Lainaus:19.03.2009 Bellic kirjoitti:
Mites jengi jaksaa näitä tehhä tääl vielki :]

OHO! Bellic se vielä jaksaa.

Pitänee alkaa lukemaan noita stooreja taas.

Lainaus:19.03.2009 Patzziiz kirjoitti:

Lainaus:19.03.2009 Bellic kirjoitti:
Mites jengi jaksaa näitä tehhä tääl vielki :]

OHO! Bellic se vielä jaksaa.

Pitänee alkaa lukemaan noita stooreja taas.

/FAIL, Tein muuten reportin siun sigistä

-

Tuli hyvä mieli kun selasin +30 sivua taaksepäin ja luin tarinoita xD
Löyty jopa sopiva juoniehdotus jota kukaan näinä +30 sivuna oo käyttäny...

Lainaus:20.03.2009 Shadow6 kirjoitti:
Tuli hyvä mieli kun selasin +30 sivua taaksepäin ja luin tarinoita xD
Löyty jopa sopiva juoniehdotus jota kukaan näinä +30 sivuna oo käyttäny...

Saako udella että mikä? ^^

BELLIC MODERAATTORIKSI!!! 1 ääni täältä bellicille =)

Lainaus:20.03.2009 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:20.03.2009 Shadow6 kirjoitti:
Tuli hyvä mieli kun selasin +30 sivua taaksepäin ja luin tarinoita xD
Löyty jopa sopiva juoniehdotus jota kukaan näinä +30 sivuna oo käyttäny...

Saako udella että mikä? ^^

>

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 5 - Clean Clothes

Saints Rowissa oli hiljaista. Siellä täällä Stilwaterin rikkaimman kaupunginosan katuja kulki jalankulkijoita, joista suurin osa työskenteli Ultorin, kaupunkia hallitsevan jättiyhtiön, palveluksessa. Jotkut hoitivat enemmänkin toimistohommia, mutta oli militarisempaakin puolta nähtävissä raskaasti aseistautuneiden poliisien ja muidenkin merkeissä. Saints Row oli todellinen poliisitoiminnan keskus siinä kaupungissa, sillä sen alalaidassa sijaitsi kaupungin suurin poliisiasema ja ylälaidassa kaiken menestyksen symboli. Stilwaterin korkein rakennus, Ultorin jättiläispilvenpiirtäjä, joka sijaitsi muuten aivan tavallisen aukion edustalla ja sen näki vaikka ydinvoimalalta, niin korkealle se kun levittäytyi. Sen sisuksissakaan ei ollut suinkaan mitään tyhjää, vaan vartijat kuljeskelivat pareittain pitkin käytäviä ja työhuoneissaan ihmiset viimeistelivät uusia raportteja kaupungin menosta ja kaikesta muustakin, mikä vain Ultorille kuului - toisin sanoen kaikki. Yhtiö oli ainakin teoriassa kukistamaton, koska sillä oli yksinkertaisesti liikaa tulivoimaa ja liikaa liittolaisia (voimakkaimpana Savage AIDS:eineen), eikä muu kuin ydinpommi pysäyttäisi sitä, mutta siinä oli taas haittana se, että laukaisija leimattaisiin suurrikolliseksi ja ydinsäteilykään ei varmasti tehnyt ihmisille hyvää, saati sitten muut räjähdyksen aiheuttamat tuhot. Koko suunnitelma kaupungin hallitsemiseksi oli siis kirjaimellisesti pomminvarma. Mutta kuka oli sitten ylipäätään onnistunut kehittämään moisen menestystarinan? Aivan tornin huipulla, ylimmässä kerroksessa, koitti vastaus, mutta sinne ei hengissä selviydytty, elleivät aikeet olleet tarpeeksi ystävälliset. Jättimäisen ikkunan, joka kyllä oli herkkä hajoamaan ja sitä kautta oli vähän vaarallinen, edustalla seisoi yksinäinen työpöytä, jonka ympärillä ei muita sellaisia ollutkaan, vaan ylhäisessä yksinäisyydessään Ultor-firmaa pyöritti Shogon tapaan hivenen poikamainen, mutta silti aivan aikuinen mies, Dane Vogel, joka ei ehkä ollut erityisen nero asemansa huomioon ottaen, mutta riitti älliä ainakin poliisiyhtiön johtamiseen ilman mitään ylimääräisiä porsaanreikiä. Nyt hän oli hoitamassa päivittäistä rutiiniaan ja lueskelemassa raportteja. Hän mumisi aina silloin tällöin jotain sellaista kuin "Erinomaista...", mutta valittamisen aihetta löytyi huomattavasti vähemmän. Hän haroi vaaleaa ja huonosti laitettua tukkaansa, ja otti mukavamman asennon tuolista työntäen paperia lähemmäs silmiään, joiden näkö ei kyllä meinannut olla paras mahdollinen, ei varsinkaan tällaista olemattoman pientä tekstiä lukiessa...

Toimiston ovi kävi ja Vogel säpsähti paperinsa takaa. Hän odotti näkevänsä kunnioittamansa Savagen ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin lehden kannessa ja ehti jo kiirehtiä tekemään kunniaa, mutta sitten hän huomasikin, kuinka ovesta oli kuitenkin tullut vain hänen apureistaan yksi. Hän kuitenkin lievästi hymyili tämän tullessa sisään, koska kyseessä oli taas... hän. Sisään oli astunut keskimittainen mies, jolla oli tumma tukka (vielä huonommin laitettu kuin Vogelilla) ja kärsineen näköiset silmät, mutta niissä ei näkynyt samanlaista yleiskiukkua kuin vaikka Decon tapauksessa. Hänellä oli yllään hiukan liian iso Ultor-takki, joka näytti jotenkin jopa hupaisalta. Jaloissaan hän piti farkkuja, joissa oli pari paikkaa, ja kenkiä, joiden nauhat sojottivat auki, mutta vaikkei hän ollutkaan mikään kovin siistin näköinen tyyppi, Vogel oli silti tyytyväinen hänen tuloonsa. Hän kantoi käsissään keksiastiaa ja kantoi sitä varovasti kohti johtajansa työpöytää tarkistaen jatkuvasti askeleensa kaikenlaisten hiirenloukkujen ja muun varalta. Ehkä hänellä oli jotain huonoa kokemusta siitä, mutta kävelytyylistäkään Vogel ei välittänyt sen enempää kuin vaatteista, hän vain katsoi, kuinka astia lopulta laskeutui turvallisesti hänen pöydälleen. "Daryl, ota sinäkin." hän sanoi nopeasti ottaen heti ensimmäisenä toisaalta itselleen syötäväksi kaurakeksin hiukan nälkäisenä. Työntekijä kummasteli, mutta nosti kätensä taskusta ja ojensi sen kohti keksiä, joskin hän ensin varmisti, ettei Vogel tosiaankaan suuttunut tällaisesta. "Ota ota! Aijaijai, kyllähän minulla tätä tuuria on ihan mukavasti riittänyt, kun sinut on bongattu ja palkattu meidän ryhmäämme! En osannut odottaa paljoa, mutta sinähän oletkin lojaalimpi ja parempi kuin suurin osa noista tusinasoltuista, joita seisoskelee vahdissa siellä täällä eikä osaa muuta ku ampua..." Daryliksi kutsuttu työntekijä ei sanonut mitään, hän vain haukkasi keksistään pienen palasen lisää, koska tämä taisi olla kotona olemisesta poiketen ainoa kerta, kun hänellä oli tilaisuus vähän herkutella (jos tuollaista säästeliäisyyttä edes siksi laskettiin). Vogel nojasi nyt koko painollaan tuolin selkänojaan välittämättä ikkunan läheisyydestä, koska häntä ei pelottanut putoaminen ollenkaan. Pilvenpiirtäjän huipulla työskentely ei vain sopinut hermoheikoille, siinä kaikki.

"No mutta mutta, minua on askarruttanut yksi asia jo pitkän aikaa!" hän tokaisi vihdoin samalla kun Daryl haukkasi keksiä pala palalta ja katsoi samaan aikaan toistuvasti pomoaan silmiin, vaikka murusia tippuikin melkoisen paljon. "Onko sukunimesi tosiaan Spencer? Olen tiedustellut tätä asiaa jo eräältä toimistotyöntekijältäni - joka muuten on aivan huippu - ja hänellä ei kuulemma ole mitään Daryl-nimisiä sukulaisia. Ethän ole vain valehdellut minulle?" Hän ei kysynyt vihaisesti, lähinnä jopa salaperäisesti ja ystävällisesti, mikä ei juurikaan parantanut tilannetta, koska Daryl ei tiennyt, miten suhtautua johtajan yllättävään tuttavallisuuteen. "Toisaalta olen viime aikoina huomannut, että kun olen lueskellut sanomalehtiä jo vuosien ajan, sinussa on kummasti samaa näköä kuin yhden Sindacco-johtajan kanssa, en vain osaa sanoa sen enempää... nimikään ei ole pinttynyt kunnolla mieleen. Mietin vaan, että onko sulla jotain yhteyksiä?" Vaikka Daryl oli aiemmin suhtautunut melko arasti Vogeliin, nyt jokin klumpsahti hänen sisuksissaan, kun hän katsoi suoraan tämän silmiin pää hivenen etukenossa ja vuorostaan salaperäisellä ja jollain tapaa jopa uhmakkaalla ilmeellä. "Minä en ole koskaan kuulunut Sindaccoihin enkä tietääkseni ole suvun juniori, koska käsittääkseni Paulien kuolema pysäytti sen." hän selitti lähes sana kerrallaan ja säilytti samalla uskottavuutensa tehokkaasti, vaikkei kyllä voinut yhtään tietääkään, valehteliko hän vai ei. "Anteeksi, voin siivota ton murukasan..." Daryl tokaisi nopeasti menetettyään sisukkuutensa ja kiirehti nopeasti kohti siivouskomeroa hakemaan rikkalapiota jo valmiiksi. Vogel ei kieltänyt häntä, koska olihan se mukavaa nähdä ahkeria työläisiä, mutta joka tapauksessa häntä mietitytti. Daryl oli sanonut sanottavansa vähän liiankin absoluuttisesti, mutta ei hänellä silti mitään todisteita ollut, eikä hän voinut edes kuvitella kiristävänsä tietoja Darylilta, josta hän ei toisaalta tiennyt mitään muuta kuin etunimen ja ammatin, kaikki muu oli hämärän peitossa. "Ei Paulie vaan se toinen..." Vogel mumisi hiljaa, mutta siten, ettei Daryl kuullut häntä eikä edes nähnyt hänen huuliensa liikkuvan. Hän yritti painaa nimeä päähänsä ja otti uudestaan mukavan asennon päättäen, että illan työt oli ainakin toistaiseksi tehty. Hän katseli sisäpuhelinta tylsistyneenä jopa toivoen, että Savagelta tulisi jotain sanomista, mutta turhaan. Tästä johtuen hän jäi siihen miettimään Sainteja ja näiden näkyvää nousujohdetta sekä samalla muita Stilwaterin jengejä, joista hän ei tiennyt vielä juurikaan. Tehdäkö yhteistyötä, vai oliko paras metodi vain pyyhkäiseminen pois alta?

Roninien kasino, tuo pohjoissaaren ehkä upein rakennus, vaikkei ollutkaan mikään jättimäinen toimistokolossi, jollaisia Ultor oli sinne ympäriinsä ehtinyt kyllä rakennella, oli toiminnan kohteena sinä yönä. Sainteilla oli keikka menossa, ja heillä oli merkittävästi ongelmia, sillä Pierce muisti jatkuvasti unohtaneensa jotain, mutta ei tiennyt siitä sen enempää, ja miekkansa kanssa uhkaavasti tunkeilijoita pimeydestä etsiskelevä Shogo oli ongelma Gordonille, Johnnylle ja Decolle, joiden piti nyt liikuskella varoen pitkin kasinoa vältellen pomomiestä etsintäpartioineen. Yläkertaan piti päästä, koska sinne Pierce ja Carloskin olivat menossa, tai oikeastaan olivat jo, mutta eivät kasinon puolella ihan vielä, sen sijaan oven takana, ja sieltä toiselta puolelta pilkisti yksinäinen aseen piippu, joka ei lähtenyt mihinkään. Se kyllä todisti, että vaikka Savage oli Jyunichille mielistellyt Ronineista, niillä oli kyllä yhtä vähän aivokapasiteettia kuin muillakin jengeillä (siis Sainteja lukuunottamatta). Heillä kyllä riitti älliä, sillä Pierce ja Carlos olivat jo saaneet nopeasti suunnitelman tehtyä, ja kun se pistettiin toteutukseen, se sujuikin kelvollisesti. Edellinen piti ovea kaiken aikaa kiinni välttääkseen ennenaikaisen hyökkäyksen, mutta kun vastustaja alkoi toisella puolella haukotella, oli koittanut aika. Carlos oli valmiusasennossa ja Pierce nyökkäsi hänelle, jonka jälkeen hän nykäisi oven auki ja Ronin hätkähti sen verran kovasti, että tuli oven mukana ilmeisesti nojattuaan siihen tyhmänä odottaessaan Saintien antautumista. Nyt hän meinasi horjahtaa kumoon ja sinä aikana, kun hän piti itsensä vaivoin pystyssä, Carlos hyökkäsi suoraan päälle eikä Ronin ehtinyt tehdä mitään, vaan otti nyrkin suoraan päin naamaansa ja hänen aseensa tippui lattialle Carlosin jalkojen väliin. Se säikähdyttävästi laukesi ja Saintit pidättelivät äkillisesti hengitystään sen aiheuttaman pamahduksen jälkeen. Shogon pää kääntyi nopeasti yläkertaan kesken hänen tutkimuksensa ja hän karjaisi: "YLÄKERRASSA! TAPPAKAA!" Heti alkoi kaksi Roninia juosta miekat ojossa ylös samalla kun Carlos oli pyörtyä säikähdyksestä, sillä ase oli lauennut niin lähellä, mutta luoti oli vain mennyt hänestä poispäin eikä sen kummempaa. Shokki se siltikin oli, mutta muuta ajateltavaa joka tapauksessa löytyi merkittävästi, koska hän oli kuullut Shogon käskyn yhtä hyvin kuin Roninit ja muutkin Saintit, ja sen kanssa ei ollut leikkimistä sitten enää, vaan niin sanottu miekkalähetys oli tulossa. Carlos ja Pierce juoksivat nopeasti ovesta ulos ja kääntyivät heti vasemmalle, sillä siitä suunnasta Roninit saattoivat ainoastaan olla tulossa terävine miekkoineen. Ovessa oli ikkuna, josta ainakin näki toiselle puolelle.

Juuri ajoissa he pääsivät asemiin, sillä Roninit juoksivat parahiksi suoraan kohti ja olivat tulossa murtamaan ovea. Näky ei ollut kovin mukava, ja miekkoja vastaan oli paha käyttää mitään kummoisempaa. "Nyt ei ole vaihtoehtoja!" Pierce murahti ja otti kuolleen Roninin konepistoolin, jonka viimeinen luoti toivottavasti ei ollut lippaan viimeinen, koska aikaa oli vain vähän. Carlos ei yrittänytkään vastustella, sillä vaihtoehtoa ei ollut. Kuolema oli tässä tapauksessa suurempi paha kuin paljastuminen lopullisesti, joten hän nyökäytti päätään kärsimättömästi merkkinä siitä, että Piercen oli parasta toimia nopeasti. Hän nyökkäsi takaisin ja tähtäsi varovasti lasiin, joka ei toivottavasti ollut mitään panssaria. Lippaassa riitti juuri mukava määrä luoteja, joten selvää jälkeä oli luvassa. Kolme Roninia juoksi peräkkäin ovea kohti ja matkaa sinne oli vain kaksi sekuntia. Carlos pidätteli hengitystään järisyttävän pelokkaana eikä uskaltanut edes katsoa, vaikka tavallisesti hän olikin uskaliaampi. Pierce antoi aseen laulaa ja luodit pureutuivat suoraan lasin läpi ja Ronineita kohti. Lopputulos oli dramaattinen; ensimmäisenä juossut ei nähnyt vaaraa ja sai koko lastin naamaansa, jonka myötä hän teki jonkin liukastumista jäljittelevän liikkeen ja miekka kaatui hänen kädestään suoraan kohti toista Roninia, joka ei ehtinyt tehdä mitään, sillä tämä oli keskittynyt vain oven luo pääsemiseen. Tästä johtuen lopputuloksena olikin dramaattisesti miekan lentäminen häntä leukaan, jolloin hän karjaisi kauhusta ja sinkoutui suu auki karjaisun saattelemana suoraan kohti ovea. Pierce hyppäsi jo taaksepäin ja Carlos seurasi kyykkyasennostaan vaistomaisesti perässä jonkinlaisella kierähdysliikkeellä, kun Ronin lensi päin ovessa ollutta rikkonaista lasia ja hänen kova (ontto...) päänsä lensi siitä läpi miekka yhä siinä kiinni. Kuului kova räsähdys ja sen jälkeen hiljaisuus laskeutui tumpsahtaen taas paikalle, kun Carlos huohotti kömpiessään hiljalleen pystyyn. Siinä se Ronin tosiaan lojui, mutta aivan kamalan näköisenä. Pää oli täynnä verta ja sitä valui nyt suusta ja muualtakin pitkin lattiaa oven toiselle puolelle. Miekka taisi edelleen roikkua hänen leuassaan ja sirpaleet olivat lentäneet osittain jopa hänen naamaansa. "Yäk..." Pierce mietti kuvottuneena ja ajatteli, että se oli vähän hyväkin asia, että vihollinen oli saman tien kuollut vammoihinsa iskeytyessään oveen, koska tuolta näyttävä elävä ihminen olisi varmaan kamalin näky ikinä. Toisaalta yksi asia jäi huomaamatta: viimeinen Ronin, joka oli pysähtynyt taaemmas vähän älykkäämpänä kuin edellinen.

Toisaalta alakerrassakin tapahtui. Paljon niitä jengiläisiä ei ollut paikalla, ja Sainteille kortteja jakaneiden kolmen tyypin lisäksi kasinon sisällä partioi vain kolme muuta tyyppiä sekä Shogo. Kaikkien välttely ja vielä kolmen porukalla oli hankalaa, mutta pimeys teki asiasta luonnollisesti sen verran helppoa, että yläkerta odotti. Sinne kiirehti ensimmäisenä Johnny, joka joutui tosin hiukan käyttämään tappotaitojaankin hyödyksi, koska kaksi Roninia oli asettunut vahtiin molempiin portaikkoihin. Toinen heistä katseli toisaalta vähän sinne tänne eikä suoraan eteenpäin, ja huolimatta pinkistä väristä Johnnyn oli silti helppo päästä asemiin odottamaan, että Roninin katse haparoisi oikein kunnolla ympärille. "V*tut täällä ketään muuta ole kuin nuo yläkerran tyypit!" tämä ärjähti kiukkuisena, mutta se jäikin hänen viimeiseksi sanomisekseen, koska nyt Johnnyn paikka koitti Gordonin ja Decon seuratessa vielä taaempaa. Hän syöksyi aivan sivulta kohti pahaa-aavistamatonta vihollista, jonka katse ehkä ehti hiukan osuakin metelin suuntaan, mutta aivan liian myöhään. Johnny nimittäin hyökkäsi tässä vaiheessa päälle päästämättä juuri mitään ääntä, ja juuri kun Ronin oli huutamassa: "YKSI ON TÄÄLLÄ!", hän peitti tämän suun niin, ettei sieltä lähtenyt muuta kuin vaimeaa muminaa. Epätoivoinen Ronin yritti karjua pomoa ja vaikka mitä ollessaan panttivankina, myös vähän haukkumasanojakin, mutta pihinä ei kuulunut edes metrin päähän. Johnny hymisi tyynesti ja alkoi kiivetä rappuja ylös Ronin tiukassa otteessaan panttivankina ja viittoen varovasti Gordonille ja Decolle, että oikeanpuoleinen rappukäytävä oli selvä, välttäen Shogon haukansilmiä, jotka kiertelivät ympäriinsä. Oli vain ajan kysymys, koska tämä huomaisi yhden Roninin puuttuvan joukosta, mutta sitä varten pitikin hoitaa yksi murha pois pelistä, joka kiintoisasti taas kasvatti tilastoa, mutta Johnnyn päättelykyvyn perusteella sitä tuskin laskettiin oikeudessa (tälle hän alkoi hymistä jo huvittuneesti, mikä ärsytti Roninia ja aiheutti yhä vain kovaäänisempää huutoa, mutta ei se alakertaan kuulunut). Johnny katsoi varovasti taakseen useamman Roninin varalta ja huomasikin shokeeraavan verishow’n tapahtuneen käytävän sisäänkäynnillä, sillä siitäkin päädystä oli hyvin nähtävillä tapahtunut gore sekä vähän muutakin, sillä ensimmäisenä kuollut vihollinen oli aiheuttanut verilammikon sille puolelle ovea. Kaksi Roninia makasi siinä yhteensä, toinen toisaalta enemmänkin seisoi nojaten hajonneeseen lasiin, mutta yksi oli kyyryssä selin häneen ja vältteli Piercen mahdollisesti jatkuvaa, tuhoisaa tulitusta.

Johnny haukotteli samalla kun hän huomasi portaikon kautta lähestyvät kaksi hahmoa, jotka ainakin olivat mukavan tuttua sakkia. Hän hyssytteli päästämättä toisaalta supinaa, koska Pierceä vastassa ollut Ronin oli edelleen käytävässä ja Shogokin jatkoi kuumeisesti etsintöjään alkaen olla jo niin aggressiivinen, että se ei muuta tehnyt kuin heikensi suoritusta aina vain. Johnny näytti "tappakaa tuo"-merkkiä Gordonille ja Decolle osoitellen kohti Roninia, jota vastassa Pierce oli, samalla kun hän kylmästi ja tunteettomasti iski veitsensä oman niin sanotun vastustajansa (jota vastaan hän ei ollut tosin koskaan tapellut) kurkkuun jo kyllästyneenä ihmiskilpeen, jolle ei löytynyt edes tarvetta. Täysin äänettömästi ja onnistuneesti Ronin poistui maan päältä nopeammin kuin kukaan ehti arvatakaan. Hänen kurkkunsa aukesi veitsen johdosta, henkitorvi katkesi ja pienessä työssään onnistunut Johnny hymyili laskettuaan elottoman ruumiin lattiatasoon. Hän katsoi samalla, kuinka kaksi muuta Saintia hiipivät jo pienen asemasodan kaltaiseen tilanteeseen, jossa Pierce tuskaili aseensa kanssa, lippaan kymmenen panosta kun loppuivat ja enempää koko vempeleessä sitten ei ollut. Nouseminen ylös tarkoitti huonoa lopputulosta Roninin kanssa. Apu sentään tuli nopeasti, sillä Gordon aja Deco hiipivät suoraan vastustajan taakse ja nyökkäsivät sen merkiksi, että tämä hoidettiin hiljaa. Täydellisen tiimityön merkeissä edellinen iski ensin tainnuttavan lyönnin ristiselkään, jonka jälkeen lähes hengiltä jo saman tien hätkähtänyt Ronin kaatui tuskissaan eteenpäin mutisten jotain epäselvää ja pystymättä huutamaan Shogolle yhtään mitään. Deco käytti tämän tehokkaasti hyödykseen ja tallasi jalallaan tämän pään päälle, mikä tarkoitti lopullista loppua sillekin tyypille. Pierce oli juuri valmistautunut ottamaan vaikka kuoleman mieluummin kuin nöyryytyksen oven taakse ja hän potkaisi oven auki valmiina hakkaamiseen kuoleman uhalla, mutta kyllä hän sai melkoisen yllätyksen kokea, kun Roninin tilalla olivatkin Saintit. "Hiljaa, Pierce!" kaikki kolme huusivat melkein välittömästi tämän päästyä heidän näkyviinsä ja samalla sellaisina kuin mitään Ronineja ei koskaan olisi ollutkaan siinä paikassa, niin arkipäiväinen äänensävy kun oli. Kuten tavallista, Pierce näytti vähän nolostuneelta, mutta ei se ollut vielä läheskään yhtä kauheaa kuin se, mitä Johnny seuraavaksi kysyi häneltä: "No, soitiko Shaundille?" Tuntui kuin jokin kivi olisi tipahtanut Piercen sydämestä, vaan ei traagisessa mielessä, vaan sellaisen ajatuksen saattelemana, että nyt oli tehty kauhein virhe ikinä. "Voi p*ska, se Shaundi..." hän vastasi nopeasti ja hiljaa tavallisella kimitysäänellään ja arvasi reaktion jo ennen kuin se tapahtui. Jos Shogo ei olisi ollut alakerrassa, Saintit olisivat varmasti alkaneet päästää meteliä. Tämä oli kamalin moka ikinä, mitä jengille oli koskaan sattunut, yksimielisesti.

"Ei vielä ole liian myöhäistä!" Pierce kiljaisi nopeasti ja Deco hyssytteli taas voimakkaasti, mutta hän ei jaksanut katsella tuota samaa, tutuksi käynyttä habittia kovin kauaa (vaikka hän tiesi Shogosta aivan mainiosti). Jotenkin kummassa kukaan Ronineista ei kuullut mitään, ja oikeammin luotien lentely yläkerrassa oli ehkä saanut Shogon uskomaan, että Saintit oli jo tapettu ja he olivat yrittäneet vastustella, mutta turhaan. Pierce ei kyllä suhtautunut aktiivisesti tähän puheluun, mutta ainakin vielä oli aikaa, kun Gordon lähti jo valmiiksi koluamaan holvia kunnon kinkereitä varten perässään Carlos, joka oli vieläkin järkyttynyt ja joka pysyi vain vaivoin pystyssä, mutta jolla oli sentään mukanaan mukavasti räjähteitä, jotka kelpasivat holvin avaamiseen ja päästivät kyllä (kokemuksesta) tolkutonta meteliä, mutta olipahan se vain ajan kysymys, kun kunnon sota lähtisi käyntiin kasinon sisällä. Pierce odotti kännykkää käyttäen ja kuunteli tuuttausta kohtuullisen pitkään katsellen sen aikaa Gordonin etsiskelyä, kun tarkoituksena oli löytää holvi nopeasti ennen useampia etsintäpartioita. Pierce meni hiukan kauemmas portaikosta, jotta hänen korkea äänensä ei kuuluisi Shogon korviin, ja lopulta painostava ja ärsyttävä tuuttauskin loppui. "Shaundi täällä, tarvitaanko pakoautoa? Ei ole valitettavasti saatavilla!" kuului heti aluksi angstinen huuto, joka hämmästytti Pierceä ja hetkeen hän ei meinannut tajuta mitään, mutta kun hän ymmärsi, kuinka Shaundi oli sanonut moisen käytännössä päin naamaa, hän suuttui nopeasti. "Kuules nyt, et taida tietääkään ongelman laatua! Me ollaan täällä tyhjentämässä holvia jo, ja tätä aikaa et enää käytä niiden v*ttumaisten meikkien ja uusien p*skasten vaatteiden ostamiseen, nyt suorinta tietä kurvaat tänne!" hän ärisi kiihtyneenä ja samalla osittain jopa iloisena, että pääsi purkamaan kaiken vihansa Shaundiin, joka oli hänen huonoin ystävänsä jengissä, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Hänen pettymyksekseen toisesta päästä ei kuitenkaan kuulunut ärsyttävää angstiölinää, vaan pikemminkin jopa järkevältä kuulostavaa puhetta, joka kieli siitä, että nyt oli tosi kyseessä. "No en ole pariin viikkoon sellasia ostanukkaan, pälli! Homma menee siten, että tämä jengipaku on nyt pelkkää romurautaa, kun ylinopeutta ajava rekka kurvasi päin, ja tässä odottelen nyt hinausautoa hakemaan sen pois! Kerropas, miten mun pitäis teidät sitte hakea, kenties aiotte ratsastaa mulla takas turvapaikkaan, vai? P*ska!" Viimeistään nyt Pierce meni sanattomaksi ja laski kännykän hitaasti korvaltaan lantion tasolle tajuten, että nyt heillä oli useampi kuin yksi ongelma keikan suorittamisessa. Hän ei uskaltanut edes mainita siitä Johnnylle tai Decolle...

Sindaccoilla oli taatusti ollut helpompaa silloin, kun he olivat vielä normaalisti elelleet Alanin kartanolla ja pitäneet hauskaa. Nyt Saintien toissijaisena piilopaikkana Roninien jengialueella toimiva paikka oli paljon epämiellyttävämpi kuin miltä se oli näyttänyt ennen keikan alkua. Aisha nimittäin oli totaalinen pomottaja, ja jopa Ben, joka oli valmiiksikin jäljessä omaelämäkertansa kanssa ja perusteli kirjoitustarvetta sillä, että jos hän kuolisi ennen sen viimeistelyä, Aisha saisi siitä syytteet niskaansa, mutta siivousintohimoista ei niin vain pysäytetty. Ben ei ollut ainoa, joka toisaalta kärsi, koska kaikille oli jaettu omat hommat. Hänen imuroidessaan talon (sivumennen sanoen näytti siltä, että Aishan tyyli oli imuroida ainakin kolme tai neljä kertaa viikossa...) jopa Alan sai liittyä työntekoon, kun hän puolestaan putsasi ikkunoita ja näytti närkästyneeltä, koska vaikka homma oli vähän kuin pokaalinkiillotusta, tästä ei voinut nauttia, koska hän ei tehnyt sitä vapaaehtoisesti. Daron sai tehdä saman yläkerrassa, ja myös junioreille riitti tehtävää. Aldrinin Aisha oli pistänyt parsimaan sukkia, joita riittikin aika mukavasti reippaat viisi paria per Saint, kun taas Daniel ja Ian, jotka olivat kaikkein kapinallisimpia Sindaccoista noin yleisestikin ja vastustivat aivan erityisellä voimalla kaikkia taloustöitä (vaikka ehkä jotenkin ymmärsivät seuraukset siitä, että niitä ei tehty), pääsivät pesemään veritahraisia vaatteita. Karkaaminen kävi luonnollisesti jatkuvasti mielessä, ja paikkaakaan ei tarvinnut kauaa miettiä. Kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin ollut kaupungissa, mutta Ian onnistui kuitenkin heittämään: "Kerran muuten kuulin yhdeltä tyypiltä, joka on ollut täällä, että Saints Rowin puolella on joku mahtava japsiravintola! Kanto tais olla sen nimi. Siellä vois käydä vaikka syömässä ja pitämässä hauskaa, mikä taatusti poikkeaa tästä hommasta, jossa ainoa jännä juttu on tää veri..." Hän katsoi silmät pyöreinä veritahraa ja Daniel tirskahti, vaikkei jutussa mitään niin kauhean huvittavaa ollut eikä pitänytkään olla. "Meikä kannattaa, mutta ehkä meidän pitäs vaan jättää viesti, ettei Ali ala tekeen mitään hätiköityä. Niin, ja toivotaan että Azi pärjää Aishalle, siinä on kyllä kova tappelu luvassa..." Daniel katsoi haikeasti ikkunasta sisään taloon (he itse olivat ulkona pyykkinarujen luona), mutta kissaa ei vain sattunut näkemään. Onneksi se sentään tajusi tarpeeksi paljon ymmärtääkseen, että joskus piti tehdä riskiliikkeitä tällaisesta tilanteesta pakenemiseksi.

Viitisen minuuttia myöhemmin he alkoivat kävellä pitkin jalkakäytävää etsiskellen taksia, joka veisi heidät parempaan paikkaan, samalla kun pyykkinaruihin oli laitettu roikkumaan valkoinen lappu, jonka tekstissä luki hiukan epäselvästi, mutta silti tarpeeksi selvästi: "Lähdettiin Kantoon hakemaan vähän suuhunpantavaa. Ei pahalla, mutta Aisha, et vaan osaa miellyttää vieraitas. Pärjäile, Azi."

To Be Continued.

-

-

Kyllähän täällä vielä jauhetaan tarinaa niin maan *******esti. Kyllä nyt täytyy "heittää rispektiä" Carbonoxille ja MrTorolle jotka tätä aihetta pitävät tosiaan pystyssä. Itsellä ei nyt valitettavasti ole aikaa/innostusta kirjoitella kyntän takia.

Jatkakaa.

Kyllä se on sellanen juttu, et rupeen tästä hetkestä lähtien kirjottamaan. Mul on koneella vähä alkua ja siit on hyvä jatkaa..

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 6 - Bleeding Out

"Pierce, mikä vaivaa?" Johnny kysyi varovasti. He olivat jo kaikille ehkä vähän surullisen tutun Ronin-kasinon sisällä, joskin eivät pelaamassa, vaan tyhjentämässä sen holvia omistajien nenän edestä, eikä myöskään jengin johtaja, Shogo Akuji, sen kummempia esittelyjä kaivannut. Tämä partioi jäljellä olevien kätyriensä kanssa alakerrassa Saintien varalta, mutta koko jengin jäsenet Shaundia lukuunottamatta olivat ylhäällä ja heitä varmaan luultiin alhaalla kuolleiksi, tai ainakin Pierceä ja Carlosia. Niin, ja Shaundista puheen ollen, hän sattui olemaan viimeistään nyt Piercen kauhistumisen syy, jonka takia hän ei meinannut pystyä edes puhumaan kunnolla. "Voi p*ska, Johnny, se ämmä on hajottanut pakun eikä pääse paikalle!" hän alkoi kimittää kuin pieni poika, ja taas Deco sai aihetta hyssytellä, vaikkei Piercen äänellä oikein hiljaakaan voinut puhua. Sellaista asiaa Johnny ei kuitenkaan voinut kuvitella. Hän oli ollut niin varma, että Shaundi oli ylipäätään pätevämpi kuin Pierce, mutta että meni sitten hajottamaan vastaviritetyn jengipakun ja samalla suunnitelmakin meni tuusannuuskaksi, paitsi että holvi oli sentään vielä mahdollista tyhjentää. Ulos päästäessä alkaisivat sitten ongelmat, joiden kaltaisia Saintit eivät olleet edes vanhan jengin aikana välttämättä kokeneet, lukuunottamatta ehkä Westside Rollerz-ongelmia. Nyt Johnny ei toisaalta edes keksinyt, ketä moittia. Pierce oli tietysti käsittänyt soittamisen tarpeen liian myöhään, mutta Shaundillekin oli sanottavaa, ellei se sitten tosiaan ollut ihan vahinko, mutta siltikin varovaisuus ennen kaikkea, ja virhe oli tehty, ei ilman sanktiota aina voinut päästä kuin koira veräjästä... Hän ei tehnyt vielä mitään, mikä olisi masentanut Piercen mielialaa entisestään, vaikkakin nopeasti oli toimittava, koska pakoauto puuttui ja Roninit puolestaan tulisivat omillaan hetkenä minä hyvänsä ryöstön jälkeen. Tokihan niitä saattoi pölliä, mutta ei se silti pitkälle johtanut, koska Shogo saattaisi vaikka saadakin pari Saintia ennen pakoon pääsemistä, ja ketään ei ollut varaa menettää sellaisessa tiukassa jamassa, jossa jengi tarvitsi kaiken mahdollisen tuen niin Decolta kuin Sindaccoilta takaisin ylös nousemiseksi. "Ehkä me voidaan tehdä vielä jotain?" Pierce kysyi arasti Johnnylta, joka oli tosin vain istahtanut viereiseen tuoliin näyttäen miettivältä ja epätoivoiselta. Olihan se raskas isku ja näin, mutta mitään ei vain tainnut olla tehtävissä. Hän oli aluksi melko neuvottoman ja avuttoman näköinen, mutta nopeasti häneen tuli jotain sisua, kun hän älysi jotain, mikä oli jäänyt kokonaan huomaamatta. "Hetkonen vaan - ehkä me voidaan viivyttää... ÄLKÄÄ PAMAUTTAKO SITÄ..."

Ja sitten laukesi. Saintien itse kehittämä räjähde, joka oli suunniteltu kutakuinkin samoista aineista kuin McRearyjen pippurijauhe, paitsi että siinä oli ripaus nitroglyseriiniäkin, päästi tolkuttoman äänen ja hetkessä Johnny, Deco ja Pierce meinasivat kaatua kumoon paineaallon seurauksena. Kaikki työnsivät kädet kiireesti korviinsa, mutta se oli jo vähän liian myöhäistä, sillä kova ääni soi korvissa tuskallisena ja sellaisena, että siitä halusi kovasti päästä eroon. Ainakin lopputulos oli taitava, mutta ei siitä siltikään voinut kauheasti iloita alhaalla hätkähtäneen Shogon ja pakoonpääsemättömyyden vuoksi. Holvin ovi ainakin otti tarpeeksi osumaa, jotta se antoi periksi: nyt se oli kaatunut siististi ulospäin, kuten räjähteen tarkoituksena olikin, ja vaikka siinä ei näkynyt naarmun naarmua, ainakin seinä sentään petti ympäriltä ja avasi Roninien rahakätkön melko suuresta, betoniseinien täyttämästä huoneesta, jonka saalis levisi vähän sinne tänne pamahduksen voimasta, mutta nähtävästi se säilyi riittävän vahingoittumattomana. "PÖLLIKÄÄ NE ÄKKIÄ!" Johnny karjaisi samalla kun Roninit alkoivat juosta yläkertaa kohti tietäen sen, että jotain oli joka tapauksessa vialla, koska tuo ei ainakaan voinut olla Saintien eliminointiin käytetty kranaatti, vaan jotain vähän tujumpaa. Pierce sai lähinnä säikähdyksen aihetta, sillä hänen Liberty City-nettikaupasta hankkimansa Whiz-kännykkä oli jäänyt päälle kesken järkytyksen ja nyt Shaundi kiljaisi vihdoin toisesta päästä taas jotain: "Tuollako ajattelit pakottaa tuomaan jotain kulkupeliä?" Nähtävästi räjähdys oli toisaalla käsitetty vähän väärin, koska sen tarkoituksena ei ollut kyllä suoranaisesti yrittää kuurouttaa ketään painostuksena pakoauton tuomiselle. Kiireesti Pierce lopetti puhelun ja työnsi kännykän taskuunsa, mutta huomasikin sitten olevansa jo yksin, ja mikä pahinta, keskellä yläkertaan Shogon johdolla hyökkääviä Ronineja. "MINNE HELEVETTIIN SE PIERCE JÄI?" Gordon huusi syöksyessään ulos holvista kädet täynnä tavaraa, tietämättä edes paon mahdottomuudesta. Shogo ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki kasinonsa seinän olevan aika täysin hajotettu panssarioven ympäriltä ja vain tavallisiksi pukeutuneita Sainteja tyhjentämässä sitä, lukuunottamatta siis Pierceä ja Carlosia, joilla oli Roninien vaatteet yllään...

Vaan mitä tapahtuikaan siellä, minne Saintit olivat matkalla, eli Aishan kartanossa? Alan oli vihdoin saanut alakerran ikkunat putsattua, vaikka se olikin ärsyttävä ja pitkä juttu niiden koon vuoksi. Ainoa juttu oli vain se, että kukaan ei tiennyt, minne karkurit olivat nyt sitten päättäneet lähteä, ja heidän luultiin olevan edelleen työn touhussa. Vähitellen alkoi Sindaccoja kertyä olohuoneen sohvalle niitä kahta lukuunottamatta, ja siinä taas olikin jännät paikat Assassinin ollessa ensimmäinen, joka sai nuhteita Aishalta jostain. Syynä oli, ei enempää eikä vähempää kuin kissan loikoilu sohvalla, ja se näyttikin nyt närkästyneeltä nähdessään, kuinka talon pomo katsoi sitä kiukkuisena luuta kädessään. Ehkä Assassin ajatteli ensimmäisenä, että sitä aiottiin lyödä vain siksi, koska se oli onnistunut löytämään talon miellyttävimmän paikan, vaikkei Aisha (ainakaan yleiskokemusten perusteella) oikeasti käyttänyt sitä mihinkään uhkailua kovempaan. Siksi Assassinin karvat nousivat stalker-kohtaamisen tapaan pystyyn ja se kohottautui nyt pystyyn niin suurena kuin saattoi. Se ei ollut hyökkäämässä tai mitään, lähinnä se vain viestitti Aishalle, ettei se mitään mukapelottavia noita-akkoja pelännyt yhtään sen enempää kuin stalkeriakaan, ja älysipähän Aisha pitää suunsa kiinni sen aikaa, että Alan näki tilanteen ja lähti oitis väliin. Ehkä se oli hyvä valinta, ehkä ei, mutta jotkut pidättelivät kuitenkin hengitystään, kun aivan tyynenä ja arkipäiväisen näköisenä Alan rapsutti Assassinia varovasti kaulan alta, vaikka karvat olivat yhä pystyssä, ja jotkut ehtivät odottaa jopa iskua, vaikka he olivatkin Sindaccoissa eläneet tarpeeksi kauan tietääkseen ison pomon kissataidoista. Kuin taikaiskusta Assassin muuttui yhtäkkiä aivan raukeaksi, karvat laskivat taas ja kissan lasittunut sekä kiukkuinen katse vaihtui nyt mukavaksi ja jopa uniseksi tuijotukseksi. Aishalle se ehkä oli helpotus, eikä Alankaan olisi mieluummin katsellut kissaansa sellaisena kuin se oli äsken ollut. "Sori tosta, mutta me ei haluta kesken Saint-operoinnin mitään turhia ongelmia..." hän tokaisi kissalle anteeksipyytävästi, mutta se ei näyttänyt yhtään pahastuneelta, vaan pikemminkin otti mukavamman asennon. Lisää riidan aihetta ei sentään saatu, koska kissa ei alkanut takertua sohvaan kynsillään. "Okei, ratkaisu tähän on yksinkertainen. Anna sen maata siinä, ei se maailmaas kaada. Ja sen sijaan", hän jatkoi nopeasti, sillä Aisha alkoi taas kohottaa luutaa ylös, "voisit vaikka tarjota keksejä. Ollaan sentään tehty niin paljon työtä... Dani ja Ian pitää vaan ensiksi tietysti noutaa. Viimeksi kun näin ne, kaksikko ainakin meni ulos aktiivisen näkösinä ja täynnä energiaa..."

Daron katsoi ikkunasta ulos Alanin sanoessa tämän eikä näyttänyt kovin iloiselta, vaikka ulkona toki raitista ilmaa olikin. Silti jokin siellä vain yksinkertaisesti näytti... kolkolta. Karmivaa ja ulisevaa tuulenvirettä siellä ei käynyt, mutta silti katuväkivalta tuntui Stilwaterissa olevan aivan erityisen todennäköistä. Hän vilkaisi huolestuneena kahta mustapilkkuisiin, keltaisiin asuihin pukeutunutta miestä, jotka kävelivät pelottavan terävät katanat selässään jutellen innokkaasti. Näiden silmät oli peitetty aurinkolaseilla, mutta ei se heistä rentoja tehnyt, vaan lähinnä pelottavia. Ehkä nämä olivat sitten niitä Ronineja, joista Saintitkin olivat maininneet...? Ainakaan paikallisten kanssa ei ollut leikkimistä, mutta ainakin toivottavasti japanilaiset eivät olleet missään Sindacco-jahdissa, koska kaksi veristä ruumista pihalla ei varmaan näyttäisi kovin kivalta. Samalla kun hän tarkasteli ulos, hän ei kuitenkaan edes huomannut, kuinka hänelle puhuttiin ensin vaimealla äänellä, mutta jonka hän luuli olleen suunnattu Diabloille, jotka vertailivat veitsiään Assassinin vieressä sohvalla. "DARON, ÄKKIÄ!" Nyt hän vihdoin havahtui Ronin-ajatuksistaan ymmärtäessään, että jotain taisi nyt sitten olla totisesti tekeillä, sillä kun hän katsoi äänen suuntaan olohuoneen toisessa laidassa olevalle sivuovelle, hän saattoi nähdä, kuinka Aldrin hänelle puhuessaan oli aivan kalmankalpea ja sellainen, joka olisi yhtä hyvin voinut nähdä vaikka hirviön tai vastaavaa. Myös Alan, joka seisoi vähän matkan päässä suojattinsa takana, oli tasan tarkkaan niin pelokas, että hyvä kun sydän yhä tykytti. Daron tulikin tästä syystä juoksujalkaa Aishan vilkaistessa epämääräisesti koristellusta ja melko hienosta sivuovesta (sellaistahan ei Alanilla ollut!) poistuvaa väkeä. "Ei mitään käytöstapoja..." hän tuhahti, vaikka oli pakko kyllä myöntää, että häntäkin kiinnosti vähän se, mitä ulkoa oli löytynyt. Perässä hän ei kuitenkaan seurannut sen enempää kuin muutkaan sisälle jääneet. (Ben oli muuten jo elämäkertansa parissa) Daron ei ehtinyt edes hengittää raikasta ulkoilmaa pienessä puutarhassa, jossa pyykkinaruilla oli jonkin verran tavaraa, mutta puolet vaatteista oli edelleen korissa, kun jo hänen eteensä tyrkättiin tuo pieni, valkoinen lappu, jonka katsominenkin tuntui tekevän pahaa Aldrinille ja Alanille, jotka käänsivät päänsä huolissaan pois, mutta katseet eivät silti aivan irronneet toisesta asiasta, verisestä paidasta, joka kyllä taisi kuulua Johnnylle, mutta joka silti tuntui symboloivan tulevaisuutta pahemman kerran. Daron luki lapun muutaman kerran ja hänenkin huolettomuutensa töiden tekemisen jälkeen muuttui äkkiä tolkuttomaksi järkytykseksi. "Ei voi olla totta, ne tappaa ittensä! Nyt pitää lähteä perään, halus ne sitä tai ei, v*ttu!"

Kanto-ravintola, 12:30pm

Olihan se ihan mukava paikka, joten ei siinä kyllä yhtään mitään. Se sijaitsikin jo hienolla paikalla aivan veden ääressä, joten plussaa tuli siitä kyllä ehdottomasti. Sinne johti lyhyt käytävä, jolla seisoi muutamia ulkoilmapöytiä tuoleineen sekä jopa uima-allas, mutta se oli ehkä tarkoitettu ennemmin VIP-vieraille kuin millekään ensikertalaisille, jotka eivät olleet aiemmin edes käyneet koko kaupungissa. Itse ravintolaan johtivat myös sellaiset ihan hienot kaksoisovet, joiden molemmilla puolilla seisoi vahti. Nämä katsoivat paikalle saapujia ilmeettöminä ja liikkumattomina näyttäen hyvinkin vaarattomilta, mutta silti Sindaccot ottivat melko varovaisia liikkeitä, koska mistä sen tiesi, jos tyypeillä liikkui mielessä miekkojen vetäminen selästä ja päin paikalle saapujia, vaikkei se ehkä ihan sallittua ollut, jos kerran kyseessä oli yleinen ravintola, josta juuri tulikin kolmen innokkaasti rupattelevan ihmisen porukka. Yksi näistä miehistä toisaalta hekotellessaan käänsi katseensa vastaantulijoihin, mutta ei kääntynytkään ihan heti, vaan jäi toljottamaan lähes paikoilleen ottaen vain lyhyitä askeleita. Daniel huomasi tämän, mutta koska hän oli aina inhonnut sitä, että häntä mulkoiltiin vammaisten tapaan, hän ei kiinnittänyt mitään huomiota ja jatkoi vain matkaansa. Vartijat katsoivat kyllä niin ikään heihin päin, mutta eivät tehneet elettäkään silmien liikettä lukuunottamatta, ja sisäänpääsy onnistui ongelmitta. Ian käännähti kannoillaan nähdäkseen, oliko se äskeinen tuijottelija yhä samassa asennossa, mutta tämä oli jo kipaissut kavereidensa perään ja kiersi nyt uima-allasta. "Tunnekko sä ton tyypin?" hän kysyi varoen, vaikka yleensä hänen ei tarvinnut kysyä Danielilta juuri mitään, koska heillä oli aina ollut tapana jakaa samat ajatukset jo 20 vuoden ajan, mutta vastaus oli yllättävästi kieltävä, kun tämä pudisti päätään kiihtyneesti. "En tunne enkä kyllä haluakkaan. Tommonen pitäs kieltää lailla, jopa Ali on kohteliaampi..." hän murahti äkäisenä, mutta rauhoittui ainakin hetkellisesti antaessaan katseensa kiertää ravintolan sisuksiin. Se oli suurempi kuin kadulta katsottuna näytti, katto oli korkealla ja lattian sekä tapettien värit olivat aika hienon punaisia ja oransseja. Pitkät, punaiset matot kulkivat laajan lattian halki ja ympäri ravintolaa oli laitettu epäjärjestelmällisesti pöytiä, joiden ääressä ei ollut tuoleja, vaan tyynyjä. Olipahan siis ainakin mukavat olot siellä takaosassa, mutta samaa ei ehkä voinut selästä sanoa. Japanilaiseen tyyliin oli kuitenkin totuttava, jos mieli pitää jotain hauskaakin tällaisessa eksoottisessa paikassa.

Sisäänkäynnin vasemmalla puolella näkyi vastaanottotiski, johon oli syytä mennä ensin ennen mitään ennenaikaisia pöydän varaamisia. Vastaanottovirkailijana oli taas samannäköinen tyyppi kuin ne kaksi edellistä, jotka seisoivat ovienkin edessä. Tämä kaveri tosin näytti vanhemmalta ja jotenkin myös höpsömmältä, sillä hänellä oli hassunkuriset silmälasit päässä ja ilmekin näytti vähän kummalliselta. "Mitäs te haluatte?" hän kysyi äänellä, joka oli kimeä, mutta joka yritti samaan aikaan olla möreämpi, ja lopputulos ei tunnetusti kuulostanut hyvältä. "Tultiin syömään kenties...?" Daniel vitsaili, mutta eipähän vastaanottaja sitä henkilökohtaisesti ottanut, vaan naurahti itsekin. "Juu, joo, jaa... huumori piristää aina. Hei mutta, luonteesta ja ulkonäöstä tuli mieleen, että sinä taidat kuules olla Deadguy! Lyön vaikka vetoa, että olet Dar... ei mutta sähän olet pidempi ja tukkaskin on suoraan sanottuna tyylikkäämpi! Nimi on ihan kielen päällä... Daniel, juu, sehän se oli! Tuo toinen on aika varmasti sitten Mitchell, kun kerran se on ainoa henkiinjäänyt, Aldrin ja Aidan ei taitanu ihan elämässään pärjätä... Surullista, juu, kyllä näin on." Mies pudisteli päätään huolestuneesti. Daniel oli valmis jo sanomaan vastaan heti perään, koska hän halusi korjata virheen, mutta vastaanottajan huomaamatta Ian potkaisi häntä tiskin takana lujasti ja sähähti kiukkuisesti miehen lähdettyä nähtävästi hakemaan perinteistä vieraskirjaa: "Se ei elä, jos joku muu kysyy, tuliko selväksi?" Daniel muisti itse vasta nyt valan, jonka hän oli Alanille vannonut saatuaan selville totuuden Aldrinin selviytymisestä, ja jos hän sitä rikkoi, siinä tuli aika kaamea rangaistus varmasti eteen. Ei hänellä kyllä ollut mitään hävittävää enää hirveästi koko elämänp*skassa, mutta ei kenelläkään olisi helppoa, joten turpa oli syytä pitää tukossa. Nyt vastaanottaja toisaalta tuli jo vieraskirjan kanssa paikalle ja ojensi ketjulla kiinni pöydässä olevan kynän kohti kaveruksia. "Kirjottakaa tän päivämäärän kohdalle ja menkää sinne, minkä sitten näettekin, mutta älkää ottako tota yhtä tuolla perällä, se on varattu Jyunichille ja jos se huomaa, että sen pöydässä istuu joku muu, se ei tykkää siitä." Hän näytti aika totiselta sanoessaan tuon, ja myös Daniel ja Ian taisivat käsittää asian. Jos tämä Jyunichi kuului samaan sakkiin kuin nähtävästi ravintolaa pyörittelevä jengi (?), leikkiminen ei tullut kysymykseenkään. Siksi heidän tiensä veikin nimien haparoivan kirjoittamisen (koskaan heidän käsialansa ei ollut kovin hyvää) jälkeen muutaman pöydän päähän vastaanottajan osoittamasta, joka näyttikin jo luksukselta, koska sen vieressä oli oikein sohvakin. He eivät kuitenkaan välittäneet kauheammin.

Aika kului rattoisasti. Väkeä tuli sisään ja ulos, ja vaikkei ainutkaan stilwaterlainen osoittanut samanlaista ärsyttävää käytöstä kuin se yksi ravintolasta poistunut kaveri, porukka oli silti melkoisen mielenkiintoista ja vähän kaikenlaista sakkia löytyi, koska juuri ja juuri tarpeeksi rahaa omaavat katupummit sekä Saints Rowin rikkaat miljoonikot kävivät kaikki tässä paikassa, joten suosiota siltä ei puuttunut. Ruokalajit olivat myös mukavan eksoottisia ja maukkaita, paitsi että oli vikatikki yrittää syömäpuikoilla, koska se oli johtanut vain siihen, että Ian oli tiputtanut aika paljon ruokaa lattialle, ja vaikka siivooja hoiti, se oli hitusen noloa. Onneksi mitään rajumpaa ei tapahtunut, ja menoa oli ilo katsella, mutta pian se muuttui jo entistä kiintoisammaksi, kun ravintolan etuovet paukahtivat auki kovalla voimalla ja kaikkien ruokailijoiden katseet kääntyivät. Ovesta (tai siis ovista) käveli sisään tärkeilevän näköinen, mutta muuten ei kyllä yhtään sen kummoisempi tyyppi, jonka katanat olivat muidenkin jengiläisten tapaan ristin muodossa selässä. Hänen ympärillään käveli kaksi aurinkolaseja käyttävää, samaan keltamustaan asuun pukeutunutta miestä, jotka näyttivät aivan henkivartijoilta, eikä täten oikeastaan ollut yhtään epäilystä juuri saapuneen vieraan henkilöllisyydestä. Tämän oli pakko olla se Jyunichi, josta vastaanottaja jo varoitti. "Päivää päivää, herra! Antakaa kun minä johdatan teidät pöytäänne..." tämä pyyteli heti ja kumarsi syvään kohti lähes kaljua miestä, joka ei kuitenkaan näyttänyt yhtään iloiselta, vaan enemmänkin äreältä, mikä oli kummallista. Oliko se nyt muka niin, että isoja kihoja ei vain miellyttänyt mikään, vai mikä oli? Jyunichia ei ehkä vain miellyttänyt mahdollinen toiminnattomuus tai jokin, mutta ainakin palvelu oli ensiluokkaista. Vastaanottajan perässä Jyunichi käveli automaattisesti, mutta silti edelleen äreästi, kohti itselleen varattua pöytää. Olihan se pöljää, kun Sindaccot eivät saaneet samanarvoista kohtelua, mutta kaupungissa kaupungin tavalla, ja ehkä täälläpäin kunnioitettiin enemmän japanilaisia rikollispomoja kuin mitään muiden kaupunkien vaikuttajia, joilla ei ollut mitään valtaa "Ultor-kaupungissa". Daniel istui selin Jyunichin pöytään, mikä oli kiusallista, koska hän olisi halunnut nähdä vähän japanilaisten meininkiä ilman, että sitä suoraan huomattaisiin, mutta ehkä hän olisi vain vaarassa niin tehdessään, joten parasta oli jättää väliin ja keskittyä omaan syömiseen, joka tosin ei sujunut aivan erityisen hyvin. Vaikkei se oikein näyttänyt sopivan Jyunichin olotilaan, joka tapauksessa hän sujautti tippiä vastaanottajalle, joka kipitti huonoryhtisenä takaisin omalle paikalleen, sillä tiskin edessä odotteli jo taas joukko ihmisiä.

Daniel ei vain sattumoisin tiennyt, että Jyunichin jutut koskivat häntäkin. Japanilaiset kyllä supisivat nopeasti ja vielä omalla kielellään, joten ymmärtämisestä ei tullut mitään, mutta kyllä ne vähän jotain muutakin koskivat kuin pelkkiä oman jengin bisneksiä, ravintolan tuottoja ynnä muuta soopaa. Jyunichi nimittäin keskustelun käydessä katsoi kiinnostuneesti kohti pöytää, jossa Daniel ja Ian istuivat, sillä jotenkin kummassa hänestä tuntui, että nyt hän oli saanut saalista kuin tarjottimelta. Mahdollisesti viattomia hän ei kehdannut tappaa yksinkertaisesti Ultorin raskaan painostuksen vuoksi kaupungin yllä, joten ensin piti varmistaa asia. "Odottakaa hetki, kaverit, pistän puhelua yhdelle tyypille." hän selitti japaniksi ja toverit ymmärsivät, joten he ottivat mukavammat asennot sohvalta samalla kun Jyunichi laittoi toisen kätensä pöydän päälle ja istui ryhdikkäänä. Savagen numeron hän oli onnekseen saanut tallennettua puhelinluetteloon, joten mihinkään palveluun ei tarvinnut ongelmallisesti soittaa sen selville saamiseksi. Jyunichi painoi kännykän laiskasti korvaansa ja odotteli vastausta. Savage oli kyllä kiireinen tyyppi, mutta isompien kihojen käskyä oli syytä totella, ja se vaati nyt sitten lisätietojen saamista. "Niin, kuka siellä nyt soittelee?" kuului yhtäkkinen ärähdys, joka kavahdutti Jyunichin paikoiltaan ja hän varmisti, etteivät henkivartijat nähneet liikettä, koska maine olisi kadoksissa, jos muut saisivat tietää hänen herkästä säikkymisestään. "Katos vaan, Savage, muistatko kun soitit mulle Sindaccoista ja annoit myöhemmin ne kivat tiedot? Täällä näyttäis olevan kaks ainakin naamataulujen perusteella. Molemmilla on tumma tukka ainakin ja tuo, joka istuu peremmällä, näyttää vähän liiankin paljon Ian Mitchelliltä ollakseen totta... Tota toista ei meinaa näkyä, mutta uskosin osuneeni asian ytimeen!" Hän kuulosti niin innokkaalta, että puhe meinasi jo kuulua Sindaccojen pöytään ja Ian ei voinut olla katsomatta väkisinkin Jyunichin suuntaan ainakin syrjäsilmällä, mutta hän sai sentään katseensa peitettyä lautasliinalla, jolla hän pyyhki likaisia suupieliään. Samalla, kun hän teki sitä, hänen vaistonsa kuitenkin sanoi, että jotain oli nyt vialla. Jyunichi katsoi ensimmäistä kertaa kohti heidän pöytäänsä, eikä hänen katseensa näyttänyt yhtään ystävälliseltä. Ensimmäistä kertaa Sindaccojen näköpiirissä hän kyllä hymyili, mutta sekin oli karmiva virne, joka toi mieleen jonkinlaisen mielisairaan. Kun hän katsoi pöytää kohti, Ian nousi nopeasti ja kiirehti viemään roskiin likaisen lautasliinan Jyunichin noustessa pystyyn...

Se kaikki tuntui jotenkin äkilliseltä. Jyunichi oli ehkä Danielin mielestä jo lähdössä, ainakin sen perusteella, että hän nousi ylös ja laski kännykkänsä hitaasti korvalta, mutta hänen ilmeensä oli kummallisen keskittynyt ja etukenossa. Ian yritti pysytellä aivan rauhallisena heittäessään liinan roska-aukosta sisään sen pimeyteen, mutta se olotila muuttui nopeasti rauhattomuudeksi, kun hän kääntyi takaisin kohti Danielia, joka istui vielä aivan arkisesti pöytänsä ääressä. Jyunichi ei lähtenyt kohti ulko-ovea, ei sinnepäinkään, vaan hän käveli kohti sitä tyynyä, jossa Daniel parhaillaan istui, ja ei se voinut olla mitään ystävällistä tien kysymistä johonkin paikkaan kaupungissa - se oli välitöntä hyökkäämistä, sillä hän vetäisi sulavalla, mutta liki äänettömällä liikkeellä toisen katanoistaan esille selästään ja kaksi muuta Roninia seurasi samaa mallia. Ian ei voinut uskoa mitään järkevää syytä, miksi heitä vihattiin kaupungissa jo tässä vaiheessa, mutta ei hän voinut jättää tilannetta vain siihen ja odottaa, että veret pärskähtäisivät, joten hänen piti toimia. "DANI, VARO!" hän karjaisi juuri kun Jyunichi oli ojentanut miekkansa hyökkäysasentoon eteenpäin, ja reaktio oli salamannopea. Katana heilahti melkein heti huudon jälkeen, kun Jyunichi tajusi, että hänen aikeensa oli huomattu, mutta Daniel hyppäsi siinä vaiheessa pois tyynyltä ja lähes täysin pöydän yli sinne, missä Ian oli, kun Jyunichi iski miekalla keskelle tyynyä, jonka keskellä Daniel oli vähän aikaa sitten ollut, ja veren sijasta lensikin nyt höyheniä, mikä ei ollut tyydyttävä lopputulos. Se heilahdus oli kuitenkin kuultu paremmin kuin miekan vetäminen, ja kun ihmiset tajusivat, mitä oli tapahtumassa, he alkoivat kirkua henkensä edestä ja rynnätä kohti ulko-ovea jättäen ruokansa lautasille ja lasit puolitäysiksi. Yhä tiskin takana seisova kumarainen vastaanottaja yritti huudella väelle: "Hei, maksu ensin tänne tiskille!", mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota, vaan kaikki pyrkivät vain pääsemään pois alueelta, vaikka todellisuudessa Jyunichia ei kiinnostanut mikään muu kuin hengen saaminen Sindaccoilta. Ian veti Danielin mahdollisimman nopeasti pystyyn tämän katsellessa kummastuneena, kuinka hänen jopa rauhallisena tyyppinä äreästä luonteestaan huolimatta pitämänsä japanilainen kävi nyt päälle henkivartijoineen, eikä heillä kahdella tietenkään ollut asetta, koska ne Aisha oli takavarikoinut siivouksen ajaksi, jotta leikkimiseltä vältyttäisiin. Tilanne vaikutti toivottomalta, kun Jyunichi hymyili taas mielenvikaisen tapaisesti, ja vielä miesylivoimalla.

Tappelutta ei ainakaan antauduttu. Heti alkajaisiksi Ian juoksi siihen, missä oli istunut vähän aikaa sitten, tarttui hopeaiseen haarukkaan ja viskasi sen kohti Jyunichia toivoen sen osuvan vaikka naamaan ja repivän sitä oikein kunnolla, mutta eihän siinä niin käynyt, koska tämä onnistui noin sekunnissa saamaan miekkansa poikittain ilman halki lentävän haarukan eteen ja tiputtamaan sen tyynesti lattiatasoon. Hän näytti vain suuttuvan entisestään moisesta, ja nyt hän juoksi pöydän ympäri miekka ojossa. "JUOKSE!" Ian käski ja Danielia ei tarvinnut kahdesti komentaa, kun hän pinkaisi kovaan vauhtiin. Päätavoite oli nyt päästä ruokalasta pois, koska äkkiä paikka menetti totisesti hohtonsa. Ian paineli perässä ja heitteli matkan varrelle osuneita tyynyjä Jyunichin tielle, mutta heidän harmikseen ravintola oli niin laaja, että Ronineille riitti kyllä tilaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä, ja nyt Jyunichin henkivartijat hyökkäsivätkin sivulta kesken lupaavalta näyttävän rynnäkön. "V*TTUAKO ME OLLAAN TEILLE TEHTY!?" Daniel huudahti, mutta ei ainakaan antautunut suosiolla häntä vastaan tulleelle viholliselle. Miekka heilahti, mutta hän oli jo valmis ja heittäytyi lattianrajaan, vaan ei aivan makuulle, koska siitä häneen nyt osui helposti, mutta lähinnä vain kyyryyn. Hän otti kovaa kiinni Roninin jaloista ja nykäisi, jolloin tämän tasapaino petti yllättävän helposti ja katana sinkoutui ilmaan. Nyt hänellä oli ainakin ase Jyunichia vastaan, kun hän ponkaisi pystyyn käyttäen Roninia ikään kuin laukaisualustana. Laskeutuessaan hän tippui vastustajan käden päälle aiheuttaen yhä vain enemmän ongelmia, ja miekan hän poimi maasta kätevästi, jonka jälkeen hän kääntyi kohti Jyunichia, jonka silmissä näkyi nyt entistä hullumpi kiilto. "Vastaa sinä sitten apurisi puolesta, p*skiainen..." Daniel sähisi heidän kiertäessään ympyrää ilman, että kumpikaan oikeastaan edes kehtasi tehdä aloitetta, koska sanottavaa riitti vielä. Ianilla ei ollut ongelmia, sillä hän käytti omaa, monimutkaisempaa lähestymistään saadakseen miekan jäljelle jääneeltä henkivartijalta. Jyunichin ja Danielin silmien tiiviit katseet eivät irronneet hetkeksikään toisistaan, ja siksi tilanne olikin varsinaisen painostava. "Sanoisinko, että minulle maksetaan, jos siis ylimääräiset ongelmat poistuu kaupungista. Huonompi homma, että satuitte tänne, koska minä tartun tilaisuuteen aina kun vaan voin - ja en ole koskaan ennen hävinnyt miekkailuotteluakaan!" Mies näytti kyllä vaaralliselta ja osasi varmasti käyttää samuraimiekkaa paljon taitavammin kuin Daniel, joka oli vain joskus käynyt sellaisia kursseja hiljaisten hiipimistappojen nimessä. Siksi tilanne oli huolestuttava, mutta jos kerran syvästi CJ:tä hermostuttavasta Matthew Lindin valtakaudestakin oli selvitty ilman mitään suuria ongelmia, eiköhän yksi miekkahullukin saataisi jotenkin hoideltua pois alta. Joka tapauksessa siirtoa piti miettiä nopeasti, koska Jyunichi kiersi aina vain lähemmäs...

Sitten se tapahtui. Jyunichi suorastaan heittäytyi kohti Danielia, ja siinä hätäkässä oli vaikea tehdä melkein ollenkaan mitään muuta kuin tehdä lähes samanlainen liike, mutta käänteisenä ja taaksepäin, koska vastahyökkäykselle ei riittänyt aikaa. Miekka kolahti siihen, missä Daniel oli hetki sitten seisonut, suoraan päin lattiaa. Jyunichi kirosi yhtä äreänä kuin miltä oli näyttänyt ravintolaan tullessaan: "Etkö parempaan pysty, pelkuri?", mutta nytpä tilaisuus irtosi, ja niinpä Daniel hyökkäsi juuri, kun miekka saatiin nostettua maasta. Hän hakkasi monen monituista kertaa, mutta Jyunichi sai jo omansa poikittain tielle ja käänteli sitä esimerkillisesti, yritti Daniel sitten lyödä missä kulmassa tahansa. "S**TANA, SINÄ ET EDES USKALLA TAPELLA!" hän alkoi karjua, kun Jyunichi alkoi jo tarkoituksellisesti haukotella blokatessaan kaikki lyönnit, mitkä hän otti vastaan, osoittaakseen ylivertaiset taitonsa miekan kanssa. "Ei minua päihitä mikään tuollainen amatööri..." hän virkkoi ja alkoi vähitellen jo osoittaa merkkejä uudesta hyökkäyksestä, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään sellaista, sivulta kuului karjaisu, joka kieli kimppuun käymisestä. Ian tuli sieltä oma katanansa kädessään aivan samalla tavalla kuin Adam Dimayevia päin viikkoja takaperin Los Santosin klubilla, jolloin CJ jäi hänelle henkensä velkaa hänen käytännössä hakattuaan Adamin luodin syrjään ja keskelle diskovaloja. Se tuntui palautuvan mieleen jonkinlaisena flashbackina, kun Ian iski miekallaan kohti Jyunichia, mutta tämä ehti huomata jo vaistonsa avulla liikkeen vasemmalta, ja hän käänsi miekkansa sivuttaissuuntaan, jolloin sekä Ianin että Danielin lyönnit kimposivat takaisin juuri tilanteen ollessa lupaavimmillaan. "EI OLE KOVIN MUKAVAA KÄYDÄ TUOLLA TAVALLA PÄÄLLE!" Ian huusi vihaisena ja närkästyneenä, kun Jyunichi oli sillä tavalla päässyt pilaamaan päivän, jonka oli tarkoitus olla mukava, rento ja ongelmaton, eikä mikään elämästä ja kuolemasta taistelu. Jyunichi ei vähästä hätkähtänyt, vaan hypähti vähän kauemmas Danielista, joka ei nyt meinannut päästä hyviin asemiin tämän käyttäessä toista miekkaansa hänen jatkuvaan estelyynsä. Ian sitä vastoin huitoi sellaisella temmolla, että tuntui kuin hän olisi taas purkanut vihaansa samalla tapaa kuin albanialaismotoristeihin, vaikkei Daniel ollutkaan sitä nähnyt aivan. "Oliko Adam Dimayev mukava?" Jyunichi kysyi yhtäkkiä Ianilta, joka oli juuri jatkamassa mätkimistä, kun tahti yhtäkkiä pysähtyi, ja niin pysähtyi myös jokin hänen sisässään. Syy oli tuntematon ainakin Danielille, mutta Adam tuntui aralta jutulta, koska nyt Ian ei pystynyt tekemään yhtään mitään ja hän alkoi hikoilla, kenties järkytyksestä...

...ja sitten mahdottomuus tapahtui. Daniel yritti kannustaa Iania lyömään Jyunichilta hengen pois, mutta ennen kuin mitään tapahtui, japanilainen oli valmiina ja löi miekkansa suoraan eteenpäin kärki edellä. Se sai Danielin huutamaan tolkuttomasta kauhusta, kun terävä samuraimiekka osui Ianin vatsaan ja meni siitä edelleen ällöttävästi läpi, jatkaen matkaansa halki ruumiin ja lopulta ulos selästä veren säestämänä. Ian ei voinut tehdä mitään muuta kuin laskea irti miekasta käden tunnon kadotessa. Hän katsoi tuskastuneena kohti Jyunichia, joka alkoi nyt jo nauraa sellaisella hullulla tyylillä kuin mistä hänen yleisilmeensäkin kertoi. Danielin huudolle ei koittanut loppua, hän ei voinut tehdä mitään toisen, jatkuvasti blokkivan miekan takia ja hän ei kestänyt katsoa parhaan ystävänsä kärsimystä Jyunichin miekan jatkeena. "HAISTA - SINÄ - ADAMIN - KANSSA - P*SKA!!!" Ian rääkäisi jo arveluttavan heikosti Jyunichille, ja vaikka hän olikin pudottanut oman miekkansa, vielä riitti käsissä voimaa, ja nyt hän kohotti oikean nyrkkinsä lyöden sillä niin kovaa kuin lihaksista lähti ja suoraan Jyunichin naamaa päin, jolloin tämä puolestaan alkoi karjua. Hän kavahti niin rajusti, että miekka irtosi Ianin mahasta ja vuorostaan hänen ikenistään alkoi vuotaa merkittävät määrät verta, joka viimeistään teki hänestä murhaajan näköisen. Hän olisi uudestaan kokeillut ns. upotusta Ianiin, joka pysyi jotenkin pystyssä, mutta heilui epämiellyttävästi eikä varmasti onnistunut säilyttämään tasapainoaan enää kauaa - mutta uudestaan miekka ei kenestäkään läpi mennyt, sillä Daniel oli jo toiminnassa ja hän löi omalla miekallaan vuorostaan niin kovaa kuin voimaa riitti. Jyunichi kumartui pois alta, mutta ei täysin onnistunut ajoissa, vaan hänen korvalehdestään irtosi palanen yhä vain suuremman verimäärän säestämänä ja lensi ikään kuin hidastettuna lattiaa kohti, mutta kostoiskua korvastaankaan hän ei enää jäänyt tekemään, vaan noukki kiireesti oman miekkansa, jonka hän oli ehtinyt pudottaa kyydistä, ja lähti kovaan juoksuun ulos ohi vastaanottovirkailijan, joka oli kyyryssä tiskin takana ollen itsekin peloissaan ja tietämätön ympäristön tapahtumista. Jotain hän toisaalta jätti jälkeensä. Ensinnäkin hän karjaisi vielä sanat: "SAINPAS SENTÄÄN HOMMAANI TEHTYÄ!", toiseksi hän jätti verivanan, kolmanneksi yksinäinen pistooli, jossa vaikutti olevan vain yksi luoti jäljellä lippaassa, mutta joka ei ollut koskaan päässyt käyttöön, ja neljänneksi Ian, joka menetti nyt totaalisesti tasapainonsa ja ilman Danielin nopeaa toimintaa hän olisi kaatunut täydellä voimalla parketille.

"Ei, ei se näin mene, kyllä sinä selviät!" Daniel vakuutteli, vaikkei hänessä itsessäänkään riittänyt oikein kauheasti uskoa. Hän laski Ianin ruumiin lattian tasoon ja yritti nyt kiireesti painaa mieleensä sen, mitä hänelle nyt taas oli opetettukaan ensiaputunneilla silloin aikanaan akatemiassa. Miksi ihmeessä kaikki tarpeellinen unohtui näin nopeasti ja jotkut ihmeen kasvilajit sun muut painuivat aivan väärällä hetkellä mieleen? Sen ei kuulunut mennä näin kaikessa yksinkertaisuudessaan... "Kuule Dani, joskus sun pitää oppia vähän asioita... mullakin lienee vähän selitettävää." Ianin ääni kuulosti kaamean karhealta ja jopa lopulliselta. Oliko hän muka aikeissa jo jättää maailman tähän paikkaan, vaikkei Daniel sitä edes itse suostunut hyväksymään. "Ei, et sinä kuole, kyllä minä jotain keksin, toisin kuin Dianan tapauksessa, mutta se vaan heitti henkensä liian nopeasti, sut kyllä ehditään vielä pelastaa, anna mulle vaan pari minuuttia..." Hänen oli kyllä pakko myöntää se, että pää oli täysin tyhjä. Käännä uhri kyljelleen, mitä seuraavaksi? Ian kyllä makasi melkein kyljellään, mutta elvytysjuttuja oli mahdoton pitää mielessä kaikkien toimintatapahtumien myötä aiempina aikoina. Äsköinen sanottava tosin tuntui hiukan arkaluontoiselta, sillä Ian painoi päänsä lattiaan (Daniel näytti taas kauhistuneelta, koska tämä näytti siltä kuin olisi halunnut mieluummin kuolla kuin elää) ja kärähti: "V*tun Adam..." mikä oli muuten aivan tavallista, mutta miksi hän sitten sanoi sen vasta nyt? "Ian, kerro jotain. Jotain, mitä minä en tiedä! Viimeinen tilaisuus, minä en enää o-osaa..." Daniel ei voinut mitään, mutta hän alkoi jo melkein itkeä, vaikkei se hänen tyyliinsä sopinut ollenkaan. "Adamin p*ska... syytä vain vapaasti minua, minä sen tein! Ilman mua CJ olis kyllä kuollut, mutta Deadguyn perhe olis pysyny yhtäläisenä... ei, ei, ei, en voikaan ajatella sillä tavalla!" Iankin alkoi päästää vihan täyttämiä kyyneleitä pihalle Danielin tapaan. Se tuntui jotenkin niin totiselta, että ehkä pelissä oli jotain muutakin kuin pelkkä viha omaa epäonnistumista kohtaan, vaikkei se nyt mikään sellainen ollut, hän oli vain käyttänyt omia nyrkkejään sen keittiöveitsen sijaan, jota hän oli käyttänyt yhteen toiseen Pavanoon silloin klubi-iltana. "Di? Kerro nyt, ole kiltti..." Daniel alkoi maanitella, vaikkei siihen ehkä ollut syytä, sillä Ian oli yksinkertaisesti vain heikko ja ehkä jo järkeään menettämässä, vaikkei se ainakaan ilmeessä näkynyt. Se oli kiltti ja mukava, mutta silti sen näköinen kuin sitä ei enää kauaa näkyisi. "Seurustelin..." Ian murahti hitaasti, mutta ei katsonut Danielia kohti, vaan tuota pikkuruista pistoolia, joka oli nyt hänen ainoan paikalla olevan ystävänsä housuntaskussa ja pilkisti sieltä jotenkin sellaisena kuin se oli hänen viimeinen toivonsa...

"Sinä MITÄH?" Daniel huusi nopeasti, mutta Ian ei välittänyt hänen mielipiteestään. "Ei mitään, kamu, ei mitään, kuule, sun pitää nyt vaan hoitaa viimeinen homma ennen ku lähdet pois täältä. En halua sun vaarantavan henkeäsi tällä tapaa Jyunichin kaltaisten mielenvikaisten takia! Mene pois, Stilwater ei ole koskaan ollut turvallinen kaupunki... niin, ja se viimeinen juttu, lopeta tuskani." Nyt Danielkin tuntui ymmärtävän, että pistooliin oltiin viittaamassa, mutta hän ei halunnut tehdä sitä. Hän halusi kuulla lisää Ianin ja Dianan salatuista väleistä vuosien varrella, mutta ehkä Ian joko tiesi sen, että Daniel halusi kuulla, tai sitten hän vain tiesi asiat liian myöhäisiksi, kun hän kröhäisi jo viimeisillä voimillaan: "Aldrin tietää kyllä myös... nyt tee se, Dani... ole ystävä..." Hän katsoi asetta toiveikkaasti eikä vaihtoehtoa enää löytynyt. Tunnontuska se oli, mutta oli kiduttava ja hidas kuolema paljon pahempi kuin nopea luoti päähän, joka tietäisi äkillistä loppua, joka oli nopeasti ohi ennen kuin se ehti edes tuntua. Daniel asettui polvilleen Ianin yläpuolelle, nosti tämän heiveröisen ja jo lähes miltääntuntumattoman vasemman käden ylös ja piti siitä kiinni viimeisen kerran 20 vuoden kaveruuden haihtuessa olemattomiin yhden vaivaisen japanilaisen takia. Tuo pieni Glock 17 sen varsinaisesti katkaisi, mutta se olisi joka tapauksessa katkennut, koska kännykkääkään ei ollut edes otettu mukaan Kantoon - mihinkäs sitä olisi tarvittu? He katsoivat toisiaan silmiin, molempien olotila erottui selvästi ilmeistä, ja Danielin ase oli osoitettuna Ianin otsaan. Mitä kauemmin hän odotti, sen pahemmin hänen ystävänsä kärsi, joten vaikka se tuntui epätodelliselta, se oli tehtävä nyt. Eräs erityisen haikea katse jäi viimeiseksi yhteiseksi, koska sitten Daniel ampui aseen ainokaisen jäljellä olevan luodin. Ianin päähän muodostui nopeasti verinen luodinreikä, joka kieli siitä, että nyt kaikki oli ohi, eivätkä asiat palautuisi enää koskaan entiselleen varsinkaan maailman epäonnisimman Deadguyn elämässä... Käsi veltostui silmissä ja se tarkoitti sitä, että Danielkaan ei enää kestänyt katsoa tilannetta, ja niinpä hän heitti aseen lattialle ja vaipui siihen itsekin liikkumattomaksi yrittäen koota itsensä huonoin tuloksin...

To Be Continued.

P r k l, tuli pitkä!

-

Lainaus:21.03.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 49 - Season 5:

Man of Millions

Vihdoinkin, minä tiesin, että pystyt siihen, kyllä minä vaan tiesin! 8) Yksinkertasesti sanottuna tarinoistas paras, nyt on onnistuttu saavuttamaan kerronnassa ja asioiden tasapaksussa selittämisessä se oikea taso! Nyt kun se vielä säilyy, niin silloin alkaa plussaa tulla. Oikeastaan ainoa varsinainen huono puoli, jonka bongasin, oli kielioppivirheet siellä täällä, että ne kun vielä korjaantuu niin...

+ Kerrontaa, selityksiä, me likes!
+ Noin yleisesti sanottuna peruskehut, elikkäs se pituus ja kappaleet

- Kielioppivirheitä siellä täällä

9

Ei näistä mistään voi kymppiä antaa. Kielioppi virheitä ja huono kielellinen ulkoasu. Ei millään pahalla, en todennäköisesti itsekkään parempaan pystyisi.

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 7 - Devils & Angels

Kaksikymmentä vuotta. Kaksikymmentä...
"Dani... Dani, nouse ylös..."
Kanto oli muuten melkoisen tyhjä ravintola siellä tapahtuneen hässäkän jälkeen, paitsi että siellä riitti vähän liikettä, tosin ei mitään asiakkaita. Punaisella lattialla, joka tosin ei sentään ollut aivan veren värjäämä, makasi neljä ruumista siellä täällä. Niistä kolme oli kyllä tosin verisiä, mutta lattialle valunut erite ei vain meinannut erottua. Neljäs oli ainoa ruumis, joka oli hengissä ja vieläpä tajuissaan, mutta ylösnousemisesta ei tullut mitään. Päässä vilisti jatkuvalla syötöllä kaikkia tapahtumia vuodesta 1988 asti, jolloin Daniel Deadguyn koulutus oli alkanut ja hän oli sieltä käsin tutustunut Ian Mitchelliin ja heidän välilleen oli syntynyt raudanluja side, joka oli säilynyt reippaat kaksi vuosikymmentä. Se oli kunnioitettava saavutus, mutta eipä sitä kestänytkään sitä kahtakymmentä vuotta kauempaa. Hän kertasi kaikki hauskimmat tilanteet, kuten ampiaispesien pommitukset silloin, kun heillä oli yhteistä lomaa Alderneyssä, nörttipoikien kiusoittelu akatemiassa ja jätkien alituiset naisjahdit, jotka eivät tosin olleet onnistuneet ollenkaan täysi-iässä, toisin kuin silloin koulun kulta-aikoina... "Dani, ole kiltti, et sinä voi jäädä siihen makaamaan loppuiäksesi!" Hän säpsähti ajatuksistaan ja silmät levähtivät auki, vaikkei hän edes halunnut sitä, koska mikäs häntä olisi estänyt makoilemasta siinä vaikka vuoden ajan, jos kerran elämällä ei enää ollut yhtään tarkoitusta? Danielle kuollut, Diana kuollut, Ian kuollut ja kenties hänen yläpuolellaan huolestuneen näköisenä seisova Alan kuvitteli, että Danielia kiinnosti ylipäätään jatkaa enää yhtään mitään koko typerässä elämässä? Rikkauksista ei sitten kait ollutkaan hyötyä, jos tuhlaajapojan ympäriltä kuolivat kaikki, se oli varmaankin sitten pakko myöntää. Hän ei kuitenkaan voinut jättää tilannetta siihenkään, koska hän tunsi olonsa kaksijakoiseksi. Teki mieli häipyä kaupungista, toisaalta teki myös mieli kostaa, koska Jyunichin naama pyöri silmissä paljon kirkkaampana kuin edes Ianin viimeinen kuolemantoivoinen ilme ja miekkamies nauroi hänen kuvitelmissaan, mikä oli syvästi loukkaavaa ja hyväksymätöntä. Mitäpä Daniel siinä sitä paitsi edes menettäisi, jos lähtisi hakkaamaan ilmat pihalle yhdestä japanilaisesta, jos kerran elämässä ei ollut enää mitään jäljellä? Hän ei noussut ylös, mutta ei toisaalta laskenut katsettaan enää uudestaan, vaan yritti päänsä sisästä silmien eteen ilmestyvän Jyunichin naaman sijaan erottaa, mitä ympärillä tapahtui. Diablot olivat polvillaan Ianin ruumiin edessä ja tutkivat sitä. Daniel ei voinut edes katsoa sinnepäin eikä varsinkaan luodinreikää kohti, jonka hän itse oli aiheuttanut. Daron puhui puhelimessa vähän matkan päässä, Aldrin söi mokkapalaa, joskin totisen näköisesti, ja Alan yritti maanitella häntä seisomaan...

"Kenelle Daron puhuu?" Daniel kysyi yrittäen saada lisäaikaa. Alan ei ollut ainoa hänen yläpuolellaan, sillä jonkinlainen kutina jaloissa antoi ymmärtää, että Assassinkin oli tullut seurueen mukana ravintolaan ja kyhnytti nyt voimakkaasti hänen jalkojaan vasten, vaikkei ehkä edes tiennyt, että tilanne oli paljon vakavempi kuin mitä se oli, eikä kissan rauhallinen kehrääminen tehnyt tästä yhtään mukavampaa. "CJ:lle vaan, Dani, ei siinä mitään, nyt me taidetaan tarvita kovia otteita. Mä kyllä olin toista mieltä Daronin kanssa, koska täällä me ei voida pysytellä enää hetkenkään vertaa. En tiedä, mitä mieltä olet, mutta ehkä meidän pitäis tosiaan häipyä ennen kuin mitään ehtii tapahtua meille muillekin..." Sen enempää hän ei saanut ulos, kun Daniel ponkaisi yhtäkkiä ylös sellaisella voimalla, että Assassin kipitti omistajansa jalkojen juureen säikähtäen moista raivokkuutta. Daniel ei mennyt estämään Daronin puhelua, koska hänen mielestään se oli ainakin aivan täydellisen hyvä juttu, että hän oli saamassa tukea. Mutta sitten taas... "MITÄ HITTOA SÄ OIKEIN MAHDATKAAN AJATELLA?" hän karjaisi niin kovaa, ettei Assassin tuntenut oloaan turvalliseksi edes Alanin jaloissa, vaan ryntäsi rääkäisten kohti tyynyä, jonka päällä oli ainakin mukavaa. "MINÄHÄN EN V*TTUUNKAAN LÄHDE ENNEN KUIN JYUNICHI ON KUOLLUT! JA MINÄ KUVITTELIN, ETTÄ VOISIN OLLA YLPEÄ SINUSTA, JOKA ON PELASTANUT IHMISHENKIÄ! TOTUUSKO ON SITTEN SE, ETTÄ OLET PELKURI???" Hän tökkäisi sormellaan Alanin rintaa samalla tavalla kuin Angel oli tehnyt Nikolle ennen Liberty Cityn sodan alkua, ja Alan oli yhtä hölmistynytkin kuin Niko. "Dani, Dani, ole rauhassa, minä en käskenyt sun tehdä mit..." hän aloitti välittömästi ja kohotti jo etusormeaan pystyyn, mutta se aiheutti vain enemmän innostusta karjua ulos lisää. "MINÄ OLEN MENETTÄNYT ELÄMÄSTÄNI LÄHES KAIKEN! PUOLET PERHEESTÄNI ON MENNYTTÄ, JA NYT MYÖS IAN! ONKO ELÄMISESTÄ EDES HYÖTYÄ ENÄÄ?" Alan oli niin järkyttynyt nähdessään palkkasoturinsa, mutta myös perheenjäsenensä, karjuvan hänelle tuolla tavalla, eikä hänen auttanut edes rauhoitella, sitä vastoin hän meinasi tirauttaa jo itkua, jos asiat jatkuisivat tuohon tahtiin. Joka tapauksessa oli pakko yrittää. "Hei, ei asiat noin huonosti ole! Vielä sentään on minä, Daron ja Al..." Taas vain myös keskeytyi, koska Danielilla ei riittänyt pinnaa kuunnella totuutta ällöttävän pienestä joukosta. "KAIKKI HYVÄT MUISTOT! KAIKKI HYVÄT MUISTOT VIEMÄRISTÄ ALAS! EI MITÄÄN KYSYMYKSIÄ, MINÄ JOKO TAPAN JYUNICHIN TAI KUOLEN HÄNTÄ TAPPAESSANI, MUTTA KOSTAMATTA TÄMÄ EI PÄÄTY!"

Daron oli juuri saanut kännykkänsä laskettua, kenties vähän hätäiseenkin tyyliin, koska hän vaistosi jatkuvien huutojen (joista CJ:kin oli ehtinyt kysellä) takia, että jotain oli nyt pahemman kerran pielessä. Hän ei pystynyt edes uskomaan, että siinä Daniel, joka oli aina ennen ollut huumorintajuinen ja kaikille asioille naureskeleva, purki kaiken vihansa Alaniin, jolle kukaan ei ollut koskaan aiemmin uskaltanut sanoa vastaan, jos selän takana tokaistuja juttuja siis ei oltu otettu huomioon. Jopa Assassin ei uskaltanut ottaa askeltakaan riitelyä kohti, vaikka Daniel olikin ainoa, josta lähti ääntä oikein urakalla. "Mitä on tekeillä? Ei kai vaan mitään ongelmia? CJ:kin ihmetteli, mistä tollanen ääni lähtee, mutta en uskaltanut edes kattoa sinne suuntaan... Mistä edes moiset huudot?" hän alkoi heti ihmetellä, ja Daniel ei voinut katsoa edes isäänsä kohti yhtään kiltisti, koska hän ei saattanut käsittää, ettei kukaan tajunnut, miksi hän jatkuvasti rääkkäsi kurkkuaan ja laukoi kaikki keksimänsä haukkumasanat. Eikö sen kuulunut olla itsestäänselvyys...? "NO TUON V*TUN PELKURIN TAKIA! SANO, ETTEI TÄÄ OLE TOTTA! SANO, ETTEI TUO OIKEASTI PELKÄÄ JOTAIN - S**TANAN - JAPSIPASKAKASARUNKKAREITA!" Hän heittäytyi heti tämän sanottuaan lattialle kyyneleiden lentäessä silmistä ympäriinsä ja alkoi takoa siihen nyrkeillään aivan kuin pikkulapsi, joka ei ollut saanut tahtomaansa. Ainoa, mikä ei täsmännyt, oli se pikkulapsiosuus, koska oikeastaan hän ei ollut saanut jatkaa hulppeaa elämää parhaan ystävänsä kanssa enää koskaan, ja siksi hän nyt sitten olikin vihainen, ja vaikka ensisijaisesti Jyunichille, Alan sai osansa siitä juuri nyt. Mitään muuta ei voitu tehdä kuin odotella. Siinä välissä Aldrin ei uskaltanut mennä lähellekään, ja jopa Aisha piti etäisyyttä, ehkä tosin lähinnä luudan jäätyä kotikartanoon. Assassin uskaltautui jo tyynyltä vähän näkyville, mutta ei viitsinyt katsoa Danielia ainakaan vielä suoraan silmiin. "Tapa se..." käski ääni tämän pään sisässä, ääni, joka kuului hänessä asuvalle pikkupirulle. "Totta kai sun nyt pitää Jyunichi tappaa, osoitit sentään pärjääväsi mokomalle! Näytä sille, kuka käskee, niin ehkä et joudu h*lvettiinkään..." piru yllytti, ja Danielhan oli tarkalleen samaa mieltä, mutta oliko Alan kuitenkaan niin tyhmä kuin miltä näytti? Nyt hänen silmiensä edessä tanssahteli nimittäin sarvipäisen ja viikatetta kantavan pikku-Danielin lisäksi toinen samanmoinen, jolla oli sädekehä ja siivet, eli enkeli, joka aloitti aluksi typerältä kuulostavan, mutta sitten vähän järkeäkin sisältävän pälpätyksen. "Ei, et saa tappaa enää! Olet jo nähnyt, mitä tappamisesta seuraa. Ruumiita tulee vain sinun läheisistäsi yhä enemmän. Kuka tietää, jos Jyunichin tapettuasi menetätkin Daronin tai jonkun muun, joka vielä on sinun luonasi? Ajattele ennen kuin noudatat virkaveljeni neuvoa!"

Daniel katsoi sumeasti eteenpäin. Enkeli ja piru katosivat ennen kuin ne ehtivät alkaa selvitellä välejään, mutta valintatapaus jäi. Molemmat puhuivat asiaa. Jyunichi piti tappaa, koska hänellä oli syyt niskoillaan ja kosto oli oikeastaan pakko antaa moisesta tapahtumasta, josta Ianilla ei ollut mitään mahdollisuutta enää selvitä, mutta toisaalta siitä olisi takuuvarmasti seurauksia, jotka olisivat aina vain pahempia kuin aiemmat. Ainoan Deadguyn asemassa ei varmastikaan ollut mukava olla totaalisen sukulaiskadon jälkeen, mutta kun mikään ei vain hänen läheisiään suojellut kuolemalta, vaikkei yksikään heistä ollut koskaan tehnytkään surmaajalleen yhtään mitään. Kaksi ensimmäistä jäivät vain väliin, viimeisin joutui hyökkäyksen kohteeksi ilman mitään selvinnyttä syytä, ja sekös pakotti tappoaikeisiin. Ainoa keino kiemurrella läpi tästä tilanteesta oli ehkä vain kuitenkin pyrkiä siihen, että hän yrittäisi heti ensiksi rauhoittaa juttua. "Minä... minä luulin, että hän oli vahva..." hän sopersi maasta puhuen Alanin jaloille. Puhe oli epäselvää, aivan kuin joku kolmen vanha olisi yrittänyt selittää jotain ihmeellisenä pitämäänsä, mutta kyllä vanha ukko siitä selvää sai. "Mutta sitten hän kuoli ja vielä halusi niin! En käsitä ikinä..." Lattian uusi takominen olisi alkanut, ellei Alan olisi tällä kertaa alkanut selitellä rauhallisemmin. "Ei, älä nyt aivan väärin suinkaan käsitä! Hän oli vahva alusta loppuun, mutta loppu tuli täytenä yllätyksenä. Kukaan ei ota kidutusta nopean kuoleman sijaan. Paitsi ehkä Angel, mutta se nyt on eri juttu..." Hän ei kiinnittänyt oikein mitään huomiota siihen, että Assassin nosti nopeasti päänsä ja käänteli sitä ympäriinsä ja Devililtä tippui lihapulla, kun hän käytännössä jäätyi paikoilleen. "Suosittelen, että teet kuitenkin itse valinnan, etkä anna muiden erityisesti vaikuttaa siihen, mutta minä olen kyllä aika varma, että parhaiten ratkaisun tietää juuri Ian." Alan yritti olla rauhoittava ja jopa ilahduttava puheillaan, mutta eipä Daniel edes virnistänyt hänelle, vaan kääntyi pois ärsyyntyneenä. Devil yritti sanoa jotain, mutta hänen nykyinen, suussa oleva lihapullansa, ja ehkä myös totaalijärkytys lamautti kyvyn, mutta onnistui hänen silti jotenkin nielaista se ennen kunnon pureskelua ja päästää heti sen jälkeen suusta pihalle: "Mitä h*lvettiä? Miksei tuo kertonu mitään siitä, että se kyttä onkin elossa? Eikä varmaankaan perustelujakaan saatu, jos oikein arvaan..." hän jatkoi kovaäänisesti ja melko angstaavan kuuloisesti, mutta ehkä vielä noin nuorelta saattoi jotain sellaista odottaakin. Mitään kummempaa ei vähään aikaan tapahtunut, kun Daronkaan ei saanut sanaa suustaan, ja ainoastaan Daniel liikkui hivenen, koska hän älysi vasta nyt, että Aldrin taisi olla vastaus hänen ongelmaansa, joka oli jäänyt ratkaisematta Ianin ennenaikaisen poismenon takia.

The Johnson House

Johnsonien talo Los Santosin itäpuolella, Grove Streetillä, oli erikoiseen tapaansa melko rauhallinen. Siellä ei oltu juhlittu moneen iltaan, se oli ollut melko hiljainen ja oikeastaan kaikkea mahdollista, mitä vain voitiin keksiä. Tapahtumien puute oli johtunut CJ:n poissaolosta, kun hän oli Sindaccojen kanssa ampunut kumoon Pavanoja ja albanialaisia eikä ollut vähään aikaan tullut takaisin kotiin. Nyt tilanne oli toinen. Hiljalleen talon ikivanha seinäkello jatkoi jo vuosia kestänyttä takutustaan ja sisällä oli huomattavasti tapahtumarikkaampaa meininkiä. CJ makasi kotisohvalla ensimmäistä kertaa sitten Aldrinin paluun ja töllötti televisiota, jonka laatu oli kyllä kehno, mutta se oli selitettävissä sillä, ettei Sweet ollut jaksanut korjata antennia koko poissaolon aikana. Niin, ja velipojasta puheen ollen, hän söi tyypilliseen tapaansa innokkaasti muroja jättämättä yhtään Kendl-siskolleen tai tämän tuoreelle aviomiehelle, Cesarille. Kumpikaan ei kyllä pahakseen pistänyt, koska talon käytäntö oli "Sweet pitäköön p*skaiset muronsa" ja sitähän noudatettiin. "Kuka soitti, CJ, kuka soitti?" hän kyseli tarmokkaasti syömisen yhteydessä ja Cesar näytti happamalta, koska tunnetusti murot valuivat suusta takaisin lautaselle ja näyttivät aika yököttäviltä varsinkin syljen loistaessa tietyssä kulmassa oikein tehokkaasti. CJ haukotteli raskasta työtä tehneenä pitkän aikaa eikä vastannut ihan välittömästi, koska hän ei tiennyt, huvittiko - ainakin tietoisena vastikään tapahtuneesta tragediasta, joka oli lopettanut hänen puhetoimintansa ainakin hetkeksi. Sweet ei jaksanut katsella moista mykkäkoulua, vaan kahmaisi valtavan lusikallisen lisää, mukaan lukien ne, jotka eivät edellisellä kerralla päässeet kurkusta alas asti, ja alkoi sitten sössöttää kuin mikäkin Adam: "Vastaa! Et ole koskaan ollu kovin kohtelias mulle, paitsi sillon kun tilanne on ollut totinen, ja tommosesta asenteesta en ainakaan tykkää!" (Hyvä hänen oli puhua, kun ei itsekään koskaan ollut erityisen kiltti kenellekään perheenjäsenelle...) CJ ei enää viitsinyt pitää suutaan tukossa, mutta se ei johtunut Sweetistä, vaan siitä, että asiat oli vain syytä kertoa ilman mitään viivyttelyjä. "Katsos kun... se oli Daron, tiedäthän, se Danielin isä... No, kun ne oli hoitelemassa bisneksiään Stilwaterissa, niin ne kuulemma törmäs heti aluksi paikallisiin koviksiin, jotka on mitä ilmeisimmin palkattu jahtaan niitä tai jotain. Joka tapauksessa äänensävy kuulosti sen verran vakavalta, että totta se kai on, mutta Ian on kuollut." Seurasi hiljaisuus, josta Sweet ei pitänyt, mutta hän ei toisaalta kyennyt sanomaan mitään. Mukava tyyppihän Ian oli ollut niin kauan kuin oli elävien kirjoissa säilynyt, ja kärsinytkin hän oli aivan tarpeeksi otettuaan osumaa Clauden nyrkistä suoraan keskelle mahaa.

"Minä tulen mukaan!" Sweet huusi välittömästi. Hänen ei tarvinnut kauaa miettiä, mitä oli tekeillä, sillä tokihan CJ oli nyt sitten menossa Stilwateriin avittamaan Sindaccoja hädässä, mutta nyt ei enää ilman velipoikaa ollut minkäänsorttinen lähtö tapahtumassa. Ei ehkä tarvinnut epäillä, mikä oli vastaus, sillä aavekaupunkiseikkailu oli jo aivan tarpeeksi kovaa sähläystä, ja muutenkin tarkoituksena oli lähteä yksin, tai ehkä seuraksi kävisi ainoastaan Sindaccot shokeerannut Angel, koska hän sentään osasi tehdä jotain, toisin kuin hapan Sweet, joka alkoi tyypillisesti murjottaa heti, kun hänet oli kielletty. "Kuules nyt, s**tanan hinttari, et varmaan tiedäkkään, kuinka hirveää täällä on aina odotella kotiinpaluutasi? Okei, se on ollut aika ihmeellistä, että istut vieläkin siinä, vaikka olet... lasketaas..." Hän alkoi nyt laskea sormilla, mitä CJ yritti pysäyttää, mutta toistuvista vastalauseista huolimatta hän jatkoi tarmokkaasti. "Ensin lähdit pamauttelemaan Pavanoilta huumetehdasta ja kertomasi perusteella se oli sekunneista kiinni, ettei Adam saanut sua hengiltä paon aikana... sen jälkeen lähdit Liberty Cityyn uudestaan kaatamaan niitä ääliöitä lisää ja tällä kertaa paloivat molotovit, mutta välitöntä hengenvaaraa ei senkertasen tarinas perusteella ollu... sitten kolmanneksi se painostavin juttu, elikkä lähdit räjäyttämään niiden laivan, ja sen jälkeen jäitkin vielä muka parempaan seuraan ja riskeerasit taas kaiken tappelemalla moottoripyörän päällä ja moottoritiellä joidenkin pähkähullujen kanssa! En estä sua lähtemästä p*skaankaan, mutta tällä kertaa ilman minua ei ole menemistä!" Hän laittoi kätensä päättäväisesti puuskaan niin kuin asia olisi ollut sillä selvä, mutta sekään ei riittänyt perusteeksi CJ:lle, joka kopautti kaukosäätimen sohvalle kiukusta kihisten. "Sekö sitten on yhtään mukavampaa nähdä, kuinka vihollisen kranaatin seurauksena silpoudun silmies edessä palasiksi? Siltä ainakin näyttää! Yritä nyt ymmärtää, muutenkin se aavekaupunki on yhä erittäin hyvin mielessä, etkä varmaan halua sellasta uudestaan!" Kendl katsoi pelokkaasti veljiään kohti, kun nämä eivät taaskaan päässeet yhteisymmärrykseen. Se ei ollut mitenkään tavatonta, mutta kun siihen ei oikein ollut kunnollista syytä. "HAISTA V*TTU! Tiedät aika hyvin, että Stilwaterissa ei (tietääkseni) ole mitään hylättyjä aavekaupunkeja eikä muutenkaan mitään pelottavaa, ainoastaan jotain katujengiläisiä, jotka ei ole kuitenkaan noita p*skasia Ballaseja kummempia!" Sweet huusi nyt puolestaan täysin tietämättömänä siitä, millainen meininki hänelle tyystin vieraassa kaupungissa oli, lähinnä vain haluten yksinkertaisesti mukaan tällä kertaa. CJ:nkin oli vaikea pistää enää väliin, koska hänkään ei kyllä tiennyt mitään Ronineista ja muista Stilwaterin jengeistä.

Vaan entäpä Saintit? Viimeksi heidät oli nähty hajottamassa paikkoja, kun Roninien voimakkaasti kiiltelevän kasinon holvin raskastekoinen ovi, tai ainakin heikommat seinät sen ympäriltä, oli räjäytetty sellaisella voimalla, että kuuroutuminen meinasi käydä lähellä, mutta olipahan ainakin paikkoja lähtenyt sijoiltaan ja jengin huijausuhkapelistä kerääntyneet rahat löydetty kertaheitolla. Kaikki muut paitsi Pierce olivat jo holvissa sisällä lappamassa laukut täyteen rahaa, mutta autollaan kolaroineen Shaundin kanssa ongelmiin päätynyt Pierce ei ollut edes huomannut, kuinka Saintit olivat jo syöksyneet keräämään kaiken, minkä saivat, ja kuinka Shogo Akuji, jengiä johtava nuorekas tyyppi, oli juossut portaat ylös kuultuaan massiivisen melun ja näytti nyt innokkaasti virnistelevältä, kun hän oli saanut käytännössä napattua koko jengin. Kukaan ei toisaalta tehnyt mitään Piercelle, syystä tai toisesta, mutta muut olivat ainakin paketissa. "Mitäs meillä täällä on?" Shogo oli ihmettelevinään ja puhui ärsyttävän lapsekkaalla äänellä, joka kuulosti siltä, että Piercen teki mieli hakata hänet siihen paikkaan, mutta miekat eivät näyttäneet sellaisilta, joiden kantomatkalla olisi hyvä oleskella. Niinpä hän perääntyi hitusen lähemmäs seinää, valmiina ryntäämään takaovelle ja pelastamaan ainakin oman nahkansa, koska hän pelkäsi kaikkea terävää yli kaiken (paitsi että ehkä hyönteiset ja pimeä olivat kuitenkin etusijalla...), oli se sitten kuinka raukkamaista tahansa. Shogon taktiikka oli melko... taktinen, sillä hän oli tietoinen siitä, etteivät jengiläiset minnekään päässeet holvista kohtaamatta Ronineja, ja siksi hän katsoikin merkitsevästi etusormi ojossa kohti Pierceä, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että tämän oli parasta pitää päänsä kiinni, tai muuten koitti terävä kohtalo. Oli kyllä ihme, etteivät Gordon ja muut olleet kuulleet pomomiehen jutustelua ja tekoihmettelyä, mutta ehkä he olivat keskittyneet vain saaliin lastaamiseen innokkaasti kaikkeen, missä jotain pystyi kantamaan, jopa Johnnyn aurinkolasikoteloon (sehän tarkoitti sitä, että niitä kuului pitää päässä kaiken aikaa). Toisaalta he puhua pälpättivät niin kovaäänisesti, ettei ollut ihmekään, kun Shogo pääsi sillä tavalla hiippailemaan kimppuun. Piercelle ei oltu tekemässä mitään, joten ehkä Roninit vain olivat tyhmiä, tai sitten (tämä kyllä oli mahdollista vain hänen innokkaimmissa kuvitelmissaan) hän oli niin pelottava, ettei kukaan uskaltanut lähestyä. Ainakaan se ei ollut pelottavaa, kun hän nieleskeli pelokkaasti miettien niin lähellä, mutta silti niin kaukana olevien kavereidensa kohtaloa. Ehkä jotain piti kuitenkin tehdä, vaikka oma elämä riskeerattiinkin, koska Gordon oli hänen muistaakseen joskus kehottanut pistämään oman hengen aina alttiiksi, kunhan mahdollisimman moni selviytyisi...

"EI IKINÄ!" hän rääkäisi ja heittäytyi kohti Shogoa, joka käveli pelottava, hopeaisesti kiiltelevä miekka kädessään aina vain lähemmäksi holvia, mutta nyt tämä pysähtyi, kun Pierce, joka vähät välitti vasemmalta puolelta lähestyvistä Ronineista, hyppäsi hänen selkäänsä ja mätki nyrkillään kaikkialle, minne ylsi. Kaikki holvissa olleet Saintit säikähtivät, kun meteli oli aivan äkkiarvaamatta alkanut, mutta olipahan homma sentään jo loppumetreillä, jotta nopeasti päästiin ulos ja tappelemaan. Pierce roikkui Shogon niskassa ja yritti ravistaa miekkaa tämän kädestä kaiken aikaa, mutta se ei vain suostunut irtoamaan, mikä oli huono merkki. Tämä kun sattui tietämään, että jos kerran miekka noin innokkaasti kohteena oli, niin sillä kai sitten piti hoitaa hyökkääjä pois alta. Pierce nielaisi kauhusta nähdessään, kuinka Shogo tarkoituksellisesti siirsi miekkaa pois hänen ulottuviltaan ja katsoi jotenkin arveluttavasti olkansa yli tyypillisellä, huolettomalla ilmeellä. Hänen katseensa toisaalta kiersi vasemmalta puolelta, ja tästä johtuen hän ei havainnut oikealta, holvin sisältä, tulevaa vaaraa ajoissa. Siellä olivat nimittäin Saintit, joista Deco oli nyt jo päättänyt jättää loppujen rahojen keräämisen häntä isomman ja nopeammin työnsä tekevän Johnnyn harteille, kun hän itse osoitti, ettei silmien alati kostoa jostain himoava katse ollut pelkkää silmänlumetta, vaan se tosiaan piti paikkansa, sillä juuri kun muut Roninitkin olivat päässeet lähelle Piercen hakkaamista, hän syöksyi korkealle ilmaan, varmisti pari kertaa nopeasti, ettei osunut vahingossakaan omaan jengitoveriinsa, ja sen jälkeen hän ojensi nyrkkinsä täydellä voimalla eteenpäin. Se osui kovalla voimalla suoraan Shogon poskeen, ja kertaheitolla ilmat lensivät pihalle suun kautta kovan osuman jäljiltä. Hän hoiperteli paikoiltaan kauemmas Decosta ja Piercestä, joka oli todennut hyödylliseksi nopsan liukenemisen ennen kuin sattui. Muut toisaalta olivat vielä täysin kunnossa, ja koska heillä oli miekat ja Piercen suunnitelman takia tietenkin aseet puuttuivat, hommaa ei oltu hoitamassa ihan heti, vaikka se ehkä korkeintaan teoriassa mahdollista oli. "ENS KERRALLA GORDON HOITAA SUUNNITELMAT!" Deco päästi kertaheitolla kaikki raivonsa pihalle ja syöksyi samalla paiskoakseen lisää Ronineja nyrkeillä. Hän oli saanut totaalista lisäpuhtia joko rahojen lastaamiseen vaaditusta ruumiillisesta työstä tai sitten jostain henkisemmästä, mutta sitä kukaan ei kehdannut kysellä, vaikka Gordonin lievästi jopa huolestunut, holvista ulospäin tuijottava katse antoi ymmärtää, että hänellä ainakin oli aavistus syystä, ja mainio sellainen.

"Rahat on tallessa, häivytään!" Carlos huusi Decon höykyttäessä pahaa-aavistamattomia Ronineja. Johnny sulki vielä viimeisen repun, jonka hän nosti olalleen ja saattoi kantaa sitä jotenkuten, vaikka jopa hänelle se kyllä painoi aika merkittävästi. Gordon oli jo valmis lähtemään ja hänellä oli kerran pienestä Brotherhood-kapakkatappelusta napattu pesäpallomaila kädessään epämiellyttäviä yllätyksiä varten, ja sellainen toden teolla sattui, koska poistumisen hetkillä Shogo oli jo palannut tajuihinsa, vaikkakin lyöntikohta paistoi aika iljettävän näköisenä ja viittä vaille vertavuotavana. Nyt hän seisoi suoraan holvin ahtaan sisäänkäynnin edessä miekka jo valmiiksi ojossa ja hymyili uudestaan itsevarmasti ja jopa pilkallisesti. Pierce ei keksinyt oikeastaan mitään tekemistä, jos paikallaanseisomista ei laskettu, mutta tilanne muuttui taas nyt, kun vihollispomo oli hänen tovereidensa kimpussa. Johnny, Gordon ja Carlos olivat ansassa eivätkä varmasti olleet pääsemässä karkuun kovin helpolla, mutta Piercen ei tarvinnut kuin vilkaista heidän suuntaansa, kun hän käsitti, että todellakin hyödyllisintä oli mahdollisimman monen selviytyminen, ja kun muutenkin hänellä meni kaikki kehnosti, parasta oli vain käydä uudestaan päälle. Tällä kertaa hän toisaalta pyrki aggressiivisempaan hyökkäykseen, sillä enää hän ei ottanut riskiä ja hypännyt niskaan, vaan nyt hän latasi nyrkkinsä niin kovaa kuin onnistui ja iski sillä sitten suoraan eteenpäin osuen täydellä voimalla Shogon selkään. Tämä kavahti uudestaan, vielä kovemmin kuin Decon lyötyä häntä, mutta tällä kertaa armoa ei tullut läheskään yhtä paljon. Selkärankaan lyönti ei suoraan osunut, mutta oli se tarpeeksi kova lamauttamaan hänet ja vetämään ilmat pihalle uudemman kerran, ja Gordon oli tehokkaasti ottamassa vastaan, sillä nyt hän ponkaisi korkealle ilmaan, ja ennen kuin Shogo ehti vastata haasteeseen, hän sai pesäpallomailan suoraan keskelle naamaansa, ja se jos jokin oli kivuliasta. Nyt hän kaatui nenä ja suu yltä päältä veressä ja ilmeisesti vasen silmäkin jo mustana, kykenemättä tekemään mitään, suoraan lattiaan kukistettuna ja samalla mainiosti ohipäästävänä esteenä. "Kaatuihan se, nyt ainakin mennään, älkää jääkö tappamaan sitä p*skaa, me ollaan tarpeeks kovissa vaikeuksissa muutenkin!" Deco komensi, vaikkei ollut kuulunut Sainteihin tämän vuoden puolella kuin puoli päivää, mutta syytä oli totella, vaikka Gordon katsoikin Shogoa ylittäessään tätä inhoten ja ymmärtäen samalla, ettei kannattanut saada väärää kuvaa poikamaisesta naamasta; kusipäähän tämä tyyppi oli vailla vertaa. Carlos käveli aivan normaalisti ohi, mutta Johnnylta tajuton Shogo sai huonomman kohtelun, sillä tämä sylkäisi ohimennen kaverin naamalle virnistäen nyt vuorostaan itsekkäästi.

Decolla ei ollut mitään ongelmia Roninien kanssa, sillä jotenkin kummassa hänen ramboilunsa oli tuottanut loistokasta tulosta, ja nytkin hän paiskoi viimeistä uhriaan pitkin lattiaa ja seinää näyttäen aivan joltain pikkupojalta, jonka teki mieli leikkiä vielä vähän aikaa ennen kotiinlähtöä, vaikka hän olikin ollut se, joka alun perin oli halunnutkin häippäistä. Ehkä hän oli vain kyllästynyt tappelemiseen ja siinä kaikki. Kun hohto hävisi, hän tiputti lopulta Roninin otteestaan ja Carlos vippasi hänelle pari pussia, jotka oli täytetty rahalla. Myös Pierce sai osuutensa Gordonin pinosta, mutta ei varmaan ollut ihmekään, että kun pomo sai kantaa setelit, Piercelle lankesivat kolikot. "Tämä ei ole reilua!" hän kimitti varmaan viisi kertaa heidän kävellessään portaita alas melko tyynen rauhallisina Roninien puuttuessa kuvasta nyt kokonaan, mikä tuntui jopa hivenen ihmeelliseltä. "Sulla on paljon opittavaa, Pierce, jos haluat vielä jonain päivänä kenties nousta Johnnyn varamieheksi, sun pitää oppia tekemään tätä halvatun työtä valittamatta kaiken aikaa!" Gordon muistutti, ja Piercen ajatus jengin varapomon asemasta voitti kaiken muun, joten hän pysyi siitä eteenpäin suosiolla hiljaa viisikon poistuessa kasinon sisältä. Jotkut heistä olivat jo valmiina kenties kohtaamaan aseitaan laulattavan vihollisarmeijan heti heidän päästessään ulos ohi kaksoisovien. Ainakin sitä pakokulkuneuvoa täytyi heti aluksi miettiä, kun Shaundin takia paku oli menetetty, ja poliisin huomiota ei ainakaan haluttu hankkia autoja varastamalla, olivat ne sitten parkissa tai kadulla. Pierce ei millään ainakaan halunnut kävellä takaisin Aishan kartanolle, eikä Johnnyn rauhoittelukaan auttanut, vaikka hän selitteli, kuinka kävely ei tullut kysymykseenkään, varsinkaan Roninien omistaman Downtownin ja muutenkin koko pohjoissaaren halki. Onneksi hätä ei ollut sennäköinen, koska kaikkien huomaamatta oikeastaan kaikki Roninit, jotka paikalle olivat saapuneet Shogon yhteydessä, olivat jättäneet kulkuneuvonsa kuin tarjottimelle. Heti, kun he avasivat oven, heidän eteensä avautui yhteensä neljä komeaa, keltaista moottoripyörää, jotka näyttivät siltä, että vain odottivat pääsevänsä tielle. Nopeilta ne ainakin näyttivät, ja noin yleisesti käteviltä, ainakin jos ne oli viritetty jengin käyttöön. Toisaalta nopea laskutoimitus osoitti, kuinka Sainteja oli yksi enemmän kuin pyöriä, mikä teki hommasta vähän hankalampaa, mutta onneksi Johnny, jengin ehkä nopeimpana toimivien suunnitelmien tekijänä, heitti nopeasti: "Kuulkaas, meillä ei ole paljon aikaa, Roninit voi tulla kasinolle koska tahansa ja vielä isoissa luvuissa, siksi me tehdäänkin näin..."

"Me kaikki otetaan itsellemme pyörät. Koska meitä on yksi enemmän, Pierce tulee mun kyytiin, koska jonkun täytyy pitää sitä silmällä..." (tässä vaiheessa luonnollisesti Pierce närkästyi, mutta eipä hän kyllä osannut tuollaista ajaakaan) "...ja niin, sen jälkeen me hajaannutaan. Kierretään ympäri kaupunkia, pari meistä voi vaikka koukata Saintien turvapaikan kautta hakemaan luotettavampaa menopeliä ja taustatukea, mutta tavataan sitten kaikki yhteisesti Aishan kämpillä ja hiippaillaan sinne sisään ilman, että yksikään japsi huomaa. Okei?" Se kuulosti kyllä juuri mukavan toimivalta pikasuunnitelmalta, ja koska Roninit saattoivat saapua hetkenä minä hyvänsä, oli parasta päästä liikkeeseen niin pian kuin mahdollista. "Okei, kaikki pyörien selkään ja menoksi! Pitäkää yhteyttä kännykällä jos on tarvis, mutta älkää kertoko mitään sijainnistanne, koska muuten tarkkakorvaiset viholliset saattaa pystyä jäljittämään muut meistä! Se siitä, nyt menoksi s**tanan äkkiä, meillä on tuskin enää aikaa kuin pari sekkaa..."

To Be Continued.

-

noist carbonixin tarinoist sais jo kirjankin

Toivoisin paria lyhkäsempää tarinaa, jotta jaksaisin lukea ne.

Lainaus:03.04.2009 Esajuppeli kirjoitti:
Toivoisin paria lyhkäsempää tarinaa, jotta jaksaisin lukea ne.

Sellasia voi odotella alottelevilta tapauksilta, mutta minä en tätä toteuta ^^

Lainaus:03.04.2009 Esajuppeli kirjoitti:
Toivoisin paria lyhkäsempää tarinaa, jotta jaksaisin lukea ne.

Lues sitten noi mun 11 tarinaa, niin siinä sulle lyhyitä hämärän huumorin stoorei.

Tällä aiheella ei ole hyvin mennyt, toivottavasti alkaa korjaantua ilman että tulee viime vuoden kesän tyylistä ajanjaksoa...

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 8 - Road Rage

Taivas oli sinä aamuna hyvin sumuinen. Näkyvyys oli melkein nolla varsinkin meren yläpuolella, jossa ei ollut juuri mitään maamerkkejä ja siksi huono-onnisimmat veneilijät olivat joutuneet harhailemaan pitkän aikaa sumun hälvenemiseen saakka vesillä. Huolimatta huonosta näkyvyydestä lentoliikenne kävi yhä kuumana myös Los Santos-Stilwater-akselilla. Lyhyt riita oli tullut siihen tulokseen, että CJ oli epäonnistunut ja Sweet oli päässyt hänen mukaansa kaatamaan jengiläisiä uuteen kaupunkiin. Ainoastaan Cesar ja Kendl olivat jääneet Grove Streetille, edellisen ilmaistua yllättävän kiinnostuksensa autonsa tuunaamista kohtaan ja jälkimmäisen yksinkertaisesti ollessa viimeisen päälle siviili, joka osasi korkeintaan itsepuolustusta. Arvata kyllä saattoi, etteivät Johnsonin veljesten välit olleet juuri nyt parhaimmillaan, ja heille oli sattunut uusia riitoja pari kappaletta jo ennen lähtöä, joten ainoa ratkaisu oli se, että Angelin oli pakko istua heidän välissään ja pitää sopua yllä. Molemmat Johnsonit murjottivat ja katsoivat toisistaan poispäin, Sweet tutkaili käytävää ja pisti merkille kaikkea vähänkin huvittavaa, mutta ei inahtanutkaan millekään, ja CJ katseli tyhjänpäiväisiä maisemia - vettä silmänkantamattomiin ei ollut oikein mielenkiintoinen näky, ja pisteenä i:n päälle sitäkään ei näkynyt sumun takia. Tästä syystä hän saattoi vain odottaa kohteeseen pääsemistä joskus auringonnousun aikaan, jos siis kone edes saataisiin ehjänä laskeutumaan kaupungin kaduille. Hän haukotteli ja varoi visusti katsomasta Sweetiä kohti puristaen tiukemmin kädessään olevaa Sprunk-tölkkiä, joka tuntui olevan tiivistetysti hänen koko elämänsä paras juttu koskaan. Se oli ainoa, josta oli joutunut olemaan erossa aivan liian tuskastuttavan pitkään, se oli jotain ihmeellistä... Vielä puolet tölkistä oli jäljellä, joten sitä piti säästellä, mutta se oli vaikeaa, koska sitä tosiaan teki mieli. Hän ei viitsinyt edes kysyä, myytiinkö sitä Stilwaterissa, mikä oli kyllä valitettavasti epätodennäköistä. Siksi janojuomaa varmaan ei kuulunutkaan juoda niin paljon... mutta se piti saada alas ennen kuin siitä tuli lämmintä... Niinpä hän kohotti taas tölkin ja joi Pohjanmaan kautta. Se tuntui uskomattomammalta kuin mikään aiempi kokemus, eikä nyt edes makkaroiden tuju päästäminen vessanpönttöön kotona vastannut tällaista olotilaa. Hän alkoi tuntea itsensä niin voimakkaaksi, että Sprunkin voimalla hän varmasti selvisi jopa tuntemattomasta kaupungista, tuli vastaan sitten millaista väkeä tahansa. Se oli kyllä pikemminkin juoman huono puoli eikä hyvä, mutta ei CJ voinut sitä ymmärtää, ja siksi hän olikin nyt vaarassa riippuvuutensa keskellä.

Museum District, Stilwater

Saintit olivat jo ehtineet päästä pois Ronin-kasinosta, jossa Shogo oli makuulla tainnutettuna ja tämän apurit oli joko tapettu tai johtajansa tapaan tainnutettu. Pakosuunnitelma oli nopea, mutta varmasti kaikkien mielestä parempi kuin Piercen kehno murtautumisjuttu, joten Johnnyn käskystä jengiläiset kiipesivät ikään kuin heitä odottavien moottoripyörien päälle. Niitä oli kyllä neljä ja jengiläisiä viisi, mutta aivan mainiosti Pierce mahtui Johnnyn ohjastaman pyörän selkään, ja sinne hän kuuluikin, koska häntä piti pitää silmällä ja Johnnya hän kunnioitti kaikkein eniten tämän arvon vuoksi. Aloituksestaan asti Pierce kun oli haaveillut siirtymisestä tämän paikalle, mutta tilaisuutta ei vain ollut tullut aiemmin. Gordon, Carlos ja Deco saivat kuljeskella yksin ja jokainen heistä oli varmasti iloinen siitä, etteivät he joutuneet kuljettamaan Pierceä mukanaan, mutta ääneenhän sitä ei sanottu. Kaikki olivat jo moottoripyörien selässä ja Johnny oletti kaikkien ymmärtävän jo jutut, mutta silti hän huikkasi ennen kuin kukaan ehti käynnistää: "Muistakaa siis, jos tarttette apua, kutsukaa! Ja me tavataan Aishalla!" Sen jälkeen alkoi vähitellen kuulua kovaa pärinää, kun kaikki ymmärsivät, että nyt oli aika lähteä liikkeelle. Ainoastaan Piercellä oli päässään kypärä, mutta muut tyytyivät ajamaan ilman, vaikka tietysti se ehkä suojaisi jotenkuten päätä Roninien iskuilta - mutta vain jotenkuten. Kaikki lähtivät aluksi vain kahteen suuntaan, kun useampiakaan ei ollut. Johnny ja Gordon kurvasivat vasempaan kohti Downtownia, kun Carlosin ja Decon matka vei ainakin aluksi Marinalle. Johnny päästeli kaikilla taidoillaan ja antoi Gordonin mennä ainakin toistaiseksi edeltä, mutta hankalaa oli keskittyä, koska Pierce kiljui kovaan ääneen hänen takanaan. Syy oli ehkä aika selväkin, koska vauhtia riitti reippaasti yli nopeusrajoituksen ja he ajoivat vielä vasemmalla puolella tietä, jossa tosin ei ainoatakaan autoa liikkunut parhaillaan, mutta siltikin se riitti nähtävästi aivan tarpeeksi hyväksi perusteluksi olla peloissaan. "TURPA KIINNI!" Johnny karjaisi pyörän melun yli, mutta ei voinut katsoa taakseen, koska hänen piti pitää silmällä mahdollisesti lähestyviä Ronineja. Ehkä siitä oli tulossa samanlainen moottoripyörätrilleri kuin Plumbers Skywaylla nähty CJ vastaan albanialaiset-kamppailu.

Aluksi matka oli lähinnä ihan rauhallinen. Gordon ajeli Johnnyn edellä ja tarkkaili ympäristöä, ja vielä silloin saattoi tuntea olonsa turvalliseksi, mutta kaiken aikaa ei voitu ajaa kimpassakaan. Kolmen miehen kopla suorastaan kutsui Ronineja, joten syytä oli hajaantua. Johnny näytti Gordonille merkkiä siitä, että hän oli kääntymässä kohti Saints Rowia ja sitä kautta edelleen jengin tukikohdalle, koska saattoi olla viisainta, että Pierce poistuisi kyydistä siellä ja Johnny menisi sitten yksin Aishan kämpille kyttäämään muita. "KÄYTÄ V*TTU SITÄ KÄNNYKKÄÄ ÄLÄKÄ RUIKUTA!" hän rääkyi taakseen, sillä Piercen kiljuminen yltyi tiukan kurvin kohdalla, josta Johnny jotenkin ihmeen kaupalla selvisi ilman pyörän turhaa kallistumista. Gordon näytti peukkua käännyttyään oikeaan ja jatkoi itse matkaansa kohti Ultorin hallitsemaa ostoskeskusta, tosin ei shoppailemaan, vaan lähinnä ohikulkumatkalle. Johnny mietiskeli matkalla sillalle mahdollisuuksia siihen, olivatko Roninit mahdollisesti lähdössä suurimman saaliin, eli kahden samalla pyörällä olevan Saintin, perään. Toisaalta hän oli kaikkein taitavin, joten ainakaan Piercellä ei ollut läheskään yhtä kunnollista syytä huutaa kuin jos kuljettajana olisi ollut vaikka... Shaundi. Johnny virnisti ja päästi lisää ääntä, vaihtoi vaihdetta ja käänsi jyrkästi kohti siltaa, joka kulki kohti Saints Rowia, Kanton ohi ja sieltä edelleen Red Light Districtiin, jossa turva odotti. Matka tuntui lyhyeltä, mutta jo sillanylitys oli melkoisen pitkä prosessi. Pierce piti tiukasti kiinni pyörästä ja kiljuminen oli vähentynyt, mutta silti se häiritsi Johnnyn keskittymistä. "SUN SYYTÄS JOS NE KARVATTOMAT PELLET SAA MEIDÄT KIINNI!" hän huusi tomerasti taakseen yrittäen saada Piercen tajuamaan, että tämä oli vakava paikka eikä huvipuistolaite (nyt mies nimittäin huusi lähinnä innosta, kun Johnny ajoi niin kovaa ja käänteli pitkin siltaa). "Karvattomat..." hän hymähti itsekeksimälleen haukkumanimelle, joka kyllä oli totta ainakin Shogon osalta. Jälkeenpäin vain harmitti, kun mokomaa kaljupäätä ei tapettu, mutta toisaalta, jos hän oikein muisti, Shogolla oli isä ja vihainen sellainen, jolla oli yhteyksiä vähän joka puolelle eikä yksi pahainen katujengi pystynyt mahdollisesti tulossa olevaa vyörytystä kukistamaan, kun koko kaupunki muutenkin oli Sainteja vastaan oikein urakalla. Johnny mietti miettimistään ja ohjaili pyörää laiskanomaisin liikkein, Pierce jatkoi huutamista ja kaikki näytti aivan normaalilta. Sitä se ei tosin enää kauaa ollut.

Noin puolessavälissä siltaa alkoi tapahtua. Joku auto oli jonkinlaisella ilveellä seurannut moottoripyörää melko samalla vauhdilla jo hyvän tovin, mutta se ei ollut juurikaan epäilyttänyt, kun kaiken aikaa oli samalla kaistallakin pysynyt. Johnny ehti jopa tuhahtaa "Kaistapää", ennen kuin hän kuuli jotain epämääräistä rätinää takaapäin ja Pierce rääkäisi aivan kuin olisi aaveen nähnyt, mikä tarkoitti sitä, että jotain oli vinossa. "S**TANA, MÄHÄN VAROTIN TOSTA HUUTELUSTA!" Johnny huusi kovempaa kuin koskaan Piercelle, joka nyt uikutti kuin pikkulapsi, kun ei koskaan saanut muista tyytyväisiä itseensä, vaikka kuinka kovasti yritti saavuttaa jotain parempaa kuin pelkän juoksupojan tittelin. Roninit olivat tulleet jengin tyyliin kuuluvalla keltaisella, neliovisella urheiluautolla, jonka keskellä kulki kaksi valkoista raitaa. Rätinä tuli epäilemättä näiden hurjista konekivääreistä, jotka muistuttivat aika tavalla sellaisia, joita albanialaiset olivat kantaneet Liberty Cityssä, mutta se oli toinen tarina toisen henkilön näkökulmasta. Johnny ja Pierce tiesivät vain sen, että pakoon oli päästävä, ja siksi alkoi jo hurja hyökkäily. Mitään tuliasetta Piercellä ei mukanaan ollut, mutta jotain käytettävissä olevaa kuitenkin nähtävästi löytyi. Hänellä oli pari flashbangia, pesäpallomaila, katana ja löytyipähän lamautinkin, vaikkei hän yhtään tajunnut, miten sellainen oli mukaan onnistunut eksymään. Ensireaktio varustuksesta oli: "EI NÄILLÄ VOI TORJUA HYÖKKÄYSTÄ!", mutta vaihtoehtoja ei ollut tulituksen jatkuessa ja auton kiilatessa rinnalle; joko syöksyminen veteen auton tönäisemänä tai sitten vastaantaisteleminen, jonka seurauksena puolestaan oli joko syöksyminen veteen tai Roninien tappaminen ennen kuin mitään pahaa ehti tapahtua. Kanton näyttävä ravintola näkyi jo, mutta ei se Ronineja pysäyttänyt, kun se oli heidän reviirillään ja siksi eteneminen oli täysin rauhallista ilman kilpailevien jengien jäseniä tiellä. "TEE NYT JOTAIN, PIERCE!" Johnny käski, sillä hänellä ei oikein ollut paikkaa, mihin mennä. Auto sinnitteli tiiviisti hänen ja matalan kaiteen välissä, ja valinta piti tehdä nopeasti. Ensin Pierce katsoi ahdistuneena kohti autoa - ketä hän luuli juksaavansa? Ei hänestä tainnut kuitenkaan olla ainesta yksittäistä katurikollista kovemmaksi, kun jengissä suunnittelupuoli, jota hän oli siihen asti hallinnut, ei edes sujunut... mutta toisaalta pelissä oli olennaisesti Saintien nousu, ja enää ei voinut kieltäytyä palveluksesta. Roninit olivat pahemmanlaatuinen este, joka piti poistaa. Niinpä sisuuntunut Pierce vannoi itselleen tekevänsä sen tässä ja nyt, ja jättävänsä turhan pelkuruuden sivummalle, ja nyt kun auto kaartoi jo pelottavan lähelle, hän laukaisi lamauttimella.

Lopputulos oli dramaattinen. Lamautin osui alhaisesta kantomatkastaan huolimatta päin auton kuljettajaa, joka teki jonkinlaisen sätkynukkemaisen liikkeen ratin takana ja lässähti sitten oikealle, jossa olikin valmiiksi vaihdekeppi. Kädet, jotka olivat kiinni ratissa, seurasivat mukana ja käänsivät autoa tiukasti oikeaan, jolloin Johnny painoi jarrut pohjaan ja katsoi suuresti ilahtuneena, kuinka Ronineilla ei ollut toivoakaan. Lamaantuneen kuljettajan ruumis oli nimittäin pelkääjän paikalla istuneen tyypin tiellä, joten tämä ei saanut tilannetta korjattua ajoissa, ja kun autossa oli kaasu pohjassa, ei olisi edes kääntyminen välttämättä auttanut pelastamaan merkittävältä tuholta. Nyt auto liisi Johnnyn ja Piercen editse sinne, minne Saintien oli tarkoitus mennä; mereen, kohdaten saman kohtalon kuin Adam, jonka ruumis taatusti makasi Bohanin satama-altaassa. Se tuntui jokseenkin lopulliselta, kun se syöksyi vain muutamien metrien päässä pyörästä ja jengiläiset sen sisällä karjuivat yrittäen pelastautua, mutta eivät saaneet edes ikkunoita rikki ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Pierce nielaisi ja Johnny jatkoi matkaa: hänellä ei ollut yhtään mitään aikaa jäädä tunteilemaan ja katselemaan yhden yksinkertaisen auton syöksymistä sillalta koko päiväksi. Hän murahteli vain jotain epäselvää (joka ei ehkä ollut soveliasta Piercen korville) sillan jo päättyessä ja tien alla olevan veden jäädessä taakse. Mitään muita Ronineja ei enää alueella näkynyt, joten ehkä nämä tajusivat jo, että koska oltiin tulossa Samedien jengialueelle, siellä ei enää Ronineilla minkäänlaista valtaa ollut ja riitoihin eivät japanilaisetkaan halunneet joutua mahdollisten virheiden takia, joiden tekeminen ei kyllä olisi Johnnya juurikaan yllättänyt. Tästä johtuen loppumatka olikin jo melko rauhallinen eikä enää juuri yhtään jännittävä, mikä oli ehkä vähän turhauttavaa, mutta Pierce oli kokenut jo kokonaisen kuukauden seikkailut yhden tavallisen ryöstön ja sitä seuranneen takaa-ajon yhteydessä. "Sä saat kyllä tulla yksin Aishalle jollain autolla, meikä menee ainaki yksin tällä!" Johnny komensi kiihtyneesti, vaikkei Pierce edes tiennyt syytä yllättävälle raivostumiselle. Sen sijaan Johnny tiesi aivan hyvin, ja ongelma oli se, että jos vastaavat onnenosumat jatkuisivat (lamauttimella parin metrin päässä olevaan liikkuvaan viholliseen!), Pierce ottaisi hänen paikkansa jopa ilman loukkaantumisia, joten siksi Gordonille piti varmaan alkaa sepittää jo valmiiksi peitetarinaa, jolla moisilta käänteiltä vältyttäisiin. Sen sijaan Roninit paikalle houkutteleva kiljunta oli varmasti kiintoisampi uutinen...

Vastaavasti siellä, missä Gordon puolestaan ajeli, tapahtui hiukan enemmän, sillä siellä Roninit pitivät kaiken aikaa majaa ja siksi siellä oli aika todennäköistä joutua tulitusmagneetiksi. Vielä Ultorin ostarin kohdalla oli suhteellisen rauhallista ja hän saattoi katsella ympärillään olevaa, omalla tavallaan jopa hitusen jännittävää betonilähiötä kaikessa rauhassa, paitsi että hänen kännykkänsä rätisi epäilyttävästi ja samalla enteillen sitä, ettei kaikki ollut kaikkien jengitovereiden kohdalla menossa aivan hyvin. Linja oli kyllä jäänyt päälle ja hän oli kaiken aikaa yhteydessä Carlosiin, joka kurvaili parhaillaan Gordonin tietämyksen mukaan saaren pohjoistietä pitkin suoraan Suburbsille. Puheesta ei kyllä saanut mitään selvää kaikkien yhteyttä haittaavien rakennusten takia, mutta jotain laukauksia siellä kuitenkin kuului. Vaimea moottoripyörän pärinä sentään piti ne toiveet hengissä, ettei Carlosia ollut vielä ammuttu pyöränsä selkään, hän kun kääntyi ja päristi ahkerasti ja taisi vastata vihollisten tuleenkin ilmeisesti Ronineilta kasinolla hommaamallaan SMG:llä. Gordon tutkaili tämän kuultuaan vaistomaisesti omia taskujaan pitäen yhdellä kädellä kiinni sarvista. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin machete, jota kerran jotkut riitaa haastaneet Samedit olivat häntä vastaan yrittäneet käyttää. Sillä ei pärjätty Roninien konepistooleja vastaan muuten kuin hetkellisesti, mutta Friendly Firessakaan ei voinut poiketa mahdollisen ulkona odottelevan vastaanottokomitean pelossa. Siksi tie vei vain suoraan eteenpäin kohti kohdetta, jossa hän varmaan oli ensimmäisenä, jos Johnny kerran oli kiertelemässä, Carlosilla oli vaikeaa ja Deco... miten hänellä edes meni? Yhteys ei ainakaan ollut päällä, kun siitä oli vastuuseen jäänyt Pierce, mutta sehän ei ollut ollenkaan hyvä juttu. Paljon tieverkostoa ei suoraan pohjoisessa ollut, joten ehkä sekä Deco että Carlos oli helppo löytää, mutta taas oli mennyt täydellinen yhteys täysin pilalle, eikä Pierceen ollut luottamista, pyrki hän sitten auttamaan kuinka tehokkaasti hyvänsä. Eteen tuli tienristeys, josta Gordonin tietämyksen perusteella piti varmaan kääntyä vasempaan, joten sinne hän käänsi rajusti kallistaen pyöräänsä merkittävästi, mutta juuri kun hän pääsi takaisin suoraan, alkoi yhtäkkiä kuulua rätinää entistä voimakkaammin, ja nyt kännykän ulkopuolelta. Myös pärinä kantautui nopeasti korviin, ja hetken kuluttua ei tarvinnut enää ihmetellä, miksi... Syy oli tällä kertaa se, että juuri sieltä, mistä Gordon ajoi poispäin, huristi nyt neljän moottoripyörän rykelmä, jonka keskellä kurvasi Carlos, joka puolustautui parhaansa mukaan ympärillä pörräävää Ronin-kolmikkoa vastaan, vaikkei se helppoa ollut. Gordonia jengiläiset eivät huomanneet, mutta hän ei jättänyt asiaa siihen, vaan painoi kaasua kovemmin.

Todellinen katutaistelu oli nyt luvassa. Kaveria ei jätetty niin vain, ja siksi Gordon kurvasikin nyt takimmaisen Roninin rinnalle. Tämä yritti saada kunnon sihtiä aseellaan ja ajoasento näytti olevan heikko kohta, sillä kovin lujasti Ronin ei pitänyt pyörästään kiinni, vaan keskittyi lähes kokonaan tähtäämiseen. Jengitoverin jahtaamisesta raivostunut Gordon säilytti asemansa lähes huomaamattomana ja piti silmällä kaiken aikaa kahta muuta Roninia sen varalta, että joutui vaihtamaan suunnitelmaa, mutta hän jaksoi taktikoida vain sen pari sekuntia, ja sen jälkeen hän pistikin jo ranttaliksi. Kun takimmainen vihollinen kohotti aseensa vihdoin kunnolla ilmaan, Gordon keräsi niin paljon voimaa kuin sai ja ojensi sitten oikean kätensä suoraan eteenpäin, osuen Roninin kasvoihin ja tuoden välittömästi kehuttavan lopputuloksen. Vihollinen kaatui välittömästi huonosta asennostaan pyörän päältä ja ase sinkoutui ilmaan laueten pari kertaa suoraan ylöspäin kohti taivasta, mutta ei lähellekään Carlosia eikä missään tapauksessa kyllä Decoa tai Johnnyakaan, olivat he missä hyvänsä (paitsi jos he olivat hommanneetkin helikoptereita). Tempaus, josta jäi merkiksi raivoisa tuskanhuuto ennen kaatumista, paljasti Gordonin sijainnin, mutta ei hänen enää tarvinnutkaan edes yrittää niin sanotusti hiipiä, vaan nyt oli aika tehdä selvää jälkeä muistakin. Hän lähestyi autontuunaamoa, jossa oli tavannut Carlosin etsiessään jengiin lisäystä. Koska kuolema siinä kohtaa olisi melko ironinen juttu, olikin parasta estää sen tapahtuminen, ja yhtään sen enempää miettimättä Gordon kurvasi maksimaalisella kiihdytysvoimalla eteenpäin, kohti Carlosin vasemmalla puolella olevaa Roninia, joka ei nähtävästi ollut varautunut niin kovaan hyökkäykseen eikä nyt ehtinyt tehdä mitään, kun Gordon syöksyi tämän ja yhdellä kädellä ohjaavan, asettaan oikealle tähtäävän Carlosin väliin, ja yhtään sen enempää miettimättä hän kohotti vasemman jalkansa potkuun, joka osui suoraan Roninin nilkkaan. Vihollinen ulvaisi kauhusta ja oli kaatua pyörästä parahiksi tiukan kurvin tullessa, mutta nopea käännös vasemmalle ja sitä seurannut tiukempi vääntö oikeaan auttoi pysyttelemään moottoripyörän päällä. Carlos ampui Gordonin oikealla puolella, mutta osuivat ne luodit tai ei, siitä ei ollut oikein selvyyttä, kun katsetta ei voinut irrottaa omasta vastustajasta hetkeksikään. "V*TTU SÄHÄN ET SAINTIEN KANSSA LEIKI!" Gordon örisi tälle, joka vain katsoi häntä kohti jotenkin hölmistyneenä, mutta arvaamatta, mitä tapahtui seuraavaksi. Mikään ei voita vanhaa kunnon kiilaamista, Gordon ajatteli, siispä hän käänsi rajusti Roninia kohti niin kovalla voimalla kuin pystyi ja keskittyi pysymään oman pyöränsä selässä kaiken aikaa. Tajutessaan, mitä oli tekeillä, Ronin yritti kääntää kauemmas, mutta onnettomuus oli jo tapahtunut ennen kuin hän edes sai mitään aikaan. Kuului kova räsähdys ja Gordon tunsi tasapainonsa laskevan kuin mikäkin lehmän häntä.

Se, mitä tapahtui, ei ollut ihan lasten silmille katsottavaa, sillä Ronin oli kyllä menettänyt pyöränsä hallinnan ja ohjautunut kohti siltaa, mutta ei ollut aivan sinne asti mennyt, vaan räsähti suoraan päin pylvästä, jolloin ainakin ruumis lensi veren säestämänä maantielle ja se oli siltä erää sitten ohi. Nyt oli vain yksi vihollinen jäljellä, mutta tämän hoitaminen pois alta ei ollut vielä ihan varmaa, kun hän ei ollut kiinnittänyt huomiota Carlosin laukauksiin. Nopea katse oikealle kuitenkin osoitti pettymyksen, sillä Ronin oli yhä pyörineen pystyssä ja vieläpä melko hyvässä kunnossa, paitsi että vasemman käden ote vaikutti hieman haparoivan, joten ehkä lievästi oli osumaa otettu ilman sen suuremmin kohtaa hoitamatta (tosin olisiko aikaa edes ollut medikittien käyttämiseen tällaisella hetkellä?). Ronin oli kyllä nyt yksin kahta Saintia vastaan, ja tilanne näytti suorastaan herkulliselta. Gordon laski vähän kaasua ja päästi Carlosin ohi, jonka jälkeen hän puolestaan kurvasi Roninin kannoille taktisesti pitäen samalla silmällä mahdollisia onnettomuuksia ja törmäilyjä. Vihollinen kaarteli ja pyrki nähtävästi lähinnä löytämään paremman suoran, sillä alue, jossa he ajoivat nyt, oli melko mutkaista. Carlos pyrki myös pitämään sen mutkaisena ja vaikkei hän muistanutkaan kaupungin karttaa ulkoa, kyllä hänen tietämyksensä riitti käsittämään, ettei Suburbsissa päässyt ajamaan kääntymättä melko usein. Aishan talo alkoi lähestyä eikä Ronin saanut sitä nähdä, ei varsinkaan jos muutamat Saintit olisivat jo paikan päällä, koska muuten hyvä piilopaikka menisi siinä. Siksi Gordon painoi taas kaasua ja sen aikana oli kuulevinaan pärinää jostain päin oikealta, mutta hän ei voinut kääntää päätään edes millisekunniksi, oli siellä sitten Deco tai uusi vihollistrio, tai vaikka molemmat, koska matkaa ei ollut enää paljon ja tiukka kurvi tuli taas eteen, kun Carlos kääntyi ensimmäisenä ja Ronin seurasi perässä. Gordon sai mutkan käännettyä viimeisen päälle kunnolla ja pääsi suoraan vastustajansa kantaan. "PALJONKO SHOGO MAKSAA SULLE, JOS SAAT MEIDÄT KIINNI?" hän heitti yhtäkkiä, vaikkei moinen kommentti ollut edes käynyt hänen mielessään, mutta oli se kuinka kummallista tahansa hänen suustaan, se toimi. Ronin kääntyi häntä kohti ja karjaisi tylysti: "EI KUULU SULLE!", mutta siinä tulivatkin hänen viimeiset sanansa, sillä juuri siinä vaiheessa Gordonin nyrkki heilahti uudestaan ja Ronin kaatui melkein samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, mutta tämä yksilö kaatuikin pyöränsarvien varaan ja sen jälkeen hänen pyöränsä alkoi ohjautua holtittomasti ilman minkäänlaista ohjausta suoraan kohti liikenneruuhkaa...

Saints Row

Poliisiasemalla oli hiljaista. Kaikki olivat vakaasti työsorviensa ääressä, yhtä konemaisina kuin AIDS:n komentamina Liberty Cityssä. Keskusteluja käytävillä ei juurikaan käyty, ja jos käytiin, niin silloin kyseessä oli jotain johtomiehiä, jotka kyllä saivat keskustella mielensä mukaan, mutta muut saivat odottaa työajan loppumista tai kadulle partioimaan pääsemistä, jotta saattoivat vaihtaa kuulumisia. Kovin moni ei ollut siihen juttuun tyytyväinen, mutta sitä vastoin puolestaan siihen, että Ultorin vaikutusvalta oli hämmästyttävän korkea ja siksi jopa tavallinen rivimies saattoi olla melko hyvässä asemassa työskennellessään sellaiselle jättifirmalle, ja palkat olivat korkealla. Siksi monet kuitenkin tekivät työtä hymyssä suin ja sen jos jonkin luuli miellyttävän ainakin Dane Vogelia. Yksi kaikkein innostuneimmista oli kuitenkin muuan vanhahko mieshenkilö, joka juoksenteli innoissaan portaita ylöspäin, vaikka ikä oli ehkä jo hitusen ehtinyt painaa päälle - se toisaalta oli nyt kokonaan jätetty huomiotta. Hän hihkui noin joka viidennellä rappusella ja herätti kaikkien ohikulkijoiden huomion, mutta kukaan ei kehdannut sanoa mitään, koska kaikki tiesivät, kuka tuo kolmannen kerroksen tietokonehuoneeseen suuntaava henkilö oli. Kukas muukaan kuin William Sharp, melkein jopa entisen Westside Rollerzin pomo ja Ultorissa melko korkean kenraaliarvon omaava mies, jonka yläpuolella olivat käytännössä ainoastaan AIDS-pomo Savage, Ultorin pilvenpiirtäjää hallitseva Vogel sekä yhtiön muu johtokunta, jota tosin harvemmin pääsi näkemään. Sharp oli tavallisesti kyllä ollut melko vakavailmeinen, mutta nyt nähtävästi oli kerralla tapahtunut jotain häntä syvästi ilahduttavaa. Hän suorastaan hyppeli kuin milläkin kukkaniityllä eikä edes huomannut, että ovi avattiin hänen nenänsä edessä. Melkoinen hätkähdys koitti, kun hän törmäsi suoraan sitä päin ja sen takaa kuului säikähtänyt huudahdus. Sharp meinasi kaatua kumoon tömähdyksen vuoksi, mutta hän laittoi nopeasti käden selkänsä taakse ja nousi pystyyn. Oven takaa tullut mies saattoi kuvitella, että hän vei kertaheitolla ilon kenraalilta ja nyt hän asettuikin nopeasti alentuvaan ja anteeksipyytävään kumarrukseen, mutta sitä Sharp ei meinannut yhtään ymmärtää. Vaikka hänessä näkyi vielä pienehkö säikähdys, nopeasti ilme vääntyikin taas samanlaiseksi onnellisuudeksi.

"Ohhoh, taas tuli onnettomuuz! No mutta älä z...sinä nyt sitä häpeile, me kaikki ollaan ihmiziä ja ihmizet tekee virheitä! Spenzer - Daryl...?" Sharp selitti ja aiheutti nähtävästi järkytystä apurissa, kun tämä nosti päätään varovasti ylös häntä kohti eikä oikein voinut ilmeisesti uskoa, että tuosta oltaisiin vielä suopeita. Tummatukkainen Daryl ei oikeastaan tiennyt yhtään, mitä sanoa, kun Sharpin suupielet melkein jopa saattoivat koskettaa hänen silmiään. ”Äkkiä, ohjasta mut Zavagen, Vogelin tai jonkun zaataville, jos täällä edes on ketään, nyt on ilouutisia ja aika hemmetin kovia sellazia!” Viimeisen pilkun jälkeisen osuuden hän kuulutti jo koko kerrokselle ja kaikki lähellä olevat poliisit vilkaisivat lyhyesti, mutta koska kenraali katsoi, oli ehkä parasta joka tapauksessa jatkaa työtä. Daryl ei sanonut mitään, mutta hän avasi ovea lisää ja antoi Sharpin seurata perässään, kun he astuivat huoneeseen, joka oli aika lailla täynnä tietokoneita, joista valtaosan ääressä istuskeli väkeä. Kukaan ei liiemmin kehdannut vilkaista ovelle, vaikka sieltä tulikin tärkeä henkilö, koska yleensä työntekijöille oli opetettu, että tuijotuksella ei kannattanut turhaan painostaa kenraalia, ellei tällä ollut jotain asiaa. Daryl kohotti kättään tervehdykseksi laiskasti parille työpisteessään istuvalle tyypille, jotka nyökkäsivät takaisin, mutta eivät irrottaneet katsettaan näyttöruuduista. Tietokonepisteen perällä oli yksinäinen ovi, joka selvästi johti johonkin tärkeään paikkaan jo pelkästään sen näyttävyyden vuoksi, koska sen reunoilla oli kultainen holvikaaren muotoinen muodostelma ja tummansiniset kirjaimet, joissa lukevaa nimeä (Savage) ei tarvinnut edes epäillä. Daryl marssi vaistomaisesti ovelle ja Sharp tärisi totaalisesta innostuksen tunteesta hänen takanaan, kun hän kulki oven keskellä olevaan kiintoisaan mekanismiin, joka oli itse asiassa mininäppäimistö ja sen yläpuolelta löytyi näyttö. Ehkei tarvinnut epäillä, että tässä piti kirjoittaa oikea koodi päästäkseen sisään huoneeseen. Daryl otti hyvän asennon ja naputti melko nopeasti oikean viisimerkkisen sanan (Aidan) ja painoi sen jälkeen Enteriä, jolloin kuului jonkinlainen naksahdus ja siinä samassa Sharpin käsi syöksyi ovenkahvalle, josta hän veti välittämättä sen vaarallisuudesta (lukittuna siinä kulki sähkövirta) ja syöksähti välittömästi sisään. Daryl ei tiennyt, jäädäkö ulkopuolelle vai seuratako Sharpia, mutta koska häntä saatettiin tarvita tuomaan keksejä, hän piti oven auki ennen kuin se sulkeutui ja hipsi itsekin Sharpin perässä sisään. Savagen toimisto oli todellakin Stilwaterin modernimmasta päästä, sillä se todellakin kiilsi joka puolelta ja lattia oli juuri äsken vahattu sen perusteella, että se oli jopa hieman liukas. Nyt siellä oli enemmän tavaraa, joten huone tuntui myös kodikkaammalta.

Greg Savage nojasi erittäin pehmeän ja mukavan tuolinsa selkänojaan ja lueskeli jotain epäselvän oloista kirjaa samalla kun hänen pöytänsä toisella puolella istunut tyyppi yritti takoa hänen kalloonsa: "Hei oikeasti, ei tuo nyt ole hauskaa, kuuntelisit edes kun yritän puhua!" Daryl tunsi miehen oikein mainiosti. Kyseessä oli aikanaan Saintit Juliuksen ja Troyn kanssa pettänyt, melko korkealle Ultorin joukoissa asemaansa raivannut Dex, joka antoi hyvää tippiä ja keksiä, mutta oli silti läpeensä ylimielinen tyyppi, johon ei ollut aivan luottamista Saint-tempauksenkaan jälkeen. Ennen kaveri oli lähinnä kantanut yksinkertaista lätsää ja ollut sellainen katugangsteri kuin vaikka Gordon, mutta nyt hän oli tärkeilevä ja nytkin sinänsä hienossa, mutta tärkeilevässä puvussa kuljeksiva virkamies, joka ei sietänyt minkäänlaista sääntöjenrikkomista eikä myöskään kuuntelemattomuutta. Savagen reaktio oli kyllä yllättävän vaisu, koska vaikka Dex kävi jopa lähellä v*ttuilua, tästä hän ei välittänyt, vaan jatkoi lukemistaan ilman huolen häivää. "Sharp, tee sä nyt jotain!" Dex huusi melkein heti ennen kuin ehti edes nähdä kenraalin tulevan huoneeseen sisälle. Daryl seisoi vaisuna perällä ja saattoi vain katsoa, kuinka Savagen katse kohosi nyt ensimmäistä kertaa kirjan yli, kun Sharp läimäytti käsivarret pöytään ja tokaisi innokkaaseen sävyyn suoraan hänen naamansa edessä: "Ykzi vaarallisimmista Zindaccoista, Mitchell, on kuulemma kuollut ja nyt ne z...suunnittelee lähtöä, lizäkzi Jyunichi on raportoinut siitä, että kuulemma Saintit saattaa piilezkellä jozzain päin Suburbzia!” Hän kuulosti voitonriemuiselta ja oli viimeksi ollut sellaista ehkä silloin, kun hän oli päässyt hetkellisesti Gordonista eroon omalla autotempullaan. Savage katsoi hetkellisesti häntä silmiin ja kirja tippui hänen jalkojensa juureen, Dex yritti kohottaa etusormeaan sen merkiksi, että hän halusi myös puheenvuoroa, ja sen jälkeen Savage ponnahti pystyyn aivan kuin napinpainalluksella. "Pyhä p*ska! Loistavaa, nyt Jyunichille lähtee kivasti palkkaa pussiin! Kiitos tiedosta, me alotetaan välittömästi operointi!" Alkoi jo jonkinlainen hässäkkä, kun Savage nosti kirjan ja viskasi sen laiskasti pöytänsä päälle, ennen kuin hän lähti juoksemaan kovaa vauhtia pois toimistosta ja etsimään luotettavaa hyökkäysjoukkoa Saintien varalle. Dex kirosi ja potkaisi Savagen pöytää ilman että kukaan muu kuin Daryl näki, ja edes Sharp ei osannut odottaa moista vastaanottoa, vaikka uutinen upea olikin. Hän suuntasi kohti ovea, mutta kuuli siinä vielä, kuinka Dex huikkasi hänen peräänsä: "Sainteja? Et kai sä vaan sano, että se... hän... SE on hengissä?!" Sharp ei sanonut mitään, mutta näytti salaperäiseltä ja jopa äkillisesti pettyneeltä liikkuessaan aina vain hitaammin Savagen perään.

To Be Continued.

Lainaus:04.01.2009 virheraportti kirjoitti:
Satusedät ilman elämää

Hajosin pahasti!

Alkaa tuntuun vähän oudolta kun täällä on yhtä vähän väkeä kuin viime vuoden kesällä... :/ Mut silti...

Carbonox Stories:

Vinegar - Osa 9 - Deadliness

Aishan kartano oli pimeänä Suburbsin monien rakennusten seassa ja näytti olevan tyystin vailla elämää. Kukaan ei tiennyt, että kyseisessä talossa Saintit olivat piileskelleet jo uudesta nousustaan lähtien, mutta siellä toimien jatkaminen oli vaarallista, koska se oli Roninien alueella ja japanilaisjengi vihoitteli aika tavalla Sainteille kasinoryöstön jälkeen, joka oli tehty vasta alle tunti sitten. Kaupunki oli melko pimeä eivätkä katuvalot juuri sitä valaisseet, joten siksi se oli kerrassaan loistava tilaisuus vaikka hiippailla talojen sisään. Niin teki nyt myös kaksi hahmoa, jotka kyttäsivät talon lähellä olevassa puskassa mahdollisia jengiläisiä. Molemmat olivat hetki sitten olleet liikkeellä moottoripyörillä, mutta nyt ne oli pakko hylätä erääseen uima-altaaseen, joka oli sattunut matkalta löytymään. Hahmot katsoivat varovasti ympärilleen jättämättä ainoatakaan suuntaa tarkistamatta. Yksi tyyppi kyllä lähestyi moottoripyörällään kaartuvaa katua pitkin, mutta ei nähnyt heitä. Etsi kylläkin, sen saattoi arvata jo siitä, että hänen suunsa oli kiukkuisessa irveessä ja hän näytti aika lailla samalta kuin edesmenneet jengitoverinsa. Kumpikaan mies ei kehdannut häntä ampua puskasta, vaikka houkutus oli suuri, koska nyt piti lähinnä päästä turvatalon sisään. Motoristi käänteli päätään eri suuntiin ja päristi hiukan kovistellakseen, mutta ei muuten vaikuttanut katsovan ainakaan kahdesti sen enempää taloa kuin puskaakaan kohti. Kun liike alkoi, hahmot reagoivat välittömästi ja odottivat ensin, että motoristi liikkui tarpeeksi kauas ja mieluusti pois näköetäisyydeltä turvallisen hiippailun nimessä. Molemmat melkein hyppäsivät sillä sekunnilla, kun se vaikutti olevan sallittua, koska ei ollut suotavaa jäädä ulos lievähköön kylmään parempienkin olotilojen merkeissä. He juoksivat vähän kyyryssä kohti etuovea ja katsoivat varovasti ympärilleen, koska tiedossa kyllä oli, että Roninit hallitsivat tätä saarta lähes täysin ja siksi vihollisvaltaa saattoi olla vastassa hyvinkin nopeasti. Etummainen syöksyi ovelle, painautui sitä vasten ja koputti hiljaisesti tarkalleen oman kehonsa peittämälle alueelle, jottei kukaan kuullut sitä. Hän olisi kyllä herättänyt ihmisten huomion näyttämällä aivan ovea päin rynnänneeltä, mutta koska kadulla ei ollut ketään, hän perääntyi nopeasti ja odotti paineiden alaisena oven avautumista. Jos ketään ei ollut sisällä, se alkoi olla jo pelottavaa, mutta onneksi huolta ei tarvinnut kantaa, koska hitaat ja lievästi kaikuvat askeleet lähestyivät pikkuhiljaa. Hetkeä myöhemmin ovisilmä aukesi ja ovea päin heittäytynyt laittoi naamansa suoraan sen eteen osoittaakseen olevansa siinä, ja pian heidät päästettiin jo sisään.

"Gat? Miten sä täällä jo olet?" etummainen tyyppi kysyi välittömästi Johnnylta, joka oli taas vaihteeksi poikennut avaamaan. Hänen muistaakseen tämä oli koukannut pitempää reittiä pitkin eikä mitenkään voinut olla paikan päällä ainakaan ennen niin kovaa vauhtia ajaneita motoristeja kuin Gordon ja Carlos, jotka nyt olivat löytäneet tiensä kohteeseen. Johnny ei tosin tehnyt muuta kuin ojensi kättään hoputtaen molemmat sisäpuolelle ennen kuin uusi partio ehti saapua, mutta kun hän sulki taas oven, he saattoivat keskustella vapaammin. Heti ensimmäinen huomiolle pistetty asia oli se, että kaikki valot olivat poissa päältä. Aivan yksin he eivät Johnnyn kanssa talossa olleet, koska kyllä he tarpeeksi selvästi pimeässäkin erottivat sen, että olohuoneessa istui muutakin väkeä. Sindaccoista kuitenkin vain osa oli nähtävillä, sillä vain Daniel ja Diablot hengailivat paikan päällä ja heidän lisäkseen Shaundi, Deco, Pierce ja Aisha olivat turvallisesti kotona, mutta merkkiäkään muista ei näkynyt. Assassin saattoi olla paikalla tai ei, se ei ollut kovin hyvin tiedossa. Tunnelma oli jokseenkin painostava, kun Devil tähysti kyyrystä pihalle ja katsoi varovasti erottaakseen kaikenlaiset liikkeet, joita siellä ylipäätään tapahtui. Edes Aisha ei oikein viitsinyt tällä kertaa kauheammin valittaa mistään, koska hänkin tajusi jo tässä vaiheessa, että tilanne oli vaarallinen. "Sindaccoilta tuli raporttia", Johnny selitti ohimennen, kun Gordon ja Carlos istuivat lattialle hitusen kylmettyneinä ja varuillaan pihalla sattuvien liikkeiden varalta. "Yksi niistä kuoli ja niiden pomo päätti tehdä jaon kolmeen ryhmään. Nämä on nyt täällä (hän viittasi Danieliin, Diabloihin ja vihdoin näkyviin tulleeseen Assassiniin, jota Aisha katsoi vähän pahasti), sitten ne loput, jotka tuli tänne käymään, on jossain tuolla kaduilla, ja kolmas ryhmä on tulossa, mutta me ei tiedetä kyllä yhtään, mitä niitten pitää tehdä. Oli miten oli, täällä me saadaan nyt sitten pitää puoliamme hyvän aikaa, koska apua tuskin irtoilee ihan kohta..." Hän piti lyhyeltä tauolta vaikuttavan keskeytyksen, mutta sen jälkeen hän ei oikein keksinyt mitään uuttakaan tokaistavaa, joten hän levitti kätensä "Whatever"-tyyliin ja kyyristyi lattialle ikkunan ääreen nähdäkseen myös pihalle.

Gordon katsoi tarkemmin paikalla olleita jengiläisiä. Sohvalla istuvat Pierce ja Shaundi näyttivät molemmat henkisesti kärsineitä ja osittain jopa näytti, että edellinen tirautti jopa kyyneleitä, mikä ei ehkä välttämättä ollut mikään ihme, mutta varsinaista syytä sai hakea, koska sellaisia oli saatavilla tarkalleen sanottuna aika monta. Shaundin juttua ei tarvinnut epäillä, koska hän oli aika varmasti saanut myös syytöksiä osakseen, kun oli kolaroinut autonsa, vaikka kolarin olikin aiheuttanut yli-innokas rekkakuski. Deco lojui viereisellä sohvalla ja hieroi päätään laiskasti, Assassin kömpi taas vaivihkaa sohvalle (mikä oli helpompaa, koska Aisha ei ollut näkemässä pimeässä) ja Daniel nojasi seinään happamana. "Mikä tota Pierceä vaivaa?" Carlos murahti ohimennen Johnnylle, joka oli tämän kanssa tullut ja siksi varmasti tiesikin, mitä nyt oli käynyt. "Aa, juu, se selittyy sillä, että me tultiin nopeesti. Riskioperaatio, mutta se oli pakko tehdä. Hypättiin jengikopterin kyytiin ja hypättiin kyydistä tarpeeksi korkeelta, ettei kukaan nähnyt kulkupeliä, kun se lähti takas piilopaikalle. Pierce vaan hätäili laskuvarjon kanssa ja mun piti ottaa siitä kiinni, ettei se tippunut, ja se kiljui koko ajan niin halvatun kovaa, että en meinannu saada kunnon otetta, mutta päästiinpähän maahan. Sitä piti vaan vähän ojentaa, että se piti turpansa kiinni, koska Ronineja oli jossain siellä lähellä. Maassa se törmäs piikkipuskaan, mutta jos sitä ei lasketa, niin päästiin turvallisesti tänne. Aisha, Shaundi ja Sindaccot oli täällä jo, sitten vähän ajan päästä tuli Deco, ja sitten te..." Hänen äänensä laski hetkellisesti, kun sävy alkoi jotenkin menettää suurinta intoaan, kun mitään kiinnostavaa sanomista ei enää ollut. "Kuka haluaa etikkakurkkuja? Meillä on muistaakseni pari täällä näin jäljellä..." hän tokaisi nopeasti ja ryntäsi keittiöön, vaikka todellisuudessa se oli ehkä silkka tekosyy (tosin ei oikein millekään). Muut Saintit jäivät kyttäämään hänen paluutaan ja hetkellisen hiljaisuuden täytti ainoastaan yläkerrasta kuuluva tasainen naputus. Gordon hymähti, sillä se tarkoitti sitä, että Ben ei ainakaan välittänyt mistään Ronin-ongelmasta silloin, kun hänellä oli kirjoitettavaa, ja tärkeää sellaista. Kirjoituksen ohella vain muutamat hengittivät tasaisin väliajoin ja Johnny kaivoi kaappeja keittiössä, jossa oli siistiä, mutta säkkipimeää, mikä teki tavaroiden löytämisestä hitusen hankalaa. Deco manasi ääneen ja jatkoi otsansa hieromista, mutta se ei välttämättä johtunut ihan siitä, että hän olisi loukannut itseään moottoripyöräjahdissa... vai mitä nyt oli tekeillä?

"Ei kai ne Roninit jotain tehny...?" Gordon kysyi automaattisesti, vaikka toisaalta hän saattoi osittain jopa arvatakin taas syyn. "No ei p*rkele! Ainut homma on vaan se, että taas alkaa rintaa kirveleen ja ottassa jyskyttää ihan ku olis kuumetta! Vaan mitäpäs voisi Sharp-herralta odottaa..." hän tokaisi ärtyneesti ja Devil höristi korvaansa, sillä hän arveli saavansa nyt kuulla jotain häntä kiinnostavaa, vaikkei hän ollut Decoa koskaan nähnyt ennen kuin hän oli saapunut koko kaupunkiin. "No ei se tätä kyllä tehnyt, mutta silti v*tuttaa, koska ilman sitä tää ei olis tapahtunut! Vieläkin tuntuu siltä että veteen ei oikeen voi koskee, joten se siitä uima-allasparatiisista..." Gordon nyökkäili tasaiseen tahtiin, samoin hieman yllättäen Aisha, mutta kukaan muu ei oikeastaan tajunnut. "Alko tuntuun tossa puolimatkassa, eikä se kyllä johtunu mistään halvatun Ronineista, vaan siitä että... no, sanosinko että siinä oli semmonen nätti auto parkissa parin metrin päässä vedestä, sitten iski yhtäkkiä yks kehno muisto, ja taas sattuu! No, tuli mullekin vähän matkaseuraa sinne, mutta koska tunsin itteni vihasemmaksi kun koskaan, niin eihän siinä mitään! Dramatiikkaa ja yllättäviä käänteitä, joiden jälkeen koitti upea vapaus. Pyörä helevettiin ja sitten äkkiä kujaa pitkin turvaan, helppoahan se oli! S**tana, päänsärkytabletti!" hän rääkäisi ja Devil hyssytti nopeasti, vaikka olisi kyllä halunnut kuulla enemmän siitä kehnosta muistosta. Hän tsekkasi pihalle, mutta katu oli yhtä tyhjä kuin Gordonia ja Carlosia etsineen motoristin häivyttyä. Assassin oli myös valppaana, mutta kukaan ei kyllä huomannut, kuinka sen karvat alkoivat vaivihkaa nousta pystyyn ja korvatkin kuulostelivat jotain kummallista. Kenenkään muun kuultaville ei kyllä tullut muuta ääntä kuin Benin jatkuva naputus ja Johnnyn askellus keittiöstä melkoisen massiivinen purkki mukanaan. Ennen kuin Pierce ehti kiljaista innostuksesta, Carlos katsoi häntä kohti riittävän pahasti, jotta hän tajusi pysyä hiljaa. Kaikilla oli kyllä vähän tylsää, kun ei ollut edes dominopeliä, mutta kyllä kurkut ainakin jonkin aikaa alas menivät (siis niillä, jotka jaksoivat tai ehtivät niitä syödä; Assassin oli yhä valppaana, Aishan katse ei näyttänyt iloiselta ja Devil tähysti kaiken aikaa varoen pihalle). Inhottavan limaisia ne kyllä olivat, mutta hyvänmakuisia sentään. Johnny asetti purkin kyttäämään pöydälle lähelle sohvaa, jos sille tulisi vielä käyttöä. Selviytymiseen käytetty aika oli toistaiseksi epäselvä, ja olo alkoi olla painostava, sillä jos täällä piti elää melkoisen pitkä tovi, jokin oli pielessä. Muutamia ei edes kiinnostanut tällä tavalla olla raukkoja, sillä ainakin Decon erikoisen näköinen katse kieli siitä, että Ronineja kaatui vielä joskus oikein tavattomat määrät ihan vain huvin vuoksi ja kostona, vaikkeivat he syyllisiä olleetkaan siihen...

Noin tuntiin ei tapahtunut mitään kummallista, eikä edes mitään sellaista, mikä olisi saattanut aiheuttaa Assassinin valppauden. Jotkut olivat ajan myötä kyllä kiinnittäneet kissaan vähän huomiota, mutta eivät olleet löytäneet sille enää aihetta, koska mitään ei ollut yksinkertaisesti tapahtunut. Oikeastaan ainoat muutokset tunnin takaisista asennoista olivat ne, että Deco istui, samoin Johnny, ja Gordon lojui pitkin pituuttaan kokonaan varaamallaan sohvalla. Kaikki olivat jo melko väsyneitä ja sitä kautta myös jo melkein tietämättömiä kaiken aikaa uhkaavasta vaarasta. Muutamat kävivät jo lähellä silmien ummistamista kyllästyneinä tällaiseen piileskelyyn, mutta eihän heidän tarvinnut täydessä hiljaisuudessakaan oleskella. Jotain kummallista rapinaa kuului yläkerrasta ja Assassin höristi nopeimmin korviaan, mutta kyllä sen kuuli myös Johnny, joka hätkähti jopa uudestaan hereille. Aishankaan korvista ei välttynyt tuo erikoinen ääni, joka kuului liian selvästi ollakseen minkään hiirien aiheuttamaa. Hetkessä alkoi jonkinlainen valmistautumiskohtaus noin yleisesti. Carlos kipusi ensimmäisenä pystyyn ja vetäisi esiin konepistoolin asettuen varovaiseen asetelmaan sohvansa taakse. "Katanat, Pierce!" Johnny komensi kuiskaten ja nyt kaikki olivat jo varmoja, että yläkerrassa todellakin hiipi joku, ehkä jopa joitakin moninkertaisten äänien perusteella. Aisha ei viitsinyt valittaa miehille, jotka alkoivat kulkea omiin asemiinsa yksi kerrallaan. Daniel näytti jopa vähän innostuneelta, koska jos Jyunichi oli tässä paikalle tulevassa sakissa mukana, hänellä oli loistotilaisuus. Deco meni lasisen pöydän taakse aluksi, mutta koska se oli huono suoja ja Aisha ei pitänyt sen käyttämisestä, hän vaihtoi lipastoon, joka oli juuri tarpeeksi suuri peittämään hänet, vaikka aika pieneen tilaan piti ahtautua. Gordon meni piiloon portaiden edessä olevan pylvään taakse pystyäkseen yllättämään tunkeilijat ensimmäisenä. "Oli ketä hyvänsä, turpaan tulee!" Devil tokaisi itsevarmasti ja otti omasta taskustaan esille melko terävän ja hitusen jopa verisen (lienee varmaan turha mainita, kuka närkästyi tästä?) puukon, jota hän kuivasi vähän omaan paidanhelmaansa ennen varsinaista valmistautumista. "Aisha myös piiloon!" Deco sähähti askeleiden tihentyessä, ja vaikka huonekalujen suojaaminen tuntui olevan tärkeämpää kuin Saintien turvallisuus, oli omistajankin myönnyttävä menemään kyyryyn sohvan taakse Diablojen ja Assassinin väliin.

Nyt alkoi näkyä, kuinka hitaasti ja varmasti hiippaillen jotkut hahmot hiipivät portaita alas. Gordon pysyi liikkumattomana ja ainoastaan Deco kurkkasi lampunvarjostimen alta, kuinka sakki lähestyi. Eikä tietenkään tarvinnut epäillä, ketä siellä oli... Roninit olivat nähtävästi kuitenkin jotenkin löytäneet paikalle, mikä oli totaalisen dramaattista, mutta ehkä he olivat kuitenkin nähneet Saintit vilaukselta ja päättäneet hiipiä yläkerran kautta niin kuin jotkut ninjat. Jengiläisiä tuli melkein kymmenkunta kappaletta näkyviin, kaikilla oli miekkoja ja muutamilla jopa tuliaseita koholla, joten tässä tilanteessa ei ainakaan auttanut rynniä päälle pelkillä lyömäaseilla. Sieltä oli ehkä tulossa enemmänkin kuin kymmenen, mutta sen jälkeen oli jo pakko toimia, koska ensimmäiset olivat pääsemässä sinne, missä Gordon kyttäsi. "NYT!" Deco karjaisi ja hyppäsi pois lipaston takaa antaen aseensa laulaa niin kaukana muista Sainteista kuin oli mahdollista. Rähinän alkaessa Assassin hyppäsi sohvan päälle ja valmistautui hyökkäämään, jos yksikin Ronin tulisi lähimaillekaan. Muutama jengiläinen kaatui heti, jotkut perääntyivät yläkerran seinän taakse suojaan ja jäljelle jääneet syöksyivät suoraan alaspäin miekat kädessä. Aisha kiljaisi, kun hänen lampunvarjostimensa halkesi kahtia erään innokkaan hyökkäyksen seurauksena ja Deco kieri pois alta taaempana olevan sohvan taakse parempaan suojaan. "JOHNNY, TEE JOTAIN!" Aisha kirkui, koska ei halunnut nähdä lisää huonekaluja rikkoutumassa. Carlos ainakin teki jotain sitä ennen, sillä hän odotti kärsivällisesti kulman takana, ja kun Ronin lähestyi, hän syöksyi kimppuun ja kampitti ketterällä liikkeellä, johon isokokoisemmat Saintit eivät olisi pystyneet yhtä tehokkaasti. Johnnykaan ei toisaalta jättänyt tappelua hoitamatta, ja hän alkoi lähestyä portaikkoa hitaasti ja varmasti, kun Devil puolestaan suosi suoraa rynnäkköä veitsi ojossa. Juuri parahiksi vähän lisää Ronineja oli sattunut paikalle, ja molemmat "paremman puolen" jäsenet hyppäsivät suoraan päin, Johnny iski katanalla oikein sydämen pohjasta ja Devil vetäisi vielä nopeasti toisenkin esille ennen kuin teki sen, mitä keksi juuri vähän aikaa sitten. Roninin kaula oli juuri sopivasti melko hyvin näkyvissä, ja siihen hän iski nyt molemmat veitset siten, että vasen meni vähän oikean yläpuolelta. Pää kyllä irtosi muusta ruumiista ja kuolemassa kesti vain sekunnin murto-osa, mutta ainakin tarkoitus täyttyi, ja nyt mies virnuili kääntäen hetkellisesti selkänsä muille, mutta hetken päästä hän kohotti jonkin epämääräisen viipaleen kämmenensä päälle ja kysyi naurua pidätellen: "Kuka haluaa pihviä?" Aisha kävi lähellä pyörtymistä ja suojasi päänsä tuollaiselta näyltä välittömästi. Devil heitti vihollisesta halkaisemansa palan laiskasti portaikkoon.

Hetken päästä kuului arvaamaton karjaisu, jota kukaan ei osannut odottaa. Kaikki olivat keskittyneet sillä tavalla Ronineihin, etteivät olleet edes muistaneet, että vihollisten lisäksi myös Ben oli edelleen yläkerrassa, ja jos naputus oli kuulunut alakertaan, varmasti myös Roninit sen olivat kuulleet ja varmasti he olivat menneet sisään tehdäkseen reippaasti ruumiita. Nyt kuitenkin kävi melko odottamattomasti, sillä yksi huomattavasti jengitovereitaan pelokkaamman näköinen yksilö perääntyi kohti portaita ilman minkäänlaisia varusteita, ei edes katanaa tai vaivaista pikkupistoolia. "MINUN OMAELÄMÄKERTAANI EI SABOTOIDA!" kuului vähän matkan päässä Roninista, ja se kertoi siitä, että Ben oli erityisesti suuttunut kirjoitusrauhan häirinnästä, tai ehkä jostain vielä suuremmasta, kuten vaikka tärkeän paperin halkaisusta. Nyt hän tuli myös näkyviin, eikä hänellä kyllä ollut Saintien värejä vieläkään yllään, mutta raivoa sitäkin enemmän. "V*TTU HYVÄ ON SITTEN, TAPELLAAN OIKEIN KUNNOLLA, KUN TULITTE VÄÄRÄÄN KÄMPPÄÄNKI!" Ben huusi ja sitten kuului (ja näkyi) raivokas lyönti, jota Ronin ei ehtinyt väistää ajoissa. Tämä alkoi hoippua portaikkoa alas, mutta ei missään vaiheessa kaatunut jalkojensa varasta aivan kumoon. Silti oli odotettavissa jotain rajua, sillä portaikon keskikohdassa lähestyi pala toisen jengiläisen kaulaa, eikä se näyttänyt ihan parhaalta mahdolliselta astinkiveltä. Ronin yritti väistää, mutta ei tällaisessa syöksyssä voinut edes hiljentää vauhtia, ja jalat meinasivat jatkuvasti mennä sekaisin. Ennen pitkää hän sitten astui suoraan pihvin päälle ja nyt jalka nousi korkealle ilmaan äkkihorjahduksen merkeissä. Gordon pidätteli juuri ja juuri naurua ja Diablot hymisivät, kun mitään ei ollut tietenkään tehtävissä. Vähän matkan päässä edellä ollut Ronin varmaan luuli, ettei mitään hätää ollut, kun kukaan ei viitsinyt edes yrittää käydä kimppuun, ja tämä lähestyikin nyt Sainteja miekka ojossa, mutta parahiksi ennen minkäänlaista iskua se horjahtanut tyyppi kaatui jo varmaan kuolleena (pää ainakin oli osunut rappuun pari sekuntia sitten) suoraan päin jäljelle jäänyttä rappukäytävähyökkääjää, jolta lähtivät näin ollen jalat alta ja hän lensi suoraan päin pylvästä, jonka takana Gordon oli ollut suojassa. Kahden painon väliin jääminen ei ollut varmaan sellaista, josta helpolla selvittiin hengissä, ja jokin pakotti Johnnyn tässä vaiheessa heittämään: "Kamikaze!", jonka seurauksena melkein kaikki muut repesivät, paitsi Aisha, joka ei nähnyt väkivallassa mitään hauskaa, ja Assassin, joka edelleenkin odotti jotain parempaa tapettavaa eikä mitään sellaista porukkaa, joka ei päässyt edes ensimmäisestä esteestä, eli Benistä, läpi. Hänestä puheen ollen hän oli jo tulossa portaat alas ja valmiina liittymään rähinään, joka ei ollut vielä päättynyt...

Juuri silloin aukeni etuovi kaikkien olohuoneessa seisoskelevien edessä ja samalla Aishakin säikähti, koska hänet saattoi aivan helposti nähdä huoneeseen saavuttaessa, ja nyt hän ryömi nopeasti toiselle puolelle sohvan taakse. Kaikille tuli pienenä yllätyksenä se, ketkä sieltä tulivat, mutta ehkä sitten jonkin aikaa hengissä selvinneet olivat saaneet tuotua viestin Saintien läsnäolosta. Ovesta tulivat Shogo Akuji, jolla oli pienehkö kuhmu muuten täysin sileässä päänahassa, ja Jyunichi tuplamiekkoineen. Inhottavasti toinen niistä oli toisesta päästään veren peitossa, ja Assassin tunnisti jutun ensimmäisenä, vain vähän ennen Danielia, joka oli kyllä edelleen tuolin takana, mutta enää ei tehnyt mieli jäädä sinnekään. "Katsos katsos, bileet on jo alkanut, vai? Eiköhän nyt jatketa niitä vielä, kun kerran päästiin hyvään alkuun, eiks jeh?" Jyunichi kyseli itsevarmasti Sainteilta ympärillään. Nämä eivät sanoneet mitään, mutta sitä ei suinkaan tarvinnut epäröidä, että kauaa ei aiottu paikoillaankaan seisoa, tuollaiset väkivallan lähettiläät piti poistaa tässä ja nyt. Ronin-apureita alkoi tulla pomomiesten takaa ovesta sisälle miekkoja ojossa, ja nyt se oli tiedossa, tästä piti tapella tiensä pois saman tien ilman turhia kommervenkkejä. Ben oli jo päässyt alakertaan ja pääsi parahiksi todistamaan, kuinka hurja rähinä käynnistyi kaikkien Saintien käydessä yhteistuumin kunnon sotaan. Edes Jyunichi ei ehtinyt odottaa niin nopeaa vääntöä, kun kaikki hänen miehensä joutuivat heti tositoimiin. Johnny ja Carlos hyökkäsivät yhteistuumin erään keittiöön pyrkineen ryppään kimppuun ja jälkimmäinen vilautti peukkua Danielille, joka tiesi kyllä aivan mainiosti, mitä tehdä. Hänellä ei ollut asetta, mutta hän oli sentään ennenkin miekkaillut ja tiesi sen salat. Maahan oli jäänyt sopivasti yksi katana ja sillä hän aikoi tehdä sen, mitä oli jo ehditty odottaa. Hän syöksyi se ojossa tuolin takaa ja katseli ympärillään käytävää rähinää, johon Ben oli jo liittynyt Gordonin aisapariksi ja he esittivät omia taitojaan vihollislaumoja vastaan. Shogo puolestaan sai olla kiireinen siitä, kun tavallisesti aina riitelevät Pierce ja Shaundi olivat nyt piirittämässä häntä miekat sivaltaen, sillä nyt haluttiin ainakin tehdä ruumiita. Daniel juoksi taistelijoiden ohi sen kummemmin välittämättä, yritettiinkö häntä vastaan käyttää matkalla mitään hyökkäystä, ja ikään kuin hän oli suunnitellut sitä jo hyvän tovin, hän osoitti sormensa suoraan kohti sanattomana seisovaa Jyunichia niin, että varmasti näkyi, ja se tuntui hetken aikaa olevan jopa kamppailun kiistaton keskipiste. "SINÄ! Huono valinta tulla suoraan sinne, missä minä olen sinua odottamassa!" hän huusi kurkku suorana ja herätti kaikkien niiden huomion, jotka eivät olleet erityisen kiireisiä (eli lähes kaikki muut paitsi Shogo, Pierce ja Shaundi).

"Typerys! Etkö sinä tajua, ettet voi voittaa minua miekkailussa? Näit sen jo viime kerralla, pyörittelin sinua kuin muijia yökerholla! Ja mitenkäs kaverillesi taas tapahtuikaan... tsotsot, ei varmaan kovin hyvin? Et kai vaan tehnyt armomurhaa?" Jyunichi virnuili heidän kiertäessään jatkuvaa kehää katsekontaktin säilyessä kaiken aikaa. Daniel oli kuitenkin varautunut siihen eikä alkanut tirauttaa kyyneleitä, muttei myöskään alkanut tulvia raivosta. Hän pysyi tyynenä ja ovelana, estäen vastustajalta minkäänlaisen vihan hyväksikäytön. "Entä sitten vaikka teinkin? Sinunhan tässä on hyvä puhua, juokset vaan rahan perässä! Eikö Akuji-san anna palkkaa tarpeeksi? Kuvittelin teikäläisen kyllä tietävän sen verta, että raha ei auta, jos kerää vihaa muilta ihmisiltä, jotka pyrkivät tappamaan sut ja saattavat onnistua!" Hän sai Jyunichin lievästi vakuuttumaan, mutta ei suinkaan laskemaan veren tahrimaa miekkaansa. "Voi kyllä minä palkkaa saan siitä, että kiertelen ajokillani pitkin pohjoissaarta ja katselen, miten bisnesten kanssa etenee! Ja kahden vuoden ajalta on tullut oikein mukavasti käteistä, kiitos kysymästä! Rahanteko on suuri riski, mutta minä olen osoittanut pystyväni ottamaan sellaisia! Minua ei koskaan ole tultu haastamaan tuliaseet laulaen, ja olen vienyt hengen uhkaajiltani näillä kahdella terävällä lelulla, jotka valitettavasti ovat liikaa sinulle ainakin sen perusteella, että et pääse varmaan ikinä yli Mitchellin ikävästä poismenosta...?" Daniel katsoi Jyunichia hetken aikaa näyttäen melko kummalliselta ja silmät pyöreinä. Ehkä hän oli vain lamaantunut noin upeista sanoista, Jyunichi ajatteli, tai sitten hän yksinkertaisesti oli tyhmä, joka varmaan piti jo nyt tappaa... Sitten kuitenkin jokin kilahti, ja ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, Daniel oli miekka edellä heittäytynyt suoraan päin Jyunichin vatsaa. Ikään kuin Kanton tapahtumien toistona, mutta nyt päinvastaisena sellaisena, ilman minkäänlaista mahdollisuutta enää uuteen vastahyökkäykseen, Daniel teki sen, hän sai miekkansa tehokkaasti läpi ja sai samalla vietyä tasaisesti Jyunichin tuntoaistia ja voimia. Veri tirskui yhä vain syvemmälle uppoavan miekan aiheuttamasta reiästä, jota molemmat taistelupukarit katsoivat tiiviisti ikään kuin itseääntoistavan kuoleman symbolina. Siinä vaiheessa kun Jyunichilta kuitenkin putosi miekka, tapahtuikin yllättävä käänne, kun taas Daniel, joka oli antanut sellaisen kuvan itsestään, että olisi suunnitellut kaiken etukäteen, vetäisikin miekan yhtäkkiä pois ennen kuin Jyunichi ehti edes lyödä häntä pois kimpustaan. Molemmat katsoivat toisiaan erilaisilla ilmeillä. Nyt Jyunichi oli hämmästynyt ja Daniel hymyili, joskin vaisusti ja jopa vähän surullisesti. "Köyhää! Kuvitteletko, että se auttaa, että säästät minut ja jätät kitumaan kuolemaan asti? Se ei tuo ketään takaisin!" hän alkoi huutaa vähitellen mielivaltaisesti...

...ja taas iskeytyi. Daniel ei turhia epäröinyt, vaan huitaisi miekallaan toisen kerran, mutta tällä kertaa hän ei enää lyönyt jo monesta ihmisestä kulutettuun mahaan, vaan tällä kertaa lopullistyylisesti sivusuunnassa ja tarkalleen kaulaan. Jyunichi ehti avata suunsa joko huutaakseen tai sanoakseen jotain vielä viimeiseksi, mutta se ei koskaan tullut enää kuuluville, koska nyt Daniel vetäisi yhdellä nopealla heilautuksella hänen päänsä irti sijoiltaan, ja se iskeytyi ilmaan lyönnin voimasta lopullisesti, jolloin kaikki rahat, jotka Jyunichi oli ansainnut tarkastamalla Roninien jengialuetta ja tappamalla Ianin, menivät kertaheitolla harakoille, mikä oli vähintäänkin tyydyttävää, ja eiköhän niitä rahoja vaikka voinut joku kaunis päivä itselleen napsiakin. Nyt Daniel kuitenkin kääntyi välittömästi katsomaan taakseen nähdäkseen, millainen meininki siellä oli. Hän sivuutti tylysti veren tahriman vihollisensa, jolle hän ei ehtinyt olla kostonhimoinen kuin hetken aikaa, mutta syynsä sille oli, pohjimmainen syyllinen kun sattui olemaan Savage. Hän näki, kuinka Ben hakkasi nyt tuolilla Ronineja, jonkin matkan päässä Gordonilla oli kaksi vihollista, joiden päitä hän toisaalta hakkasi oikein innokkaaseen sävyyn yhteen, Johnny ja Carlos olivat bonganneet vihollisen, jota jälkimmäinen piteli takaapäin ja edellinen hakkasi sydämensä kyllyydestä, Pierce väänsi yksin Shogoa vastaan, Shaundi potkaisi erästä Roninia kasseille, Deco tappeli vastustajansa kanssa jostain syystä haarukalla ja Diablot täydensivät yhtälön veitsillään. Kaiken tämän keskellä Assassin hiipi pitkin huonetta vaanien tarkkaan uhrejaan ja valmiina tarjoamaan auttavan tassunsa, jos sitä vain tarvittiin. Aisha katseli pelokkaasti sohvan edestä ja oli jo uskaltautunut seisomaan, koska Deco haarukoineen ei ollut kuin parin metrin päässä ja kaikilla Ronineilla oli jotain kiirettä. Suoraan hänen eteensä oli vähän aikaa sitten lennähtänyt miekka, mutta hän ei tiennyt, käyttääkö sitä vai ei, kun oli vielä kokemattomampi sen käytöstä kuin kuka tahansa tavallinen kadulta poimittu kansalainen. Joka tapauksessa varuillaan piti olla, koska Shogo ja Pierce, jotka tappelivat melko innokkaasti (jälkimmäinen ei halunnut tahrata mainettaan turhaan, joten hän mätki miekallaan melkoisella tarmolla) ja lähestyivät sohvaa kaiken aikaa. Daniel ei tehnyt mitään sen tappelun kannalta, vaan lähti sen sijaan avittamaan Diabloja, joilla oli vähän yli tuplaten enemmän vihollisia kuin heitä itseään, vaikka he menestyivät kyllä tunnetusti aivan mainiosti. Aisha olisi voinut panikoida koska tahansa ainakin silloin, kun Deco hyppäsi melkein häntä päin väistääkseen ja kohotti sitten jalkansa potkuun riistääkseen miekan häntä vastassa olleen Roninin kädestä. Shogo lähestyi aina vain...

Pierce löi sitten yllättävän kovaa. Hän ei tosin tehnyt sitä miekalla, vaan houkutus oli niin vastustamaton, että nyt oli aivan pakko käyttää nyrkkiä, jossa kyllä riitti jonkin verran voimaa korvaamaan olemattomat aivot. Hän sai tarkan osuman keskelle Shogon naamaa, joka näytti hetkellisesti täysin litteältä lyönnin seurauksena, aivan kuin milläkin mopsikoiralla. Hetkellisesti tappelua seurannut Johnny kohotti peukkua hakkaamisensa lomassa, kun Pierce katsoi Shogoa voitonriemuisesti. Japanilainen ei ollut kaatunut vielä, mutta hänen askeleensa kuitenkin hoipertelivat. Hän olisi aivan mainiosti päässyt siitä nousemaan pystyasentoon, mutta nähtävästi tukea oli silti aivan välttämätön tarve ottaa. Jalat pettivät ehkä jopa vähän tarkoituksellisesti alta ja hän kaatui päin sohvien ja television välissä seissyttä lasipöytää, josta Aisha oli joutunut maksamaan melkoisen summan, ja se jos joku oli raivostuttavaa, kun pöytä meni moisesta luonnollisesti rikki ja Shogo alkoi vain huolettomasti nauraa, kun hän alkoi nostaa pöydän pystyyn ja näytti siltä kuin aikoisi saman tien paiskata sen vaikka päin Piercen naamaa, ei kostona, vaan pikemminkin huvin vuoksi, kun oli Ronineja kasinolla huiputettukin siihen malliin. Se olisi ehkä jo tapahtunut, ellei Aisha olisi nyt noussut rajuun vastarintaan. Jostain oli ehkä tullut rohkeuspisteitä kova määrä lisää, sillä nyt tällä oli jo miekka käsissään ja yksi sormi osoitti kohti Shogoa aivan samalla tavalla kuin Daniel oli osoittanut Jyunichia. "ÄLÄ KOSKE SIIHEN!" hän kiljaisi ja kiinnitti ensimmäistä kertaa taistelijoiden huomion, kun nyt Pierce, joka oli ottanut pari askelta taaksepäin, sekä Shogo kääntyivät katsomaan. Edellinen tosin ei pitkän aikaa jäänyt siihen, sillä Gordonin kimpussa oli muutama ylimääräinen Ronin, ja niiden hoitelu varmasti toisi vähän lisää kunnioitusta. Shogo yritti saada Aishan näyttämään edes jonkinlaiselta vakavasti otettavalta taistelijalta, koska se oli ainoa keino saada nauru pidäteltyä. "Sinä? Sinä v*ttuilet suurelle Shogo Akujille, joka pystyy paljon parempaan kuin sinä? Et varmasti saa miekalla katkaistua edes lautasta, p*rkele!" Hän räkätti nyt jo mielivaltaisesti ja sanoja oli vaikea tuoda ulos. Aisha katsoi häntä kohti totisesti, sanomatta mitään, mutta pakko oli ainakin sisimmässä myöntää, että Shogo oli oikeassa. "Nojaa, harmi etten koskaan pääse näkemään, onko sinusta mihinkään! V*ttuilu sen tekee, en tykkää siitä, ja seuraukset siitä on usein melkosen katkeria! Toki voisin antaa isäni monien yhteyshenkilöiden hoitaa homman, mutta koska ne on yleensä aika kiireisiä eikä vaivaudu tappamaan yksinkertasia kotirouvia, se jää taas mun hommakseni..." Hän naurahti ja otti askeleen lähemmäs. Aisha ei ehtinyt edes valmistautua kunnolla siihen, mitä oli edessä.

Suora isku alakautta, se oli Shogon valttikortti. Tälläkin kertaa se toimi ilman mitään erityistä vastustusta, ja se kyllä herätti toimivasti kaikkien huomion. Ennen kuin kukaan ehti edes kunnolla sitä huomata, Shogo oli saanut miekkansa upotettua Aishan leuasta läpi ja sitä kautta edelleen vasemmanpuoleisen (Shogosta katsottuna oikean) korvan alapuolelta ulos. Oli oikeastaan lähes täysi mahdottomuus, ettei Aisha kuollut jo siihen, mutta niin se vain oli, ettei yhtään tärkeää osaa tullut lävistetyksi siinä hätäkässä, paitsi kylläkin katkenneita verisuonia riitti, ja miekka olikin aika verinen siitä toisesta päästä. Ensimmäinen, joka huomasi, oli Carlos, joka oli pidellyt kuollutta Roninia jo varmaan minuutin, muttei ollut edes pitänyt kirjaa lyöntien määrästä. Joka tapauksessa nyt hän pudotti Roninin äkkiä otteesta ja osoitti sormellaan pelokkaana kohti sohvaa, ja Johnny olisi mieluummin jättänyt katsomatta, mutta pakko oli hänenkin. Vaikka hän ja Aisha olivat yleensä olleet lähinnä riesa toisilleen, nyt hän kiljaisi kauhusta ja tuntui kadottavan iskukykynsä vihollisia vastaan samalla kertaa, vaikkei sellaisia ollut edes vastassa. "EIII!" hän rääkäisi hurjasti, mutta sanoilla ei ollut mitään vaikutusta. Aishan ote miekasta alkoi herpaantua ja Shogo hymyili itsevarmasti, joka kertoi jo siitä, että homma taisi olla vähitellen päättymässä Aishankin osalta. Deco, joka oli jo irrottanut toisen silmän ja vähän muutakin Roninilta haarukallaan, kääntyi myös katsomaan ja olisi varmaan syöksynyt välittömästi Shogon kimppuun, ellei Ronin olisi ollut vieläkin tolpillaan ja melkein sivaltanut häneltä päätä poikki. Nopeat refleksit pelastivat varmalta kuolemalta ainakin sillä erää, kuten Benin vastaavat olivat Decolle tehneet jo kolmisen vuotta sitten. Hän tunnusteli rintaansa varovasti ja aloitti uudestaan tappelemisen jo vähän kyllästyneeseen sävyyn. Aisha näytti aina vain tuskastuneemmalta, mutta ei kyennyt edes rimpuilemaan irti miekasta (tosin mitenkäs se olisi edes mahdollista?), mutta jokin hänessä kuitenkin alkoi myös vahvistua, sillä yhtäkkiä käden ote alkoi tuntua vahvemmalta ja hän sai taas kunnon otteen omastakin miekasta, mikä kieli siitä, että jonkinlainen ihme oli tapahtunut ja viimeinen mahdollisuus oli vielä... viimeinen mahdollisuus kostaa. Shogo ei kiinnittänyt huomiota muuhun kuin siihen, että verivana valui tasaista tahtia pitkin naamavärkkiä ja edelleen kalliilla ostetuille vaatteille, mutta sekin oli jo Aishalle liikaa. Pilkka loppui tasan tarkkaan… nyt.

Miekka heilahti. Niin nopeaa kuin se olikin, se sai Johnnyn häkeltymään aivan totisesti, eivätkä hänen takanaan olleet Carlos, Pierce ja Shaundikaan pystyneet peittelemään ihmetystään. Aisha, vihan täyttämänä, kohotti miekkansa ja teki iskunsa todella nopeasti edes suunnittelematta tarkkaa kohtaa, johon lyödä, mutta aika onnekkaasti se silti kulki. Alkupiste oli Shogon lähempänä oleva korva, ja siitä miekka jatkoi tasaisen suoralla linjalla aina kauemman korvan läpi. Veri purskahti hämmästyttävän nopeasti ja lopputulos oli nähtävillä. Aisha päästi omasta miekastaan irti ja jätti sen Shogo-vainaan päähän, kun hän itse kaatui makuulle sohvalle vastustajansa miekka vastaavasti omassa päässään. Johnny alkoi rynnätä paikalle apuun samalla, kun Shogo rysähti vielä näyttävän show’n merkeissä takanaan olevaan etikkakurkkupurkkiin pää edellä, ja vaikka siinä menivätkin hyvät kurkut veren vuoksi, ainakin saatiin kunnon väkivaltanäytös vielä loppuun, koska hänen päänsä, joka ei sisään mahtunut, alkoi vuotaa aina vain kovempaa, ja oli vain ajan kysymys, koska koko purkki räjähtäisi. Shogo oli todellakin mennyttä eksoottiseen tyyliin - mutta ei ihan edes niin eksoottisesti kuin vaikka Mario Venturella silloin aikoinaan. Mutta oliko häntä vastassa olleella Aishalla enää mitään mahdollisuuksia...?

To Be Continued.