Joo, tiedän nuo puutteet. Ja muutenkin.. Äidinkielen taso laskenut huomattavasti. Kunhan ajankuluksi jotain stooria väänsin.

Uudelta nimeltä.. ; D Peliplaneetassa pyörinyt vuodesta 2003, joten.. No, en ole kyllä ollut päälle vuoteen kovinkaan aktiivinen.

Kaikki ensimmäistä tarinaansa tekevät tyypit on uusia nimiä, vaikka olis liittyny PP: n historian ensimmäisenä päivänä. :D

Lainaus:16.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Kaikki ensimmäistä tarinaansa tekevät tyypit on uusia nimiä, vaikka olis liittyny PP: n historian ensimmäisenä päivänä. :D

Niin, no kirjoitin joskus pari vuotta sitten jonkun tarinan puolikkaan tarkoituksena jatkaa sitä joskus. :D

Lainaus:15.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 1

No tämähän on loistava jo nimeä myöten. Samoilla linjoilla mennää kuin muutaman edellisen tarinan kanssa - eli loistavaa työtä. Kaikki toimii vieläkin paremmin, että viimeistään nyt ei valittamista löydy. Juonipuoli varsinkin ansaitsee kiitosta. Loppu on kanssa hyvä, ja laittoi mielikuvituksen laukkaamaan.

+ Kerrontapuoli loistaa.
+ Juonipuoli loistaa.
+ Pituuspuoli loistaa.
+ Lupaava loppu.

- Ei mitään mainitsemisen arvoista.

9+

Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 2

Carl Johnson, joka tunnettiin paremmin CJ: nä, ajoi hiljalleen Slamvanillaan pitkin Los Santosin katuja, joissa hän tunsi vielä olevansa hyvässä turvassa, vaikkei hän oman jenginsä, saati sitten kenenkään alueella enää oleskellut. Kello oli 19:00 ja sää oli todella tuulinen ja syksyisen kolea, joten tavoistaan poiketen CJ piti auton ikkunoita kiinni. Taivas oli liki pilvetön lukuunottamatta muutamaa hahtuvaa siellä täällä ja pimeni nopeaan tahtiin. Kuu mollotti korkealla talojen yläpuolella ja loi pienen valon ympäristöön. Auton lavalla oli valtavan pressun alla lasti, joka koostui CJ: n uskollisimmista apuvälineistä, joita hän totaalisesti tarvitsi sellaisella hetkellä. Hänen nykyinen perheensä, johon kuuluivat Sweet, Cesar ja Kendl (jotka eivät liiemmin esittelyjä kaipaa) oli kaapattu ja asialla vaikutti olevan Sweetin uusi yhteistyökumppani, Andrei. Sitä asiaa CJ mietti kääntäessään autoa risteyksestä toiseen, kunnes pääsi rannan ohi kulkevalle tielle, joka johti poispäin kaupungista ja avaraan, harvaan asuttuun Flint Countyyn. Ajatus pelotti häntä omalla tavallaan, sillä se alue ei ollut maailman turvallisinta ja viihdyttävintä missään nimessä. Ennen etsintäretkeä CJ kuitenkin tiesi melko selvästi, mitä halusi, ja se oli kuppi kahvia, mikä antoi hänelle aivan riittävästi energiaa etsintähommiin. Hän katseli iloissaan arki-iltaa viettäviä ihmisiä, jotka sentään olivat kaupungin suojissa ja ilman mitään kauppojen aukioloaikoja suurempia huolia. CJ toivoi hiljaa itsekseen, ettei hän olisi koskaan joutunut sellaisiin vaikeuksiin kuin missä hän oli nyt. Hänen elämänsä sujuisi paljon paremmin, jos hän olisi pysyttäytynyt Grove Streetillä pikkukahinoiden parissa, mutta sen sijaan hän oli sotkeutunut mafiasotiin ja oli nyt kovien rikollisten suurin etsintäkuulutettu henkilö. Hän loi vielä viimeisen katseen Los Santosin kaupunkiin, josta hän lähti pois heti ajettuaan lyhyen, mutta merkittävän sillan yli Flint Countyn alueelle. Turvatonta oloa ei tullut aivan heti, sillä vielä hän oli maantiellä ajamassa ja edessäpäin oli huoltoasema, jossa hän voisi täyttää sekä autonsa tankin että oman vatsansa. Ajettuaan aseman edustalle hän pysäköi vähän matkan päähän bensapumpuista punaisen ja hänen autoaan pienemmän lava-auton viereen. Hän poistui kyydistä ja tunsi heti, kuinka kylmä viima viilsi häntä, mikä aiheutti nopeasti hytinää ja levottomuutta. Hän otti nopeita askelia huoltoaseman sisään.

Kahvilan puolella oli vain muutamia ihmisiä. Heistä kaksi, jotka istuivat nurkkapöydässä, olivat nähtävästi rekkakuskeja ainakin sen perusteella, että he keskustelivat äänekkäästi kyseisestä työstä. CJ marssi erään yksin pöydässään istuvan parrakkaan henkilön ohi tiskille, josta hän otti tarjottimen ja kulki eteenpäin ottaen kahvikupin lisäksi vielä hillomunkin lievän nälän vuoksi. Kaadettuaan kahviinsa maitoa ja vähän sokeria hän maksoi myyjälle ja lähti tarjotin kädessään vapaaseen pöytään, joita oli useita. Hän istuutui ikkunan viereen ja otti mukavan asennon tuolista, jossa oli hänen onnekseen pehmusteet. Huoahdettuaan vähän aikaa hän siemaisi jonkin verran kupistaan ja vilkaisi sivusilmällä ulos. Siellä oli jotenkin kummallisesti selvästi pimeämpää kuin silloin kun hän oli tullut, ja paniikki iski taas. Hän ei kuitenkaan voinut jättää pelastamisurakkaa kesken vain siksi, että jänistäisi moisessa tilanteessa. Hän oli ennenkin ollut pimeään aikaan ulkona ja vieläpä Ballasien alueella, eikä häntä silloinkaan ollut pelottanut, joten hän söi vähän munkkia ja yritti saada viime hetken pakokauhun kaikkoamaan mielestään. Juotuaan taas vähän kahvia hän huohotti vielä vähän aikaa eikä voinut olla tuijottamatta pihalle joka viides sekunti. Lähellä olevassa pöydässä istui kolme henkilöä, jotka CJ arvasi paikallisiksi asukkaiksi. Nämä näyttivät melko tavallisilta maajusseilta, jotka taisivat omistaa sen punaisen lava-auton aseman pihassa. Eräs näistä puhui kavereilleen kolkolla äänellä: "Kuulkaas, mulla on teille jotain pelottavaa sanottavaa. Mä en tajunnut koko juttua ennen ku pääsin kotiini, mutta siis...mä olin ollut siellä rassaamassa mun puimuria pellollani, se kattokaas meni yhtäkkiä rikki eikä suostunut käynnistymään. Noh, siinä kun sitä sitten korjailin, niin jostain sieltä läheltä kuului ihan ilmiselvää moottorisahan ääntä." Kaksi muuta miestä katseli kauhistuneina. "Ei se pärissyt kuin hetken, ja sitten se sammu. Noh, uteliaisuus tietenkin vei voiton, vaikka luulin, että naapurin Patrick se siellä vaan metsähommissa, mutta mistiin meni ja pahemman kerran. Lähdin siitä sitten äänen suuntaan ja meno oli vähän vaikeeta kun metsä oli niin tiheää, mutta ääni kuului just sopivan läheltä. Noh, raivattuani tietä jonkin aikaa näin sen. Siellä oli semmonen iso sammalpeitossa oleva kivi, ja kuinka ollakaan, sen päällä seisoi mies. Mutta se ei enää ollutkaan mikään naapuri, vaan se oli pukeutunut nuhjuiseen karhuntaljaan, ja sillä oli moottorisaha toisessa kädessä ja olallaan peuranraato!" Koko mieskolmikko katsoi ulos pelokkaan näköisinä heti jutun loputtua. CJ hämmästyi ja säikähti melkein heti kuultuaan jutun ja käänsi päänsä ulos, missä oli nyt miltei säkkipimeää.

Juotuaan kahvin ja syötyään pullan CJ epäröi vielä suuresti katsoessaan tien toiselle puolelle, josta alkoi saman tien pelottava ja turvaton alue. Hän työnsi oven auki ja tuuli puhalsi heti aavemaisesti humisten. Autolle hän silti käveli, mutta mietti hetken aikaa. Jo ensimmäinen este, joka levittäytyi hänen silmiensä eteen valtavan oranssin ohrapellon muodossa, oli jotain sellaista, jossa Slamvan varmasti hajoaisi saman tien, joten hän nosti pressua ylös varmistellen, ettei kukaan nähnyt, mitä sen alla oli, ja otti pistoolin, veitsen ja pari kranaattia, jotka kaikki mahtuivat aivan mainiosti housuntaskuihin. Sen jälkeen hän ylitti tien varmistaen, ettei sieltä tullut ketään, mutta tie tuntui autioituneen, ja äkkiä hänestä tuntui taas siltä, että hänen tekisi mieli palata kahvilaan, jossa oli sentään lämmintä ja turvallista, sillä taas alkoi tuuli puhaltaa jäätävästi ja ulinan säestämänä. CJ huohotti hetken ja astui sitten pellolle, jota pitkin hän alkoi kävellä. Siellä oli vaikea nähdä heinien yläpuolelle ja pimeää siellä luonnollisesti oli, kun kuunvalon oli vaikea ulottua tiheälle pellolle. Ketään ei ollut enää pellolla maatilahommissa, joten sekin mahdollisuus voitiin unohtaa, että CJ saisi ystävällistä seuraa matkalleen Flint Countyssa. Autio pelto tuntui hämmästyttävän pelottavalta ja yhtäkkiä CJ kuvitteli mielessään toisesta päästä erottuvasta talosta syöksyvän hullun maalaisjuntin, jolla olisi pumppuhaulikko, mutta hän yritti ajatella kaikkea hyvää, mitä keksi. Valitettavasti se tuntui vielä tuskallisemmalta, koska hänen ajatuksiinsa ei mahtunut muuta kuin Gary nauramassa hänen jutuilleen silloin kun tämä oli vielä elänyt...CJ tönäisi heinää yhä vain aggressiivisemmin sivuun ja hänestä tuntui, ettei pelto koskaan loppuisi. Hänen muistikuviinsa pääsi kyllä myös Pegorino, mutta ei hänestäkään ollut apua sillä hetkellä. CJ vain kulki eteenpäin sulkien päänsä lopulta tyystin kaikelta muulta paitsi siltä, että hänen oli löydettävä Sweet, Cesar ja Kendl. Kun oli kyse lähimmäisten henkiinjäämisestä, hän tekisi mitä tahansa, ja kun peltoa pitkin oli viimein puskettu toiseen päähän saakka, hän tutkaili ympäristöä. Aavemaisesti maalaistalon ikkunoista ei paistanut ollenkaan valoa ja zombikuvitelmat täyttivät nyt vuorostaan CJ: n pään. Hän ravisteli itseään kovaa ja näki silloin jotain mustaa talon takana. Hän säikähti oitis ja pomppasi paikoiltaan, mutta se jokin ei liikkunut laisinkaan. CJ: n kädet vapisivat kovempaa kuin aikoihin, kun hän hiipi eteenpäin pistooli toisessa ja puukko toisessa kädessä. Otus näytti melko omituiselta, suorastaan epämuodostuneelta, kun hän tuli lähemmäs. Hänen teki mieli huutaa jotain, mutta se ehkä säikäyttäisi maanviljelijät, joita saattoi liikuskella pitkin tilaa, ja sen jälkeen häntä varmaankin luultaisiin siksi henkilöksi, josta maajussi oli kertonut bensa-asemalla. Kun hän kulki lähemmäs, hän alkoi vähitellen rauhoittua - tuo monsteri ei nimittäin liikkunut, ja lähempää katsottuna se olikin tuiki tavallinen, hiukan vain ruosteinen, traktori, jonka etulamput olivat siitä huolimatta, että ne olivat sammuksissa, aivan silmientapaiset.

"No on tän kanssa sentään turvallisempaa kuin jalkaisin" CJ mietti ja kipusi traktorin päälle. Varastaminen oli hänen mielestään edelleen oikeutettua, vaikka hän yhä paheksuikin viattomien ihmisten murhaamista ja muuta samantyyppistä. Traktori oli ruosteisuudestaan huolimatta yllättävän helppo saada käyntiin, mutta ongelmat ilmenivät heti ajossa. Se päästi suunnatonta pärinää, minkä vuoksi nopeutta piti pitää alhaalla, tai maanviljelijät luulisivat häntä taas kerran siksi samaksi moottorisahaa kantaneeksi mieheksi. Kovaa se ei kyllä kulkenut edes kaasu pohjassa, joten hiljalleen CJ eteni kohti tiheää metsää heti maatilan lähellä. Se vasta pelottavan oloinen paikka olikin, ja traktorin etuvalot, jotka sentään toimivat yhä, loivat ainoan valon puustoon. Siinä vaiheessa CJ vasta pelkäsikin tosissaan ja katseli jatkuvasti ympärilleen valmiina ampumaan hillittömästi joka puolelle, jos näkisi jonkin ihmisenkokoisen liikkuvan häntä kohti. Nähtävästi hänen kuulemansa juttu ei todellakaan ollut pötyä, ja tällaisessa metsässä saattoi liikkua vaikka mitä hulluksi tulleita ihmisiä, vaikka maajussin kuvaus antoikin ymmärtää, että metsässä liikuskeleva mies ei olisi mikään hullu, jos tämä kerran osasi pyydystää eläimiä. Ihmistenkään nappaaminen ei varmasti kuitenkaan olisi tälle mystiselle moottorisahamiehelle mikään suuri ongelma. CJ: n teki jo mieli lopettaa retki ja jatkaa päivänvalossa, mutta hän ei enää kyennyt palaamaan takaisin. Rakkaus lähimmäisiä kohtaan ja viha Andreita kohtaan pakotti jatkamaan paljon vahvempana kuin pelko. Sweetin, Kendlin ja Cesarin ajatteleminen antoi CJ: lle lisää potkua ja hän raivasi puskat tieltään apinanraivolla tietäen vain sen, että tämän hommanhan hän tarkalleen ottaen hoitaisi, oli metsässä sitten yksi moottorisahamies, kymmenen örkkiä tai sirkuksesta karanneita leijonia. Matka jatkui pitkin metsää kaikessa rauhassa ilman mitään kummallisempia, kunnes yhtäkkiä hän törmäsi johonkin kovaan ja mustaan ja säikähti niin paljon, että kaatui traktorin päältä. Varovasti ja iho kananlihalla hän nousi ylös ja katsoi, mihin oli osunut. Kuinka ollakaan, hän oli taas säikähtänyt aivan turhaan, ja todellisuudessa siinä oli vain tumma, ihmisen mittainen kivi. Hän huoahti helpotuksesta ja meni takaisin traktorin päälle. Se ei kuitenkaan suostunut enää käynnistymään ollenkaan. Pyörät pyörivät, mutta moottori ei lähtenyt käyntiin. "Ei v*ttu..." CJ ajatteli, katsoi pimeään metsään ja pelkäsi hetki hetkeltä enemmän.

Tästä sattuneesta syystä hän kulki eteenpäin jalkaisin ase ojossa ja toinen käsi taskussa, jossa olivat kranaatit. Puskassa liikkui jokin ja hän oli jo lähellä ampua, mutta se olikin kettu, joka tuijotti CJ: tä hetken ajan silmiin viekkaalla katseella ja luikki sitten matkoihinsa. Hän jatkoi itsekin matkaa ja kuuli, kuinka tuuli humisi puissa aavemaisesti. Kaksi kertaa hän kääntyi ympäri ase jatkuvasti ojossa ja tunsi saavansa sydänkohtauksen, jos hänen silmiinsä ilmaantuisi ihminen parin metrin päähän tai ylipäätään johonkin lähelle. Varmistuttuaan, ettei kukaan ollut hänen takanaan, hän jatkoi taas matkaa, mutta katsoi liikaa silmiensä tasolle eikä huomannut tukkia, joka oli suoraan hänen kulkureitillään. Aluksi hän pelästyi taas ja luuli jonkun kampittaneen hänet, mutta hän ehti nähdä vilauksen tukista ennen kuin horjahti turhan pitkälle. Valitettavasti suoraan sen takana oli loiva mäki, jota alas hän alkoi vieriä. Mäki oli myös melkoisen heinikkoinen ja heinät tarttuivat CJ: n vaatteisiin hänen hoippuessaan alas kykenemättä pysähtymään. Se oli sen verran loiva pudotus, että erityisesti siinä ei ehtinyt loukkaantua, mutta pari kertaa oli jalkojen vääristyminen lähellä. Nopeat käännösliikkeet pelastivat, mutta vauhti ei suostunut helpolla hidastumaan, joten CJ joutui siinä vain vierimään nöyrästi mäkeä alas tuntien itsensä vähäksi aikaa silkaksi idiootiksi, joka oli vain vähän aikaa sitten tappanut Vincent Westwoodin, mutta joka nyt oli keskellä melkein autiota metsää kaatumassa mäkeä alas. Viimein ikuisuudelta tuntuneen pudotuksen jälkeen hän pysähtyi ja tiesi tulleensa mäen alapäähän. Varovasti hän koetteli ruumiinosiaan, jotka tuntuivat ihan normaaleilta eivätkä nivelet ainakaan olleet vääntyneet mihinkään kummallisiin suuntiin. Se tuntui kumman helpottavalta. CJ kampesi itseään vähä vähältä pystyyn ja tiesi melkein heti ainakin kuunvalon perusteella olevansa aukiolla. Siellä hän sentään näki eteensä ja tietäisi, jos joku olisi hyökkäämässä kimppuun, koska näkyvyys oli laaja. Tutkailtuaan hetken ympäristöä hän näki seuraavan kohteensa, jonka hän olisi vain ohittanut, jos tilanne ei olisi sellainen kuin se nyt oli.

Synkkä, mutta hiljainen maatila avautui CJ: n silmien edessä aivan lähellä. Oli kummallista, että hän ei ollut huomannut sitä aiemmin, mutta ehkä hän ei ollut vain hyväksynyt sen olemassaoloa. Se näytti vielä aavemaisemman tyhjältä kuin edellinen, ja oli CJ: n harmiksi kaukana maantiestä, sillä autojen ääniä ei kuulunut mistään lähistöltä. Maatila olisi näyttänyt aivan normaalilta, jos pimeys ei täyttäisi sillä tavalla koko paikkaa kuin se täytti nyt. Valoja ei sielläkään ollut päällä ollenkaan, mutta se oli melko todennäköistä, koska muuten Sweetin, Cesarin ja Kendlin olinpaikka paljastuisi melko selvästi CJ: lle. Hän keskittyi vain kävelemään lähemmäs ja olemaan ajattelematta kaikkia mahdollisia kauhuja, mitä tälläkin tilalla saattoi olla. "Olisitpa sinä nyt täällä, Gary..." hän ajatteli murheellisena mennessään parin heinäpaalin ohi. Lato oli laaja, vielä laajempi kuin itse asuintalo. Sen seinää vasten CJ painoi nyt korvansa ja kuunteli tarkkaan toivoen, että kuulisi perheensä äänen, mutta siellä ei tainnut olla ketään. Lähellä oli myös navetta, jonka hän tutki tarkoituksella ennen asuintaloa. Siellä ei ollut jostain syystä ainakaan äänien perusteella edes lehmiä, joiden oli kaiken järjen mukaan tarkoitus olla ladossa, jos ne kerran eivät laiduntaneet ulkopuolen laajoilla pelloilla. Talo näytti kaikkein pahimmalta, aivan kuin Deadguy Estate illalla, mutta koska sen lähimailla ei ollut muita taloja tai mitään hökkeleitä, se oli aivan kuin joku kreivi Draculan linna. CJ hiipi varoen lähemmäs kohti kuistia ja sinne päästyään kuuli jotain surinaa, jolloin hän oitis painoi korvansa ovea vasten, mutta ääni ei kuulunut sieltä. "Onko täällä jossain radio?" hän ajatteli ja surina kuului jostain syystä aivan hänen päänsä päältä. Kesti vähän aikaa, kunnes hän vihdoin vilkaisi, ja sitten hän huoahti. Kyse ei ollut ihmisistä, vaan ampiaisista, joiden pesä roikkui siististi yläpuolella. Ovi oli jostain kumman syystä auki, kun CJ kokeili sitä. Se narisi levottomuutta aiheuttavalla äänellä, mutta nopeasti CJ luikahti sisään ja osoitteli aseellaan joka puolelle. Sisätilat näyttivät kammottavilta. Hämähäkinseittejä oli yltympäriinsä joka puolella, ulkona vallitseva pimeys teki talosta aivan harmaan ja kattovalo heilui tasaisesti ollen poissa päältä. Huone, jossa hän oli nyt, oli varsin iso, ja tarkkaan katsottuna siinä olivatkin keittiö ja olohuone samaan aikaan, keittiö vasemmalla ja olohuone oikealla. Edessä olivat myös portaat yläkertaan, mutta muita huoneita ei alakerrassa ollut. Koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, CJ alkoi peruuttaa osoittaen pistoolinsa kohti etuovea ja kulki kohti portaikkoa.

Kiivettyään ne ylös hän näki heti huomattavasti laajemman tuntuisen kerroksen. Kaikki makuuhuoneet olivat täällä, ja niin olivat myös vessa ja suihkuhuone, mutta silti, vaikka talo näyttikin melko modernilta, oli se todella silmiinpistävän harmaa ja vanhanaikaisen tuntuinen, samalla luonnollisesti pelottava. CJ kolusi kaikki huoneet erikseen jättäen vessan viimeiseksi tarkoituksella, sillä se oli pienin ja jos joku moottorisahaheppu vaanisi siellä, ei CJ: llä itsellään olisi mitään aikaa hyökätä takaisin, kun sahaa villisti heilutteleva mies syöksyisi jo päälle...hän pyrki jättämään sellaiset kuvitelmat sikseen ja katsoi kaikki kopperot jokaisesta huoneesta varmistaen samalla, ettei kukaan pääsisi missään vaiheessa takaapäin iskemään. Varovaisuus oli ehkä vähän ylilyötyä, mutta kaikkea tuli tehtyä äärimmäisen pelkokohtauksen iskiessä. Ilta pimeni entisestään, ja CJ: n kauhuksi makuuhuoneen ikkunasta ei näkynyt ollenkaan valoja ympärillä, vain mustaharmaata ympäristöä. Hän tunsi, että kohta ei enää erottaisi värejä lainkaan yksipuolisen näkökentän vuoksi, mutta kulki silti ympäri rakennusta toimintavalmiudessa. Kun kaikkein pienin, eli vessa, oli ainut jäljellä oleva, CJ tunsi suunnatonta pelkoa avatessaan oven, mutta moottorisahan pärinää ei kantautunutkaan korviin, vaan hiljaisuus oven narinaa lukuunottamatta pysytteli yhä syvänä. Ainoastaan hämähäkinseittejä oli joka puolella pitkin vessaa. Tuntui siltä, että jännäämistä oli saatu aivan tarpeeksi, CJ ajatteli, kun hän huoahti ja kävi kusaisemassa pönttöön ennen kuin mitään tavaraa tulisi housuihin jännityksen vuoksi. Siinä pöntön edessä seistessään hän alkoi miettiä, minne menisi seuraavaksi, sillä hänen ystävänsä eivät kaiken järjen mukaan olleet tässä talossa. Saatuaan olonsa helpotettua hän veti vessan ja pesi kätensä tyynen rauhallisesti. Hän kuivasi kädet pyyhkeeseen, jossa siinäkin oli hämähäkinseitti, johon hän onneksi ei koskenut, ja poistui sitten huoneesta. Koska tässä talossa ei näemmä ollut mitään, CJ käveli portaat alas takaisin ulkoilmaan, joka tuntui hetkessä paljon raikkaammalta, vaikkei CJ ollut sisään tullessaan huomannutkaan tunkkaista ilmaa talon sisällä. Hän tutkaili ympärilleen mentyään vähän matkan päähän talosta, mutta ketään ei taaskaan näkynyt, joten hän suuntasi tiensä summamutikassa kohti kaikkein aukeinta aluetta, jossa reitillä ei ollut mitään muuta kuin laaja nummikenttä ja pieni ränsistynyt hökkeli jonkin matkan päässä. Se saattoi myös olla yksi paikka, jossa hänen ystäviään pidettäisiin, vaikka pieni ja vaatimaton olikin, joten sinne hän lähti kävelemään varmistaen joka kymmenennellä askeleella, ettei kukaan lähestynyt häntä miltään suunnalta, vaikkakin jännitys tiivistyi jatkuvasti hänen kulkiessaan lähemmäs, ja hän tarkisti yhä tiuhempaan tahtiin ympäristönsä. Tuuli alkoi taas puhaltaa, kuu loi lievän valonsa ympäri aluetta ja tähtiä alkoi näkyä taivaalla. CJ: n päässä liikkui kuitenkin vielä muutamia kysymyksiä - erityisesti se, miksi tuolla äskeisellä maatilalla ollut ristin sielua? Hän ei kuitenkaan paljoa miettinyt sitä lähestyessään pikkuhökkeliä.

Sen luo päästyään hän kuulosteli oven taakse ja kuuli ensimmäistä kertaa sitten huoltoasemalla olonsa puhetta, joka oli melko selvää. Se oli tosin varsin nopeaa ja hankalaa ymmärtää, mutta puhtaita jauhoja näillä tyypeillä ei tainnut olla pussissaan. CJ katseli taas ympärille mahdollisen kolmannen miehen varalta ja joutui turvautumaan syöksyyn sisätiloihin, koska ikkunoita hökkelissä ei ollut. Hän perääntyi kauemmas ja juoksi sitten jalka ojossa ovea kohti. Hän tyrkkäsi sen yhdellä napakalla potkulla auki ja molemmat toisilleen puhuneet ihmiset käänsivät äkkiä kasvonsa, mutta CJ näki nopeasti, ettei kummallakaan ollut asetta eikä kumpikaan karannut päälle, sen sijaan nämä syöksyivät nurkkaan kauhuissaan piiloon. "ÄLÄ TAPA MEITÄ!" toinen mies huusi kaatuen polvilleen kädet ristissä, ja se ihmetytti CJ: tä melkoisen paljon. "Miten niin älä tapa meitä? Minä kun luulin, että te yritätte tappaa mut heti kun näätte!" Molemmat miehet tuijottivat toisiaan kauhun täyttämine kasvoineen ja katsoivat taas CJ: tä, joka työnsi pistoolin takaisin taskuunsa. "Sinä siis et olekaan se hullu?" kysyi miehistä oikeanpuoleinen, joka ei ollut vielä sanonut mitään suoraan CJ: lle, joka omasta puolestaan alkoi pikkuhiljaa ymmärtää. "Te siis piileskelette siltä moottorisahahepulta, josta joku maajussi kertoi kahvilassa?" hän kysyi huolestuneella äänellä ja molemmat nyökkäsivät samaan aikaan, mutta ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, CJ: kin kuuli nyt moottorisahan pärinän jostain pelottavan läheltä ja miehet painautuivat oitis hökkelin nurkkaan kauhusta kankeina. Pärinä tosiaan teki mielen levottomaksi, ja CJ tuijotti ovea, jonka hän oli äsken potkaissut alas niin äänekkäästi, että tuli siinä samalla johdattaneeksi hullun moottorisahamiehen hänen ja näiden kahden piileskelleen henkilön luo ja kimppuun. Pärinän voimistuessa tasaiseen tahtiin ja lähestyessä taloa CJ veti vapisevin käsin pistoolin ja perääntyi kauemmas oviaukosta hyvästellen jo etsimänsä ihmiset sekä Pegorinon ja Dianan mielessään...

To Be Continued.

Lainaus:17.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 2

Pakko sanoa, että paras tarina, jonka olet koskaan tehnyt. Tästä ei löydy hakemallakaan mitään oikeasti heikkoja puolia. Kuvailu on vihdoinkin juuri sellaisella tasolla kuin kuuluukin. Tarina sisältää kaikkea sopivassa suhteessa, ja varsinkin tuo kunnon jännitys virkisti. Ja kun stoorissa on tunnetta, tunnetta jo ihan senkin puolesta, että siinä kuvataan loistavasti Carlin tunnetiloja. Kerronta ja kuvailu muutoinkin parasta mitä olen koskaan nähnyt näissä GTA-tarinoissa.

Tuo loppu vain vähän "töksähti". Mutta katsotaan minkätasoista jatkoa on tulossa. Tuota jännitystä ja synkkää tunnelmaa ei soisi jättävän vain yhteen tarinaan, vaan seuraavassa tarinassa voitaisiin jopa irroitella vielä lisää. Ja jos nuo Kendl, Cesar ja Sweet eivät löytyisikään aivan niin helposti eivätkä ihan heti... Ja jos moottorisahaheppu ei olisikaan välttämättä se tuttu (joskaan ei läheskään turvallinen) Leatherface, vaan joku ehken hieman hänen kaltaisensa mutta jotekin "syvällisempi" tyyppi...

+ Upea tunnelma, joka rakentuu tukevasta ja tunteikkaasta kuvailusta ja sujuvasta tarinankerronnasta.
+ Juuri sopivan mittainen.

- Ei mitään sen arvoista, että siksi pitäisi sormiaan ja näppäimistöä vaivata.

10

-

Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 3

CJ seisoi pienessä hökkelissä keskellä Flint Countyn harmaata ja pelottavaa metsäaluetta. Hänen seuranaan oli kyllä kaksi miestä, mutta nämä olivat painautuneet nurkkiin ja olivat vielä pelokkaampia kuin hän itse, mikä ei paljon auttanut. Ulkona oli myös vielä yksi mies, mutta tämä ei nähtävästi ollutkaan mikään kovin ystävällinen heppu, sillä kyseisellä henkilöllä oli moottorisaha, ja se riitti jo luomaan karmivan tunnelman. CJ tiesi tarkalleen melkein heti, mitä tekisi. Vielä ei pärinää kantautunut mistään kovin läheltä, ja välittämättä miehistä, jotka esittivät estäviä ilmeitä, hän pinkaisi niin kovaan juoksuun kuin saattoi alaspotkaisemansa oven yli ja takaisin kohti harmaata, ankeaa ja kuollutta maatilaa, jossa oli sentään hieman turvallisempaa kuin siellä. "Muistelkaa hyvällä..." hän ajatteli Sweet, Cesar ja Kendl mielessään sprintatessaan kohti tilaa niin hätäisesti kuin vain saattoi. Taakseen hän ei uskaltanut katsoa, mutta pärinä ainakin vaimeni jatkuvasti, joten häntä ei ainakaan saavutettu, saati sitten ehkä edes löydetty. Vaikka alue oli aukea, häntä oli hankala nähdä, mikä sentään hiukan rauhoitti. Juoksua kesti vaikka kuinka pitkään eikä edes äärimmäisen vaimeitakaan askeleiden ääniä kantautunut hänen perästään. Päärakennus näytti yhtä aavemaiselta kuin ennen, ehkä vähän enemmänkin, koska aika kului eteenpäin ja syysilta pimeni joka hetki. CJ ryntäsi etuovelle, jonka päällä oli yhä se sama vanha ampiaispesä, ja luikahti sisään. Heti ensimmäinen ääni, minkä hän kuuli, oli oikealla puolella olevan vanhan kiikkustuolin narina, mutta ketään ei istunut siinä. Hän oli kuitenkin varma, että se oli ollut paikoillaan vielä silloin kun oli tullut taloon ensimmäisen kerran. Yhtä vanhan oloinen kaappikellokin päästi ahdistavaa ääntä, jolle CJ: ltä ei ollut jostain syystä liiennyt ajatustakaan ensimmäisellä visiitillä. Yhtään sen enempää epäröimättä hän kiipesi portaat yläkertaan narinan säestämänä. "Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?" hän mietti itsekseen ja marssi oikopäätä ikkunalle, josta oli esteetön näkymä hökkelille. Hän erotti miehen, jolla oli erehdyttävästi moottorisahan muotoinen esine kädessään, marssivan sisään. Vaatteista ei saanut kunnolla selvää niin pitkän matkan päästä, mutta nuhjuisilta ja rähjäisiltä ne näyttivät. Karhuntalja tuo ei ainakaan ollut, mutta moottorisahamurhaaja vaihtamassa vaatteitaan oli niin ilmiselvä asia, ettei CJ ihmetellyt sitä sen enempää. Hän vain odotti.

Hetken päästä mies tuli hökkelistä raahaten kahta muuta perässään. Ääniä CJ ei ollut kuullut, mutta hänen ei ainakaan tarvinnut turhaan pelätä niiden kahden pelkurin puolesta, sillä kummatkin olivat ainakin arviolta eläviä, joskin pökertyneitä. Veri ei ainakaan ollut tahrinut näiden vaatteita tai ihoa ollenkaan. Miehet näyttivät jälkeenpäin sidotuilta, mikä ainakin osoitti, että tämä moottorisahaheppu ei tainnutkaan olla mikään hullu, jos tämä kerran sitoi uhrinsa ja raahasi näitä metsään sen sijaan, että olisi vain sokeasti leikitellyt näiden verellä ja murskannut miehet moottorisahallaan tuhansiksi lihanpalasiksi. Silti CJ: n ei tehnyt kovinkaan mieli mennä jututtamaan moottorisahamiestä, joka raahasi pelkureita mukanaan tiheään metsikköön jonkin matkan päässä hökkelistä. Vihdoin, kun Leatherfacen tyylinen, mutta kertomuksien hahmoa järkevämpi mies oli kadonnut näköpiiristä, CJ huoahti ja istui vanhaan tuoliin, joka kuin ihmeen kaupalla kesti hänen painoaan eikä edes natissut. Hän yritti ajatella kaikkea hyvää, kuten vaikka ensinnäkin hänen perhettään, jonka hän oli päättänyt etsiä, maksoi mitä maksoi. Hän ei toisaalta pitänyt siitä, että Andrein ja Forellin veljesten oli pidettävä heitä tällaisessa syvässä metsikössä. Vaikka hänen perheenjäsenistään löytyi huonojakin puolia, hänen täytyi myöntää, että joskus Sweetiltäkin irtosi hyvää juttua yleisestä tosikkomaisuudesta huolimatta, kuten myös Cesarilta, ja Kendl oli mukana rauhoittamassa miesten kiistoja, jotka tuntuivat yhtäkkiä paljon pienemmiltä asioilta kuin ennen. CJ tosin häpesi sitä, ettei ollut pyytänyt ketään auttamaan häntä, sillä oli maailmassa muitakin ihmisiä kuin edesmennyt Gary ja sairaalan pedillä makoileva Pegorino. Ainakin Devil ja Derek olisivat olleet kohtalaisen rentoa seuraa, ja ehkä hän olisi voinut ilmoittaa poliiseille, vaikkei hirveämmin luottanutkaan näiden taitoihin tällaisessa paikassa. Lopulta huoahdettuaan muistikuvien täyttämänä hän nousi seisomaan ja kulki makuuhuoneisiin tutkimaan, josko niistä löytyisi jotain uutta ja mielenkiintoista, mitä aiemmin ei ollut näkynyt.

Kesti vähän aikaa, kunnes CJ vääntäytyi kohti ikkunaa. Talon sisällä oli ollut aivan rauhallista eikä ketään ollut ainakaan sisään tullut, saati sitten päästellyt mitään ääniä talon ympäristössä. Hänen sydämensä tykytti ärsyttävän kovaa, ja entistäkin kovempaa, kun hän katsoi ikkunaa. Kuinka ollakaan, siellä se moottorisahalla varustautunut mies käveli taloa kohti ja piirteet tulivat näkyville paremmin. Saha oli kyllä edelleen käsissä, mutta kasvoja ei kunnolla näkynyt, koska miehellä oli huppu. Vaatteet olivat nähtävästi menneet entistäkin rähjäisempään kuntoon metsässä rämpiessä, kun mies oli vienyt kaksi muuta johonkin syrjäiseen tiheikköön tuntemattomasta syystä. CJ luonnollisesti säikkyi ja katsoi vaistomaisesti taakseen ikään kuin odottaen jonkun olevan siinä, mutta koska ovi ei ollut koskaan natissut auki, se tarkoitti samalla sitä, ettei ketään muuta ollut hänen lisäkseen sisällä. Kun hän käänsi päätään varoen takaisin ikkunalle, hän koki taas kerran järkytyksen, kun moottorisahamies oli kadonnut näkyvistä. Hetki sitten tämä oli vielä aivan selvästi kulkenut taloa kohti, mutta nyt ei näkynyt vilaustakaan edes moottorisahasta. CJ: tä pelotti hetki hetkeltä enemmän, kun hän katseli ympärilleen toivoen, että näkisi miehen nopeasti jossain muualla. Kun mitään ei näkynyt, hänen pakokauhunsa kasvoi vain jatkuvasti. Se oli pahempi kuin koskaan ennen. Hänestä tuntui, että pelko purkautuisi kohta hänen ruumiinsa sisästä, mutta yksi asia oli kuitenkin varma. Talo oli sillä hetkellä ehkä paras piilopaikka, koska hän ei tarkalleen tiennyt, kuinka kovaa tuokin henkilö pystyi juoksemaan, ja jos se vauhti oli kova, ei pakoonpyrkiminen kauheasti auttaisi. Hän arveli myös sitä, että hänet oli nähty, kun hän sillä tavalla ikkunassa tölläsi, ja kohta varmaan hän saisikin jo seuraa sisällä. Ainakin joksikin aikaa hän päätti jäädä taloon ja alkoi hädissään etsiä hyvää piilopaikkaa. Alakertaan perääntyminen ei enää auttanut, mutta toisaalta yläkerrassa oli enemmän huoneita, joten se oli todennäköisesti parempi paikka. Vessaa CJ harkitsi hetken aikaa, kuten myös vaatekaappia, mutta molemmissa oli se huono puoli, että jos hänen piilopaikkansa paljastuisi, ei hänellä olisi absoluuttisesti mitään mahdollisuutta paeta, vaan hänestä tehtäisiin ihmislihaa nopeammin kuin Las Venturasin teurastamolla. Sängyn allakin tuntui olevan melko turvatonta. Hän mietti päänsä puhki, juoksenteli huoneesta toiseen kuulematta onnekseen vielä mitään narinaa etuovelta, kunnes loi katseen kattoon ja hengähti.

Katossa oli pieni aukko, joka näytti juuri sopivan kokoiselta hänelle. Kun hän katsoi tarkemmin, se näytti ilmastointiputkelta, joten siellä hän saattoi ryömiä ilman suurtakaan hätää moottorisahamurhaajasta. Ongelma oli vain se, että vaikka hän kuinka ponnistaisi, hän ei ulottuisi tuonne asti, joten nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. Hän etsi tavaraa niin huolellisesti ja samaan aikaan nopeasti makuuhuoneista kuin saattoi, ja lopulta hän löysi nojatuolin, jonka päältä pomppaamalla hän pääsisi helposti aukolle. Hän alkoi nopeasti työntää sitä tarkalleen luukun alle. Sekunnit matelivat, kun hän työnsi nopeinta reittiä, valmistautui äärimmäisen nopeaan toimintaan jos kuulisi pienintäkin oven aukeamisen ääntä, ja päästyään vihdoin luukun alle hän huoahti tietoisena, että aikaa riitti. Hän nousi seisomaan nojatuolin päälle, asettautui niin ettei pää vahingossakaan kopahtaisi kattoon vaan sujahtaisi luukusta sisään, ja ponnisti itsensä niin korkealle kuin pystyi, kohottaen samalla kädet ylös. Ne saivatkin otteet ilmastointikanavan reunoista, ja nyt CJ kampesi itseään ähkien ja puhkien ylös. Hän oli saanut jo kyynärpäänsä tungettua aukosta sisään, kun liiankin tuttu, mutta ei todellakaan turvallinen, narina kuului tarkalleen alapuolelta. Ote melkein irtosi säikähdyksen voimasta, mutta nopeasti CJ riuhtoi itsensä ylemmäs. Hän työntyi koko painollaan edemmäs ilmastointikanavaan ja potki jaloillaan, jotta pääsisi kunnolla sinne asti. Alakerrasta kantautui lyhyt moottorisahan pärinän ääni ja CJ säikähti, mutta hän oli jalkoja vailla ilmastoinnissa. Parin sekunnin kuluttua moottorisahamies kiipesi jo portaita ylös tasaisesta askelluksesta päätellen, ja CJ: n sääret ja varpaat olivat vielä luukun ulkopuolella. Hänen etenemisensä oli tosin helpompaa, kun melkein koko keho työnsi häntä kanavaan, ja juuri ajoissa, ennen moottorisahamiehen tulemista yläkertaan hän sai itsensä kokonaan kanavaan. Nojatuolin siirtäminen kauemmas luukun alta ei onnistunut, mutta onneksi vaikutti siltä, ettei mies ollut nähnyt CJ: tä eikä edes tajunnut, että katossa oli luukku. Moottorisahamies murisi äänekkäästi nähdessään tuolin keskellä lattiaa ja näytti hölmistyneeltä. CJ ei uskaltanut liikahtaakaan, hän vain tuijotti tämän liikkeitä. Mies käveli tuolin ohi ja sahasi pelottavan oloisesti vessan oven palasiksi etsien jotakuta sieltä, mutta tulos oli vain se, että hän näki pelkän tyhjän kopperon. CJ ei uskaltanut edes hengittää, kun moottorisahamies työntyi lähemmäksi vessanpönttöä. "Hrrrrrmh!" mies ärisi liikahdellessaan lähemmäksi nenä nuuhkien. CJ arvasi, että hänen kusensa haju oli näemmä jäänyt vessaan sen perusteella, että moottorisahamies nuuhki herkeämättä ja päästi murahduksia monessa välissä. Viimein tämä tuli pois tajuttuaan vessan täysin tyhjäksi, mutta viime aikoina käytetyksi ja meni nyt suihkuhuoneeseen tutkimaan mahdollisia elonmerkkejä. CJ perääntyi taaemmas kanavaan ja nojautui kuuloaistinsa varaan uskaltamatta katsoa, mitä tapahtui.

Mies ei kuulostanut kovin ystävälliseltä kolutessaan suihkuhuonetta valtavan kolinan säestämänä. CJ ei tiennyt, uskalsiko liikahtaa edes taaksepäin, koska pelkäsi senkin aiheuttavan liikaa meteliä. Vihdoin ovi pamahti uudelleen auki sellaisella temmolla, että hän hätkähti ja oli kolauttaa päänsä. Hän perääntyi taaksepäin ja tunnusteli varovasti jaloillaan, jottei kopahtaisi mihinkään ilmastointiputken reunaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että ilmastointiputki jatkui suoraan melko pitkän matkaa, joten CJ keskittyi vain peruuttamaan ja kuuntelemaan, mitä alempana tapahtui. Portaita tallattiin ainakin, mutta hän ei erottanut, mentiinkö niitä ylös vai alas. Joku myös puhui, mutta ritiläkohtaa ei löytynyt, joten puhujaa oli vaikea nähdä ja kuulla. Ainakaan ääni ei kuulostanut samalta kuin moottorisahamiehen, joten taloon saattoi olla tullut joku muu. Viimein peruutettuaan lievään alamäkeen ilmastointiputkessa CJ tuli ritilän kohdalle ja katsoi varovasti alas. Hän ei kuitenkaan nähnyt ketään muuta kuin sen moottorisahamiehen, joka tuli vihaisena portaat alas. "Hrrrumphhh..." mies murisi ja istuutui alakerran keinutuoliin, joka natisi pelottavasti heti hänen otettuaan mukavan asennon. CJ alkoi tosin taas miettiä. Hän oli aivan varmasti kuullut jonkun muunkin äänen, mutta moottorisahansa nyt seinää vasten lojumaan jättänyt mies ei osoittanut vähäisintäkään merkkiä kenenkään muun aiemmasta läsnäolosta. Leatherface ei ainakaan nyt voinut olla kyseessä, mikä tuntui omalta osaltaan rauhoittavalta asialta. Miehen kiikuttua siinä paikoillaan aikansa kellon säestämänä tämä nousi viimein ylös väsyneen näköisenä ja marssi keittiön puolelle, mutta jääkaappikin oli täynnä hämähäkinseittejä ainakin ulkopuolelta, joten ruoansaanti tuskin oli ainakaan kysymyksessä. Moottorisahamies kävelikin vain pitkin alakertaa koluten tosin jonkin verran paikkoja aina kulkiessaan jonkun tutkimattoman kohdan ohi. CJ ei uskaltanut liikahtaakaan ja kaikensorttiset ajatukset täyttivät hänen päänsä, kuten myös mietiskely. Tälle kaikelle piti olla jonkinlainen selitys, sillä ihan ilman syytä tuokaan mies ei voinut olla ryhtynyt liikuskelemaan moottorisaha mukanaan pitkin Flint Countyn puolierämaata. Kun mies oli aikansa kävellyt ympäri huonetta, hän päästi ilmoille haukotukselta kuulostavan murahduksen, katsoi joka ikkunasta kertaalleen ulos varmistellen, ettei ketään ollut näkyvillä, ja riisui huppunsa.

CJ ei tiennyt, miksi hätkähti nähdessään miehen kasvot, vaikkei niissä mitään yhdennäköisyyttä ainakaan kehenkään erityisen tuttuun henkilöön ollut. Niissä oli kyllä yhtä lailla pari arpea, joista yksi, kaikkein suurin ja otsasta leukaan asti ulottuva näytti aivan petoeläimen kynnen raapaisulta. Mies oli täysin kalju eikä hänellä ollut ainoatakaan hiushahtuvaa jäljellä missään päin päälakea. Tuuheat viikset hänellä kyllä oli, ja ne tekivät hänestä jotenkin entistäkin julmemman näköisen, vaikkei kukaan muu ollut ennen vaikuttanut ilkimykseltä ainoastaan viiksekkyyden vuoksi. Osasyynä pelottavaan ulkomuotoon olivat myös silmät. Ne näyttivät kokoa liian pieniltä kuoppiin ja olivat suunnilleen yhtä kapeat kuin Devilin silmät - siis silmä. Niistä erottui kuitenkin julmannäköinen katse, joka ei osoittanut kohti CJ: tä, mutta näytti yhtä lailla pelottavalta miehen tuijottaessa ulos. Kyseessä saattoi toki olla vain tavallinen erakko, joka asusti jossain luolassa tai pienessä, hylätyssä hökkelissä ja pyydysti eläimiä moottorisahalla, mutta tuollainen tunkeutuminen hylätyn tapaiselle maatilalle ja kahden ihmisen vieminen metsään tuntui aika hämärältä puuhalta, ja taas CJ arvioi hänet hulluksi, jolle vain oli jäänyt enemmän taitoja kuin mielisairaille. Pian alkoi moottorisahamies taas liikkua, ja tämä oli jo poistumassa talosta, kun murisi jotain sellaista, jonka oli varmaan tarkoitus tarkoittaa: "Ai niin!" ja nosti hupun uudestaan päähänsä. Hän kävi vielä hakemassa moottorisahansa ja iski oven täydellä voimalla auki, ja sitä seurasi kummallinen tömähdys. Sen jälkeen hän paiskasi oven oitis kiinni, mutta CJ kuuli vielä vähän matkan päästä hullua karjumista ja surinaa, joka kuulosti aivan huonosti viritetyltä radiolta, mutta jonka alkuperää ei kauaa tarvinnut miettiä. Hän antoi pistiäisille vähän aikaa kaikota kauemmas oviaukolta moottorisahaerakon perässä ja siirsi sitten jalkansa ritilän päälle, alkaen takoa sitä kovilla potkuilla yrittäen saada sen kaatumaan alas. Viimein se antoi periksi ja hän tiputtautui jalat edellä alas, mutta valitettavasti pudotus olikin vähän liikaa ja jalat pettivät melkein heti alta, jonka jälkeen hän kaatui vatsalleen lattialle karjaisten kivusta. Hän syöksyi heti ikkunalle ja katseli ympäristöä. Mitään pienintäkään ääntä ei kuulunut, joten moottorisahamieskin saattoi olla kaikonnut metsään tai johonkin. Sen sijaan CJ sai pian syyn painautua maahan, kun joku toinen käveli ohi. Kyseessä ei voinut olla sama ihminen, koska kasvot olivat siistimmät ja näyttivät nuoremmilta. Miehellä oli cowboy-hattu ja maanviljelijän asusteet yllään, ja hän käveli asuintalon ja ladon välissä kulkevaa polkua pitkin poispäin tilalta. Hänen hölmistynyt katseensa vieraili talon ikkunassa, mutta CJ oli nopeasti ehtinyt piiloutua eikä sen takia joutunut nähdyksi.

Varmistuttuaan, että vihaiset ampiaiset eivät enää olleet lähimaillakaan, hän hiipi ovelle ja avasi sen niin nopeasti kuin suinkin. Uteliaisuus vei nopeasti voiton ja hän kääntyi katsomaan polkua, mutta sitä maanviljelijää ei näkynyt missään. Hän tunsi itsensä hieman tyhmäksi, koska melko varmasti hän olisi ainakin saanut itselleen ystävällistä seuraa, vaikkei ollutkaan aivan varma senkään herran aikeista. Moottorisahamies ei ainakaan ollut missään lähettyvillä, mutta todennäköistä saattoi olla sekin, että tämä oli ladossa tai navetassa väijymässä. CJ ei ollut varma, näkikö tuo hullun oloinen erakko häntä vai ei, mutta ainakin hänen pistoolinsa olisi valmiina nopeammin kuin moottorisaha. Hänen ajatuksiaan tosin haittasi vaimea pörinä, joka kuului jostain lähimaastosta. Hän kuvitteli ensin, että kyseessä oli se ampiaisparvi, mutta ääni alkoi hiljalleen voimistua eikä loppuviimeksi kuulostanut miltään hyönteisiltä. Sen sijaan tilan yli lensi helikopteri, mustakeltainen Maverick-mallinen ja valonheitintä heilutteleva helikopteri, jonka ohjaamoa CJ ei erottanut, mutta syöksyi ikään kuin vaistomaisesti talon takaseinälle valonheittimen tutkaillessa maastoa. Poliisihelikopteri tuo ei ainakaan ollut, ja se vain pahensi mysteeriä entisestään. Jos siellä olisi ollut viranomaisia, siitä olisi varmaan saanut apua. Kello oli jo yli kahdeksan, ja ilta oli entistäkin pimeämpi. Valonheitin loi ainoan erityisen kirkkaan valon sille alueelle, ja maaston harmaa väri alkoi tasaisesti vaihtua yhä vain tummempaan sävyyn mustaksi. CJ ei tiennyt, mikä tarkoitus helikopterilla oli, mutta ihmisten huomion se ainakin veti puoleensa. Se kierteli tilan yläpuolella vähän aikaa, mutta suuntasi sitten kohti San Fierroa, mikä hölmistytti CJ: tä yhä vain. Hän ei millään erottanut kyydissä olevia ihmisiä, mutta hänestä tuntui, että ainakin yksi katsoi suoraan häneen päin aivan kuin tietäen, että hän oli siellä. Hän ei tosin tiennyt, kuka sielläkin nyt oli, mutta koska värit poikkesivat poliisien helikopterista, hän arveli, että jotain epämukavia henkilöitä sielläkin kyttäsi. Juoksuaskeleita tosin kuului jostain läheltä melkein heti helikopterin kadottua näkö- ja kuuloalueelta, ja CJ alkoi myös mennä niin äänettömästi kuin saattoi kauemmas äänestä. Hän näki vilaukselta jonkun painelevan ohitseen ja kohti latoa, mutta ei ajatellut sen enempää. Ympäristö tuntui taas jotenkin karmivalta, ja tällä hetkellä ainakin hän olisi helppo nakki moottorisahamurhaajalle. Saamattomuus ärsytti, sillä hänen pitäisi olla jo pelastamassa Kendliä, Cesaria ja Sweetiä, jotka taisivat parhaillaan odotella häntä aivan turhaan. Sen myötä hän alkoi juosta poispäin aukealle, joka levittäytyi kohtuullisen vihreänä hänen edessään, mutta ei sielläkään paljon näkynyt. Hän harjoitteli vähän aikaa pistoolin, kranaattien ja veitsen vetämistä nopeasti esiin tilanteesta riippuen ja ajatteli taas kaikkia lähimmäisiään. "Muista minut aina lojaalimpana työläisenäsi, Peg..." hän ajatteli surkeana suunnatessaan mäen huipulle. Siellä hän alkoi kaikkein pahimmaksi kauhukseen huomata, mitä oli nyt tekeillä. Sumu nousi tasaista tahtia alueen ympärille.

CJ toivoi, että tämä kaikki olisi pelkkää painajaista ja hän olisi oikeasti Grove Streetillä sängyssä nukkumassa vailla pienimpiäkään vaikeuksia. Sumu sai hänet jo melkein karjumaan kauhusta, mutta hän piti itseään tuntuvasti niskasta kiinni ja muisteli kaikkea, mitä hänen ystävänsä olivat aina tolkuttaneet hänelle. Hän kuvitteli niin totisen paljon, että hetken aikaa hän onnistui luomaan kuvitelman Garysta hänen vieressään M4 olallaan ja silmää vinkaten, mutta sekin haihtui pois ennen kuin hän ehti hahmottaa sitä muistikuvaa riittävän paljon. Hän alkoi kulkea eteenpäin pitkin sumuista aukiota. "Jos me hoidetaan tää, niin mä vannon, etten v*ttuile tai naura sulle enää mistään, mitä Di sanoo." CJ kuvitteli taas sitä, mitä Gary oli sanonut hänelle ennen lähtöä Deadguy Estaten muurien sisäpuolelle. "Etpä nähtävästi v*ttuilekaan..." hän mutisi silmät vetisinä ja ilahtui sentään saatuaan vähäksi aikaa alueen kauhut mielestään, mutta ne palasivat taas mieleen, kun sumu tuli yhä selvempänä hänen ajatuksiinsa ja muutaman kerran hän oli nähdä jonkin liikkuvan sivulla, mutta kun hän käänsi kasvonsa ja aseensa sinnepäin, ketään ei näkynyt. Matka jatkui kohti tiheikköä, joka näytti sekä vaikeakulkuiselta että aivan liian kamalalta mentäväksi, mutta taas ajatukset lähimmäisiin liittyen veivät voiton, joten hän uhrautui menemään sinne - se kun oli paljon todennäköisempi paikka pitää vankeja kuin aukea - ja vielä uudemman kerran hän hyvästeli kaikki parhaimmat ystävänsä mielessään. Hän raivasi tiensä läpi erään tuuhean pensaan ja näki edessäpäin korkean kiven, jota kohti hän käveli varovasti. Moottorisahamurhaajan hän kuvitteli pari kertaa hyökkäämään sokeasti kiven takaa, mutta nopeasti sekin kuvitelma haihtui pois, kun hän kuuli puhetta. Se ei kuitenkaan kuulostanut millään lailla mieheltä moottorisahan kanssa, joskin enimmäkseen siksi, ettei CJ ollut vielä kuullut tämän puhetta lainkaan. "Onko meidän ihan pakko operoida tässä v*tun pelottavassa mestassa?" toinen kysyi ja hänen äänensävynsä vastasi CJ: nkin tuntemuksia sillä hetkellä. Toinen miehistä kuitenkin oli paljon järeämpää sorttia. "Hei oikeesti, ryhdistäydy nyt! Mä luulen, ettei meidän tarvitse odottaa enää kauaa. Johnson tulee kohta, olen varma siitä. Meidän pitää vaan löytää se, ja sen jälkeen annetaan sille oikein liikuttava jälleennäkeminen...ja vaikkei löytyiskään heti, niin päästään herkutteleen sillä, mitä Matthew aikoo tehdä! Poliiseja en suosittelis leikkimään sen kanssa!" Molemmat miehet puhkesivat nauruun ja CJ älysi, että jotain pahaa oli taas kerran tekeillä, joten hän peruutti, mutta osui epäonnekseen maassa lojuvaan risuun ja heti kuului kaksi samanaikaista huudahdusta: "Häh?"

CJ reagoi nopeasti ja pinkaisi juoksuun odottelematta miesten reaktiota. Hänen silmänsä täyttyivät pelonsekaisista kyyneleistä, kun hän ryntäsi pois tiheiköstä ja takaisin aukealle, jossa hän juoksenteli vailla päämäärää ja kuuli kahdet nopeat juoksuaskeleet perästään, joten hidastamiselle ei ollut aikaa. "PYSÄHDY!" huusi toinen miehistä ja ampui taivaalle, ja se taisi samalla herättää lähistöllä mahdollisesti hiippailevan erakonkin huomion...

To Be Continued.

Lainaus:18.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 3

Alusta alkaen laatuviihdettä. Tarinan vahvuudet ovat samat kuin ennenkin, mutta jotekin laimeammalta tämä tuntui. Joka tapauksessa laatutyötä, ja onneksi mysteerin tuntu ja sopiva jännitys säilyivät koko lukukokemuksen ajan.

+ Kerronta ja kuvailu, joista johtuen tunnelma.
+ Tuntuu aidolta ja uskottavalta, ei ainakaan nähtävästi yliluonnollinen.
+ Pituus juuri kohdilllaan.

- Enpä keksi - kaikki siis kohdillaan.

9+

Edit: Carbonox teki korjauksia tarinaan, eikä sieltä enää löydy (suurempia) puutteita. :)

Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 4

Pelko oli ainut tunnetila, mikä CJ: n sisuksissa vallitsi juuri nyt. Hän oli lähiomaisiaan etsiessään päätynyt Flint Countyn metsiin kylmänä, tuulisena ja pimeänä syysiltana, ja nyt kaiken kukkuraksi sumukin oli noussut. Tämän lisäksi ainakin melko vaaralliselta vaikuttanut erakko, jolla oli myös moottorisaha, oli näemmä vaeltelemassa pitkin metsiä, ja sellaisesta CJ ei tietenkään pitänyt. Muitakin arvoituksia, kuten outo cowboy-hattuinen mies, täysin hylätty ja harmaa maatila, helikopteri kiertelemässä alueen yläpuolella valonheittimen kanssa ja kahden aiemmin hökkelissä piileskelleen miehen kohtalo – moottorisahaerakko näet oli raahannut heidät metsään vahingoittamatta kuitenkaan näitä ja myöhemmin tullut takaisin. CJ: tä jahtasi lisäksi kaksi muuta miestä, jotka eivät olleet ne samat kuin aiemmin, sillä nämä eivät olleet mitään pelkureita, eivät ainakaan pahempia kuin pikkuhökkelissä kohdatut. Ainakin nämä miehet siinä mielessä paransivatkin oloa, että tämä varmisti Sweetin, Kendlin ja Cesarin läsnäolon vankeina jossain päin metsikköä, jota CJ oli pelonsekaisesti kolunnut jo pitkän aikaa löytämättä näistä jälkeäkään, mutta säikkynyt kyllä paljon. Hän ryntäsi pitkin sumuista nurmikkopeitteistä aukiota, jossa eteensä ei meinannut nähdä ollenkaan. Miehistä toinen ampui taas hulluna ilmaan, mutta CJ ei välittänyt laukauksesta sen enempää kuin ensimmäisestäkään, vaan jatkoi juoksua, kunnes näki uuden kiven, joka näytti juuri sopivalta suojaksi. Hän ponnisti huonolta tuntuvat jalkansa kovaan hyppyyn ja syöksyi kiven taakse vetäen samalla pistoolinsa nopeasti esille ja odottaen vihollisten liikkeitä. Juoksuaskeleet alkoivat lakata, joten epäilemättä nämä olivat pysähtyneet. CJ kurkisti varoen toiselle puolelle, mutta kuuli saman tien lisää laukauksia ja painautui suojaan. Hän oli kirjaimellisesti jumissa eikä voinut uskoa, että kaksi tavallista vihollista pystyisi saamaan hänet sellaiseen jamaan. Taas oli pelkokohtaus lähellä, mutta onneksi aivot kävivät yhä riittävän hyvään tahtiin, jotta luovuttaminen ei käynyt lähelläkään. Forellit ampuivat varoituslaukauksia yrittäen saada hänet nähtävästi elävänä, mutta sehän kävi, koska CJ ei antautuisi näille häiskille, ja mikään ei estäisi häntä ottamasta näitä kuolleina. Hän nosti varovasti aseen kiven yli pitäen itse päänsä alhaalla ja ampui sokeana moneen eri suuntaan. Ase laukesi neljä kertaa ennen kuin hän lopetti, ja kuultavissa oli tuskallinen huuto.

CJ nosti päätään kiven takaa ja näki, että yksi luodeista oli osunut toista Forellia vatsaan, ja tämä oli nyt polvillaan maassa osumakohtaa pidellen. Toinen vihollisista oli lopettanut räiskinnän ja syöksynyt auttamaan toveriaan, mutta jokin esti CJ: tä ampumasta. Se ei ollut sääli loukkaantunutta kohtaan, eikä oikeastaan minkäänlaista myötätuntoa. Se ei myöskään johtunut siitä, että hengenriisto alkaisi tuntua typerältä ja kamalalta teolta, mutta viimein hän ymmärsi katsoa vihollisten ohi ja ymmärtää, mikä ampumattomuuden aiheutti. Se sama erakko, jonka hän oli jo aiemmin kohdannut, tai pikemminkin nähnyt, sillä kyseinen tyyppi ei ollut vielä CJ: tä huomannut missään vaiheessa, oli nyt tullut uudelleen näkyviin ja erottui juuri ja juuri sumussa vihollisten takana. Toinen Forelli kohotti nyt taas aseensa jättäen toverilleen ilmeisesti talouspaperia laitettavaksi haavaan, kun CJ huusi varmistaen, että tämä kuuli: "Hyvä on, hyvä on! Minä luovutan!" Hän painoi päänsä alas ja teeskenteli, että aseen panokset olivat loppuneet. Forelli näytti epäileväiseltä, mutta kun CJ laski aseen jalkojensa juureen (tosin tämän huomaamatta) ja nosti kätensä ylös, epäilys haihtui. Toinen, se loukkaantunut, oli vetänyt aseensa esiin ja näytti iloiselta. "Onneksi tajusit lopettaa ajoissa!" hän kähisi hieman vaikealla äänellä. "Ennen kuin tapoit meistä yhtään! Heitä aseesi meille ja tulet kädet erittäin korkealla pois piilostasi!" CJ nousi todella hitaasti kaksi aseenpiippua itseään kohti osoittaen ylös. Hän näki nyt lähempää, että erakolla, jota Forellit eivät vieläkään olleet huomanneet, ei ollutkaan moottorisahaa, mutta sen sijaan kirves, joka näytti toisaalta terävältä ja siksi tappavalta. "Harmin paikka teille, mutta taisitte äsken sanoa viimeiset sananne!" CJ huusi yrittäen varmistaa, ettei erakko kuullut hänen sanojaan, mutta Forellit kuulivat. Nämä katsoivat häntä hölmistyneenä, vaikkei hänellä ollutkaan asetta kädessään, mutta siinä vaiheessa erakko iski kirveensä sen Forellin selkään, joka ei ollut ottanut osumaa. Veri purskahti silmänräpäyksessä ja ase laukesi, mutta luoti sinkoutui läheiseen tiheikköön. Kipua ei ehtinyt kauheammin nähtävästi tuntua, sillä heti kun erakko nosti taas kirveensä pystyyn, Forelli kaatui kuolleena ruohikolle ja loukkaantunut pudotti järkyttyneenä aseensa.

Erakon ja CJ: n katseet kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa, kun molemmat kohottivat päänsä samaan aikaan, ja tunne oli järisyttävä. Miehen näkeminen silmästä silmään ei jostain syystä tuntunutkaan niin pelottavalta kuin CJ oli kuvitellut. Erakon silmät kapenivat entisestään, kun tämä ensin oli kävelemässä lähemmäs, mutta sitten - ilmeisesti hämmästyttävän hyvän vaiston ansiosta - hän syöksyikin sivulle ja potkaisi loukkaantuneen Forellin kädestä aseen, joka lensi muutaman metrin ilmassa ennen paiskautumista nurmikkoon. Varmistellakseen, ettei yllätyshyökkäyksiä tulisi missään välissä, erakko iski vielä samaista henkilöä vatsaan kovilla rystysillään tainnuttavasti. Nyt tämä kääntyi uudestaan pistoolin takaisin esille ottanutta CJ: tä kohti. "Hrrrrumph." erakko murisi pelottavalla äänellä löntystäessään lähemmäs sumun seassa, mutta CJ ei halunnut vielä ampua, sillä häntä kiinnosti tietää, mitä tapahtuisi. Ehkä erakko olisikin aivan ystävällinen hänelle, vaikka näyttikin vähän hullulta kirves kädessään, mutta ainakaan silmät eivät loistaneet punaisina, joten mistään yliluonnollisesta pahuudesta ei ainakaan voinut olla kyse, vaikkei CJ ollutkaan sellaista koskaan suoraan epäillytkään. Noin muutaman askeleen päässä hänestä erakko pysähtyi ja laski arvaamattomasti kirveensä maahan. Tämän silmiin alkoi ilmaantua häiritsevä hullunkiilto, ja mies näytti siltä kuin aikoisi kohta sanoa jotain ensimmäistä kertaa CJ: n kuullen. Silmät tuntuivat painuvan syvemmälle kuoppiin, kun tämä mutisi matalalla mörinällä: "Mitä sinä teet minun reviirilläni?" Erakko sanoi sanat yksi kerrallaan ja kohotti päätään ylemmäs yrittäen saada CJ: n varmaan kunnioittamaan tätä pelonsekaisin tuntein, mutta se ei aivan tuottanut tulosta, sillä CJ piti pintansa, suoristi ryhtinsä ja röyhisti rintaansa, jonka jälkeen hän sanoi ehkä liiankin mahtipontisesti: "Minä kuljen missä haluan, ja voin varoittaa, että en katso hyvällä niitä, jotka asettuvat tielleni." Hän tiesi heti, ettei sanoilla olisi mitään vaikutusta tuon erakon tapaisiin ihmisiin, ja odotusten mukaisesti erakko vain nauroi mielipuolisesti. "Katsotaanko? Pistä tuo vempele pois, niin nähdään, riittääkö voimat mihinkään!" Ääni tuntui maanläheisemmältä kuin äskeinen toteamus, mutta se tosiasia ei CJ: tä rauhoittanut. Vastahakoisesti hän viskasi aseensa sivuun ja keskittyi mulkoilemaan syvälle erakon silmiin.

Hän arvasi heti, ettei tappelusta tulisi helppoa, mutta ainakaan vastustajalla ei ollut kirvestä eikä moottorisahaa, saati sitten mitään muutakaan teräasetta, jollainen voisi tehdä nopeaa jälkeä. Muutaman sekunnin ajan erakko ja CJ vain seisoivat ja mulkoilivat toisiaan silmiin. Viimein, kun erakko kohotti nyrkkinsä, CJ otti mallia ja kulki pari askelta lähemmäs valmiina lyömään. Aluksi näytti vielä melkoiselta lämmittelyltä, kun miehet lähestyivät hitaasti, mutta sitten erakko iski nyrkillään eteenpäin ja CJ syöksyi vaistomaisesti poispäin saaden vastaukseksi vain murahtavan naurahduksen. Ikään kuin peruakseen äskeisen, hitusen epämiehekkäältä vaikuttaneen tempauksen hän syöksähti taas eteenpäin nyrkit ojossa ja yritti iskeä, mutta erakko oli valmis ja asetti vasemman kätensä suojaksi, johon CJ kyllä läjäytti kovaa, mutta ei saanut edes lievää taaksepäinkaatamista aikaan. Häntä ärsytti moinen tappelu, mutta pakko oli jaksaa. Sumun huono näkyvyys saattoi olla erakolle haitaksi, mutta koska CJ ei nähnyt tämän silmistä katsottuna mitään, hän ei voinut tietää. Jokin poikkeava erikoisominaisuus, joka voisi johdattaa hänet voittoon, piti kyllä löytyä, mutta valitettavasti erakon viekkautta ei voinut aliarvioida. Tämä näytti kykenevän ennakoimaan seuraavat lyönnit, mikä teki CJ: n menestyksestä tappelussa hankalaa. Kaiken huipuksi erakko onnistui kertaalleen melkein yllättämään, kun tämä oli yhtäkkiä syöksynyt paksun ja tiheän ruohikon sekaan ja hypännyt CJ: n niskaan takaapäin, mutta raukkamaiselta vaikuttanut temppu oli päättynyt siihen, että CJ ravisti ankarasti ja vetäisi kovalla voimalla karvaiset ja iljettävät kädet itsestään irti, mutta ne tuntuivat irrottavan vain siksi, koska niiden omistaja oli päättänyt hellittää lähinnä huvin vuoksi. CJ: n viha oli niin suuri, että hän iski yhtään epäröimättä nyrkkinsä taakseen kääntyen samalla siihen suuntaan ja tunsi osuneensa erakon kasvoihin ja melkoisella voimalla lievän ärjähdyksen perusteella. Sen jälkeen hän tunsikin, kuinka häntä vuorostaan iskettiin mahaan, ja se mokoma tuntui niin paljon, että pystyssäpysymisyrityksistä huolimatta hän kaatui alas, ja sen jälkeen kaikki sumeni ja pimeni lopullisesti…


Kesti jonkin aikaa ennen kuin mitään uutta ehti tapahtua, mutta CJ sentään tunsi olevansa kunnossa jonkin ajan kuluttua, ja silloin hän arvasi olevansa kunnossa. Hänet oli vain tainnutettu, joten mitään suurtakaan hengenvaaraakaan ei ollut. Aikansa paikallaan oltuaan hän hämmästeli ympäristöä. Jalat tuntuivat kummallisen vapailta, eivätkä edes olleet missään kiinni, mutta hän ei silti tajunnut olinpaikkaansa. Silmissä tuntui vielä, mutta jotain punaista näytti olevan aivan hänen vieressään. Hän ravisteli päätään vimmatusti ja yritti saada mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan ympäristöstä. Jostain kumman syystä veri oli myös pakkautunut päähän, mille hän ei keksinyt kunnollista syytä, mutta heti kun silmät sallivat jo jonkinlaisen näön, CJ säikähti niin paljon että sydän hakkasi kuin viimeistä päivää. Aivan hänen vieressään oli valtava kimpale veristä ja raakaa lihaa. Se näytti pelottavasti juuri sen muotoiselta kuin hän oli olettanut, mutta ei uskaltanut ajatella sen enempää. Kun hän katsoi tarkemmin ympärille, lisää lihakimpaleita näkyi ympäriinsä, ja jostain syystä kaikkien pohjassa oli kummallinen köysi, joka johti lattiaan. Ravistettuaan itseään taas hetken ja tunnettuaan yllättävän velton ja vapaan olon CJ kuitenkin alkoi ymmärtää. Hän roikkui pää alaspäin jonkin mökin katosta ja hänen ympärillään oli reilusti lihaa. Vaikka hän tiesi, ettei eläisi, jos se olisi totta, hänen oli silti pakko tarkistaa, ja hän hipelöi käsillään ympäri kehoaan, joka sentään tuntui samalta kuin ennen, vaikkakin veri oli edelleen pakkautunut tasaisesti päähän, ja kaiken näkeminen ympärillä ylösalaisin jotenkin pyörrytti häntä. Hän kiepautti itseään varovasti toisinpäin nähdäkseen muuallekin päin rakennusta, jota hän epäili joksikin mökiksi, joita Flint Countyssa riittikin. Järkytyksekseen hän näki toisella puolellaan ihmisiä - yksi oli se loukkaantunut Forelli, ja kaksi muuta olivat ne pelkurimiehet, jotka olivat piilotelleet toisessa hökkelissä, joka ei kuitenkaan ollut tämä, koska lihat eivät olleet mitään aivan tuoreita, vaikka eivät kyllä mitään pilaantuneitakaan. Kaikkien muiden miesten silmät olivat kiinni, ja CJ: hin virtasi taas pelko. Oliko nuo muut jo tapettu, ja odottiko hän nyt puolestaan vuoroaan? Se oli tietenkin kamalinta, mitä hän saattoi silloin kuvitella, mutta hän hillitsi itsensä. Muissa ei näkynyt mitään verihaavoja tai muutakaan, joten turhaa hätää ei ainakaan vielä ollut. Hän ei tosin arvannut, miten muut saattaisivat suhtautua häneen, sillä kaksi miehistä hän oli tylysti jättänyt sinne toiseen hökkeliin, ja yksi puolestaan oli vihollinen, jota hän oli ampunut vatsaan.

Oven paukahtaminen auki oli taas jotenkin säikähdyttävää, vaikka CJ olikin jo ehtinyt vaihtaa pari sanaa erakon kanssa. Tällä oli hänen säikähdyksekseen tällä kertaa lihaveitsi, mutta CJ: n luo erakko ei suunnannut, vaan erään lihakimpaleen, josta tämä alkoi leikata palasta hanskat kädessä. Ne olivat omalla tyylillään mielenkiintoiset, sillä ne oli tehty muovista, ja erakolla ei takuulla ollut mitään sellaista mukanaan, ellei niitä sitten oltu löydetty metsästä jonkun muun hylkäämänä. Erakon leikattua lihasta palasen tämä kantoi sitä hanskoilla jo poispäin mökistä, kun CJ huusi peloissaan: "HEI! Missä minä oikein olen?" Liike ei ollut mikään paras mahdollinen, ja erakko karjaisi kauhusta melkein pudottaen lihakimpaleen käsistään, mutta ei sanonut mitään, murahti vain vihaisemmalla äänellä kuin koskaan aiemmin. "Missä minä olen?" CJ toisti tuijottaen häiritsevästi ylösalaisin olevaa erakkoa suoraan silmiin, mutta hänestä tuntui siltä, että tuo mies ei puhunut turhan paljon, sillä vastaus oli vain turhanpäiväinen ärjäisy, mökistä poistuminen ja oven paiskaaminen kiinni. Turhautunut CJ alkoi koluta hätäpäissään taskujaan, sillä nyt jos koska olisi hyvä aika soittaa jollekulle, joka voisi hänet pelastaa sieltä, mutta hänen kauhukseen kännykkä ei ollut taskussa sen enempää kuin mikään hänen mukaan ottamistaan aseista. Hänen katseensa kolusi huonetta, mutta merkkiäkään niistä ei näkynyt. Erakko saattoi olla vienyt ne johonkin muualle, mutta homma oli silti aivan liian hämärä. Aikaa oli CJ: n arvion mukaan kulunut vain noin tunti, sillä ainoasta ikkunantapaisesta, jossa ei tosin ollut lasiruutua lainkaan, näkyi pihalle, ja siellä oli yhä sumua, joka ei ainakaan normaaliolosuhteissa kovin kauan kestänyt. Erakonkin hän näki marssimassa läheisten puiden luo, mutta sinne asti ei tarjoutunut kunnon näkyvyyttä. Hän tyytyi vain roikkumaan siinä ja miettimään, mitä tapahtuisi, kun hänet laskettaisiin irti tai joku muista hänen kanssaan samassa jamassa olevista heräisi...

Niko oli yhtä totinen kuin aina, kun hän marssi pitkin Liberty Cityn katuja. Kaikki maisema tuntui siltä, ettei sitä olisi enää olemassa kauaa, jos kauan puhuttu sota olisi tosiaan tulossa. Hän näki muutamassa Algonquinin jättiruudussa etsintäkuulutettujen ja vapaasti tapettavien ihmisten kasvokuvat. Monet ihmiset näyttivät valppailta ja tutkailivat ympäristöä etsien jatkuvasti merkkejä joistakin näistä henkilöistä. Niko oli käynyt vähän aikaa sitten sairaalalla vain päästäkseen eroon häntä ärsyttävistä McRearyista, vaikkeivat nämä tahallaan mitään olleet tehneetkään, ja oli nyt palaamassa takaisin asunnolleen, vaikka tiesikin, ettei jatko olisi mitään ongelmatonta. Häntä ei ilahduttanut mikään, ärsytti vain jokainen pieninkin seikka, kuten se, että jättiruutujen äänenvoimakkuus oli liian korkea sekä se, että kärpänen pörräsi hänen korvansa juuressa vähät välittäen huitomisesta. Poliisiautojen määrä oli kasvanut merkittävästi, mutta tällä kertaa tavallisten partioautojen lisäksi aivan uudet autot, jotka oli valmistettu poliisien tukikohdissa ja joille oli annettu nimeksi AIDS Stockade, kiertelivät katuja äärimmäisen raskaasti aseistautuneita poliiseja kyydissään. AIDS: n kanssa ei todellakaan ollut leikkimistä, sen Niko tiesi, ja siksi hänen olikin pakko saada Dimitri napattua ennen kuin kukaan ehtisi syytellä häntäkin jostain, sillä hän tunsi aika monta ihmistä, jotka halusivat hänet kuolleena, ja hyvä esimerkki oli vankilassa lusiva Dardan, joka oli viime aikoina raporttien perusteella käyttäytynyt levottomasti ja vaatinut uutta oikeudenkäyntiä kaikkien kohtuuttomuuksien johdosta. Toistaiseksi Francis ei ollut vielä ottanut häntä vakavasti, mutta muut poliisit olivat alkaneet epäillä CJ: n ja Garyn lausuntoa parin päivän takaa (yllättävän paljon aikaa oli siitäkin kulunut, kun otti huomioon, että Gary ja Vincent olivat heittäneet henkensä nopeasti sen jälkeen). Dardanille oli siihen mennessä määrätty elinkautinen, ja häntä vahdittiin tarkemmin kuin ketään muuta, ja tämä hänen terrorismikannatuksensa vuoksi, vaikkei sitä ollutkaan todistanut kovin moni. Muutamat ihmiset olivat ottaneet myös vallan kritisoida Angelin toimintaa, ja AIDS koettiin aivan turhaksi, vaikka enimmäkseen jälkimmäistä ajatusta olivat levitelleet vain Devil ja Derek, joiden mielestä Matthew, Daniel ja Dimitri olivat vain pikkurikollisia, jotka oli helppo napata joko elävänä tai kuolleena yhtä helposti kuin kuka tahansa muu, ja ainut ero oli se, että näillä oli "aika mukavasti apureita, jotka ei tykkää siitä, että niiden pomot kuolee", kuten Devil oli sutjakkaasti tokaissut televisiossa. Niko murahteli äänekkäästi kävellessään asuntonsa sisään.

Vice Cityssä tilanne vaikutti suurin piirtein samalta valmistautumiselta kuin Libertyssäkin, vaikkeivat sen asukkaat arvelleetkaan kenenkään hyökkäävän heidän omalla kamarallaan. Sen sijaan lentokentällä oli nähtävissä mielenkiintoinen tilanne. Vic, Lance, Pete, Tommy ja Adriano olivat kaikki vakaasti sitä mieltä, että eivät jättäisi tilannetta tällaiseksi, ja saivat lentokentän virkailijat vihdoin ja viimein vakuuttuneiksi siitä, että he olivat lähdössä puolustamaan Liberty Cityä viimeiseen veripisaraan. Aluksi läpipääsy ei näyttänyt todennäköiseltä heidän laajan asearsenaalinsa perusteella, mutta kun joku virkailijan apumies oli osoittanut sormensa Adrianoon päin ja maininnut tämän olevan Diego Mendezin murhaaja, heidät päästettiin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lennolle. Liberty Cityn suursota oli enää aloitetta vaille valmis, ja kuinka ollakaan, itse kaupungissakin oli jo tiukkaa, kun Roman, Little Jacob ja Brucie olivat keränneet lähipiiristä kaikki tutut kamppailemaan ja ottaneet varusteiksi kaiken mahdollisen kättä pidemmän. McRearyt eivät itse olleet vielä tehneet mitään, mutta nämä nauttivat enemmän tietokonehuvista kuin mistään totisista hommista, mitä Niko kyllä hieman paheksui, mutta ei voinut vaikuttaa ystäviensä mielipiteeseen. Toisaalla sen sijaan Diablot, Ian Mitchell sekä Pegorinon mafian jäsenet eivät jättäneet mitään jossittelun varaan. Tiukka uhkatilanne leijui kaupungin yllä, mutta harmittavasti kukaan ei vain tiennyt, että henkilö, joka oli käynyt läpi monien koettelemusten, ystävien kuolemien ja vihollisten murhien, ei ollut sillä hetkellä siinä kunnossa, että voisi puolustaa Liberty Cityä tulevalta hyökkäykseltä. CJ nimittäin roikkui vieläkin siinä samassa mökissä vailla tietoakaan Sweetin, Kendlin ja Cesarin olinpaikoista, ja kaiken huipuksi hän oli joutumassa tulikokeen alle, kun lievästi loukkaantunut Forelli, jonka verenvuoto tosin oli tyrehdytetty, oli heräämäisillään, ja oli oikeastaan aika mielenkiintoista olla vankina vihollisjengin jäsenen kanssa tuollaisessa paikassa, vaikkei tilanteen kiinnostavuutta jaksanutkaan ajatella kaiken vakavuuden seassa. Erakko lähestyi taas mökkiä ja CJ toivoi, ettei tämä tulisi taas tekemään surmatyötä...

To Be Continued.

Laimeahko, mutta menkööt. Ysi jos tulee niin ihmettelen.

Lainaus:19.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 4

Joo'o... Laimeahko tosiaan yhä moniulotteisesta kuvailusta huolimatta. Revenge is Sweetin osat ovat huonontuneet kakkosen jälkeen melko tasaisesti, mutta totaalisen surkea tämä nelonen ei missään nimessä ole. Mutta juoni ei etene juuri ollenkaan ja lyhyys vaivaa, eli olisi voinut raapustaa pari kappaletta lisää. Uutena plussana Liberty Cityn ja Vice Cityn tilanteiden lyhyet kuvaamiset, muuten plussat ovat samat.

+ Moniulotteinen kuvailu ja sitä kautta tunnelma.
+ Kuvataan myös Vice Cityä ja Liberty Cityä.

- Liian lyhyt.
- Juoni ei juuri etene.

8puol

-

Miten jaksatte kirjoittaa näitä juttuja?

Lainaus:20.10.2008 Esajuppeli kirjoitti:
Miten jaksatte kirjoittaa näitä juttuja?

Monesko mahdat olla joka kysyy? ;) Kun sormet kestää niin jaksaa tehdä vaikka kuinka pitkiä.

-

Pelaatteko itse tota peliä ja siitä "keksitte" tarinat vai päästäkö repäisette?

Päästähän ne, koska tuskin CJ ottaa San Andreaksessa missään vaiheessa tehtäviä vastaan Pegorinolta :p

-

Lainaus:20.10.2008 Esajuppeli kirjoitti:
Pelaatteko itse tota peliä ja siitä "keksitte" tarinat vai päästäkö repäisette?

Kyllähän niitä pelejä on pelattava, sillä eihän muuten tietäisi mistään mitään. Mutta ite keksitään tarinat muuten juu.

Jaksaisinpa ruveta oman tarinani raapustamiseen, mutta ei taida onnistua.
Ideoita mulla kyllä on mutta, ei jaksa toteuttaa. :(

Seuraavasta tarinasta kuitenkin tulossa edellistä rauhallisempi ja humoristisempi - pohtivampi. ;)

Carbonox Stories - Extra:

The Deadguy' s Story

Se kaikki alkoi eräänä maaliskuisena päivänä Alderneyn sairaalassa, joka oli vain vähän matkan päässä kaikista niistä upeista kartanoista. Deadguyiden perheeseen saatiin tuolloin nimittäin esikoinen, josta Paulie Sindacco ainakin kaavaili hyvää taistelijaa, jonka hengissäpitäminen oli äärimmäisen tärkeää. Parin kuukauden kuluttua lapsi sai nimekseen Daniel Dice Deadguy. Se kaikki oli isä-Daronin idea, sillä tämä oli hoksannut kätevän D-nimikäytännön suvussaan. Hänen isänsä nimi oli nimittäin Dice, ja tämä oli parhaillaan yksi Sindaccojen ehdottomista huippunimistä yhdessä nuorehkon Paulien isän, Arnoldin, kanssa. Muuten ehkä D-käytäntö olisi jäänyt vain kahden sukupolven jutuksi, mutta koska Daron oli jo nuorena tutustunut Danielle-nimiseen naiseen, jonka kanssa hän Danielin saikin, oli nimijuttu tullutkin jo lopullisesti selkeäksi. Valitettavasti ilo Danielin vuoksi muuttui nopeasti suruksi, kun Dice kuoli sodassa, mutta Daron ei suostunut kertomaan asiaa juniorille ennen kuin vasta myöhemmin. Joulukuussa asiat sentään paranivat jollain tavalla, kun uusi lapsi tuli taas ulos. Daron oli jo suunnitellut nimeksi Derrickiä, mutta suunnitelmat muuttuivat nopeasti, koska sukupuoli ei ollutkaan mies, vaikka tämä oli sitä jo ehtinyt muille Sindaccoille innokkaasti kuulutella, ja siihen valuivat samalla haaveet tuhoisista veljeksistä, jotka murskaisivat tieltään kaiken. Daron ei onneksi sentään hirveämmin joutunut panikoimaan, vaan mietti muutaman minuutin ajan ja keksi lopulta vauvalle nimen Diana, joten uudet ristiäiset koittivat. Daniel ei kuitenkaan osoittanut suurtakaan innostusta olla paikalla, ja oppikin nopeasti uuden sanan "ei". Kohtuullisen rauhallinen hän silti oli ensimmäisinä vuosinaan, ja oli enemmän kiinnostunut tutkimisesta kuin hajottamisesta. Se sentään rauhoitti Daronia suuresti, sillä ainakaan Dicelle kuuluneet kamat eivät menneet palasiksi millään tavalla. Alkuvuosiin ei mahtunut mitään kummallista (paitsi ehkä se, että Dani piti ensimmäistä kertaa asetta kädessään ollessaan 5-vuotias ja ampui ikkunan rikki), mutta nopeasti muuttui tilanne, kun koulunkäynti alkoi.

Daron oli kritisoinut Bullworth Academyn tilaa, mutta ei sentään ihan heti lähettänyt Dania sinne, vaan Liberty Cityn pienelle ala-asteelle, jossa Dani viihtyi ihan kohtuullisen hyvin ja pärjäili. Siellä hän vietti aikaa 7-vuotiaasta 12 vuoden ikään, ja jo ensimmäisenä päivänä tuli uusi tuttavuus, Ian Mitchell. Tämä oli niin ikään syntynyt Sindacco-perheeseen, mutta paljon levottomammassa tilanteessa. Hänen syntymäpaikkansa oli Bohan, ja hänen isänsä oli toivoton juoppo, joka järjesti itsensä toistuvasti hankaluuksiin. Dani oli nuoresta iästään huolimatta kovin sympaattinen ja halusi jotenkin parantaa parhaan ystävänsä oloja, vaikka jotkut muut keksivätkin hiukan kiusoitella Ianin perhettä. Dani ei suhtautunut siihen ilolla, vaan pikemminkin alkoi treenata itselleen lihaksia (mistä Daron piti) ja karkotti nopeasti kiusaajat. Samoihin aikoihin myös Ian aloitti treenit, ja ennen pitkää he olivat koulun kovin kaksikko. Heille ei uskallettu väittää neljännellä luokalla enää ollenkaan vastaan. Kaveriporukkaan mahtui muitakin, mutta heistä ei paljoa tiedetty, ja pääpaino oli kahdella kovimmalla, jotka käyttivät voimiaan lähinnä hyviin tarkoituksiin. Vaikka Dani ja Diana vihasivat toisiaan lähestulkoon avoimesti, oli kovis silti aina hätistelemässä kiusaajia siskonsa kimpusta välitunnista toiseen. Kiusaajat eivät ottaneet opikseen, joten Ian liittyi mukaan ja kahdessa oli jo liikaa pelkäämistä. Heti hommien hoitamisen jälkeen Dani kuitenkin otti hatkat, joten silti hän ja Diana vihasivat toisiaan suunnilleen yhtä paljon joka hetki. Kovisten päädyttyä kuudennelle luokalle heistä tuli koulua aloittelevien oppilaiden kummeja, ja se oli ihan mukavaa hommaa, sillä Dani varmisti, ettei kukaan hölmöilevä neljäsluokkalainen päässyt käymään käsiksi ensiluokkalaisiin, ja siksi hänestä varmaan pidettiin. Silti eräällä kummitunnilla Dani järkytti opettajan oikein toden teolla. Tunnilla keskusteltiin ammateista, ja Dani ja Ian olivat omien kummioppilaidensa kanssa samassa pöydässä.
"Okei, Angel, mikä sinä aiot olla?" Dani kysyi pikkutytöltä, joka oli varsin selvästi lyhkäisempi kuin kukaan muu oppilas.
"Poliisi!" Vastaus oli nopea ja epäröimätön.
Ian virnisti hieman pöydän toisessa päässä, mutta sitten opettaja kulki heidän pöytänsä ohi ja päätti kysyä ajankuluksi Danilta tämän ammattia. Siinä samassa tämän ilme vääntyi hymystä totiseksi, kun tämä tuijotti opettajaa suoraan silmiin ja sanoi merkittävällä ja kuuluvalla äänellä: "Sindacco." Monet hätkähtivät ja kääntyivät tuijottamaan pöytää kohti. Ian nosti vaistomaisesti peukkua, kun opettaja näytti järkyttyneeltä. Dani vilkutti muille oppilaille, jotka tuijottelivat.

Oli Bullworth Academyn aika. Dani ja Ian olivat valmiita suuriin haasteisiin ja totaaliseen kepposteluun. Heidän ainut ongelmansa oli kovis San Andreaksesta, nimeltään Craig Harrison, joka jengeineen otti oppilaita silmätikuikseen ketterään tahtiin. Tästä Dani ei pitänyt sitten ollenkaan, eikä varsinkaan siitä, että Diana oli aina yksin liikkuessaan Harrisonin kovin kohde. Lopulta Dani ja Ian löysivät koplapomon itse teossa. Viisi yhtä vastaan oli niin epäreilua, että hyökkäys oli väistämätön, ja lopputulos oli se, että Harrison sai kallonmurtuman Ianin iskiessä hänet kaappia vasten ja Daniel murskasi kahdelta kovikselta hampaat. Muut selvisivät mustelmilla ja juoksivat kauhuissaan karkuun. Opettaja oli suunniltaan, mutta Daron ei ollut samaa mieltä myöhemmässä puhuttelussa. "Joka loukkaa Deadguyta, saa kärsiä seuraukset." hän oli sanonut, ohjannut Danin ja Ianin autoon ja ajanut autolautalle, joka vei heidät kartanolle. Oli tullut päätöksen aika - Ianin vanhemmat erosivat, ja tämä muutti Deadguy Estateen ilman kysymyksiä. Dani oli suhtautunut muuttoon iloisesti, ja seuraavat vuodet olivat täyttä mahtavuutta, kun kaksikko teki kaikkea hauskaa Alderneyn maastossa loma-aikoina. He pommittivat ampiaispesiä, tekivät viattomia kepposia ihmisille ja keräsivät kaikkea pikkukamaa, mitä maasta löytyi. Kenenkään elämä ei ollut mitään verrattuna siihen, vaikka viereisen kartanon hienostoperheläiset pojat tuijottivat neniään nyrpistäen Danin ja Ianin mutalammikkopainia. Koulussakin oli hauskaa, mutta he kohtasivat vain yhden uuden haasteen, ja se oli tanssitunnit. Niitä ei ollut ala-asteella, ja se oli tullut täytenä yllätyksenä. "Mähän en tanssi!" Dani oli kajauttanut heti opettajan mainittua tunneista ensimmäisen kerran. Jotkut heittivät halveksuvia katseita, mutta Ian ja pari muuta henkilöä nyökkäsivät merkitsevästi. Itse tunnilla ei ollut yhtään helpompaa, kun Dani ja Ian olivat vain vetäytyneet syrjään ja potkaisseet todella hiljaa, mutta kovannäköisesti, toistensa jalkoja, jolloin he alkoivat valittaa aidonkuuloisesti ja nilkuttivat pois salista, mutta heti päästyään ulos he juoksivat kilpaa poikien asuntolalle pelaamaan uusimpia videopelejä. Joku tyttö oli uhannut ilmiantaa heidät, mutta ilman todisteita oli vaikea tehdä mitään, ja sen myötä Dani päästi kovat naurut. Hän ja Ian välttivät tanssitunnit kokonaan seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla, ja myös päätöstanssiaiset jäivät väliin heidän painuessaan suoraan lomalle ja mutalammikkosotaan.

Yhdeksäs luokka oli toinen tarina. Lukuvuoden päätös piti tehdä kunnolla, ja tanssiminen pingviiniasussa ihmisten edessä ei ollut vaihtoehto, kuten ei aiemminkaan, ja sitä suurta tekoa suunniteltiin monta kuukautta, otettiin kaikki porsaanreiät huomioon ja varmistettiin, ettei kukaan muu kuullut siitä mitään, sillä kehenkään ei uskallettu luottaa silloin. Kepponen oli yksinkertainen. He sabotoisivat tanssiaiset kovemmin kuin koskaan ja jättäisivät Sindaccon merkin Bullworthiin loppuiäkseen, olkoonkin että ei näkyvästi, mutta henkisesti kaikkien aikojen tanssiaisilla. Niihin tuntui kestävän ikuisuus, ja ensimmäistä kertaa Dani odotti niitä, vaikkakin toisessa mielessä. Lopulta, sinä suurena päivänä, he pukeutuivat muodon vuoksi hienoihin asuihin ja menivät valmiiksi kouluaulaan muiden sekaan.
"Okei, Dani, nyt! Hiippaillaan yläkertaan ilman että kukaan huomaa, ja siirrytään suunnitelman ekaan vaiheeseen!" Ian kuiskutti.
Dani ja Ian siirtyivät portaat ylös ja juoksivat käytävää pitkin. Talonmies istui eräässä huoneessa jalat pöydällä selin heihin, mutta he vain juoksivat ohi. Ian otti avainnipun esille. "Nyt tuli meiän ikioma (lainattu) varasto hyötykäyttöön." hän mutisi avatessaan oven. Keppostelijat napsivat mukaan sammakoita, sekä eläviä että muovisia, hajupommeja, kutinajauhetta, marmorikuulia, aivastuspulveria ja kaikkea mitä vain keksivät. Dani kävi hakemassa ritsansa lokeroltaan ja sitten hän ja Ian hiipivät muiden yhä odotellessa koulun aulassa hiljalleen liikuntasalille, kiipesivät tikkaat katolle ja menivät talonmiehille tarkoitetusta kattoluukusta (jonka avaimet Ianilla myös oli) sisään. Ylätasolta oli hyvä näkymä, ja heti kun tanssit alkoivat, Dani ampui ritsallaan parit kutinajauheet heti aluksi ihmisten niskaan. "Harrison saa tällä tavalla pienen palkkion!" hän hymisi, kun hänen inhoamansa kovis alkoi raapia itseään hulluna kesken tanssin. "Whitneykään ei ole ollut kovin mukava, hän yritti kopioida mun läksyt. Creek tunkeutu mun lokerolle. Alanis yritti ilmiantaa meidät tanssista lintsaamisesta." hän mutisi ampuessaan jauhetta jauheen perään, kunnes tylsistyi raapimiseen ja vaihtoi hajupommeihin.

Hupia kesti pitkän aikaa, mutta siitä tuli vaikeampaa, kun rehtorin haukansilmäkatse kiersi salia jatkuvasti. Loppujen lopuksi Dani ja Ian sentään selvisivät hommasta kohtalaisen hyvin, ja pakenivatkin vielä paikalta, vaikka olivat varmoja, että vilaus heistä taisi erottua matematiikanopettajan katsoessa heidän suuntaansa. Sanktiota ei kuitenkaan tullut, joten kukaan ei kai tiennyt, että he sen tekivät, ja todistukset saaneina he lähtivät pitkälle lomalle Sindaccojen maailmaan. Diana kyllä tiesi, mitä he olivat tehneet, mutta vaikeni lähinnä siksi, ettei hänen ongelmiaan oltu aivan jätetty huomiotta, ja siitä Dani oli erityisen kiitollinen - ensimmäistä kertaa elämässään siskolleen. Hän ja Ian kuitenkin päätyivät nopeasti oppimaan Sindaccojen tavoille, joskin Daron oli melko hyväksyväinen opettaja. Paulie kävi paikalla myös, ja auttoi harjoituttamaan nuo kaksi merkittävän jengin jäseniksi. Dani ja Ian pärjäsivät kumpikin hyvin, ja 18-vuotiaina he hallitsivat jo monia taitoja, jotka kaikilta miehiltä eivät sujuneet. He osasivat heittää kranaatin oikeaan kohtaan ja käyttää sinkoakin, tavallisista luoteja ampuvista aseista puhumattakaan. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt, joten Daron opetti hänet myös ajamaan autoa sekä normaalisti että takaa-ajotilanteissa, ja helikopteriakin nuori Dani pääsi ajelemaan pitkin kaupunkia perusteellisen harjoitussession jälkeen, vaikkakin Daron oli valmis korjaamaan tilanteen heti, jos Dani kävisi lähellä kolaria. Ian oli aivan kuin Danin veli, ja oppi upposi hänenkin päähänsä hyvin, joten nopeasti jälkeä syntyi. 19-vuotiaana Dani osasi kaiken sen, mitä Daronkin, ja lähti sen kunniaksi heti tekemään palveluksia Sindaccoille. Hän aloitti juoksupoikana, mutta saavutti nopeasti Arnold Sindaccon luottamuksen. Hänen harmikseen tämä kuoli vanhuuteen ennen kuin Dani pääsi kunnolla vauhtiin, mutta Paulie otti hänet vielä innokkaammin vastaan, ja se oli ehkä osasyy siihen, että Dani nousi Sindaccojen arvojärjestyksessä aina vain ylemmäs, Ian tiukasti mukanaan joka hetki. Lopulta hänestä tuli Paulien yksityinen henkivartija, ja hän onnistuikin suojaamaan johtajaansa hyökkäykseltä Vice Cityssä, jonka myötä Paulie varmisti, ettei Dani ainakaan joutuisi kärsimään hänen vihastaan missään vaiheessa. Harmittavasti Dani ei ollut tyytyväinen, sillä myöhemmin tapahtui Grove Streetillä jotain sellaista, mikä johti ainaiseen masennukseen ja vihaan muutamia, kuten Vincent Westwoodia, kohtaan.

Ensikohtaamiset ovat aina vaikeita, ja niin ne olivat Danin ja CJ: n kesken. Hän oli lähtenyt hoitamaan bisnestä Las Venturasiin ajan kuluksi ollessaan jo aika reilusti vanhempi kuin ennen vanhaan, ja siellä hän tapasi Millie Perkinsin, jonka isoveli Gary kyllä torjui Danin, mutta aina kun Gary oli poissa, Dani oli vauhdissa, ja se suhde olisi voinut toimiakin, jos CJ ei olisi sattunut paikalle samaan aikaan kuin Dani. Kohtaaminen oli musertava, ja Millie näytti CJ: lle ovea. Siinä vaiheessa Dani ei vielä varsinaisesti tätä vihannut, eikä Ian Mitchell edes tuntenut koko CJ: tä. Paulie sen sijaan ei ollut niin ystävällinen, sillä Dani luonnollisesti kertoi tälle kaikkea pahaa CJ: stä. Se sotayritys kuitenkin päättyi huonosti Paulien kuolemaan, ja kukas muukaan silloin nousikaan Sindaccojen johtoon kuin Dani. Daronia soviteltiin ensin, mutta koska Paulie oli pitänyt Danista kaikkein eniten, johtajan paikka kuului tälle, mutta se oli niin ilmiselvä juttu, ettei sitä niin paljon käsitelty. CJ: n harmiksi Dani oli uudestaan luikerrellut Millien suosioon, ja totuus Sindaccojen johtoasemasta ei vain meinannut upota Millien päähän, mikä katkaisi välit lähestulkoon täysin. Dani yritti kaiken huipuksi jopa tappaa CJ: n, ja Sindaccot ampuivat Jimmy Silvermanin, joka oli CJ: n ystävä ja toveri aiemmilta ajoilta. Myöhemmin Liberty Cityssä Dani aiheutti päänvaivaa sekä CJ: lle että Kendlille, mutta Gary Perkins pilasi lopulta Danin yritykset hoidella CJ. Danin juonen paljastuttua hän yritti tappaa Millien, mutta epäonnistui siinä ja otti osumaa CJ: n aseesta, mutta ei menehtynyt.

Noustuaan uudelleen ylös hän piti matalaa profiilia, mutta päätyi lopulta taas kasvokkain CJ: n kanssa, jolle Diana oli kertonut Danin henkiinjäämisestä. Tappoyritykset tosin menivät tulipaloon, mutta Devil menetti oikean silmänsä Danin osuttua häneen aseella CJ: n sijaan. Ian Mitchell kyllästyi viimeistään silloin, kun Matthew Lind-terroristi tuotiin kuvioon mukaan tuhoamaan Love Media kokonaisuudessaan armeijan varastetulla sotajetillä. Dani oli tyrmistynyt, mutta hän sentään valitsi Joey McLaggenin uudeksi lähimmäksi ystäväkseen. Harmillisesti Joey ei Iania korvannut, mutta muitakaan Danilla ei ollut, sillä Vincentiä kohtaan hän tunsi yhä lieventynyttä, mutta silti syvää vihaa, ja Matthew' lle ei uskouduttu, tämä oli vain liian kova ilkimys. Liberty Cityn ydinräjähdys ei Dania oikein miellyttänyt, mutta hän ei sitä voinut tunnustaa uusien gangsteritovereidensa kanssa. Hän lopulta hermostui niin paljon, että tuli Bohanissa ampuneeksi Kate McRearyn melkein kuoliaaksi, ja myöhemmin hän viilteli Vincentiä sähkökairalla, mutta otti rauhallisesti. Hän lähetti pilotteja vahtimaan Las Venturasin taivaita, kunnes CJ ampui nämä alas, ja siinä vaiheessa hän oli hommannut Dardan Petrelan hoitamaan likaiset hommat puolestaan. Asetelma ei ollut reilu, mutta toimi kohtuullisen pitkään. Lopulta CJ syöksyi uudestaan paikalle poliisien avittamana ja järjesti Dardanille gangstereineen ilmaiset piletit vankilaan. Dani tosin kyllästyi CJ: hin jo siinä määrin, että keinoja oli vain yksi. CJ: n ja Garyn ollessa yhä linjalla hän kidnappasi Dianan ja johdatti kaksikon kuolemanansaan ainakin puoliksi, sillä Vincent tappoi Garyn. Dani komensi CJ: n vangittavaksi ennen mahdollista murhaa, mutta päätyi myöhemmin kuulemaan Vincentin kuolemasta ja CJ: n paosta. Tilanne ei luonnollisesti Dania miellyttänyt, mutta yhä hänen elämänsä jatkuu, tosin jo melko hankalana, ja mies itsekin on alkanut osoittaa hermoilemisen merkkejä lähipiirin kadotessa ympäriltä...

The End.

Tätä ei tarvitse arvostella, lähinnä ekstrastoori, jonka tein lukijan pyynnöstä. Kerronta ei ole muiden tarinoiden tasoa yksinomaan siksi, koska tämä on elämäkerta...

-

Oot kyllä Carbonox hemmetin hyvä kirjottaan tarinoita. Pitäis noita vanhempiakin tarinoita lukee mutta nyt ei enää jaksa.

Moi vaan kaikille! Kun tos kattelin noit 20 ensimmäist sivuu näist teijän viesteit nii tuli vaa mielee kun hyppäsin tänne uusii et onks tott lehtilasse bigsmoke ja nää viel tääl? voisin ruveta itteki muute kirjottelee

Todella hyviä Carbonoxin tarinat, niille pitäisi tehdä oma aihe!
Revenge is Sweetin seuraavaa osaa odottaen!

-