Kirjoitettu: maanantai, 05. tammikuuta 2009 klo 11.24
Lainaus:04.01.2009 virheraportti kirjoitti: Satusedät ilman elämää
Olipa kerran muutama satusetä, jotka aamusta iltaan aina vain raapustivat turhauttavan pitkiä ja tylsiä tarinoita Grand Theft Autosta. Sadut olivat heidän elämänsä, eikä heillä ollut mitään muuta.
Ensimmäinen näistä satusedistä oli eräs herra Toro. Hänen tarinansa ovat tukahduttavan pitkiä ja tylsiä, ja ne on jaettu tuotantokausiin. IHAN KUIN JOKU OIKEASTI LUKISI NIITÄ!!! No... lukeehan joku niitä, nimittäin meidän toinen satusetämme AutoBono X, jonka tarinat ovat yhtä pitkiä ja puuduttavia, jokseenkin asiaa parantaa hänen pingviiniavatarinsa. He ovat TOP- listalla ohjelmassamme "Satusedät ilman Elämää".
Lisäksi on muitakin turhia satusieppoja joita nyt en nimeltä mainitse... tai no, menköön, eli Kiinteä_CJ ja SurulauluInferno. Heidän tarinansa ovat kanssa puuduttavia ja pitkiä, mutteivät he silti postaa niitä tyyliin kolme minuutissa. Lisäksi on eräs patziiz joka nyt kalpenee muitten satusetien joukossa, eli ei pääse valitettavasti TOP-listallemme.
Vielä viimeiseksi tiedän, että arvostelette tämän tarinan. Tässä on "tunnelmaa" ja mainio kuvailu, pituus on huippuluokkaa, eli tämä ei ole mikään kolmesataa sivuinen romaani. Kirjoitusvirheitä on varmasti eikä teksti ole loppuunsa hiottua. Säästän teiltä vielä arvosanan antamisen vaivan.
10/10
E: Typotin pari nickiä : )
Mä kun luulin et Socjalistel oli jotaa 10 sääntöö täs aihees, yks niistä oli muistaakseni kirjoittajalle vit*uilu kielletty!
Kirjoitettu: maanantai, 05. tammikuuta 2009 klo 11.38
Muokattu: 05.01.2009 klo 11.40
Venäläinen kurinpalautus
Oli ilta ja kaahailin pitkin Liberty Cityä. Päätin käydä Venäläisessä Vaate-liikkeessä, kun olin siinä lähellä. Menin kassan toiselle puolelle ja aloin töniä nais-kauppiasta. Kun lopetin tönimisen kauppias sanoi "You should be grown man". Se oli viimeinen pisara ja päätin hakata kauppiaan verille.
Työni oli tehty, kauppias makasi kaupassaan kuolleena.
Lähdin lönkötellen pois kaupasta. Kaikki ei ollut loppunut, sillä oven edessä oli eräs mies. Hänkin oli venäläinen. Hänellä oli CCCP paita, ja sen päällä takki, jossa oli venäjän lippu. Osuin häneen vahingossa.
Venäläinen otti heti nyrkit esiin, päätin juosta vähän matkan päässä olleeseen ravintolaan.
Sinne menin, ja suoraan umpikujaan. Venäläinen tuli hakkaamaan. Siis venäläiset, sillä eräs toinenkin samanlainen tyyppi tuli hakkaamaan puukon kanssa. Siinä sitten asettomana kuolin. Ei pystynyt soittamaan enää edes 911:een.
Anteeksi jos kirjoitetussa tarinassani on jotain väärää.
Olen uusi-käyttäjä, sitä paitsi aloitus-viestissä lukee vain "mm".
Kirjoitettu: maanantai, 05. tammikuuta 2009 klo 20.29
Carbonox Stories:
That's What You Get - Osa 3 - Riot!
Kuolettavuus, se kuvasti melkoisen hyvin sitä, mitä parhaillaan tapahtui etelä-Bohanin maisemissa. Alueelle oli rantautunut Pavanojen laiva, joka varmaan oli heidän merkkinsä siitä, että saaresta oli tullut heidän uusi tukialueensa, jolta oikein kansalaisetkin oli häädetty, siis nähtävästi paria lukuunottamatta. CJ oli mukana Sindaccojen iskuryhmässä (jollaisessa hän ei olisi vielä noin kuukausi sitten uskonut koskaan olevansa) hyökkäämässä kohti kyseistä laivaa. Hänen mukanaan olivat yllättävän vähän aikaa sitten ystäväksi kääntynyt Daniel "Dani" Deadguy, tämän ystävä Ian Mitchell (joka ei kyllä ollut koskaan ollut mikään erityisen paha henkilö), Aldrin Johnson, jota oli luultu kuolleeksi kahden vuoden ajan, Daron Deadguy, joka puolestaan oli Danielin isä, sekä Devil ja Derek Diablo, niin sanotusti kaksi ongelmanuorta, jotka tosin olivat ongelma vain ja ainoastaan suututtajilleen. Rynnäkössä oli kyllä mukana myös AD Command Centerin (siviiliensuojeluryhmän) perustanut Alan Alanis, mutta hänellä oli vähän kiireitä erikoispommin kanssa, joten ilman häntä saatiin pärjäillä jonkin aikaa. Tapahtumat olivat viime aikoina ehtineet edetä siten, että Daron pääsi viimein pois puskasta kykkimästä, kun Pavanojen puolustuslinjat laivan edestä murtuivat, ja nyt ryhmän jäsenet kykkivät jo laivan lähellä olevien suojien takana odotellen kärsivällisesti, että hyökkääjien tahti alkaisi heiketä, jolloin laivaan nouseminen voitaisiin toteuttaa kunnolla. Ainoat, joita ei kiinnostanut olla suojassa, olivat Devil ja Derek, joiden hommaksi jäi massatuho heidän mätkiessään sekä nyrkeillä että veitsillä kaikkea, mihin ylsivät. Heidän nykyisessä sijaintipaikassaan olikin päällä kova mellakka, kun Pavanoja oli noin kymmenen, mutta silti näiden verta ainakin lenteli kovaa, luonnollisesti CJ:n ja muiden tuliaseiden käyttäjien avittamana (he kyllä saivat olla varovaisia, etteivät osuneet vireessä oleviin Diabloihin), mutta ehkä ilmankin ammuskelijoita näistä olisi selvitty oikein kunnolla. Devilin päällä oli varmaan kolme vihollista, joten tietäessään olevansa pienenpuoleisessa alakynnessä hän huitoi molemmilla veitsillään sattumanvaraisesti. Hän ei kyllä itse nähnyt kunnolla, mitä teki, mutta CJ erotti, kuinka hän viipaloi erään Pavanon pään kahteen osaan saaden sen näyttämään aivan joltain hedelmältä, jonka sisus oli epäilyttävän punainen ja iljettävä. Devil käkätti mielipuolisesti ja huitaisi toisen veitsensä eteenpäin, jolloin se ainakin voitonhuudosta päätellen iskeytyi Pavanon suuhun ja tuli toiselta puolelta ulos mukanaan jotain epäilyttävästi kieleltä näyttävää. Se oli kyllä traumaattista, mutta ei Devilille, joka oli tainnut raakuuteen ja väkivaltaan sopeutua elämänsä aikana.
Kun viimein Pavanojen tulo alkoi lakata (sivumennen sanoen se kolmas, joka oli Devilin kimpussa ollut, sai ensin veitset korviinsa ja sen jälkeen leuasta läpi), CJ alkoi olettaa, että nyt oli hyvä aika kavuta kannelle, ja niinpä hän lähti ensimmäisenä matkaan, mutta ennen kuin hän vielä edes pääsi laivaan, ehti jo tapahtua. Kun CJ juoksi puista ramppia ylös laivaan, hän törmäsi erääseen sangen lihaksikkaaseen Pavanoon, joka ei ensin meinannut ymmärtää tilannetta ollenkaan. Hän vain tajusi sen, että CJ törmäsi hänen rintaansa, joka oli nähtävästi treenattu aika kovaksi, ja tämä kaatui taaksepäin kivun aiheuttaman vihan vuoksi. Se oli niin typerää kuin mikään saattoi olla, ja tuoreena tuli mieleen muisto tilanteesta, jossa Diego Mendez oli lyönyt häntä pesäpallomailalla päähän ja tehnyt aika pahan tainnutuksen siinä samalla, ja sen jälkeen hän oli vielä houraillut Devilistä, joka oli oikeasti kylläkin passitettu sairaalaan todetuissa kuolemanvammoissaan. Se oli niin kaamea muisto, ettei tämä ollut edes verrattavissa siihen, vaikka leveästi virnistävä Pavano nosti hänet rinnuksista takaisin pystyyn hyläten aseensa rampin päälle. Takaa kuultavissa olevat laukaukset kertoivat siitä, että muu joukko oli kiireinen vihollisten kanssa, kuten myös Diablot, jotka edelleen huitoivat viereiseltä rampilta tulevia mafiosoja verille. "Adam onkin luvannut susta aika hyvän palkkion! Onneksi susta ei tarvitse varmaankaan enää huolehtia hirveästi, koska tämmöselle lihaskimpulle et pärjääkkään niin helposti!" Hän silmäili lihaksiaan omahyväisesti nostaen CJ:tä aina vain ylemmäs raivostuttavassa otteessaan. Tämä yritti kiukkuisena potkia jaloillaan, mutta vastaus oli epämiellyttävä, kun Pavano puolestaan tökkäisi polvellaan kovaa jalkoväliin ja CJ henkäisi vihan täyttämänä, kykenemättä edes hieromaan kassejaan, joka olisi ollut kyllä vähän tyydyttävämpää tässä tilanteessa. Nyt hän sulki silmänsä ja ilme oli ahdistunut. Pavano vain nauroi kiukkuisesti ja tunnusteli nyrkillään hänen mahaansa yrittäen löytää sopivan kohdan, johon lyödä. CJ sätki, mutta yritti ottaa rauhallisesti tietäen, että se ehkä olisi ohi, jos hän ei ajattelisi kipua...
Pavanon töppösormet koskettivat erästä erityisen aran tuntuista kohtaa mahasta, ja se oli niin epäreilua, että CJ rääkyi vihaisena, mutta sai vain antaa periksi, koska niille lihaksille hän ei mahtanut mitään. Luodit sinkoilivat pitkin aluetta entiseen malliin ja pitkäaikainen hiljaisuus koitti, kun Pavano veti toisen nyrkkinsä taaemmas iskeäkseen. Siinä vaiheessa tosin kuului laukausten seasta jonkinlainen kummallinen ääni, kun joku nähtävästi juoksi ramppia ylös. Lihaksikas Pavano oli keskittynyt vain lyömiseen, mutta nyt hän sai nopeasti muuta aihetta, kun CJ:tä tönäistiin vähän sivuun (hän tosin ei ottanut tätä loukkauksena), ja Alan tuli näkyviin. Hän ei kysellyt mitään, heittäytyi vain lihaskimppua päin kylki edellä ja, huolimatta jo korkeanpuoleisesta iästään, kaatoi tämän rivakasti rymisten laivan kannelle päästäen aika rajua ääntä. Pavano löi päänsä aika kivuliaasti vasten kantta ja Alan jupisi hänen yläpuolellaan kaikenlaisia herjoja, mitä vain keksi. CJ oli päässyt nousemaan hätäkässä ylös ja näki ilahduttavan uutisen toisella sisäänkäynnillä laivaan, kun eräs Pavano sinkoutui kaiteen yli mereen (tällä tosin ei tainnut sormia nähtävästi olla enää jäljellä pikakatseen perusteella) ja samalla Aldrin rynni jo ylös ramppia muut perässään ja ammuskellen omalla M4:llaan pitkin aluetta tähdäten kohti Pavanoja. Hän alkoi kulkea sinnepäin, missä Alan oli pitämässä lihaksikasta vihollista kantta vasten, ja niin muutkin, jotka nähtävästi totesivat parhaaksi tyyliksi palata yhteen ryhmään. Yksi toisensa perässä melko tasaisilla väleillä kaikki muut tulivat sinne, missä Alan ja CJ jo olivat. Kukistettu Pavano ei pystynyt pitämään asemiaan, joten hänestä ei ollut huolta, ja vaikka Danielin ja Ianin katseet olivat huolestuneita, Devil vetäisi esille veitsensä, jonka kiiltävä terä taisi viedä sanat Pavanonkin suusta. Alan kyyristyi ase polvillaan ja Daron meni hänen taakseen pitämään vahtia. "Näyttää siltä, että vihollisetkin on parhaillaan suunnittelemassa pitkittääkseen kamppailua. Se on vaan meidän etu, koska voidaan nyt itse määrittää hyökkäykset. Ensiksi tämä kaveri kuitenkin varmaan kertoo meille, missä pääjehut on?" hän kysyi ja katsoi muka hyväntahtoisesti Pavanoa, joka makasi maassa Alanin jalan paikallaan pitämänä. Hän näytti erittäin vihaiselta eikä varmasti olisi kertonut mitään, ellei Devil olisi tullut hänen yläpuolelleen ja kiepauttanut veistä pelottavasti ympäri. "Okei, okei, ne on p*rkele vieköön ruumassa, mutta sinne ette pääse elossa! Ette uskokaan, että meidän joukkojen vahvuus on paljon suurempi ku teidän kostonhimo! Teidät kaikki tapetaan yksi kerrallaan, ilman että voitte estää!" Hän puhkesi mielipuoliseen nauruun, jota seurasi välittömästi se, että molemmilla puolilla olleet Aldrin ja CJ potkaisivat häntä rivakasti kylkiin tyynen vihan säestämänä.
"Okei, taidettiin saada kaikki mitä tarvittiin! Pikasuunnitelmaa kehiin, koska kuulostaa siltä, että Pavanot yrittää etsiä meitä!" Alan murahti nopeasti kömpiessään samalla seisoma-asentoon. "Etsikää ruuma, minä ja Daron puolestamme asetellaan tämä erikoispommi, jolla tuhotaan laiva ja mahdollisesti samalla koko Pavanojen merkittävin tukikohta. Menkää te hoitamaan joukot, pommi asennetaan vasta kun on varmistettu, ettei sitä voida enää purkaa!" Kaikki nousivat pystyyn ja alkoivat mennä eri suuntiin konttien ympäri pieneen Pavano-jahtiin. Melkein heti alkoi kylläkin vihollisia näkyä, kun nämä säntäsivät esille milloin mistäkin, mutta kovaa oli myös vastustus. Daniel oli totisesti hyödyllisempi ystävänä kuin vihollisena, se tuli kertaheitolla selväksi, kun CJ katseli hänen rymistystään. Eräs Pavano sai kyytiä, kun hän armottomasti rynni päälle ja hakkasi samalla nyrkeillään, kun tämä joutui perääntymään joka lyönnin aikana, kunnes osui seinään ja jotain meni rikki ainakin äänen perusteella. Ukkonen hakkasi kyllä edelleen melko kovaan malliin ja oli vain ajan kysymys, koska ensimmäiset sadepisarat tippuisivat täynnä toimintaa olevalle kannelle. Vähitellen CJ tappeli kavereidensa kanssa kohti hyttejä. Edessä oli aika suora reitti, joka kulki kaikkien konttien väristä kääntymättä mihinkään suuntaan, viettäen suoraan eteenpäin, ja sieltä varmaan olisi löydettävissä myös ruuman sisäänkäynti. Toki oli mahdollisuus, että tietoa jakanut Pavano olisi huijannut, mutta sitä mietittäisiin vasta myöhemmin. Etuja ainakin saatiin siinä määrin, että Pavanot eivät älynneet kytätä helpointa reittiä, vaan hortoilivat milloin missäkin, ja siksi meno olikin aika yksinkertaista putkijuoksua. Tai yksinkertaista siihen saakka, kunnes jotain äkillistä tapahtui, kun jokin jyrähti aika voimakkaasti ja samalla kertaa valo välkähti todella kirkkaana yläpuolella. CJ kääntyi katsomaan ylös ja tunsi, kuinka raju tuulenvire osui laivaan, joka keikahti pelottavasti ja pakostakin koko Sindacco-iskuryhmä lennähti milloin minnekin, vaan ei jaloilleen. CJ:hin iski pelko, että hän tippuisi jäätävän kylmään ja rajusti aaltoilevaan mereen, kun hän lensi pitkin pituuttaan päin vasemmalla puolellaan ollutta Danielia, ja suunnaton kipu tuntui vasemmassa reidessä, kun hän heittelehtiessään taisi itse kaatua sen päälle. Kontit olivat kyllä varmistamassa, ettei kukaan lentänyt lähellekään laitaa, mutta oli se silti melkoisen kaameaa, kun laiva kallisteli puolelta toiselle ja Sindaccot paiskautuivat kontista toiseen. CJ näki ohimennen, kuinka Aldrin lensi naama edellä erästä päin ja verta lensi aika pahannäköisesti hajonneesta nenästä. Näytti jo, etteivät asiat voisi pahemmin mennä, olkoonkin että oli mukavaa nähdä edessäpäin oleva Pavano-iskuryhmä niin ikään kompastelemassa kannella. Pahempaa kuitenkin vain saattoi tapahtua, sillä hetken kuluttua jyrisi vielä kertaalleen ja vettä alkoi taivaalta tulla laivaan, tehden siitä aivan liukkaan. CJ yritti nousta pystyyn, mutta silloin tärähti taas kerran ja hän lensi kumoon ja siitä edelleen horjahtaneen Derekin avustuksella päin konttia korva melko rajusti edellä. Aldrinista tullut veri sekoittui veteen, mikä teki siitä kerrassaan kuvottavan näköistä. Tällainen myrsky tuntui niin mahdottomalta pahalta, että CJ alkoi totisesti pelätä kohtaloaan...
Hän teki vaikean ratkaisunsa. Välittämättä siitä, että aallot yhä piiskasivat laivaa, hän ei vain voinut luovuttaa, koska oli niin lähellä kostoa. Hän näki päänsä sisällä Adamin ja Marian nauravat naamat, jotka ilkkuivat hänen ollessaan vain siinä, verisen veden täyttämällä kannella kompastelemassa. Hän sisuuntui ajatellessaan sitä vihaa, ja alkoi raivoissaan ryömiä eteenpäin ohi Aldrinin, joka yritti tyrehdyttää nenäverenvuotoa samalla kun aalto paiskasi hänet polviltaan kumoon ja selkä edellä konttiin. CJ ei pysähtynyt, hän kyllä kaatui hivenen sivulle, mutta alkoi itsepäisesti jatkaa menoa ryömien, uskaltamatta nousta edes kyykkyyn. Varsinainen ongelma tosin tuli esille vasta vähän matkan päässä, kun edestä ryntäsi aivan äkillisesti kaksi riskillä vetävää Pavanoa. CJ oli jo kaukana ystävistään, ja siksi hän panikoikin aika kovaa, eikä voinut muuta kuin syöksyä pystyyn ja karata päälle. Pavanot eivät olleet meinanneet edes huomata häntä, koska vaikka kansi oli täynnä vettä, se oli värjäytynyt sen verran ruskeaksi, että CJ:n Sindacco-asu kyllä sulautui jonkin verran sen väriin, ja ihonvärikin ehkä auttoi. Nyt molemmat viholliset karjaisivat kauhusta ja toinen laukaisi AK-47:llaan, mutta siinä vaiheessa CJ oli ehtinyt jo käydä päälle, ja sen myötä luodit upposivatkin kanteen kolisten rajusti ja nähtävästi upoten sen alapuolelle. Sen enempää ei ehtinyt tapahtuakaan enää, kun molemmat heistä kaatuivat CJ:n alle ja saivat kokea hänen vihansa. Hän tarttui aseella ampuneeseen Pavanoon ja alkoi moukaroida hänen päätään veden täyttämää kantta vasten. "SINÄ! OLIT KLUBIAMMUSKELUSSA!" hän rääkäisi viitaten siihen, että tämän henkilön toinen korva puuttui, kiitos Derekin, joka oli klubilla irrottanut sen palokirveellä, mutta Pavano oli näemmä jäänyt tempauksesta henkiin ja päässyt Adamin ja kumppaneiden kanssa vielä karkuunkin. Tuona kohtalokkaana päivänä hyökkäyksessä olevia henkilöitä CJ ei todellakaan katsonut hyvällä, ja siksi hän jatkoi moukarointia aina vain kovempaa. Se loppui vasta, kun uusi aalto taas sai laivan keinahtamaan voimakkaasti ja CJ kaatui Pavano mukanaan vasten konttia, ja epäonnekas toinen vihollinen (joka oli sitä ennen maannut CJ:n jalan alla) jäi väliin murtaen ehkä siinä samalla luitaan moisessa hätäkässä. Ukkonen jyrisi aina vain ja salamoitakin oli jo nähtävillä jonkin matkan päässä. CJ ei unohtanut ainakaan sitä, mitä hän oli juuri tekemässä, ja jatkoi Pavanon hakkaamista samalla kun aallon lennättämät vedet paiskautuivat suoraan heitä päin ja hän hyppäsi pois alta, jottei jäisi sen alle. Hän näki Danielin yrittävän ryömiä Devil perässään sinne, missä hän oli, Pavanojen jäädessä aallon alle ainakin väliaikaisesti, mutta myös kuuli jotain kiintoisaa. Jossain lähellä aukesi narisevan äänen perusteella luukku.
"Jeesus Kristus, eikö täälläkään voi olla turvassa kostonhimoisilta pälleiltä?" kuului kiukkuinen kysymys, ja siinä vaiheessa CJ taisikin jo tajuta jutun. Hän hylkäsi Pavanot, joista toinen lojui naama alaspäin ja hivenen verisenä vettä tulvivalla kannella ja toinen makasi kontin vieressä kykenemättä liikuttamaan itseään kunnolla. CJ kampesi itsensä väkisin pystyyn ja otti varovaisia askeleita pitäen konteista kiinni. Hän kuuli lisää kiukkuista valitusta, ja äänen hän tunnisti, vaikka oli kuullutkin sen viimeksi klubilla. Konttien päältä suihkusi melkoiset määrät vettä, jota oli ehtinyt jo loiskuakin sinne sateen ja aaltojen myötä. CJ:n huomio kuitenkin keskittyi siihen, mitä hän näki raivattuaan tiensä aukealle. Keskellä oli kummallisen pieni luukku, joka oli varmasti vain varatie, mutta josta oli nyt kavunnut ulos muuan mies, jota vaikutti seuraavan ainakin kuuluvien äänien perusteella vihaisesti puhiseva, jo keski-iän ylittänyt nainen. CJ:n ja miehen katseet kohtasivat ja jälleennäkeminen keskellä aaltojen pauhua, suunnatonta jyrinää ja matalan veden täyttämää kantta oli kerrassaan tunnelmallinen. Mies katsoi CJ:tä pää hivenen alaspäin osoitettuna ja hymyillen omituisen salaperäisesti. Hänen silmänsä tosin olivat lasittuneet suoraan CJ:n omiin, ja noista kapeista ja ruskeista linsseistä paljastuivat ilkeääkin ilkeämmät aikeet. Vaan mitäpä muutakaan olisi odottanut Adam Dimayevilta, varsin tunnetulta terroristilta, jolla oli kontollaan enemmän pahaa kuin hyvää, ja hänen ilkeytensä oli verrattavissa vaikka Matthew Lindiin, vaikkei pahempaa ihmistä ehkä kuviteltu olevan olemassa tämän aikana, jolloin kaikki olivat saaneet pelätä uusia ydinpommeja. Adam kuitenkin oli paljon kaameampi CJ:n silmissä kuin Matthew, vaikkei hän ollutkaan räjäytellyt paikkoja tai mitään. Hän oli kuitenkin sattunut paikalle Los Santosin yökerholle pahimpaan mahdolliseen aikaan, kesken kaiken hauskanpidon, ja vaikka tilanteen luultiin aluksi olevan hallinnassa Pavanojen päädyttyä pihalle heidän päälleen tehdyn hyökkäyksen vuoksi, sitä se ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan, sillä Diana oli ehtinyt ottaa osumaa Adamin aseesta, joka oli tähdätty CJ:hin. Se oli niin väärin, että hän ei voinut jättää hommaa siihen, ja siten hän olikin päätynyt jo Pavanoja metsästäviin palkkasotureihin. Kun salama välkähti ja ukkonen jyrisi kovaa, Adam kohotti päänsä mahtipontisen näköisenä ja kaikki taisteluissa kärsineet piirteet tulivat kerralla esille. Jyrinä jatkui taustalla, kun CJ katsoi häntä. Taivaalta tuleva vesi valui hänen kasvojaan myöten tehden hänestä jotenkin kolkon näköisen, mutta hän itse ei reagoinut märkään sateeseen mitenkään. Sitä vastoin Daniel taisi kompuroida takaapäin kohti aika kovalla ryskeellä käsittäessään, kuka siinä oli.
"Tämä tuntuu jonkinlaiselta petokselta. Laivaa pidin parhaana turvapaikkanani, sieltä kostonhimoissaan raivoa täynnä olevan Johnsonin ei ollut minua tarkoitus löytää. Ennen kuin yritätkään sanoa mitään vihaista, muistutan, että yritin osua sinuun, mutta muuan Mitchell täräytti kylkeen, pilaten sihtini. Käytännössä hän on syyll..." Adamin rauhallinen ja hiljainen puhe loppui siinä vaiheessa, kun Daniel marssi suoraan CJ:n ohi ja kohotti silmät raivosta vetistäen omat konepistoolinsa suoraan hänen otsaansa ennen kuin CJ ehti tehdä mitään. Adam perääntyi, jottei Daniel olisi kopauttanut aseillaan häntä tajuttomaksi, niin mielipuolelta hän näytti. "TURHA SINUN ON MITÄÄN IANIA SYYTTÄÄ!" hän karjui, ja vaikka taas taustalla salamoi, hänen puheensa kuului selvänä ja kuulosti leijonan karjunnalta jyrinän seassa. Hänenkin kasvonsa olivat märät, mutta kyllä CJ sen verran erotti, että osa siitä märästä materiaalista oli kyyneleitä, joita hän ei edes vaivautunut pyyhkimään, vaan antoi tulla tietoisena siitä, että nyt niitä ei ollut syytä häpeillä yhtään. "Arvaapa vain, olenko odottanut pääseväni vihdoin tuhoamaan sinut tällä tavalla! Oikeastaan se on tuottanut minulle enemmän nautintoa kuin mikään muu, jopa enemmän kuin..." Loppua CJ ei kuullut, kun jyrinä koveni entisestään ja laiva keinahti, mutta ei kovin kovaa ja pystyssä pysyminen oli yksinkertaista. Siinä vaiheessa, kun hänen hetkeksi aikaa muualle heittelehtinyt katseensa kääntyi takaisin Danieliin ja Adamiin, hän kuitenkin näki muutoksen. "NYT SE ON OHI, PÄLLI!" Daniel karjaisi ja ponnahti eteenpäin jalka kohotettuna. Hän teki sen sopivan nopeasti, eikä Adam kyennyt estämään sitä, että pälli (kuten häntä oli kutsuttu) sai osuman palleille ja oli kaatua kumoon veden peittämälle kannelle, mutta hänen takaansa kuului siinä vaiheessa kirkaisu ja ennen kuin Adam ehti tehdä mitään, Maria työnsi hänet eteenpäin vihaisena ja karjaisi: "TAPA SE, PAVANOJEN NIMEEN! SINDACCOT EIVÄT MEITÄ KUKISTA!" Vaistomaisesti tämä totteli ja hyökkäsi kohti Danielia, joka ampui aseellaan, mutta se meni vikasuuntaan, koska Adam oli siinä vaiheessa ehtinyt upottaa nyrkkinsä tämän kasvoihin. Valitettavasti Daniel ei saanut tehtyä ns. "adameja" (toisin sanoen hän ei osunut tämän takana seisoneeseen Mariaan), ja tässä vaiheessa hän kaatui kiukkuisen ilmeen säestämänä selälleen vetiselle kannelle, ja taas laiva keikahti kovan aallon seurauksena siinä vaiheessa. Adam kohottautui hänen yläpuolelleen ja nyt hänellä oli ase osoitettuna tämän päähän. "Viimeinen varoitus! Minun syyttämiseni on melkoisen typerää touhua..."
"EI!" kuului huuto oikealta puolelta CJ:stä katsottuna ja hän hätkähti samalla kun Devil ilmaantui hänen viereensä yrittäen pitää tasapainoa jotenkin yllä. Kun hän katsoi kohti Algonquinia (samalla häntä kuvotti nähdä myrskyinen meri kummallisen lähellä), hän näki, kuinka Daron oli ilmaantunut kontin takaa ja käveli nyt päättäväisin ja raivokkain askelein kohti Adamia, joka kiinnitti niin ikään kaiken huomionsa häneen. "SINÄ ET TAPA ENÄÄ AINOATAKAAN DEADGUYTA!" hän rääkäisi ja ampui aseellaan sivusuunnalta antamatta Adamille ollenkaan aikaa reagoida. Siinä vaiheessa Maria kiljaisi ja salama välkähti rajusti (se näytti aivan sellaiselta, että se olisi osunut Daronin vihaa tulvivaan päähän), kun Adam kavahti tuskasta. Luoti oli osunut häntä suoraan suuhun, ja olkoonkin että sivulta, oli se silti tehnyt mittavaa vahinkoa ja verta purskahti melkoisen pelottava määrä ja nähtävästi hampaitakin siinä samalla, kun luoti irrotti ne sijoiltaan. Kaikki tuntui pysähtyvän, Adam seisoi paikoillaan ja pudotti siinä hätäkässä aseensa laivan kannelle ja Daniel oli ainoa, joka liikkui, kun hän perääntyi kauas tuosta terroristista ja Daronia kohti. Lopulta tilanne päättyi, kun lisää väkeä alkoi rampata paikalle. Alan kompasteli samalta suunnalta kuin mistä Daron oli tullut hetki sitten ja näytti vähän loukkaantuneelta, mutta oli silti suhteellisen hyvässä kunnossa liikkumistyylin perusteella. "Okei, Sindaccot, me saatiin pommi laitettua paikalleen, se räjähtää neljän minuutin kuluttua! KAIKKI POIS!" hän komensi, mutta pysähtyi sitten saman tien. CJ, Devil ja Daniel katsoivat kyllä kiinnostuneina, mutta siltä Daron ei näyttänyt. Kaikkien, myös Alanin, katseet kulkeutuivat Adamiin ja Mariaan, joita tämä ei ollut huomannut tarpeeksi aikaisin, ja nyt nämä sitten tiesivät vielä pommista. Uusi hiljaisuus levisi, mutta sen jälkeen Daron alkoi hymyillä. "SINDACCOT POIS KYYDISTÄ!" hän komensi ja tönäisi siinä sivussa Adamin kumoon aloittaessaan ryntäyksen. Valitettavasti Maria ehti jo tässä vaiheessa lähteä juoksuun, eikä häntä saatu pysäytettyä, vaikka CJ yritti heittäytyä hänen tielleen. "ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ SITÄ LUTKAA PAKOON!" Alan karjui ja juoksi Daniel, Devil, Daron ja pystyyn kompuroiva CJ perässään Marian perään, kun Adam yritti päästä takaisin seisoma-asentoon, mikä oli vaikeaa, kun aallot ottivat taas kiinni laivaan, joka keinahti ja samalla Devil kompastui, mutta muut juoksivat ohi, olkoonkin että vähän jo merikipeinä. Keskeltä laivaa alkoivat myös tulla Ian, Aldrin ja Derek, jotka nähtävästi olivat kuulleet pommista ja aloittivat hurjan rynnäkön päästäkseen niin ikään ulos. Adamia he eivät kuitenkaan takanaan nähneet.
Maria oli saanut liian suuren etumatkan saavutettavaksi enää siinä vaiheessa, kun hän ehti päästä lähelle ramppia, joka johti pois laivasta ja takaisin maalle. Alan ja Daron seurasivat suhteellisen lähellä hänen takanaan, mutta silti vähän turhan kaukana. "TÄMÄ EI VAIN OLE OIKEIN! ETTEKÖ TE PELKÄÄ, ETTÄ KOETTE SEN ADAMIN AMPUMAN KATUHUORAN KOHTALON? MINULLA ON SOTILAITA JÄLJELLÄ!" hän karjui juostessaan pakoon Sindaccoilta, jotka olivat päättäväisiä jahdissaan, mutta joiden seuraava virhe oli lähes kohtalokas. Laiva nimittäin keikahti taas ja vaistomaisesti Maria otti kaiteesta kiinni, mutta Alan ei ehtinyt tehdä niin ja hän kaatui, ja hetken aikaa vihaiselta näyttänyt Daron rysähti niin ikään kumoon kompastuessaan ystäväänsä. Daniel yritti kuitata heidät vasemmalta, mutta liukastui märkään kanteen ja kaatui niin ikään samaan kasaan, jossa ei meinannut olla päätä eikä häntää. "SE PÄÄSEE PAKOON!" Alan huusi ja yritti saada jalkansa pois ihmiskasasta, jossa parhaillaan loikoili. CJ oli liian kaukana, puhumattakaan muista, jotka tulivat vielä pidemmän matkan päässä. Maria näytti itsetyytyväiseltä päästessään rampille ja mennessään sitä alas. Hän saattoi jo nähdä Alanin tuunatun Patriotin parkissa. Ei kai se haittaisi, vaikka hän sitä lainaisi tässä tilanteessa? Ilme oli niin omahyväinen kuin se saattoi olla, eikä siksi ollutkaan ihmeellistä, että pelkkiä vaikeuksia hänen onnistui hommata. Juuri kun hän oli päässyt ensimmäistä kertaa kuivalle (tai no, märälle) maalle, sivulta tuli raju hyökkäys, eikä hän ehtinyt väistää sitä ajoissa. Marian kylkeen osui ilmiselvästi pesäpallomaila, jota olisi ehkä vähiten voinut odottaa, ja hän horjahti oikealle, jossa häntä odotti kuralätäkkö. Hänen naamansa läiskähti suoraan siihen ja hetkeen hän ei nähnyt muuta kuin ruskeaa, likaista mutaa, jota näytti olevan kaikkialla. Alan ja CJ olivat raivanneet tiensä ihmiskasan läpi, josta Deadguyt yrittivät yhä päästä pystyyn ajoissa, samalla kun Diablot oikaisivat pomppaamalla laidan yli turvallisesti maalle. Siinä vaiheessa pystyyn kömpinyt Maria ei voinut kuin pahantahtoisesti ihmetellä, kuinka hänet oli yllätetty, vaikka kaikki Sindaccot olivat laivassa lyöntihetkellä. Niin kuitenkin vain oli, että Bohanin ainoa asukas, joka oli itsepäisesti paikalle jäänyt Pavanoja uhmaten, tunnettu huumediileri, Elizabeta Torres, oli hänet yllättänyt, ja se nähtävästi tosiasiana oli järkyttävämpi Marialle kuin mikään muu. "KUINKA SINÄ KRÄKKIPÄÄ USKALLAT?" hän rääkyi raivostuneena nähdessään koko tilanteen. "ARVOTON BOHANILAINEN HAKKAA PAVANOJEN JOHTAJAA PESISMAILALLA! JO ON AIKOIHIN ELETTY! VALITUS TULOSSA PORMESTARILLE TÄTÄ MENOA!" Se oli tosin hänelle huonompi homma, että Alan ja CJ olivat päässeet jo paikalle, ja molempien aseet olivat häntä kohti kohotettuja, mutta se ei estänyt häntä kohottautumasta pystyyn vihan täyttämällä katseella.
"Minun ystäviänihän ei tapeta..." Se oli ensimmäinen oikeastaan järkevä lause, minkä CJ oli Elizabetalta kuullut, olkoonkin että sitä hän ei varmasti olisi valmis myöntämään kenellekään tämän laajasta ystäväkaartista. Alan olisi nähtävästi myös vielä sanonut jotain, mutta se ehkä sitten jäikin väliin, koska hänkin katsoi vain inhoten kaikkein eniten vihaamansa mafian johtajaa, joka oli kärsimässä ehkä omasta mielestään inhottavimman mahdollisen kuoleman. Säälimättömästi Elizabeta tähtäsi oman pistoolinsa, joka hänellä myös oli mukana pesäpallomailan lisäksi, Marian päähän. Tämä laukoi vielä viimeisiä herjoja: "HELEVETTIIN TOMMOSET HUUMEIDENKÄYTTÄJÄT KUULUU!", mutta siinä vaiheessa laukesi, ja lopullisuutta aistiva hiljaisuus syntyi. Maria olisi sanonut vielä jotain, mutta hänen päänsä kaatui sitten siihen samaiseen kuralätäkköön, johon hänet oli viimeisen kerran kaadettu, ja se kaikki tuntui hetken aikaa olevan ohi. Kukaan ei sanonut mitään. CJ tunsi yhtä aikaa sekä shokkia että lievää pettymystä. Miljonääriä hänestä ei kait ollut tulossa, kun Adam ei nähtävästi ollut laivasta enää tulossa (sen sijaan viimeisetkin Sindaccot poistuivat tässä vaiheessa todistaakseen elämänsä rajuinta näkyä), mutta toisaalta rahojen saaja oli arvaamattomampi kuin saatettiin kuvitella. CJ:n katse kääntyi kohdasta toiseen. Elizabeta tärisi, kuten hänellä oli tapana jonkun arvaamattoman teon jälkeen ja pistooli valahti hänen kädestään, ja Maria loikoili kuran seassa valtava, verinen luodinreikä päässä. Se kaikki tuntui niin lopulliselta, kun vielä vain muutama päivä sitten CJ oli toivonut kaikille Pavanoille kivuliasta kuolemaa ja kärsimystä, ja nyt se oli sitten tapahtunut. Kaikki tuntui palaavan esille entistä selvempänä. Marion selkään upposi Sweetin sorkkarauta, Arthur lensi CJ:n itsensä lennättämänä haulikolla Pavano-kartanon ikkunasta pihalle, Joen ampuivat Daniel ja Daron, ja nyt Maria kuoli siinä, Elizabeta Torresin pistooliin, epäkunnioittavimmalla mahdollisella tavalla merkittävän, mutta toisaalta loppuviimeksi vihatun mafian johtajalle. Adamia CJ ei odottanut enää näkevänsä suoraan, sillä hän vain kuuli, kuinka Alan vilkaisi ajastinta ja tokaisi kylmästi: "Kaksi minuuttia räjähdykseen!" eikä Adamia näkynyt mailla halmeilla. Tai ainakaan ei ennen kuin hän näki jotain epämiellyttävää liikettä laivassa. "ALAN, VÄISTÄ!" CJ karjaisi kauhistuneena tajutessaan, mitä oli tapahtumassa, ja vaikka hänen johtajansa näytti kummastuneelta, hän ei ehtinyt selitellä, vaan työnsi tämän suoraan maahan Elizabetan ja Marian väliin ja heittäytyi perässä, kun siihen kohtaan, missä Alan oli hetki sitten ollut, rampin alaosaan, lennähti vetokoukku. Tuttu, puhallusta jäljittelevä ääni kuului ja monet säikähtivät.
"MINUSTA EI PÄÄSTÄ VAIN TÖNIMÄLLÄ!" Adam karjaisi. Hän kyllä joutui puhumaan suhuässällä, mutta sitä ei tarvinnut ihmetellä, kiitos sen, että hänen hampaansa olivat suurimmalta osin lähteneet irti. Hän näytti sen verran kaamealta, että sellaisen näyn nähdessään Elizabetakin sai perääntyä. Kukaan ei tehnyt mitään, vaan he antoivat tämän katseen kiertää ympäriinsä ennen kuin hän löysi etsimänsä. Hetkessä raivo levisi valtavan karjaisun merkeissä, kun hän ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja nyt hän osoitteli aseellaan villisti joka puolelle osoittaen kerrallaan jokaista. "KUKA TÄN ON TEHNYT? KUKA ON MENNYT TUHOAMAAN PAVANOJEN PERHEEN PÄÄN? SE ILMOITTAUTUKOON NYT!" Elizabeta tärisi sen verran rajusti, että CJ oli varma, että hän paljastaisi syyllisyytensä sillä hetkellä, kun Adam häntä seuraavaksi katsoisi. "OKEI, SE OLIN MINÄ!" hän karjaisi heti ja Alan ja Daron katsoivat kauhistuneina, kun Adam, joka oli juuri nyt pitänyt asetta koholla Deviliin päin, kääntyi ja hänen katseensa osui CJ:hin uudemman kerran. Vahingoniloista virnettä hänestä oli mahdoton pyyhkiä kaiken perusteella, kun hän nousi taas varpailleen ja katsoi CJ:tä ylhäältäpäin. "Näin sen kuuluu olla, minä olen sinun yläpuolellasi! Vain todellinen menestyjä onnistuu tappamaan elämänsä aikana kunnioitettavasti kaksi kappaletta Deadguyita! Harmi, että Dice ehti kuolla ennen kuin minä olin vielä lähelläkään taisteluikää, hänet olisi varmasti ollut hauska eliminoida myös!" Daron ja Daniel olivat aivan ääneti, sillä he ymmärsivät, kuinka Adam yritti vain ärsyttää heitä puheellaan, olkoonkin että hän puhui CJ:lle. "Sinä kuvittelet, että muutaman Valvonan ja kumppaneiden murhaaminen tuo ketään takaisin? Siinä olet väärässä, ja todistaakseni tämän minä tuhoan sinut parhaalla mahdollisella tavalla! Grappling Gunilla." Hän osoitti virnistäen koukkupyssyä, joka oli hänen olkapäänsä päällä ja valmiina uuteen laukaisuun. "Jännittävää nähdä, kuinka kukaan ei ole vielä estämässä minua muuten..." hän mietti, huoahti rennosti ja kohotti aseen CJ:hin. "Terveisiä Keith Robinsonille ja Dimitri Rascaloville, että heidän tavallaan tämäkin herra kaatuu!" Siinä vaiheessa juttua oli tosin jo vaikea sulattaa. Järkyttynyt Elizabeta ei tehnyt mitään, mutta Daniel hiipi Adamin taakse ilman että kukaan ehti huomata, ja Daron jopa näytti peukkua ennen kuin hän potkaisi Sindaccojen vihaamaa terroristia persuksille niin kovaa kuin jalasta lähti.
Adam oli juuri laukaissut Grappling Gunin, mutta ei oikeaan suuntaan. Nyt hän sinkoutui ase edelleen kädessään ilmaan sinne, minne koukku häntä veti, ja kaikki kohottivat katseensa kerrostaloon, jossa Elizabetakin asui. Adam rääkyi kauhusta pystymättä enää irrottamaan aseesta, ja nyt se oli selvää, tuon aseen käyttö ei ollut turvallista kiipeilyyn. "PERÄÄN, CJ!" aiemmin hiljaa ollut Daron komensi ja sysäsi tämän käteen Adamin käyttämän välineen kanssa identtisen Grappling Gunin, olkoonkin että sen käyttövaarallisuuden oli tarkoitus olla itsestäänselvää Adamin perusteella. Joka tapauksessa CJ ei voinut muutakaan. Hän hengitti syvään, ajatteli kostoa ja sen ihanuutta ja tiesi, minkä oli kostamassa tässä ja nyt, ennen kuin heittäytyi ampumansa koukun perässä kohti samaa kerrostaloa, johon Adamkin oli lentänyt. Suosionosoituksia oli kuultavissa takaa, ja hän itse ei uskaltanut karjua, koska pelkäsi sen vievän itseluottamuksen täysin. Kerrostalo tuli vastaan kovalla vauhdilla ja hän yritti ottaa selvää, mihin koukku oli kiinnittynyt, mutta nähtävästi mitään kovin suurta hätää ei tainnutkaan olla, kunhan pää ei kolisisi. Tosin yksi todella upea asia tuli näkyville melkein heti, sillä Adam roikkui käsiensä varassa ikkuna-aukosta ja huusi kuin sika teuraalla, CJ:n lentäessä samaisesta aukosta sisään ilman vaurioita ja siististi ja painaessa samalla punaista nappia, jolloin koukku palasi aseeseen ja hän laskeutui jaloilleen pimeän asunnon lattialle. Ennen kuin hän edes vaivautui tutkimaan sitä, hän kääntyi toisinpäin ja näkikin Adamin sormet, jotka kurottelivat väkisin pois aukosta ja hänen ilmeensä oli kiukkuinen. Kauaa hän ei jaksaisi, mutta CJ vain katsoi häntä hymyillen ärsyttävästi. "Nyt sinä tiedät, miltä minusta tuntui siinä vaiheessa kun Diana kuoli. Toivottavasti ymmärrät kärsimykseni myös jatkossa, silloin kun päädyt... minne ikinä päädytkään. Emme kuitenkaan enää tapaa, ja se varmasti tyydyttää meitä molempia." Hän sai vastaukseksi vihaisen katseen ja haistattelua, kuten hänen vihollisillaan oli tapana tehdäkin ennen kuolemaansa. "Hän ei tule takaisin, ja se riittää minulle! Siinä oli osoitus sulle seurauksista, joita kärsit, jos leikit Pavanojen kanssa väärään aikaan!" Hänen katseensa oli raivoisa, mutta sormet eivät irronneet, eivät ainakaan ennen kuin CJ kohotti jalkansa ja potkaisi niitä täydellä voimalla.
"SEN SIITÄ SAA!" hän huusi Adamin perään tämän karjuessa jotain epämääräistä pudotuksen yhteydessä. Salamat hakkasivat aluetta, ja raju sade piiskasi aluetta, kun hän katseli pahimpana vihamiehenään pitämänsä ihmisen putoamista alas kohti laivaa. Siinä vaiheessa kuolema tuntui jo varmalta, kun Grappling Guniakaan ei Adamin kädessä näkynyt, mutta varmistus tuli ainakin silloin, kun juuri ennen kuin terroristi ehti murskaantua laivan kanteen, kuului massiivinen pamahdus ja laiva räjähti siihen paikkaan, Adam hukkui räjähdyspilveen ja CJ:n katse oli koston tyydyttämä...
Kirjoitettu: maanantai, 05. tammikuuta 2009 klo 21.13
Muokattu: 06.01.2009 klo 12.24
The Morning Never Came - Osa 2
Ainoastaan hermot turruttava, aaltoileva ja polttava kipu piti Sweetin hereillä. Hän oli menettänyt tajuntansa hetkeksi, mutta tuska ei antanut levätä. Sietämättömän rajan ylittänyt kipu oli lähtöisin hänen vasemmasta ranteen kohdalta katkenneesta kädestään. Siihen oli asetettu melko kireä side, joka tyrehdytti suurimmaksi osakseen verenvuodon, mutta kipua se ei tietenkään poistanut. Lisäksi käsi oli puristuksissa hänen selkänsä takana ja vielä paksun merimiesköyden kiristämä. Sweet makasi selällään keskellä Johnsoneiden yhteisen talon pimeää olohuonetta, jonka ainoat valot olivat pöydille, lattialle ja ylikertaan vievien portaiden kaiteelle asetetut punaista valoa hohtavat kynttilät. Synkkä maailma pyöri silmissä, ja hän oli oksentaa. Hengitys oli tiivis ja tiivistyi tiivistymistään paniikinomaisesti - ja paniikissa hän olikin. Koskaan hän ei ollut tuntenut yhtä hirvittäviä tunnon- ja kehontuskia kuin nyt, ja ne olivat pelkästään pahenemaan päin. Sekä oman itsensä että koko perheensä ja sitä kautta Grove Street Familesin jengin kohtalo painoi mieltä enemmän kuin koskaan, vaikka kuolleeksi luulemansa veljensä Carl vasta palasikin edellisenä iltana takaisin. Periaatteessa tämän ja tietysti Sweetin itsensä lisäksi perheeseen kuului vain sisko Kendl, mutta hänellä ei ollut näennäisesti hätää. Luultavimmin tämä vietti nytkin aikaansa Marinalla, miesystävänsä Cesarin luona, joka hänkin oli käytännössä perhettä, vaikkei varsinaisesti samaan jengiin kuulunutkaan. Tällä ei ollut enää varsinaisesti mitään jengiä, kun yli vuosikymmenen pystyssä pitämänsä Varios Los Aztecas hajosi kaksi vuotta sitten. Tällöinhän Kendl ja Cesar tapasivat ja rakastuivat, minkä kautta Cesarin tutustuminen Grove Street Familesiin tapahtui. Sweet ei saanut ajatuksiaan kunnolla kasaan, vaan ne pyörivät tornadon lailla hänen päässään. Päällimmäinen ajatus tai tarve oli luonnollsesti kivun lievittäminen, mutta siihen ei nähtävästi ollut mitään mahdollisuutta. Edellisenä iltana Carlin mukana saapunut salaperäinen Daniel Deadguyksi itseään kutsunut mustanpuhuva ja kalmanvalkoinen mies oli ottanut hallinnan talossa, hyökännyt Sweetin kimppuun, sitonut tämän ja tavoitteenaan oli ilmeisesti vahingoittaa myös Carlia, Kendliä ja muita. Syytä ei pakottavasta kivusta ähkivän Sweetin näkyvillä ollut, kun tyyppi ei edes ollut millään muotoa tutunnäköinen. Hevarihenkiset asukkaat sitä paitsi olivat Los Santosissa vähissä, tai ainakin Grove Streetin alueella. Miestä ei nyt näkynyt tai kuulunut, eikä Sweet senhetkisen tajuttomuutensa vuoksi ollut nähnyt, minne tämä oli mennyt sidottuaan hänet.
Yleensä Sweetillä oli tapana miettiä ainakin kahdesti, ennen kuin toimi, mutta nyt yksi pelonsekainen kerta sai riittää, ja hän ryhtyi kierimään hikisenä ja naama punaisena. Juuri kun hän oli pääsemässä oikealle kyljelleen ja saamassa täten kuin tulessa olevan vasemman kätensä "hengittämään", hän huomasi myös päästään vuotavan verta, kun sitä norui silmille. Kylmään hikeen sekoittunut veri ei ollut tuntunut ennen sitä, mutta ei myöskään haava, josta se virtasi. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli se ruhje, joka oli tullut Sweetin iskeydyttyä seinään saatuaan kirveeniskun Danielilta. Siihen ei kuitenkaan sattunut, sillä ilmeisesti käsi vei hermoston kaikki voimavarat.
Sweet toimi kaikesta huolimatta nopeasti, ja sai pian itsensä istuma-asentoon, ähkäisten melko lujaa, mikä saattoi viimeistään herättää jossakin päin taloa partioivan vihollisen. Sweet tarkisti nopsaan ympäristön ja alkoi hivuttautumaan seisoma-asentoon. Nouseminen oli tehtävä mahdollisimman äänettömästi. Se kävikin niin ja muutenkin helposti, eikä tuottanut ylimääräisiä tuskia. Onneksi vain kädet olivat sidottuina, sillä jos myös jalat olisivat olleet, paon tai puolustautumisen olisi voinut unohtaa heti alkuunsa, ja epätoivo olisi lisääntynyt. Mutta nyt Sweetin edelleen sekavan, huteran ja pelokkaan mielen osakseen tasapainotti lämmin itsevarmuus ja onnistumisen tunne, kivusta huolimatta. Toivoa oli siis yhä ja ensimmäisenä oli jätettävä käsien rimpuilu vapaaksi ja keskityttävä pakenemiseen. Jos ja kun pakoon päästäisiin, poliisille ilmoittaminen olisi unohdettava tai ainakin jätettävä viimeiseksi vaihtoehdoksi pelastaa itsensä, läheisensä sekä omaisuus. Deadguyn motiiveista tai tavoitteista ei kylläkään siis ollut tietoa, mutta niitä ei nyt ollut aikaa miettiä. Jotakin pahaa tällä silti oli mielessä, kun moiseen veritekoon kuin äsken, ryhtyi. Lisäksi aikaisin aamulla, kun Sweet oli jo herännyt lievässä krapulassa, tämä oli tullut ja kolkannut hänet. Seuraavan kerran hän oli herännyt vasta äsken oman kotinsa nurkalta. Nyt oli pohdinnan sijaan hoidettava tämänhetkinen kriisitilanne kuntoon. Sweet loi ohimennen halveksuvan katseen ikivanhaan laatikon malliseen televisioon, jonka ruutu oli saanut veripinnoitteen. Sitä kautta katse liikkui maassa näkyväa yli metrin mittaista paksua verivanaa myöten television oikealle puolelle seinälle, jossa näkyi veriläikkä siinäkin.
Muisti pätki hieman ajalta kodin vierestä heräämisestä Danielin hyökkäykseen, joten Sweetillä ei ollut tarkkaa mielikuvaa iskeytymisestä seinään tai muusta. Mutta veri paljasti kyseisenlaisen tapahtuman tapahtuneen. Hän lähti liikkumaan pitkin ja epävakain askelin ovelle, joka oli jopa vieläkin pimeämpi kuin muu näköpiirissä oleva paikka. Vaikka ulkona oli varmasti kylmä talven tulon johdosta ja Sweetillä ei ollut kuin tavalliset mustat camohousut, mustavalkoiset tennarit ja vihreä t-paita, ovi kutsui silti ulos enemmän kuin koskaan. Tunnelma sisällä oli tukalan kuuma, joten edes vilustumisen mahdollisuus ei painanut mieltä. Aivan oven eteen päästyään, alkoi Sweet hivuttaa tervettä oikeaa kättään pois köysistä. Vasenta pystyyn mätänevää ja äärimmäisen kipeää kättä (Sweet oli jo miltei tottunut kipuun, sillä alkoi rauhoittua) oli varottava sekä siihen asetettua sidettä. Jokseenkin rauhallinen olo alkoi väistyä paniikin tieltä, sillä rimpuilu ei tuntunut tekevän tiukkaan kiedotulle köydelle mitään. Vasen käsi kipuili entistä enemmän ja ahdistus iski, vaikkakaan Danielia ei näkynyt. Sweet kirosi mielessään ja hengitti raskaasti kääntyessään selin oveen ja kohdistaessaan katseensa keittiön ja portaikon suunnalle. Hän oli hetken niin hiljaa kuin suinkin kykeni ja keskittyi katselemaan ja etenkin kuuntelemaan. Hänen raskaanpuoleinen hengityksensä kuului väkisinkin yli muiden kuultavissa olevien äänten, kuten television vasemmalla puolella ylhäällä olevan seinäkellon raksutuksen. Kello näytti 19:20. Helpotukseksi muita ääniä ei sitten kuulunutkaan, mutta se ei merkinnyt sitä, etteikö uhka silti saattanut vielä olla hyvinkin lähellä.
Se tuntui oudon rauhoittavalta ja rentouttavalta, kun Sweet oli kuunnellut liki täydellistä hiljaisuutta muutaman minuutin ajan. Hänen hengityksensä oli kevyempää ja tasaista, eikä kädentyngän kipu enää aaltoillut, vaan oli tasaista, joskin todella kovaa jomotusta. Hän piti siristelystä kipuilevia silmiään kiinni ja seisoi selkä suorassa paikallaan. Hän kyllä tiesi, ettei senhetkinen asentonsa - jonka oli pitänyt jo yli minuutin - ollut puolustuksen ja valppauden kannalta järkevä, mutta jotenkin vain tuntui siltä, että siinä oli nyt oltava. Mitään tavallisuudesta poikkeavia ääniä, kuten askelia ei ollut kuulunut koko aikana, että aika hiljaa hyökkääjän olisi ollut lähestyttävä. Sweet avasi silmänsä ja joutui siristämään niitä hiukan ennen kuin tottui siellä täällä loistavien punaisten valojen halkomaan pimeyteen. Ketään ei näkynyt vieläkään, ja hänestä alkoi jo tuntua, ettei talossa ollut ketään muita. Mutta sitä tutkimaan ei silti tehnyt mieli, vaan kädet oli saatava vapaaksi ennen kuin teki mitään muuta. Hän - yhä ollessaan selin - kuitenkin tarttui oikealla kädellään ulko-oven kahvaan, käänsi alaspäin ja työnsi, mutta ovi oli lukossa, kuten arvata saattoi. Tunne oli hirvittävä, kun Sweet sai huomata olevansa lukittu omaan lapsuudenkotiinsa. Pelko siitä, että hän tulisi kuolemaan sinne, vahvistui jälleen. Häntä kummastutti, ettei hän ollut kokeillut ovea heti, vaan ruvennut uneksimaan, vaikka sillä ei olisikaan ollut mitään vaikutusta siihen, oliko ovi nyt lukossa vai ei. Mutta kummastelun ja pelon sijasta Sweetin tunteita kuohutti raivo, joka karkotti nämä lähes täysin. Hän karjaisi, säntäsi pari metriä ovelta portaikkoon päin. Hän riuhtoi käden yltyneestä kivusta välittämättä vimmatusti käsiään irti köydestä. Kasvava kipu vain yllytti ja kasvatti raivoa. Hän rimpuili, pyöri ja heilui pitkin portaiden edustaa, ja löi vahingossa oikean käsivartensa porraskaiteeseen. Se teki kipeää ja sai Sweetin veren kiehumaan entistäkin enemmän. Hän ärjyi sylki roiskuen ja kiskoi voimiensa takaa oikeaa kättään vapaaksi. Mutta se ei hievahtanutkaan, vaan solmu tuntui pelkästään kiristyvän, mikä sekin tietysti koski.
Sweet pysähtyi aivan portaiden edustalle. Hän sai purettua hiukan pahaa oloaan, mutta olo oli silti katkera kuin mikä. Mutta kuin jumalaisena väliintulona, hän sai pian taas kokea helpotuksen tunnetta. Hän nimittäin huomasi porraskaiteella alimmaisena seisovan kynttilän, jota lähti heti toiveikkaana selin lähestymään. Hän katsoi olkansa yli vasemmalta, ettei tuikkasi käsiään tuleen. Se, mitä Sweet yritti, onnistuikin, sillä kynttilän purppuranpunainen liekki tarttui tehokkaasti käsiä sitovaan tiukkaan köyteen. Nyt oli vain suuren hyvänolontunteen alta varottava, ettei tuli pääsisi korventamaan ihoa tai tarttumaan vasemman käden siteeseen - se vasta tuottaisikin tuskaa. Köyden oli annettava palaa vain sen verran, että se oli tarpeeksi heikkoa katkottavaksi tai että siitä oli palanut riittävän suuri osa, jotta siitä pystyisi pujottamaan kädet pois. Vaikka siinä menikin vain hetki, Sweetin niska tuntui kipeytyvän kohtuuttomasti, kun joutui taukoamatta tarkkailemaan tulen etenemistä. Mutta homma onnistui kuin onnistuikin, ja Sweet sai parilla topakalla molempien käsien erilleen kiskaisulla rutkasti ohentuneen köyden poikki. Se putosi lattialle portaiden eteen, ja Sweet silmäili helpottuneena ja entistä toiveikkaampana vapaita käsiään. Vasemman näkeminen kyllä masensi kovasti ja sai aikaan lievää pahoinvointia, mikä lisäsi myös katkeamiskohtaan kohdistuvaa kipua. Käden vahvasti punertava valkoinen sidekangas ulottui melkein käsivarren taipeeseen, ja molemmissa käsissä näkyi kämmenestä taipeeseen asti syviä hiertymiä ja tummia mustelmia. Sweet nielaisi, vilkaisi nopeasti ympärilleen ja kokeili otsaansa ja päälakeaan. Hiusrajalla vasemmalla oli kaksi selvästi tuntuvaa haavakohtaa ja niihin koskeminen teki kipeää. Oli hieman omituista, ettei haavoihin koskenut muutoin kuin niitä koskettamalla, mutta se oli toisaalta vain hyvä asia. Niiden kohdalta oli lähtenyt nahkaa pois ja niistä valunut runsaahko verimäärä oli kuivahtanut otsalle ja silmänkulmaan. Haavat eivät enää vuotaneet, kuten ei näyttänyt katkennut käsikään tekevän. Nyt päällimmäinen tarve oli saada vahvaa särkylääkettä ja rauhoittavia, jotta mahdollisiin vaaratilanteisiin voisi reagoida tarpeeksi ketterästi ja harkitusti.
Sweet asteli oikeata olkapäätään saman puolen kädellään pidellen tyhjään ja hämärään keittiöön, jossa loisti pöydillä muutamia liekeiltään samanvärisiä kynttilöitä kuin muuallakin talossa. Yläkerta ja autotalli olivat vielä tutkimatta, mutta kuten oli hetkeä aiemmin päätetty, ensin lääkitys, ennen kuin lähtö varmistamaan loppuosa talosta. Keittiön oikeassa nurkassa nököttävällä ruokapöydällä makasi verinen teräksinen palokirves ja yksi palava kynttilä. Sweet hätkähti pikkuisen nähdessään kirveen, ja tajusi heti kyseessä olevan sen kirveen, jolla hän menetti kätensä.
Ulkona tuli lunta koko taivaan täydeltä, mikä näkyi Sweetin edessä olevasta keittiön ainoasta ikkunasta. Ulkona oli lumenpaljouden lisäksi myös pimeää, mutta sinne näki kohtuullisen hyvin. Näköala oli suoraan elämästä tai mistään mielenkiintoisesta tyhjälle peräkujalle. Ikkunan alla oli tiskipöytä, jolla ei tavallisuudesta poiketen maannut ainuttakaan astiaa. Yleensä koko tiskipöytä oli täynnä likaisia astioita, tiskialtaasta puhumattakaan. Ainoa aktiivinen tiskaaja talossa oli ollut Kendl, joka viimeaikoina tosin oli ollut poikkeuksellisen vähän kotona, joten likaiset lautaset, kattilat ja kupit olivat ehtineet kasaantua. Jos perheen ainoa naispuolinen henkilö ei tiskejä hoitanut, Sweet oli usein miten hoitanut homman - Carl oli ollut kaiken kaikkiaan kaikkein laiskin. Tiskien tiskaajasta ei nyt ollut tietoa, mutta ei se tosin kovin paljoa jaksanut kiinnostaakaan, ja ihan syystäkin. Sweet, joka oli juuri suuntaamassa tiskialtaan oikealla puolella olevalle puiselle lääkekaapille, kun päätti kuitenkin ensin ottaa kirveen turvakseen. Hän vilkaisi ensin ympärilleen ja sieppasi sitten painavanpuoleisen kirveen käteensä. Hän piti sitä terä ylöspäin olallaan, kun asteli rennosti lääkekaapille. Hänen olotilansa alkoi jo sallia moiset "elvistelyt", mikä oli pitkälti tukevan kättäpitemmän ja likellä olevan lääkekaapin ansiota. Hän laski kirveen pöydälle kaapin alle.
Sweetin tarttuessa oveen, hänen katseensa liimaantui aivan vieressä vasemmalla olevaan ikkunaan, josta hän näki kammottavan heijastuksen. Hän huudahti, nappasi napakalla kädenhuitaisulla kirveen ja kääntyi se ojossa ympäri. Sweet oli valmistakin valmiimpi vaikka vannomaan, että oli nähnyt ikkunan kautta ovensuussa seisovan kalpeakasvoisen ja pitkät mustat hiukset omaavan miehen. Mutta nyt, sydän kurkussa asti pamppaillen, hän sai todeta, ettei edessä seissyt ketään. Hän oli hetken niin hiirenhiljaa kuin pystyi, mutta ei raskaan hengityksensä alta erottanut mitään ääniä. Vielä pienen hetken hievahtamattaan paikalla oltuaan, Sweet suoristi kyyryselkänsä ja laski kirveen. Säikähdys oli kova ja se vei turvallisuudentunteen, sai epäluuloiseksi sekä tärisemään kauttaaltaan.
Sweet nielaisi ääneen, kääntyi ympäri, laski kirveen takaisin pöydälle ja avasi melko voimakkaasti vapisevalla kädellä kaapin oven. Kaapissa oli vain muutamia pieniä muovipurkkeja, joista kaikista Sweetillä ei ollut tarkkaa lukua. Hän antoi kankeiden sormiensa hapuilla hetken ajan purkkeja, kunnes hän päätyi sieppaamaan hyllyltä summassa yhden putelin. Hänen käteensä sattui "Panadel"-nimistä särkylääkettä, josta hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä. Hän ei pohtinut hetkeäkään, vaan avasi itsevarmasti purkin ja kumosi sieltä muutaman tabletin kurkkuunsa kuin olisi mehua juonut - tai muroja. Lääkemäärään liiallisuudesta tai mistään muustakaan hänellä ei ollut tietoa tai juuri kiinnostusta, vaikka syytä ehkä olisikin ollut. Yleensä Sweet joi varmuuden vuoksi ottamiensa lääkkeiden päälle vettä, mutta nyt hän ei vesihanaan koskenut. Hänen mielessään ehti käväistä viinaryyppy, mutta hän jätti ajatuksen oitis. Totta puhuen, hänellä ei ollut mitään syytä olla ottamatta "rohkaisuryyppyä", mutta silti hänestä tuntui, ettei se ollut sopivaa. Hän huokaisi pidellen vatsaansa ja otti kirveen sitten kirveen pöydältä. Hän jätti särkylääkepurkin pöydälle kirveen entiselle paikalle ja lääkekaapin auki, kun suuntasi epäröimättä pois keittiöstä vievälle oviaukolle.
Kädentynkään pisti inhottavasti, kun hän astui keittiötäkin pimeämmäntuntuiseen olohuoneeseen. Oikeastaan huone olikin pimeämpi, sillä kaikki siellä palaneet kynttilät olivat sammuneet.
Tämä pani mielikuvituksen laukkaamaan ja vapautti pelot. Sweet ojensi kirveen pystyyn ja lähti rintaa puristavasta pelosta huolimatta lähestymään tummanpuhuvaa portaikkoa. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei kuulunut tai näkynyt vieläkään, ellei sammuneita kynttilöitä laskettu sellaiseksi. Sweet kurkkasi oikealla sivullaan olevan porraskaiteen tukilautojen välistä, oliko portaikossa ketään. Siellä oli niin pimeää, että aivan silmien edessä saattoi jopa seisoakin joku mustiin pukeutunut, joten vannomaan mitään ei voinut mennä, vaikkei ketään missään näkynytkään saati mitään kuulunut. Sweet vilkaisi vasemmalle ja hänen siristetyt silmänsä osuivat heikosti erottuvaan seinäkelloon, jonka saattoi nipin napin nähdä näyttävän muutamaa minuuttia vaille iltakahdeksaa. Kellosta Sweetille tuli jotenkin mieleen valokatkaisija, joka olikin viimeistään nyt varsin tarpeen. Hän suuntasi rivakasti ulko-ovelle ja naksautti nyrkillään vasemmalla seinänkulmassa olevasta katkaisijasta valot päälle olohuoneeseen. Portaat jäivät vielä hieman pimentoon, sillä sinne ei saanut varsinaisesti lainkaan valoa. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ketään tai mitään, jonka pystyi onnekseen toteamaan niukahkolla olohuoneesta loistavalla valomäärällä, joka osui sinne. Sweet sai jälleen tuntea miellyttävää turvallisuudentunteen lisääntymistä, ja nyt oli vihdoin yläkerran tarkistamisen vuoro. Autotalli, jonne pääsi siitä, missä Sweet nyt seisoi (ulko-oven edessä), katsottuna vasemmalla olevasta ruskeasta puuovesta. Hän oli pienen hetken kopauttamassa kirveellä kepeästi vasempaan kämmeneensä, mutta muisti onnekseen, että siitä puuttui kämmenosa. Tämä teki todella kipeää, vaikkei vahinkoa ollutkaan ehtinyt nyt tapahtua. Siitä hänelle tuli vielä mieleen, että liekö käsi joutunut jo kuolioon. Tuskin irronnutta kättä sai paikalleen enää, että jos Sweet nyt tästä selviäisi, hän todennäköisesti joutuisi elämään lopunelämäänsä yksikätisenä. Samassa hänen mieleensä ponnahti se, että missä katkennut käsi oli. Hän lähti kiertämään olohuonetta, ja pian hänen silmiinsä osui oikeassa keittiönpuoleisessa nurkassa makaava sohva, jonka päältä keskeltä puolestaan veriläikkä ja ihmisen käsi ranteesta katkaistuna. Näky iljetti ja sai kädentynkään kohdistuvan kivun kasvamaan jälleen miltei sietämättömäksi. Tämä oli tavallaan aika lailla käsittämätöntä, mutta jokin sai oman irronneen käden näkemisen tuntumaan katkeamiskohdassa ja oikein kunnolla. Kättä ei tehnyt mieli lähestyä tai ajatella, joten Sweet suuntasi suosiolla yläkertaan.
Hän astui rohkeasti portaisiin ja muisti välttää välitasanteen alla olevaa narisevaa porrasta, jonka sijainti oli tullut parissa vuodessa narinan alkamisesta hyvinkin tutuksi. Muistaminen olikin sitten eri asia. Loput portaat olivatkin sitten tutun hiljaisia ja niitä oli jopa ilo tallata. Sweet pääsi nopeasti ylös, ja ensimmäinen asia, minkä hän näki suoraan edessä, oli pimeys. Käytävä jatkui ehkä noin seitsemän tai kahdeksan metriä, ja sen perällä seisoi pieni ja yksinäinen kaappi. Sen päällä näytti tiukan silmien siristelyn tuloksena nököttävän lyhyt ja paksu kynttilä, mutta sekään ei palanut. Mahdollisesti se oli kuitenkin jossakin vaiheessa palanut, mutta oli sammunut kuin jonkun sammuttamana aivan äskettäin, samoin kuin olohuoneen kynttilät. Sweet rohkaisi mieltään lisää ja jätti spekuloinnit sikseen. Hän piti kirvestä tiukasti ojossa ja lähti liikkumaan eteenpäin. Ensimmäinen vastaantuleva ovi oli vasemmalla portaista noin kahden metrin päässä oleva Kendlin huoneen ovi. Se oli tiukasti kiinni, mutta koska missään muissa ovissa kuin talon ulko-ovessa ei ollut lukkoa, sen sai aina auki. Syke nousi ja kylmät väreet kulkivat pitkin Sweetin selkää, kun hän avasi varovasti oven. Vaikka ennakkoluuloja jo oven narisemisen muodossa oli, loppujen lopuksi ainut epämiellyttävä puoli oven avaamisessa oli se, että sisältä tulvi käsille ja kasvoille kylmä vire. Huoneessa ei ollut ketään tai mitään ja kaikki tavarat olivat paikoillaan sekä sänky siististi pedattu, mutta oikealla oleva ikkuna oli auki ja sen verhot vedetty pois edestä. Sweet kurkkasi taakseen ja molemmille sivuilleen, ja lähti todettuaan olevan yksin, sisään huoneeseen laittamaan ikkunaa kiinni. Kuka lie laittanut tai jättänyt ikkunan auki, sitä hän ei tiennyt, mutta vahvimpana epäilyksenä oli Deadguy. Avonaisesta ikkunasta oli tulvinut sisään huoneeseen reilusti kylmää ilmaa, muttei lunta. Sitä kyllä oli paljon ikkunalaudalla ja joka puolella ulkona, mutta sitä ei näyttänyt enää satavan. Ulos tuijottelu sai jäädä, sillä talo oli jo saatava tarkistettua - pakoiltu oltiin jo aivan tarpeeksi. Astuessaan ulos huoneesta ja laittaessaan oven varovasti perässään kiinni, Sweet tajusi, että hän voisi vaikka nyt heti lähteä talosta. Ulko-ovi oli kaiketi lukossa edelleen, vaikkei hän sitä keittiöstä palatessaan ollut enää kokeillutkaan, mutta myös autotallin ovi oli täysin tarkistamatta. Sitä hän ei ollut huomannut tai muistanut ollenkaan, ja sitä paitsi hänellä oli jykevä kirves, jolla hän saisi tarvittaessa minkä tahansa oven murrettua, lukuun ottamatta autotallin laskevaa, leveää metallista liukuovea. Mutta koska yläkerrassa kerta nyt oltiin, oli se tarkistettava loppuun asti. Sweet ojensi taas kirveen ja lähti pitkin, mutta hiljaisin askelin kohti käytävän perää. Viimeisinä olivat käytävän molemmin puolin samalla kohden olevat varasto ja Carlin huone. Varasto oli vasemmalla ja Carlin huone oikealla, jonne Sweet suuntasi ensin, koska sen ovi oli apposen auki ja sieltä loisti himmeää punaista valoa.
Carlin huoneen ikkuna oli kiinni ja verhot ikkunalla, joten huone oli yöpöydällä loistavan kynttilän unohtamalla pimeä, mutta huoneenlämpöinen. Sweet laittoi valot päälle, ja täysin valaistu huone ammotti tyhjyyttään. Tavarat, kuten vaatekaappi, sänky, peili ja yöpöytä olivat toki paikoillaan, mutta ketään muita Sweetin lisäksi siellä ei ollut. Olihan se toki turvallisuuden kannalta hyvä, mutta tunne, että häntä uhattaisiin, ei poistunut vieläkään. Koska Kendlin huoneen ikkuna oli ollut auki, oli kynttilöiden sammuminen kaiketi selitettävissä, vaikkakin varsinkin alakerran kynttilöihin oli ikkunalta matkaa reippaasti. Carlin yöpöydällä palava kynttilä sai jo punaisen värinsä puolesta jotenkin mieleen kuoleman ja tunteen, että tälle olisi tapahtunut jotain. Sweetiä väsytti jo kovasti, mikä osaltaan oli viimeisen ajan sitten särkylääkkeiden ottamisen rauhoittanut tunnelmia ja oloa kummasti. Osana raukeata olotilaa oli myös reilun särkylääkeannoksen auttaminen välillä kovinkin rajusti kipuilleeseen kädentynkään. Kynttilän tuijottaminen kuitenkin sai olon inhottavan tyhjäksi ja yksinäiseksi ja sitä kautta todella epämiellyttäväksi. Sweet asteli löysin askelin ja uneliaasti huoneen sängylle ja laski kirveen sen laidalle. Hän istahti sen viereen, laittoi huokaisten silmänsä kiinni, painoi päänsä alas ja hieraisi hajamielisesti otsaansa. Pahat aavistukset ja pelot alkoivat taas jyllätä hänen päässään, mikä sai olotilan tuntumaan entistäkin unenomaisemmalta. Hänen ajatuksensa harhailivat siinä paikallaan istuessa yhä vain syvemmälle ja syvemmälle murheen vesille, mutta itsesäälissä ja muussa ikävässä tarpominen keskeytyi yllättäen alakerrasta kantautuneeseen paukahdukseen - aivan kuin joku olisi läimäissyt ulko-oven voimalla kiinni. Sweet otti kirveen tukevasti kouraansa ja nousi napakasti seisomaan selkä suorana. Hän tuijotti tuimalla katseella huoneen oviaukkoa ja kuunteli. Luultavasti vielä hetki sitten, jos paukahdus olisi kuulunut, Sweetin syke olisi ollut taivaissa ja kauhu kangistanut hänet, mutta näin ei enää ollut. Hän oli ulkoisesti melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vielä vähän aikaa kuulosteltuaan, hän lähti kirvestä nostamatta huoneesta.
Käytävä, Carlin huonetta vastapäätä oleva varasto ja Kendlin huone olivat tyhjiä, mutta portaisiin päästyään Sweet oli näkevinään keittiöön päin vilahtavan jonkin äänettömästi liikkuvan tummasävyisen kohteen. Se ei kumma kyllä varsinaisesti hätkäyttänyt, mutta se, ettei olohuoneessa ollut enää valoja, hätkäytti. Ulko-ovi ja autotallin ovi olivat kiinni, eikä minkäänlaisia murtojälkiä pimeässä erottunut saati lunta lattialla. Sweet puristi jalkaa vasten roikkuvaa kirvestä lujempaa kuin milloinkaan aikaisemmin ja hän tunsi vähän kylmää hikeä valuvan niskaa pitkin. Vaikka olisi voinut odottaa, että hän ei liikkuisi portaikon välitasanteelta minnekään muutamaan hetkeen, hän kuitenkin lähti huultaan purren alas asti. Kirves pysyi tiukasti alhaalla, kun hän laahusti pysähtymättä täysin pimeään keittiöön, missä vielä viime käynnillä oli palanut kynttilöitä. Sweet oli nyt hyvin varma, että kohtaisi vihdoin Danielin, joka oli onnistunut tarkoituksesta tai toisesta välttelemään häntä tunnin ajan melkein täydellisesti. Nyt tien pää oli jommallekummalle varmasti lähellä, mutta Sweet pysyi rauhallisena. Liekö ylisuurella särkylääkeannoksella osaa uneliaan rauhaisaan oloon, mutta jännittänyt häntä ei juuri, vaikka hän kuuli vielä tosiaan seuraavat keveähköt rysähdykset ja kalahdukset. Hän kääntyi keittiöön tarkistamatta ensin sitä kauempaa. Kirves pysyi edelleenkin poissa hyökkäys- ja puolustusasennosta, sillä Sweet oli ehkä liiankin itsevarma ja hänestä tuntui kovin siltä, että pakkautunutta vihaa oli saatava purettua. Hän ei uhallakaan nostanut asettaan, vaan kääntyi muina miehinä suoraan vasemmalle ikkunaa ja tiskipöytää kohden. Koska Sweet oli ollut aivan varma siitä, että Daniel odottaisi häntä huoneessa tai peräti pamauttaisi tajun tai jopa hengen pois heti sinne tungettaessa, hän hämmästyi suunnattomasti, kun ketään ei näkynytkään. Hän kuitenkin pani merkille avonaisen ikkunan ja sisään tulvivan talvisen viiman. Ikkuna oli sen verran iso, että siitä mahtuisi keskikokoinen aikuinen. Aivan ennen keittiöön astumista kuuluneet äänet siis tulivat siitä, kun joku avasi ikkunan ja tunki ulos. Sulkeminen oli kuitenkin jäänyt, joskaan ei välttämättä tarkoituksella. Sweet tarkisti ensin äkkiä olohuoneen ja ovet, ennen kuin teki harkitsemattoman liikkeen; nousi pöydälle ja työntyi vaivoin ulos kylmään.
Laskeutuessaan jaloilleen, hän upposi tennareillaan välittömästi miltei polviaan myöten pakkaslumeen, joka ei täten ollut onneksi kovin märkää. Oikealle lumihankeen katsottaessa näkyi useita syviä ja nopeiden askelten synnyttämiä jalanjälkiä, eli joku oli todella kulkenut ikkunasta. Sweet lähti seuraamaan jälkiä, jotka tosin loppuivat pian eteen asettuvaan puuaitaan, jonka päällä näkyi kädenjäljet. Loikkaaminen aidan yli oli hankalaa yhdellä kädellä, joka piteli kirvestä, mutta se onnistui kuitenkin ilman suuria ongelmia. Piha näytti olevan tyhjillään ihmisistä ja valot paloivat vain muutamissa taloissa - mukaan lukien hänen omassa talossaan, mikä kummastutti, koska ei hän muistanut laittaneensa niitä sinne edellisenä päivänä saati jättäneensä niitä päälle lähtiessään. Juuri kun Sweet oli päässyt aidan toiselle puolelle päästy, kuului talon ulko-ovelta paukahdus - joku meni sisään. Sweet tunsi suurta turhautumisentunnetta, mikä lisäsi kostonhimoa ja vihaa. Hän sylkäisi raivokkaasti lumeen ja pinkaisi juoksuun kohti ovea. Hänen autonsa seisoi omassa pihassaan, ja hänellä oli siihen vielä avaimetkin mukana, mikäli eivät olleet pudonneet, kun Daniel kolkkasi hänet tai kun hän hyppäsi ikkunasta. Varmistettuaan, että avaimet olivat yhä taskussa, Sweet tiesi, että olisi voinut lähteä heti Greenwoodillaan pois paikalta tai vaikka jalan, jos tahtoi, mutta hän tunsi niin suurta kostonhimoa Danielia kohtaan, että hänen oli pakko saada tämä käsiinsä. Hän oli pysähtynyt hetkeksi kuistin edustalle harkitsemaan, mutta nyt harkinnat oli hoidettu pois alta ja oli toimittava. Hän hölkkäsi lyhyet portaat kuistille ja tarttui kädessä olevan kirveen vuoksi huonolla otteella ovenkahvaan, olettaen, ettei ovi ollut enää lukossa.
Oven täydellä voimalla auki kiskaisu ei ollut hyvä valinta, sillä oven takaa paljastui Daniel, jota Sweet ei edes kunnolla ehtinyt nähdä, kun tämä ehti heittää hänen päälleen reilun annoksen bensaa suoraan kanisterista. Sweet rääkäisi, pudotti palokirveen jaloilleen ja horjahti taaksepäin. Daniel ei antanut pelkkää märkää ja voimakkaasti löyhkäävää yllättävää herätystä, vaan tuikkaisi epäröimättä ja säälimättä Sweetin tuleen palavalla kynttilällä. Tuskaisesti huutava ihmissoihtu oli sekunnissa valmis, ja Daniel potkaisi tämän rajusti alas kuistilta ja selälleen kovaan, lumiseen katuun. Sweet huusi henkensä edestä ja kieri vimmatusti pihan ohuehkossa lumipeitteessä. Tämä ei kuitenkaan auttanut ollenkaan, vaan tuli vain jatkoi leviämistään. Aivan olemattomassa hetkessä koko mies oli kauttaaltaan tulessa. Hän huusi entistäkin karmivammin, tuntiessaan näkönsä katoavan, lihansa palavan olemattomiin ja verisuoniensa katkeilevan ympäri kehoa. Vaatteet alkoivat korventua olemattomiin ja hiukset hävitä. Sweet nousi hätäisesti ja huterasti ylös lumesta kuoriutuneesta kadusta ja syöksyi viimeisillä voimillaan kohti kuistilla omaan tyyliinsä kepeästi hymyilevää Danielia. Voimat kuitenkin loppuivat hyvän matkaa ennen viimeistä määränpäätä, ja hän lyyhistyi polvilleen portaisiin. Tuli oli repinyt koko miehen riekaleiksi, eikä paluuta entiseen voinut enää olla. Tuli sammui hiljakseen vatsallaan makaavan Sweetin alta, eikä hän liikkunut tai äännellyt enää lainkaan. Danielin kasvoilla vallinnut hymy leveni entisestään ja hän näytti iloitsevan sydämensä kyllyydestä. Tavallisen ihmisen näkökulmasta moisesta käsittämättömästä kylmyydestä kumpuava ilo oli ymmärryksen yläpuolella, mutta se ei häntä kiinnostanut. Hän laskeutui parin askelman verran elottomana makaavan, kauttaaltaan lähes tunnistamattomaksi palaneen Sweetin vierelle. "Älä huoli, Carl, veljelläsi ei ole enää hätää tai huolta. Eikä sinullakaan aamunkoittoon mennessä. Ai niin, eihän aamu koita sinullekaan enää koskaan", Daniel kuiskasi kumartuen käryävän ruumiin vierelle. Kylmä tuuli alkoi puhaltaa palaneen lihan käryä sisään taloon...
Kirjoitettu: maanantai, 05. tammikuuta 2009 klo 22.59
Lainaus:02.01.2009 MrToro kirjoitti:
+Ihan ok luettavaa
+Ainakin yritetty...
-...mutta vielä olisi paranneltavaa
-Nopeahko ja sekava
-Hieman epärealistinen
6+
Ehkä taukosi takia olet ruosteessa tai taitosi ovat yhtä hyvät kuin ennenkin, en ole varma mutta jatka vaan, koska uskon sinun pystyvän parempaankin. Varaa aikaa tarpeeksi ja keskity kunnolla, niin kyllä se siitä
Ideapankki tyhjänä näin tauon jälkeen.
Lainaus:And I fucked your mother just like your father did.
Kirjoitettu: tiistai, 06. tammikuuta 2009 klo 12.20
Lainaus:05.01.2009 DirgeInferno kirjoitti: The Morning Never Came - Osa 2
Mielestäni melkoisen tunnelmallinen, osin jopa pelottava tarina. Olkoonkin että se kertoi lähinnä Sweetin seikkailuista (melko pienehkön) Johnson Housen sisällä, oli se kyllä mukavan ahdistavaa ja erinomaisesti kerrottua luettavaa. Minulla kestäisi varmaan vain puolet tarinan mitasta, jos edes sitäkään kertoa tämmösestä jutusta. :p
No mutta joo, pituus oli ennennäkemättömän pitkä, liekö jopa pidempi kuin tuo minun Riotini - ainakin kappaleita löytyi ja reippaasti. Tarina kulkeutui eteenpäin hyvin hitaasti ja kärsimys sun muu oli kuvattu sen verran taidokkaasti, että on tästä jo melkosen mahdoton parantaa. Kaiken kaikkiaan, tämmöösiä lisää!
+ Kerronta ja kuvailu toimivat moitteettomasti
+ Tunnelma, joka teki tarinasta osin jopa pelottavan
+ Erittäin pitkä
+ Loppu arvaamaton ja traaginen
Tässä on hyvästi mukana taattua, tutun turvallista Carbonox-tunnelmaa. Toimintaa on ja se on mukavan veristä. Tarina on pitkä ja siinä tapahtuu ihan kivasti kaikenlaista, vaikkei itse juoni ehkä edisty kovin mittavasti, mutta ei pidäkään. Toimintaa on mukana melko lailla monipuolisesti, mutta toisaalta se oltaisiin voitu osakseen kuvata vähän paremminkin ja enemmän mielenkiintoa herättävästi. Hieman harmittavaa on, ettei kuvailupuoli taas vaihteeksi ole sitä parasta, mitä Carbonoxilta on saatu, kuten ei kerrontakaan kokonaisuudessaan. Dialogikin on välillä aika munatonta, ja caps lock tuntuu paikoin turhalta. Taaskaan ei ikävä kyllä täysin oikeanlaista ja käsinkosketeltavaa tunnelmaa synny, ja loppukappale on liian nopea.
Riotista tekisi todella mieli pitää hirveästi, mutta lopulta se tuntuu jäävän vain erittäin mallikkaasti tehtyjen tarinoiden peruspataljoonaan. Se ei lopulta herätä kovin kummosia ajatuksia tai tunteita, mikä on harmittaa siksi, että moiseen olisi ehdottomasti ollut reilusti rahkeita. :|
+ Pituus ja monimuopuolinen toiminnallisuus.
+ Sisältää monia teoriassa erittäin hyviä kohtia...
- ...Joita ei kuitenkaan ole toteutettu parhaalla mahdollisella tavalla.
- Kerronta kaikin puolin "vain hyvää".
- Liian nopea loppu, mikä osaltaan nakertaa kokonaisuuden tiiviyttä, tunnelmaa ja toimivuutta.
Kirjoitettu: tiistai, 06. tammikuuta 2009 klo 22.14
Pistäs kuule tämä sinne alotusviestiin.
Juoni:
Mielestäni juoni on osa-alueista tärkein. Sen pitää olla toimiva ja siinä pitäisi olla ainakin jossain vaiheessa selitettynä kaikki avoimiksi jääneet kohdat. Jos juoni on typerä tai mitäänsanomaton, tulee miinusta armottomasti. Vain tarpeeksi hyvän juonen omaavat tarinat voivat nousta minunkin listojeni loistajiksi. Juoneen kuuluu myös kuolemia, joten älä epäröi tapattaa hahmoja - niin hyviä kuin pahoja.
Kuvailu ja tunnelma:
Tämä on se, mikä voi tuottaa hankaluuksia joillekin. Yleensä kuvailu tuppaa jäämään toiminnan seassa vähemmälle, mutta jotta lukija sentään pysyy hereillä tarinan aikana, kerro ympäristöstä, uusien hahmojen ulkonäöstä ja hahmojen tunnetiloista - jos Sweet kuolee, CJ ei vain ohita sitä olankohautuksella ja murahda: "Oho se kuoli", vaan siinä kohtaa pitää saada suru hyvin kuvattua. Kuvailu ei ole välttämätöntä joka kohdassa, mutta kohottaa arvosanaa ihan mukavasti.
Pituus:
Älä tee liian lyhyttä tarinaa, koska tapahtumien loppuminen kesken aivan äkkiarvaamatta ei tee siitä kovin mukavaa, mutta älä toisaalta myöskään kovin pitkää, koska sellaisen lukemiseen menee ikä ja terveys. Mitään minun tarinoideni mittaisia ei tarvitse vääntää, lyhempikin riittää minulle, mutta pituuden pitäminen kohtuumitoissa on taas yksi asia, joka nostaa arvosanoja.
Aloitus ja lopetus:
Jos mahdollista, aloita tarina mahdollisimman tunnelmallisesti vaikka jonkun muun kuin päähenkilön näkökulmasta, ja jos haluat parantaa asiaa, voit myös varmistaa, että vaikka hahmo olisi entuudestaan tuttu, hänen nimeään ei mainita alkukappaleen aikana (ks. Assassination - Osa 3). Myös lopetus on tärkeä - lopeta tarina jännään kohtaan, jotta lukijaa varmasti kiinnostaa tsekata ja arvostella myös seuraava osa.
Toiminta:
Jos vain on mahdollista, älä täytä tarinaasi toiminnalla. Liika toiminta tekee siitä puuduttavaa, koska sitä samaa ei jaksa koko stoorin ajan lukea (CJ tappaa 100 vihollista peräkanaan ja mitään muuta ei tapahdu = arvosana ei nouse ainakaan yhdeksikköön), mutta taas toisella tyylillä, älä laita myöskään liian vähäistä toimintaa äläkä varsinkaan täysin toiminnatonta tarinaa, sillä muuten lukija saattaa hyvinkin tylsistyä. Toiminta ei merkitse niin paljon kuin juoni ja kuvailu, mutta sitä on hyvä pistää kohtuullisissa määrin ja tietenkin hyvin kerrottuna eikä mitään sellaista kuin: "CJ juoksi Sonnyn luo ja ampui tätä pistoolilla päähän, sitten hän meni juhlimaan." Ei ei ei. Merkittävien hahmojen kuolemat kerrotaan aina tarkkaan.
Kappalejaot:
Tämä ei ole tuottanut vaikeuksia kovin monelle, mutta kertaus on opintojen äiti. Kappaleisiin teksti pitää ehdottomasti jakaa, koska muuten siitä ei saa mitään selvää. Kappaleiden pituuksilla ei ole niinkään väliä, mutta esim. samanaikaisia San Andreaksen ja Vice Cityn tapahtumia ei ole hyvä kertoa samassa kappaleessa. Jos aloitat kappaleen sillä, että CJ poistuu Four Dragonsin kasinolta ja mitä sitten tekeekään, pysyttelette hänen näkökulmassaan koko kappaleen ajan, muuten lukija sekoaa yllättävän nopeasta alueen vaihdoksesta.
Oikeinkirjoitus:
Tästä en ole kauheammin virhepisteitä antanut, mutta voin antaa, jos mikään ei ole oikeinkirjoituksessa kohdallaan. Jatkuvat yhdys sana virheet ja kijoitusvihreet haittaavat suunnattomasti, kun ei meinaa ymmärtää, mitä tarinassa oikein tapahtuu. Niistä voi mennä pari arvosanaa alaspäin, mutta tämä ei kuitenkaan ole mikään erityinen miinuspistetyyli. Yleensä kirjoitusvirheiden ollessa ainoa miinus tarina on kuitenkin ainakin kasipuolen arvoinen. Isommista virheistä rankaistaan enemmän.
Pari oikeinkirjoitusohjetta:
- CJ kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, eli ei "Cj" mikä on nähty joissakin stooreissa. Eri asia jos häntä kutsutaan oikealla nimellä "Carl".
- Myös paikannimet, erisnimet, jengien nimet ym. kirjoitetaan isolla, mutta mafia pienellä.
ARVOSANOJA
4- -4puol: Ne, jotka kirjoittavat tällaisia tarinoita, ovat kyllä niitä, joiden juttu tämä kirjoittelu ei taida olla. Jos joku saa minulta 4-, silloin on jotain outoa tapahtunut. Vielä 4puolkin on sellainen arvosana, jonka saajalla ei ole kuvailutaitoa eikä hyvää juonta eikä mitään sellaista.
5- - 5puol: Vitosen saajat ovat jo parempia kuin neloset, mutta ei näissäkään tarinoissa ole silti mitään potkua. Kerronta on yleensä erittäin vähäistä, juonessa ei ole kauheammin järkeä (yleensä jotain Bigfoot ym. -juttuja) ja pituuskin on yleensä varsin lyhyt.
6- - 6puol: No kutosessa ei ole mielestäni mitään hävettävää, koska se on jo tyydyttävä ja yleensä osa-alueet ovat vain vähän siinä keskiarvon alapuolella. Eri asia on siinä tilanteessa, kun kirjoittajan muut arvosanat ovat olleet korkealla. 6puol on jo aika kohtalaisen puolelle menevä arvosana, joten jos sen saa, tietää, että osaa tehdä edes jonkinlaisen tarinan.
7- - 7puol: Seiska on ehkä yleisin arvosana, minkä antaisin tämän aiheen useimmille tarinoille. Kaikki tai ainakin suurin osa osa-alueista on keskinkertaisia, ja seiska osoittaa jo aika hyviä taitoja. Kerrontaa ei tosin yleensä ole näissä kauheasti käytetty, mutta uraa ei missään nimessä kannata lopettaa, jos saa seiskan ensimmäisestä tarinastaan.
8- - 8puol: Nyt aletaan jo puhua asiaa - kasi tarkoittaa minun asteikossani hyvää ja onnistunutta tarinaa, jossa pituus on kohdillaan kuten myös kappalejaot, juoni on mukiinmenevä ja kerrontaa löytyy, tunnelmaakin saattaa olla jossain määrin. Silti näiden arvosanojen stooreista löytyy aina jotain, joka erottaa ne vielä paremmista...
9- - 9puol: Ne, jotka onnistuvat saamaan jonkun näistä arvosanoista, ovat jo mestarillisia kirjoittajia. Yleensä heillä on joko juoni tai kuvailu mahtava, tai sitten kappalejaot ja muut tällaiset. Tunnelmaakin löytyy.
10- - 10+: Kymppistoorit ovat aivan mahtavia ja niistä ei löydy mitään huonoa! On toisaalta tosi harvinaista saada 10-, erittäin harvinaista saada 10 ja melkein tarunomaista saada 10+ minulta. Nämä tarinat myös kiinnostavat alusta loppuun saakka ja niille antaa aivan mielellään jonkun näistä arvosanoista. Jos te onnistutte saamaan minulta kaksinumeroisen arvosanan, tiedätte, että nyt on jotain mahtavaa tehty ja lisää samantyylistä halutaan.
Muita kirjoitusvihjeitä:
1. Älä käytä CJ-sanaa joka lauseessa, äläkä muidenkaan henkilöiden nimiä. Käytä "hän" -sanaa aina kun vain voit, kunhan varmistat, että lukija tietää, kenestä on kyse. Älä sekoita tilannetta liikaa kovinkaan monella "hän"-sanan käytöllä.
2. Älä tunge tekstiä täyteen dialogia, koska se alkaa nopeasti pitkästyttämään. Erityisen sekavaksi sen tekee se, kun puhujasta ei meinaa saada selvää. Itse en näe miinuspuolina lyhkäisiä allekkain asetettuja kommentteja, kunhan niistä selviää aina puhuja - tätä ei tarvitse mainita joka kerta, mutta jos puhuja ei ole itsestäänselvyys, laitat hänen nimensä.
Tämähän on siis Carbonoxin kirjoittama.
Due to Jack Bauer, Parental Discretion Is Advised.
Kirjoitettu: torstai, 08. tammikuuta 2009 klo 23.05
Muokattu: 08.01.2009 klo 23.06
Ihan näin kysyisin että miksi pistit nimeni tuohon aloitusviestiin? Minulla ei ollut mitään tekemistä tuon tekstin kirjoitusprosessissa. Satuin vain copypasteamaan sen tuohon noin koska koin sen tarpeellisena. Ei sillä että nimeni pitäisi poistaa, mutta se on aika turha siellä.
Due to Jack Bauer, Parental Discretion Is Advised.
Kirjoitettu: perjantai, 09. tammikuuta 2009 klo 15.22
That's What You Get - Osa 3 - Riot!
Juu, oikein loistava tarina, mielestäni ehkäpä paras Carbonoxin tekemä, jonka olen lukenut... Kaikki toimi oikein loistavasti, mitään miinustettavaa ei löytynyt!
Kirjoitettu: perjantai, 09. tammikuuta 2009 klo 16.21
Lainaus:08.01.2009 BulletProofMonk kirjoitti:
Ihan näin kysyisin että miksi pistit nimeni tuohon aloitusviestiin? Minulla ei ollut mitään tekemistä tuon tekstin kirjoitusprosessissa. Satuin vain copypasteamaan sen tuohon noin koska koin sen tarpeellisena. Ei sillä että nimeni pitäisi poistaa, :wink: mutta se on aika turha siellä.
ja muistakaa katsastaa sivun 193 alin viesti, paras tarina kaikista.
mutta se on aika turha siellä.