Lainaus:26.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Moi vaan kaikille ! Mult on tulossa uutta tarinaa ja koitan olla vähä parempi. Sain bannit vissiin sen Bellicin kaa riitelyst

Koskas tulee ja minkä numeron asettaisit tavoitteeksi?

no tein just mut en pystyny tallentaa ahersin tunnin ja tuli että kirjaudu sisää arvaa suututtaaks?

Huomen sit tulee uutta..

Lainaus:26.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Huomen sit tulee uutta..

Allright. Kannattaa olla tuo "muista minut" päällä, ja sen löydät tuolta asetuksista. Silloin olet koko ajan kirjautuneena, joten eipähän pitäisi voida noin enää käydä.

Oisit muuten voinu muokata tuon tohon edelliseen viestiisi. Laitapa vaikka juonta spoileriin (jos osaat)... Osataan sitten laittaa näitä mahdollisia parannusehdotuksia.

Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 7

CJ ei tarvinnut suurtakaan päättelykykyä ymmärtääkseen, mistä oli kyse. Sweetin hänelle kertoma tarina Aldrin-serkusta, joka oli jostain kumman syystä lopettanut yhteydenpidon samoihin aikoihin kun CJ oli palannut San Andreakseen Beverlyn kuoltua, ei ollut vielä loppuun asti kerrottu, mutta yhtä kaikki hän ymmärsi ainakin pääpiirteet siitä. Hän saattoi vain todeta mielessään lyhyesti, että missä Daniel, siellä Vincent, vaikkei se enää paikkaansa pitänyt jälkimmäisen kuoltua, mutta nähtävästi puhe Deadguy Estatessa yhteensä kahden Johnsonin murhista ei ollutkaan pötyä. Vincent oli tappanut Beverlyn - ja Aldrinin. Ensimmäistä kertaa elämässään CJ ei tuntenut oloaan iloiseksi siitä syystä, että Vincent oli kuollut, sillä hän olisi kovasti halunnut kiduttaa tätä, pistää hänet kärsimään kahden Johnsonin edestä kuolettavuutta, mutta hän olikin tyytynyt vain luotilippaan tyhjennykseen Vincentin rintaan. Kaiken huipuksi Ryder oli kärsinyt jo kidutuskuoleman ja Gary oli saanut haulikonpanokset rintaansa - nuo molemmat olivat Vincentin tekosia, ja CJ ei voinut kuvitella, kuinka yksi mies saattoi pystyä niin paljoon pahaan. Hänen silmiinsä levisi hullun kiilto, mutta hiljalleen alkoi taas nykytilanne hahmottua, vaikka Sweet, Cesar ja Kendl näkyivätkin vain sivuhenkilöinä. "Kertokaa, missä Vincentin hauta on." hän murisi hiljaa. "Haluan mennä sinne, potkaista kiven nurin ja sylkeä sen paskiaisen päälle!" Viha purkautui hänessä kovemmin kuin koskaan ennen, eikä hän kiinnittänyt mitään huomiota sille, että parhaillaan hän oli lukittuna maatilalla olevaan huoneeseen Sonnyn veljien sekä Andrein vartioimana, ja samalla paikalla olivat myös hänen omaisensa, joita hän oli tullut etsimäänkin. "Rauhoitu, CJ! Ei ole mitään syytä hikeentyä noin paljon!" Sweet huusi, vaikka itsekin alkoi ymmärtää, miksi CJ täyttyi pitkästä aikaa silmittömästä vihasta perheensä nähden. Se olisi ollut kahta ihmistä suurempi, jos Vincent ei olisi koskaan syntynyt. Hän toivoi, että olisi voinut tappaa tämän jo kauan aiemmin. "Miten se tapahtui?" hän kysyi vimmoissaan Sweetiltä ja istui kovalle puiselle jakkaralle, haluten tietoa tapahtumista. Jos jollain hengissä olevalla olisi vielä osuutensa tässä, se olisi sitten siinä ja verinen kosto oli tiedossa.

"Noh, Ballasit hävis sodat meille, joten ne lähti itkeen Paulielle." Sweet sanoi halveksuvasti ja sylkäisi lattiaan. "En tiiä, miten ne sai sen suosion ittellensä, mutta niin siinä kummiski kävi, että mä olin pian Sindaccojen etsintäkuulutetuin mies. Se ei ollu mukavaa, mun piti piileskellä. Ne oli viimeset viikot, joina sä olit vielä Liberty Cityssä hoitamas Salille ja muille hommia. En uskaltanu lähtee Grovelta, ja Paulie alko suuttua, joten lopulta se sit käski luotettavimpia Sindaccojaan hyökkään mun kimppuun." Hän käveli ympäri huonetta. "Vincent Westwood. Joey McLaggen. Dirk Drake. Keith Robinson. Will Smith. Aldrin Johnson." hän listasi ja CJ nyökkäili. Ainut, jonka hän tiesi eläväksi, oli McLaggen, ja hänen muistikuviinsa tulivat taas ne hetket, joina kolme muuta olivat heittäneet henkensä. Keithin oli tappanut Diana omalla Grappling Gunillaan, Dirkistä ja Vincentistä CJ oli puolestaan tehnyt selvää. Hän ei tuntenut Smithiä, mutta ei alkanut kysellä yhtään mitään, kuunteli vain Sweetin jatkaessa puhettaan. "Noh, kun ne tulivat, niin niistä neljä - Vincent, McLaggen, Smith ja Aldrin - olivat autossa. Niiden harmiksi Aldrin tajusi just ennen operaation alkua, mistä oli kyse, ja sehän päätti, ettei tasan tarkkaan rupee oman sukunsa murhaajaks. Joten, kun se auto tuli, mä näin vilaukselta Beverlyn takaa, kuinka veri purskahti autosta. Se oli Smith - se kuoli, Aldrin ampu sitä päähän. Valitettavasti seuraavaks kävi niin, että..." Puhe muuttui heti paljon vaikeammaksi. "Noh, Vincent ampu Aldrinia rintaan ja hän ja McLaggen täytti heti perään Beverlyn luodeilla, mutta ei saanu mua ja Kendliä. Mutta silti...ne paiskas Aldrinin siihen lähelle, Ryderin pihaan, ja siinä se loju, Beverly oli kuollu meiän rappusille...kauhee päivä! En voinu kertoo Alista, koska se oli vaan liian kamala juttu." Hän näytti hirveän onnettomalta ja CJ ei voinut olla yhtään enempää samaa mieltä. Vaikka Vincent olikin kertomuksen perusteella asialla, hän tunsi silti kummallista halua saada McLaggen kuolleena eteensä, sillä tällä oli varmasti oma osuutensa juttuun. "Dirk ja Keith oli kaikonnu ennen ko ehdin hakee aseeni, s**tanan pelkurit otti hatkat! Oisin antanu niille oikeen isän kädestä!" Sweet karjaisi ja heilautti nyrkkiään, mutta CJ ajatteli sentään sitä hyvää puolta asiasta, että kumpainenkin oli kuollut ja Keith melkoisen verisesti. Repeytyneestä sydämestä purkautuneet verimassat eivät koskaan pyyhkiytyisi CJ: n mielestä, mutta ne tuntuivat vain hyvältä asialta, kun tarkemmin ajatteli.

Hän tunsi itsensä nopeasti kummallisen tietämättömäksi. Kaikki ei ollutkaan vielä selvinnyt, vaikka hän oli niin kuvitellut vielä muutama päivä sitten. Aika tuntui kaiken lisäksi kuluneen viime aikoina todella nopeasti, sillä siitä ei ollut pitkä aika, kun Armando putosi kartanonsa portaista Devilin ampumana. Sitä oli seurannut mielenkiintoinen tapahtumaketju, ja loppukoitokset odottivat tiiviisti. Daniel oli tosin nopeasti poistunut CJ: n vihatuimman henkilön paikalta. Jotenkin sinne oli tiensä onnistunut raivaamaan Joey McLaggen, joka virui kyllä Alderneyssä tyrmässä ja kärsi teoistaan, mutta hänestä tuntui silti siltä, että Vincentin veroinen julmuri päätyisi ennen pitkää vapaalle jalalle, laillisesti tai laittomasti. Taas hän palautti mietiskelyn jälkeen itsensä ulkomaailmaan ja katse kulki pitkin huonetta. Katossa tai seinissä ei ollut ilmastointiluukkuja, joten usein hänet pelastanut oljenkorsi ei ollut tällä kertaa käytettävissä. Ikkuna oli naulattu umpeen sangen tiiviisti ja ovi tuntui jykevältä. Huoneessa ei ollut kuin pari tuolia ja jääkylmä patteri, joista ei ollut ollenkaan hyötyä, paitsi ehkä sen leikkimisessä, että huoneessa olisi lämmin. CJ hymähti omalle ajatukselleen ja meni oven luo kuulostelemaan, josko Forellit tekisivät jotain mielenkiintoista. Vessanpytyn vetämisääni ainakin kuului ensimmäisenä jostain toisen oven takaa, ja sen jälkeen toinen veljeksistä sanoi Sonnyn ääntä muistuttavasti: "Meidän kavereita taitaa kohta saapua tänne, käydäänkö pihalla kattomassa meininkiä?" Vaimeaa, pelokasta muminaa kuului Andrein, Trevorin ja Francon keskuudesta ja CJ ymmärsi, että nämä eivät halunneet mennä sumun keskelle. Silti joku käveli kohta vankihuoneen ohi ja kuulosti lataavan asettaan kaikkien tunkeilijoiden varalta. Neljät askeleet kaikuivat lattialla niiden suunnatessa etuovelle.

Kun Forellin veljekset, Andrei ja Trevor tulivat ulos, vaaleansininen nelipaikkainen auto tulikin jo nopeasti näkyviin ja sumuvalot peittivät laajan alueen. Vastaanottokomitea siirtyi sivummalle auton kulkiessa hitusen lommoutuneena heidän ohitseen. Se pysäköi suoraan sen huoneen ikkunan eteen, jossa CJ, Sweet, Cesar ja Kendl olivat, ja sen valot kiinnittivät heidän huomionsa sen verran, että kukin kääntyi katsomaan. Neljä miestä tuli ajokista ulos ja kukin näytti aika hupaisalta, koska siitäkin huolimatta, että jokaisella oli tehokkaannäköiset aseet, he vaikuttivat pelokkailta ja yksi jopa värisi melkoisen selvästi. Franco Forellin johdolla vastaanottajat marssivat jengiläisten luokse. "Mitä siellä nyt on tapahtunut?" kysyi Andrei, joka tosin taisi itsekin tietää, sillä hän vilkuili huolestuneena taaksepäin. Toinen takapenkkiläisistä katsoi ensin sen mäen huipulle, josta CJ oli tullut aiemmin Trevoria johdatellen, ja nielaistuaan kääntyi takaisin muihin päin. "Ei me varsinaisesti nähty mitään, mutta oli vähän v*tun karmivaa kaahata tuolla hiekkatiellä kaukana sivistyksestä ja vielä sumun keskellä! Kaiken huipuks mettästä kuulu pärinää vähän ennen ku päästiin tänne tilalle asti! Sen vaan sanon, että joku siellä on, ja se joku ei suhtaudu meiän läsnäoloon ystävällisesti! Eikö oltais voitu säilyttää vankeja vaikka nyt jossain aavikolla?" Francon ja Giorgion katseet olivat kyllä huolestuneen näköiset, mutta ennen pitkää he sisuuntuivat tutkittuaan itsekin ympäristöä. Kerrassaan mikään elävä olento pikkukärpäsiä lukuunottamatta ei osunut heidän näköpiiriinsä. "Sä tiedät aika hyvin, että aavikko on liian lähellä armeijan aluetta, ja hiekkamyrskyt koituu vaan haitaksi, kun sillon ei pysy satelliittiyhteydet kasassa v*tunkaan voimalla!" Giorgio ärisi vihaisena pyrkien nähtävästi varmistamaan, että hän oli alaisilleen pelottavin, eikä mikään metsässä luikkiva hyypiö. Franco vaikutti olevan samalla kannalla ja jatkoi: "Aavikolla ei lisäks ole mitään tarpeeks syrjästä paikkaa! Joka kolkkaan on vedetty joku p*rkeleen tie, joistakin ihan turhista syistä!" Kaikki Forellit, joilla oli ilmeisesti vastalauseita sanottavana, vaikenivat nyt, mutta näyttivät silti pelokkailta jostain aivan muusta syystä kuin pomojensa huudoista.

"Jos teitä sitä paitsi yhtään kiinnostaa, niin meillä on tuolla sisällä parit vangit." Andrei murahti väliin. "Mä nappasin gorillojeni kans niistä kolme, ja yks tuli vapaaehtosesti. Kivat naurut kyllä tuli jopa Forellin veljeksille!" Hän itsekin päästi kunnon röhähdyksen ulos eikä välittänyt, vaikka Franco ja Giorgio katsoivatkin häntä vähän kieroon. CJ vilkuili ikkunalautojen välistä yrittäen samalla saada itselleen tilaa, sillä muutkin olivat painautuneet katselemaan ja kuuntelemaan. Yksi autolla saapuneista Forelleista, joka oli kaikkein lähimpänä mäkeä, höristi äkkiä korviaan ja painautui lähemmäs ylhäällä olevaa metsätiheikköä kuunnellen tarkasti. Ensin kukaan ei huomannut häntä, mutta sitten Giorgio vilkaisi ja ihmeteltyään pari sekuntia tämän puuhia kuuli itsekin saman äänen. Se kuulosti aivan ilmiselvältä pärinältä. Veljekset näyttivät vähän arveluttavilta ja miettivät pari sekuntia, kunnes Franco heitti: "Siellä on varmaan pari motoristia, ne ei ikinä ota opikseen, käy päristelemässä täällä meidän tukikohdan lähellä eikä ota meitä vakavasti! Eikös oo kusipäitä...?" Valitettavasti (ainakin hänen kannaltaan) selitys ei toiminut kunnolla, ja kaksi Forellia loi epäluuloisia katseita häneen. "Miks ne tiheikössä nyt päristelis? Eihän siellä riitä tilaa millekkään prätkäjengille!" Muut mumisivat hyväksyvän kuuloisesti, mutta Franco vaimensi koko porukan ampumalla kiukkuisena ilmaan. Pari lintua rääkäisi jossain ylempänä ja lepattivat sitten karkuun. Pärinä voimistui entisestään ja nyt alkoi yksimielinen mietiskely muuttua yksimieliseksi pakokauhuksi. Forellit säntäilivät pitkin aluetta, eikä toinenkaan laukaus ilmaan riittänyt pitämään heitä aloillaan. Kuulosti siltä, että päristelijä oli viimeistään nyt saanut tarpeekseen tunkeilijoista. "Rauhoittukaa, joku varmaan vaan...öö, poraa siellä!" Giorgio karjahti, mutta näki sitten, kuinka pari jengiläistä syöksyi jo talon sisätiloihin, molemmat vetivät oven kovalla voimalla auki ja etsivät turvallista kohtaa sisältä. Tuo kaikki tapahtui varmaan ennätysvauhdilla, ja Franco ja Giorgio jupisivat samanaikaisesti: "Ei v*ttu mitä pelkureita..." Andrei ei keksinyt muuta sanottavaa tai tehtävää kuin yhtyä heihin murahtamalla: "Näin se on! Onneks Mikhail sentään opetti mut oleen pelkäämättä mitään tuommosta pärinää lähimettikössä! Jos noi ei usko, että siellä on motoristeja, nii ei sitte!" Franco ei keksinyt mitään uutta sanottavaa, tuijotti vain lähestyvän pärinän lähdettä samalla, kun Trevor ja muut jengiläiset alkoivat niin ikään perääntyä. CJ näki ikkuna-aukosta, kuinka tämän ilme muuttui entistä huolestuneemmaksi.

Lopulta, kun pärinä voimistui jo niin kovaksi, että sen lähde voitaisiin huomata koska tahansa, niin Johnsonit ja Cesar kuin Forellin veljeksetkin näkivät sen. Moottorisahaa kädessään villisti heilutteleva, mutta nyt sen laskenut mies mulkoili heitä (tai ainakin ulkona olevia) ahnas ilme hankalasti erottuvilla kasvoillaan. Mies oli CJ: lle oitis tuttu, ja niin oli varmasti Trevorillekin, jos tämä siis ikkunasta tuijotteli ulos. "Tää taitaa olla parhaassa tapauksessa pääsylippu pakoon!" hän tokaisi, vaikka hänen olikin vaikea tuntea suurta iloa yksinomaan hengenvaaran myötä. Franco oli näyttänyt huolestuneelta jo ennen miehen saapumista, ja nyt absoluuttisen pelottomalta näyttänyt Giorgiokin alkoi säikkyä ja perääntyi taaksepäin ase ojossa. Andrei tuijotti moottorisahaerakkoa silmät selällään kykenemättä uskomaan, että maailmassa saattoi olla jotain sentapaista, vaikka hän oli melko varmasti aiemmin kieltänyt kaiken moottorisahamurhaajaan viittaavan. "MITÄ ODOTATTE? AMPUKAA!" Giorgio karjui pelokkaasti ja miltei itkuisesti rynniessään samalla Forelli Exsessille. Pari vihollista, jotka tuijottivat talon ikkunasta, katsoivat säikähtäneinä, että heidän ainoaa pakoautoaan oltiin viemässä pois, ja kohta tulikin melkoinen joukkorynnäkkö ulos, kun miehet mätkivät toisiaan päästäkseen auton kyytiin. Giorgio tuijotti taustapeiliin, mäen huipulle ja samoihin kohtiin yhä uudestaan. Forellit olivat jumittuneet valtavaan tappelukasaan, ja kaikki yrittivät samaan aikaan sekä hivuttautua lähemmäs autoa että vetää muita kauemmas siitä, minkä vuoksi edistystä ei tullut pakoyrityksissä. Franco ja Andrei olivat aivan kuin jäätyneet paikoilleen, kun vihdoin Trevor karjaisi kasan alta: "EIKÖ TEILLÄ MUKA OLE AUTOA TÄÄLLÄ?" Franco nielaisi, vaikkei suoranaisesti pelännytkään missään tapauksessa apuriaan. "Köh - asiat on niin, että me järkättiin helikopterikyyti tänne farmille, ja niillä muilla kopterijätkillä oli muuta hommaa, niiden piti käydä tutkimassa alue läpikotaisin sen varalta, että me saataisiin tietää, onko huhut tosiaan totta! Ja tietenkin myös CJ: n varalta." hän lisäsi loppuun. Trevor tyrmistyi muiden apureiden mukana ja alkoi ryömiä lähemmäs autoa muiden alla samalla, kun moottorisahamies laskeutui ikuisuudelta tuntuneen ajan päätteeksi mäkeä alas. Giorgio tunnusteli nopeasti virta-avainta, mutta se ei ollutkaan siinä, missä sen piti olla. CJ tunsi kauhun virtaavan suoniinsa, kun erakko lähestyi mäen juurta, ja samalla Giorgio ryntäsi apureiden sekamelskaan. "KENELLÄ TEISTÄ ON VIRTA-AV..." hän aloitti, mutta siinä samassa joku työnsi hänet nurin ja auton farmille ajanut Forelli hyppäsi kahden muun yli auton avatulle etuovelle, syöksyi sisään ja työnsi virta-avaimen aukkoon erakon tullessa jo mäen puolivälissä. Jotkut kirkuivat ja alkoivat tapella yhä aggressiivisemmin autopaikasta.

Autoon noussut Forelli alkoi peruuttaa ja sivuutettuaan Andrein hän kolkkasi hieman autotallia vasten. Trevor syöksyi muiden alta auton ovelle ja vetäisi sen auki samalla, kun erakko laskeutui jo melkein mäen alapuolelle. Franco syöksyi auttamaan kiroilevan Giorgion pystyyn. Tämä laukoi kaikkia mahdollisia haukkumasanoja apureilleen, jotka olivat panikoineet aivan turhaan. He juoksivat lähemmäs autoa, jonka kuskin Trevor oli saanut pysähtymään. Andrei ryntäsi auton vasemmalle puolelle ja tarkkaili häthätää, paljonko tilaa siinä oli. Forellin veljekset eivät jääneet epäröimään, vaan paiskasivat takapenkin oven auki. Muutama jengiläinen jäi epäselvään kasaan lähimmäs erakkoa, ja kun he näkivät, että auton luona oli aivan liikaa liikettä, he alkoivat juosta peloissaan poispäin ja livahtivat talon etuovesta sisään uusien vähän aikaa sitten nähdyn kohtauksen tehokkaalla tyylillä. Forelli Exsess ei puolestaan suostunut enää käynnistymään sen sammuttamisen jälkeen, ja nyt alkoi paniikki. Erakko ei kuitenkaan näyttänyt olevan kiinnostunut Forellin veljeksistä, jotka perääntyivät auton vasemmanpuoleisista ovista ulos ja tuijottivat hipihiljaa, kuten Andrei ja yhä kyydissä istuvat apurit. Erakko ei näyttänyt huomanneen kolmen muun apurin hämmästyttävän nopeita reaktioita, vaan marssi sen sijaan suoraan ikkunalle, joka oli laudoitettu umpeen ja jonka takana CJ, Sweet, Cesar ja Kendl olivat ennen kuin koko nelikko perääntyi taaemmas pelonsekaisissa tunteissa. Erakko mörisi jotain katsoen tiukasti CJ: n silmiin, ja arvattavissa olivat liiankin hyvin tämän aikeet. Hän otti taas moottorisahan, vaikutti esittelevän sitä vähän aikaa yleisölle ja kohotti sen sitten kohti lankkuja ikkunan edessä. Erakko alkoi sahata ja lankut hajosivat nopeaan tahtiin palasiksi, jolloin ainut turva katosi nopeasti. Juuri toivon käydessä vähiin takaa kuului kolahdus ja ovi pamahti auki. Siellä olivat kolme Forellia, jotka luulivat huoneen tarjoavan heille turvan, mutta hätkähtivät nyt nähdessään erakon lähes täysin auki vedetyn ikkunan takaa. CJ vetäisi jalkansa oviaukkoon ja liukui ulos hämmästynyt perheensä mukanaan. "Tuoko se hullu on?" Sweet kysyi tönäistessään yhden pikkulapselta vaikuttaneen, idioottimaisesti hätätilanteessa toimivan Forellin sivuun ja seinää vasten. CJ vain nyökkäsi, liukui liukasta lattiaa pitkin olohuoneessa, hipaisi patteria kantapäällään ja sprinttasi ovesta pihalle.

Hän näki edessään kaikki viisi henkilöä, joista yksi yritti saada auton käyntiin, mutta se ei onnistunutkaan enää. Vaikutti siltä, että jokin tärkeä osa auton takaosassa oli ottanut vahinkoa, ja se malli toisaalta näyttikin siltä, että siinä oli moottori takana. Franco ja Giorgio vain tuijottivat äkämystyneinä ja jälkimmäinen syöksyi vihan täyttämänä autosta pihalle syöksyen jahtaamaan Johnsoneita, jotka painelivat hiekkatietä pitkin karkuun ehkä kaikkein raivostuneinta vihollista, mikä oli siihen mennessä kohdattu. Giorgio ampui ilmaan yrittäen saada heidät pysähtymään, mutta CJ: lle se oli niin vanha juttu, ettei hän reagoinut mitenkään muuten kuin pistämällä lisää vauhtia töppösiin. Hän juoksi joukon kolmantena, Sweet oli hädissään kaikkein kovin kulkija, eikä Cesarkaan halunnut jäädä kiinni, mutta pelokseen CJ kuuli Kendlin puuskutuksen takanaan. Giorgion ääni kuulosti innokkaalta ja jopa mielenvikaiselta. Pari ammuttua luotia lisää ilmaan johti siihen, että pärinää päästelevä moottorisahaerakko taisi ryhtyä nyt jahtaamaan heitä. CJ ei tiennyt, oliko Francolle ja Andreille jotain tapahtunut, mutta hän kuitenkin alkoi hädissään kysyä edellä juoksevalta Sweetiltä, joka näytti aggressiiviselta: "ONKO SULLA PEGORINON NUMEROA?" Hän katsoi taakseen ja näki, että Kendl oli jo jäänyt jälkeen ja Giorgio heittäytyi eteenpäin, jolloin hän kääntyi silmänräpäyksessä toisinpäin. "ONKO SITÄ!?" hän rääkäisi ja Cesar katsoi nyt puolestaan taakseen huomaten, kuinka CJ kaiveli taskujaan löytämättä kuitenkaan mitään, ja Giorgio puolestaan oli saanut Kendlin kaadettua maahan. Sweet jatkoi juoksua vähän matkaa pärinän innoittamana, kunnes hätkähti Cesarin askelten hävittyä hänen kuuloetäisyydeltään, ja kääntyi itsekin taaksepäin. "MISTÄ ORIONIN NUMEROSTA SÄ PUH..." hän aloitti karjaisten CJ: lle, mutta päätyi nyt itsekin todistamaan tapahtumaa, jossa Cesar syöksyi CJ: n ohi Giorgiota kohti ja Johnsonin veljekset seurasivat esimerkkiä. Kendl makasi maassa yrittäen päästä irti Giorgion kovasta otteesta, mutta ennen kuin mitään pahaa tapahtui, Cesar, CJ ja vähän kauempana puuskuttava Sweet marssivat vihan täyttäminä suoraan hänen eteensä. Hänellä oli kyllä pistooli, ja se oli tiukasti Kendlin päätä vasten. "Askelkin vielä, niin hän kuolee. Teillä ei ole kättä pidempää. Antautukaa suosiolla, niin ehkä pysytte nelikkona. Jos ette, niin...tiedätte kyllä. Vaihtoehdot on selvät." Giorgio hekotteli.

Moottorisahaa kantanut erakko lähestyi äänen perusteella toistuvasti, ja paniikki levisi CJ: hin kovemmin kuin koskaan. Giorgio vilkaisi taaksepäin peläten suunnattomasti sitä mahdollisuutta, että erakko olisi suoraan hänen takanaan, ja vaikka CJ: kin oli kovasti kiinnostunut salaperäisen miehen sijaintipaikasta, hänen päänsä kääntyi nopeaan tahtiin, kun Cesar syöksähti eteenpäin, potkaisi Giorgiota päähän ja kaatoi tämän Kendlin päältä polun vieressä kulkevaan ojaan. Säikähdys oli ilmiömäinen, ja sen jälkiseurauksena Giorgio päästi ulos suunnattoman kovaäänisen karjaisun, mutta siinä vaiheessa Sweet oli riuhtaissut häneltä aseen äkäisellä sävyllä ja osoittanut sen hänen päähänsä. "Saako ampua? Ja mikä se Orionin numerojuttu oli?" hän kyseli CJ: ltä, joka oli Cesarin kanssa mennyt auttamaan shokkikohtauksen saanutta Kendliä pystyyn. Cesaria eivät kiinnostaneet Sweetin jutut, mutta CJ kääntyi nyt veljeensä päin. "Mitä ikinä teetkin, tee se nopeasti, ja jos jollakulla on Pegorinon numero, niin soittakoon siihen NYT!" Voimakas pärinä koveni entisestään Sweetin plärätessä kännykkävalikkoaan ja pitäessä asetta yhä koholla. Cesar nopeutti liikkeitään ja veti Kendlin jaloilleen, vaikkeivat ne kovin hyvin kantaneet. "Älä turhaan hätäile, kohta meidän pitäis päästä pois!" hän huusi ja Sweet veti Giorgion ojasta antaessaan kännykkänsä CJ: lle. "Onneks kerkesin napata pöydältä!" hän tokaisi ja laski vihollisensa keskelle polkua. Cesar veti Kendlin mukanaan samalla, kun Sweet ja CJ hakeutuivat lähimpään puskaan odottelemaan. Tilanne oli kriittinen ja pienikin virhe johtaisi katastrofiin. Moottorisahaerakko lähestyi, ja CJ painoi luurin korvaansa pyrkien saamaan niin äänettömän puhelun aikaan kuin mahdollista. "Pegorinon Jimmy, kukas siellä?" kuului tuttu, rentouttava ja rauhallinen ääni toisesta päästä. CJ vastasi lähes äänettömästi ja pyysi suu kännykän näytössä melkein kiinni helikopterikyytiä pois Flint Countysta niin nopeasti kuin mahdollista. Pegorino päästi hyväksyvän äännähdyksen, ja ennen kuin hän ehti kysyä syytä hiljaisuudelle, kuului valtava pärähdys ja Johnsonit ja Cesar ihailivat aitiopaikalta, kuinka Giorgion suolet paiskautuivat ojaan ja polku täyttyi verestä. Kerrottuaan tarkasti sijaintipaikkansa CJ lopetti puhelun ja hengähti. Moottorisahaerakko näytti tyytymättömältä saatuaan vain yhden ruumiin silvottua, ja palasi hiljalleen laahustaen takaisin tilalle. Arvoitus jäi sillä erää ratkaisematta, mutta se ei CJ: tä haitannut, sillä hän oli kokenut aivan tarpeeksi seikkailuja sen päivän osalta. Kendl oli lähellä oksentamista nähtyään Giorgion ruumiin, joka oli silvottu palasiksi ja keskisormi pystyssä sojottava oikea käsi lojui kiveä vasten. Francon ja Andrein olinpaikka oli tuntematon, mutta se oli sentään varmaa, että Kendl tarvitsi hermolomaa ja hänen, Sweetin ja Cesarin oli paras palata Grove Streetille, joten he kävelivät tietä eteenpäin odotellen Pegorinon helikopteripilottien kyytiä. Mietiskelyjä CJ: n päässä kyllä pyöri, mutta niille oli ehkä aikaa silloin, kun mieliala olisi rauhoittunut.

The End.

Pikkusen ehkä pettymys, mut menköön.

Hmm, patziis kyllä repeen sulle jos et osaa spoilereihin tekstiä laittaa. ja onpa tunti tosi paljon että ahertaa huomaa kyllä kun nämä pp jannut eivät osaa kirjottaa Wordille ja sitten siitä kopsata tänne enjoy. Mutta Carbonoxille tiedoksi en ole mokoma, opin kaiken kantapään kautta aww... Ja en trollanut Far Cry 2 aiheessa sanoin vaan että ostan sen huomenna ja sitten kysyin onko hyvä pelattavuus niin joku n00b vastasi että : mikä oli viestin pointti. patziis onnea arvostelen sit tarinas ja tuo äskeinen Carbonoxin tarina oli n: 8 arvonen. Enjoy.

Lainaus:26.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Revenge is Sweet - Osa 7

Hianoa, taas mennään parempaan suuntaan. :)

Tarinalla on tarpeeksi pituutta ja sitä oli mukava lukea. Kaikki on kerrottu "ammattitaitoisesti" ja tuo lopun gore nauratti positiivisesti. Todella hyvä tarina, ei kait siinä muuta. :)

+ Kerronta, kuvailu, dialogi jne - tunnelma.
+ Hupaisa, sopivan terävä gore.
+ Sopivan mittainen.

- Ei mitään mainittavaa.

9-

-

-

Näemmä tarinani onnistui paremmin kuin odotinkaan...juu, tämähän on hiano homma. Erittäin hiano. Kohta tulee sitten aika unohtumattoman tarinasarjan aika (omalla tavallaan).

Luen sen MrToron edellissivun stoorin tultuani koulusta.

Lainaus:25.10.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 14 - Season 2:

Old Friend

Jänskä, kaksipuolinen tarina. Kerronta oli paikka paikoin mukavan ovelaa ja oikeastaan parempaa kuin muilla kärkilistan kirjoittajilla. Pituus oli taas sitä, mitä pitääkin olla, ja muutenkin odotukset täyttyivät odotetulla tavalla. Sitten taas toinen puoli on se, että erisnimet toistuvat (esim. CJ), mikä haittasi, mutta arvosana sentään pysyttelee tasaisesti muiden tasolla.

+ Ovela kerronta
+ Tapahtuu paljon
+ Pitkä

- Erisnimet toistuvat
- Joskus liian nopea

8 puol

Minulta tulee vissiin tänään.

Minulta tulossa todennäköisesti huomenna. Sitten kun tulen koulusta niin ehtii hyvin kirjoittaan. Tarinaa tulee aika hitaaseen tahtiin multa, mutta ei voi mitään.

Paluu San Andreakseen- osa 1 :Kuka onkaan tuo mystinen mies?


Oli pimeä syysilta Liberty Cityssä. Katuvalot paloivat himmeästi, jostain kuului poliisiauton sireeni. Pitkin yksinäistä katua meren rannassa ajaa hiljaa punainen Stallion. Sisältä kuuluu hieman kasarimainen poppi. Kun katsoo autoa tarkkaan, näkee henkilön. Hänellä on ruskeat hiukset, ja leukaperästä törröttää ruskea, aivan vähän harmaantunut pieni leukaparta. Mies on selvästi tummaihoinen. Auto pysähtyy. Ovesta astuu ulos mies. Hän kävelee hiljaa kujalle, aukaisee nuhjuisen ruskean puuoven. Hän maleksii hiljalleen rautaportaita ylös ja avaa toisen oven. Ovesta näkyy hyvännäköinen asunto. Kalusteet ovat tältä vuosituhannelta, keittiösaareke on kalustettu nykyaikaisilla kodinkoneilla, ja kaikkialta käy ilmi hyvä maku. Mies maleksii kylpyhuoneeseen leikkaamaan paksuhkoa hiuspehkoaan. Hiukset hän lakaisee rikkalapioon ja kaataa sisällön roskakoriin. Hän käväisee nopeasti suihkussa, suuntaa makuuhuoneeseen, laittaa kylpypyyhkeen kuivumaan ikkunan eteen rakennettulle pyykkinarulle ja kaivaa vaatekaapista sinisen kauluspaidan, mustan päällystakin sekä siniset farkut. Mies laittaa vaatteet päälleen, menee jääkaapille, ottaa suuhunsa äkillisesti kinkkusiivun ja suuntaa jälleen kylpyhuoneeseen, tällä kertaa pesemään hampaitaan. Pestyään hampaat hän sammuttaa asunnosta valot, nappaa mukaansa Stallionin avaimet ja poistuu asunnosta. Asunto on tyhjillään, mutta ruokapöydällä on muovinen nimilaatta. Laatassa on Burger Shotin tunnus, kuva miehestä sekä nimi ja virka "Carl Johnson, tarjoilija". Mies on siis Carl. Hän muutti Liberty Cityyn 2 vuotta sitten Grove Familyn levittyä pohjoisempiin kaupunkeihin. Carl tosin ei itse johda tätä pientä LC Grovesia, vaan hänen ja Sweetin lapsuudenystävä Vince. Mutta takaisin Carlin pariin.

Carl ajaa Stallionilla kohti Francis Intl. Airportia. Carl parkkeeraa Stallionin lentokentän asiakkaille tarkoitetulle maksuttomalle parkkipaikalle. Carl ottaa tavaratilasta matkalaukun, lukitsee auton ja suuntaa sisään hiljaisen lentoaseman aulaan. Lentokoneiden informaatiotaulussa on monien kaupunkien nimiä, alimmaisena San Andreas. Lennon aika-sarakkeessa lukee "Lähtö pe 16.11.07 klo 22.00". Carl menee yölennon lähdönselvitykseen ja häntä käsketään laittamaan matkalaukku hihnalle. Virkailija punnitsee matkalaukun ja hihna livuttaa laukun hiljalleen läppäverhon taa. Carl katso digitaalista rannekelloaan. Kello on 21.58. Carl päättää käydä ostamassa Liberty Tree-sanomalehden ja suklaapatukan lentoaseman kioskista. Tämän jälkeen hän suuntaa lentokoneeseen. Matkalla hän soittaa naisystävälleen Deniselle. Carl istuu lentokoneeseen lipussa ilmoitetulle paikalle ja nostaa pienen reppunsa yläpuolen tavaratilaan. Samaan aikaan Carl saa viestin Sweetiltä, juuri ennen kuin hän sulkee puhelimensa. Carl vastaa viestiin ja niin lento alkaa.

On kulunut noin 10 tuntia. Lentokone on laskeutunut Los Santosin lentokentälle. Carl suuntaa terminaalin kautta ulos matkatavarahuoneeseen, ottaa laukkunsa hihnalta ja menee ulos. Hän vislaa taksin, ja käskee ajaa Ganton Streetille (katu on uudelleen nimetty Grove Street.). Taksimatkan ajan Carl lukee taksissa olevia lehtiä; niin Rogue kuin SABeautyn kuvasto löytyy taksin lehtisäilytyksestä. Viimein taksi saapuu Ganton Streetin eli Grove Streetin päähän. Taloja on kunnostettu raa'alla kädellä sitten vuoden 2005 saati sitten vuoden 1992 jälkeen. Carl muistaa Sweetin ja tämän vaimon, Cherylin osoitteen. Se on Ganton Street 17. Carl koputtaa varovasti oveen ja saman tien sisältä kuuluu Sweetin koiran Fluffyn räksytystä. Cheryl tulee avaamaan oven ja päästää Carlin sisään. "Hei Cheryl! Miten menee?!" huudahtaa Carl innoissaan Cherylille. "Todella mainiosti. Naapuriin muutti toissapäivänä uusi asukas." "Ai äidin taloon? Minusta Kendall ja Cesar asuvat siellä!" ihmettelee Carl. "Höpsö! Tiedät vallan hyvin että tarkoitan Ganton Street 16:ta, en 18:ta." naurahtaa Cheryl. "Sweet on olohuoneessa katsomassa telkkaa. Ei tajunnut että se olet sinä. Yllätä hänet, menen keittöön jatkamaan aamiaisen tekoa." Carl hiippailee varovasti olohuoneeseen, koskee Sweetin selkään ja huudahtaa "Pöö!". Sweet säikähtää, tallaa melkein Fluffyn päälle ja sekunnin murto-osassa ryntää halaamaan veljeään. "Sinä tulit, Carl!" sanoo Sweet. "Totta kai, uskalsin tulla kun tiedän että Vince pitää hyvää huolta LC Groveista." Sweetin ilme muuttui. "Siitä minun pitikin puhua." Carl säikähtää. "Niin mistä? Vincestäkö??" "Ei ei, luulen vaan että Groveja uhkaa suuri vaara..."

To Be Continued

Lainaus:27.10.2008 Dude619 kirjoitti:
Paluu San Andreakseen- osa 1 :Kuka onkaan tuo mystinen mies?

Sinähän osaat jätkä kirjottaa! Varsinkin alkukappale miellytti suuresti, ja tässä on taas yksi niitä paremman pään aloitustarinoita. Oikeastaan kaikki tuntui olevan kunnossa, paitsi pituus ja Carlin toistuminen lauseesta lauseeseen. Muuten priimajälkeä aloitusstooriksi.

+ Upea kerronta ja kuvailu
+ Melkein kaikki muutkin osa-alueet toimivat

- Lyhyt
- Carl toistuu usein, "hän"-sanaa käyttöön ens kerralla, jookos? :)

7 +

Hämmästyttävää kyllä...

MrToro: Old Friend

Minä tykkäsin, mutta edelleenkin nuo joidenkin välimerkkien puuttumiset pistivät silmään. En keksi muuta huomauttamista, mitä nyt nuo Carbon huomauttamat erisnimien toistumiset turhan tiuhaan, mutta siinäpä se.

+ Kerronta sujuvaa ja lukeminen mukavaa.
+ Tapahtuu paljon.

- Tarvittavia välimerkkejä puuttuu.

9-

Dude619: Paluu San Andreakseen- osa 1 :Kuka onkaan tuo mystinen mies?

Jep, kuten Carbo totesikin, yksi parhaista aloitustarinoista. Lyhyt, mutta muuten aika hyvä. Tunnelmaa tuosta välittyy mukavasti riittävän kuvailun ansiosta. Ainoa vain tuon lyhyyden lisäksi on se, että jos nyt en ihan sokea ole, niin tuossa heittelevät nuo aikamuodot. Tekstistä löytyy muitakin enemmän tai vähemmän pieniä virheitä, mutta se onpi hyvin ymmärrettävää. Oli pimeä syysilta Liberty Cityssä. Katuvalot paloivat himmeästi, jostain kuului poliisiauton sireeni. Pitkin yksinäistä katua meren rannassa ajaa hiljaa punainen Stallion.

Huomaattekos? No eipä tuo liiemmin kyrsi...

+ Hyvin kuvailtu, kivasti soljuva - mukava lukea.

- Lyhyt.
- Pientä aikamuotojen heittelyä, kirjoitusvirheitä.

7

patzziiz stories 2: Vaarallinen päivä osa 2

Noniin, palautellaas hieman mieliimme mitä edellisessä jaksossa tapahtui. Ballasit kidnappasivat Sweetin ja uhkasivat tappaa hänet ja ystävänsä. Kun kaikki(CJ, Sweet, Cesar, Kendl ja TT) oli heitetty pimeään huoneeseen. Heillä oli tunti aikaa paeta ennen kun heidät viedään "mystisen miehen" luo.

Kaikki olivat aivan paniikissa ja yrittivät miettiä pakoa. Pian The Truth keksi: häneltä kun löytyi lapio niin he yhteistuumin päättivät kaivaa pakotien pois "loukusta". Niin he tekivätkin ja päättivät laittaa TT:een kaivamaan, koska lapio oli hänen. Niin hän tekikin mutta ei ilman vastoin käymisiä, katsokaas hän oli osua vesiputkeen. Pian kun joukkomme oli päässyt "loukusta niin he vilkuilivat ympärilleen. Sweet katsoi nurkan taa ja huomasi Cesarin lowriderin jossa oli vieläkin TT:een pulkka perässä. Mutta kun he olivat jo ryntäämässä ajoneuvoonsa niin Ballasit tulivat ulos vilkuilemaan ympärilleen.

Kuitenkiin kaikelle tapahtuu aina käänne, alkoi sataa ja Ballasit menivät takaisin sisälle. Ryhmämme käytti tilaisuutta hyväkseen ja kun he olivat jo ehtineet lowriderille, kujalta ajoi auton eteen kaksi tahomaa ja heitä osoitettiin aseilla. Kaikki antautuivat ja heidät vietiin suoraan "mystisen miehen" puheille. "Mystinen mies" istui työpöytänsä takana suuressa tuolissa selkä ryhmäämme päin. Tuolin takanta paljastui yksi vanha tuttu nimeltä Mark"B Dup"Wayne. He kävivät pitkän keskustelun yhdessä kaikesta tapahtuneesta. Kohta B Dup ehdotti taistelua jos Dup saisi puolelleen 4 Ballasia. Ryhmämme keskusteli kokonaista 10 sekuntia ja tuli tulokseen että taistelu voidaan käydä. Dup ehdotti että taistelu olisi Glen parkissa. Kun ryhmämme saapuivat lowriderilla jossa oli hännän huippuna TT pulkassa niin Ballasit saapuivat 4 yhdellä tahomalla ja B Dup majesticilla. Vielä he tapasivat kerran ja Dup muistutti että keinoja ei kaihdeta, hän antoi ryhmällemme 5 minuuttia aikaa piiloutua.

CJ meni sillan alle, Sweet erään talon katolle, Kendl piiloutui yhteen autonromuun, TT meni tupakalle läheiselle kujalle ja Cesar sukelsi lampeen. Ballasit hajaantuivat kuitenkin ensimmäinen tuli heti sillan alle, CJ ampui hänet äänenvaimennetulla pistoolilla. Sweet tulitti AK:lla yhdeltä aivot pihalle. Kendl ajoi yhden yli autonromullaan. Kun Viimeinen Ballasi tuli järven lähelle niin Cesar hyppäsi järvestä ja hakkasi tämän. Kaikki kokoontuivat, mukaan lukien TT. B Dup lähti tahomalla karkuun, meidän ryhmämme lähti peräänlowriderilla jossa oli pulkka ja pulkassa hullu hippi.

B Dup joka ei oikein tuntenut paikkoja ajoi hädissään Grove Streetille ja ryhmämme onnekkaasti tukki hänen pakotien. Sweet heitti Dupin autosta ulos ja hänet raahattiin Johnson houseen. Jonhnson housessa Dupille pidettiin ainakiin kahden tunnin kuulustelu jossa Sweet kyseli Dupilta moneen kertaan että miksi hän kidnappasi Sweetin. B Dup tylsistyessään alkoikin valittaa että hänellä oli vessahätä. CJ:llä paloi hermot hän latasi haulikkonsa, jonka seurauksena B Dup Pa*kansi housuihin. Siitäkös Sweet suuttui ja he alkoivat kiduttamaan Dupia seuraavat 2 tuntia. Pian kun Dup oli aivan lopussa, hänellä ei ollut enään oikeaa etusormeaan eikä vasenta korvaansa. Viimeisillä voimillaan hän rupesi vit*uilemaan, TT sanoi että käy ulkona ja tulee pian takaisin. Sweet potkaisi Dupilta hampaat suusta, pian TT saapuikin pulkka mukanaan ja hakkasi sillä B Dupin kuolleeksi. Niin he hautasivat ruumin Ryderin takapihalle ja CJ kaiversi hautapaikan kohdalle B Dup, syntynyt 5.7.1980. Kuollut 27.10.2008.

Kaikki menivät Johnson houseen syömään pika-ruokaa ja katsomaan televisiota. Seuraavana päivänä kaikki lähtivät lomalle Las Venrurasiin, ja viipyivät kokonaista 2kk. Venturasin lomasta saatte tietää enemmän seuraavassa tarinassa. SEN PITUINEN SE

Lainaus:27.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Vaarallinen päivä osa 2

SEN PITUINEN SE

Selvää parannusta edelliseen. Tätä oli hauska lukea, mutta eipä mistään syvällisestä voida puhua. Edelleen on suhteellisen läsnä sellainen tietty "amatöörimäisyyden" tunne. Kirjoitusasu on parempi kuin viimeksi, mutta ei lähellekään täydellinen. Mitään selvää juonta tässä ei taida olla, että juonenkuljetuksesta ei oikein voidakaan puhua... Kuvailua ei juuri yhtään, mikä ei tietenkään ensinnäkään auta kokonaistilanteen hahmottamista. Toiseksikaan tunnelmaa ei välity oikeastaan minkäänlaista. Siellä täällä on hölmönpuoleisia sanontoja, jotka naurattivat hiukan.

Joka tapauksessa selvä parannus!

+ Ihan hauska lukea.
+ Parannusta vähän joka osa-alueella.

- Lapsellista tekstiä kirjoitusasun, tapahtumisen nopean kelaamisen ja kuvailun puutteen vuoksi.

6-

Lainaus:27.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Vaarallinen päivä osa 2

Kyllä, paljaalla silmälläkin katsottuna näkyy, että selvästi parannusta on saatu. Vaikka lähinnä merkittävimmät parannukset olivat pituuden ja kappaleiden kanssa, oli tarinaa paljon mukavampi lukea kuin edellistä. Siellä täällä oli kyllä vähän lapsellista tekstiä, mutta noin yleisesti katsottuna pykälää parempi kuin edellisesi. Kovin syvällinen ei ollut, mutta tuossa vaiheessa uraa ei tarttekaan olla.

+ Parempi suurinpiirtein kaikilla osa-alueilla ekaan tarinaasi nähden

- Kerrontaa ei oikein löydy
- Vähän lapsellisehko välillä
- Silti melko lyhyt

6

Toivottavasti olet vähän tyytyväisempi arvosanaan tällä kertaa...?

Lainaus:27.10.2008 Schneider kirjoitti:
MrToro: Old Friend

Minä tykkäsin, mutta edelleenkin nuo joidenkin välimerkkien puuttumiset pistivät silmään. En keksi muuta huomauttamista, mitä nyt nuo Carbon huomauttamat erisnimien toistumiset turhan tiuhaan, mutta siinäpä se.

+ Kerronta sujuvaa ja lukeminen mukavaa.
+ Tapahtuu paljon.

- Tarvittavia välimerkkejä puuttuu.

9-

Dude619: Paluu San Andreakseen- osa 1 :Kuka onkaan tuo mystinen mies?

Jep, kuten Carbo totesikin, yksi parhaista aloitustarinoista. Lyhyt, mutta muuten aika hyvä. Tunnelmaa tuosta välittyy mukavasti riittävän kuvailun ansiosta. Ainoa vain tuon lyhyyden lisäksi on se, että jos nyt en ihan sokea ole, niin tuossa heittelevät nuo aikamuodot. Tekstistä löytyy muitakin enemmän tai vähemmän pieniä virheitä, mutta se onpi hyvin ymmärrettävää. Oli pimeä syysilta Liberty Cityssä. Katuvalot paloivat himmeästi, jostain kuului poliisiauton sireeni. Pitkin yksinäistä katua meren rannassa ajaa hiljaa punainen Stallion.

Huomaattekos? No eipä tuo liiemmin kyrsi...

+ Hyvin kuvailtu, kivasti soljuva - mukava lukea.

- Lyhyt.
- Pientä aikamuotojen heittelyä, kirjoitusvirheitä.

7

Piruvie, mitenkäs tuo tuolla lailla heittää menneen ja tulevan aikamuodon välillä? No en enää jaksa alkaa korjaamaan. Osa 2 näkyy seuraavassa viestissä, en samaan viestiin viittinyt kommentteja pistää ettei mene ihan sekaisin. Kiitokset Schneiderille ja Carbolle kommenteista.

No odotin kyl vähä parempaa arvosanaa. En tajunnu et oon aika totaalisen surkee. Mut yritän viel ja hyväl tuuril seuraava tarina on jo 6+ tai 7-.

Muistaakseni mitä oon lukenu Carbonoxin ensimmäisen tarinan nii ei sekää ollu päätä huimaava

Siis tol viestil tarkotan sitä et en haluu haukkuu sua vaan meinaan et joskus mulkii on mahollisuus ollla yht hyvä kun "Carbo"

Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 1 - War!

"EI! Haluan asianajajan! Tämä on epäreilua!"
Tuontyyliset huudot olivat arkipäivää eräänä rauhallisena syysaamuna Alderneyn vankilassa. Kymmenet vangit kääntyivät selleissään katsomaan huudon lähdettä, kun tämä kulki ohi karjuen yhä mielettömästi. Francis McReary talutti käsiraudoissa olevaa Dardania, joka mylvi hillittömästi ja vaati kuumeisesti saada asianajajan ennen oikeudenkäyntiä. Vaikutti tosin siltä, ettei kukaan ollut kykeneväinen todistamaan hänen puolestaan Bledaria ja Kalemia lukuunottamatta, mikä tekikin asianajajan saamisesta hämmästyttävän vaikeaa. "TIESITKÖ, KUINKA P*SKA TYYPPI OLET!?" hän kysyi Francikselta, joka tyynenä hillitsi hermonsa ja kääntyi käytävästä oikealle, jonka jälkeen eteen tulikin jo ovi. Sen takana avautui oikeussali, joka oli jo täynnä väkeä. Muutamat ihmisistä olivat AIDS-sotilaita, jotka nähtävästi vahtivat vaarallista vankia kovat aseet olallaan. M249 oli arkipäivää näiden miesten tapauksessa, kuten myös M4. Istutettuaan Dardanin kahden sotilaan väliin syytetyn penkille Francis marssi toiselle puolelle, jossa yksi poliisikonstaapeli istui kyllästyneen näköisenä NOOSE-asu päällään ja Spas-12 olalla. "Onko meidän pakko käydä tääkin läpi?" mies kysyi närkästyneenä. "Dardan on syyllinen, se vaan yrittää kiemurrella vapaaksi. Tää on ilmiselvä salajuoni, sano mun sanoneen!" Francis ei aluksi sanonut mitään, tuijotti vain miehen silmiin, mutta lopulta McRearyjen kuuluisalla tyyneydellä hän selitti: "Sinä tiedät, Savage, että näinä aikoina saatetaan helposti saada syyttömiä kiinni. Koska Johnson ja Perkins eivät ole sattuneista syistä saatavilla, on meillä vain yksi vaihtoehto." Francisin kääntyessä poispäin poliisi jupisi jotain Verdant Meadowsista, mutta ei kestänyt kauaakaan, kun tuomari läimäytti nuijalla pöytäänsä ja saliin laskeutui syvä hiljaisuus. "Kröhöm...kuulusteltavana Dardan Jozeph Petrela, vastaantodistajina Gregory Christopher Savage..." Äsken puhunut poliisi kohotti asentoaan ja valmistautui puhumaan Dardania vastaan. "...sekä Francis Alan McReary ja Angelina Michelle Cougar. Asianajajat..." tuomari aloitti, mutta Dardan jupisi tarkoituksella äänekkäästi. "Ei ole!" Muutama AIDS: lainen alkoi kuiskia keskenään, mutta tuomari iski taas nuijan pöytään. "Savage voisi kenties aloittaa?" hän kysyi tyynesti aivan kuin kukaan ei olisi koskaan valittanutkaan, ja NOOSE-poliisi nousi melkein heti pystyyn. "Jo on kumma, kun ei uskota sellaisen miehen sanaa, joka on toiminut poliisina kymmenen vuotta ja jatkuvasti ollut lojaali koko yhteisölle! Minä kannatan jo tässä vaiheessa pidättämistä uudestaan ja ekstratuomiota virkavallan tuomion kyseenalaistamisesta! Hän yritti tappaa viattomia ihmisiä ja syyllistyi terroritekoon! Piste." Viimeisen sanan hän sanoi rauhallisesti ja istui.

Dardan alkoi rähistä Savagelle ja yritti nousta tuolistaan ylös hyökätäkseen tämän kimppuun, mutta nopeasti kuului lataamisen ääniä, kun AIDS: n miehet osoittivat raskaat aseensa suoraan häntä kohti. Francis kulki tyynen rauhallisesti Dardanin luo ja työnsi tämän takaisin tuoliinsa. "Oikeudenkäyntikäytös ei taida olla kovin selvää. Veikkaan, että lyhyt tuomio ainakin tulee tuosta hyvästä." hän selitti hiljaa ja palasi takaisin omalle paikalleen. Viimeisetkin poliisit laskivat aseensa ja istuivat tuoleihinsa seuraten johtajansa esimerkkiä. "Mitä toi kusipää yrittää selittää?" Angel kysyi ennen kuin edes pyysi puheenvuoroa. "Väittää, että Savage on valehtelija? Samaa mäkin olen muuten toitottanut teidän järjestölle jo v*tun kauan, ja mitä on tullut palkkioksi? Pelkkää läpänheittoa ja valehteluepäilyksiä? Asiat menee kuulkaas silleen, että se parhaiten nauraa, joka viimeks nauraa, ja se taidan olla just minä! Savage taisi jo antaa perusteellisen selityksen jutusta, joten ei lisättävää!" Sali täyttyi taas puheensorinasta ja tuomari joutui mätkimään pöytää koko voimalla, kunnes äänet vihdoin lakkasivat. Jotkut AIDS: n miehet osoittivat olevansa samaa mieltä, mutta muutama muu katupartioija ei näyttänyt niin innokkailta toistamaan heitä nuoremman ja kokemattomamman poliisin esimerkkiä. He tosin näyttivät mielipiteensä vain ilmeillä, ja hiljaisuus laskeutui uudestaan, jolloin tuomari tarkkaili salia etsien jotakuta, joka voisi seuraavaksi päästä puheeseen. Ennen kuin hän ehti osoittaa Francista, joka näytti siltä kuin hänellä olisi ollut jotain sanottavaa, se ovi, josta Dardan oli tuotu sisään, pamahti auki, ja kaikkien katseet kääntyivät. Kaikki paikalle käsketyt olivat kyllä paikalla, mutta nyt saliin sattui kuokkavieras - Joey McLaggen. Poliisit hämmästyivät ja säikähtivät suuresti nähdessään, että tämän naama oli yltä päältä veressä, mutta M4 oli silti hänen käsiensä varassa, ja hän tuijotti mielenvikaisesti vastaantodistajia kohti.

"Oletteko suuriakin idiootteja? Ei asianajajaa! Voi v*ttu teidän kanssanne, pällit! Ei oo niinku mitään aavistusta siitä, että Dardan voi olla oikeessaki! Ja mä aattelin asettaa pikkusen vallankumouksen pystyyn, ellei tästä tule reilua! Jos mut olis kutsuttu asianajajaks heti, olisin ehkä tullut asiallisesti mukaan, mutta koska ei, niin...siinäpäs vasta upea kysymys!" McLaggen aloitti hekotuksen, eikä välittänyt, vaikka AIDS-miehet olivatkin vetäneet aseensa uudelleen esille. "Tosimies vapautuu mistä vaan, ja vartijat ei vaan osannu mitään!" hän jatkoi ennen kuin kukaan ehti kysyä, miten hän oli päässyt pakoon. "Ettekä mahda mulle mitään, sillä 38 elinvuotta riittää ihan mainiosti, varsinkin kun tulen kuolemaan joka tapauksessa Liberty Cityn valtaavan terrorismin ylimpänä ystävänä! ELÄKÖÖN MATTHEW LIND JA DIMITRI RASCALOV!" hän kajautti koko salille ja monet tuijottivat häntä kuin mielisairasta, mutta hän vain myhäili tyytyväisenä. Lopulta puheeseen puuttui Angel, joka näytti hitusen huvittavalta ollessaan noin vihainen, joskin silti edelleen melko pieni. "Väitätkö sä uskaltavas v*ttuilla poliiseille tuolla tavalla? Taisit haukata liian ison palan omenasta tällä kertaa! Elinkautinen tuomio luvassa, jos sama tahti jatkuu, voin vannoa sen, ja vartijoiksi vain parhaat!" Savage ja Francis näyttivät asiaa kannattavilta, Dardan ei tiennyt, mitä tehdä, mutta McLaggenin naama vääntyi taas ilkeään hymyyn. "Sä et taida tajuta enää yhtään mitään. Sun valtakautes on ohi, Cougar. Jos joku yrittää haukata liian isoa palaa omenasta, se oot kyllä sinä! AIDS ja vaikka mitä! Voi jumalauti sun kanssas!" Hän pudisti päätään muka säälivästi ja käveli pitkin salia tähtäämättä tosin M4: llaan ketään kohti. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tehdä, mutta Angel kyllä sen sijaan näytti entistä vihaisemmalta. Ainoastaan perimmäiset kiinnittivät huomionsa johonkin muuhun kuin tunkeilijaan, kun he kuulivat outoa ramppaamista pääovien takaa. Sana levisi nopeasti, mutta siitä ei ehditty mainita ihan etupenkkiläisille, kun ovet jo pamahtivat auki ja Niko Bellic ilmaantui kaikkien hämmästelevien kasvojen eteen. Jopa McLaggenkin loi häneen lyhyen katseen ja murahti halveksivasti: "Nyt tuli sitten Bellicin jätkä paikalle! Harmi, että tällä kertaa eivät riittäneet taidot, saatikka nopeus. Mä näytän, miten kuuluu toimia, kun joku menee liikaa diktatuurin piikkiin." Francis hyppäsi pystyyn tuolistaan, samoin tekivät Savage ja Angel, jotka kaivoivat taskuistaan poliisien pistoolit. McLaggen vain nauroi, perääntyi taaksepäin ja odotti kuumeisesti, että joku sanoisi jotain. "Tämä johtaa kyllä jo kovempiin otteisiin..." Angel aloitti välittämättä Nikosta, joka syöksyi poliisien välistä. McLaggen oli aivan oven vieressä, kun hän karjaisi: "JUOKSE, DARDAN!" ja räiski mielettömästi aseellaan pitkin oikeussalia, samalla kun poliisit tyhjensivät myös luoteja melkein kaikkeen ympärillä olevaan sokeina kuin vanhukset.

Kaikki oli yhtä sekasortoa. Nikon päästyä tuomarin pöydän eteen hän näki, kuinka oikealla Dardan hyppäsi äkkiarvaamatta tuolistaan eteenpäin. Joku AIDS: lainen sai napattua häntä jalasta, mutta McLaggen ei vielä poistunut ovesta. "BILEET PYSTYYN!" hän karjaisi johonkin pieneen laitteeseen, joka oli nähtävästi hänen kämmenessään, ja sen jälkeen jostain etäältä, mutta kuitenkin vankila-alueen sisältä, kuului valtava pamahdus. Se saattoi kieliä vain siitä, että muuri oli äskettäin räjäytetty, ja kun McLaggen näki Dardanin olevan jo melkoisessa vaarassa, hän tyhjensi vielä pari kutia poliisin käsiin, pamautti oven auki ja veti Dardanin mukanaan siitä ulos. Niko yritti syöksyä perään, mutta nämä olivat jo päässeet lukon kimppuun. "PELKURIT! KUSIPÄÄT! TAPELKAA KUNNOLLA!" hän mylvi takoessaan ovea nyrkeillään. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, mutta lopulta rauha alkoi laskeutua maahan ja hän teki tietä poliiseille, jotka syöksyivät joukkovoimalla ovea päin. Aluksi Niko pyyhki pölyä vaatteistaan ja huoahti kiitollisena siitä, ettei mitään ollut tapahtunut, mutta heti kun hän kääntyi sinnepäin, missä Francis oli, häntä kohtasi kammottava näky, joka sai hänet siinä silmänräpäyksessä ryntäämään eteenpäin. Francis kannatteli Angelin ruumista, josta paistoi luodinreikiä ympäri kehoa punaiset koronat ympärillään. Pelko ja epätoivo hulmahtivat juuri sillä hetkellä kaikkein pahimpina Nikon päähän, ja samaa nähtävästi tunsivat Francis ja vieressä seisova Savage, joka oli ikään kuin jäätynyt paikoilleen. Angel liikkui vielä jotenkuten, sai toisen kätensä ojennettua ylöspäin ja sanoi miltei äänettömästi tuijottaen Nikoa syvälle silmiin heiveröisellä katseellaan. "Olit - oikeassa..." hän henkäisi, ja ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, hän lysähti lopullisesti Francisia vasten ja tämä laski sen jälkeen nuorimman ja lupaavimman poliisinsa lattialle makaamaan. Seurasi hiljaisuus, ja Niko ei voinut uskoa, että yksi kaikkein taitavimmista tappelijoista, jonka hän tunsi, oli sillä tavalla kuollut siihen paikkaan, ja kaiken pahan alkua ja juurta ei ollut vaikea miettiä. AIDS-miehet olivat päässeet ovesta läpi, mutta McLaggen oli jo kaukana, se oli tiedossa. "Tiedätkö, mitä tämä tarkoittaa?" Francis kysyi ääni väristen ja Niko palasi nopeasti tosimaailmaan. "Sotaa. Tästä se sitten lähti käyntiin. Avoin sota."

Niko kyydittiin heti järkyttävien tapahtumien päätteeksi takaisin Algonquiniin. Savage oli yrittänyt lohduttaa häntä, mutta siitä ei tullut mitään, ja Niko oli vain aikeissa lähteä saman tien kamppailemaan. Yhtään mitään kummempaa sanomatta hän marssi sisälle rakennukseen ja siitä edelleen hissillä asuntoon. Hänen suunsa ei avautunut edes naapurille, joka tervehti kohteliaasti. Vasta hissin pysähdyttyä hänen kämppänsä kohdalle hän sanoi hiljaisella äänellä: "Pakene kun vielä voit..." Naapuri katosi hänen taakseen ihmetellen syvästi. McRearyt istuivat yhä koneen ääressä vailla huolen häivää, ja Niko katui sitä, että joutui keskeyttämään heidän rennon vapaa-aikansa, mutta käveli aivan heidän taakseen ja sanoi synkästi: "Se on alkanut. Sota. Angel kuoli." Hänen odotuksensa reaktiosta olivat juuri sellaiset kuin miten oikeasti kävikin. Gerry oli pudota tietokonetuolilta syvän järkytyksen merkeissä ja Packie ja Derrick kääntyivät äkisti toisinpäin, mutta ymmärsivät vihdoin Nikon pointin nähtyään tämän kasvoilla syyttömän ilmeen. "Kuka hänet tappoi?" Gerry kysyi pelokkaana nousten hetkessä panikoivalla ilmeellä seisoma-asentoon. Niko kertoi kaiken, minkä oli nähnyt, kuinka McLaggen oli ollut siellä kasvot veren tahrimina jo ennen hänen tuloaan ja räiskinyt luoteja pitkin salia, ja ne olivat osuneet Angeliin, joka heitti henkensä pahimmassa mahdollisessa vaiheessa. Hän halusi levittää tiedon mahdollisimman laajalle, joten hän käski McRearyjen soittaa eri ihmisille, kun hän vei tiedon Romanille, Little Jacobille ja Brucielle, jotka olivat valmistautuneet Brokerissa kaikenlaisiin kahinoihin ja tappaneetkin jo pari pikkutekijää, joiden surmat eivät tosin olleet aloittaneet mitään suurta. Packie valitsi Diablot (toiveikkaana siitä, että nämä viljelisivät huumorin kukkaa hänellekin), Gerry Vice Cityn porukat ja Derrick Playboy X: n, joka tarttui oitis aseeseen innokkaana kunnon räiskintöjä odotellessa. Niko tunsi itsensä tyytyväiseksi ja kaikki soittokohteet olivat varmasti viemässä sanaa riittävän nopeasti eteenpäin, jotta sotaan ehdittäisiin lähteä hyvissä ajoin. Hän osin pelkäsi läheistensä puolesta, mutta tarttui nyt aseeseen ja McRearyt alkoivat viimein etsiä aseita ja varusteita kaapista. "Venaan teitä Star Junctionissa!" hän huikkasi laskeutuessaan hissillä takaisin maan tasolle.

Helppoa ei ollut San Andreaksessakaan. CJ ei oikein tiennyt, kuinka hän oli kestänyt sen kaiken, mitä Flint Countyssa oli tapahtunut, mutta ehjänä hän sentään pääsi takaisin Pegorinon kätyrien kuljettamana, vaikka olikin menettänyt kännykkänsä ja aseensa. Hän käväisi läheisessä pikkupuodissa hankkimassa itselleen uuden, ja Sweetin, Cesarin ja Kendlin puhelinluetteloiden avulla hän keräsi talteen ainakin useimpien tuttujen numerot, mutta aivan kaikkia ei saatu kokoon. Kaikki tärkeimmät olivat kuitenkin tallessa, ja hän päätti ajan kuluksi kokeilla tietää, millaista Liberty Cityssä oli, sillä sen tila oli mietityttänyt häntä jo hyvän tovin. Devil sai kunnian vastaanottaa puhelun tällä kertaa, ja aluksi ääni (joka sentään kuului jo ensimmäisen tuuttauksen jälkeen) kuulosti epäileväiseltä, mutta kun CJ tervehti, alkoi Devilkin käsittää. "Mikä on tilanne? Onko kaupunki yhä turvallinen, vai lähtikö se nyt käyntiin?" hän kysyi epävarmana ja sydän hakaten aivan kuin se olisi halunnut irrota hänen ruumiistaan. Devil kuulosti sympaattisemmalta kuin yleensä oli sanoessaan: "Inhoan kertoa tätä sinulle, mutta kyllä alko. Packie kerto puhelimella vähän aikaa sitten, että Joey McLaggen hyökkäsi vankilan oikeussaliin ja tappoi Angelin..." Sitä seuranneet sanat peittyivät CJ: n kovan "MITÄH?" huudon alle, mutta saatuaan puheenvuoron Devil jatkoi kylmästi: "Näinpä, ja samalla vankilan muurit pistettiin palasiks. Kattelen tässä uusinta uutisshowta, A. C. Cidentin mukaan vankeja on paennut kymmenittäin. McLaggen koplineen, Dardan koplineen ja kuulemma myös pari muuta pikkutekijää, joista en tiedä muita kuin Elizabeta Torresin, mutta kuiteski!" Hän kuulosti melko vaivaantuneelta. "Francis julisti poliisivoimat tän lisäks sotatilaan, tankkeja on alkanu liikuskeleen kaduilla valmiina tulittaan joka ikistä terrorismin kannattajaa!" CJ ei tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia, sillä poliisit saattoivat pahimmassa tapauksessa osua joihinkin hänen ystävistään. "Ei kai kukaan tuttu ole vielä kuollut - Angelia lukuunottamatta?" hän kysyi saatuaan jutun mieleen, ja Devil sentään rauhoitti häntä sanoen: "Ei, ei meistä kukaan ole, vielä ei tosin ole tullut kunnon rähinää. Tule kuitenkin ihmeessä nopeasti, tai muuten kaikki hyvät pahikset on varattu!" CJ salli itsensä naurahtaa helpotuksesta ja alkoi selittää juttua lähiomaisilleen niin hyvin tiivistettynä kuin saattoi. Sitä seurasi lyhyt keskustelu, jossa Kendl ainakin halusi jäädä kotiin Grove Streetille, samalla kun CJ, Sweet ja Cesar ilmoittautuivat lähtemään sotaan. Oli tekojen aika.

He kuuntelivat uutisista vielä kertaalleen sotajuttua ollessaan lentokoneessa, mutta sangen mielenkiintoisesti he olivat ainoat kyytiläiset Liberty Cityyn. Lentoemäntä oli kysynyt heiltä parikin kertaa, halusivatko he aivan välttämättä matkustaa sodan keskelle, mutta aikeet tulivat nopeasti selviksi. Uutisissa kerrottiin, kuinka Dimitri ja Matthew näyttivät olevan tosissaan, sillä he väittivät piilottaneensa C4: a talojen sisätiloihin ja räjäyttävänsä ne tuusannuuskaksi, elleivät vastarintalaiset luovuttaisi sillä hetkellä. Kukaan ei kuitenkaan uskonut heidän juttujaan, ja todellinen taistelu kaupungin herruudesta oli lähdössä käyntiin. CJ päätti tiedustella Nikolta lisää, ja sai selville, että lähinnä pikkuvihollisia oli toistaiseksi ainoastaan kaatunut ja heidän omat joukkonsa olivat kunnossa suurimmilta osin. Alderneystä oli tulossa taustatueksi Pegorinon mafialaisia, ja pomomies itsekin oli lähdössä mukaan päästyään Vice Cityn sairaalasta, joten CJ: llä oli tilaisuus nähdä hänet pitkästä aikaa. Muut mafiat, kuten Ancelottit, olivat tosin tätä hiukan paheksuneet, sillä näitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut, ketkä olivat johdossa, kunhan raha juoksisi entiseen malliin. CJ oli varma, että nämä häpeäisivät päätöstään oikein olan takaa, jos Pegorinojen suunnitelma toimisi ja sota voitettaisiin, mutta helppoa ei ollut, niin paljon oli pahiksia kaadettavana. "Äkkiä, tai muuten kaikki hyvät pahikset on varattu..." hän mutisi Devilin huvittavat sanat mielessään. Nikon mukaan ketään isompaa tekijää ei ollut vielä kuollut, ei edes ketään McLaggenin koplalaista. Algonquin oli sillä hetkellä toiminnan keskipiste, ja yhä enemmän tuttuja oli koottu kasaan. Eniten kontakteja oli tosin Romanilla, Little Jacobilla ja Bruciella, jotka olivat keränneet melkoisen joukon Liberty Cityn itäpuoliskolla asuvia ihmisiä avukseen. Nämä eivät olleet taitavimmasta päästä, mutta saivat luvan kelvata, ja joukkovoima oli tehokasta.

Lentokoneen lähestyessä Liberty Cityä toiminta oli jo ottanut vallan. Niko oli lähtenyt tyhjentämään erästä kerrostaloasuntoa Forelleista, jotka olivat innostuneet etsimään kaikki siviilit, joita epäiltiin heidän vastustajikseen, ja sehän häntä suututti. Perässä seurasivat Roman ja Packie, jotka tunsivat juuri samanlaista myötätuntoa kaikkia turhaan kuolevia tavallisia ihmisiä kohtaan. Niko kuulosteli jokaista ovea, kunnes viimein löysi yhden, jonka takana kuului julmalta kuulostavia ääniä. "KANNATUS TAI HENKI!" joku Forelli karjaisi ja nyrkinisku kuului. Ennen kuin mitään muuta ehdittiin tehdä, Packie lasautti haulikolla oven saranoiltaan ja se kaatui hänen jalkojensa juureen. Hetkessä kämppäkaveruksia kiduttaneet Forellit kääntyivät heitä kohti, mutta siinä vaiheessa Bellicin serkukset olivat jo avanneet tulen, ja kannattajansaantiyritykset jäivät näiden miesten viimeisiksi teoiksi. Toinen näistä hoiperteli puolikuolleena päin jakkaraa, josta kaatui pää edellä akvaarioon. Muutama kala alkoi syödä palasia hänen päästään, ja veri levisi pitkin vettä, mikä tosin oli koitua kalojenkin kohtaloksi, ellei niitä olisi kaadettu kiireen vilkkaa kylpyammeeseen. Talossa asuvat miehet eivät keksineet, mitä sanoa, heidän hämmästyksensä oli ylittänyt kaikki rajat. "Onko täällä lisää Forelleja?" Niko kysyi ja pinkaisi matkoihinsa sillä sekunnilla, kun toinen pelastetuista henkäisi: "Pari tyyppiä ainakin juoksi ylempään kerrokseen..." Packie ja Roman tulivat vasta perässä, kun Niko kolusi muutkin huoneistot, mutta ei meinannut löytää ketään. Vasta katolta löytyi lapsiperhe, joka oli paennut kahta Forellia ylös asti. Vaikka lapset eivät tajunneet mitään koko jutusta, Forellit karjuivat näille kiukusta punaisina käskyjä kunnioittaa heidän jengiään. Viimeistään silloin paloi lopullinen pinna, ja ennen kuin toinen Forelli ehti kohottaa jalkansa potkuun, Roman hyppäsi kiinni tämän jalkoihin ja tämä kaatui, iski päänsä katonreunaan ja valtava, verinen rako repesi saman tien otsaan. Ennen kuin mitään muuta ehti tapahtua, Packie kävi vielä työntämässä katon reunan yli kohti parkissa olevaa bussia. Niko puolestaan iski pesäpallomailansa toisen Forellin selkään. Kuului kammottava krusahdus - selkäranka oli mennyt poikki ja vihollinen kaatui nopeasti katonrajaan. Aikaa ei ollut hirveästi, joten Niko soitti Brucien viemään perheen lentokentälle, ja sen jälkeen hän syöksyikin jo paloportaista alas tavoitteenaan hoitaa lisää hommia. Niihin aikoihin CJ, Sweet ja Cesar olivat myös saapuneet Liberty Cityyn. Nyt alkoi tapahtua.

To Be Continued.

Tottahan se on, etteivät Carbonkaan wanhat tarinat enää ole kovin kummoisia, kuten eivät vaikkapa minukaan.

Katopa patzziiz viestisi alta löytyvää "muokkaa"-nappulaa. Sitä kun painat, voi vaikka lisätä viestiin lisää tekstiä, niin ei tarvitse postailla useampaan kertaan peräkkäin.

Carbonoxin Gone With the Wind - Osa 1 - War!

Odotukset olivat korkealla tätä tarinaa kohtaan, mutta ne petettiin aika yllättävänkin suureksi osakseen. Juoni alkoikin perseillä ja kerronta takkuilla. Tuo "suuren sodan" alkaminen on vedetty vähän överiksi, kun kaikki tarinoiden sankarit lähtevät siihen mukaan. Ei siinä muutenkaan ole ainakaan toistaiseksi mitään kiinnostavaa, mutta jospa tilanne muuttuu. Kaikkein eniten pistää silmään tuo Angelin kuolema, josta juttelin jonkin aikaa sitten Carbonoxin kanssa YV:eillä. Tämä tarinassa esiintyvä versio ei iske ja tuntuu vesitetyltä.

Varmaan sekavasti ja muutenkin huonosti tehty tuo tekstini, mutta pakko vielä lisätä, ettei tarinassa ole juuri minkäänlaista tunnelmaa.

+ Kirjoitusasu ja muut perusastia taattua laatua.

- Juonipuoli kusee meikäläisen silmään.
- Kylmä, vesittynyt...
- Tapahtumia kelataan paikoin turhan nopeasti.

8-

Muuten oliko mul paljon virheit tos kirjotukses? Joo muokkasin tota mun tarinaakii kun huomasin kirjotus virheen..Kiitos Scneider neuvoist.