-

Lainaus:01.03.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 45 - Season 5:

Old Threats Returns

Toimihan tämä ihan samaan tapaan kuin jotkut aiemmat tarinat, mutta silti kerronnassa tuntui jotenkin... tökkivän. Tuntuu siltä, ettei vieläkään meinaa oikein ihan parasta otetta löytyä siihen, koska tapahtumat käydään vieläkin aika nopeasti eikä hahmojen ulkonäköä, vaatetusta ym. kerrota oikeastaan yhtään, jolloin jäljelle jää sitten vaan toiminta.

+ Lukee mieluummin kuin alkupään stooreja
+ Toiminta jees

- Kerronta vieläkin ongelma

8

-

-

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 2 - Guardian Angel

CJ:n paluu Los Santosiin ei ollut saanut minkäänlaista erikoista väreilyä. Oikeastaan hänen oli lähestulkoon mahdoton pystyä edes lepäämään kunnolla, sillä mieli teki jatkuvasti hyökätä kentälle ja käyttää aika Stilwaterin ulkopuolella johonkin hyödylliseen, vaikkei Alan tarkoittanutkaan hänen lyhyttä lepolomaansa aivan siihen. Hän oli kyllä toki vastaanottanut merkittävän kaartin päästyään takaisin Johnson Houseen, ja hän oli ehtinyt jakaa pitkäaikaisia kokemuksiaan Sweetin, Cesarin ja Kendlin kanssa. Jotenkin heidän seuransa oli ehtinyt tuntua etäiseltä siinä vaiheessa, kun Alan ja muut olivat vieneet hänen aikaansa aika paljon. Adamin kuolema olikin jo tiedossa, mutta Igorin ei, ja sitä juttua Sweet jännitti vielä totaalisemmin kuin CJ:n ja Pegorinon pakoa Pavanoilta silloin aiemmin. Hänen kummallinen selviytymisensä tilanteesta kuin tilanteensa oli aina yhtä paljon muita hämmästyttävä juttu, mutta ainakin se oli lähinnä hyvä asia, ja nelikko pysyi koossa, kuten sillä oli ollut jo pitkän aikaa tapana. Joka tapauksessa se juttu, minkä CJ oli aikeissa tehdä, oli todella yllättävä, sillä hän ajatteli, että voisi käväistä vilkaisemassa, jos Los Santosin poliisiasemalta löytyisi yhtään mitään hyödyllistä juttua. Hän ei kyllä yhtään tiennyt, mistä oli sellaisen idean edes saanut, eikä siellä edes Savagea varmasti näkisi hengailemassa, mutta ehkä jotain luutnantteja, joiden salakuuntelu tuottaisi tulosta. Hän ei tietenkään kertonut läheisilleen suunnitelmasta, koska sen oli tarkoitus olla pomminvarma ja hän ei halunnut mitään estettä tielleen, koska reaktiot tiedettiin. Sweet vaatisi tulla välittömästi mukaan, Kendl yrittäisi estää ja Cesar yrittäisi ensin joko liittyä tai estää, ja jos (ja kun) epäonnistuisi, hän valitsisi sitten sen toisen vaihtoehdon. Se toisti sellaista oravanpyörää, josta oli syytä päästä pois, ja niinpä CJ kertoi vain lyhyesti painuvansa kaupalle ja selitti, että jos hän ei palaisikaan, niin syynä olisivat varmaan vain jotkut vihollisjengiläiset, jotka saattoivat häntä kytätä. Muuten hän antoi ymmärtää, että juttu oli niin rauhallinen, ettei siinä voinut edes sattua mitään, ja kuin ihmeen kaupalla kukaan ei pyrkinyt siihen, mihin oli totuttu. Niinpä hän sitten oli marssinut autotallilleen ja hypännyt tyylikkään, nyt sinipunaiseksi maalatun Slamvaninsa (joka oli onneksi sentään muuten selviytynyt sieltä Flint Countyn maatilalta, vaikka se oli seisonut hylättynä huoltoaseman pihaan suhteellisen pitkän aikaa) kyytiin ja lähtenyt sitten ajamaan aivan normaalisti kohti poliisiasemaa.

Kyseisen aseman pohjoispuolella, eli sitä Grove Streetiltä suoraan lähestyttäessä tien ja aseman välissä, ollut alue oli kaikkein paras vaihtoehto. Sitä tietä kyllä käytettiin, kun poliisiautoilla ajettiin tien päässä olevaan maanalaiseen autotalliin, mutta silti se oli toisaalta niin pimeä kaikkien varjostavien rakennusten sekä melkein suoraan aseman yläpuolella kulkevan moottoritien johdosta, ettei kukaan huomannut hänen hiipimistään sinne. Hän pysäköi mahdollisimman huomaamattomaan kohtaan ja alkoi sitten vain tavallisesti hiipparoida pyrkien olemaan herättämättä jalankulkijoiden huomiota. Vartiokoppi oli tyhjillään, joten ainakin hänen oli aluksi helppoa päästä vain suoraan pimeälle tielle. Jos poliisiauto nyt sattuisi ajovalot päällä sinne kurvaamaan, hän olisi kyllä kusessa, se piti tietenkin myöntää, mutta onneksi poliisiaseman seinällä oli niin paljon roskatynnyreitä sun muuta, että ainakin piilopaikkoja riitti romun seassa aivan mainio määrä, jos siis yllätyksiä nyt sattuisi käymään. CJ laittoi kädet taskuun ja käveli kohti poliisiaseman ikkunoita, joista yksi oli erityisen hyvässä paikassa, valaistuna ja lisäksi sen lähellä oli yksi iso roskapönttö, jota saattoi mainiosti käyttää sekä piiloutumiseen että sen päältä tähystämiseen, koska ikkuna oli hivenen liian korkealla jopa CJ:n pituiselle ihmiselle. Hän nousi siis kontilleen myrkynvihreän ja iljettävältä haisevan pöntön päälle ja siristi silmiään katsoessaan toimiston sisään. Hän taisi osua juuri oikeaan kohtaan, koska tuolissa häntä selin istunut mies, joka nojasi siihen laiskana (olkoonkin, että se ei ollut läheskään yhtä pehmeä ja mukava kuin stilwaterilainen variaatio), vaikutti paikallisen piirin päälliköltä, jonka suunnitelmat olivat erityisen kiinnostavia, koska eiköhän San Andreaksen jokaisen poliisilaitoksen päälliköllä ollut jotain yhteyksiä Savageen. Tämä varsinkin näytti olevan todellinen bingo, koska seinällä komeili tutuksi tullut kirjainyhdistelmä AIDS, ja sen yläpuolella tunnus, jonka CJ:kin nyt näki ensimmäisen kerran, eli afrikkalainen villimies kädessään erittäin terävä keihäs, mutta mitä se tarkalleen sanoen symboloi, sitä hän ei osannut sanoa. Nyt tosin piti vain keksiä keino salakuunnella, sillä ikkuna oli visusti kiinni ja sen läpi ei meinannut kuulla yhtikäs mitään.

Ennen kuin hän ehti löytää minkäänlaista keinoa saada se auki herättämättä huomiota, hän kuuli jonkinlaisen totaalishokin aiheuttavan kröhäisyn takaapäin ja ehti jo kuvitella, että Savage oli löytänyt hänet, ja hyppäsi todella nopeasti roskapöntön päältä. Voima oli niin kova, että pönttö kuitenkin rysähti perässä ja CJ ehti juuri ja juuri hypätä syrjään ennen kuin se ehti kaatua siihen kohtaan, missä hänen varpaansa olivat hetki sitten olleet. Hän painautui nopeasti seinää vasten kyykkyyn, mikäli ääni siis edes kuului sisälle. Sydän tykytti ja tuntui yrittävän päästä ruumiista irti, kun hän kuuli nyt ensimmäistä kertaa puhetta - ainoa juttu oli, että tuo ääni ei Savagelle kuitenkaan kuulunut, mutta tämä nyt oli jo niin mahdotonta, että jopa Aldrin tuntui pikkujutulta tähän verrattuna. "Tiedän kyllä, että AIDS-jutut kiinnostaa, mutta et kai sää nyt amatöörimäisesti aio asiaa yksin selvitellä?" kuului kysymys siitä kohtaa, johon CJ ei uskaltanut vielä edes katsoa järkytyksensä lomassa. Hän oli peittänyt päänsä käsiin ja pyrki vain varmistamaan, ettei hän vahingossakaan olisi kenties saanut samoja hallusinaatio-ongelmia itseensä taas uudemman kerran, kun aavekaupunkikin oli ollut tarpeeksi kamala. "Sii Tsei, minä en arvannutkaan, että sulla on uus tyyli suhtautua tällasiin tilanteisiin!" ääni sanoi nyt kummastuneesti ja jopa kysyvästi. Ehkä CJ:n oli vain syytä opetella se, että maailma ei ollut niin epäreilu kuin hän oli luullut ja että hänen oli avattava silmänsä ja hyväksyttävä se, että kaikenlaisesta säikäytyksestään huolimatta Angel Cougar oli joka tapauksessa hengissä ja vieläpä Aldrinin tapaan ilman mitään suurempia näkyviä vaurioita, mutta nyt siitä teki arvaamattoman se, että aikaväli oli paljon pienempi Dardanin oikeudenkäynnin ja nykyhetken välillä. Poliisin univormua hänellä ei kuitenkaan enää ollut, mutta nyt asu oli enemmänkin arkipäiväinen, mutta ei se kuitenkaan estänyt AIDS-tekstiä löytymästä nahkatakin (joka oli samannäköinen kuin Gordonin yllä oleva) muutamista kohdista. Epäpoliisimaiselta näyttävä lakki kyllä vähän lievensi vaikutelmaa, koska se teki asiasta entistä arkipäiväisemmän tuntuisen. Heikosti, mutta silti kutakuinkin onnistuneesti, CJ:n onnistui kysyä: "No, tuota, onkos sullakin siis jotain samantyylistä kertomusta kuin Al...Alanilla...?" Hän kyllä vaati tästä tilanteesta jo perusteellisempaa selitystä, koska McLaggenin hyökkäys oli tullut viimeisen päälle selväksi eikä siitä selviäminen tuntunut varmalta. Angel virnisti jonkin verran jopa pelottavasti, ehkä johtuen siitä, koska CJ:llä oli ollut kokemusta maahantakomisesta Las Venturasin kaduilla aiemmin ja ikivanha kipu tuntui nyt kasaantuvan uudestaan samalla, kun hän uskalsi istua roskiksen päälle tietoisena siitä, ettei AIDS-tyyppi ollut kuullutkaan rymistelyä.

"No niin, aloittakaamme..." Angel rykäisi ja veti itselleen roskapussin, joka ei tuoksunut kovin hyvältä, mutta jonka päällä sentään pystyi istumaan. "Heti ekaksi voisinkin kelata suoraan oikeudenkäyntiin. Sinne se McLaggen tosiaan rynni ja siellä se tulen avasi, mutta nopeastihan siinä piti sitten reagoida. Aivan aluksi käytin Savagelta oppimaani taktiikkaa - jos luoti otetaan vastaan, aluksi otetaan ihan rauhassa eikä tehdä mitään äkkiliikkeitä. Sitä suosittelen muuten sullekin, eli päättömänä kanana ei kannata alkaa rynniä... No mutta niin, siinä sitten asetuin makuulle ja pyrin sietämään kipua kuin tosim... poliisi. Vaikeaa se oli, ja vähän piti lievittää sitä kädellä, mutta ainakin kaikki sujui. Francis ja Savage hääräsi yläpuolella ja oli vaikeaa tehdä yhtään mitään, mutta suunnitelman mukaan se edistyi. Francista kävi vähän sääliksi, kun se poistui aika totaalisen masentuneena paikalta, mutta eipä auttanut itku ja valitus sillon. Lopulta, kun yläpuolella ei ollut ketään kaikkien AIDS:laisten lähdettyä McLaggenin, Dardanin ja muiden karanneiden perään, saatoin vihdoin vetästä hihastani medikittejä. Tiesin, että se oli salamurhayritys ja Savagea epäilen yhä vahvasti, joten sille ei saanut näyttää, että kykenin yhä käyttämään niitä. Luodin kaivaminen ulos oli kamalaa, mutta olo helpottui, kun se oli ohi, ja saatoin alkaa poistumaan vankilasta. Yksikään poliisi ei saisi kuulla siitä, koska aivan varmasti se tieto menisi Savagelle, vaikka olisinkin kieltänyt. Se siis johti siihen, että piti hiipparoida henkilökunnan, eli siis nyt siivoojien ja tällasten, ovesta ja sitten livahtaa muurissa olevasta aukosta. Sitä seurasi sitten se, että nappasin ittelleni poliisiveneen ja satuin löytämään aivan täydellisen piilopaikan, mutta sitten sinne tuli jotain hulluja rynnijöitä, jotka hajotti koko paikan maan tasalle kaataen pilareita..." CJ nielaisi, sillä hänen ei tarvinnut kauaa miettiä, mikä paikka oli kyseessä, ja kuolemaa täynnä oleva vanhan Liberty Cityn alainen aavekaupunki, joka oli tuhoutunut sieltä lähtemisen jälkeen, piirtyi nyt uudestaan mieleen hallusinaatioineen päivineen oikein kunnolla eikä pelkkänä satunnaisena muistikuvana, joka tuppasi tulemaan Aldrinista ja stalkerista puhuttaessa erityisen hyvin mieleen. Hän ei tästä johtuen voinut olla kysymättä: "Kuule, siellä mua, veljeä ja A...Alania jahtas joku stalker tai sellanen, joka pölli y...yhden esineen, jota oltiin hakemassa sieltä. Tiedätkö sä siitä mitään? Helpottais suuresti kuulla siitä edes jotain, kuten vaikka sen mahdollinen etunimi, mahdollinen motiivi ja kaikkea tällasta!" Angel vaipui hetkeksi miettiväiseen tilaan ja CJ:n silmien eteen tuntuivat piirtyvän uudemman kerran, nyt melkoisen selvästi, stalkerin nappisilmät, joiden katse ei tätä menoa koskaan unohtuisi kaikkien traumojen takia.

"No jaa, stalkereita on kyllä moneen junaan, mutta uskosin, että jos kyseessä nyt joku on, niin sen täytyy kaiketikkin olla yksi, jonka poliisivoimat nappasi tekemästä sitä tuttua ja kaameaa rikosta, murhaa. Se istui vankilassa viis vuotta, kunnes sai ilmeisesti pakotilaisuuden vuonna 2006 sattuneen sekasorron myötä, jolloin Aldrin Johnson sitten kuoli (CJ pyrki näyttämään tässä välissä pokerinaamaa) ja Sindaccot tappeli. Stalker on siitä asti ilmeisesti viettänyt aikaansa vankilan ulkopuolella, ja se oikeastaan katosi savuna ilmaan. Sen on huhuttu jossain päin kuolleen, jossain puolestaan liittyneen johonkin ilkeään järjestöön, mutta mä en tarkkaan ottaen osannut arvata, että se olisi sitten palannut takasin varastamaan sen, mitä sä sitten olitkaan hakemassa." hän alkoi selittää ja CJ huoahti mielessään helpotuksesta, sillä Angel ei tiennyt ydinohjuksesta, koska vaikka heidän pitäisikin ehkä tehdä yhteistyötä kukistaakseen AIDS ja muutkin ongelmat, hän varmasti pyrkisi saamaan ohjuksen itselleen, koska se oli sentään laiton esine, mutta tällaisessa tilanteessa sitä tutuksi tullutta virkaintoisuutta ei oikein kaivattu. "Okei, no joo, kiitti, mutta oliko tämä murhattu sattumoisin nimeltään Aidan?" hän kysyi varovasti, koska se oli hyvä keino varmistaa asia. Hän ei kyllä tiennyt, uskoako stalkerin tuttua "MINÄ EN TEHNYT SITÄ!"-rääkymistä (joka nyt kaikui hänen korvissaan inhottavasti) vai ei, kun ei ainakaan saanut tästä kovinkaan ystävällistä kuvaa silloin aavekaupungissa, pikemminkin traumoja. Angel ei onneksi näyttänyt kovin hämmästyneeltä, kun sellainen gangsteri kuin CJ tiesi siitä, mutta ehkä se murha oli sitten vain kuulunut yleissivistykseen, tai sitten hän puolestaan tiesi, että CJ työskenteli Sindaccojen kanssa, joilta murhasta viimeistään kuulisi näiden keskustellessa epämiellyttävyyksistä. CJ nyökkäsi ja kääntyi sitten poispäin roskapöntön päällä ottaakseen esille kännykkänsä, sillä ehkä hänen oli nyt syytä ilmoitella Alanillekin asioista. Angel ei onneksi tullut nuuskimaan, joten ehkä hän älysi, että CJ:llä oli jotain yksityistä (virkaintoisuus ei onneksi johtanut mihinkään uuteen lakiin, jonka mukaan kansalaisilla olisi velvollisuus näyttää kännykkänsä sisältö poliiseille). Hän näpytteli hiljalleen Alanille tekstiviestin: "Angel elää sittenkin. Jos hän kuulustelee sua, sinä olit Sweetin ja mun kanssa aavekaupungissa, ei Aldrin."

Samaan aikaan Stilwaterissa se, mitä Dice Deco oli odottanut jo pitkän aikaa, oli viimein lähestymässä. Hän erkani stalkerista, joka lähti hiljalleen itsekin pois alueelta, jotteivat Saintit tunnistaisi häntä ja sitä kautta veisi kuulusteluihin ja kidutuskammioon. Deco nyökkäsi vielä viimeisen kerran ja kröhäisi ikään kuin etsien sanoja, joilla kuvata tuntemuksiaan. Hän pirautti varovasti ovikelloa ja jäi sitten kuuntelemaan todella lyhyeksi aikaa siitä tullutta ääntä ja nojailemaan viereiseen seinään suoristaen paitaansa ja kerraten vielä sanomisiaan ennen kuin ovi sitten avautui yllättävän nopeasti, ja hän hätkähti sen tapahduttua niin nopeasti, paitsi jos hän oli siihen vain jäänyt unelmoimaan eikä huomannut ajankulua. Joka tapauksessa, oli miten oli, hän saattoi kuulla heti aluksi matalan ja möreän, hämmästyneen huudahduksen, kun oviaukossa seisonut isokokoinen mies ei ollut uskoa näkemäänsä ja perääntyi taaksepäin käsi suun edessä. Ben oli nähtävästi ensimmäistä kertaa päättänyt vaivautua avaamaan oven, vaikka tavallisesti hän olikin 24/7 yläkerrassa tekemässä elämäkertaansa. Huuto oli sen verran kuuluva, että ei kestänytkään kauan, kun lisää väkeä pakkautui eteiseen ja Aishan huudot saattoi kuulla: "Takaisin sieltä, vain yhden kuuluu olla avaamassa!", mutta eihän se suinkaan Sainteja pysäyttänyt, ja eteisessä olivat aivan ensimmäisinä Gordon ja Johnny, jotka kuulivat Benin "SINÄ - ei voi olla totta..."-äänen ja kääntyivät sitten kohti Decoa, joka seisoi siinä muina miehinä, toisaalta nyt jo vähän valppaampana. Aivan samaan tapaan tuokin kaksikko nyt pysähtyi eikä oikein saanut mitään sanotuksi. Tutulta tuntuvan hiljaisuuden loppua odoteltiin ilman mainittavaa onnistumista, koska jälleennäkeminen oli yllättävin, mitä siihen mennessä oli tapahtunut. Aishakin alkoi ottaa askeleita kohti ovea ja vasta siinä vaiheessa Johnny, Gordon ja Ben kykenivät karjaisemaan tismalleen samaan aikaan: "DECO!" Devilin korvat nousivat pystyyn nojatuolissa, Aisha pysähtyi niille sijoilleen ja Carlos, Shaundi ja Pierce katsoivat toisiaan kohti tyystin tietämättöminä asioiden kulusta. Ainoa, joka ei seurannut tapahtumaa, oli Alan, joka silmäsi kiinnostuneena hänelle juuri lähetettyä viestiä, mutta edes Assassin ei ollut ns. kerääntynyt hänen luokseen, vaan s...hänkin oli keskittynyt katsomaan kohti oviaukkoa. Kaikki alkuperäiset neljä Saintia rynnivät melkein automaattisesti valtavaan joukkohalaukseen, jota etummaisena heidän perässään tullut Aisha jäi katsomaan sanaakaan sanomatta. Hänkään ei keksinyt mitään valitettavaa tähän hätään, koska Deco ei takuuvarmasti pitänyt epäystävällisestä vastaanotosta kenenkään suunnalta, vaikka Ben, Johnny ja Gordon täysillä iloitsivatkin.

Kun vihdoin oli saatu sentään se ovi kiinni, alkoikin kova puheensorina, kun kaikki kolme alkoivat ohjata Decoa olohuoneen puolelle, toisaalta esittämättä kysymyksiä, koska tilanne oli ainakin vielä vähän liian sekava. Alati vihaisilta näyttävissä silmissä näkyi nyt todella pitkästä aikaa, oikeastaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, jonkinlainen tyytyväinen pilkahdus, mutta sekään ei kovin hyvin näkynyt. Oli varmaan aika selvää, että jengin uudet tulokkaat, jotka istuivat kolmirivissä sohvalla, eivät tätä tunnistaneet ainakaan miksikään Saintiksi, mutta ainakin Piercen suusta pääsi välittömästi huuto: "Hei, mä tiedän tän tyypin! Mutta sehän kuuluu AIDS:iin, eikö totta?" Vasta nyt Alan kohotti päänsä hätkähtäen niin, että kännykkä meinasi pudota häneltä, ja Assassinkin katsoi epävarmana suoraan kohti Decoa, joka kuitenkaan ei ollut vielä edes huomannut koko kattia, vaan kääntyi todella hitaasti kohti Gordonia rykien ikään kuin hänellä olisi jotain sanottavaa. "Kivaa nähdä juu, mutta oletko sä sattumoisin tehnyt jotain tukallesi?" Se kysymys tuntui olevan ikään kuin mitäkin myrkkyä Gordonille, joka katsoi Decoa niin kuin tässä olisi hiv-bakteeri, vaikka hetki sitten tämä oli vielä ollut ehdoton kunniavieras Aishan talossa. "Pliis, olet jo kolmas tyyppi, joka tota kysyy! Ensin Johnny, sitten Aisha, nyt sinä... No vastataan nyt kuitenkin, eli olen juu!" Hän näytti hiukan ärtyneeltä, mutta säilytti malttinsa eikä ainakaan ampunut kattoon, mihin Aisha näytti olevan jo varautunut, koska hänen katseensa oli, vaikka vaihteeksi, viimeisen päälle tuima ja sellainen, jolla ei ainakaan kissan luottamusta ansaittu. "Niin niin, ihmiset tekee aina kaikenlaista tukallensa, mutta kertokaapas nyt minulle enemmän tämän tyypin suhteesta AIDS:iin!" Alan huusi sohvalta ja kiinnitti kaikkien huomion uudestaan taas siihen, mitä Pierce oli möläyttänyt. Deco vaikeni hetkessä, kun jotkut silmäsivät häntä epäluottavaisesti, mutta tällä tavalla tekivät ainoastaan ne, jotka eivät kuuluneet vanhoihin Sainteihin. Johnny alkoi kiireesti rauhoittaa porukkaa, sillä Alanilla oli jo ase esillä, mutta Assassin sitä vastoin katsoi kieltävästi tyypillisellä, tuimalla katseellaan. "Totta kai se kuuluu AIDS:iin, mutta niin, meillä taitaa olla vähän selittämistä, vai kuinka?" tokaisi yhä tukkakysymyksestä hapan Gordon, joka teki nyt tilaa itselleen sohvalle ja aloitti vanhojen asioiden kertaamisen. "Silloin kolme vuotta sitten meillä oli viimeksi valta. Meillä ei ollut aluks muuta kun Saints Row, mutta kun laajentaminen alkoi, niin sitten saatiin kutsu johonkin mystiseen tapaamiseen syrjäkujalla. Se oli Deco, joka tosin oli kutsunut paikalle vain luotettavimmat jengiläiset - eli me kaksi." Hän osoitti itseään ja Johnnya. "Ben olis varmaan lukeutunut samaan kastiin, jos siis olisi vielä siinä vaiheessa ylipäätään mukana ollut." hän jatkoi muiden kuunnellessa tarkkaan joka sanan, ettei mitään jäisi väliin.

"Kuka toi Troy sitten oli?" Ian heitti ennen kuin Gordon ehti jatkaa ja siinä vaiheessa ehtikin tapahtua, kun Johnnyn ilme vääntyi totaalisen kiukkuiseksi irveeksi, kun hänen mieleensä painautui tuo TV:ssä esiintynyt poliisipäällikkö. "Yksi meidän entisistä jäsenistä, ja siihen voisinkin tulla jo nyt. Me saatiin Ben Vice Kingsin jengistä, mutta sitten, kun me oltiin hoideltu ne sekä Carnalesit ja Rollerzit, meidät petettiin. Pettureita oli kolme. Troy, joka oli koko ajan peiteoperaatiota suorittava poliisi eikä me tietenkään tiedetty, sitten jengin johtaja Julius, ja vielä yksi heppu, Dex. Ne on korvattu noilla kolmella", Gordon selitti ja osoitti Saintien uudempia luutnantteja, "mikä oli hyvä asia, koska nämä kaverit on luotettavampia yleisestikin ja silmälläpito on helpompaa, kun nykyään minä ja Johnny pidetään jöötä. Sivumennen sanoen Deco ei koskaan oikein voinut työskennellä yhdessä juuri tuon kolmikon kanssa, mutta mehän ei sitä tietenkään arvattu, että ne tosiaan oli hyökkäämässä ja ennen pitkää pettämässä. Jos me oltaisiin tiedetty, me oltaisiin varmaan nytkin kaupungin pomoja..." Hän huokaisi ja tuijotti tyhjyyteen näyttäen siltä, jota ei sopinut juuri silloin häiritä, ja silloin Johnny puuttui vuorostaan puheeseen. "Niin noh, meidän jengi hajosi. Ben onneksi selvisi kaikista kuulusteluista ja alkoi tehdä omaelämäkertaa, mutta minä ja Gordon oltiin epäonnekkaampia. Minä jouduin vankilaan, Gordonkin joutui, mutta en koskaan nähnyt sitä ennen kuin se tuli tajuihinsa, koska se joutui koomaan erään veneen räjähdettyä... Decosta en tiedä, mutta ehkä kävi niin, ettei se kuitenkaan paljastunut, ja sitten se palasi taas poliisien palvelukseen, tosin arvasinhan minä, ettei se tosissaan niitä avittanut! Tiesin, että ei hän nyt yhteistyöstä nauttisi Savagen ja Sha..." Jokin arvaamaton ääni keskeytti Johnnyn selitykset, kun nyrkki kumahti pöytään ja Deco katsoi häntä kohti vielä vihaisemman näköisenä kuin Gordon oli hetki sitten katsonut häntä itseään. "ÄLÄ IKINÄ SANO SEN SYÖPÄLÄISEN NIMEÄ MINUN OLLESSANI LÄSNÄ!" hän karjui ja löi uudemman kerran pöytään, joka tärähti, mutta ei mennyt millään tavalla rikki (sekin vain, koska hän sattui iskemään tavalliseen eikä lasiseen). Tärähdyskin oli liikaa, koska Aisha rääkäisi välittömästi: "DECO, LOPETA!" Se tuli jonkinlaisesta tottumuksesta, joten ehkä hän oli muistanut vielä kolmen vuoden takaisen tyypillisen huudon, jota hän käytti aina, kun Deco teki jotain vastaavaa raivonpurkamista. Rauha laskeutui yhtä nopeasti kuin viha oli tullut, ja Deco läjähti välittömästi sohvalle yrittäen näyttää siltä kuin ei ollut äsken tehnyt mitään.

"Unohtakaa tuo, unohtakaa... minä en vain ole tottunut ja silleen..." hän vikisi sohvalta kuulostamatta enää ollenkaan itseltään. Luonne ei edes vastannut sitä, millainen hän yleensä oli ollut, koska ehkä Johnny, Gordon, Ben ja jopa Aisha saivat palautettua mieliinsä hänen huumorintajuisen asenteensa silloin entisaikoina, jolloin Saintit olivat tehneet lukuisia viihdyttäviä operaatioita ja käyttäneet erittäin tehokkaasti hyödykseen tiimityötä. Nyt kukaan ei vähään aikaan sanonut mitään, jotkut vain vilkuilivat yhä päällä olevasta telkkarista tulevia mainoksia ja jotkut eivät tehneet mitään. Assassin hivuttautui sohvalle Alanin ja Daronin välissä olevaan tyhjään tilaan, josta Aisha ei sitä huomannut, vaan seisoi ryhdikkäästi, kenties pyrkien näyttämään muille mallia, ja odotti kärsivällisesti. "No, jätetään se nimi mainitsematta, mutta voitaiskos kohta alkaa hommiin? Asioiden selvittelystä ei nimittäin ole mitään iloa, jos ei saada kohta kaupunkia omalle jengille!" Johnny kehotti ja katsoi merkitsevästi ympäri olohuonetta, jossa alkoi saman tien näkyä taas eloa. "Meidän pitää hoitaa tieltä pois ainakin Roninit, sekä vähän Samedejakin, jotta saadaan täältä raudanluja yhteys suoraan piilopaikkaan ilman häirintöjä. Koska varmasti te muutkin olette yhtä mieltä, voisimme aloittaa japseista, jotka on nähtävästi kaikkein tyhmimpiä ja sitä kautta helpoimpia, koska moottoripyörillä ja miekoilla ei ole paljoa puhumista konepistooleja ja autoja vastaan!" Johnny päästi jonkinlaista kärisevää naurua ja läiskäytti sitten kätensä yhteen sen näköisenä, että toimeen oli syytä tarttua heti. "Pierce, hae se nukkekoti, nyt siitä on hyötyä, koska me käydään kohta tekemässä pikavisiitti Roninien kasinolle! Meitä on enemmän kuin tarpeeks, ehkä jopa liikaakin, mutta ei kai Sindaccot pahakseen pistä, jos ne jää odottelemaan meidän paluuta ja varmistaa samalla, ettei Roninit ole haitta missään päin kasinon ulkopuolella?" hän kysyi. Ian oli kyllä oikein mielellään jäämässä mieluummin toiminnan ulkopuolelle moottoripyöräjutun jälkeen, ja muutkin Sindaccot olivat kokeneet ihan tarpeeksi, kun Alan tunsi naamansa vieläkin pikkuisen niljaiseksi eikä halunnut mitään sinnepäin vivahtavaakaan kokea ainakaan ihan heti. Aldrinin hän kutsui nopeasti luokseen, kun oli pakko puhua vähän asioista, jotka CJ:n tekstiviesti oli tuonut nyt pinnalle, ja sillä välin Saintit nousivat sohvalta ja alkoivat mennä kukin hoitamaan omaa osuuttaan suunnittelun alusta. Ben ei näyttänyt siltä kuin olisi tulossa mukaan tälle keikalle, ja kun silmä vältti, hän lähtikin läksimään kohti yläkertaa. Saintien nousu oli kyllä tapahtumassa, mutta sen alkuun ei kaikkien tarvinnut osallistua, ja sillä tavalla vältettiin, ettei ainakaan kovin moni menehtyisi ennenaikaisesti ja sitä kautta missaisi jengin mahdollisia uusia kulta-aikoja.

To Be Continued.

-

Carlin ja Sweetin tarinoita osa11 (SUOMI SPECIAL)

Carl ja Sweet oli Grovella leikkimässä kauko-ohjattavilla autoilla, kunnes heille tuli päähänpistos: Mennä Suomeen katsomaan Jyväskylän rallia! Tuumasta toimeen: Carl ja Sweet pakkasi tavaransa, sekä juottivat Ryderin ja Smoken päihin.

Lentokentällä Smoke piti laittaa ruumissäkkiin, jotta mitään epäilyttävää ei tapahtuisi, ja Ryder tuotiin matkalaukussa. Carlilla oli erittäin jännittynyt olo. Kaiken tämän jännityksen keskellä hän pissasi housuun, ja joutui huikkaamaan Sweetille, että käy luonnollisella. Carl vaihtoi puhtaat alushousut, ja tuli onnessaan lähtöportille.

Lentokoneessa Sweet laittoi jo pään tyynyyn, kun taas Carl katsoi innoissaan lentokentän punaisia valoja, jotka näytti "ihQilta". Lentokone lähti nousuun, ja Carl kiljui innostuksesta, ja Sweet ei tästä paljoa pitänyt päättäen lyödä Carlia vatsaan (johan hiljeni). Nukkuessa Carl sätki ja puhui dialogia itsekseen.

Vihdoinkin Groven porukat saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja Carl juoksi vahingossa ovesta ulos, kun kone oli vasta pysäköitymässä. " CJ! " Sweet karjui, mutta Carlin sormi oli naksahtanut, kun oli saanut otteen koneen reunasta.

Expressbussilla kohti Jyskiä lähteneet neljä mustaa miestä herätti pitkän aikaisia katseita: Carl pomppi suu ammollaan bussin penkillä, Sweet kehotti Carlia lopettamaan, Smoke oli omassa pussissaan ja Ryder angstasi.

Carl oli varannut mökin Ouninpohjan kupeeseen, ja hengitti suomalaista ilmaa. Carl jähmettyi: "Mitä v*ttua? Täällä haisee kusi?"
Smoke oli tullut viereen örveltämään pussi kädessä: "Kuules nyt luikku. Mua ei laiteta pussiin!" Smoke hakkasi Carlin niille sijoilleen, ja meni sisälle tekemään karjalanpiirakoita. Sweet puolestaan laitteli aurinkotuolia lähelle rallipolkua. Ryder kaiveli kuoppia metsään, ja piteli vaihtelevasti käsiä puuskassa rööki suussa.

Koitti suuri aamu, jolloin Carl pomppasi sängystään, ja lensi portaat alas niskoilleen. Hän halvaantui Smoken jalanjuureen. " CJ! Mitä tapahtu? " Hän ei voinut vastata Smoken kysymykseen, ja jäi niille sijoilleen. Sweet tuli alas, ja näki Carlin. Sweet karjui, ja sai idean, että he voisivat laittaa Carlin valmiiksi tuoliin. Niimpä Carlin mahtavat "ystävät" ja veli asensivat hänet aurinkotuoliin. Kolme "ei-halvaantunutta" meni sisätiloihin katsomaan suomalaisia televisiokanavia. Carl oli istunut viisi minuuttia, kunnes testiralliauto tuli täyttä vauhtia liirissä häntä kohti. Carl ei voinut tehdä mitään, ja lensi metsään, kuin sätkynukke.

Iltapäivällä, kun Ouninpohjan erikoiskoe oli alkanut Sweet ja Smoke saapuivat tuoleilleen. " Hei, mis Carl on? " Ihmetteli Smoke. Sweet kohensi olkiaan, ja istahti tuolilleen. Smoke sanoi hakevansa Ryderin mökiltä, mutta Ryder rupesi sisätiloissa vinkumaan, ettei halua katsoa mitään tyhmää rallia, ja karkasi metsään. Smoke ja Sweet nauttivat kauniista säästä, mutta metsästä tulikin karhu. Tämä kookas karhu tappoi Sweetin ja Smoken, ja potki heidät rallitielle.

Sillä välin Ryder tuli keltaisen talon hyppyrille, joka on Jyskin rallin kuuluisimpia alueita. Ryder ihmetteli, missä on, mutta ei ehtinyt kauaa ihmetellä, kun Fordilla ajava kuski lensi tätä päin, ja Ryder katkesi, kuin keppi.

Poikien Suomen reissu ei päättynyt niin hyvin, kuin olisi voinut luulla. Aika pitkä tarina tulikin. Hope You Enjoyed

paras tarina tähän mennessä (olen jaksanut lukea 3)

+kaikki

-ei mikään

10+

Lainaus:09.03.2009 Ege94 kirjoitti:
Carlin ja Sweetin tarinoita osa11 (SUOMI SPECIAL)

Lol, ehkä jotain aamuväsymystä tai sitten muuten vaan repesin tarinalles ekaa kertaa elämässäni :F

Voi sentään. Tarinat tulee tehtyä iltaväsymyksen johdosta.

-

Mitäs nyt, jos kirjottais jotain niin saisko se yli 8½? Teillä on niin paljon tekstiä ni ei oikeen pääse mukaan

8puoli? Miksei, jos se kerronta sun muu toimii ja tarina kiinnostaa...

Lainaus:14.03.2009 Carbonox kirjoitti:
8puoli? Miksei, jos se kerronta sun muu toimii ja tarina kiinnostaa...

Mitäs ihemelliistä kasipuokissa on? ;D oon niin fiiliksissä ku sain seiskan uskonnosta

-

(c)S6
Nein!
Oli synkkä ilta San Fierron laitamilla. Dick "Spike" Simpson ajeli maaseudulla katsellen vastaantulevia autoja. Oli hyvä, jos näki eteensä, oli nimittäin todella pimeää. Vastaantulevista löytyi muutamia tuttuja karvakasvoja. Truth oli päässyt vihdoinkin autonsa rattiin ja ajoi umpihumalassa ja putki kädessään. "Onneks noita humalaheikkejä ei oo paljon..." Spike huokaisi katsoen tummaan horisonttiin samalla kun ajoi kohti vielä tummempaa maailmaa. Ystävämme ei ehtinyt kauan ajaa... vastaan nimittäin iski poliisiratsia. "Voi vtu." kuului viininpunaisen Glendalen etupenkiltä. Spiken mielessä kävi läpi ajaminen, mutta heti kun hän näki Tenpennyn poliisiauton takana, hänen aikeensa muuttuivat hetkessä pysähtymiseksi. Hän kääntyi oikealle ja pysähtyi välittömästi tien viereen. Kuin aikavääristymä, hän näki ripauksen tulevaisuutta. Hän näki, kuinka Carl "CJ" Johnson kaatui maahan verisenä ja mutaisena. "Spike, Spike..." kuului tämän kituvan henkilön suusta hiljaa, ennen kuin väläys oli totaalisesti ohi. "Noh, poika, tuletkos sieltä vai et?" Tenpennyn toveri Pulaski kysyi epäroivällä, mutta ärtyisellä äänellä. Spike oli shokissa eikä tiennyt mitä sanoa. Hän mutisi jotain selittämätöntä ja pökertyi autoonsa. Maailma pimeni, eikä näkynyt muuta kuin mustaa avaruutta. Elämä oli joko ohi tai se oli vasta alkamassa läheisessä sairaalassa...

Alku. Saa ehdottaa jatkoa kun herra heräilee... >

Lainaus:14.03.2009 Shadow6 kirjoitti:

Lainaus:14.03.2009 Carbonox kirjoitti:
8puoli? Miksei, jos se kerronta sun muu toimii ja tarina kiinnostaa...

Mitäs ihemelliistä kasipuokissa on? ;D oon niin fiiliksissä ku sain seiskan uskonnosta

Se oli vaan kysymys että tarkotikko sitä (kasipuokkia), koska kasin perässä luki vaan virhemerkki ^^

Lainaus:13.03.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 47 - Season 5:

Nature Is Ruthless

Joo... Tarina sinänsä on ihan ok, mutta se sortuu, koska kieliasu ei ole kohdallaan. Tarinassa toki on pituutta, mutta vain muutama pilkku.

8-

-

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 3 - First Strike

Suurin piirtein kaikki oli valmista. Saintit olivat nyt kerääntyneet sohvien keskellä olevan lasisen ja modernin pöydän ympärille (Aisha katsoi pahastuneesti, mutta ainakaan vielä mitään ei ollut mennyt rikki) ja sen päällä seisoi Piercen hakema nukkekoti, joka muistutti erästä Roninien hallitsemaa kasinoa Stilwaterin pohjoissaaren toisessa päässä. Mukana oli luonnollisesti muutama nukke, jotka olivat erivärisiä. Vihreät, punaiset ja siniset oli heivattu pahvilaatikkoon, mutta nyt Pierce esitteli violetteja ja keltaisia käyttäen suunnitelmaa. Alkajaisiksi hän oli asettanut keltaiset vahtiin ympäri kartanoa ja sitten kolme violettia tulossa etuovesta sisään, sekä kaksi muuta takaovella. "Okei, tästä se lähtee. Gordon, Deco ja Johnny menee edestä ja teeskentelee olevansa ihan tavallisia asiakkaita, jotka on tullu pelaamaan pelejä. Te harhautatte vahtikoirat pelaamalla niiden kanssa pari erää pokeria samalla kun minä ja Carlos hiippaillaan takaovesta ja kolkataan vartijat takimmaisista huoneista huomaamatta. Sitten me pöllitään niiden kuteet ja lähdetään muka tarkistamaan, että palohälyttimet on kunnossa. Kun valot sammuu, minä ja Carlos häippästään generaattorin luota ja sitten te kolme muuta kolkkaatte vartijat ja lähdette tyhjentämään holvia. Jos Ronineita tulee, hoidelkaa nekin, mutta älkää käyttäkö niitä aseita, tai ne tajuaa, että jotain on tosiaan meneillään. Kun ootte saanu mestan tyhjennettyä, poistutte pihalle ja tungette saaliin pakuun, jossa Shaundi odottaa, sitten me kaikki hypätään kyytiin ja lähdetään h*lvettiin sieltä. Jos Roninit alkaa v*ttuileen, niin me pyyhkästään ne ikään ku näin!" Hän heilautti erästä violettia nukkea niin, että se kaatoi joukon keltaisia, ja katsoi sitten päätään nytkäytellen kohti muita Sainteja odottaen kommentointia upealle (ehkä hänen mielestään upealle) suunnitelmalleen. Syntyi hiljaisuus, jonka aikana vain Johnny haroi hiuksiaan tietämättä, ollako positiivista mieltä vai ei, koska hän toivoi ammuskelua eikä mitään hakkaamista. "Ei valituksia? Hyvä! Voitaisiin sitten lähteä liikkeelle saman tien, koska meidän täytyy saada etulyöntiasema mahdollisimman varhain alueiden valtaamiseksi!" Hän kopautti nuket pöytään sen näköisenä, että asia oli loppuun käsitelty, ja Saintit vain katsoivat toisiaan olkiaan kohautellen samalla, kun Pierce lähti jo kulkemaan heidän ohitseen. Ensin piti hakea pakettiauto Saintien tukikohdasta, mutta sitten oltaisiinkin jo valmiustilassa. Yksi toisensa jälkeen jengiläiset lähtivät Piercen perään, ja lopulta ainoastaan taloa tutkimaan jääneet Sindaccot sekä Aisha olivat jääneet taloon. Jälkimmäinen katsoi hiukan äkäisesti kohti Sainteja, jotka tosin eivät välittäneet, koska häntä nyt olikin mahdoton miellyttää.

Saintien tukikohta sijaitsi Red Light Districtissä melko lähellä Saints Rowia, keskellä Sons of Samedien jengialuetta, mutta silti hyvin piilossa kyseiseltä jengiltä, sillä se löytyi maan alta. Keskellä kaupunginosaa oli eräs kuja, jonka varressa sijaitsi hylätty kirkko ja jonka eteen ajoi nyt parkkiin kaksi peräkkäin ajavaa violettia autoa, joiden kyydissä Saintien merkittävimmät jäsenet, Deco mukaan lukien, olivat. He katselivat kukin varovasti ympärilleen mahdollisten vakoojien varalta, sillä heidän tukikohtansa sijainti oli aina ollut salaisuus, eikä vihollisjengiläisiä haluttu nähdä maisemissa, koska tämä alue oli melko lailla kaikkien kolmen jengin kohtauspaikka (Brotherhood etelässä ja Ronin pohjoisessa lyhyen matkan päässä) ja yksi lipsahdus tarkoitti välttämätöntä yksi vastaan kolme-hyökkäystä, josta selviäminen ei ollut helppo tehtävä. Varmistuttuaan, ettei alueella ollut muita kuin roskapönttöjä tonkivia ja likaisissa, kuluneissa kuteissa olevia pummeja, joita ei kiinnostanut yhtään paikalle saapunut seurue, Saintit suuntasivat kirkon ovelle ja avasivat sen varovasti, jonka jälkeen kaikki hiippailivat sisään sulkien sen samalla huolellisesti perässään. Ainoastaan Deco ei tiennyt, millainen heidän uusi hengailupaikkansa oli, mutta ainakin hän pääsi nopeasti oppimaan asioita, kun Saintit kulkivatkin kirkon ohi ja alas portaita. Tämä oli todella pitkä laskeutuminen ja rappusia riitti vaikka kuinka, ja maisema ei muuttunut siitä samasta ankeasta ja köyhästä yhtään paremmaksi alaspäin tultaessa. Decon mielessä ehti ehkä jopa käydä salaväijytys umpikujassa, mutta hän sentään tuli nopeasti toisiin aatoksiin, kun neljännen portaikon jälkeen avautui oviaukko. "Teidän jälkeenne." Johnny sanoi vitsikkään kohteliaasti, kumarsi ja osoitti Decolle tietä sisään. Hän empi, mutta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, joten sisälle hän meni ja sai nopeasti huomata, millainen tämä tukikohta nyt sitten oli. Oikealla oli pienehkö huone, joka vaikutti makuuhuoneelta ainakin sängyn perusteella, mutta siellä ei sitten muuta ollutkaan. Rapistuneita seiniä ja lattiaa ei ollut mukava katsella, mutta jokseenkin kodikas fiilis syntyi silloin, kun Deco vilkaisi eteenpäin. Vasemmalla oli pieni pöytä, jossa kolme kovaksikeitetyn näköistä Saintia lätki korttia, ja edempänä se varsinainen olohuone.

Kyseinen asuintila oli muutaman metrin päässä alhaalla kaiteen takana, ja vilkaisu oikealle näyttikin jo reitin sinne, sillä siinä näkyi portaikko melko suuren patsaan edustalla. Itse olohuone puolestaan sisälsi baaritiskin, jonka ääressä Sainteja oli kerääntynyt jonkinlaiseen joukkokuoroon veisaamaan ehkä omaa tekemäänsä viisua kaljatuopit vapaissa käsissä. Radiosta tuli äänekkäästi pauhaavaa metallia, ja pari Saintia istui huoneen keskellä nojatuoleissa, pienen nuotion ympärillä. Vaarallisen oloistahan sellainen oli, mutta mitään suurta palovaaraa ei tainnut olla. Suuren huoneen takimmaisissa kulmissa oli ovet, joista Deco ei tosin sen kummempaa sitten tiennytkään. "Tervetuloa vanhaan Stilwateriin!" Johnny huudahti levittäen kätensä ja katsoen alas, jossa muutama Saint jo kohotti katseitaan. Vaistomaisesti jengiläiset tervehtivät johtajia ja luutnantteja, jotka vastasivat tervehdyksiin reippailla kädenheilautuksilla. Siinä vaiheessa jengiläiset tosin vasta hämmästyivätkin, kun näkivät, kuka tuli mukana. Jotkut heistä, kuten jengin autoja korjaileva Samson (joka nyt istui eräässä tuolissa ja oli vähän aikaa sitten lukenut sanomalehteä) olivat kuuluneet vanhaan jengiin ja älysivät nyt toden teolla, että kaikkea ei oltu välittömästi menetetty, sillä Dice Deco ei ollut häipynyt yhtään minnekään, vaikka kolme välivuotta antoivatkin ymmärtää jotain aivan muuta. Parilta Saintilta tippui tuopit lattialle, kun hekin älysivät kännisestä olotilastaan huolimatta, mitä oli tekeillä, mutta kukaan ei jaksanut tehdä mitään niin arkista kuin siivota (Aisha olisi aika varmasti suuttunut, jos olisi saanut tietää tästä), kun kaikki odottivat innoissaan selityksiä tilanteelle. Uudet tulokkaat eivät tienneet, mitä ihmeellistä Decossa oli, mutta Johnny kuulutti nopeasti kaiteeseen nojaten: "Okei, te saatatte kyllä tosiaan ihmetellä, mutta asia on niin yksinkertainen, ettei vanhaa jengiä kukaan täysjärkinen tosta vaan hylkää!" Saintit puhkesivat hurraahuutoihin osoittaen samalla vihaa pettureita - Juliusta, Dexiä ja Troyta - kohtaan, sillä nämä olivat tylysti pettäneet jengin silloin ennen ja melkein aiheuttaneet sen lopun. Deco nosti lyhyesti ja arveluttavasti peukkua ylös samalla kun Johnny aloitti taas puheen. "Mutta pitemmittä puheitta, meidän pitää keskittyä tulevaisuuteen! Samson, sun pitää virittää meidän paku keikkaa varten, kohta nimittäin meidän johtoporukka rynnii Roninien kasinolle ja parannetaan rahatilannettamme merkittävästi!" Taas hurraus täytti koko tilan ja Gordon osoitti muille tietä alas hengailemaan siksi aikaa, että operaatio pääsisi alkamaan.

"Jospa vaikka pitäsitte vielä ajan tasalla selittämällä jotain, mikä on jäänyt väliin?" Deco kysyi hypäten Samsonilta vapautuneeseen tuoliin ja vilkaisten syrjäsilmällä sanomalehteä, jossa näkyi isoilla kirjaimilla tehty artikkeli "Saintit koottu yhteen" ja kuva hinausautosta vetämässä melko tavallisen näköistä henkilöautoa sekä poliisiautoja ympärillä. Hän hymähti ajatukselle, että kaikkea ne Saintit tekivätkin saadakseen lisää mainetta, mutta antoi sitten Gordonin nyt vuorostaan puhua. "Nooh, jos ihmettelet, että miten löydettiin just tämä mesta, niin Johnnyn mukaan täällä oli joskus vuosia sitten, ennen yhdenkään meistä syntymää, maanjäristys, joka sitten hajotti vanhan kaupungin, jossa me parhaillaan ollaan, ja uusi kaupunki sitten rakennettiin sen päälle. Mutta vanhaan alkoi sitten tulvia pummeja, jotka me käytiin Johnnyn kanssa heivaamassa pois, jotta saadaan pidettyä majaa edes jossain. Nuo ovet johtaa mädäntyneeseen, mutta silti ei mitenkään myrkylliseen tai sellaseen, vanhaankaupunkiin, jossa on vieläkin pystyssä ränsistynyt hotelli. Meillä on jengiläisiä sielläkin, eli jos eksyt, voit kysyä apua." Jotkut tirskahtivat, mutta Deco pysyi vaiti, koska hän oli kyllä tarpeeksi tottunut jengin sisäpiiriläppään ja pystyi aivan mainiosti selviytymään siitä loukkaantumatta. "Noh, mitä sitten? Kun me saatiin tämä paikka, alettiin raivata sitä kuntoon. Pummit oli kuollu ja jäljelle jääneet häädetty suorinta tietä pihalle, eikä niistä ollut mitään apua, joten kävästiin kaduilla etsiskelemässä sakkia ja löydettiin nuo kolme." Gordon osoitti Carlosia, Pierceä ja Shaundia, jotka olivat kerääntyneet yhteen puoliympyrään Decon vasemmalle puolelle. "Sitten tulitkin jo sinä, että ei siitä sen enempää. Ai niin, ja sitten me saatiin pikkusen informaatiota Roninien johdosta!" Johnny innostui, vaikka todellisuudessa hän oli tiennyt siitä aikoja sitten, mutta päätti vasta nyt kertoa sen aivan kuin se olisi ollut jotenkin yllättävää. "Siellä pyörii joku nuori japsi nimeltään Shogo Akuji, tykkää aivan erityisesti ajella moottoripyörillä ja käyttää miekkaa. Sen ylin henkivartija on nimeltään Jyunichi, se on tietääkseni vielä kovempi miekkamies, mutta liian tyhmä johtaakseen jengiä, vaikka koko japsisakki onkin kyllä aika täynnä pällejä noin muutenkin..." Hän oli hetken hiljaa ja alkoi sitten naureskella kuin paraskin merirosvo, ja muiden oli mahdoton olla alkamatta nauraa mukana. Jopa Deco päästi ulos pari tyrskähdystä, mutta ei ollut yhtä riemukas kuin muut Saintit. "Jospa nyt otettais parit kaljat, siihen mennessä Samson on varmaan saanu pakun valmiiksi ja sitten voidaankin mennä keikkailemaan Roninien klubille! Jos Piercen suunnitelma epäonnistuu, me laitetaan se kävelemään lankulla!" Johnny lisäsi loppuun, eikä Pierce läppää oikein tajunnut, vaan näytti närkästyneeltä.

Ronin Casino, 18pm

Kasino oli toden teolla suuri ja komea rakennus. Sen etuoven yläpuolella oli valtava katos, joka kattoi myös pienen autojen käyttämän tien (samannäköinen kuin hotelleissa). Kaksikerroksinen kasino oli ehdottomasti parhaimmillaan illan pimeydessä, vaikkei vielä ollutkaan mitenkään erityisen pimeää, mutta valot ainakin paistoivat jo ikkunoista. Yleensä etuoven eteen saivat pysäköidä vain VIP-vieraiden limusiinit ja muut luksusautot, mutta nyt siihen ajoikin violetti, hiukan sieltä täältä öljytahrainen ja huonosti ulkoapäin viritetty pakettiauto, johon oven vieressä seisova, keltamustaan asuun pukeutunut portsari katsoi nenäänsä nyrpistäen ja valmiina ohjaamaan vieraat ihan parkkipaikalle, minne tuollaiset autot kuuluivatkin, mutta kohteliaaksi koulutettuna hän pysyi paikoillaan ja katsoi, kuinka sen takaovista poistui kaksi miestä ja etupenkiltä vielä yksi. He kaikki olivat pukeutuneet aika arkisiin vaatteisiin eivätkä näyttäneet onneksi ollenkaan Sainteilta. Gordonin ei tarvinnut vaihtaa mustaa nahkatakkia eikä poliisinsinisiä farkkuja mihinkään, saati sitten Decon, joka kuljeskeli samassa asussa, mikä hänellä oli aiemminkin ollut (sinivalkoinen T-paita, maastonväriset housut ja mustat kengät, joiden nauhat oli huonosti solmittu), mutta Johnny oli saanut nyt sitten tyytyä ainoaan puhtaaseen vaateparteen, mitä hänellä oli saatavilla. Niinpä hän nyt pääsi kulkemaan lähes kokonaan pinkissä paidassa, jossa hän näytti lähinnä ääliöltä, eikä asiaa auttanut edes paidan keskellä oleva Destruction Derby-kuvio, joka oli kokonaan musta ja jossa oli kaksi monsteriautoakin. Silti kombo oli ärsyttävän dorka, ja hän tyytyi kulkemaan kädet taskussa ja huonoryhtisesti kohti etuovea, jossa vartija katsoi epäluuloisesti. Shaundi istui kuljettajan paikalla eikä liikahtanut mihinkään pakun sisältä, mutta eipä hän myöskään lähtenyt ajamaan poispäin. "Mitä tuo ämmä oikein tekee, vakoilee?" vartija tiedusteli ankarasti Sainteilta ja piti jollain ilveellä perusilmettä Johnnyn asusteista huolimatta - ehkä hän vain oli tosikko. Gordon katsoi taaksepäin, mutta Shaundista ei ollut apua, sillä hän vain tuijotti kysyvästi. "Äh, okei... S...Stillman, mene vaikka parkkipaikalle odottelemaan siksi aikaa, että me palataan!" hän murahti keksien ensimmäisen sukunimen, mitä nyt mieleen putkahti, kun etunimet olivat ongelmallisempia. Shaundi ei ihan ymmärtänyt, mitä nyt oli sitten tiedossa, mutta Johnnyn päännyökäytys sai hänet sentään liikkeelle. Tämä tarkoitti suunnitelmaa B.

Vartija avasi ovet Sainteille, jotka astelivat sisään yrittäen näyttää joltain muulta kuin katugangstereilta, mikä oli varsinkin Gordonin osalta hankalaa johtuen hänen yleisluonteestaan ja muutenkin murtuneen näköisestä nenästä. Johnny pyrki näyttämään osittain jopa iloiselta, mutta hänen saattoi lähietäisyydeltä kuulla jupisevan: "V*ttu ens kerralla Aisha ei mun kuteita pese..." Deco tyrskähti ja kolmikko käveli sisään kasinolle, jossa näky oli kyllä upea. Tila ei ollut läheskään yhtä suuri kuin Caligulan tai Four Dragonsin kasinoilla Las Venturaksessa, mutta kyllä siellä paljon riitti pokeripöytiä ja muitakin pelipaikkoja. Ronineja seisoi siellä täällä vahdissa, mutta he eivät suinkaan käyttäneet iltavuoroaan vain umpitylsään seisoskeluun, vaan he haastoivat kävijöitä pelaamaan uhkapelejä kanssaan. He eivät kyllä tietenkään olleet reiluja tyyppejä, koska halusivat saada lisää tuottoa, mutta mieli olisi takuulla muuttunut, jos joku Saint nyt möläyttäisi heidän aikeistaan. Mutta koska niin ei käynyt, he vain kävelivät eteenpäin (helpottuneina siitä, ettei vartija enää tullut heidän mukanaan, vaan marssi vihaisen näköisenä ovelle) ja etsivät vapaata pöytää, aika moni kun sattui olemaan täynnä. Kasino oli tästä päätellen sopivan suosittu tuottoisan ryöstön tekemiseksi. Kaiken varalta, operoidakseen laajemmin, Saintit alkoivat levittäytyä eri puolille pyrkien pääsemään eri pöytiin, mutta vähän turhan myöhään, sillä heidät kyllä tunnistettiin samaksi sakiksi, joka oli vähän aikaa sitten tullut ovesta. "Hei, te! Haluattekos pelata pari erää meitä vastaan?" huusi yksi Ronin kasinon kulmassa olevan tyhjän pöydän takaa. Tällä kaverilla oli kaksi tyyppiä mukana, joten se oli vähän kuin tiimityötä, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan sellaista. Gordon otti vaistomaisesti askeleita pöytää kohti, eikä Decolla ja Johnnylla ollut sitten muuta mahdollisuutta kuin tulla perässä. Vielä ennen kuin peliä kuitenkaan aloiteltiin, Johnny kuitenkin huikkasi: "Odottakaa hetki!" ja työnsi kätensä taskuun, josta löytyi vaikka kuinka paljon tavaraa avaimista puoliksi syötyyn omenaan, mutta olihan se kännykkäkin siellä, vaikka vähän tahmainen juuri sen ompun takia. Hän tarttui siihen ja ilman sen kummempia mutinoita hän kaivoi puhelinluettelosta nimiä, joita ei paljon ollut, koska hän oli menettänyt vanhan puhelimensa poliiseille pidätyksen yhteydessä ja uudessa oli vain Saintien ja Aishan numerot. Hän valitsi listan alaosasta Piercen ja laittoi kätensä kuuloesteeksi, jottei kukaan vartija kuulisi hänen arkaluonteista keskusteluaan.

Kasinon takaovella oli myös liikettä. Siellä ei kyllä ollut kovin komeaa, vaan mitäpä muuta olisi voinut odottaa, kun takapuolella olivat kaikki roskat ja enemmänkin tehdasmaista toimintaa kuin mitään huvituksia. Pierce ja Carlos lähestyivät tylsänharmaata takaovea, jonka ympärilläkään ei ollut muuta kuin tyhjää seinää, ja olivat jo melkein sen luona. Liikuskelu sillä alueella oli kyllä sallittua, mutta se saatettiin ottaa vakoiluna, joten operaatio piti hoitaa hiljaisesti. Tietysti melu sitten alkoi, kun Piercen kännykkä alkoi soida äänekkäästi Johnnyn soittaessa hänelle ja Carloskin hätkähti pudottaen kädestään pistoolin, joka ei sentään lauennut (ja sellainen oli tyypillinen tapa epäonnistua hiipimistehtävässä). Pierce vetäisi kännykän, katsoi ohimennen soittajan nimen, mutta ei sitten vastannutkaan saman tien, vaan antoi sen soida täysillä ja lauloi itsekin täysillä, mikä oli aivan erityisen typerää ja osoitti, että hänen aivokapasiteettinsa osoittautui vielä ongelmaksi, jos jatkossa kävisi samalla tavalla. "I tried so hard and got so far - but in the end, it doesn't even matter..." hän huusi kännykästä tulevan musiikin mukana ja Carlos tuohtui niin kovasti, että heti, kun hän oli saanut aseensa nostettua, hän syöksyi Piercen avokämmenessä lojuvan kännykän luo ja painoi vastausnappia. Hän ei ehkä tehnyt Piercestä kovin iloista, kun Linkin Parkin biisi loppui kuin seinään (kummallista, että tämä edes kuunteli moista, kun yleensä klassinen oli hänen ainoa oikea lempigenrensä), mutta ainakin asiaan päästiin nopeammin. Hän työnsi kännykän tuohtuneena korvaansa ikään kuin se oli hänen mielestään ennemminkin tarkoitettu musiikin kuunteluun kuin mihinkään puheluiden vastaanottamiseen, mutta nopeasti hän sai muuta ajateltavaa, kun Johnny ärjähti vielä kiukkuisemmin kuin mikä hänen oma mielialansa nyt oli: "Mikä v*ttu kesti? Tässä on aika paljon aikaa käytettävänä, ja sun harteilles jätetään nyt sen varmistaminen, että Shaundi on pakuineen täällä kasinolla sillon, kun me ollaan saatu rahat ja poistutaan täältä! Meillä on nyt kiirettä, ja ehkei ehditä pitää uudestaan yhteyttä kehenkään jengiläiseen ennen pakoa, joten pistäkkin korvan taakse tai ei kunnian kukko laula silloin, kun mietitään minulle tuuraajaa mahdollisen loukkaantumiseni tapahtuessa... Joo, tullaan tullaan!" Hän lopetti äkisti puhelun jättäen Piercen vain seisoskelemaan sen näköisenä, että ainoastaan musiikki parantaisi hänen olotilaansa, mutta Carlos piti hänet hereillä tökkäisemällä häntä melko kovaa ja osoittamalla sitten takaovea. "Ala nyt tulla, susta ei välillä meinaa olla ku harmia!" hän huudahti närkästyneenä ja lähti itse jo kalppimaan ovea kohti, ärsyyntynyt Pierce perässään.

Takaovi ei ollut lukossa, se ainakin oli selvää. Ainoa hankalampi tapaus oli sitten se, että oliko Piercen innokasta Linkin Park-rämpytystä kuultu, ja ennen oven avaamista Carlos tarkistikin, kuuluiko juoksuaskeleita. Ainakin hän oli kehnosta gangsterikokemuksesta huolimatta päässyt jyvälle, ja jopa Piercen oli se myönnettävä. Hän itse taas ei ollut kovinkaan pätevä, mutta osasi sentään ampua tarpeen tullen. Varmistuttuaan, ettei kukaan ollut tulossa takaovelle eikä myöskään hengittänyt sen takana, Carlos tarttui ovenkahvaan ja vetäisi kaikella voimalla. Vaikkei hänellä paljon lihasta ollutkaan, sai hän oven aika mainiosti vedettyä auki, ja edessä avautui pimeä käytävä, josta avautui nähtävästi saman tien ovi oikealle. Käytävä puolestaan kääntyi vasempaan jonkin matkan päässä. Jos joku olisi ensimmäisenä näkynään nähnyt tämän paikan, hän ei olisi kyllä arvannut, että kyseessä olisi kasino, koska lattia oli aivan kuin jossain tehtaassa ja jotain koneidenkin ääniä kuului jonkin matkan päässä. "Tultiinko me edes oikeaan paikkaan?" Pierce vitsaili, mutta Carlos ei niinkään virnuillut, sillä tämän läppäkään ei ollut koskaan parhaasta mahdollisesta päästä. Tajuttuaan, ettei juttu oikein huvittanut, Pierce piti leipäläpensä kiinni, niin kuin oli tarkoituskin, ja keskittyi pitämään aseen toimintavalmiudessa. "Valot v*ttu päälle..." hän henkäisi, kun ei nähnyt edes käytävän kulmaan asti, ja länttäsi nyrkkinsä viereiseen seinään, jossa sattuikin sopivasti olemaan valokatkaisin, ja koko käytävä kylpi silmänräpäyksessä jo valossa. Kodikkaampi tunnelma syntyi saman tien, mutta Carlos ei siitä pitänyt. "MIKÄ V*TTU SUN PÄÄSSÄS LIIKKUU?" hän kysyi aivan täynnä kiukkua, mutta pyrkien pitämään äänen alhaalla, ettei mitään vaikeuksia kerääntyisi lisää, ja hän länttäsi kämmenensä valokatkaisimen päälle, jolloin pimeys palasi taas, mutta vahinko oli jo tapahtunut, ja Roninien ääntä oli kuultavissa kulman takaa. "Kuka laitto valot päälle?" joku kysyi tyhmästi, mutta Carlos oli nopeasti valmis, ja ainoana täysjärkisenä hän syöksyi kulman luo, koska sen parempaa suojaa ei ollut saatavilla. Pierce jäi katkaisimen luo lataamaan asettaan ja yritti nähdäkin jotain, mutta hänen silmänsä eivät vain olleet tottuneet pimeyteen, mikä oli aika iso takaisku, koska nyt Carlos oli käytännössä yksin hoitamassa hommaa. Hän itse kyttäsi kulman takana ja katsoi kissamaisilla silmillään eteenpäin odottaen hetkeä. Ainakin kaksi ihmisen näköistä liikkui häntä kohti, ja koska ne eivät mitään muutakaan voineet olla, oli ehkä parasta aloittaa bileet saman tien. Hän varmisti, että aseen äänenvaimennin oli kunnossa, ja hyppäsi sen jälkeen suoraan vartijoiden reitille avaten tulen ennen kuin nämä ehtivät edes vetää omia aseitaan esiin.

Roninit häkeltyivät totaalisesti, kun heidän ruumiinsa täyttyivät luodeista, jotka upposivat kaikkialle, minne nyt vain sattuivat yltämään, ja kumpikin kaatui ennen pitkää elottomina ja verisinä lattialle ilman pienintäkään ääntä, sillä aseessa oli äänenvaimennin ja vartijat eivät ehtineet edes karjaista, kun he jo kuolivat Carlosin tyhjentämään lippaaseen, jonka hän nyt tyynesti heitti menemään Piercen rynnätessä takaapäin samaiselle käytävälle. "SIITÄS SAATTE, IDIOOTIT!" hän karjaisi ja ampui kahdesti omalla pistoolillaan, jossa ei tietenkään ollut sitä vaimenninta, ja Carlos läimäisi kätensä otsalleen todella kyllästyneesti, mutta Pierce ei sitä sentään pimeässä huomannut. "Ne kuoli jo, älypää!" hän murahti sana kerrallaan kykenemättä uskomaan, että vaikka suunnitelma kuulosti ihan toimivalta, sen laatija ei kentällä osannut tehdä yksinkertaisesti mitään. Pierce hämmästyi aika totisesti kuultuaan sen, mutta kyllä hänkin ne nyt näki, kaksi lattialla lojuvaa Roninia, jotka molemmat eivät olleet päästäneet mitään ääntä sitten kysymyksensä siitä, kuka oli laittanut valot päälle. "Jaa, minä... erinomaista työtä, Carlos!" hän kehui jokseenkin vaikeasti ja oli jo valmis lähtemään kiireesti eteenpäin. Käytävä oli pitkä ja oveton, lukuunottamatta sen takaosaa, jossa näkyi jo jotain - yksi ovi keskellä, joka takuuvarmasti johti jo kasinotiloihin, sekä kaksi aika lähellä sitä ja jotka johtivat sivuille. Oltiin jo lähellä kohdetta, mutta vielä piti tehdä yksi juttu. "Pierce, näiden kuteet!" Carlos murahti todella kyllästyneesti eikä voinut älytä, miten joku saattoi unohtaa tämän yksityiskohdan omasta suunnitelmastaan ja vielä oman urakkansa kohdalta. Pierce kääntyi takaisin ja näytti nolostuneelta, mutta korjasi sen tyypilliseen tapaan aloittaen vaatteidenvaihdon välittömästi. Hän ei halunnut luopua omista kuteistaan, joten hän jätti ne päälle ja työnsi sitten Roninin takin vaikka väkisin ympärilleen. Ärsyttävältähän se tuntui, ja nopeasti hänelle tuli kuuma, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Lippiksensä hän puolestaan tunki takintaskuun, jossa se vain vaivoin pysyi, mutta ainakin hän näytti ihan uskottavalta Roninilta, jos ei laskettu sitä, että paita oli täynnä Carlosin aiheuttamia veritahroja ja luodinreikiä ja hän pullisteli niin kuin voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. "Voi taivaan tähden, tunge ne vaattees vaikka p*rseesees, ei niistä ole ku harmia!" Carlos ärjähti Piercelle, joka yritti napittaa univormua ja sen seurauksena hän alkoi näyttää siltä kuin sieltä takaa olisi tulossa erikoisen iso kökkäre. Lopulta hänen piti antaa periksi ja hän joutui luopumaan paidastaan ja housuistaan, mutta lippistään hän ei hylännyt. Carlosinkin oli kyllä pakko myöntää, että hänen piponsa oli hänelle tärkeä, mutta värin takia sitä ei voinut pitää päässä.

Samaan aikaan kasinotiloissa pokeripeli oli jo täysillä käynnissä. Roninit hekottelivat Johnnyn pinkille asulle ja heittelivät teorioita, että tämä menettäisi rahansa jo parin pelin jälkeen, koska ei näyttänyt yhtään pokeria pelaavalta tyypiltä, mutta se oli todellakin aliarviointia. Gordon ja Deco pääsivät nopeasti todistamaan huijausta (miten jälkimmäisellä saattoi olla pataässä, jos kerran se oli jo pöydän toisella puolella pelaavalla Roninilla, ja vielä kolmen muun ässän kera?), joten ahkerasti siihen myös vastattiin. Voitolla ja häviöllä ei ollut väliä, koska he kuitenkin olivat saamassa rahansa takaisin ennen pitkää, mutta oli se silti ihan mukavaa pelata peliä niin kuin vastustajatkin tekivät. Gordon kävi muka hakemassa vähän suuhunpantavaa, ja hänen ripotellessaan pippuria hän kaatoi sitä tarkoituksella niin, että vasemmanpuoleinen Ronin aivasti kovaa ja hänen hihastaan lensi ässää ja kuningasta kuin vettä putouksesta. Johnny alkoi hihittää, mutta kätki sen nopeasti, kun vastapeluri näytti äkäiseltä, vaikkakin ei nyt suinkaan ihan vihamieliseltä. "Panosta kehiin!" Deco tokaisi ja lätkäisi lisää rahaa pöydälle. Roninit näyttivät itsetyytyväiseltä ja kaikki katsoivat keskittyneesti korttejaan. "Viisi ässää!" huusi nyt oikeanpuolimmaisin Ronin innoissaan kuin pieni poika, ja hän vielä näytti, kuinka hänellä "jotenkin kummassa" oli ässä jokaiselle maalle ja vielä jokeri kaupan päälle. Hän oli jo kahmimassa rahoja itselleen, kun Johnny löi omat kortit pöytään. "Eiköhän värisuora sen kuitenkin päihitä?" hän kysyi itsevarmasti ja osoitti korttiriviä. Siinä oli juuri sopivasti jokeri keskellä herttanelosesta kasiin kulkevaa värisuoraa, mikä takasi Sainteille voittoa, ja siinä he alkoivat tuuletella, vaikkei pelillä nyt oikein sitä väliä ollutkaan. "Mikä niillä Piercellä ja Carlosilla nyt kestää?" Johnny kuiskasi Roninien siirryttyä hakemaan niin ikään syötävää, tosin ei mitään pippurista. "Niiden pitäs hoitaa tämä aika perhanan nopeesti, koska huhujen mukaan Shogo itse on tulossa tarkastuskäynnille, ja jos se saa tietää, että sen läsnäolon aikana täällä tapahtuu jotain sabotaasia, siitä ei hyvää seuraa. Shaundinki pitäis alkaa valmistautua pakoauton valmisteluun (heh heh), jätin Piercelle tehtäväks ilmottaa sille ajankohdan, kun pitää olla jo paikalla, mutta ei siitä jätkästä koskaan tiedä, kun valotki loistaa ku aurinko." Gordon katseli heti ympärilleen ikään kuin varmistaakseen, ettei Shogo ainakaan vielä ollut paikan päällä, mutta eipä hän nyt vielä sentään tullut, koska jengiläiset varmasti osoittaisivat jotain kunnioittavia elkeitä johtajan saapuessa. Saintit saattoivat vain odottaa ja hetken päästä taas jatkaa pelaamista, kunhan Roninit saivat syötyä, koska Pierce ei ammattitaidollaan taaskaan loistanut.

To Be Continued.

-

Lainaus:15.03.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 48 - Season 5:

The Eight Of Nido De Diablo

Joo, olet alkanut oppia. Kerronnan määrä nousee pikkuhiljaa paremmaksi näissä tarinoissa, eikä dialogin määrä sitten puolestaan yhtään haittaa, kunhan se ei ole mitään jatkuvaa, turhaa möngerrystä... ;D Eikä se nyt kauheammin sellasta ollutkaan. Ainoa miinus, minkä löytäsin, oli vielä liian nopeat toimintakohtaukset.

+ Kerronnan laatu kasvaa aina vaan
+ Pituus... taas

- Toimintakohtauksissa paranneltavaa kerronnan osalta

9 -

Mites jengi jaksaa näitä tehhä tääl vielki :]

^
En ole koskaan lukenut ainuttakaan tarinaa, mutta sanon sinulle siitä huolimatta: Painu h`lvettiin täältä, jos ei kiinnosta!

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 4 - Casino Royale

Roninien kasino oli Stilwaterin pohjoissaaren yksi suosituimpia käyntikohteita varsinkin yöllä. Siellä riitti paljon tekemistä, kun jengi oli satsannut toden teolla kaikenlaisiin mukavuuksiin sekä ennen kaikkea loistaviin uhkapelimahdollisuuksiin. Kasinossa oli oikeammin kaksi puolta, ja molemmissa Saintit olivat parhaillaan hoitamassa hommaa kotiin. Siellä kävijöiden puolella, jossa oli kaikki huvitukset, pelattiin uhkapelejä, kun Gordon, Johnny ja Deco pitivät vartijoita kiireisinä ainakin siihen asti, että seuraava vaihe operaatiosta saataisiin tehdyksi. Sillä toisella puolella, joka oli sitten sellainen ankeampi koneistopaikka, olivat Pierce ja Carlos, jotka olivat vihdoin pitkäaikaisen ähellyksen päätteeksi (tai no, Carlos sai kyllä ihan ongelmattomasti, mutta Piercestä ei voinut sanoa samaa) saaneet ylleen Roninien vaatteet, jotka antoivat mahdollisuuden soluttautua työntekijöiden sekaan ja sitä kautta sitten sabotoida sähkögeneraattoria. Ainoa este heidän tiellään saattoi olla Pierce itse, sillä hän yksinkertaisesti ei vain tuntunut osaavan kentällä juuri mitään, ja nytkin kävellessään pitkin käytävää Carlos mutisi hiljaa mietiskellen syytä, miten tuokin oli päässyt Saintien luutnantiksi. "Jos yhtään ymmärtäsin sitä nukkekotias, generaattori on vasemmalla, eikös?" hän kysyi lopulta huoahtaen, kun niin sanottu risteys tuli vastaan. Pierce hieroi tukkaansa ja yritti muistaa jutun ulkoa, mutta ei kai heillä mitään hävittävääkään ollut, joten hän marssi suoraa päätä ruskealle ovelle ja työnsi sitä varmaan viisi sekuntia siinä paikallaan ähkien saamatta mitään aikaan, kunnes Carlos haukotteli äänekkäästi ja veti sen auki. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta Pierce olisi kyllä voinut alkaa huutaa sille, että mikään ei nyt sujunut (vaikka se hänen ansiotaan olikin). Ilman mitään sen kummempaa hän seurasi jengitoverinsa perässä ovesta sisään ja antoi katseensa levätä huoneessa, sillä sieltä avautuikin täydellinen näkymä suoraan kasinolle, joka levittäytyi heidän alapuolellaan vain moderni rautakaide edessään ja näytti ehdottomasti todella komealta, kun kaikki pokeripöydät näkyivät ja samoin lukuisat värilliset valaistukset siellä täällä. Näkymättömissä ei tarvinnut yrittää pysyä, koska Roniniksi pukeutuminen oli tuottanut ihan kelvollista tulosta eivätkä alhaalla olleet jengiläiset reagoineet yhtään ihmeellisesti nähdessään Piercen ja Carlosin vilaukselta. Edes edellisen päässä oleva lätsä ei herättänyt ihmetystä, mutta sitä vastoin hänen huutonsa: "JOHNNY! TERVE!" oli vähän eri juttu. Saintit olivat nimittäin vähän turhan selkeästi näkyvillä hänelle, ja nyt hän vilkutti Johnnylle innoissaan samalla, kun Roninit katsoivat kummastuneina. "Tunnekko sä meidän jengiläisiä?" yksi heistä kysyi heti Johnnylta, joka juuri ja juuri kätki ärtymyksensä. "Juu, se on mun serkku..." hän ärähti ja kääntyi poispäin Piercen naamasta välttääkseen harmia.

Ainakaan lisää ongelmia ei syntynyt, paitsi että Roninit eivät vielä olleet kääntyneet poispäin Piercestä, joka olisi voinut nähtävästi jäädä katselemaan näköalaa vaikka lopun ikäänsä, ellei joku olisi tullut väliin, koska ei hän minnekään liikkunut, vaikka Carlos yritti hoputtaa. "Mistä tommosen lätsän hommasit?" kysyi keskimmäinen heistä ja tunki samalla suuhunsa satsin sushia. Ongelmat jatkuivat tietysti Piercellä, ja Roninit tutkailivat häntä tarkkaan samalla kun hän nykäisi lippiksen pois nuppinsa päältä ja yritti nopeasti keksiä selitystä päästäkseen pälkähästä. "Kuka sä muuten edes olet?" keksi toinen Ronin kysyä ennen kuin Pierce ehti saada mitään selitystä keksittyä. Hän huokaisi hiljaa helpotuksesta, ja samalla kun Carlos alkoi jo liikahdella poispäin, hän huusi ensimmäisen nimen, minkä keksi: "Hirohito! Oon siis... tota, uus." hän lisäsi vaisusti perään välttääkseen epäilyksiä, koska tietysti Roninit varmaan tunnistivat koko porukkansa ja ikivanhalla tokaisulla selvisi mistä vain. Nämä olivat kyllä vähän epäluuloisia, ehkä siksi, koska se "olen uusi" oli aika tuttu vale, mutta he eivät voineet ainakaan tuosta vain aloittaa mitään typeryyksiä, ettei heitä syytettäisi omien tappamisesta tai edes vahingoittamisesta. "Oikein entisen keisarin kaima? No, ei se uutta ole. Mitä sä muuten duunaat kaveris kanssa siellä, Hiro? Miksette tulis vaikka pelaamaan pokeria ja kynimään nämä yllättävän kivikovat pelurit?" kysyi yksi Ronineista ja taas Piercen piti vähän aikaa muistella ensin, mitä hänen ja Carlosin piti ihan oikeasti tehdä, ja sitten muistella, millainen heidän hätävaleensa oli. Siinä kyllä kesti yksinkertaisesti pienen aivokapasiteetin merkeissä, ja Carlos, joka oli jo etsiskelemässä generaattoria, marssi nyt hänen viereensä ja selitti suoraan yrittäen saada japanilaista aksenttia samalla puheeseensa: "Meille on kerrottu, että kuulemma tän kasinon valot reistailee. Pitää varmistaa, että päägeneraattori on kunnossa, siinä kaikki!" pitäen juuri ja juuri normaalin äänensävyn eikä mennyt huoahtaneeksi Piercen takia. Roninit vain nyökkäsivät, eli nähtävästi he ottivat selityksen täydestä, ja kun Saint-kaksikko vihdoin kääntyi poispäin, Johnny ja muut huokaisivat helpotuksesta salaa ja odottivat, että valot menisivät sitten pois päältä, jotta varsinainen keikka saataisiin alkuun. ”Muuten, pinkkipaita! Ihmettelen, miten sulla voi olla japanilainen serkku, kun et itte näytä sellaselta!" Ronin huusi nyt Johnnylle ja alkoi hitusen epäilläkin ehkä, mutta ei turhan paljon... vielä.

Entä Pierce ja Carlos? He joutuivat poistumaan näkyvistä, koska muuten aika olisi vain mennyt haaskuulle. Kulmassa näkyi jonkinlainen pokaalihylly, joka oli samannäköinen kuin Alanin (vaikkeivat he tienneet, millainen tällä oli), mutta huomattavasti pienempi eikä siellä näkynyt mitään yhtä arvokkaan näköistä kamaa. Hyllyn vieressä oli toisaalta se, mitä he etsivät: ovi, jossa luki "Päägeneraattori, asiattomilta pääsy kielletty", mutta sehän ei Sainteja koskenut, kun he kerran olivat hankkineet asiaankuuluvat asutkin, joten ei kun sisään vain. Pierce loi himoavia katseita pokaaleihin, hänellä itsellään kun ei ollut pystin pystiä (sepäs oli ihmeellistä, ottaen taidotkin huomioon!), joten Carlosin piti tarttua vähän lujemmalla otteella ja vetää hänet perässään sisään huoneeseen, joka Piercen pettymykseksi oli aika ankean harmaa eikä siellä ollut enää mitään hienoa. Oikeastaan koko huone oli tyhjä, joka puolelta samanvärinen (harmaa) ja ikkunaton, lukuunottamatta sen takaosaa, jossa se itse näkyikin. Generaattori oli todella monimutkaisen näköinen laite, mutta kai se olikin, kun se ohjasi kaikkia kasinon sähkötoimintoja yhdellä kertaa. Sen edessä oli pari punaista ja pehmeää jakkaraa, ja heti kun tilaisuus koitti, Pierce ryntäsikin toisen niistä päälle ja huoahti helpotuksesta, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa istumaan pakusta poistumisen jälkeen. Carlos nieli ärtymyksensä ja ajatteli vain, että se kaikki olisi nopeasti ohi. Hän silmäili mietiskellen generaattoria, joka oli väriltään sysimusta ja sieltä täältä löytyi nappeja ja vipuja, joiden kaikkien vieressä luki nähtävästi niiden vaikutuspiiri – japaniksi. "P*ska!" hän huusi välittömästi niin, että Pierce säikähti ja luuli tehneensä jotain väärää, mutta hän tuli toisiin aatoksiin, kun näki Carloksen katsovan vain epätoivoissaan kohti generaattoria ja sen lukuisia vimpaimia. "Ongelmia? Saako auttaa?" hän kysyi varovasti kuulostaen ammattitaitoiselta, vaikkei hänkään kyllä osannut sanankaan verran japania. Carlos ei vastannut, hän vain raapi otsaansa yrittäen saada jotain tolkkua. Välillä hänen kätensä jo haparoi kohti jotain vipua, mutta hän ei koskaan painanut mitään, vaan viime hetkellä hän veti kätensä pois. Se näytti vähän oudolta, vaikkei se ollutkaan mitään verrattuna Piercen omiin tempauksiin. "Mikä olis todennäkösin valokatkasin?" Carlos mietti ja yritti saada jotain tolkkua kirjoituksesta, josta hän ei edes erottanut merkkejä, koska ne oli painettu niin kiinni toisiinsa kirjoitustilan vähentämiseksi. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään.

Kasinon alakerrassa sen sijaan tapahtui edelleen. Pokerinpeluu ei ehtinyt alkaa kylläkään uudestaan Saintien ja Roninien välillä, mutta sen sijaan suunnitelma sai yllättävän käänteen juuri, kun se oli näyttämässä pomminvarmalta lukuunottamatta Pierceen ja Johnnyyn kohdistuvia epäilyksiä kaikista serkkujutuista ja lippiksestä, jossa oli violettia, mutta ei niilläkään nyt väliä ollut, kun sen suurempia toimenpiteitä ei oltu käytetty identiteettien selvittämiseksi. Silloin tosin vasta alkoikin tapahtua, kun Saintit saattoivat kuulla, kuinka kasinon etuovi aukeni taas pamahtaen sellaisella voimalla, että oli ihme, kun se ei saranoistaan lähtenyt irti. Roninit kääntyivät automaattisesti katsomaan sitä kohti nähtävästi tietäen jo valmiiksi, kuka oli tulossa, koska kukaan muu ei edes varmasti heidän kasinonsa ovea sellaisella tavalla kolistelisi kuin... se tietty, jonka Saintitkin nyt parahiksi näkivät. Kaikki näkyvillä olleet Roninit jättivät uhkapelurit omaan arvoonsa ja syöksähtivät nopeasti jonkinlaiseen hajanaiseen muodostelmaan. Saintit jäivät tähystelemään ja aivan kaiken varalta he piiloutuivat pelikoneiden taakse, vaikkeivat he edes olleet tehneet mitään. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota heihin, ainoastaan henkilöön, joka nyt tuli kasinon sisään. Hänellä oli samanlainen Roninin värinen, mustakeltainen takki kuin muillakin jengiläisillä ja kaksi katanaa selässään ristimuodostelmassa, kuten useimmilla ninjoilla olikin tapana, mutta hän näytti kyllä muuten enemmän tavalliselta ihmiseltä. Hänellä oli melkoisen poikamaiset, luihut kasvot, eikä hänen päässään ollut muuta karvoitusta kuin kulmakarvat, sillä mies oli täysin kalju, parraton ja viiksetön. Vaikka se olikin melko tyypillistä japanilaiselle, hän näytti silti melko erikoiselta eikä edes miltään jengipomolta, koska hänen ilmeensäkään ei näyttänyt yhtään pahalta. "Tuoko meidän pitää jossain vaiheessa niinku tappaa?" Deco kysyi huolestuneena, sillä jonkinlainen pieni säälikin hänessä tuntui, kun hän katsoi Roninien heikolta näyttävää johtomiestä. Kaikki japanilaisjengiläiset kumarsivat lyhyesti japanilaiseen tapaan miehen kävellessä sisään punaista mattoa pitkin ja pysähtyen keskelle kasinon lattiaa. Hän katsoi ympärilleen, varmisti että kaikki oli kunnossa, kuten hänen ollessaan paikalla oli syytä ollakin, ja näytti aluksi tyytyväiseltä paikan ollessa tiptopkunnossa, lukuunottamatta nyt paria roskaa siellä täällä lattialla, mutta tämä kaveri ei ainakaan ollut kauhean tarkka. Tai siltä hän ainakin näytti, ennen kuin hän huomasi, kuinka paikalla oli muitakin kuin pelkästään hän ja Roninit, ja nyt hänen kiinnostunut katseensa vaihtui närkästykseksi, kun hän kääntyi kohti lähintä apuriaan. "Minähän sanoin, että kasino piti tyhjentää!"

"En minä tiennyt, pomo, en mahtanut sille mitään!" Ronin alkoi välittömästi huutaa ja Saintit ehtivät pelokkaina odottaa jopa miekaniskua, sillä mistä sen tiesi, jos kaikki vähänkin epäonnistuneet saisivat tuosta vain miekan lävitseen. Olisipahan ainakin yksi syy lisää listiä sellaiset diktaattorit maan tasalle, mutta miekkaansa pomomies ei onneksi käytellyt, vaan sitä vastoin hän vain näytti sormillaan jotain merkkejä, ilmeisesti jengitunnusta tai vastaavaa. "No, ei siinä mitään, virheitä sattuu! Mutta pliis, älä kutsu minua pomoksi, se tekee minusta liian leijamaisen, sano vain Shogoksi." kaljupää kehotti miehelle, joka oli kyllä ilmeensä perusteella ehtinyt varautua jo pään menettämiseen hetkenä minä hyvänsä. "Se siis on Shogo..." Gordon murahti pokerikoneen takaa, mutta Johnny hyssytteli häntä, koska nyt piti vain kytätä oikeaa hetkeä rynnäkölle. "Eikö me voida vaan nousta ylös ja teeskennellä olevamme tavallisia kansalaisia?" Deco kuiskasi niin hiljaa Johnnylle, ettei häntä tarvinnut edes hyssytellä ja sitä kautta mahdollisesti aiheuttaa kovempaa melua. "Nyt voi olla jo vähän turhan myöhäistä, nuo kyllä huomaa jos me noustaan ja tietää, että ollaan vakoojia. Piercen ja Carlosin olis paras tehdä nopeeta työtä!" hän vastasi ja piti katseen tiukasti Ronineiden ympäröimässä Shogossa, joka kävi keskustelua japaniksi jenginsä kanssa, ja siitähän oli turha saada yhtään mitään tolkkua, joten Saintit keskittyivät vain odottamaan, että jotain sellaista alkaisi kuulua, josta sai selvää. Ei ollut siis yhtään ihmeellistä, että Carlosillakin oli ongelmia, vaikkei niistä alakerran rykmentti nyt mitään tiennytkään. "Hei Shogo, haluakkos nähdä meidän jännät ekstravalot, joita me ollaan säästelty bileisiin?" eräs Ronin kysyi viimein selvällä englannin kielellä ja Saintit höristivät nyt korviaan, kun yksi jengiläisistä kohotti pystyyn aika tavalliselta lampulta näyttävän valaisimen, jossa oli kiinni sähköjohto ja sen päässä voimakkaan näköinen laturi. "Kas näin!" Ronin huusi ennen kuin häntä edes käskettiin tekemään mitään, ja hetkessä jokin sinisenä ja pinkkinä vilkkuva, yllättävän kirkas valo alkoi levitä pitkin huonetta kuin mikäkin diskovalo, ja Saintit käänsivät äkkiä päänsä pois ennen minkäänlaista sokeutumista.

"Siistiä, vai mitä?" Ronin kysyi Shogolta, joka ei oikein keksinyt mitään sanottavaa, kun sille ei edes löytynyt mitään varsinaista tarkoitusta, paitsi ehkä hetkittäinen siisti tunne, mutta sekin alkoi hiipua. Varsinkin silloin se hiipui, kun yhtäkkiä räjähti aivan Roninin kädessä ja Deco hätkähti niin kovasti, että kaatui polviltaan lattialle, kun valo katosi silmänräpäyksessä ja Ronin paiskasi nopeasti lampun lattiaan ennen kuin mitään sähköiskua oli tulossa. Kaikki ihmiset, jotka nyt keskittyivät pysyttelemään etäällä Shogosta ja pitämään tavallista kasinohupia, ainoastaan ilman jakajia, saivat kohta kiljumisen ja huutamisen aihetta oikein kunnolla, kun pikkuhiljaa alkoi joka ikinen sähkölaite lakata toimimasta. Muutamat olivat menneet parin metrin päässä Shogosta olevilla pokerikoneilla pelailemaan, mutta sitten yhtäkkiä virta lopahti ja kaikki alkoivat katsella pelokkaina ympärilleen kattovalojenkin sammahtaessa tuosta vain. Sähkökatkos se ei voinut olla, koska silloinhan kaikki sähkölaitteet hiljenivät kerralla, mutta tässäpä yksi kerrallaan sammui, ja se herätti monissa jonkinlaisia epäilyksiä, että generaattorinkorjaus oli epäonnistumassa, jos sitä siis oltiin ollenkaan korjaamassa. Ainakin pimeys laskeutui pikkuhiljaa ympäri kasinoa, eikä kukaan mahtanut sille mitään. "Pomo, ei kai olisi mitenkään kiellettyä mennä tarkistamaan, onko siellä generaattorilla kaikki kunnossa?" yksi Sainteillekin kortteja jakaneista tyypeistä kysyi varmana jostain isommasta kuin pelkästä teknisestä ongelmasta. Shogo ei vastannut, lähinnä hän vain alkoi huutaa ihmisten päälle: "No niin, kasino on suljettu, ulos täältä ja perhanan äkkiä!" Ketään ei tarvinnut kahdesti käskeä ja hurja rynnäkkö ulko-oville lähti liikkeelle siitä. Saintit totesivat tilanteen jo tarpeeksi hyväksi, jotta he saattoivat mennä parempiin asemiin odottamaan lisää tilanteita. Gordon meni kyyryyn pylvään taakse ja odotti hetkeä. Hänellä oli itsellään vain puukko Piercen aseettoman idean takia, mutta eiköhän sillä pimeydessä pärjännyt. Kaksi Roninia juoksi yläkertaan ja heitä ei tietenkään voinut pysäyttää enää siinä vaiheessa, kun Shogo oli vetänyt toisen miekoistaan jo esille ja esitteli sitä uhkaavasti apureilleen. "Jos täältä löytyy yksikin sabotööri... kuului mihin jengiin hyvänsä... minun kostoni on kiukkuinen bisnesrauhan rikkomisen takia." Hän pyyhkäisi sormellaan pientä pölykerrosta miekkansa päältä, jolloin se alkoi jo hopeaisena kiiltää pelottavasti ja sellaisella sävyllä, ettei sen lähelle ollut hyvä mennä pelkän pikkuruisen puukon kanssa. Saintit odottivat.

Roninit olivat päässeet jo generaattorihuoneen ovelle, ja olihan se selvää, että Pierce ja Carlos olisivat paljastuneet, jos heidät olisi yllätetty siitä, mitä he siellä nyt sitten tekivät. Olipahan homma sentään tehty varmuudella, kun valot ja kaikki muukin sähköllä toimiva oli pois päältä. "Mitä siellä oikein duunataan?" toinen, kiukkuisemmalta näyttävä Ronin kysyi vihaisesti ja alkoi takoa ovea nyrkillään ladaten samalla konepistoolia jo valmiiksi, mikäli hänen arvionsa tunkeilijoista tosiaan olisi oikea. Toinen kantoi samanlaista eikä edes varmistanut, että se oli ladattu, koska hän oli lähes yhtä äksy kuin toverinsakin, joka toisaalta oli epäonnisempi. Siinä kävi nimittäin niin, että ennen kuin kumpikaan oli ehtinyt tehdä mitään sen kummempaa, ovi paiskattiin kovalla voimalla auki ja sitä kolkuttanut Ronin sai sen päin naamaansa ja sitä kautta hän horjahti paikoiltaan kaatuen lattiatasoon ehtien vain karjaista kivusta ja säikähdyksestä naama lytyssä ennen tajunnan menettämistä. Toinen Ronin säikähti lähes yhtä lailla ja kohotti saman tien aseensa kohti Carlosia, joka oli rynnännyt ovesta pihalle ja jonka perässä tuli Pierce, joka oli jo valmiina ottamaan pois Roninin väriset rytkyt, joiden väri ei häntä ollenkaan miellyttänyt muutenkaan, mutta vaihtovaatteita ei vain sattunut olemaan saatavilla. Välittömästi silloin, kun Ronin näki Carlosin, hän huusi kiukkuisesti: "MITÄ V*TTUA TE SABOTOITTE?", mutta ei jaksanut odottaa vastausta, vaan painoi välittömästi liipaisimesta osoitettuaan aseen tukevasti Carlosin päähän. Hänen sähläyksensä ja aseen lataamisen varmistamattomuus kuitenkin koitui kohtalokkaaksi, ja niinhän siinä nyt kävi, että luotia ei tullut, ja hän kirosi vihaisena aloittaen lataamisen ja ottaen muutaman askeleen taaksepäin välttääkseen sen, mitä oli tapahtumassa, mutta se oli aivan turhaa. Carlos ja hänen takaansa rynnännyt Pierce hyökkäsivät kumpikin nyrkit ojossa päin epäonnista vihollista. Edellisen nyrkki upposi suoraan mahaan salvaten hengityksen ja melkein heti jälkimmäinen vuorostaan onnistui saamaan kunnon osuman asetta pitelevään käteen, ja niin hän teki ensimmäisen kunnollisen tekonsa koko päivänä riisumalla Roninin aseista samalla kun tämä kaatui tönkösti Carlosin tainnuttamana lattialle p*rseelleen ja sitä kautta aina selälleen näytettyään vähän sitä ennen tyhmää ilmettä, joka oli nähtävästi lähtöisin hämmästyksen ja tuskan risteytyksestä, joka sitten puolestaan ei näyttänyt mukavalta. "Nyt voitais ampua tiemme tän paikan läpi!" Pierce kehotti ja tunnusteli taskuaan jo toiveikkaana siitä, että pääsisi kohta rymistelemään tiensä holville. "Ei! Me tarvittiin aseita vaan pukujen saamiseen, Shogokin on täällä ja jos se kuulee meidän räiskivän, se käy päälle miekkoineen ja se ei ole leikin asia!" Carlos kiihtyi välittömästi ja olisi ehkä paiskannut kätensä yhteen sen merkiksi, että asia oli sillä selvä, mutta siitä aiheutuva meteli oli toinen juttu.

"P*skat, tehdään sitten kuin herra pyytää!" Pierce ärjähti ja sivuutti tainnutetun Roninin, jonka päätä hän potkaisi lievästi kävellessään ohi, koska oli itsekin ehtinyt säikähtää nähtyään tämän kädessä aseen, joka oli tehdä kovaa tuhoa sitä käytettäessä. Hän ei vaivautunut katselemaan juurikaan alas, kun mitään ei edes oikein kasinolla näkynyt, paitsi aivan välittömässä lähietäisyydessä. "Missäpäin se holvi muuten oli?" Carlos kysyi samalla kun he lähestyivät jo takaisin käytävään johtavaa ovea. Pierce ei pysähtynyt, sillä vasta nyt hän tajusi jotenkin tehneensä pienehkön virheen, mutta minkä, sitä hän ei meinannut muistaa sitten millään. Se ei liittynyt holviin, hän tiesi sen olevan aivan kasinotilojen ylemmässä kerroksessa, mutta kun ongelma oli jossain aivan muussa. Oliko häntä kenties käsketty tekemään jotain muutakin kuin poistaa sähköt päältä? Oli tai ei, se ei hänen mieleensä painautunut, mutta sitä ajatellessaan hän silti kulki ovelle ja tarttui sen kylmään kahvaan, jonka jälkeen hän nykäisi ja tunsi saman tien, kuinka jotain muutakin tuli välittömästi oven mukana. Hän panikoi ja ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, toiselta puolelta kuului huuto: "SIELLÄ NE ON!" ja Carlos kavahti samalla kun Pierce pläjäytti oven takaisin kiinni, mutta se ei täysin mennytkään enää, vaan jotain oli välissä. Mitään ruumiinosia ei ainakaan vaikuttanut pilkistävän, vaan tämä oli kyllä nyt jotain aivan muuta. Keskellä ovenrakoa nimittäin näkyi pikkuruinen, lähes kokonaan oven ulkopuolelle jäänyt aseenpiippu, joka osoitteli varovasti ympäriinsä, mutta ei pystynyt liikkumaan kuin ylös ja alas, koska Piercen ote oli lujempi kuin toisella puolella olleen Roninin. Carlos pysytteli poissa aseen vaikutusalueelta ja haki tilaisuutta tarttua siihen silloin, kun tilaisuus koittaisi. He katsoivat merkitsevästi toistensa silmiin ja taisivat ymmärtää toistensa ajatukset, koska suunnitelma oli selvä. Piercen tehtävä oli paiskata ovi äkkiä auki ja Carlosin piti napata ase nopeasti ja hoitaa Ronin samalla. Se oli riskijuttu, mutta oli ainakin teoriassa mahdollista toteuttaa, joten miksei sitten käytännössäkin? He valmistautuivat iskuun Johnnyn, Gordonin ja Decon hakiessa tilaisuutta livahtaa yläkertaan. Se oli tapahtumassa hetkenä minä hyvänsä, mutta rahojen vieminen suoraan Shogon nenän edestä ei vain välttämättä tekisi Ronineja kovin iloisiksi. No, Saintit olivat tottuneet tekemään muita jengejä kiukkuisiksi, kun välit Brotherhoodiinkin menivät tiukkojen aluevaatimusten takia, eikä yhteistyöllä saavutettu mitään ainakaan näin epäluotettavan sakin kanssa.

Jossain päin Stilwaterin katuja

Melko tavallisen oloinen, valkoinen Cosmos ajoi ympäri Stilwaterin katuja päivittäisellä tarkastuskierroksella. Kiertoalueeseen kuului lähes täysin pelkkä pohjoissaari sekä pieni kaistale eteläsaaren Red Lightista. Auton ohjaamossa istui noin 30-40-vuotias japanilainen mies, joka muistutti ulkonäöltään jonkin verran Shogo Akujia, paitsi että hänellä oli jonkin verran enemmän karvoitusta päässään erittäin lyhyen tukan muodossa, mutta siihen se sitten jäikin. Tämä mies, Jyunichi nimeltään, oli Roninien merkittävin luutnantti, joka toimi Shogon henkivartijana, bisnesten tarkistajana ja niin sanottujen hanttihommien tekijänä (hommien, joita Shogo ei nähnyt omalle arvolleen sopiviksi). Jyunichi haukotteli nojatessaan rattiin ja katsoessaan laiskasti pitkin aurinkoisia Stilwaterin katuja. Autotuuletin hurisi kaiken aikaa ja radio oli pois päältä, sillä musiikki korkeintaan väsytti miestä entisestään. Hän ei oikeastaan meinannut edes huomata musiikittomasta tilanteesta huolimatta, että hänen kännykkänsä soi kaiken aikaa, sillä ehkä se oli kuulostanut lähinnä päästä kuuluvalta surinalta enemmän kuin minkään soimiselta, mutta saipa hän sen viimein huomata, kun hänen tarkoituksensa oli katsoa, paljonko kello oli, auton näytössä sitä kun ei nähnyt auringonvalon heijastuksen takia kunnolla. Soitto tuli tuntemattomasta numerosta, ja ensimmäinen asia, mikä Jyunichille tuli mieleen, oli tietenkin joku törppö lehtimyyjä, joka ei tajunnut, ettei Ronineita ainakaan kiinnostanut mikään, oli Playboy-lehti sitten erikoistarjouksessa tai ei. "No mitäh?" hän kysyi ja painoi jarrun pohjaan liikennevalojen vaihtuessa turhauttavan punaisiksi. Hänen helpotuksekseen kukaan ei alkanut sanoa "Meillä on tänään erikoistarjous!", vaan "Jyunichi, sen on paras olla sinä, koska ennen varmistusta en voi kertoa mitään..." Sen hän tunnisti nopeasti joksikin tärkeäksi, joten hän murahti lyhyen tervehdyksen toivoen, että se riitti jo merkiksi siitä, että kyseessä todellakin oli hän, eikä mikään puhelinvarkauden tehnyt katupummi. "Okei, juu, erinomaista. Minun nimeni on Greg Savage, mutta sinä varmasti tunnetkin jo minut lehdistä, telkkarista ja muusta... ilahduttavaa, kuinka Stilwaterissakin minua näytetään kaiken aikaa, vaikka luulin, että kaupunkilaiset on kiinnostuneita vaan jostain saakelin ulkopuolispoliitikoista, joilla ei ole valtaa nimeksikään, hehheh. Mutta asiaan! Palveluksia on jaossa ja sinä vaikutat just sopivalta tyypiltä, koska voimaakin sulla riittää sekä taitoja miekan kanssa, vai mitä?" Jyunichi mietti hetken, sillä hänellä oli todellakin muskelia ehtinyt kasvaa vuosien treenauksen jälkeen, mutta hän ei kyllä tiennyt, mitä hänen piti nyt sitten alkaa tehdä.

"Tiedän, että ihmettelet, homma on yksinkertainen! Kaupungissa liikkuu Sindaccoja! Likaisia, p*skanruskeita Sindaccoja, jotka eivät kuulu tänne, eivät varsinkaan minun työaikanani!" Kuului jotain nyrkinpaiskaamisen ääntä, eli nähtävästi Savagen hermot olivat pettäneet työhuoneessa. "Nyt homma on aivan riittävän yksinkertainen. Me tarvitaan Roninien apua niiden p*skiaisten kukistamisessa, koska teidän jengi näyttää toistaseks pätevimmältä ja silleen." Jyunichi ei tiennyt, yrittikö Savage vain mielistellä vai kertoiko hän tosiaan totuuden, koska toisaalta Brotherhoodeilta puuttui älliä ja Samedeilla oli paha tapa olla päissään, mutta Roninit eivät sitten sortuneet kumpaankaan edellisistä virheistä (ehkä). "No juu, kehuskelut sikseen, minä tiedän kyllä itsekin olevani upea tyyppi ja kaikkea sellasta, mutta kuiteski... jos olisit ystävällinen ja alottaisit Sindacco-etsinnät mahdollisimman nopeasti? Ja muista myös tärkeysjärjestys, tunnistin kaikki nimet täältä listalta aivan mainiosti ja meidän isoin ongelma on Alan, kolmevuotiaiden kissojen metsästyksen voit jättää vaihtoehtoseksi hommaksi kun sellasesta ole v*ttuakaan vaaraa..."

To Be Continued.