Lainaus:09.01.2009 Socjaliste kirjoitti:

Lainaus:08.01.2009 BulletProofMonk kirjoitti:
Ihan näin kysyisin että miksi pistit nimeni tuohon aloitusviestiin? Minulla ei ollut mitään tekemistä tuon tekstin kirjoitusprosessissa. Satuin vain copypasteamaan sen tuohon noin koska koin sen tarpeellisena. Ei sillä että nimeni pitäisi poistaa, mutta se on aika turha siellä.

Olisit tyytyväine

Joillakuilla täällä on omatunto..

The Morning Never Game Osa - 2


Tää on ja yks onnen päivä, luin tänää parhaan Carbonoxin tekeleen minkä oon lukenu, ja sitte tää! Kerronta toimi loistavasti ja jännitystä riitti! Odotan innolla jatkoa!


+Pitkä!


+Jännitystä riitti.


+Raakuus.


+Kerronta.


+Loppu


-Nothing.


10+!


Best story ever!


Viel pitänee arvostella Toron tarina!

Patzi, jos haluat laadukkaampaa kamaa ku Riot, katse on syytä kääntää sivulle 186, josta et ole tainnut yhtä tiettyä lukea... ;] (end of mainostus)

-

Carbonox Stories:

Amaranth - Osa 1 - Beginning Of New Life

Oli synkkä ja pimeä keskiyö Liberty Cityssä. Vain muutamat ihmiset tallasivat kaupungin katuja, kun useimmat olivat jo nukkumassa. Liberty City oli tähän aikaan vuodesta melkoisen niljainen kaupunki, ja kadut olivat aivan mutaiset ja epämiellyttävät kulkea. Siellä täällä oli pieniä määriä lunta, mutta suuri osa oli kyllä ehtinyt jo sulaa pois. Harvat ihmiset uskaltautuivat enää tähän aikaan ainakaan jalan kuljeskelemaan, sillä yö oli aseilla uhkailevien rikollisten aikaa. Tästä syystä ainoat liikuskelijat olivat hämärää porukkaa, jotka pitivät päitä huppujen alla piilossa ja puukkoja ynnä muita teräaseita taskuissaan. Tällaista sakkia välteltiin kävelemällä eri puolella katua, mutta löytyi jotain salaperäistäkin kaduntallaajien joukosta. Muuan henkilö, joka käveli poispäin Brokerin holvikaarelta, piti niin ikään päätään hupun alla, mutta aseita hänellä ei näyttänyt olevan mukanaan ollenkaan. Tuolla hiipparilla oli yllään kauttaaltaan musta asu, joka kätki hänen olemuksensa lähes täysin ja hän näytti aivan siltä kuin olisi kävellyt aika huonoryhtisesti, mutta todellisuudessa pää oli kyllä aivan suorassa. Kasvoja tuon pikimustan hupun alta ei kuitenkaan näkynyt, mikä loi aavemaisen tunnelman, ja hänet kierrettiin kaukaa siinä missä yleisesti muutkin epäilyttävät tyypit. Toisin kuin ne kriminaalit, hän kuitenkin poikkesi hiukan jalkakäytävältä käveltyään aikansa eteenpäin. Hän ei kiinnittänyt yhtään erikoisempaa huomiota eräässä ohikulkijassa, joka oli juuri koukannut tyhjän ajoradan kautta välttääkseen häntä. Kenties syynä oli se, että pimeällä ja karmivalla kujalla, jota kohti hän käveli, saattoi olla vaikka jonkinlainen hämärän väen kohtaamispaikka, jonka perusväki varmasti halusi kiertää parin korttelin päästä. Tuntematon kulkija astui hiljalleen kujalle ja katseli ympärilleen. Kuunvalo ei sinne asti ylettynyt melko tiiviisti lähekkäin olevien talojen välistä, joten siellä oli pilkkopimeää, mutta tämä henkilö ei vähästä hätkähtänyt. Hän käveli vaistomaisesti eteenpäin ja sivuutti pari roskapönttöä koluavaa kissaa, jotka yrittivät saada jotain irti sen syötäväksi kelpaavasta sisällöstä. Mies hymähti väkisin ajatellessaan, mitä jotkut eliöt tekivätkin niin oudosti varsinkin ihmisiin verrattuna, ja jatkoi tasaisen nopeaa kulkuaan. Mihinkään ainakaan kovin merkittävään kohtaamiseen hän ei kuitenkaan ollut menossa, kuten oltaisiin ehkä spekuloitu "kujan ulkopuoleisten" keskuudessa. Kun hän oli päässyt keskelle kujaa, hänen katseensa kiersi kaikkiin suuntiin, mihin saattoi. Edessä näkyi taas katu, eikä oikeastaan mitään muuta, takana ei ollut mitään erityistä, mutta sivulla sitä vastoin oli. Paloportaiden, roskapönttöjen ja kissojen seassa oli nähtävillä, kuinka joku vielä tuntemattomampi käveli tuota kujalle astunutta henkilöä kohti. Tämän naamaa oli lähestulkoon mahdotonta nähdä sellaisessa pimeydessä, mutta nähtävästi henkilöt, jotka kohtasivat, tunsivat toisensa entuudestaan.

"Stalker, sinuakin näkee taas vaihteeksi." tokaisi se sivulta saapunut henkilö, joka pysähtyi muutaman askeleen päähän miehestä, joka nyt, kohtaamansa tyypin tervehdittyä häneä tutuksi tulleella äänellä, laski huppunsa, joskin katseli ympärilleen huolestuneena melkein heti ikään kuin olisi varma, että häntä oli seurattu ja hänen naamansa näkeminen olisi mahdollista. "Sitä ei takuulla näe kukaan muu kuin minä, joten älä sinä nyt taas ala tolla tyylillä..." se sama tyyppi tokaisi huokaisevaan sävyyn, kun stalker, joka oli silloin kerran onnistunut CJ:n ja Aldrinin yllättämään vanhan Liberty Cityn alaisessa aavekaupungissa ja varastamaan ydinohjuksen, joka oli ilmeisesti edelleen hänen hallussaan ainakin lievän huolettomuuden vuoksi - hän kun ei näyttänyt muusta välittävän kuin siitä, että hänen kasvojaan ei nähtäisi, sekä tietenkin Alanista, jota hän yhä pelkäsi pahanpäiväisesti. Häntä vastapäätä seisonut henkilö oli sillä välin nähtävästi laskenut selkäreppunsa maahan ja otti nyt sieltä jotain esille. Stalker ei aluksi tähän huomiota kiinnittänyt, kun hän mietti aavekaupunkia ja siellä sattuneita tapahtumia, mutta sitten hän hätkähti, kun toinen tyyppi heitti jotain maahan hänen jalkojensa juureen. "Maria Valvona ja Adam Dimayev ovat kaatuneet." hän sanoi suoraan ja kuiskimatta, jolloin karhea, etäisesti jopa tutulta kuulostava ääni kaikui pitkin kujaa. Stalker säikähti oikein totisesti ja otti pari askelta. "Älä viitsi, Deco, sinä tiedät jo tämän jutun! Minun paljastumiseni on riski!" Hän kiirehti nostamaan huppua takaisin kasvojensa suojaksi, mutta katsoi sillä välin hetkellisesti myös kohti maata ja näki, kuinka ilmiselvä GG232 lojui siinä. Mallista ei voinut erehtyä, se oli sellainen viritetty versio, joita ei stalkerin tiedon mukaan ollut liikkeellä kuin muutama, ja Adam oli ehkä ainoa Liberty Cityssä asuva sellaisen omistaja. Stalker nielaisi ajatellessaan sitä, kuinka Pavanot oli saatu ainakin pois alta, ja mahdollisesti melkoisen rajulla kädellä, mutta hän ei viitsinyt enää ajatella näiden kohtaloa, vaikka heitä vihasikin siinä missä CJ. "Kerro Savagesta." hän pyysi ja vastapäinen tyyppi kohotti kasvonsa häntä kohti ilmeettömästi, vaikkei piirteitä näkynytkään kauhean hyvin. Tässä vaiheessa tämä tiputti reppunsa maahan ja alkoi nähtävästi valmistella jonkinlaista puhetta, sillä hän asteli kohti roskapönttöä, joka lähellä oli, ja hyppäsi yhdellä sulavalla liikkeellä sen päälle päästäen pienehkön pamahduksen, kun kansi painui hivenen kasaan. Se ei kuitenkaan romahtanut mihinkään, ja tämän varmistettuaan Decoksi kutsuttu kröhäisi ennen kuin sanoi yhtään mitään.

"Savage on, kuten tiedämme, AIDS:n nykyinen päällikkö ja terroristi..." Deco aloitti vitsikkäästi, mutta siinä vaiheessa stalker, johon parhaillaan osui kuunvalo, napautti taskussaan lojuvan pistoolinsa liipaisinta vähän pahaenteisissä tunnelmissa. Kun hän sillä tavalla oli keskellä valoa, tavallisesti niin huonosti erottuvat varusteet tulivat nyt kunnolla näkyviin. Olallaan hänellä oli kummallisesti jotain tavallista keppiä tai sellaista muistuttava haulikko, taskuissa kaksi pistoolia ja hupparin taskussa sen muodon perusteella niin monta käsikranaattia kuin oli edullista pitää siellä. Myös lihaveitsi löytyi hänen toisesta hupparin taskustaan. "Ei nyt ole aikaa kertoa typeriä juttuja! Haluan tietää hänestä jotain paljon tärkeämpää kuin mitään tuollaista nippelitietoa, joka on jokaisen poliisijuttuihin perehtyneen alaa! Haluan kuulla hänen liikkeistään ja suunnitelmistaan!" Hän oli suuttunut ehkä vähän liikaa, koska Deco nytkäytti päätään, joka oli edelleen varjon peitossa. "Voi sua, stalker, ei huumorintajusta käsitystäkään... No joo, ollaanpas sitten ihan vakavia, jos tahdot. Tämä Savage on tehnyt AIDS:sta aika hullun militaristijärjestön, jollainen se ei kyllä ollut aivan alussa, silloin kun sota riehui, koska McRearyn valvova silmä oli kyllä tehokas, mutta eipä ollut sitten, kun se menetyksiensä takia vetäytyi suosiolla. Ratkaisu olisi muuten ollut järkevä, mutta Savagen takia ei ollut. Nykyään sen tavoitteena onkin varmistaa, että hänen toivomansa terrorismi edistyy, ja sen tehdäkseen hän on saanut aivopestyä aika monet poliisit oman valtansa alle. Se tutkii lakipykälät äärimmäisen tarkasti, ja jokainen, josta käy ilmi mahdollinen vastustus häntä vastaan, poistetaan siinä silmänräpäyksessä kun se huomataan, joten minkäänlainen kapina ei toimi. Hän on varmistanut monta kertaa, ettei kenelläkään poliisilla ole valtaa ottaa häneltä johtoasemaa. Poliisilaitoksessa vallitsee kova kuri, ja Savagen päätavoitteena tuntuu olevan Sindaccojen luhistaminen, koska nämä eivät terrorismia edistä ADCC:n otettua vallan. Sama homma on sitten yhden katujengin kanssa jossain suhteellisen pitkän matkan päässä Stilwater-nimisessä kaupungissa. Savage tosin ei ole vielä kiinnostunut sellaisista, koska pahimmat vastustajansa hän aina eliminoi ensin. Hän on käsittääkseni yhteistyössä monen ilkiön kanssa, jos nimiä pitää mainita, niin... Pavanot kuoli, mutta Giovanni Ancelotti suostui oikein mielellään Savagen ehtoihin, samoin sen sodanaloittaja-Dardanin veli, Igor Petrela, albanialaismafioineen. Nuo ovat niitä vaikeimpia, koska mafiat on aina aika lailla kovia. Sitten oli joku japsijengi sieltä Stilwaterista ja muutama muu, mutta ne ovat vähän pienempiä organisaatioita. En tiedä, toimivatko ne Savagen kanssa vai jonkun muun erikoisemman tyypin, mutta vaaroja ne ovat. Siksi pitääkin toimia suhteellisen nopsaan, ettei Savage ehdi kerätä yhtään jättiyksityisarmeijaa."

Stalker vetäytyi pois valosta, joka taisi paljastaa hänen piirteitään vähän turhan paljon, mutta hänen närkästyksensä seasta kyllä erottui myös kiinnostusta. Hänen mielessään pyöri tuo poliisi, jota kohti hän oli tuntenut näemmä melko pitkäaikaista vihaa sen perusteella, että nyrkit tulivat esille hihojen sisältä. Hän ei niitä kyllä mihinkään ollut vielä käyttämässä, eikä mielessä käynytkään vihan purkaminen Decoon. "Olethan sää varma, että Savage ei saa sua kiinni siitä, että kerrot sen puuhista mulle ja ehkä muillekin?" stalker kysyi huolissaan ja ajatteli tuskastuneen ilmeen perusteella sitä, mitä Savage tekisi, jos tietäisi, että hänen joukkojensa keskuudessa on vakooja. "No olen totta kai aika h*lvetin varma! Saavutin sen luottamuksen olemalla nuori ja lupaava silloin vuonna 2001, mutta valitettavasti se ei ollut minun luottamukseni arvoinen, tämä paljastui jo parin kuukauden päästä..." Deco huoahti muistellessaan tuota kohtalokasta vuosilukua, mutta kääntyi sitten taas kohti stalkeria, joka näytti miettiväiseltä, mutta ei tainnut ehkä enää Savagea turhemmin ajatella ainakaan sen perusteella, että viha alkoi kadota kasvoilta pikkuhiljaa. "Kuule Deco, minä sain varastettua sen ydinohjuksen ihan tarkoituksen mukaisesti, mutta kun siinä on vain yksi ongelma..." hän tokaisi ja painautui seinää vasten välttääkseen valoa, sillä hän oli näkevinään liikettä joidenkin pummien kuljeskellessa vähän matkan päässä ja jutustelemassa kaikesta likaisesta. Decon katse oli kysyvä (vaikkei sitä kyllä edelleenkään näkynyt, mutta niin saattoi ainakin päätellä pään nytkähdyksestä), ja niinpä stalker lopulta aloitti. "Niin, katsos kun se on muuten priimakunnossa, mutta kun siitä puuttuu yksi melkoisen tärkeä osa. Huomasin tutkaillessani sitä. Tuo osa on kyllä aika pieni, mutta et kuule arvaakaan, että se on aikamoisen tärkeä! Näin jälkeenpäin kyllä hävettää, kuinka naiivi olin siellä aavekaupungissa ohjusta haaliessani. En saattanut arvata, että totta kai turvallisuussyistä tärkein osa on otettu pois ja piilotettu, jottei ohjusta voisi niin vain saada vääriin käsiin levitetyksi! Suunnitelman toteutukseksi tuo puuttuva palanen pitäisi löytää, mutta mistä h*lvetistä, sen minä voisin kysyä tässä ja nyt." Hän näytti aika happamalta, kun oli sanonut jutun loppuun, mutta ainakin Decon perusteella toivoa oli vielä jäljellä, kun hän sanoi: "Kyllä tämä tästä vielä suoriutuu, että älähän ystäväni vielä huoli. Minä veikkaan, että osa on poistettu vasta joskus ennen kuin Aldrin niin sanotusti otti hatkat, mutta sen jälkeen, kun olit joutunut vankilaan. Koska asiat olivat näin, juoppo-Alan ei varmastikaan kovin huolellinen ollut sen osan kanssa. Voin todeta, että vaikeaa tästä kuitenkin tulee, mutta onneksi hän ei sentään seiso meidän väylällämme operaation ensimmäisessä vaiheessa ihan niin vakavana esteenä..."


Aamuaurinko valaisi Alderneyn katuja lukuisia tunteja myöhemmin. Oli ehtinyt jo kulua muutama päivä koko Liberty Cityä kohuttaneesta tapauksesta, jossa Pavanot olivat tuhoutuneet lopullisesti, ja siitä syystä ei ollut kovin tavatonta, että monilla ihmisillä oli vähän vahingoniloisia ilmeitä naamallaan heidän kulkiessaan kaupungilla. Eräät näistä istuivat samaisessa viritetyssä Patriotissa, jolla oli menty tuhoamaan Pavanot Bohanista, ja ajoivat lähes täysin lumettomilla kaduilla kohti saaren pohjoispuolta, joka oli rikkaiden ihmisten asuinaluetta ja jossa kartanot käytännössä kilpailivat komeudellaan. Auton ohjaimissa hääräsi Carl "CJ" Johnson, joka oli ollut merkittävänä osallisena Pavanojen tuhoamisessa ja olikin saanut Adam Dimayevin tapettua raivokkaan ja verisen koston merkeissä. Hänen yleisluonteensa oli kyllä melkoisen murtunut jatkuvien vihaamisten ja kostamisten vuoksi, ja siksi sympatiaa olikin vaikea enää erottaa hänestä, vaikka todellisuudessa hän ei kyllä viattomia ihmisiä mistään hinnasta lähtisi tappamaan. Hänen vieressään istui, tai pikemminkin lojui, Daniel Deadguy, joka oli etupenkillä puoliunessa ja tarkkaili kapeilla silmillään kaupungin menoa, kun jotkut mustapukuiset, uhkaavan näköiset miehet seisoivat porukkana erään seinän luona ja siviilit kiersivät heidät kaukaa. Kun heidän kohdalleen tultiin, kuului kahinaa, kun takapenkillä istunut tyyppi painautui makuulle penkille, jottei häntä nähtäisi. Hän oli näet Aldrin Johnson, jota oli luultu kuolleeksi suhteellisen pitkän aikaa Grove Streetillä sattuneen tilanteen myötä, jossa häntä oli ammuttu, mutta siitä hän oli selvinnyt. Tästä tietoisia olivat tosin ainoastaan CJ, Alan, kaikki, jotka olivat viettäneet joulua Grove Streetillä ja (harmittavasti) stalker, joka oli aavekaupunkiseikkailussa saanut selville Aldrinin selviämisen, mutta oliko hän kertonut siitä eteenpäin, sitä ei CJ tiennyt, kun ei tiedossa ollut edes tämän työnantajia tai mitään. Nuo mustapukuiset miehet, jotka olivat epäilemättä mafialaisia, eivät ainakaan saisi tietää Aldrinista mitään, joten siksi hän pysyi makuulla takapenkillä ja odotti, että Daniel antaisi hänelle luvan nousta sieltä. Tavalliset ihmiset eivät olleet niin suuri ongelma, koska kaikki tavalliset ihmiset olivat liian tyhmiä katsoakseen kahdesti (tai ainakin Ian oli joskus kuulemma sanonut tällaisen legendaarisen kommentin) ja Aldrinia ei välttämättä tunnistettaisi niin helposti, ellei joku olisi katsonut hänen kuviaan netistä jokin aikaa sitten ja tunnistanut häntä heti vilkaistessaan kohti autoa. Se oli sentään onneksi melkoinen mahdottomuus.

CJ kurvasi erään kartanon pihaan. Se oli nykyään tullut hänelle tutuksi, ja varsin hyvässä mielessä, siellä kun asui hänen nykyinen ja tuorein työnantajansa. Alan oli jo kokenut Sindacco ja oli sen verran usein palkittu ja muutenkin merkittävään sukuun syntynyt, että hänellä oli varaa vain parhaimpaan, ja CJ:n edessä avautuikin nyt hänen kartanonsa, joka kyllä oli Deadguy Estaten ohella Liberty Cityn kovin paikka asua. Sen rinnalla kalpenivat kyllä aika selkeästi kaikki muut alueen kartanot, kiitos sen massiivisen koon ja laajan puutarhan. Kartano oli kolmekerroksinen ja väriltään vaaleansininen, joka CJ:n tietämyksen perusteella tuli AD Command Centerin tunnusväristä, ja niin sen ulkoseinää kuin sisätiloja ja Alanin vaatteita koristavan logon täytyi niin ikään merkitä Sindaccoista irtautunutta siviilienpelastusjärjestöä. Paljon oli asiaa selvinnyt kyllä CJ:lle yllättävän merkittävien päivien kuluessa, ja siitä asiasta hän oli kovin ylpeä, kun hän pysäytti auton aidatun, mutta portittoman (toisin kuin Danielin kartano) pihan keskelle ja nousi kyydistä kyytiläisensä perässään. Hän oli asustellut pari päivää Liberty Cityssä Alanin pyynnöstä ja pitänyt yhteyttä Sweetiin, Kendliin ja Cesariin lähettämällä viestejä, joissa takasi olevansa kunnossa, ja nyt oli nähtävästi koittanut suuri päivä sen perusteella, että Alan oli kutsunut hänet kartanolleen, kuten myös muutkin palkkasoturinsa, joista Daniel ja Aldrin olivat nyt päässeet CJ:n kyydissä paikan päälle. Oikeastaan hän kyllä tiesi jo, mitä oli edessä, ennen kuin ehti edes ovikelloa rimpauttaa, sillä käytännössä hän oli kyllä Adamin pois kuvioista hoidellut potkaisemalla tämän alas, olkoonkin että tämä kuoli vasta laivan räjähtäessä, ja sitä oli edesauttanut Alan asettamalla pommeja, mutta CJ oli silti käytännössä tappaja, ja ainakin Alanin käytäntöteorian perusteella hän sai tästä syystä rahat, olkoonkin että palkanmaksaja oli näemmä hivenen pihi. Nämä kaikki ajatukset liikkuivat päässä niiden muutaman ovikellon soiton ja oven aukeamisen välisen sekunnin aikana. Avaaja ei saman tien ollut Alan, vaan ehkä jopa hitusen yllättävästi (olkoonkin, että oli nykyään palkkasoturiryhmässä) Devil, joka näytti yhtä yllättyneeltä kuin silloin kun CJ ja Pegorino olivat saapuneet Johnson Housen etuovelle suoritettuaan onnistuneesti Pavano-hyökkäyksen. Jostain kumman syystä CJ:tä kuitenkin alkoi kuvottaa kaikki ennen klubi-iltaa tapahtuneen muistelu siinä määrin, että hän palasi ryminällä todellisuuteen. Devilin suu vääntyi hymyyn nopeasti ja hänen takaansa kuului kaikenkarvaista puhetta, kun ihmiset tivasivat häneltä, ketä oli tulossa. Tässä vaiheessa hän siirtyi pois tieltä ja päästi CJ:n, Danielin ja Aldrinin ahtaaseen eteiskäytävään, johon oli jo ehtinyt tunkea väkeä vaikka millä mitalla, mutta ainakin epäluuloisuus vaihtui tyytyväisyyteen nopeasti ja Alan oli näyttänyt pitävän pistoolista kiinni jossain taaempana, mutta heitti sen nyt olkansa yli nolostuneen näköisenä. Hän myös lähti ensimmäisenä CJ:tä vastaan.

"Vihdoin ja viimein olet paikalla! Eiköhän nyt olisi korkea aika mennä vähän kauemmaksi ihmisten ilmoilta?" hän kysyi osoittaen sanat pelkästään CJ:lle ja kiinnittämättä juuri mitään huomiota Danieliin ja Aldriniin, jotka näyttivät pöyristyneiltä, mutta saivat pian muuta keskittymisen aihetta. CJ:kin vähän hätkähti, kun hän kuuli vasemmalla edessäpäin olevasta huoneesta maukumista ja tässä vaiheessa Alankin alkoi jostain tuntemattomasta syystä hymyillä. Hän kääntyi huonetta kohti ja samoin teki CJ:kin kiinnostuneena. "Häntä et ole varmaan vielä nähnytkään?" Alan kysyi samalla kun makuuhuoneesta köpötteli pois mustavalkoinen ja aika keskikokoinen kissa, joka käänsi puoleensa katseita sieltä täältä. Se pysähtyi keskelle lattiaa, mutta ei katsonut kohti Alania, vaan suoraan CJ:tä kohti, mahdollisesti siksi, koska tätä se ei ollut ennen nähnytkään. "Mitä mun pitäis nyt tehdä?" CJ kysyi ehkä hitusen lapsekkaasti, mutta toisaalta tietämättömästi Alanilta, joka hymyili, vaikkakin ehkä vähän väkisin, ja veti taskustaan jotain, jota CJ ensin luuli pommiksi ja hypähti kauemmas pomostaan, jonka hän kuvitteli menettäneen järkensä, mutta saikin vain vastaukseksi naurahtavan vastaanoton Devililtä, joka nosti hänet takaisin pystyyn ennen kuin hän ehti kopahtaa lattiaan. Se niin sanottu pommi olikin todellisuudessa lankakerä, jonka Alan oli heittänyt kissan viereen ja luonnon mukaisesti tämä aloittikin saman tien innokkaan leikkimisen. CJ tosin ei vieläkään ymmärtänyt koko tilanteen pointtia, sillä kaikki kyllä katsoivat kissan touhua kummallisen hartailla ilmeillä. Ehkä CJ ei vain ollut tottunut Alanin menoon, siinä kaikki, mutta nopeasti tuli vastaus tähänkin hommaan, kun ennen pitkää Alan tarttui häntä käsivarresta ja veti hänet taas vähän syrjemmälle, ilman että kukaan seurasi perässä. "Assassin on kyllä melkonen paketti..." hän mutisi osoittaessaan taas kohti portaikkoa, joten taas taisi olla yksi toimistokierros edessä, vaikka CJ olisi ollut kyllä kiinnostunut kolmannessa kerroksessa käymisestä. "Voi kuules vaikuttaa tavalliselta katilta, mutta todellisuudessa se on semmonen salamurhaaja, joka huijaa vihollisia näyttämällä hellyyttävältä kissalta, mutta sitten kun vihollinen sitä vähiten odottaa, se saakin kynnet naamaansa ja kupsahtaa ennen pitkää, niin kovaa Azi nimittäin raapasee ja vieläpä niin terävillä kynsillä!" Alan näytti kyllä todella innostuneelta ja vilkaisi vielä kertaalleen Assassinia (nimi oli kyllä vähän omituinen, mutta ehkä kuitenkin huolella valittu), joka oli parhaillaan onnistunut saamaan lankakerän lentämään erästä muotokuvaa päin (Daniel kyllä pelasti), ja naurahti, vaikka CJ oli varma, että tuo maalaus oli Alanille todellisuudessa aika tärkeä. Hän kohautti olkiaan ja yritti päästä tällä kertaa yläkertaan mahdollisimman nopeasti ennen pokaalipuheita.

"Okei, sinähän tiedät, mitä varten kutsuin sut tänne?" Alan kysyi päästyään portaat ylös lievän puuskutuksen säestämänä. Nähtävästi kunto ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan, vaikka hänellä kyllä aseiden kanssa jonkinlaista taitoa olikin. CJ nytkäytti päätään jonkinlaisen nyökkäyksen merkeissä ja istui käytävän reunalla olevalle puiselle tuolille, jossa oli (hänen onnekseen) pehmusteet, kovalla pinnalla kun ei oikein tehnyt juuri nyt mieli istua. "Sinä siis tosiaan tiedät tämän jutun? No se on oikein hyvä homma, mutta minä olen tässä kuitenkin vähän miettinyt sitä miljoonaa. Kannattaa aina muistaa, kuka laivan räjäytti ja silleen..." Alan näytti kyllä aika totiselta, vaikka pieni virne senkin seasta erottui, ja CJ ei oikeastaan meinannut uskoa korviaan ja näytti sen vuoksi hämmästyttävän pettyneeltä. Hän oli odottanut johtajaltaan miljoonaa siitä lähtien, kun hän oli potkaissut Adamin räjähtäneeseen laivaan, mutta helpottavasti Alan löikin häntä tuttavallisesti selkään. "Leikkiähän minä vaan laskin, hyvä mies!" hän murahti ja päästi ilmoille nauruntapaisen, mutta CJ:tä ei naurattanut ihan niin paljon, ehkä vain hänen säikähdyksensä vuoksi. Alan ei välittänyt hänen mielialastaan, vaan viittoi sormellaan palaavansa aivan kohta ja kulki käytävän varressa olevaan huoneeseen (ensimmäinen ovi oikealta). CJ odotti ja alkoi ajankuluksi miettiä tapahtumia. Hän saattoi arvata, mitä oli edessä, koska Pegorino oli jo aiemmin vihjannut jotain tulevista mafiasodista, ja Pavanojen eliminointi oli vaikuttanut varmasti siihen, että Sindaccoja katsottiin vähän "sillä silmällä", olkoonkin että sen mafian tuho oli tehty puhtaasti vain kostomielessä eikä sodanjulistuksena. CJ nielaisi kuvitellessaan mustapukuisia miehiä jahtaamassa häntä, joka juoksenteli epätoivoisesti pitkin autioita katuja panokset lopussa. Onneksi sentään kartanossa hänellä oli turvallinen olo, ja varsinkin todellista nautintoa toi se, kun Alan tuli vihdoin melkoinen säkki kourassaan pois huoneesta ja sen sisältö oli jo tiedossa. "Koston tekijälle ja Adamin tuhoajalle." hän sanoi niin ystävälliseen sävyyn kuin pystyi, ojensi säkin CJ:lle ja he kättelivät, molempien ilme varsin iloinen. Miljonääri CJ:stä oli nyt sitten tullut, se oli niin arvaamatonta kuin mahdollista, ja ensimmäistä kertaa hänestä tuntui siltä, että ehkä se Vice Cityn matka, joka oli tragedian takia peruttu, ei kuitenkaan olisikaan ollut samanlaista upeutta kuin ura Sindaccoissa.

Silti mieliala kuitenkin vähän tökki, kun hän katsoi kohti suurta ikkunaa porraskäytävässä. Sieltä oli hyvä näkymä kaupungin katoille ja kaduille, ja vaikka ketään ei näkynytkään missään kyttäämässä, tuntui silti aika pelottavalta olla edes ikkunoiden edessä, kun oli aina se mahdollisuus, että Pavanoja tai näiden kannattajia olisi jäljellä yrittämässä salamurhaa, ja CJ:tä pelotti jopa kuolemaa enemmän ajatus sitä pakoilemisesta ja äärimmäisen pitkän ajan viettämisestä kartanon sisällä ikkunoita vältellen... Periksi ei kuitenkaan nyt voinut antaa, kun alkuun oli päästy. Itsevarmuudella hän vannoi, että eteenpäin päästäisiin, oli operaation seuraava vaihe millainen riski hyvänsä.

To Be Continued.

----

Toiminnan ystäville: Sitä ei vaan voi väkisin tunkea joka tarinaan, hyvänä esimerkkinä tähän.

-

-

Lainaus:11.01.2009 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

Amaranth - Osa 1 - Beginning Of New Life

Kehtaisiko mennä sanomaan, että Amaranth on paras tarina sitten End of the Linen...?

Tämä mielipide perustuu siihen, että tämä uusin on kerrottu paremmin kuin vaikkapa edellinen, Riot. Edelleen kuvailua saisi olla varsinkin näissä hahmoissa enemmän, mutta kuvailun taso on jo nyt liki erinomaista. Tunnetilat ynnä muut on kuvattu myös hyvin, olkoonkin, ettei tässä vielä hirveästi tapahtunut. Tarina on Carbonoxin tekemäksi poikkeuksellisen lyhyt, mutta se ei juurikaan haittaa, joskin ehkä yhden kappaleen, jossa olisi tapahtunut jotain mielenkiintoista, olisi voinut ottaa mukaan. Plussaa kissasta, joka kuvattaan hauskasti ja riittävän aidon makuisesti. :)

Juonipuoli on suoraan sanoen hitusen mitäänsanomaton (ainakin vielä tässä vaiheessa), mutta pientä vaaran tuntua ja salaliiton käryä ynnä muuta on koko ajan ilmassa... Jatkolta odottaa melko paljon.

+ Kerronta, kuvailu varsinkin alku- ja loppupuolella.
+ Assassinin esittely.

- Hiukan liian lyhyt.

9+

+ Hyvin tehty
- Liian koukuttava

Sweetin ja Carlin iltasadut osa1

Oli rauhallinen kesäilta, ja Carl kutsui jengiläisensä lehmänkellolla sisään iltasadulle. Tänään tarinan sai kertoa Sweet. Hän aloitti kertomalla pienestä pojasta nimeltä Smoke, joka oli erittäin lihava, ja koulukiusatttu poika. Smokella oli kavereita, joiden nimet oli Ryder, Sweet, Carl, Billy Bob, Tom (Ballas), Patu (Ballas) ja 30 muuta Ballas -poikaa. Tarinassa kaikki Ballasit ammuttiin, ja grovelaiset (Ryder, Sweet, Carl ja Smoke) tanssi Irlannin kansallistanssia. Iltamaidon juotuaan CJ löysi sängystään C4 -pommin, ja Grove Street posahti Las Venturasin aavikolle.

-

Lainaus:13.01.2009 ChesDer kirjoitti:
+ Hyvin tehty
- Liian koukuttava
:D

Ensinnäkin, minkä tarinan arvostelu tämä on? Ja toiseksikin, mitä v1tun järkee tässä on? Mieti nyt, paskiainen. :|

Ja Egellä näemmä huumorintajua... :DDDDD

Lainaus:13.01.2009 Ege94 kirjoitti:
Sweetin ja Carlin iltasadut osa1

Oli rauhallinen kesäilta, ja Carl kutsui jengiläisensä lehmänkellolla sisään iltasadulle. Tänään tarinan sai kertoa Sweet. Hän aloitti kertomalla pienestä pojasta nimeltä Smoke, joka oli erittäin lihava, ja koulukiusatttu poika. Smokella oli kavereita, joiden nimet oli Ryder, Sweet, Carl, Billy Bob, Tom (Ballas), Patu (Ballas) ja 30 muuta Ballas -poikaa. Tarinassa kaikki Ballasit ammuttiin, ja grovelaiset (Ryder, Sweet, Carl ja Smoke) tanssi Irlannin kansallistanssia. Iltamaidon juotuaan CJ löysi sängystään C4 -pommin, ja Grove Street posahti Las Venturasin aavikolle.

No ainakin tarinan tarkoitus täytty, repesin D

Lisää voisi pukkaa, kun tulee näitä kahden minuutin inspiraatioita.

Huoh, ja minä en ole saanut mitään tehdyksi sitten edellisen stoorini kirjoituspäivän... -.-

Jospa tekisit vaikka läksyt välillä.
No vitsi

Carlin ja Sweetin iltasatuja osa2

San Andreaksessa vietettiin kiitospäivää, ja CJ:n piti löytää jostain kalkkuna. Sweet sai idean, ja rupesi lapioimaan Ryderin takapihaa Ryderin ollessa ostamassa Barbeilleen uusia vaatteita. Lopulta turhautuneena Carl lähti katselemaan lähimpiä kauppoja. Lopulta hän meni ostamaan maustettuja pähkinöitä baarista.

Illallinen oli katettu, ja Grovet saivat jokainen viisi maustettua pähkinää, sekä lasillisen limua. Tämän jälkeen Carl sokerihumalassa huuteli porukoita olohuoneeseen uudelle iltasadulle. Tänään kertoja oli Ryder.

Ryder kertoi tarinaa eräästä teini-ikäisestä pojasta nimeltä Smoke, joka oli lihava ja koulukiusattu. Hänellä ei ollut ystäviä, koska Ryderin mielestä oli asiallisempaa olla seinähullu, kuin normaali ihminen. Eräänä päivänä Smoke meni partion kanssa pyöräretkelle Panopicitioniin. Smoke joutui tulemaan rollaattorilla, ja kaatui sillä ojaan pariin otteeseen.

Leirintäalueella paisteltiin vaahtokarkkeja, ja jokaisella oli oma nalle kainalossa. Johtaja kertoi kauhutarinan hippiajoista, jolloin ajettiin räikeillä Volkkareilla, ja pyörittiin pilvessä kaupungilla. Ensimmäiset lapset alkoivat näkemään painajaisia noista ajoista. Kello kahden aikaan kuului suuri laukaus, ja musta hahmo lähestyi kohti heidän leirintäaluetta metsien siimeksestä. Johtaja urheana läheni häntä, ja yritti ryhdistää itseään krapulasta. Smoke huusi partiolaisille: "Se on HIPPI!" Lapset pelästyivät, ja joutuivat shokkitilaan. Smoke oli oikeassa, kyseessä oli The Truth, joka tunnettiin noihin aikoihin The False. Tämä hippiäinen ampui leirinjohtajan aivot ulos tyylikkäällä liipasimenvedolla. Tämän jälkeen kaikki muutkin kuolivat pahanhajuiseen sukkahikeen, joka tuli hänen sukista.

Tarinan päätyttyä grovelaiset olivat yrittäneet häippästä tuon sortin kauhutarinaa, ja moni jopa ampui kuulan kalloonsa. CJ kuset housussa tuli nopeeseen johtopätköseen, ja haki äitiinsä hyönteismyrkkyjä, ja ammuskeli niillä itseään, ja jengiläisiä. Seuraavana aamuna eräs koiranulkoiluttaja hämmästeli savupilveä, joka oli talon yläpuolella, ja hän päätti mennä lähemmäs, ja avata ikkunan. Tämän tehtyään hän itsekkin sai kohtauksen, ja savu levisi Groveen, ja kaikki kuoli hyönteismyrkkyyn.


Tämä tarina ei tullut niin hyvällä fiiliksellä, mutta harvinaisen pitkäksi tuli. Hope you Enjoyed!

-

Lainaus:14.01.2009 MrToro kirjoitti:
Siis kysyn nyt suoraan. Oletkos aikonut tehdä vakituistakin uraa täällä, vai oletko mikälie trolli?

Tätä voisi ruveta tekemään ihan kunnolla. Ei ehkä niin tosikko -tarinoita, mutta joskus onnistuukin tekaisemaan hauskan

-

Erehdyin lukemaan erästä tarinaa tällä sivulla. En ihan kymppiä antais kyllä lukemani muutaman kappaleen perusteella. Ensinäkin tekstin kirjotusasu oli ajoittain aika... kamalaa, voisin arvella, ettei kirjoittaja ole vielä peruskoulusta päässyt. Lisäks pisti silmään kaikkiin pikkuseikkoihin takertuminen, siis asioihin, jotka ei lisää tarinaan mitään draamaa, eivätkä myöskään vie tarinaa mitenkään eteenpäin. Esimerkkinä aseista (?) kertominen... öö "hän otti GGCX226M:n käteen". Mitäh? G... mikä? No joo.

En nyt kerro mitä tarinaa aloitin lukemaan, koska sillä ei liene mitään merkitystä. Veikkaan, että muutkin stoorit edustavat samaa linjaa. Jatkakaa toki kirjottamista, se on varmasti hauskaa ja huomaan, että täällä on ainakin pari tyyppiä, jotka noista oikeasti nauttii. Ihan yleisenä palautteena, jos sellanen täällä sallitaan!

-

Lainaus:14.01.2009 Ege94 kirjoitti:

Lainaus:14.01.2009 MrToro kirjoitti:
Siis kysyn nyt suoraan. Oletkos aikonut tehdä vakituistakin uraa täällä, vai oletko mikälie trolli?

Tätä voisi ruveta tekemään ihan kunnolla. Ei ehkä niin tosikko -tarinoita, mutta joskus onnistuukin tekaisemaan hauskan

No joo, yleisesti hauskuus on vaan ihan plussaa... Että teepä mitä teet, kyllä siitä arvosanat kohoilee jos tarina on naurettava. :D

nappipaavo, hyvä että osaat sentään kunnolla kritisoida, toisin kuin tuo edellinen idiootti, et ole tainnut vaan tutustua pariin aseeseen, joita minun tarinoissani sattuu esiintymään. :D (ja joka kerta ei oikeen jaksa sanoa "Grappling Gun"...)

Kerronta on tärkeää, että en minä nyt tarinan kulkua nopeuttaa ala...

Aijoo, ja kyllä mää tiedän, kenen tarinasta puhuit, saatan jopa tunnistaakkin sen... :p

Matias13, kritiikkiäsi ei oteta vastaan. *kiittää ja kumartaa*

Carlin ja Sweetin tarinoita osa3

Carl jengeineen tuli katsomasta pesäpallo-ottelua, joka pelattiin San Fierron "viheriöllä". Hänen luonaan oli taas erään iltasadun aika. Tänään kertoja oli Carl.

Tarina kertoi pojasta nimeltä Sean, joka oli laiha, ja hassu poika, jota satuttiin pitämään nyrkkeilysäkkinä (Tässä vaiheessa Sweet otti jo hieman herneitä nenään, ja tinttasi Carlia vatsaan). Eräänä aurinkoisena koulupäivänä Sean oli matkalla veljiensä Brianin, ja Carlin kanssa kouluun, kun tuli tuhmia poikia, joiden nimet oli: Adolf, Josif ja Kim. Nämä kaverukset eivät olleet mitään nössöporukkaa. Adolf oli itävaltalainen maakarkuri, Josif karannut Siperian vankileiriltä, ja Kim pommittanut keinotekoisilla maissikranaateilla kotikyläänsä. Tämäkös hätkäytti Briania, joka kusi housuun, ja juoksi kotiin. Enään oli vain Carl, Sean, sekä "kovat pojat". Josif otti Coltin takataskustaan, ja ampui Seania päähän, ja tämäkös oli eri kivaa. Carl vain kohautti olkiaan, ja käveli ohi, jonka jälkeen tämäkin ammuttiin.

Sweet ei pitäny tarinasta, ja meni hirttäytymään koristelineeseen. Carl ei ollut tyytyväinen, miten Sweet reagoi, ja kiipesi talonsa katolle, ja huusi: "You motherfucking is fuck this fuck what fuck you fuck wanted fuck bitch?" Hän hyppäsi katolta alas, ja osui pahasti katon reunaan, ja hänen housunlahje repesi, ja hän kuoli brutaalisesti.

Damnit. Ei tullut niin hyvää. Pitäisi saada tuollainen sekava tarina, niinkuin tuo ensimmäinen, niin alkais olee hauskoiki! Hope You Enjoyed

Carlin ja Sweetin tarinoita osa4

Huumautunut Sweet käski Carlia kutsumaan jengiläiset koolle, tai paljastaisi tämän alastonkuvat, joita otti olleessan Zeron kotona. Tämän Carl tekikin uhkailemalla jengiläisiään polttamalla heidän vaatteensa. Miehet rynni sisään tuuppien, ja yksi kuoli matkalla, kun sai hän pahan kolahduksen oven saranaan.

Tarina kertoi luikusta pojasta nimeltä Ryder, jolla ei ollut elämää (Sweet oli katkera viime iltasadusta). Ryderin ainoa kaveri oli lihapulla-Smoke, joka kuoli rollaattoritapaturmassa koulun käytävällä. Tarina itsestään kertoi vain siitä, miten kusipää Ryder oikeasti oli. (Sweetin mielestä oikein) Ryder tapatti itsensä myöhemmin hyasinttikasvilla, joka aiheutti eksoottisen aivohalvauksen.

Tämän jälkeen Sweet meni iltapissalle, ja huomasi, että talossaan ei ollut enää vessaa, joten hän posahti omaan kuseensa. Carl kuuli, ja meni katsomaan. Hän nauroi itsensä kuoliaaksi. Jengiläiset tekivät, kuin olisivat matkineet Carlia jo vuosia.


Liian nopeasti tehty... Hemmetti! Pidän tauon, ja katotaan tuleeko mitään hyvää vertailua jostain isosta tarinasta. Hope you Enjoyed