Kirjoitettu: sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009 klo 01.10
Muokattu: 19.04.2009 klo 16.49
Carlin ja Sweetin haastattelu osa12
Carl oli lyönyt Sweetin kanssa vetoa siitä, kumpi pääsee Kyttä-TV:en "narratoriksi" menemällä SA Studiosille. Carl sai eteensä videopätkän, josta hänen piti keksiä selostus. Carl selitti kyllä oikein luontevasti takaajahti -tilanteen, jonka jälkeen tuli pieleen mennyt ryöstö. Tämän hän selitti tylsästi, kuin aasi.
Sweetin vuoro oli tuottaa tulosta. Sweetin eteen laitettiin sama filmi pyörimään, mikä Carlille. Hän katsoi sitä hetken, ja alkoi karjumaan: " AJA KARKUUN PELLE! EI NE MUNKKIPOJAT SAA SUA KIINNI! KAASUA! KAAAAAASUAAA!" Sweet karjui kurkku suorana, ja naapurin mummokin sai sydänkohtauksen. Lopulta hänen eteen tuotiin epäonnitunut ryöstö, jota hän seurasi hetken. Sitten tapahtui: Hän halkesi nauruun, kun mies juoksi ovea päin, ja jäi maahan makaamaan. Hänelle tuli vastaan hapen puute, ja kuoli siihen paikkaan.
Carl siis pääsi juontamaan, mutta ikävä kyllä studio tuhopoltettiin kesken kuvausten surkean kertojan vuoksi.
Kirjoitettu: sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009 klo 17.09
Imo Carbon kannalta olis hyvä jos joku antas sille oikeesti rakentavaa kritiikkiä, koska arvoistelijoita on yleensä vaa yks ja se on MrToro jolta ei kyllä mitää (tarinoiden parannuksen kannalta) hyvää palautetta.
Viimeisiltä parilta sivulta otettuja arvosteluita:
______________________
+Peruskehut
+Kasinoryöstö edistyy
+Uusia juonia viimeisten kappaleiden perusteella
-Ei mitään
10
---
Hyvä oli taas, ja muutama hauskakin kohta löytyi ottaen huomioon Piercen toilailun, ja loppukin sai hymyn huulille.
+Peruskehut
+Hauskat kohdat
-Ei mitään
10
---
+Peruskehut
+Pituus
+Loppuyllätys joka oli varsin hyvin kuvailtu
-Ei mitään
10
---
Hyvää juttua oli ja Piercen käytös ei ole millään lailla muuttunut Kasinoryöstäkin saatiin vihdoinkin jo parempaan vaiheeseen eli enää ei oltaisi niin uhka-asemassa.
+Peruskehut
+Pierce nauratti
+Ryöstö eteni
-Ei mitään
10
---
+Peruskehut
+Suht koht onnistunutta pakoa, vaikka vastoinkäymisiäkin oli
+Dexiä nähtiin ja juuri samanluonteisena kuin kuvittelin
-Ei mitään
10
---
Hyvin kuvattua Gattien talon tapahtumia, ja vihdoin Stillwateria
10
---
Näyttää siltä että toimintaa taas luvassa ja kieroimpiakin kieroimpia kasinoryöstösuunnitelmia, joten varmaan tulee yhtä hyvää settiä kuin panssariauton tapauksessa.
+Peruskehut
+Hyvin saat edelleen tarinakerronnalla täytettyä suurimman osan tarinasta
-Ei mitään
10
---
Hyvää kama oli ja ei paljoa ollut eroa muihin tarinoihin, paitsi Piercen toilailut pistivät naurattamaan.
+Peruskehut
+Piercen toilailut
-En löytänyt tästä mitään
10
---
+Peruskehut
+Tilanne eteni
-Ei mitään
10
---
Ihan hyvä oli ja taas saatiin yksi paha pois. Enpä oikein tiedä mitä muuta sanoisin kuin samaa settiä oli kuin aiemmatkin eli täydet pisteet.
---
+Peruskehut
+Azin syyttely ja muu elehtiminen
+Tuleva sotasuunnittelu
Kirjoitettu: sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009 klo 21.40
Lainaus:19.04.2009 CapsOff kirjoitti:
Imo Carbon kannalta olis hyvä jos joku antas sille oikeesti rakentavaa kritiikkiä, koska arvoistelijoita on yleensä vaa yks ja se on MrToro jolta ei kyllä mitää (tarinoiden parannuksen kannalta) hyvää palautetta.
Etkös sinä voisi siinä tapauksessa arvostella? ^^ Eri asia jos tarinani sitten ovat tosiaankin niin pitkiä, ettei melkein kukaan jaksa lukea kuin pari kappaletta ja sitten mennä tekemään jotain hyödyllisempää, kun ei toimintaakaan löytynyt siitä alusta. :d
Kirjoitettu: maanantai, 20. huhtikuuta 2009 klo 18.21
Carbonox Stories:
Vinegar - Osa 10 - Shock and Awe
CJ:n osalta asiat eivät tietenkään koskaan voineet olla tarpeeksi rauhalliset, kuten eivät nytkään. Hän huokaisi ääneen useita kertoja erään stilwaterilaisen auton puikoissa, ja syytä ei tarvinnut etsiä kaukaa. Tarkalleen ottaen se löytyi takapenkiltä hänen isoveljensä, Sweetin, muodossa. Ongelmana oli se, että valittaminen oli taas kerennyt puhjeta käyntiin oikein urakalla. CJ oli siihen asti kyennyt hillitsemään itsensä ja jättämään kaiken raivoamisen pelkkään huokausten muotoon. Nyt hänen pinnansa alkoi kuitenkin olla kireällä, kun jäkätys ei suostunut loppumaan ja se koetteli hermoja lähes yhtä kovaa kuin Sprunkin loppuminen suunnilleen puolimatkassa. "PIDÄ NYT SE HELEVETIN PÄÄS TUKOSSA!" hän karjaisi ennen pitkää raivostuen samalla täysin (siihen ei kyllä vaadittu oikein muuta kuin vahva riippuvuus taivaasta tulleeseen juomaan) ja hakkasi voimakkaasti rattia, jolloin auto tööttäsi kovaan ääneen ja Sweet säikähdyksissään jopa totteli hetkellisesti, kunnes ääni päättyi ja hän puhkesi uudestaan huutoon. "V*ttu sun kanssas, minäkin yritän vaan auttaa enkä todellakaan v*ttuilla! Mistä lähtien sä olet tajunnu, että sun pitää saamari vieköön keskittyä?! Oon tolkuttanu sitä sulle jo siitä lähtien kun jouduttiin ongelmiin Pavanojen kanssa, ja nyt vasta paineet onkin! Olet jo Alin luottomies ja..." Hän ei vain sattunut ymmärtämään, ettei CJ:tä ollut hyvä suututtaa, ja nyt tämä varsinkin näytti siltä kuin voisi vaikka räjähtää raivosta. Vain hetken kuluttua alkoikin totaalinen sanasota. "MIKÄ H*LVETTI SUA NYT OIKEIN VAIVAA? En tajua, mistä tämmönen voi johtua, mutta sen verran oon huomannut, että Pavano-hässäkästä eteenpäin Kendl on ollut ainoa nainen, jonka seurassa näemmä voi olla ilman sua, ja sekin vain koska se on mun sisko ja naimisissa! Aika v*tun outo jätkä sä olet, Sweet... oot joko äärimmäisen kade tai sitten vaan yksinkertasesti yrität tehdä ittestäs kovan jätkän... hanki elämä." Hän näytti Sweetille mahdollisimman hapanta katsetta ja tiesi, että tilanne johti vain uuteen riitaan, mutta sitä hän oikeastaan halusikin, koska velipoika ei koskaan pystynyt häntä parempiin loukkauksiin. "Hanki elämä? HANKI ELÄMÄ? Viimesen kerran se helkkarin keskittyminen! Vielä jonain päivänä saat huomata, että olin oikeassa, koska sun pitää oppia keskittymään niihin vihollisiin eikä siihen, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun pääset hengissä ja ehjänä pois taistelukentältä! Meinasit aika varmasti tappaa ittes Adam-jahdissakin, mutta jotenkin kummassa se kuitenkin onnistu, p*rkele! Eikä vastaanväittämistä, minä en enää jaksa..." Hän kuulosti toden totta väsyneeltä, ja koska CJ:täkin kyllästytti raivostumisen ohella, hän ei viitsinyt enää tehdä mitään Sweetin idioottimaiselle käytökselle.
Sitä vastoin hän mietti. Hänellä oli kyllä autossa GPS, joka johti merkitylle laiturille veneenhaun merkeissä, mutta silti hän tunsi olevansa pahemman kerran ongelmissa. Kaupunki oli hänelle outo, toisin kuin Alanille, joka oli jo jakanutkin tehtäviä. Työnjako oli kriittinen, sillä CJ, Sweet ja Angel oli passitettu menemään ydinvoimalalle varmistamaan, ettei alue ollut minkäänlaisessa vaarassa, ja heti ensimmäinen asia, mitä sanasta "ydin" tuli mieleen, ei miellyttänyt. Aavekaupunki hallusinaatioineen ja muine kammottavuuksineen palautui taas entistä elävämpänä mieleen ja viisimetrisen ydinohjuksen menetys kostonhimoiselle stalkerille harmitti entistä kovemmin. Toki mitään merkkejä koko hepun olemassaolostakaan ei ollut missään vaiheessa näkynyt aavekaupungista palaamisen jälkeen, mutta kyllä CJ tiesi, että hän ei ainakaan ollut hallusinaatio, jos kerran Aldrinkin oli tämän nähnyt aivan mainiosti ja ydinohjuskaan ei voinut itsestään lähteä muihin maisemiin. Hänen mielestään oli vain ajan kysymys, koska hän joutuisi uudestaan tekemisiin stalkerin kanssa. Kenny Petrovic ei ollut vielä joutunut kärsimään mistään ainakaan sen perusteella, ettei missään oltu pamauteltu, mutta ehkä asiasta saatettiin vielä pystyä neuvottelemaan... Epämiellyttävät muistot piti kuitenkin heti aluksi karsia pois, ja jos ja kun stalker seuraavan kerran vastaan oli tulossa, se tapahtuisi vähintäänkin maan pinnalla, ja silloin asetelma olisi tasaväkisempi; ei hallusinaatioita, ei ahdistavaa tunnelmaa eikä toivottavasti myöskään Sprunk-riippuvuutta. Sweetin käsi ojentautui ikkunasta ulos sietämättömän kuumuuden vuoksi ja CJ alkoi vähitellen väsyä auton rattiin, kun mitään ei ollut vielä ehtinyt koko kaupungissa tapahtua. Häilyvät muistot Matthewista ja McLaggenista tuntuivat tulleen taas esille, mutta erittäin lievinä ja pelkkinä päänsisäisinä kuvitelmina. Myös Sweetin sanojen todenperäisyys mietitytti. Hän puhuu p*skaa, CJ yritti vannoa itselleen, mutta ei se helppoa ollut, koska käytännössä se ei kuitenkaan ihan niinkään mennyt. Keskittyä piti - mutta se oli käymässä jo vanhaksi, eivätkä aikojen saatossa tehdyt ruumiit ainakaan kielineet mistään muusta. Hän haukotteli (Sweet katsoi pahasti) ja otti tukevamman otteen ratista.
Saints Row Police Station
"Chris, viimesen kerran, älä haukottele minun läsnäollessani!" Gregory Savage huusi kiukkuisesti tuona kauniina päivänä, jolloin asiat olivat muuttuneet suuntaan jos toiseen (Saintien kannalta parempaan suuntaan, toisaalta Ultorin tai AIDS:n tietämättä). Kunnon syytä jatkuvalle vihaisuudelle ei oikein ollut, koska vaikka aurinko paistoi, silti ei tehnyt mieli mennä ulos, koska töitä oli tehtävänä vino pino ennen minkäänlaisia huvituksia, joita oli Savagen tahdilla seuraavan kerran luvassa ehkä eläkkeellä. Hänen läheisyydessään oli melko suuri joukko poliiseja, joista osa oli lähinnä tavallisia, mutta paikalla kuitenkin olevia katukyttiä, mutta löytyi heistä nimekkäitäkin henkilöitä - Savagen lisäksi Sainteista lähteneet Troy Bradshaw sekä Dex, ja muuan toinen, joka oli oikeastaan pitänyt kiinni samasta arvokkaimpien nimikkeiden tuntumassa olevasta paikasta jo vuosien ajan. Vaikka hänen rinnassaan olevat kunniamerkit kertoivat aivan muusta, hän näytti kalpealta ja ankealta, eikä asiaa parantanut Savagen äksyily. Miehen silmät olivat melko lailla kasassa eikä niistä erottunut minkäänlaista iloa, ja muutenkin ulkoisesti ryhti oli huono. "No anteeks, mutta arvaapa onko työskentelystä enää mukavaa nauttia?" hän ärjähti takaisin, mutta se jäi vain melko mitäänsanomattomaksi tokaisuksi, kun suru ei ollenkaan tehnyt hänestä edes kovan kuuloista. Savage hörähti lyhyesti, mutta pyrki itsekin kuulostamaan mahdollisimman vakavalta, koska muuten hän olisi voinut ehkä paljastaa itsensä. "Hmm... niin, aivan, tiedän että työskentely on ollut sulle hankalaa siitä asti, kun tyttäresi 'assassinoitiin', mutta ei sua voi nyt uloskaan päästää tästä ympäristöstä, koska tiedät liikaa salaisuuksia, jotka on AIDS:lle hämmästyttävän tärkeitä. Ota rennosti ja keskity vaikka sen pikkurikollis-Colinin nappaamiseen, kuulemma se on käynyt ryöväämässä Ultorin ostoskeskusta Downtownissa tässä lähipäivinä! Eihän sellainen käy laatuun, eihän? No, menehän nyt, tässä on muutakin asiaa vielä hoidettavana Bradshawin kanssa, koska me paikannettiin justiinsa jotain hämmästyttävän mielenkiintoista! Piti oikein kattoo kahdesti, kunnes tajusin, mikä se on! Voi kuules, tämä on jättipotti, parempi kuin seittemän oikein lotossa... fantastista..." Savagen kehotuksesta huolimatta Chris Cougar kuitenkin jäi paikoilleen. Hänellä ei ollut mitään syytä lähteä ainakaan vielä Colinin perään, koska eiköhän hänenkin arvonsa riittänyt kuulla siitä upeasta Savagen löytämästä jutusta. Nuori mies saa odottaa, hän virkkoi ajatuksissaan ja asettui mukavampaan asentoon.
"Okei, eli siis, teidän kaikkien positiiviseksi yllätykseksi... ydinohjus!" Savage kuulutti välittämättä Chrisin jäämisestä paikalle, ja jotkut pienemmän arvon omaavat hätkähtivät kuullessaan moisen sanan. Troy ja Dex pysyivät vaiti, koska heidän tiedossaan oli ollut jo hyvän aikaa, että Sindaccoilla oli ollut vanha ohjus bunkkerissa, mutta kukaan ei ollut vain viitsinyt käydä tyhjentämässä paikkaa, koska se oli kuulemma (ainakin asiasta kiireesti ilmoittaneen Kenny Petrovicin mukaan) täynnä säteilyä, mutta olihan se pitänyt arvata, että joku ehti ennen AIDS:ia siihenkin. "No, ei hätä kuitenkaan ole tämännäköinen! Ohjus on bongattu jo, ja kenraali William Sharp on lähtenyt jo sen perään... tiedättehän, se huipputyyppi, jonka autotemppu on saavuttanut melkosta suuruutta täälläpäin! Onneks me tietenkin pidettiin se salaisuutena... meidän Sharp ei sellasta tee... hehhehheh. Kuten en minäkään mitään jättimenestyjien poikia murhaa..." Hän puhkesi röhönauruun Aidanin tullessa taas aiheeksi, mutta muut pysyivät hiljaa, mistä hän ei välittänyt, mutta lopetti kuitenkin naurun hienostuneen kuuloiseen kröhäisyyn ja istui sitten taas mukavammin. "Luuletko, että se stalker..." Chris aloitti välittömästi saadessaan jotain mieleensä, mutta Savage puhui kiireesti päälle. "En, en luule ikinä mitään siihen hyypiöön liittyvää. Luulisihan sen nyt olevan aika selkeetä, että kukaan stalker ei minun nenilleni hypi! Okei, se ehkä on kykeneväinen hakemaan sen ohjuksen ilman säteilyvaaraa, mutta silti en missään nimessä luule, että se haluaa käyttää sitä minua vastaan! Olisihan minun murhani aivan käsittämättömän kaamea juttu, ja vielä ydinohjuksella! Siitä nousisi suuri hätäkkä ja Scott menisi aivan tolaltaan, asettaisi etsintäkuulutuksen... 'Stalker Stilwaterissa, elävänä tai kuolleena, mutta mieluusti kuolleena' Höhöhöö!" Muut eivät taaskaan nauraneet, koska he ottivat asian vähän vakavammin kuin Savage, joka ei tuntunut pelkäävän minkäänlaista kuoleman mahdollisuutta sitten ollenkaan. "Ja muutenkin, miksi uskotte, että minun kuolemani on mahdollinen ainakaan jonkun stalkerin toteuttamana? Sharp hakkaa kenet tahansa ja ydinohjus on minun alta aikayksikön! Ja siitä hakkaamisesta on jo nähty aiempiakin todisteita... kuten Lin *kymmenisen sekuntia räväkkää naurua* ja mitäs muuta... no ei muuta. Mutta tuo kuitenkin riittää! Ja siitä vasta tulee nautintoa katsella, kuinka stalker ryömii ennen pitkää maassa edessäni ja anoo armoa, ja minä nauran ja osoitan aseeni suoraan häntä kohti valmiina laukaisemaan ilman sitä halvatun armoa..." Hän olisi puhjennut uuteen nauruun, ellei Chris olisi sarkastisesti heittänyt siihen väliin: "Ai ydinohjuksen vai?" Dex ja Troy alkoivat vuorostaan kihertää naurusta ja Savage näytti nololta, mutta ei lyödyltä.
Stilwater Nuclear Plant District
Ydinvoimala näytti kartalla vain pieneltä, syrjäiseltä saarelta Stilwaterin länsipuolella. Sieltä näki hädin tuskin kaupunkiin ja kukaan ei asunut siellä, paitsi ehkä jotain elämästä välittämättömiä pummeja viemärissä. Ultor hallitsi ydinvoimalaa aivan samalla tavalla kuin lukuisia muita tärkeitä alueita pitkin kaupunkia, ja siellä liikkuminen oli rajoitettua. Poliisit valvoivat ankarasti joka ikistä ihmistä, joka alueella liikkui, ja samalla varmisteltiin, ettei kukaan poikennut teiltä, sillä niitä lukuunottamatta alue oli kielletty ja ampumislupa oli siinä vaiheessa, kun merkit sabotaasista olivat jo täysin ilmeiset. Saaren tuoreimmat vieraat olivat tulleet Alanin järjestämällä veneellä Stilwaterin yliopiston läheiseltä laiturilta ja samalla toki muokanneet Angelin henkilöllisyyttä ja ulkonäköä. Koska hienostorouvan kuteet olivat hänelle liian isot, hän tyytyi esittämään vanhaa (tosin hämmästyttävän rypytöntä) mummoa, koska koko ainakin oli kunnossa. Vähän aikaa piti harjoitella oikeanlaista kävelyä, mutta siinä vaiheessa kun se alkoi sujua, matkaan päästiin oikein mukavasti. Itse kohteessa oli heti melkoisen suuri vartio vastassa, mutta ilman mitään ylimääräisiä liikkeitä ja aseita homma hoitui tehokkaasti (taas Alan oli järjestänyt jutun, sillä heidän univormuistaan löytyivät taskut, joita oli lähes mahdoton nähdä eivätkä niiden sisällä olleet esineet edes tuntuneet vartijoiden kokeillessa tarkkaavaisesti. "Jaahas, no, vapaa pääsy sitten vaan! Tosin me ihmetellään, mitä tommonen mummeli täällä tekee." yksi vartijoista hörähti ja Angel reagoi nopeasti. Hän kokeili ensin pientä kuivaharjoittelua ja alkoi sitten puhua hitaalla ja täydellisesti toimivalla mummonpuheella: "Voi, minä tulin vain pojanpoikieni kanssa katsomaan, mihin suuntaan tämäkin maailma on kehittynyt! Toista se oli silloin ennen, kun ydinvoimaloita ei ollut vielä lähimaillakaan..." CJ ja Sweet katsoivat toisiaan ensimmäistä kertaa humoristisina, koska vartijat alkoivat näyttää jo tylsistyneiltä ja pysäyttivät äkkiä ennen kuin Angel ehti aloittaa kuvitteellista tarinaa toisen maailmansodan ajoilta. "Juu, okei, selväksi tuli! Menkää sitten vaan, ja muistakaa pysyä tiellä!" toinen, möreä-ääninen vartija kehotti ja Johnsonit alkoivat liikkua, tosin hitaaseen tahtiin, jotta yhä mummomaisesti kulkeva Angel pysyisi perässä. Molemmat Ultorin miehet katsoivat perään virnistellen sille, miten mummoilla aina riitti sanottavaa yllin kyllin ja miten he itse saivat lähinnä yleensä väkerrellä selityksiä kaikenkarvaisten töiden epäonnistumisille.
Kaiken aikaa hitaasti etenevä seurue tarkkaili joka suuntaan, koska jokaisen piti kaiken aikaa tietää, missä oli poliiseja ja missä ei. Angel alkoi hikoilla eikä edes tuntenut oloaan mukavaksi, kun joutui kulkemaan niin hitaasti, mikä ei vastannut niitä vanhoja hyviä aikoja, kun hän juoksenteli rikollisten perässä eikä jolkotellut parin alati riitelevän tyypin takana. CJ yritti myös nähdä kaikenlaisia merkkejä stalkerista, koska jotenkin hän oli tämän läsnäolosta sataprosenttisen varma, vaikkei Alan ollut maininnutkaan mitään. Se Ronin-jengi ei ainakaan tainnut olla ongelma täälläpäin, vaan Ultor, mutta se nyt ei ollut juttu eikä mikään siihen yhteen vihaiseen ja kostonhimoiseen mieheen verrattuna... Jo muutaman vilauksen CJ oli näkevinään, mutta niiden oli pakko olla vain kuvitelmaa, koska ne muutenkin näkyivät niin erilaisissa paikoissa (ensin tornissa ja hetken kuluttua vähän matkan päässä verkkoaidan luona). He alkoivat kyllä huomaamattomasti poistua siviileille sallitulta alueelta, mutta nähtävästi kukaan ei ollut pysäyttämässä heitä - ainakin hyvä tapa saada selville, koska voitiin alkaa oikein kunnollinen operaatio. CJ nyökkäsi ja Angel veti aurinkolasit pois naamaltaan (ne hän tosin laittoi taskuun, koska ne olivat ihan hänen omansa eivätkä osa valeasua) ja sen jälkeen kaikki vanhanaikaiset kuteet pois päältä, jolloin kaikki paremmat puolet, kuten energisyys ja kestävyys, tulivat parhaiten esille. Samalla kun hän hymähti maassa makaavalle mummonvaatekasalle, joka näytti aivan kuolleelta ruumiilta, Sweet katsoi pahasti, sillä hänen ja CJ:n väliin oli taas muodostunut katsekontakti, joka ei luvannut hyvää. Hän alkoi kävellä nopeaan tahtiin eteenpäin. Yksinäinen hän oli kyllä, ja pikkuveljelle v*ttuilu oli mukavaa, mutta silti hänestä tuntui siltä, että hän itse oli ainoa järkevä tässä porukassa, koska hän keskittyi sentään sataprosenttisesti vain ja ainoastaan stalkerinmetsästykseen. Toisaalta yksin hän ei ollut menestymässä, se oli pakko myöntää, sillä melkein heti etäisyyden kasvaessa taakse jääneisiin kavereihin hän tunsi, kuinka kylmä tuuli alkoi puhaltaa hurjasti, varjotkin kasvoivat kaiken aikaa ja tunne oli suunnilleen sama kuin aavekaupungissa vallinnut, eli hän oli aika lailla ahdistunut ja toivoi nyt, että olisi jäänyt takaisin Grove Streetille. Pakkohan se toisaalta oli myöntää, stalker oli paras löytää ja moukaroida siitä säikyttelystä, joka oli vienyt hermot aika kovaa, ja aina vain kovempaa CJ:n lähdettyä noin viikoksi pois ja muihin maisemiin. Sweet huokaisi katsellen varovasti ympärilleen. Ketään muita ihmisiä ei enää ollut näköpiirissä kuin Angel ja CJ, jonkin matkan päässä. Harmaa meri velloi yllättävän kaukana ja hän oli varma, että jossain lähellä oli seuraa. Hän ei vain nähnyt, missä...
"SINÄ?" Kova kysymysääni kaikui pitkin aluetta ja Sweet pomppasi. Hän kuuli aluksi kysymyksen huutona ja luuli, että häntä kohti oli juoksemassa vartija, mutta ei se mikään sellainen juttu ollut, vaan nyt kyllä joku kysyi häntä. Ääni kuulosti etäisesti tutulta, mutta mistä se sitten kuului, sitä hän ei käsittänyt. CJ:kin oli sentään kuullut huudon, koska hän juoksi nyt sinne, missä Sweetkin oli, katsoen samalla kauhun täyttämänä ympärilleen jonkun varalta. Sitten, juuri parahiksi, hän sattuikin kääntymään juuri sopivaan suuntaan, eli sinne, johon Sweet ei ollenkaan ollut vilkaissut. Se näky oli jotenkin... majesteettinen, muistoja mieleen tuova ja samalla hurjinta, mitä koskaan oli nähty. Stalker-teoria ei siis ollutkaan mikään päätön aavistus, vaan siinä tämä totisesti oli. Hänellä tosin ei ollut mitään stalkerin vaatteita, mutta maski kyllä löytyi, joka peittikin naamavärkin ainakin lähes kokonaan. Sen lisäksi hänen yllään oli melko nuhjuinen musta huppari ja melko tavallisen näköiset, tosin aika kuluneet farkut. Eikä hän ollut aivan yksin. Hänen vieressään seisoi hetki sitten pysäköity, ilmeisesti todella hiljaisella moottorilla varustettu lava-auto, ja sen lavalla se jokin, joka oli silloin ennen ollut niin lähellä, mutta silti niin kaukana... ja nyt se sama tunne tuntui uudestaan. Viisi metriä pitkä, vaaleanvihreä ydinohjus, jonka koko riitti tehokkaasti vaikka Stilwaterin vankilan tai Ultorin pilvenpiirtäjän räjäyttämiseen, oli silloin ennen joutunut stalkerin haltuun ja nyt se oli tällä vieläpä mukana - mikä ei voinut tarkoittaa muuta kuin sitä, että räjäytyssuunnitelma oli menossa toteutukseen. "SINÄ MYÖS!" stalker ärjähti melkein heti, kun sai katseensa osumaan yhteen CJ:n silmien kanssa, mutta hän ei ehtinyt tehdä melkein mitään ennen kuin seuraava kohtaus tapahtui. Viha oli niin äärettömän suuri, ettei sitä voinut ollenkaan estää, ja niinpä CJ heittäytyi suoraan vanhaa tuttuaan päin täydellä voimalla. Hänen nyrkkinsä pamahti stalkerin vatsaa kohti ja olisi tehnyt pahimmillaan aika pahaa jälkeä, ellei vastustajan reaktio olisi ollut nopea. Tämä heittäytyi taitavasti taaksepäin, mutta siinä vaiheessa CJ ei enää ollut ainoa, joka oli häntä vastassa. Angel seisoi nimittäin myös nyt nyrkit pystyssä ja raivokkaan näköisenä hän katsoi kohti stalkerin mitäänsanomatonta naamavärkkiä, joka oli tiiviisti naamion takana. "En tiedä tarkkaan, millasta historiaa sulla on CJ:n kanssa, mutta ei ainakaan mitään mukavaa, hyypiö!" hän kivahti ja oli valmis lyömään vaikka saman tien, mutta stalker ei jostain syystä näyttänyt yhtä hyökkäävältä kuin silloin aavekaupungin aikoihin. Eri tyyppi tämä ei ainakaan voinut olla, koska CJ muisti äänen ja kaiken muunkin aivan loistavasti, ja tuskin stalker olisi häntä tunnistanut ilman ydinohjustappelua.
"Tapellakko haluatte?" hän murahti ja asettui valmiiseen asentoon, mutta CJ ei ainakaan jaksanut tuhlata aikaa mihinkään muuhun kuin suoraan toimintaan. Hän hyökkäsi uudestaan stalkerin päälle ja Sweet katsoi häkeltyneenä ja käsi suun edessä katsoen, kuinka kaksi miestä, joista ainakin toinen vihasi toista silmittömästi, ottivat yhteen. CJ hyppäsi nyrkit ojossa tarkoituksenaan saada stalker kolkattua nyt saman tien, mutta hänen harmikseen vastassa ei ollut mikään sunnuntaitappelija. Stalker otti hänestä rajusti kiinni ilmassa ja löi kovalla voimalla suoraan päin nyrkkiä, joka ei ehtinyt osua hänen naamaansa asti. CJ ulvaisi tuskasta, mutta stalker ei näyttänyt tuntevan minkäänlaista vahinkoa omiin rystysiinsä. "MINÄ EN TULLUT TÄNNE TEITÄ VARTEN!" hän huusi matalalla mörinällään CJ:n korvan juureen ja laski hänet irti, mutta ei aivan ilman pientä raivokkuutta, vaan lievästi hän heitti tätä taaksepäin. Angel katsoi paheksuvasti, mutta siitä stalker ei juurikaan välittänyt, koska hän taisi tietää, milloin oli tappelu tiedossa ja milloin ei. CJ pyyhki äristen likaa paidaltaan, mutta ei suostunut luovuttamaan. "ÄLÄ VALEHTELE! YRITÄT TAKUULLA RÄJÄYTTÄÄ OHJUKSELLAS SINDACCOJA! EI ONNISTU!" Melkein heti sanottuaan tämän, tai oikeastaan vielä kesken huudon, hän lähti uudestaan syöksyyn ja samalla kertaa myös Angel kävi päälle. Nyt stalker alkoi näyttää vähän neuvottomammalta, kun hänellä oli useampia kuin yksi vastustaja, mutta hän yritti kuitenkin keskittyä ensisijaisesti vihaisempaan, ja siksi hän kohotti nyrkkinsä nopeasti puolustukseksi CJ:n lähestyessä kiukun täyttämänä. Tämä säikähti lievästi, kun isku lähti pahasti kohti hänen päätään, mutta nopeilla reflekseillä hän syöksyi pois alta ennen kuin mihinkään sattui. Samalla kertaa stalker yritti jo saada jotain tehtyä Angel-vaaralle, mutta liian myöhään, koska hän tunsi, kuinka kova lyönti osui häntä johonkin lievästi vyön ylle ja hän kavahti puoliksi kumoon, mutta suuret lihakset ja niiden tuoma paino pitivät hänet kyllä pystyssä noin puolet kevyemmän vastustajan hyökätessä. Silti hän ei aivan loppuun asti saanut puolustauduttua, sillä tuo lyhyt aikaväli riitti Angelille, joka hyppäsi hänen selkäänsä ja veti hänen päätään alaspäin vaikka väkisin. CJ ja Sweet lähestyivät stalkeria, joka rimpuili, mutta kädet eivät ylettyneet lyömään kovaa sinne, missä Angel parhaillaan kiipeili. Tappelu oli saamassa uutta väriä ja stalker ei enää pärjännytkään useampia kuin yhtä vastaan. "Jaahas, kannattikohan kuitenkaan tulla v*ttuilemaan siitä, että sulla on iso ydinohjus, joka tekee ihan kohta tuhoa?" CJ kysyi pilkallisesti.
"VIIMESEN KERRAN SAAKELI! MUA EI TODELLAKAAN VOIS KIINNOSTAA TEIDÄN JAHTAAMISENNE! TAKUULLA PETROVIC ON PALKANNUT TEIDÄT, PISTÄN VAIKKA PÄÄNI PANTIKSI!" CJ ei ollut koskaan nähnyt stalkeria noin vihaisena, kun tämä suoranaisesti näytti siltä kuin olisi ilman Angelin otetta siltä seisomalta murskannut Johnsonit nyrkeillään maan rakoon. Hänen oli kuitenkin pakko korjata virhe, joka ei ainakaan voinut pitää paikkaansa. "Voisitko lopettaa ton Petrovic-jauhannan? Me ei todellakaan olla sen lähettiläitä tai mitään, mutta me tarvitaan tota ohjusta Savagea vastaan!" Hänen sanoissaan ei oikein riittänyt potkua, mutta se ei onneksi haitannut, koska ei stalkerkaan enää yrittänyt mitenkään osuvasti selittää omaa kantaansa, mutta ei onneksi vihaisesti. "Tulin tähän h*lvetilliseen maahan vain kahdesta syystä... koska halusin löytää." hän selitti yhtäkkiä kummallisen tyynesti, sellaiseen sävyyn, mikä sai jo Johnsonitkin nyökyttelemään päitään hyväksyvästi, mutta silti he vahtivat stalkeria ainakin toistaiseksi katseillaan hyvin tarkkaan. "Halusin löytää koston... Kenny Petrovic saa vielä kärsiä siitä, mitä teki minulle. Hän teki kyllä tahtomattaan minusta erittäin voimakkaan, koska työskentelin 15 ensimmäistä elinvuottani hänen öljykentällään Siperiassa tuhansien muiden lähikaupungeista hankittujen lapsien kanssa tehden raskaampaa työtä kuin yksikään teistä on koskaan..." Stalkerin takaa kuului kavahdus ja Angel heittäytyi taaksepäin päästäen arvaamattomasti irti. Sweet hätkähti ja pelkäsi jo lyöntiä, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan hän sai pian huomata, kuinka CJ:n ilme alkoi muuttua sympaattiseksi ja surulliseksi - oliko tämä muka tosiaankin tuntemassa sääliä vanhaa tuttua säikyttelijää kohtaan? "Pakenin siitä mestasta, kun olin viistoista. KGB sai kuulla lapsityövoimasta minun kauttani ja leiri vapautettiin... mutta selviytyjiä oli vain vähän päälle sata. Todella moni työskentelijä oli liian heikkoja jaksaakseen purevassa pakkasessa, ja joitakin tapettiin vain, koska he avasivat suunsa väärässä paikassa. Kohtuutonta! Mutta asiasta toiseen... kun sain selviytyjien listan käsiini ennen pitkää, kun se tuli näkyville uuteen kotikaupunkiini, sain pian huomata, kuinka töidenaikainen tyttöystäväni ei ollut siinä... ja sitten tajusin sen, että Petrovicin piti kuolla, ja sen piti kuolla myös kaverinsa kanssa, ja se kaveri puolestaan tällä hetkellä pyörittää muuatta jättifirmaa nimeltä Ultor." CJ:n päässä pyöri jotain epäselvää, sillä hän olisi halunnut unohtaa koko jutun, mutta se oli jo kerrottu hänelle ja kuulosti kamalemmalta kuin mikään pahainen aavekaupunki. Jopa Sweet näytti nyt aivan lamaantuneelta eikä hän tiennyt, mitä enää sanoa tällaisessa tilanteessa.
Stalker jopa esitti jotain hymyntapaista saadessaan tietää, että enää CJ ja Sweet eivät tainneet olla häntä vastassa, vaan sitä vastoin näytti siltä, että hänellä oli jo vähitellen uusia liittolaisia. "Asiasta kolmanteen!" hän tokaisi sitten tomerasti herättäen muiden huomion taas vähän eri tavalla. "Alaniahan minä en siis ole pommittelemassa, mutta minun on kyllä syytä harkita vielä vakavasti Ultoria... saihan Savage sentään minut lavastettua melkoisen tehokkaasti eikä siitä pelastanut edes hyvä ystäväni, koska hän tiesi seuraukset siitä, mitä olisi tapahtumassa, jos kertoisi hänestä." Sweet katsoi jo kärsimättömän kysyvästi, mutta stalker ei turhia kiirehtinyt. "Se tapahtui aurinkoisena ja mukavan lämpimänä päivänä kesällä 2001, kun Savage oli kutsunut minut keskustelemaan kanssaan. Kun pääsin paikalle, huomasin, kuinka poliisiasemalla oli jo rähinä päällä. Enkä minä tietenkään koskaan hänen kanssaan keskustellut ainakaan reilusti, koska hän toi minut sinne törkeän vihansa takia. Aidanin se ampui pistoolilla, kun tällä oli vaan puukko, ja sen jälkeen hän heitti nopeasti aseen minulle. 'Pidä tota hetki!' se oli huutanut ja paineli sitten porraskäytävään jättäen mut yhdessä Sharpin ja nuoren Dice Decon kanssa. Ja siitä hetkestä lähtien, kun se tuli kahden aseistautuneen SWAT:laisen kanssa takasin, tiesin homman olevan vialla. Mut oli lavastettu, ja kukaan muu kuin ne kanssani samassa tilassa olleet ei tienneet mitään. Savagella oli hansikkaat, niinpä aseessa oli vain ja ainoastaan mun sormenjäljet. Viisi vuotta vankeutta, kunnes Deco pystyi vihdoin operoimaan. Huomasin kyllä sen silmistä vapautushetkellä, että ne oli kummallisen... miten sen luonnehtis, sähkönsiniset ja yhtä lailla vihaa tulvivat kuin minä. Pääsin pois, ja siitä hetkestä lähtien me ollaan yhdessä syrjäkujilla sun muualla suunniteltu Savagen vallasta syöksemistä ja tappamista, kuten myös kostoa muita vastaan - minä halusin Petrovicin, Deco Sharpin. Ydinohjus auttaisi merkittävästi, ettekä te nyt loppuviimeksi varmaan kummankaan leirissä ole, ettehän?" Hän oli kyllä aika varma siitä, ja oli CJ:nkin se pakko myöntää, hän ei ollut kuullut Petrovicista muuten kuin Ianin mainitsemana joskus Alderneyn mafioita luetellessa, ja hän olisi kyllä aika helposti tietoinen siitä, jos Sweet olisi joskus tälle työskennellyt. Angel taas... no hän oli kuulunut kyllä AIDS:iin, mutta tuskin hän oli koskaan Sharpista pitänyt sen enempää kuin Savagestakaan. "Yksi kysymys vielä!" Sweet heitti siihen väliin jo epäluuloisena. "Mikä sun nimi on?" Seurasi lyhykäinen hiljaisuus, ja stalker näytti jotenkin ahdistuneelta. "Äh... tuo on ärsyttävä kysymys, ja syytä ei tartte kaukaa hakea. En mä tiedä! Kolme päivää ehdin viettää vanhempieni kanssa, sitten tulikin jo öljykentän vuoro, enkä koskaan saanut nimeä..."
"Traagizta, erittäin traagizta!" Ylimääräinen, viidennen henkilön ääni kuului jostain lähiympäristöstä ja kaikki hätkähtivät katsellen ympärilleen. Stalker saattoi toisaalta vannoa tuntevansa tuon äänen, koska hän oli saanut sietää sitä kaikessa ärsyttävyydessään jo pitkän aikaa vankila-aikansa saatossa. Käännös toiseen suuntaan antoi vastauksen; William Sharp, heti Savagen jälkeen parhaan arvon AIDS:ssa omaava mies, osoitteli heitä kahdella konepistoolilla, jotka hän ohimennen latasi varmistuksen merkeissä. Hän seisoi epämiellyttävästi stalkerin ja ydinohjuksen sisältävän lava-auton välissä, joten hänellä oli arvaamaton etulyöntiasema. "Sulla lienee vähän selitettävää?" stalker tiedusteli ärtyisästi ottaen askeleen edemmäs, mutta silti hänen piti vähän varoa, koska Angel oli tarkalleen hänen takanaan, ja hänen paljastumisensa Sharpille ei ollut missään nimessä miellyttävä juttu. "Toki minulla on paljonkin zelitettävää! Zatuin kuulemaan, kuinka levittelit muuatta törkeää juttua muille ihmizille! Ettet vaan maininnut Zavagezta? Tuo tieto ei kuulu kenellekään AIDZ:n ulkopuolizelle... täztä rankaiztaan jollain tapaa!" Hän ei toisaalta näyttänyt ollenkaan vihaiselta, mutta sitä vastoin yhtä vahingoniloiselta kuin silloin vuosia takaperin. "Valitettavazti minun täytynee tehdä pari eliminointia, kozka nuo ovat jo kuulleet zäälittävän totuuden vankikarkurilta..." Ilman minkäänlaista armoa Sharp osoitti kummatkin aseensa erikseen CJ:hin ja Sweetiin, mikä teki tilanteen hankalaksi, koska Angel kyttäsi edelleen stalkerin ylisuuren selän takana ja molempien oli siksi vaikea liikkua. Kaikesta huolimatta Sharp ei ollut ainoa, joka jaksoi hymyillä, sillä myös stalker päästi pienen virneen, mikä oli vähintäänkin outoa ottaen huomioon hänen tuskaisen menneisyytensä. "Kattokaas tätä." hän kuiskutti erittäin hiljaa takanaan olleille Johnsoneille, jotka kyttäsivät silmä kovana, kuinka hän kääntyi nopeasti takaisin Sharpia kohti. "Kato, joutsenia!" hän huusi osoittaen etusormensa korkealle taivaalle ja, vaikka se tuntui mahdottomalta, idioottikenraali käänsi puhevikaisen suunsa ja muun naamataulunsa sisällön kohti vaaleansinistä taivasta. Siinä vaiheessa alkoi jytistä, kun stalker heittäytyi noin 110 kilon painolla suoraan Sharpia päin nyrkki osoitettuna suoraan mahaan, tarkoituksena hakata ilmat pihalle. "Ei tuolla mitään joutzenia ole! Olet yhtä huono kuzettaja kuin ennenk..." Sharp aloitti, mutta juuri hänen kääntäessään katseensa järkytys koitti, ja hän sai kiireesti väistää lyöntiä, mutta liian myöhään.
Stalker löi häntä sen verran kovalla voimalla, että hän hoiperteli taaemmas vailla minkäänlaista kunnon tasapainoa ja pelottavan lähelle lava-autoa, vieläpä ottaen huomioon hänen kummallisesti pystyssä pysyvät jalkansa. Stalker alkoi juosta lähemmäs uuden lyönnin merkeissä ja Angel seurasi perässä hätätaustatukena, hakien suojaisampaa tappelupaikkaa lava-auton toiselta puolelta.
Kirjoitettu: tiistai, 21. huhtikuuta 2009 klo 21.55
Muokattu: 21.04.2009 klo 21.58
Lainaus:21.04.2009 Ege94 kirjoitti:
Eikun ihan oikeasti... Nuo tarinat ovat turhan pitkiä, ja Toro ainoana lukee, ja sitten arvostelee niitä, kuin niissä oikeesti olisi jotain järkeä?
Pakko kysyä, että paljonkos tuhlaatte vapaa-aikaanne, ja elämäänne näihin tarinoihin Carbo ja Toro?
Satunnaisesti aikaa silloin tällöin, mutta suurin osa päivistä kuluu kyllä aivan muuhun, koska päätä ei sovi turhan paljon vaivata stooreilla kirjoittamalla joka päivä.
PS: En tiedä "kissasta", mutta minä en tuhlaa...
Niin ja Ege, et kai sinä vaan ole piilovihjailemassa, että minun tulisi lopettaa tämä kirjoittaminen ja tehdä jotain "oikeasti hyödyllistä"? Jos näin, niin yhtä suuri failure kuin edellisetki. ^^
Kirjoitettu: keskiviikko, 22. huhtikuuta 2009 klo 15.42
Lainaus:21.04.2009 Carbonox kirjoitti:
Lainaus:21.04.2009 Ege94 kirjoitti:
Eikun ihan oikeasti... Nuo tarinat ovat turhan pitkiä, ja Toro ainoana lukee, ja sitten arvostelee niitä, kuin niissä oikeesti olisi jotain järkeä?
Pakko kysyä, että paljonkos tuhlaatte vapaa-aikaanne, ja elämäänne näihin tarinoihin Carbo ja Toro?
Niin ja Ege, et kai sinä vaan ole piilovihjailemassa, että minun tulisi lopettaa tämä kirjoittaminen ja tehdä jotain "oikeasti hyödyllistä"? Jos näin, niin yhtä suuri failure kuin edellisetki. ^^
EIkun onhan se vapaa-aika ihan hauskaa ilman tietokonettakin, ja Wordia katos.
Kirjoitettu: perjantai, 01. toukokuuta 2009 klo 19.24
Carbonox Stories:
Vinegar - Osa 11 - Crisis
"AMBULANSSI! SOITTAKAA JOKU H*LVETTI AMBULANSSI!"
Kukaan ei koskaan ollut nähnyt Johnny Gatia noin sekopäisenä. Paljon oli sotkua kerääntynyt pitkin Saintien piilopaikkakartanoa, mutta varsin arvaamattomasti Aisha ei ollut siitä valittamassa. Sitä vastoin hän oli oikeastaan ensimmäistä kertaa itsekin sotkenut paikkaa ja kärsinyt siitä itsekin dramaattiseen tapaan, kun Shogo Akujin miekan lävistämä kohta (leuasta sisään, korvan alta ulos) näytti totaalisen kriittiseltä ja selviytymismahdollisuudet taisivat käydä lähellä nollaa. "TEHKÄÄ JOKU JOTAIN!" Johnny karjui ja olisi heitellyt tavaroita pitkin kartanoa, jos siitä olisi ollut edes jotain apua. Muut näyttivät myös vähän levottomilta, mutta eivät yhtä sekopäisiltä kuin Johnny, jolla oli täysi työ löytää kännykkää. "No, äkkiä nyt pikasuunnitelma!" Gordon kuulutti. "Ei kestä kauaakaan, kun Roninit varmasti lähettää uuden partion meidän suuntaan, joten nopeesti pitää toimia! Sindaccotkin jakautui ryhmiin, joten me myös... Nyt tehdään niin, että Johnny, minä ja Dani kurvataan Downtownin sairaalaan Aisha kyydissämme ja tehdään selvää kaikista, jotka yrittää saada meidät! Deco, Diablot, Pierce, menkää te harhauttamaan Roninit Brotherhoodin alueelle, ja kaikki loput, eli Shaundi, Carlos ja Ben - sori, mutta nyt tarvitaan sun apuas, joten älä livahda kirjottelemaan - te puolestaan menette Samedien alueelle. Jos Ronineilla on erimielisyyksiä muidenkin kuin meidän kanssa, se helpottaa asiaa. Mutta pysykää kaukana siitä vimmatun piilopaikasta!" hän kehotti vielä jatkoksi, kun Carlos oli jo kulkemassa kohti ulko-ovea Benin näyttäessä sitä vastoin motivoitumattomammalta. (kamala sana) Johnny huojentui, sillä Gordonin pikasuunnitelma oli takuulla parempi kuin mikään Piercen epäselvä väkerrelmä, ja muutenkin seuralaiset näyttivät tarpeeksi luotettavilta. Kaikki taisi olla jo valmista, sillä muutama Roninien auto oli mitä ilmeisimmin ikkunan toisella puolella jo valmiiksi odottamassa sitä, että kolme lastillista Sainteja ja Sindaccoja (plus yksi Vice King, joka ei vieläkään pukeutunut violettiin) jakaantui kohta kolmeen suuntaan hoitamaan Roninit mahdollisesti jopa kokonaan pois elävien kirjoista. "Jaahas, taidetaan sitten bilettää, vai kuinkas, serkut?" Deco kysyi Diabloilta, jotka olivat Gordonin puheen aikana lähinnä heitelleet veistä, vaikka myös kuunnelleet tarkkaan, ja jotka nyt häkeltyivät kohottaessaan päänsä kuin yhtenä miehenä. "Mitäh? Sukututkimukseni perusteella te molemmat olette mun serkkuja, ja samoin muutama muu, kuten eräs, jonka taidan ihan kohta tavata..." Hän näytti salaperäiseltä ja siltä, etteivät Diablot viitsineet yhtään sen enempää sanoa, saati sitten udella siitä yhdestä, joka vaikutti vallaneen Decon ajatusmaailman nyt täysin.
Ben haukotteli, mutta koska Gordonin käskyt tarkoittivat yleensä toimintaa (eikä kettuilu auttanut, koska ilman Sainteja hän olisi varmaan aika huonossa jamassa), hän laskeutui maahan ja päätti vaikka punnertaa sen aikaa, että muut ehtivät valmistautua. Kaikki hätiköivät pitkin taloa, siis Beniä lukuunottamatta. Johnny yritti ensinnäkin saada miekan irti yhä hengissä olevan Aishan päästä. Shaundi pyyhki verta pois ja piti samalla päätä paikoillaan, jolloin Johnny alkoi riuhtoa. "Lopeta tuo! Kohta lähtee koko pää poikki, jos tota tahtia jatkuu!" Carlos huusi sohvan takaa ja auttoi kannattelussa. Olihan se vaikeaa rauhoittua, mutta se oli nyt pakollista. Johnny veti hitaasti, mutta varmasti, ja vaikka Aisha rääkyi kaiken aikaa tuskasta, pää ei onneksi liikahtanut minnekään. "Muutama sentti vielä!" Shaundi tokaisi ja Pierce alkoi tirskua taustalla, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen ja hänen typeriin kaksimielisiin juttuihinsa pienintäkään huomiota, vaikka Carlosin teki mieli heittää: "No työnnetään tämä sun päähäs ja katsotaan, naurattaako sillon!", mutta hän piti itsensä rauhallisena. Johnny sai miekan tulemaan jo nopeammin pois, ja kun vihdoin sen veren peittämä kärki tuli esiin, hän peruutti taaemmas ja paiskasi sen tappovälineen lattialle, vaikka sotkua syntyikin veren seurauksena. "V*TTU NYT ÄKKIÄ AUTOON!" Johnny karjui ja hoputti kaiken aikaa Aishaa kantavia Shaundia ja Carlosta, joiden oli vaikea liikkua yhtään nopeamminkaan, vaikka uhri oli laihdutuskuurilla, molemmat kun olivat kuitenkin kevyempiä pienemmän kokonsa aiheuttamana. "Tee säkin v*ttu jotain Pierce, sä et tullu tänne lepäämään! Nuo latinot saa luvan pitää sua silmällä koko operaation ajan, koska sun taitoihis ei joskus ole sitten ollenkaan luottamista!" Hetken aikaa Pierce kyllä mietti, miksi ihmeessä Gordon oli ottanut hänet mukaan koko jengiin, jos kerran häntä piti kaiken aikaa kuitenkin vahtia, oli alussa annettu kuva sitten kuinka hyvä tahansa. Pomolle ei auttanut tiuskia, joten hän alkoi liikkua kohti ulko-ovea, josta poistui sakkia räväkkään tahtiin. Ben oli tehnyt etunojapunnerruksia jo varmaan viisikymmentä, kun hän vihdoin nousi ja liittyi muun seurueen jatkoksi mennessään ovesta ulos. Daniel poistui viimeisenä, mutta ei jättämättä muistoa, vaan hän katsoi vielä Jyunichin irtopäätä kohti ja iski oman katanansa keskelle sen toista silmää katsoen raivokkaalla ilmeellä sitä kohti.
Samaan aikaan ydinvoimalalla tapahtui. Kyseessähän siis oli tuo pieni saari kaupungin länsipuoliskolla, jota poliisit vahtivat tarkasti ja jossa kaikki Stilwaterin ydinjätteet saatiin aivan vapaasti säilyttää. Nyt siellä kuitenkin oli vähän enemmän kuin jätettä; tällä kertaa mentiin jopa ohjuksiin asti. Aivan meren äärellä, poissa kaikkien Ultorin viranomaisten silmistä, tapahtui melkoisesti, kun tappelu Sindaccojen viisimetrisestä ydinohjuksesta oli taas syttynyt, mutta tällä kertaa entiset osapuolet (Johnsonit ja stalker) olivat päätyneet yhteen tappelemaan AIDS-kenraalia William Z...Sharpia vastaan, joka oli juuri löytänyt tiensä paikalle eikä ollenkaan epäröinyt niin sanotusti takavarikoida ohjusta. Ainakin hänen vastustuksensa oli rajua, sillä Johnsonit eivät ainakaan alkuvaikutelman perusteella tykänneet hänestä yhtään, ja 110-kiloinen, Benin tyylinen kaappi (eli stalker) varsinkin tunsi suurta inhoa. Hänen takanaan oli vielä hetken aikaa Sharpin näkökenttää piileskellyt pikkuinen, puolet stalkerin painosta oleva Angel, jonka ei auttanut joutua nähdyksi sen varalta, jos vaikka Sharp jäisikin henkiin tappelusta, vaikka toiselta näytti stalkerin nyrkin heilahdettua hetki sitten. Hetkeksi tainnutettu Sharp ei ehtinyt nähdä Angelia, joka heittäytyi ydinohjuksen sisältävän lava-auton taakse piiloon ja etsi nyt kuumeisesti välinettä, jota voisi käyttää vanhaa työtoveriaan, joka tosin oli Savagen kanssa hänet pettänyt, vastaan. "Luuletko toziaan, että zaavutat jotain, joz tapat minut? Joz teet zen, zaat entiztä kovemmat zyytteet ozakzezi, ja zitten et kozkaan näe päivänvaloa, vaan riudut vankilazza ikuizezti! Ziinä zulle kärzimyztä! Mitäz itte aloit v*ttuilla Zavagelle, olizit zääztynyt kaikelta ja ehkä pääzzyt koztamaan Petrolle..." Tuo loppu sai stalkerin ilmeisestikin lamaantumaan. Fyysisesti voimakas ei ollut sitä enää henkisesti, vaan nyt hän lyyhistyi seisoma-asennossaan ja pää osoitti kohti maata täynnä surullisia ajatuksia. Sharp näytti siltä kuin olisi saavuttanut elämänsä parhaan murskavoiton siihen mennessä, ja nyt alkoi näyttää siltä kuin stalker olisi kerralla ollut lyöty, mutta Johnsonit kieltäytyivät siitä. Entiselle vihamiehelleen CJ ei taatusti halunnut mitään huonoa enää tapahtuvan, ja niinpä Sharpin lähestyessä stalkeria omat nyrkkinsä ojossa, Sweet juoksi vasemmalta puolelta täysillä kohti ja CJ teki saman oikealta. Veljesvoima toteutui uudemman kerran, kun molemmat iskeytyivät päin Sharpia niin kovaa kuin pystyivät. Painoa ei riittänyt läheskään yhtä paljon kuin stalkerilla, mutta yhteensä sitä oli kyllä niin paljon, että vähemmästäkin olisi ässävikainen horjahtanut. Taas vaihteeksi hänellä oli vaikeuksia tässä kamppailussa.
"Ei käy! Vanha kettu jakzaa vielä!" Ennen kuin Sharp ehti kaatua yhtään mihinkään, hän tsekkasi todella nopeasti, kumpi Johnsoneista oli vaarallisempi ennen kuin hän teki päätöksensä. Ehkä hän oli kuullut kaikista niistä murhista, joita CJ oli tehnyt isoja ja ilkeitä kihoja vastaan, tai sitten hän muuten vain piti Sweetiä pelkkänä läppänä, mutta joka tapauksessa hän valitsi tässä taistelussa CJ:n. Tämä ei ehtinyt tehdä oikein mitään ennen kuin nyrkki heilahti, ja kun se tapahtui, Sharp kohotti melkein heti kätensä voitonriemuisesti eteenpäin kuin joku natsi, ja Sweet ei tästä tykännyt, koska hän ei ollut koskaan tuntenut myöskään pienintäkään iloa tai myötätuntoa natseja kohtaan. "V*TTU S**TANA SUN KANSSAS, PELLE!" hän huusi ja alkoi mätkiä entistä kovempaa, mutta valitettavasti sangen heikkoon sävyyn, eikä Sharp ollut moksiskaan mistään tavallisista mottauksista tai epätoivoisista säkeille potkimisen yrityksistä. "Voi älä turhaan käytä mitättömiä voimiazi, minä zain kokea tuon jo kerran, kun zain kiinni yhden Zaintin, joka oli jengizzäni vakoojana, hänellä ei ollut mitään mahdollizuutta minua vaztaan... eikä zinullakaan, kozka tappelet zamalla tavalla!" Sharpin puhe ärsytti niin kovasti, että Sweet alkoi hakata aina vain nopeampaan sävyyn, mutta siinä hätäkässä hän unohti puolustaa itseään yhtään, ja niinpä siinä kävikin sitten niin, että yksi laiska lyönti, jossa Sharp kohotti nyrkkinsä turhia varoittamatta, riitti Sweetin kolkkaamiseen samalla tavalla kuin CJ:nkin vastaavaan. Ennen kuin mitään erikoisempaa oli ehtinyt edes tapahtua, hän oli taas yksin stalkeria vastassa, mutta nähtävästi tämä oli jo valmiina haastamaan tappeluun uudelleen. Johnsonien tielläolo oli vain haitannut suoraan rähinään ryhtymistä. Hän alkoi puhua salaperäisellä äänellä, vaikka Sharp oli sen näköinen kuin olisi ennemmin halunnut toimia suoraan. "Sinä... lyön vaikka vetoa, että sulla on yhteyksiä Petroviciin. Tästä syystä veikkaisin, että sinä tiedät jotain myös Si..." hän aloitti, mutta eihän Sharpia mikään sellainen kiinnostanut, tai sitten... "EI! Zinä et ole zen arvoinen! Tiedän kaiken, mitä zinä haluat, mutta et tule kozkaan zaamaan mitään! Et koztoa, et vapautta, et ydinohjuzta etkä edez yztäviä! Elämäzi on ollut todellinen nautinto zeurattavaksi! En ollut mukana ziinä ihan aluzta azti, kozka olin valitettavazti liian nuori ja liian järkkyvä... joz vaikka nyt kokeiltaiziin ihan oikeazti? Nähdään, zaadaanko lopetettua zun kärzimykzez täzzä ja nyt?" Hän naureskeli lievästi, vaikka tiesi tarpeeksi hyvin, ettei stalker yhtynyt hänen mielipiteeseensä, kuten se aina oli ollut. "Kuolen vasta, kun löydän sen, mitä haen..." hän (stalker) totesi lyhyesti ja asettautui sen jälkeen valmiiksi.
"KOHTAA KUOLEMA!" Sharp huusi (se oli muuten yksi harvinainen repliikki häneltä, jossa ei tarvinnut sanoa sitä vaikeaa kirjainta). Stalker oli kuitenkin täysin tietoinen siitä, ettei tuollainen kukkakeppi, tai ainakin hänen silmistään katsottuna kukkakeppi, pärjännyt hänelle avoimessa nyrkkitappelussa varsinkaan ilman apuja. Silti kannatti olla varovainen, koska niitähän oli käyttöön tulossa. Angel oli ehkä huomannut jotain tai hän oli muuten vain jossain muualla kuin auton takana, joka tapauksessa stalkerille tämä tiesi taistelua yksin. Hän ryntäsi vaistonsa siivittämänä kohti Sharpia, sillä jos tällä ei ollut yhtään halua kertoa siitä, mitä stalker juuri halusikin tietää, oli parempi hakata ilmat pihalle. Vanha kettu oli kuitenkin ovelampi kuin vihainen jättiläinen, ja taistelun tasaisuus näkyi melkein heti, kun stalker näytti hetkellisesti kiukkuiselta gorillalta ja syöksyi sen jälkeen kohti Sharpia aikoen murskata hänet itsensä ja... jonkin väliin. "Puhevikanen pässi kuolee nyt!" hän karjaisi kovalla voimalla, mutta ei saanut minkäänlaista pelonsekaista tunnelmaa aikaan, sen sijaan vain hymyilyä ja hymähtelyä. Etäisyyttä oli vain pari metriä, kun Sharp, ennen kuin mihinkään ehti sattua, löi nyrkkinsä hämmästyttävän kovalla voimalla suoraan eteenpäin. Se ei ollut mikään "Piercen lyönti" vaan ihan oikea tapa ojentaa stalkeria. Ennen ainoankaan vesimelonin kokoisen nyrkin osumista stalker karjaisi hurjalla voimalla, kun ilmat lensivät pihalle yhdellä räväkällä iskulla ja olo oli täysin kamala. Oksennus olisi voinut tulla, jos ylpeys olisi unohtunut siihen paikkaan. Sharp näytti nyt läpeensä tyytyväiseltä, kun hän oli kukistanut kolme ihmistä, vaikka heistä kukin olikin häntä isompi ja lihaksikkaampi. "Kiitoz ohjukzezta, nyt voizinkin täztä häippäztä..." hän murahti ja nosti ohimennen hattua (kyllä, hänellä oli sellainenkin, tosin aika ruma), mutta yhden asian hän oli vielä unohtanut. Iso ja varmasti pahaa vahinkoa heikoimmillaankin tekevä tiiliskivi nimittäin lensi jostain lava-auton takaa selvästi häntä kohti tähdättynä, ja nyt hän säikähti hieman, mutta sille ei ollut aihetta. Voimaa ei ainakaan ollut käytetty yhtään, sillä tuurilla se pääsi juuri ja juuri auton yli siihen hipaisemattakaan, ja se laskeutuikin lähemmäs stalkeria kuin Sharpia. "Onko zulla apuri? Hämmästyttävää... zun alaizuudezzahan ei ole kozkaan ollut ketään... mutta zinä et zaakkaan nähtäväzti niitä, joilla on lihakzia. Adiozz, älykääpiö! Tzekkaa ihmeezzä zaavutukzeni huomizen Ztilwaterin Zanomista!" Sharp teki kunniaa ja vetäisi sitten lava-auton oven auki varmistettuaan, ettei oikealla ainakaan ketään näkynyt, eikä kukaan liikkunut tainnutetuista asennoistaan.
Muutamia tunteja myöhemmin, Docks & Warehouses District
Ei Deco loppuviimeksi edes tiennyt, miten hän oli onnistunut johtamaan Diablon veljekset ja Piercen mukaan sotkuun, joka oli kokonaan hänen omansa eikä kenenkään muun. Kumpikaan ei kuulunut Sainteihin vuonna 2005, joten tietenkään nuo "nuoret noviisit" eivät tienneet, vaikka Decon oli hyvä puhua vain vuoden Pierceä ja kolme vuotta Diabloja vanhempana. Silti tästä ei ollut pienintäkään hyötyä, jos vanhaa kontaktia ei saman tien saatu kiinni. Niinpä he nyt seisoivat keltaisen Ronin-autonsa sisällä erään piskuisen hökkelin edustalla. Se oli ränsistynyt ja ruostunut, ja oli epäselvää, miksi sen selkeä asukki olisi tyytynyt tällaisiin oloihin, kun parempaakin oli Decon tietämyksen mukaan tarjolla. Kyseinen rakennus oli kyllä loppujen lopuksi aika suuri, ja olipa siinä oikein autotallikin, mutta siellä oli jo viritetty auto. Oikeastaan se auto oli niin ilmiselvästi paistava, että juuri sen takia Deco oli pysähtynyt tänne. Minnekkään se kusihousu ei ole ilman autoaan mennyt, ei edes kadun toiselle puolelle, hän ajatteli ja ilman sen suurempia ajattelematta hän tönäisi auton lamborghinimaisen oven auki (tai siis ylös) ja kiipesi kyydistä. Devil ja Derek katsoivat vain ääneti toisiaan kohti keksimättä mitään kummallisempaa sanottavaa, mutta ei heidänkään auttanut tehdä muuta kuin seurata Decoa, joka otti varovaisia, mutta ei silti mitenkään hiljaisia askeleita kohti hökkeliä. Pierce oli aina kammonnut tällaisia taloja, varsinkin yksinäisiä sellaisia, ja paniikkikohtaus oli lähellä melkein heti autosta poistumisen jälkeen, mutta Diablojen äänekäs hyssytys (joka kuului paljon kovemmin kuin mikään kimeä kiljunta) esti sen ennen kuin se ehti alkaakaan. Deco lähestyi talon etuovea, joka oli niin matala, että osittain tuntui jopa koomiselta ajatella Ben tunkeutumassa siitä läpi. Tai stalker... jonka elämä tosin oli niin vakava asia, että minkäänlainen kuvitteellinenkaan pilailu ei auttanut. "Sisäänkö meidän pitää mennä?" Pierce ulisi Devilin takana, vaikka hänellä olikin povitaskussa ase ja Decokin piti omaa konepistooliaan ladattuna, kun hän lähestyi suljettua, mutta ei kuitenkaan lukossa olevaa ovea, jonka takana varmasti odotti yllätys. "Turpa kiinni ja seuraa johtajaa!" Derek sähähti ja alkoi itse liikkua vaivihkaa kohti takaseinän ikkunaruutua sen varalta, jos vaikka sisällä oli epäystävällisiä Brotherhoodeja. Devil hiipi oven toiselle puolelle ja antoi Decon hoitaa avaamisen, koska olihan tämä hänen asiansa eikä oikein kenenkään muun. Tämä asetti nakkisormensa hiljalleen ruosteisen ovenkahvan ympärille ja saattoi heti kuulla, että sisällä oli joku, koska jotain kolisi selvästi kuuloalueen sisäpuolella. Kukaan muu se ei voinut olla kuin hän, joten... Decon valinta oli yksinkertainen. Hän tönäisi kovalla voimalla ovenkahvasta ja heittäytyi sisään ase kohotettuna.
Korviin kantautui hetkessä pelokas huuto, joka oli jotain naisen ja miehen säikähdyksen välimuotoa muistuttava ja oli viimeinen, ratkaiseva todiste. Vähän matkan päässä, varsinaisen rakennuksen sekä autotallin välisen seinän vieressä jotain korjannut puna-asuinen mies, joka oli hypännyt ilmaan kuin ison lukin huomannut nainen, ja hänen katseensa oli liimautunut suoraan Decon silmiin, jotka vaikuttivat ikään kuin toiseksi viimeiseltä asialta, minkä hän olisi odottanut näkevänsä. Hänellä oli pienet viikset ja jokseenkin säälittävä olemus, sillä kovalta tyypiltä tämä kaveri ei näyttänyt, niin se vain oli, olkoonkin että hän oli kiertänyt jo kahdessa jengissä, nykyinen mukaan lukien. Vieressä oli jokin auton moottoria muistuttava härpäke, josta kukaan ei saanut pienintäkään selvää, mutta ehkei siitä ollut tarkoituskaan. "Donnie! Sulla onkin paljon selitettävää! Muistatko sen ikimuistoisen hetken, kun viimeksi tapasimme? Sainteilla oli järisyttävän suuri rynnäkkö menossa Rollerzeja vastaan, he piirittivät kartanoa ja kaikkea mahdollista! Siellä me kohtasimme ja vaikutit paremmalta tyypiltä kuin pomosi... mistä tulemmekin sitten puolestaan meren rannalla seisovan auton takakonttiin." Hän kopautti jalkaansa lattiaa vasten vihaisen tuntuisesti ja Donnieksi nimitetty mies ei voinut kuin panikoida, aivan kuten miltä hän näyttikin. "Deco, ei! Se en ollut minä! En mahtanut mitään, Sharp oli liian voimakas ja merkittävä mies, en voinut kääntyä häntä vastaan, kun Pricekin oli vielä tuolloin hengissä! Yritin estää häntä sanoilla, kehotin häntä jättämään kuulustelun mieluummin tukikohtaan, mutta hän vain nauroi minulle... ei, MINÄ EN OLE TEHNYT MITÄÄN VÄÄRÄÄ!" Hän suorastaan kirkui jo pelkästään nähtyään Decon kädessä aseen, jonka laukaisu ei ollut sen kantajalla tiedossakaan. Devil ja juuri ikkunasta sisään kiivennyt Derek katsoivat kummastuneina toisiaan kohti, sillä edes yksikään suojelurahaa Diablon rikosperheelle maksanut tyyppi ei ollut koskaan pelännyt yhtä kovasti kuin tuo mekaanikko. Pierce näytti varovaiselta, koska hän varmaan luuli, että kaikkien raukkojen ulkokuoren alle kätkeytyi aina kova tyyppi. "En tullut tänne rankaisemaan ketään muuta kuin Stilwaterin uusia jengejä - ja tietysti Ultoria. Sun on turha pelätä sitä halvatun kuolemaa niin kauan kuin Saintit on toiminnassa mukana... ja sitä paitsi selviytymises olis ollu aika varmaa, jos olisit hoitanut Sharpin hengiltä, koska Saintit suojaa niiden vihollisten tappajia, ja kaikki muut paitsi Lin selviytyivät meidän ensimmäisestä kaupunginvaltauksesta. Toinen on nyt käynnissä, ja sun olis syytä miettiä tarkkaan, mille puolelle haluat." Pierce nyökytteli jatkuvasti Decon takana päätään hyväksyvästi.
"Mi-minä... mitä tää oikein tarkottaa? Miten te löysitte tänne? Tehdäänkö mulle jotain pahaa? Viimesen kerran, jos en ole sanonut sitä jo, ANTEEKSI!" hän huusi kuin joku vauva, ja sellaistahan Deco ei sulattanut. "PÄÄ KIINNI JO! Tollanen houkuttelee ne halvatun Roninit tänne alta aikayksikön... ihme, kun ne ei löytäneet meitä, vaikka me matkustettiin varmaan koko kaupungin päästä päähän ja matkan alussa oltiin vielä niiden reviirillä!" Donnieta ei kiinnostanut mikään muu osa kuin jengin nimi ja se, että nämä olivat ilmeisesti Decon ja muiden perässä, ainakin hänen nopean shokkinsa perusteella. "Ei hyvä päivä! Ettekö te tajua, mitä olette tehneet? Olette suututtaneet Kazuko Akujin! Sillä miehellä on kontakteja... aivan sairaat määrät! Ette voi edes kuvitella sitä joukkoa, joka seisoo sen takana kaiken aikaa! Ancelottit, Pavanot, Kenny Petrovic, jopa Ultor kuulemma! Se kasinoryöstö, josta kuulin uutisissa, vaikutti olevan jo yksinkertaisesti liikaa Akujille! En voi liittyä teidän seuraanne, se hakkaa jopa Saintit kontaktivyöryineen koska vain tahtoo ja miten vain tahtoo..." Hän kuulosti kyllä ihan aidosti pelokkaalta, mutta koska sama sävy oli säilynyt edellistenkin repliikkien aikana, ei Deco löytänyt siitä mitään sen erikoisempaa. "Hoaah... ensinnäkin, en tiedä, millon olet viimeksi seurannut Stilwaterin ulkopuolisia juttuja, mutta Pavanot tapettiin jo, kun Adam Dimayevia vähän nöyryytettiin ja Mario Venturellakin pyöri tanssilattialla, tosin ojennetun sorkkaraudan alla... Sitten toiseksi, ei me pelkästään kasinoa ryöstetty, vaan se juniori-Akuji hyökkäsi ryöstön jälkeen korstoineen meidän piilopaikkaan, mutta siitä ja kaikista muistakin tehtiin ruumiita, jonka jälkeen me vietiin tappaja, eli A... umm, no yksi meidän jengistä, sairaalaan sen otettua pikkusen vahinkoa, ja sitten me pyritään harhauttamaan Roninit riitoihin muiden jengien kanssa, että selviydytään pois tästä sotkusta ehjin nahoin..." Nyt Deco ei ehtinyt jatkaa enempää, kun Donnie kävi hänen päälleen hurjasti rimpuillen ikään kuin hän olisi pyrkinyt samalla irti, vaikka hän itse aloittikin. Hän ravisteli Decoa rajusti ja Devil veti melkein silmänräpäyksessä puukkonsa esille valmiina tekemään selvää jälkeä tuosta pelkurista, mutta melkein heti sen jälkeen Donnie alkoi taas puhua ja muut vaikenivat. "MITÄ TÄMÄ ON? Te yritätte aiheuttaa väkivaltaa ja kuolemaa kaupungin kaduilla vain, jotta selviätte itse ilman pieniäkään ihmisvahinkoja! Kohtuutonta! Olen ehtinyt jo tottua uuteen jengiin, ja sitten te tulette ja pilaatte kaiken! Ja tapoitte vielä Shogonkin! En ole koskaan pitänyt hänestä, mutta nyt olette kusessa!"
"Taivaan tähden, kusihousu, sun sietäis miettiä kenen väität olevan kaulaansa myötä kusessa! Meitä ei pelota mitkään saakelin Ronin-kontaktit eikä niiden pomomies kyllä itsekkään! Vielä kun mainitaan se, että s...eräällä mun kaverilla on vähän menneisyyttä Petrovicin sekä parin Ultor-tyypin kanssa, joten tuskin mä nyt niistäkään niin kovasti välitän! Sun sietäis viimeistään nyt liittyä meihin, koska meillä on niin usein taipumus onnistua näissä jutuissa ja silleen! Ja muutenkin meissä saat ehkä kostaa Sharpille, jos päästään edistymään tän jutun kanssa." Deco oli aluksi vihainen, mutta kuulosti sitten järkevämmältä ja jopa innokkaalta, koska hänen mielestään oli elintärkeää saada uusia jäseniä Sainteihin (Sindaccot eivät varsinaisesti olleet jengiin kuuluvaa väkeä, vaan ainoastaan liittolaisia). Donnie ei oikein tiennyt, mitä tehdä, koska hän oli siihen asti ollut täydellisen lojaali Brotherhoodille, mutta hänellä ei enää ollut vaihtoehtoja siinä vaiheessa, kun Deco oli huomannut hänen ikioman, tuunatun ja punavalkoisen Voxelinsa, ja ennen pitkää hänet itsensä. "Minä… minä... en tiedä, mitä sanoa. Sharpilla on tolkuton määrä vaikutusvaltaa tänä päivänä, ettekö te tajua sitä? Yksi pahainen katujengi ei vaan voi nousta AIDSia ja Ultoria vastaan kerralla, se on mahdotonta!" Ei ollut mukava nähdä Donnieta tuollaisena, kun hän alkoi selittelemään tutuksi tulleella kaavalla sitä, että vain teoreettisesti mahdollinen saattoi toteutua. "Mitenkähän meidän jengi sitten nousi tyhjästä silloin ennen? Vice Kingsit meni alas! Carnalesit perässä! Ja Rollerzitkin katosi, ja sä silti kuvittelet, että meillä ei ole mahdollisuuksia? Eihän meillä ole samaa sakkia kuin viimeksi, mutta kyllä uudet jäsenet - tai ainakin Carlos ja Shaundi - on ihan yhtä päteviä kuin Julius, Dex ja Troy, jotka tällä hetkellä majailee Ultorin hoivissa ja kuvittelee olevansa täysin huipulla ja täysin turvassa vanhan sakin mahdollisesta kostosta! Niillekin meillä on kostettavaa! Viimesen kerran, p*skahousu, tee se helkutin päätös... joko meidän kehittyvä porukka tai Maeron toistuvasti jengisotiin päätyvä porukka, joka vain junnaa paikoillaan eikä nouse mihinkään ilman minkäänlaisia kontakteja! Okei, ehkä ne saattaa sillon tällön kiristellä Ultoria, mutta ei niistä silti mihinkään ole, kun mietitään kostoa... Maeron pokka ei riitä murhauttamaan Sharpia, niin se vaan menee. Armotonta, mutta totta." Deco pudisti päätään ja ilahtui silmissä, kun Donnie oli vihdoin saatu vakuuttumaan pitkällä ja nyt melko väsyttävälläkin puheella. "Ja päätä nopeesti, me lähdetään kohta täältä h*lvettiin, Roninit saattaa saapua ennen kun edes arvataan." Hän alkoi ensimmäistä kertaa ottaa askeleita sitten sisääntulon jälkeen ja katsoi merkitsevästi Diabloihin ja Pierceen, jotka alkoivat konemaisesti seurata takaisin raittiiseen ilmaan.
Donnie jäi hetkeksi tuijottamaan moottoria, jonka korjaaminen oli kesken, eikä hän edes muistanut, mihin oli jäänyt, mutta yksin hän ei uskaltanut kohdata katanoin varustautunutta mahdollista seuruetta, joten hän vinkaisi piercemäisesti ja juoksi Decon perään. "OKEI! OKEI! Tulen jo, tässä olen! Tehkää tilaa, kunhan ajat sitten hyvin..." Hän kyllä enimmäkseen säntäili suuntaan jos toiseen muiden kävellessä tyystin rauhallisesti autoa kohti sen näköisinä kuin heidän mielessään ei Donnieta olisi ollut edes olemassa. Ainoastaan Deco murahti lähes kokonaan huulia liikuttamatta: "Pliis, toi ei näytä hyvältä. Ihmiset tuijottaa ja tunnistaa. Sulla on paljon oppimista jo silloin, kun mietitään huomaamattomuustaitoja, sillä Ronineja kiinnostaa varmasti tietää, millanen kohtaus sulla on. Eri asia, jos tekisit tota sirkusseurueen ympärillä, mutta koska en muista Stilwaterissa olleen sellasta vähään aikaan johtuen kaiken maailman jengeistä, niin unohdetaan se. Takapenkille ja paikoilles." Lopussa hänen suunsa aukesi jo aika kiukkuiseen ilmeeseen ja Pierce katsoi vähän säikähtäneenä, mutta se nyt ei ollut yllätys, koska hän oli vähän samaa maata kuin Donnie - hän pelkäsi jopa pyssymiehen näköistä varjoa, ainakin silloin kun hänellä ei ollut ympärillään tarpeeksi isoa määrää ystäviä. "Devil, jos vaikka määriteltäis kohtaamispaikka?" Deco pyysi kiivetessään Ronin-auton kuskinpaikalle tietoisena siitä, että moottorittomalla tuning-autolla ei menty minnekään, joten pakko oli ottaa riski ja käyttää selkeästi erottuvaa menopeliä. "Ali ja muut on varmaan jo saanut kaiken maailman tiedustelut sun muut hoidettua, ja mahdollisesti voitaisiin myös pyytää ne Janssonit, vai mitä ne nyt oli, saman tien mukaan. Oikeastaan pirauta jokaselle ryhmälle, meidän on aika puida asioita oikein isolla porukalla. Tapaamispaikka olkoon Saintien tukikohta, koska siellä sentään on turvallista, kunhan Roninit ei jollain ilveellä löydä tietään sisään." Donnie laittoi turvavyöt visusti kiinni muiden jättäessä ne täysin huomiotta (Piercellä oli kyllä ne päällä, mutta melko löysällä) ja alkoi saman tien pelätä uudestaan, vaikkakin ei tällä kertaa Ronineja. Ilmeisesti tiedossa oli rajumman luokan kohtaaminen, vaikkakin ehkä ystävällismielinen Decon rauhallisen äänensävyn perusteella. Hän päätyisi samalla tulikokeeseen, koska jos puheet olivat totta ja Gordon oli selvinnyt pormestari Hughesin pamahtaneelta huvijahdilta, ei kohtaamisesta tulisi mukavin mahdollinen. Donnie ei kyllä ollut millään tavalla ajateltuna potentiaalinen räjäyttäjä, mutta "Sharpin päivä" oli asia erikseen...
Kirjoitettu: perjantai, 08. toukokuuta 2009 klo 07.43
Muokattu: 08.05.2009 klo 14.28
Carbonox Stories:
Vinegar - Osa 12 - Grand Theft Assassin
Yleiseen tapaansa Stilwater oli rauhallinen ja osittain jopa tylsä kaupunki. Edes poliisiasemalla ei juurikaan tapahtunut, sillä Savage oli vaipunut ylhäiseen yksinäisyyteensä ja muiden työaika oli siltä erää lopussa. Monille olikin usein kehittynyt väärä käsitys, että Saints Row oli ainoa, jossa tapahtui jotain, ja muut kaupunginosat olivat olemassa vain, jotta suurkaupungin tunne syttyisi. Tuota rikasta aluetta kohti ajava Dice Deco ei kyllä ollut suoranaisesti menossa sinne, vaan kiertämässä sen, mutta yhtä kaikki hän tuntui keräävän tapahtumia ympärilleen. Vaikean ja köyhän elämän viettänyt espanjalainen kun oli kärsinyt henkisesti lähes koko ajan saamatta vieläkään mitään hyvitystä - mutta oliko sitten vuodesta 2009 tulossa hänen pelastuksensa? Aika sen saattoi sitten aikanaan näyttää, mutta nyt ei ainakaan vielä ollut aikaa murehtia mistään muusta kuin takaa tulevasta seurueesta. Piercellä, tuolla Decon vieressä istuvalla mustalla miehellä, oli jo ase valmiina, kuten myös Devilillä ja Derekillä, jotka olivat identtiset kaksoset (naamoja lukuunottamatta) ja jotka istuivat Donnien, vakaasti turvavyötä pitävän pelkurimekaanikon molemmilla puolilla lähinnä vahtiakseen, ettei tämä mihinkään karannut. "Me kysellään sulta sitten piilopaikassa, mutta nyt ainakin saat vielä hengähtää ihan rauhassa ja katsoa, miten oikea Saint tappelee." Deco sanoi kovaan ääneen, mutta poispäin Donniesta, katse visusti sivupeilissä, joka saattoi vielä muotoutua hänen pelastuksekseen. Pierce laittoi jo ikkunaa hivenen auki, vaikkakin aivan liian vähän, että siitä pystyi edes tähtäämään kunnolla, mikä osoitti taas hänen epäpätevyytensä sekä myös turhan hätäilyn, ase kun värisi kädessä aivan kuin vibr... niin, juuri se. Korkeat pilvenpiirtäjät avautuivat näkökenttään, ja varmasti Decon mielessä liikkui niiden hävittäminen vielä jonain päivänä, koska Saints Row oli entisellään paljon parempi kuin nyt Ultorin hallitessa. "Vältellään isompia vahtipaikkoja, lyön vetoa että ne on jo tän alasaaren keskiosissa pitämässä aika hyvin paikkoja hallussaan! Siksi me kurvataankin siitä Kantosta ohi, sillalle ja sieltä kautta turvallisesti turvapaikalle!" hän ehdotti, taas katse vain peilissä ja jonkin verran kyllä tiessäkin. Donnie ei oikein suhtautunut innokkaasti siihen, että ajelu oli vain jatkumassa ja jatkumassa, sillä se alkoi jo painostaa pahemman kerran, eikä asiaa tietenkään parantanut Pierce, jonka käsi hapuili auton kojelaudan keskellä oleviin radiotoimintoihin. "Mitä v*ttua me oikein kuunnellaan? Montako kertaa sullekin pitää tolkuttaa, että nää suomalaiset bändit on ihan p*rseestä? KLASSINEN!" Hän painoi nappia ja nopeasti autoon levisikin tunnelma, josta nautti yksi ja... ei nauttinut neljä. Kaikki katsoivat heti häntä kohti pahasti.
"V*TTU MONTAKO KERTAA TÄYTYY SANOA ETTÄ MINÄ KUUNTELEN TÄTÄ..." Deco huusi, vaikkakin se oli ensimmäinen kerta häneltä, kun lähinnä Gordon oli aiemmin soimannut Pierceä musiikista. Hän tosin ei ehtinyt edes painaa nappia, saati sitten jatkaa lausettaan loppuun, kun jotain viuhui arveluttavasti auton ohi ja Donnie kiljaisi niin, että Derek hypähti penkillään ja oli jo lyömässä puukollaan luultuaan häntä taisteluhuudon päästäväksi, takakontin kautta hiipiväksi Roniniksi, mutta ehti juuri ajoissa lopettaa, puukon mennessä aika läheltä Donnien kurkkua. "OLETKO HULLU...?" hän rääkäisi paljon raivokkaammin kuin mitä yleensä oli, mutta tuskin huutamiselle juurikaan löytyi tarvetta, sillä juuri silloin kaikkien näkyviin ulottui, kuinka molemmille puolille autoa kaarsi Roninien moottoripyöriä. Kummassakin oli kaksi vihollista kyydissä ja aseet, joita nämä kantoivat, eivät näyttäneet miellyttäviltä. "Tän kohtauksen olis voinut jättää uusimatta!" Pierce kiljaisi ja yritti ampua yhä värisevällä konepistoolillaan oikealta tulevaa moottoripyörää, ja kummallisen läheltä luodit menivätkin, mutta eivät ne mihinkään osuneet sitten loppujen lopuksi. "AVAA IKKUNAA JA VALITA KIRJAILIJAN TEKEMISTÄ KOHTAUKSISTA MYÖHEMMIN!" Devil komensi ja ojensi kämmenellään tomerasti, mutta ei silti mitenkään kipua tuottavasti häntä selkään. Hänen omansa oli aivan riittävästi auki, vaikkei sillä kyllä ollutkaan merkitystä, kun luodit pääsivät ihan helposti suljetustakin läpi. "Tästä se lähtee!" hän murahti ja avasi tulen kohti moottoripyörää, mutta osin motivaatiota kyllä laski se, että takakulmalta oli nähtävästi tulossa lisää Roninien kärryjä, joissa oli vielä suurempi mieslasti kuin moottoripyörissä ja sitä kautta enemmän tulivoimaa. "Jyrkkä kurvi, tarkkoina!" Deco huusi muille, vaikkei edessä oleva mutka kyllä vaatinut oikein mitään, mutta samalla kun hän oli hidastavinaan todella rajusti, hän käänsi aivan vaivihkaa radiokanavan takaisin siihen, mitä oli äskenkin kuunnellut. Pierce ei tajunnut mitään aseensa rätinän seasta, vaikka hän kyllä vähän kummasteli, kun Roninien ei kovin paljon tarvinnut kääntää, saati sitten edes hidastaa, ja nyt niitä olikin melkoinen määrä joka suunnalla. "P*SKA!" hän huusi sekä Decolle (joka tosin ei välittänyt mistään noin pikkuisesta haukkumisesta) että suunnilleen kolminkertaistuneelle vihollismäärälle. "TEE SÄKIN S**TANA JOTAIN!" Derek raivosi nyt vuorostaan Piercelle, joka kyllä lähinnä istui ja tähtäsi, ja tämän takia arvettomammalle Diablolle oli jäänyt auton oikean puolen suojaaminen.
"Hei, mä tunnen tän alueen! Käänny oikealle, Deco, käänny oikealle, siellä on bensa-asema!" Donnie kehotti aivan yllättävästi, sillä aiemmin hän oli vain huutanut aina, kun johonkuhun oli osunut (Devilin olkapää oli veressä, mutta silti tämä käytti toista kättä ampumiseen ja toista haavan puhdistamiseen), mutta ehkei hän kuitenkaan halunnut, että takaa-ajo jatkuisi yhtään sen enempää. Oli kyllä melko yllättävää, että jo siinä vaiheessa saatiin apua uudelta mekaanikolta, joka ei ehkä luottanut Sainteihin kovinkaan paljon, ja vaikka Deco käänsikin rattia oikealle niin rajusti, että hän meinasi saada takaa tulevan Ronin-auton suoraan kylkeensä, hän ei vaistonnut hyvää ja pakkohan oli vähän ojentaa, vaikka Donnie oli rehelliseltä kuulostanut. "Varotus... jos siellä ei ole asemaa tai muuten vaan kusetat meidät niiden ansaan, niin pääset kuulusteltavaks ennen kuin osaat lausua edes Kazuko Akujin kontaktien määrää." hän selitti ytimekkäästi ja matalalla bassoäänellä. Donnie harmitteli tämän kovakouraisuutta jopa puheessa, mutta ehkä se vain meni niin, että oli se Piercekin varmaan käynyt läpi totutteluvaiheen, johon kuului epäluottamusta ja vaikka mitä. Ainakaan Donnie ei saanut heti kättelyssä päätään vadille, sillä kyllä hän ihan totta puhui, huoltoasemahan se siellä pilkisti, kun Deco oli ajanut vähän matkaa eteenpäin, mikä oli rauhoittavaa ja samalla tuottoisaa. "TÄÄ ON RISKI!" Pierce kiljaisi nähtyään itsekin pumput, sillä hänen oli pakko myöntää, hän pelkäsi kaikkea, mikä saattoi räjähtää (oliko se nyt muka yllätys kaiken sen jälkeen, mitä aiemmin oli nähty?) ja siksi varsinkin Decon uhkarohkeat manööverit auton ratissa herättivät kauhua ja epäluuloa. Donnie pysyi (tai ainakin yritti pysyä) vankkana takapenkillä, sillä hänellä oli sentään asiantuntijoita molemmilla puolillaan ja tuskin Deco mitään turhaa riskiä ottaisi sellaisessa tilanteessa, jossa kyytiläisenä oli uusi värvätty jäsen. "Tästä lähtee komia!" Derek tokaisi ja tähtäsi aseensa vakaasti kohti bensapumppuja Decon kiihdyttäessä aina vain lähemmäs ja hänen kätensä hapuillessa jo käsijarrua, mikä tarkoitti melkoista showta, joka tuli olemaan joko tolkuttoman näyttävä tai sitten totaalinen epäonnistuminen. Roninit eivät arvanneet ollenkaan, mitä oli edessä, ja Deco antoikin heille sellaisen kuvan kuin olisi ajamassa suoraan päin pumppuja, jotka lähestyivät kiihtyvällä vauhdilla aina vain. Pierce ja Donnie alkoivat kiljua: "EEEEEEEEEEIIIIIIIIIIII!", Devil ja Derek puolestaan "JOOOOOOOOOOOOOOOO!" ja Deco pysyi hiljaa, tosin kääntäen radiota vähän isommalle volyymille, jotta jotain kuului huutojen alta. Vielä pari sekuntia käsijarruun...
Pari sekuntia meni jo, ja nyt alkoi toiminta. Roninit jatkoivat tulitusta ja tähtäsivät renkaisiin Decon ohjatessa lievästi vasemmalle. Donnie olisi voinut oksentaa minä hetkenä hyvänsä järkyttävän ajotyylin takia, nytkin kun näytti siltä, että auton hallinta oltaisiin menettämässä tasaiseen tahtiin. Eräs motoristi ei huomannut auton liikettä ajoissa ja jatkoi suoraan eteenpäin, jonka jälkeen kaaos oli valmis. Hän osui kovalla vauhdilla jonkinlaista heikkoa käännösliikettä tekevän oman jengin auton kylkeen ja jengiläisten keskuudessa vallitsi sekasorto, kun ulkokaarretta pitkin ajava auto joutui kääntymään kohti asemaa välttääkseen osumasta Roniniin, joka tosin lenteli jo muutenkin kuolettavasti raajat levällään jalkakäytävän yli ja jonkin matkan päähän pumpuista. Aivan yhtä onnekkaita eivät olleet auton tyypit, sillä jalkakäytävän ylityksessä keula nousi pystyyn, jarru ei tehonnut ja käännöstä ei saanut millään aikaiseksi, joten niin oli taas kamikazejengiläisten taru lopussa, kun he eivät voineet muuta kuin pistää rytisten. Ensimmäiset pumput räjähtivät oikein näyttävästi ja auton palaset sinkoilivat sinne tänne vailla tolkkua. Moottoripyöränsä selästä kaatunut Ronin paiskautui räjähdyksen voimasta takaisin tielle, jossa vastaan tuli toinen motoristi. Deco teki u-käännöstä toistensa perään, sillä tässä oli hyvä ansoituspaikka vailla vertaa. Donnien oksennukset lensivät auton lattialle, mikä pakotti Diablot nousemaan kokonaan penkille, elleivät he halunneet hienojen kenkiensä turmeltuvan moiseen sotkuun. "Anna tulla kaikki vaan!" Devil murahti sarkastisesti ja käytti nyt tähtäämisessä taas vaihteeksi konepistoolia. "Lähemmäs... lähemmäs..." Deco oli kääntynyt takaisin niin, että nyt hän ajoi täyttä vauhtia ohi bensa-asemasta ja sen jälkeen tuli hiljennys, ja nyt, tähtäyksen ollessa vihdoin vakaa, homma pelitti kuin unelma. Devil sai aikaan ne osumat, jotka räjäyttivät toisenkin setin pumppuja, ja vaikkei kukaan osunut niihin varsinaisesti, Saintien nyt käytössä olleen auton kaksoisveli paiskautui rajusti sivulle ja kieri monta kertaa katon kautta ympäri. Huonosti asetetut turvavyöt eivät parantaneet asiaa yhtään, ja lensipä muuan Ronin auton kyydistä kokonaankin sen heittäessä erityisen rajun voltin. Ainoastaan yksi motoristi oli jäljellä, mutta tämäkin oli ongelmissa, sillä jonkinlaisen ongelman jälkeen takarengas suorastaan roikkui perässä ja oli täysin riekaleina. "Oi oi, tämä on vaikeeta!" Deco hörötti ja pisti itsekin vaihteeksi lopun viimeiselle Roninille, tähtäämällä yksinkertaisesti pistoolinsa tämän hitaasti liikkuvaan päähän ja sitten laukaisemalla. Yhtään sen enempää asiasta tietämättä viimeinen perässä ajanut vihollinen kaatui pyöränsä selästä sen alle ja maahan, mihin niin arvoton ja surkea jengi kuin Ronin kuuluikin. "Nyt takas?" Deco tiedusteli ja kaikki näyttivät hyväksyviltä, joskin Donniella oli sotku siivottavana.
Saints Hideout
Matka alas loputtomilta tuntuvia portaikkoja ja hämähäkinseittien täyttämiä likaisia käytäviä pitkin kohti Saintien piilopaikkaa oli todella painostava kaikin puolin, ottaen huomioon mahdollisuudet Roninien paikanvaltaamisesta, mutta myös siitä johtuen, että Donnie tuntui olevan aivan erityisen pelokas saatuaan kuulla, että Gordon, Johnny ja Ben olivat yhä Sainteissa eivätkä varmaankaan tulleet järjestämään maailmanhistorian upeimpia pirskeitä hänet nähdessään. "Eikö voitaisi vaikka tehdä niin, että te menette edeltä ja minä tulen... niinku... perästä?" hän änkytti kaiken aikaa Decolle ja hyppeli ja pomppi ympäriinsä melkein kompastellen välillä portaikossa, mutta häneen ei kiinnitetty mitään huomiota, jos ei laskettu Piercen liikehdintää tähän törmäämistä vältellessä. "Eihän kukaan aio satuttaa mua? En nimittäin tykkää mistään, mistä tulee kipua... Deco, puhu Gordonille ennen kuin tulen sinne, haluan että puolustat minua! Sä tiedät, miten Sharp-juttu meni, joten sä voit auttaa selviytymisessä! Pliispliispliis!" Latino ei ollut hänen lapsimaisista puheistaan kiinnostunut yhtään sen enempää kuin reitin varrella seisoskelevista tynnyreistä. Viimeinen oviaukko koitti ja sen takana näkyi jo melko likainen, mutta silti kodikas paikka, joka toimi Saintien kotina Stilwaterin hurinoiden alapuolella. Alhaalta kuului merkittävää puheensorinaa ja hörötystä, mikä oli merkki siitä, että ainakin muut Saintit olivat jo päässeet paikalle, ja miksei vaikka muutama Sindaccokin äänistä päätellen. Viisikon lähestyessä portaita, joiden alapuolella avautui tehokkaasti näkyvissä oleva piilopaikan varsinainen olohuone, he pääsivät nopeasti kuuntelemaan, kuinka Gordonin helposti erottuva ääni puhui vakavampaan sävyyn Johnnyn hörötyksen seasta. "Juu, olihan tuo ihan hauska juttu, mutta jos vaikka toistaiseks vielä kytättäisiin, jos vaikka saataisiin muutkin tänne! Älkääkä vielä repeilkö noin tolkuttomasti millekkään, kun Ronskuponskut partioi rajusti tuolla ylhäällä ja kohta ne kuulee..." Hän sanoi sen kyllä näkyvällä sarkasmilla ja kaikki repesivät taas nauruun tajuttuaan, että heidän hekotuksensa oli leikisti ylilyöty. Myös Deco pärskähti, mutta ei mitenkään sen kummemmin. Hän asettui oikein näkyvälle paikalle nojaamaan kaidetta vasten Piercen ottaessa hiljaisia hiirenaskeleita portaita alas ja Diablojen seuratessa perässä (Donnie odotti ääneti Decon takana kuin pieni hiiri, joka oli kuitenkin näkyvissä). "MORJENSTA! Päästiin perille ehjin nahoin!" Deco kuulutti oikein kovalla äänellä, jolloin joku Shaundin juttu keskeytyi, mutta ainakinhan kaikki saivat nyt nähdä, että yksi ryhmä lisää oli löytänyt tiensä paikalle. Kaikki Saintit ja heidän mukanaan mennyt Daniel olivat paikalla, ja heidän lisäkseen myös Alan, Assassin, Aldrin ja Daron näkyivät yhden pyöreän pöydän ääressä. Hurraahuudot alkoivat melkein heti, kun sakki oli kokonaan tullut näkyviin (tosin Piercestä ne eivät johtuneet!), mutta Gordonin iloitseminen loppui siihen, kun hän katsoi Decon taakse.
"Juuh, te tulitte neljänsinä! Kun me oltiin täällä, Sindaccot ja muut oli jo ehtinyt paikalle, mutta vielä puuttuu CJ oman ryhmänsä kanssa..." Carlos aloitti, mutta joutui nopeasti keskeytetyksi, kun Gordon nousi pystyyn niin äkillisesti, että tämä meinasi kaatua kumoon sen seurauksena. "Mitä sä nyt..." Daniel aloitti, mutta siinä vaiheessa hän oli jo ehtinyt ottaa kiukkuisia, pitkiä ja tömisteleviä askeleita suoraan yläkertaa kohti. Pierce ehti säikähtää, että hän olisi tehnyt jotain pahaa, mutta Gordon käveli ääneti hänen ohitseen kuin hän olisi ollut ilmaa. "DONNIE! TULES TÄNNE!" hän karjaisi aivan kuten ehkä oli odotettu, ja nyt Danielin vieressä tapahtui lisää, kun Johnny nousi seisomaan lähes yhtä aggressiivisen näköisenä kuin Gordon vähän aikaa sitten. Äänetön ja pikkiriikkiseksi kutistuneelta vaikuttava Donnie olisi mieluusti vajonnut maan sisään mieluummin kuin ollut kilometrin säteellä Gordonista, joka hymyili aika pelottavalla tyylillä hänelle. Siitä erottui kyllä epäystävällisyys paremmin kuin ilo, joten paras oli pelätä. "Alakertaan vaan, jotta kaikki tietää, että säkin oot olemassa!" hän komensi aina vain raivokkaammin, mutta samalla myös mukaystävällisesti. Donniella ei ollut vaihtoehtoja, niinpä hän alkoi ottaa verkkaisia ja pelokkaita askeleita alakertaan perässään Deco, joka varmisti, ettei hän alkanut lähteä pakoon. "Ei satuteta välttämättä, kunhan kerrot selvästi juttus. Tosiasiahan on se, että sinun pitää kertoa meille illasta, jonka jälkeen minä menetin toimintakykyni puoleksi vuodeksi, eläviä Sainteja oli yksi vähemmän ja Sharpista paljastui totuus." hän sanoi ilman minkäänlaista äänensävyä. Donnie vapisi kuin haavanlehti katsoessaan ympärilleen. Assassinin katse oli epäluuloinen, mutta s...hänen mielestään mies tuskin ansaitsi minkäänlaista epämukavaa kohtelua, joka tuntui olevan luvassa. "Okei, jooh... antaa tulla sitten vaan juttua, vai kuinka?" Johnny kysyi ja vältti juuri ja juuri nyrkkinsä pamahtamisen pöytää vasten, minkä hän olisi mielellään tehnyt. Ben hymisi jotain rauhallista bassosävelmää, mutta ei puuttunut asiaan sen kummemmin kuin tarjoamalla taustahyräilyä, vaikka hän toki olikin kolmas jäljellä olevista alkuperäisistä Sainteista. "Ööh... ööh... no, hyvä on, se kaikki alkoi siis sillon kun te teitte sen suurhyökkäyksen Rollerzeja vastaan suoraan niiden tukikohtaan... en tietenkään siis ala vastustamaan sitä! Varsinkin kun sain ylipäätänsä tietää, että minkä takia ne niin alko tekeen... Sitten tuli Deco mun tallille, ja yllätyksellisesti se ei tappanut mua, vaan oli ystävällinen. Se sano, että Sharp pitää tappaa NYT, mutta valitettavasti siltä oli aseessa panokset loppunut ja sen oli pakko piiloutua, kun isokiho saapui. Sitten se lähti Sharpin takakontissa varjostamaan sitä ja seuraavan kerran tapasin pomon, kun se käski tapaamaan parkkipaikalla veden äärellä."
"Tää kohta tiedetään jo, tietääkseni Gordon tietää ton jo aika mainiosti! Niin, mitäs mahtoikaan käydä siellä parkkipaikalla?" Johnny tiedusteli ylikiinnostuneelta kuulostavasti Donnielta, joka istui paikoillaan pää alaspäin osoittaen aina vain hiirimäisemmin. "Niin... Sharp paljasti takakontin sisällön, ja siellä oli Lin sekä tajuntansa menettänyt Gordon, joka tosin taisi alkaa saada tolkkua ympäristöstään. Se näki vilauksen musta ennen kuin Sharp pisti luodit molempiin ja aloin heti estellä sitä - Sharpia siis! Tyyppi tosin ei välittänyt mitään, alkoi vaan puhua muka vanhalla kokemuksella siitä, miten asiat hoidetaan Rollerzien leirissä. En voinut tehdä mitään, ja minä... minä ajoin pois..." Deco nyökytti päätään hyväksyvästi. Vaikkei tuo kohta aivan kuulunutkaan siihen, mikä oli antanut kuulua itsestään Brotherhoodin alueella, oli se kuitenkin ihan hyvä tietää nyt eikä viidestoista päivä. "Mainiota, Donnie, mainiota. Ehkä me nyt säästetään sut pikkusen vähemmällä mitä oltiin suunniteltu? Vai mitä asiasta tuumaa Ben, joka oli silloin Decon kanssa meidän jengin kovin tutkapari kahtena uusimpana värväyksenä vuosimallia 2005?" Gordon kyseli aktiivisena ja hyvin kiinnostuneena, koska juttu piti viedä aina vain pidemmälle, ei hommasta muuten tullut mitään. "Hrmph? Mulla ei ole tässä juur mitään sanomista, koska ennen ku ehdin edes tehdä mitään kunnolla, sain teiltä viestin että Sharp on kuollut, mutta suruhymiön perässä, ja siitä sain tajuta, että joko se olikin hyvä tai sitten joku meistä oli paha... ei mutta sehän tarkottais käytännössä samaa..." Hän mietti ankarasti ja sai muut huokaisemaan, mutta turha hänen vajaille tiedoilleen nyt oli valittaa, varsinkin kun kuulustelu keskeytyi viimeistään nyt arvaamattomiin askeleisiin. Sieltä kuulosti tulevan kyllä jonkinlainen kymmenen miehen pataljoona, sillä (ainakin) jonkun askeleet jyrisivät kuin ukkonen ja hetkellisesti tuntui siltä, että nyt oli tulossa tuomionpäivä. Ben valmistautui kunnon nyrkkitappeluun sen varalta, että Roninit olisivat lähettäneet jonkun jättikokoisen sumopainijan haastamaan riitaa oikein kunnolla. Sellaista ei nyt aivan tullut, mutta sitä vastoin kaikkein nopeimmin silmään osui CJ, jonka rinnalla käveli hänen huonossa kunnossa oleva veljensä, Sweet. "KATO KATO! Noikin pääsi turvallisesti takas! Löysittekö mitään?" Devil kysyi välittömästi ensimmäisenä tiedustelematta edes kuulumisia. CJ:kään ei moisia jaksanut kysellä, vaan meni suoraan asiaan, vaikka vieläkin sattui vähän nyrkkitappeluiden seurauksena. "No joo, kyllä löydettiin! Kolmekin asiaa. Ensimmäinen oli Los Santosin kyttälaitoksella, toinen ydinvoimalalla ja kolmas samassa mestassa, tosin se oli vähän epämiellyttävämpi. Sharp."
"Voi v*ttu nyt ollaan kuses... Hei HETKONEN!" Alan hautasi kasvonsa käsiin noin sekunnin murto-osaksi ajatellessaan sitä, että Sharp oli päättänyt taas vaihteeksi ryhtyä totiseksi ongelmaksi ja esteeksi tielle, kun muutenkin oli kyllä ollut ihan tarpeeksi vaikeaa menestyä Stilwaterissa. Nyt hän kuitenkin nousi kunnolla seisomaan, sillä hän oli bongannut jotain aivan erityistä Johnsonin veljesten takana. Näiden askeltaessa kohti tuntematonta, mutta silti aika ilmiselvää porraskäytävää, perästä kuului parimetrisen stalkerin muodossa, kun tämän askeleet kolistelivat heiveröistä lattiaa. Angel, jonka elämisestä Saintit eivät kyllä yhtään mitään tienneet, oli ainakin toistaiseksi huomaamaton, kun stalkerin paikallaolon tajunneet nousivat järkyttyneinä seisomaan. "SINÄ!" Alan karjaisi aivan kuin olisi ollut leijona - kukaan ei ollut koskaan nähnyt häntä noin vihaisena, vaikka Assassinilla olikin ehkä ollut kamalempaakin kokemusta kaapista tultaessa. Nyt s...hän kuitenkin katsoi suoraan stalkerin silmiin aivan yhtä vihaisena kuin Alan. CJ ei sanonut vielä mitään, vaan odotti tilanteen raukeamista. Ainoa ongelma oli se, että hänen huonoksi onnekseen stalker päätti sittenkin sanoa Alanille jotain sellaista, mistä CJ tai Saintitkaan eivät kyllä mitään tajunneet. "Nimi meni melkein oikein, ja harmittelen kyllä ääneen, kun ei näillä näkymin enää elä. Mutta en kuvitellutkaan löytäväni sitä täältä, sitä vastoin näyttää siltä, että pääsen selittämään. Ja pahoittelen tota lattiaa, mutta kun se ei vaan tunnu olevan painolleni sopivaa kamaa." Alan pysyi ääneti, sillä hän ei kyllä ainakaan tajunnut, mistä oli stalkerin puheen alkumetreillä kyse. "'Sinä' ei tietääkseni ole nimi, jota sulla ei edes ole! Oppisit kunnioittamaan miestä, jolle sulla on selittämistä, jos meinasit selkäs kääntää ja täältä poistua ilman kynnenjälkiä!" Hän nyökkäsi merkitsevästi, mutta samalla varoittavasti Assassinille, jonka karvat nousivat taas pystyyn. Stalker ei katsonut mitenkään iloisella ilmeellä, sillä hänellä oli ikäviä muistoja kissasta. Mitään "h*lvetin Ultoria" hän ei kyllä pelännyt sen kummempaa kuin erästä nimeltämainitsematonta, mutta oli välillä kummallista, miten kolmevuotias kissa saattoi ollakin paljon pahempi kuin kymmenittäin raivokkaita palkkasotureita. "Juujuu, minä vaan pilailin, ei se nimijuttu edes suhun liity! Totuus on siis se, että jos jotakuta sun pitäis alkaa syyttämään, niin eiköhän Savage ja Sharp ole sun unelmakohteitasi!" Alan raapaisi päätään keksimättä mitään sanottavaa, mutta ehkä se oli tarkoituskin. "Katsokkin ettet pilaile mun kustannuksella! Muistan Aidanin aika pitkän aikaa, ja jos paljastuu, että valehtelet ja tapoit sen, Azi varmaan tekee samaa selvää jälkeä susta..."
"Joo, nyt ihan rauhassa!" CJ kehotti ja asettui nopeasti Alanin sekä hyökkäysvalmiudessa olevan kissan eteen ennen kuin mitään kamalaa ehti tapahtua. "Homma meni niin, että Savage oli murhaaja! Kuulitko? SAVAGE!" Vaikkei hän edes tiedostanut tekevänsä niin, hän tarttui Alania kauluksesta ja alkoi ravistaa puolelta toiselle toistaen Savagen nimeä toistuvasti aivan kuin hän olisi yrittänyt kiduttaa Alania sillä. Tämä ei tehnyt mitään päästäkseen irti, koska CJ oli vähitellen ehkä menettämässä jopa järkeään. Assassin ei päästänyt sähähdystäkään, vaan näytti pikemminkin vahingoniloiselta, kun isäntä oli vaihteeksi ongelmissa hänen sijastaan. "OKEI OKEI! Päästä nyt irti ja selitä oikein kunnolla tämä stalkerhomma, niin ehkä saatan lopettaa tän vihaamisen! Ennen kuin kerrot, en kyllä suostu hyväksymään, että tuo on samassa huoneessa kun minä... tappaisin sen tarkalleen tässä, tarkalleen nyt, mutta sinä, CJ, sinä muistutat Aidania niin kovasti, että sinua on pakko kuunnella ensiksi... minähän olen muuttumassa mökkihöperöksi, jos kerran en pysty uskomaan edes parasta työntekijääni!" Hän alkoi höröttää, tosin ei ilkeästi, vaan puhtaalla huumorilla, ja CJ laski vähitellen irti tajutessaan, että Alan ehkä uskoi häntä ainakin tarpeeksi, jotta hän pystyi vähitellen selittämään. "Hei, miksi tuokin on teidän mukana? Kuka selittää mulle jotain?" Pierce kysyi ääneen, mutta Johnny vain hyssytti hänelle, vaikka Angel oli kylmästi vallannut hänen tuolinsa ja istui nyt jalat pöydällä odottamassa, että jotain tapahtui. CJ ja Sweet kröhäisivät ensin ja alkoivat sen jälkeen selittää puhuen poskettomasti, mainiten joka ikisen käänteen, mikä heille tuli mieleen, ja selittäen stalkerin 35-vuotisen elämäkerran lähes täysin samalla tavalla kuin hän itse oli heille sen kertonut, unohtamatta edes muutamia pieniä yksityiskohtia. Aina silloin tällöin Alan ja Daron (ja välillä Assassinkin) nyökyttelivät päitään, vaikka vaikeaa olikin uskoa, että heidän kylmänä ja tunteettomana tappajana pitämänsä mies olisikin syytön kaikkeen siihen, mitä oli tapahtunut vuosien varrella. Aidan oli kyllä poissa maailmasta, mutta stalkerin syytä se ei ollut, ja nuo hetket olivat ehkä Alanin elämän suurin positiivinen käänne noin pariinkymmeneen vuoteen. Hän olisi voinut alkaa parkumaan, jos ei olisi ollut jo paljon täysi-iän yläpuolella, sillä stalkerin tarina oli kyllä viimeisen päälle koskettava eikä jättänyt kylmäksi ainakaan motiiveja mietittäessä. Kosto oli välttämätön, ja siinä tarvittiin sekä Sindaccoja että Sainteja. Homma kuulosti viimeisen päälle haastavalta, mutta jo pelkkä vilkaisu ympäri huonetta tarkoitti sitä, että stalkerilla oli kaikki tuki, mitä oli mahdollista saada, kymmenittäin omilla aloillaan päteviä miehiä, pari naista ja yksi kissa, joka ei oikein tiennyt, mitä tehdä, sillä olihan stalker ollut törkeä tunkiessaan s...hänet kaappiin viime kohtaamisella, mutta kyllä nyt Assassinkin tiesi, että oli tosi kyseessä.
"No voi voi! Tulee oikein kyynel silmään!" kuului yhtäkkiä huuto yläkerrasta, kaiteen takaa ja aika mahtipontisella äänellä. Oikeastaan vain alkuperäiset Sindaccot tajusivat heti, mistä oli kyse, mutta muut eivät kyllä tunnistaneet äänen lähdettä. Donnie panikoi melkein heti ja oli valmis syöksymään välittömästi pöydän alle, sillä hän ei halunnut mukaan tällaiseen sotkuun, jossa saattoi olla henki pelissä. Kuinka ollakaan, heidän yläpuolellaan seisoskeli aina yhtä ärsyttävän näköinen ja ärsyttävältä kuulostava Gay Tony, Ancelottien mafiaperheen "capo", jonka ympärillä oli melkoinen joukko aseistautunutta väkeä. Yhtälö tuntui aika mahdottomalta, koska olihan mafia viimeisen päälle alderneylainen, ja Saintien tukikohta Stilwaterissa oli niin epätodennäköinen lomakohde Ancelotteille, että kyse voi olla vain totisesta hyökkäyksestä. Kysymystä tämä herätti välittömästi, ja samalla kun Gay Tony kiersi syvänsinisillä silmillään olohuoneen valtavaa väkijoukkoa, Daron huusi hänelle raivokkaan kysymyksen: "Miten sä ylipäätään löysit ties koko kaupunkiin? Täähän alkaa käydä yliluonnolliseksi, ensin stalker tulee ja..." Hän ei kyllä ehtinyt lausua juttua loppuun, sillä Tonya ei liiemmin kiinnostanut se, mitä sanottavaa moisella kaapilla oli, vaikka tokihan oli myönnettävä, ettei Sindaccojen, saati sitten vankikarkurin läsnäolo Saintien piilopaikassa ollut suotuisa juttu. "Voi kuule, Kazuko Akuji soitti minulle ja kertoi olevansa aivan raivoissaan, mikä erottui kyllä hänen äänensävystään! Hän kertoi, että hänen poikansa ruumis on löydetty, ja siinä vieressä lojui yhtäläisen kuolleena tämän henkivartija, Jyunichi! Heti ensimmäisenä luonnollisesti tulivat mieleen Saintit, koska heti kun he nousivat takaisin kuilun pohjalta, kaupungissa alkoi rikollisuus kasvaa ja taisteluita alettiin käydä sen herruudesta! Koska kukaan muu ei ole täällä Ronineita vastassa kuin Saintit, ja ilmeisesti nyt vielä Sindaccotkin, luonnollisesti se olitte te! Ja minä otin valtuuden varjostaa erästä teidän autoanne, joka liikuskeli omituisesti Sons of Samedien alueella varmaan pari tuntia ennen kuin se suuntasi tänne. Noh, tehän tiedätte loput! Piilouduttiin odottamaan lisää väkeä, ja kun kaikki tuntuivat olevan paikalla, niin ei kun sisälle! Heti ensiksi tosin voisin tiedustella teiltä, ketkä... tai kuka tappoi, riippuen tietenkin, onko kenessäkään teissä sarjamurhaajan verta, Shogon ja Jyunichin?" Hän katsoi niitä, jotka näyttivät todennäköisimmiltä tappajilta, ja näitähän olivat Deco, Gordon, Johnny ja jonkin verran myös CJ, mutta vaikka Daniel näytti yhä koston tyydyttämältä, häneen Tony ei vaivautunut kahdesti katsomaan.
"SE JYUNICHI TAPPOI IAN MITCHELLIN!" Aldrin puuttui puheeseen ja hakkasi nyrkillä pöytään niin kovaa, että se oli haljeta kahtia, ja nyt seisomaan nousi myös Daniel, joka ei pannut pahakseen pientä tappelua kostona elämänsä kovimmasta menetyksestä. "Ai, oikeuttaako se nykyään tappamaan? Silloin kun Ronin tappaa hyvin tunnetun yhteiskunnan vihollisen, jonka yhteistyöhalu AIDS:n kanssa on mahdottoman surkeaa? Voi kuulkaas, tällaisessa tilanteessa Acosta sanoo, että pois elävien kirjoista! Ja minähän tykkään kuunnella häntä, hän on viisas mies, paljon yhteistyötä meidän Ancelottienkin kanssa tehnyt, ja ei osoita minkäänlaista petoksen merkkiä! Sietäisi ottaa oppia sen sijaan, että alatte sotimaan kuin mitkäkin hullut." Tony hymyili, sillä olihan hän viimeisen päälle sen näköinen kuin olisi voitolla, vaikka Deco ei katsonutkaan häntä yhtään ystävällisesti. "Saanen liittyä alakertaan miellyttävään seuraanne? Samalla kysyisin uudestaan... kuka tappoi Shogon ja kuka Jyunichin? Nyt ei tarvitse tietää, että kenen takia Mitchell lähetettiin h*lvettiin kärsimään koitoksistaan, nyt tarvitsee vain saada selville, että kenen ansiosta lähtivät nämä kaksi miestä..." Tony oli mennyt jo ensimmäiset portaat alas, mutta sen pidemmälle hän ei enää päässytkään, kun alkoi tapahtua. Vailla minkäänlaista varoitusta, kuten yleensä oli takana, ja päästämättä kummempia taisteluhuutoja, sekä Aldrin että Daniel karkasivat yhteistuumin hänen kimppuunsa. Alan alkoi huutaa heille kieltohuutoja, sillä yläpuolella odottavilla Ancelotteilla oli aseet kädessä, mutta ympärille oli jo muodostunut sellainen sekasorto, että oksat pois. Ensimmäisenä aseen veti Carlos, joka alkoi heti vääntää sarjaa yläkertaan päin, pakottaen viholliset kumartumaan kaiteen taakse suojaan. Ben nosti lähestulkoon vaivatta ilmaan pöydän, jonka ääressä hän oli istunut, sillä nyt kiinnosti ainoastaan hakkaaminen vailla vertaa. "NÄIN EI KOHDELLA HIENOSTUNUTTA VIERASTA!" Tony karjui ja hänen nyrkkinsä heiluivat sinne tänne, mutta ei hän vain osannut tapella niin kuin Sharp, se oli myönnettävä. "HYVÄ ON! MINÄ TAPOIN JYUNICHIN! JA VIELÄ SHOGONKIN KAUPAN PÄÄLLE!" Daniel karjui hänen korvaansa pyrkien puhkaisemaan tärykalvot, mutta se ei ehkä aivan täydellisesti toiminut. Jälkimmäinen lause oli kyllä valehtelua, mutta niin vältettiin turhat sairaalavisiitit, kun matka sinne oli muutenkin ollut niin mahdottoman vaarallinen Aishan kämpiltä. Tony rimpuili vaikka väkisin, sillä hän oli nyt saanut uutta puhtia tiedettyään, että Daniel oli tehnyt veritekoja ja kuulosti vielä ylpeältä siitä. "OON YHTÄ YLPEÄ KUIN JYUNICHI OMASTA TAPOSTAAN!" hän ärisi ja jopa nauroi itsepuolustuksen ohessa, olihan se mukavaa ajatella sitä, että Jyunichin mätänevä irtopää lojuisi vieläkin samassa paikassa kuin mihin se jäi.
"ONKOHAN HERRALLA YHTEYKSIÄ SAVAGEENKIN?" stalker jyrisi voimakkaasti ja kuulosti taas ukkoselta, mutta tällä kertaa ei ihan askeleillaan. Hän tömisti oikein kovalla voimalla portaita ylös, jossa Tony oli jo vähitellen voitolla ja Ancelottit olivat keskittyneet lähinnä alakerran kapinoitsijoiden hiljentämiseen, sillä he eivät uskaltaneet tähdätä Tonyn kanssa painiviin Sindaccoihin. "Savage? Aa, tuo hieno mies, joka saattoi saada Sharpilta tietääkseni pienen lahjan! Ja kuka antoi sen Sharpille? Ettei ollut vain... sinä? Sinä... kukas sä nyt oletkaan?" Tony viisasteli, sillä hän tiesi hyvin, ettei stalkerilla ollut nimeä, mutta hänen mielestään oli ehkä mukavaa kettuilla siitä, vaikkei hänen omansa "Gay"-etuliite yhtään sen parempi ollut kuin ei mitään. "Sovitaan että Terminaattori!" stalker huusi niin, että tuntui kuin jokin olisi räjähtänyt, ja sen enempää puhumatta hän kohotti Tonyn yhdellä kädellä kauluksesta ilmaan, Aldrinin ja Danielin välistä, vaikka näillä oli tappelu kesken ja he jäivätkin hetkeksi hakkaamaan tyhjää, kunnes huomasivat, että vastustaja oli jo nostettu. "VÄÄRÄ PAIKKA, VÄÄRÄ AIKA... toisaalta minä voisin vaikka esittää sulle saman kysymyksen kuin Sharpille? Kerro ihmeessä, kun puhevikanen mäntti ei kerran osannut kertoa vastausta! Eli siis... kerropa vähän S..." Hän ei päässyt edes yhtä pitkälle kuin viime kerralla, sillä nyt, kun eräs hyvässä paikassa odotellut Ancelotti sai kunnon sihdin ja osui sitä kautta suoraan stalkerin käteen. Koska hänellä ei ollut niitä varusteita, jotka olivat vielä jäätävän kylmässä ja säteilevässä aavekaupungissa tarpeen, luoti upposi kuin vettä vain, ja nopeasti teki kipeää. Toki Tonykin sai kärsiä vähän, sillä hän ei saanut laskeuduttua kunnolla, vaan hän kaatui ikävästi suoraan p*rseelleen, mutta stalker oli toisaalta pitelemässä kättään pahoissa tuskissa, luoti kun oli osunut vähän arahkoon paikkaan. Aldrin ja Daniel saivat juosta samaiselta tulilinjalta pois ennen kuin sarja lähti, ja niin stalker jäi nopeasti yksin hoipertelemaan porraskäytävään muiden kykkiessä suojien takana pitkin olohuonetta. Ancelotteja oli kyllä jo ehtinyt kuolla Johnnyn luoteihin ja yksi tippuikin kaiteen yli, mutta stalkerin kohtalo näytti paljon vakavemmalta, varsinkin kun Tony näytti aivan siltä kuin olisi tekemässä jotain kuolettavaa rituaalia. "Ja tässä, teidän kaikkien ihmisten edessä, näytän, kuinka edes 15 vuoden ajan keskitysleirillä vahvistunut ei ole lopullisesti kuolematon!" Hän pyöritteli pistoolia, jolla oli aika tehdä viimeinen laukaus. Stalker oli pikemminkin pyörtymässä, ja hän oli suorastaan raivostunut, koska hän halusi vastaukset ennen mitään typerää kuolemaa...
Oli tosin yksi, joka kieltäytyi katsomasta sivusta. Kyseessä oli kaikkein pienin, mutta ei todellakaan kaikkein vaarattomin, eli vasta kolmevuotias, alle polvenkorkuinen Assassin-kissa, joka ei katsonut tätä hyvällä. Jos stalker ei kerran ollut surmannut isännän poikaa, joka oli puheiden perusteella ollut mukava tyyppi eikä samanlainen kuin Alan, ja varsinkin jos hän oli joutunut kärsimään mahdottoman paljon aiemmin elämässään, silloinhan kuolema piti estää, koska kosto ennen kaikkea (vai niinkös se meni?) Tony jäi nyt siihen luettelemaan jotain epämääräistä juttua, ja hän oli niin hyvin stalkerin takana, että kukaan ei yksinkertaisesti saanut turvallista sihtiä häneen, ja siksi muutamat, kuten Carlos, keskittyivät ampumaan Ancelotti-sotilaita, joita oli huomaamattomasti vain muutama jäljellä. Assassin ei ollut saanut nimeään turhaan - hän oli salamurhaaja, jonka ensimmäinen tehtävä koitti keskellä ihmisten välistä sotimista ja joka varmasti auttoi Sainteja säilyttämään yksityisyytensä ja stalkeria jatkamaan suunnitelmia. "Tästä se lähtee..." Assassin ajatteli mielessään hitusen jopa hampurilaiset, mutta nyt piti keskittyä, kyllä kai Alan muutaman tarjoaisi, jahka homma oli hoidossa. Aika alkoi loppua, joten Assassin otti nopeampia, mutta silti huomaamattomia askeleita pysyen vankasti poissa Tonyn näkökulmasta ja pitäen stalkerin tiiviisti välissä. Kun matkaa oli enää vähemmän kuin stalkerin etäisyys Tonyyn, oli vähitellen aika toimia, ja siitä johtuen Assassin saikin taktikoida aina vain enemmän, mutta kyllä homma oli aika hyvin hansk... tassussa. Ammuskelua ei kuulunut kovin paljon taustalta, joten ehkä oli mahdollista, että Tony oli viimeinen Ancelotti hengissä. Tämä oli niin keskittynyt ehkä ensimmäiseen (?) murhaansa, että mukavaahan tästä tuli. Assassin tarkisti kyntensä ja kyyristyi sen jälkeen valmistautuen hyppyyn, ja siitähän tuli oikein mainio. S...hän lensi ilman halki kurnaisten samalla omalaatuisen taisteluhuutonsa, ja kun Tony kääntyi katsomaan, oli jo aivan liian myöhäistä. Assassin sivalsi silmät ja kynnet täynnä raivoa, ja vaikka hän oli ollut niin kovin matalalla, hyppy kantoi aina rintaan asti, ja siihen kynnet upposivat. Ennen kuin Tony ehti tehdä yhtään mitään aseen kanssa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt päästä edes kovin pitkälle puheessaan, Assassin vei hänet mukanaan maan tasalle ja stalker hoippui pois alta, jolloin kaikki näkivät, mitä oli tekeillä - Alan yltyi ensimmäisenä hurraahuutoihin nähdessään vähän aikaa sitten kadonneen kissansa mahdottomalta tuntuvan salamurhan ja Gay Tonyn kaatumisen kasvot ilmeettöminä, käsien levitessä eri puolille ja aseen kolistessa portaita alas. Koko Sindaccoista, Sainteista ja muista omaan kastiinsa kuuluvista jäsenistä koostuva riemuisa joukko nousi kertaheitolla pystyyn juhlistamaan sitä, mitä juuri oli tehty, vaikka toki vain lievähköllä riemulla johtuen läheisten menetyksestä edellisillä kerroilla...
Stilwaterin sanomat
AIDS:LLA YDINOHJUS!
Nyt se sitten on totta. Stilwater on vähitellen päätymässä kriisitilaan, kun AIDS:lla, Ultorin liittolaisrykmentillä Liberty Citystä, on raportoitu olevan hallussaan toimiva ydinohjus. Järjestön johtajalla, Gregory Savagella, ei ole vielä suoria suunnitelmia ohjuksen käyttöön, mutta hän lupaa, että sillä tullaan savustamaan esiin vielä jossain vaiheessa vaarallinen vankikarkuri, Aidan Alaniksen vuosia sitten ampunut stalker. Aika näyttää, miten käy, mutta silti siviilit pelkäävät mahdollista ydinsotaa sekä jatkuvia jengikauhuja, sillä Ian Mitchellin lisäksi on raportoitu, että erään Jyunichi-nimisen Ronin-jengiläisen pää on bongattu erään suburbslaisen asunnon lattialta, kuten myös kokonainen, mutta aika mädäntynyt Shogo Akujin ruumis...
Kirjoitettu: keskiviikko, 13. toukokuuta 2009 klo 16.58
Muokattu: 13.05.2009 klo 21.09
Kattellaas vähäsen, että kuinka p*ska se arvostelu lopulta oli.
Lainaus:13.05.2009 DEL kirjoitti:
+Se loppui
Kaikki tarinat loppuu, mutta en laittaisi sitä kuitenkaan ihan plussaksi (en kyllä miinukseksikaan).
Lainaus:-Liian pitkä none-satusedälle/no-lifelle.
Plz, käytä edes parempaa provoa. Arvaa, onko "nolife" jo kulunut puhki... Eli ei, tämän voi unohtaa saman tien.
Lainaus:-Feikki nimet.
Olisi kiva tietää, mitä hélvettiä sinä tällä oikein tarkotat, joten sivuutan.
Lainaus:-Carbonoxin tarina.
Tarinankirjoittaja ei voi olla syynä miinukseen, joten tämäkin sivuutetaan.
Lainaus:-Mukamas hauskaa huumoria.
Ainoa oikea miinus. Kaikkia huumorini ei välttämättä miellytä, yritti sitten upottaa vaikka kirveellä.
Jottei kukaan ala kuitenkaan tosissaan mitään typeryyksiä heittelemään, niin kadottakaamme tämä arvosanajuttu tästä lopusta ja eläkäämme sopusoinnussa, kunhan minun yhteistyökykyni riittää siihen.
Kirjoitettu: keskiviikko, 13. toukokuuta 2009 klo 19.42
Muokattu: 13.05.2009 klo 19.46
Lainaus:13.05.2009 Zarock_ kirjoitti:
^Mielenkiintoinen käytäntö, aluksi kirjoitetaan tarina ja sen jälkeen arvostellaan se itse. "Arvosanan pitäisi olla 8-9." Sori, mutta nyt repesin.
Se oli piilov*ttuilua kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Huonoa arvostelijaa pitää ojentaa. Se on pelin (kylmä) henki.
