Kirjoitettu: torstai, 26. helmikuuta 2009 klo 19.50
Muokattu: 26.02.2009 klo 20.04
Kävi miten kävi, mielipiteitänne en ota huomioon enkä lopeta kirjoittamista ainakaan tämän vuodenkaan puolella... Pelin juoneen kyllästyy niin saakelin nopeesti, että omaa on siinä tapauksessa pakko tehdä, kun saa itse päättää, mitä tapahtuu. Niin, ja piste.
Ja jos joku alkaa itkeä "mixet sä ota vastaan kritiikkiä!!!!1!!111!!!", vastaukseni on yksinkertainen - kaikki sellainen puhe, jossa kehotetaan lopettamaan tarinointi tai jossa ei perustella ollenkaan, miksi omasta mielestä tarinat ovat huonoja, tarkoittaa minulle käytännössä samaa kuin se, ettei sellaista ole koskaan edes kirjoitettu. Ne eivät ole edes parannusehdotuksia, joista kyllä olisi hyötyä...
Kirjoitettu: torstai, 26. helmikuuta 2009 klo 21.50
Lainaus:26.02.2009 Carbonox kirjoitti:
Kävi miten kävi, mielipiteitänne en ota huomioon enkä lopeta kirjoittamista ainakaan tämän vuodenkaan puolella... Pelin juoneen kyllästyy niin saakelin nopeesti, että omaa on siinä tapauksessa pakko tehdä, kun saa itse päättää, mitä tapahtuu. Niin, ja piste.
Ja jos joku alkaa itkeä "mixet sä ota vastaan kritiikkiä!!!!1!!111!!!", vastaukseni on yksinkertainen - kaikki sellainen puhe, jossa kehotetaan lopettamaan tarinointi tai jossa ei perustella ollenkaan, miksi omasta mielestä tarinat ovat huonoja, tarkoittaa minulle käytännössä samaa kuin se, ettei sellaista ole koskaan edes kirjoitettu. Ne eivät ole edes parannusehdotuksia, joista kyllä olisi hyötyä...
No jos näin tosissanne ootte tänne kirjottamassa näitä niin siitä vaan. -.-" sry vaan kaikille ketkä saivat henkisiä traumoja.
Kirjoitettu: torstai, 26. helmikuuta 2009 klo 22.43
Muokattu: 26.02.2009 klo 22.44
Carlin ja Sweetin tarinoita osa9
Sweet oli ollut paikallisessa kapakassa itkemässä menetymistään työelämässä aamu seitsemään asti, ja hänet lopulta häädettiin kotiin. Sweet käveli hoiperrellen kotia kohti, mutta yhtäkkiä Batut tuli ja rupesi hakkaamaan metrin pituisilla kondomeilla Sweetiä. Batut huomasi, kuinka pinkki avoauto driftasi kulman takaa. Autoa ajoi pinkkiin sonnustautunut mies, joka oli tätimäinen. "Hei! Lopettakaa mun veljen hakkaaminen!" Carl huudahti autosta. Batut alkoivat nauramaan, että kuolivat kasaan, kuin domino. Carl meni katsomaan Sweetiä, ja kysyi tämän vointia. Sweet nousi istumaan, ja kysyi: "Carl, mitä teet tääl aamu seitsemältä?" Carl hieman hämmentyi, ja vastasi hiljaa: " Meillä on katsos maito, ja tamppoonit loppu." Sweet suuttui moisesta, ja hakkasi Carlin kadun reunalle, ja kaahasi karkuun avoautolla. Hän rukoili huutaen, ja ajoi täysillä bensatankkia päin.
Carl kuoli myöhemmin heidän ottolapsen vahinkoon, kun hän avasi Carlille oven, joka tönäisi Carlin pää edellä alas kuistilta.
Mitä opimme? Ei kannata tulla liian myöhään baarista. Hope You Enjoyed
Kirjoitettu: torstai, 26. helmikuuta 2009 klo 22.47
Muokattu: 26.02.2009 klo 22.51
Kummaa kuinka Ege onnistuu kääntämään arkipäiväiset asiat nopsaan kuolettavaksi... :d
E: Ja ei, enää en jaksa kritisoida hänen kamaansa joka välissä, koska se vain täyttäisi aiheen viesteillä, joihin voisi ennemmin sisällyttää omia jatko-osia... :s
Kirjoitettu: torstai, 26. helmikuuta 2009 klo 23.46
Muokattu: 26.02.2009 klo 23.46
Lainaus:26.02.2009 Carbonox kirjoitti:
Kummaa kuinka Ege onnistuu kääntämään arkipäiväiset asiat nopsaan kuolettavaksi... :d
E: Ja ei, enää en jaksa kritisoida hänen kamaansa joka välissä, koska se vain täyttäisi aiheen viesteillä, joihin voisi ennemmin sisällyttää omia jatko-osia... :s
ei nois oo mitään kritisoitavaa, piristää mukavasti ku saa nauraa sen tyhm... hauskuudelle
Kirjoitettu: lauantai, 28. helmikuuta 2009 klo 00.09
Lainaus:26.02.2009 mmv kirjoitti:
Lainaus:26.02.2009 Carbonox kirjoitti:
Kummaa kuinka Ege onnistuu kääntämään arkipäiväiset asiat nopsaan kuolettavaksi... :d
E: Ja ei, enää en jaksa kritisoida hänen kamaansa joka välissä, koska se vain täyttäisi aiheen viesteillä, joihin voisi ennemmin sisällyttää omia jatko-osia... :s
ei nois oo mitään kritisoitavaa, piristää mukavasti ku saa nauraa sen tyhm... hauskuudelle
Kirjoitettu: lauantai, 28. helmikuuta 2009 klo 00.14
Lainaus:26.02.2009 mmv kirjoitti:
Lainaus:26.02.2009 Carbonox kirjoitti:
Kummaa kuinka Ege onnistuu kääntämään arkipäiväiset asiat nopsaan kuolettavaksi... :d
E: Ja ei, enää en jaksa kritisoida hänen kamaansa joka välissä, koska se vain täyttäisi aiheen viesteillä, joihin voisi ennemmin sisällyttää omia jatko-osia... :s
ei nois oo mitään kritisoitavaa, piristää mukavasti ku saa nauraa sen tyhm... hauskuudelle
E: metrin pituiset kortsut? mitä *****a?
Ja mille muulle periaatteelle nämä olisi tehty, kuin tyhmyydelle? Hehe
Kirjoitettu: lauantai, 28. helmikuuta 2009 klo 17.33
Muokattu: 28.02.2009 klo 17.35
Onko näin vaikeaa lukea? Sanoin jo aika selvästi tossa edellä, että enää en jaksa kritisoida ainoatakaan "hupitarinaa", ja tämähän pitää... Kirjotelkoot porukat mitä keksii.
Ainoastaan erityistapaukset saatan maan rakoon pilkata ja näin, Ege tietää kyllä mistä on kyse, ja niille armoa toisaalta ei tule...
Kirjoitettu: sunnuntai, 01. maaliskuuta 2009 klo 21.40
Carbonox Stories:
Amaranth - Osa 7 - Thug's Nightmare
Alderneyn yläpuolella aurinko alkoi osoittaa jo laskemisen merkkejä, mutta ainakin toistaiseksi taivas oli vielä kauniin punainen ja avasi melkoisen diskovalomaisen tunnelman kaupungin yläpuolelle. Liberty City oli oikeastaan poikkeuksellisen kuuma paikka juuri nyt, mutta kenenkään ei sentään tarvinnut pelätä mitään auringon laajenemista, lähinnä kyse oli vain siitä, että kesä oli tulossa erittäin nopeasti, kun vielä noin viikko sitten Pavanojen kaatuessa kaupunki oli ollut jäätävän kylmä, märkä ja lähes mahdoton paikka elää varsinkin köyhien ihmisten kannalta, joiden tulet olivat silloin jäätyneet tynnyreihin ja nukkuminen oli pakko tehdä asuntojen porraskäytävissä. Siinä vaiheessa iltaa Alderneyssä pummit eivät kuitenkaan olleet suurimmassa asemassa, vaikka heitäkin kyllä näkyi kaduilla asti nauttimassa luonnollisesta lämmöstä. Oikeastaan aika monet ihmiset kokivat shokin, kun yhtäkkiä alkoi kuulua aivan omituisen kovaa ja kaksinkertaista pärinää. Jotkut vainoharhaiset ehtivät pelätä, että sieltä hyökkää jonkinlaisia moottorisahamurhaajia kaksin kappalein, mutta mitään erityistä pelättävää ei ollut, sillä ainoat, jotka sieltä tulivat, olivat kaksi moottoripyörää, jotka molemmat olivat mustavalkoisia ja melkoisen viritettyjä, ainakin sen perusteella että niistä lähti paljon enemmän ääntä kuin mistään tavallisista, samanmallisista kaksipyöräisistä. Ihmiset juoksivat kauhuissaan kohti seiniä pysyäkseen suojassa, mutta se nyt oli täysin turhaa, koska motoristit olivat viimeisiä, jotka olisivat siviilejä kaataneet matkallaan. Carl Johnson ja Ian Mitchell näyttivät ajavan kilpaa toisiaan vastaan, koska he kaahasivat rinnakkain melkoisen kovaa vauhtia ja näyttivät pyrkivän jatkuvasti toistensa edelle, mutta totuus oli se, että heillä oli takaa-ajettavaa ja sen luo piti päästä nopeasti, piti riski sitten ottaa tai ei, sillä kolarin mahdollisuus oli jatkuvasti elossa ja sellainen pilaisi kaiken, mutta Daronin mukaan kahta reittiä käyttäminen oli riski, koska jos jompikumpi kaatuisi ja toinen ajaisi tietä, jota kohti Igor ei edes ollut tulossa, mitään ei saavutettaisi, ja siksi sitä pitikin välttää. Daron piti heidät ajan tasalla kaiken aikaa, mutta CJ:n oli vaikea pitää keskittymistä yllä, koska hän jännitti liikaa taistelukentälle jääneiden Sindaccojen puolesta ja samaan aikaan ajaa ja kuunnella. Ian puolestaan kiroili pitkää, tummaa tukkaansa, joka oli vähän turhankin paljon tiellä ja häiritsi muuten tehokasta ajamista. Hän oli aika näkyvästi kovempi kuski kuin CJ, joka hermoili melko paljon ja ote hapuili, mutta sitä vastoin Ianin vihaiselta vaikuttava tyyli toimi kuin junan vessa ja sillä pärjäsi Igorille, mutta tukka vain tasoitti menoa albanialaisen hyväksi.
Kun eräs erityisen pitkä suora sattui kohdalle, CJ ja Ian olivat viimein samalla kadulla kuin Igor, joka saattoi jopa vilkaista taakseen kuultuaan samantyylistä moottoripyörän pärinää kaksinkertaisena takaapäin, mutta hän ei vähästä hätkähtänyt, vaikka jo peilissä näkyvät kaksi ajovaloa enteilivät jotain erittäin hankalanpuoleista. Hän hymähti ja laski ajolasinsa parempaan asentoon silmien ympärille kaivaen samalla nopeasti radiopuhelimen esiin, kännykkää kun oli vaikeaa mahduttaa melko tiukasti pään ympärillä olevan mustan kypärän alle, mutta vähän sitä nostamalla suu oli näkyvillä ja sitä kautta pystyi kommunikoimaan siihenkin laitteeseen. "Kaverit, täällä olis pari hyttystä häiritsemässä! Eiköhän olis korkea aika tehdä jotain inspiroitua ja kaataa ne? Kaarran moottoritielle, seuratkaa sinne!" Albanialaisia oli siis selvinnyt savupilvestä, tai sitten vain lisää oltiin hakemassa tukikohdalta, mutta vaaratilanne kuitenkin oli käsillä, eikä CJ sitä voinut yhtään käsittää, vaikka hän olikin ehkä nähnyt Igorin ottavan laitteen esille ja pois. Hän vain jatkoi sokeaa takaa-ajoa, jonka oli parasta kohta tuottaa jotain tulostakin, jottei tämä menisi silkaksi kyttäämiseksi. Tulta ei uskaltanut avata ennen kuin siitä oli varma, että osumia tulisi, koska muuten Command Centerin siviilisääntöä rikottaisiin, mistä Alan ei pitänyt, ja poliisien huomiota ei haluttu saada kesken takaa-ajon, koska AIDS ei varmaan hirveästi välittänyt, pihisikö kiinnisaadun tyypin henki enää kamarille tuomisen jälkeen vai ei. Igor virnuili kypärässään takaa-ajajilleen ja kääntyi rajusti kohti liittymää, jota pitkin pääsi Alderneytä kiertävälle Plumbers Skywaylle. Se jos mikä oli näyttävä näky kaupungin yläpuolella, mutta samalla myös aika vaarallinen paikka siinä vauhdissa ajavalle motoristille - yksi virhe ja sitten oltiin kusessa, ehkä jopa saman tien hautausmaalla, jos joku huono-onninen lentäisi kaiteiden yli tieltä alas. Igor ei kuitenkaan näyttänyt olevan sitä tyyppiä, joka ajattelisi mitään luonnollisia vaaroja tilanteessa, jossa kohta oli luvassa kunnolliset bileet. Hän kurvasi parin pakettiauton välistä ja nosti lievästi keulaa näyttäen sivullisillekin saman tien ajotaitojaan. CJ ja Ian eivät viitsineet sitä kapeaa rakoa käyttää omaan etenemiseensä, vaan he käyttivät noin kymmenisen senttiä pidempää reittiä ja kiersivät pakettiautojen molemmilta puolilta. Ihmettelyä moottoripyöräkisalta näyttänyt tilanne aiheutti, mutta kohta tilanne oli saamassa uutta käännettä.
Seuraavan minuutin ajan Igor otti rauhassa, ajaen tarpeeksi hiljaa varmistaakseen albanialaisten pääsyn bileisiin mukaan, mutta tarpeeksi kovaa ollakseen tarpeeksi kaukana CJ:n konekivääristä, jota hän latasi jo valmiiksi kuvitellen, että Igor kärsi teknisestä viasta, mutta eipä hän vain meinannut päästä sopivalle etäisyydelle, ajoi kuinka kovaa tahansa, ja siitä albanialaismotoristi pitikin huolen. Näkyvyys oli kehno, autoja oli siellä täällä ja moottoritie vietti aina vain eteenpäin teollisuusalueelle. CJ sai ainakin parannusta omiin pyörätaitoihinsa välttäessään osumia autoihin ja vierellään ajavaan Ianiin, joka tuskaili nyt aina vain kovemmin hakiessaan kunnon ajoasentoa ja heivaillen tukkaansa vaikka väkisin pois silmien tieltä vannoen samalla parturireissua heti Igorin jälkeen, jos siis edes hengissä selvittäisiin ekstranäköesteen ansiosta. Etulyöntiasema kyllä näkyi, sillä Igor saattoi jopa säännöllisesti irrottaa kätensä ohjaksista tai nostaa keulaa välittämättä liikenteestä, mutta Ian ja CJ joutuivat toistuvasti pitämään katseensa tarkasti tiessä ja muissa sitä pitkin liikkujissa, antamatta huomionsa herpaantua hetkeksikään. Tie vilisi niin nopeasti, että tuntui kuin oltaisi oltu jonkinlaisella liukuhihnalla, joka liikkui taaksepäin, vaikkei sellainen kyllä nopeudessa näkynytkään... Liittymäkohta tuli juuri kohdalle ja siinä ei muuten ollut mitään erikoista, koska se ainoastaan vei moottoritielle, mutta sitä pitkin ei päässyt alas ilman, että olisi joutunut jarruttamaan merkittävästi ja kääntymään lähes ympäri, eikä Igor lähtenyt sellaista tekemäänkään, eli edes jonkin verran riskiä hän taisi vältellä. Joka tapauksessa jotain pahaa taisi olla tiedossa, sillä kun hän oli varmistunut, ettei autoja ollut välittömästi edessä, hän katsoi taaksepäin ja huolimatta etäisyydestä CJ saattoi erottaa hänen silmistään ilkeän kiillon, joka kieli siitä, että sodanjulistajan mainetta keräillyt Igor oli keksinyt jotain metkuja Sindaccojen varalle. Ian ei keskittynyt hänen silmiinsä ja nojautui temperamenttisesti eteenpäin pyöränsä päällä, mutta sivusilmällä hänen tempoaan vilkaissut Igor vain hymähti ja kääntyi takaisin eteenpäin kiihdyttäen samalla itsekin vauhtiaan. Mikä sitten olikaan este pomomiehen ja CJ:n välissä, sen kummatkin Sindaccot saivat havaita yllättävän nopeasti. Liittymää kohti he kun eivät tietenkään katsoneet kovin kummasti, he näkivät vain pari autoa tulossa sieltä, mutta hetken kuluttua jokin kummallinen ylimääräinen pärinä kuului CJ:n korvissa, eikä se voinut tulla Igorista, sillä ääni tuli oikeastaan suoraan takaapäin. Aivan, mikäs muukaan se sitten saattoikaan olla kuin albanialaisten väijytys. Homma oli aivan selvästi suunniteltu ja sitä kautta ylös moottoritierampille oli päästy juuri oikeaan aikaan, ja nyt tuntui turmio tulevan.
CJ karjaisi aika kovaa albanialaisten tullessa hänen ja Ianin ympärille. Vihollismoottoripyöriä täytyi olla ainakin neljä, eli homma eteni kaksi yhtä vastaan-periaatteella, mistä ei saatu reilua tekemälläkään, paitsi jos se yksi olisi kaikissa tilanteissa poikkeuksellisen tehokas tyyppi. Koska niin se ei ollut, vaikeudet lähtivätkin sitten siitä. Melko yllättävästi ampuma-aseita albanialaisilla ei kuitenkaan ollut, sillä nämä mustavalkoiseen pukeutuneet ja samanvärisillä NRG- ja PCJ-pyörillä ajavat kaverit kantoivat enemmän motoristeille tyypillisiä aseita. CJ:n oikealle puolelle tungetelleista tyypeistä edempänä ajavalla oli sorkkarauta ja taaempana tulevalla (joka oli vain vaivoin nähtävissä) terävä ja kiiltävä hopeainen puukko. Ian sai puolestaan tapella pesäpallomailaa ja lekaa vastaan. Kaiken tämän keskellä Igor ajeli kaikessa rauhassa edelläpäin ja kohotteli keulaansa ylöspäin. CJ katsoi hänen ylirentoa etenemistään erityisen ärsyyntyneenä ja vetäisi viimeistään nyt ladatun konepistoolinsa ampuakseen häntä kohti ja pyrki olemaan välittämättä albanialaisista kaartamalla hivenen poispäin, mutta se oli vikatikki, koska roistot tulivat perässä tien keskiviivan kohdalle ja edempänä oleva iski sorkkaraudalla sokkona päin asetta. CJ ei voinut estää sitä, mutta se kyllä tuntui erittäin ilkeältä eikä hän ehtinyt tarttua aseeseen uudestaan, kun se lensikin jo hänen kädestään ja kaatui moottoritielle. Nopeasti hän tunsi olonsa erittäin turvattomaksi, sillä hän ei uskaltanut ottaa takkinsa alta löytyvää rynnäkkökivääriä esiin johtuen kahdesta kädestä, joita sen kannatteluun tarvittiin, ja silloin ei olisikaan enää vapaita käsiä moottoripyörän ohjailuun, saati sitten Igorin nappaamiseen ja tappamiseen. Siispä mikään muu ei auttanut kuin paljain käsin vääntäminen ja samaan aikaan jahdin jatkaminen - se vaatikin jo vähän enemmän taitoa pyörän päällä kuin millään sunnuntaiajelijalla oli. Hän kääntyi arveluttavasti katsoen katsomaan kohti vihollistaan, joka parastaikaa valmistautui uuteen iskuun sorkkaraudallaan, mutta tällä kertaa CJ olikin kunnolla varautunut ottamaan sen vastaan eikä suostunutkaan kärsimään kipua yhtä helposti. Aluksi hän tosin yritti näyttää mahdollisimman tietämättömältä lyönnistä, joka tuli yllättävän nopeasti. Takaa tulevan albanialaisen kädessä olevan veitsen tapaan hopeaisesti kiiltävä sorkkarauta heilahti kohti oikeaa kättä, jolla CJ ohjaili moottoripyörää, mutta nyt hän yllätti ja tarrautui kiinni lyöntiaseeseen molemmin käsin riuhtoen sitä itselleen niin rajulla temmolla, ettei vastustaja ehtinyt oikeastaan mitään tehdä pariin sekuntiin, ja kun tämä hämmästyttävän hidasälyinen gorilla älysi, mitä oli tekeillä, sorkkarauta olikin jo siististi CJ:n toisessa näpissä. Ainoa ongelma oli sitten pyörän ohjaaminen painava esine kädessä ja vieläpä samaisen esineen käyttäminen.
Nyt oltiin jo suoraan teollisuusalueiden yläpuolella, ja kohta oli luvassa erityisen haasteellisia ja vaarallisia kohtia, koska CJ muisti jonkun joskus maininneen, että täälläpäin oli pari aukinaista paikkaa moottoritiessä, joissa tienreunaa korjattiin ja siitä oli suora pudotus alas. Tötteröitä oli kyllä aseteltu niiden kohtien eteen, mutta ei mitään varsinaista, kestävää suojaa, mikä teki paikasta kerrassaan tuskalliselta jo pelkästään sitä ajatellessa, varsinkin kun niitä oli kaksin kappalein. Ainakin CJ:llä oli etu puolellaan ja hän piti katsetta puoliksi edessä ja puoliksi oikealla albanialaisessa, joka haki nyt kuumeisesti keinoa hoidella tämän ilman, että hän itse saisi millään tavalla kärsiä siitä. CJ:n imussa ajava puukkotyyppi oli ainut varsinainen ongelma, ja nyt tämä yritti iskeä jo teräasetta hänen selkäänsä. Viuhahdus kuitenkin oli kuultavissa nopeasti ja ennen kuin terä ehti osua mihinkään tärkeään osaan, kuten selkärankaan (nyt CJ:tä vasta alkoi puistattaa) hän ohjasi voimakkaasti oikealle ja kosketti jopa lievästi äsken sorkkarautansa menettäneen pyörää, mutta kumpikaan ei kaatunut, vaikka vaara olikin. "S**TANAN HULLU!" albanialaisroisto ärisi ja horjahti pyöränsä päällä, mutta sai sen pidettyä pystyssä, ehkä vähän esitelläkseen ylivertaisia taitojaan CJ:lle. Ainakin varmuutta hän taisi saada pystyssä pysymisestään, sillä kun ylämäki loppui ja edessä avautui tuo karmiva ensimmäinen aidaton kohta, josta oli sitten suora pudotus kauas alas keskelle betonista ja kovaa teollisuusaluetta, hän alkoi ohjata puolestaan lähemmäs CJ:n pyörää, yrittäen saada tämän menettämään hallintansa, sorkkarautansa ja henkensä, jos hän vaikka lentäisi alas siitä aukosta, joka tuli aina vain lähemmäs. Igor kuittasi jo nätisti sen ohi vasemmalta, josta oli kyllä aivan turvallista ajaa. Ainakaan autoja ei ollut näkyvillä, mutta vaarallista silti oli, koska CJ oli oikeanpuolimmaisena ja siitä ei mahtunut kovin helposti läpi, koska Ian ja tämän kaksi ahdistelijaa olivat aivan vasemmalla. Hidastaminen tarkoittaisi puukkoa ja vauhtia ei saanut enää tarpeeksi kovaksi, jotta jotain turvallisuutta olisi saatu aikaankin. Ainoa keino oli sitten vain puskea riskillä ja katsoa, miten tapahtuisi. Toisaalta ensimmäinen ongelma tuli ärsyttävän nopeasti vastaan, kun CJ:n pyörä kosketti albanialaisen kanssa ja hallintahan siinä oli menossa, ja hän sai äkillisen paniikkikohtauksen. Sorkkarauta iskeytyi suoraan oikealle ja seuraava hetki oli tuskallista jännittämistä.
"EI S**TANA!" joku huusi CJ:n vasemmalla puolella ja nyt hän hätkähti uudelleen painaen kaasun pohjaan ja kääntäen epätoivoisesti vasemmalle, koska hän oli ehtinyt vähän aikaa ohjautua kohti aukkoa. Tismalleen siinä vaiheessa sivulta kuului kova rääkäisy ja hetkeä myöhemmin jotain tuntui osuvan hänen takapyöräänsä, mutta se tulikin vasemmalta eikä mitään hetkeen näkynyt, ainoastaan jotain punaista ja epämiellyttävän näköistä purskahti CJ:n ajaman pyörän kylkeen. Ei ehkä ollut syytä ihmetelläkään, mitä oli tapahtunut. Toinen rääkäisy halkoi ilmaa takanapäin ja sitten kuulosti siltä, että jotain meni rikki, ja se jokin taisi olla aika selvästi nyt sitten se heikko aita, joka ei tietenkään kannatellut moottoripyöriä niiden syöksyessä siitä läpi kaksin kappalein. CJ tuskin uskalsi edes katsoa sitä laajaa veriplänttiä, joka oli nyt hänen pyörässään ja valui hitaasti hänen ajaessaan maantielle. Tuntui siltä kuin maailma olisi pysähtynyt tai jotain, niin traumaattinen tuo kurvitilanne kun sattui olemaan. Hän ei pystynyt edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että pahin mahdollinen olisi tapahtunut ja että Ian olisi ollut se, joka murskaantui hänen takapyöräänsä liiallisten kontaktien takia, mutta CJ:n laskujen mukaan hänen kimpussaan täytyisi sellaisen tapauksen jälkeen olla kolme albanialaista, jos Ian olisi lentänyt alas ja se sorkkarautaa aluksi kannatellut tyyppi olisi mennyt mukana, mutta ainoastaan puukkomies vaikutti olevan hänen kannassaan, kun taustapeilissäkään ei näkynyt muita kuin se kaveri, mutta hänkin oli jo jäänyt useamman pyöränmitan päähän, kenties väistääkseen kolaroijia, jotka kyllä kaatoivat toisiaan aika rajulla kädellä. Nyt kun CJ tosiaan uskalsi sivulleen vilkaista, niin olihan se Ian siinä, toisaalta lähes yhtä järkyttyneen ja kalpean näköisenä. Kaikkein pahimmalta näytti se, että hänen pyöränsä eturengas jätti jälkeensä verijälkeä ja hän oli saanut samaista ainetta niin etuvaloon, sarviin kuin omiin vaatteisiinkin, mutta siinä ei oikein voinut selityksiä pyytää, vaikka CJ:tä olisi kiinnostanut erittäin paljon kolarin syy. Lekallahuitoja oli sivumennen sanoen tiessään ja ainoastaan mailapoika seurasi nyt Iania, joten ainakaan uhreista ei ollut epäselvyyksiä siinä vaiheessa. Vielä oli toisaalta yksi tuollainen kohta jäljellä, ja toinen onnenkantamoinen pelastaisi ehkä viimeisiltä albanialaisilta, ja jos ei, niin sitten oli ainakin parasta varoa omaa putoamista alas. CJ:tä häiritsi puukkomies, joka oli antanut hänelle ainakin syyn olla varovainen, ja kaiken huipuksi tämä lähestyi kaiken aikaa, kiitos imun, joka jakoi kyllä mielipiteitä. CJ:tä v*tutti, mutta albanialainen tajusi tilaisuutensa koittaneen.
Tarkalleen siinä vaiheessa CJ hermostui jo vähän liiankin paljon. Hän oli ehtinyt saavuttaa niin paljon Alanin alaisuudessa jo nyt, ettei halunnut antaa yhden yksinkertaisen jengiläisen pilata sitä kaikkea omalla pienellä puukollaan, varsinkin kun kyseessä oli amatööri eikä mikään Devil, joka oli ehtinyt kyllä oppia kaikentyylisiä temppuja, mutta albanialaiset olivat aivan eri maata. Vihaisena kaikelle pahalle, mitä hänelle oli tehty, CJ irrotti riskillä ohjaksista ja huitaisi kaikin voimin sorkkaraudalla suoraan taaksepäin ja tunsi kyllä, kuinka osui johonkin, mutta ei niinkään välittänyt siitä. Hän nosti nopeasti lyömäaseen takaisin ylös ja tarttui taas ohjaustankoon ennen kuin lentäisi moottoritieltä alas. Vasemmalta kuului karjaisuja melkein samaan tapaan kuin vähän aikaa sitten ensimmäisestä vaaranpaikasta, mutta tällä kertaa kukaan ei lentänyt tien poikki CJ:n alle, vaan tällä kertaa kävi niin, että Ian oli pistänyt ranttaliksi ja upotti kivikovat rystysensä suoraan päin albanialaisgangsterin näköä, kun tämä yritti itse kohottaa pesäpallomailansa, mutta nyt meinasi käydä jo edellisen tapahtuman toisinto, kun pyörät kaarsivat toiseen samanlaiseen pudotuskohtaan. CJ:n takana ajavan albanialaisen naama oli niin täynnä verta, että oli ihme, kun hän vieläkin sinnitteli pystyssä, vaikkakin vaivalloisesti ja kääntyenkin vähän heikosti, mutta perässä tämä silti ajoi ja raivo paistoi veren täyttämistä kasvoista, olkoonkin että hän oli ehkä saanut itseensä kuolettavia vaurioita otsasta löytyvän suuren, sorkkaraudan raapaiseman aukon takia, mutta ehkä hän yritti leikkiä vielä kamikazea ja kenties viedä CJ:n mukanaan hautaan. Sellaiset ihmiset ärsyttivät Sindaccoja suuresti eikä moista sulatettu heidän tahollaan ollenkaan, ja tämän vuoksi itsemurhatappajia välteltiin aktiivisesti. CJ tiesi, mitä tehdä, ja piti etäisyyttä yhä jollain tapaa veistä kannattelevaan albanialaiseen, jolla tosin saattoi olla muitakin suunnitelmia. Moottoritie eteni aina vain, Ian hakkasi kaikin voimin verille omaa vastustajaansa laukoen samalla haukkumasanoja, jotka tosin lievästi kuulostivat siltä, että ne olisi kuitenkin tarkoitettu (syystä tai toisesta) Adam-vainaalle eikä suinkaan millekään pikkurikolliselle. CJ katseli iloisesti, kuinka vihollinen meinasi kohta horjahtaa pyöränsä päältä ja ajatteli, että selviäminen oli mahdollista, vaikka Igor ajoi kyllä vähän liian kovaa ja kohta oltaisiin taas kaupungissa, jossa seuraaminen oli vaikeampaa, mutta pian hän sai muuta ajateltavaa. Katse oli keskittynyt yksinomaan kaukana edellä kiihdyttävään NRG-500:aan, mutta nyt takaa tuli yllätys, joka ei ollut millään tapaa yhtä mukava kuin vaikka Danielin paukkukarkit Kendlin ja Cesarin häissä, jotka olivat jääneet aika vähälle huomiolle, mutta olivat kyllä erinomaisia. Ei, nyt oli tekeillä jotain rajua.
Äkkiarvaamatta CJ tunsi, kuinka hänen takanaan kolisi. Toden totta, albanialainen pyrki leikkimään itsemurhasyöksyjää viimeisen kerran elämässään. Nopeasti, välttäen mahdollista hyödytöntä kuolemaa, CJ teki riskiliikkeen ja painautui vasemmalle, olkoonkin että se oli juuri se suunta, johon verta täynnä oleva albanialainen tähtäsi. Ainakaan nyt tämä ei päässyt kolaroimaan suoraan päin takarengasta, sillä tavoitteena oli ehkä kuitenkin saada veitsikin käyttöön iskussa. Albanialainen huitoi kuin viimeistä päivää, vaikka CJ vilauttelikin sorkkarautaa ja uhkasi lyödä sillä uudemman kerran, mutta eihän kuolemaisillaan ollut vihollinen siitä ollut moksiskaan. Pyörät olivat jo aivan liian lähellä toisiaan, ja kohta oli pakko tehdä jotain merkittävää. Gangsteri huitaisi taas veitsen pyrkien samalla erityisen lähelle, mutta se oli hänen viimeinen iskunsa. Hän oli tullut jo niin lähelle, ettei ehtinyt väistää ajoissa, vaan osui päin CJ:n jarrukahvaa. Se tuntui jotenkin jäädyttävältä hetkeltä ja samalla aika tyydyttävältäkin, kun vihollinen iskeytyi ilmaan pyörän heittäessä rajun voltin ja tyypin itsensä karjuessa kamalalla äänellä, vaikka kuolema oli joka tapauksessa tulossa - ehkä tämä ei kuitenkaan ollut varautunut siihen oikeaoppisesti. CJ nosti kätensä pystyyn ja näytti kolmea sormea ilmaan, kun kolme takaa-ajajaa oli saatu eliminoitua. Varmaa se oli viimeistään silloin, kun epäonninen gangsteri lensi vastakkaiselle kaistalle, jota pitkin sattui juuri silloin ajamaan väsynyt muuttoauton kuljettaja, joka ei oikein kunnolla nähnyt eteensä ja täten jyräsi aivan rauhassa ja tiedottomana mistään juuri tyypin päältä. Kuolema oli nopea, mutta joka tapauksessa raju ja lopputulos vastasi suunnilleen Dimitri Rascalovin ruumista tämän tiputtua ikkunasta tankin alle Liberty Cityssä sodan päätteeksi. CJ saattoi viimein ajaa taas normaalisti, kun hänellä ei ollut enää ainoatakaan takaa-ajajaa jäljellä ja nyt hän pystyi keskittymään Igoriin, mutta vielä oli jotain hauskanpitoa jäljellä, kun hän näki Ianin, joka huusi moottoripyörien äänen alta: "Ei kolmea, vaan neljä!" Hänen perässään ajanut albanialainen näytti vielä pahemmalta kuin se, jota CJ oli kurittanut, sillä tältä tuli verta niin nenästä, suusta kuin jonkin verran korvastakin, ja tämä ei näyttänyt olevan enää edes takaa-ajokunnossa, mutta silti Igorin käskyjen alaisena jatkoi sinnikkäästi matkaansa Ianin kimpussa. Lopulta hermot pettivät Sindaccoltakin ja hän melkein hyppäsi moottoripyörällään toisinpäin, ohjasi yhdellä kädellä ja katselematta eteenpäin ja mätkäisi täydellä voimalla huutaen: "ADAM!"
Joko Ian tunsi tuon tyypin tai sitten se oli jonkinlainen vihanpurkaus, mutta ainakin se toimi, sillä viimeistään nyt albanialainen kaatui lopullisesti pyöränsä päältä ja liukui sen perässä alamäkeä pitkin naama yltä päältä veressä ja lyhyen matkan päässä kuolemasta. Vielä oli kuitenkin Igor jäljellä, ja tämä näytti tietoiselta siitä, mitä moottoritien taistelussa oli tapahtunut, sillä yksikään hänen tovereistaan ei sieltä palannut, ainoastaan Ian ja CJ kurvasivat kovaa vauhtia rampilta alas ja takaisin katumaisemaan, mikä ei kyllä ollut miellyttävin mahdollinen paikka takaa-ajoon, ja moottoritiellä, jossa tämä olisi ollut jonkin verran helppoakin, ei saatu kunnolla aikaan mitään. Igor oli niin itsevarma kaupunkiin tultaessa, että CJ olisi yhtä hyvin voinut lyödä hanskat tiskiin siinä silmänräpäyksessä ja jättää homman hoitamatta, koska hänellä ei ollut lähellekään tarpeeksi ajotaitoja Igorin nappaamiseen, eikä hän edes jaksanut enää seurata kunnolla, kun ilta alkoi hämärtyä ja häntä alkoi väsyttää. Ehkä yökeikat olivat jääneet turhan vähälle tai jotain, mutta ainakaan hän ei jaksanut yhtä hyvin kuin ennen, jolloin hän vietti yöt klubeilla ja nukkui iltapäivät, koska niinä ei tapahtunut mitään kiinnostavaa. Tai sitten epäterveellinen elämäntapa oli syönyt miestä, tai sitten hän oli vain rapakunnossa ja tunsi itsensä vihaiseksi, kun ei edes harjoituttanut itseään missään tehtävien ulkopuolella tai tehnyt mitään muutakaan sellaista, mikä kehittäisi kuntoa eteenpäin. Jotenkin hän kyllä sai itsensä sentään pidettyä pyörän päällä, mutta vaikeaa tämä oli. Igor oli innoissaan siitä, ettei häntä voitu voittaa hänen omassa lajissaan ja hän pääsisi ennen pitkää pakoon, oli Ian sitten kuinka vihainen tahansa, mutta silti se ei ollut sulatettavissa, koska hän saattaisi vaikka pakoonpääsynsä jälkeen jatkaa sodanlietsomista ja varsinkin keskittyä Sindaccojen eliminointiin täydellä teholla. Se ei ollut mukavaa, koska eläviä esimerkkejä pakoonpäässeistä ja sen jälkeen kuolemaa aiheuttaneista henkilöistä, kuten vaikka Vincentistä, oli jo ehditty nähdä. CJ saattoi jollain tapaa nähdä kaikki tämänkin tekemät pahat teot silmiensä edessä eikä saattanut ottaa sellaista riskiä, että antaisi pahan todellakin tapahtua. Hän painoi uudelleen kaasun täysillä pohjaan, vain nähdäkseen Igorin siellä pitkän matkan päässä nostamassa voitonmerkiksi kättään ylös ja juhlistaen varmistunutta voittoa Sindaccoista ainakin ensimmäisessä erässä, vaikka hänen ryhmäänsä olikin verotettu.
Jotain sitten kuitenkin tapahtui, mikä oli arvaamatonta, tai sitten Igor ei vain käsittänyt, että vaara tuli liian kovaa. CJ painautui niin kovaa pyöränsä päällä eteenpäin, että hän saattoi tuntea tuulen puhaltavan täysillä hänen kasvojaan päin ja Igor oli koko ajan vain lähempänä. Hän oli siis tyhmyydessään päättänyt painaa jarrun pohjaan paikassa, jossa se ei ainakaan ollut suositeltavaa, ja juuri kun hän oli kääntymässä kohti sivukatua, jossa hän voisi taas karistaa CJ:n perästään, hän ei tajunnut juttua ajoissa. Joka tapauksessa kauhu levisi hänen kasvoilleen, joiden ilme muuttui vihattavasta jopa säälittäväksi alta aikayksikön. Hän karjaisi nähdessään, kuinka CJ, joka nyt tunsi voivansa vihdoin purkaa taas vihaa oikein tosissaan siihen, mitä oli saatavilla, kohotti sorkkaraudan ja käytti sitä lähes samalla tavalla kuin sitä albanialaista vastaan, joka oli veitsellä yrittänyt hyökätä, paitsi ainut ero oli se, että nyt hän pääsi lyömään eteenpäin täydellä voimalla. Se paransi tarkkuuttakin, vaikka ensimmäinen gangsteri olikin saanut siistin osuman suoraan naamariin, mutta se nyt oli ollut sellainen onnekas juttu. Igorin tapauksessa kaikki oli kiinni vain taidosta. Yhdellä rivakalla heilautuksella, jonka CJ teki kaikella voimallaan painaessaan samalla jarrun pohjaan välttäen kosketusta, hän iski Igorin pois pyöränsä päältä, pois siitä, mikä teki albanialaisten johtajasta juuri niin ylivoimaisen kuin hän oli, ja suoraan kovalle asvaltille vuotamaan verta monen monituisten, sorkkaraudan aiheuttamien vammojen johdosta. Ian pysähtyi aivan lähelle katsoen äänettömästi vielä hetki sitten häntä ärsyttänyttä miestä ja CJ käveli lähemmäs Igoria, joka makasi nyt maassa sen näköisenä kuin olisi mieluusti kaikonnut heti, ja aivan ilman mutinoita. Toisin kuin veljensä Dardan, hän ei vihaisena alkanut pahentaa tuskiaan karjumalla CJ:lle kaikkea mahdollista loukkaavaa, vaan sen sijaan hän vain mutisi vihaisena ja katkerana: "Sinä olet tuhonnut Petrelat, ja siitä Savage kostaa sinulle ennemmin tai myöhemmin. Mikään ei pelasta sinuakaan hänen hirmuvallaltaan! Odotapa vain, kunhan uutinen tästä kantautuu, missään ei enää olla yhtä tyytyväisiä kuin ennen, sinusta tulee epäsuosittu, kehtasit vielä haalia ylimääräistä suosiota lahtaamalla Pavanoja, v*tut sanon minä!" Hän oli kyllä viimeisen päälle kuolemaisillaan ja CJ:kin päätti, että koska hänestä ei saanut mitään järkevää puhetta irti, muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, ja niinpä hän nyökkäsi Ianille, joka tuntui odottaneen sitä hetkeä täysin. Molemmat ottivat esiin aseet, joita he eivät voineet käyttää keskellä takaa-ajoa niiden kaksikätisyyden vuoksi ja kohottivat ne kohti Igoria, joka ei elehtinyt mitenkään, ehkä siksi, kun ei voinut liikkua kunnolla sorkkaraudan takia. "Kaikkien pitäisi ottaa tää yhtä rauhassa." CJ hymähti ja laukaisi oman M4:nsa neljästi, jokainen luoti osui Igoria päin, aivan kuin Ianinkin ampumat, ja se oli sitten taas ohi. Tunne ei ollut niin lopullinen kuin Pavanojen kanssa, mutta tuntui silti joltain.
"Takas kartanolle?" Ian kysyi ja käveli takaisin kohti moottoripyöriä, jotka hän ja CJ olivat siihen jättäneet. Paikalle ei tehnyt mieli jäädä enää siinä vaiheessa, kun toimittajat (ja AIDS) löytäisivät ruumiin maasta, joten paras keino oli aina onneksi saatavilla. He puristivat kättä ja hoitivat pois alta kaikki nopeat jengitervehdykset, mitä nyt sattuivat siihen hätään keksimään ja sen jälkeen ottivat suunnan kohti päämajaa, josta varmasti saataisiin uusia ohjeita ennen pitkää.
Kirjoitettu: tiistai, 03. maaliskuuta 2009 klo 12.34
Muokattu: 03.03.2009 klo 12.44
^ Tarina on ihan hyvä, mutta se saa täydet pisteet. Selvä... :D Ihan mitenkä vaan, mutta minä oon aina ihmetelly pikkusen tuota juttua, jota Torolla on ollut tapana toistaa aina silloin tällöin.
Pitääpäs alkaa pikkuhiljaa lueskelemaan poissaoloni aikana ilmestyneitä tarinoita.
Kirjoitettu: tiistai, 03. maaliskuuta 2009 klo 21.44
Muokattu: 03.03.2009 klo 21.45
Sweetin ja Carlin tarinoita osa10
Sweet ja Smoke oli vetämässä pilveä Sweetin omalla koriskentällä, joka tunnettiinkin jo jonkinmoisena perhematkakohteena. Smoke makasi seinää vasten, ja hyräili 2Pacin vanhoja demokappaleita, ja Sweet puolestaan hyppeli ympyrää. Yhtäkkiä kaikki säpsähti, kun Ryder tuli juosten heitä kohti. Smoke kiljaisi, ja Sweet kompastui. " Ette voi uskoo homies! CJ aikoo ajaa driftil tän kadun! " Kertoi Ryder, kuin pieni lapsi.
Yhtä nopeasti, kun sanoma tuli selville, oli yleisöäkin samaan tahtiin valunut. Kaikki oli pitkin kävelykatua levittäytynyt, ja katsoivat jo tiehen päähän. Sieltä hän tuli! Pinkkeihin sonnustautunut CJ (Carl) tuli moottori vinkuen kohti h-hetkeä. Hän painoi kässärin pohjaan. Yleisöläisten suut loksahti kerrallaan auki. Carl oli heittänyt auton suoraan omaa taloa päin, ja Smoke oli jäänyt alle. Molemmat olivat kuolemaisillaan. Ryder huusi ensimmäisenä: "Lähetää menee!" Yleisö mylvi, ja lähti juoksemaan karkuun. Sweet karjui: "Mä pelastun sut CJ!" Sweet syöksyi kohti autoa, mutta auto räjähti, kun Sweet tuli takakontille. Kaikki kuoli kolmen metrin sisältä.
Mitä opimmekaan? Harjoitus tekee mestarin. Hope You Enjoyed
Kirjoitettu: torstai, 05. maaliskuuta 2009 klo 16.52
Carbonox Stories:
Vinegar - Osa 1 - Sharp As Sword...
"Ette ole tosissanne!" Devil hätkähti raapien lievästi lyhyttä tukkaansa ja levittäen toisen kätensä ihmetyksen merkeissä. He kaikki seisoivat kartanon sisällä ja hoitivat kukin omia hommiaan. Ian istui pikaisesti hommatussa parturintuolissa, koska halusi päästä eroon takaa-ajonsa pahimmasta ongelmasta välittömästi eikä viidestoista päivä. CJ nojasi seinään ja yritti takoa ympärillä olevien muiden Sindaccojen päähän, että totta se vain sattui olemaan, Igor oli kuollut ja kätyrit olivat menneet mukana moottoritiellä. Derek keskittyi puoliksi lankakerällä leikkimiseen Assassinin kanssa (kissa tosin oli närkästynyt siitä, että se kyllä ymmärsi jo eikä jaksanut kuunnella samaa tarinaa) ja puoliksi siihen, kun Ian aloitti uuden selityksen omasta näkökulmastaan. Alan istui toisessa tuolissa vähän matkan päässä ja häneltä piti putsata vuotavia haavoja sieltä täältä ja samalla saada merilevät pois, koska hän sattui olemaan niin älyttömän epäonnekas, että tumpsahti keskelle melkoisen isoa leväkasaa lennettyään rekasta veteen, mutta pääsi sentään vaurioistaan huolimatta omin avuin kuivalle maalle. Ian kertoi Sindaccoille, kuinka vihollinen oli yrittänyt vetää aivan liian kovaa hänen rinnalleen, vaikkei tilaa ollut, ja sitä kautta tämä oli kaatunut, jäänyt hänen pyöränsä alle ja liukunut päin vaikeuksissa ollutta, aseettomaksi saatua albanialaista, mikä oli kaatanut kummatkin pois tieltä. Myös kahden muun kohtaloista piti kertoa uudestaan, mutta eipähän enää tarvinnut, kun Daniel alkoi jo ymmärtää pääpiirteittäin, mitä oli tapahtumassa, kuten myös muut. Alan tunsi olonsa inhottavaksi, kun niljaista levää irrotettiin hänen naamastaan ja jäljelle jäi typerältä tuntuvia märkiä länttejä, eikä edes hirveämmin jaksanut kuunnella CJ:n omaa kertomusta siitä, kuinka vihollinen oli iskeytynyt häntä jarrukahvaan ja siitä paiskautunut tiehensä, vaan näytti sitä vastoin ärsyttävän olonsa ohella miettiväiseltä eikä edes jaksanut enää odottaa mitääntekemättömänä levän saamista pois ihostaan, vaan alkoi räplätä kännykkäänsä, joka oli jotenkin säilynyt täysin ehjänä, vaikka Daron ei pitänytkään sitä kovin hyvänä ideana. Alan oli itsepäinen: "Tää on mun henkilökohtanen asia ja se on pakko käsitellä!", eikä siinä vaiheessa tietenkään voinut alkaa sanoa yhtikäs mitään vastaan, häntä kun oli aika lailla mahdoton voittaa sanasodassa. Hän myhäili räplätessään kännykkänsä valikkoa ja sitten Daronin ärsytykseksi laittoi sen korvalleen. Lähes kaikki kiinnostuivat saman tien, kun näkivät tämän, mutta Alan näytti sen verran hartaalta, ettei kukaan viitsinyt mennä häiritsemään hänen (tärkeää?) puheluaan mahdollisten raivokohtausten pelossa.
Silloin tällöin saattoi kuulla kyllä sellaisia juttuja kuin: "SIIS MITÄH???" tai "Nyt se jätkä tempun teki!", mitkä eivät kuulostaneet kovin hyvältä ja oikeastaan enteilivät palkkasoturiryppäälle aina vain lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita ennen kuin CJ oli edes ehtinyt toipua kunnolla edellisestä, koska hänen jaloissaan oli jatkuvasti tärissyt omituisesti sen jälkeen, kun puolet takaa-ajajista oli rymissyt alas moottoritieltä. Hän tarvitsi kyllä henkilökohtaisesti lepoaikaa, mutta eipä auttanut, koska Alan oli pahempi kuin Pegorino (joka oli omituisesti pitänyt vähän matalaa profiilia kenties mahdollisen mediavaaran takia) ja pyrki aina etenemään mahdollisimman nopeasti. Aldrinin kohtaaminen oli aloittanut CJ:n elämän työläimmän ajanjakson, jolle ei näkynyt loppua, ja nytkin tapahtui jotain... Alan hypähti pystyyn juuri kun Daron oli melkein saanut erään erityisen ison levän irti hänen otsastaan ja hätkähdytti kaikki työntäessään kännykkää saman tien takaisin taskuun. Daron närkästyi ja Assassin alkoi pikkuhiljaa haistaa kalan, mutta muuten kaikki olivat keskittyneen näköisiä. "Kuulkaas pojat, nyt meillä on todella jännä tilanne! Tiedättehän Stilwaterin? Siellä on nyt melkonen AIDS-vaara, eräs... umm, kontaktini kertoi, kerron sitten lisää myöhemmin, ei ole hyvä ruveta esittelemään tässä ja nyt! Kuitenkin siis tilanne on se, että katujengi, vähän pienenpuoleinen mutta menettelevä, nimeltään 3rd Street Saints, tarvitsis vähäsen jelppiä, koska kaupunki pitää vallata takaisin ilmiselvästi liittoutumisen merkkejä osoittavilta jengeiltä ja samalla he tarvitsevat tukea AIDS:ia vastaan, koska eivät suostuneet tukemaan näiden tyyliä ja muutenkin ne olivat ystävällisissä väleissä vähän väärien jengien kanssa. Jengit on nimeltään Ronin, Sons of Samedi ja Brotherhood, ja sen perusteella mitä minä tajuan, Roninit on jotain japsilaisia miekkajätkiä, Samedit karibialaisia huumehippejä ja Brotherhoodit katukoviksia, mutta me selvitetään sitten lisää. Työnjako - tämä nyt on vähän erikoinen, mutta CJ, mä päästän sut lyhkäselle hermolomalle, koska tiedän että elämä on ollut sulle hankalaa ja näin, mutta jos saat kutsun Stilwateriin, liikut välittömästi, okei? Oot silti edelleen luottomies ja me tarvitaan sua kentällä ja näin. Mutta mene kotiin lepäämään vähäks aikaa, niin me muut mennään varmistamaan tilanne ja raportoidaan siitä..." Alan ei ollut puheensa aikana yhtään huomannut, että Assassin nuoli häntä kalanhajun takia, eikä oikein sitäkään, että CJ:n pieni unelma oli toteutunut ja tämä seisoi nyt silmät selällään. Ian vain katsoi vähän kateellisena parturintuolista.
Stilwaterin poliisiasema, Saints Row District
Se toimisto oli aika suuri ja moderni. Stilwaterin kehittyneimmässä kaupunginosassa, Saints Rowissa, kaikki oli uutta ja upeaa, ja tämäkin toimisto oli hyvä esimerkki siitä. Tilaa kaikenlaisille huonekaluille riitti siististi vahatulla lattialla, joka oli hienon hopeanvärinen, kuten myös seinät ja katto. Vähän se ehkä ankea oli verrattuna Liberty Cityn vastaaviin, mutta kyllä siellä ainakin sen omistaja viihtyi, joka istui isolla, nahasta valmistetulla penkillään, jossa riitti kunnolla selkänojaa ja pöytäkin oli tarpeeksi matala, että jalat saattoi rauhassa nostaa sen päälle. Greg Savage nautti elämästä nojaten tuoliinsa. Hän ei hallinnut Stilwaterin poliisiasioita aivan täysin, mutta oli silti merkittävä ja toivottu vieras, jota kunnioitettiin, mutta vain virka-asuisten toimesta, koska kaupunkilaisille hän oli enemmänkin silkka syöpä. Tällä kertaa hänellä oli toisaalta toimistossaan vähän muutakin kuin pöytä ja hyllyjä, sillä paikalla oli taas vaihteeksi vieras. Tämä henkilö oli kuitenkin paljon merkittävämmän näköinen kuin vaikka jonkin aikaa sitten Liberty Cityn kamarilla käyneet arabit. Hänellä oli AIDS:n värinen, kauttaaltaan tummansininen univormu, josta hän näytti olevan poikkeuksellisen ylpeä, ja lukuisia virkamerkkejä sun muita, jotka meinasivat peittää hänen takkinsa rinnan kohdalta kokonaan. Ikää hänellä näytti olevan jo päälle 50 vuotta, ja veteraanimainetta hän olikin ehtinyt niittää aikojen kuluessa. Nyt hän puhui Savagelle katsoen vähän alakanttiin ja kunnioittavasti: "Kuule pomo, mulla on huonoa... öh, kerrottavaa." Hän aivan ilmiselvästi valikoi sanoja, koska puhui hitaasti ja harkiten, mutta syytä ei ainakaan ulkopuolinen olisi heti arvannut, ellei häntä tuntenut. Savage käski hänen lyhyesti ilmoittaa saman tien ja kiertelemättä, koska hän varmaan ehti saada väärän kuvan varovaisesta puhetyylistä, ja tässä vaiheessa mies suoristui. "Niin tuota, tämä juttu liittyy Z...Zh...Shtilwaterin lentokenttäraportteihin! Katzoz kun... äh, anteekzi nyt kovazti, mutta ei tämä ongelma lähde ikinä, yritin mitä lääkkeitä tahanza!" Savage alkoi näyttää kärsimättömältä, koska hän ei halunnut kuunnella kollegansa möngerrystä, joka kieli puheviasta, joka oli harvinaisen kehnolta kuulostava ja toivoton. "No mutta niin, raportti kertoo, että koneezta poiztui kaupunkiin kakzi Deadguyta, li...myös kizza, jonka nimi on minulle vähän hankala zan...mainita, joten jätän zen väliin... mutta vielä mainittavien liztalla on Al..." Hän ei ehtinyt sanoa loppuun, kun Savage heittäytyi pystyyn ja näytti hurjistuneelta kuin punaista nähnyt härkä, kun hän huitaisi pöytäänsä ja vino pino papereita sortui lattialle, mutta hän ei jaksanut alkaa moisia edes kerätä, kun hän nyt katsoi työtoveriaan suoraan silmiin. "En käsitä, mitä tämä meinaa, mutta sen tiedän, että meidän on syytä pistää heti toimeksi, koska jos tämä liittyy Sainteihin, uskon että saadaan eliminoitua ne katujen petturit tässä ja nyt!"
Miten Stilwaterissa sitten yleisesti kulki? Jos perehdymme kaupunkiin tarkemmin, siitä löytyi kaksi suuremman pään saarta, joista ylempi piti sisällään loistokkaita omakotitaloja sisältävän Suburbsin sekä kaupungin keskustan, jossa talot kohosivat toistensa yläpuolelle ja asunnotkin olivat sen mukaisia. Alempi saari oli kaksijakoisempi, sieltä löytyi paljon köyhää jengialuetta, mutta myös erittäin rikas Saints Row, joka muistutti Downtownia, mutta joka oli vielä merkittävämpi, koska se oli Ultorin, entisen pienen vaatteidenvalmistajan, mutta nykyään Stilwaterin poliisivoimia hallitsevan suuryhtiön, toiminnan keskipiste ja sieltä löytyi sellaisia paikkoja kuten kaupungin korkein rakennus, joka toimi näiden toimistokolossina ja jossa yhtiön pomo, Dane Vogel, hoiti jatkuvasti asioitaan, kuten välejään jengeihin ja AIDS:iin. Alasaaren alin kolkka piti sisällään myös lentokentän, ja muita merkittäviä paikkoja olivat kaupungin länsilaidan kaksi pienempää saarta, joista pohjoisempaa löytyi Stilwaterin vankila sekä etelämpää ydinvoimala. Molemmissa liikkumista oli rajoitettu siviileille kuulumattomien asioiden takia, eikä kovin moni hirveästi vastustellut. Jengien osalta kaupunki olikin sitten lähestulkoon tasaveroisesti jaettu, jos siis ei huomioitu Sainteja, jotka olivat viimeisen päälle perusjengiläisiä, joista oikeastaan kaikki tärkeimmät tapaukset olivat entisiä vankilan kasvatteja. He eivät omistaneet kaupungista mitään muuta kuin maanalaisen vanhan Stilwaterin sekä kaupungin luolastot. Muut jengit vastasivat aika täysin Alanin kuvauksia, sillä Ronin, joka hallitsi lähes täysin koko pohjoissaarta sekä yhtä korttelia alemmasta, oli japanilainen, miekoin ja moottoripyörin varustautunut sakki, joka tosin tarpeen tullen turvautui myös SMG:hen tai autoon. Sons of Samedi oli puolestaan kaupungin keskimmäisiä osia, mukaan lukien Saintien maanalaisen piilopaikan yläpuolella olevaa aluetta, hallitseva karibialainen jengi, joka pyöritteli huumekauppaa ja sen jäsenillä oli harvinaisen usein tapana olla päissään, mutta se ei estänyt heitä käyttämästä tarpeen tullen aseita, jotka olivat muuten samat kuin Ronineilla, mutta niihin sisältyi lähitaistelua varten enemmänkin macheteja. Heidän jengiautonsa olivat vihreitä (eli heidän värisiään) muskeliautoja. Viimeinen jengi olikin sitten eteläkaupungissa hallitseva Brotherhood, joka oli erittäin kovaa ja voimakasta sakkia, joka tykkäsi käyttää lähitaistelussa lekoja ja aseellisessa väännössä vaikka automaattihaulikkoa, jos tilanne oli liian tiukka. He sitten puolestaan käyttivät tuunattuja katumaastureita liikkumiseen paikasta toiseen.
Kiintoisa kohta Roninien jengialueessa oli Suburbs Districtistä löytyvä, juuri sopivasti muiden omakotitalojen sekaan soluttautuva kämppä, josta löytyi huomattavasti Saint-aktiviteettia, joka ei vain koskaan meinannut Ronineille paljastua eikä näitä varmaankaan kiinnostanutkaan, koska vielä ei kumpikaan puoli ollut tehnyt minkäänlaista hyökkäystä toisiaan vastaan. Aika tosin koittaisi pian, mikäli sitä aluetta ei nyt ainakaan saataisi omalle jengille tarpeeksi äkkiä. Joka tapauksessa tuo tavallisen näköinen kämppä oli ilmeisesti se, josta oli soitettu Alan ja Sindaccot paikalle, ja sitä kohti he olivatkin nyt suunnanneet bussilla, jonka käyttäminen ei tietenkään ollut kolmen jengin hallitsemassa kaupungissa millään lailla terveellistä, mutta itsepäisesti he päättivät ainakin olla haastamatta riitaa ja samalla Diablot pidettiin kaukana bussin perällä, koska he olivat ongelmallisimmat tapaukset vihamielisten jengien kanssa. Mitään ongelmia ei kuitenkaan sattunut, mahdollisesti siksi, koska Sindaccot eivät olleet oikeastaan yhtään mitään Stilwaterissa, jossa ei hirveämmin keskitytty ulkomaailman tapahtumiin, paitsi ehkä oli mainittu säännöllisesti uutisissa jotain Matthew Lindin ja Adam Dimayevin tempauksia, mutta sen enempää kaupungin jengejä ei kyllä kiinnostanut ulkopuolisten tilanne. Lähes kaikki jännittivät edessä olevaa tilannetta niin paljon, että eivät ehtineet edes katsella tärkeitä paikkoja kaupungilta eivätkä lopulta huomanneet, milloin oltiin perillä, sillä kun bussi vihdoin ja viimein saapui Suburbsiin, he luulivat, että taas pudotettiin kyydistä pari muuta tyyppiä, mutta Alan tökkäsi jotain murahtaen Danielin kylkeen ja vasta nyt kaikki alkoivat nähdä tarkemmin, mitä ympäriltä löytyi. Suburbsin kämpät olivat toinen toistaan aina vain upeamman näköisiä ja oikeastaan juuri sellaisia, missä muutkin Sindaccot olisivat mielellään asuneet. Alanin kartanossa kyllä riitti tilaa, mutta ei asuminen silti siinä vaiheessa enää miellyttävää ollut, kun piti kestää tiettyjen tyyppien, kuten paikan omistajan itsensä, läsnäoloa kaiken aikaa. Ian kuiskutti jotain Danielille ja molemmat virnistivät ja jopa naurahtivat katsoessaan Alania, mutta tämä ei kiinnittänyt mitään huomiota, vaan poistui vain bussista ja kaivoi taas kännykkänsä esiin varmaankin etsien oikeaa paikkaa hänelle lähetetyn kuvan avulla. Assassin hipsi hänen jaloissaan yrittäen tottua upouuteen paikkaan.
"Tuo sen täytyy olla..." Alan murahti ja osoitti erästä erityisen luksustalolta näyttävää mestaa, joka oli oikeastaan aika samannäköinen kuin hänen kartanonsa, koska siinäkin oli autoparkki vasemmalla puolella ja puutarhalla riitti kokoa, mutta toisaalta sitten kerroksia oli vain kaksi ja yleiskokokin oli pienempi. Talo ei kyllä ollut näin yksinkertaisesti edes kartano, mutta kyllä sitä silti saattoi Alanin omaan verrata. Hän ei jäänyt yhtään tarkastelemaan ympäristöä itse, vaikka muita kyllä kiinnosti kovasti, ja Assassin näytti kyllästyneeltä taas kerran, kun Alan ei tehnyt mitään, mikä sitä kiinnosti, se kun olisi halunnut nähdä, millaisia stilwaterilaiset rotat olivat, mutta ei, aina piti kiirehtiä joka paikkaan. Vaistomaisesti Alan koputti, tai pikemminkin hakkasi ovea ja muut asettuivat heti jonkinlaiseen jonoon hänen taakseen. Devil perusteli olevansa kaikkein huonoimmassa kunnossa ja siksi hänen pitäisi mennä viimeisenä, koska hän jännitti aivan tolkuttomasti eikä halunnut saman tien vieraiden ihmisten keskelle. Kesti hetki, ennen kuin jotain tapahtui ja ovi vetäistiin auki. Ennen kuin sen avaaja ehti edes sanoa mitään Sindaccoille, hän oli vielä kääntyneenä ilmeisesti kohti olohuonetta ja huusi rajoittuneen äkäisesti (ehkä peloissaan, että tilanne kärjistyisi): "Miks aina minä tosiaankin joudun p*rkele avaamaan oven?", mutta sitten hän kääntyi vierasjoukkoa kohti, joka oli kyllä merkittävästi suurempi kuin hän oli ehtinyt kuvitella, ja hetki kestikin tottua siihen. Oven avannut tyyppi oli Saintin violettiin pukeutunut, aurinkolaseja pitävä ja suhteellisen rennon oloinen jätkä, jonka katse vaelsi pitkin Sindaccoja ikään kuin tutkien heitä jonkin aikaa ja tunnistamisyrityksiäkin löytyi. Alan ja muut pitkäaikaisemmat Sindaccot eivät olleet hänelle mitään tuttua, mutta siinä vaiheessa kun hänen katseensa osui Deviliin, jotain tuntui tapahtuvan. Katse oli syvä ja miettiväinen ja molemmat pyrkivät tuomaan jollain ilveellä muistoja mieleensä. Alan näytti jo siltä kuin haluaisi mieluummin mennä sisälle kuin keskittyä johonkin Diablojen sotkuihin (koska myös Derek taisi nyt tunnistaa oven avaajan). Hiljaisuus päättyi arvaamattomasti, kun Devil melkein hypähti jaloillaan, levitti molemmat kätensä ja huusi kovaan ääneen: "JOHNNY!" Tämä herätti Alanissa suurta häpeää, vaikkei hän edes käsittänyt koko asiaa. Ehkä hän oli sitten vain käsittänyt väärin ja Sainteille ei tarvinnut olla mitään rikasta herrasväkeä, sillä nyt Devil paiskasi innokkaasti kättä Johnnyksi kutsumansa tyypin kanssa ja Derek teki saman tempun kykenemättä melkein uskomaan silmiään. Siinä vaiheessa tosin oviaukko alkoi täyttyä sekä sisältä tulleella sakilla että Sindaccoilla, että Johnny alkoi vaistomaisesti ohjailla väkeä kuin paraskin liikennepoliisi. "Okei, kaikki ihan rauhassa olkkariin, nyt me tehdään vähäsen tuttavuutta!" hän huusi ja lähti Saintien perässä sisään.
"Aijaijai, että näin tässä kävi, oikeaan paikkaan tulitte ehdottomasti hyvää kohtelua saadaksenne! Mitä sais olla? Viinaa, kaljaa vai kenties energiajuomaa? Valinta on teidän!" Johnny murahteli kulkiessaan olohuoneeseen Sindacco-vieraat, joista etummaisina nyt Diablot ja Assassin, takanaan ja heti ensitöikseen rojahti valkoiselle ja erittäin modernille sohvalle, jollaista ei löytynyt edes Alanin kämpästä ja se sai hänet huomaamaan, että ehkä Stilwaterissa oli vähän muutakin porukkaa kuin jengiläisiä ja pummeja. Heti ensi töikseen Sindaccot katselivat ympärilleen ja saivat huomata, että olohuone oli todellakin laaja ja peitti melko suuren osan ainakin alakerran pinta-alasta. Eteisen oven vieressä oli portaikko yläkertaan, joka varmaan sisälsi makuutilat, koska alakerta ei mitä ilmeisimmin ihan niitä varten ollut. Lattia oli muutenkin todella siisti eikä tämä enää näyttänyt miltään tavallisen väen talolta, vaan joltain sen yläpuolella. Johnny virnisti sohvaltaan ja nyökkäsi kohti muita ihmisiä, joihin kiinnitettiin huomio vasta nyt. Ensimmäinen heistä nousi saman tien pystyyn - hän oli jonkin verran ilkeän perusilmeen omaava, mustaan nahkatakkiin ja vaaleansinisiin farkkuihin sonnustautunut kaveri, joka oli mitä ilmeisimmin Saintien nykyinen johtaja, ellei Johnny sitä ollut, koska sellaisen yleiskäsityksen hänestä saattoi ketterästi saada. Hän kulki vaistomaisesti Devilin luo ja ojensi kätensä sen kummempia sanomatta. He kättelivät ja hän teki saman joka tyypille sanomatta sanaakaan (Alan ei pitänyt tätä kovin kohteliaana, mutta tällä oli paras olla sanomista kaikkien edestä homman hoiduttua). Myös Assassinille hän nyökkäsi ohimennen, mutta varsin pikaisesti, ehkä hän ei vain ollut erityisesti kissaihmisiä. "No niin, nyt meidän oli parasta saada sitä taustatukea! Varotan vaan, mulla on kokemusta pettureista, joten niitä ei kattota hyvällä ja ne tulevat saamaan kuulan kalloonsa, tai vaihtoehtoisesti jotain paljon pahempaa, kyllä minä olen elämäni aikana oppinut vaikka mitä, mutta se uhkailusta! Nimi on siis Gordon, ja olette ehkä joskus sivusilmällä vilkasseet artikkelia, jossa kerrotaan räjähdyksestäni veneessä. No, selvisin siitä ja pakenin vankilasta, sitten hain Johnnyn oikeussalista ja päästiin aloittamaan bisnes. Nyt meillä on jo maanalaisia alueita, mutta maan päälläkin pitää saada jonkin verran hallintaa aikaan, ja siinä te varmaan haluatte meitä auttaa? Paljon on tehtävää, mutta eiköhän me siitä nyt sitten suoriuduta..." Hän heilautti kättään sen näköisenä kuin hänellä ei sitten muuta ollut, ja Johnny kierteli katseellaan laiskasti taloa ikään kuin odottaen, että Gordon hoitaisi loputkin esittelyt.
"Aina niin välinpitämätön!" tiuskaisi nyt sohvan lähellä seisonut nainen, jolla oli yllään enimmäkseen valkoinen asu eikä hän muutenkaan näyttänyt erityisesti Sainteihin kuuluvalta henkilöltä, ainakaan ensivaikutelman perusteella. Joko Johnny oli vaivihkaa ehtinyt liittyä ns. telepatiakerhoon tai sitten hän vain näki parhaaksi varoittaa etukäteen, mutta hän vilautti Devilille lyhyen kuiskutuksen: "Sitä kannattaa varoa, et arvaakkaan mitä Aisha tekee jos se suuttuu..." Se kuulosti sen verran huolestuneelta, että ehkä jutun kanssa ei ollut kauheammin leikkimistä, ja Diablot pysyivät kaiken varalta vaiti. "No minä sitten esittelen, jos Johnny ja Gordon todellakin päättävät noudattaa vanhaa kaavaa!” Aisha ärjähti kädet puuskassa ja alkoi sitten puhua vähän rauhallisemmin, mutta kuitenkin pahaa enteilevästi. "Niin noh, en tiedä mistä varoituksista tai muusta olette saattaneet ennen kuulla, mutta minunhan nimeni on siis Aisha ja olen tuon Johnnyn vaimo, mitä häpeän näin jälkikäteen totaalisesti... ja sitten täällä on vielä muutamat Saintit." Gordonin kanssa samalla sohvalla istui vielä kolme henkilöä lisää, jotka ehkä olivat vielä muutamat muut jengin pääjehut aiemmin mainittujen ohella. Ensimmäinen heistä oli pienikokoinen ja melko hoikka mies, jolla oli päässään violetti pipo ja muuten yllään hihaton paita, jossa näkyi jonkin verran Saintien väriä. Toinen oli taas nainen, joka ei ollut näemmä viitsinyt teiniajoistaan irtautua ainakaan vielä, sillä hän oli ottanut kohtuullisen määrän lävistyksiä sun muuta sälää, mutta lihaksia ei valitettavasti näyttänyt olevan oikein yhtään. Kolmas oli alati närkästyneeltä näyttävä mies, joka piti jonkinlaista pelipaitaa yllään, kun päässä taas komeili violetti lippis. "Carlos, Shaundi ja Pierce..." Aisha mainitsi lyhyesti ja kyllästyneesti olettaen, että Sindaccot tajusivat jo lukea vasemmalta oikealle. Jengin johto kyllä näytti ihan kelvolliselta, mutta silti sakki tuntui jotenkin pieneltä ja sellaiselta, joka ei ihan heti nousisi ilman asiantuntevaa apua. "Aisha, tuo drinkkejä, mä käyn kattomassa onko Ben vieläkin kirjottamassa sitä helkkarin elämäkertaa..." Johnny murahti nousten ylös sohvaltaan ja viittoi Sindaccot istumaan sohvalle. Heti ensimmäisenä Assassin hyppäsi Gordonin vasemmalle puolelle ja käpertyi siihen mukavaan asentoon, mutta Aisha ei vielä lähtenytkään minnekään, vaan mulkoili sitä epämiellyttävästi. "KISSA! NE RAAPII SOHVIA! POIS! LATTIALLE!" hän alkoi komennella eikä todellakaan aikonut mennä hakemaan mitään drinkkejä ennen kuin Assassin lähtisi.
"Mitä telkusta tulee?" Pierce kysyi yrittäen olla välittämättä Aishasta ja tämän valituksesta. Gordon napsautti sylissään ollutta kaukosäädintä ja 50-tuumainen plasmatelevisio meni päälle (Alan näytti taas närkästyneeltä, koska tuo oli yhtä iso kuin hänen omansa) ja heti alkajaisiksi käynnistyi kanava, jossa käytiin mitä ilmeisimmin haastattelua, koska muuan naisreportteri puhui aluksi mikkiin (äänenvoimakkuus oli jostain syystä niin alhaalla, että sitä piti nostaa, mutta siinä vaiheessa hän oli jo ehtinyt ojentaa mikin ilmeiselle poliisille, joka seisoskeli myös paikalla). Kaikki huusivat samaan aikaan kiukkuisina: "TROY!" paitsi Aisha, joka ehkä tunsi itsensä liian arvokkaaksi liittyäkseen vihaan, ja Sindaccot, jotka eivät edes tunteneet koko tyyppiä. Hänellä oli isokokoinen poliisinlakki päässään, pienehköt viikset ja sitten muuten sellainen poliisipäällikön tapainen univormu. "S**tanan petturi päätti sitten taas tunkea ärsyttävän naamansa telkkariin..." Gordon murahti vihaisena, mutta Pierce hyssytteli äänekkäästi, koska hän halusi kuulla tarkemmin. "Kyllä vain, neiti Valderama, pakkohan se on myöntää, Saintit ovat todellakin taas nousseet, ja sitä on osoittanut se, että he ovat jo osoittaneet valtaanpyrkimystään Suburbsin kaduilla. Kaksi tuntematonta violettiin pukeutunutta oli nähty ampumassa Ronineja alueelta. Jengien kanssahan me emme ole yhteistyössä, mutta joka tapauksessa tämä kielii uudesta kasvavasta vaarasta. Me tiedämme kyllä, mitä Saintit ovat tehneet kolme vuotta sitten, kun he viimeksi olivat vallan huipulla, emmekä yksinkertaisesti voi antaa minkään sellaisen tapahtua uudestaan. Poliisivoimat, Ultorin käskystä, pitävät jengiä silmällä ja koettavat pysäyttää sen etenemisen, jos vain löydämme sen päämajan." Haastattelun aikana kaikki istuivat aivan hiljaa, lukuunottamatta sitä kohtaa, kun näytettiin Roninien ruumiita ja Gordon ja Pierce olivat alkaneet hurrata omalle tekoselleen, mikä sai Aishan näyttämään kyllästyneeltä taas vaihteeksi. Assassin onnistui piiloutumaan Gordonin ja sohvan väliin hänen haukankatseeltaan, koska ei se mitään halunnut raapia, se halusi vain tutustua perusteellisemmin Ronineihin ja ehkä antaa vähän kynttäkin, jos sitä vaadittiin... Haastattelut jatkuivat, mutta nyt ne alkoivat taas liittyä politiikkaan, joka ei ollut mikään Saintien juttu, ja kaikkien huomiot kiinnittyivät siihen, että Johnny palasi. Heti aluksi hän näytti ärtyneeltä, koska Aisha seisoi lähes täysin samassa asennossa Saintien takana kuin viimeksikin eikä drinkkejä näkynyt missään. Hänellä oli kuitenkin mukanaan taas yksi mies, johon muut nyt keskittyivät.
Tämä kaveri ei pitänyt ilmeisesti yllään minkään jengin värejä, aivan kuten Aisha, sillä hän oli pukeutunut mustaan eikä mitään Saint-logoa näkynyt, mutta ainakin hän taisi vähintäänkin hengailla jengin kanssa. Hän oli suurinpiirtein vaatekaapin kokoinen jätkä, jolle ei oikein olisi varmasti soveliasta v*ttuilla tai muuten vain tehdä mitään epäkunnioittavaa. Hän ei ollut yhtä nuoren oloinen kuin muut Saintit, joista yksikään ei ollut varmasti kahtakymmentäviittäkään täyttänyt, mutta eipä iällä tuntunut olevan painotusta, jos kunto kerran oli kunnossa ja hauista löytyi mahdollisesti vihollisten kaatamiseen. "Niin, tämä kaveri ei nyt tullutkaan tänne, hän on vähän kiireinen omaelämäkertansa kanssa. Ben King siis on nimi, ja tämä kaveri on kova luu, bongattiin sillon kun vallattiin Stilwateria entisiltä jengeiltä, oli semmonen sakki ku Vice Kings, jonka johdosta se syrjäytettiin, joten se tuli sitten meidän puolelle ja sitä kautta auttoi meitä, mutta nykyään tuntuu siltä, ettei se viitsi, kun se näpyttelee kaiken aikaa eikä aikaa jää yhtään kavereille! Mutta drinkki kelpaa aina, vai mitä?" Johnny kertoi ja alkoi lopussa jo puhua enimmäkseen Benille eikä enää Sindaccoille tai Sainteillekaan. Tämä näytti vastahakoiselta, koska aikoi jo palata mieluummin kirjoituskoneelle, mutta Gordon nousi ylös sen näköisenä kuin hakisi juomaa vaikka itse, jos tarvetta syntyi. Muutkin alkoivat mennä kohti Johnnyn kaljamestaa tajuttuaan viestin. Ainoa, jota moinen juopottelu ei kiinnostanut, oli tietysti Aisha, joka olisi mieluummin pitänyt vaikka siivoustalkoot, mutta koska tuollaista sakkia ei ollut pysäytettävissä, hän luovutti ennen kuin yrittikään. Assassin hipsi sohvalta äkkiä pois ja tuli sen takaa hajanaisen Saint-Sindacco-joukon perään näyttäen siltä kuin ei edes tullut sohvalta, ja Aisha hyväksyi sen jotenkuten, mutta ei silti pitänyt ajatuksesta, että talossa oli kissa, koska niiden tapanahan oli tunnetusti raapia kaikenkarvaisia huonekaluja, tietenkin myös moderneja. Johnny jakeli kaljoja kaikille, jotka näyttivät hyvin innostuneilta eikä joukossa ollut ainoatakaan absolutistia, joten paljonhan siinä kului tölkkejä ennen paluuta olohuoneeseen, jossa kaikki pyrkivät nopeasti sohville, joita oli saatavilla niin vähän, että kiirettä piti pitää. "Opettelisitte seisomaan ryhdikkäästi niin kuin minä!" Aisha karjaisi, kun Johnny jopa hyppäsi sohvan selkänojan yli päästäkseen istumaan sinne ennen Pierceä, joka juuri ja juuri missasi kaikki istumapaikat. Vähän tilaa olisi jäänyt, mutta tietysti Shaundi (lienee syytä mainita, että hän ja Pierce eivät koskaan olleet kovin hyvissä väleissä...) ehti siihen ensin ja Pierce joutui sitä kautta sitten noudattamaan Aishan tyyliä tehdä keskusteluja.
Talon ulkopuolella kaupunki oli kolea ja tuulinen. Paljon ihmisiä siellä ei liikkunut, koska kaikki viihtyivät parhaiten nimenomaan sisällä lämmössä, mutta taas kerran tavallisuutta ei noudattanut kaksi miestä, jotka seisoskelivat jalkakäytävällä vastapäätä Aishan kämppää ja nojailivat postilaatikkoon, jonka omistaja ei kait huomannut mitään, kun ei valituksia sadellut ikkunoista eikä ovesta. Lienee aika selvää, että siinä seisoivat taas kerran kaverukset, jotka olivat yhdessä ehtineet suunnitella jo vuoden 2006 onnistuneen vankilaoperaation jälkeen omaa, kaiken aikaa edistyvää suunnitelmaansa Savagen syrjäyttämiseksi johtuen tämän kunniattomista tekosista ja ansaitsemattomasta vallasta. Tuntemattoman nimen omaava, tai ehkä jopa kokonaan nimetön stalker, jonka puvun alta näkyivät vain silmät (tällä kertaa noista lämpimistä kuteista oli hyötyä, toisin kuin auringon alla Liberty Cityssä) ja Dice Deco, 23-vuotias latino, joka näytti alati hivenen kiukkuiselta ja kostonhimoiselta, olivat tulleet Stilwateriin venettä käyttäen ja olivat nyt sen paikan edessä, jossa he tiesivät Saintien pitävän majaa. "Tämä se on, vihdoinkin. Olen odottanut kuumeisesti sitä päivää, jolloin tämä tapahtuu, ystäväiseni. Joutunet vähän aikaa operoimaan yksin, ellei me sovita tapaamisia, mutta suosittelen palaamaan veneelle ja piilottelemaan jossain hyvässä paikassa, josta sua ei löydetä. Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen... palaan omieni luo." Deco sanoi henkäisten syvään ja katsoen kohti kartanoa, jonka sisällä häntä odottaisivat ne ihmiset, jotka hän oli tuntenut jo mukavan pitkään, ja ehkä jopa enemmän väkeä. Stalker oli kyllä närkästynyt, koska hän ei ollut tottunut suunnittelemaan mitään erityistä yksin, mutta ehkei hän voinut Decoa estää. Tämä itse puristi kätensä voimakkaasti nyrkkiin puhuessaan lievästi jopa vetisillä silmillä: "Tässä ja nyt minä aion nähdä Gordonin, Johnnyn ja Benin taas uudestaan, kunhan he ovat selvinneet Sharp-kusipäältä, tai kuten hän itse sanoisi, Zharp-kuzipäältä..." Stalker ehkä päästi naurahdukselta kuulostavan äänen ensimmäistä kertaa vaikka kuinka moneen vuoteen, jos ei laskettu hänen ilkeää nauramistaan Johnsoneille vanhan Liberty Cityn alla. Jopa Deco uskalsi hymähtää, mutta hän pyrki korjaamaan tilanteen, koska surullinen nauru ei hänen mielestään tuntunut edes yhtään kovalta ja se jokin, mikälie nyt mielen olikaan täyttänyt, alkoi taas kadota. "Nyt se sitten koittaa, me nähdään ennen pitkää..." hän tokaisi vielä viimeisen kerran, taputti stalkeria kömpelösti olkapäälle ja lähti sitten talsimaan kohti etuovea ja kohti jälleennäkemistä...
