolelle CJ: tä, joka vain kykki lipaston takana kykenemättä liikahtamaan millään tavalla. Äsken näkemäänsä hän ei nimittäin voinut mitenkään uskoa. Vain vähän aikaa sitten huoneeseen tullut Vincent oli ampunut Garyn, jonka ruumiista valui yhä tasaisesti verta ja sitä oli vaikea kuvitella. Vaikka tunnetila paheni jatkuvasti jokaisen katseen myötä, CJ kohotti päätään nähdäkseen ruumiin vielä kerran. Se oli valitettavasti virhe, sillä juuri silloin päänsä kääntänyt Vincent näki hänet ja molemmat karjaisivat, vaikkakin eri äänensävyillä. CJ säikähti, mutta Vincent näytti riemastuneelta. "Arvasinhan minä, että sinä olet täällä, koska sinuthan tänne alun perin houkuteltiin!" tämä huusi iloisena ja kohotti haulikkonsa. Samaan aikaan kun hän laukaisi, CJ kumartui lipaston taakse, mutta yksi luodeista ehti osua hänen selkäänsä. Se ei vain häntä haitannut, sillä nyt hänen suonensa täyttyivät silmittömästä vihasta, jonka kaltaista hän ei ollut ennen tuntenut itsessään, ei edes silloin kun Salvatore oli kuollut. Hän ei edes välittänyt normaalisti pistelevästä kivusta luodin osuessa häneen, vaan häntä kiinnosti vain tappaminen, ja koska puukosta eivät voineet panokset loppua, sen hän otti käteensä ja valmistautui iskemään. Valitettavasti Vincentin ilmaantuessa lipaston taakse aikaa ei riittänyt, ja CJ syöksyi vuorostaan toiselle puolelle. Laukaukset osuivat summamutikassa huoneen kulmassa olevaan pöytään ja samaan lipastoon, jota nuo kaksi toisiaan vihaavaa miestä kiersivät, toinen jahtasi, toinen pakeni, vaikkakin täynnä vihaa. Vincent jatkoi ammuskelua ja yritti kiertää raivoissaan CJ: n eteen, mutta ei saanut kunnollista tulosta aikaiseksi. Lopulta kävi niin, että he kohtasivat toisensa silmästä silmään ja hetkessä olivat veitsi ja haulikko ojossa. "Mitä mahtaakaan veljellesi tapahtua silloin kun olet kuollut?" Vincent kysyi ampumatta kuitenkaan laukaustakaan. "Voi voi, silloin taidan olla tappanut jo aivan liikaa Johnsoneita siedettäväksi, vai mitä?" Hän nauroi ja CJ oli jo syöksymässä kohti, kun portaista kuului taas kävelyä ja kumpikin kääntyi katsomaan.

Tulija oli Daniel. Hän oli melko hämmästyneen näköinen katsoessaan pitkin aluetta, eikä aivan syyttä suotta. Ensimmäinen silmiinpistävä asia oli se, että vankihuoneen ovi retkotti auki, joskin Diana oli yhä sisällä viimeisen pystyssä olevan henkivartijan vieressä, mutta muutenkin kaikki oli Danielin silmissä yhtä sekasortoa. Sindaccoja makasi pitkin lattiaa, Gary retkotti raajat levällään ja veren yhä valuessa vaaleassa, joskin jo hitusen punaiseksi sieltä täältä maalautuneessa nojatuolissa ja CJ ja Vincent olivat ikään kuin kivettyneet asentoihinsa, kun he osoittivat toisiaan omilla aseillaan. Seurasi pingottunut hiljaisuus, jonka päätti lopulta Danielin vihainen kysymys: "Mitä v*ttua täällä on tekeillä? Tuossa autotallissa oli p*rkele vieköön eristelevyt ympärillä, joten en kuullut, mitä täällä tapahtui, mutta en kyllä olisi uskonut, että näin olisi voinut käydä! Miksi lempinojatuolini on tahrittu verellä? Miksi ärsyttävä siskoni on vain yhden Sindaccon vahtima? Miksi kaikki muut makaavat lattialla? Miksi kartanoani on rikottu joka puolelta?" Hän puhui kuitenkin Vincentille eikä CJ: lle, joka oli aluksi ihmeissään, mutta odotti sitten kuumeissaan vastausta. Vincent alkoi änkyttää jotain epävireistä, mutta kun Daniel kurtisti kulmiaan, tämän sanoista sai jo selvää. "No kun en kuules mahtanu tälle sotkulle mitään! Mä lähetin sulle sähköpostia siitä, et sun kannattais mieluummin tappaa Di ku antaa noiden löytää sitä, mutta sä et vastannu! Ja mua varjostettiin nettikahvilas, mikä vaikeutti koko hommaa aina vaan pahemmin! Sit etin sua sisältä, mutta jotku kerto mulle, että yläkerras on huligaaneja, ja niin totta vie oli! Joten mä tulin tänne ja ammuin ton pikkujäbän, joka yritti uhitella ja väitti, ettei Johnsonin poika ole täällä, vaikka oikeesti tää saasta piileskeli tän lipaston takana! Ja ton huoneen ovi oli auki jo sillon ku tulin!" Sanat olisivat ehkä vakuuttaneet jonkun muun, mutta eivät Danielia, joka puristi puukkoa kourassaan. "Vie CJ sisälle, haluan keskustella sen kanssa." hän käski ja Vincent totteli ottaen samalla CJ: n puukon itselleen.

Kun hänet oli retuutettu sisään, hän pyrki olemaan katsomatta taakseen, sillä vaikkei hän nähnytkään Danielia, hän tiesi, että tämän kasvoilla paistoi suunnastaan raivostuttava virne, jonka tyrehdyttämiseen tarvittaisiin varmasti jo enemmän kuin huonoja uutisia toimittava lähetti. Kun ovi oli suljettu, Daniel murahti: "Katso minua!" ja CJ kääntyi, joskin vasta silloin kun huoneessa ollut Sindacco tökkäsi häntä aseella kylkeen. Virne oli vielä ärsyttävämpi kuin mitä CJ oli kuvitellut, ja hänet viitottiin istumaan laatikon päälle. Vähän aikaa hän ja Daniel katsoivat suoraan toistensa silmiin ja ilmeet eivät muuttuneet miksikään. "No niin," Daniel tokaisi. "No niin, näyttää siltä, että pikku juoneni onnistui yli odotusten! Taitaa olla turha enää tätä todetakaan, mutta ellet tiennyt, tämä kaikki oli vain sitä varten, että saisin sinut jymäytettyä tänne, ja sitä kautta kidnapattavaksi ja ennen pitkää tapettavaksi! En olisi tehnyt näin, jos olisit pitänyt näppisi erossa isoista asioista. Olen ollut ennenkin tekemisissä Johnsoneiden kanssa ja tiedän kaiken oleellisen teidän suvustanne. Vincent puhui kyllä totta - veljesi murtuisi lopullisesti, jos kuolisit, koska hänen sukuaan on jo muutenkin revitty aika pahasti. Mutta emme ole täällä kertaamassa sukupuutasi, olen täällä pitämässä hauskaa. Oliko mukavaa nähdä kaverisi kaatuvan nojatuoliini?" Ilme oli taas niin raivostuttava, että jos CJ: llä olisi ollut puukkonsa kädessä, hän olisi iskenyt sen Danielin rintaan sen kummempaa miettimättä. "Valitettavasti en voi viettää kauheasti aikaa kanssasi, koska minulla on vähän bisneksiä Dimitrin kanssa." Daniel jatkoi muka surullisena ja alkoi kävellä pois huoneesta. "Vince, sinä jäät taloon vahtimaan, ja jos nuo pääsevät karkuun, sinä olet siitä vastuussa." hän murahti vielä kiukkuisena ja lähti suunnilleen yhtä kiukkuinen Vincent ja se yksi Sindacco mukanaan pois huoneesta, jättäen CJ: n ja Dianan yksin sisään. Kiukku tuntui yhä kukistavan kaikki muut CJ: n mielialat, mutta hiljalleen hän rauhoittui ja istui nojaamaan seinää vasten.

"G-Gar..." Diana änkytti kuitenkin melko pian saamatta sanaa kuitenkaan suustaan, vaikka yritys olikin kyllä kova, ja CJ sanoi asiat suoraan, vaikkei olisi koskaan toivonut toteavansa noin. "Gary kuoli..." hän sanoi hiljaa ja nielaisi itsekin. Hän ei vain voinut kuvitella, että se oli noin vain totta. Mieleen valahti hetkessä paljon muistoja siitä, kuinka he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet ja oitis lähteneet hyökkäykseen, ja kuinka hän oli kertaalleen luullut Garyn kuolleen. Se oli kuitenkin pelkkä pahainen autokolari, joka ei jälkeenpäin tuntunut tavalta, jolla Gary Perkinsin voisi maan päältä viedä. Aivan toista oli kuitenkin haulikonlaukaus lyhyeltä etäisyydeltä suoraan rintaan. Se aiheutti vain vähän kipua, mutta CJ tiesi silti, että osa hänen elämänsä sisällöstä oli repeytynyt kertaheitolla irti, ja se ei ollut ensimmäinen kerta kun tekijä oli Vincent. Tällä oli sentään aiemmin tilillään niin Beverlyn kuin Ryderin murhat, mutta kolmas oli jo liikaa. "Viimeinen murhasi," hän ajatteli kuumeisesti ajatellen samalla mitä hurjimpia unikuvia. Ensimmäisessä Vincent juoksi moottorisaha kädessään, mutta kompastui ja saha repi hänen naamansa palasiksi, seuraavassa hänet oli sidottu ja hän meni liukuhihnaa pitkin hiljalleen kohti sirkkeliä murskautuen taas verisiksi palasiksi, ja kolmannessa CJ itse ahdisti Vincentin kallionkielekkeelle ja ampui tämän haulikolla sieltä alas suoraan kivikkoon. CJ alkoi käkättää murhanhimoisesti, kunnes kyllästyi ja tiesi, ettei senhetkisessä tilanteessa ollut mitään nauramista. "Kuules, kun sä olet asunut tässä talossa jotain...no, varmaan muutaman vuodenkin jo, niin varmaan tiedät tien täältä pois?" CJ kysyi varovasti, vaikka olikin jo varma vastauksesta takaisin. "Tarkalleen 27 vuotta, eli yhtä kauan kuin olen elänyt, ja ei, tämä huone on melkoisen hankala." Diana selitti. "En ole edes paljon viettänyt aikaa tässä, mutta sen voin sanoa, että jos täältä hyppää alas, niin rikkoo aika paljon luita, joten ovesta ulos ja sisäpuolelta pakoon on ainut reitti, mutta kuten näkyy - se ei taida tällä kertaa toimia." Hän näytti aika surkealta ja CJ: kin käveli turhautuneena ikkunalle. "Gary olisi varmaan mahtunut tästä." hän tokaisi, mutta lopetti heti puheensa ja vaivaantui kääntäessään katsettaan ovelle, jonka takana olevassa nojatuolissa ilmeisesti makasi yhä hänen hyvän ystävänsä kuollut ruumis.

Niko oli jo ehtinyt hivuttautua lähelle kartanon sisäänkäyntiä, mutta ei ollut pystynyt menemään sisään aiemmin liian monen vihollisen vuoksi, eikä hänellä itsellään ollut tarpeeksi aseistusta kaikkia niitä Sindaccoja vastaan, joita hän ei vain tiennyt kuolleiksi jo siinä välissä. Kun Daniel lähti talosta pois äärimmäisen vihaisen näköisenä ja pyöritellen puukkoa kohti omaa urheiluautoaan, Niko hiippaili aivan räjäytetyn aukon viereen ja kuunteli. Ensimmäinen kerros vaikutti autiolta sen perusteella, että kenenkään päästämiä ääniä, ei edes syömistä tai vastaavaa, ei kuulunut mistään. Toisessa tosin vaikutti olevan jossain määrin vihollisia, mutta sillä ei ollut vielä väliä, joten hän hiipi sisään, tarkisti sekä vasemmalla että oikealla olevat huoneet ja alkoi ryömiä portaita ylös. Se oli kyllä tiedossa, että jos joku nyt tulisi niitä alas, hän olisi ansassa. Hän tunnusteli kaikkea, mitä hänellä oli mukana, mutta mitään ei vain meinannut löytyä hänen omia nyrkkejään lukuun ottamatta ja kun hän pääsi huipulle saakka, hän kohotti päätään nähdäkseen huonetta. Vincent istui sohvalla takan ääressä ja luki sarjakuvalehteä, mutta onneksi sohva oli käännetty poispäin, joten äänettömämmin kuin koskaan Niko ryömi tämän takaa ja varmisti joka liikkeellä, ettei ääntä vain voinut kuulua. Pian Vincent murahti ja Niko pysähtyi siihen paikkaan sydämen tykyttäessä, mutta murahdus johtuikin vain sarjakuvasta, ja pian Vincent purskahti äänekkääseen nauruun nähtyään ilmeisesti jotain hauskaa. Niko huoahti tietäen, ettei hänen läsnäoloaan oltu vielä huomattu, ja jatkoi ryömimistä pois huoneesta pysyen niin lähellä reunaa kuin mahdollista, jotta Vincent ei huomaisi edes vilahdusta hänestä. Heti kun hän oli kiertänyt pois tuosta vaarallisesta huoneesta, hän joudutti liikettään, mutta pysyi silti tiiviisti lattiaa vasten ja kuunteli ovien taakse. Kylpyhuoneen ovi oli apposen auki ja sisällä näytti aika brutaalilta, sillä yksi Sindacco makasi kuolleena kylpyammeessa ja verta oli joka puolella, kun toinen puolestaan oli pää alaspäin vessanpöntössä ja samantyylinen sarjakuvalehti kuin Vincentin lukema aivan lähellä maassa - ilmeisesti nämä olivat olleet tekemässä päivärutiinejaan, kun Gary ja CJ olivat tulleet, ja lopputulos oli arvattavissa. Niko ei voinut syyttää ystäviään, mutta tiesi näiden henkilöiden tappamisen loppuviimeksi melko turhaksi. "Tunteettomia olette, hyvät herrat, teillä on vielä vähän oppimista." hän mutisi miltei äänettömästi ja lähti eteenpäin.

Alderney State Correctional Facility ei ollut mitenkään tavallisuudesta poikkeava paikka, vaikka sinne oli päätynyt kolme uutta vankia. Bledar ja Kalem todettiin ilmeisesti kyllin pahoiksi päätyäkseen mukavan pitkäksi aikaa vankilan muurien sisään, ja Dardanin joutuminen samaan paikkaan oli itsestäänselvyys ennen tuomarin päätöstä pakottaa hänet elinkautiseen törkeästä terrorismiteosta ja poliisin vastustusyrityksistä. Joey McLaggenin kopla oli edelleen myös muurien sisällä ja pomomies itse näytti ärtyneeltä, kun hän marssi käytävää pitkin kohti omaa yksityisselliään takanaan pamppua heilutteleva, Francikselle onnistuneen lentokoneraportin tuonut Angel Cougar. McLaggenin kovin hankaluus pakoonpyrkimisessä oli se, että hän pääsi näkemään Jeffin, Clarencen ja Eddien vain ulkoilutaukojen ja ruokailujen aikana, muuten hän joutui viettämään aikaa yksin omassa sellissään, jossa oli kyllä aikaa miettiä, mutta se olisi paljon helpompaa porukalla, koska kaikkien itsekeksimien suunnitelmien lateleminen yhteisen ajan aikana voisi johtaa siihen, että joku kuulisi ja pilaisi hyvät pakoonpyrkimykset saman tien. Jotain oli sentään jo saatu aikaan, ja se oli tiedossa, että albanialaiset olivat erityisen yhteistyökykyisiä. Näitä pidettiin vankilan kovimpina tulokkaina kovimpien tekojensa ansiosta, joten he olivat suosittuja, ja nopeasti McLaggen saikin heidät omalle puolelleen, joten neljän henkilön kopla paisui nyt seitsemään jäseneen. Se helpotti asiaa merkittävästi, mutta Dardan, joka joutui niin ikään viettämään suurimman osan ajasta yksityisessä sellissä, ei vain ollut samalla osastolla ilmeisesti juuri siksi, ettei tämä pääsisi kehittelemään pakosuunnitelmia McLaggenin kanssa. Francis McRearyn maine varmasti häviäisi kuin tuhka tuuleen, jos kaksi kovinta rikollista pääsisivät yhteistyön ansiosta pakoon.

CJ: n katse oli kiukkuinen. Hän ei edes huomannut ajankulua, vaikka kello oli suoraan hänen päänsä yläpuolella ja takutti tasaiseen tahtiin. Hän vain etsi katseellaan kaikkia eläviä olentoja, mitä näki, mutta puutarhassa niitä ei ainakaan ollut. Lähimmäksi ylsivät Danielin puutarhatontut, mutta nämä eivät vain voineet elottomuutensa vuoksi auttaa. Ympärillä olevan maiseman turhuus oli erittäin masentavaa ja vihdoin CJ veti itsensä kauemmas ikkunasta. Lihakset tuntuivat jäykistyneiltä, joten hän rentoutui istumalla tuolille ja lepäsi siinä hetken. "Kauanko Dani aikoo pitää meitä täällä?" hän kysyi välinpitämättömällä sävyllä ja nojasi yhä vain tiiviimmin seinään. Diana, joka oli etsinyt viimeisimpien minuuttien aikana kaikkea hyödyllistä huoneesta, nosti nyt päätään lipastorivistöistä. "No en tiedä...;se varmaan aikoo tappaa sinut, ei millään pahalla mutta tottahan se on. Muuten sitten saattavat asiat olla kuules niin, että minut se vapauttaa, mutta takuulla keksii jotain iljettävää itsellenikin, joten käytännössä samassa veneessä ollaan." hän mutisi. "Eikä mitään hyödyllistä löydy." hän lisäsi nähtyään CJ: n kysyvän katseen. Seurasi taas pingottunut hiljaisuus. CJ ei keksinyt mitään sanomisen aihetta - Gary ei tullut kysymykseenkään sellaisella hetkellä juuri järkytyksen jälkeen, mutta juuri kun hän avasi suunsa sanoakseen vain jotain, oven takaa kuului hämmästyttävän kovaa meteliä. Se alkoi kilinällä, jota seurasivat juoksuaskeleet ja tappelun ääni. CJ kavahti - joku oli ilmeisesti saapunut taloon, mutta joutunut yllätetyksi, vai oliko siinä sittenkään käynyt toisinpäin? Äänet loppuivat yhtä nopeasti kuin ne alkoivat, mutta CJ nosti itsensä vaikka väkisin tuolista ja alkoi itsekin koluta huonetta. Kirjahylly ja lipasto oli jo tutkittu, mutta pari pöytää täynnä esineitä niiden päällä olivat vielä koskemattomia, joten niiden kimppuun hän kävi mumisten epäselvästi. Hän ehti kuitenkin nostaa pois pöydältä vain pari suurta tietosanakirjaa, kunnes hänen yllätyksekseen Dianan kysyvä ääni kuului vain parin askelen päästä takaapäin. "Öh - CJ? Aika harmillista kyllä se, että Dani aikoo tapattaa sut - vaikken kyllä uskoisi, että niin pitkä aika kului siitä kun näimme ensimmäistä kertaa Liberty Cityn kujalla..." CJ: n ei tarvinnut kauaa arvailla, mistä oli kyse, joten hän läimäytti käsissään pitämänsä kirjan kovalla voimalla lattiaan ja kääntyi toisinpäin. "Meidän pienehkö juttu taitaa loppua, mutta silti..." Diana jatkoi, mutta ei keksinyt lisättävää. Edes matalat äänet jostain kohtuullisen läheltä eivät kantautuneet CJ: n korviin, kun hän kääntyi hiljalleen lähemmäs, mutta sekin hetki meni pilalle, kun ovi pamahti auki.

Vincent ilmestyi taas kerran oviaukkoon ja retuutti Nikoa, joka näytti suoraan sanottuna vihaiselta, mutta ei vain yksinkertaisesti päässyt irti. CJ mulkoili kiukkuisena yhtä eniten vihaamistaan ihmisistä ja astui saman tien kauemmas Dianasta kääntäen silmänsä niin syvälle Vincentin omiin kuin suinkin saattoi. "Mitä sinä täällä nyt teet?" hän kysyi jäykästi eikä välittänyt, vaikka ase osoitti häntä kohti. "Taisin keskeyttää herkän hetken - anteeksi." Vincent murahti, mutta ei tarkoittanut sitä, ja naurahti kevyesti vielä päälle. Hänellä oli kaksi asetta, joista toinen osoitti Nikon päähän ja toinen kohti CJ: tä, jonka ilme vääntyi vain jatkuvasti enemmän vihaa tulvivaksi. "Minun asiani eivät tietääkseni kuulu sinulle p*skan vertaa, kääpä." hän sinkautti ja Vincentkin alkoi näyttää vihaiselta. Taaempaa löytyi Garyn ruumis, joka yhä lepäsi nojatuolia vasten, mutta nyt CJ sai pyyhkittyä sen mielestään. Hänelle ei ollut olemassa mitään muuta kuin Vincent ja tämän ivallinen hymy. "Oho, sinähän osaat v*ttuilla minulle! Enpä olisi arvannutkaan! Tiedoksi vaan, että Dani päätti, että mä saan tappaa sut, jos haluan, ja mielestäni olisi ihan typerää olla tekemättä sitä. Myös tunkeilija kuolee." Hän tunki aseen yhä vain tiiviimmin Nikon ohimoa vasten. "Mutta älä turhaan hätäile, CJ," hän jatkoi, "Di jää henkiin, mutta valitettavasti joutunee hankkimaan elantonsa katuhuorana..." CJ näki viimeisen kerran punaista, ja ennen kuin Diana ehti estää häntä, hän syöksyi suoraan eteenpäin, kohotti jalkansa potkuun ja iski yhdellä sulavalla jalkaliikkeellä SMG: n Vincentin kädestä ilmaan ja sitä kautta kierteenä hänen omaan näppiinsä. Niko syöksyi siinä samassa kumaraan Vincentin otteen löystyttyä ja väänsi tämän vasemman käden taaksepäin - siinä äskettäin ollut ase lipesi, ja osat vaihtuivat lyhyen ajan sisällä niin odottamattomasti kuin mahdollista. "CJ - ota rauhallisesti..." Diana pyysi, mutta ei voinut olla luomatta ilkeää katsetta Vincentiin, joka oli kummallisen tyyni. "Oho, minun käsistäni riistettiin aseet! Harmi teidän kannaltanne, että kolmas on minulla yhä!" Hän veti ruskeasta Sindaccojen logolla varustetusta selkärepustaan katkaistun haulikon. joka oli vähän ruostunut, mutta kunnossa.

"Harmi, että päädyin tappamaan näin monta Johnsonia - sinut siis lasketaan nyt, CJ." hän murahti. "Sinusta tulee oman sukusi uhreistani...ootas vähän...kolmas." Virne levisi taas hänen ärsyttäville kasvoilleen. CJ ei kuitenkaan osoittanut kunnioittavaa epäilystä, vaan näytti sen sijaan halveksivalta. "Toinenpas." hän uhitteli pitäen äsken Vincentillä ollutta SMG: tä kädessään ja valmiina ampumaan koska tahansa, eikä hän saanut vastaukseksi mitään muuta kuin iloisen kommentin. "Ei, kolmas." Vincent vastasi ja kohotti haulikkonsa. CJ ei silti näyttänyt halukkaalta ampumaan vielä. Vaikka asiallisen vastauksen saaminen olikin toivotonta Vincentin ollessa kyseessä, hän halusi silti tietää. "Toinen, JOS kuolen. Tapoit jo Beverlyn, mutta Brian kuoli autokolarissa, ja sinä sivumennen sanoen esitit häntä myöhemmin! Ei kivaa." hän totesi yhä ärsyyntyneenä siitä, että halusi kuulla vastauksia sanontoihinsa, vaikka hänen pitäisi jo ampua aseellaan eteenpäin. "Olen jo tappanut teidän kelvottomasta suvustanne kaksi jäsentä, älä sinä takerru valheisiin! Brianin kuolemasta et voi minua syyttää. Ja ei, en tarkoita nyt surkeaa jengitoveriasi - Ryderko se oli? Enkä tietenkään myöskään Perkinsiä, hänen sukunsa minä tiedän aivan hyvin! Mutta miksi kertoisin sinulle, kenet sukulaisesi tapoin? Se ei ole sinun asiasi!" Vincentin äänensävy oli vihainen, mutta CJ ei voinut olla huomaamatta hänen jatkuvaa virnistystään. "Muuten, ei kai haittaa, vaikka antaisin kaverisi ruumiin Matthew' lle? Hän tarvitsee asetestinukkea..." Siinä oli CJ: n viimeinen niitti. Hän käveli eteenpäin ja osoitti aseensa huolettomasti nauravan Vincentin rintaan, jonka jälkeen hän painoi sormensa liipaisimelle. Sillä sekunnilla, kun tämä tajusi tilanteen, nauru muuttui pelokkaaksi karjunnaksi, mutta CJ ei lopettanut jatkuvaa luotien pumppaamista, veri pursui joka puolelle Vincentin vaatteita ja lattiaa, mutta vasta kun lipas loppui, loppui myös luotisade, ja ennen kuin kukaan ehtisi kissaa sanoa, 42-vuotias Vincent Westwood kaatui taaksepäin maallisen kuolleena ja silmät osoittaen kohti kattoa tyhjällä katseella - hänen viimeinen pelokkuutensa oli syöpynyt lähtemättömästi kasvoille ja monia murhia tehnyt, pahempi kuin paha ihminen, oli kukistettu juuri niin lopullisesti kuin ihminen saatettiin kukistaa. Ensikohtaaminen ja sitä myöhemmin seuranneet pahat tapahtumat eivät koskaan muuttuisi peruuttamattomiksi, mutta sellaiset eivät ainakaan päässeet uusiutumaan, sillä niiden tekojen tekijää ei enää ollut olemassa. CJ nosti päätään nähdäkseen Nikon, joka ei tiennyt, mitä sanoa, ja heti sen jälkeen hän kääntyi toisinpäin. "Sori rys...öö...kamu, privajuttu." hän murahti ja leveästi hymyilevä Niko raahasi ensin Vincentin ruumiin pois oviaukosta, jonka jälkeen hän sulki oven ja lähti itsekseen hykerrellen poispäin kartanosta, jossa ei ollut jäljellä enää ainuttakaan pahantahtoista elävää sielua. Loppu oli tullut useamman kuin yhden elämälle, ja tietoisena hyvistä teoista Niko lähti takaisin kohti Liberty Cityn katuja, jättäen CJ: n ja Dianan keskenään vallatulle kartanolle.

The End.

Ääh, tuli aika väkisinväännetty...Sheesh.

Lainaus:11.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Mercenaries - Osa 3

Ei minusta mitään väkisin väännettyä. Oikeastaan paikoitelleen edellistä tarinaa parempi. Plussat ja miinukset ovat samat, että hyvää työtä. Rohkeata tekstiä, mutta niinhän sitä välillä pitää ollakin.

+ Kerronta.
+ Dialogi.

- Jonkun mielestä voi olla turhan pitkä.

9

-

-

Fragile


Carl, joka oli aivan hetki sitten iskenyt veitsen rintaansa riistääkseen itseltään hengen, makasi oikealla kyljellään kovalla ja kylmällä puistotiellä. Hänen kyynelistä kostuneet silmänsä olivat auki ja hän tuijotti silmäänsä räpäyttämättä suoraan eteenpäin; suoraan kohti paikoillaan huohottavaan ja hätääntyneeseen Alexiin. Henki ei enää kulkenut ja hän tunsi, kuinka veri ei enää juurikaan kiertänyt. Sydämen lyönnit tuntuivat ahdistavan selvästi, mutta samoin ne heikkenivät koko ajan. Mutta Carl ei haukkonut henkeään tai päästänyt muutoinkaan pihahdustakaan - hän oli aivan hiljaa ja rukoili. Yläpuoleltaan hän pystyi yhä vaikeasti erottamaan helikopterin äänen, mutta ei osannut arvioida sen etäisyyttä häneen. Nyt Carlin hidasta kuolemaa suu auki tuijottamaan jäänyt Alex heräsi ja säntäsi tämän luokse. Poliisikopteri oli aivan heidän yllään, vain noin kuuden metrin korkeudella. Alex kumartui asfalttipäällysteisellä puistotiellä makaavan Carlin äärelle ja kiskaisi ollenkaan epäröimättä veitsen tämän rinnasta. Carl sätkähti sylkäisten verta Alexin olkapäälle ja päästi ääniä, joiden perusteella voisi olettaa hänen olevan tukehtumaisillaan. Alex otti Carlin rohkeasti syliinsä ja lähti kuljettamaan tätä poispäin poliisikopterista, jonka avonaisesta ovesta heidän liikettään seurasi Los Santosin poliisipäällikkö. Alex tiesi vasta tapaamansa ystävänsä kuolevan hyvin pian, ja hän tiesi myös sen, ettei apua ollut saatavilla lähellä. Hän kuljetti hikipäissään puolikuollutta ja edelleen kovasti hönkivää Carlia pitkin Belleville Parkin keskitietä. Kopteri lähti hiljakseen seuraamaan heitä, mutta joutui nostamaan hieman korkeuttaan, sillä siellä minne Alex ja Carl liikkuivat, oli tiheämpään ja korkeampia puita. Erään suojaisamman kasvuston alle pysähtynyt Alex laski nyt täysin elottoman Carlin vasemmalle kyljelleen nurmikolle ja alkoi miettiä, mitä tulisi tehdä, jottei ystävänsä kuolisi ja hän itse joutuisi uuteen vankilakuljetukseen tietäen, että vieläkin pitempi kakku olisi tulossa. Hän lyyhistyi polvilleen aivan Carlin viereen ja katsoi huohottaen tämän kasvoja. Ne olivat suun ympäriltä veriset ja silmät olivat molemmat yhä auki, mutta mikään Carlin kasvoissa tai koko ruumiissa ei liikkunut. Alex jäi siihen asentoon, mutta pyyhkäisi kuitenkin sotkuiset ja hiestä märät hiuksensa pois naamaltaan ja vilkaisi taivaalta tulevan äänen suuntaan, joka oli tietenkin kopterin ääni. Aivan pienen hetken kuluttua hän oli tehnyt päätöksensä, noussut ja juossut pois paikalta - ilman Carlia.


Alex pysähtyi Shoreside Walelle johtavan sillan suulle. Hän oli juossut koko matkan Belleville Parkista asti kertaakaan pysähtymättä tai edes hidastamatta. Hän istuutui nurmikolle ja veti siinä henkeä minuutin ajan ilman mitään liikoja kiireitä, koska Carlin mukaansa poiminut poliisikopteri oli häipynyt ajat sitten pois näkyvistä eikä muita poliiseja näkynyt. Sitten hän nousi ja käveli maantien reunalle odottamaan sopivaa kyytiä, jolla matkustaa Shoresiden puolelle, joka vaikutti huomattavasti turvallisemmalta paikalta kuin Staunton tai Portland, sillä suurin osa koko Liberty Cityn poliiseista liikkui aivan pudonneen lentokoneen läheisyydessä. Tiellä ei liikkunut mihinkään suuntaan mitään hirveitä määriä ajoneuvoja. Alex päätti hetken kädet puuskassa seistyään anastaa itselleen ruskean lavamaasturin, sillä rahaa taksiin tai linja-autoon ei ollut ja sitä paitsi hänen oranssi vankiasunsakin epäilyttäisi varmasti monia. Hän ei olisi halunnut varastaa, mutta nyt ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Pakoon ja sitten Carlia auttamaan oli päästävä vikkelään, joten hoidettakoon selitykset myöhemmin. Alex pani heti juoksuksi nähtyään maasturin tulevan hiljakseen oikealta, eli olevan menossa Shoresideen päin. Hän pysähtyi noin kahdeksan metrin päähän autosta ja alkoi viittoa käsillään kuskille, joka pysättikin heti ja suunnilleen viiden neljän metrin päähän hänestä. Auton perään joutui pysäyttämään iso kasa muita autoja, mutta se ei nyt Alexia jaksanut liikuttaa. Hän ryntäsi maasturin vierelle kuskin puolelle, avasi oven ja nykäisi kuskin napakasti irti penkiltä. Tämä oli n. 50-vuotias nainen, eikä pannut lainkaan vastaan, vaan lähti apua kirkuen kipittämään takaa tulevien autojen luo. Alex istuutui nopsasti ja paukautti oven perässään kiinni. Sitten hän painoi heti kaasua ja lähti nopeasti kiihdyttäen kohti nostosiltaa toivoen, ettei se olisi juuri nyt poikki. Saavuttuaan hetkisen kuluttua sillan keskikohtaan, hän joutui kauhukseen pysähtymään ja vieläpä poliisiauton taakse. Silta oli vielä korkealla ilmassa mutta onneksi poliisiautossa istuvat kaksi poliisia eivät vielä näyttäneet saaneen tietoa varastetusta ruskeasta lavamaasturista, joka sattumalta nökötti aivan heidän takanaan. Alex alkoi jo tosissaan ruveta panikoimaan, koska hänen taaksensa oli alkanut ilmestymään lisää autoja, ja koska siltaa ei alkanut kuulua takaisin. Sekuntit matelivat ja pakokauhu alkoi kolkutella Alexin väsynyttä mieltä. Mitä jos yhtäkkiä poliisiauton radiopuhelin alkaisi hälyttää lähistöllä tapahtuneesta varkaudesta? Silloin tapahtui jotain todella odottamatonta: poliisiauton edessä ollut ruskea pakettiauto räjähti täysin äkkiarvaamatta. Räjähdys tuuppasi kyttäautoa hieman Alexin suuntaan ja sytytti sen palamaan. Alex ei ehtinyt kunnolla toipumaan kovasta säikähdyksestä, koska oli toimittava
nopeasti tai hänkin olisi pian mennyttä ja varmasti useat muutkin lähistön ihmiset. Pakun räjähdettyä tie oli muuttunut siitä kohtaa tulimereksi, josta oli vaarallista yrittää läpi. Alex ei kuitenkaan epäröinyt, vaan varmisti, että kaikki ikkunat ovat kiinni ja lähti sitten kaasu pohjassa kahden edessä loimuavan auton ohi. Laskusilta ehti juuri laskeutua alas asti, kun hän ehti sen kohdalle. Hän onnekseen ehti ajaa muutamien muiden kuskien tavoin kokonaan pois sillalta ennen kuin sen kamaralla räjähti ainakin neljä uutta autoa vieläkin tuhoisammin seurauksin. Alex ei edelleenkään jäänyt nuolemaan näppejään, vaan kaasutti pois. Sekunneissa sillalla räjähti vielä kuusi autoa, jolloin koko silta katkesi mereen vieden mukanaan monet vielä elossa olleet ihmiset.


Päästyään Cedar Grovelle, Alex laittoi autoradion päälle. Hän suuntasi tunneliin, joka veisi hänet pois koko kaupungista, tai niin hän ainakin toivoi. Hänellä ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tien päässä olisi. Sinne ja sieltä tuli kuitenkin runsaasti autoja, joten Alex ajoi menosuuntaan asiaa sen kummemmin pohtimatta. Hän olisi toisaalta tahtonut mennä jäljittämään Carlia, jonka hän oli nähnyt kuljetettavan koilliseen päin, mutta toisaalta hänellä ei ollut hajuakaan siitä, minne tämä oli viety. Ja taas toisaalta he eivät edes olleet tunteneet kauaa, eikä kummallakaan ollut tarkempaa tietoa toisesta eikä tällöin toiseen luottamistakaan. Radiosta kuului ensin jokin Alexille tuntematon pop-kappale, ennen kuin tulivat hänen toivomansa uutiset. Hän kaarsi kevyesti tunnelin suulle ja odotteli, tuleeko uutisissa mitään äskeisistä sillalla tapahtuneista pommi-iskuista. Alkuun uutistenlukija toitotti aamuisesta lentoturmasta, josta Alex ja Carl olivat luultavasti ainoat eloonjääneet. Sitten tuli Alexin kummastukseksi juttua juuston hinnannoususta, ja vasta sen jälkeen pommi-iskuista. "Miksei niistä puhuttu heti?" hän kysyi itsekseen kurtistaen kulmiaan. Saimme aivan hetki sitten tiedon, että vanhan Liberty Cityn sillat Shoreside Lift Pridge ja Callahan Bridge
ovat tuhoutuneet pommi-iskuissa, joita pidetään ainakin toistaiseksi terroritekoina. Tämänhetkisten silminnäkijätietojen mukaan Shoresidella räjähti yhteensä seitsemän autoa ja Callahanilla yhteensä kuusi. Molemmat sillat ovat siis kokonaan poikki ja täysin käyttökelvottomia. Yhteinen uhriluku saattaa nousta jopa tuhanteen... "Vanha Liberty City? Mitä hemmettiä se tarkottaa", Alex kummasteli mielessään. Hän käänsi katseensa radioon ja laittoi sen pois päältä. Kun hän käänsi katseensa takaisin tiehen, hän näki tunnelin päättyvän alle sadan metrin päästä. Pienen hetken kuluttua hän ajoi pois hämärästä tunnellista kirkkaaseen päivänvaloon.


Edessä siinsi ensi suhteellisen jyrkästi vasemmalle kaartuva tienpätkä, oikealla pudotus veteen ja sitten jotain, mistä Alex ei ollut ennestään tietoinen. Se oli tulliportti vielä Liberty Cityäkin paljon suurempaan kaupunkiin. "Tämän täytyy olla se uusi Libery City, Alex tuumi pieni virne kasvoillaan. Vain hiukan ennen pakollista pysähtymistä portille, hän tajusi, ettei hänellä ollut antaa rahaa ja että hänellä oli yhä yllään vankipuku. Mutta nyt ei enää auttanut mikään. Kääntyä ei pienoisessa ruuhkassa voinut ja se olisi sitä paitsi liikennesääntöjen vastaista, jolloin tullimaksua perivät poliisit lähtisivät perään. Toisaalta mikäli tieto autovarkaudesta oli ehtinyt kiiriä heille asti, he pidättäisivät Alexin joka tapauksessa, ja sehän se siitä vielä puuttuisikin, ettei olisi rahaa eikä normaalin kaverin vetimiä. Hän kuitenkin ajoi rauhallisesti portille ja katsoi, kuinka juuri edestä menneen auton perästä eteen laskeutui puomi. Olonsa ei ollut lainkaan turvallinen tai rauhallinen, mutta eipä auttanut itku. Hän pysähtyi poliisien näkö-, puhe- ja kuuloetäisyydelle kuten muutkin autoilijat tekivät ennen häntä. Hän pyöritti kammesta ikkunan auki ja kurotti hieman päätän kopissa nököttävän munkkipossukytän suuntaan. Tämä puolestaan työntyi nojaamaan käsillään ikkunaan ja laittoi päänsä osakseen ulos. Sitten rotevahko poliisi kysyi sarkastisesti hymyssäsuin: "Mistäs sinä olet tulossa, kun on tuollaiset kuteet päällä? Jostain hinttarinaamiaisistako?". Alex tuhahti ja pyyhkäisi hiuksensa kasvoiltaan, ja vastasi sitten samalla tavoin sarkastisesti: "Semmosestapa juuri. Kuulepa, mitenkäs, kun minulla ei tuota rahapuolta oikein olemaan. Olis kiire äiskän luo syömään, ja pitäs vielä sitä ennen pistäytyä ihan kohtapuoliin kiinnimenevässä lähikaupassa." Poliisi ratkesi nauruun ja katosin sen jälkeen pois näkyvistä. Samassa hän työntyi haulikko kourassaan ulos kopin takaa. Muut vuoroaan odottavat kuskit alkoivat ihmetellä ja jotkut pelätäkin, että taasko sattuu jotain pahaa. Alex tiesi varsin hyvin, ettei selityksensä mennyt läpi alkuunkaan ja että se oli huono. Poliisi lyllersi ase tukevasti näpeissään maasturin ikkunalle. "Tulepa pois autosta. Kyllä sinusta näkee, että sinulla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Autosi täsmää täysin kuvaukseen aivan äskettäin varastetusta ruskeasta lavamaasturista. Tuo pukukin vaikuttaa niin kovin aidolta vankipuvulta, että nyt sinä lähdet kammarille", hän sanoi tähdäten Alexia ärsyttävän mairea hymy kasvoillaan. Alex ei sanonut mitään, vaan oli vain vakavana ja nousi kiltisti autosta. Hän laittoi kätensä päänsä päälle ja kääntyi huokaisten selin poliisiin. Tämä painoi haulikonpiipun Alexin selkään ja käski hänen kävellä rivakasti sisään koppiin. Alex teki mitä käskettiin ja he lähtivät liikkeelle. Koppi olikin laajempi kuin mitä Alex luuli nähtyään sen vain ulkoa edestä. Hänet laitettiin seinän viereen tuolille ja hänelle asetettiin raudat sekä käsiin että jalkoihin. Nyt ei enää ollut mitään mahdollisuutta pakoon. Poliisi soitti helikopterin, jolla Alex kuljetettaisiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi.


Carl Johnson heräsi ja pomppasi melkein istuma-asentoon. Hän makasi selvästikin sairaalan sängyllä ja kiinni hengityskoneessa, yllään sairaalan valkoinen yöpuku. Huone näytti aivan tavalliselta sairaalan makuuhuoneelta, jossa tosin oli vain yksi sänky. Huoneessa ei ollut Carlin itsensä lisäksi muita, ei edes hoitajaa tai paria. Hän ei tuntenut ollenkaan kipua, mutta hengitys oli vaikeanpuoleista. Silloin hän muisti, miksi oli joutunut sairaalaan, ja alkoi epäillä, oliko sairaala sittenkään tavallinen. Mitä, jos Los Santosin poliisipäällikkö olisikin samassa rakennuksessa juuri nyt ja tulisi pian katsomaan, onko Carl herännyt. Carlilla ei ollut minkäänlaista käsitystä ajasta, mutta melkoisen pitkään hän luultavasti oli nukkunut. Hän päätti olla hermoilematta turhia ja painoi päänsä takaisin tyynyyn. Vain pienen maattuaan mutta melkein ehdittyään nukahtaa, hän säpsähti huoneen oven avautuessa naristen. Carl käänsi pelokkaan katseensa ovelle, jolle oli ilmestynyt pitkä, nuorehko mies. Tällä oli pitkät kiiltävän mustat hiukset ja hieman kalpeat kasvot, mutta kuitenkin jotenkin omituisen rauhoittava hymy huulillaan. Yllään tällä hämmentävännäköisellä miekkosella oli musta miltei nilkkoihin asti ulottuva nahkatakki ja sen alla samanvärinen kauluspaita ja siniset, rähjäiset farkut ketjuineen. Carl oli aivan hiljaa ja näytti hieman epäluuloista naamaa. Hän kuitenkin laski päänsä uudestaan tyynylle ja käänsi katseensa kattoon. Huoneeseen tullut mies laittoi oven perässään kiinni ja asteli Carlin vierelle. Carl käänsi hieman kärsivänoloisen katseensa häneen. Mies, jolla oli edelleen kepeä hymy kasvoillaan, avasi suunsa: "Iltaa, Carl. Nimeni on Daniel Deadguy, erittäin hauska tutustua." Hän ojensi vaalean pitkäkyntisen kätensä, johon Carl tarttui kevyesti pienellä viiveellä. He kättelivät, mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Daniel Deadguyksi itseään kutsuneella miehellä oli edelleen se samainen hymy kasvoillaan, josta Carl itse asiassa jollakin hyvin kummalla tavalla piti. "Ei tarvitse pelätä, olen ystäväsi. Luulenpa, että ihmettelet jo kovasti mitä teet täällä. Minä kerron sinulle, että ota vain rennosti ja kuuntele", Daniel selitti rauhallisella mutta hieman kalsealla äänellä. Hän kiskoi itselleen jakkaran Carlin sängyn alta ja istuutui. Carlilla oli jokseenkin helpottunut olo, mutta epäilykseltä ei voinut välttyä... ainakaan vielä tässä vaiheessa.



Kello näytti 20:04. Portaland Island kylpi vahasti punertavan, laskevan auringon viimeisissä säteissä. Taivaalla oli jonkin verran pilviä, mutta ainakin se kohta, josta aurinko pilkotti, oli pilvetön. Ilma oli tyyni ja lämpötila viidessätoista celsiuksessa. Salvatore Leone ihaili auringonlaskua kartanonsa terassilla, nojaten käsivarsillaan kaiteeseen. Oli hiljaista, jos vaimeahkoa kaupungin hulinaa ei laskettu. Salvatore, joka rakasti iltoja kuten tämä, päätti tyytyväisenä lähteä hakemaan lasin viiniä kellaristaan. Juuri hänen käveltyään avonaisista ovista sisälle, näkyi kaukana meren yllä lujaa lentävä esine, jonka aluksi vaimea kohina yltyi nopeasti hyvinkin kovaksi. Esineen koko ja muoto alkoivat pian hahmottua Liberty Cityn asukkaille, jotka olivat edelleen itse kukin järkyttyneitä kaupungin aamuisista tapahtumista. Useat huusivat käsi ja etusormi ojossa kohti kohdetta: "se on ohjus!". Ihmisten keskuuteen syntyi nopeasti pakokauhu ja kaaos, mutta se ei hyödyttänyt mitään. Silmänräpäyksessä kaupungista, joka ei nuku koskaan, ei ollut jäljellä kuin tulimeri, joka peittyi osakseen valtavan korkeaan sienipilveen. Paineaalto pyyhkäisi alueen noin kolmen kilometrin säteellä. Yli kuusi miljoonaa ihmistä menetti henkensä siinä olemattomassa hetkessä, jonka tuho vei.

To Be Continued

Lainaus:13.10.2008 Schneider kirjoitti:
Fragile

Ei mikään suuri pettymys, mutta ei mitenkään yllättäväkään. Kerronta oli yhä ihan hyvää ja CJ: n hengissäpitäminen oli hyvä veto, mutta lyhyys pisti silmään. Kappaleita olisi voinut pistää tähän yhden tai kaksi lisää, mikä olisi parantanut hommaa merkittävästi - nyt stoori tuntui loppuvan kuin seinään. Dialogia ei ollut paljon, mutta olihan se ihan hyvää, ja uuden LC: n esittely sujui kohtuullisen hyvin, vaikkei itse kaupunkia vielä ole suoranaisesti nähty, ainoastaan sinnepäin johtava tunneli ja huone, jossa CJ oli, mutta ainakin on hyvä nähdä, etteivät tarinasi ole vielä tähän jääneet.

+ Kerronta
+ Uuden kaupungin esittelyssä ei ongelmia
+ Tapahtui ihan mukavasti...

- ...mutta oli liian lyhyt

8 +

Eihän siitä nyt niin huonoa tullutkaan...vai?

Lainaus:12.10.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 13 - Season 2:

Between Two Fire

Myönnettävä on, että ensimmäinen sinun tekemäsi tarina, jonka luin. Ihan jees, mutta pitäisi varmaan silmäillä noita vanhempiakin. Tässä ei ole juuri muuta kuin toimintaa, mutta ihan ok juttu. En oikein keksi mitään sanottavaa... Ei iskenyt, ei kait tuossa muuta. Kirjoitusasu tyydyttävä, mutta joidenkin välimerkkien puuttuminen pistää silmään.

+ Vaihteeksi miltei puhdasta toimintaa.
+ Kerronta toimivaa.

- Välimerkit paikoin vähissä.

7puol

Ja ihan hyvä kirjuuttelija (tämän perusteella) oot sinäkin. Mutta varmaan vieläkin parempaan pystyisit...?

Aa, nyt kun lukasin arvostelusi niin täytyy mainita yks kiva juttu...Eli Toron tarina ei ollut vielä tuossa. :D Se onkin sinänsä jännä, että kun siinä lukee "To Be Continued", yllätys yllätys, jatkoa tulossa samaan viestiin, mutta sillon kun "The End", niin stoori on valmis. :P

Joo ei muuta, elikkäs minä häivyn tästä peseytymään ja palaan entistäkin kovempana kirjoittelijana.

^Aijaa... No ilmankos sinulta ei arvostelua ilmaantunutkaan. Alkokin jo vähän ihmetyttää. ;D

Joo no muokkaan myöhemmin, jos kerta tosiaan jatkuu.

Lainaus:12.10.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 13 - Season 2:

Between Two Fire

Nyt kun tääkin on näemmä valmis, niin arvostelua. Tarina oli todella pitkä, mutta kappalejaot oli sentään tällä kertaa tapahtumapaikkojen perusteella kunnossa. Toimintaa oli paljon ja hyvin kuvattua, mutta ehkä hitusen vähemmän olisi saanut olla. Lopussa Nikon muistikuvat paransi tunnelmaa entisestään ihan mukavasti.

+ Sitä samaa mitä ennen, eli pituus ja kappaleet
+ Toiminta ja kaikki muukin aika hyvin kerrottua

- Mielestäni liikaa toimintaa

8 +

Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 1

CJ istui pieni matkalaukku vieressään taksin takapenkillä. Hänen ympäristöön keskittynyt katseensa oli tyhjä ja osin jopa järkyttynyt. Liberty Cityssä tehty vierailu oli ollut hirvittävä, ja jos hän olisi tiennyt, mitä siellä tulisi tapahtumaan, hän olisi todellakin mennyt sinne yksin. Tietoisena suuriin mahdollisuuksiin jatkossa hän kuitenkin pysyi rauhallisena. Enää muutama kortteli oli matkaa hänen kotikonnuilleen Grove Streetille, jossa hän pääsisi taas näkemään Sweetin, Kendlin ja Cesarin, joita parempaa seuraa ei kyllä maapallon päältä löytyisi, mutta hänen neljäs paras ystävänsä oli poistunut elävien kirjoista, ja se häntä masensi yli kaiken - Gary Perkinsin menetys traumaattisemmin kuin koskaan ennen. Hän oli Liberty Cityssä kertonut Sweetille, mitä oli tapahtunut, ja huojentunut saatuaan sympatiaa osakseen sekä tiedon siitä, että häntä odotettaisiin kotona. Niinpä hän maksoi taksikuskille tippiä päästyään Grove Streetille ja nosti matkalaukun, jonka sisältönä oli yksinkertaisesti hänen uusi SMG: nsä, jonka hän oli ottanut Vincentiltä, M9-pistooli, joka oli pelastanut hänet jo monesta tilanteesta ja jolla Sonny Forellikin oli kuollut, ja jonkin verran rahaa. "Täältä tullaan, Sweet!" hän tokaisi innostuneena kävellessään kujaa pitkin ja kääntyessään oikealle. Ensimmäinen mielenkiintoinen seikka, jonka hän pisti merkille, oli kuitenkin se, että Johnson Housen ovi retkotti raollaan, vaikka ilma oli jo kylmentynyt huomattavasti edellisviikosta, ja viima oli kertakaikkisen inhottava. Hän pisti sen kuitenkin Sweetin huolimattomuuden piikkiin ja suuntasi askelensa sisään sulkien oven samalla perässään - mutta mikä järkytys häntä kohtasikaan, kun hän näki asunnon sisätilat. Sen olisi ehkä voinut ymmärtää, että hänen moottoripyörä- ja autolehtensä olivat suurimmilta osin pudonneet lattialle, mutta muuten tuho oli melko kamalaa, ja tavaroita oli pitkin lattioita. Sotku oli sellainen, että enää se ei voinut johtua mistään hauskanpidosta, vaan tilanne oli totinen. Pahimmaksi näyksi hän löysi verta pöydältä, mutta sitä oli vain vähän, joten kukaan ei välttämättä ollut kuollut - ei ainakaan kovin verisesti. Talossa ei näkynyt ristin sielua, mutta hän kävi silti varmistamassa yläkerran. Siellä ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten ilmeisesti vain alakerrassa oli käynyt huonosti. Hän juoksi portaat alas kaksi askelmaa kerrallaan ja ovesta ulos.

Sweetin auto seisoi yhä tämän talon edessä ja ovet lukittuina. Se pahensi aavistuksia mahdollisesta kidnappauksesta entisestään, ja CJ kaivoi hätääntyneenä taskuistaan esille Sweetin kotiavaimen ja ryntäsi sisään. Hän katsoi nopeasti joka puolelle, mutta ei tässäkään talossa näkynyt ketään. Hän rauhoitteli itseään kaikilla mahdollisilla keinoilla kolutessaan huoneen kerrallaan niin, ettei yksikään nurkka jäänyt huomaamatta. Muropaketteja ja Sprunk-tölkkejä lojui pitkin lattioita ja hajun perusteella ne olivat vielä tuoreita ja syötäviä. CJ: llä ei tosin ollut nälkä, vaan nyt hän rauhoitti itsensä uudestaan, pakottautui istumaan sohvalle ja kaivoi esiin matkapuhelimensa. Hän selasi pitkää luetteloa kaikista, joiden numerot olivat muistissa. "Gary...voi v*ttu, sen numero lienee pakko jo poistaa..." hän mumisi surullisena. "Ian Mitchell...ahaa, tässä! Kendl!" Hän painoi soittonappia ja painoi sitten luurin korvaansa odottaen hiljalleen. Tasainen tuuttaus tuntui häiritsevältä, mutta hänellä oli kokemusta siitä, että Kendl ei aivan heti päässyt puhelimensa luo. Huolestuneisuus kuitenkin alkoi siitä, kun tuuttausta oli jatkunut jo pitkän aikaa. Hän kokeili, jos vaikka puhelin olisi Johnson Housessa, joten sinne hän palasi takaisin peloissaan ja soitti uudestaan, mutta Kendlin helposti erottuvaa soittoääntä ei kantautunut mistään kulmasta. "Eieieiei..." hän tokaisi järkytyksen täyttämänä ja pysäytti puhelun siihen paikkaan. Hän selasi listaa ylemmäs, kunnes löysi Cesarin nimen, ja tiesi, että jos tälläkään kertaa puhelu ei menisi perille, olisi jotain pahaa takuuvarmasti tapahtunut. Hän painoi taas soittonappia ja laittoi kännykän kiinni korvaansa. Sama tuuttaus kuului taas ja se pelotti häntä suunnattomasti, kun aina muutaman sekunnin välein kuului sama ääni, joka ei todellakaan rauhoittanut, vaan järkytti aina vain enemmän. "Vastaa nyt, Cesar, ole kiltti!" hän murahti epätoivoisena istuen sohvalle. Sen jälkeen kuului vielä kolme tuuttausta, joita seurasi puhetta, jonka kuultuaan CJ kuulosti toiveikkaalta, mutta pettyi heti, kun ääni sanoikin vain: "Tämä on Cesar Vialpandon puhelinvastaaja. Jos asiasi on riittävän tärkeä, jätä viesti äänimerkin jälkeen." Viimeistään siinä vaiheessa CJ lopetti soittoyrityksen, sulki koko kännykän ja viskasi sen sohvalle. Hän ei tiennyt, mitä tehdä, hän vain nojasi tyynyyn tietämättömänä kaikesta. Edes onnistumisen tunne Vincentin kuoltua ei riittänyt tyydyttämään häntä...

Hän painoi television päälle ja rojahti makuu- ja istuma-asennon risteytykseen tyynyä vasten. Kun raportit viimeisimmästä Vice Cityn kisaturnauksesta, joka oli ollut kummallisen likainen kisa ja jossa oli mennyt vaikka kuinka monta autoa säpäleiksi, olivat ohi, tuli vihdoin jotain mielenkiintoista, kun Liberty Cityn poliisi oli haastattelussa mukana. Siviilien turvallisuus oli kaikkein tärkein asia, ja sen antoi ymmärtää Francis McReary, joka koulutti nykyisiä poliiseja entistä paremmin ja vastaanotti armeijan käyneistä innokkaimmat joukkoihinsa. Se ei suoraan sanottuna CJ: tä haitannut, mutta poliiseista oli siihen mennessä ollut melkoisen paljon riesaa, vaikka näitä ilman Dardan olisi ehkä tappanut Garyn hitusen etuajassa. CJ otti mukavemman asennon, kun reportteri kääntyi Franciksesta toiseen suuntaan ja joutui hiukan kääntämään kameraa alemmas aivan kuin olisi tullut jonkun lapsen puheenvuoro. Angel oli näemmä ryhtynyt kunniamerkkien keräilijäksi univormun ulkonäon perusteella, ja siinä näytti olevan enemmän mitaleita kuin pukua. "Konst...anteeksi, agentti Cougar, mitä sinä oletkaan nyt sitten tehnyt omalta osaltasi?" reportteri kysyi ja käänsi kasvonsa hetkellisesti näyttöruutua päin. "No tämä on ihan yksinkertaista." Angel murahti. "Me ei enää aiota leikkiä, ja sen todistaa Alderneyn vankilan seitsemän uutta vankia. Ne eivät kuitenkaan riitä ihan vielä. Otin valtuudet perustaa aivan upouuden Algonquin Interception Danger Servicen, johon kerätään vain parhaimmat poliisit, mitä saatavilla on, ja jos Matthew Lind, Daniel Deadguy ja Dimitri Rascalov voittavat tämän sodan, silloin ongelma on jotain aivan kummallista, sillä pienimmätkin porsaanreiät on huomioitu. Ja ihan siksi, koska sitä ei ole vielä kerrottu kellekään uutistoimittajalle, niin Vincent Westwood on kuollut, sen ruumis löytyi sattumoisin Alderneyssä olevasta puskasta, kun eräs poliisi löysi sen nähtyään selkeitä ihmisen raajoja siellä. Yksi vaara on siis poissa pelistä." Reportteri laittoi mikrofonin taas oman suunsa eteen. "Tällaisia raportteja jaetaan Liberty Cityn poliisilaitoksesta tällä kertaa - miten käykään sodassa, sinä voit vaikuttaa siihen! Liity poliisivoimiin ilmoittautumalla missä tahansa poliisilaitoksella San Andreaksessa, Vice Cityssä tai Liberty Cityssä!" CJ kyllästyi heti mainostuksen alkaessa, nousi hitaasti ylös sammuttaen television ja lähti keittiöön hakemaan talouspaperia, jolla hän aikoi siivota veren pöydän päältä, sillä jostain syystä läiskä häiritsi häntä aina kun hän käveli siitä ohi. Kulkiessaan ympäri taloa siivotessaan muitakin huonekaluja hän mumisi silloin tällöin jotakin. "Mitä teille onkaan tapahtunut?" Pari tuolia oli kaatunut, ja nekin hän kävi nostamassa, mutta kumpikaan ei ollut sen enempää rikki. "Vai että oikein AIDS..." hän jatkoi ja otti vähän muroja vaivanpalkaksi raskaasta työstä.

Hän nosti kännykkänsä esiin, pyyhkäisi sen päältä pölyä, jota oli tullut sohvasta, ja vilkuili yhä numerolistaansa. Mitään kummempaa hän ei kyllä keksinyt, mutta ehkä hän voisi kysyä neuvoa joltakin tutultaan. Alkupäästäkin löytyi jo ihan hyviä kohteita. "Adriano Mendez, Angel Cougar...miten senkin numero on tänne päätynyt...Cesar, siltä ei kait kannata odottaa mitään vastausta!" hän murahti vihaisena. "Daniel, ei hitossa! Derek Diablo, Devil Diablo, en tiedä kummastakaan, ne ei taida oikein tajuta mun huolista ihan kaikkea...Mutta jos yhtään muistan tän oikein, niin Di on seuraava...ja niinpäs onkin." hän mutisi tyytyväisenä. Hetken aikaa hiljaisuus raastoi taas ilmaa hänen ympärillään eikä mitään muuta kuulunut kuin seinäkellon toistuva takutus. CJ painoi kännykän korvaansa, odotti pari sekuntia ja puristi oikeaa kättään nyrkkiin. Tuuttaus painosti häntä enemmän kuin kellon ääni, mutta onneksi hänen ei tarvinnut kuunnella sitä enempää kuin kaksi kertaa. "Sinäkö siellä, CJ? Mitä nyt...et kai halua kertoa jotain siitä, että Gary on hengissä?" kuului Dianan vaivaantunut ääni, joka kuulosti myös hitusen väsyneeltä. "En, en." CJ vastasi kärsimättömänä. "Minä vain sitä, että...Sweet, Cesar ja Kendl ovat kadonneet, auto on pihassa mutta mun kämpässä on tapeltu, ja Sweetin talossa ei ole ketään, ja kukaan ei vastaa puheluihin! Eikä niiden kännykät ole jäänyt kotiinkaan, ja tiedän niistä sen verran, ettei ne ainakaan kävelylle lähde ja vieläpä ilman kännyjä, kun he tietävät, että olen tulossa kotiin...olen neuvoton, EN TIEDÄ MITÄ TEHDÄ!" Huuto tuli hänen suustaan ennen kuin hän ehti estää sitä, ja hän livautti pienen anteeksipyytävän murahduksen heti tajuttuaan, mitä oli tehnyt. "Älä nyt noin raskaasti ota! Kerro nyt toki ensin, oletko varma, että ne tosiaan ovat kadonneet? Onko kukaan jengiläises kenties nähnyt niitä?" Diana kysyi ja CJ päästeli vaivaantuneita ääniä. "No olen minä varma! Ja mun jengiläiset kusettaa mua niin v*tun monta kertaa, että niiltä on turha kysyä! Ja useimmat, jotka vaan koukkaa Groven kautta, ei tiedä mitään mun ja Sweetin jutuista, joten vaikeaa on, p*rkele!" Taas aggressio kasvoi loppupuolella, ja oikaistuaan maton CJ käveli ovea kohti. "No ensiksi sun pitäis käväistä Cesarin kotona. Ne voi ehkä olla siellä...kännyköitä en kyllä pysty selittämään, mutta yritä nyt kummiskin!" Diana vastasi ja CJ mumisi taas jotain kiitollista, kunnes lopetti ja meni autotallinsa eteen. "Seesam aukene." hän tokaisi painaessaan nappia ja oven avautuessa, paljastaen hänen oman, tuunatun Slamvaninsa. Hän ei silti tuntenut saaneensa tarpeeksi apua, vaikka tunsikin olonsa hiukan huojentuneeksi. Hän oli kuvitellut, että Dianalta liikenisi vähän enemmän myötätuntoa ja mietiskelyä ainakin eilisten tapahtumien jälkeen, mutta yhtä kaikki hän lähti kiihdyttämään pois.

Hänen saavuttuaan Cesarin kämpälle hän tiesi melkein heti yrityksensä turhaksi. Valot olivat nimittäin sen sisällä sammuksissa, eikä alueella ollut ketään muita kuin Varrio Los Aztecasin jengiläisiä, jotka olivat vielä epäluotettavampia kuin Grovelaiset. Oli miten oli, CJ poistui varovasti autostaan ja lähti kulkemaan talon ovea kohti. Hän koputti pari kertaa ja jäi sitten odottelemaan istuen ajan kuluksi penkille, joka oli aivan läheisyydessä, tienposkessa. Odoteltuaan tylsistyneenä noin minuutin hän kaivoi vihdoin taskustaan avainnipun, josta löytyi avaimia joka lähtöön, yhtenä esimerkkinä Cesarin taloon. Hän veti oven varoen auki ja katsoi ympärilleen. Eteisessä ei ollut kauheasti tavaraa, ainoastaan muutama likaisennäköinen paita ja Kendlin kerran kutoma pinkki villamyssy, jota Cesar ei ollut kovinkaan usein kehdannut pitää päässään ihmisten ilmoilla, mikä sai CJ: n hykertelemään, kunnes hän ymmärsi taas tilanteen vakavuuden ja meni edemmäs taloon. Siellä ei ainakaan tainnut olla ketään lähipäivien aikana, koska likaa oli joka puolella ja muutenkin asunto oli juuri niin siivoton kuin saattoi olla. Neuvottomuus voitti taas huvittumisen ja CJ lysähti Cesarin sohvalle, johon hän tosin joutui tähtäämään tarkasti, jottei osuisi märkään, Sprunk-juomaa täynnä olevaan kohtaan. Hän otti taas kännykkänsä esiin ja tuijotti sitä vähän aikaa. Typerä saamattomuuden tunne pysytteli hänessä niin kauan, kunnes hän miltei pomppasi pystyyn. "Tietenkin...Pegorino!" hän tokaisi aivan kuin olisi juuri keksinyt syövän parannuskeinon. Hän joutui tosin koluamaan taskujaan pitkän aikaa, koska kännykän sijaintia ei ehtinyt muistella helpottumisen myötä. Yhtään epäröimättä sen enempää hän painoi luurin korvaansa ja odotti tasaisen tuuttauksen päättymistä, kunnes viimein yli 50 vuoden syvä rintaääni sanoi toisessa päässä rauhoittavasti: "Tässä on Jimmy Pegorino, kuka siellä?" CJ: n olotila tuntui niin hyvältä, että hän ei meinannut saada sanaa suustaan. "Peggy, tämä on vähän yllättävää, mutta mulla on pieni ongelma, ja jos tässä jotain tarvitaan, niin kokemusta ja tietoa." hän sanoi pyrkien samalla varmistamaan, että ääni oli helppo tunnistaa. "CJ? Sinulta en odottanutkaan saavani puhelua! Mutta siis...mikä ongelma on?" Pegorino kysyi, ja CJ alkoi siinä selittää kaiken uudemman kerran, mikä oli hitusen tylsänoloista, sillä hän oli sanonut sen jo aiemmin, mutta hän piti silti pintansa...

Niko Bellic oli yksi Liberty Cityn vähiten nauravista ihmisistä, ja sen osoitti hänen nykyinenkin tilanteensa. Hän vain mulkoili televisiota, jossa oli parhaillaan menossa tunnin mittainen show, jossa kerrottiin kaikki oleellinen kaupungin suurimmista ongelmista ja niihin vastaamisesta. Hän ei kuitenkaan voinut olla puristelematta käsiään nyrkkiin toistuvasti silloin, kun Daniel Deadguy mainittiin, sillä olihan tämä taas päässyt luikahtamaan pakoon jollain konstilla, ja Danielin viha ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä hänestä ajateltiin. McRearyjen talo oli vieläkin huonossa kunnossa, joten nämä olivat myös paikalla yhä, ja Derrick esitteli Packielle ja Gerrylle omaa esitystään ja sai nämä ilmeisesti ainakin nauramaan, vaikkei Nikolta herennyt kuuntelua millekään joutavalle tai turhanpäiväiselle. Hänelle oli olemassa vain televisio, jossa reportteri haastatteli nyt Little Jacobia, joka oli näemmä saapunut studiolle ja kertoi nyt omia mielipiteitään pahisjärjestöstä omalla aksentillaan. "Ja sen minä sanon, että minä ja Niko hoidetaan vielä ne ilkimykset, ja Liberty Citystä tulee parempi paikka!" hän huusi ja kumautti nyrkkinsä pöytään, jonka jälkeen kamera kääntyi nopeasti takaisin reportteriin, joka näytti melko kiireiseltä etsiessään muita studiolle kutsuttuja ihmisiä. "Ian Mitchell, sinä varmaan tiedät, mitä pitää tehdä?" hän kysyi mieheltä, jonka Niko tunsi vain nimeltä ja joka oli yllättävänkin arpeutumaton, vaikka oli käynyt elämässään lukuisia koettelemuksia. "No, kaikkihan sen tietävät, että Gary Perkinsin murha oli järisyttävä onnettomuus." Ian kertoi. "Mutta minä olen kyllä siitä varma, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Vaikken lavertele vielä nimiä, voin kertoa, että pian syyttömät vapautuvat ja paha saa palkkansa!" Tähänkään kommenttiin ei reportteri näyttänyt tyytyväiseltä, sillä häntä oli ilmeisesti varoitettu kaikista Gerryyn liittyvistä asioista, joten hän kääntyi vielä kolmannen ja neljännen henkilön puoleen. Devil ja Derek seisoivat siinä eivätkä olleet yhtä identtiset kuin ennen, sillä siinä missä Derek oli viimeisen päälle kunnossa kaikkialta muualta paitsi selästä, jossa oli vieläkin niskasta lantioon ulottuva arpi, Devil oli silmäpuoli arpinaama, jonka ilme kuitenkin näytti hyväntahtoiselta. "Meidän täytyy kyllä tähän väliin heittää, että jotkut tuntuu varoittelevan ihan turhaan kaiken maailman Matthew' eista sun muista. Hyväksi vinkiksi ihmisille, että kun näätte semmosen jätkän, niin nostatte sen niskaperseotteella ilmaan, kiipeette oman asuintalonne katolle ja viskaatte sieltä alas. Sen jälkeen kerrotte nopiasti meille, niin me tarjotaan ilmasta suojelupalvelua niiden apureilta ja kuskataan teiät kaupungista pois." Derek sanoi ja hän ja Devil iskivät silmää.

McRearyt kyllästyivät omaan esitykseensä, sillä nyt kaikki tunkivat Nikon viereen sohvalle ja ahdasta tuli. "Ai s**tana mun perse!" Packie kärähti. "Voiko tulla syliin, Gerry?" hän jatkoi ja veljekset alkoivat taas räkättää, mikä näytti häiritsevän Nikoa entisestään. Hän piti suunsa yhä vain kiinni, kunnes Gerry kääntyi häneen päin. "Mä tiiän, mikä sua vaivaa! Tietenkin meiän..." Hän ei ehtinyt sanoa loppuun, kun ainut Nikon vasemmalla puolella istunut, Derrick, sinkautti väliin: "...veli! Juu, Francis on mielivaltanen kusipää, joka ei poliisipäällikkönä kauaa pysy, eiks jeh, Niko? Pääset sitten joskus rökittään sen, me annetaan sun lyödä ensin!" hän tokaisi iloisena ja nauroi perään, mutta Gerry antoi hänelle luunapin Nikon pään takaa ja jatkoi omaa lausettaan niin kuin Derrick ei olisi koskaan puuttunut puheeseen. "...sisko. Tiiän kyllä, että se juttu vaivaa sua, mutta ei se minnekkää kuollu, Dani ei osunu sitä mihkään pahaan paikkaan. Henkiin jäi yhtä lailla ku minä silloin kun me murtauduttiin joskus kymmenen vuotta sitten yhden kartanon pihaan pöllimään maustekasveja, mutta failattiin ja se pappa lähetti koirat meidän perään..." Kolme McRearyn veljestä puhkesi taas röhönauruun, jota seurasi Diablon veljesten omalaatuinen kommentointi. "Tehdään muutes vielä yks sopimus ihmisten kanssa!" Devil murahti innokkaasti. "Jos olosuhteet ei salli Matthew' n paiskaamista katolta, sitokaa se kiinni tuoliin ja soittakaa numeroon 010-9941683, kertokaa sijaintinne ja me tullaan juoksujalkaa!" Reportteri yritti vain vaivoin estellä naurunhykertelyä ja asettui hykertelevien, taustalla "Matthew ja Diablo-leikkiä" esittävien kaksosveljesten eteen. McRearyt alkoivat nähtävästi myös suunnitella soittamista paikalle itsekeksimillään (tai ei ehkä ihan) salanimillä Roman Bellic, Adriano Mendez ja Lance Vance (Derrick oli ennen Gary, mutta koska tämän nimellä soittaminen aiheuttaisi yleistä järkytystä, hän vaihtoi Lanceen) ja ilmoittaa omia suunnitelmiaan, mutta ne lopahtivat viimeistään siihen, että joko heidän pitäisi näyttäytyä ihmisille tai antaa ihmisten tulla piilopaikkaansa, joten operaatio meni hajalle. Niko näytti vieläkin tosikolta, mutta nousi viimein sohvalta. "Käyn sairaalalla..." hän sanoi veljesten perään, jotka nyt menivät tietokoneelle lähettelemään sähköpostia.

CJ oli viimein saanut selville paljon asioita Pegorinolta. Kuten oli arvattavissa, Sweet oli haukannut liian suuren palan kakkua, sillä Andrei ei ollut mikään sokeasti tätä joka asiassa auttava henkilö. Pegorinon mukaan tämä oli kokenut simputtaja, joka oli aiemmin työskennellyt ainakin hänen omalle mafialleen, kunnes oli ryöstänyt valtaisan summan rahaa ja karannut niine hyvineen pois. Nykyään Andrei saattoi hyvinkin olla Forellien juonessa mukana - mafia ei ollut suinkaan kuollut, vaan Giorgio ja Franco, Sonnyn veljet, jotka olivat ennen viettäneet aikaa ulkomailla mutta jotka olivat nyt tulleet mukaan peliin, olivat nähtävästi saaneet Andrein puolelleen tietoisina siitä, että tämä ei ainakaan heitä pettäisi ottaen huomioon ilkeät ja sitä kautta yleistä petturia miellyttävät suunnitelmat. Sweet, Cesar ja Kendl olivat lähimmät henkilöt CJ: lle, joten ei ollut suurikaan ihme, että nämä oli varsin suurella todennäköisyydellä kaapattu. Siinä vaiheessa hän oli omassa kodissaan valmistautumassa hankalaan retkeen. Taivas oli jo pimenemässä ja sadepilvet lähestyivät tasaista tahtia San Andreasta kellon ollessa arviolta 18:00. Pegorino oli kertonut, että varsin todennäköisesti Andrei ja Forellit työskentelivät kaukana sivistyksestä, ja San Andreaksesta löytyi vain yksi riittävän laaja alue siihen tarkoitukseen. Se alue oli Flint County, mutta siinä olikin se ongelma, että sen pinta-ala oli niin suuri, ettei sitä koluttu ihan muutamassa tunnissakaan. CJ lastasi Slamvaniinsa kaikkea mitä keksi. Hänen salaisessa komerossaan oli aseita, joista hän otti itselleen kaikkein uskollisimmat. M9 oli pelastanut hänet useaan otteeseen, Spas-12 oli riittävän tehokas useammankin kimppuunkäyvän henkilön niittaamiseen yhdellä iskulla ja veitsi oli mukavan pienikokoinen, mutta samalla mukavan tappava lähitaisteluase. Muutakin hän latoi autoon, mutta ne olivat lähinnä vara-aseita ja niiden joukosta ei oikein löytynyt mitään MP5: sta järeämpää kalustoa. Ammuksiakin piti ottaa mukaan reilusti, koska oli aivan varmaa, että Andrei, Giorgio ja Franco eivät olleet maatilalla yksin. Hän ei kuitenkaan vielä lähtenyt, vaikka tunki lavalle vielä vähän ruokaa ja juomaa sen varalta, että matka kestäisi pitkään. Vähäksi aikaa hän ajatteli vielä jäädä Grovelle lepäämään ennen ongelmallista retkeä, joten hän pysäköi Slamvanin talliinsa, varmisti että ovi oli lukossa ja vain hän pystyi avaamaan sen ja meni sitten sisään taloonsa katsomaan, josko televisiosta tulisi jotain mielenkiintoista ennen lähtöä.

To Be Continued.

-

Oli aamu ja Grove Streetillä oli hiljaista. Aurinko teki nousuun ja vain pari jengiläistä pelaili koripalloa ja hengaili Sweetin pihalla. CJ pyöri sängyssään krapulaisena yrittäen kerätä tarpeeksi voimaa nousta sängystä, että saisi kehitettyään itselleen jotain safkattavaa. Vihdoin hän onnistui siinä ja alkoi laahustaa rappusia alas pelkät verkkarit jalassa. "Mitä *******ä täällä on tapahtunut?". Järkytys ja hämmästyneisyys valtasivat CJ:n mielen. Näkyä ei parhaalla tahdollakaan voinut sanoa ihanaksi. Paikat olivat sekaisin ja veriroiskeen peitossa. Olohuoneessa seinää vasten makasi pahoinpidelty Ballasin jäsen. "voi *****..". CJ mumisi itsekseen ja testasi pulssin. Elossa, vaikkei uskoisi. Hänen allaan oli verilammikko. Sen vaatteet olivat veren peitossa ja keho ruhjeilla. Sitten ovelta kuului koputus. CJ ei reagoinut, vaan tuijotti järkyttyneenä ruumista. Hän ei ilmeisesti muistanut eilisen tapahtumista paljoakaan. "Avaa, CJ!", kuului ovelta. "Tuu tsekkaa tämä tsyge, ihan tajuttoman kova!". Ryder. "Odota hetki, puen päälleni!"

CJ juoksi yläkertaan ja iski päälle verkkareiden lisäksi lenkkarit, vihreän hupparin ja lätsän. "Saa kelvata.." CJ mietti ääneen, tunkien ysimillistään vyön alle. "Saatan tarvita tätä." Hän rontosti rappuset alas ja nappasi sohvan kaiteelta huivin ja kietoi sen kaulaansa. "Olen valmis, Ryder!" CJ ilmoitti ja avasi oven. Hän kätteli Ryderin kanssa ja he lähtivät kävelemään Ryderin asunnolle päin kysellen samalla kuulumisia. He astuivat sisään ja Ryder iski marisätkän tulille. "Otatko sinäkin?" "Ilman muuta, kiitti". He istahtivat keittiöön, jossa Ryderilla oli stereot, aikomuksena kuunnella se kappale. "Voi *****, mikä tätä rakkinetta vaivaa? Jumalauta!" Ryder hermostui ja pamautti sitä nyrkillä. "Haista sinä..! Ähh, anti olla." Ryder luovutti. "Hei, mun täytyy näyttää yksi juttu." CJ pamautti. "Tule kahtomaan." He astuivat sisään CJ:n asuntoon ja Ryder näytti ihan yhtä järkyttyneeltä ja vaivautuneelta kuin CJ:kin.
R: "Mitä *******ä sä olet tehnyt? Miten me nyt tuosta selvitään?"
CJ: "Ei hajuakaan. Ei sitä tännekkään voi jättää."
R: "No ei.. Me hoidetaan tuo Ballaseille, jos se siis enää elossa siinä vaiheessa."
CJ: "Ballaseille? Ootko tosissas? Ettei vaan haudattas sitä mieluummin teidän takapihalle?
R: "Ei, kun heitetään se autosta Ballaseille.
CJ: "Vittu.. Sä olet hullu, mutta tehdään niin."

CJ ja Ryder lähtivät kävelemään Sweetille tarkoituksena lainata hänen autoaan.
S: "Ja että mitä? Mitä ihmettä olette menneet tekemään! Meidän piti pysytellä poissa ongelmista, kytät hiillostaa niskaan. Minäkin jäin kaksi viikkoa sitten kiinni crackin hallussapidosta ja rattijuopumuksesta!"
CJ: "Totta.."
R: "Mutta me kyllä hoidetaan tämä homma kotiin!"
S: "Grove Street on historiaa, jos kaikki on linnassa. Big Smokessakin on ihan tarpeeksi.. Tappoi sen Vagosin, vaikka itsepuolustustahan se oli. Käyvät aina niin hullulla joukolla kimppuun. Ja se on muutenkin ongelmissa huumekauppansa takia."
CJ: "Joo, kytät ajaa hänet ahtaalle."
R: "Heitä nyt ne avaimet.."
S: "Siinäpä, koodatkaa jos jotain sattuu, okei?"
R: "Kiitti, mutsi."
CJ: "Menoksi."
Ryder ja CJ astelivat CJ:n taloon.
CJ: "Ei me sitä noin voida autoon kantaa?"
R: "Miksipä ei?"
CJ: "No.. hoidetaan homma. Mitä väliä."
He kantoivat Ballasia jaloista ja käsistä. CJ avasi takaoven ja istuttivat ballasin penkille, joka oli jo hereillä, mutta heikossa hapessa. Verenvuoto oli lakannut. CJ istui hänen viereen.
R: "Tiedätkö sen yhden koripallokentän tässä lähellä?"
CJ: "Tiedän toki. Olen monesti käynyt siellä pelaamassa, mutta se jäi siihen kun ajauduin tappeluun Ballasin kanssa. Hyvä etten tappanut ketään tai he minua."
R: "No, ajetaan sinne, kun siellä niitä pyörii nykyään. Heität sen sitten niiden kohdalla, kun hidastan vähän vauhtia."
CJ: "Tehdään niin. Eiköhän lähetä jo matkaan."

He lähestyivät koripallokenttää. Kummatkin valmiina. Ballaseja hengaili kaduilla vaarallisen näköisinä. Jotkut ottivat matsia ja heittelivät pulloilla ohikulkijoita.
R: "Noniin! Ovi auki!"
CJ avasi oven ja heitti Ballasin autosta. Hän tipahti turvalleen, veret purskahtivat vain kasvoista. Ballasitkin huomasivat tilanteen. He tuijottivat hämillään ja sitten joku avasi tulen. Luodit pamahtelivat auton kylkeen. "Ulos!", Ryder karjaisi. He eivät olleet kerenneet lähteä karkuun. Heidän oli pakko hypätä autosta ja suojautua sen taakse. Kummatkin vetivät pistoolinsa esille ja alkoivat ampua summittaista tulta. "CJ, koodaa Sweetille! Mutta älä kerro mitään autosta!". CJ alkoi näpyttämään numeroita.
S: "Haloo?"
CJ: "CJ tässä. Meillä on pieniä ongelmia."
S: "Voi jumalauta, tiesin tämän!"
CJ: "Nyt on tiukka paikka. ollaan ahtaalla"
S: "Missä olette?"
CJ: "Se koripallo kenttä.. Missä jonkun aikaa sitten Ballasit hyökkäsivät kimppuuni."
S: "Okei, mit..*piip piip piip*"
Puhelu katkesi. Sweet oli hämillään ja hieman neuvotonkin, vaikka tiesi mitä tehdä. Hän nappasi lätsän päähänsä ja tarttui pesäpallomailaan. "Hei jätkät, Grove Street Families on pulassa, menoksi!", Sweet sanoi pihallaan koripalloa pelanneille jätkille. Sweet keräsi loputkin Grove Streetillä hengailleet mukaansa ja tämä, pistoolein, laudanpätkin, pesäpallomailojen, aseistautunut joukko lähti kävellen kohti CJ:tä ja Ryderia.

He saapuivat paikalle. Ensimmäiset näkivät jo kuinka parikymmentä Ballasia pomppi kävelytiellä ja huutelivat hävyttömyyksiä. Vain heillä muutamilla oli aseet. Jalankulkijat kiersivät heidät kaukaa ja autot kääntyivät, johtuen tosin siitä, että Sweetin auto, jonka CJ ja Ryder olivat ottaneet lainaan, oli vallannut yhden kaistan. "Grove Street 4evah!" Grove Streetiläiset huutelivat. Ballasit olivat huomanneet heidät jo äsken, mutta he eivät tuntuneet välittävän heistä. Grove Streetiläiset panivat juoksuksi, Sweet ensimmäisenä. Hän saapui jonkun Ballasin luo, iski häntä pesäpallomailalla niin, että nenä murtui. Hän putosi kertalaakista. Pian kadulla vallitsi kaaos. Yhtään laukausta ei ammuttu, mutta he potkivat ja löivät sillä minkä käteensä vain saivat. CJ ja Ryder hyökkäsivät peltisen roskiksen kanssa Ballasien kimppuun ja se osui suoraan jotain synnynnäistä kusipäätä takaraivoon. CJ tarttui roskiksen kanteen ja rupesi huitomaan sillä kuin vimmattu. Sitten sumeni. Joku Ballas oli lyönyt häntä ohimoon. Ballasit alkoivat heltyä. He perääntyivät vertavuotavina ja Grove teki samoin. "CJ, herää. Sweet tässä." Hän nosti CJ:n pystyyn ja kantoi hänet muiden luo. "Kaikki on ohi, lähdetään kotiin."

Tällaista epäselvää *****a. Jotenkin kirjoitustaito ruosteessa. Ja kärsivällisyyskin puuttuu kirjoittamisessa. Ja mielikuvituskin.

-

Lainaus:16.10.2008 HarryJarv kirjoitti:
Tarina...

Juuh. Ihan jänskää omalla tavallaan, että saatiin joltain uudeltakin nimeltä stooria ulos. Lyhyt oli, mutta gängstatunnelma ehti siinä välittyä. Dialogia oli aika paljon, mikä vähän haittasi loppuarvosanaa mietittäessä, jolloin ihan kohtalaisen hyvää tasoa oleva kerronta jäi vähiin.

+ Ihan hyvä kerronta
+ Gängstafiiliksiä

- Lyhyt
- Vuorosanojen määrä

6 puol

Joo no...Menettelee...