Kirjoitettu: torstai, 25. joulukuuta 2008 klo 19.57
Lainaus:25.12.2008 Patzziiz kirjoitti:
Olin vähä yllättyny Carbon ja Dirgen seiskoist, luulin et antavat jotaa 6 puol. Ruppeenpa lueskelemaan Carbon uusinta.
Seiskaplussistapas! :D
Yritähän ottaa tolkkua noista meijän arvostelunkuvatuksista ja kirjoitahan niiden perusteella pian entistäkin parempi tarina. Ja yhtä pitkää ei tarvitse vääntää väkisin.
Kirjoitettu: perjantai, 26. joulukuuta 2008 klo 10.55
Lainaus:25.12.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 31 - Season 4:
Welcome To The Family
Sehän meni niin, että tuo "Saint" on SR2:n päähenkilö? Koska muistasin sinun sanoneen näin, niin mennääs itte arvosteluun - että kerrontapuoli kyllä kulkee ihan entiseen malliin ja pituus tuntui tällä kertaa mukavan pitkältä, että ei siinä mitään - mutta Warrenin kuolema, aivan liian nopea...
+ Kerronta
+ Pituus
+ Nyt tiedän jo jotain SR2:n hahmoista
- Liian nopea kuolema Warrenilla...
- Jossain muuallakin vähän nopeaa
Kirjoitettu: perjantai, 26. joulukuuta 2008 klo 18.57
Muokattu: 26.12.2008 klo 19.01
Carbonox Stories:
In the Shadows - Osa 5 - End of the Line
Mitään erikoista ei tapahtunut vähään aikaan. Aldrin Johnson, arvaamattomasti hengissä oleva CJ:n serkku, käveli vanhaa Liberty Cityn karttaa kädessään pitäen kohti siihen merkittyä punaista ruksia, joka osoitti Sindaccojen bunkkerin sijaintia. Heti hänen perässään käveli CJ, joka oli tunkenut häneltä saamansa SAA-revolverin paitansa alle odottaen käskyä ampua sillä. Jonon viimeisenä kuljeskeli stalker, joka osoitteli aseellaan Johnsonin serkuksia, sillä hänen tavoitteenaan oli nähtävästi saada se, mitä bunkkerin sisältä löytyi, keinolla millä hyvänsä. Ainakaan vielä hän ei sentään tiennyt mitään ydinohjuksesta, sillä jos tietäisi, hän olisi varmaan aloittanut ampumalla molemmat Johnsonit estääkseen näitä mitenkään saamasta ohjusta häneltä. Oli kyllä hirveää ajatella, mitä hän moisella tekisi, kun mahdollisuudet olivat aika rajattomat. CJ ei edes ollut varma, pääsisikö koskaan kotiin viettämään rauhaisaa joulua, kun Sweetkin oli jossain poissa, eikä hän voinut poistua kaupungista ilman, että löytäisi tämän ensiksi. Stalkeriltakin selviytyminen kuulosti jo vähän hankalalta, kun tämän ase kosketteli tasaiseen tahtiin CJ:n selkää. Hän sentään sai muuta ajattelun aihetta, kun kolmikko oli ehtinyt kävellä jo jonkin matkaa, sillä Aldrin pysähtyi hiukan ennen mutalätäkköä ja katsoi kunnioittavasti ylöspäin. CJ:kin näki nyt, mitä siinä oli. Yksi pilareista ei ollutkaan sitä, miltä se näytti, sillä todellisuudessa se olikin jonkinlainen teräksen ympäröimä hissi aina alas asti, ja nyt se kohdekin näkyi sen pohjalla. Bunkkeri oli valtava harmaa rakennelma, joka ei näyttänyt millään tapaa aavekaupungin taloilta, ja siksi olikin kummallista, ettei CJ ollut huomannut sitä jo kävellessään pitkin pääkatua. Se oli, kuten varmaan olikin tarkoitus, ikkunaton ja todella kestävä, jonka tuhoaminen jopa bunkkerintuhoamisaseilla saattoi olla todella vaikea homma. Ei ollut tietoa, pääsikö sinne aavekaupungista, mutta todennäköistä se oli, koska kaupunkiin olivat Sindaccot saattaneet jättää jotain, minkä halusivat takuuvarmasti suojatuksi ja tehokkaasti piilotetuksi. Hetken aikaa kaikki seisoivat siinä hiljaa tutkaillessaan sitä, mutta sen jälkeen CJ tunsi taas, kuinka stalker kopautti häntä pistoolilla selkään. "Liikettä sitten, ja muistakaa, että kaikki sen sisältö on minun, muuten voin joutua vähän ammuskelemaan muistinvirkistyksenä." Aavistus oli näemmä totta, sillä stalker tosiaan tuntui olevan vähän järjiltään, ehkä sen jutun takia, mitä hän ei ollut tehnyt ja jonka hän halusi Alanillekin kertoa, vaikkei CJ:llä ollutkaan valitettavasti mitään aavistusta jutusta. Aldrin johti joukon mutaisen pääkadun toiselle puolelle kohti bunkkeria etsiskellen samalla sisäänkäyntiä. Toisin kuin CJ, hän vaikutti melkoisen välinpitämättömältä, vaikka stalker uhkailikin häntä aseella.
Kun kaikki olivat päässeet bunkkerin juurelle, alkoikin jo jännitys raastaa CJ:n sisuksia, kun hän ei vieläkään tiennyt, miten tilanteesta oli tarkoitus selvitä. "Sindaccona tämä Aldrin varmaan tietää sisäänkäynnin?" stalker kysyi pilkallisesti seuraten Johnsoneita, jotka alkoivat seurata bunkkerin kivikovaa seinää kohti toista nurkkaa. Valitettavasti nurkan takaa hyökkääminenkään ei toiminut, koska stalker kääntyi sen verran heidän oikealle puolelleen, että molemmat pysyivät hänen näkyvissään jatkuvasti. Lopulta Aldrin vastasi yhtä herjaavasti kuin stalker oli kysynyt: "Kyllä tiedetään, juu. Eiköhän kannattaisi kokeilla sitä taloa, josta tuo hissi johtaa bunkkeriin?" Stalker näytti hyvin kiukkuiselta. "Sopii säästää noita typeriä kaskujasi kuolinvuoteellekkin! Pidä varasi, minun pinnani on aika lyhyt!" CJ:kin katsoi jo Aldrinia varoittaen, sillä ilman kunnollisen suunnitelman keksinyttä henkilöä (vai oliko hänellä edes mitään ideaa jatkosta?) hän ei kykenisi kyllä yhtään mihinkään. Aldrin sen sijaan vain mulkoili stalkeria ärsyyntyneesti ennen kuin jatkoi matkaa. "Jos nyt vakavasti pitää ottaa joka ikinen asia, niin jossain täällä varmaan on ovi, josta sinne pääsee, mutta stalkerimme kannalta huono homma, että se on varmaankin lukossa, ja avaimen voi noutaa yhdeltä Alan-nimiseltä tyypiltä Alderneystä..." Tässä vaiheessa CJ oli hätkähtää kauhusta, kun stalker ampui ilmaan kovan varoituslaukauksen ja Aldrinkin kääntyi, mutta häneen ei sentään ollut osunut mikään. "Seuraava on tähdätty sua kohti! Lopeta hyvän sään edessä!" stalker komensi äänekkäästi, mutta Aldrinin reaktio oli kuin pikkupojan, joka ei hevillä opikseen ottanut. "Joo joo, herra kenraali, tehdään sitten niin kuin haluat!" hän tokaisi ja kiersi taas yhden nurkan taakse. Tässä vaiheessa CJ:hin tuli omituinen perillepääsyn tunne, kun vihdoin oli nähtävillä valtava ovi, joka oli kyllä niin korkea, että siitä olisi mahtunut vaikka maailman pisin mies, mutta ainakin sen kahva oli normaalikokoisen ihmisen tasolla. Aldrin katsoi stalkeria inhoten ennen kuin kaiveli taskuaan, joka vaikutti olevan täynnä vähän kaikenlaista tavaraa, jota stalkerille ei ollut näemmä tullut mieleen takavarikoida, koska tämä oli varmaan ollut niin varma siitä, että saisi osuman ennen kuin kukaan muu ehtisi käydä päälle omilla tavaroillaan. Vihdoin taskusta tuli esille avainnippu, jossa oli avaimia vähän joka lähtöön. Aika vaistomaisesti, nähtävästi opeteltuaan aiemmin ulkoa jokaisen tarkoituksen, Aldrin otti esille pienen punaisen, joka sopi lukkoon. Hän käänsi sitä ja veti oven auki. Kuten arvata saattoi, se narisi ja kovaa.
Stalker ryntäsi heti ensimmäisenä sisälle Johnsoneiden ohi, mutta silti pitäen asettaan osoitettuna heitä kohti. Kumpikaan ei tehnyt mitään erikoisempaa, lähinnä he vain antoivat tämän mennä ainakin toistaiseksi edeltä. Bunkkeri oli melko laaja ja tuntui suuremmalta kuin miltä se oli näyttänyt ulkoapäin katsottuna. Pimeää siellä oli, mutta Aldrin naksautti valokatkaisimesta oven vieressä (ikään kuin hän olisi ennenkin tullut tätä kautta sisään) ja näky selveni. Paljon tavaraa sieltä kyllä löytyi, sitä ei käynyt kiistäminen. Vasemmalla näkyi ovi, jonka yläpuolella luki "Ampumarata". Nähtävästi tämä oli siellä oleville Sindaccoille sekä piilopaikka pommituksilta että harjoituspaikka sodankäynnille. Tuntui aika vaikealta ylipäätään liikkua pois koko rakennelmasta, joka näytti kummallisen vahingoittumattomalta, ydinpommistakin huolimatta. Se oli myös varsin moderni, toisin kuin useimmat bunkkerit, ja lattia oli yhä aika hieno ja kiiltävä, eli välttämättä tämä rakennus ei ollut aivan hylätty ainakaan ennen ydinpommia, vaikka siitäkin posahduksesta oli ehtinyt kulua jo kuukausia. "Te ette koske mihinkään ennen kuin löydän sen, mitä tekin etsitte täältä!" stalker komensi kiukkuisesti, mutta Aldrin vain haukotteli, vaikka ase pysyikin osoitettuna hänen rintaansa kohti aika vihaiseen tyyliin. Lopulta stalker alkoi koluta aluetta, ja CJ katsoi serkkuaan sen näköisenä kuin olisi halunnut jo ampua revolverilla, mutta sai vastaukseksi vain päänpudistuksen. "Vasta kun saadaan selville, mitä mieltä se on siitä!" Aldrin kuiskutti ja otti mukavan asennon sohvalta katsellessaan stalkerin etsintöjä. Hän raivasi tieltään muutamia materiaaleja, joita oli varmaan käytetty esteratoihin, ja mutisi siinä etsiessään vähän kaikenlaista kirosanaa, kun hän manasi tavaroiden määrää. CJ oli vähän epävarma, mutta nojautui itsekin sohvalle, joka oli mukavan pehmeä, ainakin paremmassa kunnossa kuin ikivanhojen talojen vastaavat. Hän pyöritteli sormiaan aikansa, kunnes lopulta stalker päästi kovan huudon: "AHAA!" ja Aldrin nousi seisomaan CJ perässään. Johnsonit näkivät, kuinka hän tuli kulman takaa voitonriemuinen ilme silmissään näkyviin ja kohotti peukkunsa pystyyn. "Viisimetrinen ydinohjus! Mikä riemuvoitto! Tämä oli todellakin jotain sellaista, minkä vuoksi kannatti vaivautua nappaamaan teidät oppaiksi! Tästä hyvästä jätän teidät varmaankin henkiin kertomaan Alanille sen, mitä minä jo olenkin molempia käskenyt tekemään! Reilu peli, vai mitä? Henki jää pihisemään Johnsoneihin ja minulle tuo ohjus?" Nyt CJ pääsi vihdoin todistamaan Aldrinin hätkähdystä ja epävarmuutta, kun tämä katsoi stalkeria ilmeettömänä. Tällaiseen ei varmasti oltu varauduttu. Olihan tuo tyyppi kyllä sen verran vaarallinen, että vaihtoehtoja oli vaikea alkaa punnitsemaan. Hän varmasti vahti ase kourassaan niin kauan, kunnes Johnsonit tekisivät päätöksensä, joten pakeneminen tai ampuminen ei tullut kysymykseen.
Silmien katse oli kummallisen ystävällinen, mikä saattoi oikeastaan olla aika harhauttavaakin, sillä CJ:n oli vaikea odottaa moiselta henkilöltä ystävällisyyttä sellaisessa tilanteessa, jossa vielä vähän aikaa sitten heitä oli uhkailtu. "No tuota noin - mihin sä aiot käyttää sitä?" Aldrin kysyi CJ:n vierestä epäröivänä ja pyrkien saamaan stalkerin huomaamaan, että hän vakavissaan harkitsi juttua. "Simppeliä!" tämä vastasi hivenen ilkeään sävyyn, mutta pyrkien kätkemään sen Johnsoneilta. "Jos mua kohdellaan huonosti, saattaa olla, että laukasen ton ohjuksen tai vähintäänkin pelottelen sillä, eiköhän se riitä jo! Saan viimeinkin kostoni, jota olen hautonut jo yli 30 vuotta saatuani sen syyn selville! Silloin minun kanssani ei ole enää leikkimistä, kun Kenny Petrovic kokee vihani totaalisempana kuin koskaan ennen!" Hänen silmissään käväisi hullun kiilto. Aldrin epäröi yhä vain enemmän ja nojautui kuiskaamaan CJ:lle jotain. "En tiedä, mitä vanha kunnon Petro on tälle stalkerille tehnyt, mutta oli miten oli, en menis tolla tavalla ydinohjuksella ampumaan, ellei sen oma kotikaupunki sitten semmosen alle jäänyt..." hän mutisi ja stalker katsoi epäilyttävästi kohti kuiskuttelevia Johnsoneita, jotka kääntyivät heti häntä kohti ja vaikenivat. "Okei, juu, ennen ku kerron valintani, kysyn sulta että miten aiot viedä tuon ohjuksen pois täältä? Ei meidän kaikkien kolmen yhteisvoimatkaan taida riittää sen raahaamiseen, saati sitten kantamiseen! Puhumattakaan vaikeakulkuisesta maastosta täälläpäin!" Nyt stalker näytti kerrassaan kiinnostuneelta, kun hän mietiskeli ääneen. "Varmasti teillä Sindaccoilla on ollut jotain apuvälineitä täällä, jotta sitä voitaisiin käyttää eikä pelkästään tarkastella! Te voittekin etsiskellä semmosta minun kanssani, niin saatte vähän puuhaakin tässä!" Hän käänsi selkänsä ja lähti etsimään vieressä olevasta laajasta varastohuoneesta jotain hyödyllistä, eikä onneksi huomannut sitä, että Aldrin näytti hänelle ohimennen keskisormea ja CJ murahti jotain naurahdukselta kuulostavaa, mutta stalker ei sentään vaivautunut katsomaan. "Älä vieläkään, meillä on vielä mahdollisuudet!" Aldrin patisti hiljaisella pyynnöllä CJ:n käden hapuillessa taas SAA:ta, jotta hän voisi saada osuman stalkerin selkään. Hän alkoi jo turhautua, kun tilaisuutta ampumiseen ei koskaan tullut, mutta ehkä Aldrinilla sitten oli vain niin vedenpitävä suunnitelma, että se vaati saumatonta ampumattomuutta tiettyyn pisteeseen asti. "No mutta, ruvetaas ettimään jotain täältä, muuten me ei koskaan päästä eteenpäin tai pois täältä!" Aldrin tokaisi ja alkoi etsiä jotain ydinohjuksen kantamiseen kelpaavaa. CJ katsoi ulos vastahakoisesti toivoen, että Sweet tulisi sisään avonaisesta ovesta, mutta turhautuneena hän kääntyi takaisin bunkkerin tunkkaisia sisätiloja kohti ja aloitti etsintäpuuhat.
Hän ei kyllä onnistunut löytämään mitään joitakin pesäpallomailoja lukuunottamatta, mutta ei niistäkään hyötyä ollut ydinohjusta kanniskeltaessa, ja Aldrinin saalis ei ollut sen parempi. Hän löysi kyllä pari dollaria piilosta sohvatyynyjen alta ja kirjan nimeltä "ADCC:n vaiheet", jotka hän nappasi mukaansa saadakseen ehkä tietää vähän enemmän ja samalla vaikka ostaa itselleen suklaapatukan. Hän hörähti lievästi, mutta sitten kuului moottorin ääntä ja molemmat Johnsonit säikähtivät niin kovaa, että kirja tippui Aldrinin käsistä ja kolahti lattialle. Varastohuoneen kaksoisovet lensivät auki, kun stalker tuli niiden takaa ajaen keltaisella trukilla ja virneen säestämänä. Hän näytti hivenen typerältä ajaessaan tuollaisella pikkukulkuneuvolla kaikkien suojausten alla ja vielä ampuessaan kunnialaukauksia ilmaan. Aldrin ja CJ lähtivät kulkemaan hänen perässään ja näkivät samalla vasta nyt ensimmäistä kertaa ydinohjuksen. Se oli todellakin valtava, pituutta oli reilusti ne viisi metriä, ja paksukin se oli. Moisella mörssärillä tuhoa kyllä saataisiin aikaan todella paljon, ja siksi olikin huolestuttavaa, että stalker oli nyt saamassa sen käsiinsä, mutta CJ:n helpotukseksi Aldrinin omahyväinen virne kieli siitä, että vielä ei tainnut olla liian myöhäistä. Stalker ajoi trukkinsa ohjuksen eteen ja alkoi nostaa sitä ylemmäs. Trukissa riitti tarpeeksi voimaa sen nostamiseksi ylöspäin ja stalker naurahti kohottaessaan sen korkeuksiin ja peruuttaessaan sitten kääntääkseen trukin oikeinpäin. Vauhti kyllä hidastui painavan ohjuksen myötä, mutta Aldrin ei tehnyt mitään, katseli vain, kuinka stalker hivuttautui tavaroiden seassa vähän hankalasti ja nosti ohjusta korkeammalle, jottei se putoaisi törmätessään mihinkään. Kaikki näytti menevän aivan normaalisti, mutta CJ alkoi nopeasti miettiä, miten hän ja Aldrin pääsisivät pois aavekaupungista puhumattakaan Sweetistä, jonka sijainti tällä hetkellä oli kaiken lisäksi tuntematon. Stalkerinkaan keino poistua ei ollut tiedossa, mutta varmaan kaikkeen saataisiin vielä vastaus ajan kuluessa ja kenties hän antaisi Johnsoneille kyydin, jos nämä vain pysyttelisivät perässä. Valitettavasti suunnitelma sai kovan kolauksen, kun stalker oli yrittänyt saada ohjusta mahtumaan pienestä ovesta ja joutui tämän myötä käyttämään valtavia kaksoisovia, jotka Aldrinin piti mennä avaamaan. Valitettavasti pahimpaan mahdolliseen aikaan, vaikka se toki CJ:n oloa helpottikin, Sweet kurkisti siitä pienemmästä ovesta, josta he olivat tulleet. Hän kylläkin näytti kaamealta, ja päästä valui verta, mutta hän tuntui pelottavasti näyttävän siltä, ettei hän välittänyt vammasta yhtään. Heti nähtyään CJ:n hän huusi heti innoissaan: "SIINÄHÄN SINÄ OLET! Olen etsinyt sua kaikkialta..." Tässä vaiheessa stalker käänsi katseensa hämmästyneenä pois trukin ohjaamosta ja hänen katseensa kohtasi Sweetin, joka oli rynnännyt veljensä luo, mutta katseli nyt närkästyneesti stalkeria.
"TUO VARASTAA MEIDÄN YDINOHJUKSEN!" hän rääkyi ja tönäisi syvästi ilahtuneen CJ:n melkein kumoon juostessaan ohi. Aldrin oli juuri saanut kaksoisovetkin avatuksi ja ne narisivat mennessään pois alta, mutta ennen kuin stalker ehti uudestaan saada trukkia liikkeelle, Sweet hyökkäsi ohjaamoon hänen päälleen ja siitä syntyi tappelu, jonka aikana kaasu meni pohjaan täydellä syötöllä ja CJ juoksi hädissään perään. "SWEET, ÄLÄ TEE SITÄ! ME SOVITTIIN ETTÄ SE SAA SEN OHJUKSEN!" hän karjui oikein olan takaa, mutta ei häntä vain kuunneltu. Aldrin syöksyi sivuun eteenpäin kaasuttavan trukin tieltä, kun se kohosi ylämäkeen kaksoisovien läpi ja takaisin aavekaupunkiin. CJ juoksi perässä hengittäen syvään ja kuuli, kuinka Sweet huusi: "OON KÄRSINYT AIKA PALJON JA KOHDANNUT KAUHUAKIN! SEN KAIKEN JÄLKEEN OHJUS EI MENE TÄMMÖSILLE SÄIKYTTELIJÖILLE!" Hän ei ollut edes nähnyt Aldrinia vielä, ja luuli varmaan tätä joksikin tavalliseksi Sindaccoksi, joka oli jotenkin sattunut paikalle. Stalker yritti saada häntä pois kimpustaan, mutta toinen silmä ehti mennä mustaksi ennen kuin Sweet sai potkun mahaansa, piteli sitä kivun vallassa ja horjahti trukista maahan. Stalker ei kuitenkaan jatkanut matkaa, vaan nousi pois ohjaamosta ja rääkyi Johnsoneille kovaa: "TÄMÄ ON PETOS! TEITÄ OLIKIN VIELÄ YKSI, JOKA YRITTI PAHOINPIDELLÄ MINUA KESKEN OHJUKSEN NAPPAAMISEN!" Sweet kohosi polvilleen vihan täyttämällä katseella, mutta stalker ei katsonut häntä kohti, vaan CJ:tä ja Aldrinia, jotka olivat kumpikin uhmakkaita. Stalker kohotti SMG:nsä ja oli nyt jo valmis tositoimiin. Ensimmäiseksi hän osoitti sen Sweetiin ja hullunkiilto tuli taas hänen silmiinsä. Hän sanoi hiljaa: "En tiedä, kuka olet, mutta todellinen riesa kumminkin!", mutta hän ei ehtinyt aivan ampua, kun CJ ja Aldrin syöksyivät kohti ja jälkimmäinen heittäytyi stalkerin päälle potkaisten asetta pitelevään käteen, joka kovannäköisistä suojista huolimatta antoi periksi ja SMG tippui lattialle, missä se laukesi ja luodit lensivät ympäriinsä ulos bunkkerista. Vasta tässä vaiheessa Sweet sai kunnon katseen hänen henkensä toistamiseen pelastaneeseen serkkuunsa, jonka henkiinjäänti oli kyllä juuri niin arvaamatonta hänelle, ettei edes CJ:n järkytys ollut vastannut sitä. "Aldrin! Ei voi olla - ei voi olla -" Hän piteli rintaansa ikään kuin olisi saamassa sydänkohtausta, mutta CJ:n onneksi näin ei sentään ollut tapahtumassa, vaan se oli vain perushämmästys järkytyksellä varustettuna. "Voisin selittää sulle tässä ja nyt saman ku CJ:llekin, mutta nyt on vaan vähän huono hetki sen hullun stalkerin takia..." hän tokaisi eikä liiemmin välittänyt, vaikka Sweetin katse osoittikin jonkinlaista jumalallista palvontaa häntä kohtaan. Hän vain kohautti olkiaan ja käänsi katseensa sinne, missä stalker oli, mutta siinä vaiheessa kuuluikin jo voitonriemuinen huuto: "HYVÄSTI, JÄTKÄT!"
Stalker oli jo kiihdyttänyt pois bunkkerista ja ylämäki oli jo lopuillaan, joten juoksuksi oli pistettävä, koska pian trukki saattaisi saavuttaa ihmisjalkoja kovemman vauhdin huolimatta sen erityisen painavasta lastista. Sweet kavahti lievästi samalla kun CJ veti hänet mukaansa ja he juoksivat Aldrinin perässä saadakseen stalkerin joskus kiinni. Hänen katseensa oli kyllä vieläkin ontto ja odottamaton. "En minä ymmärrä... Minä todistin hänen kuolemaansa, ja nyt hän on ihan hyvässä kunnossa jahtaamassa tota mongoloidia meidän kanssa!" hän huusi, mutta ei silti vastustellut CJ:n yrityksiä pitää hänet mukana vauhdissa. "Tässä riittää kyllä selittämistä, mutta kaikki selviää ajan myötä! Ensin meidän kylläkin pitää tehdä, mitä voidaan, jos halutaan päästä pois täältä ja estää tota stalkeria saamasta ydinohjusta ittelleen! Muuten voi hänen kohteensa lisäksi tulla vähän liikaa ylimääräsiä kuolemia!" Aldrin oli alkanut jo juosta kovempaa ja Sweet ei nähtävästi tuntenut oloaan kovin turvalliseksi kaukana hänestä, sillä nyt hänkin sai vähän lisäpuhtia. Kun kaikki kolme Johnsonia pääsivät sinne, minne piti, he näkivätkin jo, kuinka stalker ohjaili trukkia aavekaupungin laidalla, missä tilaa riitti ja vauhti kiihtyi aina maksimiin saakka. Aldrin painoi päätään alaspäin saadakseen vähän lisää vauhtia ja vähemmän ilmanpainetta, kun hän pysytteli ainoana kunnolla trukin kannoilla, Sweet ja CJ olivat kaikesta huolimatta jääneet jälkeen. Jälkimmäinen kaivoi esille jo SAA:ta sen varalta, että sille tulisi aika pian jonkinlaista käyttöä, mutta toistaiseksi hän jätti homman Aldrinille, joka saavutti stalkeria tasaiseen tahtiin. Juoksu jatkui pitkin kaupungin laitaa, jossa CJ oli vielä aiemmin liikuskellut kauhun täyttämänä, mutta nyt hänessä kiehuikin pelko läheisten puolesta ydinohjuksen merkeissä sekä tarve saada stalker kiinni ennen kuin olisi liian myöhäistä. Aldrin juoksi aivan trukin perässä, mutta ei vielä tehnyt mitään erikoista. Hän sprinttasi kuin mikäkin olympiamitalin tavoittelija, kunnes viimein totesi tilanteen sopivaksi ja hyppäsi ottaen kiinni trukista niin tukevasti kuin pystyi. "OLTAIS PIDETTY RAUHAA YLLÄ, MUTTA NÄHTÄVÄSTI ET OLE YHTEISTYÖKYKYINEN!" hän karjaisi ja yritti osua nyrkeillään alapuolellaan olevaan ohjaamoon saaden tosin samalla varoa, sillä stalker alkoi käännellä trukkia villisti tiputtaakseen hänet katolta, sanomatta tosin mitään erityistä. Aldrin potkaisi nyt jalallaan alapuolelleen, mutta sen jälkeen rysähti, ja sen voimasta hän horjahti katolta kaatuen vähän matkan päähän trukista, ja kipeää se taisi tehdä, koska hän karjaisi kuin Salvatoren hallusinaatio osuessaan kivilattiaan, mutta ainakin huuto kertoi siitä, että henkiin hän jäi. Stalker oli hätäpäissään ohjannut trukin suoraan päin tukipilaria, jonka CJ:kin oli nähnyt tullessaan kaupunkiin. Nyt se sitten selvisi, ettei pilari ollut yhtään niin kestävä kuin silloin kun se rakennettiin, joten perustukset olivat menneet ydinpommista hivenen rikki, ja trukki taisi alkaneen tärinän perusteella vaurioittaa niitä viimeisen kerran.
CJ katsoi huolestuneena yläpuolelleen, kun tärinä alkoi vaurioittaa luolaa, joka taisi nyt olla antamassa periksi viimeisen kerran ja dramaattisesti oli samalla viemässä aavekaupunkia mukanaan. Se tuntui jotenkin traagiselta lopulta kaikelle sille, mitä siellä oli tapahtunut, ja kauhusta karjuva stalker alkoi ohjata viereiseen luolaan, joka oli sivumennen sanoen se, josta CJ:kin oli kaupunkiin saapunut. Enää häntä ei kuitenkaan hyödyttänyt seurata, ei ainakaan sen perusteella, että pystyyn kömpinyt Aldrin alkoi juosta poispäin kohti stadionia. "Tänne ja äkkiä, täällä on yksi uloskäynti ja jätin veneenikin tänne!" hän karjui ja CJ katsoi parahiksi taakseen nähdäkseen, kuinka pilari antoi periksi ja hän juoksi entistäkin kovempaa Sweet aivan takanaan ja Aldrin muutaman askeleen päässä edellä. Siinä kaatui Newportin kaupunginosa ja erään siellä sijainneen kerrostalon alimmat kerrokset murskaantuivat luhistuessaan pilarin ja sen vetämän maan mukana aavekaupungin tasolle. Ketään ei siellä elänyt, mutta tuho oli silti sen verran säväyttävää, että sitä olisi ehkä mielellään katsonut etäisyyden päästä helikopterista. Se pilari ei ollut ainoa, joka sortui, sillä vähitellen toinenkin antoi periksi yllättävän maanmuodon muuttumisen jäljiltä, ja tuhoa alkoi tapahtua siellä täällä, kun hyvin säilyneet talot, jotka olisivat olleet ehkä tutkijoillekin hyviä todisteita 1800-luvun elämästä, alkoivat jäädä kiviryöpyn alle luolan katon romahtaessa. Johnsonit juoksivat henkensä kaupalla, kun katosta tippui palasia vähän kerrallaan, mutta pienimmätkin olivat jo sen verran isoja, että äärimmäistä varovaisuutta piti pitää yllä. CJ laittoi kädet päänsä päälle suojaksi ja Sweet seurasi esimerkkiä. He jatkoivat sprinttaamista Aldrinin perässä samalla kun kaikki maamerkit, mukaan lukien Black Rosesin saluuna ja CJ:n kirjoittama veriviesti (tässä vaiheessa hänen kättään vähän kirveli, kun hän muisteli sen tekoa) sekä hautausmaa. Suurimmat kivet, jotka putosivat, olivat jo melkoisia järkäleitä, ja Johnsonit erottivat pienellä taaksevilkaisulla, kuinka se tippui veden valtaamaan kaupunginosaan ja loiskautti vedet ympäriinsä. Yksi suhteellisen suuri aalto pääsi lähestymään heitä, mutta sen voima ei riittänyt heidän kaatamisekseen. Aldrin jatkoi juoksua ja luola alkoi pienentyä. CJ katsoi vielä viimeisen kerran aavekaupunkia ennen kuin se katosi kulman taakse. Taas kaatui yksi pilari, joka osui bunkkeria päin ja taisi saada hissin tuhotuksi sen yläpuolelta. Tuho vei aavekaupungin mukanaan tuona kohtalon päivänä, josta CJ, Sweet ja Aldrin sentään olivat selviytymässä, mutta viimeisen kerran he pääsivät näkemään kaupungin, sillä kivet alkoivat peittää sitä alleen symboloiden lopullisuutta ja kuolemaa. CJ nielaisi, mutta kääntyi takaisin kohti veljeään ja serkkuaan. He olivat päätyneet pois luolasta ja paikka näytti aivan toisenlaiselta auringonvalon loistaessa jostain edessä olevan aukon toiselta puolelta. Edessä oli kirkasta merivettä ja jonkinlainen laiturirakennelma sekä siihen pysäytetty vene, jonka kyytiin Aldrin viittoi CJ:n ja Sweetin nousemaan. Veljekset esittivät pettyneitä katseita, mutta Aldrin oli edelleen sangen rauhallinen. Hän käynnisti veneen ja puhe peittyi pärinän alle hänen ohjatessaan pois luolasta auringon noustessa taas taivaalle ja kristallinkirkkaan veden siivittämänä hän alkoi ohjata kohti San Andreasta.
Grove Street
"Devil, etkö sä voisi jo lopettaa?" kuului Kendlin kiihtynyt ääni. Seinäkello raksutti tasaiseen tahtiin joka sekunti ja sen viereen oli aseteltu joulukuusi, joka oli viimeisen päälle täynnä palloja, nauhoja ja kynttilöitä ja olisi ehkä voinut olla mikä tahansa puu, koska koristeiden alta oli vaikea edes tunnistaa puuta. Cesar istui nojatuolissa uppouduttuaan kuuntelemaan kellon ääntä ja Daniel pelasi shakkia Iania vastaan vähän masentunut ilme kasvoillaan tuijottaen samalla lahjapaketteja, jotka kyllä oli tarkoitettu hänelle, mutta ei hän näyttänyt niistä kummemmin välittävän, vaikka ne oli vain hyvää tarkoittaen annettu. Devil oli napannut keittiöveitsiä kouraansa ja jonglöörannut niillä tarjoten Cesarille parempaakin viihdettä kuin kellon umpitylsä kuuntelu, mutta Kendl ei pitänyt tästä, sillä hänen mielestään kaikki veitsiin liittyvä, paitsi ruuan leikkaaminen, ei ollut mukavaa. Devil ei luonnollisesti ollut tätä mieltä, ja hän näytti pettyneeltä, mutta jatkoi temppuilua heittelemällä veitsiä selkänsä takana kävellessään kohti keittiötä. "Sitten kun menetät toisenkin silmäsi, niin kenellä sitten on hauskaa?" Kendl kysyi kimeästi, mutta sai vastaukseksi vain tyrskähdyksen. Devil avasi laatikon, johon veitset piti laittaa (sen aikaa hän viskeli niitä vasemman kätensä sormien varassa) ja tiputti ne sitten sinne kykenemättä olemaan temppuilematta edes vähän aikaa. Kun kaikki Kendlin veitset oli saatu sinne, mihin ne kuuluivatkin, hän otti taas omansa käteen ja palasi olohuoneeseen, jossa Cesar oli noussut seisomaan. "Taidettiin sitten saada aika masentava joulu, vai kuinka?" hän kysyi apeasti. "Kuulemma Dani yritti hukuttautua suihkuun, mutta Kendl löysi sen ajoissa ja esti sitä. En tiedä, mikä sillä on itsemurhaa vastaan, vaikka tietysti masentunut ja vähän puhuva Dani on parempi kuin suihkuun kuollut vainaja-Dani. Mitä Daronkin mahtais moisesta sanoa? Haastaa meidät oikeuteen epäiltyinä murhasta..." Hän sanoi tuon sen verran hiljaa, että vain Devil ja Kendl luulivat läheltä, ja hörähti hieman sanottuaan sen, mutta juuri siinä vaiheessa ovi meni auki.
"Päivää taloon!" CJ huusi ja Sweetkin katsoi kohti läheisiään innostuneena, vaikkei se hänen yleinen tapansa ollut. Kolmatta vierasta ei vielä tullut sisälle, ja vähän aikaa tilanne olikin vain liikuttava jälleennäkeminen. Myös Daniel viitsi jotenkin nousta seisomaan ja mennä CJ:n ja Sweetin luo onnittelemaan heidän selviytymistään, ja siinä olikin CJ:n täydellinen tilaisuus. Samalla kun Sweet paiskasi kättä Diablojen kanssa, CJ kysyi Danielilta lähes suoraan: "Kerroppas minulle nyt, mitä toivoit joululahjaksi! Mainitsit jotain sellasta, mitä et voi millään saada, ja taidan arvata, mistä on kyse, koska minulla on se!" Tämä sai Danielin ilmeen leviämään todelliseksi hätkähdykseksi, kun hän katsoi CJ:tä suoraan kasvoihin niin kummastuneena kuin olla voi. "Mitä ihmettä? Sulla siis on Whizin uusi puhelin kaikilla lisävarusteilla? Ei voi olla mahdollista!" Tuntui kuin tunnelmallisuus olisi kaikonnut CJ:stä pahasti kuin mikäkin, sillä Danielin lahjatoive olikin vain peruskamaa vähän viriteltynä, eikä sitä, mitä hänellä olisi ollut. "Unohda koko juttu! NYT VOI TULLA!" hän huusi ovelle ja Daniel näytti aivan siltä kuin tässä olisi nyt joku kummallinen juoni meneillään, mutta siinä vaiheessa kun Aldrin asteli sisään, hiljaisuus laskeutui hetkessä talon ylle. Kuului särkymisen ääntä, kun Kendlin kädessä ollut lasi putosi lattialle pirstoutuen palasiksi. Ian oli juuri nostamassa kuningastaan, mutta kun hänen katseensa kääntyi Aldriniin, nappula tippui pelilaudalle kaataen samalla muutaman muunkin. Tajuamatta oikeastaan mistään mitään hän huusi: "Shakki ja matti!" nousten samalla pystyyn. Hän ja Daniel olivat kaikkein ensimmäisinä porukalle terveisiä heilauttavan Aldrinin luona. "Kolmikko taas kasassa vai? Taidan olla vähän parempi lahja CJ:ltä kuin mikään Whiz?" hän kysyi innoissaan vanhojen ystäviensä jälleennäkemisestä. Daniel ei saanut sanaa suustaan, seisoi vain siinä. CJ käveli hänen ohitseen hakeakseen siivousvälineitä Kendlin tippuneen lasin siivoamiseksi. "No emmää tiiä, se Whiz olis oikeesti ollu aika hyvä..." Daniel mutisi hiljaisella äänellä ja siinä vaiheessa hän purskahti nauruun ensimmäistä kertaa sitten klubi-illan, ja siihen yhtyivät myös Ian ja Aldrin. Kolmikko paiskasi ensimmäistä kertaa kädet yhteen yli kahden vuoden tauon jälkeen ja sen jälkeen AD Command Centerin perustamisen ajoista lähtien parhaita ystäviä olleet sällit uppoutuivat kunnolliseen joukkohalaukseen välittämättä siitä, että ovi oli auki ja jotkut Grove Streetiläiset, jotka olivat äsken käyneet lumisotaa, katsoivat nyt kummastunein ilmein talon sisään (tämä niin kauan, kunnes Kendl kävi sulkemassa oven heidän nenänsä edestä). Kaikki oli vähitellen kääntymässä CJ:nkin osalta parempaan suuntaan, kun hän alkoi taas juhlia viihdyttävästi ystäviensä ja sukunsa jäljellä olevien jäsenten kanssa joulua 2008.
Edellisen tylsähkön osan jälkeen tämä päätös on taas pirteämpi. Eihän tässä periaatteessa ole mitään haittavaa vikaa, mutta nuo aavekaupunkien tuhoamiset ynnä muut olisivat voineet olla jollakin toisella tavalla toteutettuna parempia. Mutta en valita, että tämä on tosi hyvä tarina, vaikkakin hiukan hengetön, eikä juuri jännittävä.
Kirjoitettu: lauantai, 27. joulukuuta 2008 klo 18.29
Lainaus:26.10.2006 tervetuloa kirjoitti:
SWEETIN HUONO PÄIVÄ
CJ heräsi aamulla kun sweet koputteli revolverilla ohtaan. sweet huusi: Per*kele, CJ! kello on 6! CJ:mutta on sunnuntai etkö älyy. vapaapäivä! Sweet: Saa*tana CJ! Tänään on jengien välinen taistelu! CJ hyppäsi sängystä ja huusi: Perh*ana sweet. oisit herättäny. CJ ja sweet hyppäsivät golf-autoon. sotapaikalle päästyään he näkivät omiensa kuolleen. ballasit hyppivät autoon ja huusivat: Grove street suck a*ss! cj ja sweet menivät kotiin päin mutta huumediileri pysäytti heidät ja sanoi:huumeita tänne! Sweet suuttui : Per*kele! ja pamautti hänen aivonsa pihalle! matka jatkui. Cj näki kaupan: Sweet stop! tuolla on kauppa jossa on nallekarkit alennuksessa!
ANNA OLLA!sweet huusi! Cj vaihtui rattiin ja laittoi radioXn päälle. sweet huusi: CJ kuinka monta kertaa olen sanonut että minun läsnä ollessani ei kuunnella kuin radio los santosia! kotiin ajettua sweet meni kotiin. myöhemmin illalla Cj huusi sweetille: Sweet voisitko tulla tänne ja antaa muroja! en itse jaksa olen sairas! Sweet teki homman hyvin. kello 10 cj huusi: sweet radio hiljemmalle toiset yrittää nukkua. Myöhemmin CJ huusi: sweet-tule antaa lasi vettä! Sweet huusi kurkku suorana: PER*KELE!!
Golf-auto, nallekarkit ja murojuttu parhaat, muistakaa lukea!
Kirjoitettu: sunnuntai, 28. joulukuuta 2008 klo 21.05
Muokattu: 28.12.2008 klo 21.06
Carbonox Stories:
That's What You Get - Osa 1 - Merc Seekin'
CJ oli valvonut sen verran myöhään, että aamulla herääminen tuotti hänelle ylivoimaisia vaikeuksia. Jotenkin sitä vaikeutti myös se, että hänen housuihinsa oli päässyt jotain ylimääräistä yön aikana (kenties jälkiseurausta rajuista syömingeistä) ja nyt varsinkin takapuolessa olo oli jotenkin sanoinkuvaamattoman ärsyttävä. Hän kääntyi makuulle vatsalleen ja jotenkin typerästi tuntui siltä, että lisää sontaa olisi tulossa aivan lyhyen ajan kuluttua, ellei hän nyt vessaan raahautuisi. Kuten arvata saattoi, valo paistoi huoneeseen ikkunaverhojen välistä, eli aamu oli mennyt jo pitkälle ja Sweet, Kendl ja Cesar olivat jo hereillä, mutta sängyllään loikoileva CJ ei. Hän kiroili ääneen pari mehukasta kirosanaa, jotka kuvastivat hyvin hänen mielipidettään Johnsoneiden arjesta, ja yritti saada itsensä pystyyn. Takapuolessa tuntui jo siltä, että kohta hän varmaan vääntäisi McLaggenit, jos ei pääsisi ajoissa pöntölle, mutta hänen epätoivoisen ryntäysyrityksensä päätti alkutekijöihinsä lappu, joka oli hänen yöpöydällään. Ennen sitä ei nimittäin siinä ollut, ja kiinnostus heräsi siinä määrin, että CJ nappasi sen heti käteensä. Sen päällä oli hänelle tuntematon ikoni, jossa oli kolme kirjainta ikään kuin päällekkäin. Keskellä oli A ja sen halkaisi kahteen puoliskoon pystyviiva, jonka CJ arveli olevan I, ja noita kirjaimia ympyröi D. Hän saattoi jo arvata, mistä oli kyse, kun hän avasi kaksinkerroin taitellun lapun ja löysi sieltä pienen kartan sekä lyhyen tekstinpätkän, jossa luki seuraavasti:
"Hyvää huomenta, vaikka varmaan löydätkin tän jo päivällä! Me aateltiin jättää sulle tämmönen kiva joululahja. Muistat sen varmaan, Dani vilauttikin sitä jo sillon Pavano-jahdissa. Mene tohon sinisellä merkittyyn kartanoon, siihen jossa on A-kirjain, ja kolkuta etuoveen. Jos oven avaa joku naishenkilö, sano että Dani lähetti sut, ja pääset oikean henkilön luokse alta aikayksikön.
Viihdyttäviä hetkiä Pavanojen parissa toivottavat Dani, Ian ja Aldrin"
CJ kohautti olkiaan hetkellisesti, mutta katsoi sitten karttaa. Hän tosiaan muisti sen heti ensisilmäyksellä. Punainen ympyrä ja P-kirjain tarkoittivat Pavanoja, ja nyt oli tulossa vastaus A: lla merkittyyn siniseen rakennukseen, joka oli parin korttelin päässä pahojen vihamiesten kotikolosta. CJ ei tiennyt, miksi hänelle toivotettiin viihdyttäviä hetkiä Pavanojen parissa, kun näiden kartanolle ei ollut edes tiedossa matkaa, mutta ainakaan vielä hän ei jättänyt sitä kovinkaan suuren pohdinnan alaiseksi. Hän vääntäytyi kohti alakertaa tavoitteenaan vääntää kunnon makkarat.
Kuten arvata saattoi, hänen tullessaan portaita alas (tavastaan poiketen pelkät pikkuhousut jalassa, koska hänellä ei ollut sellaisessa hätätilanteessa aikaa pukea vetimiä ylleen) Sweet oli ahmimassa muroja kuin viimeistä päivää välittämättä Kendlin ja Cesarin katseista. Ketään muuta ei talossa (tai ainakaan olohuoneessa) nähtävästi ollut sisällä, mikä toi omanlaisensa vanhan ajan tunteen mieleen. Aurinko paahtoi sisään alakerran ikkunoiden sälekaihtimien välistä ja joulukuusi seisoi olohuoneen nurkassa vähän tylsännäköisenä, vaikka olikin koristeilla täytetty. Kaikkien kolmen perheenjäsenen katseet kääntyivät CJ:hin, kun hän tuli portaat alas lähes täysin alastomana ja Kendl hätkähti aika kovaa perääntyen pöydän ääressä vähän kauemmas. Cesar ja Sweet sen sijaan vähän tirskahtivat, mutta saivat jotenkin naamansa pidettyä peruslukemilla heidän katsoessaan CJ:tä kohti, olkoonkin että ilmeet olivat vähän väkinäisiä, ja molemmat kääntyivät hetken päästä toiseen suuntaan voidakseen rauhassa tirskua. CJ ei reagoinut heihin mitenkään, hän vain vetäisi vessan oven tyynesti auki ja asteli sisälle tuntien jo, kuinka jotain oli suolta pitkin kulkemassa. Hän avasi pöntön ja syöksyi suorinta tietä istumaan sen päälle vetäen pikkuhousut samalla kinttuihin. Saman tien, kun hän oli päässyt kunnolliseen asentoon, alkoi kovaa painetta muodostua. Kipu kylläkin valitettavasti yltyi samaan aikaan ja CJ melkein karjui, mutta päätti säästää järkevänä ääntään tilanteeseen, jossa sitä tarvittaisiin. "Minähän melkein tunnen sääliä sitä McLaggenin äpärää kohtaan!" hän mutisi ja ähisi kovasti yrittäessään saada lönttiä menemään vielä vähän matkan päähän. Jostain syystä reidessä kutisi ikään kuin hän olisi hetkeksi päätynyt tuntemaan samoin kuin McLaggen aikanaan, mutta ainakin helpottavasti p*skaa tuli ainoastaan pönttöön. Pitkän pinnistyksen päätteeksi valtava makkara tipahti ja CJ päästi "AAAAAAH!" äänen melkein heti, mitä seurasi avointa naurua olohuoneessa ja heti perään tuolin kaatumisesta kertova ääni. Tässä vaiheessa CJ vannoi, että Sweet saisi vielä maksaa hekottelustaan aivan väärään aikaan ja väärässä paikassa. Hän otti vessapaperia kouraan ja alkoi pyyhkiä takapuoltaan vähän kiireesti, sillä A:lla merkitty kartano kiinnosti kovasti. Ainakin toistaiseksi hän vielä kuitenkin pysyi pöntöllä ähkimässä, kun uusi kokkare taisi olla tulossa heti perään...
Noin tunti myöhemmin
CJ oli saanut kyllä vähän hankalasti selitellä Sweetille, Kendlille ja Cesarille paikasta, johon oli menossa, ja kuten oli varmasti arvattavissa, Sweet tahtoi tulla mukaan. Se oli sitten päätynyt yhtämittaiseksi riidaksi, kun CJ ei antanut periksi. Hän ei todellakaan halunnut aavekaupunkiseikkailun tyylistä tapahtumaa kokea uudestaan, ja Sweetillä oli niin hyvä taito hankkiutua hankaluuksiin, ettei häntä vain uskaltanut ottaa mukaan tietoisena siitä, että Pavanoihin tämä homma jotenkin liittyi eikä Sweetiin oikein luottanut kostoasioissa, vaikka tämä oli kyllä esimerkillisesti Marion "sorkkaraudoittanut" ja mainitsikin sen riidan aikana. Se oli lopulta päättynyt sentään aika rauhallisissa merkeissä, ainut jälkiseuraus oli yksi kaatunut tuoli lisää. Kendl ja Cesar eivät estelleet CJ:n lähtöä ja oikeastaan totesivat parhaaksi, että tämä tosiaan käväisee viettämässä pari viihdyttävää hetkeä Pavanojen kanssa, kun sellaista hän oli odotellutkin jo mukavan pitkän aikaa. Kun hän oli saanut pois alta lentomatkan sekä erityisen hankalan taksimatkan (hankalan siksi, koska kuski oli vähän huononäköinen ja vei CJ:n kahdesti väärään paikkaan, kunnes tämä viimein jäi kyydistä parin korttelin päässä kohteesta), hän oli sen paikan edessä, minne hänellä oli matkakin. Se oli todella suuri ja ilmeisesti Deadguy Estaten tapaan kolmikerroksinen kartano, jossa oli vähintäänkin yhtä suuri piha-alue. Siellä olisi voinut vaikka pelata golfia, joskin normaalisti ehkä ihan siisti nurmikko oli nyt lumen peitossa, samoin kuin yleisestikin koko kartano. CJ:tä alkoi vähän arveluttaa, kun hän kulki vaaleansinistä taloa kohti ja hän varmisti kahteen otteeseen tarkkailemalla karttaa ja katuja, että paikka oli oikea. Hän marssi suoraan ovelle, nielaisi hieman ja soitti ovikelloa. Hän ehkä hivenen jännityksen merkeissä painoi sitä aika monta kertaa, kunnes veti sormensa pois napilta ja odotti. Kesti arviolta viitisen sekuntia ennen kuin askeleet vihdoin kuuluivat toiselta puolelta ja CJ odotti näkevänsä sen henkilön, jonka hän arvelikin jo olevan kyseessä, mutta eipä tämä ainakaan toistaiseksi tullut vastaan. Hetkeksi sisuskalut heittivät volttia kahdesta syystä oven avautuessa. Ensinnäkin häneen hiipi aavistus, että kartano oli sittenkin väärä. Toiseksi oven avaaja oli Danielin ja kumppanien maininnan tyylisesti nainen, jolla oli ikää arviolta saman verran kuin kartan CJ:lle antaneella kolmikolla, eli jotain 27 vuotta. Hänellä oli deadguymaiseen tyyliin tumma tukka ja kartanon tapaan vaaleansinisessä paidassa tuntematon logo. Hän oli kyllä ensi näkemältä suhteellisen hyvännäköinen ja CJ:n oli ehkä siksi vaikea katsoa häntä silmiin, joten hän vain laski päänsä alaspäin ja odotti kysymystä. "Mitäs haet?" nainen kysyi ja heilautti päätään vähän kysyvään tyyliin. CJ ei vähään aikaan saanut sanaa suustaan, kunnes muisti neuvon, joka oli lappuun kirjoitettu. Hän sanoi konemaisesti: "Dani lähetti mut!" ehkä vähän liiankin kovaa, mutta nähtävästi nainen kuitenkin ymmärsi, koska hiukan pettyneestä katseesta huolimatta hän osoitti CJ:n peremmälle. Sillä hetkellä, kun tämä ehti ensimmäistä kertaa astua kartanoon, hän kuitenkin kuuli hätkähdyttävän huudon vähän matkan päästä: "Vierasko tuli, Al? Onko sillä kaljaa?"
CJ käänsi katsettaan ympärilleen vähäksi aikaa ja jo lyhyt vilkaisu ympärille antoi ymmärtää, että merkittävästä paikasta oli kyse. Suoraan edessäpäin oli ruskea, aika erikoisen tunnuksen sisältävä takaovi, jonka luona oli samanlainen naulakko kuin etuovellakin. Oikeastaan sisäänkäynnit näyttivät aivan samalta. Ja kun katse kiersi vasemmalle ja oikealle, rakennuksen suuren koon tunne tuli esille täydellä voimalla. Keskellä oli keskikokoinen huone, jossa ei juurikaan huonekaluja ollut (CJ pisti merkille taas sen saman merkin, joka löytyi matosta), ja sieltä johti oviaukkoja (joissa tosin ei ollut mitään ovia) yhteensä neljään huoneeseen, joiden kaikkien sisäänkäynnit sijaitsivat keskimmäisestä katsottuna sen kulmissa. Nyt huomio kuitenkin keskittyi taas siihen huudon lähteeseen, joka oli jo vähän aikaa arveluttanut, vaikka samalla tuntemukset yli kahden vuoden takaa tulivat uudemman kerran esille. CJ:lle oven avannut nainen huusi aika jämerästi kulman taakse oikealle: "Älä sinä nyt oikeasti jaksa, ei kaikki vieraat mitään kaljalähettejä ole!" Kuului heti perään pettynyt murahdus ja joku otti askeleita kohti yllättävän pientä eteistä, jossa CJ seisoi sydän pampaten, kun vähitellen paikan omistaja tuli hänen näkyviinsä kulman takaa kävellen ehkä hiukan vaivalloisesti, mutta se ei silti estänyt henkilöllisyyden paljastumista saman tien.
Alan Alanis, maailman nuorin sotaveteraani (49 vuotta), AD Command Centerin perustaja, siviilien suojelija, nykyinen Sindacco-johtaja, CJ:n työnantaja parin vuoden takaa - asiaa on niin paljon, että tarvittaisiin kokonainen tarina miehen kuvaamiseksi kokonaan - oli aivan CJ:n nenän edessä elävämpänä kuin koskaan. Vaikka hän oli jo melkein viidenkymmenen, hän näytti silti vanhan Liberty Cityn aikojen tapaan vasta kolmisenkymmentä täyttäneeltä. Hänellä oli sysimusta ja lyhyt tukka ja yllään Sindaccon värinen paita, josta löytyi taas tuo joka puolella kartanoa näkyvä tunnus. Hänellä näkyi olevan aiempien aikojen tyylisesti edelleen melkoinen massa lihasta käsivarsissa niiden koon perusteella. Mutta silti, olkoonkin että hän oli nyt CJ:n edessä sankarilliseen tyyliin, hän silti jostain syystä vaikutti hivenen kuluneelta. Kasvonpiirteet eivät olleet samanlaiset kovat ja tulevaisuuteen tuijottavat kuin ennen, vaan nykyään hän näytti enemmän siltä, ettei kaikki ollut ihan hyvin enää keski-ikäisen miehen aivotoiminnassakaan. Hänen ryhtinsäkään ei vaikuttanut yhtä suoralta kuin silloin kun CJ oli nähnyt hänet viimeksi, ja lihaksia taisi myös olla hivenen vähemmän kuin edellisen kohtaamisen aikaan. Lisäksi huomioitavana oli hänen yllättävä kysymyksensä siitä, oliko vieraalla, eli CJ:llä, kaljaa mukanaan.
Vaikkei hän ehkä enää ollut elämänsä kunnossa, ainakaan reaktio, jonka hän koki nähdessään CJ:n ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ei ollut muuttunut juuri ollenkaan. Hän melkein hyppäsi paikaltaan katsoessaan yllättyneesti henkilöä, jonka hän ehkä viimeiseksi olisi odottanut ponnahtavan kotiovelleen niin pitkän tauon jälkeen kuin oli ehtinyt kulua edellisestä tapaamisesta. "Carl Johnson! Serkuksista vanhempi, jolla oli aina todellinen into päällä, kun forellinmetsästykseen oltiin menossa! Ei, nyt on kyllä vanha mies näkemässä näkyjä! Hänen vanha kunnon suojattinsa palaa takaisin johtajansa luokse!" Hän syöksähti CJ:n luo ja löi häntä aika tuttavallisesti selkään. "Tiedätkös, että joskus minusta tuntui, että sinä ja Aldrin olitte minulle vielä merkittävämpiä suojatteja kuin Al..." hän aloitti ohjatessaan CJ:tä kohti portaikkoa, joka ei ollut vielä näkyvissä etuovelta, mutta ennen sinne pääsyä CJ ehti nähdä naisen kasvoilla vähän leikkimielisesti vihaisen katseen. Alan vaikutti olevan hivenen humalassa, mutta ei ainakaan ollut nähtävästi mätkimistuulella (tosin tuskin kukaan niin olisi tehnyt edes umpikännissä tavattuaan vanhan kunnon työntekijänsä ja ystävänsä runsaan kahden vuoden jälkeen), sen sijaan hän osoitti pidemmälle portaikkoon, joka oli ehkä asetettu vähän huonosti keskelle olohuonetta. Ennen kuin CJ kuitenkaan astui ensimmäisellekään askelmalle, hänen katseensa osui erääseen kohtaan olohuoneessa. Normaalisti se oli aika tavallinen tila, jossa oli takka, karhuntalja sen edessä ja sohva taljan edessä sekä reunoilla kirjahyllyjä, mutta yksi hyllyistä ei sisältänytkään mitään kirjoja, vaan sinne oli aseteltu vaikka kuinka paljon palkintoja. Aluksi jo pari askelmaa ylös kävellyt Alan katsoi nyt samaan suuntaan kuin CJ, ja siinä vaiheessa hän alkoi hymyillä aika leveästi tullessaan takaisin. Oviaukon toiselta puolelta, siitä keskimmäisestä huoneesta, oli kuultavissa hiljaista muminaa: "Taas se itsekehu alkaa...", mutta Alan tulikin jo katselemaan omia palkintojaan CJ:n kanssa. Niitä oli kyllä monenlaisia, se täytyi myöntää. Eräs oli jonkinlainen kultainen limusiini, jonka merkitystä ei ollut kauheammin tiedossa, mutta ainakin erään rynnäkkökiväärin muotoisen pokaalin merkitys oli se, että Alan oli aikanaan räiskinyt kumoon aika paljon väkeä. Eniten huomiota kiinnitti ilmeisesti kunniapaikalla seisova jättipokaali, jonka kylkeen oli kaiverrettu "Thanks Alanis" timanteilla. Se jos joku oli jotain sellaista, johon oli käytetty paljon rahaa, mutta nähtävästi se ei ollut merkinnyt palkinnon antajille paljon mitään. "Aa, tuo! Sen sain keväällä 1998, kun vapautin Ancelotteilta panttivangeiksi jääneitä siviilejä! Muutaman ne kusipäät saivat hengiltä, mutta varmistin, että se jäi vain muutamaan, kun hyökkäsin suorinta tietä bunkkeriin ja spreijasin luodeillani joka puolelle niin, että vanginvartijoista jäi jäljelle pelkät veriset ruumiit..." CJ:n ja "Alin" (jos nimijuttu nyt oli oikein ymmärretty) katseet kohtasivat ja molemmat virnistivät mulkoillen sivusilmällä Alania, joka jatkoi kertomustaan omahyväisesti.
Lopulta, kun kertomus Ancelottien kaatumisesta ja vankien vapautumisesta oli ohi, Alan oli saanut CJ:n vietyä portaat ylös (hänelle oli muuten selvinnyt, että Sindaccot ottivat vallan ottaa pokaaliin laitetut timantit Ancelottien kassaholvista). Toinen kerros oli huomattavasti erilainen kuin ensimmäinen, sillä se koostui Deadguy Estaten tyyliin käytävästä, joka kulki kerroksen poikki ja ovia oli kolme kappaletta molemmilla sivuilla. Suoraan edessäpäin näkyi portaikko kolmanteen kerrokseen, mutta samalla myös vielä yksi ovi, jossa oli taas kerran se moneen otteeseen näkynyt tunnus, josta CJ yritti ottaa selvää kävellessään Alanin vierellä sanaakaan sanomatta kohti ilmeisesti tuota huonetta, mutta hän ei kyllä tiennyt, mitä se symboloi. Hän katsoi johtajaansa sivusilmällä, mutta tämän katse oli vain keskittynyt suoraan eteenpäin päättäväisellä ilmeellä, joka ei kielinyt mitenkään alkoholin valtaan päätymisestä. He vain kulkivat käytävää eteenpäin, kunnes pääsivät sen päähän, johon auringonvalo heijastui oikealla näkyvän, valtavan ikkunan läpi. Alan veti taskustaan avaimen, jonka hän työnsi reikään (ei kaksimielistä ajattelutapaa, kiitos) ja veti oven auki. Viimeistään siinä vaiheessa CJ taisi ymmärtää, mikä huone oli, kun hän katseli sitä Alanin mennessä hänen ohitseen sisään. Se oli punaruskeiden seinien ympäröimä ja sen perällä oli kirjoituspöytä, jonka molemmilla puolilla oli tuoli. Myös sivuille oli kasattu muita tuoleja ehkä useampien ihmisten varalle, ja molemmilla puolilla huonetta oli myös kirjahyllyjä. Lattialla oli matto, jossa oli taas kerran se sama tunnus, jonka CJ oli nähnyt jo melkein kaikkialla. Edessäpäin, pöydän takana, oli ikkuna, josta avautui melkoisen hyvä näköala Alderneyn kartanoalueelle. Alan käveli täynnä jos jonkinmoista tavaraa olevan pöytänsä toiselle puolelle, istahti tuoliin ja nosti pari paperia vilkaisten niitä tarkemmin. Hän kohotti vähäksi aikaa katseensa CJ:hin, joka oli jäänyt oviaukkoon seisoskelemaan ja osoitti tuolia, joka oli aseteltu pöydän ovenpuoleiselle puolelle. Kun hän tuli lähemmäs, hän saattoi nähdä Alanin laskevan erään paperin toivottoman näköisenä pöydälle ennen kuin tämän katse kohosi uudemman kerran. Hän näytti vähän vaivaantuneelta ja siltä kuin hänellä olisi CJ:lle tärkeää asiaa, joka tosin olisi samalla arkaluonteista.
"Mistäs aloittaisimme? Olet sinä niin pirkuleesti samannäköinen kuin kaksi vuotta sitten, mutta silloin sinä vain tunnuit paljon iloisemmalta persoonalta! Nyt on mieli maassa, niin olenkin jo kuullut lempipalkkikseltani, joka onkin muuten serkkusi! Aldrin Johnson, jonka näkemisestä yllätyin vielä enemmän kuin sinusta nyt, sillä olin niin varma hänen kuolemastaan, ja olin jo tehnyt kohtalokkaita temppuja tappamalla Paulien porukoita ja tahrimalla sen seinät omalla verelläni! Paha juttu, täytyy myöntää, mutta se on onneksi ohi. Vincent kuoli, McLaggenilta valutettiin sekä p*skaa että verta..." Alan uppoutui hetkeksi muisteloihin ajatellessaan, miten Paulien entisille ilkimysalaisille oli tapahtunut aikojen saatossa, ja kun hän vihdoin taas palasi asiaan, hänen pyyntönsä oli todella hätkähdyttävä. "Liity minun palkkasoturijoukkoihini!" hän pyysi jonkinlaisella vanhan miehen sääliä herättävällä äänellä katsoen CJ:tä todella syvälle silmiin. "Tiedän, mitä ajattelet Pavanoista. Minun joukoissani voit tuhota heidät ja saada maksunkin siitä, ja kenties tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat kadonneet elämästäsi jollain muulla tapaa kuin kuoleman vieminä. Minulla on yhteyksiä Liberty Cityn ulkopuolelle. Eivätkä ne rajoitu edes San Andreaksen ja Vice Cityn alueille, vaan vielä pidemmällekin, mutta puhutaan siitä toiste. Olen jo ehtinyt luvata, että Adam Dimayevin ja Maria Valvonan eliminointi tuo yhteensä kaksi milliä, molemmista yksi. Murhaajalle kunnia ja kostontyydytys." CJ hätkähti ajatellessaan nyt koko juttua. Hän näki itsensä Sindaccojen vaatteissa hyökkäämässä kymmenen muun palkkasoturin kanssa Adamin ja Marian linnoitukseen, jota nämä epätoivoisesti yrittivät puolustaa, mutta he jäivät joukkovoiman alle... hän palasi nopeasti takaisin tosimaailmaan ennen kuin antaisi väärien mielikuvien vallata mielensä. Hän kuitenkin halusi kuulla vielä lisää. "Keitä muita tiimissäsi tällä hetkellä on? Tai ketkä ovat tällä hetkellä parhaita?" Jos joukossa olisi nimekkäitä henkilöitä, hänen olisi jo vaikea kieltäytyä. Alan näytti suorastaan itsetyytyväiseltä, kun hän kohottautui korkeammalle tuolissaan ja tokaisi todella innostuneesti: "Daniel Deadguy, Ian Mitchell ja Aldrin Johnson muodostavat minun eliittini. Olen haaveillut ainakin kymmenen kovan tyypin joukosta, mutta valitettavasti kaikilla muilla hyvillä tuntuu olevan pohjimmiltaan pahoja aikeita..." Hän ei ehtinyt sanoa asiaansa loppuun, kun CJ nousi tuolillaan seisomaan. "Tämä jätkä liittyy tässä ja nyt, ja pyytää saman tien, että pääsee tuhoamaan Valvonan ja Dimayevin yhdessä ryhmänsä kanssa, koska sitä hän on odottanut jo kohtuullisen pitkän aikaa erään klubitapahtuman myötä." hän selitti suoraan ja turhia kaunistelematta. Alanin leuka loksahti melkein heti, sillä hän oli odottanut varmaan väittelyä palkoista ja homman vaarallisuudesta.
"Se on sitten tällä selvä!" hän murahti suoraan ja näytti itsekin jo valmiilta hakemaan muut palkkasoturit ja lähtemään tappo-operaatioon, mutta jäi vielä vähäksi aikaa pöytänsä taakse sanoakseen CJ:lle jotain. "Toivottavasti sinusta tulee samantyylinen taistelija kuin Aidanista, joka kyllä osasi asiansa aivan erinomaisesti, mutta..." Siinä samassa CJ, joka oli myös ottanut pari askelta ovea kohti, pysähtyi siihen paikkaan ja kääntyi takaisin Alania päin. Tämän katse oli ennennäkemättömän surullinen, kun hän oli näemmä maininnut jotain päätävaivaavaa. "Kenestä sä puhut?" hän tivasi suoraan todella kiinnostuneena, sillä hänelle oli jostain syystä tullut mieleen nimestä jotain, vaikkei hän suoraan sitä osannutkaan sanoa. "Ai niin, siis minun poikani. Hän kuoli seitsemän vuotta sitten, kun hänet murhattiin, mutta sitä ennen hän oli totaalisen kova taistelija! Hän tiesi, mitä vihollisen päässä liikkui, tiesi, säästääkö vai ei! Pidin hänestä suoraan sanottuna niin paljon, että hänen kuolemansa oli aivan liian kova shokki minulle, ja aloitinkin siinä sitten juomisen, josta en ole päässyt eroon. Tuntuu se kuitenkin lievittävän tuskaa paremmin kuin se, millaiseksi vaimoni on ryhtynyt, sillä hän on nykyään aika kalpea ja pelokas, ei oikein tiedä mitä tehdä ja silleen. Häntä et ole nähnytkään, on varmaan tälläkin hetkellä voivottelemassa jossain päin ylintä kerrosta." CJ ei kuitenkaan hirveämmin kuunnellut enää loppua, sillä nyt hänen mieleensä pomppasi eräs tietty henkilö, johon hän oli vastikään tutustunut. "Liittyykö tähän hommaan yksi stalker, jonka kanssa olen joutunut tekemisiin aiemmin ja joka väitti kivenkovaan minulle toistuvasti: 'Minä en tehnyt sitä'?" Viimeistään se sai Alanin kavahtamaan kauhusta ja kaatumaan tuolinsa päältä suoraan lattialle. Se näytti aika koomiselta, mutta niittasi sen faktan viimeistään todeksi, että stalkerilla oli näppinsä pelissä vähän useammassa asiassa. "Ja vielä sen verran taitaa olla sanottavaa, että tämä stalkerimme on napannut itselleen Sindaccojen miniydinohjuksen, jota säilytettiin vanhan Liberty Cityn alaisessa bunkkerissa, ja on kuulemma aikeissa laukaista sen päin Kenny Petrovicia jostain kumman syystä." Kuului toinen muksahdus, kun polvilleen noussut Alan luhistui uudelleen lattiaan ja vaikersi kovaäänisesti, vaikkakin ei kivun takia, vaan siksi, koska hänen pahin pelkonsa näytti jostain syystä toteutuneen. Hän aloitti uuden kipuamisen ja otti tukea tuolista hengittäen syvään. CJ kuuli juoksuaskelia takaapäin samalla kun Alan kohosi takaisin tuolilleen ja puuskutti kovaäänisesti.
"Mitä melua täällä nyt tällä kertaa on?" Al kysyi Alanilta, joka nojasi tuolin selkänojaan ja yritti tasaannuttaa hengitystään, minkä vuoksi hän saikin puuskuttaa aina vain lisää aloitettuaan puheen samaan aikaan. "Kaikki on ihan hyvin, mutta jospa vaikka tekisit pienen palveluksen ja kertoisit Aldrinille, että meillä taitaa olla uusi uhka tiedossa." Ennen kuin CJ ehti nähdä Alia kokonaan (jokin häntä himotti siihen) tämä oli jo kääntynyt poispäin hivenen yllättyneen oloisesti, mutta sen jälkeen Alan puhuttelikin jo CJ:tä, joka kääntyi konemaisesti pomoaan kohti. "Stalker siis väittää, ettei murhannut Aidania? Tämäpä on mielenkiintoista, koska eräs poliisi ilmoitti saaneensa hänet kiinni rysän päältä tuona kohtalokkaana päivänä ja hänellä oli niin vankat todisteet, että stalker sai vankeustuomion, jota kukaan ei todisteiden nojalla enää sitten vastustellut, eivät edes muutamat, joiden hän oli odottanut puolustavan häntä oikeudenkäynnissä. Minä olin ehkä vahvimmin tämän poliisin puolella, vaikkakin olisin toivonut stalkerille enemmänkin kuolemantuomiota. Nyt se sitten näkyy tämä poliisitoiminta. Kuulemma hänen onnistui paeta vankilasta vuonna 2006, eli samana vuonna kuin Aldrin luultiin kuolleeksi. Pako tapahtui vain päivä sen jälkeen, joten tuolloin elettiin sekasorron aikaa, kun ihmiset pelkäsivät henkensä puolesta kaikkialla. Sinä olit onnekas, kun pääsit elämään pahimpien ongelmien ulkopuolella, San Andreas kun ei onneksi päätynyt miksikään "hotspotiksi" tai vastaavaksi. Mutta silti haluaisin kyllä tietää, miksi stalker niin kivenkovaan sitten väitti syyttömyyttään. Uskoin sen poliisin sanaan kyllä täydestä sydämestäni, mutta ainut huono puoli oli se, että samainen henkilö vaikutti kummallisen omahyväiseltä tapahtuman jälkeen, ikään kuin hän olisi jättänyt jotain merkittävää kertomatta niin tärkeässä tilanteessa. Kukaan ei tosin ryhtynyt jälkiselvittelyihin, joten asian annettiin hautua." Alanin selitys oli todella pitkä, mutta samalla kuitenkin valaisi suhteellisen paljon CJ:lle. Ennen kuin hän teki oman johtopäätöksensä, hän kuitenkin kysyi välittömästi: "Mikä sen poliisin nimi oli, joka jutun ylipäätään ilmoitti?"
"Äh, yksi lievästi outo tyyppi vaan", Alan sanoi, "nimeltään Greg Savage."
Kirjoitettu: sunnuntai, 28. joulukuuta 2008 klo 22.33
Lainaus:28.12.2008 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 33 - Season 4:
Intruder
Joo'o, kyllähän minä tästä pidin. Vaikka pikkusen nopea oli yhä siellä täällä, niin olipahan ainakin hitaampi kuin useimmat edeltäjät, mikä paransi lukuarvoa ja merkittävästi. Tarina oli muutenkin yleistasoltaan aika hyvä, että ei kai tässä muuta...
+ Pituus ja kappalejaot
+ Ei niin nopea kuin aiemmat osat
+ Ja toimintaa löytyi
- Pikkusen nopea, mutta nyt en siitä miinustakkaan niin paljon
