Kirjoitettu: lauantai, 20. joulukuuta 2008 klo 09.56
Muokattu: 20.12.2008 klo 10.01
Lainaus:18.12.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 28 - Season 3:
Christmas Hassle
No arvostellaan sitten pärkele itsekin! :D Kivasti oli mielikuvitusta käytetty omien hahmojen kanssa (kuten minullakin, winkwink) ja kerronta toimi, mutta lyhkäiseksi jäi... Että eipä tässä kait muuta. (Anteeksi hivenen epäsyvällisestä arvostelusta tällä erää)
+ Mielikuvitusta käytetty
+ Kappalejaot
+ Kerronta
- Aika lyhyt
8 puol
"Official Top-5 Writers"-listan kolmantena oot Dirgen ja Solidin takana. ;]
Tänään tavoitteenani on saada tarinaa kirjoitettua ainakin puolenvälin yli. Harmi ettei inspiraatio iske niin kuin Torolla...
Kirjoitettu: lauantai, 20. joulukuuta 2008 klo 12.07
Lainaus:20.12.2008 patzziiz kirjoitti:
No jos Dirge on ykkönen, Solid kakkonen, Toro kolmonen, sä nelonen?, mä vitonen?.:D
En laskenut itseäni listaan, kuten minulla on tapana. Tuohon nelospaikalle asettaisin tässä tapauksessa BulletProofMonkin - siinä olisi kyllä BCRich, jos edes kirjottelisi enää. Legendaarista...
Kirjoitettu: sunnuntai, 21. joulukuuta 2008 klo 10.06
Lainaus:21.12.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 29 - Season 3:
Si Vis Pacem Para Bellum
Taas tuntui vähän lyhyehköltä, mutta muuten toimi. Alussa tapahtunut hahmojen kuolemien kertaus oli toimiva tapa saada minullekin selitettyä vähän hommia, ja kerronta toimi taas samaan tapaan kuin viimeksikin. Oikeastaan mikään ei ole kauheasti muuttunut näin yleiskuvallisesti.
+ Kutakuinkin samat plussat kuin edellä
+ Alku valaisi aiempia tapahtumia
- Taas vaikutti vähän lyhkäseltä...
8 puol
Vaan ei hätää, kolmatta sijaa pidät yhä etkä sieltä taida pudota. :]
Kirjoitettu: sunnuntai, 21. joulukuuta 2008 klo 16.48
Muokattu: 21.12.2008 klo 16.50
Carbonox Stories:
In the Shadows - Osa 3 - I've Been Watching
CJ: n tunnetila oli tukala, kun hän otti ripeitä askeleita kohti rapistunutta ja ikivanhaa Black Roses-nimistä saluunaa. Hänen nykyinen sijaintinsa oli arvaamattomasti vanhan, ydinpommin räjäyttämän Liberty Cityn alta löytyvä 1800-luvun aavekaupunki, jossa ei enää asutusta kyllä ollut, mutta sitä vastoin kauhua ja odottamattomia tilanteita kyllä piisasi ehkä jopa liikaakin, jotta sitä olisi mahdollista kestää. CJ oli siihen mennessä ehtinyt nähdä Matthew Lindin kävelevän häntä kohti, oudon ja tuntemattoman hahmon varjoissa ja Salvatoren kuoleman sekä kuullut, kuinka McLaggen ja Dardan tappelivat AIDS-joukkoja vastaan paetakseen Alderneyn vankilasta, vain kuollakseen jonkin aikaa myöhemmin. Kaikki muut paitsi mahdollisesti se tuntematon hahmo olivat pelkkiä näkyjä, mutta ahdistivat silti aseettoman ja pelkonsa takia puolustuskyvyttömän CJ: n henkihieveriin. Koska tahansa jostain saattaisi pompata taas jotain lisää, mutta ainakaan hän ei vielä nähnyt mitään turhan kauheaa. Hitaasti CJ avasi saluunan kaksoisovet, jotka narahtivat kovaäänisesti heti ensimmäisestä työnnöstä. Ne olivat tosin kummallisen hyvässä kunnossa ketterän aukeamisen perusteella, mikä tarkoitti sitä, että ihan 1800-luvulla niitä ei viimeksi avattu. Tästä hämmästyneenä, mutta silti itsevarmana, CJ asteli sisään ja katseli kiinnostuneena sisustusta. Heti hänen edestään vasemmalta johti karmivan näköinen portaikko yläkertaan ja oikealla puolella sekä edessä näkyi lukuisia pöytiä ja tuoleja, sekä suuri lava näiden keskellä. Aivan perältä löytyi puolestaan baaritiski, jonka yläpuolelta seinältä löytyi ikivanha, ajat sitten pysähtynyt kello sekä valtavalla tekstillä vielä uudestaan saluunan nimi ja tunnus, jotka olivat säilyneet sisällä paremmin kuin ulkona, ja ruusujen mustaa väriäkin näkyi vähän. CJ ei oikeastaan tiennyt, minne mennä, sillä erittäin vastahakoisesti hän ajatteli portaikkoa, mutta toisaalta myös baaritiskin takana näytti hitusen pelottavalta. Hetken aikaa CJ katseli ympärilleen, kunnes hetken päästä kuului kummallinen ääni, aivan kuin yläkerrassa olisi ammuttu aseella. Oliko kenties jonkun 1800-luvun rajuksi venyneen tappelun ääni tällä kertaa vuorossa? CJ pidätti hengitystään ja osoitti taas sormet sinne, mistä kuului ääntä (varmistettuaan, että valoa oli riittävän vähän, etteivät sormet näyttäisi siltä, mitä olivat), mutta sen sijaan, että mitään tappelijoita olisi tullut näkyviin, CJ kirkaisi kovaa, kun Armando Mendez kaatui korkeasta portaikosta kolistellen alas. Hänen raajansa levisivät joka puolelle ja taittuivat pahasti, mutta lopputulos oli taas kerran tiedossa. Mies ei kauaa kärsinyt, sillä hän kolahti portaiden alapäähän ja niskan taittumisääni kuului, mikä merkitsi loppua. CJ ei tosin tätä enää kunnolla nähnyt, sillä hän oli säikähdyksestä menettänyt tasapainonsa ja kaatui lattiaan.
Hän tunsi parin sekunnin ajan itsensä lähes tunnottomaksi. Ainut asia, minkä hän tiesi, oli se, että jotain kirkasta kimmelsi lattiassa, ja että hänen vasempaan käteensä sattui hillittömästi. Katseen tarkentuessa tuohon pieneen kirkkaaseen hän näki hieman pettyneenä, kuinka se ei ollutkaan timantti, vaan rikkinäisen, ilmeisesti jossain tappelussa tai sitten vain jonkun ihmisen kompastumisessa hajonneen, pullon sirpale, eikä se ollut ainoa, sillä ympärillä niitä näkyi lisääkin pitkin lattiaa. Nähtävästi asukkaat eivät olleet edes jättäneet paikkaa siistiksi häipyessään aavekaupungista johonkin muualle. Hengityksen tasaantuessa CJ: n huomio tosin keskittyi enemmänkin käteen kuin mihinkään muuhun. Kun hän hitaasti vetäisi sen esiin kivun seassa, hän olisi voinut kirkaista, jos ei olisi ollut niin varma jonkun läsnäolosta hänen lähistöllään. Varsin syvälle käden sisään oli uponnut pullon sirpale, ja nyt iho ui tummanpunaisessa, mutta valottomuuden keskellä mustalta näyttävässä, veressä. Nopeasti CJ kiirehti oikealla kädellään vetämään haavan aiheuttajaa pois ja peitti loput vertavuotavasta kohdasta paidallaan. Hän nousi jalat täristen pystyyn ja yritti estää itseään vuotamasta kuiviin pitämällä hihaa haavan päällä samalla kun hän kiskoi oikealla kädellään sirpaleen pois ja viskasi lattialle pois hänen altaan. Varovasti, pyrkien välttämään samanlaista haavaa jalkapohjaan, hän puikkelehti kohti yläkertaa tavoitellen jonkinlaisia medikittejä, joilla tämä hillitön tuska saataisiin loppumaan tai edes hiukan hellittämään. Hän ei edes tiennyt, miksi olisi menossa sinne, mutta ehkä hän eli väärien tuntemusten varassa ja luuli, että siellä olisi Devil, vaikka se nyt oli aivan varmaa, ettei tällä olisi ollut mitään syytä lähteä ydinpommin tuhoaman Stauntonin alapuolella olevaan aavekaupunkiin, josta "Tohtori Paholainen" ei välttämättä edes tiennyt, kun ei ollut koskaan Sindaccoissa aikaansa viettänytkään. Pelokkaana siitä, että uusi Armando tulisi (vaikka se tyhmältä kuulostikin), CJ liikkui ripeästi tunnustellen jatkuvasti taskujaan yhä uskotellen itselleen, että hänellä oli ase, joka vain oli jäänyt johonkin vuoren alle tai vastaavaa. Päästyään portaiden yläpäähän hän antoi katseensa kiertää ympäri huonetta, jossa oli yksi ikkuna toisessa päässä ja josta avautui näkymä tiuhaan ahdetulle asuntoalueelle. Huonekaluja oli aseteltu neliönmuotoisen huoneen reunoille ja tämä oli epäilemättä baarin omistajan asuinpaikka.
Yhdessä kulmassa oli pölyinen sänky, jonka päälle oli asetettu vieläkin pölyisempi ja likaisempi peitto, jossa näkyi olevan jotain muutakin kuin pelkkää tavallista likaa, sillä siinä oli myös hätkähdyttävä, punainen veritahra. Aluksi CJ ihmetteli, mistä se oli tullut, kun hän ei ollut lähelläkään sitä ennen kuin nyt, mutta nopeasti vastaus tuli, kun hän katsoi ylöspäin sekä mitä kauheimman kauhun että ihmetyksen (sen vuoksi, koska hän ei tajunnut, miten oli saattanut sivuuttaa sen) vallassa. Seinällä, sängyn yläpuolella, oli verellä kirjailtua tekstiä melkoisen suuri määrä ja se näytti totaalisesti ahdistavimmalta mahdolliselta asialta sellaisessa tilanteessa kuin jossa CJ oli. Teksti itse kaiken huipuksi oli vieläkin pahempaa kuin se, että sellaista edes oli siinä. Siinä luki varsin karmivasti:
Viimeinen varoitus. Katoa täältä tai seuraukset ovat hirvittävät.
CJ nielaisi ja katseli hädissään ympärilleen ikään kuin kuvitellen, että kirjailija olisi yhä maisemissa ja kenties tulossa takaapäin kimppuun huomattuaan hänet. Hän ei nähnyt ketään, ainoastaan pölyisen ja vanhan kirjoituspöydän, jota hän tosin ei jostain syystä halunnut lähestyä, vaan pysytteli siinä paikallaan, kääntyen takaisin kohti veristä viestiä. Nähtävästi teoria siitä, että joku tosiaan oli paikalla, piti paikkansa, ja se joku ei CJ: stä pitänyt. Hän ei tiennyt muita elossa olevia vihamiehiä kuin Adamin ja Marian, mutta nämä eivät kyllä voineet olla tällä kertaa pelissä mukana. Asialla täytyi olla joku aivan muu, mutta kuka, sitä oli yksinkertaisesti mahdoton saada selville ilman parempaa selvitystä. CJ katsoi vielä uudestaan tarkemmin tuota viestiä ja luki sen monta kertaa, kunnes osasi sen etuperin ja takaperin ulkoa. Vielä hetken aikaa hän tunsi pelonsekaista kunnioitusta, joka tosin alkoi hitaasti muuttua uhmakkuudeksi. Hän vilkaisi vasenta kättään, josta tuli yhä verta, ja sitten uudestaan tekstiä. Jonkinlainen yllättävä ajatus tuli hänen mieleensä ja sen toteutus alkoi tuntua itsestäänselvyydeltä. CJ veti hihan pois haavan päältä ja siirsi oikean kätensä etusormen vereen. Se oli kyllä inhottavaa ja kylmää, eikä sen koskettelu ollut yhtään mukavaa, mutta se vain piti kestää. Hän veti verisen sormen pois ja alkoi kirjoittaa sillä seinään, joka ei onneksi ollut erityisen tikkuinen, lähinnä vain pölyinen. Hän kirjoitti kirjoittamistaan ja yritti kestää tuskat, jotka tulivat aina siitä, kun hän kosketti haavaa tai siitä valunutta verta, mutta silti hän jatkoi siihen asti, kunnes oli omasta mielestään saanut tarpeeksi paljon kirjailtua. Hän perääntyi seinän luota ja katseli uhmakkaasti omaa viestiään.
En pelkää sua. Tule näkyviin ja ota miehestä mittaa.
Se oli kyllä omalaatuista valehtelua, sillä todellisuudessa CJ pelkäsi kuollakseen eikä pystynyt enää katselemaan hirvittävää seinää, johon oli kaksi ihmistä ehtinyt kirjoittaa omia viestejään verellä. Heti viestin kirjoittamisen jälkeen hänelle tuli outo kiire rynnätä portaat alas ja pois saluunasta, joka ei häntä enää samalla tapaa kiehtonutkaan kuin ennen sinne saapumista. Hän tunnusteli verestävää haavaa, jota vihloi yhä sanoinkuvaamattoman kovaa, kun hänen oikea kätensä kosketti sitä, ja rynnätessään portaita alas välittämättä Armandon kohtalosta (jonka kokeminen ei varmaan olisi ollut mukavaa) hän tunsi itsensä järjiltään olevaksi, kun kerran sillä tavalla meni uhmaamaan varoitusta. Ehkä hänen totisesti kannattaisi häipyä... Mutta ei, CJ ajatteli, ei ennen kuin Sweet löytyy, ja hänen täytyi olla jossain päin aavekaupunkia tai ainakin sen läheistä luolastoa. Hän mietti huolestuneena veljensä kohtaloa työntäessään saluunan kaksoisovet auki ja astuessaan taas tuohon pimeään ja kamalaan kaupunkiin. Oliko Sweet jossain päin kaupunkia yhtä aseettomana kuin CJ ja pelätenkin yhtä paljon? Kenties he olivat jopa nähneet toisensa vilaukselta, mutta olivat säikähtäneet niin kovasti, etteivät ehtineet havaita toistensa henkilöllisyyksiä. Ajatus siitä, että myös Sweet varmaan kärsisi tällä hetkellä kaupungin kauhuista, oli niin voimakas ja kauhea, että CJ joudutti askeleitaan kulkeakseen kauemmas saluunasta. Hän seurasi pääkatua etelään kohti Bedford Pointia ja asteli mennessään muutaman vesilätäkön päältä. Jalat päästivät toistuvasti litisevää ääntä, kun pääkatu oli aina vain mutaisempi sen viettäessä eteenpäin. CJ odotti jo kohta näkevänsä Sweetin ilman turhaa kirkumista ja pakenemista, mutta hän sen sijaan kuuli jotain aivan muuta. Se oli ääni, joka kuului selän suunnalta. "Hän ei selviä." Hetkessä CJ pomppasi ja kääntyi sinne, mistä ääni tuli, vaikka tiesikin, ettei se ollut Sweet. Kukaan ei kuitenkaan taaskaan seisonut tai edes ollut siellä, mistä ääni kuului. Se tuntui taas harhalta, aivan kuten McLaggeninkin ääni. Siinä vaiheessa, kun CJ kääntyi toiseen suuntaan, hän kuitenkin päästi elämänsä huudon, jonka tiesi kaikuvan myös verisen viestin tekijän korviin jossain päin aavekaupunkia, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Mario Venturella käveli häntä kohti samanlaisesti laahustaen kuin Matthew, ja hänen silmänsä olivat aivan punaiset. Aluksi väri näytti johtuvan vihasta, mutta tarkempi katse paljasti, että ne olivat veriset. Pahinta oli kuitenkin se, että tämän selässä törrötti hopeanvärinen sorkkarauta aivan pystyssä. Silloin kun se oli oikeasti tapahtunut, se oli ilahduttanut, mutta tämä tuntui joltain aivan muulta. CJ tuskin kykeni hengittämään ja yritti ravistaa päätään saadakseen näyn pois, mutta ennen kuin mitään ehti tapahtua, Marion selästä purskahti valtava verimassa ja hän lysähti polvilleen katsoen CJ: tä kasvoihin ilmeellä, joka kieli jotain sellaista kuin "veljesi kuolee vielä".
Hän perääntyi kauhuissaan, kun Marion ojennetut kädet hapuilivat häntä ja oli varmaa, että jos ne olisivat saaneet hänestä kiinni, jotain kamalaa olisi tapahtunut, vaikka kyseessä olikin edelleen pelkkä hallusinaatio. CJ pomppasi sivuun, kun Marion oikea käsi venyi paljon pidemmäksi kuin oli mahdollista ja yritti saada otteen hänen omasta käsivarrestaan. Hän kirkaisi ja lähti juoksuun, mutainen katu lätisi hänen jalkojensa alla, kun hän ryntäsi laskien päätään alaspäin lisää vauhtia saadakseen kauemmas. Mario joko katosi tai lopetti seuraamisen sen perusteella, että mitään ei kuulunut eikä venyvä käsi seurannut. CJ katsoi taakseen vähän aikaa eikä nähnyt ketään enää pääkadulla, joten Marion oli pakko olla kadonnut hänen aivoistaan. Samalla kun hän kääntyi helpotuksentunteen alaisena toisinpäin, hänen silmänsä tosin osuivat välittömästi johonkin kiinnostavaan, jonka vuoksi oli pakko saman tien pysähtyä. Erään talon ovi oli apposen auki ja sen sisustus ei näyttänyt 1800-luvun asuintalolta, vaan pikemminkin vähän modernimmalta nykyajan rakennukselta. Uteliaisuus vei voiton ja CJ vääntäytyi vähän lähemmäs tuota taloa, jota hän kyllä aluksi arkaili lähestyä mahdollisten lahojen lankkujen vuoksi, mutta jos kerran joku täälläkin oli viimeksi ollut, oli talon oltava turvallinen, ellei edellinen tulija sitten ollut humpsahtanut sen alle jostain huonokuntoisesta kohdasta. CJ hymähti ajatellessaan, että se häntä varoitellut tyyppi olisi tipahtanut sillä tavalla, ja kipusi kuistin läpi sisälle. Eteistä pidemmälle tosin ei ollutkaan enää pääsyä, sillä se ovi oli naulattu kahden ristiksi muodostetun lankun avulla umpeen. Pettymys oli melkoinen, mutta se eteinen oli kyllä mielenkiintoisempi kuin useimmissa muissa taloissa. Sen yhdessä kulmassa oli patja, joka ei ollut kerännyt pölyä läheskään niin paljon kuin jotkut seinät. Umpeen naulatun oven vieressä oli salkku, jonka sisältönä paljastui olevan kaikkea kiintoista. CJ vilkaisi sitä lähempää ja näki, kuinka siinä oli medikittiä joka lähtöön ja pari asettakin, joista varmasti oli hyötyä. Vaistomaisesti käsi ojentui kohti lääkepakkausta - vielä ei ollut aseen aika, vasta silloin kun tuska olisi ohi. CJ sulki silmänsä valmiina pieneen kirvelyyn, kun hän siveli puhdistusainetta käteensä. Sen päällä olevan veren hän pakotti takaisin ihon alle pitääkseen ainakin verikapasiteettinsa kunnossa. Kun haava oli puhdistettu, hän alkoi kaivaa sideharsoa esille ja kietoi sen todella varoen haavan ympärille. Hän käytti sitä ehkä vähän liiankin paljon, laittaen monta kierrosta ympäri kättä, mutta se ainakin varmisti kaiken. Kun hän oli varma, ettei side siitä lähtisi yhtään mihinkään, hän yritti napata aseen salkusta, mutta sitä hän ei ehtinyt saada, kun oviaukosta kuului askellusta. Hetkessä säikähdys otti vallan ja ase tippui lattialle laueten suoraan seinää päin. CJ kääntyi toisinpäin pimeyden keskellä.
Hänen edessään seisoi ilmiselvä stalker. Sellaisia hän oli joskus kyllä peleissä nähnyt, ja niiden kuvaus tosielämästä tuntui tosiaan aika todenmukaiselta. Stalkerin vetimet nimittäin vastasivat juuri CJ: n saamaa kuvaa, ja tämä mies näytti läpeensä vaaralliselta, kun oli jo varustautunutkin tuolla tavalla. Hänen päästään erottui ainoastaan yksi osa - silmät, jotka tosin eivät vastanneet stalkerin kokoa (tai sitten hän näytti isolta vain jättimäisen varustuksensa takia), sillä ne katsoivat CJ: tä niin kuin hän olisi ollut hirviö. Stalker perääntyi varovasti pari askelta ja kysyi ääni täristen: "Alan?" Pimeässä CJ: n kasvoja ei näkynyt, joten nähtävästi häntä oli helppo luulla joksikin muuksi, mutta silti tätä asiaa hän ei tajunnut. Stalker piti kättään koholla suojaksi itselleen eikä CJ: llä ollut esitettävänä järkevää syytä tälle, mutta nopeasti hän murahti: "Minä en ole mikään Alan!" Se tosin tuntui vikatikiltä, sillä kun hän ojentautui takaisin kohti asetta, hän tunsikin, kuinka stalker törmäsi häntä päin melkein kaataen hänet lattiaan, mutta sen sijaan tämä ottikin häntä kauluksesta kiinni kovistellen. "Alan lähetti sut. TUNNUSTA!" hän ärjyi ravistellen CJ: tä, joka tunsi olonsa äärimmäisen epämukavaksi siinä pelottavassa tilanteessa, jossa hän ei ymmärtänyt juttua. Hän yritti kohottaa jalkansa potkaistakseen stalkeria haaraväliin, mutta tämän nähtyään stalker tallasi oikealla jalkapohjallaan kivuliaasti kerralla kummankin päälle. "Tunnusta suosiolla! Minulla on viesti hänelle! MINÄ EN TEHNYT SITÄ! Kuulitko? MINÄ - EN - TEHNYT - SITÄ!!!" Hän ravisti CJ: tä aina vain kovempaa ja olisi varmaan lyönyt tämän päätä seinää vasten, jos sille olisi ollut hiukankin parempi syy. "Mitä sä et tehnyt?" CJ kysyi vihaisena ja löi stalkeria rintaan, tosin ei kovin kovaa, sillä lähinnä se oli vain vapautukseen tarkoitettava itsepuolustuslyönti. "Ikään kuin et tiedä!" stalker huusi vihaisena ja pui nyrkkiä. "Minä olen saanut vältellä Alania siitä lähtien, kun jouduin vankilaan seitsemän vuotta sitten, ja sitten hänen apurinsa tulee paikalle ja kehtaa ihmetellä, että MITÄ minä en ole tehnyt! Onko tämä joku vitsi, jonka avulla aiot viedä minut Alanille ja väittää, että olisin tunnustanut tehneeni sen? ÄLÄ VALEHTELE!" Hänen suustaan lensi sylkeä joka puolelle rajun inhon siivittämänä. CJ tärisi pystymättä sanomaan oikein mitään, hän vain kääntyi hiljalleen stalkerin toiselle puolelle, jottei ketään olisi hänen ja oven välissä. "MINÄ EN TIEDÄ, MISTÄ SINÄ PUHUT!" hän rääkäisi ja tönäisi stalkeria niin kovaa kuin pystyi, mutta tämä ei kaatunut, syynä oli kenties raskas varustus, joka esti horjahtamisen. Se kuitenkin antoi CJ: lle aikaa rynnätä ovesta pihalle, tosin stalker ei takaa-ajoa luovuttanut, vaan kiirehti salkkunsa vieressä lojuvan konepistoolin viereen ja pinkaisi perään.
CJ: n elämässä ei enää ollut mitään tolkkua. Hän juoksi ympäri hylättyä aavekaupunkia perässään stalker, jonka motiiveista olla paikalla ja hyökätä kimppuun, saati sitten etunimestä, ei ollut minkäänlaista aavistusta, ja se tässä olikin pahinta, kuinka joku täysin tuntematon hyökkäsi sillä tavalla sanoen jotain asiasta, mitä hän ei ollut tehnyt, vaikkei CJ edes ymmärtänyt koko juttua. Takaa kuului, kuinka ilmaan ammuttiin varoituslaukauksia, tai ei ehkä edes ilmaan ollenkaan, mutta ainakaan mitään luotihaavoja CJ ei tuntenut itsessään juostessaan vailla mitään päämäärää pois pääkadulta syrjäisemmän näköiseen kaupunginosaan, joka näytti kyllä jonkinlaiselta Halloween-paratiisilta, mutta jossa kukaan ei näemmä viihtyisi sellaisella hetkellä. Stalkerin rynnistys perässä kuului vesilammikoiden litinän merkeissä ja CJ jatkoi juoksuaan katsellen hätäpäissään ympärilleen. Pimeyttä saattoi käyttää kyllä hyödyksi, mutta vasta etäisyyden kasvaessa. Eräs alue, jossa näytti olevan runsaasti piilopaikkoja, näytti lupaavalta, mutta se olikin sitten täysin veden vallassa, aivan kuin ensimmäinen CJ: n aavekaupungissa tallaama katu. Se aiheutti maailman hiljaisinta vihaista kiroamista, jonka CJ antoi tulla ulos välittämättä takaa tulevasta vaarasta. Hänen katseensa kääntyi vasemmalle, jossa hän näki kauttaaltaan pimeän syrjäkujan. Se olisi ehkä myös menetellyt, mutta nyt tulikin pelko vastaan, sillä se tosiaan oli pimeä ja myös ahdas kuin mikäkin. Sinne CJ ei millään meinannut uskaltaa edes katsoa, niin kaamealta se nimittäin näytti, ja parin sekunnin ajan hän luuli nähneensä jonkun 1800-luvun vaatteissa liikuskelevan ihmisen liikkuvan siellä. Hän juoksi sokeana eteenpäin välittämättä siitä, mitä siellä oli. Ainut asia, mikä silmiin pisti, oli ikivanha rautaportti, joka oli täysin auki. Takana ei nähnyt ainoatakaan juoksevaa ihmistä, mutta kenties stalker silti tiesi CJ: n sijainnin, joten hän jatkoi eteenpäin, kunnes nojautui vähän suuremman kokoisen aukon ansiosta komeana kasvavan puun viereen piiloutuen samalla sen taakse. Hän ei kiinnittänyt vieläkään huomiota ympäristöönsä, ainoastaan katseli, kuinka stalker tuli hetki hetkeltä näkyviin ja oli juuri ja juuri pimeässä näkyvillä. Tämä katsoi ensin sinne, missä CJ oli, mutta ei nähnyt häntä sen perusteella, että teki jonkinlaisen "ei se tuonne ole voinut mennä"-tyylisen liikkeen käsillään ennen kuin lähti kävelemään poispäin. CJ yritti tasaannuttaa hengitystään puun vieressä ja katseli sitten ympärilleen. Vasta nyt hän käsitti sijaintinsa. Hän oli keskellä ikivanhaa hautausmaata, joka oli todella mutainen ja liejuinen ja hautoja näkyi joka puolella. Nyt hänen pelkonsa vasta totaaliseksi kasvoikin, sillä hautausmaat eivät koskaan olleet erityisen mukavia paikkoja. Hän toivoi miltei ääneen, että ylhäällä oleva aukko imaisisi hänet pois hautausmaalta ja takaisin ydinpommin jysäyttämään kaupunkiin.
Koska moinen ei ollut mahdollista, hän vain katseli ympärilleen. Vain harvoissa kohdissa oli vähän siistimpää ja liejutonta. Puun lähellä, vain parin metrin päässä, oli valtaisa joukkohauta, jonka kivi tosin oli uponnut niin syvälle maahan, ettei siitä saanut mitään tolkkua, mutta ikivanha kirjoitus sentään paljasti, että lukuisia ihmisiä oli haudattu tähän paikkaan. CJ katseli huolestuneena myös muita hautoja. Jotkut olivat kyllä selvästi siinä, koska kuihtuneita kukkia oli tietyissä kohtaa, mutta kiviä, joiden viereen niitä oli laitettu, ei näkynyt sitten missään, joten niiden oli pakko olla uponneina liejun sekaan. Se oli traaginen tosiasia, mutta silti todellinen. Varovasti CJ kuljeskeli hautojen välistä vilkuillen ympärilleen ja nähden aina vain lisää joukkohautojakin muiden seassa. Tarkoittiko tämä sitä, että kaupungissa oli joskus riehunut lukuisia kuolonuhreja vaatinut sisällissota? Yhdessä harvoista pinnalle jääneistä kivistä ainakin selvisi jotain, sillä siinä oli haudattuna kenraali nimeltä Craig Savage, jonka synnyin- ja kuolinpäivät (5.8.1841-11.9.1888) oli merkitty peräkkäin. Mies ei ollut kauaa elänyt, ja todennäköisin syy kuolemalle oli todellakin se kiintoisa sisällissota. Se oli nähtävästi riehunut joskus 1800-luvun loppupuolella, mutta sen syystä CJ: llä ei ollut mitään tietoa. Kiintoisa asia oli myös nimi, joka toi jotain mieleen, mutta mitä, se ei meinannut päähän upota. Craig Savage... Craig Savage... Mitään ei kuitenkaan mieleen tullut. CJ saattoi vannoa, että ehkä hän oli joskus tavannut jonkun, jonka nimi oli melkein sama, mutta mieleen ei ollut uponnut ihan kaikkia tavattuja henkilöitä. Nimestä tuli sangen yllättävästi päälimmäisenä mieleen AIDS, vaikka kunnollista perustelua jutulle ei ollutkaan saatavilla. CJ alkoi ottaa askeleita pitkin hautausmaata aikeenaan saada pienellä kävelyllä jotain mietittyäkin, mutta hetken päästä alkoi taas mielikuvitus ottaa valtaa. Kun hän palasi puulle ja käveli sen ympäri takaisinpäin, hän pomppasi pystyyn, sillä nyt silmien eteen ilmaantui ilmiselvä Dimitri Rascalov, joka näytti kummallisemmalta kuin koskaan. Tämä oli nimittäin kummallisen littana, ikään kuin olisi jäänyt katujyrän alle (vaan käytännössä jäikin, jyrän tilalla tosin oli tankki) ja rinnassa oli valtava reikä, josta tuli verta jatkuvalla syötöllä, mutta sitä tuntui olevan Dimitrin sisässä loputtomiin, sillä vaikka sitä valui litroittain, mies ei vain osoittanut minkäänlaista "uudelleenkuolemista". Joka tapauksessa tämän lähestyminen pysähtelemättä johti siihen, että CJ alkoi rääkyä äänekkäästi välittämättä stalkerin mahdollisesta läheisyydestä ja perääntyi, mutta kun jalka kosketti liejua, jota oli taas melkoinen määrä takana, se vajosikin läpi ja muu ruumis joutui peräänvedetyksi, kun CJ tippui löysän lötkön läpi suoraan hautaan, päästäen taas kovat karjunnat ulos.
Miten minä tästäkin selviän, hän ajatteli nyt täysin pelokkaasti. Taas hän oli antanut hallusinaatioiden säikäyttää itsensä aivan turhaan, mutta seuraukset Dimitristä olivat paljon kovemmat kuin kenestäkään muusta, olkoonkin että Mariosta johtunut kiljunta oli ehkä tuonut stalkerin paikalle pieneen piilopaikkaansa ja CJ: n luokse. Ainakaan hän ei ollut hautautumassa elävältä, koska yläpuolella oleva lieju valui hänen perässään hautakuoppaan, jolla onneksi sentään oli kova, savinen pohja, joten aivan loputtomiin liejun sekaan ei ollut mahdollista pudota. Nytkin etäisyyttä aavekaupungin pintaan kuitenkin oli reippaat pari metriä, ja inhottavaa, lötköistä liejua oli joka puolella CJ: n vaatetusta ja ihoa. Vasemman käden kirvelevä kipu kieli siitä, että sitä oli luikahtanut vähän siteenkin alle ja haavaan, joka ei ollut kunnolla ehtinyt parantua. CJ kiroili tuskissaan ja yritti saada farkkujaan puhtaiksi, mutta koska riittävän puhdasta vettä ei ollut saatavilla siinä kuopassa, sekin yritys oli tuhoon tuomittu, kuten myös kenkien pesu, koska nekin olivat täynnä liejua. Toivottomuus matkan katkeamisesta tällaiseen typerään ja äkkiarvaamattomaan virheeseen otti vallan CJ: n mielessä, eikä hän vähään aikaan mitään ajatellut, kunnes kuului askeleita yläpuolelta. Nyt on sitten loppu tulossa, hän ajatteli, sillä stalker oli takuuvarmasti kuullut hänen huutonsa Dimitrin lähestyessä ja oli vain ajan kysymys, koska tämä kaikkine varusteineen ilmaantuisi kuopan yläpuolelle, mutta kenenkään kasvoja ei näkynyt missään suunnalla. Sen sijaan kuoppaan putosi hätkähdyttävästi ja arvaamattomasti paksu köysi. CJ hätkähti sen tultua näkyviin niin syvästi, että kompastui liejuun ja kaatui selälleen kiroten vaihteeksi vähän äänekkäämmin. Tämä saattoi olla stalkerin juoni, se tuli heti ensimmäiseksi hänen mieleensä. Kenties tämä oli kietonut köyden puun ympärille ja odotti nyt siellä näkymättömissä sen takana, että CJ kiipeäisi kuopasta ylös ja suoraan tulilinjalle. Stalker oli osannut iskeä pahaan paikkaan (jos siis edes oli laskenut koko köyden), sillä muuta vaihtoehtoa CJ: llä ei ollut kuin käyttää ainutlaatuinen tilaisuus päästä kuopasta ylös ja nähdä ehkä jonain päivänä päivänvalo ja samalla Sweet, joka yhä hortoili kenties jossain päin aavekaupunkia. Yhtään sen enempää ajattelematta, valmiina puolustautumaan niin hyvin kuin osasi, CJ kiipesi köyttä pitkin ylöspäin. Se oli tukevasti kiinni puussa, joten yllättävästä kaatumisesta ei ollut vaaraa. Toki sekin oli mahdollista, että stalker nyt irrottaisi sen kuultuaan kiipeämisääntä ja CJ kaatuisi päälleen saveen, mutta riski oli otettava. Mitään merkkejä otteen heltiämisestä ei näkynyt, kun hän kiipesi ylös maanpinnalle ja katsoi välittömästi ympärilleen.
Stalker ei ollut puun takana eikä missään ympärilläkään nopean kiepin ja samaan aikaan tehdyn tarkastelun perusteella. Dimitri oli myös onneksi kadonnut, joten mitään kauhua ei tarvinnut enää uudestaan kokea. CJ katseli köyttä hetken miettien ja tarttui sitten solmuun aikoen napata koko höskän mukaansa. Se ei ollut kummoinen puolustusväline, mutta oli sillä ehkä mahdollista kuristaa joku, jos kimppuun hyökättäisiin. Vaikka köysi oli kiinnitetty kunnolla, se oli kummallisen helppo avata, aivan kuin CJ olisi itse tehnyt tuon solmun (ja hän osasi aina avata omansa). Hän kohautti olkiaan ja heitti hieman liejuisen köyden olkapäälleen hienostelematta, koska paita oli muutenkin jo aivan likainen. Mahdollisimman nopein liikkein hän alkoi liikkua pois hautausmaalta etsiskellen samalla merkkejä jostakusta, sillä köysi ei vain voinut itsestäänkään kiinnittyä puuhun ja tippua kuoppaan. CJ vilkaisi pois päästyään erästä myrkynvihreää taloa, joka sijaitsi kyllä sen pelottavan kujan sekä hautausmaalle johtavan tien risteyksessä, mutta etuovi oli turvallisemman tien puolella, ja mikä kiinnostavinta, se oli auki. Tämän oli siis pakko kieliä siitä, että vapauttajan oli pakko olla päätynyt tuohon taloon joko pysyäkseen poissa näkyvistä tai kenties yllättääkseen, jos kyseessä siis oli stalker. CJ mietiskeli tämän nerokkuutta ja sitkeyttä hetken aikaa osin jopa kunnioittavasti, vaikkei stalkerilta sitä varmasti häntä kohtaan herunutkaan, kun hän asteli "Tervetuloa"-maton yli ovesta sisään kuihtuneeseen kämppään, jossa ketään ei kyllä ainakaan voinut asua ja siitä tuli jotenkin mieleen se, miltä varmaan jotkut yläpuolella olevan Liberty Cityn talojen sisätilat näyttivät pommin jäljiltä. CJ nielaisi ja katseli ympärilleen, kuten tapana oli. Pois huoneesta johti etuovi poislukien kaksi reittiä: portaikko ja oikealta löytyvä ovi, joka varmaan johti keittiöön tai vastaavaan. Nyt CJ oli eteisen ja olohuoneen yhdistyksessä, joka oli varmaan päälle sata vuotta sitten ollut siisti ja viihdyttävä. Edessä, portaiden vieressä, oli naulakoita, joissa oli muutamia kuluneita 1800-luvun kuteita, joiden tyyli kieli siitä, että ainakin jonkinlainen pariskunta täällä oli joskus asunut. Seuraavaksi katse olisi osoitettu kohti kohtaa, jossa oli kaksi sohvaa ja niiden välissä pöytä, mutta siinä vaiheessa CJ pomppasi sijoiltaan, sillä toisella sohvalla makasi Gary Perkinsin veltto ja liikkumaton ruumis, jonka pää oli kallellaan vasemmalle ja kädet ja jalat olivat levällään. Se ei ollut missään tapauksessa mukava näky, oikeastaan pahempi kuin mikään. CJ ei mahtanut sille mitään, mutta nyt hän vaipui polvilleen ja alkoi nyyhkiä oikein ääneen välittämättä miesmäisyydestään tai siitä, että etuovi oli auki. "MIKSI TE VAINOATTE MINUA?" hän raivosi kaikille hallusinaatioille samaan aikaan takoen nyrkeillään lattiaa.
Hän huohotti ja nousi hiljalleen pystyyn. Gary oli yhä siinä tekemättä mitään ja haulikonluotien tekemät reiät rinnassaan, mutta hänen vieressään oli tällä kertaa uusi tulokas. Aldrin Johnson istui tosin aivan normaaliin tyyliin ja hänen silmänsä eivät jostain syystä olleet yhtä tyhjät kuin Garyn. Hänellä oli yllään vedensinisen värinen paita, jonka keskellä oli musta A-kirjain ja kädessään SMG. Tämä tosin vasta saikin CJ: n järjiltään. "MENKÄÄ POIS MINUN MIELESTÄNI!" hän huusi rääkäten aivojaan ja ravistellen päätään silmät ummessa, kunnes uskalsi viimein avata ne, mutta pää heilui silti villinä puolelta toiselle. Gary oli ilahduttavasti kadonnut, mutta Aldrin vain istui siinä niin kuin CJ ei olisi koskaan käskenyt häntä katoamaan. Viha hallusinaatioita kohtaan voitti kaiken. "SINÄ MYÖS! KATOA! ÄLÄ HARHAUTA MINUA!" hän huusi, hakkasi taas lattiaa nyrkeillään ja kyynelet lensivät joka puolelle, kunnes hän kuuli rauhallisen äänen jostain yläpuoleltaan. "Kun susta tuntuu, että olet rassannut itseäsi tarpeeksi, niin nousisitko ylös?" Hän kohotti päätään pienten mutinoiden säestämänä, mutta näki nyt, että Aldrinin suu oli selvästi auennut ja tämä puhui hänelle. Hallusinaatiot eivät puhu, hän ajatteli, mutta kohosi silti pystyyn nykyisestä sijainnistaan ja kulki lähemmäs. Se ei saanut mitenkään olla mahdollista, tai siis ei voinut, totta kai se sai, mutta kun selitystä sille ei ollut... "Taidan olla selityksen velkaa?" Aldrin kysyi ja haroi vähän epätasaisia hiuksiaan ottaen samalla mukavemman asennon sohvalta.
Edellisen osan jälkeen jatkolta odotti paljon, eikä tämä onneksi pettänyt. Vahduudet ja (liki olemattomat) heikkoudet ovat samat, mutta heikkouksien osalta ollaan menty millin verran etiäpäin. Nimittäin ikään kuin sellaista "ylinäyttelyä" on välillä havaittavissa, kuten tyyliin näin: "CJ näki karmaisevan pelottavan ja ahdistavan veritekstin seinällä. Se tuntui tässä hirvittävän masentavassa ja pelonsekaisessa hetkessä mieltäkalvavan älyttömän kaamealta". Tai ei nyt ihan noin, mutta tuonnepäin... :/
Pieniä ns. lapsuksia löytyy, mutta niillä ei loppuunsa ole juuri mitään merkitystä. Muuten hyvälle tunnelmalle ne tekevät pikkuisen hallaa, mutta siinäpä se. Hyvää työtä tämä on niin kerronnan kuin karmivan-hupaisien hallusinaatioiden muodossa. ;)
+ Kerronta.
+ Hallusinaatiot.
+ Tunnelma...
- ...Jota pienet typeryydet siellä täällä hieman laimentavat.
Mistä listasta oikein puhut?