Carbonox Stories:

Beat It - Osa 1 - All Is Lost (Almost)

Ei oikein tuntunut mahdolliselta, mutta nähtävästi täydellinen luonteenvaihto saattoi kertaheitolla tapahtua ilman mitään ennakkovaroituksia. Niin kävi nytkin. Sweet oli kyllä sellaisen kokenut, koska hän oli entisaikoina jonkinlainen ilopilleri ollutkin, mutta oli vakavoitunut siinä vaiheessa kun Aldrin ja Beverly olivat kaatuneet kuoliaiksi parin sekunnin aikana. Hän oli silti kuvitellut vain olevansa ainutlaatuinen persoona, kun oli sellainen tosikko vielä kaksi vuotta tragedian jälkeen. Mutta sille tuli muutos siinä vaiheessa, kun hän oli nähnyt, millaiseksi CJ meni. Ensinnäkin hän ei puhunut mitään eikä reagoinut yhtään Sweetin, Kendlin ja Cesarin läsnäoloon. Lisäksi hän tunki lautaselleen eniten muroja, mutta söi niitä kaikkein vähiten ja hänen lähimmäisensä tuntuivat olevan hänelle kuin ilmaa. Kendl oli toruvasti hätistänyt kyllä Cesarin pois, kun tämä oli yrittänyt tanssia CJ: n ja television välissä Nikoa edellispäivänä jäljitellen ja kiinnittää samalla tämän huomion, mutta täydellinen välinpitämättömyys ei ollut vain hyväksyttävissä kuitenkaan. Kendl yritti ottaa CJ: n puhutteluun, mutta ei saanut hänestä sanaakaan ulos, ainoastaan kyyneliä, ja joutui lopulta jättämään asian sikseen. Oli myös huomattavissa, kuinka Daniel, Ian, Derek ja Devil olivat kummallisesti kadonneet johonkin heti biletyksen jälkeisenä aamuna. Heidän poissaolonsa niin odottamattomasti tuntui oudolta, ja heidät oli saatettu vaikka murhata vuoteisiinsa, CJ ajatteli, kenties Pavanot päättivät typerässä, kamalassa, järjestelmättömässä raukkamaisuudessaan tehdä selvää jälkeä vielä useammastakin sielusta, joka ei ollut koskaan tehnyt heille yhtään mitään, mutta hänen onnekseen ne ajatukset katosivat, kun hänen kännykkäänsä lähetettiin tekstiviesti. Piippaus tuntui jotenkin oudon etäiseltä ääneltä, vaikka matkapuhelin olikin suoraan CJ: n vieressä yöpöydällä, kun hän lojui sängyssään vain odottaen, että oviaukosta ilmaantuisi joku Pavano, mieluiten Adam. Hitaasti, mutta varmasti, hän painoi nappeja ja avasi tekstiviestin, jonka sisältö vaikutti kerrassaan kiintoisalta ja todisti ainakin sen, että ketään ei oltu murhattu (vaan miksi ehkä kuitenkaan olisikaan).

Terve CJ! Ollaan pahoillamme siitä eilisestä, vaikkei kyllä mahdettukaan sille mitään. Joka tapauksessa mulla ja Danilla on sulle asiaa, ja halutaan esitellä sulle yks tyyppi, josta voi olla apua. Tule käymään South Bohanissa, talo on se sama missä Elizabeta asuu. Koputa vaan oveen ja vastaa kysymykseen, sitten tule sisään. Kerrotaan kohta tarkemmin.
- Ian

Tuntuihan se mahdottomalta, että CJ oli päättänyt sitten myös lähteä Liberty Cityyn Ianin pyynnöstä. Tapaamispaikka oli kylläkin aika omituinen, ja häntä epäilytti, halusivatko Ian ja Daniel esitellä hänelle jonkun kräkkipään, joka oli jonkinlaisessa krapulassa 99 prosenttia ajasta ja heilutteli tappelutilanteessa lähintä saatavilla olevaa lähitaisteluasetta sellaisella tyylillä, että kehen tahansa saattoi osua. Ehkä Bohan oli kuitenkin vain tapaamispaikka, ja se olisikin kaikkein paras mahdollinen teoria tilanteelle. Mitään kiinnostavaa ei aiempienkaan tapauksien tapaan mahtunut matkalle sen enempää lentokoneessa kuin taksissakaan, mutta vasta saavuttuaan Bohaniin hän katsoi niitä ylhäälle kohoavia kerrostaloja ja muisteli toistaiseksi ainoaa edellistä tuloaan tänne. Silloin hän ei toisaalta ollutkaan yksin, ja siihen muistoon liittyi taas se kamala fakta, että Diana oli ollut hänen mukanaan, ja koska häneen liittyvät asiat eivät tuntuneet mukavilta ajatella, CJ alkoi vain kulkea eteenpäin tuntien taas suuria tunnontuskia ja samalla taas kasvavaa vihaa. Kun hän tuli tutuksi tulleen (olkoonkin, että hänen edellisestä visiitistään oli kulunut yllättävän pitkään) kerrostalon luo, hän koputti Ianin ohjeen mukaisesti oveen kolmisen kertaa ja kuuli, kuinka joku kopisteli toisella puolella oven taakse. Ovisilmä aukesi ja sieltä kurkisti joku tavalliselta bohanilaiselta, tosin köyhälistöön kuuluvalta henkilöltä näyttävä mies, joka kysyi vihaisella naamalla: "OLETKO PAVANO?" CJ hätkähti kysymyksen vuoksi, ja oli säikähdyksen voimasta kaatua taaksepäin, mutta säilytti tasapainonsa. "No en tietenkään! Mä en ainakaan vois kutsua itteeni sellaseksi saastaksi ainakaan kärsimäni menetyksen jälkeen!" Nyt hätkähti ovisilmän takana ollut mies vähän, mutta näemmä hän tunnistikin jo CJ: n siinä samalla. "Ai niin, ope kertoi susta! Sisään vaan!" hän tokaisi heti paljon iloisemmin ja työnsi oven auki, mutta veti sen nopeasti kiinni. CJ: tä kyllä mietitytti, mikä kumman "ope" hänestä nyt oli kertonut, vieläpä kun tuo tyyppi oli varmaan koulun käynyt 25 vuotta sitten. Hän seurasi miestä, vaikkei tämä ollutkaan pyytänyt häntä tekemään niin, ja kohti erästä käytävää, jonka varrelta yhdestä huoneesta kuului puheensorinaa.

"Sisään kait sitten vaan!" mies murahti pysähtyen sen huoneen kohdalla. Sen verran CJ pisti merkille, että ovi oli aika ruostuneen näköinen ja siinä kyllä oli ikkuna, mutta se oli niin sumea, ettei toiselta puolelta erottunut muuta kuin joitakin ihmisiä istumassa tuoleissa. Ehkä muutakin olisi näkynyt, mutta nyt bohanilainen veti oven auki ja CJ: kin näki, että huone oli kuin mikäkin koululuokka. Jengiläisiä istui tuoleissa ympäriinsä, joskin heillä ei ollut omia pulpetteja, vaan jotkut istuivat ruokapöytien ja muiden ääressä, ja huoneen takaosassa seisoi Ian, joka tuijotti hetken aikaa juuri sisään saapunutta miestä. Hänen luottamuksensa ei näemmä vielä ollut kovin suuri, ja hän vetäisi aseensa esille. "Tässä käytännön oppitunti!" hän tokaisi oppilaille ja mutisi vielä jengiläiselle: "Merkki." Mies ainakin näytti tietävän koodin, ja hän teki sormillaan kaksi kirjainta. Toinen oli C ja toinen J, joten CJ: kin saattoi arvata, että koodi oli hänen nimikirjaimistaan. Ian laski aseen ja sanoi heti kummallisen herrasmiesmäisesti, kenties hiukan häpeissään epäilyksistään: "Sisään." Jengiläinen totteli ja veti CJ: n mukanaan, jolloin Ian hätkähti ja muutkin kääntyivät uudelleen katsomaan oviaukkoon. "Sii Tsei, siinähän sinä!" hän huusi ilahtuneesti ja poistui huoneen perällä olevan pöydän takaa paiskatakseen kättä. CJ: n tervehdys oli kuitenkin innoton sattuneista syistä, mutta Ian ei sitä tainnut huomata, kun hän itse oli sen verran innostunut. "Okei, lopetetaan oppitunti tähän! Muistakaa siis, minkänäköisiä Pavanot ovat! Meikällä on nyt vähän asiaa uudelle vieraallemme, että nyt teidän on parasta palata kaduille!" hän kuulutti jengiläisille, jotka kuiskuttelivat jotain toinen toisilleen. Ainakaan opettajan innokkuus oli selvästi näkyvillä, eikä CJ: nkään tarvinnut enempää miettiä, sillä hän tiesi jo, että Ian koulutti bohanilaisia vihaamaan ja vainoamaan Pavanoja. Olihan se kiltisti tehty, mutta suunnitelma kuulosti vähän hankalalta, koska jengiläiset näyttivät arvaamattomilta ja lievästi sellaisilta, jotka eivät välttämättä kräkkipäissään tunnistaisi omia vihollisista. Ian silti näytti luottavaiselta ajatellessaan jengiläisiä, jotka kyllä ainakin voimakkaita olivat, ja varmasti myös aggressiivisia. Toistaiseksi CJ ei ainakaan puhua pukahtanut näistä mitään, hän vain antoi Ianin ohjata hänet portaikkoa ylös, ja reitti tuli taas kerran tutuksi, sillä tätä tietä hän oli mennyt silloin ensimmäisellä visiitillä, joka oli vielä ennen kuin Devil oli ollut minkäänlaisessa kunnossa ja ennen vanhan Liberty Cityn tuhoutumista. Paljon oli hämmästyttävästi ehtinyt tapahtua, hän mietti, kun Ian laski ovia kuiskaten todella hiljaa itsekseen numeroita. "Kolmas, elikkä tämä." hän murahti ja koputti kolme kertaa.

Toisella puolella joku taisi nousta sohvalta äänen perusteella ja samalla kuului aseen lataamisen ääni. CJ: tä kyllä lievähkösti pelotti jonkin aikaa, mutta hänen helpotuksekseen oven auetessa natisten sen takaa paljastuikin Daniel Deadguyn naama, joskin mies ei näyttänyt enää samalta kuin ennen. Siinä missä tavallisesti hän oli iloisella ja rauhallisella tuulella, nyt hän näytti aivan päinvastaiselta. Perusilme näytti paljon vakavemmalta kuin tavallisesti ja ryhti oli välinpitämätön. Ase roikkui hänen veltossa vasemmassa kädessään, kun hänen väsynyt ja lievästi tyhjä katseensa kiersi Ianista CJ: hin ja takaisin. Mitään hän ei sanonut, ja CJ: stä tuntui, että jos hän avaisi suunsa, ääni olisi hyvin viileä ja yhtä välinpitämätön kuin asentokin. Vastausta hän ei ihan heti saanut, kun Daniel kääntyi toisinpäin ja lähti kävelemään taas asunnon sisään. Ian seurasi perässä ja CJ, tietämättä kyllä yhtään mitään miesten suunnitelmista, seurasi perässä. Hän sulki oven ennen kuin kukaan ehti kehottaa, ja Ian näytti tyytyväiseltä istuessaan sohvalle, vaikka hänkin oli jotenkin rauhattomamman näköinen kuin tavallisesti. Ero tosin ei näkynyt yhtä hyvin kuin Danielissa, mutta oli hänkin lievästi masentunut, kun hän nappasi itselleen Sprunkin lattialta. Daniel seisoi vain katselemassa ikkunasta pihalle eikä CJ voinut estää sitä, mutta hänen oli kyllä pakko sanoa jotain, ettei hän joutuisi kestämään ystävänsä masentuneisuutta lopun ikäänsä. Ulkona muutamat ihmiset, jotka olivat täysin tietämättömiä siitä, mitä Los Santosin yökerholla oli tapahtunut, nauttivat elämästä täysin siemauksin. Muutamat paikalliset lapset ottivat lumisotaa vähän matkan päässä kerrostalosta ja toisella puolen katua rupateltiin iloisesti. CJ näki Danielin ilmeestä, että hän paheksui syvästi moista käyttäytymistä tällaisena hetkenä. Aluksi hän ei tosin mitään tehnyt, koska kunnollista sanottavaa ei yksinkertaisesti ollut. Kukaan ei ollut kärsinyt häntä enemmän Salvatoren tai Garyn poismenon aikana, ja silloin hänelle oltiin jaettu apua, mutta hänen täytyi vain myöntää se, hän ei ollut yhtä sympaattinen kuin Sweet, Kendl tai Cesar. Tai ehkä olikin, mutta ei vain tiennyt yhtä paljon, mitä nyt tehtäisiin. Miettimiset tosin loppuivat siihen paikkaan, kun Daniel kääntyi suoraan häntä kohti ja kysyi äänellä, joka vastasi CJ: n ajatuksia (kylmällä ja masentuneella): "Kertoiko Ian jo sulle, miksi me pyydettiin sut tänne?" Hän ei katsonut Ianiin, vaikka tältäkin olisi vastauksen saanut kätevästi, vaan suoraan CJ: n silmiin sen verran lyhyen matkan päästä, että nähtävissä oli, kuinka hänen syvänsinisestä silmästään valui tasaiseen tahtiin melkein näkymättömissä olevia kyyneleitä, joissa oli tosin sekoitus myös sisuksissa piileskelevää vihaa. CJ nyökkäsi todella lyhyesti haluttomana sanoa mitään erityistä.

Daniel nyökkäsi takaisin ja alkoi sen jälkeen kuljeskella pitkin asuntoa, johon CJ nyt keskitti ensimmäistä kertaa täysin huomionsa. Hän näki, kuinka kämppä oli todella ränsistynyt ja likainen, vielä huonomman näköinen kuin Elizabetan asunto, joka varmaan oli samassa talossa ainakin sen perusteella, että tämä paikka näytti jokseenkin samanlaiselta ja saman talon asunnoilla olikin tapana olla toistensa näköisiä. "Minulla tosiaan on joku, jonka haluan esitellä." Daniel mutisi kulkiessaan asunnon pimeämpään nurkkaukseen ja sieltä taas valoon. Hän käytti samaa reittiä jatkuvasti kiertäen Ianin istuttaman sohvan, sitten kävellen CJ: n ohi, pimeään reunaan ja sieltä takaisin. Iankin katsoi myöntyvästi. "Tämä henkilö sattuu olemaan eräs sellainen, jonka ehkä varmaan jo tunnet, mutta et ole nähnyt pitkään aikaan. Tämä johtuu syistä, joita minä en tiedä, sillä hän ei koskaan viitsinyt vaivautua kertomaan minulle, vaan piti sen mieluummin omana asianaan. Mutta kenties hän voi kertoa sulle, kunhan päästään sen luokse." CJ: n pumppu tykytti, sillä jotenkin hänellä oli omalaatuisia aavistuksia tilanteesta. "Eikä tarvi huolehtia, häneltä heruu kyllä sympatiaa semmoselle, joka on elämänsä aikana menettänyt sukulaisiaan reilut kolme kappaletta ja sen jälkeen vielä Salin, jota ei tosin sovi mainita hänen kuullensa. Hän ei, miten sen sanois, tykännyt hänen tempauksestaan vuonna 1981." Daniel jatkoi ja taisi huomata, että CJ: tä jännitti oikein urakalla. "No käydääs tässä tapauksessa visiitillä siellä!" hän murahti vielä päälle ja kuulosti peräti innostuneelta, mikä ei yhtään vastannut vain pari sekuntia myöhemmin seurannutta vakavaa ilmettä. Salvatore ja henkilön ilmeinen viha tämän tempausta kohtaan tuntui kyllä vähän masentavalta, mutta jostain syystä CJ ei viitsinyt ajatella, sillä jotenkin muistot hänen vanhan Liberty Cityn ajoistaan, tuolta ajalta ennen Beverlyn kuolemaa, mutta Brianin kuoleman jälkeen, paukahtivat uudelleen aivojen sopukoissa pinnalle, ja osittain häntä jopa ihmetytti, kuinka nämä ajat olivat saattaneet unohtua. Silti hän ei arvaillut, sillä hän ei halunnut pilata Danielin yllätyksellisyyttä ja se saattoi olla joku muu, jonka hän oli myös tavannut siellä. "Ian, jää sä kouluttamaan porukat, ni me käväistään Alderneyssä." Daniel murahti poistuessaan asunnosta ja viittoen CJ: n seuraamaan häntä.

Ajomatka oli jo itsessään todella jännittävä. Daniel päätti itse ajaa, vaikka hän olikin kyllä katsonut CJ: tä siten, että tämä olisi itsekin tiennyt paikan. Matkan aikana hänen kasvoillaan vieraili hymy jos toinenkin, ehkä ensimmäistä kertaa sen lyhyen suruajan aikana, minkä hän oli ehkä viettänyt kaikessa yksinäisyydessään, ja nyt alkoi CJ taas tuntea myötätuntoa, vaikkei uskaltanutkaan paljastaa sitä. Hän vain katseli, kuinka rakennukset vilisivät ohi ja Daniel ylitti sillan Algonquiniin, käänsi muutamasta mutkasta ohittaen Playboy X: n luksusasunnon ja meni sen jälkeen Alderneyhyn johtavan sillan yli. Siinä vaiheessa alkoi CJ: n mielenkiinto nousta, kun auto kääntyi saaren pohjoispuolen kartanoalueelle, jossa asui paljon merkittäviä henkilöitä. Näistä CJ tosin sillä hetkellä suoranaisesti tunsi ainoastaan Jimmy Pegorinon, mutta näemmä uusi rikas, kenties mafiaan kuuluva mies, oli tulossa esiteltäväksi jonkinlaisen tauon jälkeen. CJ mietti miettimistään, kunnes kuuli lievänpuoleista narinaa ja katsoi äkkiä eteenpäin. Daniel oli ajanut erään kartanon eteen ja painanut nappia, jolloin portit aukesivat päästäen samalla nirisevää ääntä, ja viimeistään siinä vaiheessa CJ tunnisti paikan. Tämä oli Deadguy Estate, paikka, jossa Gary oli menehtynyt Vincent Westwoodin ampumana aiemmin. Ehkä siinä tosiaan oli järkeä, mutta eikö asia muka ollutkaan siten, että Daniel asui nykyään siellä yksin, jos ylipäätään enää vaivautui asumaankaan? Jos esiteltävä tyyppi oli vain joku ullakolla asuva loinen, joka vastaisi bohanilaisten jengiläisten kuvausta, CJ olisi kyllä äärettömän pettynyt. Daniel oli silti varman näköinen, kun hän poistui autosta, sulki portin ihmisten nenän edestä (muutama pettynyt valitusääni jalkakäytävältä oli kuultavissa) ja poistui hivenen hitaasti auton kyydistä. "Täälläpä se on, toivottavasti sillä on tarpeeks elämänhalua jäljellä, jotta se edes tulee avaan oven." hän tokaisi vaivaantuneena ja pirautti ovikelloa. Kukaan ei tullut vähään aikaan avaamaan, mutta Daniel näytti sitkeämmältä ja alkoi takoa ovea nyrkeillään. "Mä tiedän, että oot siellä, Daron, mistä lähtien pojallas on ollu porttikielto tänne?" hän kysyi kiukkuisena, mutta osittain huvittuneena. CJ ei tiennyt, oliko sopiva hetki nauraa, joten hän vain pysyi peremmällä ääneti. Joku puhisi oven takana jotenkin samanikäiseen sävyyn kuin Pegorino, jonka jälkeen Daniel saikin perääntyä, kun se tönäistiin auki ja CJ hätkähti todella kovaa huomatessaan oven takana seisoneen miehen. Hän alkoi taas muistaa vanhan Liberty Cityn aikojaan, vaikka mies olikin näkyvästi hieman vanhemman näköinen kuin viime kerralla.

Daron Deadguy, ehkä reilusti Sindaccojen perustajia ja jopa näiden merkittävää johtajaa, Paulie Sindaccoa kuuluisampi, nykyaikana mafiaa pyörittelevä mies, seisoi oviaukossa. Ensi näkemältä hän näytti aivan Danielilta, vaikka olikin häntä reilut 22 vuotta vanhempi. Ilme ja mielialakin olivat suurin piirtein samat. Hän näytti alituisen masentuneelta, mutta yksi ero löytyi. Hänestä löytyi myös näkyvissä olevaa vihaa, sillä suu oli vääntynyt mielenvikaiseen asentoon, joka kieli siitä, että kosto oli vielä annettavana, vaan ei ehkä ainakaan nyt. Kuitenkin miehen mielialojen sekoitusta kuvasi myös lievä järkytys, ja kun hän puhui, hänen äänensä oli pelokas, hermostunut ja kalpea. "Eihän tämä vain voi olla mahdollista, Dani? Me kaksi - ainoat Deadguyt nykyään?" CJ katsoi surullisesti Deadguysta toiseen eikä välittänyt siitä, ettei Daron vielä ollut huomannut häntä, sillä hän ei oikein huomiota kaivannutkaan. Danielin äänensävy tosin ei ollut niinkään masentunut. "Kyllä ollaan, mutta nyt voitais varmaan tulla Sii Tsein kanssa sisälle, tännehän jäätyy p*rkele!" Daron ei näyttänyt iloiselta, mutta siirtyi kuitenkin oviaukosta pois ja CJ tuli Danielin perässä sisälle. Hänen harmikseen hän ei pysynyt enää huomaamattomana, vaan Daronin katse kohdistui suoraan hänen silmiinsä. "Sinä olet CJ?" hän kysyi arasti vetäessään oven kiinni. Sillä sekunnilla lämpö alkoi taas virrata luihin ja ytimiin, mikä osittain helpotti CJ: n sanojen tulemista. "Juu, olenhan mää. Sä siis olet Daron Deadguy, joka tarjos töitä silloin vuosina 2002-2006?" Surullisena Daron nyökkäsi, ja syytä apeudelle ei tarvinnut kauaa hakea. "Kuule, miten ikinä voinkaan antaa anteeksi?" hän kysyi. "Jätin sut tällä tavalla oman onnesi nojaan, vaikka sulta lähti kaks sukulaista muutamassa sekunnissa! En edes tiedä, mikä pakotti tekeen sen! Katkasin Joey-pojan sormet, mutta eihän se auttanu mitään!" Hän alkoi parkua kovaäänisesti ja Daniel katsoi häkeltyneenä ennen kuin ehti mennä olohuoneeseen asti TV: n pariin. CJ: n oli vaikea itsekään kyllä peitellä nyyhkytystään, koska Daronin suru tuntui jotenkin tarttuvalta, mutta hän yritti silti epätoivoisesti pitää itsensä koossa. "Mutta se on ohi nyt! Kohtaamisemme jälleen kerran kertoo siitä, että parantamisen varaa on aina!" hän huusi, ja se tuntui yllättävältä, sillä kyyneleistä huolimatta huuto oli aggressiivinen ja sensävyinen, että asia oli sillä selvä.

"Mutta miksi sä sitten jätit minut?" CJ kysyi tietäen, että nyt olisi ehkä ainutlaatuinen tilaisuus kysymyksille. Hän ei halunnut jättää mitään asiaa pimentoon toisin kuin joidenkin ennenaikaisesti kuolleiden tapauksissa. Daron näytti järkyttyneeltä eikä aluksi meinannut oikein saada sanaa suustaan, niin vaikealta se tuntui. "No katsos kun minulla on taas kerran oma versioni sanottavana Beverlyn kuolemasta. Sulle on kerrottu jotain aivan muuta kuin tää tarina. Todellakin siinä tapahtui niin, että äitisi ja serkkusi kuolivat, mutta sen jälkiseuraus oli se, mitä mulla on sanottavana. Olit just Liberty Cityssä viettämässä aikaa kaikessa rauhassa, kun mä kuulin tästä pari tuntia ennen sua. McLaggen levitti mulle tarinaa siitä, kuinka hän oli urheasti tappanut petturi-Aldrinin, ja mä en ollu uskoa korviani. Tiesin heti, mitä oli tehty, jotenka ettin tyypin käsiini ja komensin sen välittömästi toimistooni. Se odotti kehuja, mutta ei saanu. Käskin ojentaa kätensä ja se näytti omahyväseltä, ajatteli varmaan että 'nyt Daron kättelee ja antaa ylennyksen'. Hah! Höpläytin sitä ja urakalla! Eipä koskaan ehtinyt tehdä mitään ennen ku vetäsin veitten ja iskin siltä kolme sormea poikki!" Hän alkoi käkättää mielivaltaisesti ja CJ alkoi vasta nyt ajatella oikein totisesti. Hänen mielikuvassaan oli kyllä se, että McLaggenin yrittäessä kuristaa hänet kuoliaaksi muutama sekunti ennen viimeistä kuulaa kalloonsa, tällä taisi tosiaan olla kolme sormea poissa oikean käden keskeltä. "Eikä se siihen loppunut!" Daron kärisi. "Muistelen AD Command Centerin aikoja todella hyvällä! Äärimmäisen hyvällä! Me varmistettiin, että saadaan kosto perille oikein tehokkaasti ja irtauduttiin Paulien joukoista äärimmäisen tylysti! Ja sopimus, joka oli aiemmin solmittu, oli yhä parin säännön takia voimassa, ja sen mukaan meille kuului 30 prosenttia Sindaccojen varusteista sun muusta, joten niille tuli käytännössä pikkunen romahdus! Ja sen jälkeenkin noustiin hurjaan kapinaan Paulien terroristeja vastaan, mutta siinä vaiheessa...voitko kuvitella tämän? Mä unohdin sut kokonaan! Mä unohdin, että sä olet olemassa, vaikka teitkin meille niin paljon hyvää! Mä en ajatellut yhtään mitään muuta ku sitä, että saisin tappaa Paulien joukkoineen ja raastaa kuoliaiksi kaikki! Ja jos yhtään ihmetyttää, niin McLaggenin säästin, koska sen tappaminen olis johtanu meikän telotukseen, enkä olis voinu paeta, koska toimistoni oli kerroksessa numero 20. Joten jätin sen paperikoriin ja menin sillon hissillä suorinta tietä pois. Sivumennen sanoen se p*skajuttu oli aika hyvä!" hän vielä lisäsi, ja kun CJ oli ymmällään, hän lisäsi kärsimättömänä: "Äh, tiedäthän, se ko McLaggenin pojalta tuli kaikki kertaheitolla ulos yhden laukauksen vuoksi!" CJ vaikeni, sillä hän ei juuri nyt halunnut keskustella mistään, mikä liittyi Dianan aiemmin tekemiin tekoihin, olivat ne kuinka hauskoja tahansa. Daronkin vaikeni käsitettyään.

"Sä ja Dani ootte siis ihan ainoat Deadguyt?" CJ kysyi vielä ymmällään. Hän näki parahiksi, että Daniel tuli olohuoneesta kuuntelemaan pitkäksi venynyttä keskustelua eteiskäytävään, mutta hänen läsnäolonsa tuntui lähinnä rauhoittavalta. Daron nyökkäsi, vaikkakin vastahakoisesti. "Valitettavaahan se, mutta niin se vaan on. Dice, eli mun isä ja Danin isoisä, kuoli samana vuonna ku Dani syntyi, sodassa Leoneja vastaan. Salvatore Leone tappo sen, ja siitä alko sitten luonnollisesti melkonen viha-aika, olkoonkin että Dani tässä on yrittäny vakuutella, että Sal ei tehny sitä tarkotuksella ja että hän ja Dice olis ollu ystäviä! Hah! En tiedä, mistä moiset tiedot on koskaan hankittu, mutta tunsin isäni varsin hyvin!" Taas selvisi CJ: lle asioita. Hän vaikeni ajatellessaan sitä tosiasiaa, että Salvatore oli todellakin tappanut Danielin ja Daronin edeltäjän, Dice Deadguyn, ja juttu oli todella kaksijakoinen. Hän ei ollut koskaan tuntenut koko miestä, koska tämä oli näemmä elänyt silloin, kun Salvatore oli vielä ollut aika nuori. Hän ei tietenkään voinut kieltää Salvatoren tekoja millään lailla, mutta kun kerran hän oli päätynyt Deadguyiden ystäväksi, hän tunsi myös osittaista sääliä Dicea kohtaan, kunhan tämä ei olisi ollut mikään terroristi elämässään. Kun hän taas katsoi kahta suvusta jäljellä ollutta ihmistä, hän kysyi seuraavaksi: "Eikö sulla ole vaimoa tai mitään?" Daronilta, johon levisi siinä silmänräpäyksessä vaivaantunut ilme, kun hän alkoi kierrellä paikallaan ja asento ei enää pysynyt paikallaan. "Olisit jättänyt tuon kysymättä, nyt palautit taas muistoni tuohon kamalaan vuoteen 1997!" Heti alkoi CJ mietiskellä kyseistä vuotta, mutta mitään hänelle ei tullut mieleen siitä, paitsi että hän oli tuolloin täyttänyt 18 vuotta ja päässyt täysi-ikäiseksi. "Mutta kerrotaas nyt kumminkin!" sanoi Daniel, joka vasta nyt alkoi puhua, ja kun hän puhui, ääni oli murheellinen. "Juuh, Sindaccot ja Ancelottit oli pitkään ollu vihollisia, ja sota puhkes alkusyksyllä vuonna 1997, heti mukavan kesäloman jälkeen. Sillon ku Daron alotti heti aggressiivisen väännön, se pyrki parhain mahdollisin keinoin suojaamaan meitä muita perheenjäseniä sekä Iania ja Aldrinia, sillä me oltiin alaikäisiä ja Danielle - eli mun äiskä ja Daronin vaimo - ei vaan ollu mikään tappelija, vaan lähinnä sivustakatsoja. No, niinhän siinä kävi, että kun me alettiin poistua alueelta, Ancelotteja alko saman tien tunkea paikalle. Daron avas tulen ja yks yritti karata mun kimppuun, mutta hyökättiin Aldrinin kanssa sen päälle ja taidettiin tappaa se. Muutamat niistä häkeltyi ku koulusta vasta päässeet tappo niiden joukkoja, mutta saman tien sitten kävikin niin, että ku Daron yritti ampua yhtä autollista, eräs sieltä sai sitten luotinsa perille ja se osu Danielleen. Ja se mies oli ainut niistä neljästä PMP-600: n lastina olleista tyypeistä, joka jäi henkiin tapauksesta."

CJ: stä alkoi välittömästi tuntua huonolta, kun hän ajatteli moista tragediaa, mutta tarina jatkui. "Tietenkin Daron karkas sen kimppuun, mutta ei saanu sitä hengiltä, koska niitä kusipäitä tunki paikalle lisää. Jouduttiin hylkään Daniellen ruumis, ku niitä tuli liikaa ja niillä oli aseet. Sindaccot kyllä kaato niitä taidokkaasti, mutta oli se silti kamalaa. Daron otti sitä murhaajaa ranteesta kiinni, vetäs veitten ja raapas kamalan, siis aivan jättimäisen haavan suoraan sen käteen, kämmenselästä kyynärpäähän asti, mutta joku löi sen jälkeen Daronia takaapäin ja murhaaja pääs pakoon!" Daniel kiroili sen jälkeen äänekkäästi ja tokaisi myös sen, että tämän henkilöllisyys ei ollut koskaan selvinnyt kunnolla. CJ vain keskittyi mietiskelemään, sillä Daronin viilto oli jotenkin tuonut hänen mieleensä jotain, ja sitten hän muisti osittain järkytyksekseen hommansa Pegorinon kanssa Pavano-tehtaalla ja Adam Dimayevin käteen pureutuneen, vanhan näköisen arven.

To Be Continued.

Lainaus:29.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Beat It - Osa 1 - All Is Lost (Almost)

Tämä on hyvä. Vauhtia, verta ja räimettä ei kannata odottaa, kun tarina ei mitään niistä sisällä. Kyseessä on vaihteeksi tavallista pohdiskelevampi tarina. Jos sen tyyppistä tarinaa on aikomuksena tehdä, kannattaa kiinnittää huomiota tunnelmaan. Tunnelma tietysti riippuu tarinan käsittelemistä asioista ja esim. dialogista. En oikein osaa sanoa, että minkälaista tunnelmaa tässä on haettu. Se tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, ei oikein miltään. Sanoisin, että se tasapainottelee alakuloisen ja miltei neutraalin välillä tai jotain sinnepäin.

Varmaan taas hiukan omista fiiliksistä johtuu, mutta en saanut tähän oikein minkäänlaista kosketusta. Tässä valotetaan hieman menneitä jne, mutta siinä sivussa kuvailut ovat jäänet melko vähälle. Kerronta kuitenkin toimii kuten täytyykin ja se on sanavaraston ansiosta tutun vaihtelevaa. Kuvailua kaipaisin ympäristöön ja edelleen niihin hahmoihin, vaikka ehkä pientä edistymistä kyseisen asian kohdalla onkin tapahtunut.

Vaikea sanoa... Kerronnaltaan Beat It ykkönen on miltei täydellinen, mutta jotain jää puuttumaan... : /

+ Kerronta.
+ Hahmojen kuvailu hieman parantunut.

- Tunnelma aika... mauton.
- Kuvailua enemmän ja himpun verran tarkemmin ympäristöön ja hahmoihin (vaatteisiin jne...).

8puol

-

Carbonox Stories:

Beat It - Osa 2 - Party!

Deadguyt eivät vähään aikaan sanoneet mitään sen jälkeen, kun CJ oli todella hiljaa, sellaisena kuin olisi mieluummin vaikka tehnyt itsemurhan, maininnut Adam Dimayevin ja hänen käteensä leikatun haavan. Viimeistään siinä vaiheessa Danielin ja Daronin tyrmistys ylitti kertaheitolla melkein kaikki mahdolliset rajat, eikä se kummallista ollut. Adam oli saanut hengiltä jo kaksi Deadguyta, mutta ei sentään kolmatta, tämäkin tosin ehkä vain siksi, koska hän oli hiukan liian nuori hyökätäkseen Ancelottien tai minkään muunkaan mafian riveissä Dice Deadguyn kimppuun reilut 27 vuotta sitten. Viimeistään tässä vaiheessa CJ myös ehdotti ensimmäistä kertaa oikein kunnollista kostoa. Daniel ja Daron käänsivät katseensa häneen ja hänestä tuntui inhottavalta katsoa heidän kyyneleisiä kasvojaan, varsinkin kun hän oli se, johon Adam oli yrittänyt osua klubilla, ja jos kuti ei olisi osunut, varmaan kaikki olisi ehkä jopa paremmin. Se tuntui kyllä kammottavalta ajatukselta, mutta kävi samanaikaisesti järkeen. "Kostoa? Sä tarkotat...eiku siis, millasta?" Daniel kysyi varovasti miettimättä sen enempää. Vasta nyt hänestäkin alkoi erottua vilpitöntä vihaa, joka kieli halusta käydä tuhoamassa Pavanojen mafia oikein kunnolla huume-ekspertteineen ja neuvonantajineen päivineen. Sen jälkeen hän alkoi virnuilla mielivaltaisesti, kun hän kulki pitkin käytävää edestakaisin ja CJ vähän perääntyi poispäin hänestä ikään kuin peläten, että hän kävisi kimppuun vain raivoa purkaakseen. "Daron, sullahan on niitä kivoja polttopulloja? Tai muistathan sä, kun liekitettiin kymmeniä Ancelotteja sillon satamassa?" hän kysyi ja hänen isänsä nyökkäsi vaistomaisesti kääntäen askeleensa keittiön puolelle. CJ seurasi varovasti perässä ja katsoi, kuinka Daron alkoi penkoa huonetta. Ollakseen kartanon keittiö, se oli kummallisen pienikokoinen, mutta se ei ainakaan ollut syömiseen tarkoitettu huone. Sieltä johti pois kaksi ovea, toinen oli se, josta hän oli tullut sisään ja toinen johti vähän laajempaan huoneeseen, joka oli samantyylinen olohuone kuin toinen, samasta kerroksesta löytyvä vastaava. Kaappeja sun muita kyllä löytyi suurissa määrin ja niitä Daron kolusi vähän hajamielisen oloisesti. "Täältä löytyy niitä ja sytyttimiä kanssa!" hän huikkasi ja heitti olkansa yli kaksi sytytintä. Omansa CJ onnistui kyllä nappaamaan ilmasta, mutta Daniel lipsautti hänelle itselleen heitetyn lattiaan. Hän nosti sen vähän ärsyyntyneenä ylös ja lähti itsekin vilkaisemaan erästä kaappia, josta löytyi keittiövälineitä joka lähtöön. Hän nappasi sieltä kaikkein massiivisimman keittiöveitsen, minkä näki. "Eiköhän tällä saada katkotuksi vähän päitäkin?" hän kysyi katsellen sen kiiltelevää hopeaista osaa ja kovannäköistä terää.

Into alkoi vallata CJ: n, kun hän nappasi itselleen leipäveitsen, jollaisilla Devilkin oli aiemmin jonkin verran ehtinyt temppuilla, vaan oli hänenkin leikkinsä käynyt vähäksi loukkaantumisen jälkeen. Ehkä hän oli käynyt varovaiseksi tai jotain, vaan se ei oikein CJ: tä liikuttanut siinä vaiheessa kun hän poistui ja Daron johdatti hänet käytävästä yläkertaan johtavien portaiden alla olevaan komeroon. Hän otti taskustaan avainnipun, jossa kyllä oli avaimia reilusti yli kymmenen, mutta vaistomaisesti hän työnsi yhden niistä komeron lukkoon ja avasi oven. CJ: n ensivaikutelma oli se, että siellä ei oltu käyty vähään aikaan, sillä hämähäkinseittejä oli joka puolella ja komeron ilmapiiri vaikutti vähän tunkkaiselta. Se oli myös ahdas, tai ainakin sellaisen vaikutelman siitä sai sen laajan sisällön vuoksi. Deadguyt ja muutkin (ehkä) olivat näemmä keräilleet reilusti tavaraa ajan kuluessa, sillä lukuisia laatikoita oli kasattu ympäriinsä ja niiden mallin perusteella CJ arveli sisältönä olevan aseita. Teorian vahvisti se, että kun Daron nosti lähintä laatikkoa, sen päällä luki "M4". Hän avasi laatikon vaistomaisesti ja nosti aseen käsivarsilleen. Miehen kunto ei ainakaan ollut huonontunut ikävuosien vieriessä sen perusteella, että hän jaksoi aivan mainiosti kannatella painavahkoa asetta. "Katotaas mikä sulle sopii. Haulikko kaiketikkin, sillä saat tuhota niiden omaisuutta!" Daron näytti ilahtuneelta ja nappasi pinon päältä yhden laatikon, josta paljastui oikein siistissä kunnossa oleva monipiippuinen, epäilemättä taistelutilanteisiin soveltuva haulikko, jonka hän sysäsi CJ: n käteen. "Ettei tarvi koko ajan kantaa, niin tunge vaikka tähän reppuun se ase, ja taskuihin molotovit ja veitset!" Daron kehotti ja CJ seurasi esimerkkiä. Hän tosin poistui mahdollisimman nopeasti tunkkaisesta ja lievästi pelottavasta komerosta ennen kuin hoiti homman. Hän mietiskeli taas syvällisesti järjestäessään itseään taistelukuntoon samalla kun Danielkin oli jo valmiina (Daron tosin ojensi hänelle vielä Desert Eaglen) ja kulkiessaan hiljalleen kohti etuovea. Nyt olisi tiedossa lopullinen kosto Pavanoille, sillä anteeksiantamisella ei tästä selvittäisi. CJ haistatti pitkät kaikille uskonnollisille jutuille astuessaan ovesta ulos lumen sekaan.

Osittain jopa hauska olo tuntui CJ: ssä, kun Daniel nousi taas kuskin paikalle autossa mukanaan pieni palanen Liberty Cityn karttaa, joka ilmeisestikin esitti Alderneyn kartanoaluetta. Siihen oli merkitty kaksi ympyrää. Toinen oli punainen ja sen vieressä P-kirjain, joten sen CJ arvasi tarkoittavan Pavanoja. Parin korttelin päässä siitä etelään sijaitsi sinisellä ympyrällä merkitty rakennus vieressään A-kirjain, josta CJ ei tiennyt yhtään mitään, mutta ei se ainakaan Pegorinon kartano ollut. Hän ei viitsinyt kysyä ainakaan vielä lähinnä kostomatkan vuoksi. Harmittavasti Daniel koukkasi sellaista reittiä pitkin, joka ei kulkenut sen sinisen merkin ohi, vaan toisaalta heidän nykyinen matkansa olikin kaikkein lyhkäisin. CJ yritti varmistaa, että näkisi jotain sen sinisen ympyrän kohdalta, mutta tulosta ei syntynyt, ja kohta oltiinkin jo Pavanojen lumen peittämän kartanon pihassa. Tästä luksusasunnosta ei löytynyt ollenkaan portteja, joten kuka tahansa saattoi kuljeskella puutarhassa. Kartano oli lisäksi pienempi kuin Deadguy Estate, kerroksia löytyi ainoastaan kaksi. Puutarha oli suhteellisen siistin lumikinoksen peitossa ja siellä kasvoi muutama puu, jotka tosin olivat jo nyt lehdettömiä. Autotalli oli yksi asia, joka oli laajempi kuin Deadguyiden kartanossa, ja se näytti sellaiselta kuin siihen mahtuisi ainakin neljä ajokkia. Kartanon sisätiloissa näytti olevan seesteinen meininki, ja siellä oli Danielin arvion mukaan muutama apuri, mahdollisesti Joe ja Arthur, ja melkoisen todennäköisesti itse pomo, Maria Valvona, mutta Adamista hän ei vannonut yhtään mitään. Siinä mielessä juttu oli harmittava, koska kosto eli yhä sen verran voimakkaasti, mutta ainakin saataisiin muutama hengiltä, mikäli oikein hyvin kävisi. "Tänne näin!" Daron kehotti ja he alkoivat hiipiä seinää myöten varjossa. Kolmikko kumartui kulkeakseen ikkunan ohi, mutta ohimennen Daniel vilkaisi siitä sisään ja näki Maria Valvonan katselevan televisiota selin heihin. Edessä television vieressä olevan oviaukon takana näkyi myös Joe Corrola, joka oli nähtävästi tekemässä ahkerasti paperitöitä kynän sauhutessa. "Ei kai me enää kauaa hiippailla? Tää on tylsää!" Daniel mutisi seurattuaan Daronia ja CJ: tä eräälle ikkunalle. Kolmikko katsoi hyväksyvästi toisiaan ja CJ kaivoikin molotovin ja sytyttimen esille. "Eiköhän aloteta pirskeet?" hän kysyi innoissaan ja sytytti polttopullon, mutta ei vielä heittänyt sitä, vaan odotti hetken aikaa. Hän antoi liekin näkyä ikkunaan ja ennen pitkää askeleita kuuluikin, kun joku Pavano tuli paikalle ja avasi ikkunan kiukkuisena. "Ei kai taas mitään ilotulitteita ampuvia tenavia? Nyt minä niille näytän!" Lopputuloksena kuitenkin oli vain se, että CJ viskasi pullon ikkunasta sisään ja se roihahti hetkessä liekkeihin, minkä jälkeen Daron vetäisi M4: n esille ja ampui sen enempää varomatta suoraan Pavanon naamaan, jolloin tämä kaatui takaperin liekkeihin. CJ läsäytti haulikolla ikkunalasin palasiksi ja hän kiipesi siitä sisään Deadguyt perässään.

Talo oli kertaheitolla herännyt, mutta toisaalta tällaista olikin aina haluttu hauskuuden nimessä. Koskaan ennen kosto ei ollut tuntunut niin epävakavalta kuin se nyt oli. Taas yksi Pavano ryntäsi näkyville CJ: n ja Deadguyiden loikkiessa polttopullosta tulleiden liekkien yli, mutta nyt häntä vastassa oli Daniel, joka pomppasi keittiöveitsi ojossa eteenpäin ja upotti sen suoraan vihollismafialaisen otsaan. Lopputulos oli dramaattinen, kun Pavano, joka kyllä ainakin yritti hyökätä kimppuun urheasti, kaatui reikä päässään tönkkönä alas ja SMG läsähti Daronin jalkojen juureen. Luonnollisesti hän nappasi sen itselleen. CJ piti silmällä ympäristöä. Kulmasta, jossa he nyt olivat, johti kolme reittiä. Yksi vasemmalle, jossa oli Joe Corrola hätkähdyksissään ja nyt sohvan takana piilossa, yksi oikealle, josta Arthur Zepulla tuli hämmästynyt ilme kasvoillaan, ja yksi yläkertaan, jossa vaikutti olevan pimeää ainakin toistaiseksi. "MITÄ H*LVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?" hän kysyi hämmästyksessään, mutta samalla CJ sytytti uuden polttopullon. "Me biletetään! Ja nyt on vuorossa tanssia!" hän kärisi viskatessaan pullon kohti Arthuria, joka hyppäsikin heti jonkinlaisella tanssiliikkeellä sivuun. "Tanssitaan valssia Molotovin cocktailien tahdissa!" CJ jatkoi hulluna ja vetäisi esille oman leipäveitsensä, joka ei ollut niin iso kuin Danielin jättikokoa oleva keittiöveitsi, mutta joka silti teki temput kunnialla. Arthur kavahti ja karjaisi: "POMO! HULLUJA BILETTÄJIÄ HYÖKKÄÄ!" Joen ohi olohuoneeseen ja pinkoi itse pimeään yläkertaan CJ: n seuratessa perässä. Daron avasi tulen M4: lla kohti Pavanoja, jotka rynnivät sieltä, mistä Arthur oli vähän aikaa sitten tullut, ja Daniel käytti tappamansa Pavanon ruumista ihmiskilpenä (tosin muutamat luulivat tämän olevan yhä elossa, koska haava oli peitetty sormella) ampuen itse Desert Eaglella kaikkia, jotka tulivat turhan lähelle. Seniori ja juniori asettuivat selkä selkää vasten keskelle pientä käytävän mallista huonetta ja ennen pitkää Danielkin innostui heittämään polttopullon, joka osui suoraan erästä erittäin huono-onnista Pavanoa kasvoihin ja syttyi heti ilmiliekkeihin muuttaen vihollisen ihonvärin ainakin siitä, mihin se oli osunut, ja kaataen kuolettavissa tuskissaan kierivän tyypin lattialle. Takaa tullut Pavano ei ehtinyt väistää, vaan kompastui edessään lojuvan vihollisen ruumiiseen ja kaatui Danielin jalkojen juureen vain joutuakseen tallatuksi, kun nuorempi Deadguy ponnahti koko painollaan tämän naaman päälle ja verta purskahti jalkojen ja lattian väliin pakkautuneesta päästä joka puolelle. Joe Corrola kiroili ja Maria oli syöksynyt johonkin turvallisempaan kohtaan.

CJ oli jahdannut Arthuria yläkertaan asti ja kuuli karjuntaa nähtävästi siellä olleille, aiemmin nukkuneille Pavanoille suunnattuna. "TAPPAKAA TUO RAATOKÄRPÄNEN, EN KESTÄ TÄTÄ ENÄÄ!" Uniset viholliset olivat helppo haaste, ja kun eräs tokkurassa oleva, veistä heilutteleva Pavano kulki hiljalleen CJ: tä kohti, tämä oli aivan helppo vastus. CJ heilautti itsensä suoraan hänen eteensä ja iski nyrkkinsä tämän kasvoihin kääntäen Pavanon toisinpäin ja sytyttäen vielä yhden polttopullon, jonka hän löysi housuntaskustaan. Hän viskasi pullon suoraan Pavanon housuihin ja tönäisi tämän tovereidensa keskelle. Lopputulos oli tyylikäs, kun liekki leimahti housujen sisällä ja haukottelu vaihtui karjunnaksi. Muutkin saivat osansa liekkeihin syttyneistä housuista ja kierivät kamalissa, mutta CJ: tä liikuttamattomissa tuskissa. Arthur kiroili jossain vähän matkan päässä ikkunan vieressä, ja hänen luokseen CJ seuraavaksi juoksi. "ÄÄRETTÖMÄN HALPAMAISTA TULLA TUOLLA TAVALLA PILAAMAAN HYVÄT JUHLAT! TE KÄRSITTE TÄSTÄ IKUISESTI!" hän rääkyi posauttaen haulikolla jotakuta vanhaa ihmistä, ilmeisesti Pavanojen johtajaa, esittänyttä muotokuvaa, joka tipahti seinältä kolisten lattialle. Sen hän teki vain huvin vuoksi, ja se oli arvaamatonta, koska yleensä CJ ei tuhonnut mitään turhaan. Hänen raivonsa oli käsin kosketeltavissa, kun Arthur alkoi puhua hänelle valojen äkillisesti syttyessä siihenkin huoneeseen. Kun CJ: n katse kierteli ympäriinsä vähän aikaa, hän huomasi, kuinka Pavanojen neuvonantaja seisoi aivan ikkunan edessä käsissään G36C-konekivääri. "Kuvitteletko sinä, että voit määrätä, mitä me tehdään! Yhden turhan ihmisen hengellä ei ole mitään merkitystä, ei varsinkaan sun kaltaises lättäjalan!" hän karjui tarkoituksenaan suututtaa CJ, joka tosin suhtautui asiaan lähinnä itämaisella tyyneydellä harhauttaen Arthuria. "Eipä järki todellakaan päätä paljon paina!" hän sinkautti. "Edelleenkin, jos huvittaa tietää, niin minä olen kuullut vähän juttua, että teidän mafianne on pudonnut Liberty Cityn mafioiden muodostamasta kommissiosta. Teitä pidetään raukkoina, koska tapoitte aseettoman. Vai etkö ole kuullut, kuinka Jon Gravelli nuorempi ja Kenny Petrovic ovat haukkuneet sut ja kaikki muutkin, erityisesti Adamin, maan rakoon?" Hän oli tosiaan painanut mieleensä kerran näkemänsä lehtiotsikon, joka oli sisältänyt noiden kahden haastattelun, ja kumpikin oli suhtautunut halveksivasti Pavanoihin ja näiden veritekoon klubilla. "Kommissio! Kuka sitä tarvitsee? Me ollaan tarpeeksi vahvoja itsekin!" Arthur heitti.

Alakerrasta kuului karjumista tuskasta ja heti perään sivallus, jonka CJ arveli tulleen Danielin tai Daronin veitsestä. Hän itse piti haulikkoa vain repussaan vaivautumatta ottamaan esille, sillä Arthur ei varmastikaan ampuisi ennen kuin saisi sanansa sanottua. "Tiedoksi vaan, että vahvuus ei oikein näy siinä, että Mario Venturella kuolee gängstan tappamana sorkkarautaan ja teidän muu porukka pakenee helikopterilla! Että pistäs paremmaksi!" CJ tokaisi halveksuen ja sylkäisi lattialle. "SINÄ KELVOTON! LIKAAT ARVOTTOMALLA SYLJELLÄSI KARTANOMME LATTIOITA! MINÄ SULLE NÄYTÄN, MITEN MEILLÄ KÄYTTÄYDYTÄÄN..." Arthur alkoi mylviä tosissaan, mutta CJ oli yhä aivan rauhallinen. "Nytpä tiedät, miltä musta tuntui nähtyäni, että Di kuoli." hän sanoi ja nähtävästi aivan huomaamatta vetäisi haulikon esiin. Arthur oli keskittynyt vain vihaamiseen. Hän ei huomannut yhtikäs mitään, ainakaan ennen kuin haulikko laukesi. CJ ei kestänyt enää kauaa sitäkään rauhallisuutta, sillä hän oli maininnut Dianan kuoleman ja se oli taas laukaissut jotain hänen päässään. Nyt, äkkiarvaamatta, Arthur iskeytyi ilmaan ja räsähti ikkunalasin läpi rajun kilinän säestämänä, kun lasinsirpaleet tippuivat maahan ja tilanne oli todella samanlainen kuin Dimitrin tapauksessa, paitsi että alla olikin lumikinos, johon Arthur joka tapauksessa putosi monen metrin korkeudesta ja haulikonpanoksia rinta täynnä, joten selviytymismahdollisuuksia ei ilahduttavasti ollut. CJ: n kiukku oli lievästi tyydyttynyt hänen katsoessaan, kuinka yksi vihamies osui lumeen, vajosi vähän alemmas ja raajat levisivät joka puolelle. Valkoiseen lumeen tarttui nyt myös verta, kun lasinsirpaleet olivat lävistäneet tömähdyksessä Arthurin selän. Hän oli välittömästi kuollut, ja tämän varmisti vielä alakerrasta kuulunut äänekäs kirkaisu, joka kieli siitä, että Maria oli nähnyt neuvonantajansa luhistuvan lumeen kartanon pihamaalle. "Älä sinä vaaranna itseäsi, pelastaudu kun vielä voit!" kuului sitten Joen huuto, joskin CJ oli aika varma siitä, ettei huume-eksperttikään kauaa sinnittelisi, mikäli sama rata jatkuisi. Hän ryntäsi alakertaan takaisin valmiina vaikka nappaamaan Mariankin siinä samassa, sillä into tappaa oli kyllä varsin suuri. Viimeisen portaan yli hän hyppäsi, mutta Deadguyta ei enää näkynyt siinä tilassa. Tappelun äänet jonkin matkan päässä, siinä olohuoneessa, jossa Maria oli jokin aikaa sitten vielä rauhassa katsellut televisiota, ja ainakin helpotus siitä, että ainakin jompikumpi oli elossa, rauhoitti kummasti CJ: n oloa. Kulkiessaan ohi hän myös huomasi, kuinka kukkamaljakko oli pirstaleina lattialla ja vettä valui sinne tänne. Samoin erään muotokuvan miehen otsassa oli luodinreikä. Daron oli siinä huoneessa tappelemassa sohvan päällä erään Pavanon kanssa. "Nämä bileet on aivan mahtavat!" hän huikkasi CJ: lle napattuaan Pavanoa kauluksesta ja viskattuaan suoraan pöydälle, joka vielä kaatui vihollinen mukanaan yllättävän kaadon myötä.

Daniel oli ottanut painimatsin Joe Corrolaa vastaan viereisen huoneen lattialla. Hän oli kyllä melko hienosti voitolla ja Pavanojen huume-ekspertti sai kyytiä siitä hyvästä, että oli sillä tavalla tovereidensa kanssa tullut pilaamaan hyvät juhlat. Daniel nauroi murhanhimoisesti lyödessään taas kerran Joeta naamaan. CJ juoksi kaksikon ohi tähdäten kyllä potkun, mutta se ei valitettavasti osunut liian rauhallisen voiman vuoksi (Daniel nimittäin liikkui niin paljon, että se olisi voinut osua häneen ja hän olisi jäänyt tappiolle). Ikkunan ulkopuolella näkyi muutamia jalankulkijoita, joista yksi oli näemmä jo kutsunut palokunnan paikalle näkyvillä olevien liekkien, jotka eivät ainakaan takassa roihunneet, myötä. Osittain se pilasi iloa, mutta eipä Pavanoitakaan kauheammin jäljellä ollut. Silti kosto oli vielä antamatta. CJ posautti taas ikkunan auki haulikolla ja ihmiset kirkuivat kauhusta suunnattomalla metelillä, kun he kuvittelivat, että kiukkuinen, mielenvikainen haulikkomies asuttaisi kartanoa. Välittämättä muiden reaktioista CJ ponnahti ulos ja käänsi katseensa autotallille, jossa oli muutamia Pavanoita joukossaan heidän johtajansa. Maria Valvona yritti patistaa tallin ovea aukenemaan nopeammin, kun CJ sprinttasi kovalla vauhdilla kohti. Maria joutui hyppäämään sivuun, kun haulikko laukesi ja pari kutia iskeytyi Pavanoihin, jotka kavahtivat ja ainut, joka ei jäänyt tulilinjalle, kiirehti hoitamaan tovereitaan. Sivusilmällä näkyi myös, kuinka joku oli Arthurin ruumiin äärellä. CJ ei kuitenkaan enää tämän kimppuun käynyt, vaan marssi aggressiivisin askelin suoraan Marian eteen ja osoitti haulikkonsa keski-iän kymmenisen vuotta sitten ylittäneen, ehkä Liberty Cityn merkittävimmän naistekijän päähän. Todellinen luonnekin paljastui kätevästi siinä vaiheessa, kun Maria aloitti uikutuksen pelon täyttämänä ja piti käsiään haulikon piipun edessä. "Älä viitsi! Minä en hyökännyt klubille, MINÄ EN HYÖKÄNNYT SINNE!" hän kirkui. "APUAAAAAA! ASEISTAUTUNUT MIES UHKAILEE VANHAA MUMMOA!" hän jatkoi, mutta suuntasi huudon jalankulkijoille, jotka tosin näyttivät epävarmoilta. Nämä kyllä tiesivät Marian henkilöllisyyden ja ilmeisesti joko paheksuivat tämän joukkojen hyökkäystä tai sitten kuvittelivat, että hän pystyisi itse pelastautumaan, tai mahdollisesti luulivat jutun olevan pelkkää leikkiä. Se oli hyvä homma CJ: n mielestä, sillä hän ei todellakaan halunnut vahingoittaa ketään tavallista kansalaista aivan turhaan tässä vaiheessa, kun Pavanoja oli jo kuollut biletyksessä. Biletyksestä puheen ollen - siitä huoneesta, jossa Daron taisteli, ikkunaruutu lensi näyttävästi ilman halki näemmä räjähdyksen siivittämänä ja hetken päästä Daron kömpi erittäin rajusti loukkaantuneen Pavanon yli ikkunasta ulos syöksyen CJ: n apuun huutaen samalla hätääntyneesti: "VARO!"

CJ sai arvata aivan liian myöhään. Joku juoksi suoraan hänen selkänsä suunnalta ja iski häntä nyrkillä selkään, ja se sattui. Hän lipsahti ja kaatui lumiselle ajoradalle, jolloin Maria perääntyi pikaisesti ja alkoi juosta autonsa luo. Joe Corrola oli saapunut paikalle, vaan ei yksin, sillä siinä silmänräpäyksessä Daniel vuorostaan tuli iskemään häntä Desert Eaglella päähän, ja hän ponnahti heti toisinpäin tehden näyttävän spinnin. Hän tosin valitettavasti onnistui hyppynsä aikana potkaisemaan Danielin vasemman käden sormiin. Tappelu oli hämmästyttävän kova, ja kukaan ei huomannut Mariaa ennen kuin hän käynnisti autonsa päristäen samalla tarkoituksettomasti moottoria. Daron hätkähti ja alkoi juosta ovea kohti nyrkki ojossa, mutta auto alkoikin saman tien peruuttaa. Daron ehti iskeä rystysensä suoraan kuljettajan ikkunaan ja lasiin tuli aukko, mutta valitettavasti nyrkki ei ehtinyt käydä Marian naamassa, ja hetken päästä parista rystysestä tulikin jo verta sen seurauksena, kun terävään lasiin käsi oli hitusen ehtinyt osua. Daron pyyhkäisi kivuliaan haavan paitaansa ja kääntyi sen jälkeen katsomaan, kuinka nuoremmat tappelivat Joe Corrolaa vastaan. "POMO! ÄLÄ JÄTÄ!" Joe henkäisi täydellä voimalla ja raivolla kohti Mariaa, joka kuitenkin vain kylmästi peruutti tielle ja kiilasi erään taksin sivuun lähtiessään kiihdyttämään pois. Häntä ei saataisi enää mitenkään kiinni, mutta Joe oli sen sijaan vielä napattavissa. Hän ei ainakaan halunnut jäädä kiinni, sillä hän pyristeli ahnaasti potkaisten Danielia sääreen ja juosten sitten kohti Sultania, joka oli autotallissa parkissa. Hetkessä hän tosin sai seuraa, kun hänen peräänsä alettiin tehdä totaalista rynnäkköä. Daniel oli aivan raivon täyttämä, kun häntä oli sillä tavalla potkaistu, ja hän hyppäsi eteenpäin yrittäen tarttua Joen jalkoihin, mutta tuloksena oli vain se, että Daniel kompastui naamalleen lumeen, päästi ulos kirosanoja ottaen mallia surullisenkuuluisten pirskeiden papista, ja kohotti päänsä nähdäkseen, mitä tapahtui. CJ sai Joen paidan hupusta kiinni, kun he sattuivat kahden loukkaantuneen Pavanon ja heitä hoitelevan, kunnossa olevan jengiläisen kohdalle. Heti alkoivat valtavat pieksäjäiset, kun Daron potkaisi Joeta persuksille ja sylkeä lensi suun kautta melkoinen määrä Sultanin päälle. "S**TANAN IMBESILLI!" Joe rääkyi ja huusi samalla komentoja Pavanolle, joka ei kuitenkaan voinut jättää tovereitaan. Daron potkaisi uudelleen, mutta siinä vaiheessa hän ja CJ unohtivatkin pitää kiinni, ja pienen hänelle annetun vauhdin siivittämänä Joe juoksi kohti Sultanin etuovea.

To Be Continued.

Lainaus:30.11.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Beat It - Osa 2 - Party!

Edellisen tarinasi jälkeen en oikein tiennyt, mitä tältä olisi pitänyt odotella. Vaan eipä tarvinnutkaan tietää juuri muuta kuin että toimintaa tuloillaan. :)

Toimintaa tässä on ja aika hemmetin hyvin kuvattua sellaista. Kuvailusta puheen ollen, se on pysynyt yleisesti ottaen suunnilleen samalla tasolla kuin se oli viimeksi. Enimmäkseen riittävää, mutta ennen kaikkea kerronta toimii kuin tauti.

Ainoaksi selkeäksi miinuspuoleksi löydän tuon lopetuksen. Tarina tuntuu jäävän lauseen parin verran kesken. Tai ei sekään välttämättä niin kamalan huono juttu ole ei...

+ Kerronta.
+ Hyvin kuvattua toimintaa.
+ Pituus aika sopiva...

- ...Mutta pari lausetta lisää olisi kelvannut, jotta tarina olisi saatu päättymään mielekkäämmin.

9+

Why So Serious, Dead Guy? Osa 2


Lähestulkoon täysin tavallinen päivä lokakuun 1992 puolessa välissä oli taas kerran alkanut, ja tuhannet ja taas tuhannet Liberty Cityn asukkaat aloittelivat taas omaa työpäiväänsä erilaisissa paikoissa. Joillakin oli vain siivoojan duuni pikkukaupoissa, mutta muutamat harvat ja valitut, kuten Alexander "Alex" Diablo, olivat hoitamassa arvokkaita (ainakin melkein arvokkaita) tehtäviään Liberty Cityn armeijan tukikohdassa. Se oli melko suurikokoinen ja sijaitsi Shoreside Valessa lentokentässä kiinni. Tukikohta oli korkeiden muurien täyttämä ja muistutti etäisesti Vice Cityn Fort Baxteria, paitsi että täällä vartiointi oli paljon tiukempaa ja sodan välineet olivat paljon modernimpaa tasoa. Pitkin tukikohtaa oli parkkeerattuja, toinen toistaan voimakkaampia tankkeja ja sotilashelikoptereita ja muutama sotilas oli harjoittelemassa esteradalla kenraalin karjuessa heidän vieressään tutuksi tulleita "Kovempaa!" -tyylisiä huutoja. Alex Diablo oli vain muutamien metrien päässä kenraalista varmistamassa, että hänen edessään oleva panssarivaunu oli kunnossa. Kun hän liikkui varjosta valoon kulkeakseen tankin toiselle puolelle, kasvonpiirteet tulivat näkyviin. Mies oli Danielin tapaan lyhyttukkainen armeijasääntöjen merkeissä, mutta ei sentään valitellut siitä turhan paljon, jottei hän saisi mitään arvonalennusta tai vastaavaa. Hän työnsi puhdistukseen tarkoitetun, pesuaineella täytetyn harjan tankin tykkiin ja alkoi kuurata hyräillen siinä samalla "Ain laulain työtäs tee". Tankin alla puolestaan hommia teki Alexin ystävä, Daniel "Dani" Deadguy, jolla oli kontollaan sen varmistaminen, että tämäkin väkivallan väline pysyi ehjänä. Daniel oli armeijassa olonsa myötä lyhyttukkainen, mutta silti pirteän näköinen henkilö, joka ei ollut turhaan vaurioittanut itseään missään taisteluissa. He olivat siinä tehneet töitä jo jonkin aikaa, kunnes alkoi ruokakello jonkin matkan päässä soida ja Alex kohotti katseensa kiinnostuneena, sillä hänelle oli huhuttu, että iänikuisen hernesopan sijaan oli ahkeruudesta luvassa tänä päivänä jonkinlainen palkkio ruoankin kanssa. Daniel tosin alkoi kävellä päinvastaiseen suuntaan kuin Alex, joka huomasi vasta noin kymmenen askeleen jälkeen, että olikin kulkemassa yksin. "Etkö tule?" hän huikkasi jatkaen kävelyä toisinpäin, mutta Daniel vain huiskautti kättään vähän vaivaantuneesti. "Pitää käydä nyt kattomassa yhtä osaa tohon tankkiin asevarastolta, en tänään ehdi! Mutta eiköhän Derek ole tulossa!" hän huusi ja jatkoi kulkuaan kohti asevarastoa.

Alex astui sisään melko täyteen ruokalaan. Hän otti tarjottimen ja alkoi mättää siihen muonaa voileivästä maidon kautta kulkien pääruokaan; riisipuuroon ja luumukiisseliin. Hän meni huoneen perimmäiseen suureen pöytään, kääri hihansa ja alkoi syödä melko ahnaasti. Hetken syötyään, Alex huomasi, että sisään työntyi lisää porukkaa. Porukan joukosta erottui hänen veljensä Derek. Hänellä oli lyhyet hiukset samasta syystä kuin Danielilla ja Alexilla, ja sen takia hän ei kovin onnelliselta näyttänyt, koska hän oli ennen nauttinut suuresta pehkostaan, joka oli ainakin vastakkaista sukupuolta ehtinyt jonkin verran houkutella. Hänessä oli jokseenkin samaa näköä kuin Alexissa ja vanhemmassa veljessään, Devilissä, mutta sellainen ero löytyi, että hänen nenänsä oli lievästi murtunut. Hän oli varsin huippukunnossa olevan näköinen henkilö, joka Kun pienen hetkisen kuluttua Derek sai otettua ruokansa, hän marssi suoraa päätä Alexin pöytään, johon tuli samalla kaksi muutakin tyyppiä, jotka tosin ottivat sopivan välimatkan veljeksiin. Derek aloitti ateriansa hörppäämällä maitoa mukistaan, ja sanoi sen jälkeen yhtäkkiä vaivaantuneenoloisena: "Ehm... Alex, unohin yhen jutun kämpille. Vahdi tarjotintani ja paikkaani sillä aikaa kun käyn noutamassa sen, jooko?" Alex nyökkäsi ja Derek lähti ripeästi ulko-ovelle ja sitä kautta ulos. Hetken aikaa veljensä avaaman oven sulkeutumista tuijotellut Alex käänsi taas katseensa ruokaan ja alkoi syödä. Sitä ei ollut kyllä paljon jäljellä, ja ensimmäistä kertaa hänen armeija-aikansa aikana se masensi. Joka tapauksessa hän lappasi sitä ahkerasti suuhunsa vilkuillen ympärilleen, mutta ei nähnyt oikein ketään muita tuttuja ruokasalissa. Hän pyyhki suunsa servettiin ja päätti vain mennä suorinta tietä pois paikalta ennen kuin hänen äksy esimiehensä ehtisi sattua paikalle. Hän paiskasi kaikki ruokailuvälineet sinne, minne ne kuuluivat (vaikkakin lautasta hän ei ehkä ihan viskellyt) ja lähti ripeästi pois herättämättä onnekseen kenessäkään mitään kummallisia katseita, sillä useimmilla oli vielä reilusti ruokaa jäljellä ja nämä olivat syventyneet keskusteluun. Hän käytti vanhaa, tutuksi tullutta reittiä mennäkseen suorinta tietä asuntolalle. Se oli rivistön kolmas rakennus ja myrkynvihreä sellainen. Alexille tuli inhottavasti mieleen hernekeitto, jonka hän oli kerran oksentanut oikein kunnolla lattialle ja josta hänen pomonsa oli löytänyt pitkäksi aikaa valittamisen aihetta. Hän värähti muistellessaan sitä ja työnsi oven auki antaen katseensa vähän aikaa vaeltaa ympäriinsä, mutta sitten hän hätkähti ja totisesti.

Huone oli samanlainen kuin yleisesti armeijalaisten asuntolat muutenkin. Sängyt oli kasattu kahteen riviin ja rivien välistä kulki suora reitti suihkutiloihin. Pitkin huonetta lojui lukuisia ruumiita, ja lyhyen laskutoimituksen perusteella Alexin kaikki huonetoverit olivat siinä. Jotkut lojuivat sängyillään, jotkut puolestaan olivat jääneet istuma- tai makuuasentoon lattialle epäilyksettä kuolleina. Alexin hakeva katse osui sängyllä makaavaan ruumiiseen, jonka henkilöllisyyttä hän ei voinut uskoa todeksi. Siinä makasi täysissä pukeissa Derek Diablo, hänen veljensä. Hänen maastopukunsa oli muutoin siisti, kuten aina, mutta kutakuinkin keuhkojen kohdalla oli suurikokoinen veriläikkä ja takissa siinä kohden ainakin viisi luodinreikää. Alexin keho tärisi rajusti. Selkää pitkin valuva kylmä hiki sai tilanteen tuntumaan entistäkin kamalammalta ja epämiellyttävämmältä. Hänen katseensa ei enää kiertänyt huonetta, vaan liimautui Derekin kalpeisiin ja elottomiin kasvoihin. Tämän suu oli hieman raollaan ja silmät selällään. Hiusrajastaan erottui selvä mustelma, joka ulottui muutamia senttejä miltei kaljun, vaalean päälaen suuntaan. Alex kulki hiljalleen epäilemättä kuolleen veljensä ruumista kohti voimatta kuvitella, että sellainen oli ylipäätään mahdollista. Hän ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, että lattianrajassa aivan Derekin lähellä lojui toinenkin ruumis, kunnes oli kompastua siihen ja horjahti sitä sänkyä päin, jonka päällä Derek makasi. Alex uskalsi vasta siinä vaiheessa kääntää katseensa veljestään ja järkyttyi nyt lähes yhtä pahasti. Hänen vieressään nimittäin makasi Daniel Deadguy, yhtä elottoman näköisenä kuin Derek. Hänen paidassaan oli luodin muodostama reikä, mutta jotenkin kummassa verenvuoto oli kenties jo ehtinyt tyrehtyä, tai sitten kaikki oli valunut paidan alle. Hänen käsissään oli hanskat, joista toinen oli melkein jo valahtanut pois. Ja mikä kammottavinta, aivan Danielin ruumiin vieressä lojui myös pistooli, jolla oli epäilemättä ilman sen kummempia epäilyksiä ammuttu koko joukko, mutta näemmä murhaaja oli sitten aseensa jättänyt paikalle typeränä. Alexin paljailla käsillä tuntui kylmä hiki, joka aiheutti hänelle paljon suurempaa tuskaa kuin kukaan olisi voinut uskoa, kun hän hitaasti nosti tuon kammottavia tekoja tehneen aseen maasta ja katseli sitä eri puolilta ikään kuin jäätyneenä paikoilleen. Hän tunnusteli sormellaan aseen liipaisinta eikä edes kiinnittänyt minkäänlaista huomiota siihen, että ovi aukesi jossain hänen takanaan. Ääni, joka siitä tuli, oli kyllä melko rauhallinen, mutta lopulta se puhkesi huudoksi. "ALEX DIABLO! MITÄ HEMMETTIÄ TÄÄLLÄ OIKEIN ON TAPAHTUNUT?" karjaisi ovensuuhun tullut mies, joka hätkähti heti nähtyään ruumiit. Alex heitti aseen menemään nopeasti ja se lensi muutaman metrin tömähtäen maahan, ja sitä seurasi maanittelua ja huutoa. "OLEN SYYTÖN! ÄLÄ VIITSI!" hän huusi, mutta mies ehti jo herättää muiden huomiot huudoillaan.

Joitain tunteja myöhemmin

Alex Diablo oli käsiraudoissa, kun häntä johdatti varsin valtava määrä poliiseja oikeussalin käytävää pitkin kohti ovea, jonka takana tuomioistuin sijaitsi. Alex tunsi suunnatonta vihaa, mutta samalla myös pelkoa. Hän oli pahimpaan mahdolliseen aikaan nostanut aseen, mutta samalla hänen järkytyksensä oli selittämätön Derekin kuoleman vuoksi. Kuka ihme tekisi hänelle tuolla tavalla? Jos tämä jotain oli, niin syylliseksi lavastaminen. Joka tapauksessa tämä tilanne oli jotain sellaista, josta ei kostotta koskaan selvittäisi. Kaikkein kamalimmalta Alexista tuntui sillä sekunnilla, kun hän astui oikeussalin sisään poliisien raijaamana ja hetkessä joku nousi syyttäjien penkillä seisomaan. "TUO SE ON! HÄN TAPPOI MINUN POIKANI!" tämä sähisi ja kaikkien katseet kääntyivät häneen, mutta hän ei välittänyt. Alex tunsi miehen sangen hyvin. Tämä oli noin nelikymppinen, sangen pitkähiuksinen henkilö, jonka silmistä paistoi ahnas raivo ja joka oli pukeutunut melkein jokaisen muunkin tilaisuuden tapaan Sindaccoksi - Daron Deadguy. Edes tuomarin nuijan kopiseminen ei saanut häntä laskeutumaan istuma-asentoon, mutta lopulta hänen vieressään istunut henkilö pyysi häntä ystävällisesti rauhoittumaan ja istumaan alas, ja vierustovereiden lievästi painamana Daron vetäytyi taas tuolille valittaen silti jatkuvalla syötöllä, tosin vaimeammalla äänellä. Alex oli nyt syytetyn penkillä ja tuomari puhui tuoden saliin hiljaisuuden. "Sinua, Alexander Diablo, syytetään kaikkien armeijan huonetovereidesi, mukaan lukien Daniel Deadguyn ja veljesi Derek Diablon surmaamisesta aseella, josta löytyi sinun sormenjälkesi. Onko sinulla mitään sanottavaa puolustukseksi?" Alex katseli hätäpäissään sivuilleen. Hänellä ei ollut asianajajaa, vaan kuka olisikaan voinut todistaa hänen puolestaan, kun sormenjäljet kerran kertoivat jo kaiken oleellisen? Daron nousi taas seisomaan hiljaisuuden vallattua salin. "KUOLEMANTUOMIO, P*RKELE!" hän rääkyi ja pui nyrkkiä Alexin suuntaan, joka ei uskaltanut katsoa häntä syvästi vihaavaa ihmistä silmiin. Tuomari joutui mätkimään nyrkillään pöytää niin kovaa, että kaikki muut paitsi Daron tukkivat korvansa, ja siinä vaiheessa hän istui taas alas. Nähtävästi kyllästyneenä turhan raivoisaan oikeudenkäyntiin tuomari aloitti nopeasti puheen. "Koska herra Diablolla ei nähtävästi ole mitään puhuttavaa puolestaan, mutta muilla sen sijaan on, tuomitsen hänet 33 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen!" Hän kumautti pöytää nyrkillään ja Daron aloitti taas mylvimisen: "KUOLEMANTUOMIO, EI MITÄÄN VANKILAA, S**TANA!" mutta tuomio oli jo julistettu, ja synkän näköiset ihmiset alkoivat poistua. Alex puolestaan talutettiin taas pois poliisien toimesta kärsimään elämänsä täysin muuttanutta vankeutta.


Pelko näytti täyttäneen kaikki sillä hetkellä klubisalissa oleilevat täysin. Esiintymislavaa ympäröinyt, enimmäkseen halloween-asuihin sonnustautunut yleisö harveni sen ympäriltä, kun aseistautunut hyökkääjä oli astellut lähemmäs sitä. Keltaisia liivejä yllään pitävät kolme turvamiestä seisoivat kukin kädet ylhäällä kolmessa kohtaa lavan ympärillä. Kukaan ei tehnyt mitään, vaan näytti aralta ja pelokkaalta, jopa tukevahkot turvamiehet.
Alexander "Alex" Diablo seisoi huonoryhtisenä ja oikea, revolveria pitelevä käsi täristen ojossa. Hänen hengitti raskaasti ja hikoili selvästi. Pitkät vaaleat hiuksensa roikkuivat suorina ja kiilsivät katon punaisena hehkuvien valojen säteissä. Suorana oleva asekäsi osoitti siitä reilun neljän metrin päässä olevaa Daniel "Dani" Deadguyta. Tämä oli polvillaan aivan lavan etuosassa ja kädet selän takana. Hän ei näyttänyt pelokkaalta, vaan pikemminkin raivoisalta. Hänen silmissään roihusi vihan ja raivon musta liekki, mutta silti hän oli ulkoisesti rauhallinen ja oli täysin liikkumatta sekä hiljaa. Yleisön näkökulmasta Dania aivan vieressä vasemmalla makasi hänen Les Paul-mallinen sähkökitaransa, ja siitä noin kolme metriä taaksepäin oli lattialla, samassa asennossa kuin Dani, bändin basisti. Oikealla ja noin kolme metriä Danista makasi oikealla kyljellään bändin ilmeisimmin kuollut soolokitaristi (Dani lauloi ja hoiti rytmikitaran). Tämän vatsassa oli luodinreikä ja siitä vuoti runsaasti verta, joskin verenvuoto oli jo tyrehtynyt ja veri suurehkona läikkänä tämän alla. Kaikkein takimmaisena lavalla oli rumpusetti, jonka takana vielä ennen hyökkäystä istui rumpali. Tämä oli kuitenkin kadonnut sinä aikana, kun kitaristi sai osuman Alexin aseesta.

Vain pienen hetken ajan oli miltei täysin hiljaista, jos joidenkin yleisön jäsenten vaimeahkoa uikutusta ei laskettu. Sitten Alexista vain muutaman metrin päässä, lavan oikeassa kupeessa olevan pöydän alta nousi keskipitkä tummaihoinen mieshenkilö, joka oli lyödä päänsä pöydänreunaan, minkä vuoksi kirosi. Melkein kaikkien katseet kääntyivät häneen - häneen, jota kutsuttiin usein miten nimellä CJ, joka on lyhenne etu- ja sukunimistä Carl ja Johnson. Hän naksautti niskansa ja suoristi selkänsä sekä nahkatakkinsa. Hän antoi epäilevän ja hämäävän katseensa kiertää melkein täpötäydessä salissa, ennen kuin se nauliintui Alexiin, joka seisoi hänestä suunnilleen kolmen metrin päässä. Alexin ryhti ei ollut korjaantunut juuri lainkaan, mutta hän oli laskenut aseensa, ja jättänyt lavan vahtimatta. Hän näytti ainakin Carlista helpottuneelta, ja tästä samaisesta tunteesta hän pääsi hieman itsekin nauttimaan. Taas oli hetken verran hiljaista, kunnes Carl yskäisi ja siirtyi noin puolen askeleen verran eteenpäin. Iso osa ympärillä olevista ihmisistä erkani taas hieman hänestä ja Alexista, mutta kukaan ei alkanut selvästi panikoida tai mitään. Carl vilkaisi ohimennen lavalle, jolla kaksi todistetusti elossa olevaa Shredded Crewn jäsentä oli yhä samoilla tutuilla paikoillaan. Carl iski silmää Danille, joka teki saman takaisin jo hyvin tutuksi tulleen rauhoittavan hymynsä kera. Se toi Carlille lisää lohtua tähän kieltämättään inhottavalla tavalla jännittävään tilanteeseen. Hän käänsi katseensa Danista ja lavasta, ja siirsi se takaisin Alexiin, joka pysytteli yhä samalla paikallaan, eikä revolverikaan onneksi ollut kohonnut uudestaan mihinkään suuntaan. "Kai sinä nyt varmasti olet siinä? Meinaan, että kun luulin sinun kuolleen sinne puistoon silloin. Kai muistat sen yhä? Mutta minä pääsin onneksi pakosalle ja ihan uuden Liberty Cityn porteille asti. Vaan sillon joudun lähtemään kaupungin poliisiasemalle, koska vankipukuni takia tullikyttä tunnisti minut... Noh, minuksi, Alexander Diabloksi. Sitten tuli lähtö kaupungin poliisilaitokselle, jossa minut yllättäen vapautettiin syytteistä. Siitä sitten hetki meni, ja joku räjäytti vanhan Libertyn", Alex aloitti puhumaan, pitäen välillä ikään kuin hengähdystaukoja. Hän kuulosti itsekin pelokkaalta ja järkyttyneeltä, jopa hermorauniolta. Carl katsoi naama pokerina häntä silmiin, ennen kuin vastasi: "Nii'in. En oikein oikein tiedä, että mitä pitäs sanoa. Oon kuitenki sinulle kiitollinen, että pelastit henkeni siellä Belleville Parkissa. Olin sekaisin siitä koneen putoamisesta, mistä johtuen en saanut ajatuksiani kokoon ja semmonen hulluus iski".

Hän piti pienen tauon nielaistakseen naurunpoikasensa, jota ei halunnut nyt päästää ilmoille. Hän ei edes kunnolla tiennyt, mikä rupesi naurattamaan, mutta hän jatkoi: "Tarina on aika v*tun pitkä, että en ala sitä kokonaan selittämään. Sanon vain sen, että kun läksit pakoon, kyttäkopteri poimi mut kyytiinsä ja kuletti ilmeisesti suoraa päätä uuden LC:n keskussairaalan, jota kytät vartoi koko ajan. Sitten tapasin tuo kaverin tuossa, jonka ilmeisesti tulit hoitelemaan". Carl osoitti sen sanottuaan Dania, joka oli jo melkein seisoma-asennossa. Alex, joka oli koko ajan kuunnellut Carlia herpaantumatta, älysi nyt tämän ja kohotti aseensa Dania kohti. Basisti oli kadonnut, ilmeisesti juossut takakautta pois. Carl ihmetteli, että miten tämä oli sen voinut tehdä ilman, että kumpikaan, hän tai Alex huomasi mitään. Sitä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä miettimään, sillä nyt oli pysäytettävä Alex, joka näytti taas hyökkäävältä ja valmiilta lahtaamana vaikka koko salin. "Jumalauta, pelle! Käytit vahingosta kielivää tilaisuutta hyväksesi, kuten basistisikin. Mutta olenkin vain ja ainoastaan sinun perässäs, että ihan sama! Liikekin vielä, niin pussaat päättömänä lattiaa!" Dani nousi Alexin ärjynnästä huolimatta täyteen mittaansa (joka ei ollut kovinkaan mittava), astui pari leveää askelta eteenpäin ja loikkasi kevyesti alas lavalta suoraan Alexin revolverin piipun eteen. Hän vaikutti hyvin määrätietoiselta ja itsevarmalta, kylmältäkin. Hän sanonut mitään, mutta hymyili. Hymy ei näyttänyt tällä kertaa kovinkaan rauhoittavalta ainakaan Carlista, joka otti verilöylyyn varautuneena muutaman askeleen taaksepäin. Alex teki samoin, mutta ase pysyi edelleen ojossa ja osoitti suoraan Danin kasvoihin, kasvoihin, jotka näyttivät oudon kieroilta, joskaan ei "suorasti". Jälleen syntyi pahaa enteilevä hiljaisuus.


Ulkona oli jo yönpimeää. Sää oli yhä syksyisen kolea ja tuulen tuivertaessa jopa kylmä.
Klubin ulkopuolella ja sen sisäänkäynnillä makasi taintuneena kaksi harmaaseen pukuun pukeutunutta portsaria, kaksi klubin etu- sekä takaovella. Kadut olivat liki tyhjillään kaikesta, varsinkin kaikesta elävästä. Klubin etuovella seisoi ruskea Stratum, johon nojasi kadulle päin kovasti Alexander Diabloa muistuttava mieshenkilö. Hänellä oli yllään maihinnousukengät, räsäiset siniset farkut, metallinvärinen niittivyö, punainen t-paita ja sen päällä sininen farkkuliivi sekä käsissään nahkakynsikkäät. Hänellä oli Alexin tapaan vaalea karvoitus päässään, joka sisälsi pitkähkön ja tuuhean parran sekä pitkän irogeesin. Selvin ero Alexiin oli ehkäpä useat kasvojen arvet. Hän hyräili hiljakseen jotakin kappaletta ja alkoi kaivaa liivintaskustaan tupakka-askia, josta kiskaisi yhden savukkeen. Sytytettyään sen toisesta taskustaan ottamallaan sytkärillä, hän otti huokaisten sauhut. Hetkisen tupakoituaan, mies oli erottavinaan vasemmalta klubin kulmalta poliisiauton sireenin ujellusta. Se tosin ei kuulunut ihan nurkan takaa, mutta etäisyyttä mies ei arvioinut olevan paljoa. "Helevettiläinen! Alexilla saattaa olla ongelmia, kun mitenkä muutenkaan kytät ois älynny tänne just nyt porhaltaa? Minä kun sitä paitsi pistin kenttään portsarit joka ovelta...", hän hätääntyi ja viskasi savukkeen asfalttiin. Hän avasi auton takakontin ja otti sieltä rivakasti punapistetähtäimellä varustetun XM8-rynnäkkökiväärin ja muutaman lippaan taskuihinsa. Hän latasi aseen ja otti tähtäimensuojukset pois. Sireenien ääni läheni ja läheni, mutta mies pysyi rauhallisena. "V*ttu... Oliko nyt ihan pakko sitä tupakkia maahan viskata...? Noh, noh, paholainen, taisit vähän ruveta panikoimaan...", hän mutisi itsekseen ja virnisti tähtäillen samalla rynnäkkökiväärillä ympäriinsä. Hirveästi tähtäimen läpi ei tai muutoinkaan ei nähnyt, pimeää kuin oli. "Toivottavasti p*skalakkeja ei tule mitenkään kovin hirveetä laumaa, kun sillon ollaan kiveksiämme myöten kusessa. Täytyy hajottaa yksi auto ja hakea sitten nopsaan velikulta poies. Sitten painumme v*ttuun...", mies jatkoi itsetkseen artikulointia samalla kun siirtyi verkkaisesti autonsa taakse suojaan. Silloin klubin vasemmalta nurkalta kurvasi yksi ainut poliisiauto. Mies naksautti niskansa ja kohdisti tähtäimen autoon, minkä jälkeen jäi odottamaan hetkeksi, että se tulisi tarpeeksi lähelle.

Pienen hetken kuluttua hän painoi liipaisimen pohjaan ja ase ampui lyhykäisen sarjan, joka osui keskinopeudella suoraan kohti tulevan poliisiauton oikean eturenkaan pidikkeeseen. Koska auto oli juuri silloin kääntymässä ampujan silmistä katsottuna vasemmalle eli klubille, akselistaan irronnut rengas sai sen jotenkin ihmeen kaupalla kierimään ympäri kolme ja puoli kertaa. Auton ikkunat pirstoutuivat, sireenit ja valot särkyivät, konepelti irtosi, katto painui sisäänpäin ja lommoja tuli joka puolelle. Se liukui tiellä kyljellään kipinää lyöden vielä vähän matkaa, ennen kuin pysähtyi noin kuuden metrin päähän Stratumista ja ampujasta. Tämä näytti aluksi hölmistyneeltä, mutta ilmeensä muuttui pian omahyväiseksi ja tämä puhkesi muhkeaan ja "mukailkeään" nauruun. Hän laski aseensa ja nousi pois autonsa takaa. Hän laittoi aseen kantohihnalla olalle ja alkoi kaivamaan taskustaan itselleen uutta savuketta. Kun uusi savuke oli huulessa, hän lähti rennosti askeltamaan kohti kyljellään ja poikittain makaavaa poliisiautoa. Sen sisästä ei tullut ketään ulos, eikä siitä kuulunut moottorin suhinan lisäksi muuta kuin vaimeaa poliisiradion kautta tulevaa puhetta. Mies käveli lähemmäs, ja huomasi ohitseen pyörivän irrallisen autonrenkaan. Hän naurahti ja mylvi itsekseen: "Peljätkää Tohtori Paholaisen nimeen!".

Päästyään muutaman askeleen jälkeen poliisiautolle, hän kuuli selvästi, mitä poliisiradio sanoi: Haloo, kuusiseiska! Kuuluuko? Toistan, täällä poliisipäällikkö Daron Deadguy! Ottakaa se sika kiinni, ennen kuin poikani on mennyttä! Kuulitteko?! Ottakaa hänet kiinni ja viekää poikani turvaan! Mies ei tunnistanut radion välityksellä ärjyvää miestä, mutta sai toki sen verran tietoa, että kyseessä oli Los Santosin poliisipäällikkö. "Sialla tietysti tarkoitti veljeäni. Tekisi mieli mennä pamauttamaan äijää patukalla, mutta taidan jättää väliin", mies ajatteli tuimana ja hieman kimpaantuneena. Samassa auton kyydistä sen toiselta puolelta ryömi kaksi poliisia, joilla kummallakin oli päässään verta vuotavat haavat. Kummallakaan ei ollut asetta kädessä, mutta mies kohotti kiväärinsä. "Älkää ees kuvitelko suunnittelevanne aseittenne ottamista esille! Jääkää maahan ja laittakaa toinen toisillenne käsiraudat, nopeasti!" Poliisit nyökkäsivät, kierähtivät selälleen ja ottivat käsirautansa esille. He tekivät nopeasti mitä mies heidän käski tehdä ja kierähtivät vatsalleen. Raudoitettuja käsiään eivät laitaneet selkänsä taakse, sillä se olisi vienyt liikaa aikaa. Mies oli pikkuisen yllättynyt siitä, että miten helposti poliisien paimentaminen kävi. Kumpikaan ei väittänyt vastaan, mutta hän päätti silti tukkia näiden suut, sillä avun huutaminen olisi ollut yhä mahdollista. Tukkimiset hän hoiti poliisien pampuilla, mutta tiesi, etteivät ne vieneet ääntä lähellekään kokonaan, vaikka niitä ei suusta helposti saanutkaan. Epäonneksi sireenien ulvontaa alkoi taas erottua samasta suunnasta kuin äskeinen auto tuli. "Kohan ne nyt vaan ei piirittäisi paikkaa joka suunnalta... Nyt kyllä lähen hakemaan Alexia, ehti se tehdä hommansa tai ei", mies tuumi ja säntäsi XM8 käsissään suoraa päätä klubin ovesta sisään.

Siinä samassa mies säikähti, kun vastaan tunki valtavat määrät hyvin tummanpuhuvia ihmisiä, joista suurella osalla oli yllään jonkinmoinen naamiaisasu. "Mitä h*lvettiä?! Menkää ny v*ttuun siitä, että pääsen sisään!" mies ärisi ja tuuppasi muutaman ihmisen kovakouraisesi pois edestä. Hän pääsi pienin ponnisteluin sisään ahtaasta oviaukosta - tai ei se ahdas olisi ollut, jos ihmispaljous ei olisi tunkenut ulos juuri silloin. Sali oli jo miltei tyhjillään, mutta keskellä sitä seisoi selin mieheen Alex. Tämän edessä metrien päässä olevan esiintymislavan kupeessa seisoi kädet ylhäällä pitkään mustaan nahkatakkiin pukeutunut Dani, jonka nenä vuoti verta. Danin vieressä oikealla seisoi Carl, joka huusi: "Alex! Kuuntele, v*tun älykääpiö! Laske aseesi ja päästä Dani menemään! Et edes ole kertonut, mitä se sulle on tehnyt". Alex näytti siltä kuin olisi räjähtämäisillään. Hän oli entistäkin hikisempi ja hän tärisi aiempaa enemmän. Hän tähtäsi molemmin käsin revolverillaan ja oli sanomassa jotain, kun saliin äsken tullut mies ehti ensin: "Alex, veliseni, nyt tuli lähtö! Kytät on ihan just täällä, että ainakin suosittelisin, että katoamme! Anna sen jätkän olla nyt, kun minähän sitä paitsi sanoin, että sen teilaamisesta ei tuu olemaan mitään muuta kuin harmia! Onneksi varmaan sentään et oo tappanu ketään muuta? Nimittäin jos oot ja tapat sitten vielä tuonkin, oot tai ollaan hiuksiamme myöten pississä". Samassa miehen katse osui lavalle, jonka oikeassa reunassa makasi Shredded Crewn kitaristi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan nieli kiukkunsa ja saarnan, jonka oli aikeissa pitää. Alex hätkähti ja oli painaa liipaisinta. Hän kääntyi, mutta piti vasemman kätensä tähtäämässä Dania, joka Carlin kanssa kääntyi vasta nyt katsomaan sisään tullutta miestä. "Devil? Ku-kuulitko ky-ky-kyttien tulevan? No sitten mei-dän o-on lähdettävä, mutta tä-mä sieluton hevosenläjä tulee mukaan!" Alex änkytti Deviliksi kutsumalleen miehelle. "Ei, sitä me ei todellakana oteta! Ensinnäkin, jos sen meinasit tappaa, olet tai olemme hankaluuksissa poliisien kanssa. Toiseksikin tuo friikkii antaa autoni istuimille ylimääräisen vahakerroksen, jota en todellakaan kaipaa", Devil hikeentyi ja kohotti aseensa. Carl oli sanomassa jotain vierellään yhä kädeet ilmassa seisovan Danin puolustukseksi jotain, mutta luopui aikomuksestaan. Alex piti asettaan ojossa ja katsoi vuoron perään Deviliä ja muita. Sitten hän sanoi: "Hyvä on, veli. Kuollutta miestä on hankala tappaa uudestaan, mutta vannon, että sen teen! Muista se, p*skiainen, muista se". Hän laski revolverin ja laittoi sen taskuunsa. Helpottuneennäköinen Devilkin laski rynnäkkökiväärinsä, mutta ei laittanut sitä pois. Alex mulkaisi vielä kertaalleen Dania, joka oli jo laskenut kätensä alas, ennen kuin lähti jo ovelle ehtineen veljensä perään. Dani mulkaisi takaisin ja pyyhki veret nenästään, suustaan ja leuastaan.

Kun Diablot olivat jo kadonneet, Dani kääntyi katsomaan Carlia. Hän sanoi: "Odotetaan, että isä tulee paikalle. En usko, että hän saa noita ainakaan ihan heti kiinni, mutta toivossa on hyvä elää. Jos muuten ihmettelit, että miksi nuo Diablon veljekset tulivat pilaamaan illan ja tappamaan minut, niin olen kykenemätön vastaamaan sinulle. Meikäläisellä ei ole mitään tietoa asiasta, mutta annetaan sen toistaiseksi olla". Carl huokaisi ja vastasi: "No ihan miten vain, mutta mistä tunsit heidät? Minä kyllä tunsin jo ennestään Alexin, mutta en tuota... Deviliä, vai kuka lie ollukaan". Dani, joka oli Carlin puhuessa katsonut hiukan omahyväisesti hymyillen ovelle, katsahti nyt tätä. Hän nielaisi ja sanoi pienellä viiveellä: "No en mitenkään muuten kuin kuulin tietty sillon, kun se Alex puhui sulle". Carl kurtisti pikkuisen kulmiaan ja nyökkäsi. Muutaman hiljaisen sekunnin kuluttua poliisiautojen siirenit pystyi erottamaan hyvin selvästi avonaisen ulko-oven kautta. Samassa takakautta ryntäsi sisään S.W.A.T.-joukko. Etukautta tuli samanlainen, paitsi että pienempi määrä. Näiden perässä sisään asteli mustaan suoraan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja punaraitaiseen solmioon pukeutunut, lyhythiuksinen ja keskeltä jakauksen omaava Los Santosin poliisipäällikkö - Daron Deadguy. Hän näytti kyllä huomanneen Danin ja Carlin, mutta hänen katseensa kiersi silti salia. Takaovesta tulleet poliisit korjasivat kuolleen kitaristin talteen ja osa tarkisti "sankareiden" kunnon. Daron asteli arvokkaanoloisesti salin poikki esiintymislavan luo, jossa he seisoivat. Dani piteli kiinni S.W.A.T.:laisen antamalla paperilla nenästään, josta vuoti edelleen verta. Carlilla ei ollut mitään vammoja, joten hänet jätettiin rauhaan pienellä perustarkastuksella. Daron tuli hiukan yllättäen ensin hänen luokseen ja ojensi kättään. Carl katsoi tuntien syystä tai toisesta hieman syylisyyttä ja nöyryyttä, häntä silmiin ja he kättelivät. Sitten Daron siirtyi poikansa luo ja halasi tätä. Sen jälkeen hän siirtyi taaemmas molemmista ja alkoi kertoa: "Ensinnäkin tahdon kiittää sinua, Johnson. Ilman sinua poikani olisi varmaan kuollut, että onneksi olit mukana ja puolustit häntä. Minun ei olisi ikinä pitänyt visertää Danielin perjantaisesta Losin klubikeikasta töissä. Marksman kuuli sen ja meni jostakin kirotun syystä lavertelemaan sen Diablolle. Ei varmaankaan olisi pitänyt päästää sitä menemään, mutta mistäpä minä olisin voinut tietää". Hän kuulosti Carlin mielestä jotenkin teennäiseltä, epäuskottavalta. Mutta epäilyttävän imelästi kerrottu teksti ei kummastuttanut häntä eniten, vaan se, että millä perusteella Alex oli päästetty vapaaksi. Mitä ilmeisimmin Carl ei vain ollut kunnolla tietoinen tämän tilasta. Ehkä kaikki ei ollut sitä miltä näytti, eikä varmaan ollutkaan. Hän kuitenkin jätti kyselemättä ja päätti antaa asioiden toistaiseksi vain olla.

"Kuka teidät oikein kutsui, kun minusta Diablo vahti koko joukkoa sen verran hyvin, ettei kukaan voinut kutsua teitä?" Dani kysyi ojennettuaan verisen paperin jollekin random-poliisille vierellään, sillä verenvuoto oli lakannut. Carl oli miettinyt tismalleen samaa kuin Dani, vaikkakin hänellä olikin omat teoriansa, joita piti todennäköisinä. "Ai niin... Syvimmät pahoitteluni yhtyeesi... Kitaristin kuoleman johdosta, poikaseni. Mitään ei vain tainut olla tehtävissä? Mutta lupaan, että panen Diablot kärsimään, varsinkin Alexanderin", Daron vastasi tavallistakin vakavampana Danin kysymykseen ja puristi oikean kätensä nyrkkiin - tai oikeastaan hän jätti vastaamatta itse kysymykseen. "Ai, anteeksi! Soitto tuli Ronald McAxelta, jos nyt en ihan väärin muista. Kyseessä taitaa olla yhtyeenne rumpali, vai oliko näin?" hän korjasi. "Aaa... Ronnie? No tiesinhän, että minä voin siihen pistelijään luottaa. Ja onneksi rumpalin paikka on aina perimmäisenä", Dani vastasi hymyssä suin, ja jatkoi: "Missäs se on nyt? Entäs basisti, Will? William Turne, siis?". "He molemmat ovat turvassa. Pakenivat takakautta ja jäivät pihalle odottelemaan tuloamme. Sinun onkin hyvä kiittää heitä oikein kunnolla, vaikka kyllä minäkin niin teen", vastasi hymyilevä Daron, jonka hymy muistutti hieman Danin vastaavaa. Se ei kuitenkaan tuntunut Carlista yhtä rauhoittavalta kuin Danin. Johtuiko siitä, että Danilla oli monesti hieman meikatumpi naama kuin hänellä, vai mistä, sitä Carl ei tiennyt. Häntä alkoi jo hieman ällöttää, kun Deadguyt halasivat jälleen. Hän keskeytti herkän hetken tahallaan: "Anteeks, mutta meneekö tässä vielä kauan? Minua väsyttää kauheesti ja veljeä pitäisi päästä huolentamaan kotia". Daron ja Dani erkanivat, ja Daron vastasi jotenkin oudon teennäisesti hymyillen: "Ei. Voitte lähteä vaikka heti, jos teillä ei ole mitään muuta selvitettävää. Oikeastaan minulla ja kollegoillani olisi vähän kiire, että olette vapaat lähtemään". Carl nyökkäsi ja ehti jo liikkua askeleen verran, kunnes joutui taas inhotuksekseen tunnustamaan vanhemman ja nuoremman Deadguyn välistä hellyyttä. "Hmph. No olenpa tänään hajamielisellä tuulella. Mutta siis piti sanoa, että kutsun sinut huomenna kahdeltatoista järjestettäviin Sally Tenesseen hautajaisiin. Ei tietenkään ole pakko tulla, mutta se voisi tehdä sinulle hyvää. Voisit viimein haudata hänet", Daron sanoi vielä ennen lähtöä. Carlin mieleen tulvi saman tien kasa äärimmäisen ikäviä muistoja aivan viime ajoilta, mutta hän tukahdutti ne välittömästi. "Kiitos kutsusta. Pidetään mielessä", hän vastasi vaisuna.

Seuraavan puolen tunnin kuluttua Carl ja Dani pysäköivät Turismon Johnsoneiden talon autotalliin. He lähtivät sisäkautta sisään pimeään ja hiljaiseen taloon. Hiljaisuutta rikkoi pelkästään sohvalla nukkuvan Sweetin tasainen, melko raskas hengitys. Carl ei viitsinyt laittaa valoja taloon, mutta kävi kuitenkin varovasti tarkistamassa veljensä tilan. Tämä ei ollut oksentanut tai muutenkaan tehnyt mitään muuta kuin nukkunut, tai ainakaan siitä ei ollut merkkejä - oikeammin tämä oli ollut sammuneena. Todettuaan kaiken olevan ok, Carl ja Dani lähtivät yhtä ikävästi narisevaa porrasta parhaansa mukaan pimeässä välttäen yläkertaan. He saivatkin sen vältettyä, ja he astuivat vielä alakertaa pimeämpään yläkertaan. "Menetkö tutimaan Kendlin huoneeseen vai tuletko meikäläisen lattialle?" Carl kysyi hiljaa varmistettuaan ensin Kendlin huoneen olevan yhä tyhjä. "Ehm... No kai minä menen siskosi huoneeseen, jos se tosiaan käy? En nimittäin taida kestää kuunnella mahdollista kuorsaamistasi", Dani vastasi hänkin hiljaa ja naurahti lopuksi. "Okei, mutta minä en kuules kuorsaa, sen saat kyllä uskoa!" Carl nauroi takaisin, ehkä turhankin lujaa. Dani nyökkäsi, vaikka sitä ei voinutkaan oikein erottaa pimeässä. He eivät enää sanoneet toisilleen mitään, vaan läksivät kukin omiin huoneisiinsa. Danin päästyä Kendlin huoneeseen, hän laittoi valot päälle, silmäili hetken vähän turhankin kliiniseltä näyttävää huonetta. Hän riisui takkinsa ja istuutui varoen sängylle. Äkkiä hän lätkäsi kämmenensä kasvoilleen ja ajatteli: "Ei p*rkele! Jätin sitten kitarani klubille. No, toivottavasti isäpappa tajuaa ottaa sen mukaansa kun lähtee". Sitten hän lysähti selälleen sängylle. "Eläminen on viime aikoina tuntunut tavallista vaikeammalta. Mutta onneksi pian pitäisi olla luvassa suurta, suurta helpotusta", hän ajatteli. Dani hymyili itsekseen ja silmät kiinni.

Omassa huoneessaan Carl riisui takkinsa ja kaikki paitansa. Hän heitti ne vaatekaappiin ja otti kenkänsä ja sukkansa pois. Hän heittäytyi selälleen valmiiksi petaamattomalle sängylleen ja päätti sulkea silmänsä heti. Oikeastaan ne olisivat sulkeutuneet miltei heti sulkemattakin, sillä hän oli todella väsynyt. Vielä ennen nukahtamistaan, hän kuvitteli sen hetken, kun näki Sallyn ensimmäistä kertaa. Enää hän tuskin tulisi tätä näkemään kuin korkeintaan hauta-arkussa ennen hautaamista. Kuitenkin yhtä kauniilta kuin ennen tämä tulisi näyttämään.

The End.

Suuret kiitokset Carbonoxille, jonka käsialaa on suurimmaksi osakseen Alexin menneisyys -osio tarinassa!

Lainaus:30.11.2008 DirgeInferno kirjoitti:
Why So Serious, Dead Guy? Osa 2

Äärimmäisen pitkä tarina, mikäli tuo menneisyyskohta lasketaan, eli pituuden osalta ainakaan ei ole mitään suuria ongelmia. En nyt miinusta siitä pisteitä, vaikka sitä olikin ehkä vähän liikaa. Tarina on ihan hyvin kyllä kerrottu, että yleisesti kohtuullisen hyvä stoori.

+ Suhteellisen hyvä kerronta
+ Uutta hahmoa päästiin näkemään
+ Minulle esitetyt kiitokset (työ)myyräntyöstäni

- Hitusen ylipitkä
- Kerronta vain OK

8 puol

Arvosana nostettu pykälää ylemmäs, koska ylipitkät kappaleet on ehditty korjata.

-

-

Lainaus:01.12.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 23 - Season 3:

Not Two Without Three

Juu, kelpasi. Omalla tavallaan traagisuus välittyi siinä vaiheessa, kun ymmärsi, että McRearyt olivat kaikki kuolleet hyvin kerrotun tappelun päätteeksi, mutta silti semmonen huonompi puoli löytyi, että kirjoitusasu oli vähän heikonlainen siellä täällä. Vinkkinä että jos puhuja mainitaan vuorosanan jälkeen (esim. "Terve" CJ sanoi) ja hänen nimensä on yleisnimi, se kirjotetaan pienellä. Mutta silti...

+ Pituus & kappaleet
+ Hyvin kuvattu tappelu

- Kerrontaongelmia tosin jossain toisaalla
- Välillä kirjoitusasu heittelee

8

-

Valmis vai ei? Mitta näytti siltä kuin sen voisi arvostella, mutta taas toisaalta en olekkaan varma... :/

Dodih, lueskelimpas Tapen... öh anteeksi Schneiderin... eiku DirgeInfernon uusimmat tarinat sivulta 174 tälle sivulle ja en voi muuta sanoa kuin että aivan loistavia tarinoita kaikki. Juoni oli absoluuttisen loistava ja oli kuljetettu "loppuun" asti aivan mahtavasti. Daniel Deadguyn hahmo oli mielenkiintoinen ja odotan jatkossakin häntä Dirgen tarinoissa (jos häntä Dirgeksi saa kutsua). Kuvailu oli hyvää vaikka eri tapahtumapaikkoja olisi toki voinut kuvailla enemmän. Ainoa häiritsevä asia on se että tarinasta ei saanut "kiinni", menetin pariin otteeseen lukemisen keskittymisen ja jouduin lukemaan pari kohtaa pariin otteeseen että sain päähäni mitä kyseisissä kohdissa tapahtui. Mutta silti, tarina(t) olivat hyvää iltalukemista ja ajanvietettä.

Täten annan tarinalle kouluarvosanan (joka on minusta hieman hankala ja epämiellyttävä antaa) yhdeksikön(9).

Carbonox Stories:

Beat It - Osa 3 - Double Shot

Tappelua Pavanojen kartanossa ja sen pihassa oli nähty jo hyvän aikaa, kun CJ, Daniel ja jälkimmäisen isä, Daron, olivat hyökänneet kartanolle puhtaasti kostomielessä ja saaneet komeat bileet aikaan. Ne juhlat olivat sisältäneet ainakin polttopullojen paiskontaa ja Arthur Zepullan, Pavanojen neuvonantajan, ennenaikaisen kuoleman hänen kaaduttuaan haulikon painostamana ikkunan läpi lumihankeen. Maria Valvona oli tosin valitettavasti saanut napattua tallinsa nopeimman auton ja paettua, mutta Joe Corrola, mafiaperheen huume-ekspertti, oli vielä napattavissa. Daniel kömpi hiljalleen maasta pystyyn samalla kun Daron ja CJ juoksivat jäisellä ja liukkaalla, autotalliin johtavalla väylällä kohti Joeta, joka iski nyrkillä yhtään sen ajattelematta Sultanin etuoven lasin pirstaleiksi ja veti oven sisältäpäin auki, vaikka avaimet olivat taskussa. Siinä vaiheessa CJ tosin loikkasi häntä päin, ja ennen kuin hän ehti nousta kyytiin, häneen osuikin näyttävä nyrkinisku, joka iskeytyi tehokkaasti leukaan ja kaatoi miehen takaperin selälleen. Kostonhimo oli jotain sellaista, mikä sai CJ: n hakkaamaan Pavanoja vaikka koko päivän, olkoonkin että hänen kätensä olivat jo aika lailla väsyneet. Joen lojuessa maassa Daronkin syöksyi paikalle nyrkit valmiina, mutta huume-ekspertti valmistautui tähän, ja kun vihainen Daron hyppäsi kohti, Joe väisti kierähtämällä, mutta se oli lievähkösti kömpelö yritys hänen päänsä kolahtaessa viereisen auton renkaaseen. Daron meinasi kompastua Sultanin konepeltiin lennettyään Joen yli, mutta sai suoristettua itsensä ja kiukusta kihisten hän tähtäsi yhä maassa makaavaan Joehen potkun, joka osui suoraan jalkaan. Nyt CJ valmistautui hyökkäykseen ja kierteli ensin vähän matkaa laukoen haukkumasanoja (jotka tosin oli tarkoitettu Adamille, mutta kai ne muillakin toimivat) ja pilkaten Mariota, joka oli saanut sorkkaraudan suoraan selkäänsä. Joe ei sanonut mitään, hän vain makasi maassa ja katsoi ylös kohti CJ: tä, joka loi häneen halveksivia katseita kerta toisensa jälkeen. "Noin juuri, makaa maassa minun jalkojeni juuressa, siellä missä kuulut, saakelin paskiainen! Makaa arvottomana, yhtä arvottomana kuin Bohanin kerrostaloasuntojen hyödyttömimmät loiset, ja mieti tekojasi kaikessa rauhassa siellä, minne kuulut, juuri noin, kotiorja!" hän ärisi tavalla, joka ei ollut hänelle ollenkaan tyypillinen, sillä se sisälsi ylempiarvoisuuden tunnetta ja poisti hänestä sen aavistuksen, että jokainen ihminen olisi arvokas. Sillä jokainen ei ollut niin kauan kuin Joe Corrola ja kaikki muutkin Pavanot eläisivät. Välittämättä mistään aiemmista (?) ihmisarvotoitotuksistaan hän jatkoi: "Aivan niin, minä välitän jopa taloni sisällä kesällä pörräävistä kärpäsistä enemmän kuin sinusta, eli revi siitä, harvinaisen yliarvostettu kusipää, klubihyökkäys ja kaikkea!"

"HAISTA SINÄ PITKÄ V*TTU!" Joen huuto kaikui hetkessä pitkin autotallia ja ihmiset perääntyivät parinkymmenen metrin päässä jalkakäytävällä kauhuissaan, kun Joe laukoi sanat suoraan CJ: lle. Hän taisi nyt lopullisesti nähdä punaista tuollaisen loukkauksen myötä. "SINÄ ET YMMÄRRÄKKÄÄN, ETTÄ ME PAVANOT EI AINAKAAN JAKSETA KUUNNELLA TUOLLAISTA LAPSELLISTA LOUKKAUSTA! TIEDÄT HYVIN, MITÄ ME OLLAAN! ME TEHTIIN OMAKSI PARHAAKSEMME SE KLUBI-ISKU!" Hän ponkaisi pystyyn arvaamattomasti välittämättä siitä, että CJ ja Daron seisoivat aivan hänen lähellään ja jälkimmäinen kaivoi keittiöveistään esiin. Kumpikaan ei sanonut mitään, he vain tuijottivat Joeta, joka tosin ei tainnut enää kaihtaa keinoja. Hän kääntyi suoraan CJ: n naaman eteen ja hätkähdyttäen tämän hän sylkäisi tämän naamalle. Sylki osui suoraan suuhun ja oli kyllä yököttävintä, mitä koskaan oli ollut. CJ seisoi parin sekunnin ajan suorana kuin puu-ukko, ilman että teki mitään. Hän nähtävästi yritti saada jotenkin kiukun kukistettua, vaan eihän se onnistunut, vaan hän karkasi uudelleen Joen päälle. Daron näytti siltä kuin antaisi mielellään taustatukea, mutta nyt CJ ei ollut kovin innostunut tekemään mitään kahdestaan. Hän iski Joen päätä auton etuoven lasia vasten ja se pirstoutui säpäleiksi (ei pää, vaan lasi). Joe karjaisi kivusta, vaikkei päähän tainnutkaan tulla mitään haavaa, ja rimpuili väkisin irti CJ: n otteesta. Daron ryntäsi keittiöveitsi ojossa entisen ja nykyisen työtoverinsa ohi ja yritti viiltää Joen kaulan auki, mutta tämä veti taskustaan oman veitsensä ja se asettui Daronin oman tielle. "Ei, ei, TE ETTE TAPA MINUA, KAUTTA PAVANOJEN KUNNIAN!" hän rääkäisi ja ponnisti, jolloin veitsi kimmoitti Daronin veitsen Sultanin maalipintaan samalla kun hän itse riuhtaisi auton oven auki ja iski CJ: tä kyynärpäällä mahaan. "JAHTIIN!" kuului Danielin kova kuulutus takaa samalla kun Joe käynnisti autoa lukittuaan aluksi kaikki ovet kertaheitolla, ja Daron asettui jo nopeasti kuskinpaikalle viereiseen autoon. Daniel hoiperteli perässä hiukan ennen Joen auton käynnistymistä ja vääntäytyi sisään auton kyytiin. Sillä sekunnilla kun CJ sai itsensä kammettua myös sisään, Daron aloitti jo pakituksen ja ihmiset syöksyivät kauhuissaan sivuun, kun kaksi autoa pakitti miltei rinnakkain ulos tallista.

Luonnollisesti vasemmalla ollut Joe käänsi deadguyttomaan suuntaan, joten kun hän oli peruuttanut poikittain tielle, hän kääntyi renkaat sutien vasempaan ja tietä pitkin kurvannut taksi joutui väistämään yhtäkkiä kaasuttanutta autoa suoraan paksun lumihangen täyttämään ojaan. Kuljettajan kiroilun seassa Daron poltti kumia vähän aikaa kääntääkseen auton oikeaan suuntaan ja kiihdytti sitten rajusti eteenpäin. Joe ei välittänyt näemmä viattomien ihmisten kohtalosta, ja hän oli kolkata jalkakäytävällä laahustavan mummon rajun etenemisensä seassa. Daron väisteli parhaansa mukaan liikennettä ja CJ kokeili aukkoa ikkunassa, johon Joen pää oli iskeytynyt. Se oli liian pieni, jotta kunnon sihdin saaminen olisi mahdollista, joten hän hakkasi haulikolla ikkunaruutua, kunnes se murskaantui palasiksi ja pari ihmistä kiljui kauhusta, vaikka hän huusikin näille auton kulkiessa rajusti päristen eteenpäin: "En mä teitä ammu!" Jotkut, jotka joko eivät kuulleet tätä tai sitten eivät uskoneet ja luulivat CJ: n vain pelleilevän, syöksyivät turvaan ja kaivoivat peloissaan kännyköitä esille, varmasti tarkoituksena kutsua poliisit paikalle. Nämä saattaisivat vaikeuttaa takaa-ajoa, mutta ehkä välttelykin olisi mahdollista, CJ ajatteli, mutta sitten hänen ajatuksensa palasivat taas tiehen ja hän karjaisi: "DARON, TIUKKA KURVI!" Melko hankalan näköinen oikealle kääntyvä mutka oli suoraan edessä ja Joe vetäisi mutkat lievästi suoriksi koukaten jalkakäytävän kautta ja kaataen parin talon piha-aidat kumoon samalla kun erään talon asukas, joka oli juuri kävelemässä siitä kohdasta, mihin Joen auto vähän aikaa myöhemmin iskeytyi, tuijotti pöllämystyneenä, kuinka joku tuolla tavalla kehtasikin ajaa. Daron käänsi auton kahva edellä suoraan mutkaan ja liukui jäistä, hiekoittamatonta pintaa pitkin seuraillen aluksi Joen auton jälkiä, mutta ajamatta jalkakäytävän kanssa. Vaikeaa tuli mutkan lopussa, kun pakettiauto sattui eteen, ja väistäminen siinä driftissä oli sen verran hankalaa, että Daron koukkasi pienen lommon pakun kylkeen korjaten samalla auton ajosuunnan ja seuraten Joeta, joka oli jo lähellä menettää ajokkinsa hallinnan niiden aidanlävistysten vuoksi, mutta sai auton pidettyä tiellä ja alkoi suunnata kohti Alderneyn keskiosia. Kerrostalokeskustan jälkeen olisi tiedossa satama, ja mikäli yhtään oli tiedettävissä, Joe olisi varmasti pakenemassa veneellä alueelta, ja jos hän pääsisi pakoon, Pavanojen vaarallisuus tulisi melko selvästi esille. Matka kuitenkin jatkui yhä toistaiseksi autoilla, ja Daron piti hyvin Joen näkyvissä.

Jahtia oli kestänyt jo aikansa ja Alderney Cityn keskiosaan oltiin päästy, kunnes sitten alkoikin kuulua vaarallisen tuttujen sireenien ääniä jostain parin korttelin päästä. Mitään ei kuitenkaan vielä näkynyt, ei ainakaan mitään punasinistä. Joekin oli varmaan kuullut sireenien äänet ja siitä oli seurauksena hankaluuksia, kun hän liukastui erääseen hankalaan kohtaan tiessä ja pyöräytti autonsa näyttävällä kiepillä 360 astetta ympäri, mutta auto sattuikin kääntymään sopivasti suoraan menosuuntaan ja Daron kirosi tämän tuuria itsekseen joutuen samalla tosin painamaan jarrua pohjaan, kun eteen avautui hankala oikealle kaartuva alamäki. Daniel oli näemmä kyllästynyt tähänkin takaa-ajoon sen perusteella, että hän otti aseensa esille. Vaikka ajelu tässä vauhdissa jäisillä kaduilla olikin vaarallista ja varmasti mielenkiintoisempaa kuin yhdenkään tavallisen Liberty Cityn asukkaan mikään elämänvaihe, näemmä joillekin se oli arkipäivää. Daniel kohotti aseen Joen vasempaan takarenkaaseen ja sihti oli sen verran hyvä, että hän olisi saanut kunnolla kudin upotettua siihen, mutta sillä sekunnilla oikealta edestä ilmaantui tielle poliisiauto, josta kuulutettiin megafonilla oitis tavanomaisia pysähtymiskomentoja kaahareille. Monet ihmiset käänsivät huojentuneina katseensa, mutta Daron ei pysähtynyt, vaan liukui näppärästi poliisiauton ohi vetäen puhelintolpan mukanaan ja kaataen sen suoraan ajoradalle. "HAISTAKAA V*TTU!" megafonipoliisi karjaisi arvonsa unohtaen, kun Daron kaahasi eteenpäin. CJ ja Daniel eivät saaneet luoteja sellaisessa vauhdissa ja kurvailussa upotettua ilman, että niitä olisi lennellyt todennäköisesti kohti siviilejä, joten he antoivat toistaiseksi Daronin tehdä homman. Hän huuteli innostuneena ikkunasta ulos poliiseja kohti kaikkea halveksivaa, mitä keksi, mutta CJ tiesi sen typeräksi ja vain lisää harmia aiheuttavaksi. Joe ei ainakaan ollut pääsemässä pakoon, vaikka hän yrittikin pistää taidot peliin täydellä voimalla. Autot kurvasivat Booth Tunnelin sisäänkäynnin edestä satama-alueelle täydellä vauhdilla, suoraan lumisen nurmikkoalueen poikki ja sieltä edelleen takaisin tielle. "NYT SAA PAVANO MAISTAA LUOTEJA!" Daniel ärjäisi, työnsi aseensa ikkuna-aukosta ulos ja antoi sen laulaa, kun siviilejä ei näkynyt lähimaillakaan. Luoteja porautui Joen auton takaosaan, yksi iskeytyi sivupeiliin, joka tipahti ja teki samalla vaikeammaksi tietää, missä takaa-ajajat olivat. Yksi lävisti renkaan, joka alkoikin saman tien tyhjentyä. "TAIDETTIIN SAADA SE!" Daniel huusi voitonriemuisena, mutta valitettavasti ohi se ei siitäkään huolimatta ollut. Edessä olevan kurvin jälkeen koitti laituri, jossa oli kaksi Speederiä peräkkäin aseteltuna ja pari miestä, ilmeisesti niiden omistajat, keskustelemassa. Joe ohjasi auton laituria kohti.

Hän painoi jarrut pohjaan ja hyppäsi kyydistä. Daron ohjasi oikealle väistääkseen ilman kuljettajaa liukuvan auton, joka räsähti suoraan päin seinää ja etulasi sekä kaikki muukin meni hetkessä täysin rikki. Daniel avasi jo oman ovensa ja oli auton ulkopuolella samalla kun Daron pysähtyi vähän matkan päähän samaisesta seinästä. CJ potkaisi oman ovensa niin kovaa sivulle kuin pystyi ja juoksi auton ympäri Deadguyiden perässä. Joe oli ehtinyt kömpiä seisoma-asentoon makuulta ja juoksi nyt portaita alas laiturille. CJ katseli ympäristöä vähän aikaa. Laiturilta johti jäänmurtajan tekemä reitti, joka kulki epäilemättä todella heiveröisen jään välistä sopivan leveänä railona kohti Happiness Islandia. Jään päällä olisi turha edes yrittää juosta, sillä se oli yksinkertaisesti liian ohutta ja sen läpi putoaisi ennen kuin ehtisi edes kissaa sanoa. Joe juoksi lievästi jäisen, mutta hiekoitetun laiturin päähän ja tyrkkäsi samalla toisen keskustelevista miehistä kumoon rynnäten etummaiselle veneelle. Deadguyt ja CJ tulivat heti perästä, ja vielä seisomassa oleva mies kummasteli tapahtumaa, mutta hän joutui puolestaan Danielin tyrkkäämäksi ja kolmen seurue kiipesikin heti takimmaisen veneen kyytiin. "ETPÄ AINAKAAN PÄÄSE PAKOON, SIKA!" Daron huusi pilkallisesti viitaten railoon, josta oli turha edes yrittää pois ja jään päälle. Daniel, joka oli tällä kertaa ohjaimissa, käynnisti veneen ja kiihdytti hivenen Joeta nopeammin aivan tämän perässä pois laiturilta välittämättä kaadettujen miesten huudoista: "VENEET! VARASTETTU!" CJ: tä ei kiinnostanut se, että he mahdollisesti päätyisivät nappaamaan siviilien omaisuutta matkan varrella, tärkeintä oli koston aikaansaaminen. Joe näytti epätoivoiselta tietäen itsekin, ettei pakoonpääsemisen mahdollisuutta ollut laisinkaan, niin näkyvä reitti veteen oli tehty. Daniel nauroi vahingoniloisesti ja ajeli lähinnä kiusatakseen aivan Joen perässä, mutta ei tunkenut rinnalle, vaikka tilaa riitti vaikka neljälle vierekkäin ajelevalle veneelle. Joen keskittyneisyys alkoi heikentyä ja paniikkikohtaus tulla. Hän vain jatkoi matkaansa pitkin railoa, joka kulki kohti Statue of Happinessia. Todennäköisesti reitti päättyi sinne, ja siinä vaiheessa varmaan olikin luvassa jotain tapahtumia. Daniel, Daron ja CJ yhtyivät hermostuttavaan joukkonauruun kulkiessaan Joen perässä, vaikka heidän veneensä oli nopeampi.

Kohta oltaisiin jo Statue of Happinessilla, mutta ei se vielä ohi ollut. Poliisihelikopteri nimittäin leijaili yläpuolella takana. Sen valonheitin osui suoraan pitkin railoa kiitäviin veneisiin, ja CJ melkein kirkaisi, mutta sai estettyä sen ennen minkäänlaista häpeäntunnetta. "TEIDÄT ON PIDÄTETTY!" kuului rääväsuinen ja ärsyttävä komento kopterista, mutta kuten arvata saattoi, Daniel ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. "TOISTAN, TEIDÄT ON PIDÄTETTY! ANTAUTUKAA NYT, NIIN MEIDÄN EI TARVITSE KUTSUA AIDSIA!" poliisi kuulutti uudestaan ja siinä vaiheessa CJ nielaisi. Hän oli kokonaan unohtanut koko järjestön, josta hän ei tosiaan ollut kuullut mitään sodan jälkeen. Se oli kyllä tiedossa, että nämä olivat partioineet kaupunkia tankeilla, helikoptereilla sun muilla, mutta sodan jälkeen nämä olivat ehkä pitäneet matalaa profiilia. Mahdollisesti AIDSista oli tullut sotia hajottava poliisiryhmä, joka ei epäröisi käyttää tuliaseita mellakoiden hajottamiseksi. Se ainakin kävi järkeen. Ainut paha asia oli vain se, että tässä taisi samalla koko joukon luottamus mennä, mutta mahdollisesti ainakin Francis McReary oli unohtanut koko AIDSin jo ja jättänyt sen omaan arvoonsa sotamenetyksien myötä. Dardanin kuolettava oikeudenkäynti oli yhä mielessä, joten mahdollisesti AIDS ei nytkään jättäisi voimakeinoja käyttämättömiksi. CJ mietti miettimistään, hän oli omalla tavallaan taas todella kiinnostunut jutusta ja siitä, mikä oli NOOSEn syrjäyttäneen poliisijärjestön kohtalo, mutta nopeasti hänen ajatuksensa kääntyivät näistä taas takaa-ajoon, kun Daniel karjaisi kovalla ja hätkähdyttävällä äänellä: "Hyvät naiset ja herrat, Happiness Island!" CJ käänsi katseensa ja näki, että railo johti suoraan laiturille ja Joe ajoi kohti rampin muotoista rakennelmaa sen vieressä. "ET KAI AIO HYPÄTÄ TUOSTA?" CJ kiljui Danielille, joka sinnitteli yhä tehokkaasti perässä, joskin parin metrin päässä, mutta koko ajan vauhtiaan kiihdyttäen. "Totta kai! Tähän hommaan kuuluu myös kaikki tämmönen kiva ja jännä!" Joe hyppäsi jo edessä, mutta siinä vaiheessa CJ: n hermot alkoivat pettää, kun rakennelma tärisi vaarallisesti ensimmäisen Speederin lennettyä siitä suoraan saarelle. Siinä vaiheessa ihmiset syöksyivät pois alta ja se järjesti ainakin CJ: lle ja Deadguyille vapaan pääsyn ilman turhia uhreja. Joen vene liukui maan päällä niin kauan kuin mahdollista, mutta stoppi tuli kohta. Samalla Daniel pomppasi rakennelmasta ja hän ja Daron kiljuivat: "JII-HAAAAAAA!" samalla kun CJ sulki silmänsä. Koko hökötys sortui heidän veneensä painon alla, mutta he olivat jo ilmassa ja iskeytyivät näyttävän ilmalennon jälkeen maahan liukuen siinä sitten aikansa, kunnes vene pysähtyi suoraan ulos kömpivän Joen viereen. "Otetaanko joskus uusiksi?" Daron kysyi, olkoonkin että laskeutuminen oli vähän kipeä. Kukaan ei tosin vastannut.

CJ kipusi pois kyydistä. Hänen jaloissaan ei tuntunut erityisen hyvältä, mutta pakko oli silti jaksaa tilanteesta huolimatta. Poliisihelikopteri pörräsi yläpuolella tekemättä mitään erityistä, ilmeisesti vain valvoen aluetta ja varmistellen, että rikolliset pysyisivät koko ajan näköpiirissä. Joe juoksi kauhuissaan poispäin, mutta Daron sinnitteli nopeampana hänen perässään. "KUKAAN DEADGUYITA SURMANNEEN KAVERIKAAN EI SÄÄSTY!" hän kiljui hypäten Joe Corrolan päälle takaapäin, ja se hyppy onnistui. Hän oli vähän aikaa tämän reppuselässä ja sen jälkeen paino otti vallan, kun Joen jalat pettivät alta ja hän kaatui. Joku poliisi teki yläpuolella raporttia ja se tuntui CJ: stä painostavalta. "Nähtävästi nämä miehet eivät olekaan rikoskumppaneita, tai sitten heille tuli riitaa saaliista, mahdollisesti ryöstetty tai jotain!" hän kuuli, mutta siihen se sitten oikeasti jäikin. "ADAM ON SYYTÖN!" Joe rääkäisi maasta heti ensimmäisenä Daronin ja Danielin kuljettua hänen molemmille puolilleen kiukun täyttääminä. "HÄN EI OLE RIISTÄNYT KENENKÄÄN HENKEÄ SIINÄ ANCELOTTI-SODASSA! HÄN EI OLLUT SIINÄ MUKANA!" hän jatkoi kakoen ja tuntien samalla suurta mielihyvää tuodessaan sanat sillä tavalla ulos. Vastaukseksi Daniel antoi hänelle rivakan potkun ja vedettyään henkeä hän vielä sylkäisi suoraan naamalle. "Sori vaan, mutta kuka tahansa voi väittää tommosta p*skaa. Totuus on se, että meidän ystävämme Adam ei ole koskaan pistänyt pahakseen niin sanottua pikkuista tappamista! Hän vaan nauttii siitä, on yksinkertasesti pahin koskaan näkemämme psykopaatti, joka me vielä löydetään ja raastetaan pala palalta kerrallaan, siinä meidän kosto! Ja sen klubijutun säkin varmaan voit jo todistaa elämäsi viimeseksi teoksi." hän ärisi puoliksi innostuneena ja puoliksi kostonhimoisena ja vihaisena. Poliisihelikopteri kierteli edelleen yläpuolella ja CJ piti sitä silmällä jatkuvalla syötöllä. Valonheitin osui suoraan tuohon kolmikkoon. Joe makasi maan rajassa, Daniel seisoi hänen yläpuolellaan ja Daron oli aivan poikansa vieressä tuntien samanlaista inhoa Joeta kohtaan. "Kuten huomaat, me ollaan viety teitä Pavanoja yksi kerrallaan. Mario Venturella, Arthur Zepulla, Joe Corrola. Sitten onkin enää kaksi jäljellä! Voidaan tosin jättää sut henkiin, jos kerrot nyt Maria Valvonan ja Adam Dimayevin olinpaikan." hän puhui rauhalliseen, mutta pahaa enteilevään sävyyn ja CJ arvasi, että tiedossa oli varmasti vankina pitämistä ja elämän tuhoamista, mistä Joe ei varmastikaan pitäisi, ja nytkin hän henkäisi kovaa. "Oliko tuo vitsi? Minä en koskaan paljasta moisia asioita! Olen elämäni viimeiseen hetkeen saakka uskollinen omille työnantajilleni, enkä kerro heistä mitään varsinkaan tuollaisille ihmisille! Olette pahoja, ilkeitä, kaikkea mitä ikinä voikaan olla! Herätätte minussa ennennäkemätöntä halveksuntaa!" Daniel ja Daron eivät sanoneet mitään, kääntyivät vain toisiaan kohti ja nyökkäsivät.

"Taitaa sitten olla paras hoitaa tuhoaminen jo nyt." he sanoivat yhteen ääneen ja kohottivat aseet suoraan Joen kasvoja kohti. "CJ, ei kai sua haittaa, vaikka me tapetaan tää? Adam on sitten puhtaasti sun, ja saat tehdä sille mitä haluat!" Daniel tokaisi katsoen taas alas Joehen, ja vielä viimeiseksi hän päätti päästää ulos epäarvostavaa puhetta aivan kuten CJ: kin Pavanojen autotallissa. "Tosiaankin, kuulut ja kuolet alapuolelleni. Minun sukuni on hajalla, ja se on osittain sinunkin ansiotasi. Isoisäni, Dice, kuoli Salvatore Leonen tappamana, mutta mitä kävikään vuonna 1997? Aivan niin, Danielle jäi luotisuihkun väliin. Adam Dimayevin teoista sinäkin saat nyt kärsiä, arvoton pikkutekijä. Ja klubijuttu on yleisesti tiedossa. Olit mukana ja yritit tappaa CJ: n yhtä arvottomien tovereidesi kanssa. Mutta minä en jätä asiaa tähän. Jokainen, joka on tappanut Deadguyn, kuolee. Voin samalla myös purkaa sinuun sitä vihaa, jota tunsin Aldrin Johnsonin kaatuessa vihreästä Sabresta Grove Streetillä." Hän huoahti muistellen kaikkea, mitä aiemmin oli tapahtunut. CJ ei taaskaan tiennyt, mitä ajatella Salvatoresta tämän paljastuneen veriteon jälkeen, mutta oli hänellä muutakin tekemistä, kuten poliisien silmällä pitäminen. Samalla kun Daniel kohottautui Joen yläpuolelle, tämä huusi vielä maasta: "Saat vielä maksaa! En ole niin arvoton, että minuun voisi purkaa suuttumusta jonkun Johnsonin kuoleman takia!" Deadguyt pudistivat päitään ja astuivat aivan Joen yläpuolelle ikään kuin se olisi ollut kuolinvuode. Parin sekunnin hiljaisuus, jonka aikana he katsoivat toisiaan silmiin, kumartuivat, osoittivat aseensa heidän jaloissaan olevaan ruumiseen ja ampuivat kumpikin yhden laukauksen. Joe Corrola kavahti tuskaisesti, yritti saada henkeä, mutta kuolema vei voiton ja miehen elintoiminnot pysähtyivät siihen. Hiljaisuus aukeni uudelleen ikään kuin luodit olisivat olleet olemattomia. Ihmiset ryntäilivät ympäriinsä, mutta CJ: n katse oli edelleen poliisikopterissa, joka kierteli vähän aikaa valonheitin osoittaen kohti Deadguyita ja heidän allaan makaavaa ruumista, ja sen jälkeen arvaamattomasti valonheitin sammui ikään kuin kuoleman symbolina. Nähtävästi nämä olivat huomanneet, kuka oli saanut surmansa, ja koska Pavanoja taidettiin pitää lainsuojattomina raukkamaisen teon jälkeen, heidän kuolemallaan ei ollut mitään merkitystä. CJ uskalsi tuskin hengittää helikopterin poistumisen jälkeen, mutta piti ajatuksensa koossa. Se oli tapahtunut, Pavanojen merkittäviä tekijöitä oli jäljellä enää kaksi.

The End.

Lainaus:06.12.2008 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Beat It - Osa 3 - Double Shot

No niin, nyt on taas saatu yksi biisitarinatrilogia päätökseen. Kokonaisuutena Beat It on ollut tasokas ja tasainen, ja tässä meillä on juuri nyt tarkasteltavana sen paras osa.

Tätä on todella ilo lukea, sillä juoni etenee sujuvasti ja vauhdikkaasti. Koko ajan tuntuu tapahtuvan ja kerronta on tukevaa. Aiemmin jauhoin paljon kuvailun vähyydestä tietyillä alueilla, mutta tätä ongelmaa ei enää oikeastaan ole, tai ainakaan se ei häiritse juuri yhtään.

Mukana on muutamia erittäin toimivia repliikkejä ja erikoismaininta vahvasta loppukappaleesta, joka virittää jotenkin pahaa enteilevän tunnelman pystyyn. ;)

+ Kerronta - juonen kulku.
+ Vauhdikasta ja tapahtumarikasta menoa.

- Eipä mitään mainittavaa.

9

Suosittelen kuuntelemaan tämän kappaleen edes osakseen ennen tarinan lukemista. Tai oikeastaan sama, kuunteletteko ensin vai jälkeen, mutta kutenkin. Lukuiloa!

The Morning Never Came


Carl oli tietyssä vaiheessa edellistä iltaa hyvinkin varma siitä, ettei aamu saapuisi hänelle enää koskaan. Diablon veljesten hyökätessä klubiin, jolla Daniel "Dani" Deadguyn yhtye, Shredded Crew piti konserttiaan, suhteellisen mukavasti alkanut ilta muuttui miltei täydeksi painajaiseksi. Paria päivää aiemmin Carl tapasi toisen tiedossa olevista Diabloista, Alexanderin tai tuttavallisemmin Alexin. Hän luuli Alexin kadonneen lopullisesti, kun hänet otettiin kiinni Belleville Parkissa. Alex kuitenkin pääsi pakenemaan, vaikka Danielin isän, Daron Deadguyn , toimesta Carl jäi kiinni. Toisaalta kiinnijääminen ei ollut hänelle lainkaan huono asia, oikeastaan se oli välttämätöntä. Carl olisi kuollut pian verenhukkaan lyötyään itseään veitsellä vatsaan, mutta koska Daron muine poliiseineen toimitti hänet nopeasti uuden Liberty Cityn keskussairaalaan, hän selviytyi ilman mitään pysyviä vaurioita minnekään. Jopa aiemmin vankienkuljetuslentokoneen putouksessa saatu aivovaurio parantui äkkiä ja mies tervehtyi muutenkin alle kahdessa vuorokaudessa. Lisäksi hänet vapautettiin kokonaan kaikista syytteistään, ja hän tapasi Danin. Kuitenkin Alex palasi päästyään laillisesti vankeudesta ja saatuaan täyden vapautensa takaisin, ja iski klubiin, jossa Dani ja Carl olivat kumpainenkin. Hänellä oli mukanaan veljensä Darren "Devil" Diablo, joka turvasi selustan, kun hän oli sisällä klubirakennuksessa. Tunkeuduttuaan väkivalloin sisään, Alex kohdisti veljeltään saaman revolverin kohti lavaa, mutta nälästä, väsymyksestä ja stressistä johtuvan heikkoutensa vuoksi ampui ohi kohteestaan - Danista. Luoti osui yhtyeen kitaristiin, joka luultavammin kuoli. Myöhemmin Alex oli erittäin pahoillaan tapahtuneesta tähtäysvirheestä, mutta oli kuitenkin tappamassa Dania, kuten oli alun perin tarkoituksensakin. Tätä puolustaneen Carlin ja poliisin kutsuneiden Shredded Crewn elävien yhtyeenjäsenten ansiosta Diablot joutuivat perääntymään - ilman tavoitettaan. He pakenivat juuri ennen kuin poliisi S.W.A.T.-joukkoineen ehti paikalle. Alex kuitenkin vannoi palaavansa viimeistelemään kuolleen miehen...

Carl havahtui hereille, koska kuuli alakerrasta paukahduksen. Hän oli jo hetken ajan nousta, mutta koska mitään ei enää kuulunut, hän painoi päänsä takaisin tyynyynsä ja nukahti. Kello näytti 08:08.

Seinällä sänkyä vastapäätä raksuttava kello näytti 09:12.
Nyt jo jonkin aikaa hereillä ollut Carl makasi oikealla kyljellään sängyllään, katse kohti huoneensa ovea, joka oli auki. Illalla kotiin tultuaan hän ei ollut muistanut sitä kiinni laittaa, vaan hän oli suunnannut suorinta päätä sängylleen, riisunut ylimääräiset vaatteet pois ja ruvennut nukkumaan.
Hän makasi hiukan kippuraisessa asennossa ja piti vasemmalla kädellään kiinni sekaisesta siilitukastaan. Toinen käsi naputteli hiljakseen oikeaa jalkaa, joka oli kokonaan peiton alla.
Koko hereillä olonsa ajan Carl oli tuijottanut miltei herkeämättä hämärää oviaukkoa ja odottanut, milloin irvokkaasti hymyilevä Dani työntäisi kalpean naamansa siitä näkyviin. Liekö väsymys syypäänä kuvitteluun ja siihen, että vaikka valveilla oltiin oltu jo kohtuullisen pitkän aikaan, mitään ei tapahtunut. Carl ei jaksanut nousta ylös, mutta häntä nauratti ajatus sisään kurkkivasta Danista. Vielä pienen hetken maattuaan, hän kuitenkin päätti ryhdistäytyä ja nousta. Peiton viskattuaan sivuun ja noustuaan istumaan sängyn laidalle, hän puki sukat jalkaan ja nousi seisomaan. Huoneen yhden ainokaisen ikkunan verhot olivat kiinni ja huoneessa hämärää. Carl päätti avata hieman verhoja, jotta ensinnäkin näkisi, onko vielä mahdollista ajaa kesärenkailla. Talvi nimittäin teki jo hyvää vauhtiaan tuloaan, elettiinhän nyt jo marraskuun alkua. Tarkkaa päivämäärää Carlilla ei ollut tiedossa, mutta hän tiesi, että nyt oli lauantai. Hän tepasteli rauhassa ikkunalle, ja avasi verhot. Päivänvaloa ei juuri hämärään ja tunkkaiseen huoneeseen tulvinut, sillä pihalla oli melko pilvistä. Puiden lehdet olivat kaikki karisseet maahan ja ilma näytti edelleen kolealta, vaikkakaan tuullut ei saati satanut. Näky harmaasta piha-alueesta ei hirveästi Carlin yhä melko sekavaa ja masentunutta mieltä lämmittänyt. Sentään auton renkaidenvaihto ei näyttänyt olevan ihan vielä edessä. Carl jätti verhot auki ja lähti ovesta käytävään ja tarkastettuaan ohimennen Kendlin huoneen raollaan olevasta ovesta, sitä kautta alakertaan vieviin portaisiin. Huone oli tyhjillään ja sänky pedattu lähes yhtä siististi kuin Kendlillä oli aina tapana. Carl oli kuitenkin hyvin vakuuttunut siitä, että petaaja oli huoneessa yönsä viettänyt Dani.

Portaikon noin puolivälissä oleva yksi nariseva porras sai vaihteeksi kosketuksen, kun Carl astui siihen täydellä painollaan muistamatta laisinkaan siitä aiheutuvaa meteliä. Hetken ajan hän ehti pelätä, että herätti sohvalla yhä torkkuvan Sweetin, mutta näin ei käynyt, sillä tämä oli kadonnut. Carl laskeutui itsekseen hiljaa mutisten portaat alas asti ja suuntasi tarkistamaan olohuoneen tarkemmin. Ketään ei näkynyt ja paikat olivat siistissä kuosissa. Edellisenä iltana pöydälle jäänyt samppanjapullo oli sekin hävinnyt, kuten juojansa. Carl huomasi muutoin roinasta tyhjällä pöydällä uuden sanomalehden, jota oli juuri aikeissa istahtaa lukemaan, kun hän kuuli keittiöstä kolahduksen - kuin joku olisi laskenut jonkin astian pöydälle. Carl ajatteli, että kolistelija oli Sweet tai jopa Kendl. Toisaalta todennäköisintä olisi se, että keittiön asukki olisi Dani, joka keitteli aamupuuroa tai jotain. Carl jättikin lehdenlukuaikeensa myöhempään ja läksi hiippailemaan kohti keittiötä. Häntä pikkuisen ihmetytti se, ettei portaan narahdettua kuulunut mitään kommenttia tai ylipäänsä mitään toiseen talossa oleilevaan viittaavaa, mutta tuskin keittiössä mitään haamujakaan oli. Ja mihinkä Dani olisi lähtenytkään ilmoittamatta? Carl kurkkasi vielä ennen keittiöön hyökkäämistä vessan, joka oli sekin kliininen kuin mikä. "Voisi käydä ruikkimassa kusiset mällit pitkin pöntönreunoja ja lattioita", Carl tuumi maireahko hymy huulillaan ja sulki vessan oven.

Kun Carl oli kääntymässä ovelta keittiöön, hän kuuli ryystämistä muistuttavan maiskautuksen ja "ähh" -tyylisen huokaisun. Ääntelyistä ei juuri pystynyt päättelemään, että kuka (tai mikä) oli kyseessä, mutta selvästikin hän söi tai joi jotakin. Carl astui rohkeasti keittiöön ja katsoi oikealle. Silloin hänelle selvisi äänten lähde, joka istui keittiön ruokapöydän ääressä. Se oli Dani, jonka kasvoja ei näkynyt, koska hänen päänsä oli miltei kokonaan melkein ämpärin kokoisen kahvimukin sisässä, jota hän piti hieman koholla ja kallellaan. Muki, josta Dani ryysti mitä ilmeisimmin kahvia, oli muutoin ihan tavallisen kahvimukin näköinen, paitsi että moninkertaisesti isompi. Sen valko-punaisen värin peittona olivat osakseen Danin suorina ja erittäin velttoina roikkuvat pitkät mustat hiukset, joista osa oli valahtanut kahvin sekaan. Tästä tai edes edessä kummissaan ja naurua pidätellen töröttävästä Carlista hän ei näyttänyt välittävän ollenkaan. Hetken ajan talon ainoita ääniä olivat Danin kiivas ryystäminen ja ahnas maiskuttaminen. Mutta pian äkkiarvaamatta se loppuikin ja hän laski valtavan mukin pöydälle huokaisten samalla nautiskelevan kuuloisena. Hänen hiuksensa roikkuivat osakseen märkinä hänen kasvoillaan, joten luultavasti hän ei nähnyt juuri mitään. Sen sijaan hän ilmeisesti kuuli Carlin liki äänettömän hihityksen, koska avasi suunsa: "Ai, CJ, huomenta! Minä heräsinkin jo tuossa kaheksan jälestä ja läksin pihalle soittamaan puhelun. Et kai pistä pahaksesi, jos sanon, että otin samalla postin?". Carl, joka hymyili leveästi, vastasi: "Ei todellakaan haittaa. Tosi hyvähän se vaan oli, että kiitti. Nyt kyllä kysyn ihan ensi alkuun, että mistä hemmetistä sinä noin v*tun suuren kahvikupin oot saanu?". Dani pyyhkäisi hiuksensa yhdellä käden heilautuksella sivuille, ja hänen nauravat kasvonsa paljastuivat. "Se on salaisuus! Istuhan pöydän ääreen, niin kerron vähän kuulumisia, joita sain kuulla iskältä puhelimella", hän sai sanotuksi ja alkoi nauraa kunnolla ääneen.

"Saanko minäkin kupin kahvia? Tosin en tarvihe noin suurta kupillista, mutta ihan semmosen tavallisen", Carl kysyi hekotuksensa keskeltä. "Ota toki! Onhan sitä vielä jäljelläkin", Dani vastasi ja yskäisi äänekkäästi. Carl nyökkäsi ja läksi ottamaan mukia tiskikaapista. Hän löysi vain yhden mukin, joka sattui olemaan Sweetin nallemuki, jonka kyljessä komeili istuva ruskea nallekarhu hunajapurkki kainalossaan. Sweet oli saanut mukin joskus vuosia sitten joululahjaksi Carlilta, joka nyt nappasi sen omaan käyttöönsä. Muitakin mukeja toki olisi ollut, mutta ne olivat kaikki likaisia ja lojuivat lika niihin kiinni pinttyneinä tiskialtaassa. Carl kuitenkin meni tyytyväisenä ottamaan tiskialtaan vasemmalla puolella olevasta kahvinkeittimestä kahvia, jota oli vielä jäljellä noin puolentoista (tavallisen) kupin verran. Sitten hän meni pöydän äärelle istumaan, kuten Dani pyysi, ja tätä vastapäätä. Häntä kummastutti vieläkin suuresti tuo poikkeuksellisen isokokoinen kahvikuppi, jota Dani käytti ja joka lojui yhä pöydällä heidän välissään. Kyseessä oli Carlin suurin koskaan näkemä kuppi, ja siitä tuli häiritsevästi mieleen sikojen syöttöastia, vaikka itse asiassa se ei näyttänyt lainkaan sellaiselta muuta kuin kokonsa puolesta. Hän oli juuri hörppäämässä omaa kahviaan, kun purskahti uudelleen nauruun. Dani yhtyi siihen ja kysyi hetkisen kuluttua sukien samalla kaksin käsin hiuksiaan: "Mikäs nyt? Älä vaan sano, että mun on kerrottava tämän jättimukini alkuperä? Ehkä paljastankin sen vielä, mutta en ihan heti". Hän iski perään silmää, johon Carl vastasi kurtistamalla hiukan kulmiaan ja nousemalla sitten pöydästä. "Unohin maidon! Toivottavasti ei ole taas kerran loppu. En nyt viittis lähteä Sweetin kämpille kyselemään lainaan", hän tuumi ääneen katsellen ympärilleen kuin ei muistaisi missä on. Hän suuntasi jääkaapille, joka seisoi ikkunan vieressä ja oli melkein näkyvissä talon ulko-ovelta katsottuna. "Siellä ei kyllä ole enää mitään, kun jouduin tyhjentämään jäljellä olleen täyden purkin tähän. Sori, mutta olinkin just sanomassa, että veljesi lähti ihan vähän aikaa sitten kauppaan", Dani ilmoitti naama virneessä ja osoittaen keskellä ruokapöytää nököttävää kahviämpäriä. Carl, joka oli jo tarttunut jääkaapin kahvaan ja vetämässä sitä auki, irrotti otteensa ja käveli epäluuloisen näköisenä takaisin pöydän ääreen.

"Aijaa, no ei se mitään. Mitenkäs... Huomasko Sweet sut ja juttelitteko? Mitä se sano?" hän kysyi. "Huomas kyllä. Olin just herännyt ja menin varovasti portaat alas. Muistin kanssa välttää sitä rikkinäistä porrasta. Aikomukseni oli ehtiä vessa, jonka sitten äkkäsinkin olevan olohuoneessa. Veljes oli sillon kun olin avaamassa veskin ovea, istumassa sohvalla", Dani aloitti kertomaan, piti tauon ja jatkoi: "Se selvästikään ollut enää kännissä, mutta vähän... hmm... oudolta se vaikutti. Se oli heittänyt sen noitanaamarinsa veke ja se säikähti mua". Carl nyökkäsi hymähtäen. Dani jatkoi nostettuaan oikean jalkansa toisen päälle: "Se oli sitten jo alkamassa riehumaan, mutta rauhoitin sen ennen kun se ehti ruveta takomaan meikäläistä otsaan. Siinä sitten selitin sille tarinani lyhykäisesti, ja se antoi mun olla ja näytti jopa hyväksyvän mut. Sitten se sanoi, että "ole kuin kotonasi" ja ilmotti lähtevänsä kauppaan. Sinne se sitten lähti, ja tässä sitä nyt ollaan". Carl nyökkäsi taas ja otti ison kulauksen mustaa kahvia kupistaan. "Mutta jos sallit, että kerron nyt ne isältä kuulemani uutiset? Noh, ensinnäkin, bändini kitaristi ei kuollutkaan! Hän teholla kaupungin keskussairaalassa, mutta se selviää, ja vieläpä ilman mitään pysyviä vaurioita", Dani kertoi innoissaan. Carl hymyili ja tarjosi kättään. "Onneksi olkoon, kamu! Ei sun tarvinnukaan sitten ottaa minua mukaan yhtyeeseen, kun se kerta selvis. Mutta pelkästään hyvä juttu se vaan on", hän onnitteli ja he kättelivät. "Sinua mukaan bändiin? No enpä sano tuohon mitään", Dani vastasi nauraen, ja jatkoi: "En tiiä, että onko tämä hyvä vai huono uutinen, mutta toinen uutinen on se, että Tenesseen hautajaiset ovat jo tuntia aikaisemmin kun sovittiin. Eli yhdeltätoista. Meinasitko vielä mennä sinne?". Carl tunsi, kuinka jokin juuttui hänen kurkkuunsa, vaikka hän saikin juuri äsken loput kahvit helposti alas. Kylmät väreet kulkivat läpi hänen kehonsa ja saivat paidattoman yläosan kananlihalle. Jokin salpasi kehon ja mielen, mutta Carl saisi silti sanotuksi: "Ei se mitään, minä menen sinne joka tapauksessa. Kiitos tiedosta".

Hän nielaisi ja katsoi epäilevältä näyttävää Dania, joka piteli oikealla kädellään kiinni valtavan kahvikupin valtavasta kahvasta. Vaikka synkkyys olikin vallannut Carlin mielen, hän repesi silti nauruun. Hiljaisuus ja Dani nappisilmillään tuijottamassa häntä sekä pitelemässä kädellään kiinni ylisuuresta kupista nauratti. Kai osasyynä oli myös väsymys. Carl tarrasi tiukasti kiinni omasta tavallisen kokoisesta kupistaan ja nousi. Hän vei sen tiskipöydälle ja venytteli. Sitten hänen silmänsä osuivat Daniin, joka hänkin nousi pöydästä ja jättikahvimuki sylissään. Danin virnistävistä kasvoista alemmas siirryttyään kiinnitti Carl vasta nyt kunnolla huomiota tämän vaatetukseen. Tällä oli yllään Twisted Sisterin logo edessä komeileva bändipaita ja mustat pillifarkut. Tällä oli myös nahkasaappaat jalassaan, mutta sentään ne eivät näyttäneet likaisilta eikä lattiakaan missään kohti. "Mjoo... Elä edes kysy, mille revähdin. Mutta minä tästä taian lähteä yläkertaan valmistautumaan hautajaisia varten," Carl ilmoitti haukotellen. Dani laski kahviämpärinsä tiskipöydälle nallemukin viereen ja viittoi sotilastyyliin Carlia menemään. He iskivät vielä toisilleen hymyt ja erkanivat. Dani jäi keittiöön ja Carl läksi vessaan. Dani, aikomuksenaan tiskata tiskit, tarttui tiskialtaassa lojuviin tiskiharjaan ja pesuainepulloon, kasvoillaan hymystä omahyväiseksi virneeksi muuttunut ilme.

Carlin käytyä vessassa tarpeillaan, hän meni huoneeseensa, puki päälleen valkoisen t-paidan, mustan hupparin ja ripusti armeijan tuntolevynsä kaulaan. Koska häntä väsytti kovasti, vilkaistuaan kelloa, joka näytti kymmentä, hän päätti ottaa pienet torkut ennen Sallyn hautajaisia. Painettuaan päänsä tyynyynsä, hän sulki silmänsä ja nukahti melkein heti. Hän vaipui melko syvään, mutta rauhattomaan uneen.


Kaikki näytti valkoiselta. Carl näki Sallyn kasvot. Ne hymyilivät niin kauniisti, kauniimmin kuin kenenkään muun. Näky toi lohtua ja lämpöä, mutta se tuntui jotenkin omituisen häiriintyneeltä. Ne eivät tarkemmin tarkasteltuina näyttäneet kovin aidoilta. Mikään ei liikkunut, paitsi hänen pitkät punaiset hiuksensa, jotka hulmusivat kevyesti tuulessa. Pikkuhiljaa rauhallinen ja hyvä olo alkoi haihtua ja maailma hämärtyä. Tunnelma alkoi muuttua täysin päinvastaiseksi kuin ihanaksi, sillä Sallyn kasvot alkoivat harmaantua. Hänen sinisistä silmistään kaikkosi loiste ja iholtaan väri. Kuin ihmeen kaupalla, Sallyn kasvot alkoivat rapistua - kirjaimellisesti. Kasvoihin ilmestyi pitkiä mustia viiltoja. Carl yritti huutaa Sallyn nimeään, mutta mitään ei kuulunut. Hän sulki peloissaan silmänsä, ja kun hän avasi ne, hänen edessään irvisti verinen pääkallo.

Carl hätkähti hereille. Hänen pulssinsa oli korkea ja hän huohotti yltä päältä hikisenä. Hän silmäili nopeasti ympäri huonetta, ja totesi olevansa ihan tässä maailmassa, vaikka aluksi se olikin vähän kyseenalaista. Huone oli vieläkin hämärämpi kuin aamulla, vaikkakin verhot olivat kiinni. Hän nousi täristen ja laahusti peilin eteen. Hän haroi sekaista ja hiukan märkää tukkaansa suoremmaksi. Hän kuitenkin päätti tarttua yöpöydällä olevaan kampaan ja kampasi hiuksensa taakse. Vilkaistuaan tämän jälkeen kelloa, Carl järkyttyi vieläkin pahemmin kuin herättyään. Kello näytti kahta iltapäivällä. Hänhän rupesi nukkumaan noin kymmenen aikaan aamupäivällä, ja hautajaisiin lähtö olisi ollut suunnilleen yhdeltätoista. Oikeastaan hautajaiset alkoivat jo silloin, mutta Carlin tarkoitus olikin mennä hiukan myöhässä. Kuitenkaan ei sentään näin myöhään, mutta hän päätti yhä lähteä kaupungin, Los Santosin hautausmaalle. Hän kirosi rajusti tarkastettuaan Kendlin tyhjän huoneen ja rynnätessään portaita alas. Koko talo oli varsin hämäränä, ja eikä tosin ihmekään, sillä talvi kolkutteli jo ovea ja koko päivän oli ollut pimeänpuoleista. Ketään ei ollut kotona. Tämä ihmetytti ja huoletti toki Carlia, mutta hän ei malttanut soitella kellekään, vaan nappasi kännykkänsä naulakossa roikkuvan nahkatakkinsa taskusta. Hän puki takin ja mustat lenkkarit jalkaansa, ja astui lukitsemattomasta ulko-ovesta ulos.

Carlin hämmästys kasvoi entisestään, kun hän huomasi, että koko piha oli lumen peittämä, ja lisää satoi koko ajan. Ketään ei näkynyt, mutta hän pani merkille lumentulon lisäksi sen, että Sweetin Greenwood seisoi omalla tutuksi tulleella paikallaan. Oli jo sen verran pimeää, että suuressa osassa Grove Streetin taloista oli ikkunoista ulos näkyvät valot, mutta Sweetin talossa ei näyttänyt olevan elämää. Carlin mielessä kävi houkutus lähteä koputtamaan oveen, mutta jostakin syystä hän ei pystynyt siihen. Hänestä tuntui, että syynä oli jopa hullun pakottava tarve päästä hautausmaalle. Hetken ajan hän oli myös soittamassa Kendlille, mutta jätti senkin. Myöskin Danin katoaminen jonnekin kiinnosti, muttei yhtä paljoa kuin Sallyn hauta. Kendl nyt tosin ei ollut kaiketi kadonnut mihinkään, sillä oletettavasti oli edelleen Cesarin luona Marinalla. Carl päätti olla jahkailematta, joten pinkaisi juoksuksi takaisin sisälle, ja onnekseen ei ollut ehtinyt lukita ovea. Tällä kertaa hän muisti käyttää sisäovea autotalliin, niin ei tarvinnut ruveta repimään melko varmasti jäässä olevaa tallin ovea auki ulkoa. Kengistä sisälle kantautuva lumi ei jaksanut haitata ollenkaan, sillä olihan nyt paljon tärkeämpääkin ajateltavaa. Carl tarkisti, että kaikki tarvittavat avaimet olivat mukana, meni sisään yhä kesärenkaita pitävään Turismoon. Se oli sisältäkin melkein yhtä kylmä kuin tallin ulkopuolella. Mutta tallissa sisällä ei ollut varsinaisesti kylmä, vaan vain viileä. Auto lähti ensimmäisellä avaimenkäännöllä käyntiin, kuten sillä oli yleensä tapana jopa kaikkein kylmimmilläkin keleillä. Carl avasi tallin oven kaukosäätimellä ja ajoi ulos. Ovi sulkeutui automaattisesti takana, kun hän painoi jo kolmosta silmään. Auto liikkui yhtä lennokkaasti kuin aina, vaikkakin lähti melkoisessa luisussa tien liukkauden vuoksi. Carl laittoi tuulilasinpyyhkijät töihin ja asetti radion Radio Los Santosin kohdalle.

Carlin viimeisin muistikuva oli se, kun hän nousi Turismon kyydistä hautausmaan liepeillä. Hän asteli sisään avonaisesta portista, ja hetken liikuttuaan suoraan eteenpäin ja silmäiltyään ympärillä levittäytyviä lukuisia hautakiviä, hän kohtasi Daron Deadguyn, joka seisoi vasemmalla muutaman metrin päässä selin häneen. Tällä oli yllään pitkä musta takki, ja tämä näytti tuijottavan aivan edessään maassa seisoa tönöttävää hautakiveä. Lunta ei enää satanut, mutta koko hautausmaa oli luminen. Carl oli melkein aivan lähietäisyydellä, kunnes pimeni...


Ilta laski tumman peitteensä routaisen maan ylle. Lumisade oli jo tunteja sitten lakannut koko Los Santosin alueella, mutta pakkanen oli vain kohonnut. Grove Streetillä sijaitsevan Sean "Sweet" Johnsonin talon lämpömittari näytti miinus neljää. 33-vuotias henkilö itse ei ollut talossa, vaan laahusti nuutuneen ja kärsivän oloisena pihamaalla. Matkansa vei Johnsoneiden yhteisen talon ovelle, mikä sijaitsi omasta talostaan vain noin kymmenen metrin päässä. Sweet, jolla oli lippiksettömässä päässään ruhjeita ja oikea silmä oli musta, ontui lyhyet portaat talon kuistille ja läimäisi pari kertaa oveen. "CJ?! Kendl?! Cesar?! Avatkaa joku äkkiä ovi! Ollaan kaikki hengenvaarassa!" hän huusi ääni käheänä ja tarttui ovenkahvaan. Oven takominen ei ollut tarpeellista, sillä se aukesi ilman avaajaa sisäpuolelta. Sweet tunki ryminällä sisään ja lukitsi oven perässään. Pienen hetken odotettuaan tiiviin hengityksensä tasaantumista, hän kääntyi selin oveen. Hän näki, että talon ainoat valot olivat pöydille ja portaikon kaiteelle asetetut punaista valoa hohtavat paksut ja matalat kynttilät. "Mitä v*ttua? Eikös naamioiden yö menny jo?" hän ihmetteli ja tunsi olonsa uhatuksi. Koska ketään ei näkynyt tai kuulunut, hän keräsi kaiken rohkeutensa, suoristi ryhtinsä ja lähti tutkimaan taloa. Olohuoneeseen kunnolla ehdittyään, hän oli laittamassa katkaisijasta valot päälle, mutta juuri kun sormi oli painamassa sitä, kuului kylmä mutta rauhallinen ääni: "Sean, olepa koskematta siihen, kun se pilaa tämän hempeän tunnelman!". Sweet oli huudahtaa säikähdyksestä, mutta sai pidäteltyä huutonsa. Hän otti kätensä pois katkaisijalta ja alkoi etsiä puhujaa. Ääni ei tuntunut tutulta, mutta heti silmiin osunut lyhyt, pitkähiuksinen ja kalpeakasvoinen mieshenkilö tuntui. Tämä seisoi portaikon keskitasanteella jokin oikeassa kädessään. Koska kynttilät eivät valaisseet tarpeeksi hyvin, Sweet ei osannut kertoa, mikä henkilön kädessä oleva oli - henkilö oli Daniel Deadguy. Vasta kun Dani oli laskeutunut portaat kokonaan alas, kädessään olevan asian pystyi tunnistamaan.

Sweet ei ehtinyt huomatakaan saati väistää tai sanoa mitään, kun palokirves heilahti ja selkäpiitä karmiva huuto täytti talon. Iso läikkä verta roiskahti seinälle television yläpuolelle ja jonkin verran sen ruudullekin. Sweet iskeytyi kovaa kasvot edellä suoraan päin seinää, ja jäi sen velttona makaamaan. Hänen vasen kätensä oli katki vähän ylitse ranteen kohdalta, ja ranne oli sinkoutunut sohvalle. Kädentyngästä vuoti rajusti verta, kun Dani viskasi terästä kauttaaltaan punaiseksi värjäytyneen kirveen lattialle ja riensi sitomaan häntä. Sweet ei liikkunut tai äännellyt ollenkaan, vaan oli löysä kuin kumiukko. Danin oli helppo sitoa hänet paksulla merimiesköydellä, jota ilmeisesti löysi autotallista. Raahattuaan omaan vereensä tahriutuneen Sweetin keskelle olohuoneen lattiaa, Dani asetti pöydällä olleen kynttilän lattialle ja heivasi pöydän sekä sohvan sivummalle. "Älä ole huolissasi, Carl. Veljesi on hyvässä hoivassa, enkä aio häntä purra - kirjaimellisesti. Nauti sinä vain tästä kylmästä illasta täysin voimin, sillä seuraavaa iltaa saati aamua et tule näkemään", hän kuiskasi mielipuolinen virne kasvoillaan, samalla kuin käänsi Sweetin oikein päin ja asetti poikki menneeseen käteen siteen. Maassa lojuva kynttilä sai Sweetin raahatun kehon jälkeensä jättämän paksun verivanan kiiltämään...

To be continued.

Lainaus:06.12.2008 DirgeInferno kirjoitti:
Suosittelen kuuntelemaan tämän kappaleen edes osakseen ennen tarinan lukemista. Lukuiloa!

The Morning Never Came

Mitäs nyt sanois - kiintoisa tarina. Alkupuolella nauratti aika kivasti tuo kahvikuppisysteemi, ja sopivan huoletonta menoa se oli, mutta sen jälkeen alkoi mennä vakavemmaksi, mikä tosin oli sen verran hyvin kerrottua juttua, että... Tuo verinen pääkallo vielä hymähdytti jonkin verran, mutta sitten loppupuolella ei sitten ollutkaan naurulle sijaa, kun lähinnä jännitys Danin tempauksen johdosta täytti mielen. Loistokas tarina kyllä.

+ Kerronta
+ Alkupuolen huumori...
+ ...ja loppupuolen tunnelmallisuus

- Ei mitään erityistä mainittavaa

9

Solidin ajaton klassikko nr.1

Blood Revenge


Tummaihoinen mies käveli sairaalan keinovalaistua käytävää pitkin kohti uloskäyntiä samalla venytellen ja hieman kokeillen raajojansa, kolme viikon "syntymäpäivälahjapakettina" olemisesta suoraan ulkoilmaan hyppääminen ilman kuntoutusta oli jotakin, jota jokainen mies ei välttämättä kestäisi. Mies katseli käytävään joka oli autio paria potilas-sänkyä ja mittalaitteistoa lukuunottamatta. Seinät olivat maalattu siniharmaaksi ja lattia oli karu laattalattia joka oli paikoittain erittäin liukas, jopa hengenvaarallinen. San Andreaksen elintaso oli muillakin osa-alueilla matala. Poliisia pyörittivät lukuisat lahjukset ja he päästivät sormiensa lävitse vakavia rikoksia, kunhan syytetty oli "tärkeä" henkilö. Oikeuslaitos oli korruptoitunut ja hovioikeuteen oli täysin turha vedota, lopulta lain ja rikoksen raja oli muuttunut häilyväksi. Kukaan tai mikään ei ollut pitkään aikaan edes yrittänyt parantaa asiaa, laki oli menettänyt arvonsa jo pitkälti varsinkin Los Santosissa, ero muihin saariin oli kovin pieni. Varsinkin San Fierro oli ottanut Los Santosia kiinni kovasti tässä epämukavassa asiassa.

Sairaalan ulkopuolella kuunvalaistuksessa istui siististi parkissa musta Huntley Sport, jonka konepeltiin nojasi rennosti nuori mies jonka hiustyyli oli taaksekammattu liimaletti. Päällä hänellä oli farkut, nahkatakki ja valkoinen Hard Rock Cafe- t-paita päällä. Mies yritti epätoivoisesti sytyttää savuketta kädet tuulensuojana savukkeen ympärillä. Hän kiroili taas kerran kun tulitikku sammui. Tulitikku lensi kaaressa hänen eteensä. "P*rkeleen p*rkele, zippo olisi kova sana" Hän puhisi itsekseen. Vihdoin hän onnistuneesti sytytti savukkeen ja imi suuret savut keuhkoihinsa. Ensimmäinen savuke moneen tuntiin, hermoröökit, hän ajatteli. Radiopuhelin räsähti "Mark, kohde on liikkeellä". "Kuitti". Mark totesi kylmästi ja laski radiopuhelimen vyölleen. Hän kiersi nopeasti konepellin kättään sen päällä liu'uttaen ja otti hansikaslokerosta äänenvaimennetun pistoolin, latasi sen yhdellä lippaalla ja tunki aseen farkkujen ja selän väliin. Hän tunsi kylmän teräksen paidan läpi selkäänsä vasten. Nyt hän odotti, odotti saalistansa joka on ollut kuolematon, tähän saakka. Tämä olisi Carl Johnsonin loppu, tämä hetki eikä mikään muu...

Carl Johnson astui ulos sairaalan liukuovista pimeään ja koleaan ulkoilmaan, tämän jälkeen hän otti kännykän taskustansa, näpytteli numeron ja nosti puhelimen korvalle. Hetken päästä Carl joutui kuitenkin laskemaan pettyneenä puhelimen alas, Sweet ei ollut vastannut. Carli lähestyi nuori mies, jonka Carl tulkitsi noin kaksikymmentävuotiaaksi, miehellä oli farkut, nahkatakki ja valkoinen t-paita, käsissään hänellä oli kartta. Mies lähestyi häntä ja kun pääsi puhe-etäisyydelle hän esitäytyi "Hei, minun nimeni on Mark. Olen uusi Los Santosissa, olen juuri tullut Liberty Citystä laivalla tänne. Minun pitäisi kysyä hieman neuvoa, olisiko sinulla aikaa. Koitan etsiä lähintä pankkia, pitäisi nostaa rahaa. Missäs semmoinen mahtaisi olla?". Mies levitti heidän eteensä kartan. Mutta harmikseen siihen oli merkitty yksityiskohtaisesti jokainen tärkeä paikka. Hän tajusi virheensä ja peitteli sitä nopeasti "Eli, onko se tuollapäin vai tuolla" Mies käännähti ja osoitteli kadun suuntaisesti kättään, Carl mittasi katseellaan miehen selän ja huomasi liian selvästi pistoolin jonka muoto suorastaan ponnahti hänen silmilleen. Carl kokosi mielessään nopeasti palapelin, johon liittyivät kaikki edeltävät tapahtumat. Huntley sairaalan pihalla ja kuski etsimässä kartta-apua kartasta jossa kaikki oli merkitty? Ironista. Ase takataskussa? Hän kokosi mielensä ja jännitti lihaksensa. Yhtäkkiä kun Mark vielä osoitteli kadulle ja selitti eri suunnista Carl syöksähti eteenpäin, nappasi Markin aseen ja kaatoi miehen maahan yhdellä sulavalla liikkeellä. Carl painoi äänenvaimentimen miehen niskaa vasten. "KUKA OLET, MISTÄ TULET, KUKA SINUT LÄHETTI". Carl sähisi agressiivisesti. Mies ei edes liikahtanutkaan. "Tiesitkö, että jos nyt laukaisen aseeni, kukaan ei kuulisi ja jättäisin sinut vain lojumaan kuolleena. Kun ohikulkijat löytävät sinut, kaahaan maasturillasi jo kaukana?". Mark naurahti mutta yhtäkkiä ynähti tuskallisesti, Carl oli laukaissut pistoolin miehen pohkeeseen. "Puhu, tai sattuu". Mark rimpuili Carlin kivenkovasta otteesta, mutta ei kuitenkaan päässyt irti. Carl seurasi katseellaan miehen takaraivosta pohkeeseen ja tunki pistoolin äänenvaimentimen surutta luodinreikään ja painoi, kovaa. Kortteli täyttyi kovasta karjunnasta. Linnut lensivät puista ja kuului eläimien elämöintiä. Mark ei kuitenkaan puhunut, vaan karjui ja rimpuili. Carlille riitti. Hän löi aseella Markilta tajun kankaalle ja raahasi hänet roskikseen kaivettuaan hänen taskustansa avaimet, papereita ja vyöltä hän nappasi pienen mustan radiopuhelimen.

Hetken päästä Carl kurvasi Markilta "saadulta" Huntley Sportilla Cesar Vialpandon pihaan. Hän hölkkäsi ovelle ja koputti nopeasti kolmen koputuksen sarjan. Vain hetken päästä Cesar ilmestyi Kendlin kanssa ovelle "CJ, luulin että olet kuollut" Cesar ja Kendl huudahti stereona. Carl vaijensi heidät pienellä kädenliikkeellä ja sanoi "Onko Sweetistä kuullut mitään?". "Öh, ei kuinka niin?". "Voiii *****, kuitenkin perässäni on ammattitappaja ja nyt minun täytyy mennä, nähdään kun nähdään" Carl sanoi hätäisesti ja juoksi autollensa. Hän kiihdytti paikalta yhtä nopeasti kun oli tullutkin. Minne minne? Kysymys singahteli Carlin mielessä, turvallisin paikka hänestä oli Prickle Pine. Carl suoritti viime hetken käännöksen moottoritielle aiheuttaen äänimerkkimyrskyn. Se ei Carlia haitannut ja hän vain jatkoi matkaa tööttäyksistä välittämättä. Radiopuhelin räsähti, sieltä kuului Nick "Mustakaapu" Gilbertin ääni...

Prickle Pinessä Nick kiroili kun ei saanu yhteyttä Markiin. Jumalauta sentään jos se pälli meni mokaamaan tämän, oma päähän tässä on kohta panttina. Hän puki samalla päälleen luotiliivejä ja muita taisteluvarusteita eteistilassa joka oli suhteellisen tyhjä, portaikko pari ovea näkymä keittiöön ja olohuoneeseen. Lopulta hän puki ylleen pitkän mustan kaavun ja heitti sen hupun päänsä suojaksi. Nick laskeutui rauhallisesti talonsa portaat kellariin, joka oli karu, seinät pelkkää tiiltä ja valonlähteenä vain yksi neljänkymmenen watin hehkulamppu joka välkkyi ja surisi, se selvästikkin veteli aivan viimeisiään. Nick kääntyi oikealle portaista ja saapui asehuoneen ovelle, joka oli tukeva ja modernin näköinen. Se oli vain vuosi sitten rakennettu, mutta oli sen arvoinen. Hän piti siellä luultavasti kaupungin suurinta asevarastoa, jos poliisin samanlaista ei laskettu. Nick kaivoi taskustaan pienen mokkulan, jonka näytössä oli kahdeksannumeroinen luku, se vaihtui jokainen minuutti joten oli oltava nopea. Nick oli itse asentanut tämän kyseisen järjestelmän, se oli täysin varma, joten kukaan muu ei pääsisi käsiksi hänen "valikoimiinsa". Hän näppäili kahdeksannumeroisen koodin nopein sormin. Kesti hetken kun koneisto varmisti koodin, näytti vihreän valon oven yläpuolella ja rupesi avaamaan ovea, kuului kolinaa, pyörintää ja erilaisia mekaanisia ääniä kunnes kuului surahdus ja ovi avautui sentin kaksi. Nick veti raskaan oven auki ja veti sen kiinni perässään. Huoneeseen syttyi automaattisesti valot lämpösensoreiden ansiosta, kymmenet loisteputket syttyivät välkkyen paljastaen huoneen pöydät ja seinät jotka olivat täynnä erilaisia telineitä ja pidikkeitä. Aseita oli enemmän kuin tarpeeksi ja varusteitakin löytyi. Nick käveli ympäri huonetta miettien sopivaa asevaihtoehtoa. Hän muisteli mielessään pohjapiirrustuksia. Välimatkat olivat lyhyitä, vartijoilla olisi vain kevyet luotiliivit päällä. Täten hän otti seinätelineestä TMP- konepistoolin, kokeili asetta kädessään hetken, tähtäili seinille. Nick hymähti lopulta ja otti laatikosta sopivalla kierteellä ja sisämitalla olevan äänenvaimentimen ja ruuvasi sen kiinni kohdevalaistetun pyödän ääressä. Hän varmisti että vaimennin oli kiinni tarpeeksi tiukasti ja laski aseen hetkeksi pöydälle. Nick kaivoi esille pussin jossa oli .45 Hollow point- ammuksia ja viisi viidenkymmenen ammuksen tankolipasta. Lippaat hän kiinnitti kaapunsa vyöosaan, johon hän oli itse rakentanut lipaspaikkoja erilaisille lippaille. Nick kiinnitti vielä punapiste- tähtäimen TMP:n yläkiskolle ja poistui asehuoneesta huolillesti varmistaen että ovi oli lukittu täydellisesti. Nick vilkaisi kelloa joka näytti puoli yksi yöllä, tulisi melkein kiire.

Nick käveli taisteluvarustus päällä autotalliin, jossa istui hänen lähes upouusi Comet (huom. uusi Comet). Hän oli itse hakenut auton Liberty Citystä ja säätänyt sitä monet viikot. Lopulta hän oli maalannut auton tummaksi ja kirjoittanut kylkeen pienellä "The black punisher". Nick Hän avasi tummankiiltävän oven ja laittoi konepistoolin hansikaslokeroon, jonne se mahtui vain juuri ja juuri. Seuraavaksi hän avasi autotallin oven ja käynnisti Cometin, jonka moottori hyrähti käyntiin kauniisti. Hetken revittelyn jälkeen Nick iski ykkösen silmään ja kiihdytti pois autotallista ja samantien pois Prickle Pinestä. Hän ajoi nopeasti, paikalla pitäisi olla ajoissa, muuten vartiointi kovenisi yhä.

Las Venturaksen valosaasteen keskellä kiihdyttävä Comet vaikutti monen ohikulkijan mielestä epäilyttävältä, vaikka hurjastelijat olivat normaaleja tähän aikaan illasta The Stripillä. Auto ei itsessään herättänyt epäilyksiä. Kuski oli epäilyttävä, tumma kaapumainen asuste päällä ja huppu peittämässä kasvoja. Yhtäkkiä Comet vääntyi sivuttaisluisuun renkaat savuten kääntyen XXX Sex Shopin pihaan. Kaapu nousi kyydista ja otti aseensa esille. Hän varmisti että siniharmaa lipas oli täysi ja hölkkäsi kadun yli koittamalla olla mahdollisimman huomaamaton, joka oli hankalaa epäilyttävissä asusteissa. Nick ei välittänyt lukuisista katseista vaan jatkoi määränpäähänsä määrätietoisesti, samalla kuitenkin toivoen että kukaan ei soittaisia poliiseja. Burger Shotin pihalla istui siististi parkissa kaksi pakettiautoa ja yksi hienompi limusiini, epäilemättä pormestarin. Pihalla ei näkynyt ketään joten Nick siirtyi varjosta varjoon kunnes pääsi pikaruokalan takaovelle, se oli lukittu perinteisellä pyöreä sylinterisellä lukolla, joka olisi kovin helppo tiirikoida. Varsinkin kun lukko vaikutti ulkomuotonsa perusteella, joka oli ruostunut ja naarmuuntunut, kovin vanhalta. Nick kaivoi povitaskustansa kovakantisen kotelon joka oli valmistettu hyvälaatuisesta hiilikuidusta, maalattu laivastonsiniseksi. Hän napsautti kotelon auki josta paljastui pieni pistoolimainen esine ja noin puoli senttiä leveä metallinen tanko, jonka molemmat päät olivat taitettu yhdeksänkymmenen asteen kulmaan. Nick työnsi nopeasti tiirikkapistooliin uuden pariston ja rupesi toimimaan lukon kanssa. Kesti noin kymmenen sekuntia kun kaikki lukon pinnit olivat kohdikkain ja lukon sylinteri kääntyi. Nick avasi oven ja laittoi tiirikointivälineet povitaskuun. Hän oli tullut keittiöön, joka oli todella likainen, kyseistä Burger Shottia ei olty käytetty pitkään aikaan koska pormestari käytti sitä piilopaikkanansa, nerokasta mutta kovin läpinäkyvää. Nick asteli halkeilleiden kaakelien päällä kohti kiiltelevää metallista ovea. Lähempänä Nick huomasi sen mitä hän oli odottanutkin, pieni metallinen laatikko oven vieressä seinässä. Koodilukko. Hän kaivoi esille taskusta kämmentietokoneen ja ruuvimeisselin. Nick avasi metallisen laatikon toisen kyljen, josta hän löysi etsimänsä. Pieni liitäntä johon hän kytki kämmentietokoneen. Kului hetki kun kämmentietokone purki lukon suojausta, lopulta ovi avautui surahtaen. Nick keräsi tavaransa ja laskeutui portaat alas betoniseen labyrinttiin...

Carl astui huohottaen sisään Prickle Pinen asuntoonsa ja lösähti sohvalle. Hän laski pistoolin, radiopuhelimen ja lippaat pöydälle, jotka hän oli aikaisemmin maasturista mukaansa ottanut. Radiopuhelin inisi erikoisesti, korkealla häiriöäänellä. Carl ajatteli että puhelin olisi hajonnut, joten hän napsautti sen pois päältä nopealla peukaloliikkeellä. "Täytyy syödä" Carl sanoi itsekseen ja käveli aavemaisesti jääkaapille ja otti sieltä einespitsan. Hän avasi muovit pöydällä sattuimoisin olevalla perhosveitsellä, jonka kahva oli koristettu kaiverruksella ja tribaali- kuviolla. Carl avasi veitsen näyttävästi pyörittelevällä liikkeellä ja naureskeli omille taidoilleen, jotka olivat vielä jotenkuten tallessa. Carl viilsi einespitsapaketin muoviin tarkan viillon ja otti muovin irti. Hän työnsi pitsan mikroon ja paiskasi oven kiinni ja asetti ajan viiteen minuuttiin. Mikron heleä kilahdus kertoi hetken päästä Carlille pitsan valmistumisesta. Hän nosti pitsalautasen mikrosta ja laski sen kettiöpöydälle ja kaivoi maustekaapista oregaanon, jota hän ripotteli einespitsan päälle reilusti, kuten hän itse pitsansa tahtoi. Carl otti pitsan ja käveli jääkaapille, josta hän nappasi mukaansa lasipullollisen sprunkin. Hän kantoi ateriansa olohuoneen lasipöydälle aseen ja lippaiden viereen. Valitettavasti pullonavaajaa ei ollut, Carl kirosi ja tarttui pulloon, jonka hän löi kirurgisen tarkasti seinän kulmaan "Chajajajaja"- huudolla säestäen. Korkki ponnahti hieman taittuen pullon suusta nopeaan lentoon ja singahti lampuvarjostimen kautta lasipöydälle. Carl ratkesi nauruun korkin lentoradalle ja hölskytti juomaa hieman matolle. Hän ei siitä välittänyt vaan istahti likaisenvaalealle sohvalle, jota oli käytetty vuosien varrella paljon, ja rentoutui hieman kevyemmin mielin. Hän naksautti vanhan putkitelevision päälle ja rupesi nauttimaan illan elokuvasta, joka sattui olemaan Scarface...

Nick hiipi karua betonista käytävää pitkin, sen seiniä reunustivat erilaiset opasteet ja ovet. Mutta hän etsi vain yhtä ovea. Samassa muutaman metrin päässä olevan kulman toiselta puolelta pyörähti esiin kaksi FBI- takkeihin pukeutunutta miestä, he huomasivat Nickin ja vetivät pistoolit koteloista. "SEIS!". Nick syöksähti nopeasti suojaan ovisyvennykseen ja ampui nopeasti kuuden laukauksen sarjan miehiä kohti. Luodit osuivat kaikki maaleihinsa ja miehet kaatuivat lattialle karjuen ja pidellen kiinni osumakohdista. Höyryävät hylsyt tippuivat kilahdellen betoniselle lattialle ja pyörivät ja pomppivat erisuuntiin käytävää. Nick tarkisti nopeasti mutta tarkasti miesten taskut löytäen vain tunnistuskortteja ja radiopuhelimia. Hän tuhahti ja jatkoi matkaa käytävää pitkin eteenpäin tähdäten samalla menosuuntaan kohti. Hän muisti tarkasti maanalaiset pohjapiirrustukset, joita hän oli painanut mieleensä monia tunteja, mutta se oli sen arvoista. Hän saattoi liikkua käytävillä täysin määrätietoisesti suuntavaistoa menettämättä. Nick saapui oikealle käytävälle, hän katsoi ovea jossa luki Ilmastointi XII. Vilkuillen ympärilleen Nick tiirikoi auttamatta lukon tiirikkapistoolilla ja astui huoneeseen sulkien sen perässään. Aikaa ei olisi paljon ennenkö vartijat huomaisivat kuolleet miehet ja hälytystaso nousisi. Huoneesas oli suuri kone joka kierrätti puhdasta ilmaa tiettyihin osiin "tukikohtaa". Huoneessa oli todella viileä johtuen jäähdytyskoneistosta, lähes nolla näytti huoneen lämpömittari. Nick löysi etsimänsä: ilmastointikanavan joka veisi pormestarin huoneistoon, jossa olisi muutemia vartijoita. Hän ruuvasi rauhallisesti ritilän auki ja ryömi tilavaan ilmastointikanavaan, hän pystyi etenemään kyyryssä nopeasti eteenpäin. Nick kääntyily kanavassa kunnes pääsi kohteeseensa. Ritilän läpi näkyi näkymä tilavaan huoneistoo. Nickin huomio kiinnittyi lähes suoraan hänen alapuolella olevaan jalopuiseen työpöytään. Sillä oli kannettava tietokone ja aukinainen salkku jossa oli salaisiksi merkittyjä papereita, juuri ne paperit jota Nick oli tullut hakemaan. Pöydän ääressä nukkui yksinäinen mies jolla oli päällä tuttu FBI- pusakka. Nick ajatteli tilanteen nopeasti läpi, hän ei ritilästä tirkistelemällä nähnyt muita vartijoita eikä pormestari ollut näkyvillä. Epämiellyttävä ajatus kävi mielessä siitä että pormestari olisikin jossain muualla piilossa ja täällä olisi joku muu vähemmän tärkeä henkilö. Mutta paperit toisaalta näyttivät olevat oikeat joten tilannetta piti puntaroida, huoneistosta ei kuitenkaan näkynyt kuin olotila. Makuuhuone ja pesutilat ja keittiö eivät olleet näkyvissä. Oven toisella puolella olisi varmasti lähes kymmenen vartijaa passissa, osa ehkä kiertämässä rutiinia tarkistuskierrosta mutta apuvoimia olisi kuitenkin pormestarilla. Jos melutaso nousisi liikaa Nick joutuisi tappamaan monia henkilöitä jotka hyökkäisivät ovesta sisään...

Carl maiskutti viimeisen pitsapalan ahnaasti ja hörppäsi sprunkin pohjat suuhunsa. Hän laski pullon pöydälle ja keskittyi Scarfacen katselemiseen. Carl pystyi samastumaan Scarfacen hahmoon gängsterinä mutta nauroi kuitenkin ajatukselle. Yhtäkkiä hänen ajatuksiin palasi Sweet, hän muisteli häntä, lapsuutta. Kyyneleet silmissä Carl koitti pyyhkiä ajatukset mielestään. Tämän hän kostaisi.

Nick oli tullut päätökseen. Hän kierähti selälleen ja potkaisi ritilän irti, se irtosi räsähtäen ja lensi komeassa kaaressa työpöydän eteen. Hän veti itsensa ulos putkesta ja ponnisti seinästä vauhtia liitäen ritilän viereen tehden pyörähdyksen. Nick vetäisi TMP:n esille ja ampui yhden tarkan laukauksen työpöydän ääressä olevan vartijan otsaan. Veri roiskahti seinälle ja vartijan otsasta valui verta paljon matolle, vartija lysähti lattialle. Nick nousi kyyryasennosta ylös ja kuunteli. Vesi kohisi. Nick lähestyi pesuhuoneen ovea, hän tarttui kahvaan. Ovi oli lukittu sisältäpäin. Hetkeäkään epäröimättä hän ampui lukkoon kolme laukausta, ovi aukesi kuin itsestään, Nick syöksyi sisälle ja huomasin pormestarin. "Mitä *******ä" Hän sähisi. Nick vastasi kysymykseen hänen mielellään käytämällä tavalla, kuusi laukausta keskivartaloon upotettuna ja yksi päähän. Pormestari kaatui elottomana taaksepäin kylpyammeeseen, jonka vesi värjäytyi haaleanpunaiseksi. Nick kääntyi ovelta ja huomasi erään asian, huoneissa oli valvontakamerat. Hän ei niistä aijemmin ollut tiennyt joten hän odotti minä hetkenä hyväänsä sisäänsyöksyvää vartijalaumaa. Huoneiston ovi surahti ja sisään syöksyi ase ojossa eräs vartijoista. Nick ampui sarjan. Vartija kaatui maahan verisenä. Huoneistoon syöksyi vielä kolme vartijaa mutta hekin kokevat saman kohtalon. Ruumiskasa vain kasvoi. Viisi vartijaa makasi huoneiston lattialla kuolleena, matto oli värjäytyn paikoin verenpunaiseksi. Nick syöksyi jalopuutyöpöydän suojaan ja otti salkusta "Top Secret"- leimalla varustetun ruskeapaperisen kirjekuoren. Kirjekuori oli avoin, Nick katsoi papereita, ne olivat täysin oikeat. Hän ajatteli onnistuneensa tehtävässään mutta muisti vielä ulospääsyn. Hän katseli ovelle hetken. Sieltä ei tullut ketään. Nick loikkasi ilmastointiputkeen ja eteni kyyryssä nopeasti. Lopulta hän juoksi tutusta ilmastointihuoneen ulos ja portaita ylös Burger shotin keittiöön. Kuten arvata saattoi, poliisit avasivat juuri etuovea. Nick juoksi mahdollisimman hiljaisesti takaovelle ja sitäkautta ulos. Poliisit eivät ollee levittäytyneet Burger Shotin taakse Nickin onneksi.

Carl havahtui moottorin ärjyntään. Hän juoksi katsomaan ikkunasta. Musta Comet kaahasi viereisen talon pihaan. Carl hätkähti kun huomasi auton kuljettajan, Mustakaapu. Mutta hän näki kuitenkin tilanteen positiivisena, hän saisi kostonsa. Carl etsi luotiliivin vaatekaapista ja latasi pistoolin jonka hän oli aikaisemmin jättänyt lasipöydän päälle. Hän ottie vielä perhosveitsen ja lippaat mukaan ja juoksi ulos. Mustakaavun autotallin ovi oli juuri sulkeutumassa. Carl juoksi ja pyörähti viimeisellä hetkellä autotallin oven alta. Autotalli oli yllättävän iso, hyllyillä oli työkalusarjoja ja auton osia. Hän käveli kohti ovea, joka ei ollut lukollinen. Hän painoi korvan ovea vasten ja kuunteli, Mustakaapu olisi oven lähettyvillä. Carl syöksyi ovesta sisään ja kolkkasi kaavun joka oli juuri avaamassa kellarin ovea. Mustakaapu kaatui lattialle, Carl raahasi hänet keittiöön ja sitoi tuoliin kiinni.

Nick räpytteli silmiään, hänen päätä jomotti paljon ja tunsi että hänen kädet olivat sidottu. Hänen edessään nojasi seinään rennosti kalja kädessään Carl "CJ" Johnson jota hän oli aijemmin yrittänyt tappaa. Mark oli epäonnistunut varmassa murhassa. "Suosittelisin palkkaamaan ammattimiehiä jos oikeasti tahdot tappaa jonkun, sinun miehesi epäonnistui täysin" Carl sano ivallisesti ja nauroi makeasti, mutta vakavoitui. "Sinä, s*atanan sika tapoit veljeni, hän oli ainut joka minulla oli. Enkä v*ttu soikoon yhtään ihmettele vaikka sinä olisit tappanut äitini. On se niin *******n jännä kun pitää ihmisiä mennä tappamaan, mutta tiedätkö mitä saat itse tuntea sen saman tuskan". Carl lopetti ja nykäisi taskusta perhosveitsen, jonka hän taitteli auki näppärällä liikkeellä ja löi veitsen täydellä voimalla. Nickin haaroihin. Karjaisu riipi korvia ja Nick kaatui muna-asentoon ja voikerteli. "S*atanan kusipää" Nick sanoi hiljaisella mutta varmalla äänellä. Hän sai vastaukseksi mojovan nyrkin iskun poskipäähän. Ynähdys. Carl joi kaljan loppuun ja löi pullon täydellä voimalla Nickin päähän, Nick karjaisi. Carl pyyhki perhosveitsen veren Nickin naamaan ja nosti hänet ylös. Carl talutti Nickin ulos. "Katselin että sinulla asuu täällä sukulaisia, mennään tapaamaan heitä, eikösjuu?". Nick loi Carliin surullisen katseen. Carl käänsi päänsä pois ja avasi autotallin oven, hän istutti Nickin pelkääjänpaikalle ja asetti lapsilukon toimintaan. Carl asettui kuskin paikalle ja kiihdytti pois autotallista. Hän napsautti oven kiinni kaukosäätimestä ja suuntasi katseensa eteenpäin. Yhtäkkiä Nick pukahti hiljaisella äänellä "Sweet saattaa olla elossa, jätin hänet Glen parkin puistoon". "Idiootti, se on ballasien aluetta"...

Carl kaartoi auton kaavun opiskeluiässä olevien veljien talon pihalle. Hän talutti kaavun ovelle toisessa kädessä Nickin TMP, jonka hän oli ottanut lähtiessään Nickin talosta. Nuhjuisessa ovessa oli koputuskahva johon Carl tarttui ja koputti kolmesti. Toinen veljistä tuli avaamaan. Hän ei kerennyt puhua sanaakaan kun Carl ampui laukauksen hänen reiteen. Mies kaatui eteiseen karjuen kivusta. Carl talutti Nickin olohuoneeseen ja istutti sohvalle. Hetken kuluttua molemmat kaavun veljet olivat polvillaan kaavun edessä sidottuina. Carl latasi TMP:n ja kohdisti sen veljiin. "Viimeisiä sanoja?". Veljet tutisivat kauhusta "Veli, sinäkö tämän aiheutit". Nick nyökkäsi lähes huomaamattomasti kyynel silmässä. Carl ampui kaksi tarkkaa laukausta. Veri roiskahti Nickin päälle. Hän ei enään kestänyt vaan purskahti itkuun. "Et taida pitää tästä?". Carl kysyi vakavana. Nick ei reagoinut. Carl talutti hänet takaisin autoon ja suuntasi keulan kohti Whitewood estatesia, siellä asuivat Nickin vanhemmat, sisko ja isovanhemmat samassa isossa talossa.

Nickin loppuperheen talo oli ränsistynyt ja remontin tarpeessa, ruskea ovi oli naarmuilla ja huonossa kunnossa. Carl ampui lukon hajalle ja talutti Nickin sisälle. Carl keräsi perheen olohuoneeseen ja selitti heille kaiken mitä "Mustakaapu" oli tehnyt. Reaktiot olivat kauhistuneita, lopulta itkuisia. Carl tarttui Nickin kuusitoista kesäistä siskoa kädestä ja talutti hänet kaavun eteen seisomaan. Carl kohotti TMP:n ja painoi sen itkevän tytön ohimolle ja puristi liipaisinta. Tyttö kaatui ja hänen alle levisi välittömästi verilätäkkö. Muu perhe kävi hallitsemattomaan itkuun, Nick näytti siltä että olisi tahtonut vain kuolla. Carl keräsi loput Nickin eteen ja käveli itse heidän eteen, kohotti aseen ja tyhjensi loput ammukset heihin. Yksitellen henkilöt kaatuivat lattialle verissään paljastaen selkänsä takan olleen seinän, joka oli saanut veripinnan. "EI ÄLÄ TEE SITÄ" Nick huusi liian myöhään. Carl sitoi Nickin täysin, tukki suun jeesusteipillä ja avasi puukolla hänen tärkeimmät valtimot. Ne vuosivat verta vuolaasti, lähes purskuivat. Carl jätti Nickin kitumaan tuohon taloon ja katosi itse yöhön kuin yksinäinen susi...

The End

_____________________________________________________________-

Arvostelu:
The Morning Never Came

Tarina oli erittäin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, alun huumori sai minut nauramaan ja hymyilemään. Tarina oli kuitenkin hyvin tasapainoitettu ja osaksi myös hyvin mysteerinen. Mietin moneen kertaan Dirgen nerokkuutta. Jälleen kerran on pakko nostaa peukalot ylös tätä tarinaa varten.

Nyt tulee arvostelun vaikein osuus, nimittäin kouluarvosana. Se on niin vaikea antaa. päädyn kuitenkin yhdeksän plus arvosanaan.

-

Kuka hemmetti jaksaa kirjottaa näitä järkyttävän pitkiä tarinoita, joita jopa 1 ihminen jaksaa lukea?

Lainaus:07.12.2008 MrToro kirjoitti:
juu ihan hauska tarina kaikin puolin ja tuon lopputunnelman synkkyys viihdytti minuakin

+Peruskehut
+Danin petturuus

-Enpä löydä tästä mitään huonoa

10

Solidin tarinan lukaisen huomenna

Lue nyt minunkin stoorini siinä samalla, ettet putoa kyydistä, tänään tulee nimittäin lisää. :D

Ja Solidille sama homma myös, olen minäkin olemassa :p

Ja patzziizille. :DD

06.12.2008 DirgeInferno kirjoitti:

The Morning Never Came


BlaBlaBla.


Noniih! Oikein loistava tarina, oli oikein suuri ilo lukea. Vieläpä kun stoori jäi jännittävään kohtaan. Mut joo, tässä arvostelu.


+Pituus loistava!(Jaksaispa itekii tehä noin pitkii)

+Kerronta ja kuvailu ok.

+Mä ainakii nauroin joillee kohdille, etenkii kun kuvittelin Sweetin kännissä, löhöämässä sohvalla kaljapullo kädes, sydänkalsarit jalas kiroamas.

-Ei mitään miinustettavaa.

10

Hrrmh, ennen et jaksanut lukea minun stoorejani, ja tuo Dirgen tarina oli pidempi kuin yksikään omistani (ehkä), joten selitäppäs nyt. :S

Lainaus:07.12.2008 Carbonox kirjoitti:
Hrrmh, ennen et jaksanut lukea minun stoorejani, ja tuo Dirgen tarina oli pidempi kuin yksikään omistani (ehkä), joten selitäppäs nyt. :S

No oon miä siun tarinoitaskiin lukenu. 1 kpl nimittäin! En oikeen tajuu niist henkilöist mitää, vaik pitää sanoo et onhan Dirgelkii kaikki Diablot ja Deadguyt

Beat It

Tarina oli varsin hyvä kokonaisuutena. Kuvailua oli riittävästi, mutta sitä kuitenkin puuttui hieman kolmannesta osasta. Toiminta oli varsin viihdyttävää ja paikoin jopa humoristista. Pidin tästä trilogiasta paljon. Kouluarvosana, joka on jälleen vaikea antaa: kahdeksikko ja puoli!