Lainaus:05.11.2008 Ege94 kirjoitti:
Niko You're Always My Best Cousin!

Juuh, eilen jo luin, mutta vasta nyt ehdin arvostella. Hyvä aloitustarina, eipä tässä heti aluksi muuta keksi. Erisnimet on kyllä aika kovassa käytössä ja sitä "hän"-sanaa voisi käyttää enempi ja lyhytkin on, mutta omalla tyylillään hauska stoori, jota lukee ilokseen. Etpä vaikuta miltään turhan lahjattomalta kaverilta. :]

+ Hauska ja toimiva tarina
+ Parempi kuin vaikka kuinka monen muun aloitusstoorit

- Erisnimiä toistetaan paljon
- Lyhyt

8 -

Juu että jatka ihmeessä, ja sillon kun nuo ongelmat on tiessään, niin mitäs sitten...hmmhmm. :)

-

Pitäis saada inspiraatio, nin lähtis kulkee.

Lainaus:31.10.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Gone With the Wind - Osa 2

CJ, Sweet ja Cesar olivat tulleet Los Santosista kaupunkiin, johon oli sinä päivänä harvinaisen vähän lentokoneyhteyksiä, ja yksinomaan sen vuoksi, että viimeinen pisara oli tullut ja suursota alkanut. Se oli ainakin voimakkuudellaan verrattavissa mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan, vaikka sitä käytiinkin yksinomaan Algonquinin alueella. Poliisit olivat näemmä yhä säilyttäneet puoleettomuutensa ja tulittivat jokaista, joka uskalsi käydä heidän päälleen, ja siksi monet olivat päättäneet suosiolla auttaa heitä raivaamaan tietä vihollislinjojen läpi. Joka kadulla tuntui tapahtuvan jotain jatkuvasti, ja siviilit alkoivat pikkuhiljaa kaikota Liberty Cityn kaduilta. Koska lennot kaupungista olivat jo loppuunmyydyt, joutuivat Brucie ja muutamat muut helikopterinomistajat lennättämään ihmisiä poispäin alueelta. Jotkut olivat kyllä tarttuneet aseeseen, mutta taidottomuus oli harmittavasti se, mikä tuppasi koitumaan kohtaloksi. CJ kuunteli radiosta, kuinka poliisit luettelivat kaikkien niiden nimiä, jotka haluttiin joko elävinä tai kuolleina. Koska palkkiolla ei ollut mitään eroa statukseen nähden, hän tiesi tarkalleen valintansa. Hän tappaisi jokaisen, joka yrittäisi hänet itsensä tappaa, eikä kyselisi mitään ennen aseen laukeamista. Taksikuski ajoi hänet aivan Algonquinin laitamille, kunnes mutisi jotain päätepysäkistä ja näytti siltä, että haluaisi kaikota Liberty Cityn keskimmäiseltä saarelta mahdollisimman nopeasti. Sweet ja Cesar näyttivät pettyneiltä, mutta sekin vaihtui säikähdykseksi, kun sillan tukivarteen osui ohjus ja se huojui pelottavalla tavalla. CJ kirkaisi, veti aseensa nopeasti taksin penkiltä ja lähti juoksemaan lähemmäs sotatanteretta tietoisena siitä, ettei hän ainakaan antaisi itsensä potkaista tyhjää ennen kunnollisen toiminnan alkamista. Suurta hätää ei sentään ollut, sillä mitään uutta tavaraa ei tullut miltään suunnalta. Heti hänen päästyään maankamaralle hän kohotti vaistomaisesti aseensa ja kääntyili joka suuntaan, mutta ei nähnyt ainakaan kaduilla ketään. Sen sijaan läheisen kerrostalon ikkunasta mulkoili Forelli, joka karjaisi jotain kiroamiselta kuulostavaa ja katosi näkyvistä ennen kuin ehti ottaa osumaa. CJ turhautui vähän, mutta jotenkin hän arvasi, että toimintaa oli aivan likellä, ainakin laukauksista päätellen. Hänen käveltyään pari askelta Sweet ja Cesar tiukasti kannoillaan kuului kuitenkin uusi ohjuksen ääni, ja hän syöksyi äkisti eteenpäin kuullen, kuinka se toinenkin osui sillan tukivarteen ja huojuminen voimistui pelottavasti. He olivat sentään jo turvallisessa paikassa, mutta sillan räjähdys saattaisi pahimmassa tapauksessa viedä heidät mukanaan, jos he olisivat turhan lähellä.

"Hajaannutaanko?" CJ kysyi, vaikka häntä arveluttikin ajatus siitä melkein heti. Tie haarautui edessä useampaan suuntaan, ja ainakin edessäpäin näytti olevan autojen muodostama tiesulku ja sen takana tulittavia miehiä. Sweet nyökkäsi ja lähti itse tiesulkua kohti. Cesar kulki oikealle, missä ei näkynyt ketään ainakaan vielä, mutta pian varmasti olisi. CJ: lle jäi siis vasemmalle johtava tie, mutta ainakin hän huojentui nähdessään tutunnäköisiä ihmisiä siellä. Kuinka ollakaan, Diablon veljekset olivat löytäneet sopivan paikan tulittaa useampaan kuin yhteen suuntaan, ja lähellä oli Forelli Exsess, jonka etulasi oli veren tahrima ja jonka vieressä lojui jotain maksan näköistä. CJ yritti varoa, ettei herättäisi mitään turhaa huomiota, ja tervehti vain äänekkäästi ja ystävällisen kuuloisesti. Devil kääntyi kyllä vainoharhaisen näköisenä nopeasti toisinpäin ase ojossa, mutta laski sen yhtä nopeasti kuin oli kohottanutkin nähdessään CJ: n. "Kas vain, nähdään pitkästä aikaa!" hän myhäili. "Meillä onkin täällä jo kunnolla hupia...ainakin toistaseks musta tuntuu siltä, että hyviä pahiksia ei oo vielä varattu ainoatakaan, ne kaikki tungettelee vielä täällä jossain! Siinä mielessä sulla on tuuria." Derek hymähti veljensä jutulle ja CJ tunsi olonsa huojentuneeksi. Samalla hetkellä läheisen talon ovesta ryntäsi ulos toinen tummaihoinen mies, joka kiinnitti sekä CJ: n että Diablojen huomion, mutta ei hänkään ollut ilkimys, vaan tuttu ja turvallinen Vic Vance. Hänellä oli käsissään AK-47 ja hän oli näemmä käynyt koluamassa vihollisia. Voitonriemuinen ilme ei kuitenkaan hänen kasvoilleen ollut levinnyt, vaan pikemminkin hiukan hätääntynyt, eikä hänelle jäänyt aikaa tervehtiä CJ: tä, vaikkeivat he olleet nähneet aikoihin. Edessäpäin levisi valtava savupilvi pitkin katuja, ja se teki näkyvyyden hämmästyttävän heikoksi. Devil kröhäisi ja yritti saada jotain tolkkua ympäriinsä liikkuvista vihollisista, kun hän liikkui eteenpäin. "Oletko nähnyt Adrianoa?" Vic kysyi Derekiltä, joka pysyi tiiviisti Forelli Exsessin takana ja tarkkaili suuntaan jos toiseen. "Meni tyhjentään GetaLifea Forelleista, sen jälkeen en ole nähnyt!" hän murahti ja räiskäytti pari luotia päällekäyviin vihollisiin. CJ yritti luoda rauhoittavan katseen Viciin, mutta tämä oli jo kadonnut savuun Devilin perään. Derek päästi pienen "Tsk"-äänteen ja nousi auton takaa vilkuillen ympärilleen. CJ ei nähnyt kenenkään lähestyvän ainakaan vielä.

"Ota tämä." Derek murahti ja työnsi hänen kouraansa radiopuhelimen, joka rätisi lievästi, mutta näytti ihan hyvin toimivalta. Hän tuijotti sitä vähän aikaa, kunnes viimein tajusi, että sitä pystyi käyttämäänkin, ja kun Derek kyyristyi taas auton taakse ja kurkisteli savun sekaan, CJ painoi nappia ja puhui siihen. Rätinän säestämänä hän sai suustaan ulos: "Miten siellä sujuu?" Häntä hölmistytti kyllä toisesta päästä kuuluva nopea ja omituisaksenttinen ääni, jonka hän tiesi kuuluvan Little Jacobille, mutta hän ei ollut tottunut moiseen puheeseen. "Ihan hyvin meillä, paitsi että Forellit on sulkeneet koko hemmetin Middle Parkin yläosan! Tämä ei kauaa tule sujumaan...ai mitä? CJ: lle mää puhun..." Tuli lyhyt tauko, jonka aikana radiopuhelin vain rätisi kovaäänisesti ja Derek painautui maata vasten jonkun lähestyessä kummastuneena aluetta. Ennen kuin CJ: tä ehdittiin nähdä, Derek nosti asetta auton etuoven ikkunalle, otti hyvän sihdin ja ampui kahden lasin läpi Forellia otsaan, johon pärskähti verinen aukko ja vihollinen kuoli siihen paikkaan samalla kun tapahtumaa aitiopaikalta ihastellut CJ kuuli toisesta päästä vähän rauhoittavamman ja selvemmän äänen – Diana Deadguy. "Vasta nyt sää tulit? No hyvä aika! Missä oot?" CJ painautui alaspäin Derekin heitettyä kranaatin keskelle savusumua ja huoahdettuaan sanoi hätäpäisesti ehkä vähän liiankin kovaa: "Jossain täällä lähellä...GetaLifea Derek Diablon kanssa räjäyttelemässä Forelleja pois alta! Sä oot keskuspuistolla?" Derek syöksyi auton takaa ja hiippaili erään vihollisen taakse tämän huomaamatta savun tiheytyessä entisestään. Jossain täytyi olla jonkinlainen pommi, joka truuttasi ilmaan aina vain lisää ja lisää. Dianan vastattua myönteisesti CJ perääntyi auton läheltä ja alkoi juosta pohjoiseen päin, sinne mihin Cesarkin oli hetki sitten häippäissyt. "Tulossa ollaan - pärjäätkö, Derek?" hän huikkasi tajuttuaan, että tätäkin kohtaa puolusti nyt vain yksi henkilö. Vastaus oli kyllä epävarma, kun Derek epäröi melkoisen paljon. "En oikein tiedä, kun selkävaivojakin esiintyy aika hitosti! Täytyy kyllä sanoa, että sitä jäi enemmän vanhaan Libertyyn ku mitä mulla on nyt..." Ajatus siitä kuulosti ainakin sen verran kuvottavalta, että CJ ei ainakaan suosiolla ottanut askeltakaan lähemmäs. "Parit kaverit tänne, tää kadunkulma jää aika vähälle vartiolle jos lähden sinnepäin!" hän murahti radiopuhelimeen ja säntäsi juoksuun kohti pohjoista taisteluhelikoptereiden liitäessä yli.

Hän oli päässyt vain vähän matkan päähän, kun jossain jättimegafonissa, joka oli tarkoitettu mainosten levittelyyn kaupungilla, kantautui jatkuvasti itseään toisteleva huuto: "Matthew Lind ei pidä kapinoinnista, antautukaa!" Hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, sillä se oli kuitenkin vain megafoni, ei silmittömästi singolla kohti räiskivä, hulluksi tullut Forelli. Häntä tosin hiukan huolestutti, koska Cesaria ei vieläkään näkynyt, vaikka tämä saattoikin aivan mainiosti olla turvassa jossain pidemmällä, mutta sitten oli vielä Adriano Mendez, joka oli Diablojen mukaan mennyt GetaLifeen koluamaan Forelleja, ja Vic oli sännännyt perään. Oliko tämä kenties jonkinlainen ansa? Mitä jos molemmat olivat ehtineet kuolla taistelun tuoksinassa, ja oliko Devilkin joutunut siihen tilanteeseen mukaan? Jossain etäämmällä, parin korttelin päässä, hän näki suurikokoisen tankin kulkevan pitkin katua vaarallisen näköinen tykki osoittaen suoraan eteenpäin. Yläpuolelta lenteli taas helikopteri, mutta tällä kertaa siinä ei ollutkaan mitään tykkejä, vaan uusi jättimegafoni. "ANTAUTUKAA, NIIN MATTHEW LIND JÄTTÄÄ TEIDÄT HENKIIN!" kuului joka puolelle kaupungin katuja kaikuva ääni, jonka aggressiivisuudesta päätellen Forellien kärsivällisyys oli alkanut loppua. CJ itse kuitenkin arvosti ystäviensä sinnikkyyttä tiukankin paikan tullen. Muidenkaan kohtaloista hän ei tosin ollut yhtään sen varmempi kuin niiden, jotka olivat ainakin olleet hengissä siinä vaiheessa, kun hän oli radiopuhelimeen puhunut. Oli tosin vain yksi henkilö, jonka hän halusi sellaisessa jamassa nähdä, ja niinpä hän kaivoi radiopuhelimen taskunsa pohjalta uudestaan esille, painoi nappia ja huusi: "Onko Pegorino jo siellä?" Sanat kuulostivat melko tyhjiltä ja mitäänsanomattomilta, kun hän juoksi autioitunutta Star Junctionin katua eteenpäin pelon virratessa suonissa. Jos Pegorinokin olisi jo kuollut niin kuin Salvatore, hän ei antaisi itselleen koskaan anteeksi ja ymmärtäisi, että oli viimeistään siinä vaiheessa huono alainen, kun jättäisi pomonsa pulaan sillä tavalla...mutta ainakaan pelätä ei tarvinnut, kun tällä kertaa Gerry murahti: "On se tuolla ylämäen huipulla ammuskelemassa ja hyvin pärjäilee. Ainut huono juttu tässä vaiheessa on se, että Packie otti pikkusen osumaa, mutta sitä hoidellaan parhaillaan ja sen pitäis olla taistelukunnossa ihan kohta." Ääni ei ollut rauhoittava, mutta CJ: n mieliala sentään kääntyi nousuun siitäkin huolimatta, että laukaukset voimistuivat hänen juostessaan lähemmäs. Kun hän kääntyi kadunkulmasta, hän näki edessään hämmästyttävän näyn, joka oli viimeksi ehkä tullut tutuksi satamasodassa vanhassa Liberty Cityssä.

Hän näki joka puolella sekä ystäviä että vihollisia, jotka tulittivat toisiaan kohti silmittömällä raivolla, ja jotkut olivat yltyneet nyrkkitappeluihin aseiden maatessa käyttämättöminä maassa. Ystäviä ei ollut vaikea tunnistaa, ja melkein kaikkialla, minne silmä ylettyi, tapahtui jotain. Hän itse oli turvassa parkkeerattujen pakettiautojen takana ja tyytyi tirkistelemään. Siinä missä toisella suunnalla olivat Gerry ja Derrick kaatamassa porukkaa näyttävällä temmolla, toisella olivat puolestaan Sweet, Pegorino ja Roman, joilla kullakin oli oma vastustajansa nyrkkitappelussa - vasemmalta oikealle Andrei, Franco ja Jeff, ja kukin paremman puolen tappelijoista tunsi omanlaistaan vihaa vastustajiaan kohtaan. CJ ponnahti pakettiauton konepellin yli ja säntäsi keskelle taistoa. Little Jacob oli vasemmalla puolella suojautuneena bussipysäkille ja piti sitä tehokkaana tukikohtana, koska kaikki sisään yrittäneet saivat saman tien luodeista ennen toivoakaan osumismahdollisuuksista. Alueelle ryntäsi eri suunnista aina vain lisää väkeä, ja CJ näki Playboy X: n ja Dwayne Forgen säntäävän eräälle kujalle Jacobin bussipysäkin läheisyydessä, kun toisaalta juoksi hänen vain kerran tapaamansa ja hitusen vainoharhainen Elizabeta Torres, joka oli nähtävästi päässyt pakoon siinä vankilakahakassa, aivan kuten Devilkin oli maininnut. Samalla huolestuneisuus hiipi taas pelottavana hänen mieleensä, kun hän ajatteli Deviliä, Adrianoa ja Viciä, jotka olivat siellä jossain, mutta elävinä vai kuolleina, siinä vasta ongelma. Se, jonka hän halusi löytää ystävällisissä aikeissa, kuitenkin näkyi vähän matkan päässä. Niko Bellic oli kyyryssä Middle Parkin aidan takana ase koholla. CJ säntäsi siihen suuntaan ja piti käsiään ylhäällä kaiken varalta, mutta sitäkään ei olisi tarvittu, sillä Niko tunnisti hänet nopeasti, kun hän syöksyi suojan taakse. "Teillä tiukkaa?" hän kysyi ja näki jonkun makaavan maassa Nikon vieressä sekä muutaman muun, joista yksi oli ainakin Cesar (hänen suureksi helpotuksekseen) ruumiin ympärillä. Henkilö ei ainakaan ollut kuollut, mikä oli onnellinen juttu. CJ ei keksinyt mitään sanottavaa ja Niko näytti siltä, että hänellä puolestaan oli paljon sanomista, mutta mitään ei suusta päässyt. Kun CJ taas kohotti katseensa, hän näki, kuinka Franco ja Pegorino yhä taistelivat riehakkaasti, kunnes jälkimmäinen kaatui rajun potkun voimasta taaksepäin kasvot kauhun täyttäminä. Kuollut Pegorino ei ollut, mutta kohta olisi, sillä Franco kohotti jo aseensa, ja kauhusta melkein lamaantunut CJ syöksyi aidan yli...

Hän ei ainakaan antaisi Francon tuolla tavalla hyökätä Pegorinon kimppuun, sen verran hän asioista ymmärsi. Samalla kun Roman löi alakoukulla Jeffiä leukaan, CJ syöksyi pelon ja vihan rajamailla eteenpäin. Franco kohotti katseensa hämmästyksissään, mutta ei ehtinyt tehdä mitään, kun Pegorino tarttui hänen aseeseensa maasta käsin ja käänsi sen toisinpäin yrittäen vetää sen itselleen. CJ sattui väliin ja potkaisi Francoa käteen, jonka jälkeen hän hyppäsi tappelijoiden yli ja kierähti nopeasti pystyyn. Pegorino piti nyt asetta koholla Francoa kohti ja asetelmat olivat muuttuneet. "Mitäs meillä tässä?" CJ kysyi halveksuvasti. "Sinä ja Andrei, te kaksi kelvotonta, saitte ihan hyvän yrityksen aikaan, mutta teidän harmiksenne minä olin nähtävästi saanut sen aikaan, että eräs moottorisahalla varustautunut mies saapui paikalle. Ihmettelen tosin sitä, että miten te pääsitte sieltä pois kuolematta shokkiin? Ainakin Giorgio sai mitä ansaitsi..." Hän hymähti ja loi merkitsevän katseen Pegorinoon tietäen, että halusi juuri tätä. Franco kiroili itsekseen pari sekuntia eikä kyennyt pakenemaan, ja sen jälkeen hän ottikin jo luoteja vastaan rajulla kädellä, kun Pegorino upotti niitä häneen samalla tavalla kuin Vincentiin. Samalla kun Franco Forelli kaatui polvistumisasennosta makuulle, CJ ymmärsi, että nyt viimein kaikki kolme Forellin veljestä olivat kuolleet ja se varmasti vaikuttaisi jengin motiiviin, sillä kaiken järjen mukaan Dimitri ja Matthew ottaisivat nytkin komennon haltuunsa, ja he eivät olleet jengin johtajasuvun alkuperäisiä jäseniä, mikä takuulla herätti Forelleissa närää. CJ kehui Pegorinon tappoa (lähinnä ehkä mielistelläkseen) ja kulki taas ohi. Hän tosin näki syrjäsilmällä, kuinka Gerry ja Derrick, jotka olivat äsken niittäneet porukkaa maan rakoon, olivat nyt Nikon luona. "Arvaappas mitä? Me, aivan oikein, ME löydettiin jotain kivaa!" Derrick hihkaisi innostuneesti. Niko ei ollut aivan varma, sillä yleensä McRearyt eivät olleet löytäneet mitään erityisen mielenkiintoista, ainoastaan heitä itseään kiinnostavia juttuja. "Ei nyt, me ollaan sodassa!" hän äyskähti, mutta sai vastaukseksi vain sen, että Gerry ja Derrick raahasivat häntä eteenpäin Middle Parkin puiden seassa. "Nyt me löydettiin jotain sellaista, joka liittyy sotaan ja kiinnostaa sua! Pitää mennä äkkiä, että ehditään ennen kusipää-Francista." Gerry sinkautti ja Derrick naurahti taustalla. "Aivan, Francis...maltan tuskin odottaa, että saan sen kusipään hakattua. Menee vaan ampumaan mua sillon ku Bulgarin piti aluetta vallassaan - KUKA HÄN LUULEE OLEVANSA?" Hän ehti vähän kiihtyä, kunnes ajatteli taas löytämäänsä asiaa ja väänsi kasvonsa virneeseen.

Muutamat lähellä olleet kiinnostuivat kuulemastaan, muiden muassa myös CJ, joka kiipesi aidan toiselle puolelle jännittyneenä. Hän ei tosin voinut olla vilkaisematta maassa makaavaan Packiehen, jonka suusta valui verta ja vuotoa oli vaikea tyrehdyttää. "Nyt riittää!" Cesar äyskähti vähän ajan päästä. "Lance - Diana - mä pystyn ehkä hoitaan hänet kuntoon paremmin, jos ette olis koko aika tiellä! Menkää vaikka kattoon, mitä Niko ja McRearyt on menossa tekeen!" Hän itse vaikutti kyllä harjoitelleen kummasti ensiapua sen jälkeen, kun Kendl oli unohtumattomasti ottanut osumaa Danielin aseesta ja Cesar ja Sweet olivat olleet toivottomia lääkäreitä. CJ jopa hiukan hymähti, vaikkei tilanteessa ollutkaan silloin mitään naurettavaa. Hän tulitti Middle Parkin pohjoispuolella olevalle kadulle ja pysyi kyyryssä, kun Lance hiipi hänen ohitseen ja tähyili puistoa vihollisten varalta. CJ itse ei lopettanut jatkuvaa saman liikkeen toistamista aidan takana, ei ainakaan niin kauan kuin hänen nimensä mainittiin hiljaa jossain taaempana. Samalla kun Ian Mitchell teki näyttävän slaidin syöksyessään paikalle Patriotilla täynnä Pegorinon miehiä ja Romanin ja Jeffin kaksintaistelu kiihtyi, hän kääntyi vähän väsyneenä ja tiesi kyllä, että se oli Diana, mutta nyt CJ ei vain oikein ehtinyt keskustella mistään, hän halusi tappaa vihollisia. Sweet näytti siltä kuin olisi pyytänyt saada auttaa Cesaria, mutta sai vastaukseksi vain kädenheilautuksen, joka tarkoitti "Pois!" ja hän käveli pettyneenä sinnepäin, missä CJ oli. "Noh, mä vaan ajattelin, että..." Diana aloitti, mutta sen jälkeen Sweet jo veti CJ: n mukanaan eteenpäin murahtaen: "Ei nyt!" ja ampui kohti Forelleja, jotka väijyivät jossain puskassa. Laukaukset säikyttivät nämä aivan täysin, ja silloin kun yksi toisensa jälkeen kaatui pitkin puistoa tehokkaiden osumien myötä, Sweet mutisi: "Tässä se näkyy, mitä keskittymättömyys teettää! Nuo olis voinu ampua sua koska vaan!" hän murisi kiukkuisesti. Hän ei vain ihan ehtinyt kulkea kovinkaan pitkälle, kun edessä olevan puun takaa syöksyi mies, jota vastaan Sweet oli hetki sitten tapellut, mutta joka näemmä oli ottanut hatkat vähäksi aikaa - Andrei. Hän oli taas vastakkain Johnsonin veljeksien kanssa, mutta tällä kertaa tilanne oli vähän reilumpi kuin edellisellä kerralla. "Kas, kohtaamme taas! Sori kun lopetin tappelun vähän aikasin, mutta nyt voidaan jatkaa aseilla..." hän virkkoi ja pyöritteli pistoolia. Sweet ja CJ mulkoilivat häntä ilmeettöminä ja katsoivat hänen taakseen. Niko ja McRearyt olivat menneet järveä kohti.

"Ei taida tulla Andreille saavutusta tälläkään kertaa!" Sweet huudahti happamana. CJ ei tiennyt, mitä ajatella, kunnes Andrei heitti siihen väliin: "Yks vastaan yks, ja tällä kertaa nuoremman vuoro." Hän oli valmiina kunnon kahakkaan, vaikka arvaamattomuus tuntuikin hänen sisuksissaan kaiken aikaa. Niko ja McRearyt olivat loitonneet jo aika kauas. Sweet näytti aika pelokkaalta ja hän kuiskasikin CJ: lle: "Muista, mitä Aldrin olisi tehnyt tässä tilanteessa! Se voi auttaa sua!" CJ hymähti, sillä koskaan ennen hän ja Sweet eivät olleet puhuneet Aldrinista, mutta nyt tämä näytti olevan ihan yleinen puheenaihe sen kohtalokkaan tarinan jälkeen. Hänen mielessään pyöri myös se, että jos sota päättyisi onnellisesti, hän varmaankin aikoisi selvittää edesmenneestä serkustaan enemmän. Danielin entinen ystävä oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista ihmisistä, mitä hän tiesi siihen hätään. Andrei piti pistoolia koholla, Sweet nyökkäsi ja CJ kohotti aseensa epäröiden. Hän tiesi kyllä tällaisen kamppailun huonon puolen, ja se oli se, että yleensä molemmat kuolivat, koska silloin kun toinen ampui, toinen laukaisi välittömästi vastaiskuksi. Tämän vuoksi hän esitti pari sekuntia epäröivää ilmettä ja kiersi lähemmäs Andreita hien valuessa päälaelta kaiken aikaa. Lopulta hän otti itseään niskasta kiinni, syöksyi eteenpäin ja potkaisi Andreita polveen. Ase laukesi, mutta luoti sinkoutui taivaalle ja siinä vaiheessa miehet tappelivat jo nyrkeillään ahnaasti, kun CJ iski aseen lujalla voimalla puskaan. Andrei ei tosin ollut peloissaan, vaikka nyrkit pommittivat hänen kasvojaan ja murskasivat siinä sivussa nenänkin. "Tappele kunnolla, s**tanan raukka! Vai tekeekö jo mieli äitimuorin syliin? Minä voin järjestää!" Sweet tyrmistyi vähän matkan päässä, kuten myös CJ, jonka nupissa tosin kilahti jokin. "ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ SANO NOIN!" hän murisi ja alkoi lyödä yhä aggressiivisemmin. Lopulta yksi nyrkinisku osui suoraan kalloon, ja Andrein ilme vaihtui naurusta järkytykseksi. Hän tunnusteli sormillaan vähän aikaa, katsoi CJ: n ohi suoraan Sweetin silmiin ilmeettömänä, mutta silti sen näköisenä kuin olisi halunnut sanoa jotain, ja sitten hänen jalkansa äkkiarvaamatta pettivät ja hän jäi makuulle nurmikkoon muu ruumis selällään makaamassa, mutta sääret ja varpaat kehon alla. CJ tiesi asennon kivuliaaksi, mutta ainakin tuo todisti, että Andrei oli kuollut. Niko ja McRearyt olivat kylläkin kadonneet näkyvistä, mutta poliisiautojen vilkut kyllä kuuluivat kauempaa. Hän jätti Andrein nurmikolle ja lähti synkronoimaan edessä olevan alueen turvallisuutta. Sweet seurasi kuuliaisesti perässä, vaikka näytti pettyneeltä, kun ei päässyt tietämään, mitä McRearyilla oli näytettävänään.

Niko oli vieläkin vastahakoinen ystäviensä ideaa kohtaan, mutta nyt hän näytti suoranaisesti kiinnostuneelta. Aluksi se vaikutti näköharhalta, mutta kun hän katsoi tarkkaan pensaiden suojasta, hän näki sen. Puiston läpi kulkevan tien alta vievässä pienessä tunnelissa oli kaksi Forellia vahtimassa sisäänkäyntejä, ja näiden keskellä Matthew Lind itse, laukomassa komentoja kätyreilleen. Niko ei tiennyt, miksi hän oli vaivautunut taistelutantereelle, mutta epäilemättä taistelemattomuus ja pelkkä tukikohdan lattian kulutus saattoi olla loppujen lopuksi niin tylsää, ettei sitä jatkuvasti jaksanut. Gerry ja Derrick nyökkäsivät ääneen. "Järjestetäänkö pomomiehelle pikku yllätys? Assassinoidaan vahtikoirat ensin, muuten tulee tiukkaa." Niko osoitti aseensa kauempana olevaan. Tähän oli vaikeampi tähdätä, mutta hän oli aseen kanssa taitavampi kuin McRearyt. Saatuaan vihdoin kunnon sihdin hän kuiskasi miltei äänettömästi: "Nyt!" ja aseet laukesivat, ja tismalleen samalla hetkellä kun Forellien rinnuksista purskahti veriryöppy, hän ja McRearyt syöksyivät eteenpäin kohti aivan arvaamatonta Matthew Lindiä, jonka hämmästys syveni entisestään, kun Derrick karkasi hänen kimppuunsa ja Gerry ja Niko jäivät taaemmas seuraamaan tappelua. Mikrofonista kuului raaka ääni: "Pomo? Mitä siellä tapahtuu?" Kukaan ei siihen kuitenkaan vastannut, sillä Derrick takoi Matthew' n päätä maata vasten ja pommitti nyrkeillään tämän sukuelimiä. Poliisiautojen vilkkuihin Niko ja Gerry eivät olleet aiemmin kiinnittäneet huomiota, mutta nyt heidän näkyviinsä tuli vanha kunnon Francis McReary, joka tuijotti pöllämystyneenä tilannetta. Hänen silmänsä pyöristyivät ihmetyksestä, kun hän näki aivan tavallisen juoppoveljensä tappelemassa maailmalla etsintäkuulutetun terroristin kanssa. "Okei - nyt riitti tappelu!" hän karjaisi ja puhalsi voimakkaasti pilliin, mutta Gerry, joka loi halveksivan katsekontaktin veljeensä, murahti Nikolle innoissaan: "Mikä idiootti, ei tiedä että Derrickiä ei pysäytä mikään kun sille päälle sattuu...oijoi, vasen koukku! JATKA SAMAA RATAA!" Francis huomasi nuoremman veljensä vasta nyt ja katsoi tätä tyynen ilmeettömästi. Derrick, joka ei vieläkään lopettanut tappelemista, katsoi ylös virkaintoiseen Francikseen ja huusi nauraen: "EN OIKEIN TYKÄNNYT SIITÄ KÄSIOSUMASTA!" Hän käkätti potkaistessaan Matthew' ia niihin kohtiin, jotka olivat vielä säilyneet koskemattomina, mutta hän ei keskittynyt tämän käsiin, jotka lojuivat ainakin hetken aikaa velttoina, mutta lipuivat hiljalleen kohti taskua. Kukaan ei tuota pienen pientä liikettä huomannut, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Niin äkkiarvaamatta kuin mahdollista, ase laukesi ja Francis, Gerry ja Niko säikähtivät perääntyen taaksepäin. Derrickin ruumis valahti luodinreikä päässä tunnelin lattiaa vasten ja se vei nopeasti sanat kaikkien tilannetta katselleiden suusta. Matthew kömpi ruumiin alta ja viskasi sen selälleen makuulle maahan, jolloin kaikki näkivät, kuinka hänen viimeinen naurunsa syöpyi lähtemättömästi hänen kasvoilleen, vaikka päässä ammottikin kuvottava aukko. Paikalle alkoi tulla takaapäin lisää väkeä, muiden muassa Lance Vance, joka ei keksinyt kertakaikkisesti mitään sanomista siihen tilanteeseen. Hetken hiljaisuutta seurasi se, että Matthew ryntäsi sinnepäin, missä Francis oli ja tönäisi tätä lievästi juostessaan kauemmas. "KUKAAN EI MINUA UHMAA!" hän huusi nauraen julmalla äänensävyllä. Francis ei välittänyt tönäisystä, kulki vain hitaasti pelon täyttämänä eteenpäin kohti maassa kuolleena makaavaa Derrickiä, mutta Niko syöksyi hänen ohitseen kykenemättä suremaan sellaisella hetkellä. Hän katseli joka puolelle etsien tehokasta asetta, kunnes näki erään puun juurella makaavan Sindaccon, jonka vieressä oli hitusen verinen, mutta toimivalta näyttävä sinko. Sen Niko poimi ja lähti juoksuun. Playboy X ja Dwayne tulivat hölmistyneinä kujalta katsomaan, kun hän kiipesi aidan yli ja näki Matthew' n juoksevan kohti kiiltävän punaista autoaan. "OLET TEHNYT LIIKAA PAHAA!" hän karjaisi. Etäisyys auton ja terroristin välillä väheni hetki hetkeltä, mutta myös Niko juoksi eteenpäin nähden monien katseiden tuijottavan häntä, kun hän pysähtyi ja yhtään mitään muuta sanomatta laukaisi ohjuksen eteenpäin nopean, mutta huolellisen tähtäyksen siivittämänä. Se ohjus käänsi puoleensa joka ikisen katseen ympäriltä ja herätti monissa ihailua ja hämmästystä. Matthew oli vain muutaman askeleen päässä autosta, kun ohjus osui häntä suoraan lantioon. Tapahtumaa seurannut yleisö kohahti, kun Love Median ja myöhemmin koko vanhan Liberty Cityn tuhonnut, terrorismisia elkeitä osoittanut Matthew Lind katkesi kaikkien edessä keskeltä kahtia. Yläruumis sinkoutui näyttävässä kaaressa auton yli alaruumiin, eli jalkojen, lyyhistyessä aivan auton viereen saavuttamatta koskaan viimeistä kohdettaan. Verta luonnollisesti roiskusi joka puolelle ja auton valkoinen katto sai uuden punaisen värisävyn. Jotkut, kuten Sweet, eivät voineet estää sitä, että he vääntäytyivät lähemmäs tuijottamaan koko kaupunkia kauhun vallassa pitäneen miehen katkennutta ruumista. Kun tarkemmin näki, yläruumis ei ollut täysin kunnossakaan enää, vaan se muodostui enää vain mikroskooppisen pienestä hilseestä, johon sivutuuli äkkiarvaamatta tarttui ja lennätti korkealle ilmaan.

Matthew Lind oli tuulen viemää.

To Be Continued.

Aravaa menikö tässä ikuisuus lukea? Lyhyempiä, kiitos.

^Ei todellakaan lyhyempiä. Quotea saisit opetella lyhentämään.

Kaksi kappaletta tuota lyhyemmän on parasta riittää, sillä siitä en enää pistä alaspäin.

Lainaus:07.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Kaksi kappaletta tuota lyhyemmän on parasta riittää, sillä siitä en enää pistä alaspäin.

Eikä tarviikaan. Sähän se taiteilija tässä olet, eikä sun tarvia hyppiä tollasten pikku piipareiden mielen mukaan. Jos ei jaksa lukea niin voi suosiolla keskeyttää ja jatkaa myöhemmin.

Lainaus:07.11.2008 Fossu kirjoitti:

Lainaus:07.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Kaksi kappaletta tuota lyhyemmän on parasta riittää, sillä siitä en enää pistä alaspäin.

Eikä tarviikaan. Sähän se taiteilija tässä olet, eikä sun tarvia hyppiä tollasten pikku piipareiden mielen mukaan. Jos ei jaksa lukea niin voi suosiolla keskeyttää ja jatkaa myöhemmin.

Sie puhut asiaa! Paitsi jos taiteilija vaatii arvostelua mahdollisimman pian, niin sitten ei oikein "voi" keskeyttää ja jatkaa myöhemmin uudestaan... ;)

Onko minun tarinani liian pitkiä, esimerkkinä edelliseltä sivulta löytyvä?

Voi paska! menee kyllä penkin alle. Kone simmahtaa ekan kerran, kun teen juuri tarinaani. Saakeli menee hetki ennenkun alan taas kirjoittaa...

Kummallista, kuinka paljon ongelmia joskus käykin tarinoiden kanssa. Minulta on monta kertaa kadonnut valmiiksi tehty tarina ennen julkaisua, mutta onneksi onnistuin tekemään sen uudestaan seuraavien puolen tunnin aikana ja sain vielä kohtalaisen hyvät arvosanat hyvästä työstä. Onneksi kukaan ei ole vielä tainnut lannistua kokonaan, ei ainakaan kukaan merkittävämpi tai useimpia aiheen alkupuolen tusinakirjoittajia parempi tarinantekijä...

Carbonox Stories:

Final Showdown - Osa 1 - Get a Life!

Se olisi ollut hieno syyspäivä Liberty Cityssä, mutta mitään hienoa siitä ei vain meinannut löytyä tekemälläkään. Syynä siihen oli yksinkertaisesti se, että kaupunki oli puhjennut sotaan, ja sen päivän aikana oli jo nyt tullut enemmän ruumiita kuin koskaan ennen. Luotisuihkut lentelivät siellä täällä ja tankit olivat uppoutuneet kunnon kahinoihin, joita ei enää saatu rauhoitettua, vaan nopeampi tuhosi hitaamman. Pari taisteluhelikopteriakin tulitti toisiaan muutaman muun osoittaessa tykkinsä kohti maata ja räiskiessä mielivaltaisesti suuntaan jos toiseen, osuen äärimmäisen voimakkailla miniguneilla talojen sisätiloissa taistelleisiin sotilaisiin ikkunoiden läpi ja myös maajoukkoihin, jolloin tuli nopea käännös taistolle. Ruumiskasoja oli kerätty sinne tänne, ja niistä merkittävin oli Middle Parkin yläosassa käydyn asemasodan aikana syntyneiden ruumiiden - Franco Forellin, Andrein, Jeffin, Clarencen, Eddien ja muutaman pienemmän tekijän - kasa, joka juuri mukavasti nakersi pahemman puolen taistelumotivaatiota. Muutama tankki oli hivuttautunut syrjemmälle pommien paukahtelun seassa ja osoittanut tykkinsä kohti helikoptereita, joiden piloteista osa oli niin keskittynyt paikoillaan leijumiseen ja oman puolensa vastustajien miehittämien rakennusten pommittamiseen, että tankin tykin laukaisua ei huomattu ajoissa. Eräskin helikopteri otti osumaa, propelli taittui ja se lensi suoraan päin "Bulgarinin rakennusta", johon törmättyään Ray Bulgarin oli aikanaan henkensä heittänyt. Polttoaineputki syttyi palamaan ja helikopteri tippui propellit edellä maahan räjähtäen tuhannen palasiksi tehden vielä viimeiset vahingot syöksymällä päin erään rakennuksen etuoven edessä seisovaa tukipilaria. Se alkoi huojua ja sorrutti koko katoksen kerralla maan tasalle haudaten siinä samalla helikopterin. Pian sekin unohtui, kun pamahdukset jatkuivat taas ja C4: t räjähtivät. Dimitrin uhkaus oli sittenkin toteutumassa, kun hän tuhosi asentamillaan järeillä paukuilla rakennuksia, joiden joukossa GetaLife ei tosin ollut. Sen piti toki tarkoittaa sitä, että joku tärkeä oli siellä, ja tällä kertaa kyseessä oli Joey McLaggen, joka oli ehkä nykyajan julmin ihminen Vincentin kaaduttua aiemmin. Hän ei koskaan katsonut, kenet ampui, eikä omatunto koskaan kolkuttanut. Silti hän oli Dimitrin suosikki, koska hän oli todellinen joukkotuhoase eikä ajatellut tekojensa seurauksia. Nyt hän tosin vain katsoi ikkunasta, kuinka hävittäjä, joka lensi liian kovaa tuhottavaksi ainakaan millään perussingolla tai tankin tykillä, tiputti pari pommia muutaman korttelin päähän. Taas pamahteli ilotulituksen tyyliin, kun savun säestämänä taas yksi rakennus kaatui.

GetaLifen etuovi sojotti apposen auki, kun sitä lähestyneet CJ, Sweet ja Lance pääsivät sen luo. Sodankäynti rajuuntui hetki hetkeltä, ja ennen kuin he ehtivät mennä sisään valtaisaan kerrostaloon, he kääntyivät katsomaan, kun kuului sarja räjähdyksiä. Hetken päästä eräästä rampin muotoisesta kohdasta lensi palava helikopterinraato, joka iskeytyi GetaLifea vastapäätä ollutta taloa päin suoraan ovien kohdalle ja painautui vähän sisällekin. Lance kirkaisi taas ja näytti vesikauhuiselta. Hän halusi päästä äkisti pois sodasta, ja CJ joutui raahaamaan hänet talon sisään puoliväkisin Sweetin avustuksella. "Tulit tänne hakemaan veljesi, ja mehän ei luovuteta ennen ko löydetään se! Kenties Ad ja Devil on jossain täällä myös, enkä yhtään ihmettelis, vaikka Derek olis myös eksyny tänne." CJ mietti istutettuaan Lancen aulassa olevaan tuoliin. Talo oli pelottavasti autioituneen näköinen, ja jos kadut eivät olisi olleet täynnä tankkeja sun muita taisteluvälineitä ja räjähdykset ja laukaukset eivät olisi täyttäneet aluetta, heistä tuntuisi siltä kuin Liberty City olisi autioitunut mennen tullen. Huoneessa oli kyllä hissi, mutta Lance ei halunnut siihen vedoten hissipelkoonsa. Seuraavat viitisen minuuttia oli kulutettu sanasotaan, jossa CJ ja Sweet olivat suuttuneet ja koko kolmikko huusi toisilleen aina vain kovempaa ja kovempaa, kunnes viimein Lance sai tahtonsa läpi ja CJ alkoi marssia kiukusta kihisten portaita ylös. "Meillä on kuules sitten aika v*tusti kerroksia kiivettävänä, että omapa on valintas, jos halusit ylimäärästä liikuntaa!" hän jupisi mennessään, eikä Sweetkään ollut hyvällä tuulella. Hän tosin ei keksinyt itse mitään sanottavaa, joten hän keskittyi vain olemaan samaa mieltä CJ: n kanssa joka jutusta. Lance tuli heidän takanaan sen näköisenä kuin olisi voinut purskahtaa itkuun, mutta ei kuitenkaan viitsinyt, koska hänkin oli sentään jo mies. Kukaan ei sanonut mitään seuraavien kymmenen kerroksen aikana, ja yhdessäkään ei näkynyt liikettä, joskin herrat vain kapusivat portaita ylös vaivautumatta katselemaan ympärilleen sitten ollenkaan. Mitään verta tai kokonaista ruumista ei ainakaan lojunut ympäristössä, ainoastaan satunnaisia Matthew Lindin palasia leijaili ikkunoiden edessä. Kahdennessatoista kerroksessa he tosin pysähtyivät. Ensimmäinen merkki jostakusta rakennuksessa näkyi siinä, että erään huoneen ovi retkotti auki ja näytti melkeinpä irronneen saranoistaan. Mitään ei tosin huoneessa näkynyt, paitsi että siitä alaspäin johtavan portaikon ovet olivat myös selällään. CJ oli kiinnostunut menemään tutkimusretkelle, mutta Sweet näytti absoluuttisen varmalta siitä, että ainoastaan ylöspäin menemällä löytyisi vastauksia, ja hän raahasi veljensä väkisin mukaan. Lance seurasi yhä perässä itkua vääntäen.

Jossain viidennentoista kerroksen kohdalla kolmikko otti viimein lepotauon, Sweet yhä kiukusta jupisten. CJ: kin jupisi, vaikkakin ärtymyksestä ja siitä, että heillä oli mukamas niin kiire. "Koskaan ei tiedä, jos joku pistää ilmahyökkäyksen tähänkin paikkaan!" Sweet oli vain tokaissut ärsyttävällä äänellä, ja CJ oli oitis pistänyt vastakommenttia peliin. Lance vain pysyi hiljaa, hänessä kun ei ollut miestä haastamaan Johnsoneita edes yksinkertaiseen sanasotaan, jossa hänellä saattaisi muuten olla jotain mahdollisuuksia, toisin kuin nyrkkitappelussa. Ääntä korotettiin taas rankalla kädellä ja Sweet pisti taas Aldrinin puheenaiheeksi, mutta sitten kaikki taas vaikenivat, kun kuului ensin hävittäjän ääni aivan läheltä, ja musta sellainen lensi rakennuksen vierestä. Sitten kuului ammuntaa ylemmästä kerroksesta ja Sweet säikähti, mutta juoksi samalla portaikolle. CJ seurasi perässä ja Lance jäi pelokkaana sohvan taakse, mutta Johnsonitkaan eivät ehtineet kuin kaksi askelta, kun kuului ryminää ja Forelli-jengiläisen asusteisiin pukeutunut mies kaatui alas suoraan heitä kohti. Sweet karjaisi ja hyppäsi sivuun meinaten samalla kaataa CJ: nkin, joka sai onnekseen kiinni kaiteesta. Hän otti rauhallisemmin ja siirtyi vain tylysti pois ruumiin tieltä sen valahtaessa alimmalta rappuselta lattiaa vasten. "Että tämmöstä!" Sweet tokaisi ja viittoi kiukkuisen näköisenä Lancelle, joka piileskeli yhä saman sohvan takana. Hän kipitti Johnsonien perään, mutta taas he ehtivät kavuta vain muutaman portaan, kun kuului tutulta kuulostava tokaisu: "Lisääkö sieltä vielä tulee?" Sweet oli jo valmis huutamaan omiaan, mutta CJ potkaisi häntä riuskasti sääreen. "TÄÄLLÄ ON JOHNSONIN VELJEKSET, JA JOS USKALLAT, NIIN HYÖKKÄÄ VAAN!" Heti Sweet aloitti hurjat kehut toimivasta ja hyvin keksitystä huudosta ja Lancekin nosti vaivalloisesti peukkua. Kuului äänekästä jupinaa, kun portaista laskeuduttiin alas, ja CJ piti jo asettaan koholla, aivan kuten Sweet. Lance oli piiloutuneena heidän taakseen ja uikutti hiljaa. Mitään pelkäämisen aihetta ei tosin ollut, ei ainakaan siitä sekunnista eteenpäin, kun Devil Diablo ilmaantui alemman portaikon yläpäähän. Hän näytti vielä huonommalta kuin ennen ja hänen nenänsä oli murtunut kaikesta päätellen. Muuten ulkonäkö oli sama kuin ennen. Aiemmin riistetty silmä oli yhä irronneena ja jäljellä oli pelkkä musta kohta, ja arpia oli vähän siellä täällä rajujen tapahtumien, muun muassa Armando Mendezin kranaatin seurauksena. Ja kaikki tuo vahingonotto oli tapahtunut miehen 20 elinvuoden aikana. Nyt Devilin katse lähinnä kiersi hämmästyneenä pitkin paikalle saapuneita, sillä Lancen hän ei kuvitellut tulevan Johnsonien seurassa. Hän vain katseli vähän aikaa mietiskelevästi, kunnes Sweet nousi uhmakkaasti portaita ylös.

"Onko Ad ja Vic täällä?" Lance kysyi väristen jostain alempaa ja Sweet pysähtyi. Kysymys kuulosti jostain syystä todella tyhmältä ja hän läimäytti otsaansa kiukkuisena. Devil sitä vastoin näytti vakavammalta ja esti Sweetiä huudahtamasta mitään typerää kohottamalla kämmenensä. "Ihan rauhassa nyt, kaverit! Mä oon kolunnu tätä taloa yksin aika pitkään, oikeestaan siitä lähtien mitä yhdessä käytävässä tapahtu!" Hän viittoi CJ: n, Sweetin ja Lancen seuraamaan portaita ylöspäin ja he kapusivat yhden kerroksen ylöspäin, Lance hurjasti puuskuttaen. Hän oli ensimmäinen, joka kaatui pehmeän näköiselle sohvalle, ja Devil loi lievän virneen istahtaessaan. "Niin, siellä oli valot pois päältä, ja en ollenkaan tiennyt, ketä siellä oli, mutta yhtä kaikki, mulla ja Vicillä oli siellä oikein mukavasti seuraa. Ad taisi olla joku, joka luuli meitä vihollisiks ja hyökkäsi. Joka tapauksessa se oli melkonen tappelu, kun kaikki hakkas toisiaan tietämättä puolta. Ja sitten, kun mä aloin päästä pois sen porukan alta, kuulin kuinka posahti, ja joku lensi mun ylitte seiniä pitkin ja läsähti lattiaan..." CJ ja Sweet haukkoivat henkeä, ja Lance näytti jäätyneen paikoilleen. "Ei huolta, ei huolta, ei se ehkä ollu Vic!" Devil huusi kiireesti nähtyään järkyttyneet ilmeet. "Paras on tosin näkemättä - kun pääsin sitten käytävästä pois ja valosaan porraskäytävään, satuin näkemään Kalemin, sen yhden albanialaisen, jonka kanssa Dardan kaveeraa, tiedättehän?" CJ nyökkäsi Verdant Meadows yhä mielessään. Devil väänsi jo naurua. "Noh, ennen ku se ehti nähdä ketään, mä tungin sen pään ämpäriin ja viskasin siivouskärryjen päälle!" Sweet alkoi tyrskähdellä arvokkaan vakavuutensa unohtaneena, vaikkei ollutkaan kovin huumorintajuisella päällä sekä äsken tapahtuneen että aikojen takaisen Aldrinin kuoleman takia. "Sitten vieritin luonnollisesti ne kärryt portaikosta alas, ja näin kuinka ne lensi suoraan ovesta sisään, siitä vielä toisista ovista ja kovalla kolinalla alas, alas, alas, kunnes rysähti oikein näyttävästi!" Nyt koko nelikko puhkesi kovaan nauruun. CJ: tä harmitti ainoastaan se, että jos kerran ei kilinää kuulunut, kärry ei tainnut aivan ikkunasta lentää, sillä se olisi takuulla kruunannut kaiken. "No, yhtä kaikki, meillä taitaa olla yks albanialainen vähemmän ongelmalistalla!" Devil tokaisi juhlivalla äänellä naurunpärskähdysten seasta. Lancekaan ei enää ajatellut, mitä Vicille saattoi olla tapahtunut, ei ainakaan vielä, kun hän hekotti niin kovaa kuin pystyi ja hakkasi nyrkeillään lattiaa veden valuessa silmistä. Hän hakkasi niin kauan, kunnes tunsi jotain nahkaa toisen nyrkkinsä alla. Heti hän lopetti ja katsoi ylös, ja nyt CJ: n, Sweetin ja Devilin katseet vääntyivät yhtä lailla kauhusta. Kuinka ollakaan, siinä seisoivat Bledar Morina ja Dardan Petrela, jotka taisivat kuulla mukavasti keskustelua ja tiesivät samalla, mitä heidän kumppanilleen oli tapahtunut.

Bledar pudisti päätään naristen vaatimattomalla, mutta kuuluvalla äänellä. Dardan ei voinut olla virnistämättä, mutta nauru oli sen sijaan haihtunut Devilin, CJ: n, Sweetin ja Lancen kasvoilta. Oli aivan kuin joku heidän ystävänsä olisi kuollut heidän silmiensä edessä. CJ ei edes ymmärtänyt, miksei käynyt suoraa päätä albanialaisten kimppuun. Oikeanpuoleinen oli kaiken pahan alku ja juuri. Dardan Petrela oli syypää sodan alkamiseen. Jos hän ei olisi koskaan vaatinut uutta oikeudenkäyntiä, McLaggen ei olisi syöksynyt oikeussaliin ja aloittanut tulittamista. Kaiken huipuksi heillä oli miesylivoima, neljä kahta vastaan - tai käytännössä kolme kahta vastaan, sillä Lance vaikutti raukemmalta kuin koskaan, jos vauvaikää ei laskettu. Bledar vilkaisi häntä ja hymähti huvittuneena. "Tuommoisiako teidän joukot on täynnä?" Hän aloitti heti perään makean naurun, joka sai Lancen nousemaan seisoma-asentoon. Hän tosin vaikutti lähinnä joltain nörtiltä, joka yritti kovistella kiusaajille, paitsi että ikää oli vähän enemmän kuin koululaisilla. Albanialaiset puhkesivat taas nauruun ja Dardan asteli eteenpäin potkaisten Lancea lähinnä huvin vuoksi kasseille. Hän vinkaisi kivusta kuin pikkulapsi ja kaatui jäykkänä lattiaan pidellen osumakohtaa. Taas albanialaiset nauroivat, nyt vieläkin makeammin. CJ, Sweet ja Devil alkoivat koluta taskujaan aseiden varalta, mutta ennen kuin kukaan ehti edes koskea omaansa, Bledar ja Dardan kohottivat kumpikin kaksi konepistoolia heitä päin. "Kiitos kun koluatte jo taskujanne! Jospa vaikka ojentaisitte ne meille, niin varmistetaan, etteivät ne saa aikaan pahaa jälkeä poropeukaloissanne!" Dardan tokaisi ja valvoi tarkkaan, kuinka Sweet ja Devil kaivoivat jo vaivaantuneina kättä pidempää ja ojensivat niitä eteenpäin kykenemättä katsomaan albanialaisia silmiin. Bledar napsi ne toiseen käteensä ja heitti olkansa yli. Aseet kolahtivat lattiaa vasten ja jäivät sinne lojumaan. "Sinä vielä." Dardan myhäili CJ: lle, joka ei kuitenkaan näyttänyt niin yhteistyökykyiseltä. Hän ei antanut kahden gangsterin, jotka olivat pohjimmiltaan vain pikkutekijöitä, niin vain viedä häneltä hänen uskollista M9-pistooliaan, joka oli sentään siihenkin asti auttanut. Hän veti sen kyllä taskustaan ja Dardan ojensi kättään vaistomaisesti. Bledarin aseet sojottivat häntä kohti, mutta ainutkaan ase ei ollut osoitettuna Lanceen, joka piteli yhä muniaan, mutta pääsi sentään kömpimään toisinpäin. Kukaan ei häntä huomannut, aivan kuin kukaan ei ollut huomannut sitä, kuinka Matthew oli napannut itselleen aseen ja tappanut sillä Derrickin. Hän hivuttautui lähemmäs Bledarin jalkoja kostonhimoisena potkusta.

Se tuli kaikille yllätyksenä, mutta samalla kun CJ piti yhä pistoolia omassa kädessään ojentamatta sitä Dardanille, Lance tarttui kaikella voimalla Bledarin oikeaan jalkaan ja nykäisi. Se johti yleiseen hämmästykseen ja omanlaiseensa tapahtumaketjuun. Bledar horjahti menettäen tasapainonsa, ja hän kolisi lattialle aseiden valahtaessa käsistä. Dardan kääntyi katsomaan toveriaan ja näki Lancen makaavan yhä lattialla vatsallaan ja mulkoilevan häntäkin vihaisesti lähinnä pilkanteon takia. Dardan käänsi tähtäimen Lanceen, joka vinkaisi taas pelosta, vaikkei tosin ihan niin kauhistuneesti kuin aiemmin. Ennen kuin kukaan ehti ampua laukaustakaan, Sweet hyökkäsi eteenpäin, suorastaan hyppäsi, ja kohotti jalkansa potkuun. Hän osui Dardanin poskeen ja tämä karjahti horjuen seinää vasten, mutta pysyi silti jaloillaan. Hänenkin aseensa oli tosin siinä rytäkässä mennyt ties minne. Lance yritti syöksyä aseita kohti, mutta Bledar tarttui nyt puolestaan hänen jalastaan ja veti kahta kovempaa ja todella kovalla temmolla, jolloin mies menetti tasapainonsa äkisti ja kompastui naamalleen lattialle. Nenä murtui krusahduksen perusteella ja pieni verilammikko muodostui hiljalleen hänen alleen. Muutkin olivat alkaneet liikkua, ja Dardan kumartui nappaamaan yhtä lattialle jäänyttä SMG: tä, mutta saikin Devililtä potkun persauksille, ja hän lensi kuperkeikan eteenpäin, kolautti erään aseen liipaisimeen ja sarja alkoi heti viillellä seinään reikiä, mutta ainutkaan luoti ei osunut kehenkään ihmiseen. CJ ryntäsi maassa olevan ihmiskasan yli yrittäen napata jonkin aseen M9: n seuraksi, mutta Bledar ryömi suoraan hänen eteensä, ja hyppyponnistus ei auttanut, vaan hän kompastui tämän kylkeen ja lensi molempien albanialaisten yli näyttävästi. M9 liukui pois ulottuvilta, mutta hän sai tilalle vatsansa alle jääneen Desert Eaglen. Dardan taisi arvata, mitä oli tapahtunut, sillä hän karjaisi kovaa: "EI!" ja alkoi kavuta ylös ottaen samalla kiinni lähimmästä aseesta, mutta ohi syöksynyt Sweet tyrkkäsi hänet uudestaan kumoon ja hän melkein osui itseensä aseen lauettua taas. Se tosin osui vain katosta roikkuneen kristallikruunun vaijeriin. Valaisin huojui pelottavan näköisesti, ja Bledar ja Lance olivat suoraan sen alla. Devil syöksähti auttamaan Lancea, kun Sweet napsi itselleen CJ: n M9: n ja osoitti sen uudelleen ylös pyrkineen Dardanin päähän. Sekasorto oli ilmiömäinen, ja nyt Lancessakin näkyi oma-aloitteista liikettä hänen peruuttaessaan taaksepäin. Bledar karjaisi kauhusta kristallikruunun huojumisen jatkuessa epämiellyttävällä tavalla, mutta kun hän syöksyi kohti Johnsoneita, häntä vastassa oli jo vastaanottokomitea. Sekä Sweet että CJ tyhjensivät tismalleen samaan aikaan luodin suoraan Bledarin rintaan, ja tämä pysähtyi kuin seinään. Verta roiskahti ja CJ: lle tuli jostain kumman syystä mieleen Keith Robinson, vaikka tästä olikin aikanaan erittynyt vähän enemmän tavaraa Grappling Gunin myötä.

Bledar hoippui taaksepäin ja oli vain ajan kysymys, koska luodit tappaisivat hänet. Hän kaatui lopulta jalkoihinsa niiden sotkeuduttua toisiinsa hoipertelun yhteydessä ja läsähti suoraan huojuvan kristallikruunun alle, ja tarkalleen sillä hetkellä valaisin irtosi katosta ja räsähti suoraan albanialaisgangsterin päälle. Dardan rääkäisi, kun hänen toinenkin ystävänsä oli mennyttä, ja Lance oli vieläpä saatu turvaan kristallikruunun alta. Nyt hän huohotti Devilin jalkojen juuressa kiitollisena ja syvästi järkyttyneenä äsken tapahtuneesta. Kun savunpöllähdys hävisi, kaikki näkivät, kuinka Bledarin kasvot olivat täysin veriset kristallien pudottua hänen päälleen. Hän oli ottanut lopulliseen kuolemaan johtaneen vahingon eikä liikkunut enää ollenkaan. Dardan karjui karjumistaan eikä välittänyt edes siitä, että nyt Johnsonien aseet osoittivat vuorostaan häntä. Hänen aseensakin oli lipsunut kädestä järkytyksen myötä, mutta CJ: n merkitsevä nyökkäys pakotti Sweetin perääntymään. "Olet todella outo mies." hän sanoi hiljaa Dardanille, joka oli valahtanut istuma-asentoon seinää vasten. CJ: llä oli taas M9 kädessä, ja se osoitti jatkuvasti kohti Dardania, joka vain sylkäisi maahan vihan täyttämänä. Hän näki vain punaista, mutta CJ oli pahempaakin nähnyt, joten hän kuittasi katseen olankohautuksella. "Sä suunnittelit näemmä koko oikeudenkäyntijupakan ystäväsi Joey McLaggenin kanssa! Häntä minä tällä hetkellä etsin, koska hänen kontollaan on ehkä parhaan tuntemani poliisin kuolema. Sä tiedät sen, ja odotan sulta vastausta." Dardan vain kakoi ja murisi vihaisempana kuin koskaan. Hiljaisuutta kesti kymmenkunta sekuntia, mutta CJ: stä se tuntui ikuisuudelta. "Se ei oo sun juttus, nekru! Jos välttämättä haluat tietää, niin se kyttä ei edes ollu lähelläkään parasta! Se oli virkaintoinen, kusipäinen, SÄÄLITTÄVÄ uusnatsi!" Dardan kärisi eikä häntä kohti ojennettu ase tuntunut tuovan hänelle motivaatiota. "Senkus tapat, mutta mun mielipide ei muutu! Teit mitä teit, joudut totaalisiin vaikeuksiin! MCLAGGEN TAPPAA SUT!" Hän kuulutti viimeiset sanat halki huoneen ja kaikki käänsivät katseensa. CJ näytti pettyneeltä, kun Dardanistakaan ei irronnut mitään, mutta hänen oli tehtävä se, mitä piti. "Kunpa oisit kuollu jo Verdantilla, niin oltais päästy monesta ongelmasta, eikä tää helkkarin sota olis koskaan alkanut!" Hän perääntyi pari askelta saadakseen kunnon sihdin. Omatunto ei kolkuttanut ollenkaan, ei yhtään sen enempää kuin silloinkaan kun Vincent oli kuollut. Hän ei tuntenut mitään sääliä seinään nojaavaa ja istuvaa Dardania kohtaan. Sweet ja Devil nyökkäsivät kummallakin puolella, ja kolme luotia laukesi.

Dardan kavahti otettuaan osumaa. Hän piteli rintaansa ja ulvoi tuskasta, mutta ei siltikään voinut olla mulkoilematta CJ: tä silmillään, jotka täyttyivät aina vain yhä yltyvästä vihasta. "VALITSIT COUGARIN KOHTALON!" hän mylväisi ja tuntui vähät välittävän, vaikka CJ laukaisi vielä yhden kudin hänen otsaansa. Veri roiskui ja valui Dardanin vasemman silmän päälle, joka tosin oli jo valmiiksi punainen yksinomaan raivon vuoksi, mutta mihinkään hän ei silti noussut. Hän vain haistatteli äänekkäästi ja mylvi haukkumasanoja, joista CJ vähät välitti. "TEEPPÄS PERÄSSÄ!" Dardan uhitteli ja vetäisi todella syvään henkeä, ja kaikki tiesivät jo, mitä oli tiedossa. Vasen silmä punoitti entistäkin räikeämpänä, ja kun hän hengitti ulos, kuului äänekäs klumpsahdus ja hän lysähti lopullisesti siihen paikkaan. Pää nojautui vasemmalle velttona ja luodit törröttivät hänen rinnassaan ja otsassaan, josta verentulo jatkui yhä. Dardan Petrela, sodan aloittaja, oli siinä, yhtä elottomana kuin Matthew Lind. Se kaikki tuntui olevan aluksi ohi, mutta vasta lukuisten sekuntien kuluttua CJ muisti, että vielä oli Dimitri Rascalov ja Joey McLaggen, mahdollisesti myös Daniel, hoideltava, mikäli hän halusi sodan loppuvan. Jotenkin kummassa hänestä tuntui siltä, että kaikki viha Danielia kohtaan oli laantumassa, vaikkei kunnollista syytä ollutkaan. Oli tosin sen verran vaikea pohdiskella, että hän vilkaisi talon poikki kulkevaan käytävään, sitten Sweetiin ja Deviliin, ja tokaisi varovasti: "Pitäiskö meidän hajaantua? Voitais löytää kaverit nopeammin!" Hänen kaverinsa katsoivat toisiaan vähän aikaa ja kumpikin venäytti päänsä hyvin lyhyeen nyökkäykseen. Siinä vaiheessa kun asia oli selvitetty, CJ ryntäsikin jo käytävään ja alkoi miettiä syvällisesti. Hän oli pärjännyt niin hyvin, että ei olisi suurikaan ihme, jos sota saataisiin hoidetuksi pois alta ja hän olisi täysin elävien kirjoissa. Hän alkoi miettiä sodan jälkiseurauksia. Ainakaan vihollisia ei tällöin olisi jäljellä, mutta mitä sitten, kun ketään ei ollutkaan haluamassa häntä hengiltä? Se oli mietittänyt jo pitkään, ja kaikkea sitä hän miettikin tylsyydenpelkoisena koko käytävän ajan, kunnes pääsi erään mielenkiintoisen huoneen kohdalle ja livahti sisään. Kukaan ei seurannut häntä, eli Sweet ja Devil olivat ottaneet hajaantumisidean vakavasti (varmaankin sitten hyvä niin). CJ: n katse vaelsi pitkin huonetta, jossa hän oli. Sieltä johti vain yksi reitti pois, ja se oli se, mitä pitkin hän tuli. Huoneessa oli paljon laatikoita siellä täällä ja se ei näyttänyt mitenkään erityisen mielenkiintoiselta, vaikka se oli ulkoapäin paljon merkittävämmän näköinen. Syvälliset ajatukset, jotka liittyivät nyt Danieliin, tosin katkesivat, kun ovi avautui ja CJ kääntyi salamannopeasti, mutta ei ehtinyt edes kohottaa asettaan, kun viiltävä kipu tuntui sormissa ja pistooli putosi veren roiskuessa ja kivun yltyessä.

McLaggen oli tullut huoneeseen. "Vai niin, vai niin! Jättipotti tällä kertaa!" hän tokaisi retuuttaen samalla valtavaa säkkiä.

To Be Continued.

Lainaus:08.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Final Showdown - Osa 1 - Get a Life!

No alkaahan tässä olla jo tätä suuren sodan tuntua, vaikkakin jopa vähän ylilyötynä. Useita tankkeja ja jopa hävittäjä/hävittäjiä jengiläisten välisessä sodassa... Edelleen on unohtunut siviilien tilan kuvaaminen sun muu. Mukana ei kanssa vieläkään ole kunnon joukkotaistelukohtausta, jossa vaikkapa toista sataa tyyppiä ottaisi yhteen lyömäasein. Ympäristön tuhoamisesta ois voinut ottaa enempi irti, vaikkakin lähinnä kuvailusta. Jos kerta pilvenpiirtäjäluokan rakennuksia sortuu, niin ei kai tilannetta ohiteta pelkällä maininnalla?

Juoni ei hirveästi etene ja toiminnasta puuttuu kaikilta osin se parahin terä...

+ Sodan tuntu parempi.

- Kauttaaltaan laimea, keskinkertaista jälkeä Carbonoxilta.

8

-

Lainaus:03.11.2008 miseboy kirjoitti:
Vastajengin uusi komentaja

Oli Lämmin kesäpäivä. CJ katsoi televisiota kotonaan Ja samaan aikaan Sweet ryntäsi sisälle. "CJ! Nyt on paha paikka" Sweet kertoi. " Mitä nyt"? Cj kysyi. " Ballasit ovat lahjoneet sotaluutnatin Uudeksi pomokseen!" Sweet kertoi huolestuneena. " Ei voi olla totta!" Cj karjaisi. " Eilen oli kymmenen Meidän jengiläistä Taistelleet Ballaseja vastaan Lähellä Mad Dogin Studiolla, Ja kaikki kuolivat Kun Se Luutnantti Oli niillä apuna!" Sweet kertoi. " Me hävitään kaikki tappelut Jos Se Luutnantti johtaa heitä" Sweet sanoi. " Tälle on tehtävä jotain Ennen kuin on liian myöhäistä!" CJ huolestui. " Meidän pitää Tappaa se luutnantti " Sweet totesi. "tämä pitää suunitella huolella" Cj mietti. " täytyy ottaa selvää sen majapaikasta" Sweet sanoi. " Menen eiliselle taistelutantereelle katsomaan jos sieltä löityisi jotain" CJ Päätti.



CJ Otti autotallista Punaise Cheetahinsa Ja lähti ajamaan kohti pohjoista Los Santosia. Cj pysähtyi Kadun laitaan joska löytyi hylsyjä. Hän näki sen. Yhden kadun vieressä olevien Paritalon parvekkeella Kaksi ballasinjengiläistä Yhden sotilasasussa Olevan miehen kanssa. CJ tunnisti tämän Luutnantiksi olkamerkistä. Hän tuli autosta ulos ja eteni kohti talon lähellä olevaa pusikkoa johon hän piiloutui kuuntelemaan. " Pidän majaa täällä, Ja Voitte hakeä täältä aseita" Cj kuuli luutnantin sanovan. "Teemme iskun Grove Streetille ylihuomenna" Luutnantti jatkoi. " Perhana!" CJ Sanoi melkein ääneen, jonka jälkeen hän palasi Grove Streetille.






CJ Ryntäsi Sweetin asuntoon ja kertoi tilanteen. " Me teemme sen huomenna mahdollisimman Vähin äänin" Sweet sanoi. Veljekset sopivat että he murtautuvat Luuntantin asuntoon heti aamulla, Ja Tappavat hänet vieden ballaseille tarkoitetut aseet samalla.


Aamulla he Lähtivät CJ:n Pakettiautolla kohti Luutnantin asuntoa Comandopipot pääsä,ja Äänenvaimennetuilla MP5 konepistoileilla asestautuneilla. He ajoita pakun Suoraan Luutnantin pihalle, Ja astelivat sisälle. Ovi oli onneksi auki Ja he näkivät Luutnanttin Sohvalla katsomassa televisiota. " Nosta *****iset kätesi ylös ja kävele tänne" CJ karjaisi. Luutnantti kohotta kätensä ylös asteli hiljaa Veljesten Luo. " Mitä tämä Tarkoittaa?" Luutnantti kysyi. Veljekset eivät vastanneet vaan avasivat lulen ja Luodit lävistivät luutnantin Ja Hän kaatui kuolleena maahan. "hyvä" Sweet sanoi. " otetaan nuo mukaan" CJ Sanoi osoittaen Kahta pahvilaattikkoa Pöydän alla. " niistä on Meille hyötyä " CJ sanoi. Niinpä he veivät aselaatikot pakuun ja lähtivät kotiin helpottuneina.

LOPPU


Se oli eka tarinani eli aika huono mutta saa kommentoida

JeeJee!!!11yksyksyks!. Mul olikii parempi alotustarina, nytte oonkii varmaan maailman paras kirjottaja!!!!11yksyksyks!

Sitä voidaan harkita sitten kun saat samat arvosanat kuin mitkä minä sain Revenge is Sweet - Osa 2 -tarinasta.

Carbonox Stories:

Final Showdown - Osa 2 - No One Lives Forever

Vaikka kuinka monetta kertaa elämänsä aikana CJ tunsi hämmästelevää pelkoa. Syytäkin siihen oli. Salaperäistä säkkiä retuuttava Joey McLaggen oli nimittäin oviaukossa hänen edessään seisomassa, ja tämä oli saanut jo yhden osuman CJ: n sormiin, joista ase oli lipsahtanut. Pahinta oli se, että tähtäys ei sujunut vasemmalla kädellä, ja hän oli sumpussa. Sweet ja Devil olivat varmaan jo menneet pois paikalta Lance mukanaan, ja nyt yllättävä yksinäisyyden tunne levisi nopeasti. Jos McLaggen oli ainoa seurana oleva henkilö, ei turvallisuutta ainakaan olisi luvassa. "Kiintoisaa, kiintoisaa! Pääsin taas lempiviholliseni seuraan!" tämä mutisi innostuneen kuuloisesti. CJ ei ollut nähnyt McLaggenia pitkään aikaan uutisia lukuunottamatta, mutta hänellä oli riittävästi huonoja muistoja tämän tekemisistä. Ne eivät olleet niin jättikokoisia kuin Matthew Lindin, mutta McLaggen oli vaikuttanut hänen itsensä elämään paljon enemmän tappamalla ensin Beverlyn ja sitten vielä Angelin, ja kenties vielä Adrianon, Vicin tai pahimmillaan molemmat. Säkin sisällöstä CJ ei tiennyt, eikä hän kyllä kehdannut kyselläkään. Hän kuitenkin pysyi vaiti, sillä hän ei suostunut vaihtamaan sanaa vihaamansa ihmisen kanssa. Diili Nikon kanssa oli yhä mielessä, mutta ainakaan nyt tappaminen ei ollut kovin helppoa. Hän oli jo ollut varma sodassa pärjäämisestä, mutta nyt tuli jumitusta. Tällaiseen tilanteeseen hän ei ollut ollenkaan varautunut. McLaggen hymyili, vaikkakin hiukan väkinäisesti, ja ehkä lähinnä siksi, koska tämä oli ennenkin saanut CJ: n nalkkiin ja se tuntui hänelle varmaan jo arkipäivältä. Se jotenkin suututti, mutta CJ: n oikean käden sormiin koski yhä pistelevästi eikä hän pystynyt käyttämään sitä ampumiseen. McLaggen heitti säkin kovalla temmolla lattiaan. "Hiljenet siis mieluummin kuin puhut minulle?" hän kysyi. "Kova valinta, yrität näemmä olla melkoinen kovis, vaikket todellisuudessa ole! Etkö keksi mitään sanottavaa? Vai etkö vain kehtaa puhua ylempiarvoisellesi? Vai kuvitteletko olevasi itse kaiken muun yläpuolella ja jätät minut omaan arvooni? Ei onnistu! Tässä ja nyt sinä kuolet, vaikka tämä on tietenkin vähän tylsää, kun minulla on ylivoimainen asetelma sinua vastaan! No, olen ennenkin saanut hyviä tappoja, kuten vaikka erään virkaintoisen AIDS-perustajan verenvuodatuksen!" CJ tuijotti McLaggenia aivan kuin Dardan oli vain vähän aikaa sitten tuijottanut häntä itseään, ja hän huomasi yhtäkkiä aloittaneensa samanlaisen haistattelun. Hän laukoi kirosanoja ja raivokkaita huutoja, mutta McLaggen vain nauroi. Se ärsytti CJ: tä entisestään, mutta muuhunkaan hän ei kyennyt. McLaggen kohotti aseensa ja oli jo valmiina ampumaan. CJ nielaisi nähtyään tämän ja keskitti vielä viimeiset syvälliset ajatukset…

Jossain laukesi.

Sitä seurasi erittäin syvä hiljaisuus. McLaggen juojahti oudosti keskivartalon kohdalla ja näytti todella kummalliselta. Hänen silmänsä olivat aivan selällään ja hän tunsi jotain outoa itsessään. CJ ei kuitenkaan katsonut häntä yksinomaan uteliaisuuden vuoksi. Hän kallisti päätään ja ymmärsi melkein heti. Diana seisoi McLaggenin takana valkoinen ja veritahrainen paita päällään ja näytti jotain sellaista merkkiä kuin "ole kuin minua ei olisikaan". CJ kääntyi takaisin McLaggeniin päin. Vähän ajan kuluttua, kun tämä oli tuijottanut tyhjästi kohti kattoa, alkoi hurja karjunta. Hän kuulosti aivan leijonalta, kun hän huusi tuskaansa karmivalla tavalla ja piti kaksin käsin kiinni ahteristaan. Ase putosi siinä hätäkässä, kun hän kiemurteli ympäriinsä ja huusi kivusta ilmeisesti tuntien sen kunnolla vasta nyt. "Myöhäiset refleksit." CJ mutisi ja hihitti. McLaggen ei ehtinyt edes nähdä ketään, joka olisi häneen osunut, niin tuskissaan hän kiemurteli, ja nyt hän kaatui jo polvilleen, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua, vaikka olikin ehtinyt kattaa koko rakennuksen (tai ainakin kerroksen) huudollaan vähän aikaa sitten. Hän kömpi polviltaan pystyyn ja mulkkasi heti pahasti CJ: tä ja sitten säkkiä aivan kuin kuvitellen, että luoti olisi tullut sieltä. Se osittain jopa sai CJ: n hymähtämään, varsinkin kun hän tiesi varsin hyvin, mistä laukaus oli ammuttu, mutta McLaggen oli ehkä vain liian tyhmä tajutakseen. "SALAJUONI!" hän kärisi etsien asettaan pimeältä lattialta. CJ nosti omansa mahdollisimman pian pystyyn, mutta hänen sormensa verestivät yhä. Ennen kuin McLaggen ehti löytää mitään kättä pidempää, hänen katseensa kohosi yhtäkkiä uudestaan ja hän näytti kerrassaan hölmistyneeltä ja entistäkin tyhmemmältä ja tyhjemmältä, aivan kuin hänen vinttinsä olisi lopullisesti pimentynyt. Hän ei kuitenkaan enää katsonut CJ: hin, vaan jostain kumman syystä oikeaan jalkaansa. Vastaus tuli vähän ajan kuluttua ja CJ ei voinut estellä sitä - hän puhkesi nauruun. McLaggenin oikeanpuoleisesta lahkeesta valui punaruskeaa, veren värjäämää ja aivan löysää ulostetta, joka sitten osui lattiaankin ja sitä tuntui tulevan melkoinen määrä. Vaikka nyt oltiinkin sodassa, tilanne oli niin hulvattoman hauska, ettei CJ välittänyt McLaggenin häntä kohti taas osoittavasta kiukkuisesta katseesta. Nyt kuului outo plumpsahdus ja sitten alkoi vasemmasta lahkeesta tulla samanlaista löysää ja punaruskeaa kakkaa, josta osa kaiken huipuksi valui kengän sisään. Hetken päästä tuli valtavan pommin muodossa käsittämättömän suuri kokkare, joka putosi vuorostaan oikeanpuoleisesta lahkeesta ja jäi lattialle. McLaggen ei tiennyt, mitä tehdä. CJ hekotti todella kovaa ja huoneen ulkopuoleltakin kuului hihitystä.

Kaikki siviilit eivät olleet päässeet vielä sodalta pakoon, ja ne, joita ei oltu vielä kuljetettu pois taistelualueelta, etsivät kuumeissaan turvapaikkaa. Forellit tosin kohtelivat näitä huonosti ja muutamat olivat jo kuolleet pelkästään tielle sattumisen takia. Se oli tietenkin luonnottoman epäreilua, mutta Niko ja muut olivat ryhtyneet vastaiskuun. He eivät niin vain suostuneetkaan tulitaisteluihin, vaan rynnivät läpi nyrkein ja lyömäasein, eikä kestänyt kauaakaan, kun Forellit päättivät aloittaa samanlaisen rähinän, ja Empire State Buildingin lähellä nähtiinkin pian melkoista vääntöä, kun valtava joukko oli yltynyt taistelemaan tuliaseiden unohduttua johonkin muualle. Siviileistä kaksi, toiminnasta jo aikoja sitten vetäytyneet ja nyt lähinnä tavallisesti rauhallista elämää Algonquinissa viettäneet Catalina ja Claude, olivat lähteneet etsimään turvapaikkaa sodalta ja olivat jääneet aluksi jumiin saaren eteläpuolelle, mutta nyt matka jatkui taas. Helikopteria he olisivat tarvinneet, mutta siihen hätään sitä ei ollut saatavilla, joten heidän tuli vain paeta kaupungin läpi. Valitettavasti reittivalinta ei osunut oikeaan tällä kertaa, sillä heidän käännyttyään kadunkulmasta näköpiiriin tuli valtava tappeleva ihmiskasa, jonka seassa oli muutama verinen ja viillelty ruumis, mutta kukaan ei vaivautunut korjaamaan niitä pois, vaan ne jäivät taistelijoiden jalkoihin. Catalinan katse oli kuvottava ja Claude ei tapansa mukaan sanonut mitään, kiersi vain omalla katseellaan ympäristöä. Hän kuitenkin pysähtyi yhtäkkiä osoittamaan erästä tappelijaa, joka heitteli porukkaa tieltään täydellä raivolla. "HAISTAKAA P*SKA! MÄ EN HALUA LEIKKIÄ!" hän mylväisi ja heitti erään sinipukuisen Forellin päin katulamppua kiukkuisesti muristen. Joku karjaisi vihaisesti maahan sylkäisten: "MITEN SÄ KEHTAAT? OOTAS KU DIMITRI KUULEE TÄSTÄ!" Forelleja nuijinut mies sylkäisi itsekin ja vastasi tylysti syöksymällä valittajaa päin ja taklaamalla tämän maahan. Catalina ja Claude eivät voineet kuin tuijottaa (ja jälkimmäinen ei oikein muuta voinutkaan tehdä), mutta ymmärrettyään tilanteen turhan vaaralliseksi he alkoivat hiljalleen kiertää kaukaa tappelijoita, joista yksi edelleen todisti ilmiömäisen vihansa Forelleja kohtaan. Siviileiksi toimintakaksikosta kääntyneet Catalina ja Claude olisivat ehkä päässeet normaalisti pois paikalta, mutta tappelu oli käynnissä sielläkin, minne he olivat suuntaamassa, ja nyt eräs mies ryntäsi ohi aivan kuin he olisivat olleet ilmaa, ja tyrkkäsi samalla Catalinan kumoon jäämättä kuitenkaan pyytelemään anteeksi tai mitään. Hän vain juoksi vähän matkaa, huusi jotain ja kohotti nyrkkinsä tappeluasentoon. Catalina kiljui reunakiveyksen päällä maatessaan erittäin rumia sanoja ja lopulta entistäkin äksymmin: "CLAUDE, TEE JOTAIN!" Koska mykkä ei voinut vain heittää herjaa, Claude alkoi kulkea kohti tönäissyttä miestä, joka ei näyttänyt häntä huomioivan ollenkaan, tämä vain tappeli muiden kanssa ymmärtämättä vaaratilannetta.

Claude näytti vihaiselta tönäistessään todella kovakouraisesti erään Forellin pois alta ja marssi suoraan Catalinaa tönäisseen miehen luo. Tämä oli itse voitolla omaa vastustajaansa vastaan, mutta ei olisi kauaa, Claude ajatteli, tuollaiset miehet eivät ansaitse mitään voittoa. Hän tunsi itsevihaa, kun ei voinut heittää kunnollista haukkumasanaa, mutta hänen ei sentään tarvinnut. Hän kiinnitti miehen huomion taputtamalla häntä vähän tavallista lujempaa selkään. Mies käänsi katseensa vihaisen näköisenä, mutta sen enempää hän ei ehtinyt tehdä, kun Claude tarttui häntä kauluksesta ja potkaisi lujasti munille. Samalla kun mies rääkäisi kivusta, Claude heitti hänet maahan ja muutama tämän kaveri ryntäsi heti ympärille tuijottamaan tilannetta. Hän olisi huutanut: "P*RKELE, IDIOOTTI!", jos olisi vain pystynyt. Muiden miesten tyrmistyneet katseet eivät sanoneet hänelle mitään, omatunto ei kolkuttanut ollenkaan, aivan kuin CJ: n tapauksessa. Catalina oli kömpinyt pystyyn äänekkäästi kiroillen ja luonut vihaisen katseen häntä tönäisseeseen mieheen harpottuaan paikalle. Ihmisiä tuli paikalle myös lisää, ja eräs vaikutti erityisen kiinnostuneelta, sillä hän töni muita tieltään aggressiivisella temmolla. Kun hän tuli näkyviin, Claude ei saanut hänestä kovin luottavaista kuvaa. Se tosin johtui eniten siitä, että miehen otsasta valui verta ja häneltä puuttui pari hammasta. Hän siis näytti lähinnä täydeltä kovanaamalta, vaikka todellisuudessa rinnassa sykki hyvä sydän. Ian Mitchell ei kyllä odottanut ihan tällaisen väen ilmaantumista hänen näköpiiriinsä, mutta hän oli tottunut yllätyksiin jo siitä pitäen, kun hän oli jättänyt Sindaccot. Clauden esitettyä tarpeeksi hämmästyneen katseen hän painoi jalkansa maassa kituvan, Catalinaa potkaisseen miehen päälle estäen tämän ylösnousun. Mies henkäisi ja jäi makuulle yrittämättä pistää hanttiin, vaikka hän tulvikin kiukkua. Ian pysyi vain siinä, missä oli, eikä sanonut mitään, ilmeisesti sanattomaksi menneenä yllättävästä välikohtauksesta. Lopulta Clauden kyllästyttyä hän nosti jalkansa, mutta potkaisi miestä vielä lujasti kylkeen ennen astumistaan taaksepäin. Hän katseli tilannetta seurannutta "yleisöä" odottaen ihmisten mielipidettä tempauksesta. Muutkaan paikalle tulleet, kuten Elizabeta Torres, vain mulkoilivat lähinnä miestä, joka kompuroi hiljalleen pystyyn, ja sen jälkeen Claudea, jonka olisi odottanut normaalisti puhua pukahtaneen viimeistään nyt. Ian yritti kiinnittää hänen huomionsa jotenkin itseensä. "Hei, oletko edes hereillä? VASTAA!" Hän heilautti kättään puolelta toiselle Clauden naaman edessä, mutta tämä pysyi tyynesti vaiti pystymättä vastaamaan. Ianin käsi lähestyi jatkuvasti hänen kasvojaan, kunnes jo melkein hipoi nenää. Clauden viha yltyi yltymistään, mutta hän ei liikkunut.

Yhtäkkiä hän ojensi nyrkkinsä melkein ihmisten huomaamatta suoraan eteenpäin osuen Ianin vatsaan. Tämä tuntui jäätyneen paikoilleen, käsi vain huitoi tyhjänpanttina ilmassa, ja sitten hän alkoi pidellä sitä kamalien kipujen täyttämänä. Claude ei vieläkään sanonut mitään eikä voinut mitenkään arvata, että hänelle tuntematon Mitchell oli ollut vain hyvissä aikeissa eikä mitenkään yrittänyt kettuilla. Muutamat ihmiset, jotka olivat irtautuneet tappelusta eivätkä tehneet muuta kuin tuijottivat Claudea, joka esitti halveksivia katseita puolestaan muille. Tämä tuntui suututtavan väkeä enemmän, ja katseet muuttuivat aina vain tuimemmiksi. Joku päätti viimein avata rääväsuunsa ja räksyttää Claudelle kuin viimeistä päivää. Catalina ei tehnyt mitään, seisoi vain siinä missä oli ja heitteli uhkaavia katseita ihmisiin, mutta ei voinut kyllä sanoa Clauden edellisintä lyöntiä aivan oikeutetuksi. Elizabeta huusi oikein kovalla äänellä: "IDIOTA!" parin sentin päässä Claudesta ja perääntyi sitten, mutta puukko kädessään. Claude ei teräaseita pelännyt. Hän vain virnisti, vaikkakin hiukan väkinäisesti, mutta ei perääntynyt, koska puhekyvyttömättömyydestään huolimatta ymmärsi tilanteen sellaiseksi, että kun hän yrittäisi paeta, hän saisi seuraa lukuisista nyrkeistä. Hän kohotti katseensa ihmisten ohi. Se Forelleille haistatellut mies oli taas oikein totaalisesti vääntämässä, ja tappelijakaksikko suuntasi sinnepäin, missä Claude ja muut olivat. Catalina perääntyi jo hiukan vaistomaisesti ja Claude alkoi kävellä, vaan ei perääntyen millään tavalla, pois kaksintaistelevien miesten tieltä. Jotkut tyypit ottivat yhteen puukoilla aivan lähistöllä ja lopputulos oli verinen, kun he tökkivät toisiaan minne vain ylettyivät, ja se voittaisi, joka saisi ensimmäiseksi tökättyä johonkin tavallista arempaan paikkaan. Hetken kuluttua, kun Forelli ja häntä vastaan taistellut mies olivat tulleet siihen, missä ihmisjoukko oli kerääntynyt tuijottamaan Claudea. Tappelu jatkui aivan normaalina siihen asti, kunnes se mies käänsi katseensa vaistomaisesti maahan. Ian piteli vatsaansa tuskastuneella ilmeellä. Ennen kuin sitä ehdittiin estää, Daniel Deadguy karjaisi vihan täyttämänä, tarttui vastustajaansa niskavilloista ja täräytti täydellä voimalla maahan. "KUKA TÄMÄN TEKI? KUKA ON HYÖKÄNNYT IAN MITCHELLIN KIMPPUUN?" Kukaan ei voinut kyllä uskoa sitä, mutta niin se vain oli. Daniel ei enää ollut korviaan myöten paha. Ensimmäistä kertaa sitten Matthew Lindin iskun hän oikeasti välitti siitä, mitä Ianille oli tehty.

"Toi heppu, joka vaikuttais olevan mykkä!" Elizabeta kiljui osoitellen Claudea, mutta Catalina iski väliin. Daniel ei tästä välittänyt, vaan piti kasvonsa poissa näkyviltä ja mulkoili Claudea, joka vain katsoi takaisin tyynen rauhallisesti ikään kuin tietoisena siitä, että tuollaisella teolla tietenkin oli jotain jälkiseurauksia. "ÄLÄ SINÄ HÄNTÄ SYYTTELE!" Catalina alkoi nyt vuorostaan kiljua ja heittäytyi Danielin edestä, mutta ei hyökännyt tämän kimppuun, vaan potkaisi Elizabetan jalkaan ja siitä syntyi heti tappelulle jatkoa, kun muut ihmiset innostuivat ottamaan mallia. Danielin silmät kiilsivät, mutta vaikka se oli kieltämättä ainutlaatuinen näky, se ei ollut hyvää enteilevä juttu. Ja se johtui yksinomaan siitä, että kiilto tuli hullusta raivosta, hullummasta kuin mikään aiemmin nähty. Catalina oli viskannut puukon seinään melko vaarallisesti, mutta osumatta kuitenkaan kehenkään. "S**TANAN HUORA, MINÄ SINUT OPETAN!" hän rääkäisi ja ihmiset eivät tienneet, mitä tehdä. Jotkut heistä olivat puhjenneet tappeluun, ja jotkut halusivat seurata tappeluita, mutta eivät tienneet, mitä niistä. Daniel otti askeleen lähemmäs Claudea ja tämä teki saman tempun. "Ahaa, ajattelit viisastella matkimalla minua?" hän kysyi. "Olin kyllä aikeissa ruveta hyväntahtoiseksi, mutta sillä sekunnilla kun sain tiedon, että Ian Mitchellin vatsaan on kumahtanut sinun nyrkkisi, päätin sittenkin säästää kohteliaisuudet myöhemmälle!" Hänen silmänsä kiilsivät aina vain enemmän ja monet alkoivat pelätä, että hän purkaisi raivoaan heihin. Sen sijaan hän asteli rauhassa Clauden ympärillä. "Kuinka moni teistä on kuullut Raging Infernosta?" hän kysyi ihmisiltä, jotka pudistelivat päitään hämmästyneinä ja asiasta tajuamattomina. "Aa, ettepä tietysti. No, sen verran vaan tokaisen, että TÄMÄN OPIN DARONILTA!" Claude asetti kätensä kasvojensa suojaksi ja valmiina vastahyökkäykseen, mutta sitä ei koskaan tullut. Daniel rummutti rintaansa kuin Tarzan ja syöksyi eteenpäin, pomppasi, laskeutui käsilleen ja hyppäsi siitä uudelleen jaloilleen aivan kuin hidastetussa elokuvassa. Ja silloin kun hän oli vielä ilmassa, hänen molemmat nyrkkinsä osuivat kuolettavasti Clauden rintaan samalla kun jalat puolestaan pommittivat polvia. Catalina kohotti päänsä kesken Elizabetan kuristusyrityksen ja näki, kuinka Claude hoiperteli Danielin iskun myötä. Tämä tärisi pelottavan näköisesti ja kaatui polvilleen, jotka kuitenkin olivat liian vahingoittuneet kannatellakseen miehen painoa. Danielin edessä Claude lysähti asvaltille elottomana ja liikkumattomana. Elizabetan voitonkiljaisu kantautui seuraavana koko joukolle, mutta Catalina ei hänelle enää mitään tehnyt. Hän ei saattanut uskoa sitä, ja hän alkoi pillittää suunnattomasti, mutta Danielille näemmä ei ollut olemassa ketään muita kuin Ian Mitchell, jonka luo hän meni aluksi tarkoituksenaan auttaa hänet pystyyn, mutta ilmeisesti hänessä oli vielä vähän puhdasta Sindaccoa jäljellä, koska yllättäen hän perääntyikin ja lähti juoksuun. "CLAUDE! EIIIIIIIIII!" Catalina nyyhkytti Elizabetan hakiessa veistään ja kohotellessa omaa kättään voitonmerkiksi.

Joey McLaggenin housut olivat niin tahritut, että oli kummallista, kuinka hän kykeni astumaan eteenpäin kohti CJ: tä. "Sinun mielestäs tämä on hauskaa? Katotaas, mitä sä ajattelet sillon, kun kuula tulee kalloon!" hän mutisi kiukusta kireänä. Yhä tuli tasaista kuravelliä ja kenkään sitä varsinkin meni todella paljon lahkeen kautta. CJ: n oli uhkauksestakin huolimatta vaikea pitää vakavaa naamaa sellaisessa tilanteessa. Lievä taisteluväsymys häntä kait vaivasi, kun hän ei pystynyt lopettamaan naurua. McLaggenin kävelytyyli näytti sitä paitsi niin hauskalta, kun hän käveli jalat levällään ja valtava säkintyylinen kohta ahterissa, että CJ kaatui vieressään olevan laatikon päälle, niin humoristinen tilanne oli. Kun McLaggen käänsi hänelle selkänsä kolutessaan asettaan, Diana ilmestyi taas oviaukkoon. "Pois täältä ja helevetin äkkiä, oli sitten kuinka hauskaa tahansa!" hän mutisi, vaikkakin tirskahti nähdessään McLaggenin möngertävän sillä tavalla pitkin huonetta. "Ihan kohta ihan kohta..." CJ mutisi ja vetäisi ulosteen vuoksi lievästi haisevan säkin mukaansa. Se haisi kyllä muullekin kuin sonnalle, mutta enimmäkseen sille. Säkissä oli pari hengitysreikää, mutta vielä ei ollut aikaa katsoa niitä. CJ veti sen hiirenhiljaa pois huoneesta, ja kun painava, aivan varmasti ihmisen sisältävä säkki oli vedetty mukaan, Diana tarttui oveen ja vetäisi sen niin kovaa kiinni, että lukkoonmenemisen ääni kantautui. Hetkessä kuului McLaggenin kiroilua ja karjuntaa, kun hän ryntäsi ovelle jalat yhä hassusti levällään. Hän alkoi takoa ovea vihaisena nyrkeillään ja CJ perääntyi vähän matkaa, mutta repesi sitten taas nauruun, kun takomisen päätti valtava, pirisevä ja löysä pieru, joka kyllä vaiensi McLaggeninkin. Diana ei pysynyt enää pystyssä revettyään aivan totaalisesti, ja raivokkaan kihisemisen ääni vain kuului huoneen sisältä. "HAISTA SINÄ VAAN P*SKA!" CJ huusi oven taakse ja sieltä kuului aina vain kiukkuisempaa mörinää. McLaggen päätti kokeilla onneaan ja potkaista ovea, mutta se ei ollut kannattavaa niin likaisilla jaloilla, sillä ensinnäkin ulosteen paino ja inhottavuuden tunne rajoittivat liikettä, ja toiseksi McLaggen päästi heti perään toisen, edellistä kovemman pierun potkun myötä. CJ: stä tuntui siltä kuin hän kohta kusisi housuunsa, kun hän ei kyennyt enää pidättelemään hekotustaan. Hän nojautui seinään pysyäkseen jotenkin jaloillaan ja levähti pitkään kestäneen ja iloisen naurun päätteeksi istuma-asentoon. McLaggen oli nähtävästi ainakin toistaiseksi luovuttanut, joten CJ tarttui säkkiin ja alkoi raahata sitä käytävää pitkin autettuaan ensin lattialla kierivän Dianan pystyyn. "Mun pitää käydä hakemassa joku juttu mun asunnosta, tää on tärkeetä!" hän tokaisi ja vilkaisi ohimennen käytävän seinällä olevaa kaupungin karttaa. Hän otti vapauden piirtää punakynällä "Deadguy Suite"-tekstin parin korttelin päähän, jonka jälkeen matka jatkui.

"Odotas vähän!" CJ murahti ja laski säkin maahan. Hän ei todellakaan jaksanut sellaista raahata mukanaan koko matkaa, mutta ei voinut jättää sinnekään mätänemään. Hengitysreikien avulla siellä ollut ihminen saattoi olla yhä hengissä. CJ tarttui säkkiä kiinni pitäviin köysiin ja alkoi avata solmuja jännittyneenä. Säkistä kuului äänekästä muminaa, mikä johti siihen, että sekä CJ että Diana pidättivät henkeään. Hiljaisuus täytti tilan, kunnes viimeinenkin solmu oli saatu auki ja CJ avasi säkin ammolleen. Hän hyppäsi taaksepäin säikähtäneenä, kun näki, kuinka kuihtuneen ja nääntyneen näköinen Adriano Mendez suorastaan syöksyi säkistä ulos. "ILMAA! RAITISTA ILMAA!" hän kähisi vetäen rahisten henkeä. Hän näytti siltä kuin pyörtyisi kohta, joten CJ ryntäsi ikkunalle, katseli pohdiskelevasti ympärilleen ja hakkasi sen kengällä rikki. Adriano kömpi kömpelön näköisenä ikkunalle ja veti taas syvään henkeä, mutta rahina sentään jäi koko ajan vähemmälle. Hän istui polvillaan tuskaisesti ja ei mahtanut sille mitään, mutta oksennuspallo tuli ulos ja putosi ikkunasta katutasolle. Hän tärisi suunnattomasti ja saatuaan tarpeeksi raitista ilmaa jäi makuulle lattialle. CJ ei vielä osoittanut halua lähteä, sillä hän halusi vaihtaa sanasen, mutta Adriano ei ollut puhetuulella. Hän vain mutisi äänekkäästi: "Mikä saakelin p*skanhaju yhtäkkiä levisi? Ja naurua ympärilläni...kolkkoa!" CJ ei tiennyt, oliko hän tosissaan vai ei, joten hän ei naureskellut jutulle ollenkaan. Adriano väänsi taas yrjöt lattiaan. Hänen kasvonsa olivat todella rapistuneet varsinkin normaaliin olotilaan verrattuna, mutta hänessä ei ollut mitään arpia, lähinnä hän vain näytti siltä kuin oli viettänyt tunteja säkissä hengittäen vain rajoitettua, tunkkaista sisäilmaa, joka oli vielä haissut loppupuolella aivan kamalalta. "Kuule Ad, sua ei voi jättää tohon tilaan! Mene tolla oikeanpuoleisella hissillä ylemmäs ja etsi Devil, Sweet ja Lance, mun pitää mennä muualle!" CJ jakoi ohjeita kuin sotilaskomentaja, mutta Adriano ainakin näytti ymmärtävän, sillä hän suuntasi hissille. Kun hän pääsi sen eteen, hän tosin vielä kääntyi toisinpäin aivan kuin muistaen jotain. "CJ - en mä voinut sille mitään - mutta Vic kuoli." Adriano väänsi porua, vaikka tavallisesti oli paljon raavaampi. "Ne albanialaiset yllätti meidät, tuli tappelu ja mä sain yhtä potkastua, mutta toinen heitti kranaatin. Yritin varottaa kaikkia kavereitani, mutta Vic lenteli jo seinille ja jäi sinne..." Loppua ei kuultu, sillä se hukkui kovaan nielaisuun. CJ ei tiennyt, mitä ajatella. Hän ei ollut nähnyt Viciä vähään aikaan, ja nyt tuntui hirvittävältä kuulla tämän kohtalosta. Adriano käveli rappeutuneesti taas kohti hissiä, mutta CJ huudahti vielä perään: "Ja ole kiltti ja etsi Derek, jooko? Se on aika varmasti jossain täällä, jos elää vielä!" Adriano nyökkäsi ja katosi hissiin, joka vei hänet ylempään kerrokseen.

Myöhemmin, päästyään pois GetaLifesta, CJ ja Diana kulkivat katua pitkin kohti Deadguy Suitea, joka ei ollut mikään tuttu mesta ainakaan CJ: lle, vaikka hän oli kyllä monta kertaa kuullut Ianin ja muiden asustelevan siellä vapaa-aikanaan. Leveä katu kulki halki pilvenpiirtäjäkolossien, eikä siellä näyttänyt olevan ketään. Sota oli varmaan jo loppumaisillaan, CJ ajatteli. Hänen tunnetilansa olivat silti jotenkin pelonsekaisia. Olivatko he aivan varmasti yksin? Pimeys oli jo levinnyt katujen ylle ja sodasta huolimatta kaikki pystyssä olevat katulamput paloivat. Aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut, paitsi että useita oli siellä täällä kaatunut. Päivä oli jo melkein pulkassa, mutta ei silti ihan. Vielä oli pääjehuja kaatamatta. Niitäkin oli tosin vain kaksi kappaletta, Dimitri ja GetaLifeen jäänyt McLaggen. Vai oliko hän sittenkään jäänyt sinne? CJ vilkuili taakseen pelokkaana aivan kuin kuvitellen, että joku iskisi kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Hän ei kuitenkaan kehdannut paljastaa Dianalle, että säikkyi enemmän kuin olisi ehkä järkevää sellaisessa tilanteessa. Finaaliin ei ollut enää kauaa aikaa, ja rentouttavasti Diana osoitti erästä kerrostaloa yhden korttelin päässä. "Tuolla se on!" hän tokaisi ja alkoi jo ottaa juoksuaskeleita. CJ otti mallia ja tunsi kummallista vapauden tunnetta, vaikkei hän ollutkaan mistään pakenemassa. Se kaikki kuitenkin päättyi jo muutaman askeleen jälkeen. Jotain kummallista tuntui. Hän ei pystynyt liikkumaan eteenpäin, koska hänen kaulansa ympärille oli puristunut kaksi kättä. Ne eivät vaikuttaneet tutuilta, mutta outo lemu ympäristöön kyllä levisi. Se haisi aivan... "P*skalta!" CJ heitti väliin ja kiepautti itsensä väkisin ympäri, vaikka se kipeää tekikin, ja näki edessään Joey McLaggenin ankaran olemuksen. Mies yritti nähtävästi tehdä hommasta selvän lopullisesti. Hänen jalkansa eivät kuitenkaan enää olleet levällään, ja kengätkin olivat erilaiset kuin edellisellä kerralla. McLaggen kaatoi CJ: n ilosta myhäillen maahan ja nykäisi M9: n taas toisen kerran (vaikkakin ei tällä kertaa sormiin ampumalla) hänen kädestään. Ase lensi sivukujalle, ja CJ taisi tajuta myös sen epämiellyttävän jutun, että Diana ei ollut tietoinen koko jutusta. "APUA!" hän kärisi. "PYSÄHDY JA PALAA TAKAISIN, AUTA MINUA!" Hän tunsi itsensä hulluksi, McLaggenin rautakourat olivat puristuneet hänen kaulansa ympärille ja hän kuristuisi kuoliaaksi hetkenä minä hyvänsä. Hän yritti ajatella jotain onnellista ja samalla hengittää aivan rauhassa sisään ja ulos. Sisään, ulos, sis... Hän ei ehtinyt loppuun asti, kun mieleen tunkeutui Dardan ja hänen viimeiset sanansa: "TEEPPÄS PERÄSSÄ!", joita oli seurannut kuolettava hengenveto.

"TULKAA JOKU APUUN!" hän huusi tuntien samalla elinvoimien käyvän vähiin. McLaggenin polvi oli hänen vatsansa päällä eikä hän päässyt liikkumaan mihinkään. Kipu oli sietämätön ja ote koveni sekunti sekunnilta. CJ huusi tuskaansa, mutta se toi yhä vain enemmän kipua. Huutaminen oli tosin ainut ratkaisu, minkä hän tiesi toimivaksi. Jostain läheltä kuului juoksuaskelia, mutta hän ei tiennyt niiden alkuperää, koska McLaggen puristi häntä maata vasten. Hän kuolisi muutaman sekunnin sisällä, mutta yritti pistää viimeiset sanat ulos jollain tavalla. "Viimeinen Beverlyn murhaaja, ja mä en saanut sitä!" CJ huusi varoen, jottei tuskastuttaisi itseään lisää turhalla huutamisella, ja kyyneleitä valui epäonnistumisen tunteen levitessä. Hän veti henkeä rahisten aivan kuin Adriano, mutta tunsi sitten, kuinka McLaggenin ote hiukan heikkeni, ja sitten yhtäkkiä, ennen kuin hän tajusi mitään, kädet olivat poissa hänen kaulaltaan, mutta heti perään kuului hurjaa, hulluutta täynnä olevaa mylvintää. CJ yritti vetää itsensä äärimmäisen kovaa täristen pois alta, kun hän näki, kuinka McLaggen rummutti rintaansa päästäen kovaa taisteluhuutoa. "MINÄ TAPOIN BEVERLY JOHNSONIN! MINÄ TAPOIN ANGEL COUGARIN! MINÄ! MINÄ! MINÄÄÄÄÄÄÄ!" Hän näytti menettäneen viimeisen järjenhippusensa ja vetäisi aseen esille syöksyen samalla CJ: tä kohti. Taas tuntui kamalalta, kun potku osui häntä kylkeen, ja hän yritti kompuroida pystyyn, mutta ei saanut jalkojaan kantamaan ja valahti uudestaan. Sekasorto levisi ympäriinsä, ja McLaggen piti häntä maassa jalallaan kierrellen samalla ase ojossa ympäriinsä etsien sitä, joka häntä satutti. Kun CJ valmistautui jo kuolemaan, hän kuuli, kuinka ase laukesi kovaäänisesti ja suoraan hänen viereensä kaatui ruumis. Hän ei voinut katsoa sitä suoraan, tunne oli vain liian kamala. Hän yritti vääntää itsensä nyt pystyyn, mikä oli vaikeaa, koska jalat olivat juuri niin kehnossa kunnossa kuin olla voivat ja hän vapisi hiuksista kantapäihin. Silmät vetistivät ja olo oli outo, aivan kuin elämä olisi karannut hänestä, mutta silti olisi samalla jäänyt hänen sisäänsä. Kummallista, mutta sitä se taisi olla, tai sitten tyypillistä kuoleman lähellä käymisen jälkiseurausta. Kun hän vihdoin pääsi pystyyn, hän käänsi katseensa maahan, ja se tuli hänelle valtavana yllätyksenä, vaikka aseen laukeaminen olikin kaikunut hiljaisella kadulla.

Joey McLaggenin raajat olivat levällään ja hänellä oli valtaisa luodinreikä otsassa. Pää lillui verilammikossa, joka täyttyi koko ajan hiljalleen kaikesta siitä, mitä otsasta tuli. Ase oli kaatunut suoraan CJ: n jalkojen juureen. Ja McLaggenin yläpuolella seisoi tärisevin käsin SAA-revolveria kannatteleva Diana, joka oli näemmä pistänyt laukausta peliin. "Mä tapoin sen..." hän mutisi hiljaa. Se ei näyttänyt ihan niin iloiselta ja upealta kuin Keithin kuolema vanhalla kunnon Mount Chiliadilla, mutta silti tajuttuaan, mitä oli tapahtunut, CJ oli yhtä hymyä. Hän oli kyllä säikkynyt todella kovaa, mutta tajusi samalla, että täydellinen kosto oli annettu Beverlyn murhaajille. Hän oli tappanut kaksi (Dirkin ja Vincentin), Diana myös kaksi (Keithin ja McLaggenin) ja Aldrin Johnson aikanaan Will Smithin. Nyt hän oli jo melkein rauhassa, paitsi että vielä oli Dimitri ja mahdollisesti Daniel hoidettava, muuten ei olisi koskaan täydellistä mielenrauhaa luvassa. "No, haetko sen jutun kämpästäs?" CJ kysyi ja Diana, joka oli näemmä menettänyt puhekykynsä, palasi nyt tajuihinsa. "Ai...joo." hän mutisi ja alkoi kävellä kohti kerrostalon etuovea. CJ seurasi vaistomaisesti perässä jättäen taakseen McLaggenin verisen ruumiin ja tuntien samalla huojentunutta kiitollisuutta pitkästä aikaa.

To Be Continued.

Lainaus:09.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Final Showdown - Osa 2 - No One Lives Forever

Taas selvää parannusta edelliseen, mutta silti tästä puuttuu edelleenkin se parahin terä. :(

Ensinnäkin pakko mainita Claude Speedin toteutus, joka on oikeastaan täydellinen. Osio, jossa hän ja Catalina joutuvat keskelle tappelua, on tarinan paras, vaikka sekin vähän tylsä. Liekö kerronta turhan monimutkaista, kun liian usein joutuu lukemaan kohtia moneen kertaan, ennen kuin ymmärtää, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuukaan ja kelle ollaan puhumassa jne. Plussana McLaggenin... p*skainen kärsimys, joka nauratti.

Tässä on kuitenkin liikaa tylsiä ja vähän hölmöjäkin kohtia. Esimerkiksi tuo Clauden menehtyminen ei ole kovin terävästi suunniteltu tai toteutettu ja McLaggenin säkin sisällön paljastuminen jätti latteat fiilikset. Se vieläpä kuulostaa hölmöltä, kun siinä lukee, että Ad pomppasi säkistä. ;P

+ McLaggenin saama osuma persiiseen kuvattu hupaisasti.
+ Clauden (ja Catan) esittelyssä ja menossa ei ongelmia.

- Vähän turhan... mutkikkaasti kerrottu ja ylipitkähkö - kokonaisuutena melko tylsä.

8puol

Lainaus:09.11.2008 patzziiz kirjoitti:

Lainaus:03.11.2008 miseboy kirjoitti:
Vastajengin uusi komentaja

Oli Lämmin kesäpäivä. CJ katsoi televisiota kotonaan Ja samaan aikaan Sweet ryntäsi sisälle. "CJ! Nyt on paha paikka" Sweet kertoi. " Mitä nyt"? Cj kysyi. " Ballasit ovat lahjoneet sotaluutnatin Uudeksi pomokseen!" Sweet kertoi huolestuneena. " Ei voi olla totta!" Cj karjaisi. " Eilen oli kymmenen Meidän jengiläistä Taistelleet Ballaseja vastaan Lähellä Mad Dogin Studiolla, Ja kaikki kuolivat Kun Se Luutnantti Oli niillä apuna!" Sweet kertoi. " Me hävitään kaikki tappelut Jos Se Luutnantti johtaa heitä" Sweet sanoi. " Tälle on tehtävä jotain Ennen kuin on liian myöhäistä!" CJ huolestui. " Meidän pitää Tappaa se luutnantti " Sweet totesi. "tämä pitää suunitella huolella" Cj mietti. " täytyy ottaa selvää sen majapaikasta" Sweet sanoi. " Menen eiliselle taistelutantereelle katsomaan jos sieltä löityisi jotain" CJ Päätti.



CJ Otti autotallista Punaise Cheetahinsa Ja lähti ajamaan kohti pohjoista Los Santosia. Cj pysähtyi Kadun laitaan joska löytyi hylsyjä. Hän näki sen. Yhden kadun vieressä olevien Paritalon parvekkeella Kaksi ballasinjengiläistä Yhden sotilasasussa Olevan miehen kanssa. CJ tunnisti tämän Luutnantiksi olkamerkistä. Hän tuli autosta ulos ja eteni kohti talon lähellä olevaa pusikkoa johon hän piiloutui kuuntelemaan. " Pidän majaa täällä, Ja Voitte hakeä täältä aseita" Cj kuuli luutnantin sanovan. "Teemme iskun Grove Streetille ylihuomenna" Luutnantti jatkoi. " Perhana!" CJ Sanoi melkein ääneen, jonka jälkeen hän palasi Grove Streetille.






CJ Ryntäsi Sweetin asuntoon ja kertoi tilanteen. " Me teemme sen huomenna mahdollisimman Vähin äänin" Sweet sanoi. Veljekset sopivat että he murtautuvat Luuntantin asuntoon heti aamulla, Ja Tappavat hänet vieden ballaseille tarkoitetut aseet samalla.


Aamulla he Lähtivät CJ:n Pakettiautolla kohti Luutnantin asuntoa Comandopipot pääsä,ja Äänenvaimennetuilla MP5 konepistoileilla asestautuneilla. He ajoita pakun Suoraan Luutnantin pihalle, Ja astelivat sisälle. Ovi oli onneksi auki Ja he näkivät Luutnanttin Sohvalla katsomassa televisiota. " Nosta *****iset kätesi ylös ja kävele tänne" CJ karjaisi. Luutnantti kohotta kätensä ylös asteli hiljaa Veljesten Luo. " Mitä tämä Tarkoittaa?" Luutnantti kysyi. Veljekset eivät vastanneet vaan avasivat lulen ja Luodit lävistivät luutnantin Ja Hän kaatui kuolleena maahan. "hyvä" Sweet sanoi. " otetaan nuo mukaan" CJ Sanoi osoittaen Kahta pahvilaattikkoa Pöydän alla. " niistä on Meille hyötyä " CJ sanoi. Niinpä he veivät aselaatikot pakuun ja lähtivät kotiin helpottuneina.

LOPPU


Se oli eka tarinani eli aika huono mutta saa kommentoida

JeeJee!!!11yksyksyks!. Mul olikii parempi alotustarina, nytte oonkii varmaan maailman paras kirjottaja!!!!11yksyksyks!

Mitäs sä kälätät? Tarinasi on kirjoitusvirheitä täynnä, ja hieman satumaisesti tehty?

-

Attacking to San Fierro PART 1


San Andreasin kuuma kesäpäivä oli pientä, mitä se oli ollut viimeiset kaksi vuotta. Ihmisiä jonotti jatkuvasti kioskeilla, ja makoilivat rannalla, mutta oli henkilö, joka sitä ei ajatuksissakaan tehnyt: Carl "CJ" Johnson. CJ oli ollut jo yhdeksän vuotta Los Santosin vaikutusvaltaisin ihminen Los Santosin alamaailmassa veljensä Sean "Sweet" Johnsonin kanssa. Sinä päivänä CJ keskittyi vain ja ainoastaan suunnitelmaan: vallata San Fierro.

San Fierroa hallitsi silloin Yakuza ja Vagosit. Vagosit oli jo pieni pläntti, mitä se oli ollut 90 -luvun alusta puoleenväliin. Yakuza nostatti propagandaa San Fierron kaduilla, joka nostatti heidän kunnioitusta.

Carl oli suunnitellut tätä hyökkäystä jo kolme vuotta, ja varannut omat miehistönsä, mutta oli jo menettänyt viisi luottojengiläistä, koska heidät oli murhattu salaperäisesti Angel Pinen lähistöllä. Kaikesta hiljaisuudesta CJn luksuspuhelin rupesi soimaan 2Pacin "Changes" -biisin tahdissa. Carl vastasi puhelimeen, ja sai erittäin hyvät uutiset: "Sain neljä huipputyöläistä." Kuului puhelimen päästä. Se oli Wu Zi Mu, mutta hänet tunnettiin paremmin nimellä Woozie. Woozie tienasi omaisuutensa The Four Dragons -kasinolla, joka sijaitsi Las Venturasissa, suuren aavikkoalueen vieressä. Carl vastasi puhelimeen hetken kuluttua: "Hyvää työtä ja kiitos."

Liberty Cityn kadut alkoivat pahentua yhtä pahasti, kuin vaalea leipä ilman pussia. Vain harva uskalsi asua sen hyisillä, ja mafian täyttämillä kaduilla. Yksi heistä oli Claude Speed, joka oli juuri päässyt karkuun katastrofaalisesta siltatapaturmasta karkuun. Claude tutustui mafiaan Joey Leonen kautta, ja alkoi saada luottamusta "Don" Salvatore Leonelta. Leone alkoi kummiskin olemaan vainoharhainen, eikä luottanut Claudeen, ja näin kävi kauhea takaisku mafialle Liberty Cityssä: Se oli ohi. Viimeinen luoti Salvatore Leoneen oli selitys kaikelle tälle, mutta Claude saa tekstiviestin: "Hienoa työtä Claude. Olisitko valmiina auttamaan ystävääni? Te taidatte tuntea ennestään. Tarjoukseni olisi Pair of Queens." Woozie tykkäsi käyttää tarjouksissaan pokerislangia liika pelaamisen johdosta. Woozie ei kauaan joutunut odottamaan viestiä, jossa luki: "Tuokaa Las Venturasin lentokentälle Banshee, ja olemme sujut."

Vice Cityn kadut hiljentyivät, kun laukaus ja huuto kuului monien metrien päähän. Mr. Boogie makasi kuolleena verta pursuavana, ja Tommy Vercetin nuori, lupaava lahjakkuus Steve Crosby tuijotti häntä hiljaa. Yhtäkkiä hänelle pirahtaa puhelin soimaan: "Hienosti ammuttu Crosby. Suostuisitko auttamaan minua pientä hintaa vastaan?" Steve rupesi ihmettelemään, ja kysyi jopa hieman peloissaan: "Kukas siellä on? Mitäs helvettiä haluat? Ja mitä mahtaa hinta olla?" Woozie muotoili tyynesti vastauksensa: "Big Slick. Olen kaikkialla." Steve pelästyi erittäin pahasti, ja änkytti: "Selvä. Ilmaiset liput kaupan päälle. Äläkä seuraa minua! Ahdistat!" Mutta hän ei lippuja pitemälle ehtinyt sanoa.

Lontoon kesäpäivä saa väriä, kun pankkiryöstö tapahtuu. Savun täyttämänä tukeva tummaihoinen Maurice "The Big Mo" Caine, ja luikkumainen Rodney Morash pakenevat rahat suurissa säkeissä kohti heidän pakettiautoaan luotien saattelemana. Rod painoi tallan pohjaan, ja kaasutti pitkin katuja maantielle pääsyn toivossa, mutta joutui turvautumaan Mo'n driveby -ampumistaitoihin. Mo sai ammuttua poliisia kriittiseen kohtaan, ja auto syöstyi ojaan. Mo saa kumminkin puhelinsoiton: "Mo, seuraava kohde San Andreas, San Fierro. Tarjous Pair of Aces palkkajakona." Mo alkoi puhumaan brittimäisgangsta -tyyliään: "Ok, ok."

Carlin karttapaperit lojuivat pöydillä, mikä ei ollut yleistä, sillä tämmöiset hyökkäykset yleensä vain sovittiin puoli tuntia ennen tapahtumaa. Sweet lojui hänen sohvallaan, ja hän sai juuri ja juuri sanottua sanottavansa: "Hei CJ! Mitäs tämä nörttitouhu oikein on?" Carl vastasi erittäin ripeästi: "Näin tämä onnistuu paremmin. Hei mikäs tämä on?" Hän huomasi pienen pläntin metsäalueistolla. Alueeltaan se oli merkitty neliömäiseksi, ja sorapohjalle. "Leiriydymme tuonne hetkeksi nähdäksemme onko kaikki mukana."

Seuraava päivä kyllä meni Carlin osalta The Truthin hautajaisiin. Vieraita ei ollut paljoa, sillä TT oli erakkomainen tyyppi ja sekosi täysin juotuaan armeijan salaista ainetta "Green Goota." Vieraat lähinnä oli CJn ja TT yhteisiä ystäviä, kuten Zero, joka oli keksinyt, miten kehitellä viidennen luokan Trojanvirus. Myös Woozie ja Cesar perheineen oli paikalla. Cesar oli saanut kaksi lasta Carlin siskon Kendlin kanssa: Melvin ja Lance. "Yhdeksän vuotta. Näin nopeasti se aika kuluu." Sweet huokaisi, ja käveli hautuumaan läpi ja autolleen. Carl istahti viereen, ja huokaisi: "Mennään." Hyvin pian he olivat jo lähellä Grovea, mutta Carl huomasi pikaruokalalla jotain kummallista. "Käännys tuonne." hän sanoi, ja Sweet totteli yllättyneenä. Carl otti aseensa valmiiksi, ja Sweet heitti kässärillä mutkan, mutta siellä ei ollut ketään. Sweet heitti uudelleen kässärillä mutkaan, ja näki vain yhden auton. Sweet ajoi sen luokse, mutta se oli jo liian myöhäistä kuului satoja laukauksia, ja kuuli itsekkin, kun yksi osui erittäin lähelle.


TO BE CONTINUED!

Lainaus:10.11.2008 Ege94 kirjoitti:
Attacking to San Fierro PART 1

Ihan toimiva tarina on kyllä...

Tässä ei kuitenkaan IMO tapahdu mitään kovin jännää ja tekstivirheitä löytyy, kuten nämä tuikitavalliset aikamuotojen heittelyt sun muut, mutta ne eivät haittaa lukua. Kaiken kaikkiaan suunnilleen perustason stoori.

+ Kaikilta osin ok-perustasoa - ihan kiva lukea...

- ...Siinäpä se.
- Tekstivirheitä.
- Lyhyt, mutta koska tarina kokonaisuutena tylsänpuoleinen, en laskisi sitä varsinaiseksi miinukseksi.

7

Lainaus:10.11.2008 Ege94 kirjoitti:
Attacking to San Fierro PART 1

Omalta osaltaan hjuva stoori, mutta lyhyeksi tämäkin jäi. Ihan suuri hahmokaarti on saatu mukaan lyhyydestä huolimatta ja kuvailua riittää, mutta...no, kuten Dirge sanoi, niin siinäpä se.

+ Kerronta
+ Toimiva kokonaisuus

- Lyhkäinen taas

7 puol

Lainaus:04.11.2008 DirgeInferno kirjoitti:
Why So Serious, Dead Guy?


Ilta oli jo pitkällä, kun Liberty City Airlinesin matkustajalentokone laskeutui Los Santosin lentokentälle. Synkän, pilvisen taivaan alla makaava lentokenttä ei ollut hiljainen, vaan se oli miltei täynnä juuri saapuneita LC Airlanesin koneita ja niiden matkustajia. Syynä tähän kyseiseen vuorokaudenaikaan nähden poikkeukselliseen lentoliikenteen paljouteen oli edellisenä iltana vanhan, pienemmän Liberty Cityn totaalinen pyyhkiytyminen maailmankartalta. Syypää tuhoon oli tuntemattomalta taholta tullut ydinohjus, josta ei tullut minkäänlaisia ennakkovaroituksia. Yli kuusi miljoonaa ihmistä kuoli yhdessä silmänräpäyksessä, eikä heillä ollut edes pienintäkään mahdollisuutta selvitä. Noin kolmen kilometrin päässä vanhasta Liberty Citystä sijaitsevan uuden, suuremman Liberty Cityn asukkaista suuri osa katsoi parhaakseen lähteä ainakin joksikin aikaa pois kaupungista. Moni valitsi uudeksi kodikseen San Andreasin osavaltiossa sijaitsevan Los Santosin, johon tosin oli vain vajaa viikko sitten iskenyt äärimmäisen vahva pyörremyrsky. Viimeisimpänä kentälle laskeutunut kone avasi uloskäyntinsä, joista pulppusi oitis ulos suuri joukko ihmisiä. Heidän joukossaan koleaa syysilmaa nuuhkimaan astuivat Carl "CJ" Johnson ja Daniel "Dani" Deadguy. Heillä molemmilla oli mukanaan yksi keskikokoinen matkalaukku, mutta pitkätukkaisella, pitkään mustaan nahkatakkiin sonnustautuneella Danielilla oli myös kitarakotelo toisessa kädessään. Lähes kaljulla Carlilla oli yllään risaiset siniset farkut, lyhyt musta nahkatakki ja musta huppari sekä aurinkolasit. He kävelivät tungoksessa määrätietoisen tuimina ja puhumatta kohti terminaalia. Saavutettuaan sen, he jäivät rauhallisesti odottelemaan vuoroaan tavaratarkastukseen. Kun vihdoin hyvin pitkältä tuntuvan ajan kuluttua tuli Danielin vuoro, tämä nosti kevyesti ensin matkalaukkunsa ja perään kitarakotelonsa liukuhihnalle, joka vei läpivalaisuun. Hän asteli hymyillen kasssalle, jonka takana kököttävä blondi hymyili omituisen maireasti takaisin, ennen kuin pyysi henkilötunnusta. Daniel nyökkäsi ja kaivoi lompakkonsa takin taskustaan. Hän otti sieltä passinsa ja ojensi sen kasvot siinä samaisessa rauhoittavassa hymyssä, josta Carl niin omituisella tavalla kovasti piti, kassaneidille. Tämä vilkaisi ensin tietokoneen monitoria ja sitten passia, ennen kuin ojensi sen takaisin ja sanoi suu melkein naurussa: Olkaa hyvä, herra! Matkatavaroistanne ei löytynyt mitään kiellettyä ja passinne on kunnossa, joten voitte jatkaa rauhassa matkaanne. Kiitoksia, näkemiin ja oikein hyvää illanjatkoa!". Carlia suorastaan ihmetytti tullivirkailijan yli-imelä Danielin nuoleskelu. Hän kurtisti hieman kulmiaan ja nosti aurinkolasinsa otsalleen, ennen astui pari askelta asettamaan matkalaukkunsa liukuhihnalle. Daniel keräsi omat tavaransa hihnan perältä pois, kiitti blondille takaisin ja lähti kävelemään kohti terminaalin uloskäyntiä. Carl katsoi hieman halveksivanoloisesti tätä kohti, mutta käänsi pian katseensa tullivirkailijaan samalla vääntäen kasvonsa pieneen tekohymyyn. Nainen ei hymyillyt, vaan kysyi tylsän lakonisesti hänen passiaan. Carlin ilme laskeutui takaisin pokeriksi ja tämä kaivoi lompakkonsa housuntaskustaan. Nainen kiskaisi Carlin juuri lompakostaan kaivaman passin tämän kädestä, vilkaisi taas tietokoneen ruutua ja sitten passia, ja ojensi sen takaisin Carlille. "Tervetuloa Los Santosiin, toivottavasti viihdytte", nainen saneli kuulostaen miltei juuri heränneeltä. Carl ei vastannut mitään, vaan löntysti hölmistyneenä liukuhihnan päähän, otti laukkunsa ja lähti rakennuksen uloskäynnillä odottavan Danielin luokse. He astuivat heti ulos koleaan syysiltaan ja päättivät ottaa vasemmalla tienreunassa seisovan linja-auton - laillisesti, siis.


Kellon näyttäessä 20:06, Daniel ja Carl nousivat bussin kyydistä sen pysähdyttyä noin Carlin entisen tyttöystävän, Denisen talon kohdalle. Heidän kanssaan ulos tulleita ei ollut ja kadut olivat tyhjillään lukuun ottamatta muutamaa satunnaista jalankulkijaa ja polkupyoräilijää sekä kadunkulmassa seisovaa henkilöautoa. He lähtivät verkkaisesti kävelemään kohti kujansuuta, jota kautta he pääsisivät suoraan Grove Streetille ja Johnsonien kotitalolle. Kevyt tuuli tuiversi ja puista karisseet lehdet liitelivät ympäriinsä. Bussimatkan aikana Daniel ja Carl olivat olleet sanomatta sanaakaan toisilleen, kuten koko Los Santosin maan kamaralla olonsa ajan. Nyt Carl kuitenkin otti aurinkolasinsa pois, vilkaisi vierellään tukka hulmuten kävelevää Danielia ja avasi suunsa: "Huhhuh! Tässä sitä nyt ollaan, Dani, kotona! Olipahan vaan uskomaton reissu, mutta onneksi selvittiin siitäkin hengissä. On kyllä aika paljon kerrottavaa porukoille, jotka varmaan luulee mun olevan tällä hetkellä kuollut, jos nyt yhtään uutisia ovat seuranneet. Sutki ois esiteltävä ja sellasta, mutta olen paremminkin innostunut kuin hermostunut tai jännittynyt". Daniel hymyili ja katsahti Carlia, ennen kuin vastasi: "Niinpä. Mukava juttu oli kyllä, kun kutsuit minut kyläilemään ja vieläpä tänne asti. En muuten tainut muistaa mainita, että mulla on asunto myös Las Venturasissa, joten Liberty Cityn kämppäni ei ole ainoa. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että jos satut meikäläiseen kyllästymään syystä tai toisesta, voin häippästä vähäks aikaa sinne LV:hen". Molemmat nauroivat kääntyessään juuri Grovelle vievälle kujalle.

Heidän käännyttyään kujalle ja kuljettuaan hetken ajan eteenpäin, huomasivat he kujan Groven puoleiseen päähän ilmestyneen hahmon. Lokakuinen viileä ilma tuntui purevan Carliin juuri silloin jotenkin enemmän kuin koskaan. Häntä pelotti hieman, mutta mikäpä häntä ja goottityylistä Danielia pysäyttäisi kotiovelle. Oikeastaan Carl ei tiennyt yhtään, mitä pelättävää tuossa yhä kujan suulla seisovassa kaverissa olisi. Kun etäisyyttä näiden kolmen välillä oli enää vain noin viitisen metriä, Carl ymmärsi, mikä tässä tyypissä näytti niin oudolta ja sai suorastaan häiriintyneen olon aikaan - tämän kasvot. Ne olivat poikittaisia viiltohaavoja täynnä ja vuosivat verta. Yllään tällä tummaihoisella tyypillä oli harmaat farkut ja musta toppatakki. Carl vilkaisi vierellään vakaasti ja selkä suorana astelevaa Danielia, joka vaikutti täysin tyyneltä ja muutenkin ihan normaalilta. Suoraan sanoen Carlista Daniel ei ollut "normaalia" nähnytkään, mutta piti hän tästä silti, eikä kehdannut turhaan möläyttää, että tämä oli hieman friikki. Vasta kun ystävykset pääsivät aivan tämän oudon "kuvatuksen" nenän eteen ja joutuivat pysähtymään, tämä alkoi nauraa aivan hulluna ja räkäisellä äänellä. Hölmistynyt Carl vilkaisi ensin kevyesti hymyilevää Danielia ja sitten edessä seissyttä miestä, joka oli jo kerennyt pinkaista juoksuun vasemmalle ja kadota melkein kokonaan näkyvistä. "Amatööri. Odotinkin jo, että koska näitä hassuttelijoita tulee vastaan. Siinäpä ensimmäinen ja toivon mukaan samalla viimeinen Halloweenin raiskaaja", Daniel sanoi naurahtaen ja lähti jatkamaan matkaa. "Halloweenin", Carl ihmetteli, ja tunsi itsensä hieman tyhmäksi. Hän ei jäänyt sitä miettimään, vaan pinkasi jo aivan Johnsonien talon edustalle ehtineen Danielin perään. Piha-alue näytti aivan samalta kuin viime näkemällä, joka oli Carlin käsityksen mukaan jotakin kolme päivää sitten, juuri ennen hirmumyrskyä.


Talon ovi narisi hitaasti auki ja Carlilla sekä Danielilla oli nyt suora näköyhteys eteiseen ja sitä kautta aina keittiöön asti. Talossa ei tosin näyttänyt olevan lainkaan valoja, joten avonaisesta ovesta tulviva kevyt katuvalojen loiste oli liki ainut valaisija, jos päällä olevasta tv:stä tulevaa loistetta ei laskettu. Carlin katse harhaili hetken, ennen kuin hän löysi hakemansa- Sean "Sweet" Johnsonin, veljensä. Tämä oli kummallisessa konttausasennossa yläkertaan johtavassa portaikossa. Kummallisessa siksi, että suuntansa oli pikemminkin alaspäin, mutta tämä yritti kuitenkin kontata vastakkaiseen suuntaan - peruuttaa, siis. Yllään tällä oli tutut vihreävoittoiset vaatteet, mutta kaulastaan roikkui vaihteeksi värikästä serpentiiniä ja päässään tällä oli ruma noitanaamari suippohattuineen. Carl ratkesi miltei äänettömään nauruun ja viittoi takanaan ovensuussa odottavaisena nököttävän Danielin kitaroineen peremmälle ja laittamaan oven perässään kiinni. Juuri oven kolahdettua hiljaa kiinni, Carl huomasi Sweetin oikeassa kädessä puolityhjän pullon samppanjaa. Käsi oli läikyttämäisillään juomaa portaille, mutta ennen kuin tätä ehti tapahtua, Carl huikkasi: "Sweet, veliseni! Mitä kuuluu?". Sweet hätkähti oltuaan melkein makuuasennossa portailla, ja nousi polvilleen suoristaen samalla pullokätensä. Hän tähyili selvästi humalaisena ympärilleen pää pyörien nopeasti mutta epävakaasti. Harmaa ja risainen suippohattu oli valahtanut silmille ja hän mutisi: "Vhittuku mä en oikeen diggaa täistä liukuportaista! Vai onko tää hissi? Ihan sh-sama, mutta nää ei vie oikein...". Carl nauroi yhä niin hiljaa kuin pystyi, mutta onnistui pieneksi harmikseen päästämään pienen röhkäisyn. Takana eteisen suulla seisova ja seinään nojaava Daniel hymyili tyypillisen kepeästi Carlin katsahtaessa virnistäen häntä. Carlin käännettyä katseensa takaisin portaikon suuntaan, hän huomasi Sweetin nousseen portailta seisoma-asentoon. Tämä ei kuitenkaan katsonut vieraista kumpaakaan, vaan sen sijaan tuijotti lattiaa seisoen epävakaasti ja roikottaen samppanjapuolloa taas putoamispisteessä. Hattu oli silmien peittona ja näytti sekin pian valahtavan lattialle. "No, meinasitkos esitellä meitä, CJ?" Daniel kysyi yllättäen ja "kosiskelevalla" äänensävyllä. Carl ei vastannut, vaan riensi kaatumaisillaan olevan veljensä luo. Hän otti pullon tämän kädestä ja ojensi sen viereen tulleelle Danielille, joka laittoi sen varovasti olohuoneen pöydälle. Carl talutti jotain epämääräistä örisevän Sweetin makuuasentoon sohvalle ja veti lattialla ollutta peittoa tämän päälle. "Voi Kiitti, äiti", Sweet murahti kuin kuorsaten ja näytti nukahtavan saman tien. "No voi hellan lettas! On se Sean-poju kyllä niin höpönassuli, Carl oli matkivinaan edesmennyttä äitiään, johon pöydän ovenpuoleisella kulmalla seisova Daniel vastasi tyynellä hymyllä tai pikemminkin virneellä. Sweet tosiaankin nukahti tai paremminkin sammui, joten Carlin ensin käännettyä tämän kyljelleen pöytään ja televisioon päin, hän ja Daniel jättivät tämän rauhaan. He ottivat kumpainenkin tavaransa ja lähtivät Carl edellä nousemaan portaita yläkertaan.

Carl koputti ylhäällä heti ensimmäiseen oveen vasemmalla, eikä kukaan tullut avaamaan. Hän vielä raotti hieman lukitsematonta ovea, ettei siskolleen Kendlille vain ollut sattunut mitään. Koska huone oli tyhjillään, paikat siisteinä ja valot sammuksissa, oli Kendl jossain muualla. "Joo, elikäs tää on mun siskon huone, Kendlin huone. Se on ilmeisesti miesystävänsä luona, enkä kyllä yhtään osaa sanoa, koska se tulee. Tuolla voit kuitenkin nukkua ainakin tämän yön, jos lattiapunkka ei kelpaa", Carl kertoi osoittaen siskonsa siististi pedattua sänkyä. Daniel nyökkäsi ja lähti seuraamaan seuraavalle ovelle suunnistavaa Carlia. Noin kahden ja puolen metrin päässä Kendlin huoneen ovesta oli pieni varastohuone, jossa Carl kertoi säilyttävänsä omaan vaatekaappiinsa sopimattomia vaatteita ja muuta roinaa. Sen jälkeen he kääntyivät päinvastaiseen suuntaan, jolloin molempien silmien eteen aukeni näky avonaisesta ovesta, jonka toiselta puolen ei näkynyt mitään, koska valoja ei ollut päällä sielläkään. "Juu, elikä täs ois tää mun huone, että jos Kendlin hajuvesien tuoksuinen huone ei kelpaa, nukut täällä minun kanssani. Lattialla sängyn vieressä on hyvä paikka, tai voit sinä sängyn allekin mennä, jos siltä tuntuu, ettet uskalla muuten nukkua. Eikös tänään sitä paitsi olekin se mainitsemasi Halloween?" Carl selitti naama virneessä sekä madaltaen ja väännellen pikkuisen ääntään loppua kohden. Hän viittoi Danielin astumaan ohitseen huoneeseen, ja tämä teki mitä tarjottiin nyökäten kiitokseksi. Carl laittoi valot päälle, että Daniel näkisi olla kävelemättä päin turhan alhaalla roikkuvaa kattolamppua. Tämä saikin sen väistettyä helposti, eikä Carl sitä epäillytkään. Huone oli huomattavasti sekaisempi kuin Kendlin, mutta sentään tavaroita ei lojunut ympäärinsä lattialla, kuten ei Kendlilläkään. Sänky oli puoliksi pedattu ja sen päällä makasi kasa sarjakuvalehtiä. Daniel laski varovasti nojaamaan sängyn kupeeseen ensin kitarakotelonsa ja sitten matkakassinsa. "Minä nyt laitoin nuo tuohon väliaikaisesti. Hieno huonehan sullakin on, mutta jos siskos ei ilmaannu puoleenyöhön mennessä, menisin mieluummin sinne viettämään yöni. Saankos keventää vähän vaatetta?" hän kysyi ja oli jo riisumasssa pitkää nahkatakkiaan. Carl nyökkäsi yhä pieni virne naamallaan, sillä tämän mieleen tulvi heti hieman likaisia ajatuksia, joita tämä ei kuitenkaan möläyttänyt. Daniel riisui takkinsa ja laittoi sen sängyn laidalle. "Pitäs varmaankin lähteä sitä Sweetiä kahtomaan ja voitas vaikka kahvit keittää", ovella mietiskelevässä asennossa seisova Carl tuumi ääneen, kääntyen katsomaan portaikkoon kuin peläten veljensä ryömien ylös takaperin ja huutaen: "Äiti! Meni kakat housuun! Tuu pyyhkiin!". Mennäänpä vaan tarkistamaan se veljesi tila... Sweetkö se nimi nyt olikaan? Mutta mulla ois parempi idea ton kahvin suhteen. Mitäs jos kutsuisin sinut erikoisvieraakseni bändini keikalle, joka alkaa itse asiassa vain suunnilleen puolen tunnin kuluttua Little Mexicon lähellä olevalla klubilla? Tiedätkö paikan? Melkein unohdin, perskuta", Daniel kertoi haroen ympäriinsä aivan kuin päällään ollut nahkatakki olisi saanut aikaan jonkinmoisen syyhyn. Hänen kätensä tarttuivat kyseiseen takkiin ja puettuaan sen päälleen, ne tarttuivat kitarakoteloon, josta ne kaivoivat esille kiiltävän, mustan Gibsoin Les Paulin. Carlin ilme muuttui ensin pienestä hämmästyksestä hymyyn. Vaikka joskus nuoruusvuosiaan hän oli kuunnellut pelkkää hip-hopia ja rapia, noin kahdenkymmenen ikävuoden kohdalla (nyt ikä 33) hänen musiikkimakunsa oli muuttunut radikaalisti rock n' rolliin ja sitä kautta raskaanpaan. Hän piti myös edelleen kovasti countrymusiikista, mutta ei hän ollut rap-taustaansa aivan kokonaan hylännyt. "Mikäs teijän bändin nimi on ja millasta musaa soittelette?" hän kysyi melkein tohkeissaan. Daniel laittoi LP:nsä hihnasta olalleen roikkumaan ja vastasi sitten: "Bändin nimi on Shredded Crew ja soitamme semmosta goottirockia, kuten varmaankin mun tyylistäni voitkin päätellä". "Jaa'a Pakko myöntää, etten ole hirveemmin perehtynyt moisiin tyylilajeihin, mutta ainakin nimi lupaa kunnon mättöä! Vaikka ite oonkin musta, niin ei se tarkota sitä, että oisin joku v*tun hoppari. Luulishan jo vaatetyylistänikin näkevän, että en oo semmonen, vaan kyllä minäki ihan tuolla rockipohjalla olen", Carl vastasi esitellen risaisia farkkujaan ja lyhyttä nahkatakkiaan, samalla kun mieleensä juolahti muuan mies, kutsumanimeltään OG Log. Daniel kiitti ja he lähtivät kitaroineen alakertaan tarkistamaan Sweetin tilan, jonka jälkeen Carl sammutti tv:n ja he lähtivät ulos laittaen oven perässään lukkoon.

Ilma oli edelleen kolea ja tuuli pyöritteli puiden lehtiä ja muita roskia ympäriinsä. Pihanmaa oli edelleen tyhjillään kaikesta elävästä, eikä ajoneuvojakaa näkynyt, ellei Sweetin talon pihassa tapansa mukaan seisovaa hiukan räsäisen näköistä Greenwoodia laskettu."Mitähän lie Sweetin autolle käynyt? Kumma kyllä, kun ei ollut omassa kodissaan dokaamassa. Kait se odotteli minua tai Kendliä saapuvaksi tai jotain. Kai minä nyt muistin avaimet napata...", Carl tuumi hajamielisenä heidän astellessa autotallille, jonka oven avauduttua esiin paljastui hänen punainen Turismonsa. "Jaa, no oitashan me voitu sisäkauttakin tänne kiertää, mutta en mä melkein ikinä muista sitä vaihtoehtoa! Jaahas, onhan mulla onneks nää kodinavaimetkin mukana. Ja kiitos edelleen kovasti siitä, että järkkäsit mut pois sieltä kyttien kynsistä ja palautit vieläpä niitten viemät tavaranikin", Carl sanoi naurahtaen ensin. "Eipä kestä, kamu. Ja saat kyllä olla hyvilläs siitä, että me ei isän kanssa oltu sinua vahingoittaaksemme taakaa-ajamassa. Mutta nyt, kun asiat on selvitetty etkä joutunut mihinkään korvaushommiinkaan, niin voinen rauhassa kehua autoasi", Daniel vastasi naurahtaen hänkin ja laittoi kitaransa varovasti auton ahtaaseen takatilaan. "Joo, ehottomasti oonki iloinen. Ja on se isäskin aika hyvä tyyppi loppujen lopuksi ja erittäin jalo ammattikin sillä. Aattele ny, Losin poliisipäällikkö! Melkonen pesti", Carl hehkutti takaisin käynnistäen samalla auton. Auton moottori pärähti mureasti käynnistyessään, ja Carl painoi heti kaasun pohjaan iskien melkein heti perään vaihteen kakkoselle ja sitä kautta kolmoselle. Molemmat, sekä Daniel että Carl, istuivat ainakin näennäisen tyytyväisinä autossa, vaan koskapa sitä tietäisi varmaksi, mitä toinen ajattelee tai hautoo.


Kello lähenteli jo iltayhdeksää, kun punainen Turismo pysähtyi leveän klubirakennuksen pihaan - tai oikeastaan auto pysähtyi rakennuksen taakse, jota kautta klubilla esiintyvät artistit pääsivät sisään ilman tungosta ja ympärillä kyöhnääviä faneja. Paikalla oli melko hiljaista, kun Daniel ja Carl nousivat kitara mukanaan autosta, jonka parkkeerasivat klubin portin sisäpuolelle. Rakennuksen ovea vartioi kaksi harmaapukuista ja kaljua portsaria, jotka pysäyttivät Carlin, mutta päästivät Danielin sisään. Carl oli jo alkamassa aukomaan päätän, mutta hänet ikään kuin unohtanut Daniel peruuttikin äkisti ja selitti portsareille Carlin olevan oma erikoisvieraansa. Nämä päästivät mukisematta Carlin sisään ja jatkoivat kädet puuskassa vahtimistaan. Ovesta päästyään sisään, he lähtivät kulkemaan lyhyttä ja kapeaa käytävää pitkin, jonka molemmin puolin oli selvästikin wc-tilat. "Mjaa... Haittaiskos, jos käväsisin mahdollisimman nopsaan p*skalla? En oo nimittäin sitä tehnyt varmaan ainakaan kahteen päivään?" Carl kysyi pysähtyen miestenvessan kohdalle. "No käväse vaan ja ihan kaikessa rauhassa. Minä meen tuonne artistihuoneeseen valmistautumaan. Kun olet valmis, mene vain suoraan varsinaisiin klubitiloihin. Kyllähän sinä tiedät, mistä ne löytää? Mutta joo, pitää tästä lähteä, kun pitäisi alkaa etuportilta pian porukkaa sisään lappaamaan", Daniel vastasi ja lähti heti jatkamaan matkaansa. Hän nousi käytävän päässä olevat lyhyet portaat ylös ja katosi oikealle. Carl ei jäänyt odottelemaan, vaan meni heti vierellään vasemmalla olevaan vessaan ja aloitti täysistunnon. Vessa oli yllättävän ahdas, sillä luulisi huonoimpinakin klubi-iltoina porukkaa riittävän ihan tarpeeksi asti vessassakin käymään. Huoneessa oli vain kaksi koppia ja kolmet lavuaarit peileineen sekä saippua- ja paperiautomaatteineen. Carlin ei tarvinnut kovin pitkään tai kovasti ähistää, ennen kuin puolilöysät valahtivat pönttöön niin että kylmää ja kusista vettä loiskahti takamukselle. Hän oli kuitenkin tähän jo tottunut, joten hän ei sitä kiroamaan jäänyt, vaan pyyhki nopeasti, veti vessan, meni pesemään kätensä ja läksi pois.

Oli vain mennyt pieni hetki, kun Carl oli pyörähtänyt Halloween-teemalla koristeltuun klubisaliin. Se oli jo tupaten täynnä kovin hevarivoittoista porukkaa, eikä baarin puolelle ollut vielä hetkeen asiaa. Carl joutui toistaiseksi tyytymään pelkkää Sprunk-tölkkiin, jonka osti uloskäynnin vieressä tönöttävästä automaatista. Hän lopetti baaritiskiltä bongaamiensa tuikkoihin noitahenkisiin nahka-asuihin sonnustautuneiden nuorten naisten tuijottamisen ja istahti tyhjään pöytään aivan esiintymislavan kupeeseen. Huonehan ei ollut ennestäänkään kovin suuri, mutta se tuntui vieläkin pienemmältä ja ahtaammalta esiintymislavan asettamisen ja väenpaljouden vuoksi. Vähitellen katossa palaneet himmeähköt punaiset diskovalot sammuivat ja porukka alkoi kerääntymään pöytiin ja lähemmäs lavaa. Myös Carlin nelipaikkaiseen pöytään istuutui kolme naamiaisasuihin pukeutunutta tyyppiä, joihin tämä ei sen kummemmin jaksanut kiinnittää huomiota, sillä hän keskittyi jännittämään, milloin Daniel ja bändinsä muut jäsenet astuisivat estradille. Myös hänen eteensä tunki muutamia random-rasvalettejä, jotka haittasivat hieman näkyvyyttä. Meteli alkoi pikkuhiljaa vähentyä ja saliin laskeutui melkein painostava, pulssia nostattava tunnelma. Huoneen ainoat valot olivat lavan yllä himmeänä loistavat pienet lamput, jotka sävyttivät pimeyttä punaisella sävyllä. Tunnelma oli hyvin jännittynyt ja koko ajan lisääntyvä hiljaisuus teki siitä vieläkin kihelmöivämmän. Carl, joka istui pöydässä selkä sitä vasten ja kasvot kohti lavaa, kuuli takaansa olevan kahden tyypin kuiskuttavan jotain. Kuiskutus kuitenkin peittyi liki kokonaan muuhun salissa kuuluvaan ääneen. Carl joi Sprunkinsa ja pudotti tölkin tuolinsa alle, jonka jälkeen päätti nousta seisomaan nähdäkseen paremmin. Siinä samassa lavakaijuttimista alkoi kuulua haikeaa mutta kaunista pianonsoittoa, johon sekoittui pian jousisoittimia. Carl tajusi heti tämän kappaleen olevan jonkinmoinen alkusoitto, koska ketään ei vielä lavalla näkynyt. Silloin hän huomasi, ettei lavaa vartioinut yksikään turvamies. Introsinfonia oli jo pitkällä, kunnes Carl vihdoin näki oikealta väkijoukon läpi tunkevan neljä karskia miestä keltaisissa liiveissä. He asettuivat lavan ympärille ja heti sen perään esirippu hävisi, ja sen takaa paljastui ensin suurikokoinen rumpusetti, johon sisältyi mm. kaksi bassorumpua, ja sitten kaksi pitkähiuksista miestä, joilla oli mustaa yllään. Toisella oli kädessään bassokitara ja toisella tavallinen sähkökitara. Heidän jälkeensä lavalle käveli Carlille näkymättömästä nurkasta kalju mustaan pukeutunut mies, joka istuutui rumpusetin taakse. Tämä nosti rumpukapuloista kiinnipitävät kätensä ilmaan ja yllytti yleisön hurraamaan. Carl ei tehnyt mitään, mutta hänen kasvoillaan lepäsi leveähkö hymy. Kyseessä oli itse asiassa hänen tähän mennessä ainoa konserttinsa, jossa oli itse mukana.

Viimeisenä lavalle asteli levein askelin siinä samaisessa pitkässä nahkatakissa oleva noin 170 senttinen Daniel Deadguy, jolla oli se samainen musta Les Paul hihnasta roikkumassa. Hän meni aivan lavan etuosaan, jossa häntä odotti telineessä kiinni oleva mikrofoni. Samassa taustalla soinut alkusoitto loppui. "No niin! Oikein h*lvetin hyvää iltaa teille kaikille! Minä olen Dani Deadguy ja me olemme Shredded Crew" hän sanoi kovaäänisesti mikkiin ja pyyhkäisi nopeasti hiuksensa silmiltään. "Nyt niitä pirunsarvia ilmaan ja pitäkääkin hauskaa! Tässä ensimmäinen rallimme, Dead By Dawn", hän jatkoi ja otti sitten hiukan takapakkia. Heti perästä hän näpäytti kitaran kieliä plektralla ja kappale pyörähti vauhdikkaasti käyntiin muidenkin soittajien osalta. Hetkisen pelkästään kitaraan keskityttyään Daniel otti pari askelta lähemmäs mikkiä ja alkoi laulaa melko nopeaan tahtiin. Carl yllättyi tämän lauluäänestä ja nosti hänkin kätensä ilmaan ja hurrasi muun porukan kanssa. Hän ei tiennyt, mitä nämä "pirunsarvet" tarkoittivat, mutta ei häntä se kiinnostanutkaan. Hän kuuli Danielin laulavan jotakuinkin näin: "When the sun was down, they came out, the hungry creatures...". Kaikesta hän ei saanut selvää, sillä laulu oli sen verran nopeaa ja peittyi kaiken lisäksi osakseen soitinten alle. Puhdas, voimakkaan tumma laulu muuttui välillä melkein murinaksi, joten Carl älysi musiikin olevan sittenkin jotain metallia eikä mitään goottirockia. Goottihenkisyys oli toki vahvasti läsnä koko bändissä aina ulkoasua myöten, mutta enemmän goottimetallilta musiikki kuulosti murinavokaaleineen kaikkineen kuin rockilta. Carl kuitenkin viihtyi keikalla paremmin kuin hyvin ja aika meni nopeasti.


Ennen kuin edes ensimmäinen kappale oli ehtinyt loppua, koko keikka keskeytyi täysin odottamattomalla tavalla. Carl ei ollut huomannut sisään aseen kanssa tunkenutta vaaleaa, pitkähiuksista ja parrakasta miestä, ennen kuin tämä oli ehtinyt laukaista aseenaan olleen pitkäpiippuisen revolverin. Luoti sinkoutui lavalla yhä normaalisti esiintynyttä yhtyettä kohti, ja osui suoraan oikeassa laidassa seisovan kitaristin kitaraan ja sen läpi ylävatsaan. Tämä ähkäisi ja kaatui puolikyljelleen lattialle. Kitara päsähti kovaa lattiaan ja sai aikaan inhottavan, korkean
"skriik" -äänen, joka kuului lavan molemmin puolin seinän viereen asetetuista vahvistimista. Saliin laskeutui täysi kaaos ja ihmiset alkoivat ryntäillä ympäriinsä tönien ja kaataen toisiaan. Carl ei alkanut säntäillä, vaan piiloutui mahdollisimman rauhallisesti mutta vikkelään pöydän alle. Hän toki tiesi, ettei kyseessä ollut kovin hyvä idea, mutta ei hän voinut jättää noin vain Danielia vaaraan. Danielista puheen ollen, tämä oli laskenut kitaransa vierelleen lavalle ja ruvennut polvilleen kädet ylhäällä. Hänen ilmeensä ei juuri näyttänyt pelokkaalta, vaan raivokkaalta - hän oli todella, todella vihainen. Myös yhtyeen basisti teki samoin kuin hän, mutta rumpali oli kadonnut jonnekin, ilmeisesti paennut takahuoneeseen. Lavan oikeassa kulmassa makasi kuolleena yhtyeen toinen kitaristi, tai ainakin Carl oletti tämän olevan kuollut liikkumattomuudesta ja ampumahaavasta ulos vuotaneen veren määrästä päätellen. Lavaa vartioineet turvamiehet olivat kaikki paikoillaan ja kädet niskan takana sen ympärillä, eikä kukaan yrittänytkään tehdä mitään ampujan pysäyttämiseksi tai ammutun kitaristin pelastamiseksi. Rakennuksen etuovea vartioineet kaksi portsaria olivat ilmeisesti kuolleet, sillä heitä ei näkynyt. Silloin Carl muisti takaovella seisseet kaksi vartijaa, mutta näitäkään ei näkynyt missään. Mitä nyt oli tehtävissä? Carlia pitkät vaaleat hiukset ja parran omaava mies ei ollut vielä huomannut, mutta tuskinpa tätä onnea enää kauaa jatkuisi. Näköyhteyden näiden kahden välillä esti väkijoukko, josta ilmeisesti kukaan ei ollut päässyt pakenemaan rakennuksesta, ellei korkeintaan takakautta.

Ensimmäistä kertaa elämässään Carl toivoi poliisien saapuvan mahdollisimman pian paikalle. Oikeastaan hänellä itsellään ei ollut mitään hätää poliisivoimien suhteen, sillä hänen paperinsa olivat puhtaat Danielin isän, Los Santosin poliisipäällikön ansiosta. Carlin pähkäilyn keskeytti äkillisesti kolmen peräkkäisen laukauksen jatkumo, ja hän kuuli, kuinka kaksi tai kolme henkilöä kaatui maahan. Taas hätääntyneiden ihmisten meteli täytti salin, mutta loppui melkein heti alettuaan, koska taas ammuttiin yksi laukaus - kattoon, tosin. Pienen hetken oli melko hiljaista, mutta sitten ilmeisestikin ampuja alkoi puhumaan kovaan ääneen: "Nyt, olkaa kaikki liikkumatta h*lvetti vieköön! En haluaisi tappaa ketään teistä, mutta ilmeisesti minun on pakko, kun ette kerta usko, mitä sanon! Tulin tuon miehen takia, en kenenkään muun! Ja minä p*rkele vie ammuin väärän miehen!". Carl ei edelleenkään nähnyt mitään, mutta oletti heti, ketä ampuja tarkoitti, sillä ihmisten katseet kääntyivät Danielin suuntaan. Tämä ei tehnyt tai sanonut mitään, vaan oli vain siinä samassa paikassa polvillaan kuin äskenkin. Ilmekin oli sama, mitä nyt ehkä hieman raivokkaamman näköinen. Silloin ampuja astui Carlin näkösälle, mutta kumpikaan ei huomannut saati tunnistanut toista. Mies ojensi tärisevänä asetta pitelevän oikean kätensä suoraksi ja avasi suunsa: "Miksi olet niin vakavana, kuollut mies?". Samassa Carl tiesi, ketä tuijotti: Alexanderia, jonka tapasi ensimmäistä kertaa ollessaan lentokoneessa matkalla Liberty Cityn vankilaan.


To be continued...

Ihan ookoo story 9+.

+Pitkä.

+Jotkut kohdat naurattivat esim. Sweetin rullaporras juttu ja Carlin Pa*kantaminen, kun olit kertonu senkii niin hyvin.: Kusinen vesi roiskui Carlin persuksille, kun tämä pisti puolivetelät pas*at pönttöön ja pesi kätensä....

+Kirjoitusasu: Kirjoittamisen olit hoitanu älyttömän hyvin mä pääsin ihan tunnelmaan mukaan kun kuvittelin mielessäni koko ajan.

-Ei tapahtunu oikeestaan mitään paitsi tossa lopussa..

Täytyy ktl sanoo, et stoorit on jumalattoman tylsiä jos verrataan tottin tottisinta totta tarinoihin. Muutenki tollasta kaameen pitkää tekstiä. Luulis sitä olevan ihmisellä parempaakin tekemistä kuin viihdyttää muita ilman palkkaa. Mut kukin tyylillään.

Lainaus:10.11.2008 silents kirjoitti:
Täytyy ktl sanoo, et stoorit on jumalattoman tylsiä jos verrataan tottin tottisinta totta tarinoihin. Muutenki tollasta kaameen pitkää tekstiä. Luulis sitä olevan ihmisellä parempaakin tekemistä kuin viihdyttää muita ilman palkkaa. Mut kukin tyylillään.

Voisitkos kertoa vähän tarkemmin? En sano tätä v*ttuilumielessä, mutta ketä kiinnostaa lukea nopeasti kerrottua ja lähes täysin kuvailematonta tekstiä enää nykypäivänä? Jokaiseen tarinaan ei vain mahdu sitä toimintaa (jonka käsittäisin monia kiinnostavaksi jutuksi).

Noh, modetkin moderoivat täällä palkatta, että juu...

E: patzziizzille semmonen vinkki että elä quoteta koko tarinaa kerralla, rumalta näyttääpi...