Snaiderille: Ballasit ei tajunnu ottaa sitä lapioo pois TT:eelt, eikös siin ite peliskii kun on lapio mukana niin se työntää vaa johonkii povarii nii siel se on!

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Snaiderille: Ballasit ei tajunnu ottaa sitä lapioo pois TT:eelt, eikös siin ite peliskii kun on lapio mukana niin se työntää vaa johonkii povarii nii siel se on!

Mutta sitä v1tun realismia näihin! Oletko muka nähnyt kenenkään meidän nykyisten kirjoittajien yhdessäkään tarinassa mitään tällaisia "pelien ominaisuuksia"?

Neuvoksi vielä, että yritäpä saada nuo tapot sun muut jutut ihan yleensäkin kuvailtua tarkemmin. Monesti sullon ollut tyyliin näin: "CJ ja Cesar menivät sillan alle piiloon. Sitten kun Ballasit tulivat, he ampuivat heidät".

Tuo on nimittäin juuri sitä liian nopeaa tapahtumien kuvaamista.

Ool rait! Koitan olla parempi

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Ool rait! Koitan olla parempi:D

No hyvä. :) Mallia taikka paremminkin vaikutteita kannattaa ottaa vaikkapa BulletProofMonkin tai Dude619:n tarinoista. Hekin ovat vasta-aloittaneita, mutta takovat hemmetin hyviä tarinoita. ;)

Lainaus:30.10.2008 Schneider kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Ool rait! Koitan olla parempi:D

No hyvä. :) Mallia taikka paremminkin vaikutteita kannattaa ottaa vaikkapa BulletProofMonkin tai Dude619:n tarinoista. Hekin ovat vasta-aloittaneita, mutta takovat hemmetin hyviä tarinoita. ;)

Ja Snaiderin, vaikkei olekkaan enää mikään aloittelija. :P

Lainaus:30.10.2008 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 Schneider kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Ool rait! Koitan olla parempi

No hyvä. Mallia taikka paremminkin vaikutteita kannattaa ottaa vaikkapa BulletProofMonkin tai Dude619:n tarinoista. Hekin ovat vasta-aloittaneita, mutta takovat hemmetin hyviä tarinoita.

Ja Snaiderin, vaikkei olekkaan enää mikään aloittelija.

No joo, en vaan yhtään muista et oisin nähny yhtäkään Snaiderin tarinaa.

Noniin! Nytte rupeen väsäämään uutta tarinaa!

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 Schneider kirjoitti:

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Ool rait! Koitan olla parempi:D

No hyvä. :) Mallia taikka paremminkin vaikutteita kannattaa ottaa vaikkapa BulletProofMonkin tai Dude619:n tarinoista. Hekin ovat vasta-aloittaneita, mutta takovat hemmetin hyviä tarinoita. ;)

Ja Snaiderin, vaikkei olekkaan enää mikään aloittelija. :P

No joo, en vaan yhtään muista et oisin nähny yhtäkään Snaiderin tarinaa.

Et siis meikäläisen tarinoita ole koskaan vilkaissutkaan? :S

Allrigth.. Ala vaan tekemään sitä tarinaa.

Lainaus:27.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Vaarallinen päivä osa 2

Noniin, palautellaas hieman mieliimme mitä edellisessä jaksossa tapahtui. Ballasit kidnappasivat Sweetin ja uhkasivat tappaa hänet ja ystävänsä. Kun kaikki(CJ, Sweet, Cesar, Kendl ja TT) oli heitetty pimeään huoneeseen. Heillä oli tunti aikaa paeta ennen kun heidät viedään "mystisen miehen" luo.

Kaikki olivat aivan paniikissa ja yrittivät miettiä pakoa. Pian The Truth keksi: häneltä kun löytyi lapio niin he yhteistuumin päättivät kaivaa pakotien pois "loukusta". Niin he tekivätkin ja päättivät laittaa TT:een kaivamaan, koska lapio oli hänen. Niin hän tekikin mutta ei ilman vastoin käymisiä, katsokaas hän oli osua vesiputkeen. Pian kun joukkomme oli päässyt "loukusta niin he vilkuilivat ympärilleen. Sweet katsoi nurkan taa ja huomasi Cesarin lowriderin jossa oli vieläkin TT:een pulkka perässä. Mutta kun he olivat jo ryntäämässä ajoneuvoonsa niin Ballasit tulivat ulos vilkuilemaan ympärilleen.

Kuitenkiin kaikelle tapahtuu aina käänne, alkoi sataa ja Ballasit menivät takaisin sisälle. Ryhmämme käytti tilaisuutta hyväkseen ja kun he olivat jo ehtineet lowriderille, kujalta ajoi auton eteen kaksi tahomaa ja heitä osoitettiin aseilla. Kaikki antautuivat ja heidät vietiin suoraan "mystisen miehen" puheille. "Mystinen mies" istui työpöytänsä takana suuressa tuolissa selkä ryhmäämme päin. Tuolin takanta paljastui yksi vanha tuttu nimeltä Mark"B Dup"Wayne. He kävivät pitkän keskustelun yhdessä kaikesta tapahtuneesta. Kohta B Dup ehdotti taistelua jos Dup saisi puolelleen 4 Ballasia. Ryhmämme keskusteli kokonaista 10 sekuntia ja tuli tulokseen että taistelu voidaan käydä. Dup ehdotti että taistelu olisi Glen parkissa. Kun ryhmämme saapuivat lowriderilla jossa oli hännän huippuna TT pulkassa niin Ballasit saapuivat 4 yhdellä tahomalla ja B Dup majesticilla. Vielä he tapasivat kerran ja Dup muistutti että keinoja ei kaihdeta, hän antoi ryhmällemme 5 minuuttia aikaa piiloutua.

CJ meni sillan alle, Sweet erään talon katolle, Kendl piiloutui yhteen autonromuun, TT meni tupakalle läheiselle kujalle ja Cesar sukelsi lampeen. Ballasit hajaantuivat kuitenkin ensimmäinen tuli heti sillan alle, CJ ampui hänet äänenvaimennetulla pistoolilla. Sweet tulitti AK:lla yhdeltä aivot pihalle. Kendl ajoi yhden yli autonromullaan. Kun Viimeinen Ballasi tuli järven lähelle niin Cesar hyppäsi järvestä ja hakkasi tämän. Kaikki kokoontuivat, mukaan lukien TT. B Dup lähti tahomalla karkuun, meidän ryhmämme lähti peräänlowriderilla jossa oli pulkka ja pulkassa hullu hippi.

B Dup joka ei oikein tuntenut paikkoja ajoi hädissään Grove Streetille ja ryhmämme onnekkaasti tukki hänen pakotien. Sweet heitti Dupin autosta ulos ja hänet raahattiin Johnson houseen. Jonhnson housessa Dupille pidettiin ainakiin kahden tunnin kuulustelu jossa Sweet kyseli Dupilta moneen kertaan että miksi hän kidnappasi Sweetin. B Dup tylsistyessään alkoikin valittaa että hänellä oli vessahätä. CJ:llä paloi hermot hän latasi haulikkonsa, jonka seurauksena B Dup Pa*kansi housuihin. Siitäkös Sweet suuttui ja he alkoivat kiduttamaan Dupia seuraavat 2 tuntia. Pian kun Dup oli aivan lopussa, hänellä ei ollut enään oikeaa etusormeaan eikä vasenta korvaansa. Viimeisillä voimillaan hän rupesi vit*uilemaan, TT sanoi että käy ulkona ja tulee pian takaisin. Sweet potkaisi Dupilta hampaat suusta, pian TT saapuikin pulkka mukanaan ja hakkasi sillä B Dupin kuolleeksi. Niin he hautasivat ruumin Ryderin takapihalle ja CJ kaiversi hautapaikan kohdalle B Dup, syntynyt 5.7.1980. Kuollut 27.10.2008.

Kaikki menivät Johnson houseen syömään pika-ruokaa ja katsomaan televisiota. Seuraavana päivänä kaikki lähtivät lomalle Las Venrurasiin, ja viipyivät kokonaista 2kk. Venturasin lomasta saatte tietää enemmän seuraavassa tarinassa. SEN PITUINEN SE

Eiks noit pitempii oo sitä paitsi tylsä lukee? Siinähä menee ikä ja terveys.

Lainaus:30.10.2008 patzziiz kirjoitti:

Lainaus:27.10.2008 patzziiz kirjoitti:
Vaarallinen päivä osa 2

Eiks noit pitempii oo sitä paitsi tylsä lukee? Siinähä menee ikä ja terveys.:D :D

No ei v*tussa ole. Yleensä pidemmissä tarinoissa on myös parempi juoni ja parempi kerronta, jotka tekevät lukemisesta mielenkiintosemman. Ja sitäpaitsi...mitä pidempi, sitä enemmän ehtii tapahtua.

Näin nopeasti ajattelin sanoa kun lueskelin noita Carbonoxin vanhempia tarinoita, niin on ne kyllä loistavia. Yritän ainakin vähän ottaa mallia niistä seuraaavaan tarinaani joka tulee muuten ylihuomenna. Tulee hiukan luvattua myöhempään, mutta tuleepahan kuitenkin. Ja pituutta tulee, sen lupaan.

Sori mutta oli pakko tehdä pieni muutos aikatauluun. Ei vain ole kirjoitustuulella tänään.

Ool rait Carbonox. Rupesin väsäämään pitempää tarinaa WORDIL!

Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 2

CJ, Sweet ja Cesar olivat tulleet Los Santosista kaupunkiin, johon oli sinä päivänä harvinaisen vähän lentokoneyhteyksiä, ja yksinomaan sen vuoksi, että viimeinen pisara oli tullut ja suursota alkanut. Se oli ainakin voimakkuudellaan verrattavissa mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan, vaikka sitä käytiinkin yksinomaan Algonquinin alueella. Poliisit olivat näemmä yhä säilyttäneet puoleettomuutensa ja tulittivat jokaista, joka uskalsi käydä heidän päälleen, ja siksi monet olivat päättäneet suosiolla auttaa heitä raivaamaan tietä vihollislinjojen läpi. Joka kadulla tuntui tapahtuvan jotain jatkuvasti, ja siviilit alkoivat pikkuhiljaa kaikota Liberty Cityn kaduilta. Koska lennot kaupungista olivat jo loppuunmyydyt, joutuivat Brucie ja muutamat muut helikopterinomistajat lennättämään ihmisiä poispäin alueelta. Jotkut olivat kyllä tarttuneet aseeseen, mutta taidottomuus oli harmittavasti se, mikä tuppasi koitumaan kohtaloksi. CJ kuunteli radiosta, kuinka poliisit luettelivat kaikkien niiden nimiä, jotka haluttiin joko elävinä tai kuolleina. Koska palkkiolla ei ollut mitään eroa statukseen nähden, hän tiesi tarkalleen valintansa. Hän tappaisi jokaisen, joka yrittäisi hänet itsensä tappaa, eikä kyselisi mitään ennen aseen laukeamista. Taksikuski ajoi hänet aivan Algonquinin laitamille, kunnes mutisi jotain päätepysäkistä ja näytti siltä, että haluaisi kaikota Liberty Cityn keskimmäiseltä saarelta mahdollisimman nopeasti. Sweet ja Cesar näyttivät pettyneiltä, mutta sekin vaihtui säikähdykseksi, kun sillan tukivarteen osui ohjus ja se huojui pelottavalla tavalla. CJ kirkaisi, veti aseensa nopeasti taksin penkiltä ja lähti juoksemaan lähemmäs sotatanteretta tietoisena siitä, ettei hän ainakaan antaisi itsensä potkaista tyhjää ennen kunnollisen toiminnan alkamista. Suurta hätää ei sentään ollut, sillä mitään uutta tavaraa ei tullut miltään suunnalta. Heti hänen päästyään maankamaralle hän kohotti vaistomaisesti aseensa ja kääntyili joka suuntaan, mutta ei nähnyt ainakaan kaduilla ketään. Sen sijaan läheisen kerrostalon ikkunasta mulkoili Forelli, joka karjaisi jotain kiroamiselta kuulostavaa ja katosi näkyvistä ennen kuin ehti ottaa osumaa. CJ turhautui vähän, mutta jotenkin hän arvasi, että toimintaa oli aivan likellä, ainakin laukauksista päätellen. Hänen käveltyään pari askelta Sweet ja Cesar tiukasti kannoillaan kuului kuitenkin uusi ohjuksen ääni, ja hän syöksyi äkisti eteenpäin kuullen, kuinka se toinenkin osui sillan tukivarteen ja huojuminen voimistui pelottavasti. He olivat sentään jo turvallisessa paikassa, mutta sillan räjähdys saattaisi pahimmassa tapauksessa viedä heidät mukanaan, jos he olisivat turhan lähellä.

"Hajaannutaanko?" CJ kysyi, vaikka häntä arveluttikin ajatus siitä melkein heti. Tie haarautui edessä useampaan suuntaan, ja ainakin edessäpäin näytti olevan autojen muodostama tiesulku ja sen takana tulittavia miehiä. Sweet nyökkäsi ja lähti itse tiesulkua kohti. Cesar kulki oikealle, missä ei näkynyt ketään ainakaan vielä, mutta pian varmasti olisi. CJ: lle jäi siis vasemmalle johtava tie, mutta ainakin hän huojentui nähdessään tutunnäköisiä ihmisiä siellä. Kuinka ollakaan, Diablon veljekset olivat löytäneet sopivan paikan tulittaa useampaan kuin yhteen suuntaan, ja lähellä oli Forelli Exsess, jonka etulasi oli veren tahrima ja jonka vieressä lojui jotain maksan näköistä. CJ yritti varoa, ettei herättäisi mitään turhaa huomiota, ja tervehti vain äänekkäästi ja ystävällisen kuuloisesti. Devil kääntyi kyllä vainoharhaisen näköisenä nopeasti toisinpäin ase ojossa, mutta laski sen yhtä nopeasti kuin oli kohottanutkin nähdessään CJ: n. "Kas vain, nähdään pitkästä aikaa!" hän myhäili. "Meillä onkin täällä jo kunnolla hupia...ainakin toistaseks musta tuntuu siltä, että hyviä pahiksia ei oo vielä varattu ainoatakaan, ne kaikki tungettelee vielä täällä jossain! Siinä mielessä sulla on tuuria." Derek hymähti veljensä jutulle ja CJ tunsi olonsa huojentuneeksi. Samalla hetkellä läheisen talon ovesta ryntäsi ulos toinen tummaihoinen mies, joka kiinnitti sekä CJ: n että Diablojen huomion, mutta ei hänkään ollut ilkimys, vaan tuttu ja turvallinen Vic Vance. Hänellä oli käsissään AK-47 ja hän oli näemmä käynyt koluamassa vihollisia. Voitonriemuinen ilme ei kuitenkaan hänen kasvoilleen ollut levinnyt, vaan pikemminkin hiukan hätääntynyt, eikä hänelle jäänyt aikaa tervehtiä CJ: tä, vaikkeivat he olleet nähneet aikoihin. Edessäpäin levisi valtava savupilvi pitkin katuja, ja se teki näkyvyyden hämmästyttävän heikoksi. Devil kröhäisi ja yritti saada jotain tolkkua ympäriinsä liikkuvista vihollisista, kun hän liikkui eteenpäin. "Oletko nähnyt Adrianoa?" Vic kysyi Derekiltä, joka pysyi tiiviisti Forelli Exsessin takana ja tarkkaili suuntaan jos toiseen. "Meni tyhjentään GetaLifea Forelleista, sen jälkeen en ole nähnyt!" hän murahti ja räiskäytti pari luotia päällekäyviin vihollisiin. CJ yritti luoda rauhoittavan katseen Viciin, mutta tämä oli jo kadonnut savuun Devilin perään. Derek päästi pienen "Tsk"-äänteen ja nousi auton takaa vilkuillen ympärilleen. CJ ei nähnyt kenenkään lähestyvän ainakaan vielä.

"Ota tämä." Derek murahti ja työnsi hänen kouraansa radiopuhelimen, joka rätisi lievästi, mutta näytti ihan hyvin toimivalta. Hän tuijotti sitä vähän aikaa, kunnes viimein tajusi, että sitä pystyi käyttämäänkin, ja kun Derek kyyristyi taas auton taakse ja kurkisteli savun sekaan, CJ painoi nappia ja puhui siihen. Rätinän säestämänä hän sai suustaan ulos: "Miten siellä sujuu?" Häntä hölmistytti kyllä toisesta päästä kuuluva nopea ja omituisaksenttinen ääni, jonka hän tiesi kuuluvan Little Jacobille, mutta hän ei ollut tottunut moiseen puheeseen. "Ihan hyvin meillä, paitsi että Forellit on sulkeneet koko hemmetin Middle Parkin yläosan! Tämä ei kauaa tule sujumaan...ai mitä? CJ: lle mää puhun..." Tuli lyhyt tauko, jonka aikana radiopuhelin vain rätisi kovaäänisesti ja Derek painautui maata vasten jonkun lähestyessä kummastuneena aluetta. Ennen kuin CJ: tä ehdittiin nähdä, Derek nosti asetta auton etuoven ikkunalle, otti hyvän sihdin ja ampui kahden lasin läpi Forellia otsaan, johon pärskähti verinen aukko ja vihollinen kuoli siihen paikkaan samalla kun tapahtumaa aitiopaikalta ihastellut CJ kuuli toisesta päästä vähän rauhoittavamman ja selvemmän äänen – Diana Deadguy. "Vasta nyt sää tulit? No hyvä aika! Missä oot?" CJ painautui alaspäin Derekin heitettyä kranaatin keskelle savusumua ja huoahdettuaan sanoi hätäpäisesti ehkä vähän liiankin kovaa: "Jossain täällä lähellä...GetaLifea Derek Diablon kanssa räjäyttelemässä Forelleja pois alta! Sä oot keskuspuistolla?" Derek syöksyi auton takaa ja hiippaili erään vihollisen taakse tämän huomaamatta savun tiheytyessä entisestään. Jossain täytyi olla jonkinlainen pommi, joka truuttasi ilmaan aina vain lisää ja lisää. Dianan vastattua myönteisesti CJ perääntyi auton läheltä ja alkoi juosta pohjoiseen päin, sinne mihin Cesarkin oli hetki sitten häippäissyt. "Tulossa ollaan - pärjäätkö, Derek?" hän huikkasi tajuttuaan, että tätäkin kohtaa puolusti nyt vain yksi henkilö. Vastaus oli kyllä epävarma, kun Derek epäröi melkoisen paljon. "En oikein tiedä, kun selkävaivojakin esiintyy aika hitosti! Täytyy kyllä sanoa, että sitä jäi enemmän vanhaan Libertyyn ku mitä mulla on nyt..." Ajatus siitä kuulosti ainakin sen verran kuvottavalta, että CJ ei ainakaan suosiolla ottanut askeltakaan lähemmäs. "Parit kaverit tänne, tää kadunkulma jää aika vähälle vartiolle jos lähden sinnepäin!" hän murahti radiopuhelimeen ja säntäsi juoksuun kohti pohjoista taisteluhelikoptereiden liitäessä yli.

Hän oli päässyt vain vähän matkan päähän, kun jossain jättimegafonissa, joka oli tarkoitettu mainosten levittelyyn kaupungilla, kantautui jatkuvasti itseään toisteleva huuto: "Matthew Lind ei pidä kapinoinnista, antautukaa!" Hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, sillä se oli kuitenkin vain megafoni, ei silmittömästi singolla kohti räiskivä, hulluksi tullut Forelli. Häntä tosin hiukan huolestutti, koska Cesaria ei vieläkään näkynyt, vaikka tämä saattoikin aivan mainiosti olla turvassa jossain pidemmällä, mutta sitten oli vielä Adriano Mendez, joka oli Diablojen mukaan mennyt GetaLifeen koluamaan Forelleja, ja Vic oli sännännyt perään. Oliko tämä kenties jonkinlainen ansa? Mitä jos molemmat olivat ehtineet kuolla taistelun tuoksinassa, ja oliko Devilkin joutunut siihen tilanteeseen mukaan? Jossain etäämmällä, parin korttelin päässä, hän näki suurikokoisen tankin kulkevan pitkin katua vaarallisen näköinen tykki osoittaen suoraan eteenpäin. Yläpuolelta lenteli taas helikopteri, mutta tällä kertaa siinä ei ollutkaan mitään tykkejä, vaan uusi jättimegafoni. "ANTAUTUKAA, NIIN MATTHEW LIND JÄTTÄÄ TEIDÄT HENKIIN!" kuului joka puolelle kaupungin katuja kaikuva ääni, jonka aggressiivisuudesta päätellen Forellien kärsivällisyys oli alkanut loppua. CJ itse kuitenkin arvosti ystäviensä sinnikkyyttä tiukankin paikan tullen. Muidenkaan kohtaloista hän ei tosin ollut yhtään sen varmempi kuin niiden, jotka olivat ainakin olleet hengissä siinä vaiheessa, kun hän oli radiopuhelimeen puhunut. Oli tosin vain yksi henkilö, jonka hän halusi sellaisessa jamassa nähdä, ja niinpä hän kaivoi radiopuhelimen taskunsa pohjalta uudestaan esille, painoi nappia ja huusi: "Onko Pegorino jo siellä?" Sanat kuulostivat melko tyhjiltä ja mitäänsanomattomilta, kun hän juoksi autioitunutta Star Junctionin katua eteenpäin pelon virratessa suonissa. Jos Pegorinokin olisi jo kuollut niin kuin Salvatore, hän ei antaisi itselleen koskaan anteeksi ja ymmärtäisi, että oli viimeistään siinä vaiheessa huono alainen, kun jättäisi pomonsa pulaan sillä tavalla...mutta ainakaan pelätä ei tarvinnut, kun tällä kertaa Gerry murahti: "On se tuolla ylämäen huipulla ammuskelemassa ja hyvin pärjäilee. Ainut huono juttu tässä vaiheessa on se, että Packie otti pikkusen osumaa, mutta sitä hoidellaan parhaillaan ja sen pitäis olla taistelukunnossa ihan kohta." Ääni ei ollut rauhoittava, mutta CJ: n mieliala sentään kääntyi nousuun siitäkin huolimatta, että laukaukset voimistuivat hänen juostessaan lähemmäs. Kun hän kääntyi kadunkulmasta, hän näki edessään hämmästyttävän näyn, joka oli viimeksi ehkä tullut tutuksi satamasodassa vanhassa Liberty Cityssä.

Hän näki joka puolella sekä ystäviä että vihollisia, jotka tulittivat toisiaan kohti silmittömällä raivolla, ja jotkut olivat yltyneet nyrkkitappeluihin aseiden maatessa käyttämättöminä maassa. Ystäviä ei ollut vaikea tunnistaa, ja melkein kaikkialla, minne silmä ylettyi, tapahtui jotain. Hän itse oli turvassa parkkeerattujen pakettiautojen takana ja tyytyi tirkistelemään. Siinä missä toisella suunnalla olivat Gerry ja Derrick kaatamassa porukkaa näyttävällä temmolla, toisella olivat puolestaan Sweet, Pegorino ja Roman, joilla kullakin oli oma vastustajansa nyrkkitappelussa - vasemmalta oikealle Andrei, Franco ja Jeff, ja kukin paremman puolen tappelijoista tunsi omanlaistaan vihaa vastustajiaan kohtaan. CJ ponnahti pakettiauton konepellin yli ja säntäsi keskelle taistoa. Little Jacob oli vasemmalla puolella suojautuneena bussipysäkille ja piti sitä tehokkaana tukikohtana, koska kaikki sisään yrittäneet saivat saman tien luodeista ennen toivoakaan osumismahdollisuuksista. Alueelle ryntäsi eri suunnista aina vain lisää väkeä, ja CJ näki Playboy X: n ja Dwayne Forgen säntäävän eräälle kujalle Jacobin bussipysäkin läheisyydessä, kun toisaalta juoksi hänen vain kerran tapaamansa ja hitusen vainoharhainen Elizabeta Torres, joka oli nähtävästi päässyt pakoon siinä vankilakahakassa, aivan kuten Devilkin oli maininnut. Samalla huolestuneisuus hiipi taas pelottavana hänen mieleensä, kun hän ajatteli Deviliä, Adrianoa ja Viciä, jotka olivat siellä jossain, mutta elävinä vai kuolleina, siinä vasta ongelma. Se, jonka hän halusi löytää ystävällisissä aikeissa, kuitenkin näkyi vähän matkan päässä. Niko Bellic oli kyyryssä Middle Parkin aidan takana ase koholla. CJ säntäsi siihen suuntaan ja piti käsiään ylhäällä kaiken varalta, mutta sitäkään ei olisi tarvittu, sillä Niko tunnisti hänet nopeasti, kun hän syöksyi suojan taakse. "Teillä tiukkaa?" hän kysyi ja näki jonkun makaavan maassa Nikon vieressä sekä muutaman muun, joista yksi oli ainakin Cesar (hänen suureksi helpotuksekseen) ruumiin ympärillä. Henkilö ei ainakaan ollut kuollut, mikä oli onnellinen juttu. CJ ei keksinyt mitään sanottavaa ja Niko näytti siltä, että hänellä puolestaan oli paljon sanomista, mutta mitään ei suusta päässyt. Kun CJ taas kohotti katseensa, hän näki, kuinka Franco ja Pegorino yhä taistelivat riehakkaasti, kunnes jälkimmäinen kaatui rajun potkun voimasta taaksepäin kasvot kauhun täyttäminä. Kuollut Pegorino ei ollut, mutta kohta olisi, sillä Franco kohotti jo aseensa, ja kauhusta melkein lamaantunut CJ syöksyi aidan yli...

Hän ei ainakaan antaisi Francon tuolla tavalla hyökätä Pegorinon kimppuun, sen verran hän asioista ymmärsi. Samalla kun Roman löi alakoukulla Jeffiä leukaan, CJ syöksyi pelon ja vihan rajamailla eteenpäin. Franco kohotti katseensa hämmästyksissään, mutta ei ehtinyt tehdä mitään, kun Pegorino tarttui hänen aseeseensa maasta käsin ja käänsi sen toisinpäin yrittäen vetää sen itselleen. CJ sattui väliin ja potkaisi Francoa käteen, jonka jälkeen hän hyppäsi tappelijoiden yli ja kierähti nopeasti pystyyn. Pegorino piti nyt asetta koholla Francoa kohti ja asetelmat olivat muuttuneet. "Mitäs meillä tässä?" CJ kysyi halveksuvasti. "Sinä ja Andrei, te kaksi kelvotonta, saitte ihan hyvän yrityksen aikaan, mutta teidän harmiksenne minä olin nähtävästi saanut sen aikaan, että eräs moottorisahalla varustautunut mies saapui paikalle. Ihmettelen tosin sitä, että miten te pääsitte sieltä pois kuolematta shokkiin? Ainakin Giorgio sai mitä ansaitsi..." Hän hymähti ja loi merkitsevän katseen Pegorinoon tietäen, että halusi juuri tätä. Franco kiroili itsekseen pari sekuntia eikä kyennyt pakenemaan, ja sen jälkeen hän ottikin jo luoteja vastaan rajulla kädellä, kun Pegorino upotti niitä häneen samalla tavalla kuin Vincentiin. Samalla kun Franco Forelli kaatui polvistumisasennosta makuulle, CJ ymmärsi, että nyt viimein kaikki kolme Forellin veljestä olivat kuolleet ja se varmasti vaikuttaisi jengin motiiviin, sillä kaiken järjen mukaan Dimitri ja Matthew ottaisivat nytkin komennon haltuunsa, ja he eivät olleet jengin johtajasuvun alkuperäisiä jäseniä, mikä takuulla herätti Forelleissa närää. CJ kehui Pegorinon tappoa (lähinnä ehkä mielistelläkseen) ja kulki taas ohi. Hän tosin näki syrjäsilmällä, kuinka Gerry ja Derrick, jotka olivat äsken niittäneet porukkaa maan rakoon, olivat nyt Nikon luona. "Arvaappas mitä? Me, aivan oikein, ME löydettiin jotain kivaa!" Derrick hihkaisi innostuneesti. Niko ei ollut aivan varma, sillä yleensä McRearyt eivät olleet löytäneet mitään erityisen mielenkiintoista, ainoastaan heitä itseään kiinnostavia juttuja. "Ei nyt, me ollaan sodassa!" hän äyskähti, mutta sai vastaukseksi vain sen, että Gerry ja Derrick raahasivat häntä eteenpäin Middle Parkin puiden seassa. "Nyt me löydettiin jotain sellaista, joka liittyy sotaan ja kiinnostaa sua! Pitää mennä äkkiä, että ehditään ennen kusipää-Francista." Gerry sinkautti ja Derrick naurahti taustalla. "Aivan, Francis...maltan tuskin odottaa, että saan sen kusipään hakattua. Menee vaan ampumaan mua sillon ku Bulgarin piti aluetta vallassaan - KUKA HÄN LUULEE OLEVANSA?" Hän ehti vähän kiihtyä, kunnes ajatteli taas löytämäänsä asiaa ja väänsi kasvonsa virneeseen.

Muutamat lähellä olleet kiinnostuivat kuulemastaan, muiden muassa myös CJ, joka kiipesi aidan toiselle puolelle jännittyneenä. Hän ei tosin voinut olla vilkaisematta maassa makaavaan Packiehen, jonka suusta valui verta ja vuotoa oli vaikea tyrehdyttää. "Nyt riittää!" Cesar äyskähti vähän ajan päästä. "Lance - Diana - mä pystyn ehkä hoitaan hänet kuntoon paremmin, jos ette olis koko aika tiellä! Menkää vaikka kattoon, mitä Niko ja McRearyt on menossa tekeen!" Hän itse vaikutti kyllä harjoitelleen kummasti ensiapua sen jälkeen, kun Kendl oli unohtumattomasti ottanut osumaa Danielin aseesta ja Cesar ja Sweet olivat olleet toivottomia lääkäreitä. CJ jopa hiukan hymähti, vaikkei tilanteessa ollutkaan silloin mitään naurettavaa. Hän tulitti Middle Parkin pohjoispuolella olevalle kadulle ja pysyi kyyryssä, kun Lance hiipi hänen ohitseen ja tähyili puistoa vihollisten varalta. CJ itse ei lopettanut jatkuvaa saman liikkeen toistamista aidan takana, ei ainakaan niin kauan kuin hänen nimensä mainittiin hiljaa jossain taaempana. Samalla kun Ian Mitchell teki näyttävän slaidin syöksyessään paikalle Patriotilla täynnä Pegorinon miehiä ja Romanin ja Jeffin kaksintaistelu kiihtyi, hän kääntyi vähän väsyneenä ja tiesi kyllä, että se oli Diana, mutta nyt CJ ei vain oikein ehtinyt keskustella mistään, hän halusi tappaa vihollisia. Sweet näytti siltä kuin olisi pyytänyt saada auttaa Cesaria, mutta sai vastaukseksi vain kädenheilautuksen, joka tarkoitti "Pois!" ja hän käveli pettyneenä sinnepäin, missä CJ oli. "Noh, mä vaan ajattelin, että..." Diana aloitti, mutta sen jälkeen Sweet jo veti CJ: n mukanaan eteenpäin murahtaen: "Ei nyt!" ja ampui kohti Forelleja, jotka väijyivät jossain puskassa. Laukaukset säikyttivät nämä aivan täysin, ja silloin kun yksi toisensa jälkeen kaatui pitkin puistoa tehokkaiden osumien myötä, Sweet mutisi: "Tässä se näkyy, mitä keskittymättömyys teettää! Nuo olis voinu ampua sua koska vaan!" hän murisi kiukkuisesti. Hän ei vain ihan ehtinyt kulkea kovinkaan pitkälle, kun edessä olevan puun takaa syöksyi mies, jota vastaan Sweet oli hetki sitten tapellut, mutta joka näemmä oli ottanut hatkat vähäksi aikaa - Andrei. Hän oli taas vastakkain Johnsonin veljeksien kanssa, mutta tällä kertaa tilanne oli vähän reilumpi kuin edellisellä kerralla. "Kas, kohtaamme taas! Sori kun lopetin tappelun vähän aikasin, mutta nyt voidaan jatkaa aseilla..." hän virkkoi ja pyöritteli pistoolia. Sweet ja CJ mulkoilivat häntä ilmeettöminä ja katsoivat hänen taakseen. Niko ja McRearyt olivat menneet järveä kohti.

"Ei taida tulla Andreille saavutusta tälläkään kertaa!" Sweet huudahti happamana. CJ ei tiennyt, mitä ajatella, kunnes Andrei heitti siihen väliin: "Yks vastaan yks, ja tällä kertaa nuoremman vuoro." Hän oli valmiina kunnon kahakkaan, vaikka arvaamattomuus tuntuikin hänen sisuksissaan kaiken aikaa. Niko ja McRearyt olivat loitonneet jo aika kauas. Sweet näytti aika pelokkaalta ja hän kuiskasikin CJ: lle: "Muista, mitä Aldrin olisi tehnyt tässä tilanteessa! Se voi auttaa sua!" CJ hymähti, sillä koskaan ennen hän ja Sweet eivät olleet puhuneet Aldrinista, mutta nyt tämä näytti olevan ihan yleinen puheenaihe sen kohtalokkaan tarinan jälkeen. Hänen mielessään pyöri myös se, että jos sota päättyisi onnellisesti, hän varmaankin aikoisi selvittää edesmenneestä serkustaan enemmän. Danielin entinen ystävä oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista ihmisistä, mitä hän tiesi siihen hätään. Andrei piti pistoolia koholla, Sweet nyökkäsi ja CJ kohotti aseensa epäröiden. Hän tiesi kyllä tällaisen kamppailun huonon puolen, ja se oli se, että yleensä molemmat kuolivat, koska silloin kun toinen ampui, toinen laukaisi välittömästi vastaiskuksi. Tämän vuoksi hän esitti pari sekuntia epäröivää ilmettä ja kiersi lähemmäs Andreita hien valuessa päälaelta kaiken aikaa. Lopulta hän otti itseään niskasta kiinni, syöksyi eteenpäin ja potkaisi Andreita polveen. Ase laukesi, mutta luoti sinkoutui taivaalle ja siinä vaiheessa miehet tappelivat jo nyrkeillään ahnaasti, kun CJ iski aseen lujalla voimalla puskaan. Andrei ei tosin ollut peloissaan, vaikka nyrkit pommittivat hänen kasvojaan ja murskasivat siinä sivussa nenänkin. "Tappele kunnolla, s**tanan raukka! Vai tekeekö jo mieli äitimuorin syliin? Minä voin järjestää!" Sweet tyrmistyi vähän matkan päässä, kuten myös CJ, jonka nupissa tosin kilahti jokin. "ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ SANO NOIN!" hän murisi ja alkoi lyödä yhä aggressiivisemmin. Lopulta yksi nyrkinisku osui suoraan kalloon, ja Andrein ilme vaihtui naurusta järkytykseksi. Hän tunnusteli sormillaan vähän aikaa, katsoi CJ: n ohi suoraan Sweetin silmiin ilmeettömänä, mutta silti sen näköisenä kuin olisi halunnut sanoa jotain, ja sitten hänen jalkansa äkkiarvaamatta pettivät ja hän jäi makuulle nurmikkoon muu ruumis selällään makaamassa, mutta sääret ja varpaat kehon alla. CJ tiesi asennon kivuliaaksi, mutta ainakin tuo todisti, että Andrei oli kuollut. Niko ja McRearyt olivat kylläkin kadonneet näkyvistä, mutta poliisiautojen vilkut kyllä kuuluivat kauempaa. Hän jätti Andrein nurmikolle ja lähti synkronoimaan edessä olevan alueen turvallisuutta. Sweet seurasi kuuliaisesti perässä, vaikka näytti pettyneeltä, kun ei päässyt tietämään, mitä McRearyilla oli näytettävänään.

Niko oli vieläkin vastahakoinen ystäviensä ideaa kohtaan, mutta nyt hän näytti suoranaisesti kiinnostuneelta. Aluksi se vaikutti näköharhalta, mutta kun hän katsoi tarkkaan pensaiden suojasta, hän näki sen. Puiston läpi kulkevan tien alta vievässä pienessä tunnelissa oli kaksi Forellia vahtimassa sisäänkäyntejä, ja näiden keskellä Matthew Lind itse, laukomassa komentoja kätyreilleen. Niko ei tiennyt, miksi hän oli vaivautunut taistelutantereelle, mutta epäilemättä taistelemattomuus ja pelkkä tukikohdan lattian kulutus saattoi olla loppujen lopuksi niin tylsää, ettei sitä jatkuvasti jaksanut. Gerry ja Derrick nyökkäsivät ääneen. "Järjestetäänkö pomomiehelle pikku yllätys? Assassinoidaan vahtikoirat ensin, muuten tulee tiukkaa." Niko osoitti aseensa kauempana olevaan. Tähän oli vaikeampi tähdätä, mutta hän oli aseen kanssa taitavampi kuin McRearyt. Saatuaan vihdoin kunnon sihdin hän kuiskasi miltei äänettömästi: "Nyt!" ja aseet laukesivat, ja tismalleen samalla hetkellä kun Forellien rinnuksista purskahti veriryöppy, hän ja McRearyt syöksyivät eteenpäin kohti aivan arvaamatonta Matthew Lindiä, jonka hämmästys syveni entisestään, kun Derrick karkasi hänen kimppuunsa ja Gerry ja Niko jäivät taaemmas seuraamaan tappelua. Mikrofonista kuului raaka ääni: "Pomo? Mitä siellä tapahtuu?" Kukaan ei siihen kuitenkaan vastannut, sillä Derrick takoi Matthew' n päätä maata vasten ja pommitti nyrkeillään tämän sukuelimiä. Poliisiautojen vilkkuihin Niko ja Gerry eivät olleet aiemmin kiinnittäneet huomiota, mutta nyt heidän näkyviinsä tuli vanha kunnon Francis McReary, joka tuijotti pöllämystyneenä tilannetta. Hänen silmänsä pyöristyivät ihmetyksestä, kun hän näki aivan tavallisen juoppoveljensä tappelemassa maailmalla etsintäkuulutetun terroristin kanssa. "Okei - nyt riitti tappelu!" hän karjaisi ja puhalsi voimakkaasti pilliin, mutta Gerry, joka loi halveksivan katsekontaktin veljeensä, murahti Nikolle innoissaan: "Mikä idiootti, ei tiedä että Derrickiä ei pysäytä mikään kun sille päälle sattuu...oijoi, vasen koukku! JATKA SAMAA RATAA!" Francis huomasi nuoremman veljensä vasta nyt ja katsoi tätä tyynen ilmeettömästi. Derrick, joka ei vieläkään lopettanut tappelemista, katsoi ylös virkaintoiseen Francikseen ja huusi nauraen: "EN OIKEIN TYKÄNNYT SIITÄ KÄSIOSUMASTA!" Hän käkätti potkaistessaan Matthew' ia niihin kohtiin, jotka olivat vielä säilyneet koskemattomina, mutta hän ei keskittynyt tämän käsiin, jotka lojuivat ainakin hetken aikaa velttoina, mutta lipuivat hiljalleen kohti taskua. Kukaan ei tuota pienen pientä liikettä huomannut, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Niin äkkiarvaamatta kuin mahdollista, ase laukesi ja Francis, Gerry ja Niko säikähtivät perääntyen taaksepäin. Derrickin ruumis valahti luodinreikä päässä tunnelin lattiaa vasten ja se vei nopeasti sanat kaikkien tilannetta katselleiden suusta. Matthew kömpi ruumiin alta ja viskasi sen selälleen makuulle maahan, jolloin kaikki näkivät, kuinka hänen viimeinen naurunsa syöpyi lähtemättömästi hänen kasvoilleen, vaikka päässä ammottikin kuvottava aukko. Paikalle alkoi tulla takaapäin lisää väkeä, muiden muassa Lance Vance, joka ei keksinyt kertakaikkisesti mitään sanomista siihen tilanteeseen. Hetken hiljaisuutta seurasi se, että Matthew ryntäsi sinnepäin, missä Francis oli ja tönäisi tätä lievästi juostessaan kauemmas. "KUKAAN EI MINUA UHMAA!" hän huusi nauraen julmalla äänensävyllä. Francis ei välittänyt tönäisystä, kulki vain hitaasti pelon täyttämänä eteenpäin kohti maassa kuolleena makaavaa Derrickiä, mutta Niko syöksyi hänen ohitseen kykenemättä suremaan sellaisella hetkellä. Hän katseli joka puolelle etsien tehokasta asetta, kunnes näki erään puun juurella makaavan Sindaccon, jonka vieressä oli hitusen verinen, mutta toimivalta näyttävä sinko. Sen Niko poimi ja lähti juoksuun. Playboy X ja Dwayne tulivat hölmistyneinä kujalta katsomaan, kun hän kiipesi aidan yli ja näki Matthew' n juoksevan kohti kiiltävän punaista autoaan. "OLET TEHNYT LIIKAA PAHAA!" hän karjaisi. Etäisyys auton ja terroristin välillä väheni hetki hetkeltä, mutta myös Niko juoksi eteenpäin nähden monien katseiden tuijottavan häntä, kun hän pysähtyi ja yhtään mitään muuta sanomatta laukaisi ohjuksen eteenpäin nopean, mutta huolellisen tähtäyksen siivittämänä. Se ohjus käänsi puoleensa joka ikisen katseen ympäriltä ja herätti monissa ihailua ja hämmästystä. Matthew oli vain muutaman askeleen päässä autosta, kun ohjus osui häntä suoraan lantioon. Tapahtumaa seurannut yleisö kohahti, kun Love Median ja myöhemmin koko vanhan Liberty Cityn tuhonnut, terrorismisia elkeitä osoittanut Matthew Lind katkesi kaikkien edessä keskeltä kahtia. Yläruumis sinkoutui näyttävässä kaaressa auton yli alaruumiin, eli jalkojen, lyyhistyessä aivan auton viereen saavuttamatta koskaan viimeistä kohdettaan. Verta luonnollisesti roiskusi joka puolelle ja auton valkoinen katto sai uuden punaisen värisävyn. Jotkut, kuten Sweet, eivät voineet estää sitä, että he vääntäytyivät lähemmäs tuijottamaan koko kaupunkia kauhun vallassa pitäneen miehen katkennutta ruumista. Kun tarkemmin näki, yläruumis ei ollut täysin kunnossakaan enää, vaan se muodostui enää vain mikroskooppisen pienestä hilseestä, johon sivutuuli äkkiarvaamatta tarttui ja lennätti korkealle ilmaan.

Matthew Lind oli tuulen viemää.

To Be Continued.

-

Lainaus:31.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 2

Matthew Lind oli tuulen viemää.

Tämä on jo parannus edelliseen, mutta tuntuu jotenkin laimealta. :(

Juonipuoli onneksi alkaa pikkuhiljaa liikkua parempaan suuntaan, eikä tuo suunnileen kaikkien elossa olevien päähenkilöiden marssittaminen sotaan enää juuri jaksa päätä vaivata (edelleenkin tuntuu hieman hölmöltä). Toimintaa on ihan jees-määrä, mutta vähän enempi ehken voisi revitellä(?), joskaan liiallisuuksiin ei pidä mennä.

Kyllä tämäkin on hyvä tarina, mutta minua harmittaa se, ettei sytytä ilmiliekkeihin. Kaipasi vähän enemmän vauhtia ja hyvin kuvattua toimintaa ja tuhoa...

+ Perusasiat toki kunnossa.
+ Lindin kohtalo.

- Sinne tänne kuvailua enemmän!

8puol

Vastajengin uusi komentaja

Oli Lämmin kesäpäivä. CJ katsoi televisiota kotonaan Ja samaan aikaan Sweet ryntäsi sisälle. "CJ! Nyt on paha paikka" Sweet kertoi. " Mitä nyt"? Cj kysyi. " Ballasit ovat lahjoneet sotaluutnatin Uudeksi pomokseen!" Sweet kertoi huolestuneena. " Ei voi olla totta!" Cj karjaisi. " Eilen oli kymmenen Meidän jengiläistä Taistelleet Ballaseja vastaan Lähellä Mad Dogin Studiolla, Ja kaikki kuolivat Kun Se Luutnantti Oli niillä apuna!" Sweet kertoi. " Me hävitään kaikki tappelut Jos Se Luutnantti johtaa heitä" Sweet sanoi. " Tälle on tehtävä jotain Ennen kuin on liian myöhäistä!" CJ huolestui. " Meidän pitää Tappaa se luutnantti " Sweet totesi. "tämä pitää suunitella huolella" Cj mietti. " täytyy ottaa selvää sen majapaikasta" Sweet sanoi. " Menen eiliselle taistelutantereelle katsomaan jos sieltä löityisi jotain" CJ Päätti.



CJ Otti autotallista Punaise Cheetahinsa Ja lähti ajamaan kohti pohjoista Los Santosia. Cj pysähtyi Kadun laitaan joska löytyi hylsyjä. Hän näki sen. Yhden kadun vieressä olevien Paritalon parvekkeella Kaksi ballasinjengiläistä Yhden sotilasasussa Olevan miehen kanssa. CJ tunnisti tämän Luutnantiksi olkamerkistä. Hän tuli autosta ulos ja eteni kohti talon lähellä olevaa pusikkoa johon hän piiloutui kuuntelemaan. " Pidän majaa täällä, Ja Voitte hakeä täältä aseita" Cj kuuli luutnantin sanovan. "Teemme iskun Grove Streetille ylihuomenna" Luutnantti jatkoi. " Perhana!" CJ Sanoi melkein ääneen, jonka jälkeen hän palasi Grove Streetille.






CJ Ryntäsi Sweetin asuntoon ja kertoi tilanteen. " Me teemme sen huomenna mahdollisimman Vähin äänin" Sweet sanoi. Veljekset sopivat että he murtautuvat Luuntantin asuntoon heti aamulla, Ja Tappavat hänet vieden ballaseille tarkoitetut aseet samalla.


Aamulla he Lähtivät CJ:n Pakettiautolla kohti Luutnantin asuntoa Comandopipot pääsä,ja Äänenvaimennetuilla MP5 konepistoileilla asestautuneilla. He ajoita pakun Suoraan Luutnantin pihalle, Ja astelivat sisälle. Ovi oli onneksi auki Ja he näkivät Luutnanttin Sohvalla katsomassa televisiota. " Nosta *****iset kätesi ylös ja kävele tänne" CJ karjaisi. Luutnantti kohotta kätensä ylös asteli hiljaa Veljesten Luo. " Mitä tämä Tarkoittaa?" Luutnantti kysyi. Veljekset eivät vastanneet vaan avasivat lulen ja Luodit lävistivät luutnantin Ja Hän kaatui kuolleena maahan. "hyvä" Sweet sanoi. " otetaan nuo mukaan" CJ Sanoi osoittaen Kahta pahvilaattikkoa Pöydän alla. " niistä on Meille hyötyä " CJ sanoi. Niinpä he veivät aselaatikot pakuun ja lähtivät kotiin helpottuneina.

LOPPU


Se oli eka tarinani eli aika huono mutta saa kommentoida

Lainaus:03.11.2008 miseboy kirjoitti:
Vastajengin uusi komentaja

Mitä minä nyt sanosin...Ainakin sen, että sekava, varsin sekava. Isoja alkukirjaimia oli aikas lailla liikaa siellä täällä ja kirjoitusasu oli kehno. Tarina oli lyhyt, vaikka nykyistä pidempikin epäselvän tekstin luku-urakka ei tekisi minulle kovin hyvää. Kappaleet sentään löyty, mutta muuten ei kyllä oikein mitään hyvää puolia...

+ Kappaleisiin ainakin jaettu

- Epäselvä, isoja alkukirjaimia joka puolella..
- Lyhyt
- Eipä oikein millään muullakaan tyylillä iskenyt
- Joka hetki joko tapahtui tai käytiin dialogia, ei kerrontaa

4 +

Enpä ihan mielelläni tätäkään arvostelua väsännyt, mutta pakko. :|

Lainaus:03.11.2008 miseboy kirjoitti:
Vastajengin uusi komentaja

Jaa'a...

En oikein tiedä mitä sanoisin. Ei tämäkään umpihuono ole ja onhan kyseessä aloitustarina, mutta aika läheltä liippaa. Tässon näitä kaiken mualiman nopeen kirjoituksen (vai onko tahallaan tehty?) merkkejä, eli siis isoja kirjaimia lauseen suunnilleen kaikissa sanoissa ja taas päin vastoin sun muuta. Tästä tulee vahvasti mieleen yksi SA:n alkupuolen tehtävistä. Juoni ei hyvä tai ainakaan hyvin toteutettu. Tässon semmonen puolivalmiin tarinan maku...

Muuta en nyt keksi sanoa, mutta ihan kiva kun kirjoitit. Ja sopii kyllä jatkaakin, vaan ensteks kannattaisi tsekata nuo Carbonoxin laittamat ohjeet aloittelijoille. Muutaman sivun takaa pitäisi löytyä oma lainaukseni, jossa on ohjeet. :)

Saisi kyllä päivittää aloitusviestiin ne. On nimittäin sen verran kusinen aloitus, että ei kelpaa ei alkuunsa. :(

+ Ei kaikilta osin mikään täydellinen pohjanoteeraus...

- ...Mutta vaikea tästä on mitään selkeästi hyvää löytää.
- Kirjoitusasu.
- Lyhyt.
- Kerronta kuvailuineen aika "lapsen kengissä".

5

Why So Serious, Dead Guy?


Ilta oli jo pitkällä, kun Liberty City Airlinesin matkustajalentokone laskeutui Los Santosin lentokentälle. Synkän, pilvisen taivaan alla makaava lentokenttä ei ollut hiljainen, vaan se oli miltei täynnä juuri saapuneita LC Airlanesin koneita ja niiden matkustajia. Syynä tähän kyseiseen vuorokaudenaikaan nähden poikkeukselliseen lentoliikenteen paljouteen oli edellisenä iltana vanhan, pienemmän Liberty Cityn totaalinen pyyhkiytyminen maailmankartalta. Syypää tuhoon oli tuntemattomalta taholta tullut ydinohjus, josta ei tullut minkäänlaisia ennakkovaroituksia. Yli kuusi miljoonaa ihmistä kuoli yhdessä silmänräpäyksessä, eikä heillä ollut edes pienintäkään mahdollisuutta selvitä. Noin kolmen kilometrin päässä vanhasta Liberty Citystä sijaitsevan uuden, suuremman Liberty Cityn asukkaista suuri osa katsoi parhaakseen lähteä ainakin joksikin aikaa pois kaupungista. Moni valitsi uudeksi kodikseen San Andreasin osavaltiossa sijaitsevan Los Santosin, johon tosin oli vain vajaa viikko sitten iskenyt äärimmäisen vahva pyörremyrsky. Viimeisimpänä kentälle laskeutunut kone avasi uloskäyntinsä, joista pulppusi oitis ulos suuri joukko ihmisiä. Heidän joukossaan koleaa syysilmaa nuuhkimaan astuivat Carl "CJ" Johnson ja Daniel "Dani" Deadguy. Heillä molemmilla oli mukanaan yksi keskikokoinen matkalaukku, mutta pitkätukkaisella, pitkään mustaan nahkatakkiin sonnustautuneella Danielilla oli myös kitarakotelo toisessa kädessään. Lähes kaljulla Carlilla oli yllään risaiset siniset farkut, lyhyt musta nahkatakki ja musta huppari sekä aurinkolasit. He kävelivät tungoksessa määrätietoisen tuimina ja puhumatta kohti terminaalia. Saavutettuaan sen, he jäivät rauhallisesti odottelemaan vuoroaan tavaratarkastukseen.

Kun vihdoin hyvin pitkältä tuntuvan ajan kuluttua tuli Danielin vuoro, tämä nosti kevyesti ensin matkalaukkunsa ja perään kitarakotelonsa liukuhihnalle, joka vei läpivalaisuun. Hän asteli hymyillen kasssalle, jonka takana kököttävä blondi hymyili omituisen maireasti takaisin, ennen kuin pyysi henkilötunnusta. Daniel nyökkäsi ja kaivoi lompakkonsa takin taskustaan. Hän otti sieltä passinsa ja ojensi sen kasvot siinä samaisessa rauhoittavassa hymyssä, josta Carl niin omituisella tavalla kovasti piti, kassaneidille. Tämä vilkaisi ensin tietokoneen monitoria ja sitten passia, ennen kuin ojensi sen takaisin ja sanoi suu melkein naurussa: Olkaa hyvä, herra! Matkatavaroistanne ei löytynyt mitään kiellettyä ja passinne on kunnossa, joten voitte jatkaa rauhassa matkaanne. Kiitoksia, näkemiin ja oikein hyvää illanjatkoa!". Carlia suorastaan ihmetytti tullivirkailijan yli-imelä Danielin nuoleskelu. Hän kurtisti hieman kulmiaan ja nosti aurinkolasinsa otsalleen, ennen astui pari askelta asettamaan matkalaukkunsa liukuhihnalle. Daniel keräsi omat tavaransa hihnan perältä pois, kiitti blondille takaisin ja lähti kävelemään kohti terminaalin uloskäyntiä. Carl katsoi hieman halveksivanoloisesti tätä kohti, mutta käänsi pian katseensa tullivirkailijaan samalla vääntäen kasvonsa pieneen tekohymyyn. Nainen ei hymyillyt, vaan kysyi tylsän lakonisesti hänen passiaan. Carlin ilme laskeutui takaisin pokeriksi ja tämä kaivoi lompakkonsa housuntaskustaan. Nainen kiskaisi Carlin juuri lompakostaan kaivaman passin tämän kädestä, vilkaisi taas tietokoneen ruutua ja sitten passia, ja ojensi sen takaisin Carlille. "Tervetuloa Los Santosiin, toivottavasti viihdytte", nainen saneli kuulostaen miltei juuri heränneeltä. Carl ei vastannut mitään, vaan löntysti hölmistyneenä liukuhihnan päähän, otti laukkunsa ja lähti rakennuksen uloskäynnillä odottavan Danielin luokse. He astuivat heti ulos koleaan syysiltaan ja päättivät ottaa vasemmalla tienreunassa seisovan linja-auton - laillisesti, siis.


Kellon näyttäessä 20:06, Daniel ja Carl nousivat bussin kyydistä sen pysähdyttyä noin Carlin entisen tyttöystävän, Denisen talon kohdalle. Heidän kanssaan ulos tulleita ei ollut ja kadut olivat tyhjillään lukuun ottamatta muutamaa satunnaista jalankulkijaa ja polkupyoräilijää sekä kadunkulmassa seisovaa henkilöautoa. He lähtivät verkkaisesti kävelemään kohti kujansuuta, jota kautta he pääsisivät suoraan Grove Streetille ja Johnsonien kotitalolle. Kevyt tuuli tuiversi ja puista karisseet lehdet liitelivät ympäriinsä. Bussimatkan aikana Daniel ja Carl olivat olleet sanomatta sanaakaan toisilleen, kuten koko Los Santosin maan kamaralla olonsa ajan. Nyt Carl kuitenkin otti aurinkolasinsa pois, vilkaisi vierellään tukka hulmuten kävelevää Danielia ja avasi suunsa: "Huhhuh! Tässä sitä nyt ollaan, Dani, kotona! Olipahan vaan uskomaton reissu, mutta onneksi selvittiin siitäkin hengissä. On kyllä aika paljon kerrottavaa porukoille, jotka varmaan luulee mun olevan tällä hetkellä kuollut, jos nyt yhtään uutisia ovat seuranneet. Sutki ois esiteltävä ja sellasta, mutta olen paremminkin innostunut kuin hermostunut tai jännittynyt". Daniel hymyili ja katsahti Carlia, ennen kuin vastasi: "Niinpä. Mukava juttu oli kyllä, kun kutsuit minut kyläilemään ja vieläpä tänne asti. En muuten tainut muistaa mainita, että mulla on asunto myös Las Venturasissa, joten Liberty Cityn kämppäni ei ole ainoa. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että jos satut meikäläiseen kyllästymään syystä tai toisesta, voin häippästä vähäks aikaa sinne LV:hen". Molemmat nauroivat kääntyessään juuri Grovelle vievälle kujalle.

Heidän käännyttyään kujalle ja kuljettuaan hetken ajan eteenpäin, huomasivat he kujan Groven puoleiseen päähän ilmestyneen hahmon. Lokakuinen viileä ilma tuntui purevan Carliin juuri silloin jotenkin enemmän kuin koskaan. Häntä pelotti hieman, mutta mikäpä häntä ja goottityylistä Danielia pysäyttäisi kotiovelle. Oikeastaan Carl ei tiennyt yhtään, mitä pelättävää tuossa yhä kujan suulla seisovassa kaverissa olisi. Kun etäisyyttä näiden kolmen välillä oli enää vain noin viitisen metriä, Carl ymmärsi, mikä tässä tyypissä näytti niin oudolta ja sai suorastaan häiriintyneen olon aikaan - tämän kasvot. Ne olivat poikittaisia viiltohaavoja täynnä ja vuosivat verta. Yllään tällä tummaihoisella tyypillä oli harmaat farkut ja musta toppatakki. Carl vilkaisi vierellään vakaasti ja selkä suorana astelevaa Danielia, joka vaikutti täysin tyyneltä ja muutenkin ihan normaalilta. Suoraan sanoen Carlista Daniel ei ollut "normaalia" nähnytkään, mutta piti hän tästä silti, eikä kehdannut turhaan möläyttää, että tämä oli hieman friikki. Vasta kun ystävykset pääsivät aivan tämän oudon "kuvatuksen" nenän eteen ja joutuivat pysähtymään, tämä alkoi nauraa aivan hulluna ja räkäisellä äänellä. Hölmistynyt Carl vilkaisi ensin kevyesti hymyilevää Danielia ja sitten edessä seissyttä miestä, joka oli jo kerennyt pinkaista juoksuun vasemmalle ja kadota melkein kokonaan näkyvistä. "Amatööri. Odotinkin jo, että koska näitä hassuttelijoita tulee vastaan. Siinäpä ensimmäinen ja toivon mukaan samalla viimeinen Halloweenin raiskaaja", Daniel sanoi naurahtaen ja lähti jatkamaan matkaa. "Halloweenin", Carl ihmetteli, ja tunsi itsensä hieman tyhmäksi. Hän ei jäänyt sitä miettimään, vaan pinkasi jo aivan Johnsonien talon edustalle ehtineen Danielin perään. Piha-alue näytti aivan samalta kuin viime näkemällä, joka oli Carlin käsityksen mukaan jotakin kolme päivää sitten, juuri ennen hirmumyrskyä.


Talon ovi narisi hitaasti auki ja Carlilla sekä Danielilla oli nyt suora näköyhteys eteiseen ja sitä kautta aina keittiöön asti. Talossa ei tosin näyttänyt olevan lainkaan valoja, joten avonaisesta ovesta tulviva kevyt katuvalojen loiste oli liki ainut valaisija, jos päällä olevasta tv:stä tulevaa loistetta ei laskettu. Carlin katse harhaili hetken, ennen kuin hän löysi hakemansa- Sean "Sweet" Johnsonin, veljensä. Tämä oli kummallisessa konttausasennossa yläkertaan johtavassa portaikossa. Kummallisessa siksi, että suuntansa oli pikemminkin alaspäin, mutta tämä yritti kuitenkin kontata vastakkaiseen suuntaan - peruuttaa, siis. Yllään tällä oli tutut vihreävoittoiset vaatteet, mutta kaulastaan roikkui vaihteeksi värikästä serpentiiniä ja päässään tällä oli ruma noitanaamari suippohattuineen. Carl ratkesi miltei äänettömään nauruun ja viittoi takanaan ovensuussa odottavaisena nököttävän Danielin kitaroineen peremmälle ja laittamaan oven perässään kiinni. Juuri oven kolahdettua hiljaa kiinni, Carl huomasi Sweetin oikeassa kädessä puolityhjän pullon samppanjaa. Käsi oli läikyttämäisillään juomaa portaille, mutta ennen kuin tätä ehti tapahtua, Carl huikkasi: "Sweet, veliseni! Mitä kuuluu?". Sweet hätkähti oltuaan melkein makuuasennossa portailla, ja nousi polvilleen suoristaen samalla pullokätensä. Hän tähyili selvästi humalaisena ympärilleen pää pyörien nopeasti mutta epävakaasti. Harmaa ja risainen suippohattu oli valahtanut silmille ja hän mutisi: "Vhittuku mä en oikeen diggaa täistä liukuportaista! Vai onko tää hissi? Ihan sh-sama, mutta nää ei vie oikein...". Carl nauroi yhä niin hiljaa kuin pystyi, mutta onnistui pieneksi harmikseen päästämään pienen röhkäisyn. Takana eteisen suulla seisova ja seinään nojaava Daniel hymyili tyypillisen kepeästi Carlin katsahtaessa virnistäen häntä. Carlin käännettyä katseensa takaisin portaikon suuntaan, hän huomasi Sweetin nousseen portailta seisoma-asentoon. Tämä ei kuitenkaan katsonut vieraista kumpaakaan, vaan sen sijaan tuijotti lattiaa seisoen epävakaasti ja roikottaen samppanjapuolloa taas putoamispisteessä. Hattu oli silmien peittona ja näytti sekin pian valahtavan lattialle. "No, meinasitkos esitellä meitä, CJ?" Daniel kysyi yllättäen ja "kosiskelevalla" äänensävyllä. Carl ei vastannut, vaan riensi kaatumaisillaan olevan veljensä luo. Hän otti pullon tämän kädestä ja ojensi sen viereen tulleelle Danielille, joka laittoi sen varovasti olohuoneen pöydälle. Carl talutti jotain epämääräistä örisevän Sweetin makuuasentoon sohvalle ja veti lattialla ollutta peittoa tämän päälle. "Voi Kiitti, äiti", Sweet murahti kuin kuorsaten ja näytti nukahtavan saman tien. "No voi hellan lettas! On se Sean-poju kyllä niin höpönassuli, Carl oli matkivinaan edesmennyttä äitiään, johon pöydän ovenpuoleisella kulmalla seisova Daniel vastasi tyynellä hymyllä tai pikemminkin virneellä. Sweet tosiaankin nukahti tai paremminkin sammui, joten Carlin ensin käännettyä tämän kyljelleen pöytään ja televisioon päin, hän ja Daniel jättivät tämän rauhaan. He ottivat kumpainenkin tavaransa ja lähtivät Carl edellä nousemaan portaita yläkertaan.

Carl koputti ylhäällä heti ensimmäiseen oveen vasemmalla, eikä kukaan tullut avaamaan. Hän vielä raotti hieman lukitsematonta ovea, ettei siskolleen Kendlille vain ollut sattunut mitään. Koska huone oli tyhjillään, paikat siisteinä ja valot sammuksissa, oli Kendl jossain muualla. "Joo, elikäs tää on mun siskon huone, Kendlin huone. Se on ilmeisesti miesystävänsä luona, enkä kyllä yhtään osaa sanoa, koska se tulee. Tuolla voit kuitenkin nukkua ainakin tämän yön, jos lattiapunkka ei kelpaa", Carl kertoi osoittaen siskonsa siististi pedattua sänkyä. Daniel nyökkäsi ja lähti seuraamaan seuraavalle ovelle suunnistavaa Carlia. Noin kahden ja puolen metrin päässä Kendlin huoneen ovesta oli pieni varastohuone, jossa Carl kertoi säilyttävänsä omaan vaatekaappiinsa sopimattomia vaatteita ja muuta roinaa. Sen jälkeen he kääntyivät päinvastaiseen suuntaan, jolloin molempien silmien eteen aukeni näky avonaisesta ovesta, jonka toiselta puolen ei näkynyt mitään, koska valoja ei ollut päällä sielläkään. "Juu, elikä täs ois tää mun huone, että jos Kendlin hajuvesien tuoksuinen huone ei kelpaa, nukut täällä minun kanssani. Lattialla sängyn vieressä on hyvä paikka, tai voit sinä sängyn allekin mennä, jos siltä tuntuu, ettet uskalla muuten nukkua. Eikös tänään sitä paitsi olekin se mainitsemasi Halloween?" Carl selitti naama virneessä sekä madaltaen ja väännellen pikkuisen ääntään loppua kohden. Hän viittoi Danielin astumaan ohitseen huoneeseen, ja tämä teki mitä tarjottiin nyökäten kiitokseksi. Carl laittoi valot päälle, että Daniel näkisi olla kävelemättä päin turhan alhaalla roikkuvaa kattolamppua. Tämä saikin sen väistettyä helposti, eikä Carl sitä epäillytkään. Huone oli huomattavasti sekaisempi kuin Kendlin, mutta sentään tavaroita ei lojunut ympäärinsä lattialla, kuten ei Kendlilläkään. Sänky oli puoliksi pedattu ja sen päällä makasi kasa sarjakuvalehtiä. Daniel laski varovasti nojaamaan sängyn kupeeseen ensin kitarakotelonsa ja sitten matkakassinsa. "Minä nyt laitoin nuo tuohon väliaikaisesti. Hieno huonehan sullakin on, mutta jos siskos ei ilmaannu puoleenyöhön mennessä, menisin mieluummin sinne viettämään yöni. Saankos keventää vähän vaatetta?" hän kysyi ja oli jo riisumasssa pitkää nahkatakkiaan. Carl nyökkäsi yhä pieni virne naamallaan, sillä tämän mieleen tulvi heti hieman likaisia ajatuksia, joita tämä ei kuitenkaan möläyttänyt. Daniel riisui takkinsa ja laittoi sen sängyn laidalle. "Pitäs varmaankin lähteä sitä Sweetiä kahtomaan ja voitas vaikka kahvit keittää", ovella mietiskelevässä asennossa seisova Carl tuumi ääneen, kääntyen katsomaan portaikkoon kuin peläten veljensä ryömien ylös takaperin ja huutaen: "Äiti! Meni kakat housuun! Tuu pyyhkiin!". Mennäänpä vaan tarkistamaan se veljesi tila... Sweetkö se nimi nyt olikaan? Mutta mulla ois parempi idea ton kahvin suhteen. Mitäs jos kutsuisin sinut erikoisvieraakseni bändini keikalle, joka alkaa itse asiassa vain suunnilleen puolen tunnin kuluttua Little Mexicon lähellä olevalla klubilla? Tiedätkö paikan? Melkein unohdin, perskuta", Daniel kertoi haroen ympäriinsä aivan kuin päällään ollut nahkatakki olisi saanut aikaan jonkinmoisen syyhyn. Hänen kätensä tarttuivat kyseiseen takkiin ja puettuaan sen päälleen, ne tarttuivat kitarakoteloon, josta ne kaivoivat esille kiiltävän, mustan Gibsoin Les Paulin. Carlin ilme muuttui ensin pienestä hämmästyksestä hymyyn. Vaikka joskus nuoruusvuosiaan hän oli kuunnellut pelkkää hip-hopia ja rapia, noin kahdenkymmenen ikävuoden kohdalla (nyt ikä 33) hänen musiikkimakunsa oli muuttunut radikaalisti rock n' rolliin ja sitä kautta raskaanpaan. Hän piti myös edelleen kovasti countrymusiikista, mutta ei hän ollut rap-taustaansa aivan kokonaan hylännyt. "Mikäs teijän bändin nimi on ja millasta musaa soittelette?" hän kysyi melkein tohkeissaan. Daniel laittoi LP:nsä hihnasta olalleen roikkumaan ja vastasi sitten: "Bändin nimi on Shredded Crew ja soitamme semmosta goottirockia, kuten varmaankin mun tyylistäni voitkin päätellä". "Jaa'a Pakko myöntää, etten ole hirveemmin perehtynyt moisiin tyylilajeihin, mutta ainakin nimi lupaa kunnon mättöä! Vaikka ite oonkin musta, niin ei se tarkota sitä, että oisin joku v*tun hoppari. Luulishan jo vaatetyylistänikin näkevän, että en oo semmonen, vaan kyllä minäki ihan tuolla rockipohjalla olen", Carl vastasi esitellen risaisia farkkujaan ja lyhyttä nahkatakkiaan, samalla kun mieleensä juolahti muuan mies, kutsumanimeltään OG Log. Daniel kiitti ja he lähtivät kitaroineen alakertaan tarkistamaan Sweetin tilan, jonka jälkeen Carl sammutti tv:n ja he lähtivät ulos laittaen oven perässään lukkoon.

Ilma oli edelleen kolea ja tuuli pyöritteli puiden lehtiä ja muita roskia ympäriinsä. Pihanmaa oli edelleen tyhjillään kaikesta elävästä, eikä ajoneuvojakaa näkynyt, ellei Sweetin talon pihassa tapansa mukaan seisovaa hiukan räsäisen näköistä Greenwoodia laskettu."Mitähän lie Sweetin autolle käynyt? Kumma kyllä, kun ei ollut omassa kodissaan dokaamassa. Kait se odotteli minua tai Kendliä saapuvaksi tai jotain. Kai minä nyt muistin avaimet napata...", Carl tuumi hajamielisenä heidän astellessa autotallille, jonka oven avauduttua esiin paljastui hänen punainen Turismonsa. "Jaa, no oitashan me voitu sisäkauttakin tänne kiertää, mutta en mä melkein ikinä muista sitä vaihtoehtoa! Jaahas, onhan mulla onneks nää kodinavaimetkin mukana. Ja kiitos edelleen kovasti siitä, että järkkäsit mut pois sieltä kyttien kynsistä ja palautit vieläpä niitten viemät tavaranikin", Carl sanoi naurahtaen ensin. "Eipä kestä, kamu. Ja saat kyllä olla hyvilläs siitä, että me ei isän kanssa oltu sinua vahingoittaaksemme taakaa-ajamassa. Mutta nyt, kun asiat on selvitetty etkä joutunut mihinkään korvaushommiinkaan, niin voinen rauhassa kehua autoasi", Daniel vastasi naurahtaen hänkin ja laittoi kitaransa varovasti auton ahtaaseen takatilaan. "Joo, ehottomasti oonki iloinen. Ja on se isäskin aika hyvä tyyppi loppujen lopuksi ja erittäin jalo ammattikin sillä. Aattele ny, Losin poliisipäällikkö! Melkonen pesti", Carl hehkutti takaisin käynnistäen samalla auton. Auton moottori pärähti mureasti käynnistyessään, ja Carl painoi heti kaasun pohjaan iskien melkein heti perään vaihteen kakkoselle ja sitä kautta kolmoselle. Molemmat, sekä Daniel että Carl, istuivat ainakin näennäisen tyytyväisinä autossa, vaan koskapa sitä tietäisi varmaksi, mitä toinen ajattelee tai hautoo.


Kello lähenteli jo iltayhdeksää, kun punainen Turismo pysähtyi leveän klubirakennuksen pihaan - tai oikeastaan auto pysähtyi rakennuksen taakse, jota kautta klubilla esiintyvät artistit pääsivät sisään ilman tungosta ja ympärillä kyöhnääviä faneja. Paikalla oli melko hiljaista, kun Daniel ja Carl nousivat kitara mukanaan autosta, jonka parkkeerasivat klubin portin sisäpuolelle. Rakennuksen ovea vartioi kaksi harmaapukuista ja kaljua portsaria, jotka pysäyttivät Carlin, mutta päästivät Danielin sisään. Carl oli jo alkamassa aukomaan päätän, mutta hänet ikään kuin unohtanut Daniel peruuttikin äkisti ja selitti portsareille Carlin olevan oma erikoisvieraansa. Nämä päästivät mukisematta Carlin sisään ja jatkoivat kädet puuskassa vahtimistaan. Ovesta päästyään sisään, he lähtivät kulkemaan lyhyttä ja kapeaa käytävää pitkin, jonka molemmin puolin oli selvästikin wc-tilat. "Mjaa... Haittaiskos, jos käväsisin mahdollisimman nopsaan p*skalla? En oo nimittäin sitä tehnyt varmaan ainakaan kahteen päivään?" Carl kysyi pysähtyen miestenvessan kohdalle. "No käväse vaan ja ihan kaikessa rauhassa. Minä meen tuonne artistihuoneeseen valmistautumaan. Kun olet valmis, mene vain suoraan varsinaisiin klubitiloihin. Kyllähän sinä tiedät, mistä ne löytää? Mutta joo, pitää tästä lähteä, kun pitäisi alkaa etuportilta pian porukkaa sisään lappaamaan", Daniel vastasi ja lähti heti jatkamaan matkaansa. Hän nousi käytävän päässä olevat lyhyet portaat ylös ja katosi oikealle. Carl ei jäänyt odottelemaan, vaan meni heti vierellään vasemmalla olevaan vessaan ja aloitti täysistunnon. Vessa oli yllättävän ahdas, sillä luulisi huonoimpinakin klubi-iltoina porukkaa riittävän ihan tarpeeksi asti vessassakin käymään. Huoneessa oli vain kaksi koppia ja kolmet lavuaarit peileineen sekä saippua- ja paperiautomaatteineen. Carlin ei tarvinnut kovin pitkään tai kovasti ähistää, ennen kuin puolilöysät valahtivat pönttöön niin että kylmää ja kusista vettä loiskahti takamukselle. Hän oli kuitenkin tähän jo tottunut, joten hän ei sitä kiroamaan jäänyt, vaan pyyhki nopeasti, veti vessan, meni pesemään kätensä ja läksi pois.

Oli vain mennyt pieni hetki, kun Carl oli pyörähtänyt Halloween-teemalla koristeltuun klubisaliin. Se oli jo tupaten täynnä kovin hevarivoittoista porukkaa, eikä baarin puolelle ollut vielä hetkeen asiaa. Carl joutui toistaiseksi tyytymään pelkkää Sprunk-tölkkiin, jonka osti uloskäynnin vieressä tönöttävästä automaatista. Hän lopetti baaritiskiltä bongaamiensa tuikkoihin noitahenkisiin nahka-asuihin sonnustautuneiden nuorten naisten tuijottamisen ja istahti tyhjään pöytään aivan esiintymislavan kupeeseen. Huonehan ei ollut ennestäänkään kovin suuri, mutta se tuntui vieläkin pienemmältä ja ahtaammalta esiintymislavan asettamisen ja väenpaljouden vuoksi. Vähitellen katossa palaneet himmeähköt punaiset diskovalot sammuivat ja porukka alkoi kerääntymään pöytiin ja lähemmäs lavaa. Myös Carlin nelipaikkaiseen pöytään istuutui kolme naamiaisasuihin pukeutunutta tyyppiä, joihin tämä ei sen kummemmin jaksanut kiinnittää huomiota, sillä hän keskittyi jännittämään, milloin Daniel ja bändinsä muut jäsenet astuisivat estradille. Myös hänen eteensä tunki muutamia random-rasvalettejä, jotka haittasivat hieman näkyvyyttä. Meteli alkoi pikkuhiljaa vähentyä ja saliin laskeutui melkein painostava, pulssia nostattava tunnelma. Huoneen ainoat valot olivat lavan yllä himmeänä loistavat pienet lamput, jotka sävyttivät pimeyttä punaisella sävyllä. Tunnelma oli hyvin jännittynyt ja koko ajan lisääntyvä hiljaisuus teki siitä vieläkin kihelmöivämmän. Carl, joka istui pöydässä selkä sitä vasten ja kasvot kohti lavaa, kuuli takaansa olevan kahden tyypin kuiskuttavan jotain. Kuiskutus kuitenkin peittyi liki kokonaan muuhun salissa kuuluvaan ääneen. Carl joi Sprunkinsa ja pudotti tölkin tuolinsa alle, jonka jälkeen päätti nousta seisomaan nähdäkseen paremmin. Siinä samassa lavakaijuttimista alkoi kuulua haikeaa mutta kaunista pianonsoittoa, johon sekoittui pian jousisoittimia. Carl tajusi heti tämän kappaleen olevan jonkinmoinen alkusoitto, koska ketään ei vielä lavalla näkynyt. Silloin hän huomasi, ettei lavaa vartioinut yksikään turvamies. Introsinfonia oli jo pitkällä, kunnes Carl vihdoin näki oikealta väkijoukon läpi tunkevan neljä karskia miestä keltaisissa liiveissä. He asettuivat lavan ympärille ja heti sen perään esirippu hävisi, ja sen takaa paljastui ensin suurikokoinen rumpusetti, johon sisältyi mm. kaksi bassorumpua, ja sitten kaksi pitkähiuksista miestä, joilla oli mustaa yllään. Toisella oli kädessään bassokitara ja toisella tavallinen sähkökitara. Heidän jälkeensä lavalle käveli Carlille näkymättömästä nurkasta kalju mustaan pukeutunut mies, joka istuutui rumpusetin taakse. Tämä nosti rumpukapuloista kiinnipitävät kätensä ilmaan ja yllytti yleisön hurraamaan. Carl ei tehnyt mitään, mutta hänen kasvoillaan lepäsi leveähkö hymy. Kyseessä oli itse asiassa hänen tähän mennessä ainoa konserttinsa, jossa oli itse mukana.

Viimeisenä lavalle asteli levein askelin siinä samaisessa pitkässä nahkatakissa oleva noin 170 senttinen Daniel Deadguy, jolla oli se samainen musta Les Paul hihnasta roikkumassa. Hän meni aivan lavan etuosaan, jossa häntä odotti telineessä kiinni oleva mikrofoni. Samassa taustalla soinut alkusoitto loppui. "No niin! Oikein h*lvetin hyvää iltaa teille kaikille! Minä olen Dani Deadguy ja me olemme Shredded Crew" hän sanoi kovaäänisesti mikkiin ja pyyhkäisi nopeasti hiuksensa silmiltään. "Nyt niitä pirunsarvia ilmaan ja pitäkääkin hauskaa! Tässä ensimmäinen rallimme, Dead By Dawn", hän jatkoi ja otti sitten hiukan takapakkia. Heti perästä hän näpäytti kitaran kieliä plektralla ja kappale pyörähti vauhdikkaasti käyntiin muidenkin soittajien osalta. Hetkisen pelkästään kitaraan keskityttyään Daniel otti pari askelta lähemmäs mikkiä ja alkoi laulaa melko nopeaan tahtiin. Carl yllättyi tämän lauluäänestä ja nosti hänkin kätensä ilmaan ja hurrasi muun porukan kanssa. Hän ei tiennyt, mitä nämä "pirunsarvet" tarkoittivat, mutta ei häntä se kiinnostanutkaan. Hän kuuli Danielin laulavan jotakuinkin näin: "When the sun was down, they came out, the hungry creatures...". Kaikesta hän ei saanut selvää, sillä laulu oli sen verran nopeaa ja peittyi kaiken lisäksi osakseen soitinten alle. Puhdas, voimakkaan tumma laulu muuttui välillä melkein murinaksi, joten Carl älysi musiikin olevan sittenkin jotain metallia eikä mitään goottirockia. Goottihenkisyys oli toki vahvasti läsnä koko bändissä aina ulkoasua myöten, mutta enemmän goottimetallilta musiikki kuulosti murinavokaaleineen kaikkineen kuin rockilta. Carl kuitenkin viihtyi keikalla paremmin kuin hyvin ja aika meni nopeasti.


Ennen kuin edes ensimmäinen kappale oli ehtinyt loppua, koko keikka keskeytyi täysin odottamattomalla tavalla. Carl ei ollut huomannut sisään aseen kanssa tunkenutta vaaleaa, pitkähiuksista ja parrakasta miestä, ennen kuin tämä oli ehtinyt laukaista aseenaan olleen pitkäpiippuisen revolverin. Luoti sinkoutui lavalla yhä normaalisti esiintynyttä yhtyettä kohti, ja osui suoraan oikeassa laidassa seisovan kitaristin kitaraan ja sen läpi ylävatsaan. Tämä ähkäisi ja kaatui puolikyljelleen lattialle. Kitara päsähti kovaa lattiaan ja sai aikaan inhottavan, korkean
"skriik" -äänen, joka kuului lavan molemmin puolin seinän viereen asetetuista vahvistimista. Saliin laskeutui täysi kaaos ja ihmiset alkoivat ryntäillä ympäriinsä tönien ja kaataen toisiaan. Carl ei alkanut säntäillä, vaan piiloutui mahdollisimman rauhallisesti mutta vikkelään pöydän alle. Hän toki tiesi, ettei kyseessä ollut kovin hyvä idea, mutta ei hän voinut jättää noin vain Danielia vaaraan. Danielista puheen ollen, tämä oli laskenut kitaransa vierelleen lavalle ja ruvennut polvilleen kädet ylhäällä. Hänen ilmeensä ei juuri näyttänyt pelokkaalta, vaan raivokkaalta - hän oli todella, todella vihainen. Myös yhtyeen basisti teki samoin kuin hän, mutta rumpali oli kadonnut jonnekin, ilmeisesti paennut takahuoneeseen. Lavan oikeassa kulmassa makasi kuolleena yhtyeen toinen kitaristi, tai ainakin Carl oletti tämän olevan kuollut liikkumattomuudesta ja ampumahaavasta ulos vuotaneen veren määrästä päätellen. Lavaa vartioineet turvamiehet olivat kaikki paikoillaan ja kädet niskan takana sen ympärillä, eikä kukaan yrittänytkään tehdä mitään ampujan pysäyttämiseksi tai ammutun kitaristin pelastamiseksi. Rakennuksen etuovea vartioineet kaksi portsaria olivat ilmeisesti kuolleet, sillä heitä ei näkynyt. Silloin Carl muisti takaovella seisseet kaksi vartijaa, mutta näitäkään ei näkynyt missään. Mitä nyt oli tehtävissä? Carlia pitkät vaaleat hiukset ja parran omaava mies ei ollut vielä huomannut, mutta tuskinpa tätä onnea enää kauaa jatkuisi. Näköyhteyden näiden kahden välillä esti väkijoukko, josta ilmeisesti kukaan ei ollut päässyt pakenemaan rakennuksesta, ellei korkeintaan takakautta.

Ensimmäistä kertaa elämässään Carl toivoi poliisien saapuvan mahdollisimman pian paikalle. Oikeastaan hänellä itsellään ei ollut mitään hätää poliisivoimien suhteen, sillä hänen paperinsa olivat puhtaat Danielin isän, Los Santosin poliisipäällikön ansiosta. Carlin pähkäilyn keskeytti äkillisesti kolmen peräkkäisen laukauksen jatkumo, ja hänestä kuulosti siltä, kuinka kaksi tai kolme henkilöä olisi kaatunut maahan. Taas hätääntyneiden ihmisten meteli täytti salin, mutta loppui melkein heti alettuaan, koska taas ammuttiin yksi laukaus - tällä kertaa varmasti kattoon, tosin. Pienen hetken oli melko hiljaista, mutta sitten ilmeisestikin ampuja alkoi puhumaan kovaan ääneen: "Nyt, olkaa kaikki liikkumatta h*lvetti vieköön! En haluaisi tappaa ketään teistä, mutta ilmeisesti minun on pakko, kun ette kerta usko, mitä sanon! Tulin tuon miehen takia, en kenenkään muun! Ja minä p*rkele vie ammuin väärän miehen!". Carl ei edelleenkään nähnyt mitään, mutta oletti heti, ketä ampuja tarkoitti, sillä ihmisten katseet kääntyivät Danielin suuntaan. Tämä ei tehnyt tai sanonut mitään, vaan oli vain siinä samassa paikassa polvillaan kuin äskenkin. Ilmekin oli sama, mitä nyt ehkä hieman raivokkaamman näköinen. Silloin ampuja astui Carlin näkösälle, mutta kumpikaan ei huomannut saati tunnistanut toista. Mies ojensi tärisevänä asetta pitelevän oikean kätensä suoraksi ja avasi suunsa: "Miksi olet niin vakavana, kuollut mies?". Samassa Carl tiesi, ketä tuijotti: Alexanderia, jonka tapasi ensimmäistä kertaa ollessaan lentokoneessa matkalla Liberty Cityn vankilaan.

To be continued...

Lainaus:04.11.2008 Schneider kirjoitti:
Why So Serious, Dead Guy?

Mielestäni tarina oli mukavan onnistunut. Pituutta on tullut oikein reippaasti enemmän kuin mitä edellisessä tarinassa oli, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Otsikkokin on aika hyvä, ja lopun toimintakohtaus kiehtoi ihan mukavasti, varsinkin kun se, kuten tarina muutenkin, on kerrottu hyvin.

+ Kerronta
+ Pituus
+ Loppukohtaus ja seuraavaa osaa jaksaa odottaa

- Ei mainittavaa

9

Mie en voi tolle mun tarinalle mitään kun en keksi kunnon aihetta Tai en mie tiiä Minkälainen sen tarinankerronnan on oltava.

Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 3 - High-End Killing Spree

Niko Bellic ei olisi ikinä voinut kuvitella tekevänsä niin. Hiljaisuus oli levinnyt ympäristöön, mutta ainoastaan hänen omassa päässään. Kaikkia ympärillä kantautuvia laukauksia ei ollut hänelle olemassa, eikä ollut myöskään muutamia lähelle kerääntyneitä ihmisiä, kuten Sweetiä ja Little Jacobia, jotka näyttivät kyllä myös järkyttyneiltä, mutta eivät samalla tavalla kuin Niko. Hän näki edessään tuon kiiltävän punaisen auton, jonka vitivalkoinen katto oli tahriintunut erilaisen sävyisellä punaisella. Heti auton takana makasi Matthew Lindin yläruumis, eli kaikki osat lantiosta ylöspäin. Osa siitä oli kulkeutunut hilseenä tuulen mukana kauas pois, mutta oli miestä vielä vähän jäljellä. Hänen kätensä retkottivat aivan merkillisissä asennoissa ja itse ruumis lojui valtavassa verilammikossa, jossa kellui myös ilmiselvä silmämuna. Joihinkin sisäelimiin oli kerrassaan erinomainen näkyvyys siitä käsin, ja se oli ehkä perimmäinen syy, miksi Niko ei niin kauheasti halunnut katsoa kukistamansa miehen ruumista. Hän ei tosin kyennyt kunnolla liikkumaan, sillä niin kova järkytys oli hänet hetkessä vallannut. Se ei johtunut mitenkään siitä, että hän olisi halunnut säästää tämän miehen, jonka kaikki olivat halunneet kuolleena (Forelleja ja muita lukuunottamatta), vaan lähinnä siitä, että teko tuntui joltain sellaiselta, jonka tapaista hän ei koskaan ollut odottanut tekevänsä. Se ei ollut mikään perusmurha, jollaisia hän oli tottunut tekemään entisinä aikoina julmille työnantajilleen. Nyt pelissä oli paljon enemmän panoksia. Tästä Dimitri ei varmastikaan ilahtuisi, mutta sitä Niko aikoisi miettiä myöhemmin. Verkkaiseen tahtiin hän havahtui todellisuuteen, kun lähellä seisonut Little Jacob antoi aseensa laulaa kohti Middle Parkissa käyskenteleviä Forelleja. Niko katsoi viimeisen kerran Matthew Lindiä, joka retkotti yhä siinä merkillisessä asennossaan autonsa vieressä, ja jätti sitten ruumiin taakseen. Hänen oli aika jatkaa taistelua. Jossain lähellä CJ oli raivannut tiensä sinne yrittäen saada selvää, mitä oli tekeillä. Ennen kuin hän ehti nähdä Matthewia, Niko kulki hänen tielleen ja sanoi päättäväiseen tyyliin: "Tehdäänkö diili? Sä saat tappaa McLaggenin ja mä saan tappaa Dimitrin?" Koko homma kuulosti CJ: stä oudolta, sillä hän oli kyllä tietoinen siitä, kuka halusi kenetkin kuoliaana, ja häntä kiinnosti lähinnä se, mitä Nikon selän takana oli. "No tehdään tehdään, mutta siirry nyt pois edestä..." Hän vaikeni nähtyään Matthew' n sillä tavalla kädet sojottaen ties minne ja muutenkin sellaisessa verilammikossa. Ennen kuin hän ehti kääntyä Nikoon päin, tämä oli jo kaikonnut taistelun tiimellykseen.

Roman kamppaili yhä Jeffiä vastaan Nikon lähestyessä. Muut koplan jäsenet, Eddie Low ja Clarence Little, olivat varmasti tämän myötä jossain lähiympäristössä, ja heidätkin oli hoideltava, jotta terroristien koko joukko kaatuisi toden teolla. Samalla kun Niko kääntyi toiseen suuntaan etsiäkseen kaadettavia vihollisia, Jeff puikkelehti ympäriinsä samalla kun Roman ampui häntä kohti muutaman metrin päästä Desert Eaglella osumatta kuitenkaan kertaakaan. "Sihtis on aika s**tanan epätarkka!" tämä nauroi ja pompuissa näkyi omanlaistaan huolettomuutta. "Mutta ei tartte huolehtia, mä katkasen Bellicin suvun tässä ja nyt! Sun jälkees tulee serkkusi vuoro, ja voin paljastaa, että nautin siitä! Kohta sulta loppuu kudit ja olet voimaton!" Roman yritti ja yritti, mutta joutui nöyrtymään huteihin toisensa jälkeen, vaikka Jeff liikkuikin aina vain verkkaisemmin ja alkoi teeskennellä ottaneensa osumaa hyppien tarkoituksella todella hitaasti, mutta vahingoittumatta todellisuudessa yhtään. "V*TTU, MINÄ ALAN NYT HERMOSTUA!" Roman alkoi tosissaan huutaa ja vilkaisi asettaan. Siinä oli enää yksi panos jäljellä, ja Jeffin nauru yltyi entisestään. Tämä otti jo kaiken varalta SMG: n itselleen ollakseen valmiina, mutta samalla kun hän marssi eteenpäin luullen Romanilta loppuneen panokset, se tapahtui äkkiarvaamatta, ja monien päät kääntyivät. Romanin viimeinen laukaus osui Jeffiä suoraan sydämen kohdalle tämän päästyä juuri sopivalle ampumisetäisyydelle. Se loi hämmästynyttä ilontunnetta varsinkin Nikon ja Little Jacobin kohdalla, sillä kumpikin todisti ystävänsä ensimmäistä murhaa sen suuren tapahtumaketjun keskellä. Jeff tuijotti luodinreikää noin sekunnin ajan, jonka jälkeen SMG valahti hänen veltostuneesta kädestään ja hän lysähti polvilleen, mistä jatkoi edelleen vatsalleen makuuasentoon liikkumatta enää ollenkaan. Tarkalleen sillä hetkellä Niko ja Jacob puhkesivat innokkaisiin onnitteluhuutoihin, vaikkakin myös kaksi karjaisua oli kuultavissa läheltä - Clarence ja Eddie olivat nähtävästi myös nähneet tilanteen.

Francisin suru oli yltänyt jo kyyneleihin asti. Gerry vain seisoi hänen vieressään eikä tiennyt ollenkaan, mitä tehdä. Jokin oli saanut aikaan sen, että veljekset eivät karanneetkaan toistensa kimppuun, vaikka se varmasti oli käynyt mielessä ennen yllättävää välikohtausta ja aseen kohtalokasta laukeamista Derrickin otsaan. Francis yritti löytää veljestään epätoivon täyttämänä viimeisiä elonmerkkejä, ravisteli hänen ruumistaan varmaan kuvitellen, että tämä oli vain vaipunut uneen, ja tunnusteli pulssia uudestaan ja uudestaan. Gerrykin pudisteli päätään, vaikka hän olikin hieman liian raavas mies itkeäkseen edes tällaisen tilanteen koittaessa. Häntä oli järkyttänyt Derrickin kohtalo lähes yhtä kauan kuin Francista, joka nyyhki yhä hillittömästi ja yritti vakuutella itseään siitä, että todellisuudessa Derrick oli vain nukahtanut raskaan sotimisen päätteeksi, vaikka tiesikin sen valeeksi. Lopulta hänen ja Gerryn katseet kohtasivat toisensa, ja ensimmäistä kertaa he tunsivat sympatiaa toisiaan kohtaan. He olivat vihanneet toisiaan vaikka kuinka pitkään. Francisin mielestä Gerry oli ollut ärsyttävä kovis, jolla ei ollut huumorintajua ja joka oli lopullisesti lähtenyt rikollisille teille alettuaan hoitaa suurempia bisneksiä veljiensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Gerry oli puolestaan ajatellut Franciksesta yksinomaan sitä, että tämä oli virkaintoinen natsi, joka oli riippuvainen poliisityöstä ja pidätti ihmisiä ilman kunnollisia todisteita. Nyt he vaikuttivat kykeneväisiltä puhumaan toisilleen normaalisti ilman jatkuvaa äänenkorotusta, josta oli muodostunut perinne McRearyjen värikkäässä historiassa. "Onko Packie okei?" Francis kysyi varoen. Se oli entistä kummallisempaa, sillä nuorimpaan veljeensä Franciksella ei ollut sen parempaa suhdetta kuin muihinkaan, mutta näytti siltä, että vain riittävän suuri tragedia riittäisi parantamaan välit nopeammin kuin kukaan ehtisi kissaa sanoa. "On, ja eiköhän se siitä parane, mutta eiköhän pitäis käydä kattomassa, että ketään ei kuole vaan siksi, koska me jäädään toiminnasta paitsi?" Gerry kysyi yhtä normaalisti kuin Francis. Kaikki vanhat kaunat, jopa se, että Gerry oli passitettu vankilaan epäiltynä kaiken maailman terroriteoista, olivat kertaheitolla unohtuneet. "Mennään vaan...mutta mikä se singonlaukaus oli? Kuoliko joku taas?" Francis kysyi pelokkaana. Hän oli kärsinyt tänä päivänä jo aivan riittävästi menetyksiä ja ei varmasti kestäisi sitä, että vielä Nikokin makaisi kuolleena maassa. Niinpä hän jätti todella pitkäaikaisen mietiskelemään jäämisen jälkeen Derrickin elottoman ruumiin tunneliin ja lähti Gerryn kanssa aidan yli takaisin katumaisemaan.

Clarence Little, jonka hän oli etsintäkuuluttanut joskus aiemmin, ja Eddie Low, alderneylaisten keskivertoihmisten elämää hankalaksi tehnyt sarjamurhaaja, olivat vihan täyttämiä. He olivat päätyneet aivan läheltä todistamaan, kuinka Roman oli ampunut heidän koplatoverinsa Jeffin, ja tämän kaiken lisäksi Niko ja Little Jacob olivat hurranneet sille. He astelivat nyt aseet ojossa eteenpäin näyttäen siltä kuin mikään ei pysäyttäisi heitä. Muut tosin eivät vaikuttaneet heitä kiinnostavan, sillä Playboy X oli todella lähellä heitä heidän kulkiessaan ohi, mutta häneen he eivät vaivautuneet purkamaan painetta. Francis ja Gerry eivät vielä tehneet mitään, kulkivat vain Clarencen ja Eddien perässä, kun nämä marssivat suoraan Bellicien eteen uhkaavien näköisinä. "Mitäs on mahdettu tehdä, pikkutekijät?" Clarence kysyi ja vieressä seisonut Eddie röyhisti rintaansa koholle, vaikka hänestä ei oikein kovista saanut tekemälläkään, hän taisi olla hyvä vain aseen kanssa. Niko vain murahti äänekkäästi sellaisella sävyllä, ettei hän kauheammin pelännyt kumpaakaan miehistä. "Nähtävästi sun tappamises oli kaiken tän jälkeen sittenki kannattavampi vaihtoehto! Et yhtään yrittänyt tehdä parannusta, vaikka se olis kyllä hyödyttäny meidän molempien elämää merkittävästi! Ei tietenkään, aina pitää mennä McLaggenin luo, hän järjestää kaiken!" Clarence mulkoili entistä pelottavamman näköisenä ja esitteli jo asettaan. "Mulla on tässä tämmönen leikkikalu, ja kohta saat varmaan nähdä, miltä tuntuu, kun tästä liipaisimeksi kutsutusta jutusta painetaan ja tämä osoittaa sun päähäs!" hän puhui aivan kuin kymmenvuotiaalle, joka ei vielä varmaan tiennyt oikein mitään aseista. Niko vain nauraa hörähti. "Entäs sinä, Eddie? Sarjamurhaaja iskee jälleen! Onko kivaa ryhtyä vakituiseksi ihmistentappajaksi liittymällä itsensä McLaggenin jengiin? Eiköhän Jeff näyttäny jo esimerkkiä seurauksista, vai kuinka?" Eddie Low tyytyi vain näyttämään hapanta naamaa keksimättä mitään erityistä sanomista. Lopulta Clarence pisti väliin: "Nyt riitti pelleily! Te molemmat kaadutte tässä ja nyt, ja se olkoon meidän kosto parhaan kaverimme kuolemasta! Ja kaikki muutkin saa kärsiä, kun McLaggen tulee!" He hekottivat, paiskasivat kättä ja Eddiekin otti nyt vähän ruosteisen näköisen pistoolin esille. Se näytti siltä kuin sillä ei oltu ammuttu pitkään aikaan. "Kiva kitsastelija se McLaggen!" Roman sinkautti pysyttyään hiljaa siihen asti, ja Eddien päässä taisi kilahtaa, kun hän kuuli pomostaan puhuttavan jotain sellaista. Hän syöksyi kohti Romania ja Clarence kohti Nikoa...

Hetkessä kuului rynnäkön ääni, kun vihollisten takaa tulleet Francis ja Gerry juoksivat vierekkäin ja osin jopa innostuneena, vaikkei mieliala Derrickin takia ollutkaan korkeimmillaan, suoraan kohti Clarencea ja Eddietä. He vinkkasivat toisilleen silmää, ja ennen kuin vastustajat ehtivät estellä mitään, Francis taklasi Clarencen vasten katua kovakouraisemmin kuin poliisit yleensä, ja Gerry liukui suoraan Eddien jalkoihin läimäyttäen tämän selälleen maahan. Roman vähän säikähti ja syöksyi Nikon taakse piiloon, mutta kurkistettuaan sieltä takaa hän näytti vahingoniloiselta. Clarence oli täydellisesti jumissa Franciksen poliisiotteessa ja Eddie sai vastaan runsaasti iskuja Gerryltä, joka ei armoa antanut. Varmistaakseen, ettei saisi veljensä kohtaloa, hän potkaisi ruosteisen aseen ilman halki ja se laskeutui linja-autopysäkille. Muutama poliisi oli tullut seuraamaan tilannetta, ja he näyttivät nyt täydellisesti hämmästyneiltä. Sen vielä ymmärsi, että Francis oli saanut Clarencen, mutta Gerry mätkimässä rikostoveriaan? Eräs loi kysyvän katseen Gregory Savageen, joka ei siihen toisaalta millään tyylillä reagoinut. Hän mietiskeli aivan selvästi, ja silloin kun hän teki niin, kukaan ei uskaltanut häiritä häntä. Kun Gerry nosti Eddien pystyyn ja potkaisi rajusti sukuelimille, oli ymmärrettävissä, että se ei voinut enää olla mikään riita arvojärjestyksestä tai rahasta. "Tiedoksi vaan, kaverit..." Savage mutisi, "me taidettiin saada väärä mies." Hän oli ensimmäinen heti Franciksen jälkeen, joka uskalsi viimein tunnustaa Gerryn syyttömyyden kaikkeen, ja nähtävästi nyt Francis hyväksyi tämän taas veljekseen uudelleen, ja tunne taisi olla molemminpuoleinen. Pari poliisia nyökkäsi Savagelle, joka harkitsi apuun menemistä, mutta sen sijaan hän vain huikkasi Francikselle: "Ei kai me enää tarvita tuota Clarence Little-nimellä kulkevaa saastaa elävänä? Varsinkin kun nyt on sota, ja sen pomon teoista pitää rangaista apureita, jos itse murhaajaa ei kiinni saada." Hänellä oli yhä mielessään McLaggen, joka kyllä piileskeli siellä jossain, mutta ei ainakaan vielä ollut näemmä tullut näkyviin. "Ketkä kaikki täällä on saatu?" hän kysyi Francikselta, joka innostui hakkaamaan Clarencea aina vain rajummalla kädellä kostona kaikesta, mitä tämä oli ennen tehnyt. "No, jos noiden hemmojen puheisiin on uskominen, niin ainakin Jeff, ja kohta myös nää kaks!" Francis ähki ja iski nyrkkinsä uudelleen rajulla temmolla Clarencen vatsaan. Niko, joka oli siihen asti ollut melko hiljaa, murahti tappelijoiden yli totisella, mutta rauhallisella äänellä: "Ja Matthew Lind..." Se aiheutti heti poliiseissa hämmästystä ja ihmetystä, ja Savage melkein kaatui takaperin huutaessaan innosta. Niko jätti keskinäiset tappelijat taakseen ja päätti sitten näyttää poliiseille, jotta nämä ainakin varmistuisivat asiasta.

Jossain lähellä Lance oli taas liittynyt taisteluun, mutta hänen harmikseen Viciä ei yksinkertaisesti missään näkynyt. Hän tutki joka puolelle ohittaen katseellaan erittäin tarkasti kaikki kuolleet ruumiit, mutta onneksi hänen veljeään ei sentään ainakaan siinä kasassa ollut (Franco, Andrei, Jeff ja tukku apureita oli nimittäin kasattu nätiksi pahisvuoreksi). CJ ja Sweet olivat taas palanneet kamppailemaan tajuttuaan vihdoin kunnolla, mitä oli tapahtunut - Matthew Lind oli kuollut. He olivat päässeet etenemään vain vähän aikaa, kun Lance harppoi kasvot valkoisina heidän eteensä. "Oletteko nähneet Viciä?" hän kysyi hermostuneena ja tuijotti ympärilleen jännittyneenä, mutta ketään ei näkynyt. Sweet pudisti ankarasti päätään eikä nähnyt muita vicecityläisiä kuin Peten ja Tommyn, jotka ammuskelivat etäämmällä, mutta CJ nyökkäsi. "Oltiin Diablojen kanssa puolustamassa yhtä kadunkulmaa ja Vic meni GetaLifeen etsimään Adrianoa. Derek sano, että se oli menny sinne ampumaan kutsumattomat vieraat, elikkä Forellit, ja sen jälkeen ei ollu näkyny. Vic meni perässä, enkä ole kyllä minäkään sittemmin häntä nähnyt, mutta sen talon koluamisessa menee kivasti aikaa!" Lance näytti ensimmäistä kertaa oikeasti sympaattiselta ja järkyttyneeltä, kun hän tavallisesti oli huumorintajuinen säheltäjä. "Kuulkaas, mä taidan tarvita teidän apua! Viciä voidaan vaikka kiduttaa parhaillaan, kuka tietää montako Forellia siellä oikein luuhaa!" Hän näytti siltä kuin menettäisi kohta järkensä toistuvan jännityksen seurauksena. CJ: n rauhoittavinkaan katse ei auttanut, ja tästä johtuen hän vilkaisi sinnepäin, jossa rakennus oli. Sitä ei ihan siitä kadunkulmasta näkynyt, mutta ainakin hän tiesi sen sijainnin Liberty Cityn opaskartan avulla, joka oli linja-autopysäkin seinässä. "Ei taida olla kovin pitkä matka, joten mennääs sitten sinne. Ehkä nähdään samalla Devilkin - sen huumorihemmon on ainakin parasta olla veljineen elossa, koska muuten mä vasta suutun!" CJ mutisi, vaikka ei oikein tuntenut oloaan kaikesta huolimatta totiseksi. He lähtivät jalkapatikassa etelään ohi Franciksen ja Gerryn, jotka olivat tainneet jo saada ruumiita aikaan, sillä Eddie valui verta aika monesta kohdasta ja Clarence lojui raajat levällään maassa. "Kunpa Devilin arpikokoelma ei ehdi karttua turhan paljon!" Sweet sanoi seuraten CJ: n perässä. Lance hoippui heti heidän takanaan aivan kuin joku mielisairaalan potilas. Kukaan ei lähtenyt seuraamaan heitä - Ian Mitchell kyllä vilkaisi heidän suuntaansa, mutta ei sanonut mitään, ja uppoutui pian taas sotimiseen.

Kun he olivat päässeet jonkin matkaa eteenpäin, he näkivät, kuinka joku tankki kulki parin korttelin päässä. CJ oli nähnyt sellaisen tässä sodassa ennenkin, mutta entistä kovemmin se järkytti häntä. Tankki oli valtava ja urbaaninvärinen, ja sen valtava tykki ei näyttänyt sellaiselta, jonka osumasta selvittäisiin turhan helposti. Se ei kuitenkaan kääntynyt heitä kohti, mutta Lance näytti vain panikoivan aina enemmän. Tankki kulki kyllä heistä poispäin, mutta Sweet piti etäisyyttä mahdollisen ansan varalta. CJ otti pari askelta rauhassa eteenpäin, mutta sitten kuului jonkinlaista hävittäjän ääntä ja hän pysähtyi nopeasti. Taivaalla heidän yläpuolellaan tosiaan lenteli nähtävästi Forelleille kuuluva lentokone, joka näytti aluksi olevan vain ylilennolla, mutta siitä putosi jotain erään pilvenpiirtäjän katolle. CJ pelkäsi pahinta jo ennen kuin se toteutui, ja mikä pahinta, se jokin oli aika suuri. Se ei ollut onneksi mikään ydinpommi, mutta jotain todella järeää, varmaan C4: lla vuorattu ohjus, joka räjähti oitis osuessaan taloon. Pamaus ei aivan vastannut vanhan Liberty Cityn ydinpommia, mutta yhtä kaikki se oli sen verran suuri, että rakennus alkoi tasaisesti sortua yläosasta alkaen maan tasalle savun levitessä pitkin ympäristöä. CJ, Sweet ja Lance ojensivat kätensä kasvojensa suojaksi, jottei savu päätyisi ainakaan heidän henkitorviinsa. Muutamat muut, jotka olivat ottaneet sen kadun taistelutantereekseen, katsoivat kauhusta jäykistyneinä talon kaatumista. Lance näytti ensin siltä kuin hän kuolisi harvinaisen ilkeään tunteeseen, mutta Sweet murahti hänelle vain kiukkuisesti räjähdyksen päästämien äänien seassa: "Se ei ollut GetaLife!" Tosiasia ei vain Lancea rauhoittanut, olkoonkin että CJ osoitti oikeaa kohderakennusta. "Mitä jos ne tiputtaa toisen pommin sinne, missä Vic on? MINÄ EN KESTÄ TÄMMÖSTÄ SOTAA, KUNPA OLISIN JÄÄNYT KOTIIN!" Lance oli hermostuneempi kuin pitkään aikaan. Hänellä ei ollut kyllä kauheasti kokemusta tämäntapaisesta sotimisesta, ja hermoromahdus tuntui olevan hämmästyttävän lähellä. Kun talo oli lopullisesti kaatunut ja sen irtonaisia paloja lojui siellä täällä, CJ lähti kävelemään päättäväinen ilme kasvoillaan kohti GetaLifea. "Jos nyt on ihan pakko, niin mentiin sitten! Kuka tietää, ehkä löydetään joku hengissä." Sanat eivät kyllä tehneet Lanceen vaikutusta, mutta kaikesta huolimatta hän lähti kävelemään Johnsonien perässä murjottaen ja mutisten kaikkea sotainhoon liittyvää. Hänen militarisminsa oli kertaheitolla huvennut, kun hän tajusi, millaisia menetyksiä saattaisi kärsiä.

Jossain pidemmän matkan päässä, Empire State Buildingin lähistöllä, seisoskeli nuorehko, melko rauhoittavan näköinen, vaikkakin arpeutunut Daniel Deadguy, jolla oli suussa savuke ja kädessä MP5, tosin lähinnä itsepuolustusta varten. Toisin kuin Dimitrin ja McLaggenin tapauksessa, hänen mielialansa sodasta oli alkanut keikkua rajummalla kädellä. Oliko tämä sittenkään hänen juttunsa? Hän ei edes taistellut, seisoi vain siinä samassa kohdassa ja nojasi seinään. Normaalisti hän olisi näyttänyt vain tavalliselta katupummilta, jos hän ei olisi ollut niin tunnettu, mutta näin ei ollut. Hän mietiskeli ahnaasti. Joey McLaggen oli parhaillaan suunnannut GetaLifeen varmasti tavoitteenaan saada Adriano Mendez ja kaikki muut sisällä olevat Forellien vastustajat hengiltä. Sinne hän ei ollut menossa, sillä hänen teki kummasti mieli tappaa McLaggen yksinomaan tämän ylimaallisen julmuuden vuoksi. Danielin mielestä sota ei alkanut tavalla, joka olisi häntä miellyttänyt. Angel Cougar oli ammuttu kymmenien poliisien edessä, ja syypää herätti hänessä hämmästyttävää vihaa. Niin asiat olivat tosin olleet lähes aina. Hän ei ollut koskaan pitänyt McLaggenista, Vincentistä, Dirkistä, Keithistä eikä Will Smithistä, joka tosin heitti ennenaikaisesti henkensä Aldrin Johnsonin pistettyä ranttaliksi elämänsä viimeisenä tekona. Danielin harmiksi Johnsonin suku oli mennyt siinä hätäkässä kuitenkin palasiksi, ja hänestä tuntui siinä samalla, että kauna CJ: tä kohtaan oli laantumassa. Hän ei tiennyt, miten ajatella. Dimitri oli liian vaarallinen, jotta tälle olisi voinut sanoa "ei", ja varmasti CJ: llä oli mielessään paljon huonoja asioita, joita Daniel oli ajan saatossa tehnyt. Ruumiita ei kuitenkaan ollut syntynyt hänen takiaan ainakaan käytännössä. Gary oli kyllä houkuteltu Deadguy Estateen yhdessä CJ: n kanssa, mutta hänkin olisi voinut selvitä, jos Vincent ei olisi niin äkkiarvaamatta syöksynyt paikalle. Aina vaikeuksien ilmetessä Daniel oli turvautunut siihen, että hän pyrki vain käsittämään, mitä Aldrin olisi siinä tilanteessa tehnyt. Ainakin nyt oli viisainta ainakin leikkiä Dimitrin kanssa vähän aikaa, mutta tähän asiat eivät ainakaan jäisi. Hänen mielensä perukoilla käväisi sekin onnellinen mahdollisuus, että Ian antaisi hänelle anteeksi, ja niin myös CJ, ja sen jälkeen heistä tulisi samanlainen kolmikko kuin kouluaikoina, paitsi Aldrin vain olisi korvattu...Daniel ravisteli itsensä takaisin nykymaailmaan. Hän kohotti päänsä ylös ja näki, kuinka puiston suunnalta liihotti navakan tuulen mukana pieniä, punaisia hiukkasia häntä kohti. Ne eivät ainakaan olleet mitään puista tulevaa, vaan näyttivät enemmänkin vereltä. Muutama laskeutui hänen käsivarrelleen ja niitä hän tuijotti vähän aikaa arvellen, että joku oli ehkä kärsinyt vähän tukalamman tilanteen kuin useimmat muut, jotka oli vain yksinkertaisesti ammuttu pistoolilla tai muulla sellaisella. Pian punaiset hiukkaset lähtivät taas lentoon ja Daniel tiesi valintansa. Hän alkoi kävellä katua eteenpäin.

To Be Continued.

Niko You're Always My Best Cousin!

(Huomautus! Tämä tarina koskee tilannetta, jolloinka Kate McReary kuoli!)
Liberty Cityn rankka sadepäivä masennutti Alconquinissa asuvaa Niko Bellicia, sillä oli kulunut vasta pari kuukautta siitä, kun hän oli saapunut Amerikkaan, ja kokenut lähes kaiken.. Niko mietti erittäin syvällisiä asioita Beretta ikkunan viereisellä pöydällä, ja sai yllättävän soiton Romanilta: "Terve serkku! Minä tässä Roman. Olisi vähän asiaa. Nähtäisiinkö siinä Bohanin Burger Kingillä?" Niko kummiskin huomasi, että Roman vaikutti erittäin hätääntyneeltä. "Selvä." Mumisi Niko ja lähti kävelemään kohti Bernien antamaa Infernusta. Nikolla kesti erittäin kauan avata ovi, ja käynnistää auto.

Niko körötteli siltaa pitkin, ja huomasi Bohanin liittymän kohdalla, että Roman oli soittanut jo kolme kertaa, ja vielä neljän minuutin sisään. Nikolla alkoi ajatus harhailla, ja hän painoi kaasua vähän liian aggressiivisesti, ja oli aiheuttaa kolarin.

Bohanissa Niko tuli Burger Kingille, ja huomasi lähes heti hänen ylipainoisen, työasuunsa pukeutuneen serkkunsa syömässä hampurilaista. Niko käveli sisälle, ja heti kuuli huudon: "Niko! Mitä lempiserkkuni! Tules tänne." Niko istahti Romania vastapäätä, ja antoi katseensa mennä ulos. "Otappas hampurilainen! Ostin sinullekkin!" Roman mussutti. "Paastoan" Niko vastasi poissaolevana. "Ei sitten. Jaksat edelleen tuota ortodoksia. Muuten näytät vähän ankealta. Mikäs hätänä?" Nikolla meni tovi vastata: "Kaikki..." "Aaa ymmärrän.." Vastasi Roman ja alkoi vedellä ranskalaisia suuhunsa, minkä kerkesi. "Mikäs oli kutsun syy?" Niko vastasi hiljaisen hetken jälkeen. Näytti hetken siltä, että Romanilla olisi jäänyt parikin ranskalaista kurkkuun. "Ei mikään. Halusin vai viettää serkun kanssa aikaa." Vastasi Roman hermostuneena, ja rapsutti takaraivoa. Niko nousikin, jo pöydästä. "Hei, hei, hei! Okei okei kerron!" Roman vastasi hätääntyneenä. "Mutta ei täällä" ja osoitti sormella Nikon Infernusta.

Bellicin pojat istahtivat Nikon autoon, ja Niko odotti Romanin ongelmaa. "Niin mikä on?" Niko vastasi pidellen raivopurkausta. "Noh. Tiedäthän että olemme hyviä yst.." Niko keskeytti: "Mene asiaan!" Roman nakersi sormiaan ja näperteli Nikon kojelautaa. "Noh pelasin uhkapelejä jälleen paikallisessa hörhölässä, ja löin meidän talosta vetoa!" "Mitä!? Oletko hullu?" Niko räjähti vihdoinkin. "Eijei minulla oli ässäpari, eikös olekkin hyvä lähteä sillä pelaamaan?" Roman yritti hellyytellä Nikoa. Niko nappasi Romania kauluksesta kiinni, ja kysyi: "Missä meidän talon omistaja on?" Roman vastasi hyvin pikaisesti: "Hän, hän on..." Pian Roman älysi tilanteen. "Et kyllä mene vaatimaan taloa takaisin!" Niko vain katsoi eteenäin odottaen vastausta. "Hyvä on. Hänen olinpaikkanaan on nykyään Bart Street." Huikaisi Roman. Meni hetki. "Tuletko mukaan?" Niko kysyi tyhjyyden keskeltä. "Minäkö? Ehen taatusti tule. Kaveri tuntee jo entisestään, ja luulee, että itkin sinulle." Niko hymähti: "Niinhän sinä tavallaan teit." Roman meni ulos autosta ja potkaisi tölkkiä kadulla, ja hyppäsi takaisin. "Beretta on hanskalokerossa." Niko sanoi jälleen pimeydestä. Roman nappasi aseen, ja he lähtivät sateiseen pimeyteen kohti Brokeria, ja Bart Streetiä.

Niko muisti hyvin tämän alueen. Hän oli asunut sen lähellä, kun muutti Liberty Cityyn, ja muisti, kuinka aurinko paistoi junaraiteiden rakosista. Hiljaisuuden rikkoi Romanin hermostunut hyräily.

Hyvin pian Bart Streetilla Roman sanoi hermoissaan: "Pysähdy, tuossa se talo on." Niko nousi autosta ja laittoi aseen povitaskuun. Hän alkoi kävellä kohti ovea, ja Roman kömpelöi perässä.

Kun Niko lopulta oli kävelly 12:en kerrokseen hän koputti oveen, josta kuului sisältä bassojen pauke. Oven tuli avaamaan laihahko matala ääninen, valkoisiin sonnustautunut mies: "Mitäs teille?" Niko katsoi hetken miestä ja vastasi kylmästi: "Asunnon omistajan." Mies ällistyi ja alkoi soittaa suutaan: "Hei ei täst mennä. Yritäppä ohittaa mut.." Kaveri oli seinässä veret nenässä. Roman hiippaili ohi, ja yritti pysyä Nikon perässä, mutta jähmettyi eteiseen.

Olohuoneessa Niko meni Teddy O'n luokse. "Mitäs sä haluat kalkkinaama?" Niko katsoi hetken ja sanoi: "Haluaisin tloni takaisin, kiitos." Teddy O vain naurahti. "Ampukaas tää äijä, en jaksa sitä." Mutta Niko oli nopeampi, ja kaverit makasivat jo maassa. Teedy hätääntyi, mutta esitti tyyntä: "Vaikuttavaa, mut et kyl mua voita." Niko katsoi, kun Teddy nappasi puukon taskuta, mutta Niko väänsikin jo Teddyn kättä. Teddy kaatui maah nranne vääntyneenä, ja puukko lattialla. "Niin olisko se talo vielä takaisin saatavilla?" Teddy oli aivan shokeeraantunut: "Tuolla lipastolla." Teddy osoitti pientä lipasto ovensuulla. Niko lähti kävelemään kohti lipastoa, mutta Teddy alkoi tähtäämään kuolleen kaverinsa aseella Nikoa, mutta Niko jo kääntyi, ja ampui Teddyä käteen, nappasi avaimet, ja lähti kävelemään avaimet kourassa. Roman kömpelöi taas Nikon perässä, ja Teddy näki: "Mitä v*ttua Roman?" Roman lähtikin aika ripeästi, vaikka hänellä olikin aika kömpelöt jalat.

Autossa Niko mietti taas hetken, ja rikko nyt itse hiljaisuuden: "Ajatella. Monennetkohan amerikkalaiset oikein tapoin?" Roman vain kohautti olkiaan, ja Niko lähti ajamaan kohti Alconquinia.

Lainaus:05.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 3 - High-End Killing Spree

Aika tasalaatuinen tarina sinulta. Mitään selkeästi huonoa ei löydy, mutta mielenkiintoa vielä enempi herättävään jälkeen olisi mahiksia.

Kerrontatapa sopivan mutkitteleva ja mielekäs, että se onkin miltei täydellisessä kuosissa. Juonipuoli vähän harmaahkoa, mutta piristyy koko ajan. Kun vielä pituuskin on kohdillaan, ainoaksi haittapuoleksi löydän tämmöisen lievähkön taisteluilluusion syntymisen puutteen. Mistä johtunee, sitä en ala sen kummemmin analysoimaan tässä.

+ Kerrontapuoli täyteläisesti hanskassa.

- Lievä "suuren sodan" tunnelman puute.

9-

Ege94: Niko You're Always My Best Cousin!

Mainio homma, taas uusi kirjoittaja. Tällä aiheellahan taitaa mennä paremmin kuin koskaan. :)

Tässäpä meillä taas yksi parhaiten tehdyistä aloitustarinoista koskaan. Kaikki toimii liki loistavasti, mitä nyt lyhyehkö tokkiisa on ja vähän turhan liian sisällötön. Kumminkin kerronta kaikilta osin esimerkillisen toimivaa tavaraa ja juoni pelaa.

Jatka, jatka! Joku muukin kuin Carbonox voisi arvostella oman tarinani!

+ Kaikilta osin loistava esimerkki täydellisen menevästä aloitustarinasta.
+ Hauska, pelin hengen tavoittava fiilis.

- Lyhyt.

8-

Tuon tekemisessä ei mennyt kauaa, koska en edes käyttänyt wordia.