Kirjoitettu: sunnuntai, 07. joulukuuta 2008 klo 16.41
Muokattu: 08.12.2008 klo 21.27
Blood Revenge
Alkuperäinen versio on edelleen hyvässä muistissa, vaikka se julkaistiin jo 2007 talvella, ja löytyy sivulta 48. Kyseessä on ajaton klassikko, mutta tätä nykyä ei teknisesti oikein jaksa loistaa. Uusintaversiossa on korjailtu näitä juttuja, mutta vieläkin parannettavaa olisi.
Juoni on pysynyt periaatteessa samana, mutta suurta osaa tapahtumien kulusta sun muista jutuista on muutettu. Muutokset eivät ole pääasiassa lainkaan pahasta, vaan päin vastoin. Jotkin niistä vain saavat hiukan ikävästi tarinan tuntumaan melkein joltain ihan muulta kuin vanhalta kunnon Blood Revengeltä. Varsinaista miinusta ei ole, mutta vähän totuttelua vaati ainakin minulta.
Tärkein uudistus on lisääntynyt ja tarkentunut loistava kuvailu. Ainoa vaan, että se on suhteellisen epätasaista. Varsinkin loppupuolella tuntuu paikoin siltä, että aika on käynyt vähiin ja on pitänyt pukata stoori väkisin pihalle. Lisäksi kirjoitusasu on myös epätasainen, mitä nyt laskisi kovin suureksi miinukseksi. Pahinta on se, että alkuperäisen tarinan loistava loppukohtaus, jossa Carl palaa Grovelle, on jäänyt pois. :(
Kuitenkin ehdottomasti hyvä tarina, ja poikkeuksellisen raaka. ;) En osaa sanoa, onko raakuus hyvästä vai pahasta, sillä sekin on aika epätasaista.
Ei yllättäen ehkä peittoakaan alkuperäistä täysin, mutta jos loppukohtaus lisätään mukaan ja lisätään hieman enemmän kuvailua loppupuolelle, asia tulee varmasti muuttumaan.
+ Tunnelma yhä omalaatuinen.
+ Kerronta ja kuvailu suureksi osakseen toimivaa.
+ Paikoin rohkeata tekstiä.
- Epätasainen kirjoitusasun ja kuvailun sun muun kanssa.
- Grovelle paluu puuttuu.
- Ei tavoita täydellisesti vanhan hienoa tunnelmaa, vaan ei siihen välttämättä pyrikään.
Klassikkotarina, jonka ilmestymispäivän muistan kyllä aika hyvin, vaikken tosin jostain kummallisesta syystä sitä tuolloin arvostellut... vaan nytpä tulee. Tunnelma on edelleen omalla tavallaan synkkä, mutta tosiaan tuo Grovelle paluu jäi puuttumaan - vaan olipahan kerronta silti hyvää ja pituuskin on näemmä kasvanut merkittävästi siitä vanhasta versiosta, että kyllä tämä omalla tavallaan on parantunut, vaikkei se niin synkkä tunnelma ihan täydellisesti välillä välitykkään.
+ Kerronta toimii
+ Suhteellisen hyvä tunnelma
+ Pidempi kuin alkuperäinen...
- ...mutta alkuperäisen erityinen tunnelma tuntuu puuttuvan
Kirjoitettu: keskiviikko, 10. joulukuuta 2008 klo 19.33
Muokattu: 10.12.2008 klo 20.19
Carbonox Stories:
In the Shadows - Osa 1 - Surprising Return
Oli aivan täysin tavallinen aamu Grove Streetillä. CJ oli nukkunut sikeästi jo pitkän aikaa, mutta lopulta herättyään hän oli nyt istuma-asennossa katselemassa ympärilleen. Ikkunan verhot olivat jo auki (ilmeisesti varhain heränneen Kendlin toimesta, koska Sweetin tapana ei koskaan ollut vaivautua avaamaan mitään muuta kuin ulko-ovea) ja pihalla avautui valkoinen ja valoisa maisema, joka kieli siitä, että päivästä oli varmaan tulossa mukava ja leppoisa. Kunnon yöunet olivat tehneet terää ja nyt CJ oli mukavan pirteä, minkä todisti se, että hän jaksoi omin voimin nousta pystyyn sängyssään. Hän tunki ylleen vanhat kunnon siniset farkut ja mustan hupparin, jotka lojuivat hajanaisina lattialla hänen vieressään. Pukiessaan hän huoahteli hiljakseen ja piti toista kättään nyrkissä. Adamin kasvot olivat kiusanneet häntä yön aikana ja ilmaantuneet rauhalliseen paratiisiuneen, jossa kaikki kuolleet olivatkin eläviä ja kaikki oli hyvin. CJ oli joutunut tämän nyrkkien jahtaamaksi ja se jos jokin tuntui nöyryyttävältä ja typerältä, sillä tosielämässä hän ei mokomalta pakenisi missään tapauksessa. Hän kiroili mehukkaimmilla sanoilla, mitä keksi, samalla kun laahusti portaita alas olohuoneeseen kohdatakseen tutun näyn. Sweet, Kendl ja Cesar istuivat pöydän ääressä ja muropaketti oli hälyttävän lähellä Sweetiä, joka veljensä tulon nähdessään työnsi sen äkkiä syrjään. Tismalleen sillä hetkellä kun CJ saapui alakertaan, vessan ovi työnnettiin kovaa auki suoraan lipastoa vasten ja sieltä marssi ulos äänekkäästi muriseva Daniel Deadguy, joka tosin näytti varsin helpottuneelta siinä samalla. "S**tanan p*skat ei sitten meinannu tulla, mutta nyt vasta ymmärrän tän tunteen!" hän ärjähti, katsoi vähän aikaa kohti pöytää ja huomasi CJ: n vasta tämän jälkeen. "Ai siinähän sinä olet!" hän huudahti, mutta äänensävy oli oudon vaivaantunut ja masentunut, jopa CJ: n mielialaa alas laskeva. "Joulu on sitten tulossa", hän sanoi konemaisesti heti perään tervehdyksen jälkeen ja CJ yritti nähdä hänen ilmeestään, mitä tällä pyöri päässä, mutta ei mitään oikein selvinnyt. "Niin on, mutta eikös se ole hyvä asia?" hän kysyi lyhyen hiljaisuuden loputtua. Daniel näytti nyt siltä kuin olisi mieluusti pudistanut päätään, mutta lyhyesti hän silti nyökkäsi. "Niin on, mutta kun mulla on se ongelma, että liian masentavissa merkeissä ollaan tähänkin juhlaan päädytty. Ja sitten vielä kaiken maailman lahjat - pelkkää turhaa ja tylsää rihkamaa vaan saadaan, vaan mulla on vain yksi täysin erityinen toive, jota kukaan ei koskaan pysty toteuttamaan ja jota en edes viitsi sanoa suoraan, ja se tässä vasta p*skaa on." hän sanoi hiljaa ja surullisesti. CJ taisi kyllä ymmärtää saman tien koko jutun, ja hän katsoi kohti Sweetiä, joka kohotti katseensa murokupistaan ja luuli varmaan, että CJ: llä oli painava sana sanottavana siitä ahmimisesta, joten hän laski päänsä heti.
Silloin kun aamiaista vielä syötiin, Daniel häipyi jo suorinta tietä Johnson Housesta sanomatta mitään syytä lähtemiselleen. Sweet ehti tokaista kylmästi: "Typerää...", mutta kuten oli arvattavissa, tämä herätti heti Kendlissä ja Cesarissa sellaiset katseet, jotka tarkoittivat suurinpiirtein samaa kuin "Etkö sinä koskaan osaa suhtautua vakavaan asiaan niin kuin siihen kuuluu?". CJ ei tehnyt mitään elettä, vaan hivutti muropakettia todella hitaasti kohti itseään samalla kun Sweet yritti keksiä jotain nasevaa sanottavaa molemmilla puolillaan istuville Kendlille ja Cesarille, jotka katsoivat kumpikin häntä tuimasti. Kukaan ei huomannut, että CJ: n kippoon tuli paljon enemmän muroja kuin Sweetin omaan, ja hän alkoi ryystää niitä aivan kuin jotain mehua muropaketin takana piilossa, välittämättä siitä tosiseikasta, että hän itse oli joskus aiemmin siitä valittanut Sweetille, kun tämä oli jäänyt rysän päältä kiinni murojen juomisesta ruokapöydässä. CJ tyrskähti itsekseen ja pari muroa putosi suusta, mutta ne menivät onneksi lattialle. Hän olisi voinut nauraa kaikille aamiaistapahtumille, mitä ennen oli tapahtunut, jos hän vain kehtaisi juuri nyt, sillä monta kertaa hän oli ilman syyn kertomista purskahtanut äänekkääseen röhönauruun perheensä keskellä ja siinä he sitten olivat ihmetelleet aikansa, ja kahden viikon takaisen jutun mainitseminen syynä tuntui vain typerältä. Jo pelkästään tuo pöljä teoria oli CJ: n mielestä naurettava, ja lopulta hän pärskäytti murot näyttävällä ilmalennolla suusta suoraan pakettiin, jonka Sweet samalla hetkellä napautti pois veljensä edestä. "Hei, kuunteletko sä? Mä sanoin jo kolmatta kertaa tästä, mutta meidän kannattaa varmaan tehdä tänään yks juttu!" hän huudahti kovaa ja otti paketin itselleen kaataakseen sen sisältöä omaan kippoonsa. "Tiedäkkö sen pikkutalon sun ja mun talojen välissä? Meidän kannattaa varmaan käydä kahtomassa se, että onko siellä mitään hyödyllistä tavaraa vaikka kaupattavaks tai jotain! Siellä ei ole asunu ketään siitä pitäen kun meidän täti häipy kaupungista johonki Eurooppaan Beverlyn kupsahdettua!" hän selitti ja CJ: n oli vaikea peitellä nauruntyrskähtelyjä kaikesta huolimatta, kun Sweetin kaatamien murojen seassa oli pari märkää muroa, toisin sanoen ne, jotka olivat CJ: n suusta lentäneet. "Juu, mennään ihmeessä vaan, kerro tarkemmin ku oot syöny..." hän mutisi naurun sävyttämänä samalla kun Sweet laittoi lusikkaansa juuri ne sylkäistyt murot parin muun seassa.
Kun hulvaton ruokailu oli ohi ja Sweet oli kummastellut murojen varsin erikoista, mutta toisaalta hyvää, sivumakua ja CJ oli saanut taas vaihteeksi naurukohtauksen, veljekset astelivat etuovelle ja alkoivat pukea vähän lämpimämpää päälle lähes olemattomassa eteisessä. "Tuskin me enää mitään millään turhalla tavaralla tehdään, jotenka voitais yksinkertasesti kahtoa, paljonko saadaan vuosien ikäsestä kamasta rahaa vaikka jossain huutokaupassa!" Sweet tokaisi, mutta osittain närkästyneenä. Hänestä saattoi päätellä, että idean oli saanut Kendl, ja hänet oli valittu toteuttajaksi, joskin hän ei tainnut suhtautua yhtä innokkaasti Beverlyn vanhojen tavaroiden myymiseen. Hän ei kuitenkaan maininnut millään tavalla idean kehittäjää, vaan puki happamana ylleen mustaa takkia. "Kuulemma meidän pitäis tunkea huutokauppaan näitä tänkin kämpän seinillä riippuvia muotokuvia sun muuta turhaa, mutta kävi miten kävi, Playboy-lehdistäni en ikinä luovu." hän kuiskasi CJ: lle, joka tirskahti. Kendl loi häneen epäluuloisen katseen, mutta hän ei vastannut siihen millään tavalla, käveli vain ulos Sweet perässään ja kolautti oven kunnolla kiinni, kun hänen veljensä ei sitä ihan täysin kiinni saanutkaan. Heti, kun hän kääntyi toiseen suuntaan, hän kylläkin näki jotain lentävää valkoista suoraan edessään ja hän hätkähti kovaa, ja sitten lumipallo osui suoraan keskelle naamaa, nenän keskelle ja osa pallosta jäi ikään kuin pottunokaksi. Sweet, joka seisoskeli lumessa vähän matkan päässä, oli ratketa naurusta, kun CJ tönäisi pallon äänettömästi nenänpäästään pois ja se putosi lumeen. "En se minä ollut!" Sweet huusi puoliksi nauraen ja puoliksi leikkimielisessä paniikissa, mutta sitten leveästi virnuileva CJ alkoi tehdä omaa palloaan, olkoonkin että lumisota ei kuulunut suunnitelmiin, jotka olivat mielessä ennen ulosmenoa. Johnsonit osoittivat kykynsä ottaa rennosti ja heittelivät toisiaan lumipalloilla suojautuen aitojen taakse ja pommittaen säännöllisesti toinen toistensa tukikohtia. Ainakin he saivat kunnollista asemasotaharjoitusta siinä samalla, vaikka oikeat pommit saisivat kyllä vahinkoa muuallekin kuin pelkästään tismalleen siihen kohtaan, mihin ne laskeutuivat. Muutamat ohikulkeneet jengiläiset liittyivät sotaan ja hupia kesti, kunnes Kendl tuli ovesta pihalle (tosin aika vähäpukeisena, joten hän pyrki sanomaan asiansa nopeasti) ja muistutti äänekkäästi kröhäisten, että CJ: llä ja Sweetillä taisi olla muutakin tehtävää. Sweet kääntyi jo pettyneenä häntä kohti, mutta CJ ei ehtinyt reagoida käskyyn ennen kuin hän jo viskasi lumipallon veljensä niskaan, mutta Kendlin katse sai hänetkin luovuttamaan, ja Grovelaiset jäivät sotimaan keskenään, kun Johnsoneiden tie vei yhteen Grove Streetin pienimmistä taloista. Se näytti tosin lähempää katsottuna paljon isommalta kuin kauempaa. Koko talo oli lumen peitossa seiniä lukuunottamatta, ja sinne johtava polku oli jäinen, joten Sweet astui varovasti ja perässä jolkottanut CJ seurasi esimerkkiä.
Talon ovelle päästyään Sweet kaivoi taskuistaan pitkän ja aika erikoisen muotoisen avaimen, jonka hän ojensi lukkoa kohti. Hän sai vääntää avainta vaikka kuinka monta kertaa, mutta varmaan lievästi jäätynyt ovi ei suostunut antamaan periksi. Lopulta se aukeni narahtaen äänekkäästi, mutta se tuli niin yllättäen, että Sweet kompastui yllättävästä voimasta ja lensi selälleen lumeen. Hän kirosi rajusti, kun hiljalleen tyrskähtelevä CJ astui hänen ohitseen pimeään, kylmään ja aika kuluneen näköiseen taloon. Tuntui ihmeelliseltä, että se oli seisonut tyhjillään niin kauan ilman muita henkilöitä sen sisässä kuin ehkä jotkut känniset jengiläiset yömyöhään, vaikka se sijaitsikin sellaisella näkyvällä paikalla Johnsoneiden talojen välissä. Ehkä kukaan ei vain kehdannut siirtyä sinne sen jälkeen kun kolme Johnsonia oli maassa ja yksi, eli veljesten täti, oli häipynyt Grove Streetiltä saatuaan kuulla tapahtuneesta. Jos ei laskettu siellä täällä näkyviä hämähäkinseittejä ja lattian, seinien ja katon pölykerroksia mukaan, talo oli muuten aika lailla samantyylinen kuin muut aukion ympärille asetetut kämpät. Sweet kompuroi CJ: n perässä sisään ja paiskasi lumiset kenkänsä lattialle, mutta tajusi sitten muutaman sekunnin kuluttua tarjota vähän kunnioitustakin mahdollisesti talossa ennen asuneiden Johnsoneiden muistoa kohtaan ja kopisti kengät oven ulkopuolella lumettomiksi ennen niiden laskemista uudelleen lattianrajaan. Naulakkoa ei löytynyt, joten ainut vaihtoehto oli jättää takit ja pipot lattialle. Niitä ilman alkoi tosin saman tien tulla kylmä, mutta veljekset eivät vaatteitaan silti hakeneet lainkaan. CJ hapuili valokatkaisijaa heti pienen eteisen jälkeen tulevassa olohuoneessa, ja kun valot syttyivät, huone tuli paremmin näkyville. Se oli pölykerroksen peitossa ja näytti sitä kautta aavemaiselta talolta, joka olisi ollut asuttamattomana pidempään kuin vain kahden vuoden ajan. Ilma oli tunkkaista ja pöly sai asunnon näyttämään todella likaiselta. Hämähäkinseitit olivat kerääntyneet joka puolelle huonekaluja ja lattioita. Kaksi nojatuolia seisoi olohuoneen keskellä, molemmat osoittivat kohti televisiota, joka oli varsin vanhaa mallia oleva vastaanotin kyllä ilmiselvästi. Sen vieressä oli niin ikään vanhalta näyttävä videolaite. Pölyn seasta oli erotettavissa, kuinka huoneesta johti pois kaksi vierekkäistä ovea. Toinen, oikeanpuoleinen, vei keittiöön ja vasemmanpuoleinen makuuhuoneeseen. "Yleensä keittiössä ei ole mitään kiintosaa, että käydääs tsekkaamassa kiinnostavampi pääty ensin!" Sweet tokaisi ja alkoi kävelyn lyhyttä ja pimeää käytävää kohti huonetta, jossa mahdollisesti Aldrin Johnson oli nukkunut vielä kaksi vuotta sitten ennen kuin se pahin mahdollinen oli tapahtunut. Johnsonit astuivat sisään pölyiseen ja harmaaseen makuuhuoneeseen vierekkäin.
Ainakin tunnelma oli ennakkoaavistuksia leppoisampi, sillä ruumiita ei maannut sängyllä eikä muutenkaan mitään pelottavaa tapahtunut sillä sekunnilla kun he tulivat sisään. Huone oli tosin melkoisen tyhjä - siitä löytyi ainoastaan sänky, lattialla oleva matto, joka oli varmaan kaksi vuotta sitten ollut sprunkinvihreä, mutta joka nyt oli pölyn peitossa, ja lipasto, joka kiehtoikin kaikista eniten. Se oli ruskea ja sen kokoinen, että sieltä saattoikin löytyä jotain kiinnostavaa. Seinällä riippui kyllä Beverlyä esittävä muotokuva, mutta se ei kiinnittänyt veljesten huomiota, kun Sweet pyrki vääntämään lipaston auki. "Tuliko sorkkarautaa mukaan?" hän kysyi tuskissaan yrittäessään epätoivoisesti kaikilla mahdollisilla keinoilla. CJ hymähti ja astui itse edemmäs. "Kannattaa muistaa tästä edespäin, että Mario Venturellaan käytetyt välineet toimii muuallakin!" hän tokaisi hymyillen kuin viimeistä päivää ja väänsi kätevästi vain täsmälleen eri tavalla kuin Sweet, jolloin lipasto aukesi arvaamattoman tehokkaasti, ja pientä kihinää oli erotettavissa, kun Sweet närkästyi taas osaamattomuutensa vuoksi. "Valot päälle, tää näyttää kivalta!" CJ huusi nostaessaan pikkuisen arkun pois lipastosta. Se oli väriltään punainen ja kultainen, ja sen päälle oli kiinnitetty teipillä keltainen lappu, jonka tekstiä ei näkynyt harmaudessa, mutta kun Sweet painoi valokatkaisimesta ja CJ laski arkun lattiaan, teksti tuli näkyviin. Siinä luki lyhyesti ja ytimekkäästi "Aldrin Johnsonin yksityistä omaisuutta". CJ: n pumppu tuntui pomppaavan sijoiltaan hänen katsellessaan tekstiä, joka palautti todella vanhat muistot mieleen. Ne olivat vielä ajalta ennen kuin mitään muuta pahaa kuin Brianin kuolema ei ollut tapahtunut. Hän pyyhkäisi tulossa olevan kyynelen housuihinsa ja kääntyi sitten arkkua kohti. Varoen visusti koskemasta teippiin ja varmistaen, että lappu pysyisi siinä missä se oli (Sweet oli yrittänyt poistaa sen, mutta CJ esti häntä kämmenellään ja siirsi arkun lähemmäs itseään), hän alkoi etsiä kohtaa, josta sen voisi avata. Kun oikea kohta löytyi, hän napautti sormellaan ja arkku aukesi nopeasti. Kansi kolahti lattiaan, mutta nyt huomio keskittyi sen sisältöön. Sweet kumartui lähemmäs, kun CJ nosteli tavaraa pois yksi kerrallaan. Hän ei edes saattanut uskoa, että se kaikki oli mahdollista. Osa tavarasta vaikutti olevan lähinnä turhanpäiväistä, mutta löytyi sieltä pari kiintoisaakin asiaa, kuten esimerkkinä piirustukset jostain, joka näytti modernilta rynnäkkökivääriltä. Hetken CJ kummasteli Aldrinin nerokkuutta (jos tuo nyt edes hänen työtään oli) katsellessaan kohtia, jotka oli merkitty ympyröillä ja joista oli kirjoitettu lisää tietoa, mutta sitten Sweet osoitti sen alla ollutta paperia, joka näytti kerrassaan kiintoisalta.
Se oli kuitenkin jotain muuta kuin pelkkä tavallinen paperilappu, sillä se oli kirje, joiden käyttö ei ollut kovin yleistä enää nykypäivänä kaikkien kännyköiden ja sähköpostien vuoksi, mutta näemmä sellainen oli kuitenkin lähetetty. CJ kuuli oman sydämensä paukahtelun seasta, että Sweetilläkin taisi olla yhtä kovat paikat. Molemmat veljekset jännittivät hiljalleen, kun CJ raapi kuorta auki. Hän ei tiennyt, oliko kirje lähetetty Aldrinille vai häneltä jollekulle, mutta uteliaisuus vei silti voiton. Kun hän sai kirjekuoren auki, hän veti sisältä paperia, joka oli kyllä ehtinyt näemmä kulua kahden vuoden jälkeen, mutta kyllä tekstistä silti sai selvää. Se oli kirjoitettu haparoivalla käsialalla, joka muistutti niin paljon CJ: n ja Sweetin vastaavia, että he katsoivat toisiaan kyyneleet silmissä ennen kuin aloittivat lukemisen.
Ian Mitchellille 5.9.2006
Terve! Mitenkäs sulla ja Danilla menee? Lähetän kirjeenä, koska mun netti ei meinaa toimia ja kännykkä on hukassa. En ole nyt vähään aikaan päässyt teidän kanssa puhumaan suoraan, ja olis hyvä tietää, että teillä kuitenkin sujuu. Liekö Dani kenties jo päätynyt ammuskelemaan isoja kihoja kohti?
Mutta muutakin sanottavaa on kuin pelkkä tervehdys. Mulla on nimittäin yksi pieni hakupyyntö. Siellä Libertyssä, Stauntonin alla sijaitsevassa bunkkerissahan on se meidän kiva miniydinohjus? Se tulee kyllä nyt tarpeeseen, koska Paulie alkaa tulla hulluksi. Kohta serkkuni on jo tulilinjalla, jos sama tahti jatkuu! Meillä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin pommittaa hänen tukikohtaansa. Räjähdyksen pitäisi olla sen kokoinen, että jos pommi putoaa oikeaan kohtaan, se ei vahingoita siviilejä, mutta vetää maan tasalle koko tukikohdan. Daron on jo kuullut tästä ja kannattaa ideaa, mutta jos sun mielestäsi kannattaa hoitaa muita toimenpiteitä ensin, kerro toki mulle.
Terv. Aldrin
Elävänä todisteena hänen serkkunsa menneisyydestä CJ ei voinut irrottaa hyppysiään kirjeestä, jonka hän luki aina vain uudestaan, alusta loppuun ja lopusta alkuun, kunnes jo muisti sen ulkoa. Kirjeen päivämäärä oli kaksi päivää ennen Aldrinin, Beverlyn ja Smithin yhteiskuolemaa Grove Streetillä. Jos se vain olisi löytänyt perille... CJ kuvitteli nyt sitä upeutta, mitä olisi seurannut siitä. Aldrin olisi ehkä ampunut ydinohjuksen Paulieta päin ennen suunniteltua hyökkäystä, ja hyviä ihmishenkiä olisi säästynyt. Todennäköisesti Smith olisi joka tapauksessa kuollut tukikohtaan, ja ehkä samalla olisivat menneet McLaggen ja Vincentkin. Näiden ennenaikaiset kuolemat taas olisivat varmistaneet, että ainakin Ryder ja Gary olisivat Beverlyn ja Aldrinin lisäksi hengissä. Myös Dirkistä ja Keithistä olisi päästy jo siinä vaiheessa, vaikkeivat he saaneetkaan kenenkään CJ: lle tärkeän henkeä riistettyä. Ja sitten vielä itse pomo, eli Paulie, jonka kuolema olisi ehkä jopa estänyt Salvatoren menehtymisen, sillä hän oli ikään kuin pääjehuna senaikaisessa taistelussa Liberty Citystä. Danielista, Ianista tai Daronista ei varmaan tarvinnut huolehtia, vaikka ydinohjus olisikin osunut tukikohtaan, sillä aika varmasti he olisivat tajunneet pysyä poissa jo aiemmin hoidettujen suunnittelujen myötä. Tuttu mitä jos...-ajattelutyyli vei taas vallan CJ: n mietiskellessä ja tuijotellessa tyhjänä seinää. Sweet sai kuitenkin taas kerran ajatukset siirrettyä muualle, kun hän heilautteli kämmentään CJ: n kasvojen edessä. "Mulla taitaa olla aivan mahtava aavistus jutusta!" hän hihkaisi kovaan ääneen, ja välittämättä siitä, että CJ näytti närkästyneeltä, hän jatkoi: "Se bunkkeri oli varmaan riittävän kestävä ydinpommia vastaan! Koska sähän tiedät ne, niistä tehdään todella tehokkaita ja ainoastaan jotkut Bunker Busterit pystyy tuhoamaan niitä kunnolla, mutta koska tuo ydinpommi tuhosi kaiken lähinnä maan päältä, se tarkottaa sitä, että bunkkeri lienee kunnossa, ja koska sitä miniydinohjusta ei ole koskaan pudotettu - muutenhan siitä olisi tullut aika isot uutisotsikot - me taidetaan saada ilmainen etu puolellemme, jos käydään noutamassa se!" CJ vain tuijotti Sweetiä ilmeettömästi ja äänettömästi kuultuaan jutun. Hänestä koko homma kuulosti aivan oudolta. Se ydinpommi ei kyllä ollut mikään bunkkerintuhoaja, mutta silti häntä arvelutti moinen. Vanha Liberty City oli kokonaan maan tasalla ja varmasti todella vaikea alue liikkua, mutta nähtävästi Sweet oli tosissaan asian suhteen, koska hänen katseensa oli merkitsevä. Ydinsäteily oli ainakin kulkeutunut pois kaupungista tuolloin vaikuttaneiden, voimakkaiden pohjoistuulien myötä, mutta ei se silti välttämättä taannut turvallisuutta.
Mutta kuinka ollakaan, ei CJ pystynyt jättämään tilaisuutta käyttämättä. Hän kuitenkin laski kirjeen taskuunsa, jotta voisi vilkaista sitä aina tarpeen tullen, olkoonkin että Stauntonin alla olevan bunkkerin sijaintia ei oltu selitetty kunnolla. Se oli kyllä itsestäänselvyys Sindaccoille, mutta turhan vaikea operaatio kaikille muille, varsinkin kun Stauntonissa oli ehkä vähiten maamerkkejä kaikista vanhan Liberty Cityn saarista, vaikkakin Belleville Park olikin hyvin muista kohdista erottuva paikka. Joka tapauksessa ensimmäinen este matkustamiseen oli saman tien alkuvaiheissa, kun Johnsonit menivät selittämään juttua Kendlille, joka välittömästi kielsi jutun. Vaikka CJ vilautti Aldrinin kirjettä, joka kyllä sai Kendlinkin tirauttamaan pari kyyneltä, ei tämä siltikään meinannut antaa periksi, vaikka Cesar kyllä tuntui hyväksyvän lähdön (mukaan hän ei tosin ollut tulossa, osasyynä varmasti se, että hän oli ollut naimisissa vasta muutaman päivän ajan, vaikka niiden päivien aikana olikin ehtinyt ainakin CJ: n näkökulmasta katsottuna tapahtua paljon). "Yritä nyt olla järkevä! Ajattele ennen kuin kiellät, Kendl, se on ydinohjus! Ei täysmittainen, mutta kunnon jättipommi kuitenkin! Minä ja CJ ollaan kyllästyneitä jatkuviin C4: iin ja kranuihin, nyt puhutaan vähän isommista posahduksista! Ei me voida jättää hyvää tilaisuutta tähän!" CJ nyökkäsi koko ajan, kun Sweet puhui, eikä Kendl voinut tällä kertaa oikein mitään, kun veljekset osoittivat olevansa (kummallista kyllä) samaa mieltä keskenään asiasta ja päättivät käväistä hakemassa ohjuksen turvallisiin käsiin, mutta silti heidän lähtiessään Kendl vielä ärjyi perään: "Ettekö te edelleenkään ymmärrä, mitä mokomat ydinohjukset tekevät ympäristölle? Niistä koituu enemmän haittaa kuin hyötyä siinä vaiheessa, kun muut ydinohjuksia omistavat mafiat saavat tiedon! He luulevat, että olette aikeissa suoraan ydinsotaan, ja silloin kukaan ei ole turvassa!" Sweetin vastauksena oli kuitenkin pelkkää jäkätystä, ja heti perään hän alkoi puhua normaalisti. "Ei me noin tyhmiä olla, että alotettais ydinsota! Me halutaan vaan varmistaa oma turvallisuus ja pelotella kilpakumppanit pakoon julkistamalla, että meillä on semmonen lelu hallussamme!" Hän käkätti innoissaan vetäessään oven kiinni. "Tule CJ, käydään lentokentällä pöllimässä helikopteri, lentokoneella voi olla pikkusen vaarallista mennä sinne, kun ei ole edes kunnollista laskeutumisaluetta. Veikkaan, että lentokentän kiitorata on muuttunut sileästä jännäksi, kuoppaiseksi väyläksi..."
Aikeensa Johnsonit myös olivat päättäväisesti aikeissa toteuttaa, sillä he todellakin käväisivät lentokentällä nappaamassa itselleen erään hienon, mustan Maverickin, ilman että heidän kasvojaan nähtiin, ja heidän onnekseen ainutkaan poliisikopteri tai hävittäjä ei heitä jahdannut, kun he lentelivät veden yli. Sweet leikitteli sillä, että pilottina toiminut CJ olisi joutumassa eksyksiin, vaikka tämä lensi aina vain suoraan eteenpäin, mutta ainut huono puoli oli se, että Liberty City ei meinannut vain tulla näkyviin, vaikka suunnan piti olla oikea. Sweet piteli valtavan kokoista karttaa ja CJ joutui monta kertaa sysäämään sen sivuun ohjausjärjestelmien tieltä, kun hän yritti pitää helikopterin tasaisessa lennossa. "Mihinkäs suuntaan me nyt ollaan ylipäätään lentämässä? En muista sitä aurinkojuttua, joten ilmansuuntaa on vaikea määrittää!" CJ piti hänelle lennellessään aika pitkäntuntuisen palaverin siitä, mistä ilmansuunnasta aurinko nousee ja minne se laskee, ja tämä auttoi (ainakin hetkellisesti), kun Sweet onnistui vihdoin määrittämään ilmansuunnan, johon he lensivät. Eikä kestänyt kauaakaan, kun Liberty City tuli horisontissa näkyviin. He tulivat Shoreside Valen vasemmalta puolelta kaupunkia kohti ja näky oli todella käsittämätön. Lentokenttä oli tosiaan heidän arviotaan vastaava, sillä se oli kuoppaiseksi muuttunut ja muutamia kahtia katkenneita lentokoneita lojui siellä täällä. Terminaalirakennus oli maan tasalla, kuten myös vähän matkan päässä siitä sijaitseva Shoresiden nostosilta. CJ lensi todella hitaasti kaupungin yllä ja nähtävillä oli, kuinka kaikki rakennukset joka puolella olivat sortuneet. Edes korkealle kallion päälle rakennettu observatorio ei ollut säästynyt tuholta. CJ: n mielessä kävi tilanne, jossa hän oli sinne päätynyt ja petturiaikeissa olleet Mendezit olivat siellä päätyneet yllättämään dramaattisella tavalla. Sen jälkeen hänen mieleensä tulivat näiden kohtalot, varsinkin Armandon, jonka kaatumista hän oli omin silmin päässyt todistamaan, ja hän alkoi virnistää liitäessään veden yli Staunton Islandin yläpuolelle. Ainoatakaan saarelle tyypillistä pilvenpiirtäjää ei seisonut pystyssä, ja pahimmin näkyi vaurioituneen Fort Stauntonin kaupunginosa, jossa ydinpommi tosin oli tussahtanutkin. Joka puolella kyllä oli nähtävissä rakennusmurskaa sun muuta, ja kaupunki oli todellakin kamalannäköinen. CJ alkoi vähentää korkeutta, aikeissaan laskeutua Fort Stauntoniin, sillä hän arveli etsintöjen olevan parempi aloittaa räjähdysalueelta. Hänen lentonsa oli suhteellisen rauhallista, mutta ei hän aivan maahan asti ehtinyt, kun outo ääni kuului jostain maasta. Hän ei ehtinyt nähdä tuon suhinan lähdettä ennen kuin oli liian myöhäistä.
Helikopterin alaosaan, laskeutumistelineitä vasten, iskeytyi ohjus. CJ kirkaisi, kun kopteri menetti korkeutta muutamia kertoja nopeammin kuin hetki sitten. Hän tunsi, kuinka se kieppui vimmatusti maata kohti ja kumpikaan Johnson ei meinannut pysyä kyydissä. Juuri silloin kun hän oli valmiina heittämään hyvästit koko maailmalle ja antautumaan kohtaloonsa, joka olisi maahan murskautuminen, häneen iskikin vähän oudompi tunne, kun hän valahti helikopterin ovea vasten ja se antoi periksi. Hän rääkyi: "EIIIIIII!" pudotessaan, korkeuden vähentyessä. Vielä hän oli sen verran korkealla ilmassa, että selviäminen olisi yksinomaan putoamistavasta kiinni. Hän tippui aina vain, ja kun hän luuli osuvansa maahan (hän ei katsonut alas, vaan sivulle), hän tippuikin hätkähdyttävästi maasta läpi. Helikopteri putosi perässä kovien äänien säväyttämänä, kun se räsähti samaista reikää päin kovalla vauhdilla. CJ rääkyi kauhusta pudotessaan vielä vähän matkaa maan alla, kunnes osui johonkin märkään pudoten vatsalleen. Hän oli pudonnut koko alueen ainoaan vesilätäkköön. Melkein heti putoamisen jälkeen häntä kuitenkin alkoi huipata, mutta ylös hän vielä vilkaisi todella vaivoin, tosin pystymättä nousemaan lätäköstä. Helikopteri oli tippunut suoraan reiän päälle, mutta oli jäänyt siististi siihen, tukkien koko aukon. CJ yritti kohottaa kättään ylöspäin, mutta tuntoaisti petti ja hän ei mahtanut sille mitään - hän pyörtyi ja jäi lojumaan tuntemattomaan aukkoon tuntematta enää yhtään mitään.
Tälle olinkin jo muutaman kappaleen luettuani valmis antamaan liki kymppiä, mutta sitten homma vähän lässähti. En kyllä oikein osaa sanoa, että miksi, mutta kai jossakin vaiheessa alettiin mennä turhan nopeasti...? Alkupuoli toimii hyvin ja on kerrottu todella hyvin. Hauskaa riittää ja silleen... :) Kuvailut sun muut ovat vähintäänkin riittäviä, paikoin jopa erittäin hyviä. Loppu on mielenkiintoinen, kuten koko tarinakin.
+ Kerronta ja kuvailu.
+ Mielenkiintoinen.
- Hieman liian lyhyt ja joissakin kohdissa mennää hitusen liian nopsaan.
Kirjoitettu: maanantai, 15. joulukuuta 2008 klo 21.19
Muokattu: 15.12.2008 klo 21.20
Carbonox Stories:
In the Shadows - Osa 2 - Black Roses
CJ alkoi hitaasti tulla tolkkuihinsa. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän oli maannut siinä lammikossa, johon putoamisen hän kykeni jotenkuten muistamaan ajalta ennen pökertymistään. Hänen silmänsä kiertelivät ympäri aluetta ja hän yritti saada jotain tolkkua ympäristöstä. Joka puolella oli varsin pimeää, lukuunottamatta pieniä valoisia aukkoja, joita näkyi tarkalleen yläpuolella. Kun tarkalleen katsoi, taittunut ja osittain katkennut propelli tuli näkyviin ja paljasti, että aukko olisi paljon suurempikin, jollei pudonnut helikopteri olisi peittänyt sitä läpikotaisin. CJ: n katse vaelsi muuallekin hänen totutellessaan itseään pimeyteen. Hänen onnistui juuri ja juuri erottaa kallioseinämä melko lähellä, ja siitä hän saattoi päätellä, että kohta, missä hän makasi, oli jonkinlainen luolan mallinen, maanalainen reitti. Molempiin suuntiin johtava tie oli pimeä ja kapea, ja omalla tavallaan myös kolkko. Kumpikaan reitti ei näyttänyt yhtään toista lupaavammalta. CJ alkoi kammeta itseään ylös lammikosta, joka oli kastellut läpimäriksi hänen hiuksensa, ihonsa ja vaatteensa. Päästyään seisaalleen, hän tunsi kirvelyä ja jopa polttavaa kipua oikeassa kädessään, tarkalleen ottaen kämmenessä. Kaikki sormet etusormea ja peukaloa lukuunottamatta olivat veriset ja niistä puuttui runsaasti nahkaa. Sormien liikuttaminen ei onnistunut, ja liikkeen yrittäminen teki vain enemmän kipeää. Pidellen varovasti vaurioituneen kätensä ranteesta, CJ tunsi äkkiä valtavaa jomotusta päässään. Se tuntui liki koko pään alueella, ja oli verrattavissa lapion iskusta kielivään kipuun. Mitään ulkoisia vammoja ei pääkopan alueella pikaisen tunnustelun jälkeen onneksi tuntunut olevan. Ainakin hän oli kaikesta huolimatta hengissä tuon märän, mutta pelastavan yllätyksen, jäljiltä. Ennen liikkumista mihinkään suuntaan hän kokeili taskujaan. Saman tien järkytys levisi, kun hän älysi, että M9 puuttui tavalliselta paikaltaan. Hän hengitti niin syvään, että arveli sen herättävän mahdollisesti ympärillä olevien ihmisten huomion, vaikkei ketään näkynytkään. Jotenkin karmivasti sellainen tunnelma levisi häneen, että jossain lähellä oli joku, ja hän siinä seisoi aseettomana löytämättä pistooliaan mistään taskusta. Oikeastaan ne kaikki olivat tyhjiä. Sen enempää veistä kuin räjähteitäkään ei löytynyt ainoatakaan, mutta juttu oli selitettävissä. Välttämättä kukaan ei ollut käynyt ryöstämässä häntä, sillä siinä hätäkässä, kun helikopteri oli tippunut taivaalta ohjuksen siivittämänä, tavarat olivat varmasti lentäneet johonkin päin tuhoutuneen kaupungin pintaa. "Mitäs muuta multa puuttuu?" hän mietti ääneen pyrkien pitämään hätääntyneen olotilan poissa. Helikopteri lojui yhä hänen yläpuolellaan, kun hän piti katseensa kaukana luolan kummastakin päästä, jotka ahdistivat hänen tunnetilojaan syvästi. "SWEET!" hän rääkäisi heti arvaamattomasti ja kovaa ja tuijotti ympärilleen, erityisesti maahan, sillä siinä hän arveli veljensä makaavan, jos tämä siis makaisi. Väärien ajatusten tuominen mieleen oli kuitenkin aivan turhaa, sillä kyllä CJ melkein heti ymmärsi syyn. Helikopteri oli kimmonnut reikää vasten vasen kylki edellä ja Sweet oli istunut oikealla. Tämä ei vain olisi millään voinut pudota perässä sellaisesta asetelmasta. CJ nielaisi ääneen ja yritti etsiä luolan lattiasta jotain kättä pidempää, mutta muuta ei löytynyt kuin pieniä kiviä, eikä ainoatakaan sopivan kokoista. Uuden nielaisun päätteeksi hän päätti alkaa askeltaa vasemmalla puolellaan olevaa väylää pitkin varmistaen, että löytäisi veljensä täältä hinnalla millä hyvänsä.
Luola kääntyi melkein saman tien vasempaan, kun CJ oli vähän matkaa sitä pitkin ehtinyt kulkea. Hän arvioi olevansa suunnilleen Fort Stauntonin ja Newportin rajamailla mutkan kohdalla. Kun hän hitaasti, askel kerrallaan, laahusti kalliokäytävää pitkin eteenpäin ja kääntyi mutkasta, eteen tuli hetkessä hitusen valoisampi, mutta silti suhteellisen pimeä alue. Kostea ja viileä ilma tuntui äkkiä oudon tunkkaiselta, ja omituinen vahva haju valtasi CJ:n sieraimet. Valmiiksikin erittäin kovaa jomottanut pää alkoi nyt temppuilla tosissaan, ja hänen oli otettava tukea kallionseinämästä. "H*lvettiläinen! Toivon mukaan tämä ei ole mitään kovin vakavaa...", CJ kirosi hieroen tulikuumaa otsaansa ja siristäen silmiään. Nekin tuntuivat herkiltä ja kipeiltä - kaikki viittasi putouksesta saatuun tälliin. Se oli jo nyt melko varmaa, että se tulisi vaivaamaan pitemmänkin aikaa ja tulisi vaikuttamaan luolastosta pois selviämiseen merkittävästi. CJ:n olo sentään toistaiseksi salli liikkumisen melko ketterään, joskaan juoksua tai edes kunnollista hölkkää ei tehnyt mieli yrittääkään. Toisaalta siitä olisi muutenkin enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä paikka oli CJ:lle täysin tuntematon ja kaiken lisäksi miltei pilkkopimeä, vaikkakin uuteen tunkkaisuudestaan huolimatta laajemmalta ja jotenkin ilmavammalta tuntuvaan kammioon päästyä valoisuustaso kasvoi hieman. CJ irrotti otteensa seinämästä ja lähti varovasti etenemään, katse maahan. Tuntui hyvin hölmöltä, että hän ei ollut tätä ennen tajunnut katsella kunnolla ympärilleen, sillä nyt hänen silmiensä edessä aukeni kammottava ja yllättäen jopa jollakin tapaa tuttu näky - 1800-luvun Liberty City, jossa hän vieraili sattumalta kerran aikaisemminkin. Tuosta kerrasta tosin oli jo aikaa ja paikassa vietettiin tuolloin vain vähän aikaa. Ja vaikka CJ ei tuolloin ollut tutkinut koko paikkaa läpikotaisin sen yllättävänkin laajuuden vuoksi, se näytti tutunpuoleiselta ja jopa hiukkasen kodikkaalta. Moinen tunne oli aika kummallinen ja varsinkin tässä tilanteessa, mutta se ei ollut laisinkaan haitaksi. CJ:n sydän löi kuin viimeistä päivää ja hän tärisi kivusta ja pelosta, eikä hän osannut hetkeen tehdä juuri muuta kuin seistä ja tuijottaa edessään avautuvaa synkeätä, tunkkaista ja kuolemaa uhkuvaa aavekaupunkia.
Hänen katseensa kiersi pitkin kaupunkia hengityksen hiljalleen tasaantuessa. Pakonomaisesti katse liikkui yhä ylemmäs ja ylemmäs, pienimmistä näköpiirissä olevista rakennuksia noin kolmenkymmentä mertiä yläpuolella häämöttävään kattoon. Se oli säkkipimeä lukuun ottamatta joitakin pieniä reikiä, joista pääsi valtavaan maanalaiseen kammioon pieni annos himmeätä päivänvaloa. Synkkiin korkeuksiin tuijottaminen ja vahva uskomus siitä, ettei katon kautta ollut mahdollista paeta, väänsi CJ:n vatsaa inhottavasti ja hän oli vähällä horjahtaa selälleen loivalla kalliomäellä, jolla seisoi. Aavekaupunki oli suurempi kuin miltä se oli viimeksi näyttänyt, ja siitä kohtaa oli kyllä nähtävissä varsin suuri osa siitä. Se kaupunginosa, joka oli kaikkein lähimpänä CJ: tä, vaikutti melko yhteen puristetulta asuinalueelta, jossa mökkimäiset rakennukset näyttivät kuluneilta ja pölyisiltä. Ne eivät tosin voineet ainakaan ulkoa olla kovin pölyisiä, sillä sammaleen ja viemärin hajuinen märkä ilma oli tehnyt kaikki paikat kosteiksi. Sille alueelle johti kapea ja liki umpeenkasvanut polku lähes täysin kuihtuneen nurmikon välistä. Samalla kun CJ alkoi astella sitä pitkin eteenpäin, hän katseli pidemmälle kaupunkiin. Mitään kovin suuria rakennuksia ei näkynyt kovin lähellä, ja korkeimmat (niissäkin vain kaksi tai kolme kerrosta) olivat pitkän matkan päässä suunnilleen Belleville Parkin ja Bedford Pointin alapuolella. Kun ensimmäiset talot tulivat vastaan, CJ huomasi heti karmeudekseen, kuinka ne olivat näyttäneet pidemmän matkan päästä pieniltä, mutta nyt ne kohosivat aavemaisesti hänen molemmille puolilleen ja ahdistuneisuus otti taas vallan. Ylhäältä erottui pieni valonpilkahdus tiehen tulleen reiän välityksellä sinne, missä CJ käveli. Se tosin vain pahensi tilannetta, sillä muut alueet tuntuivat nyt todella pimeiltä ja pelottavilta. Kävellessään ahdasta katua pitkin ja katsellessaan ahdistuneena ympärillään olevia rakennuksia kohti CJ astui yhtäkkiä johonkin märkään ja hätkähti kuvitellen varmaan, että hän olisi osunut mädäntyneeseen 1800-luvun ruumiiseen, mutta hänen helpotuksekseen tarkempi katse paljasti sen pelkäksi vesilammikoksi, eikä niin hyvässä kunnossa säilynyttä ruumista ollut mitenkään mahdollista kohdatakaan, mikäli se olisi kaupungin alkuperäisiä asukkaita. Samalla tosin hänen jalkansa oli uponnut sen verran syvälle sinne, että nyt hänellä oli ikävästi vettä kengässä, kun hän kohotti sen takaisin kuiville. Kun hän katsoi eteenpäin, hän oikeastaan näkikin, kuinka se katu, jota hän tallasi, olikin melko vaikea kävellä enää eteenpäin, sillä seuraava alue oli aivan veden vallassa ja näytti aivan yölliseltä ja hylätyltä yli sata vuotta vanhalta Venetsialta. Siitä kohtaa tosin johti kaksi tietä, toinen vasemmalle ja toinen oikealle, ja kumpikaan ei ilahduttavasti veden vallassa ollut, mutta kumpikin reitti vaikutti pelottavalta ja pimeältä, eikä siellä enää ollut rakennuksia, vaikka CJ olisikin ehkä viihtynyt vähän ystävällisemmiltä näyttävien asuintalojen keskellä paremmin. Hän katsoi kauhuissaan sinne, missä vettä oli, sillä jotenkin se näytti siltä kuin siellä saattaisi vaikka elellä jotain pelottavaa veden alla. Hän nielaisi ja alkoi perääntyä vasemmalle uskaltamatta kuitenkaan juosta, sillä jatkuvasti hänellä oli kummallinen tarkkailun tunne. Hän yritti tunnustella vielä kerran taskujaan vaikka edes pienen poliisin pampun varalta, mutta ei hänellä vain yksinkertaisesti mitään ollut, se oli myönnettävä. Vielä hän kuljeskeli talojen lähistöllä, mutta niitä oli vain oikealla puolella. Vasemmalla avautui valtava kiviseinä.
Ennen kuin hän ehti kovin pitkälle, hän kuitenkin pysähtyi siihen paikkaan. Hän oli kuulevinaan pimeydestä jotain ääntä. Siinä samassa hän käänsi katseensa sinne, missä taloja oli tuhkatiheään aseteltuna. Ääni ei ollut mitään bigfootmaista örinää eikä mitään yliluonnollisen kuuloista muutenkaan. CJ hapuili taas taskujaan, kun hän yritti löytää edes jotain, jolla voisi mahdollisesti puolustautua. Pian ääni kuului uudestaan ja hän kohotti taas katseensa. Nyt se oli erotettavissa. Joku kuiski vain vähän matkan päässä hänestä, ja ääni tuntui kuuluvan jostain talon takaa, vaikkakin samaan aikaan CJ: n pään sisästä. Kuiskaukset pimeässä pahensivat hänen tunnetilaansa aivan kamalasti, vaikkei hän edes tiennyt, oliko siellä ketään. Hän perääntyi ja sulki sekä silmänsä että korvansa todella tiukasti, mutta hän ei onnistunut siltikään estämään sitä - kuiskiminen jatkui ja yhä aavemaisempana ja kammottavampana. Se kuulosti kaiken huipuksi äärimmäisen tutulta, mutta henkilö, jolle ääni kuului, ei vain sattunut mieleen. CJ nielaisi pari kertaa yrittäen saada itsensä kokoon. Se on vain typerä pään sisältä kuuluva ääni, hän yritti vakuutella itselleen, mutta se toinen, pelokkaampi puoli hänessä ei antanut periksi, ja hän vapisi kauttaaltaan. Hän kääntyi katsomaan sinne suuntaan, mistä hän oli pudonnut, mutta siinä vaiheessa hän näki jotain, mikä olisi saanut hänet vaikka pudottamaan kymmenkunta lautasta käsiensä varasta, jos niitä vain olisi siinä ollut. Se tuntui suoraan sanottuna mahdottomalta, mutta ainakin hänen silmissään se näkyi. Ilmiselvä Matthew Lind lähestyi häntä katua pitkin. CJ kielsi näyn melkein heti, mutta ei saanut kieltoa perille, koska nyt hän vasta pelkäsi, tosin eräs asia oli nähtävissä jo aluksi ennen mitään kummastuneita epäilyksiä. Matthew nimittäin laahusti aivan kuin hänen polvissaan ei olisi ollut niveliä ollenkaan ja hänen silmänsä eivät edes näyttäneet elävän ihmisen silmiltä, sillä ne olivat kauttaaltaan valkoiset ja ilmeettömät, tosin silti niiden katseeton katse osoitti suoraan CJ: n omiin silmiin. Matthew näytti siltä kuin hänen silmänsä olisivat olleet sekä kiinni että auki. Hänen suullaan ei näkynyt minkäänlaista ilmettä, joten aikeet, jotka hänellä olivat, jäivät kyllä aivan epäselviksi ainakin sanattoman vaikutelman perusteella. Mutta ennen kuin Matthew ennätti aivan CJ: n luokse, tapahtui vielä toinen juttu, joka hätkähdytti entisestään. Kesken lähes värähdysliikemäisen laahustamisen mies, tai hahmo, tai mikälie, räjähti keskeltä kahtia ja CJ pomppasi säikähdyksestä niin paljon, että kaatui ahterilleen pääkadulle. Aivan kuten taistelussa uudesta Liberty Citystä, Matthew Lind katkesi lantion kohdalta kahteen osaan ja ylävartalo lensi ilman halki lässähtäen sitten maahan ja silmämunan irrotessa sijoiltaan. CJ ei enää tiennyt, mitä sanoa. Hän ravisti päätään ja sulki silmänsä parin sekunnin ajaksi, ja kun hän avasi ne uudestaan, Matthew oli kadonnut, kuten myös se valtava, tosin epäaidolta näyttävä verilammikko hänen yläruumiinsa alta. CJ huohotti.
Matthew tuntui olleen hänelle liikaa. Hän ei vähään aikaan liikahtanut paikoiltaan yhtään minnekään, tuijotti vain siihen kohtaan, mihin yläruumis oli laskeutunut. Se oli tuntunut niin todelliselta, että CJ: n pelko kasvoi entisestään. Vainosivatko kenties haamut häntä? Hän ei kyllä ollut päättänyt joidenkin päiviä kovin kunnioittavasti, ja vaikka Matthewin olikin hoitanut Niko, samaa ei voinut sanoa esimerkiksi Vincentistä tai Dardanista. Molemmat olivat kyllä kuolleet kostoiskuina näiden aiheuttamista kuolemista, mutta silti tässä vaiheessa tuntui siltä, että nyt nämä olivat ottamassa epäkunnioituksesta, jota he olivat saaneet osakseen elämiensä viimeisillä hetkillä. CJ ei kyllä aaveisiin uskonut, ja oli melkoisen varma, että jonkinlainen selitys äsken nähdylle ilmiölle oli tehtävissä, mutta ainakaan vielä sellaista ei ollut saatavilla. Siksi hän nyt katsoikin aina monta kertaa ympärilleen ennen kuin jatkoi matkaa. Katu, jota pitkin hän käveli, oli inhottavan vetinen ja tuntui aivan kaupungin reunalla olevalta suolta. Vähän matkan päässä oli nähtävissä, kuinka pieni hökkeli sijaitsi jonkin matkan päässä kaupungista ja sinne johti kapea polku, mutta CJ: n huomio kiinnittyi johonkin sen vieressä. Hänen yläpuolellaan kohosi valtava, kattoon ulottuva, teräksinen ja hurjan kestävältä näyttävä pilari, joka seisoi tukevasti vanhan ja ikivanhan Liberty Cityn välissä kannatellen ylempää, joka tosin nykyään ei enää ollut kunnossa. Oli hämmästyttävää, kuinka moinen saattaisi olla pystyssä siinä, vaikka se olisi ollut timanttia, koska ydinpommi oli sentään yläpuolella piiskannut kaupungin taivaan tuuliin. Se ei näyttänyt edes naarmuuntuneen millään tavalla, ja mahdollisesti oli juuri sen ja mahdollisesti muiden ympäriinsä aseteltujen pilareiden ansiota, että aavekaupunki saattoi seisoa kunnollisesti nykyisessä sijainnissaan. Jos niitä ei olisi ollut, varmasti koko ylempi kaupunki olisi sortunut kuin mikäkin ja iskeytynyt suoraan alemman päälle. CJ nielaisi ja silmäsi huolestuneena pilaria, joka oli kyllä todella tukeva, mutta pelottavat mielikuvat saivat sen näyttämään ohuelta narulta. Mahdollisesti naarmuuntumattomuus tosin oli selvitettävissä siksi, koska ydinpommi tuhosi ainoastaan kaiken maanpäällisen sieltä, minne osui. CJ pohti pilaria aikansa, kunnes muisti, että hänellä oli etsittävääkin, sillä Sweet saattoi olla kaukana hänen nykyisestä sijainnistaan ja ydinohjuksenkin oli tarkoitus löytyä jostain täältä. Hänen piti vain löytää bunkkeri, johon pääseminen tosin ei välttämättä ollut niin helppo homma kuin miltä se kuulosti, ei varsinkaan niin karmivassa paikassa.
Hän alkoi taas kulkea kaartuvaa katua pitkin takaisin talojen keskelle. Vesilätäköitä oli joka puolella hänen reitillään ja hän käveli varoen, ettei astuisi niihin, mutta se oli vaikeaa, koska pimeys alkoi taas vaikeuttaa kulkua hänen tullessaan vähän valottomampaan kohtaan, ja luonnollisesti näkyvyyden huonous ahdisti taas vaihteeksi. CJ toivoi, että hänellä olisi edes taskulamppu, jotta hän ehkä voisi vaaratkin huomata ajoissa. Hän astui todella varovasti, askel kerrallaan eteenpäin ja varmisti, ettei osuisi minkäänlaiseen kuoppaan tai syvään veteen. Hän siristeli silmiään yrittäen saada parempaa näkyvyyttä ja tiesi vain, että edessä vaikutti olevan vähän leveämpi katu kuin aiemmat, ja ylhäältä tuli sopivasti valaistusta jonkin matkan päähän. Hän ajatteli, että tässä saattoi hyvinkin olla kaupungin päästä päähän vielä pääkatu, jota varmasti voisi ehkä pitää parhaana metodina liikkua alueelta toiselle. Se tosin oli luonnollisesti karmivan näköinen avautuessaan pitkän matkan päähän, ja kuinka ollakaan, pian CJ alkoi taas kuulla jotain astellessaan eteenpäin. Hän hätkähti ja kääntyi kohti ääntä, mutta ei tietenkään voinut nähdä mitään, mikä sen olisi aiheuttanut. Hän katseli kauhistuneena joka puolelle, kääntyi 360 astetta lukuisia kertoja ja yritti saada jotain tolkkua äänistä. Ne eivät olleetkaan enää mitään kuiskauksia, vaan nyt hän saattoi kuulla aivan selkeää ammuskelua jonkin matkan päässä. Se tuntui mahdottomalta, mutta toisaalta vaikutti todistavan, että paikalla saattoi olla sotivia ihmisiä, vaikka sen piti olla täysin mahdotonta. CJ meni paniikkiin hetkessä, ja olotilaa pahensi se, että hetken kuluttua räjähdyksiä oli kuultavissa ja hän kääntyili hädissään joka puolelle, mutta missään ei posahtanut mikään. Hän huohotti kuunnellessaan rynnäkkökiväärien ääntä, joka ei tuntunut kuuluvan kerta kaikkiaan mistään ympäriltä. Hetken kuluttua räjähti uuden kerran ja hänestä tuntui siltä että jalat pettäisivät, ja normaalisti aavekaupunki olisi ehkä alkanut jo täristä pamahdusten voimasta, mutta sen sijaan kuului kova ja liiankin tuttu huuto, joka käski: "DARDAN, HÄIVYTÄÄN TÄÄLTÄ JA NOPEASTI!" Ase lauloi uudemman kerran ja CJ vaipui maahan, mutta ei siksi että häneen olisi osunut, vaan siksi että hän ymmärsi kuulevansa McLaggenin huudon Dardanin kuolettavassa, sodan aloittaneessa oikeudenkäynnissä. Mutta vaikka huudot kuuluivatkin ja Franciksen rääkyminenkin oli selvästi erotettavissa, kukaan ei ollut paikalla. Taas äänet olivat vallanneet CJ: n mielen.
Hän yritti ryhdistäytyä. Taaskaan äänet eivät olleet totta, ja sen ajatuksen rauhoittaessa hänen päätään hän alkoi perääntyä hiljalleen taaksepäin pääkatua pitkin katselematta taakseen. Hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska puhuminen tuntui aivan liian vaikealta tilanteessa, jossa hän oli todistanut hetkeä, joka pakotti Liberty Cityn valtaisaan sotaan, jonka lopputulos kyllä oli hyvä, mutta joka oli silti jättänyt arpia lukuisten elämään. Lopulta hän uskalsi kääntyä siihen suuntaan, mihin kulkikin, ja katseli ympärilleen pääkadulle. Se oli valoisampi kuin muut osat, koska yläpuolella oli tiessä aukkoja ydinpommin seurauksena, ja siksi ympärille näkeminen oli helppoa. Vasemmalla puolella näkyi ikivanha pankki, jonka kyltti oli rapistunut ja A oli kokonaan poissa siitä kohtaa, missä sen olisi pitänyt olla. CJ nielaisi, kun rakennus tuntui taas kohoavan pari metriä korkeammaksi ja pelottavaksi hänen kulkiessaan ohi. Vieressä oli postitoimisto, joka näytti yhtä kuluneelta, pölyiseltä ja rapistuneelta kuin pankkikin. Sen pieni terassi oli myös yhtä huonossa kunnossa ja aivan veden täyttämä, joten oli varmaan niin, että postin alla virtasi todella syvällä maanalainen joki, jonka sisältö oli sitten täyttänyt ennen pitkää postin, jossa ei varmaan enää koskaan mitään saataisi aikaan sen enempää kuin muissakaan palveluissa. CJ: n katse kuitenkin siirtyi nyt johonkin toiseen suuntaan siitä, sillä hän oli huomannut vanhannäköisen saluunan toisella puolella katua. Se oli jotenkin luokseenvetävän oloinen ja kiinnostava, ja se oli kaksikerroksinen, toisin kuin saluunat yleensä. Se oli näemmä ottanut vaikutteita villistä lännestä, sillä täälläkin oli keskelle oviaukkoa asetetut kaksoisovet ja sisätilatkin oli sisustettu samaan tyyliin (ainakin sen näkymän perusteella, mikä oli saatavilla kohdasta, jossa CJ seisoi). Hetken aikaa hän vain katseli tuota mielenkiintoisen näköistä rakennusta ja vilkaisi sitten sen ovien yläpuolelle. Siinä oli teksti, joka oli melkein kulunut pois, mutta joka oli vielä luettavissa. Tekstissä luki "Black Roses" ja nähtävästi vieläkin huonommin erottuva ikoni oli asetettu nimen viereen. Siinä oli kaksi ruusua aseteltu ristin muotoon ja CJ oli varma, että niillä oli ennen tapana olla kuvassa mustia, mutta maali oli sitten ehtinyt kulua vuosien vieriessä pois. Saluunan yläkerrassa oli ikkuna, joka oli jotenkin säilynyt melko hyvässäkin kunnossa, mutta ehkä se johtui säännöllisestä vedentulosta, mikä esti sen huuruuntumisen. CJ mietti vähän aikaa mahdollista sisällemenoakin, mutta se tuntui silti niin vaikealta, koska saluuna oli silti pelottava ja ränsistynyt, joka tosin kiehtoi erittäin paljon omalaatuisuutensa vuoksi ja osittain siksi, ettei CJ ollut koskaan ollut saluunassa.
Hän kuitenkin pysähtyi äkisti. Jotain tuntui liikkuvan vähän matkan päässä ja hän hätkähti tuijottaen kohti paikkaa, jossa hän oli näkevinään liikettä. Hän oli aivan kuin jänis, sillä hänen korvansa olivat pystyssä ja katse lasittunut sinne, mistä ääntä oli tullut. Hän odotti tasaisesti ja hengitti syvään odottaen, että se, joka oli liikkunut, tulisi jo viimeinkin näkyviin. Odotusten alaisena oli McLaggen tai Dardan sen oikeussaliammuskelun jälkeen, jonka CJ oli hetki sitten kuullut. Hän osoitti sormensa kohti epämääräistä hahmoa, joka liikkui varjoissa, yrittäen saada ne näyttämään aseilta ja aikoen pitää hahmon kaukana itsestään. Varjoissa liikkuva hahmo ei kiinnittänyt CJ: hin mitään huomiota, ainoastaan vaikutti kyttäävän ja tutkailevan häntä. Hän ei uskaltanut liikkua, piti vain sormiaan koholla ja joka solu värisi kuin viimeistä päivää. Hänestä tuntui kuin katseet olisivat kohdanneet ja se tuntui todella kummalliselta, sillä vaikutti siltä, että kyseessä olisi joku tuttu hahmo. Kenties kyseessä oli taas typerä näky, CJ ajatteli, aivan niin kuin Matthew Lindkin. Silti tämän hahmon muoto näytti huonosta ja varjoisesta sijainnista huolimatta enemmän ihmismäiseltä kuin Matthewin, joka oli kävelytyylinsä ja ilmeettömyytensä puolesta näyttänyt enemmän joltain ihmistä jäljittelevältä otukselta. CJ: tä hahmo kiehtoi niin kovasti, että hän oli ottamassa askelta eteenpäin välittämättä mahdollisesta vaarasta ja karmivasta tunnelmasta, joka taas täytti hänen mielensä. Hän ei ehtinyt kuin pari askelta todella hitaaseen tahtiin, kun kuultavissa oli ammuskelua jostain päin pääkatua. Hän hätkähti ja hyppäsi toisinpäin osoittaen sormensa sinne, mistä ampuminen oli kuulunut, mutta taas se tuntui tulevan hänen päästään. Hän kääntyi ja kääntyi, ei välittänyt siitä että se salaperäinen hahmo ei enää ollut siinä, missä oli ollut edellisen katseen kohdalla, sillä hän vain katseli ympärille, kunnes viimein eteen muodostui hätkähdyttävä kuva, joka melkein kaatoi hänet järkytyksestä. Salvatore Leone ampui pistoolillaan kuteja kohti Jerry Martinezia, mutta kaikki menivät kauas hutiin mafiapomon huonon näön vuoksi. CJ näytti syvästi järkyttyneeltä tietäessään, miten oli tapahtumassa. Tämä ei ollut läheskään yhtä kivaa kuin Matthewin kuoleman uusintanäytös. Ennen kuin hän ehti tehdä mitään (tosin hän ei ehkä olisi voinutkaan saada mitään aikaan). Aivan kuten oikeassakin elämässä, Martinez nappasi singon repustaan, perääntyi pari askelta ja ennen kuin Salvatore ehti tehdä mitään, ohjus osui häntä suoraan rintaan. Tällä kertaa CJ ei kirkunut, mutta järkytys iski silti kovaa. Martinezin nauru levisi hänen korviinsa, kun hän katseli Salvatoren iskeytymistä ilmaan ja odotti osumista maahan, mutta silloin tapahtui jotain, mikä hämmästytti häntä vielä pahemmin kuin Matthewin äkillinen katkeaminen.
Salvatore kyllä osui maahan ja raajat valahtivat ympäriinsä ilmeettömien kasvojen tuijottaessa luolan kattoon ja veren lennellessä ympäriinsä, mutta aivan ääneti hän ei siihen kaatunut, sillä heti sillä sekunnilla kun oli osunut maahan, hän karjaisi kovaa: "AUUUUUUUUUUUUUH!" CJ teki ainakin oman ennätyksensä korkeushypyssä kuultuaan sen ja katsoi heti valtavan hypyn jälkeen entisen pomonsa valkoisiin kasvoihin, jotka olivat hetki sitten puhjenneet huutoon, jota ei viimeksi tapahtunut. Se oli kyllä kovempi järkytys kuin mikään siihen mennessä, ja huuto liimautui CJ: n aivoihin toistellen itseään uudestaan ja uudestaan todella vaivaavasti, mutta katoamatta mihinkään. Vasta nyt CJ uskalsi kääntää päänsä Salvatoren olemattoman ruumiin yli kohti sitä samaa varjoa, jossa hän oli vähän aikaa sitten nähnyt mystisen tyypin. Siinä tätä ei näkynyt, mutta vähän pidemmän matkan päässä olevassa varjossa kyllä juoksenteli joku. Oliko tämäkin kenties kuullut huudon ja oliko tilanne aivan totta? Se jäi nyt CJ: n aivosolujen pohdittavaksi, kun hän käänsi hätääntyneenä kasvonsa kohti saluunaa, joka näytti yhtäkkiä erinomaiselta turvapaikalta.
To Be Continued.
Suuret kiitokset DirgeInfernolle, jonka käsialaa on nähtävissä tarinan alkupuolella!
Ilmiselvä Matthew Lind lähestyi häntä katua pitkin. CJ kielsi näyn melkein heti, mutta ei saanut kieltoa perille, koska nyt hän vasta pelkäsi, tosin eräs asia oli nähtävissä jo aluksi ennen mitään kummastuneita epäilyksiä. Matthew nimittäin laahusti aivan kuin hänen polvissaan ei olisi ollut niveliä ollenkaan ja hänen silmänsä eivät edes näyttäneet elävän ihmisen silmiltä, sillä ne olivat kauttaaltaan valkoiset ja ilmeettömät, tosin silti niiden katseeton katse osoitti suoraan CJ: n omiin silmiin. Matthew näytti siltä kuin hänen silmänsä olisivat olleet sekä kiinni että auki. Hänen suullaan ei näkynyt minkäänlaista ilmettä, joten aikeet, jotka hänellä olivat, jäivät kyllä aivan epäselviksi ainakin sanattoman vaikutelman perusteella. Mutta ennen kuin Matthew ennätti aivan CJ: n luokse, tapahtui vielä toinen juttu, joka hätkähdytti entisestään. Kesken lähes värähdysliikemäisen laahustamisen mies, tai hahmo, tai mikälie, räjähti keskeltä kahtia ja CJ pomppasi säikähdyksestä niin paljon, että kaatui ahterilleen pääkadulle. Aivan kuten taistelussa uudesta Liberty Citystä, Matthew Lind katkesi lantion kohdalta kahteen osaan ja ylävartalo lensi ilman halki lässähtäen sitten maahan ja silmämunan irrotessa sijoiltaan. CJ ei enää tiennyt, mitä sanoa. Hän ravisti päätään ja sulki silmänsä parin sekunnin ajaksi, ja kun hän avasi ne uudestaan, Matthew oli kadonnut, kuten myös se valtava, tosin epäaidolta näyttävä verilammikko hänen yläruumiinsa alta. CJ huohotti.
Suuret kiitokset suurista kiitoksista! :) Tätä tarinaa ollaan tosiaan Carbon kanssa yhdessä järkkäilty, ja tässäpä lopputulos.
Alku on lievästi tylsä, mutta herättää toki kiinnostuksen heti. Mutta kunhan CJ on ensin ryöminyt pois luolasta, tunnelma kiristyy, homma alkaa kiinnostaa entistäkin enemmän, eikä päästä otteestaan ennen jännittäviä loppumetrejä. Parasta tässä on terävä kerronta, terävä kuvailu ja juonen eteneminen. Kauhutunnelmaa on haettu, ja se on parasta mitä olen koskaan GTA-tarinoissa nähnyt - parempaa kuin Revenge is Sweet kakkosessa. Ensinnäkin miljöö on äärimmäisen loistava ja sen on kuvailtu myös miltei yhtä hyvin. Toiseksikin CJ:n tunnetilat on jälleen kerran kuvailtu hemmetin hyvin, ja koko ajan tapahtuu - juoni kulkee ja kiinnostaa.
Mitään huonoa ei löydy, ja pitkästä aikaa kunnon "kummitustarina" piristää kummasti. Nousee vaivatta Carbonoxin parhaimpien joukkoon!
