Carbonox Stories:

No Fear - Osa 9 - Nice Fry

Loppu oli lähellä - kirjaimellisesti. Kaikkien eteneminen oli sujunut lähes pysäyttämättömästi Kenraalin epäonnistuttua yrityksissään, ja nyt yllätysvieraat saattoivat hetkenä minä hyvänsä tulla kolkuttamaan ovelle. Vain kerroksen verran päämajan alla tarkkaili tilannetta "Tohtori Paholainen", joka oli pakannut mainiosti lempinimeensä soveltuvan stetoskoopin mukaan. Tietenkin sitä käytettiin salakuunteluun, ja vaikka kestävien ja kunnolla pystyssä pysyvien esineiden pinoamisessa kesti aikansa, lopulta Darren "Devil" Diablo pääsi kuuntelemaan, mitä oli tekeillä. Hänen veljensä, Derek, piti vahtia kulman kohdalla - ja samalla hän piti myös puukkoja siististi sormien välissä, siinä ne nimittäin pyörivät paljon paremmin kuin normaaliotteella. Tämä oli taas sitä Diablojen logiikkaa... Devil hihkaisi innosta, kun sai Kenraalin ns. linjalle ja kovasta äänestä säikähtänyt Derek meinasi puukottaa sormensa. "Hiisi vie, älä tee tuota uudestaan...!" hän karjaisi ja riensi heti korjaamaan otetta takaisin entiselleen, mutta Devil hyssytti ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Hiljaa nyt, tämä on mehukasta tietoa... toivottavasti herra Smith ei pahastu, että tämä laite kerää vähän pölyä katosta, mutta eiköhän se nenäliinalla lähde..." hän jupisi ja Derek sai kyllä vähemmästäkin viestin. Laitetta piti liikutella pitkin kattoa, että puheesta sai jotain selvää, Kenraali nimittäin kuulosti liikkuvan ympäriinsä. "He ovat täällä kohta. Ette onnistuneet tehtävässänne... mutta annan armon vielä viimeisen kerran käydä oikeudesta. Sunshine, sinun täytyy nyt ryhdistäytyä ja muistaa ne voodooloitsusi, jotta tästä vielä selvitään kuivilla. Muhammed ja Amir, saanen muistuttaa, että kyse on teidän vapaudestanne, ja jos te nyt tähän jäätte, niin pääsette ehkä pois partojenne yltäessä maahan seisoma-asennosta. Ja Veteran Child... hän ei edes ole paikalla! Mikä häpäisy minua, Sons of Samedien Kenraalia kohtaan!" Kenraali siis puhutteli lähettämiään kätyreitä melko ikävällä tavalla, mutta ei paljastanut mitään, mistä oli todellista hyötyä. Devil kuitenkin jatkoi kuuntelemistaan tarkkuudella. "Saanen muistuttaa, ettei Sharpistakaan ole paljoa kuulunut... yritin ottaa häneen yhteyttä hänen hampaassaan olevalla superpienellä mikrofonilla, mutta ainoa ääni, minkä kuulin, oli joku ei-puhevikainen. Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Hänet on kaapattu, ja ehkä häntä yritetään käyttää tänne pääsemiseksi." Koskaan ennen ei Savage ollut ainakaan Diablojen korvaan kuulostanut noin huolestuneelta, mutta syytäkin oli. Helikopteriavun kanssa kesti vielä pitkän aikaa, koska yksikään ei Vogelin mukaan ollut valmiina tuloon ja valmistelussa tuli kestämään aikansa.

"Ikävä juttu tietysti, mutta älä unohda, että meillä on omakin vanki, jonka kohtalon saat päättää sinä. Itse en ole perillä näistä... erm, vanhoista jengeistä, mutta puheidesi perusteella tämä Lin on Sharpin epämukava tuttu, joka melkein kuoli ystävämme saatua selville, että hän oli vakooja? En yhtään muista näitä juttuja." Kenraali vastasi ja kuulosti aina yhtä tyyneltä, vaikka hänen olisi (ehkä) pitänyt tutista kauhusta. "Niiin... sehän unohtui kokonaan! Asiasta kolmanteen, sitten olivat vielä nämä SPEAR-joukot, jotka ovat oikeastaan osittain minunkin omaisuuttani. Kuulemma Juliuksen kolkkasi se Stalker ja McLaggenillekin kävi huonosti, mutta hänen vastustajansa kuulemma oli joku pieni, mustavalkoinen... hyh... kissa! Oli meillä kaksi muutakin, Aida ja Brad, mutta ne ainakin olivat puoli tuntia sitten OK. Paras antaa niille vielä hetki." Savage ehdotti. Kenraali jatkoi omaa puhettaan, mutta hänen aiheenaan alkoivat jo olla niinkin turhat asiat kuin teoria Sunshinen osaamattomuudesta voodoossa, ja Devil päätti suosiolla lopettaa kuultuaan kaiken hyödyllisen. "No niin, veli! Nyt olisi toiminnan aika, mutta ensin pitää tietysti löytää tie sinne. Ehdotuksia?" Hän oli jälleen täynnä tarmoa ja puukkosetille oli parasta löytää pian käyttöä. "Vai että tie sinne? No en oikein ole varma... mutta koska kyseessä on Kenraali, hän on tietysti piilottanut salakäytäviä tänne? Tämä oli siis vain villi arvaus, ei mitään muuta..." Derek ehdotti vaatimattomasti, mutta Devil näytti siltä kuin idealamppu olisi hetki sitten syttynyt hänen päässään. Hän alkoi heti katsella kaikkia mahdollisia esineitä, jotka saattoivat olla hyödyllisiä. Portaikot olivat ainakin heidän reitillään kierosti piilotettuja eikä yksikään ollut vielä johtanut pääkallonpaikalle. Monta muotokuvaa käytävässä kyllä roikkui - ne eivät tainneet esittää mitään Kenraalin tuttuja, vaan tehtaan edellisten käyttäjien pomoja, jotka näyttivät toinen toistaan tärkeilevämmiltä ja kiukkuisemmilta. Nimet oli kaiverrettu muotokuvien alla oleviin kultalaattoihin, ja ne olivat suorastaan ylipitkiä, mutta tietenkin ollakseen pomoainesta piti olla syntynyt hienostuneeseen perheeseen ja sen piti näkyä sukunimestä... Vaikkei siinä näkynyt tippaakaan kunnioitusta, Devil alkoi irrottaa muotokuvia seiniltä ja koputti aina niiden taakse kevyesti kokeillakseen, oliko seinä ontto. Derek teki samaa toisella puolella, mutta hän käytti kovempia otteita ja kiskoi kuvat seinältä vaikka väkisin, paiskoen ne sitten maahan. Tuloksen syntyminen taisi vain olla ylivoimainen tehtävä...

Kerroksessa 8 - ei turhan kaukana Kenraalista

Neljä henkilöä kulki käytävällä, tai paremminkin ehkä kolme, koska yhtä jouduttiin raahaamaan. Kissat, Assassin ja Dice, olivat jo vaihtaneet kuulumisia ja jolkottelivat kaikkein isoimman jässikän molemmilla puolilla näyttäen täsmälleen samalta - molemmat olivat mustavalkoisia ja suhteellisen pieniä. Heidän välissään löntysteli karhun lailla Stalker, jonka jättimäinen keho oli aseiden, varusteiden ja XXL-kokoisten, valkoisten vaatteiden peitossa... ja päätä peitti jälleen sama vanha, violetinmusta huppu. Hän raahasi pökertynyttä Samedi-luutnanttia, Veteran Childia, epämiellyttävällä tavalla pitäen kaulasta kiinni nakkisormillaan ja antamalla muun kehon vain lillua perässä - tällöin VC:n jalat roikkuivat velttoina maassa kiinni ja pomppivat säännöllisesti epätasaisista kohdista, kuten roskista (Kenraalin oli ehkä joskus aika hommata siivoojakin töihin). Stalkeria ei pätkän vertaa kiinnostanut, miten hänen näyttävästi kolkkaamansa super-DJ heilui, kunhan he pääsivät äkkiä etenemään. Ongelma oli, että Veteran Childista ei ollut ihmiskilveksi, mutta Stalkerin moton mukaan kyllä hätä keinot keksii, ja kissojakin saattoi käyttää johonkin... ehkä ei sentään kilpinä, mutta salahyökkääjinä. Hän mietti miettimistään, samalla arvellen, oliko pahastikin myöhässä juhlista, eikä kuunnellut yhtään muuta kuin päästään kuuluvaa, ihanan möreää mietiskelyääntään. Dice ja Assassin olivat aikaa sitten pysähtyneet jonkin oven eteen, mutta Stalker oli vain kuvitellut, että he olivat jääneet kuselle tai jotain, ja jatkoi vain tyynesti kävelyään eteenpäin. Molemmat kissat naukuivat aina vain kovempaa ja korkeammalta saadakseen Stalkerin pysähtymään, ja vaikka hän jaksoi kuunnella huutokonserttia ensimmäiset kymmenen sekuntia, lopulta hän antoi periksi ja kääntyi kannoillaan niin rivakasti, että Veteran Childin pää heilahteli puolelta toiselle ja hän avasi - Stalkerin huomaamatta - osittain jo silmiään. Hän alkoi saada todellisuudentajuaan takaisin ja ymmärsi vain sen, että joku veti häntä paikasta toiseen. "MITÄ NYT TAAS ON TEKEILLÄ?" Stalker huusi melkein päin kissoja, jotka osoittivat kiivaasti tassuillaan vasemmalle. Kuinka ollakaan, muskelit eivät koskaan korvanneet aivoja täydellisesti ja Stalker oli kävellyt selvästi merkityn hissikopin ohi. "Hyvä tavaton sentään... sisään vaan ja heti! Nyt me aletaan päästä johonkin!" Hänellä ei ollut aavistustakaan oikeasta koodista, mutta ainahan voi kokeilla kaikenlaisia mahdollisuuksia. Kirkkaan metalliset ovet aukesivat itsestään, kun Stalker tömisteli niiden eteen, ja kovat äänet auttoivat Veteran Childia heräämään yhä tehokkaammin. Kukaan ei vain tiennyt siitä, koska hänen päänsä osoitti veltosti yhä alaspäin.

"Ottakaahan mukava asento ja rentoutukaa edessä olevasta kyydistä!" Stalker kuulutti Assassinille ja Dicelle, jotka molemmat pudistivat päitään toivottomina siitä, kuinka tyhmä kaveri heillä oli mukanaan tällä reissulla. Hän katsoi kissoja kohti, kun nämä asettuivat makuulle hissin toiseen reunaan, katsoen poispäin koodilaitteesta. Vaikka Veteran Childin katse oli sumea ja raajat tärisivät eivätkä tuntuneet juuri miltään, hänen mielensä käski silti: "Pakko päästä Kenraalin luo... pakko päästä Kenraalin luo..." Stalker ei älynnyt mitään, joten hänen oli itse asiassa jopa aika helppo päästä naputtelemaan koodi - tietäisipä vain sen, että pelasi jatkuvasti vastustajansa pussiin auttamalla tämän ja kissatkin Kenraalin päämajaan. Ainoastaan oma etu oli nyt mielessä, ja varovasti, välttäen huomion osumista omalle kohdalleen, hän sujautti kätensä Stalkerin kyynärvarsien alta ja kurotti vain muutaman sentin päässä olevaan kooditietokoneeseen. 5954... tuo luku oli ainoa juttu, mikä Veteran Childin päässä pyöri - kuin ihmeen kaupalla hän muisti koodit paremmin kuin oman nimensä juuri nyt tokkuraisessa tilassaan. Stalker jatkoi mukahauskoja esityksiään kissoille koskemattakaan numerokenttään, ja Veteran Child sai rauhassa työskennellä. Hän otti kaksin käsin kiinni laitteesta ja kurotti sitten kovaa... hänelle tuotti tuskaa jo pelkkään alimpaan riviin (7-8-9) osuminen, saati sitten hiukan ylemmäksi. Vitosnäppäintä hän kykeni vain hipaisemaan, mutta kyllä se ehkä toimi - ehkä siksi, koska Veteran Child ei edes nähnyt näyttöä. Yhdeksää oli helppo painaa ja se ainakin meni koodikenttään, mutta muista ei ollut varmuutta. Oli vain yksi keino saada se tehtyä kunnolla... mutta se vaati äärimmäistä rohkeutta, mitä VC ei ollut koskaan ennen osoittanut. Hän heilautti ensin itseään kevyesti, mitä Stalker ei huomannut, hän vain jatkoi elehtimistään kissoille. Kun reitti oli niin sanotusti selvä, VC otti kunnolla vauhtia ja heilautti sitten itsensä yllättävällä voimankäytöllä koodilaitteeseen kiinni. Stalker näki tämän ja ryhtyi heti vastahyökkäykseen, mutta ei ennen kuin Veteran Child sai jo painettua elintärkeitä nappeja 5 ja 4. Hissi alkoi kummasti täristä, ja samalla kun kissat sähisivät VC:lle ja Stalker kolkkasi hänet lattiaa vasten, lähdettiinkin ylöspäin ja kovaa. Kaikki tuntuivat jähmettyvän kiinni hissin lattiaan, jopa Stalker, jolle nopea kiihdytys ei ollut mitenkään tavallinen tunne. Vauhtia ei kestänyt kauaa - melkein heti, kun huippunopeuteen päästiin, alkoikin jo hidastuminen. Oli kait itsestäänselvää, että yhdeksäs kerros oli suoraan ohitettu ja kymmenenteen päästiin - siispä vastaukset saattoivat nyt jo piillä hissinovien takana. Kilahdus kuului, kun hissi pysähtyi, ja ovet pamahtivat kerralla auki Stalkerin, Assassinin, Dicen ja töin tuskin tajuissaan pysyvän Veteran Childin edessä. Näky oli yllättävän kaunis - auringonvalo heijastui lasiseinistä ja ylin kerros oli selvästi siistimpi kuin alemmat, jotka olivat kaikensorttisen lian täyttämiä. Henki olisi salpaantunut tätä kaikkea katsellessa, jos siis huone ei olisi täynnä vihreäpukuisia... haisevia... rumia... Sons of Samedeja!

Samaan aikaan hissin saapumisen kanssa aukeni kaksi ovea ja vähempikin olisi riittänyt säikäyttämään Samedit, joille vihollisten äkkinäinen tulo oli tietenkin hurja yllätys. Kissat olivat valppaana, mutta Veteran Childia nyt jalasta roikottava Stalker vain katseli ympärilleen. Suoraan edessä näkyivät portaat, jotka kulkivat aivan ikkunaruutujen vieressä - ei kovin turvallista, jos joku vaikka tönäisisi ja kulkija lentäisi ruuduista läpi. Toinen niistä auenneista ovista oli portaiden alapäässä, jossa oli myös pieni halli, mutta se oli tyhjä. CJ osoitti aseellaan eri puolille ja tarkasteli tilannetta, vaikkei sille ollut tarvetta, koska todellinen vaara odotti vasta yläpuolella. Hänen takanaan tuli Sharpia kuristusotteessa pitävä Deco, joka oli lainannut uhriltaan kaulaliinaa, tehnyt siihen mahdollisimman pienet silmänaukot ja laittanut sitten päähänsä, ettei kukaan tunnistanut häntä - peiterooli oli syytä sittenkin säilyttää paikassa, joka oli täynnä Samedeja, mutta myös korruptoituneita kyttiä. Kenraalin huumekasvit taisivat kasvaa hallissa varsinaisen pääkallonpaikan alapuolella, ainakin siinä näkyi monensorttista vihreää kummajaista, joita kirkkaat valonheittimet ahkerasti pitivät tekoaurinkoina hengissä. "Pääzizinkö jo vapaakzi? En voi ilmoittautua Zavagelle ollezzani jonkun hullun kynzizzä!" Sharp yritti jo neuvottelukeinojakin, mutta siitä nyt oli kaikkein vähiten hyötyä Decon ollessa kyseessä - ja eiköhän ankara ravistus sekä aseen työntäminen sieraimeen jälleen kerran tarkoittanut samaa kuin ei. Sharp myönsi suosiolla tappionsa, mutta ei ollut vielä hävinnyt koko taistelua, vaan aina hänellä oli pari valttikorttia, joille piti löytää sopiva hetki. Viimeinen joukko, joka saapui ovesta vähän matkan päässä, oli vähän pienempi - siinä olivat vain Gordon ja Johnny, jotka itsekin tarkastelivat aluetta vähän jopa ihmeissään. Hekin näyttivät muiden tapaan olevan aivan jäässä, kun he näkivät, kuinka kymmenkunta Samedia vain seisoi huoneessa ja kummasteli vieraiden samanaikaista saapumista. "Mitä tämä nyt oikein..." CJ mietti hiljaa ja kiipesi hitaasti ylös portaita osoittaen M9:llään Samedi-joukkoa kohti. Yhtäkkiä joku vihreäpukuisista huusi vihdoin: "HYÖKKÄÄJIÄ!" ja siinä silmänräpäyksessä kaikki vetivät esille kaikenlaisia aseita. Useimmilla oli konepistooleja, mutta jotkut kantoivat alkukantaisesti pelkkää pistoolia tai jopa machetea, joka ei yhtään auttanut vihollisten ollessa niin kaukana. Johnny hyppäsi nopeasti ensimmäisenä näkemänsä suojan taakse, joka oli puinen, ontuvajalkainen pöytä. Parempi tämäkin kuin ei mikään, hän mietti... Kun Samedit ampuivat ensimmäisiä laukauksiaan, Johnny ja jonkinlaisen palmukasvin takana piileskelevä Gordon vastasivat jo siihen.

"TÄÄLTÄ PESEE!" Stalkerkin liittyi nyt vääntöön ja päätti tehdä niin oikein kunnolla. Hän juoksi ulos hissistä ja alkoi kieputtaa Veteran Childia pitäen yhä kiinni jalasta. Triplaplatinaa myynyt super-DJ alkoi kärsiä lievästä oksennustaudista kieppuessaan sillä tavalla, mutta ilman vauhteja ei tullut tulosta. Pari Samedia kääntyi parahiksi häntä kohti, mutta ennen kuin yksikään laukaus kantautui heidän aseistaan, Stalker päästi irti ja Veteran Child lensi hullun lailla keskelle oman jenginsä sotilaita, jotka kiljuivat säikähdyksestä ja ehtivät juuri ja juuri varoittaa tovereitaan uhkaavasta hyökkäyksestä ilman halki. Veteran Child oli keilapallo ja jengiläiset keiloja - siltä se ainakin näytti, kun tämän lento ei pysähtynyt maahan mätkähtämiseen, vaan hän vielä kieri muutaman metrin kolkaten kumoon kaksi Samedia lisää, joista toisen ase laukesi ikkunalasia päin Decon ja CJ:n yläpuolella tehden siihen reikiä. "Mene! Mä tulen kohta perästä, heti kun myrsky tyyntyy siellä ylhäällä vähän!" Deco huusi ja joutui käyttämään aina vain kovempia otteita, kun Sharp vastusteli yhä hurjemmalla voimalla. CJ oli innoissaan menossa toimintaan, koska tästä oli tulossa hänen ensimmäinen oikea taistelunsa sitten siltayhteenoton, joka vain päättyi huonosti. Hän juoksi portaat kovaa vauhtia ylös ja ampui pistoolilla satunnaisia laukauksia Samedi-rypästä kohti tietämättä, osuiko vai ei. Suoraan ylös ei ollut turvallista mennä, koska suojaa ei ollut, ei edes yhtä yksinkertaista kaidetta, eikä portaikon ja lattian välissä ollut seinääkään. Assassin ja Dice ymmärsivät pysyä piilossa Stalkerin takana, joka oli kyyryssä pakastimen takana, koska luodit lensivät nyt liiankin kovaa - Johnny kyllä sai yhden, jonka rinnasta lähti komea verisuihku ja pistooli lensi lähelle CJ:n portaikkoa, mutta lisää oli tulossa ovista tarkalleen toisessa päässä huonetta. (Gordonista ja Johnnysta katsottuna) Taustatuki myös kantoi parempaa kalustoa ja yhdellä näytti olevan haulikkokin, jolloin CJ ymmärsi parhaaksi mahdollisuudekseen liueta takaisin huumekasvien seuraan. "Ei tuonne voi p*rkele mennä!" hän valitti Decolle, jonka suunnitelmaan ei kuulunut useamman ihmisen läsnäolo, mutta nyt hän antoi periksi. "Hyvä on hyvä on, mutta pidä kuitenkin portaikkoa, tänne ei sais tulla ketään kräkkipäätä kesken tärkeimmän tiedustelun. Kohta löytyy nimittäin Lin..." Hänen puukkonsa oli Sharpin suussa ja valmis repimään tämän sisuskalut sieltä käsin, jos tämä vielä yritti vastustelua. "Turhaan etzit! Kun Zavage zaa kuulla täztä, hän tappaa zen ennen kuin pääzet lähellekään kidutuzhuonetta!" Decon olisi tehnyt jo mieli vähän satuttaa Sharpia lisää, mutta hänen tietonsa oli liian tärkeää tuhottavaksi.

Nyt kävi jälleen ovi, tällä kertaa samasta seinästä kuin missä hissikin oli, mutta toiselta puolelta valtavaa tavarakasaa, jonka vieressä Stalker oli ja josta hän oli napannutkin itselleen suojaksi pakastimen. Ainoastaan Gordon ja Johnny pystyivät näkemään, kuka sieltä tuli, mutta siellä ei enää ollutkaan tavallisia sotilaita, vaan ovesta asteli itse Kenraali. Tämä tummaihoinen Karibian kasvatti, joka oli nuoresta pitäen salakuljettanut huumeita, poltteli nytkin tavalliseen tapaansa savuketta ja kohotti rauhan merkkinä kätensä korkealle ilmaan. "Lopettakaa! KAIKKI!" hän komensi täynnä voimaa olevalla äänellä, ja vaikka Saintit eivät tavallisesti olisi välittäneet vihollisjengin johtajan sanoista kummemmin mitään, nyt hekin lopettivat räiskinnän, vaikka pitivät aseet edelleen osoitettuna. Samedit tekivät kuuliaisesti kunniaa Kenraalille ja kääntyivätkin oikein häntä kohti unohtaen vihollisensa täysin. "Minä näen, että reviirilleni on tunkeuduttu!" tämä kuulutti sellaisella äänellä, että se toden teolla kaikui pitkin seiniä ja herkkäkuuloinen CJ tukki korvansa ennen kuin kuulo meni. "Ikäväkseni minun täytyy kertoa, että te teitte juuri elämää suuremman virheen... En tiedä, miten olette päässeet vartijoideni ohi tässä rakennuksessa, mutta ette mitenkään voi päästä tätä pidemmälle. Tarjoan teille vielä mahdollisuuden pelastaa nahkanne - hissikoodi suoraan alimpaan kerrokseen on 1777, joten käyttäkää sitä hyvin. Muuten... toverillenne käy huonosti." Hän nauroi ilkeään sävyyn ja Gordon tyytyi näyttämään äreää naamaa, kun Johnny puolestaan huusi epävarmana: "Kuka toveri? En usko ennen kuin omin silmin näen!" Tälle Sharp naurahti portaiden alapäässä ja Decokin tajusi, mistä oli kyse. "Viimenen tilaisuus... nyt sinä autat meitä..." Hänen puukkonsa kosketti jo Sharpin toisen posken sisälmyksiä ja oli kohta tulossa läpi, jos ei yhteistyöhalukkuudesta kuulunut mitään. "Vai ei siellä uskota? No, tässäpä sitä sitten tulee... SAVAGE!" Kenraali puhui oudolla, humisevalla äänellä ja nopeasti aukesi ovi, josta Samedien taustajoukot olivat tulleet vähän aikaa sitten. Gordon ja Johnny laskivat hetkellisesti aseitaan ja katsoivat hyvin tarkkaan, kuka oikein oli napattu. Kaikki Samedit siirtyivät Kenraalin oikealle osoittavasta käsimerkistä kyseiseen suuntaan (Veteran Child jäi paikoilleen makaamaan ääneti) ja hetken päästä molempien Saintien suusta kuului kovaääninen: "VOI P*RSE!" Ovesta tuli ylpeilevästi kulkevan Sharpin edellä mateleva ja päästään verta vuotava Lin, joka oli selvästi käynyt läpi astetta rankemmat kidutussessiot. Johnnyn keskisormi osoitti näkyvästi suoraan Savagea kohti ja Gordon sylkäisi lattialle vähintään yhtä kiukkuisena joidenkin hävyttömyydestä. "Ettekö pidä siitä, mistä näette?" Kenraali kysyi jälleen humisevaan sävyyn - hän tiesi, että vastaus tuli olemaan negatiivinen, mutta olihan siinä pakko vähän koetella uusia vihollisia. "Niin... nyt te ette voi tehdä mitään, eikö niin? Vielä voi perääntyä, annan teille semmoiset 5 minuuttia aikaa. Reilu peli, eikös? Jos ei tarjoukseni kelpaa, niin saatte nähdä, miten tehdään maailman hitain, ja taatusti myös tuskallisin kuolema..."

Taas aukesi yksi ovi, suoraan Kenraalin takana ja hän katsoi tyynesti sitä kohti, peruuttaen sitten pois alta. Samasta huoneesta kuin mistä hän oli tullut, saapuivat nyt vielä kaikki saatavilla olevat kätyrit. Sunshine, Muhammed ja Amir asettuivat yhteen riviin Savagen oikealle puolelle ja varsinkin arabialaiset näyttivät vähän nyrpeää naamaa, vaikka tiesivätkin olevansa voitolla. He eivät olleet saaneet kertaakaan rohkaisevaa palautetta uusilta työnantajiltaan, vaan moitteita toistensa perään, mutta kun vain vähänkin katsoi Samedi-armeijaa ja näiden aseita, vaihtoehdot olivat vähissä. Savage oli aivan toista mieltä tilanteesta ja hymyili leveästi vähät välittäen Johnnyn keskisormesta, joka pysyi edelleen pystyssä ja osoitti suoraan hänen naamaansa. "Helppo sun on piilotella noiden p*skahousujen takana, mutta tänne et uskalla tulla tappelemaan miesten tavalla!" Gordon huusi ja pui itse nyrkkiä, mutta yksittäiset sormet eivät hänellä nousseet pystyyn. Stalkerkin paheksui Savagen toimintatapoja, mutta ei voinut tehdä mitään nykyisestä piilopaikastaan, ellei sitten... niin, hänen mieleensä tuli juuri kiintoisa suunnitelma... mutta sen toteuttaminen vaati aikaa ja jotain piti ensin tapahtua. Decon viha kiihtyi alapuolella jatkuvasti ja häntä kiukutti, kun mitään ei voinut tehdä Sharpinkaan kanssa, ja Savagen naurava puhe ärsytti häntä lisää. "Hahhah... miksi pitäis uskaltaa, kun voi vain napata yhden ja silloin kaikki ovat polvillaan edessäni? Teidän aikanne muuten käy vähiin, enää 3 minuuttia... sen jälkeen meillä on virallinen lupa tehdä mitä lystää, ja sitten ei auta enää mikään." hän vastasi Gordonille, joka kihisi palmun takana edelleen vihasta - tietenkään Savagea ei pidätellyt mikään, kun koko poliisiryhmä ja samalla myös Stilwaterin jengit, Sainteja lukuunottamatta, seisoivat hänen sanojensa takana. Yksi asia häneltä vain jäi huomaamatta - hän seisoi lukitsemattoman lattialuukun päällä, ja jokin rapisi parhaillaan suoraan hänen allaan, mutta sitä hän ei kuullut, vaan jatkoi herjan heittämistä Sainteja kohtaan. Tämän kuuli myös Deco, jonka puukko oli ainoa asia, mikä esti Sharpia yhtymästä johtajatoverinsa pilkkanauruun. "Vielä hetki aikaa... tarkalleen sanottuna 2 minuuttia 30 sekuntia! Mutta te ette ole korjanneet vieläkään luitanne! Pitäisikö sanoa, että te olette sitkeitä? Ei, te olette vielä pahempia..., mutta eiköhän teitä saa viimeistään liikkeelle se, että minä aloitan tämän jo etukäteen. Nyt te violetit roskapaperit saatte henkilökohtaisesti nähdä, kuinka minä jälleen kerran tuhoan yhden teistä... machete, Sunshine?" Johnny ja Gordon tärisivät ärhäkästä raivosta, kun he katsoivat, kuinka Sunshine antoi Savagelle macheten. Vieläkään poliisipäällikkö, eikä kyllä kukaan muukaan, ei vain tajunnut, että lattialuukku rapisi aina kovemmin.

"Seesam aukene!" Devil huusi ja heittäytyi täydellä voimalla luukkua vasten, jolloin se antoi periksi. Juuri macheten Sunshinelta saanut Savage horjahti äkkiliikkeestä takaperin kumoon ja kaikki Samedit käänsivät äkkiä aseensa osoittamaan luukkua, mutta heidän epäonnekseen sen suuaukko avautui heitä kohti, joten sekä Devil että Derek olivat, ainakin ennen nousuaan, täysin suojassa tulitukselta. "VAROKAA NYT VÄHÄN! Voitte osua Savageen!" Kenraali komensi joukoilleen, jotka ryntäilivät aseidensa kanssa kuin päättömät kanat. Lin ryömi kiireesti pois Savagen luota ja siinä vaiheessa myös toisaalla tapahtui - CJ käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyppäsi alhaalta rappusista suoraan keskelle huonetta ja aloitti nyt konepistoolillaan hurjan tykityksen keskelle Samedi-armeijaa. Kenraali, joka oli siihen asti käskenyt kaikkien rauhoittua, ei nyt pystynyt estämään sitä, että hurja rynnäkkö alkoi. Stalker lähti innokkaasti mukaan tappeluun ja hyökkäsi keskelle Samedien joukkoa aivan kuin Veteran Child, mutta pystyssä... ja nyrkit heiluen. VC:stä puheen ollen, hän ryömi vain keskellä aluetta tajuamatta yhtään, mitä tehdä, kun Stalker sekoitti hänen päänuppinsa taas uudestaan sillä kieputuksella. Gordon ja Johnnykin lähtivät nyt vääntämään ja juoksivat asettaan lataavan, sitä ennen täyden lippaan tyhjentäneen CJ:n ohi itse paikalle. Siinä samalla Gordon liiskasi alleen Veteran Childin sormet ja tämä kiljaisi kivusta, mikä sai ehkä muutamat muistamaan hänenkin läsnäolonsa, mutta ei CJ:llä ollut rumasti pukeutuneille diskohulluille aikaa, vaan ainoastaan Samedeille. Kenraali oli juossut lähimmän pöydän taakse, kaatanut sen kumoon säilyäkseen turvassa ja huusi nyt vimmatusti: "Sunshine, tee jotain! Nyt sun on pakko!" Tämä käsky ei tietenkään miellyttänyt voodoomestaria, joka ei oikeasti osannut pätkän vertaa temppuja, mutta ainakin hän osasi pelotella väkeä, ja miksei hän voisi vaikka yrittääkin. Hän nosti sauvansa vasemmalla kädellä ja nukkensa oikealla kädellä ja huusi yläilmoja kohti: "Grraaah! Minä, shuuri ja mahtava Shunshine, kutshun nyt shuuria voodoomeshtarin voimia ja käshken: tuhoa nuo penshkat h*lvetintulella!" Uskottavuus oli kaukana, ja juuri erästä Samedia mätkimään päässyt Johnny nauroi avoimesti hänelle. Devil oli juuri päässyt ylös luukusta ja auttoi veljensäkin siitä läpi, ja he kiinnittivät huomionsa Savageen, joka oli nopeasti päässyt ylös ja piti nyt Sunshinen machetea kädessään - olkoon menneeksi, jos nuo kakarat halusivat tapella teräaseilla, heidän oli varmaan aika opetella raakojen tekojen seuraukset...

Kohta kaikki taas jähmettyivät, kun Kenraalin takana oleva ovi, joka johti toiseen ikkunahuoneeseen, paiskautui kerralla auki ja pomomies kaatui hämmästyksestä (ja järkytyksestä) päin pöytäsuojaansa. Hänen ylitseen juoksivat kovaa vauhtia Sidney ja Sebastian, jotka näyttivät siltä kuin olisivat menossa pakoon jotain... ja kovaa. Samedit eivät edes ampuneet heitä kohti, koska heitä kummastutti moinen yllätysvierailu - vaan eipä Kenraalia kiinnostanut, mitä nyt pakoon juostiin, hänen päältäänhän ei kulkenut mikään yleinen kulkuväylä. Juuri, kun hän oli nousemassa pölyiseltä lattialta ja suoristamassa takkiaan, ryntäsi ovesta jälleen kaksi hahmoa. Tällä kertaa edellä tuli erikoisiin kommandovarusteisiin pukeutunut ja lähes tunnistamaton Sweet, jonka takana rynni samantapaisissa vaatteissa huomattavasti siistimmän näköinen Cesar. Tämä karjaisi kovalla voimalla: "SE RÄJÄHTÄÄ!" ja kaikki Samedit, kuten myös lähellä ovea seisoneet Muhammed ja Amir, vilkaisivat sinne, mistä he tulivat. Vastapäisellä seinällä seisoi varasto, jonka edessä olevassa kyltissä luki kissankokoisin kirjaimin: "Tulikuumia maustekasveja". Kaikki, jotka sen näkivät, alkoivat huutaa kauhusta, ja kun Kenraali oli antamassa käskyä paikalle tulleiden ampumisesta, kuului valtaisa räjähdys ja sen myötä koko yläkerta tärähti hurjasti. Stalker horjahti pahimmin, koska oli juuri hakkaamassa omaa vastustajaansa naamaan, mutta oli siitä hyötyäkin - hän kaatui Samedin päälle, ja murskaavasta äänestä saattoi päätellä, että vihollisia oli nyt yksi vähemmän paikalla. Deco lähti juoksemaan Sharp edellään portaita ylös, koska hänkin halusi nähdä, mitä oli tekeillä, mutta siinä vaiheessa helvetti riistäytyi jo täysin valloilleen. Liekit sinkoilivat joka puolelle huonetta ja sytyttivät palamaan lähes kaiken, mikä vain oli poltettavissa - suurin osa Stalkerin vieressä olevasta esinekasastakin oli kohta vain muisto, kun liekit tarttuivat niihin. Joidenkin oli räjähdyksen lomassa jopa vaikeaa huomata, että Deco oli tullut mukaan kuvioihin taas, ja Sharp vankinaan. Hänen editseen juoksi myös Sweet, joka kammosi tulta siitä asti, kun poltti näppinsä pikkupoikana leirinuotiolla. Häneltä jäi paljon huomaamatta, kuten vaikkapa tärkeimpänä asiana se, että CJ, hänen vihaamansa velipoika, seisoi lattian reunalla ja katseli ristiriitaisin tuntein, kuinka koko paikka paloi hänen ympärillään. Ainoastaan kolme ihmistä jätti tulipalon kokonaan huomaamatta - Devil, Derek ja Savage. Nämä kiersivät jatkuvasti kehää toistensa ympärillä... kunnon taistelussa ei ollut mitään muuta kuin vastustajat, ja katseet olivat niin keskittyneitä, ettei ollut ihmekään, kun pahin jäi huomaamatta. Kaikki olivat silti hetken hiljaa...

"Mitä siinä odotatte? KÄYKÄÄ PÄÄLLE!" Kenraali komensi pöydän takaa. Deco juoksi Sharpin takana eteenpäin sekä CJ:n että hänen luokseen pysähtyneen Sidneyn ohi ja kohti Samedi-laumaa. Lin koetti ryömiä turvallisempaan paikkaan ja Veteran Child katseli mitään tajuamatta ylöspäin ja kohti kattolamppua. Johnny ja Gordon tappelivat nyrkein muutamaa Samedia vastaan ja Kenraali jakoi käskyjä. "Arabit töihin! Teille ei makseta velttoilusta... Gabby, yritä edes! Ei se kaveri niin vaikea ole..." Jälkimmäisenä mainittu Samedi-jengiläinen, Mark Gabby, ei osannut tapella, koska hän oli pelkkä huume-ekspertti eikä mitään sen kummempaa. Savage perääntyi Devilin ja Derekin painostamana lähemmäs porraskäytävää, kun CJ juoksi Decon ja Sharpin ohi saadakseen paremman tähtäyksen Samedeja päin. Cesar oli paras sairaanhoitajista käytyään ensiapukurssin joskus sen jälkeen, kun hän ja Sweet olivat (vanhassa) Liberty Cityssä koittaneet hoitaa Kendliä alkukantaisilla varusteilla, ja nyt hän tasan tarkkaan tiesi, miten saada hänelle tuntemattoman Linin pahimmat haavat korjatuksi, joten hän oli sivussa taistelusta saman pöydän takana, missä Johnnykin oli aluksi ollut. "Älkää sekaantuko tähän... tämä on meidän ja tän wannabekoviksen välinen asia!" Devil käski, koska Swiftien mielipide Savagesta oli painokelvotonta luettavaa ja se näkyi heidän taistelunhaluisista ilmeistään. Kaikkialla tapahtui ja tulipalo tuntui jäävän toissijaiseksi asiaksi - tärkeimpänä syynä ehkä se, että savu poistui ilmastointikanaviin, joten huoneiston peittymisestä sillä ei tarvinnut huolehtia kummemmin. Yksi puute taistelussa vain oli, ja sen ainakin Stalker huomasi... arabit kyllä lähtivät kamppailemaan ja ainakin yrittivät haastaa Gordonin nyrkkeilyyn, mutta Sunshine vain seisoi paikoillaan ja mulkoili nukkea ehkä kuvitellen, että hän oli onnistunut saamaan äskeisen aikaan. Koska lähes kaikki Samedit olivat varattuja Sainteille, Stalker huusi kovalla äänellä: "Hei, Sunshine! Miten olisi pieni painimatsi?" Hän töni kaikki turhat apurit pois alta ja hyppäsi sitten jonkin koiran lailla Samedien voodoomestarin kimppuun. Tämä lensi suoraan lähellä olevaa, eteläiseen huoneeseen johtavaa ovea vasten ja siitä edelleen sisään, kun aukinainen uksi antoi periksi. Tappelijat kierivät sisälle ja Stalker nautti sydämensä kyllyydestä, kun hän hakkasi Sunshinea kaikkialle minne ylsi - ei täysillä, koska muuten ukkoparka olisi vainaa jo ensimmäisestä osumasta, mutta silti tarpeeksi kovaa, että se teki kipeää. Edellisessä huoneessa tapahtui silti vielä suurin osa tilanteista, ja nyt Gabby sai selkäänsä, kun Assassin käytti samaa "kynnet selkään"-taktiikkaa kuin Veteran Childin kanssa ja hurjistutti huumekauppiaan suuresti. Tämä lähti ketterään juoksuun kohti Kenraalia, mutta tämä vasta järkyttyikin ja lähti juoksemaan pöydän takaa kaadettuaan sen ensin Gabbyn tielle. "En MINÄ sitä halua!" hän parkui ja juoksi ympäri taistelukenttää. Sharp nauroi Decon yrityksille vakuuttaa muut. "Ei taida löytyä ketään, jolla olizi aikaa zinulle!" hän virkkoi.

Savage oli perääntynyt vasten ovea, josta Gordon ja Johnny olivat tulleet, ja se puolestaan oli aivan vastapäätä portaikkoa, jonka yläpää oli nyt jo liekeissä ja saattoi hetkenä minä hyvänsä romahtaa alas. "Tappele jo, p*skahousu! Ehkä kuule Gordonin puheissa oli jotain perää... sä et uskalla haastaa ketään suorassa matsissa! Voi pikku pomoparkaa... Yritä edes!" Devil pui nyrkkejä leikkimielisesti kohti Savagea, mutta tämä vain jatkoi hymyilemistä, vaikka oli hänenkin mielessään myönnettävä sen olevan vaikeaa, kun Devilin silmä osoitti jatkuvasti häntä kohti, ja Derek seurasi kahdella linssillään esimerkkiä. "E-ei tämä nyt niin vaikeaa ole, minähän vain..." Savage aloitti, mutta silloin hän sai tuta, että ei kannattanut olla niiden ovienkaan edessä, koska se aukesi hänen takanaan ja hän meinasi jälleen kaatua äkillisestä voimasta, jonka seurauksena ovikin oli lähteä saranoistaan. "Kuka V*TUN ÄÄLIÖ sieltä nyt tulee?" hän kysyi ja Diablot jättivät hänet hetkellisesti rauhaan, koska halusivat ihailla hänen aina yhtä temperamenttista reaktiotaan. Ovella seisoi Chris Cougar, joka oli aina ennen näyttänyt masentuneelta ja jonka ohi Gordon ja Johnny olivat ehtineet tämän ollessa vielä kerran vessassa ylimmässä kerroksessa. Nyt hän näytti paljon itsevarmemmalta ja oikeastaan katsoi Savagea sen näköisenä kuin olisi juuri syönyt kouluruokaa. "Mitähän v*ttua täällä mahtaa tapahtua? Juuri kun olin tullut vessasta, kuului mahdoton pamahdus ja täällähän on puoli Stilwateria tappelemassa! Ja sitten vielä esimieheni kutsuu minua v*tun ääliöksi? Ei tätä millään käsitä!" Chrisin möreä ääni kaikui Kenraalin aiempien huutojen tapaan pitkin seiniä, mutta ketään ei kiinnostanut, koska tappelu oli pääroolissa. CJ yritti jonkin matkan päässä pitää etäisyyttä Sweetiin, joka ei vielä tunnistanut häntä, mutta ei ainakaan syyttänyt viholliseksi, koska pikkuveli oli uskottavuutensa pitääkseen listinyt muutaman Samedin Diablojen takana hetkeä aiemmin. Sebastian selitteli kaikille, joilla oli edes sekunnin murto-osa aikaa kuunnella, että viidennen kerroksen hissistä löytyi outo lappu, jossa lukenut koodi vei hänet tovereineen suoraan ylös ja hän oli ollut aivan haltioissaan, mutta tunsi jälleen pelkoa tulen takia. Muutamia Samedeja juoksi siihen huoneeseen, jossa Stalker pieksi Sunshinea rautanyrkeillään aina vain. Tällä oli edelleen kädessä sauva ja nukke, ja taas hän yritti selviytyä tilanteesta kokeilemalla jälleen. "Voodoojumalat, vapauttakaa minut tuolta ilkimykseltä..." Hän pääsi lupaavaan alkuun, mutta Stalker puristi näppinsä hänen kaulalleen ja aloitti taas kivuliaan kuristamisen, joka viimeistään pakotti lopettamaan lauseen kesken. Sunshine oli siis suoraan sanottuna pulassa.

"Savage! Minä niin arvasin tämän!"
Nyt tuli kimeä huuto portaikon alapäästä, joka ei kuulunut muualle kuin sinne, missä Savage nyt puolestaan rähisi Chrisille. Tässä vaiheessa tuntui ehkä hetken yllätykseltä, että nimensä kuullut Savage tunsi itsensä ahdistuneeksi - eihän se vain voinut olla... mutta nyt oli turha itkeä, vaan katkerasti hyväksyä se, että kaikki ei voinut mennä varsinkaan pahojen ihmisten kohdalla täydellisesti. Todellakin, Joey McLaggenin aikanaan oikeudenkäynnissä "murhaama" Angel oli saapunut viimeisenä ja ehkä kooltaan vähäisimpänäkin taistelukentälle, mutta vihaa ainakin riitti suuri määrä. "Ettäs kehtasitkin pettää minut! En koskaan edes tehnyt mitään pahaa, paitsi... paitsi olin eri mieltä sun diktaattoriajatustes kanssa! Ja tässäkö tulos? Lähetetään p*skahoususia MäkLaggeneita hoitamaan homma ja nautitaan itse showsta tekokyyneleitä päästäen? Tuskin maltoin odottaa, että pääsin pois sieltä ja sitten... tappamaan sut!" Devil ja Derek kyllä tiesivät jo hänen selviytymisestään, mutta Savage perääntyi suoranaisesta pelosta, ja Chris näytti siltä kuin sydän olisi pysähtynyt, koska olihan Angelin yllättävä ilmaantuminen paikalle ehkä viimeinen asia, mitä hän odotti... jos ei laskettu sitä mahdollisuutta, että Kenraali olisikin päättänyt liittoutua Saintien kanssa. Niin tai näin, hänen onnistui ehkä saada jotain sanaa suustaan - mutta jos hänen jotain piti kertoa Savagelle, niin silloin puhuttiin nyrkein. Chris nosti entisen, ja todellakin entisen, esimiehensä nyt rinnuksista ylös, sen kummemmin vielä iloitsematta Angelin niin sanotusta paluusta. "TÄLLASTA TÄLLÄ KERTAA? NYTPÄ TULI KERRALLA SELVÄKSI! YRITIT SIIS SALAMURHATA MCLAGGENIN AVUSTUKSELLA TYTTÄRENI, JOTTA LIKASET KORSTOSI PÄÄSISIVÄT VANKILASTA? NYT KYLLÄ..." Asiaa todistaneet Diablot eivät koskaan olleet nähneet sellaista raivoa. Kaikella painollaan Chris kolkkasi Savagen päin lattiaa ja ennen kuin tämä ehti sanoa puolikasta tavuakaan, hän sai täysillä alas poljetun jalan päin sukupuolielimiään - se ainakin sattui, ja ehkä hän pääsi pitkästä aikaa tuntemaankin, millaista fyysinen kipu oli. "ANTI OLLA VIIMENEN KERTA! JA COLININKIN YRITÄT JATKUVASTI NAPATA, ETTÄ SAISIT SEN MÄTÄNEMÄÄN SINNE ULTORIN BUNKKERIIN? ET - ENÄÄ - KOSKAAN - KÄY - COUGARIN - PERHEELLE - V*TTUILEMAAN!" Jokaisella seitsemästä viimeisestä sanasta hän löi lattialla makaavaa Savagea tuntuvasti mahaan. Hänen aivonsa räjähtivät kohta, ne olivat täynnä herjaavia ja loukkaavia sanoja, jotka kaikki kohdistuivat suoraan Savageen, ja hänen tappamiseensa ja kiduttamiseensa... Seuraavaksi olisivat vuorossa rangaistuslaukaukset - jokaisesta elämän varrella tehdystä ilkeästä teosta kunnon potku jalkoväliin polvella, mutta jo nyt kivun tuottamia kyyneleitä päästävä Savage rukoili armoa. "EI ENÄÄ! EI ENÄÄ! Minä... minä opin jo läksyni..."

Liekit lähestyivät - mitä sitten ikinä olikaan tapahtumassa, sen oli syytä tapahtua pian. Tuli nimittäin pääsi jo leviämään mattoja pitkin alempiin kerroksiin, ja jos ammusvarastot pian paukkuivat, alettiin jo tarvita helikopteria poispääsyyn. Aika kävi vähiin, mutta kaikki jatkoivat vain taisteluaan...

To Be Continued.

-

Tästä tulee jo rutiini, oon ainoa joka kirjoittaa tarinoita... ^_^

Carbonox Stories:

No Fear - Osa 10 - Gripped

Kenraalin uusiokäyttöön asettama tehdasrakennus veteli nyt viimeisiään. Räjähtäneestä maustekasvivarastosta alkanut tulipalo riehui joka puolella, hurjimmin ylimmässä kerroksessa, ja levisi pikkuhiljaa alaspäin kaikkia mahdollisia palavia materiaaleja pitkin. Savu peitti jo lähes kokonaan alleen alempia kerroksia, mutta kaikkein ylimmässä se poistui monesta suoraan ulkoilmaan johtavasta luukusta. Kyseisessä kerroksessa taisteltiin rajusti maineesta, kunniasta ja vastauksista, eikä kukaan saanut hetkenkään rauhaa. Kenraali, Sons of Samedien pomo, ei saanut millään tavalla alaisiaan kamppailemaan kovemmin - hänelläkin riitti omaa tekemistä aivan tarpeeksi, koska Gabbyn selästä irtautunut Assassin lähti nyt juoksemaan hänen perässään taisteluhuutoja päästäen. Kissa ei aikonut satuttaa, mutta ainakin tehdä Kenraalista hermoraunion tämän paetessa kuin viimeistä päivää. Hän yritti kaataa esteitä Assassinin tielle, mutta tämä ei ollutkaan hyvä ratkaisu, koska vahingossa kaadettu kukkamaljakko osuikin suoraan liekkiin ja syttyi palamaan edesauttaen tulipaloa yhä lisää. Kenraali juoksi viereiseen huoneeseen ja hyppäsi pikaisesti Sunshinea edelleen hakkaavan Stalkerin yli, mutta ei kestänyt kauaakaan, kun jokin painava ja väkivahva tarttui hänen jalkaansa. Hän menetti tasapainonsa yhdessä lyhyessä hetkessä ja mätkähti täydellä höyryllä lattiaa vasten naamalleen. "Nyt... varmaan sinun vuorosi?" kuului käden suunnalta Stalkerin kuiva ja tavallistakin häijympi ääni. Hän oli potkinut Sunshinen pois tieltä ja voodoomestari ryömi nyt ympäri taistelukentän turvallisempaa päätyä jättäen verivanaa perässään kaikkialle, minne sitten menikin. Stalker veti sillä välin Kenraalin aivan eteensä, nousi seisomaan, pyyhki vasemmalla kädellä hieman pölyä vaatteistaan ja tiedusteli sitten kauluksesta kiinni pitäen uhkaavalla ja hiljaisella äänellä: "Kuulin erittäin hyödyllistä infoa sinun apuriltasi, Veteran Childilta, joka itse ei - kuten ehkä olisi voinut odottaa - ei tiennyt yhtään mitään. Sinä kuitenkin näytät arvosi perusteella täysin tietävän, että miss..." Vähempikin riitti jo Kenraalin pelotteluun, koska Stalker ei ollut niitä ihmisiä, jotka olivat tuosta vain ammuttavissa ja tapettavissa, ja oli kaiken aikaa valmis hakkaamaan uhrinsa hitaasti kuoliaaksi. Näin tämä avasi heti sanaisen arkkunsa. "Sä voitit, sä voitit! Bunkkeri... Philips Buildingin alla! Mutta jos Wissler kuulee tästä... se takuulla käskee SPEAR:nsa tappaa mut... ja pistää ne samalla vahtiin sinne sun varaltas..." Kenraali piti käsiä ristissä ja odotti silmät suljettuina hartaasti Stalkerin reaktiota. Vain liekkien rätinää ja monen taistelijan rääkäisyjä kuului muutaman erittäin pitkän sekunnin ajan.

"No sun kohtalosi ei mua kiinnosta, tappoi sut sitten vaikka vanha tervakeuhko kujalta tai Wissler omin käsin, mutta jos kaikki SPEAR-äijät on yhtä huonoja taistelijoita kuin Julius, niin sillä ei ole p*skaakaan väliä." Stalker vastasi vihdoin haettuaan jo pitkän aikaa sanoja. Kenraali tärisi yhä painostettuna ja saattoi vain odottaa, että kohta hänet tapettaisiin etukäteen nyrkeillä, mutta - hänen onnekseen - Stalker ei tehnyt mitään. "Olet ollut hyödyllinen tänään", hän sanoi ja veti hymähtäen Kenraalia nenästä, mistä tämä ei lainkaan pitänyt, mutta vastaukset oli sentään saatu. "Nyt varmaan sitten tapellaan?" Stalker kysyi vielä ja kaatoi Kenraalin kevyesti, mutta ehkä silti liian raskaasti lattiaan, koska tämä tästäkin huolimatta horjahti ja kaatui. Reaktio sarkastisella läpällä heitettyyn kysymykseen oli hurja, ja mahtavat huudot Samedi-johtajasta ainakin lähtivät. "EI! EI IKINÄÄÄ!" Hän juoksi pöydän yli ja kolkkasi sen päin Stalkeria, johon ei sattunut, mutta joka jäi vain mietiskelemään yksinään tähän huoneeseen. Kyllähän Saintit ehkä apua tarvitsivat... joten nyt oli oikea hetki lähteä näyttämään Samedeille, kuka oli "uusi" pomo. Siinä huoneessa, jossa suurin osa tapahtumista edelleen... tapahtui, Gordon ja Johnny olivat edelleen toimivasti Samedien niskan päällä ja pakottivat nämä lähitaisteluun, jossa Sainteja olikin tajuttoman vaikeaa päihittää. Huoneen perällä Chris kovisteli Savagea pahemmin kuin koskaan, ja näyttikin nyt itse asiassa siltä, että "hyvikset" olivat viemässä tämän kamppailun omiin nimiinsä. CJ kierteli ympäri huonetta ja varoi joutumasta turhan lähelle Sweetiä, koska hän ei tarvinnut mitään ylimääräistä ongelmaa niskan päälle ja totista v*ttuilua veljeltä, joka kuvitteli olevansa huipulla saatuaan vihdoin oikean sotilaan varusteet käyttöönsä. Diablot olivat jääneet toimettomiksi, kun heidän vastustajansa vietiin alta, ja he ystävällisesti kysyivätkin Chrisiltä lupaa jatkaa taistelua Savagen kanssa, mutta tämä oli vain karseasti ohimennen sanonut: "Perhebisnes ensin." ja jatkanut sitten huutoaan päin aina vain raivostuneemman näköisen Savagen naamaa. Kohta varmasti oli vastahuuto tulossa, mutta sitä saatiin ehkä odottaa. Sweet yritti itsekin Sainteista mallia ottaen haastaa Samedit lähitaistelussa, mutta Grove Streetillä opitut liikkeet eivät aivan vastanneet sitä, mitä Stilwaterissa aivan normaalisti käytettiin, ja hän oli jäämässä alakynteen. Se vain ei tarkoittanut, etteikö hänellä olisi ollut jopa hauskaa...

Hissin kello kilahti yllättäen ja koko taistelu näytti yllättäen pysähtyneen. Saman vanhan pöydän takana suojassa kykkivä Kenraali säikähti tätäkin, kun Johnny, Gordon ja Sweet, sekä heitä vastassa olleet Samedit ikään kuin jäätyivät paikoilleen. CJ näytti nurkassa ahdistuneelta ja järkyttyi kaikkein pahimmin. Hissistä asteli hervottoman näköinen Alan, jonka vaatteet olivat täynnä verta ja vasen käsi loisti (edelleen...) poissaolollaan - oikeassa taas oli suolapurkki. Hississä hänen takanaan näkyi pieni verilammikko ja itse asiassa Alanin jalanjäljetkin olivat tämän myötä punaiset, meni hän minne tahansa. Kieli roikkui suun ulkopuolella ja silmät olivat tuskin edes auki. Sharp aloitti heti kiukkuisen protestoinnin. "MINÄ TAPOIN ZEN! EI TÄZZÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ!" hän huusi ja unohti kokonaan Decon ja puukon... mutta itse asiassa mikään ei edes ollut enää hänen suussaan. Koko teräase loisti poissaolollaan, ja Sharp, jota Kenraali katsoi hiukan pettyneenä, käsitti vasta nyt, että Deco oli omasta järkytyksestään vetänytkin sen pois ja keskittynyt kokonaan tuskissaan eteenpäin jolkottavaan Alaniin. Jopa maassa yhä makaava, ankarasta päänsärystä poteva Veteran Child huomasi tilanteen ja sammalsi vaimeasti: "Eräillä on sitten asiat vieläkin huonommin kuin mulla...", mutta kukaan ei kuullut sitä, ei edes Alan, jonka kaikissa aisteissa oli jotain vikaa. Hän ei edes tainnut ymmärtää, että ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka kaikki olivat, Savagea myöten, keskittyneet hänen yllättävään tuloonsa. Sharp liikkui hitaasti, jottei kukaan kiinnittänyt siihen huomiota - Johnny ja Gordon olivat lähellä riskitekijöinä, mutta kun hän oli onnistunut kääntymään oikeaan suuntaan, kaikki alkoi sujua. Hän odotti oikeaa hetkeä ja Kenraali katsoi ylpeästi sivusilmällä, kuinka Sharpkin oli joskus onnistumassa. "AIKA KUOLLA!" hän huusi yhtäkkiä ja tarttui vasemmalla kädellään puukon varteen ja hyökkäsi samalla koko painollaan Decon päälle. Tämä ei ehtinyt tehdä juuri mitään, kun arkkivihollinen jo käänsikin voimasuhteet toisinpäin - vaan olihan se ehkä odotettavissakin, koska kukaan ei halunnut olla niin kauan aikaa pelkkä toimeton ihmiskilpi. Hetkessä rähinä alkoi jälleen tämän pienen sattuman jälkeen - Sharp nauroi hulluna, mutta Deco yritti kaikella voimalla pitää kiinni puukostaan, joka oli ainoa lenkki elämän ja kuoleman välillä juuri nyt. Kaikki alkoi mennä päin prinkkalaa, ja nyt yllättävästi Gordonia vastassa ollut Samedi päätyikin ankaraan vastahyökkäykseen ja ikään kuin seurasi Sharpin esimerkkiä kolkaten tämän lattiaa vasten. Sweet oli jo ollut hyvän aikaa alakynnessä, mutta nyt hänellä alkoi sujua aina kehnommin, kun hän näki muiden pärjäävän erittäin huonosti ja motivaatio laski. Sharp istui Decon mahan päällä ja kiskoi puukkoa yhä varmemmin itselleen, riisuen samalla maskia miehen naamalta. "Mikzet voi vain kuolla, petturi? Nyt minä zelvitän, kuka zinä oikein olet..."

"EI, SHARP!" Lin kiljaisi huoneen toisesta päästä. Hoitamattomia haavoja riitti vielä ja Cesar yritti estää häntä lähtemästä ennen kuin verentulo alkaisi taas entisellä tavalla, mutta sydämen pohjasta tulevaa vihaa ei pidätellyt edes kipu pitkin kehoa. Deco piti naamansa kaukana Sharpista, mutta loputtomiin hän ei voinut vastustella, vaan lopulta koura tarttui vihollisen silmänrei’illä vastikään varustettuun kaulaliinaan ja oli juuri kiskaisemassa, kun tapahtui. Lin ohitti Johnnyn ja taas tätä vastaan nousseen Gabbyn ja ryntäsi riskin ottaen suoraan keskelle Sharpin ja Decon välistä vääntöä. Tästä järkyttyi puolestaan Kenraali, joka kiipesi pois pöydän takaa, mutta jo siinä kesti liian kauan, eikä hän ehtinyt väliin. Törmäys oli huikea, kun Lin taklasi vihaamansa Sharpin koko painolla pois alta ja suoraan vasten läheistä seinää. Kova törmäyskään ei kolkannut Sharpia tajuttomaksi, vaan sen sijaan teki hänestä yhä vihaisemman. Decon puukko oli yhteentörmäyksessä sinkoutunut hänen käteensä ja alkuperäinen omistaja nousi nopeasti ylös ja etsi pistoolia vyöltä - ainakin sen kuului olla siinä, ja sillä välin kun hän varmisteli, oliko se pudonnut, Johnny viskasi vihdoin luovuttaneen Gabbyn päin parkettia ja pääsi viimein avustamaan Gordonia, jonka suhteellisen lihaksikas vastustaja teki väännöstä vaikeaa. Cesar, jolle oksennuskohtaus oli harvinaisen lähellä, opasti Alanin suojaisampaan nurkkaan - oli itse pomon vuoro saada osakseen asianmukaista hoitoa. Kättä oli mahdoton saada enää paikoilleen, ja se muutenkin taisi olla jo palasina jossain päin tehtaan lattiaa, mutta verenvuoto oli jo melkein lakannut - edellinen hoitaja, eli Lin, oli siis onnistunut omassa tehtävässään ennen kiinnijäämistään, vaikkei Cesar siitä tiennytkään. Linistä puheen ollen, hän tappeli nyt kauimmaisessa nurkassa Sharpia vastaan ja he laukoivat toisilleen samalla äänekkäästi herjoja, jotka useimmin liittyivät vuoden 2005 Saintit vs. Rollerzit -sotaan. Pistoolinsa löytänyt Deco ei voinut ampua, koska he eivät edes hetkeksi pysähtyneet ja hän olisi voinut osua Liniin, joka yritti kuristaa Sharpin, joka vain aina pääsi jollain tavalla väliin, ja taistelu siis jatkui. He eivät edes huomanneet vihanpuuskassaan olevansa aivan hauraan ikkunalasin vieressä, ja Kenraalikin huomasi sen. Hän ei ollut vapaaehtoisesti menossa yhtään lähemmäs, mutta jakoi silti ohjeita. "VARO, SHARP! PUDOTUS!" hän huusi peloissaan nimenomaan ilkiötoverinsa puolesta, mutta toivottomuus otti vallan, kun Sharp vastasi vain: "MITÄ ZÄ ZANOIT?" Tässä välissä hän toisaalta jäi alakynteen, kun Lin kolkkasi hänet pää edellä päin ikkunalasia huutaen: "Tyhmyydestä sakotetaan aina!" Lasi hajosi säpäleiksi siitä kohtaa ja Sharp kaatui kohti kymmenen kerroksen pudotusta...

Deco oli juoksemassa kohti tapahtumapaikkaa, mutta painoi nopeasti jarrut pohjaan nähdessään, että Sharp oli todellakin putoamassa. Hänen pääkopastaan vaikutti vuotavan verta ikkunalasiin törmäämisen johdosta, mutta vielä hän ei tästä kaikesta huolimatta suostunut taintumaan. Sen sijaan hän tarttui vielä viimeiseen oljenkorteen ja pudotessaan veti Liniä jalasta. Lähes täysin voitonriemun tuudittamana tämä ei aluksi edes käsittänyt, että näin saattoi käydä, mutta nopeasti alkoi kiljunta, kun maata ei enää ollut jalkojen alla. Lin putosi alas ylimmästä kerroksesta, suoraan alaspäin, jossa ei takuulla ollut mitään pehmeää, vaan pikemminkin asvalttipolkua rakennuksen ympäri. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Sharp sai otteen ennen omaa putoamistaan vielä ikkunan reunasta ja alkoi äkäisenä haastaa: "Kuinka joku kehtaa tehdä noin Zharpille? Kuten te kaikki huomazitte, ziitä zeuraa vain pahaa! Kuten kuolema..." Deco ei aluksi pystynyt edes hengittämään - oliko Sharp jälleen kerran aiheuttanut Linin kuoleman, nyt pysyvästi? Lihaksikas Samedi makasi kyljellään kuolleena portaiden edessä ja Johnny ja Gordon nauttivat voitonhuumasta, mutta eivät tainneet käsittää, että Saintit olivat ehkä menettäneet taas yhden jäsenensä. "S**TANA, SHARP! Olisi luullut, että sustakin on vielä johonkin, mutta ei! Menit sitten vielä... tekemään tämän! Tämä tietää vain sun loppuas!" Deco huusi taas eikä voinut juuri käsittää, että oikeastaan hänen omaa syytään koko juttu oli. Linillä ei koskaan olisi ollut tarvetta lähteä Sharpin perään, jos hän itse olisi pitänyt huomion vangissaan eikä Alanissa, joka oli tullut mukaan peliin kuten kaikki muutkin, mutta vain käsipuolena ja verisenä, sekä hitusen myöhässä. "Mikä hätänä? Ei kai vain ykzikätinen rozvo vienyt kaikkea huomiota? Et taida ollakaan mikään ammattilainen, kun teet tuollaizia virheitä?" Sharp kysyi nauraen mielipuolisena, koska mitä tahansa sitten tapahtuikin, hän oli tämän tilanteen suurin voittaja. "NYT KYLLÄ..." Deco piti kaulaliinamaskin yhä silmillään ja valmistautui astumaan täydellä voimalla Sharpin käden päälle ainakin viedäkseen hänet katkeraan loppuunsa, mutta se askel ei koskaan mennyt sinne, minne piti. Vaikka Stalker olikin kivuliaasti hakannut Mr. Sunshinen lähes hengiltä, jotenkin tämä oli silti nyt jaloillaan ja näki tarkalleen, mitä oli tapahtumassa. Hän ei antanut Sharpin noin vain tuhoutua itselleen tuntemattoman vihollisen edessä ja juoksikin nyt kohti tapahtumapaikkaa. Stalker näki tilanteen, ja vaikkei hän tunnistanutkaan Sharpin edessä seisovaa Decoa (mikä oli hyvä, koska tyhmyydeltään hän olisi kuitenkin vain paljastanut tämän vahingossa), hän raivostui Sunshinen yritykselle ja lähti perään. Hän oli hidas, mutta selvästi aggressiivisempi...

"Älä koshke Sharpiin!" Sunshine käski syvällä äänellä ja Deco, joka oli astumassa arkkivihollisensa käden päälle pudottaakseen hänet, kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin jättikokoiset silmät ja häntä kohti ryntäävän ihmisen muodon ennen kuin kaatui täysillä päin ikkunalasia. Se hajosi pirstaleiksi ja nyt Deco putosi siitä läpi - tuntui jopa siltä, että tuo lasi oli ikään kuin portti elämän ja kuoleman välillä, kuten Lin oli hetki sitten osoittanut. "Tähänkö tämä nyt päättyy?" hän kysyi itseltään vain hetkeä ennen kuin itse asiassa huomasi viimeisen mahdollisuutensa. Sharp oli itse asiassa aika pitkä nyt, kun hän vilkaisi tämän roikkumista, ja juuri oikeassa välissä Deco kurotti toisella kädellään ja sai kuin saikin kunnollisen otteen Sharpin jalasta. Melkein heti, kun ote syntyi, alkoi tietenkin myös vastarinta, ja heti ensimmäiseksi hän tunsi, kuinka jalka potki vimmatusti paikasta toiseen ja osuikin häntä rintaan, mutta irti hän ei päästänyt, ei ennen kuin mahdollisuus vielä oli. "Pääztä irti, imbezilli, irti! Azvaltizza on zinun paikkazi, ei minun jalazzani kiinni! Pääztä vielä kun voit!" Sharp huusi. Tietysti Deco ajatteli senkin mahdolliseksi, että koska niin monia oli menossa Sharpin mukana, tämä saattoi vakavimmassa tapauksessa vain päästää irti ja tappaa sekä itsensä että Decon, jolloin hän ainakin päättäisi päivänsä tehtävän suorittaneena, mutta ei se tuntunut niin todenmukaiselta, koska Sharp ei kuitenkaan ollut mikään japanilainen kamikaze, vaan tavallinen englantilaismies, joka vain oli tavallista häijympi. Yläpuolella kuitenkin tapahtui vielä lisää - Sunshine taputteli jo voittoa eikä edes huomannut, että Deco oli pelastanut kätevällä tempulla itsensä, ja seuraavaksi häneen tarttui Stalker, joka tarttui molemmilla käsillään häntä vyötäröstä ja puristi niin kovaa kuin vain pystyi. Sunshine kiljui kivusta eikä tiennyt, oliko kamalinta se, että suolet tuntuivat puristuvan kasaan, vai se, että selkä raapautui Stalkerin varusteita vasten inhottavalla tavalla. Kauaa hänen ei onneksi tarvinnut kärsiä "bearhugissa", vaan seuraava muisto oli se, että Stalker huusi jopa etäisesti hymyillen: "Kolmas pyörä ei koskaan ole liikaa!" ja päästi irti, mutta työnsi sen jälkeen molemmilla käsillään Sunshinen suoraan eteenpäin. Noitatohtori varoi visusti tallaamasta Sharpin jalkojen päälle ja lensi itsekin ikkunasta, rikkoen päällään ja levitetyillä käsillään hiukan lisää osia lasista, ja huusi ns. onnellisena: "Shamedi, minä tulen luoksheshi!" Hän kai kuvitteli, että pääsisi kuoleman jälkeen elämään jonkun voodoojumalan rinnalla - no, se oli ainakin typerä ajattelutapa, Stalker mietti ja lähti tyytyväisenä pois, edelleen tietämättä, että Sunshinen alas kolkkaama kaveri oli Deco.

Sunshinesta puheen ollen... hänenkään tarinansa ei loppunut siihen. Itse asiassa hänen päänsä sisällä kaikki pysähtyi hetkeksi aikaa ja monta tapahtumaa sattui sekunnin murto-osassa. Hän istui vihreän lumpeenlehden päällä korkealla pilvien yläpuolella meditointiasennossa, mutta silmät auki ja katse suoraan edessäpäin. Hänen silmiensä edessä avautui valtava musta pata, jonka sisällä oleva keitto kiehui kiihkeästi ja sitä hämmensi jättikokoinen, mutta laiha ja lihakseton intiaanipoppamies, jolla oli suuri epämääräisen eläimen näköinen naamio päässään. "Sunshine..." hän huusi kaikuvalla äänellä keitosta lähtevien höyryjen läpi. "Sunshine... sinun paikkasi ei vielä ole täällä! Herää ja palaa takaisin omiesi pariin! Käytä Saintia... käytä Saintia... käytä Saintia..." poppamies käski niin monta kertaa, että se jäi Sunshinen päähän. Hänen suunsa tuntui olevan noiduttu kiinni, koska hän ei voinut mitenkään vastustella, ja poppamies lausui kaiken aikaa jotain loitsua, jota hän luki mystisestä, ikivanhan näköisestä kirjasta. Sillä samalla nanosekunnilla, kun hän sai loitsun sanottua loppuun, lumpeenlehti katosi ja Sunshine alkoi pudota vihreään tyhjyyteen alapuolella huutaen kauhusta - mielessään hän vihasi Samedia juuri tällä hetkellä, mutta siitä poppamies ei välittänyt, vaan jatkoi keitoksensa hämmentämistä kuin Sunshine ei koskaan olisi edes käynyt hänen luonaan. Pian kaikki vihreä katosi voodoomiehen ympäriltä ja hän havahtui taas tosielämään - oliko äskeinen näky sitten totta vai pelkkää unta, siitä voitiin olla montaa mieltä, mutta tuskin Sunshine ainakaan yhtäkkiä nukahtaisi lentäessään Stalkerin otteesta ikkunan ulkopuolelle, lasinsirpaleita käsissään. "Käytä Shaintia?" hän kysyi mielessään ja katsoi suoraan kohti seinää, jossa hän näki Sharpin ja itselleen tuntemattoman Decon roikkumassa kaikella voimalla. "Käytä Shaintia!" hän toisti ja ymmärsi viimein, mistä Samedi oikeastaan puhui. Juuri oikealla hetkellä hän sai verestävällä kädellään otteen Decon jalkaterästä - sekunninkin viive, ja hän olisi pudonnut ja murskaantunut, koska seinän ainoa toinen kunnollinen paikka, josta saattoi saada kunnon otteen, oli hiukan taipunut viiri aivan liian kaukana vasemmalla. Deco tunsi, että joku roikkui hänestä, mutta hän ei voinut tehdä sille mitään, koska joutui keskittämään kaiken voimansa Sharpin liikkeiden estelyyn. Sunshinekaan ei kyennyt vetämään Decoa (hän ei tiennyt tämän nimeä, mutta jengin kyllä), koska yllä roikkuva Sharp olisi muuten voinut pudota mukana ja heittää ehkä tahtomattaan henkensä. Kolmen ihmisen rypäs roikkui nyt siis henkensä varassa toistensa jaloista, lukuunottamatta Sharpia, jonka kädet olivat edelleen kiinni lattian reunassa, kun muut taistelivat yläpuolella. Tilanne ei ollut millään tavalla ihanteellinen yhdellekään heistä.

Sweet oli päässyt hyvään vauhtiin. Hän ei varsinaisesti ollut edelleenkään voitolla Samedeja vastaan, mutta ainakin hän alkoi opetella näiden taistelutavoista ja onnistui nyt väistelemään ahkerasti, joten vastustaja alkoi hiljalleen v*ttuuntua, kun ei pystynyt tekemään mitään Sweetiä vastaan, ja hyökkäyksistä tuli ehkä rajumpia, mutta samalla harkitsemattomampia. Uransa huipulla oleva Sweet kävi tilaisuuden tullen Samedin kimppuun ja kiskoi heti alkajaisiksi vastustajan käden tämän oman selän taakse ja iski sitten suoraan kyynärpäähän, mikä aiheutti kovan huudon vastustajalta ja siinä samalla Sweet sai tilaisuuden lyödä häntä pari kertaa vatsaan. Samedi hurjistui ja alkoi heilautella oikeaa kättään joka puolelle vasemman ollessa kyynärpään vaurioiduttua toimintakyvytön, varsinkin nopeita liikkeitä tehdessä. Sweet perääntyi häneltä lähemmäs ikkunoita - mitä lähempänä pudotusta oltiin, sitä suurempi riski, mutta yritys oli ainakin muiden silmissä tärkein, päättyi tilanne miten vain. Hän kääntyi jättäen Samedin lähemmäs ikkunalasia, ja kun tämä lopetti hetkellisesti huitomisen lepuuttaakseen kättään, Sweet iski kovaa. Hän hyökkäsi jälleen päin Samedin mahaa ja löi päänsä suoraan sitä vasten, ja tainnutettu vihollinen, joka huusi karmeasta kivusta, oli helppo nakki. Sweet nosti hänet niskaperseotteella ilmaan ja Samedi yritti jo tässä vaiheessa purra epätoivoisena keinona, mutta eivät hänen hampaansa aivan kohteeseen asti ulottuneet. Tästä otteesta olikin helppo napata voitto, ja Sweet paiskasi Samedin kovaa ikkunasta läpi niin, että lasinpalaset sinkoilivat. Ikkuna oli juuri sen alkuperäisesti hajonneen vieressä, jossa Sharp ja muut nyt roikkuivat, ja Sweet ylpeili toistuvasti saavutuksellaan huutaen voitonmerkkinä: "Tervetuloa Sean Johnsonin reviirille! Kuka nyt on gängsta, hä? Minä, aivan niin! Kumartakaa tai tapan teidät kaikki yksi kerrallaan, te saastaiset kräkkiriippuvaiset - aivan niin!" Muutama toimeton Samedi vain katsoi häntä kummastuneena keksimättä sanottavaa - mutta ketään muuta he eivät kyllä kumartaneet kuin Kenraalia ja olivat valmiita vaikka kuolemaan mielipuolen tappamina, kunhan he säilyttivät uskollisuutensa. Sweet aloitti innokkaana tanssimisen aivan ikkunan edessä niin, että takapuoli heilui ja se vasta oli (epä)miellyttävä näky Sharpille, joka roikkui aivan vieressä, odottaen vain oikeaa hetkeä. Deco ja Sunshine eivät olleet perillä, mitä tapahtui, mutta hetken kuluttua, kun tilanne oli otollinen ja Sweet otti yhden askeleen taaksepäin, Sharp huusi vahingoniloisena: "Tervetuloa Ztilwateriin!" ja kiskaisi täydellä voimalla Sweetiä jalasta. Tämän tasapaino petti yllättävän vedon myötä ja nyt hän hoippui avonaisesta ikkunaruudusta alas, heittäen takaperinvoltinkin ja huutaen kauhusta, kun hän oli alle sekunnissa pudonnut huipulta pohjalle...

"SWEET, EI!" CJ oli ehkä ollut veljelleen jopa vihollinen tämän alettua ensin urputtamaan hänelle, mutta kuolemaa hän ei ollut missään vaiheessa tahtonut Sweetille. Hän oli siihen asti vain piilotellut tämän katsetta Stalkerin takana varmassa paikassa, mutta nyt järkytys otti vallan. Hän saattoi kuulla Sweetin totisen hämmästyneen äänen tämän pudotessa ikkunasta: "CJ, sinäkö se...?", mutta hätiin hän ei millään ehtinyt, vaikka juoksikin mahdollisimman kovaa. Hän vältteli Sharpin käsiä, jotka edelleen jaksoivat pitää kiinni reunasta ja vaikka vetää lisää uhreja alas, mutta sai tukevasti kiinni pilarista, joka seisoi ikkunalasien välissä, ja näki sieltä, mitä tapahtui. "OTA KIINNI TON JALOISTA!" CJ huusi hermoheikkona ja osoitti kohti Sunshinea, joka ei ymmärtänyt aivan heti, mitä tämä tarkoitti, vaikka olikin ehkä nähnyt Sweetin syöksyvän alas ikkunasta rikkomatta enempää lasia. Enää viha ei hallinnut Johnsonin veljeskaksikkoa, kun CJ oli neuvovalla huudollaan ehkä pelastanut Sweetin hengen - tämä sai kuin saikin kiinni Sunshinesta ja roikkui nyt pitkän jonon neljäntenä kaverina ja jatkoi samalla vuorotteluperiaatetta (paha-hyvä-paha-hyvä) ylhäältä alas katsotussa järjestyksessä. "Hän zai ehkä kiinni Zunzhinezta, mutta mitä joz minä pääztäizinkin irti? Ei oikein ote meinaa pitää..." Sharpin ääni oli tekohuolestunut ja hän nauroi hyeenan lailla CJ:lle, joka ei voinut tehdä yhtään mitään Sweetille, vaikka tämä huusikin pelokkaana apua roikkuen koko painollaan Sunshinen jaloissa kiinni. Tilanteesta oli muotoutumassa epämukava, kun tämä aloitti kutsunnan silmien pullistellessa: "Shamedi... Shamedi... minun otteeni ei pidä enää... She on ohi nyt!" CJ ei ymmärtänyt Sunshinen puheesta mitään, mutta noitatohtori ainakin pettyi syvästi, sillä ei saanut nähdä edes himmeintäkään valoa eikä kuulla vaimeintakaan ääntä, vaan Samedi oli jättänyt tämän oman onnensa nojaan, pitämään henkensä pitimiksi Decon jaloista kiinni. Yläpuolella Cesar oli saanut rauhoitettua Alania, mutta tämä ei silti älynnyt, mitä ympärillä tapahtui. Veteran Child löysi silmiensä edestä kummasti ehjänä säilyneet rillinsä ja laittoi ne kiireellä päänuppiin, mutta silti hän oli pyörällä päästään. Chrisin raivoisalle kovistelulle ei löytynyt loppua, ja Angel sai kiltisti odottaa vuoroaan, vaikka hänkin olisi halunnut kurittaa Savagea vaihteeksi. Devil ja Derek olivat niin turhautuneita, että olivat aikoja sitten lähteneet muualle ja päättäneet purkaa energiaansa jäljellä oleviin muutamaan Samediin. Saint-kaksikko oli eliminoinut suurimman osan ja kohta Kenraalilla ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin taistella itse, kun käskyläiset alkoivat loppua kesken.

Kaikki alkoivat pian kuulla jonkin pärisevän. Se jokin lähestyi heitä kaiken aikaa äänen kovenemisesta päätellen ja oli ulkopuolella. Päivä oli kulunut yllättävän nopeasti ja ilta oli pimentynyt todella nopeasti, joten oli vaikeaa nähdä, mitä sieltä oli tulossa, mutta lähes kaikki tiesivät varmaksi, että helikopterihan se oli. Epäilemättä asialla oli Vogel, joka oli käskenyt joukkonsa hakemaan Kenraalin turvaan taistelun tiimellyksestä, mutta haastetta oli varmasti riittämiin, jos aiottiin vielä pelastaa Savage, ja ennen kaikkea hankalat Sharp ja Sunshine. Alan alkoi viimein puhua jotain, ehkä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän oli menettänyt tajuntansa käden lähdettyä irti, mutta Cesarin suruksi hän kuulosti pikkulapselta, joka huusi suu pärskien: "Velikovveli!" ja osoitti taivaalle ikkuna-aukon läpi. Äänet Alan siis tunnisti, mutta puheessa oli parantamisen varaa. Kenraalin tilanne oli vakavampi - heti, kun helikopteri oli tullut jo niin lähelle, että se näkyi edes jotenkuten illan pimeydessä, Stalkerin suu vääntyi kieroon hymyyn. Hän lähti pokkana kulkemaan tätä kohti käytännössä kenenkään huomaamatta, ja sillä välin, kun Kenraalin katse näytti ilahtuneelta pelastuksen viimein saapuessa, Stalker nosti hänet jälleen ilmaan kauluksesta. "Aa, mutta mitähän vielä? Tietenkin sinut pitää ensin tappaa, koska muutenhan pääsisit aivan liian vähällä! Valmistaudu siis elämäsi kärsimykseen... rukoilla ei tarvitse, viimeinen toivomus esitetään siinä vaiheessa, kun pääset Samedin eteen kaiken tämän huumeoperaation jälkeen!" hän myhäili ja oli jo lyömässä Kenraalia kunnolla naaman päälle ilman, että kukaan vihollinen pystyi estämään - omistajansa kuolemasta vielä tietämätön Dice oli jo kaatanut Mark Gabbyn puolikuolleena lattiaa vasten kynsimällä häntä joka puolelle, kun kaveri oli astunut kissan hännän päälle taistellessaan Johnnya vastaan, ja muut eivät olleet saatavilla monesta eri syystä. Siinä vaiheessa kuitenkin helikopterin valonheitin aktivoitui ja osui suoraan Stalkerin ja Kenraalin kohdalle. Sokaiseva valo täytti heti kyseiseen suuntaan vilkaisseen Stalkerin silmät eikä hän nähnyt yhtään mitään, mutta Kenraali ymmärsi kääntyä heti pois. "Tästä nuokin saavat maksaa..." lihaskimppu aloitti, mutta joku komensi jo helikopterista megafonilla tykkimiestä ampumaan, ja tämä teki työtä käskettyä. Lukuisat minigunin luodit menivät kyllä Stalkerista sivuun, mutta saivat hänet lopulta irrottamaan otteensa Kenraalista, mitä Ultorin joukot selvästikin vaativat. Oli harmittavaa "hyvisten" kannalta, että valonheitin paljasti armotta, mitä oli tekeillä.

Kukaan ei ollut aikoihin käynyt Veteran Childin kimppuun ja hän makasi edelleen lattiassa, mutta Savagen tilanne oli vakavampi. Juuri, kun Chris oli jälleen lyönyt hänet maata vasten, valonheitin oli osunut sattumoisin kyseiseen kohtaan ja Devilkin kiinnitti toimettomana huomionsa. Savage sai vihdoin sanottua hymyillen: "Tästä et pääsekään pois... selviät hengissä ehkä antamalla mun mennä!" Chris katsoi kertaalleen helikopteria, joka varoittavasti piti valonheitintä hänen kohdallaan, ja suuresti ärtyen hän nousi pois Savagen päältä ja tämä mielellään nousikin pois lattialta. "Jonain päivänä saat kyllä vielä maksaa tästä, p*skiainen!" Chris ärähti ja varoi katsomasta kohti valonheitintä - myös Angel vältti suoraa katsetta, ettei kukaan arvannut hänen olleenkin selvinnyt murhayrityksestä. Savage ei pitänyt Veteran Childista, mutta koska tilanne velvoitti auttamaan hänet pois alueelta, hän auttoi DJ:tä nousemaan jaloilleen, vaikka tällä oli edelleen suuria vaikeuksia tässä. Helikopterimiesten suurin ongelma olikin roikkuva ketju. Minkäänlaisia riskejä ei voitu ottaa, koska Sharpin ja Sunshinen välissä oli "tunnistamaton vihollinen" ja Sunshinen jalasta roikkui vielä yksi kaveri, jota ei myöskään tunnistettu, mutta joka ei ainakaan ollut Samedien puolella vaatteiden värinkin puolesta. Stalker näytti pettyneeltä, kun hän ei saanutkaan tällä kertaa Kenraalia kiinni, ja nyt tämä osoitti häntä päähän pistoolilla. "Tämän kerran selvisit ainakin hetkellisesti, mutta enää et tule pärjäämään kovin helpolla! Rakennus sortuu, te kaikki kuolette ja minä poistun rauhallisesti ja turvassa helikopterilla... ehdin ehkä vielä iltakahveetkin juoda Philips Buildingissa! Tietysti mukaani pääsevät harvat ja valitut, mutta minulla on kyllä pikkuisen sanottavaa Veteran Childille..." Kenraali näytti äkäisemmältä kuin ennen, kun hän katsoi Savagen tukemaa DJ:tä kohti, joka otti varovaisia askeleita eikä vielä edes ymmärtänyt, että johtaja oli hänelle erittäin vihainen. "Nyt kun helikopteri muuten laskeutuu, niin vaadin sinua auttamaan Sharpin ja hänestä roikkuvat henkilöt vielä ylös, koska taidat olla ainoa, joka edes jaksaa." hän vaati vielä päälle, kun helikopteri jo laskeutuikin katolle odotellakseen mukaan tulevia kyytiläisiä. Sharp oli propellien äänen alta jotenkuten kuullut Kenraalin käskyn uhkailemalleen Stalkerille, jonka paksut varusteet eivät hänen päätään estäneet haavoittumasta - vaihtoehtoja ei siis ollut. "Jonain päivänä tämäkin kostetaan sulle. Ja samalla koko saastaselle jengillesi." Stalker jupisi ja lähti siltä seisomalta hajonneelle ikkunalle, jossa olevaa aukkoa olivat niin Sharp, Deco kuin Sunshine kasvattaneet ja joka nyt oli melko vaarallinen este. CJ odotti kädet ristissä, että kun Stalker aloitti nostamisen, Sweetkin oli vielä messissä joukon pohjimmaisena.

"En koskaan tekisi tätä, jos puolulaisiani ei olisi tässä kasassa!" Stalker raivosi Sharpille, joka ei ollut koskaan hymyillyt niin leveästi. Hän veti tämän ottaen rotevasti molemmista käsivarsista kiinni ja nostaen sitten kovalla voimalla - neljä ihmistä painoi kyllä aika paljon, mutta koska kyseessä oli Stalker, sekin oli mahdollista, ja varusteiden lisäämä massa auttoi raahaamaan koko sakin ylös. Edelleen maskinsa kuin ihmeen kaupalla silmiensä edessä säilyttänyt Deco, jota Sharp ei onneksi ollut tunnistanut, tuli seuraavana ylös hengähtäen helpotuksesta. Hänen jälkeensä tuli Sunshine, joka ei luonut pienintäkään katsetta Stalkeriin päin, vaan katsoi vain ylös taivaalle ja mumisi hiljaa: "Kiitosh, Shamedi..." kuvitellen, että kaikki hyvä, mitä hänelle tapahtui, oli sitten kuitenkin Samedin aikaansaannosta. Vielä viimeisenä tuli onnistuneesti loppuun asti sinnitellyt Sweet, joka hengitti erittäin syvään - putoaminen ikkunasta ja vihollisen jalassa roikkuminen ei ollut ainakaan hänen elämänsä parhaita kokemuksia. Hän jäikin henkensä velkaa Stalkerille ryömiessään kiireen vilkkaa pois ikkunalasin läheltä, kun Kenraali jo ohjasi henkiin jääneitä Samedeja ylös viimeisestä portaikosta, joka vei katolle. Melkein kukaan ei tässä vaiheessa ollut huomioinut tulipaloa - varmaan siksi, koska se ei enää erityisen rajusti vaikuttanut ylimmässä kerroksessa, vaan kaikki oli jo palanut loppuun ja jäljellä oli lähinnä pelkkää tuhkaa. Pahimmat liekit olivat kerroksissa 9 ja 8, ja ne olivat kohta jo ammusvarastoissa - räjähdykset eivät ainakaan tekisi hyvää ylempien kerrosten kestävyydelle, joten nyt piti keksiä jokin tie pois paikalta ja nopeasti. CJ rauhoitteli hermoromahduksen saanutta Sweetiä, joka vannoi, ettei enää koskaan olisi taas hänelle vihamielinen - vaikka hänen oli tietysti pakko hiukan näpäyttää siitä, ettei CJ ollutkaan noudattanut Alanin käskyä ja tuli sitten kuitenkin paikalle, mutta ainakaan siitä ei ollut haittaa ja kaikki oli tulipaloa lukuunottamatta hyvin. Sharp lähti hyvin tärkeilevän näköisenä Savagen ja VC:n perään katolle, ja viimeisenä ennen Kenraalia poistui vielä Sunshine, jonka katse oli jatkuvasti ylhäälläpäin, kun hän mumisi jotain hengellistä kieltä. Kaikki muut, jotka poistuivat katon kautta, ymmärsivät olla keskeyttämättä, koska Sunshine kuulemma puhui "elintärkeää keskustelua Samedin kanssa". Kenraali piti pistoolin ojennettuna ja katsoi ympäri huonetta varmistellen, ettei kukaan seurannut häntä. Todellakin siltä näytti - Stalker oli jo myöntänyt tappionsa ja istui penkillä vastapäätä Kenraalia, mutta silloin hänen silmiinsä tarttui jotain. Mustavalkoinen, erittäin pieni nelijalkainen otus hiipi ovesta sisään - Assassin! Stalker oli lähellä hihkaista innosta, mutta sitten hän muisti, että Kenraali oli vielä paikalla, ja pysyi aivan hiljaa. Niin siinä kuitenkin kävi, että kissa katosi oven taakse sen mennessä lukkoon ja taisi juuri antaa Samedeille ilmaisen pääsylipun helvettiin, jos nämä edes sellaiseen uskoivat.

"No niin... kukas sä sitten olet?" Stalker kääntyi kysymään Decolta, joka oli pitänyt hyvän aikaa, lukuisista tilanteista huolimatta Sharpin kaulaliinaa silmillään ja maski olikin toiminut melko hyvin. Hän ei osoittanut innostusta vastaamaan äsken sattuneen tragedian vuoksi, mutta koska kysymässä oli hänen hyvä ystävänsä, ei muutakaan voinut. Hän kiskaisi kaulaliinan silmiltään yhdellä vedolla ja Stalker suorastaan hätkähti, vaikkei kaverin näkeminen tavallisesti erikoista ollut. "Deco! Se olit siis sinä! Olisi kyllä pitänyt tosta mustasta tukasta arvatakin, mutta yllätys se kaikesta huolimatta oli! Sunshinen temppu oli kyllä ällöttävä, mutta harmillisesti se saikin otteen susta... olisiko pitänyt viskata se vähän pidemmälle?" Hänellä kyllä oli paljon sanottavaa, mutta Decoa ei nyt vain kiinnostanut. "Kuule, jos nyt vaikka antaisit mun olla hetken aikaa? Sä et kuitenkaan tajua tästä mitään..." Hän heitti Sharpin kaulaliinan Stalkerin syliin ja tämä näytti ihmetteleväiseltä, mutta ei mennyt sanomaan enää mitään, koska sopivaa lausahdusta ei enää tullut ylipäätään mieleen. Hän katsoi hölmistyneenä syliinsä tupsahtanutta kaulaliinaa, joka oli kyllä ihan hyvä maski Decon kokoiselle äijälle, mutta harmittavasti aivan liian pieni peittämään hänen suuret nappisilmänsä. Ainoa todellinen murhe tällä hetkellä oli poispääsy... hengissä siis.

"Ei alempiin kerroksiin! Ne on täynnä savua ja sinne kuolee!" joku huusi nyt jo palaneen tarvikekasan toisella puolella ja Stalker ymmärsi vähemmästäkin, että siellä mietittiin poispääsyä. Hän itse ei voinut auttaa ainakaan pehmentämällä muiden pudotusta, eikä palokäytävääkään ollut saatavilla ainakaan tässä osassa rakennusta. Loukussa oltiin ja nyt saatettiin vain odottaa, että alemmissa kerroksissa paukkuu ja ylin romahtaa, ei siinä muu auttanut. CJ ja Sweet olivat aktiivisimpina keksimässä kaikenlaisia mahdollisuuksia, mutta samalla myös torpedoivat toistensa keinoja huomauttamalla siitä sun tästä. Ainakin tällainen yhteistyö lähensi välejä entisestään, ja ehkä Alankin huomasi sen, vaikkei hänen ollut suositeltavaa puhua tokkuraisessa tilassaan. Dice-kissa näytti poissaolevalta tässä joukossa - ei ainakaan pelkästään siksi, että ainoa lajitoveriystävä oli häipynyt varjostamaan Kenraalin seuruetta näiden helikopteriin, mutta myös siksi, että hän oli saanut jo kuulla omistajansa menehtymisestä. "Tiedättekö mitä? Taidan kuulla jo harhoja, mutta taas kuuluu helikopterin ääni!" Gordon sanoi yhtäkkiä, mutta puoliksi leikkimielisesti - ääni tosin oli hänen korvissaan aivan totta. "Ei siellä mitään ole, se on vaan niiden kräkkipäiden poistumisreitti Vogelin huomaan... älä nyt taas ala!" Johnny vastasi väsyneenä istuen tulelta säästyneen pahvilaatikon päällä. Hän piti kiinni mielipiteestään, mutta pian muut alkoivat kuulla samaa kuin Gordon - eikä se voinut olla Kenraalin joukko, koska tämä lähestyi. Ennen kuin kukaan ehti huomauttaa tästä, Johnny heitti jo väliin: "Ne vaan tuo toisen kopterin tappamaan meidät, ei sitä kannata sen enempää murehtia! Kaikki on ohi ja sillä selvä..." Hänen negatiivinen asenteensa ei ollut tarttuvaa, sillä mahdollisesta pelastuksen äänestä innostunut CJ oli jo juossut ikkunalle katsomaan. Helikopterin valot kyllä paljastivat, että se oli armeijan kuljetuskopteri, joka ainakin Johnsonin veljesten silmään näytti muotonsa puolesta yhtä oudolta kuin "lajitoverinsa" eli muut kuljetuskopterit. Gordon piti yllä samaa positiivisuutta kuin Johnsonit ja juoksi myös ikkunalle katsomaan tilannetta. Hän oli varovainen, koska lasi oli Sharp-tappelun perusteella hauras ja nojaaminenkin saattoi yhtä hyvin olla kohtalokasta. Valonheitin osui juuri siihen, mistä hän tarkkaili helikopteria, ja pilotti taisi kiinnittää häneen jotain erityistä huomiota, koska tämän jälkeen kopteri jäi leijumaan paikalleen. Kohta joku megafonikaveri nousi jo katsomaan oviaukosta ulos ja huusi heti ilahtuneena: "Gordon? Arvasinhan, että te tarvitsette vähän apua! Käytiin tekemässä jotain hyödyllistä ja saatiin nyysittyä tämmönen - toivottavasti kaikki mahtuu!" Johnnykin kuuli megafonin läpi, että siellä ei ollut kukaan muu kuin Carlos, ja hänen masentuneisuutensa lakkasi todella nopeasti. Hän yltyi ilonpitoon jengikavereiden tulosta juuri oikeaan aikaan.

"Älkää vaan sanoko, että Pierce ohjaa...!" Gordon pyysi, mutta tarpeeksi hiljaa, että kopteriin ei vahingossakaan kuulunut. Ohjasi kuka tahansa, selviytyminen oli sittenkin taattu. Laskeutumisen ääntä kuunneltiin innoissaan, ja kaikki jonottivat alta aikayksikön lukitun oven takana pääsyä katolle ja sitä kautta helikopteriin, oli mieli kuinka matala tahansa. Huolta ei ollut rakennuksen tuhoutumisesta, koska eiköhän joku kohta tullut avaamaan oven, kun kenestäkään ei kuulunut mitään. Stalker sai taas väkijoukon keskellä Decon kiinni, veti häntä kevyesti paidankauluksesta ja kysyi huolestuneena: "Mitä tän jälkeen? Suoraan Philips Buildingille vai?" Hän oli neuvottomana sellaisessa tilanteessa, jossa piti alkaa tehdä ratkaisuja seuraavan keikan suhteen. Deco, joka oli piristynyt ainakin jonkin verran ja liittynyt jonottamaan muiden mukana helikopteriin, pudisti päätään. "Ei vielä... Ensin Savage. Tästä voi kuitenkin tulla helppoa, koska sillä on enää yksi paikka, jossa se pystyy olemaan - poliisiasema. Se on riskialtista, mutta muistas tämä, iso kaveri... kukaan ei nähnyt minun kasvojani."

The End.

-

juu en enää ajattelekkaan takaisin tulemista ku meni jo 10 minuuttia sivun selaamiseen

Carbonox Stories:

In the End - Osa 1 - Interrogation

"Erikoiset sattumukset vain tapahtuvat kerta toisensa jälkeen. Kun me viime viikolla uutisoimme Los Santosin siltaräjähdyksestä ja rekkojen välisestä yhteenotosta, nyt vuorossa näyttäisi olevan hylätyn tehdasrakennuksen tapahtumat Stilwaterissa. Rakennus oli useita kertoja purkutuomion alla, mutta mystisestä lähteestä oli virrannut rahaa aina vain ja samalla kirjeitä, joissa vaadittiin säilyttämään paikka. Nyt rakennus syttyi yllättäen palamaan mahdollisesti räjähdyksen aiheuttamana, ja myöhemmin, ennen kuin koko tehdas sortui aivan itse maan tasalle, kaksi helikopteria tuli silminnäkijöiden mukaan paikalle - molemmat laskeutuivat katolle ja ottivat väkeä kyytiin. Kumpikin helikopteri kuului armeijalle, joka oli selvästi evakuoimassa kaikki räjähdyksen aikana paikalla olleet. Ketään kaupungin asukasta ei ole vielä raportoitu kadonneeksi, joten parhaillaan uskotaan, että kukin selviytyi onnettomuudesta. Eräs kansalainen, joka halusi nimensä säilyvän salaisena, kuitenkin kertoi yksityiskohdan, että kuuli ikkunoiden särkymisäänen kahdesti tupakoidessaan rakennuksen lähettyvillä. Tässä kaikki tältä erää, mitä on saatu raportoiduksi. Ja seuraavaksi viihdeuutisia, toimittajana A.C.Cident..."

"P*skaa!" Savage karjahti ja napsautti television kiinni kaukosäätimellä. Hän istui Stilwaterin poliisiaseman oleskeluhuoneessa hopeanharmaassa ja mukavan pehmeässä nojatuolissa, mutta nyt ei nautittu olosta millään tavalla. Hän oli vihainen ja päättikin purkaa tätä lähellä seisoskeleviin entisiin Sainteihin, jotka olivat ainoita hänen lisäkseen rakennuksessa sisällä - Julius, Dex ja Troy. "Minä kun niin kuvittelin, että tästä päästäisiin vapaana läpi! Mutta tietysti tyhmät kansalaiset puhuvat suunsa puhtaaksi p*skasta ja käyvät läpi kaikki pienimmätkin yksityiskohdat, kunnes lopulta uutistoimitukselle selviää, että minä veljeilen likaisten Sons of Samedien kanssa ja koko AIDS on mukana juonessa... ja sen jälkeen tapahtumasarja jatkuu maineen menetyksellä ja kaikella muulla roinalla, joka tulee sitten vaivaamaan päätäni koko loppuelämän ajan. Tästä ei kiemurrella kovin helposti pois! Siitä johtuen tarvitsenkin työskentelyrauhaa... minun ainoa ideani, sekin aika heiveröinen, mutta ainoa, mihin voi nyt luottaa, vaatii sataprosenttista keskittymistä. Menkää vaikka haaskaamaan aikaanne Philipsille, minä selvitän sen salaperäisen Saintin ja ehkä vähän muutakin, enkä tarvitse edes muuta kuin vähän sitä Samedien... aaa, Loa Dustia..." Savage selitti salaperäisesti. Julius, joka kärsi edelleen lievistä päävammoista Stalkerin käsittelyn jälkeen, oli viimeksi saanut ehkä vapaata ollessaan vielä nuori ja vapaa Saint... mutta aika kului ja tilanteet muuttuivat, sitä ei voinut estää. Hän pinkaisikin tiehensä kaikkein nopeimmin, mutta Dex ja Troy jäivät vielä odottamaan, sillä kun he olivat ohittamassa nojatuolia mennäkseen sen lähellä olevalle ovelle, Savage näytti liikennepoliisimaista käsimerkkiä, jolla pysäytti molemmat. "Bradshaw! Miksi toit paikalle Chrisin etkä Dexiä? Eikö Sharpin käsky muka ollut riittävän selvä? Minä ainakin saan hyvin selvää hänen puheestaan tunnettuani hänet jo vaikka kuinka monen vuoden ajalta. Chrisin kutsuminen johti siihen, että hän sai selville kaiken... erm, Cougar-vihani, ja nyt hän takuulla juonii pääni menoksi - argh, lisää ongelmia. Onneksi hän ei voi viedä asiaa julkisuuteen, koska muutenhan kosto tulee olemaan suloinen ja sen hän tiedostaa... mutta silti, koska kohtasin sekä hänet että Angelin samaan aikaan, ei totuutta voinut enää päästä pakoon. Dex, sinua en toki syytä mistään ja voit mennä jo, mutta Troy saa tästä hyvästä kyllä punakynämerkintää. Tämä ei toistu, vai mitä?" Savage kysyi, kun molemmat muutkin entiset Saintit lähtivät marssimaan pois huoneesta. Troy kääntyi katsomaan pomoaan silmiin ja sanoi hiljaa: "Kyllä, pomo! Tämä ei enää koskaan toistu... ehkä." Savage näytti tyytymättömältä, mutta päästi hänet silti poistumaan ja napsautti TV:nkin takaisin päälle, koska "Poliisi-TV" alkoi näillä sekunneilla.

"Ei mutta, se tiedustelu!" hän huokaisi. Mitään varsinaista juonta jaksoissa ei ollut, joten tuskin oli maailmanloppu, vaikka yksi osa jäikin välistä pois. Nauhoitussysteemikin oli mennyt p*skaksi, kun Acosta läikytti kaljaa päälle, ja korjausmiestä ei ollut luvassa ennen ensi viikkoa. Savagen tiedusteluhuoneen ovi oli raollaan toisessa päässä oleskeluhuonetta, mutta kohteen karkaamisesta ei tarvinnut kantaa huolta - pari äreää sanaa, ja uhri jäi huoneeseen odottamaan kuulustelua vapisten. Hän nousi ja huokaisi äänekkäästi, kun nyt piti vielä pujotella aivan täynnä sohvia ja tuoleja olevan oleskeluhuoneen läpi. Tämä läävä toden teolla tarvitsi siivoojaa, mutta kun ei yksikään siivouspalvelukaan ollut vapaana Downtownissa sattuneen vesivahingon jäljiltä. "Kuulustelun aika!" Savage huusi huoneeseen, jossa ovi oli raollaan, ja saattoi korvaansa höristettyään kuullakin hermostuneen voihkaisun. Hänen karseille kasvoilleen levisi ilkeä hymy, kun hän astui varovasti lattialla olevien kaljapullojen ylitse ja kohti raollaan olevaa ovea. Hän oli joutunut pyytämään Kenraalilta muutaman pussillisen Loa Dustia, mutta nyt se kannatti. Hän veti oven riuskasti auki ja astui sisään kuulusteluhuoneeseen, joka oli melko pieni, paljon pienempi kuin hänen työhuoneensa, ja lähes tyhjä lukuunottamatta pöytää, joka oli poikittain asetettu huoneen laidalle ja sitä ympäröiviä tuoleja. Kopissa ei ollut ikkunoita ja seinissä ei ollut mitään kiinnostavaa, joten kuulustelun aikana oli kummankin osapuolen hankalaa keskittyä mihinkään muuhun. Kuulusteltavan puolella pöytää, keskimmäisessä tuolissa, istui tämänkertainen kohde, joka toivottavasti tiesi enemmän kuin kaksi edellistä ääliötä, joiden puupäihin oli vaikeaa pelkästään saada uppoamaan syy, miksi heidät oli komennettu tänne. Tammikuun puolella "kaikkien aikojen huumediiliä" yrittänyt Elizabeta Torres, joka oli jäänyt siitä kiinni ja passitettu oitis kaltereiden taakse, oli heti ensi tilassa toimitettu Stilwateriin, kun Savage oli huomannut, miten hän pälpätti poskettomasti saatuaan vähän huumeita nenänsä eteen. Karibialaissyntyinen diileri oli laihtunut vankila-aikanaan huomattavasti ja näytti nyt epätavallisen kalpealta - iho oli vaalentunut silmissä ja syytä ei tarvinnut epäillä. "Nyt ei tarvitse pelätä, vaan ainoastaan vastata kysymyksiin - niin Loa Dust odottaa." Savage sanoi mukalohduttavasti ja vilautti ohimennessään pikkuisia pusseja. Elizabeta oli tietysti kokeillut kaikkia mahdollisia mömmöjä vielä lyhyen elämänsä aikana, mukaan lukien Dustia, ja kurotti heti kohti pussukoita, mutta Savage piti ne kaiken aikaa etäällä. "Kysymykset ensin, eipäs nyt hätiköidä..."

"Miksi sä tapatat mun parhaita kavereitani?" Elizabeta kysyi ennen kuin Savage ehti aloittaa edes koko kuulustelua. Tämä istuutui keskimmäiseen tuoliin omalla puolellaan, lähempänä takaseinää, ja nyrpisti nokkaansa ylimielisesti. "Voi kuules, tämä on sotaa ja siihen kuuluu tappaminen. Tottahan se on, että käskin Jyunichin metsästää Sindaccoja, ja kuinkas hän sitten osuikin täyspottiin... mutta ei minua tällainen kiinnosta, haluan kuulla selitykset sinun suustasi! Ihan ensimmäiseksi, tiedätkö tämän henkilön nimeä?" Hän kolusi puheen aikana povariaan, jossa oli ties minkälaista kamaa, mutta löytyipähän lopulta oikea kuva. Se oli ollut suuri mysteeri kaikille niille, jotka olivat yrittäneet sitä selvittää - Savagen lisäksi Ultor, Samedit ja Roninit olivat vakavissa ongelmissa selvittämättömän kaverin kanssa. Todellakin siinä oli vanha kunnon kasinokuva valvontakameran näkökulmasta, josta näkyi viisi Saintia syöksymässä holviin puolustaessaan itseään Ronineilta. Gordon ja Johnny oli tunnistettu melkein heti, Carlos ja Pierce olivat uudempia tuttavuuksia, mutta yksi Sainteista, joka oli juuri menossa holviin sisälle, oli kääntänyt selkänsä kameralle oikeaan aikaan eikä kukaan tiennyt hänestä mitään. Kun tarkemmin katsoi, ei edes sukupuolesta ollut varmuutta, eikä hän näyttänyt vastaavan ketään vähänkin epäilyttävää kaveria Ultor-firmassa (Julius, Dex ja Troy olivat entisinä Sainteina saaneet painella välittömästi tarkastukseen, mutta kukaan ei läheskään täsmännyt). Savagen yllätykseksi Elizabeta aloitti heti selitykset - mikä oli odottamatonta, koska hänen ei odottanut olevan missään yhteistyössä Saintien kanssa, ja tuskin hän olikin, mutta ei se tarkoittanut, etteikö hän olisi voinut tunnistaa tuota. "Niin, tämä on tietysti vain arvailua, mutta... niin, hänen nimensä oli lyhyt ja helppo, minä en vain muista siitä kuin osan... hrmmmmh... etu- ja sukunimi alkoivat molemmat D:llä..." Savage raapusti muistilehtiöön hitaasti kaikkea tietoa, mitä sai, ja käski innoissaan jatkamaan. "Ei... nyt ei edes huumeet saa muistamaan tätä! Toinen kirjain taisi olla i tai e... toinen noista siis sukunimessä, toinen etunimessä. En mä voi muistaa!" Elizabeta raivostui ja menetti keskittymishalunsa siihen paikkaan puiden nyrkkiä Savagen suuntaan, mutta sehän ei koviskuulustelijaa kummemmin haitannut. "Okei, ihan hyvin sait tietoja. Kirjainten paikat jäivät nähtävästi vielä uupumaan, mutta luulisin ehkä jopa tietäväni, ketä tarkoitat. Harmi, että en itsekään muista häntä... eniwei, seuraavaan kysymykseen. Oletko koskaan kuullut mitään tästä 'Stalkerista'?"

"Stalker, sir? Kyllä vain, joku sennimisenä itseään esitellyt kaappi pyysi minulta kerran jotain palvelusta 90-luvun loppupuolella... huumekauppojen taso Liberty Cityssä oli laskenut ja niinpä olin tauolla, mutta tämä kaveri tarvitsi sen sijaan apua jonkun kaverinsa jäljittämisessä. Kukas se nyt olikaan, Adam Dimayev? Muistaakseni juuri se, oli kuulemma kadonnut pari vuotta aikasemmin, mutta teinpä sitten mitä tahansa, en löytänyt häntä ennen kuin... ennen kuin..." Hänen äänensä särkyi. Savage näytti vain tyytyväistä ilmettä pöydän takana ja sanoi sitten itse: "Pah, kyllä minä sen tiedän. Vaan eipä Dimayevilla ollut mahdollisuuttakaan selvitä sen jälkeen, kun Sindaccot alkoivat vielä selvittämättömästä syystä repiä koko Pavanon perhettä maan tasalle. Toisaalta minä en ainakaan tarvinnut häntä enää - tiedä sitten, olisiko Acosta - mutta sitä onnettomuutta ei nyt voikaan perua. Toisaalta hän olikin vähän outo, piti itseään terroristina, vaikka todellisuudessa hän ei minun keräämäni raportin mukaan ole edes tappanut ketään, vaan ryöstellyt paikkoja, kuten Majestic-hotellin ja pankin." Tyytyväisenä hän myhäili ja nojautui seinää vasten, mutta nyt Elizabeta katsoikin kiukkuisena, mikä oli yllättävää. "Kuinka sä... kehtaat valehdella? Etkö sä edes tiedä, kuinka... Pavanot hyökkäsivät Los Santosin klubille...?" Taas ääni särkyi ennen kuin juttua ehdittiin jatkaa loppuun, ja aina yhtä sarkastinen Savage vain tokaisi: "Ai se klubijuttu? En ole varma, lasketaanko edes tragediaksi se, että Adamin piti lepuuttaa muniaan muutama päivä sen jälkeen, kun häntä potkaistiin sinne kolme kertaa tappelun aikana, ja kahdesti asialla oli tämän CJ:n hullu veli - Swing? Ei, ei se ollut se... mutta jotain sinne päin." Savagen positiivinen asenne oli niin järkyttävä juttu, että Elizabeta alkoi takoa pöytää nyrkeillään ja kiljua kuin joku pieni kääpiö. Meteli täytti koko huoneen ja Savage tunki sormet korviin välttääkseen äkkikuuroutumista. Hän oli joutunut hoitamaan samanlaisia hörhöjä aiemminkin eikä pitänyt siitä yhtään, mutta ehkä Loa Dust auttoi tilanteessa... "HILJAA! MINÄ OLEN SE, JOKA TÄÄLLÄ ON KIUKKUINEN!" hän komensi hurjasti ja heilautteli huumepussia Elizabetan naaman edessä. Huuto ainakin loppui, mutta levoton käytös ei, vaan nyt hän alkoi inistä kuin pieni vauva ja kurotti taas pussia kohti. Savagen piti vetää se nopeasti pois, ja vaikka hän sanoikin tomerasti: "Pari kysymystä vielä, pysy aloillasi!", niin ei se Elizabetaan vaikuttanut, vaan taas alkoi itku ja huuto, nyt vain ilman pöydän hakkaamista. Tästä oli tulossa vielä piiiiiiiiiiitkä päivä...

Poliisiaseman takaseinällä, ikkunan takana

Kaikkien ihmisten huomaamatta asemaa vakoiltiin. Yritys valitettavasti oli melko ammattitaidoton, koska kummatkin ikkunan takana kykkivät kaverukset ähisivät ja puhisivat raivokkaasti toisilleen. "Rauhoitu nyt, norsu, ei yhden 'pikkukaverin' pitäminen hartioilla ole noin vaikeaa... vai onko pikku Stalkiella lihakset jo uupuneet?" kysyi toinen miehistä, joka yritti saada kunnon näkymää sisätiloihin lihaksikkaan ja valtavan suuren kaverinsa hartioilta, mutta heilui aivan liikaa ja v*ttuili sillä toistamiseen. "No hyvä on sitten, tule sinä nostamaan mut! Eikö jaksa? Harmillista... Kuten huomaat, voimailuhommat tulee vain yksinkertasesti jättää minulle, ja saat luvan olla kiitollinen siitä, mitä minä tarjoan..." Stalker vastasi ottaen tapansa mukaan kaiken tosissaan. Alati tylyä naamaa näyttävä Dice Deco jaksoi tästäkin huolimatta jatkaa. "Johtuu kai siitä, että minä en ole omistanut elämääni energiajuomille sekä voimailulle laitteissa, joiden väärinkäytöstä voi vaikka nielaista kielensä." Hän katsoi alaspäin ja hetken ajaksi hänen ja Stalkerin katseet kohtasivat... jonka jälkeen molemmat tyypit alkoivat nauraa aivan hulluina muistellen sitä, kuinka Sharp oli menettänyt kykynsä puhua normaalisti, kun oli kaatunut juoksumatolta kuultuaan Stalkerin paosta silloin kaiken muuttaneena alkuvuonna 1988 ja nielaissut kielensä. "Ajatella, että jos lähellä ollut solttu ei olisi häntä pelastanut, miten erilainen maailma olisikaan... taatusti toki parempi, mutta siis silleen konkreettisesti, tai mitä sivistyssanaa tässä nyt ikinä pitääkään käyttää..." Stalker selitti, ja vaikka Deco ymmärsi täysillä, mitä hänen mielessään oli, hän pysyi mieluummin vain hiljaa. Muutaman päivän takainen tilanne, jossa Lin oli ehkä tällä kertaa pysyvästi kuollut, kummitteli yllättävän läheisenä edelleen mielessä. Sharphan sen oli tehnyt, ja jos sen yhden kerran - siis vain sen yhden kerran - olisi toisin käynyt, olisi tilanne aivan toisenlainen eikä tarvitsisi enää surra tällaisia. Pysyvä trauma oli toki myös jäänyt siitä, kuinka hän oli henkensä pitimiksi roikkunut Sharpin jaloista ja kuinka Sunshine ja Sweet olivat jälkeenpäin liittyneet ketjuun, ja vain ihme piti hänen henkilöllisyytensä salassa yliuteliailta kytiltä. Chrisille oli shokki saada selville, että Deco olikin itse asiassa Savagen petoksista huolimatta edelleen samalla puolella kuin hän, mutta se meni ajan kuluessa ohi. Nyt auttoi vain miettiminen - mitä Assassin oli itse asiassa päättänyt tehdä hypätessään Samedien kelkkaan? Hänellä oli parasta olla jokin pomminvarma suunnitelma takataskussaan... tai siis jossain siellä, missä kissalla oli takatasku, koska muuten menetettäisiin vain useampi hyödyllinen sotilas. Stalker oli sentään jäänyt vielä jäljelle, eikä hän tainnutkaan olla suunnitellut kuolemaa ennen kuin kaikki asiat oli hoidettu kuntoon.

"No, mitä siellä näkyi?" Stalker kysyi kumartuessaan, jolloin Deco kiipesi takaisin tukevan maan päälle. Hän piti yllä, yllätyksettömästi, varsin tyytymätöntä ilmettä, joka tarkoitti, etteivät asiat olleet kovin hyvin. "Tyhjä toimistokortteeri vaan, eipä siinä muuta. Vaan enpä minä oikein tällasta lähestymistaktiikkaa enää suosi. Eletään 2000-lukua, hyvä mies! Sainteilla kestää vielä vähän aikaa tulla, mutta kunhan ne tulee, on juhlien aika. Asema on melkein tyhjänä ja tilaisuus saada Savage maksamaan kaikesta tekemästään on loistava - valitettavasti Sharpia ei voida saada samalla kertaa, mutta mitäs hauskaa siinä olisi? No okei, eihän tämä sota ole mitään säännöstelyä, vaan me tapetaan kaikki, jotka tulee tappaa, mutta aina tällanen ajatus pukahtaa mieleen..." Deco selitteli, mutta Stalker ei kuunnellut. Häntä ei tavalliseen tapaan kiinnostanut jutella, vaan nimenomaan tapella. Savage oli yksi hänen suurimmista kostonkohteistaan, vaikka Petrovic ja Wissler nousivatkin aika selkeästi törkeydessä tämän yläpuolelle. "Ketä kaikkia on tulossa tänne?" hän kysyi kerratakseen suunnitelmaa, jonka Deco oli saanut parin yön kuluessa täyteen tehdasrakennuskeikan jälkeen. Tämä kääntyi katsomaan kaveriaan kohti ja sanoi väsyneesti: "No nyt meillä ei ole kovin suurta tiimiä, koska me ei edes tarvita massiivijoukkoja. Ainakin Gordon, Johnny, CJ, Alan ja Chris ovat tulossa. Mutta kun siihen lisätään meidät, niin siinä on ihan tarpeeksi tulivoimaa Savagen kaatamiseen. Tämä on pikahomma. Mutta miten olisi, jos lupaat mulle yhden asian?" Lopussa hän kuulosti salaperäiseltä ja Stalker yllättyi nopeasti. "Kyllä, kunhan se ei ole mitään Pierceen liittyvää tai vastaavaa..." hän murahti tietämättä, mitä odottaa, mutta Deco vain pudisti päätään nopeasti. "Ei mitään tommosta, terve järki nyt käyttöön... Ainoa, mitä haluan sun tekevän, on ottaa tuo maski pois ja näyttää, millanen ruma naamavärkki sieltä alta paljastuu." hän pyysi, mutta näytti sen verran vakavalta, että todellakin Stalkerin ei auttanut peitellä kasvojaan enää koskaan. Hän oli itse nähnyt ne monta kertaa ja oli puhdistanutkin ne monesti, mutta vasta silloin, kun Saintien piilopaikka oli tyhjillään. Hänellä ei ollut enää varsinaista syytä pitää niitä edes piilossa, koska Wissler ainakin tunsi piirteet ja pystyi vaikka piirtämään ne, jos niin tahtoi... ja Savagen kohdalla varmasti oli sama homma. Vastahakoisesti hän nyökytti päätä. "Juu... sopii." hän sanoi vaivaantuneena - ajatus kuulosti kieltämättä ihan hyvältä, koska hänellä oli ainakin mukavasti ystäviä ympärillä, toisin kuin ennen.

Saintien loputtoman valmistautumisen jälkeen, ovien edessä

Deco oli jo valmiiksi sisällä ja nojasi lähimpään pylvääseen. Hän oli todellakin jopa yllättynyt, ettei poliiseja ollut melkein missään, ei edes tiskin takana ensimmäisessä aulassa. Näin hän säilytti uskottavuutensa, koska kaikki varmasti tunnistivat hänet, jos hän menisi Saintien kanssa sisään asemalle. Stalker piileskeli puskassa ja odotti omaa mahdollisuuttaan - hän ei halunnut kenenkään huomaavan itseään, koska Savagen propagandan seurauksena koko Stilwater takuulla tunsi hänet jo pelkän koon perusteella. Hän näki, kuinka violetti maastoauto lähestyi aluetta Red Lightin suunnalta ja tiesi, että siinä tulivat Saintit ja nyt oli parasta liikkua, kun kaikki keskittyivät kovaääniseen ja möreään ajokkiin. Hän poistui puskasta ja lähti sitten lyhyeen juoksuun kohti ovea. Juoksu ei ollut koskaan ollut hänen vahvinta alaansa, mutta kokoon nähden Stalker oli oikein nopea ja pääsi ovelle lähes täysin huomaamattomana. Ehkä joku mummo katsoikin häntä päin, mutta hän oli tottunut siihen, että vanhukset eivät kovin mielellään seuranneet nykymaailman uutisia, jotka pursuivat sotia, väkivaltaa ja raakuutta eivätkä koskaan mitään kukkaiskansojen elämää tai muuta hömppää. Maasturin ratissa hääräävä Gordon veti käsijarrut pohjaan ja kurvasi parkkialueen sisäänkäynnistä renkaat ulvoen sisään - jotkut näyttivät vakuuttuneilta, mutta mummolla kadun toisella puolella oli tiukka ilme. Auto raapaisi hieman tien reunassa olevaa aitaa, mutta muuten liuku sujui hyvin ja Gordon pysäytti sen parkkiruutuun kovalla jarrutuksella. Ihmiset ymmärsivät shown olevan ohi ja jatkoivat aktiviteettejaan ilman kummempaa ajatusta siitä, että violetti oli Saintien väri ja pari jengin jäsentä oli nyt menossa kavereiden kanssa pikavisiitille Savagen luo. Pelkääjän paikalta ulos nousi Johnny Gat, joka oli ottanut tätä erityistä päivää varten nyrkkiraudan mukaan ja näytti tapansa mukaan rauhalliselta, mutta erittäin vaaralliselta, kuten hän itse asiassa olikin. Kuskina toiminut Gordon oli myös jotenkin vaarallinen - hän menetti malttinsa paljon helpommin kuin Johnny, mutta sen etu oli se, että raivonpurskauksissaan hän yleensä tappoi kaikki ei-ystävät, jotka olivat liian lähellä - väkivaltaisesti. Hänen takaansa ulos nousi Carl "CJ" Johnson, joka oli suhtautunut pelokkaasti koko operaatioon hänen saatuaan kuulla siitä. Hän kyllä tiesi sen, että Alanin pojan tappaja ei ollut mikään Stalker, vaan nimenomaan Savage, ja lisäksi tämä taisi olla taas niitä henkilöitä, jotka käyttivät valtaansa vääriin tarkoituksiin, mutta ei ollut koskaan kohdannut paikallista poliisipäällikköä kasvotusten. Ai niin, ja Alanista puheen ollen...

Hän poistui auton oikeasta takaovesta lähes Stalkerin mittoja vastaavan jässikän, Chris Cougarin, kannattelemana. Kävely tuotti vaikeuksia edelleen - käsihän toki oli kateissa, mutta sen katkeamisen aiheuttama verenhukka oli heikentänyt miehen kuntoa ja siksi häntä piti nyt kannatella, kun hän oli menossa kohti poliisiasemaa. Joku nuori mies tunnisti välittömästi Alanin ja kuulutti tämän ilmeisestä käsirikosta kaikille, jotka vain vaivautuivat kuuntelemaan. Iso pomo ei itse välittänyt, vaan taittoi matkaa askeleen kerrallaan Gordonin, Johnnyn ja CJ:n jo mennessä hänen ja Chrisin ohi sisälle. Hänen vaurioituneissa aivoissaan vallitsi vain yksi ajatus - kosto. Sharp oli paennut, mutta Savage oli korkeammalla arvollaan vastuussa alaisten teoista - eikä Aidan-juttuakaan voinut unohtaa. Lisäksi hänellä oli yksi toinenkin, epäselväksi jäänyt asia mielessä, vaikkei se tärkeältä vaikuttanutkaan. "Eikössh sillä Angelilla ole myös vähän sanomista Savagelle? Miksei se tullutkaan meidän mukaan?" hän kysyi Chrisiltä sönköttäen, kun he nousivat ylös portaita ja Alan yritti pitää pyörällään olevaa päätä ylhäällä. Chris huokaisi, työnsi varsin karvaisella oikealla kädellään aseman oven auki ja sanoi: "Hän kyllä aikookin tehdä jotain, mutta jätti kyllä mutkin kylmäksi kertomalla vaan, että tekee sen omalla tavallaan - mikä sitten on tuo oma tapa, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta en kyllä usko, että se jättää tätä väliin." Nyt vain selitys kaikui kuuroille korville, kun Alan meni heti entistä vajaammin toimivilla aivoillaan seuraavaan juttuun: "Onko täällä limsa-automaattia? Mulla olis tässä raha!" Hän heilutti varmaan housuistaan ottamaansa nappia Chrisin edessä ja hänen ilmeensä näytti hullulta. Todellakin hänellä oli mennyt joitain pasmoja sekaisin haulikosta, eikä hän kyennyt tuntemaan oikeastaan muuta kuin kostonhimon. "Ei ole automaatteja ei..." Chris ärähti, mutta jälleen Alan päätti vaihtaa puheenaihetta, kun siitä näytti tulleen hänelle jonkinlainen tapa. "Oletko koskaan pelannut kasinopelejä Las Venturasissa? Todella mahtava fiilis, ruokakin on hyvää ja porukka mukavaa... ai niin, ruuasta tulikin mieleen, miksei me voitu pysähtyä hampurilaispaikassa? Siinä niin, mikä ohitettiin sen jälkeen, kun oltiin käyty asekaupassa? Mulla on kiljuva nälkä..." Hänen puheestaan ei ottanut hullukaan selvää, ja Chris säilytti malttinsa vain ajattelemalla, että kohta tämä on ohi ja sen jälkeen saa Savage kyytiä... Deco, Stalker ja kaikki muut odottivat jo aulassa, ja kohta oli toiminnan aika. Tyhjentynyt poliisiasema toimi erinomaisesti jopa pienenä tukikohtana varusteiden toimivuuden varmistamiselle.

To Be Continued...

Tynkätarina, mutta anti olla. Tuleepahan vihdoin jotain tekstiä.

-

HUHU mist oikee keksit noit hyvää työtä kyl .

Miettimisaikaa on kivasti, mutta ei tämä silti (enää) helppoa ole.

MrToron 53. tarina edellissivulta:

Jälleen käytännössä sitä samaa, mitä edellä on nähty. Kauheasti sanottavaa ei tässä ole, mutta juoni on kyllä koko ajan menossa mielenkiintoisempaan suuntaan, se myönnettäköön.

+ Kutakuinkin samat plussat kuin ennen (pituus, kerronta)

- No jaa-ah... ei kai mitään mainitsemisen arvoista

9

Carbonox Stories:

In the End - Osa 2 - D-Ice

Stilwaterin ehdottomasti korkein ja näyttävin paikka, Philips Building, heijasti ylimmän kerroksensa ikkunoista auringonvaloa joka puolelle Saints Rowia, kun aamu jälleen kerran sarasti. Lukuisat ihmiset olivat autoillaan liikkeellä kohti työpaikkaa ja aamuruuhkat olivat taas pahimmillaan. Eräiden osalta työpäivät olivat jo alkaneet, ja tietysti Philips Buildingissa tapahtui joka tunti jotain. Nyt aivan ylimmässä, 80. kerroksessa oli meneillään tiukka palaveri ja vyörytyksen kohteena oli taas saksalaissyntyinen, menestyksekästä uraa luonut ja aina samassa ikkunan viereisessä työpisteessä hommia tekevä Dane Vogel, jonka pöytää piiritti muutama ihminen - suurin osa oli paikalla ystävällisessä mielessä, yksi puolestaan ei. Koko nelihenkisen porukan keskellä seisoi erittäin suuri mies, joka nojasi pöytään ja katsoi Vogelia suoraan silmiin hiukan uhkaavana. Tämä keski-iän ylittänyt herra, jonka naaman poikki meni kaksi syvää arpea (jonkun kynsistä?) oli selvästi odottanutkin tätä hetkeä, että saisi kaiken normaalinkin Ultor-kansan silmissä antaa kunnon opetuksen silmätikulleen. "Meidän operaatiomme menee aivan toiseen suuntaan kuin mihin suunnittelin! Mihin oikein on hävinnyt AIDS:n taito? Vielä silloin, kun se ärsyttävä pohjaanpalanut räjäytti 'vahingossa' sillan Los Santosissa, meillä sujui paremmin kuin odotin, vaikka siinä pitikin uhrata muutama mies sekä tankki. Odotan sinun jälleen kerran parantavan, ja tänään teet sitten töitä tunnin lisää. Kun kello seuraavan kerran lyö kahdeksan, niin tervemenoa." Hän puhui suoraan Vogelin naaman edessä ja pieni, poikamainen johtaja joutui perääntymään jo hengityksen hajua välttääkseen. Hänellä ei ollut mitään vastaansanomista jo pelkästään siksi, että aina Wisslerin ollessa läsnä hän ei edes uskaltanut tehdä mitään. Palkkasoturit tottelivat mieluusti isompaa kaveria ja heiltäkään ei voinut odottaa minkäänlaista tukea. Muut kolme henkilöä pöydän ympärillä eivät olleet yhtä epäystävällisiä, ja sen sijaan pöytään Vogelin oikealla puolella (ikkunasta katsottuna) nojaava ja sikaria pöllyttelevä Kenraali oli jopa surullinen. "Sinne meni paljon huumeita ja elintärkeitä maustekasvejakin. Moisia ei helposti löydy ainakaan Amerikasta, eli meidän Loa Dust-operaatiomme koki pahan kolauksen tuon tehtaan sortumisen mukana. Tulisin kuitenkin siihen päätökseen, että emme voi syyttää Vogelia siitä... tiesin kyllä, että olisit alkanut tehdä niin, ellen olisi tullut väliin. Meillä on tässä yhteinen ongelma, ja teillä kahdella tulisi olla täydellinen yhteistyöhalu, jos haluatte menestyä jatkossa." hän pyysi ja ainakin yritti takoa järkeä Wisslerin päähän.

Kaksi muuta henkilöä seisoi Wisslerin oikealla puolella (nyt taas vastakkaiselta puolelta katsottuna), ja toinen näytti ikään kuin odottavan omaa vuoroaan ja sitä, että johtoporras hitusen rauhoittuisi. Tämä mies oli samankaltainen kivikasvo kuin Sebastian, mutta hänen alahuulensa ei sentään laahannut samalla tavalla maata. Hän kantoi tarjotinta, jonka päälle oli aseteltu siististi neljä kuppia kahvia ja keskellä oli lautanen täynnä keksejä. Hän kröhäisi ja ojensi alituisen sotkuista tukkaansa, joka taisi olla yksi syy siihen, että hän piti aina työpaikan ulkopuolella kommandopipoa peittämässä epämukavan pehkon. "Ahaa, Daryl toi keksejä!" Wissler huudahti kaikkein nopeampana ja riuhtaisi tarjottimen nopeasti häneltä. Vogelin assistentti näytti murheelliselta, mutta muut sen sijaan vetivät lähimmät tuolit pöydän ympärille, kun Wissler laski tarjottimen hänelle epätavallisella hennolla otteella ja istui itse Vogelia vastapäätä, katsoen häntä edelleen tuimasti silmiin. Daryl jäi odottamaan pöydän viereen ja kröhäisi uudelleen, mutta sanaa hän ei saanut suustaan jo yleisen vaatimattomuuden takia. Hänen vieressään ja puolestaan Kenraalia vastapäätä istuutui tuoliin tumma mies, josta Darylille tuli vain yksi sana mieleen - friikki. Tämä oli jättänyt varusteitaan nojaamaan lähimpään pylvääseen ikkunoiden välissä ja niihin kuului outo sauva, jonka päässä oli jonkin eläimen kallo. Sen vieressä oli myös lattian tasossa pieni tummanvihreä nukke, joka ei näyttänyt esittävän oikein ketään ja oli aivan täynnä nuppineuloja tuntemattomasta syystä. Miehen silmät pullistelivat pahimmillaan ulos kuopasta ja takuuvarmasti kyseessä olisi maailmanennätys, jos paikalla olisi vain ollut toimittajia todistamassa sitä. Jo vihreistä vaatteista oli pääteltävissä, että hän kuului samaan Samedi-jengiin kuin Kenraalikin, joka juuri puhui Vogelin kanssa tulevaisuudesta. He vaikuttivat olevan vanhat ystävät ja Wissler tunsi itsensä ulkopuoliseksi, mutta kai hän sitten oli tämän ansainnut... "Daryl, jätä Sunshinen tavarat rauhaan ja mene vaikka katsomaan sitä alimman kerroksen kylppäriä. Myrkytä koko paikka, ettei sinne pääse mitään hyönteisiä." hän pyysi väsyneesti ja ahmi huomaamattaan keksejä kerta toisensa jälkeen. Kuitenkin niin hän kuin kaikki muutkin olivat aivan tietämättömiä siitä, että kauempana pitkän pöydälle johtavan käytävän varrella joku vakoili heitä. Kaksi pientä ja pyöreää silmää tarkkaili erittäin matalalta korkeudelta kulman takaa ja lievä vahingonilo näkyi niiden ilmeessä. Hän alkoi perääntyä välttääkseen Darylin huomiota, kun mies kulki epäryhdikkäästi ja masentuneesti hissille. Vakooja ei voinut kokonsa puolesta olla ainakaan ihminen...

Kuulusteluhuone, Stilwaterin poliisiasema

Savage oli monien paineiden alla. Vastaukset hänen itse miettimiinsä kysymyksiin olivat kiinni niin mitäänsanomattoman kuuloisesta asiasta kuin Elizabetan muistista - tämä ei todellakaan saanut päähänsä, kuka se Saint oli, joka joskus hänen kanssaan teki kauppoja. Pattitilanne oli kiperä, koska kohta piti ehtiä vielä itsekin viimeisenä Philips Buildingille. "Yritä nyt edes... muista Loa Dust!" Savage maanitteli. Elizabeta hymyili ilottomasti huumepussille, joka roikkui hänen silmiensä edessä, mutta toisaalta... ensimmäistä kertaa elämässään hänen ei oikein tehnyt mieli mitään huumeita. Johtuiko se sitten vähitellen puhdistuneista ajatuksista tai vain siitä, ettei hän halunnut Savagen tietävän Sainteista tämän enempää, siitä ei kukaan voinut olla varma, mutta vastapuoli ei tietenkään suhtautunut tyytyväisesti. Kun Elizabeta osoitti kädellään torjuvasti pussia kohti ja perääntyi tuolissa, Savage suuttui äkkipikaisesti ja nousi seisomaan. "Mikähän v*ttu sä luulet olevasi? Sä muuten kerrot minulle sen, mitä haluan tietää, enkä halua kuulla verukkeita! Olet hullu kräkkipää Bohanin syrjäseuduilta, luulisi huumeiden kelpaavan! Vai onko Samedien tuotteissa jotain vikaa, häh?!" hän tivasi ja sai hyvin nopeasti aikaan sen, että Elizabeta perääntyi jälleen kauemmas ja nielaisi äänekkäästi. Odotettavissa oli ehkä vain itkua ja parkua, mutta todellisuudessa hän kokosi jatkuvasti itseään - loukkauksia oli koko elinikä kärsitty milloin mistäkin, mutta nyt sai jo riittää. Savage jatkoi tyynesti tahallaan ärsyttäen: "Vai olikos siellä Los Santosin klubilla kuitenkin joku uhri? Ei aavistustakaan... olisiko ollut diskovalo?" Hän ei osannut aavistaa Elizabetasta mitään raivon merkkejä, kun tämä piti päätään alla ja molempia käsiään tiiviissä nyrkissä. "Ei... ei... V*TUN PÄLLI!" hän huusi yllättäen päin Savagen naamaa ja nousi äkisti seisomaan tuolillaan. Kommentti oli niin yllättävä ja ärhäkkä, että sai Savagen melkein kaatumaan kumoon paikaltaan. "Mä en sano mitään tommoselle kusipäälle... en vaikka uhkaisit tappaa minut! Ei kiinnosta edes se, että kuolenko vai en, kunhan vien salaisuudet mukanani hautaan!" Elizabeta kuulosti vakuuttavalta ja oli maininnut mahdolliset tappouhkaukset jo ennen kuin Savage oli edes ehtinyt koskea pistooliinsa, joka odotti kyllä ottajaansa vyöllä, mutta hän epäröi kaikesta huolimatta. "Sulla edes tule mitään hautaa olemaan, kylmä ja maatuva ruumiisi lentäkööt kaatopaikalle ja sen kautta polttouuniin..." hän vastasi itsekin nyt seisten toisella puolella pöytää. Sen jälkeen kumpikin osapuoli vaikeni - Savage ja Elizabeta katsoivat vain kiukun täyttäminä toisiaan silmiin.

Hiljaisuuden peittivät alleen vaimeat, oven takaa kuuluvat äänet, jotka kuultuaan Elizabeta säikähti vainoharhaisen tapansa mukaan ja hyppäsi lyhyesti kääntyen samalla ympäri. Hän asetti molemmat kätensä kasvojensa suojaksi ja katsoi (jäljellä olevat) hampaat kalisten kohti hauraan näköistä ovea, joka ei edes ollut lukossa. Savage olisi voinut käyttää tilanteen hyväkseen ja vaikka ampua Elizabetan, mutta siihen hän ei vielä sortunut. Hän kuunteli oven takaa kuuluvia vaimeita ääniä ja säännöllisiä kolahduksia hymyillen maireasti ja pitäen pistoolia ampumavalmiudessa. "Älä nyt taas kiirehdi, norsu, ei sun tarvitse rynniä joka paikkaan!" joku huusi matalalla ja osittain viekkaallakin äänellä, komentaen selvästi jotain isompaa kaveria. Savage itse alkoi hikoilla paineiden takia, koska näytti selvästi siltä, että väkeä oli tulossa enemmän kuin hän pystyi yksin tappamaan kuolematta itse. "Saamarin pikkukaveri, aina valittamassa! Ei tuolla nyt mikään h*lvetin Savagekaan voi olla, tämä on kuulusteluhuone! Jos joku käyttää sitä nyt, niin syön varusteeni ketsupin kanssa..." Nyt kuului möreä huuto, ja kommentin myötä Savage alkoi yhä vain hymyillä, vaikka hikoili pelosta samaan aikaan. Nyt oli selvää, että oven takana oli vanha kunnon Stalker - varusteet aina mukana ja nyt hän pääsisi syömäänkin ne, siis juuri ennen omaa kuolinhetkeään... Aina yhtä tyhmäkin hän oli, kun ei koskaan ymmärtänyt, että jokin saattoi olla peräti hengenvaarallista. "Sano sä mitä tahansa, mutta mä menen ainakin tarkistamaan!" Stalker huusi oven toiselta puolelta ja Savage tajusi, että nyt oli aika toimia. Ampumisessa oli se riski, että luodit osuisivatkin pelkkiin varusteisiin ja sitten hän pääsisikin ihailemaan kuulusteluhuonetta noin metrin päässä lattiasta. Hätäkeinona hän kolkkasi heti ensimmäisenä pöytänsä kumoon niin, että siitä tuli oikein hyvä suoja tulitaistelussa. Kolahdus sen osuessa maahan viimeistään kieli oven toisella puolella olevalle väelle, että sisällä oli joku, mutta Savage ei kuitenkaan ollut tyytyväinen - hän tiesi, että Stalker nosti pöytiä harrastuksenaan ja päätti siksi hidastaa tämän menoa. "SISÄÄN VAIN!" hän huusi kovaan ääneen ovelle ja valmistautui kunnon pienimuotoisiin kinkereihin. "Liikettä!" hän komensi kuiskaten Elizabetalle ja osoitti olevansa tosissaan, kun hän laittoi aseen piipun hänen selkäänsä kiinni. Pieni hidastus ei koskaan ollut huono asia, ja sitä hän oli toteuttamassa, kun Elizabeta hänen käskystään käveli kädet ylhäällä kohti ovea, joka oli juuri aukeamassa. "Siinä... nopea suunnitelma, olisipa Sharpkin tätä näkemässä..." Savage mutisi, kun odotti vankinsa takana oven aukeamista.

Vihdoin se tapahtui, tuskastuttavan pitkän ajan jälkeen - Stalker ei ollut mikään lukkomestari, vaan eipä hän pärjännyt itse asiassa minkään sellaisen kanssa, mikä oli pienempää kuin tuoli. Savage ehti nähdä hänen valtavan suuret ja uhkaavat piirteensä (sekä varusteet) sen auetessa ja Stalker vuorostaan havaitsi kätevästi yhden arkkivihollisistaan. Hän karjaisi paksulla nakkisormellaan osoittaen: "Tätä hetkeä olen odottanut!" ja nappisilmät täynnä raivoa. Savage hymyili leveästi ja mahdollisimman ärsyttävällä tavalla, jonka jälkeen hän perääntyi pari askelta pois oven luota. Stalker otti niin kovaa tömistävän askeleen, että kaiku kuljetti äänen pitkin käytäviä, mutta silloin Savage oli tehnyt liikkeensä. Hän rynnähti vielä kerran eteenpäin ja tönäisi Elizabetan täydellä voimalla suoraan päin kimppuun hyökkäävää Stalkeria, ja samaan aikaan hän itse alkoi juosta raivokasta vauhtia kohti pöydän tarjoamaa suojaa. Hän odotti muksahdusta, jonka oli tarkoitus kuulua sieltä, missä Stalker oli juuri ollut ennen kuin Elizabeta oli syöksynyt häntä ja muuta väkeä päin. Savage hyppäsi pöydän yli näyttävästi ja heittäytyi kyyryyn, mutta saattoi ajatella vain "Huh?" kun ei minkäänlaista ääntä kantautunut, ei edes kiljuntaa tai manaamista. Se saattoi olla hämäystäkin, mutta miksei kukaan sitten kaatunut...? Hän nosti hitusen päätään pöydän takaa ja koki suuren järkytyksen - Stalker seisoi tismalleen samassa paikassa kuin mihin hän oli hetki sitten astunutkin, ja Elizabeta huohotti seinää vasten nojaten, täysin jalkojensa varassa. Lisäksi Stalkerin ohi oli jo marssinut sisään porukkaa, ja Savage erotti heistä kolme, jotka kaikki olivat hänelle tuttuja - Chris, joka oli juuri hankkinut itselleen potkut pomon kovistelusta ja selvästä epälojaaliudesta, sekä Gordon ja Johnny, jotka olivat Sainteineen piikki Ultorin ja AIDS:n lihassa ja olivat siksi Savagen tappolistalla ensimmäisinä, vaikka korkeaa sijaa piti hallussaan Stalkerkin. "Öö... mitä sä oikein yritit?" tämä kysyi rapsuttaen hupun alla olevaa tukkaansa. Hän ei ainakaan ymmärtänyt, miten Savage luuli pystyvänsä kaatamaan hänet pahasti alipainoiseksi laihtuneella huumekauppiaalla, eikä myöskään tämän äkkipikaisia reaktioita. "Pysykää taaempana, tää on mun juttu." hän käski Gordonille ja muille, jotka olivat jo osoittaneet konepistooleja ja haulikoita Savagea kohti ja odottivat vain käskyä päästä ampumaan. Nyt he perääntyivät Stalkerin puolestaan kulkiessa rehvakkaan näköisenä eteenpäin, aseettomana. Savage älysi, että tilanne oli rauhallinen, jos ei tulevaa sanaharkkaa laskettu, joten hänkin laittoi ysimillisen takaisin taskuunsa ja nousi seisomaan. Pöytä oli nyt ainoa fyysinen este heidän välillään.

"Kappas vaan, sinähän oletkin kasvanut! Vielä vankilassa taisit olla vielä vain niukasti ylipainoinen, mutta nyt näyttää ihan siltä, että kehossasi ei ole yhtään ohuita osia, jos ei hiuksia ja karvoja lasketa! Nakkisormetkin löytyy... ja nenä on varmaan niin täynnä finnejä, että se on piilossa?" Savage tiedusteli ja päästi kunnon hörönaurut päälle, mutta Stalker säilytti (vain vaivoin) hermonsa ja tyytyi katsomaan häntä äkäisenä silmiin. "Mä en tietääkseni tullut puhumaan ruumiinrakenteestani, jota muuten taidat vain kadehtia, kun itse olet tuollanen putkia pitkin ryömivä luikku... ei, enemmän kiinnitin huomiota siihen vankilakohtaan." hän vastasi selvästi tiedonjanoisena ja Savage ymmärsi melkein heti, hymyillen edelleen kuin aurinko ja loukkaantumatta sitten ollenkaan Stalkerin luikkuloukkauksesta. "Aivan, vankila. Oikeastaan minun pitäisi lähettää sinut sinne takaisin, koska pakenit kauan ennen tuomiosi päättymistä. Aa, kuinka Alan silloin huusikin kiukkuisena hänelle kuolemantuomiota, mutta ei sitä harmillisesti annettu, vaan vaivaiset 20 vuotta. Istuit siitä vain viisi ja olet ollut vapaalla jalalla kaksi ja puoli, eli pääset logiikallani vapaaksi vuonna 2024 – edellyttäen, että lisätuomioita ei satele moisesta paosta. Mutta itse murhaan... mikä ihme sai sinut tekemään sen? En edes tiennyt, että tunsit Aidanin, saati sitten, että miksi vihasit häntä näin pahasti." Savage koetti olla ärsyttävä, mutta kovalla vaivalla Stalker nieli kiukkuaan. Oviaukon toisella puolella Gordonin ja Johnnyn takana piilossa CJ tunsi yhä kasvavaa vihaa - oli hänen vuoronsa kannatella Alania ja häntä masensi se, ettei johtajahahmo ilmaissut vihaansa millään tapaa - varmasti hän olisi tehnyt niin, jos ymmärrys olisi normaalilla tasolla, mutta nyt hän vain kyseli toistuvasti CJ:ltä, oliko hänellä hampurilaista, ja hän alkoi kyllästyä vastaamaan kerta toisensa jälkeen, että ei ollut. Stalker jatkoi kuulusteluhuoneessa keskustelua ja kaikki muut olivat hitaasti peruuttaneet ulos paitsi hän, Savage ja Elizabeta, joka tosin mitään sanomatta vain seisoi seinän vieressä ja katsoi järkyttyneenä, kuinka miehet ottivat sanoin toisistaan mittaa. "Mikset voi jo vähitellen oppia totuttelemaan totuuteen, donitsinaama? Tiedät oikein hyvin, että Aidanin tapoit sinä, ja asetit sen minun syykseni. Yhtä hyvin voisin kysyä sinulta, miksi teit sen - mutta minä tiedän jo, että halusit raivata pois tieltä molemmat aktiivisimmat vastustajasi, ja helpoin tyyli oli tietenkin tappaa toinen ja asettaa syy toisen niskoille. Nerokas suunnitelma... mutta vielä jonain päivänä se ja sen yksityiskohdat tulevat päivänvaloon, ja sen jälkeen minä saan olla vihdoinkin se, joka saa nauraa." Stalker kertoi.

"Hahhah! Totta kai se on itsestäänselvää, että minä tapoin Aidanin, mutta mitenkäs sinä aiot sen osoittaa? Olen tehnyt selväksi, että kaupunkilaiset pitävät minua kelpo lainkuuliaisena poliisipäällikkönä lukuisten pöljien avustuskampanjoiden, kuten 'Ruokaa sairaille linnuille' tai 'Lehmille enemmän elintilaa' ansiosta, kun aivan todellisuudessa teen tuottoisia huumekauppoja peräkujilla ja salakuljetan tavaraa Stilwaterista Libertyyn ja sieltä eteenpäin. Näitä asioita aavistamatta pöljät suurkuluttajat tosiaan menevät niinkin pitkälle, että äänestävät minua eduskuntaan, kun todellisuudessa istuskelen täällä poliisiasemalla päivät pitkät ja nautin maineesta samalla kun edesautan kaupungin jengitoimintaa... aah, kaikki täällä ovat loppujen lopuksi vain pelinappuloita yhdessä jättimäisessä pelissä, jota minä ohjaan yläilmoista käsin! Niin, että todisteita vaaditaan, jos minut aiotaan leimata syylliseksi niinkin julmaan asiaan kuin murhaan. Ja kukapa kuuntelisi sinua, vankilasta paennutta hurjimusta, joka kuuluisi heti takaisin telkien taakse ennen kuin aiheuttaa vahinkoa pelkällä läsnäolollaan ja kömpelyydellään? Tai Chrisiä, joka hankki itselleen väkivaltaisella käytöksellä johtajaansa kohtaan potkut poliisivoimista ja on nyt menettänyt maineensa yhdessä yössä? Tai Sainteja, jotka voimakkaasti vastustavat poliisin valtaa eivätkä suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön, vaikka kuinka on suositeltu? Tai Alania, joka on nykyään kuulemma aivan tokkurassa menetettyään kätensä Sharpin haulikosta ja on todennäköisesti vain sepittänyt juttujaan? Sinulla ei ole ketään, jonka puhe vakuuttaisi mediaa yhtä tehokkaasti kuin minun. Myönnä se, olen viisaampi kuin sinä!" Savage työnsi naamaansa lähemmäs ja puhui tarkoituksella niin, että sylki lensi päin Stalkerin kasvoja. Tämä katsoi poliisipäällikköä vastenmielisellä ilmeellä ja pyyhkäisi epähygieeniset syljet pois yhdellä rennolla heilautuksella. Hän oli tehnyt jo Siperian-elämänsä aikana selväksi yhden asian - kukaan ei koskaan puhunut hänelle noin ja selvinnyt sanaharkasta voittajana. Nyt hän oli jo hiukan jumissa, koska ei varsinaisesti tiennyt, miten tästä jatkaa. Savage oli oikeassa, kukaan ei uskoisi häntä eikä muitakaan, joita hän tunsi. Deco ehkä kävisi muuten, mutta jopa Stalker sai ajateltua sen verran järkevästi, että hän oli edelleen virallisissa kirjoissa Savagen alainen ja siksi olisi ollut mahdollista, että hänen puhuessaan oltaisiin vain oletettu hänen kantavan kaunaa pomolleen jostain. CJ tai joku Sindacco (siis joku normaalikuntoisista, ei Alan) kävisi ehkä muuten, mutta eipä sekään mafia ollut koskaan ollut Savagen lähimmästä ystäväpiiristä. Todistajan olisi melkeinpä pakko olla Sharp, joka ei koskaan sanoisi mitään työpariaan vastaan ja siinä meni sekin vaihtoehto heti kättelyssä.

"Onnittelut, Savage!" joku huusi huoneen ulkopuolelta taputtaen äänekkäästi. Stalker ja kaikki muutkin hiljentyivät aivan täysin ja Gordon ja Johnny väistivät pois alta, kun heidän ohitseen huoneeseen käveli yksi niistä, joiden Savage ei odottanut olevan sattumoisin poliisiasemalla, kun melkein kaikki vähänkin tavallista konstaapeliä arvokkaammat olivat jo Philipsissä. Dice Deco, 16-vuotiaasta asti poliisivoimissa palvellut espanjalaissyntyinen kätyri, taputti rauhallisesti Savagelle niin kauan kuin vain käveli eteenpäin, mutta lopetti pysähtyessään Stalkerin rinnalle. Hänellä oli suorastaan kammottavan viekas hymy päällä ja heti Savage ymmärsi, että jotain oli nyt vialla. Hän ei heti alkanut syytellä ketään, mutta kysyi päättäväisesti: "Deco, mitä sä täällä oikein teet?" Nopeasti hän alkoi hätääntyä katsoessaan miestä, jolla ei ollut varmasti puhtaita jauhoja pussissaan, ja asettakin hän alkoi peloissaan etsiä - jotenkin se vain oli hävinnyt eikä ollut siellä, missä piti. "Ei, ei tämä näin voi mennä..." hän sanoi huohottaen pelosta ja katsoen aina vähän väliä ylös kohti Decoa, joka ei liikahtanut mihinkään. Stalker tajusi, että hänen vuoronsa loppui nyt, ja perääntyi pois viisaamman kaverinsa luota - takuuvarmasti Decolla oli nyt jokin suunnitelma, koska muukaan ei voinut saada häntä noin iloiselle tuulelle. "Älä vaivaudu ottamaan asettasi, minulla on tässä kaksi enkä tykkää tuollaisesta liikehdinnästä." hän käski samalla matalalla äänellä ja Savage järkyttyi suuresti - hänen alaisensa ei ollut ainoastaan kertonut hänelle, mitä pitää tehdä, mutta lisäksi tämän molempiin käsiin oli kuin taikaiskusta ilmaantunut kaksi konepistoolia, jotka olivat molemmat koholla ja osoittivat häntä päähän. "EI! Hetkonen... neuvotellaan nyt ensin vähän, jookos? Mä en tajua yhtään, mitä nyt on tekeillä..." Savage suojasi päätään käsillään, jotka eivät kyllä tarjonneet minkäänlaista suojaa luoteja vastaan, mutta muutakaan hän ei voinut tehdä. "Annoinko kenties liian vähän palkkaa? Vai kohtelinko sua liian huonosti? Lupaan parantaa, LUPAAN PARANTAA!" Heti, kun joku uhkasi häntä suuremmalla tulivoimalla kuin mitä hänellä oli, hän parkui kuin pikkulapsi ja paljasti kerralla heikon kohtansa, joka oli pysynyt vuosikymmeniä piilossa hänen aina ollessaan vahvempi osapuoli niin neuvotteluissa kuin tulitaisteluissakin. "Nyt rauhotut hetkeksi! Tässä on kyllä toinen ääni kellossa, ja huomaat sen varmasti ihan pian. Pahoittelen, mutta ainoa keino, jolla selviät tästä tilanteesta, on kuolema minun kauttani. Alan olisi varmasti halunnut tehdä sen, mutta hän ei ole oikein kunnossa juuri nyt, ja siksi se jääkin minun kontolleni, koska vihaan sinua enemmän kuin arvasitkaan. Tiedän, että sinä olit Aidanin tappaja, koska olin itse näkemässä. Toimin juoksupoikana ja vein papereita käytävää pitkin, kun näin tarkkaan, mitä tapahtui. Sietäisit saamari hävetä."

Savage alkoi ryhdistäytyä, kun kuuli, että Decokin vain moitti häntä siitä samasta murhasta, paitsi että kehtasi peräti uhata kuolemalla. Välittömästi tässä vaiheessa hän kääntyi ankaraan vastalauseeseen. "Kuulepas nyt, viisastelija, et kai vaan halua kokea samaa kohtaloa kuin Chris? Kukaan ei kuuntele sinua tämän jälkeen, koska lienee sanomattakin selvää, että pelleilyä tai ei, et voi enää pysäyttää tilannetta. Sinut on potkittu pihalle Stilwaterin poliisivoimista ja olisi soveliasta, että luovutat univormusi ja varusteesi takaisin niille, joille ne nyt kuuluvat. En uskoisi, että sinäkin teet tällaisia virheitä - kohtahan täällä ei ole enää yhtään uskottavaa työntekijää!" Hän näytti olevan tosissaan, mutta niin oli Decokin. "Enpä usko. Kansalaiset eivät ehkä kuuntele minua, mutta sinun lausuntosi kelpaa mainiosti." hän sanoi hiljaa ja laski aseita hieman, mutta ne osoittivat silti kohti Savagea. Tämä purskahti hillittömään nauruun, jollaista ei oltu pitkiin aikoihin kuultu keneltäkään - Gordon ja Johnny alkoivat kuiskia jotain mielisairaalasta ja näyttelivät toisilleen hullun merkkejä. "Hellanlettas, että oletkin tyhmä! Minäkö muka kertoisin kansalle? Saat kyllä luvan Decoseni tietää, että minä en mistään hinnasta mene kansakunnan eteen sanomaan totuutta. Kuolen mieluummin tässä nyt kuin kerron..." Savage huusi päin Decon naamaa. Tämä näytti ensin hiukan kivikasvoiselta, mutta löysi sitten uudelleen hymynsä ja alkoi vuorostaan selittää, miten asiat olivat. "Muistatko, kuinka silloin kerran kävin sun puheillasi? Kuinka tarkastelin tuota lähiaikoina ostamaasi solmiota ihailevasti ja mietiskelin, mistä sellaisia voisi saada?" hän kysyi arvaamattomasti, ja tämä sai Savagenkin hämmästelemään. "Kyllä joo muistan, mutta et sä mainettas pelasta enää millään keinolla. Mutta miten tuo solmiojuttu tähän liittyy?" hän kysyi ja lopetti sentään apinamaisen nauramisen näyttäen nyt epävarmalta ja vastauksia tahtovalta. "No... kun huomasin, että aloit käyttää sitä joka päivä, ymmärsin tilanteen olevan juuri oikea. Tuossa solmiossa on sattumoisin siihen laittamani pikkuinen salakuuntelulaite, jonka värkkäsin ihan itse Ultorilta varastamillani elektroniikkatavaroilla. Se on kytketty tuohon lähettimeen tuolla huoneen ulkopuolella (hän osoitti siihen suuntaan peukalollaan ja Savage katsoi nyt todella pelokkaasti ovesta muiden ohi nähden radiosoittimien vieressä lähettimen, jota siellä ei ennen ollut) ja se puolestaan johti sinun ja Stalkerin välisen... öh, räväkän keskustelun suoraa tietä Stilwaterin keskusradioon, joka soi aika monessa työpaikassa, autossa ja kodissakin." Deco kertoi.

"V*TTU MIKÄ PETTURI!" Savage karjaisi. Nyt häntä ei pidätellyt enää mitään - hän repisi Decon ärsyttävän ja aina yhtä viekkaan naaman irti ja viskaisi ruumiin kissapetojen syötäväksi - ja hän lopetti vihdoin lopullisesti toivottoman pistoolietsinnän. Yhdellä ärhäkällä loikalla hän kipusi pöydän yli ja huoneen laidoilla sekä oviaukolla seisoskeleva yleisö katsoi tilannetta sydämet tykyttäen. Deco perääntyi rauhallisesti, aivan kuin olisi karhun juuri kohdannut, mutta silti nopein liikkein, koska tässä piti olla nopea. Savage ei selvästikään välittänyt häntä kohti osoitetuista aseista, vaan päätti vain tehdä sen, mitä halusikin. Juuri, kun Deco astui erittäin matalan kynnyksen päälle oven kohdalla, hän käänsi aseet alaspäin ja ampui molemmilla sääliä tuntematta. Katsomo kohahti, kun Savagen liikehdintä lopahti kuin tiiliseinään ja hänen jaloistaan hävisi voima - hän antoi vielä aivoillaan käskyjä juosta, mutta jalat antoivat periksi ja hän lässähti naamalleen lattiaa vasten. Hän tärisi vähintäänkin yhtä pahasti kuin Elizabeta kuulusteluhetkellä - jostain päin päätäkin valui verta ja siinä hän makasi avuttomana kuin mikäkin kilpikonna, ilman apujoukkoja ja maineensakin menettäneenä Decon tempauksen jälkeen. "Tähän se jäi." hän sanoi lattian tasosta jopa itkien tilanteelle, mutta keneltäpäs nyt ei kyyneleitäkään tulisi? "Suuri pahan valta on viimein tullut päätökseensä... minusta ei ole enää mitään jäljellä, kun uusi sukupolvi käy päälle. Olen menettänyt kaiken vain siksi, että puhuin suuni puhtaaksi... Omat puolulaiseni pettävät minut yksi kerrallaan ja jään yksin. Vuodan lattialla niin kauan kuin verta vain riittää ja menetän voimani hitaalla ja tuskallisella tavalla... Aivan kuten elokuvissa, petollinen ja viekas Deco sortaa heikompia ja tyhmempiä kauhealla kohtalolla. Voin ehkä pian odottaa mellakoivan ihmisjoukon tuloa tänne - he ehkä tuhoavat ruumiini hillittömän vihan saattelemina, mutta sieluni ei koskaan tuhoudu! Se jää vaivaamaan teidän kaikkien päätä lopun ikäänne, kunnes tulette niin hulluiksi, että tapatte itsenne! Ansaitsen helvetistä kunniapaikan itsensä Saatanan viereltä ja hallitsen sieltä niitä, jotka ovat kukistaneet tavalla tai toisella hyvyyden elämänsä aikana!" Savage piti ikään kuin jäähyväispuhetta samalla, kun Stalker otti häntä jaloista kiinni ja veti keskemmälle huonetta, suojana toimineen pöydän viereen, jotta tämä olisi paremmin nähtävissä. Samalla hän käänsi tämän niin, että kasvot osoittivat kattoa päin. "Ja näin minut asetetaan paikalle, josta minut tullaan uhraamaan. Jotkut salaisuudet jäivät minulta selvittämättä, mutta vielä jonain päivänä palaan... HETKONEN!"

Savage huusi pelottavaan sävyyn viimeisen sanan ja käänsi vähäisillä voimillaan murtuneita kasvojaan niin, että ne katsoivat kohti Decoa, joka oli Stalkerin mukana kulkenut itse paikan päälle ruumiin luo. Muut olivat kuitenkin keskittyneet aivan muuhun, kuten vaikkapa ulkopuolelta kuuluviin ääniin. Savagekin kuuli ne ja keskittyi kuuntelemiseen ennen kuin kertoisi Decolle vielä viimeisenä tekonaan, mitä oli saanut juuri selville. Äänet kuulostivat aivan satojen, ehkä jopa tuhansien ihmisten huudoilta, kun monet olivat selvästi kuulleet keskusradion ylimääräisen lähetyksen ja levittivät takuulla sanaa eteenpäin totuuden tultua selville. Savagen luo pääseminen ei varmastikaan tulisi kestämään heiltä kauaa, jos poliisiasemalla ei kerran ollut juuri ketään, paitsi ehkä muutama toimistorotta työskentelemässä omissa pisteissään tyystin tietämättöminä siitä, mitä Savagen kuulusteluhuoneessa tapahtui. "Ovi kiinni ja äkkiä! Tämä pitää hoitaa nopeasti!" Deco käski huolestuneena, kun CJ auttoi Alanin sisään ja Chris alkoi äheltää huoneen lukon kanssa. Heidän ei luultavasti ollut turvallista poistua ennen kuin väki oli saanut tarpeekseen paikkojen hajottamisesta, mutta kunnia Savagen kuolemasta kuului vain ja ainoastaan alkuperäisille hyökkääjille, ja siksi hänet pitikin hoitaa pois alta. Deco katsoi juuri äsken pettämäänsä pomoa vihaten silmiin, mutta Savagea tämä ei hetkauttanut. Hän katsoi ylöspäin heikkona ja puhekin takkuili, mutta silti hän sai asiansa kyllin selvästi sanottua. "Vi-vihdoinkin minä ymmärsin tä-tämän... Dice Deco! Sinä olet se Saint, joka oli hyökännyt Roninien kasinolle! Ehkei Torresin muisti pelittänyt aivan täydellisesti, mutta silti hän onnistui antamaan ratkaisevan vihjeen sinusta! Tunnusta vielä ku-kun voit..." Savagen ääni heikkeni merkittävästi lopuksi, mutta hän tunsi saavuttaneensa vielä viimeisen voiton tässä mystisessä asiassa. Hän katsoi odottaen Decon silmiin ja halusi oikein mielellään kuulla tunnustuksen siitä, että tämä oli ollut pidemmänkin aikaa petturi kuin vain hetken, mutta ilme ei ainakaan näyttänyt vastaavalta, vaan jopa hämmästyneeltä. "Mulla ei ole aavistustakaan, mistä sä puhut. Ja pukusi on syvältä." hän sanoi päätään pudistaen ja otti esiin toisen konepistooleistaan, osoittaen sen Savagen päähän loppulaukauksen tehdäkseen. Tämä hurjistui nyt todella.

"EI! MITÄH? S-SE OLET SINÄ! SAINT! DECO! DECO KUULUUKIN SAINTEIHIN! KUULUUKO TÄMÄ KESKUSRADIOON? DECO ON SAINT!" Hän menetti lopullisesti järkensä ja alkoi karjua niin kovaa, että herättäisi varmasti ihmisten huomion ja kielisi jopa Decon "alter-egosta", jos joku sattuisi parhaillaan kulkemaan mellakoidessaan oven ohi ja kuulemaan tämän totuuden, joka ei mieluusti saisi kantaa julkiseen tietoon. "Äkkiä nyt, kaikki jotka haluavat saada krediittiä tämän fätäässin taposta, ottakaa aseesta kiinni." Deco ehdotti vielä lopuksi, ja niin joka ikinen tarttui kiinni konepistooliin - Stalker, joka oli ensimmäisenä mukana, kääntyi vielä toivottoman heikkoa Savagea kohti ja sylkäisi oikein kunnollisesti hänen naamansa päälle kostoksi siitä, että tämä oli puhuessaan tehnyt samalla tavalla vielä hetki sitten. CJ oli mielellään myös tekemässä tätä, ja hän auttoi Alaniakin saamaan kosketuksen aseesta, koska pitihän tämän päästä kostamaan. "Yay, ase!" hän huudahti melkein heti saadessaan siitä kiinni, ja työnsi sormensa heti liipaisimelle löydettyään sen. Konepistooli alkoi ampua sarjaa päin Savagea, ja olisi alkanut poukkoilla joka suuntaan, ellei niin moni ihminen olisi pitänyt siitä lujasti kiinni. Luodit sinkoilivat sinne tänne päin ruumista, joka veltostui jo ensimmäisen osuman (joka osui muuten päähän) jälkeen. Kaikkien katseet kääntyivät vuorotellen siihen, joka sen oli tehnyt - Alan, vaikkakin pelkkä yksikätinen rosvo, oli nyt päässyt taas tekemään sitä, mistä piti, vaikkei tajunnutkaan tappaneensa itsensä Savagen. Pikemminkin hän vain nauroi vaimeasti ja lapsellisesti heti päästettyään irti liipaisimesta. Tämän jälkeen joka ikinen katsoi vielä viimeisen kerran kohti ruumista, joka oli nyt reikien peitossa ja yltä päältä veressä. Savage ei koskaan saanut tietää täyttä totuutta Decosta, koska ei saanut tunnustustakaan - vaikkei siitä iloa tarvinnutkaan ottaa irti, kun mies oli kuollut aivan heti. Selvää oli vain se, että niin Saintit kuin Sindaccotkin olivat varmasti lomanpuutteessa, ja CJ:täkin varmasti houkutteli paluu San Andreakseen sekä takaisin Sweetin, Cesarin ja Kendlin luo Grove Streetille, jossa hän oli varmasti jälleen tervetullut persoona osoitettuaan kykynsä palavassa rakennuksessa. Voitiin vain sanoa, että aika näyttää, mitä tulevaisuudella sitten onkaan tarjolla...

The End (for now).

-

Carbonox Stories:

A Million Nights - Osa 1 - Fat Chance

Päivän alku oli nähty ties kuinka monta kertaa, mutta kuinka ollakaan, jälleen Carl "CJ" Johnson, tummaihoinen Grove Streetin jengiläinen (ja oikea monitoimimies) heräsi kellon äänekkääseen pirinään vanhassa tutussa makuuhuoneessaan. Verhot peittivät ikkunaa, jonka takana valon perusteella paistoi jo aurinko täydellä teholla. CJ käänsi kylkeä uuden Simpsonit-peittonsa alla ja työnsi oikean kätensä (vasen oli peiton alla syystä, jota ei ollut sopivaa määritellä) kohti herätyskelloa, joka oli siitä ärsyttävä tapaus, että sen ääni koveni aina vain ja jo ensimmäiset pirinät vihloivat korvia - taatusti Sweet oli virittänyt sen tuollaiseksi pienenä kepposena. CJ läimäisi koko kämmenen voimallaan kellon hiljaiseksi ja siirtyi makaamaan selälleen. Hänestä tuntui melko oudolta ajatella kaikkia viimeisimpiä tapahtumia. Tilanne oli tosiaan riistäytymässä käsistä - siinä missä ennen olivat pelkät Ballasit ja Vagosit olleet ongelmina, nykyään vihollisluettelo laajeni niin pitkälle kuin valtavaan Ultoriin, ja vaikka se pitikin majaa lähes yksinomaan Stilwaterissa... vaikeuksia oli luvassa. Toisaalta jotain hyvääkin oli mahtunut viime aikoihin. Hänen perheensä oli uudelleen päästänyt hänet kotiinsa aivan vapaasti, ja kaikki oli jälleen kuin ennen... jatkuvasti ongelmia itselleen keräävä nelikko oli yhdessä. Lisäksi, kuten tavallista, vain lyhyt vilkaisu kelloa kohti kieli siitä, että CJ heräsi jälleen viimeisenä. Hän ei voinut sille ikinä mitään, että Sweet oli aina ensimmäisenä alhaalla syömässä muroja, ja Cesarin ja Kendlin mukaantulon myötä hänelle jäivät enää pelkät jämäpalat pohjalta. Kiukkuisena, vaikkakin sarkastisemmassa mielessä kuin yleensä, hän heitti peiton pois yltään ja vääntäytyi istuma-asentoon haukotellen äänekkäästi. Alakerrasta erottui vaimeaa puhetta, ja Sweet oli ilmeisesti taas vauhdissa, kun tyypilliseen tapaansa Kendl voihkaisi jollekin sen oloisena, että katui veljiensä kanssa samassa talossa asumista. CJ tirskahti ajatukselle siitä, että Sweet olisi jälleen syönyt jo jonkun suussa olleita muroja. Hän puki ylleen samat vaatteet, mitkä hänellä oli jo eilen: musta hihaton paita (pihalla oli poikkeuksellisen lämmin, vaikka oli vasta alkukevät), ehkä liian isoa kokoa olevat farkut ja kerrassaan upeat, alemyynnistä löytyneet hämähäkkisukat. Kendl oli hiukan vastustellut niiden ostoa, ja tämän kuullut Sweet oli kerran laittanut ne hänen vaatekaappiinsa keppostelun merkeissä. Kirkaisu kyllä herätti silloin CJ:n, mutta hän ei saanut ensimmäisenä muroja, koska hän innostuksissaan paskoi housuunsa juostessaan alas portaita ja joutui poikkeamaan vessan kautta.

Nyt mikään muu ei mennyt vikaan kuin taas se herääminen. Kun hän meni ne samat, koko elämän ajan kuljetut portaat alas, hän näki taas kerran veljensä, siskonsa ja ystävänsä istumassa saman pöydän ääressä ja keskustelemassa kiivaasti. Hänen ilmeensä vääntyi irveeseen, kun hän huomasi, että Coc-O-Pops-laatikko näytti liian kevyeltä sisältääkseen enää melkein mitään aamupalaa. "Moro, CJ!" kaikki huusivat samaan aikaan nähdessään hänet, mutta hän ei vastannut sanomalla mitään, heilautti vain kättään laiskasti ja kulki viimeisetkin raput alas. Vessaan hänellä ei ollut asiaa, joten hän meni vain oven ohi ja nosti viereisen pöydän päältä autolehden, joka oli varmaan se uusi... Se kädessään hän kääntyi taas ruokapöytää kohti ja Cesar viittoi hänet tyhjään tuoliin itsensä ja Sweetin välissä. Velipoika virnuili ja nähtävästi hän oli santsannutkin kunnolla, sillä muroja riitti yhä vain hänen kipossaan. "Aijai, taasko nukuttiin pommiin? Aikainen lintu muron nappaa, vai mitä?" Hän laski avoimesti leikkiä ja yritti saada CJ:n edes vähän kiihtymään, mutta tämä vain tuhahti, veti tuolin taaemmas niin kovaa että se narisi lattiaa vasten, ja istui sen päälle suu mutrussa ja kokonaan lehteen keskittyneenä. "No älä sure, me säästettiin sullekin muutama. Mutta maito loppui jo, eikä Kendl ole vieläkään poikennut hakemaan lisää..." Sweet jatkoi ja kaatoi jo laatikosta pahnanpohjimmaiset murot (joita sittenkin oli melko paljon), mutta sai sitten huudot niskoilleen nopeasti. "Ääliö! Montako kertaa sulle pitää tolkuttaa, että jos kerran haluat sitä maitoa niin kovasti, niin hae sitten itse! En minä ole mikään juoksupoika tässä huushollissa!" Kendl kirkaisi ja Cesar kiirehti jo rauhoittamaan häntä, mutta nyt huutoon puhkesikin Sweet, joka oli hetki sitten kahmaissut kunnon lusikallisen muroja ja puhui nyt ne suussaan. "Voi jumankauta! Mulla on vielä syömingit kesken vieläpä! Ei tässä ole mitään järkeä, mutta koska Neiti Hienohelma ei halua kastella korkokenkiään Grove Streetin isoissa pahoissa kuralammikoissa, joudun varmaankin itse hakemaan niitä..." Kendl olisi mielellään käyttänyt pari lempikirosanaansa loukatakseen Sweetiä oikein kunnolla äskeisen jälkeen, mutta nyt tilanteeseen puuttui CJ, joka sekoitti lusikallaan maidottomia muroja ääneti ja ainakin oli yrittänyt olla välittämättä riidasta. "TURVAT KIINNI NYT! TÄÄLLÄ YRITETÄÄN SYÖDÄ!" hän kuulutti ja Cesarista tuntui siltä, ettei hän koskaan kyennyt estämään Johnsonin sisarusten toistuvaa kädenvääntöä.

"Oho, CJ:llähän riittää temperamenttia! Tulehan veli, näyttää nimittäin siltä, että Kendl jää mieluummin sotkemaan meikkejä naamaansa tänne. Se tarkottaa sitä, että me käydään ostamassa maitoa... ja miksei vaikka murojakin, kun ne loppuivat hetki sitten." Sweet ehdotti ja nousi seisomaan, vaikka hänen kipponsa oli vielä puolitäysi ja murot eivät olleet käyneet vielä kenenkään suussa. CJ:n ilme ei ainakaan osoittanut, että idea innostaisi häntä, ja hän kysyikin vielä istuessaan ja nenäänsä nyrpistäen: "Onko muka ihan pakko? Mulla on lehti kesken ja nämä murot pilaantuu, jos ne jää liian kauaksi aikaa tänne!" Hän osoitti kiivaasti lehteä, jonka lukeminen oli edennyt vasta viidennelle sivulle. Odottaminen ei kuulunut Sweetin lempitekoihin ja hän jatkoi vain viittomista ovea kohti. Cesar puuttui pöydän toiselta puolelta puheeseen: "Mene vaan, minä pidän oikein hyvää huolta teidän kummankin muroista..." Hän hymyili leveästi, ja CJ olisi mieluummin syönyt murot ilman maitoa kuin jättänyt ne jollekulle toiselle, mutta Sweet riuhtoi hänet jo väkipakolla ylös tuolista ja alkoi töniä ovea kohti heti, kun CJ:kin seisoi omilla jaloillaan. "Miksi mun pitää tulla sun taustatueksi? Grove Street omistaa koko kaupungin jengialueet nykyään, enkä oikein usko, että joku Ultorin salamurhaaja haluaisi tappaa juuri sinut..." hän kysyi laittaessaan kenkiä jalkoihin ja (taas alemyynnistä ostettua) myrkynvihreää pipoa päähän. Sweet nauroi äänekästä tekonaurua kuulostaen aivan piraatilta ja vastasi viekkaasti hymyillen: "Pitäähän sunkin saada vähän raitista ilmaa! Tiedetään, saatat alkaa vedota niihin juttuihin, kun jahtasitte 'Cat Man' Alaniksen kanssa Pavanoja ja satunnaisia motoristiäijiä pitkin Liberty Cityä, mutta nyt viime päivinä olet vaan maannu sohvalla ja katsellut telkkarista Hopon poppoota, ei sillä ettäkö se olisi huono, itse olen suuri fani... mutta nyt liikkeelle!" Hän avasi kohteliaasti oven CJ:lle, joka poistui nopeasti kädet taskuissa ja pää osoittaen maata kohti angstaavalla ilmeellä. Sweet tuli perässä ja ovea sulkiessaan hän huomasi, kuinka Cesar oli jo istahtanut vapaaksi jääneelle paikalle ja päättänyt sekoittaa veljesten murot keskenään, jotta saatiin kaikkiin viimeisetkin maidot sekaan. "Ei kai vaan..." CJ kysyi, kun Sweet kulki oman talonsa pihassa seisovaa vaaleansinistä autoa kohti, vaikka Johnson Housen tallissa olisi ollut paljon hienompi ajokki - oikeinpa Slamvan hydrauliikoilla. "...Greenwoodilla? Totta munassa! Arvaappas vaan, montako kertaa olen raivonnut sulle mielessäni, kun sulla on parempi auto? Nyt lähdetään ostamaan East Los Santosista vähäsen maitoa!" hän huudahti innoissaan ja hyppäsi pelkääjän paikalle. Taas oli CJ:n vuoro ajaa, mutta se nyt olikin odotettavissa.

Kävellenkin olisi päässyt, mutta vain muutaman minuutin kuluttua Sweetin vanha Greenwoodin rämä pysähtyi East Los Santosissa olevan pienen ruokakaupan eteen. Se oli todellakin erittäin pieni, mutta ainakin sieltä sai kaikki arkipäivän tarvikkeet ja oli myös kaikkein lähimpänä. "Miksi muuten jokin kolisi koko matkan ajan?" Sweet kysyi avatessaan ovea ja kiivetessään ulos pölyiseltä penkiltä. CJ huitaisi ärtyneenä oven kiinni ja meni katsomaan auton takaosaa. Tähän hän ei ollut edes kiinnittänyt huomiota aiemmin, mutta takapuskuri roikkui maassa kiinni ja oli niin täynnä lommoja, että auto oli varmaan jäänyt rekan alle joskus aikaisemmin. Rekisterikilpi oli myös aivan vinossa ja siitä oli vaikea saada selvää kirjainten kuluttua ajan saatossa pois - sekin varmasti törmäilyjen ja ehkä seinää vasten rullaamisen aikaansaamaa. "Sulle on selvästi pakko ostaa uus auto!" hän kivahti kädet puuskassa kuin mikäkin nainen, ja selvästi protestoi sanattomasti, ettei halunnut ajaa tuolla enää koskaan, ellei sitä ensin viety korjaamolle ja oikeasti korjattu siellä, eikä vain lätkitty satunnaisesti uutta maalia ja nostettu puskuri irti maan tasosta. Sweet ei luovuttanut helpolla sanasotaa ja alkoi itse rääkyä veljelleen: "No osta sitten itse! Katso minua, näytänkö kroisokselta? Jos mulla olis edes tukku tuohta, lähtisin kyllä heti Grove Streetiltä!" He mulkoilivat toisiaan sen näköisinä, ettei kumpikaan ollut antamassa periksi, mutta tämä olikin tyypillinen Johnson-riita... ne vain yleensä käytiin omassa talossa eikä julkisella kadulla, jossa käveli muutamia ihmisiä parhaillaan ohi ja eräs vanha harmaahapsinen vaari katsoi pahasti heitä ontuessaan koripallokentän ohi. "Jaa, minullako sitten pitäisi olla rahaa? Voi, muuten ihan hyvä, mutta eipä ole Alanilta tullut palautuksia! Eli jälleen olen tyhjätasku, ja jos mulla olisi tukkukin rahaa, ostaisin kerrankin itselleni Sprunkia, jonka maku on jo lähes unohtunut!" CJ huusi takaisin ja muutama siviili juoksi jo peloissaan pakoon epäillen, että kohta oli syttymässä tappelu. Todellisuudessa Sweet kyllä röyhisti rintaansa ja yritti kovistella CJ:lle, mutta joutui myöntämään, että vaikka olikin se vanhempi veli, hän ei ollut yhtä voimakas eikä edes pitkä, ja siksi hän nyt katsoikin CJ:tä yksinomaan alhaaltapäin. Heidän jäätävät katseensa yrittivät tuhota toisensa ja kaikki vaikutti niin autiolta ja hiljaiselta, että Sweet alkoi hikoilla alituisesta pelosta. Hän myös kuuli jonkinlaisia kävelyn ääniä takaapäin, mutta ei voinut niin vain lopettaa tuijotuskilpailua. CJ taatusti tiesi, keitä sieltä oli tulossa, eivätkä tavallisesti kadulla lähestyvät ihmiset olleet kovin ystävällisiä...

"Onkos täällä Johnsonin veljeksillä eripuraa?" kysyi Sweetin takaa saapunut mies, jolla oli karhea ääni. Molemmat lopettivat tuijottelun ja kääntyivät katsomaan äänen suuntaan, mutta sitä he saivat katua. Sweetin leuka loksahti melkein sijoiltaan ja CJ kohotti välittömästi nyrkkinsä suojatakseen kasvojaan. Heidän edessään seisoi kaksi toista miestä, joista toisella oli yllään violetti paita ja musta huivi, kun taas toinen, joka oli nähtävästi äsken ollut äänessäkin, oli pukeutunut valkoiseen paitaan, jossa oli violetti, ties minkänäköisillä tribaaleilla koristeltu B-kirjain. "E-ei voi olla... Ballaseja?" Sweet kysyi jalkakäytävän reunalta suu apposen auki. CJ ei jäänyt ihmettelemään, vaan pysyi taisteluasennossa ja kysyi nyrkkiensä välistä: "Mitä h*lvettiä te iilimadot täältä haette? Tää on Grove Streetin aluetta nykyään!" Ballasien oli todellakin tarkoitus pysyä poissa San Andreaksesta, tai ainakin Los Santosista, sen jälkeen kun Johnsonit olivat johdattaneet Grove Streetin lopulliseen voittoon jengisodissa, vaikka se oli ollutkin kovan työn ja tuskan takana. "Relaa vähän, kamu, me ei tultu sotiin. Kunhan hengaillaan tääl kaduil, eiks jeh? Eks oo siistii?" violettipaitainen kysyi räppäämällä hiukan ärsyttävästi, ja Sweet otti nokkiinsa vihollisjengin käytöksestä Groven alueella. "Painukaa v*ttuun täältä! Älkää pakottako meitä käyttämään kovia keinoja, vai muistatteko vielä sen, kuinka me vallattiin oma kotikorttelimme takaisin... CJ, oliko se kolme vai neljä kertaa?" Velipoika näytti neljää sormea Sweetille, ja samalla hetkellä toinen Ballas, jolla oli tuo Grove Streetiä jotenkin halveksuva tribaalikuvio paidassaan, alkoi selittää hiukan normaalimmin: "Tämä ei näytä kovin hyvältä. Teillä ei ole mitään rispektiä kulmilla, ei tuolla tavalla kaupunkia pidetä hallinnassa. Me ollaan puhdistamassa mainettamme ja autettiin juuri äsken mummokin kadun yli, jos satuitte kiistelyltänne näkemään." Sweet ei ottanut hänen puhettaan ollenkaan todesta ja oli valmiina jo syöksymään taas vastaan omilla (yleensä aika avuttomilla) väitöksillään, mutta CJ tarttui häntä niskavilloista ja veti taaksepäin ennen kuin he joutuisivat yhä useampiin ongelmiin Los Santosin vaarallisemmassa päädyssä. "Chad, mistä moinen puhe? Eksä snaijaa, et nää heebot on joskus tappanu meit ihan hiivatisti, pitäny vankeina sun muut? Siis ihan tajutonta nääs! Meijän pitäis puolustaa mainet, mut sä puhut pelkkää järkee äijien päähä! Näi se kuuluu tehä!" Violettipaitainen ei enää räpännyt, mutta jatkoi gängstamaista selitystä ja syöksyi sitten arvaamattomasti kohti Sweetiä. CJ oli jo liikkunut pois tämän läheisyydestä ja ei siksi voinut estää sitä, kun Ballas hyppäsi hänen veljensä päälle ja tappelu oli valmis. Sweet ehti juuri ja juuri ajoissa valmistautua ja sen myötä hän ei antanut itsensä joutua kolkatuksi.

"Hei... Nyt riitti! IRTI!" Chadiksi kutsuttu Ballas ryntäsi repimään jengitoveriaan ja Sweetiä irti toisistaan ennen kuin CJ kerkesi ottaa askeltakaan. "Bruce, ylös jo, rauhotu... sulla ei ole mitään syytä kiihtyä noin! Me vaan hengaillaan täällä, muistatko? Ei vaikeuksia!" hän käski samalla kun Sweet puolusti itseään rivakasti ja iski juuri nyrkillään Brucea kasvoihin, kun Chad sai tappelun soviteltua ja veti kiivaasti rimpuilevan kaverinsa syrjemmälle. Tämän kädet hapuilivat kohti Sweetiä ja hän laukoi uhkauksia ja kirosanoja sähisten kuin mikäkin... niin, villikissa. CJ auttoi puolestaan veljensä ylös maasta - tämä pui nyrkkiä Brucen suuntaan, jota raahattiin jo syrjäkujalle. Hän näytti mahdollisimman vihaiselta, ja CJ puolestaan joutui potkaisemaan häntä polvitaipeeseen (hillitysti!), jotta tämä lopettaisi edes vähäksi aikaa. "Lopeta jo! Annat huonon kuvan itsestäs muille... vaikkei täällä oikein ketään edes ole." hän murahti ja katseli ympärilleen Sweetin heittäytyessä maahan huohottamaan - missään ei ollut ketään, ja Chad oli kadonnut Bruce mukanaan johonkin, mistä heitä ei varmaankaan enää ollut helppoa löytää. "Kerrohan, Sweet, oliko tuo vain harhanäky, vai yrittikö tuo yksi Ballas oikeasti olla peräti mukava?" CJ kysyi ja istui puolestaan koripallokentän laidassa olevan puisen, varmaankin yhdelle henkilölle tarkoitetun penkin päälle. Sweet, joka oli tuskaiselta näyttävän huohotuksen perusteella loukannut itseään lievästi Brucen yllätyshyökkäyksessä, katsoi veljeään päin olan yli ja ärähti: "Jos tuo riitapukari oli mielestäsi järkevä, sut pitäisi varmaan viedä lääkärintarkastukseen." CJ arvasikin, että Sweet olisi vastannut jotain tuollaista, koska tämä ei edes ollut juuri kiinnittänyt huomiota Chadiin, joka oli tyynesti seisonut jatkuvasti paikallaan eikä ollut edes näyttänyt millään tapaa epämiellyttävältä tyypiltä. "Olet toivoton, Sweet! Mutta oikeastaan mulle on jo varattukin aika lääkäriltä, koska pari päivää sitten tekemäni tutkimuksen perusteella mulla on alitajunnassa jotain vikaa ja se pitäisi saada korjattua äkkiä. Kuulemma se aiheuttaa mulle jotain ihmeen hallusinaatioita silloin, kun olen yksin, peloissani tai muuten kärsin epämukavista tuntemuksista. En mä osaa sitä kummemmin selittää, mutta näin se kuitenkin on." CJ vastasi ja kuulosti salaperäiseltä - ikään kuin hän olisi lopultakin saanut vastauksen siihen, mikä häntä oli useasti koetellut (ks. In the Shadows ja No Fear). Oli tietysti hyvä kuulla, että Dardanit ja Matthewit olivat pelkkiä harhakuvia, mutta nyt ei ollut oikea aika ajatella sellaista.

"Hei, tuolla lähellä on Cluckin' Bell... mennäänkö sinne? Unohdetaan Ballasit ja syödään samalla kunnon laadukasta pikaruokaa!" hän ehdotti katsottuaan sattumalta kohti ravintolaa, joka oli vain kivenheiton päässä. Todellisuudessa huomion kiinnitti drive-inistä päristäen lähtenyt punainen Savanna, joka kääntyi Grove Streetille vievälle sillalle, mutta yhtä kaikki pelkkä kanaravintolan katsominen teki CJ:stä nälkäisen. "Hyvä on, veliseni... miksei! Mutta muista, että mä en halua nähdä niitä paitojen selkämyksiä..." Sweet murahti ja kapusi ylös maasta. Hänen naamansa oli jonkin verran naarmuilla, mutta muuten hän oli aivan kunnossa ja suuntahan vei eteenpäin. Vihdoin Sprunkia, CJ ajatteli hypähtäessään penkistä ja joutuen ottamaan juoksuaskelia Sweetin perässä, kun tämä todellakin innostui ravintola-ajatuksesta. Ilkeä Bruce oli nopeasti unohtunut ja hän huusi CJ:lle juostessaan: "Mulle kutosateria!" Maidon hakeminen oli jo kokonaan unohtunut, ja varmaan normaaliasetelmissa he olisivat jo palanneet Grove Streetille, mutta ainahan CJ ja Sweet hoippuivat omille teilleen ja saattoivat pysyä poissa jopa tunteja. "Hyvä on, senkin pervo, mutta minulle seiska Sprunkilla!" CJ sanoi innostuneesti ja juoksi vauhtiaan hidastavan Sweetin ohi, joka jäi taas miettimään jotain juttua. "Minäkö pervo? En olisi uskonut..." hän ihmetteli jäätyään sille tielleen ja keskelle ajorataa, mutta niin vähäisellä liikenteellä se ei kai ollut ongelma. "No ei nyt! Se on vaan lapsellista leikkiä, mutta mitäs alotit kommentoimalla niiden paitojen selkämyksiä?" CJ kysyi jalkakäytävän puolelta ja Sweet ärähti jälleen väsyneenä veljen toilailuihin, vaikka hän itse oli se pahempi sählääjä. Loppumatka ravintolalle kulki kävellen eikä siitä sen enempää, mutta kun ovesta mentiin sisään, hyvä meininki täytti heti kummankin Johnsonin mielen. Kuinka ollakaan, ravintola oli siistimpi kuin ennen ja asiakkaiden jätökset (siis paperit ja muut roskat, ei sentään ulosteet) olivat tipotiessään lattioilta. Vasemmanpuoleinen myyjä ojensi juuri edessä olevalle pulskalle, punatakkiselle miehelle jättikokoista ateriaa toiseen käteen ja vähintäänkin yhtä isoa kokislasia toiseen. "Loistavaa, paljon kiitoksia!" mies sanoi möreästi ja kääntyi juuri kannoillaan mennäkseen pöydän ääreen, kun CJ ja Sweet liikkuivat eteenpäin tilaamaan itselleen aterioita. Sivusilmällä molemmat kuitenkin huomasivat, että punatakkinen tuijotti heitä. He eivät tunnistaneet häntä sivuprofiilin myötä, mutta tutun oloinen hän silti oli...

Ennen kuin he ehtivät vaihtaa kuulumisia, mies harppoi jo lähimmän vapaan pöydän ääreen syömään ateriaansa. CJ jäi katsomaan hänen peräänsä, kun Sweet nojasi tiskiin rehvakkaasti ja kaivoi taskustaan lompakkoa. "No niin, tänne sitten yksi seiska-ateria isolla Sprunkilla ja yksi kutosateria. Kaikki mausteet!" hän huudahti kanapukuiselle myyjälle, joka nyökkäsi joka tilatun esineen kohdalla. "Asia selvä. Odottakaa tässä, niin käyn kertomassa kokille, mitä tehdä." Myyjä kääntyi kannoillaan ja suuntasi kohti keittiötä, mutta tässä vaiheessa Sweetin huomio kiinnittyi liiankin hyvin tämän paidan selkämykseen, jonka teksti oli aivan hänen nenänsä edessä. "EIJEIIIIIIIH!" hän parkaisi ja näytti menettävän itsehillintänsä, kun hän juoksi kuin kiimainen sonni kohti lähintä vessaa, jossa saisi purkaa kauhuntunnettaan rauhassa. CJ, joka oli siihen asti vain nojaillut seinään ja katsellut, millaista väkeä paikalla oli, sai nyt hävetä silmät päästään, mutta onneksi kukaan ei katsonut häneen pahasti, vaan vain Sweetiin, joka läimäytti vessan oven kiinni perässään. Myyjä oli aivan äimänkäkenä eikä yhtään älynnyt, missä oltiin menossa. Olkiaan kohauttaen hän työnsi keittiön ovet auki ja lähti neuvottelemaan kokin kanssa - ehkä jostain muustakin kuin siitä, mitä oli tarkoitus valmistaa. CJ piti kämmentä naamansa päällä eikä kehdannut edes näyttäytyä väelle, mutta kuuli sitten, kuinka joku selvästi puhutteli häntä. Se oli se sama möreä-ääninen kaveri, joka oli hetki sitten ollut tilaamassa. "Oliko tuo Sweet? Sehän on muuttunut aina vaan!" CJ katsoi sormiensa välistä, mitä oli tekeillä, ja häneltä meinasivat lentää silmät päästä, kun hän älysi tilanteen. Siinä hänen edessään, nojaamassa pöytää vasten oli Big Smoke, hänen vanha jengituttunsa, joka oli nykyään lähes tunnistamattomissa, vaikka yleisolemus oli sama kuin ennenkin. Hänen punainen paitansa oli ehkä suurin muutos, mutta sitten taas silmälasit, hattu ja tietenkin läskit olivat jäljellä, ja jälkimmäisiä Smoke taisi nytkin olla kohottamassa. "No mitä kaveri? Missäs sitä on oltu kaikki nää kuukaudet? Olet missannut erittäin paljon hauskoja ja surullisiakin juttuja." CJ sanoi kädet puuskassa, mutta tuntematta erityistä vihaa ketään muuta kuin Sweetiä kohtaan. Smoke näytti hätääntyneeltä ja alkoi änkyttäen selittää kaikenlaisia asioita. "E-ei... älä tee hätiköityjä johtopäätöksiä! Ryder... Ryder kuoli... eikä suostunut auttamaan Vincentiä... ja sitten minä vaan murruin ja... en kestänyt enää sitä rääkkiä ja otin lopputilin! Viime kuukaudet olen vaan istunut baareissa ja sotkuisissa ravintoloissa ja sillon tällön käynyt kommentoimassa jääkiekkomatseja... ääh, elämä on p*skaa!"

"Smoke, rauhotu nyt jo! Et sä voinut tehdä Ryderin osalta mitään, turha sun itseäs on syyttää! Tässä ei voida oikeastaan syyttää ketään, paitsi niitä, jotka tämän ovat aiheuttaneet! Kuitenkin sanon sen, ettei Grove Street ole enää entiseltään tuntunut sen jälkeen, kun harhailit tiehesi! Joten mikset vaikka tulisi takaisin...?" CJ yritti rauhoitella entistä (tai no, ehkä nykyistäkin) ystäväänsä, mutta tämä alkoi nopeasti puhua päälle ja melkein aloitti vollottamisenkin. "E-ei... etkö ole kuullut? Ballasit! Ne ovat palanneet! Tapasin muutaman niistä matkalla ottelusta kotiin... ne kävelivät kadun toisella puolella ja näin, kuinka ne osoittivat mua jotenkin pelottavalla tavalla... niillä on pahat mielessä!" Smoke panikoi ja oli valmis vaikka hyppäämään CJ:n syliin turvatakseen itsensä, mutta jätti väliin jo siksi, että se aiheuttaisi vain turhaa yleistä kipua. "Rauha! Me kaikki ollaan itse asiassa varmaankin arvioitu väärin Ballasit! Itsekin tapasin Sweetin kanssa kaksi, ja toinen oli yllättävänkin järkevä, vaikka toinen haastoikin riitaa... mutta sen kaveri oli vahvempi, tuollaisia Ballaseja tänne Los Santosiin kaivattaisiinkin enemmän!" CJ vastasi. Hän ei kuulostanut rauhoittavalta, ehkä jopa juuri päinvastoin. Smoke näytti siltä kuin hän olisi laihtunut silmissä - hänen päänsä alkoi osoittaa alaspäin ja vyötärö painui syvemmälle. Hän katsoi CJ:tä kuin olisi aaveen nähnyt ja perääntyi lähemmäs pöytäänsä, mulkoillen silmillään, joita hän ei edes räpäyttänyt. "Si-sinä... tuo on jo herkkää pilaa! Mikä suhun on tänä aikana oikein mennyt? Luotat Ballaseihin! Katso nyt vähän peiliin ja ajattele! Juuri sen takia ne yrittävätkin näyttää viisailta, että saisivat Grove Streetin höynäytettyä! Kohta kaikki ajattelevat, että Ballasit ovatkin rauhan asialla, mutta sitten ne yhtäkkiä tulevatkin aseiden kanssa ja valtaavat Grove Streetin taas itselleen, nyt lopullisesti! ME KAIKKI KUOLLAAAAN!" Smoke kiljui ja lähti nyt juoksentelemaan pitkin ravintolan lattioita samanlaisella reaktiolla kuin Sweet hetki sitten. Nyt CJ ei saanut enää mitään aikaiseksi, ja hän sai tyytyä katsomaan murheellisena, kuinka kukaan ei ottanut häntä todesta. Olihan vielä Kendl ja Cesar, mutta eivät hekään varmaan uskoneet pätkääkään lauseesta, jossa esiintyivät sekä sanat "Ballas" että "järkevä". Smoken kiljuessa paikalle sattui juuri parahiksi keittiöstä myyjä, joka ei selvästikään kestänyt enää. "Voi... voi taivas! Et kai sä vaan kääntänyt selkääsi?" hän kysyi kollegaltaan, joka seisoi toisella puolella tiskiä odottamassa lisää asiakkaita. "En, mutta kuulin kyllä joka sanan niiden keskustelusta. Ballaseja kuulemma, ja me kaikki kuollaan..." myyjätoveri sanoi välittömästi ja päätti varmuuden varalta olla kääntämättä pukunsa selkäpuolta asiakkaisiin päin nähtyään jo ensimmäisen rääkyjän. "Vai että kuollaan? Maailmanloppu 2012, niinpä niin!" keittiön puolelta saapunut myyjä virkkoi.

"KUKA V*TTU TÄÄLLÄ NYT ELÄMÖI?!" Sweet oli saapunut paikalle toisella puolella ravintolaa olevasta vessasta ja kertaheitolla Smoke hiljeni ja kaikki, mukaanlukien myyjät, katsoivat huudon suuntaan. Vessan viereisessä pöydässä istuneet teini-ikäiset näyttivät hevimerkkiä Sweetille ja virnistelivät, kun aivan vieressä istuvat hienohelmat taisivat ilmeillään osoittaa sen, että tämä oli viimeinen kerta, kun he tällaiseen paikkaan poikkesivat, oli lattia sitten kuinka kiiltävä tahansa. "He-herra, ei täällä saisi kiroilla, ainakaan noin äänekkäästi..." kauempana keittiön ovesta seisova myyjä pyysi vaimealla äänellä, joka hädin tuskin kantoi CJ:nkään luokse. Sweet teki tietä pöytien ohi menevän käytävän poikki ja tyrkkäsi samalla kumoon nelihenkisen asiakasjoukon reput ja laukut, jotka oli jätetty pöytien viereen. Melko lihaksikas mies pui hänelle nyrkkiä, mutta hänen vierustoverinsa käski olemaan vain ihan rauhassa. "Jo on nähty! Minä saan ihan tavallisen kauhukohtauksen, mutta tuo! Tuo punatakkinen lihapulla päästelee täällä semmosia ääniä, ettei tuolla homekopissa voi edes p*skoa rauhassa! Mikä v*tun menomesta tämä on, kas kun ei synttäreitä voi kotona juhlia! Voi v*tun s**tana!" Kaikki katsoivat häneen päin ja CJ:stä tuntui kuin hän olisi erittäin pahasti häpeävä vanhempi, jonka molemmat lapset olivat menettäneet järkensä. Vaikka hän olisi mieluummin lähtenyt pois, hän meni Sweetin luo ja kuiskasi hänelle niin hiljaa, ettei edes tiskin takana oleva myyjä kuullut: "Toi on Smoke, älä loukkaa sitä! Sillä vaan on hulluuskohtaus päällä siitä, että Ballasit on kuulemma aikeissa huijata meitä Grovelaisia." Sweet hypähti kauemmas CJ:stä eikä oikein tiennyt, mitä ajatella. Hän oli ainakin henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei Smoke voinut noin vain tulla vastaan, vaikka yhtälö oli todennäköinen tämän pikaruokatottumuksen takia. Melkein heti sen jälkeen hän kääntyi kyynelehtivän ja polvillaan istuvan punatakkisen Smoken puoleen ja luuli edelleen, että hän oli joku muu kuin oikeasti oli. "Herkeä vollottamasta! Kukaan ei kuole ennen kuin joku suututtaa minut kunnolla..." Nyt Smoke rääkäisi niin äänekkäästi, että Sweet tukki nopeasti korvansa ja käänsi naamansa poispäin yhä hänelle tuntemattomasta persoonasta. Ihmiset ympärillä haukkoivat henkeään - kaikkien teki yhtäkkiä mieli häipyä paikalta sen jälkeen, kun Sweet oli sanonut sen, mitä oli juuri äsken sanonut.

"Onko täällä bileet?" Joku koputti oveen ja avasi sen heti perään, mutta juuri silloin joku keski-ikäinen pariskunta poistui kiireesti ravintolasta ja heidän perässään seurasi äkäisen näköinen mummo, joka jupisi pois kulkiessaan jotain iljettävistä nuorista. Vasta sen jälkeen oli ehkä turvallista tulla, ja aivan parahiksi CJ näki, kuinka ovesta tuli sisään sama kaksikko kuin äskenkin - Chad ja Bruce, jotka olivatkin vain käväisseet hetkellisesti esiripun takana ja kuulleet sekamelskan kanaravintolasta. "E-ei... ei täällä ole bileitä! Täällä on vain vähän hullua menoa..." CJ selitti ja osoitti häpeillen Sweetiä, joka huusi kuin vanha akka, ja Smokea, joka edelleen nyyhkytti lattialla ja jupisi Ballaseista niin kovaa, että Chadkin kuuli. "Jou, nigga, maistuuks kana? Hei jäbä, kandee tilata numero yheksä tulisil mausteil - JÄREETÄ!" Bruce oli selvästi syntynyt jengiläiseksi, koska ei kukaan normaali ihminen kaiken aikaa noin puhuisi. CJ vähän loukkaantui tuosta "niggasta", mutta laski molemmat miehet ohitseen. Chad iski silmää tullessaan ohi ja meni vasemmanpuoleisen myyjän luo, joka oli tiettävästi vapaa - oikeanpuoleisen edessä oli vieläkin tungosta. Bruce meni vessaa kohti ja tyrkkäsi tahattomasti reitillään seissyttä Sweetiä, joka edelleen rääkyi Smokelle vihaisesti. "Oho, sori jäbä! Hei, me voitas vaa unohtaa se äsköne, mun teki vaa miel vähä verestää vanhoi muistoi. Taisin jopa ol teiä vihollistiimis, ou jee!" Bruce sanoi ennen kuin Sweet aloittaisi taas yhden yleisen äläkän, mutta liian myöhään. "MIKÄ SULLA ON MUA VASTAAN?" hän kiljaisi harvinaisen naisellisesti ja karkasi Brucen kimppuun kaataen tämän vasten lattiaa. Myyjä yritti rauhoittaa heitä muistuttamalla, että lattia oli ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen täysin siisti, mutta turhaan, sillä Sweet oli jo vauhdissa ja päästi sen verran kovaa huutokonserttia, että viereisen pöydän seurueelle riitti. "Hyvä on sitten! Tämmösessä sikalassa me ei ainakaan syödä!" joukon ainoa nainen kivahti ja läksi pois ovesta miehet perässään. Tästä riitti varmasti paikan pomolla puhuttavaa, kun katujengiläiset karkottivat asiakkaita, mutta minkäs sille nyt enää mahtoi... "No joo, Bruce nyt on vähän tommonen, mutta oikeasti kannattaa kokeilla sitä ysiä. Ei sitten sovi heikkohermosille, mutta näyttää siltä, että sulla on CJ munaa!" Chad nauroi ja löi leikkimielisesti CJ:tä vatsaan. Se ei sattunut, mikä oli ihan hyvä juttu, koska yleensä Ballasit pyrkivät aiheuttamaan lähinnä pelkkää kipua. Ehkä oli suotavaa harkita uudestaan sitä vihaa...

"Joo, tää saa nyt riittää. Henry, meidän kannattaa varmaan puhua pomolle ja pyytää, että poistattaa nää selkämyksen tekstit paidoista. Ne on tehnyt h*lvetisti pahaa tänään!" vasemmanpuoleinen myyjä sanoi, kun oikealla oleva yritti edelleen hajottaa tappelua tiskin takaa. Tämä oli taas yksi perinteinen päivä Johnsonin veljesten osalta...

To Be Continued.

-

-

Lainaus:05.12.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 54 - Season 6:

Reunion

Tää oli hyvä. Mitään erityistä sanallista kommentoitavaa ei ole, paitsi että lopun tarkka-ampumiskohta oli erityisen kiinnostava ja siihen tuli kiinnitettyä se suurin huomio. :P Tällasia tilanteita lisää.

+ Kerronta
+ Ja tarina jatkuu...
+ Lopun moraalinen ongelma snaippauspaikassa

- Ehkä vähän lyhkänen aiempiin osiin verrattuna?

9

Carbonox Stories:

A Million Nights - Osa 2 - 2006 Was a Good Year in the City

Los Santosin etäinen länsipuolisko oli tunnettu merkittävästä elokuvastudiosta ja upeasta Mulhollandin kaupunginosasta, jossa kaikki upporikkaat näyttelijät asuivat kartanoissaan kallioiden päällä, kaukana Losin arkisesta hälinästä. Todellakin heti kallioilta alas tultaessa maisema muuttui urbaaniin ja kiireiseen lähiöön, jossa oli lähes aina ruuhkaa ja ihmiset käyttäytyivät epäkohteliaasti toisiaan kohtaan. Grove Street oli pitänyt alueita hallussaan siitä asti, kun jengi oli noussut hajoamisensa jälkeen takaisin jaloilleen. Tämä Templen kaupunginosa oli pienten asuntojen täyttämä paikka, joka ei jengitoiminnan takia kyennyt kehittymään yhtä nopeasti kuin sen läheiset Market ja Vinewood, joissa kyllä riitti loistoa kyllästymiseen asti. Jotain hyödyllistäkin sieltä löytyi - se oli autoystävällinen paikka ja aivan vierekkäin sijaitsivat korjaamo- ja maalauspiste Pay'n Spray ja autonmuokkaamo TransFender. Edellisen omisti joku ökyrikas porho, joka oli perinyt sen, muttei tehnyt sillä juuri mitään muuta kuin käynyt säännöllisesti hakemassa osuutensa tuotoista. Jälkimmäisen omistajilla oli kiintoisampi tarina - nämä olivat aivan oman yrityksensä kupeessa elelevän Swiftin perheen kolme jäsentä. Sidney oli heistä vanhin ja piti yllä kuria ja järjestystä, kun hänen veljenpoikansa Sam ja Sebastian hoitivat lähes kaiken työnteon. Vaikka sedällä oli jo yli puoli vuosikymmentä ikää, oli hän silti elämänsä kunnossa, kävi salilla ja söi terveellisesti, mutta hänellä oli myös paha tapa ryypätä. Sam oli heistä kaikkein paras virittämään, ja hän olikin yleensä tekemässä kaikki auton äärellä tehdyt työt. Sebastian oli taas armottomasti taidoton, ja "kivikasvo" joutui aina Sidneyn patistamaksi kaikkein kovimmin. Hän sai siivota asunnon (joka oli tallin oikealla puolella - sisään pääsi vain tallin sisällä olevasta ovesta), hoitaa tiskit ja pyykitkin... lyhyesti sanottuna hänellä oli emännän asema ilman päätösvaltaa. Totuus heistä oli kuitenkin tarua ihmeellisempää - he kaikki, kuten myös heidän (lähes) kaikki sukulaisensa, olivat salakuljettajia. Heillä vain oli erityisen huono maine, koska he eivät maksaneet velkojaan ja joutuivat siksi piileskelemään S&S-firman nimen takana erityisesti Kenny Petrovicin venäläiseltä mafialta. Onneksi sellaisessa paikassa kuin Los Santos, josta ryssät nyt viimeisenä katsoisivatkin, ei ollut huolen häivää, ja silläkin hetkellä kaikki rentoutuivat omalla tavallaan. Sidney katsoi telkkarista uutisia ja hymisi satunnaisesti hyvien biisien tahtiin. Sam oli oman, pienemmän vastaanottimensa ääressä pelaamassa jälleen pelejään ja oli nähtävästi saamassa uudet huippupisteet. Sebastian taas istui keittiössä lukemassa sanomalehteä ja kuuntelemassa kuulokkeista musiikkia. Tunnelma oli juuri niin rento kuin se olisi voinut olla...

Ovi alkoi yhtäkkiä kopista erittäin kovaa. Sebastian kiljaisi melkein heti ja tiputti sanomalehden pöydälle, juuri ja juuri välttäen tuolilta putoamisen. Sam kiirehti pelinsä kanssa niin paljon, että närkästynyt Sidney sai jälleen hoitaa oven avaamisen Sebastianin vielä hillitessä itseään shokin jälkeen. "Pelkuri..." hän ärähti ja marssi muina miehinä ovelle, joka kopisi aina vain kovempaa. "AVATKAA NYT P*RKELE!" takana oleva (varsin iso?) mies karjui sen oloisesti, että sisäänpääsy oli tälle elämän tärkein juttu. Sebastian, joka veti kuulokkeita pois korvilta, pyysi hädissään ja käsiään heilutellen Sidneyltä: "Älä vaan avaa sitä! Siellä on Petrovic, pakko olla!" Hän sai kauhukseen vastaukseksi pelkän laiskan kädenheilautuksen ja ankaran vastauksen: "Petro ei koputa noin eikä se edes ole tullut Losiin, koska minun tietääkseni siinä samaisessa lehdessä mainittiin, kuinka se on käymässä Vice Cityssä ja nauttimassa auringon lämmöstä." Sebastian kääntyi kohti lehteä, joka oli sopivasti auennut viihdesivujen kohdalta. Artikkeli alakulmassa oli pieni, mutta kuva sen vieressä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja siinähän se typerä ryssä vain makasi aurinkolasit nokallaan ylimielisesti rantahiekalla... Hetken kuluttua hän havahtui jälleen oven aukeamiseen ja katsoi nopeasti, kuka sieltä oikein tuli. Sidneyn piti hypätä lievällä loikalla taaksepäin väistyäkseen, kun oviaukosta tuli karkeasti arvioituna norsun kokoinen heppu, jota Sebastian ei ainakaan ollut koskaan nähnyt. Tämä ei käynyt Sidneyn kimppuun välittömästi, vaan selvästi rauhoittui silmissä päästyään taloon sisälle.
Mies oli yli kaksimetrinen ja hartiat olivat kuin ladonovet. Kokoon sopivia vaatteita oli silti löytynyt (hänen onnekseen) ja yllä oli myrkynvihreä villapaita, varsin tiukalla olevat farkut sekä hopeanharmaat sukat. Ruumiinrakenne muistutti kyllä eräästä, mutta naama oli tuntemattomampi. Hupaisten nappisilmien yllä olivat alituisen vihaisen ilmeen luovat kulmakarvat. Nenä oli hiukan tavallista isompi ja aivan sen alapuolella oli paksut, vaaleat viikset. "Onko TUO Wissler?" Sebastian möläytti heti alkujärkytyksestä päästyään, ja sekä ovensuussa seisova mies että Sidney katsoivat häneen sen verran pahasti, että hän katsoi parhaaksi jättää kommentoimatta yhtään enempää. "Hyvä veljenpoikani, tuo oli mitä suurin erehdys, mitä voimme odottaakaan. Menehän hoitamaan tiskit, kun satut olemaan keittiössä, sillä aikaa kun me käymme katsomassa vähän telkkaria. Olikos Stalkerilla hyvä päivä?" Sidney kysyi ja marssi keittiötä vastapäätä olevan makuuhuoneen kautta kohti olohuonetta, ensimmäistä kertaa arkivaatteissa esiintyvä Stalker perässään.

"Vähän ahdistaa olla ilman varusteita... ja housut kiristää munien kohdalta." hän tokaisi tuskastuneena ja joutui myös ärtymyksekseen kumartumaan päästäkseen läpi matalista oviaukoista. "No äläs huoli, minä tiedän juuri oikean ratkaisun arkiongelmiin. Vuokrasin eilen Billyn leffapisteestä Zorron naamion ja nyt olisi aika katsoa se, kunhan ensin hoidetaan nämä muut pois alta..." Sidney meni suoraan olohuoneeseen ja huusi Samille juuri parahiksi: "Menehän tallille nyt virittelemään siitä, asiakas taitaa töötätä!" Pelistä oli hankala luopua, mutta Sidney ei halunnut kuunnella aseiden paukkumista ja avaruusörkkien alituisia rääkäisyjä elokuvan aikana. Pihalla oli myös oikeastikin asiakas, joten hänen ei edes tarvinnut valehdella. Sebastian jäi masentuneena tiskin ääreen ja joutui täten vain kuuntelemaan, mitä olohuoneen pienimuotoisessa leffateatterissa tapahtui, mutta silmät näkivät vain likaisia astioita, jotka piti hoidella kokonaan käsin, koska astianpesukonettahan ei oltu ostettu tähän matalaan majaan. TV:n edessä oleva sohva hiukan nitisi ja natisi, kun ensin Sidney ja sitten vielä Stalker istuivat sen päälle, mutta eihän yli 200 kilon miehekäs yhteispaino sitä sorruttaakaan voinut. Keskellä olevaan väliin mahtui vielä sipsikippo, eli tunnelma oli syöminkien ansiosta täysin kohdallaan. "Kerroppas muuten, että oletko jo luopunut stalkkaajan urasta, kun on arkikuteet päällä eikä varusteista tietoakaan?" Sidney kysyi äheltämisen lomassa istuessaan ehkä vähän liian pienelle sohvalle. Stalker katsoi häntä nappisilmillään tuimasti ja ojensi samalla kaukosäätimen, joka oli hänen puolellaan sohvaa. "Ei ikinä! Tietenkin nykyään omistan jo oman asunnonkin, mutta se on Stilwaterissa ja tulin tänne vain sun kutsustasi, mutta siellä ovat varusteeni vain odottamassa käyttöä. Minä en ole suorittanut tehtävääni vielä, en ole edes puolitiessä..." hän selitti samalla kun Sidney pisti helponlaisesti parilla napinpainalluksella leffan pyörimään telkkarista. "Näihin nykyajan vempeleisiin sen sijaan on tottumista. Siperiassa ei ollut mitään tietokoneita eikä pelikonsoleita, ja olen valtavan paineen alla, koska Johnny haluaa vimmatusti pelata kanssani jotain minun nimeäni kantavaa peliä, josta en tajua juuri yhtään mitään, paitsi että Tsernobyl on hyvin muistissa, siitä tiedotettiin silloin vankileirilläkin." Stalker jatkoi ja nappasi suuhunsa muutaman sipsin kiposta.

"Niin, vankileiri..." Sidney huokaisi ja kahmaisi huomaamattaan valtavan kourallisen sipsejä. Molemmat hiljenivät ja katsoivat vain leffan alkua. Jossain taustalla auto ajoi juuri tuunaustalliin ja Sebastian kuulosti juuri pistävän hanaa päälle, eli tiskaamisoperaatiokin sujui hyvin. Yhtäkkiä Stalkerin huudahdus täytti pienimuotoisen kotiteatterin ja Sidney pudotti säikähtäneenä sipsejä takaisin kulhoon. "Hetkonen... Tämähän on juuri se leffa! Tässä on se mun lempihahmokin, se... se..." tämä aloitti, mutta ei selvästi millään muistanut hahmon nimeä, ja tässähän oli Sidneyn aika loistaa tietotaidolla. "Uusi Zorro?" hän kysyi, mutta Stalker pudisti päätään ja jatkoi pohtimista uudella puhdilla. "Kapteeni Love?" Sidney ehdotti uudestaan, mutta taas Stalker osoitti vastauksen kieltäväksi päänpudistuksella. "Odotas nyt, se oli se hullu... niin, Kolmisormi-Jack!" hän huudahti ilahtuneena ja otti mukavemman asennon loistavasti toimivan muistin kunniaksi. Sidney ei näyttänyt yhtä tyytyväiseltä, koska hän ei tajunnut, mitä Stalker näki siinä epäilyttävän mielenvikaisessa hahmossa, mutta tärkeintä oli, että vieraalla oli mukavaa. Samalla kun alkutekstit vielä pyörivät, hän katsoi kiinnostuneena ympäri asuntoa. Se oli pienempi kuin hänen omansa, mutta tuntui alkukokemuksen perusteella kodikkaammalta kuin Stilwaterin läävä Samedeilta vallatulla alueella. Sidney varmaan luuli olevansakin hyvä ajatusten luvussa, ja hän kuvitteli juuri nyt, että Stalker oli peräti muuttamassa tänne. "Älä edes kuvittele sitä! Tämä talo on alunperin suunniteltu kahdelle, ja kolmekin on liikaa!" hän huudahti säikäyttäen Stalkerin, jonka suusta putoili sipsejä suoraan syliin ja hän katsoi tämän johdosta Sidneytä pahasti. "Sanoinko muka muuttavani tähän lukaaliin? Äläs unta nää, täällähän ei ole kuin yksi makuuhuone ja yksi minikokoinen vessa, puhumattakaan siitä, että meitä olisi silloin kaksi isoa tyyppiä ja kaksi pienempää, jotka jäisivät alle..." hän murahti. Molemmat hiljenivät jälleen hetkeksi kuuntelemaan leffan ensimmäisiä sanoja, mutta katseet eivät millään pysyneet TV:ssä, vaan kaksikko tuijotti makuuhuonetta, joka oli eteisestä katsottuna vasemmalla ja heidän nykyisestä sijainnistaan nähden viistosti TV:n takana. "Hieno makkari juu! Vaikka ehkä luulit toisinpäin, niin pienempi sänky on mun, koska Sebastian ja Sam eivät halua nukkua kovin... ööh, lähekkäin, niin ne sitten ottivat isomman saadakseen enemmän välimatkaa - kyllä he siis kavereita ovat, mutta eivät kyllä pidä läheisestä kosketuksesta muiden miesten kanssa. Ja ongelma meillä onkin se, että vaikka hankittaisiin jotain ihan pientä... vaikka vain kissa, niin Sebastian joutuisi nukkumaan makuupussissa keittiössä. Harmi, etten voi laskea ketään ulos täältä." Sidney kertoi.

"Katsos kun minä tietysti omistan S&S-firmasta 75 prosenttia, ja tämä on mun tukikohta, niin enhän minä täältä voi mennä! Sam puolestaan omistaa loput 25, ja hänellä on virittelyt veressä, ilman häntä firmani ei enää menestyisi ja jouduttaisiin sulkemaan se hyvien vuosien jälkeen. Sebastian on lievästi uusavuton, joten ei hän tuolla ulkomaailmassa edes pärjäisi, kiittäköön vain onneaan siitä että saa katon pään päälle... Firmastahan hän ei siis omista mitään, mutta pitää huushollin siistinä ja se riittää." hän jatkoi, mutta juuri kun tarinan pääpahis astui ruutuun, keittiöstä kuului hätkähdyttävä ja kovaääninen särkymisen ääni. Sidney pudotti kädestään sipsin, mutta se ei ollut vielä suussa käynyt, joten hän söi sen kummempia miettimättä heti perään. "Jumanskuukkeli! Jos se taas oli sitä, mitä luulen, niin tämähän on kolmas lautanen tällä viikolla... SEEEEEBAAAAASTIAAAAAAAN!" hän huusi niin kovaa (ja korkealta), että Stalker joutui tukkimaan korvansa ennen kuuroutumista. Keittiöstä kuului vaimea ja masentunut: "Hä?", mutta silloin Sidney oli jo painanut paussin päälle ja lähtenyt harppomaan suorinta tietä keittiöön, jossa Sebastianilla oli edelleen tiskaaminen kesken. Stalker ei viitsinyt sotkeentua tähän perheriitaan, joten hän otti mukavan asennon ja jäi odottamaan. Hän katsoi ajankuluksi paikalleen jämähtänyttä kuvaa, joka kyllä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa... Silti ajatuksen täytti merkittävimmin Sidneyn huuto, kun hän haukkui Sebastianin toivottomaksi tampioksi, joka ei osannut edes tiskata ja ei siksi ollut edes hyödyllinen. Normaalisti ihminen olisi jo murtunut tuollaisen käsittelyn edessä (vaikkei Sidneykään ollut niin hullu, että rankaisisi fyysisesti), mutta Sebastian otti kaiken täysillä vastaan eikä edes vastustellut setänsä raivokohtausta. Hän vain katsoi tuimasti Sidneytä silmiin eikä lopettanut ollenkaan. "NYT P*RKELE RIKKALAPIO JA HARJA KOURAAN JA SIRPALEET ROSKIIN! JOS RIKOT VIELÄ YHDENKIN ASTIAN, NIIN MINÄ... MINÄ..." Sidney kiehui kuin ylikuumeneva höyrykattila, mutta ei lausunutkaan uhkaustaan ääneen, vaan lähti keittiöstä pää kumarassa ja osoitti mitään sanomatta paksulla etusormellaan nurkassa oleviin siivoustarvikkeisiin. Sebastian oli tietenkin pakotettu tottelemaan, mutta hän ei itkenyt, ei suuttunut, eikä ylipäätään vastustellut - hän vain otti kuuliaisesti varusteet käteen ja lähti siivoamaan sirpaleet pois lattiasta. Moista sinnikkyyttä ei voinut kuin ihailla, mutta Stalker ei halunnut mainita sitä ääneen, koska jo nyt Sidney oli läpeensä täynnä kiukkua. "Jatketaan." hän sanoi äkäisesti, istui mitään sen enempää sanomatta sohvalle ja elokuva jatkui (ja sipsikippo tyhjeni).

The Johnson House, 20:00

Ilta pimeni. CJ ja Sweet olivat taas olleet koko päivän poissa, ja sehän ei Kendliä miellyttänyt, sillä heidän oli aamulla tarkoitus vain hakea maitoa ja tulla heti takaisin. Alituiseen sähläävien veljesten siskolla oli muuta tekemistä, ja hän puhdisti talosta löytyvistä sukukalleuksista (nyt ei puhuta niistä, jotka löytyvät jalkovälistä) pölyhuiskalla kaikki liat pois, samalla kun Cesar oli päättänyt itse kokeilla veljesten uusinta pelihankintaa, Far Cry 2:sta. Hän ei ollut tyytyväinen vihollisten voimakkuuteen, mutta jos sitä ei laskettu, hän nautti pelikokemuksesta täysillä. Kendl katsoi säännöllisesti vanhaa seinäkelloa, jonka takutus tuntui nyt yllättävän ahdistavalta, kun ei veljiä missään näkynyt. Cesar oli jo unohtanut heidän poissaolonsa ja nautti täydellä riemulla vihollisten posauttelusta pitkin taistelukenttää. Pelistä jatkuvasti kantautuva melu (ei pelkästään räjähdykset, mutta myös osumaa ottaneiden heppujen rääkäisyt) ei kuulostanut Kendlistä mukavalta, ja hän oli monta kertaa yrittänyt pyytää, että Cesar laittaisi toosaa hiljemmalle, mutta tämä oli ohittanut sen olankohautuksella. Kun sitä oli aikansa riittänyt, tuli mitta kuitenkin täyteen, ja kellon tullessa jo puoli yhdeksän, hän kulki tuimasti suoraan Cesarin ja television väliin, mikä pakotti hänen enemmän tai vähemmän tuoreen aviomiehensä pysäyttämään pelin. "Nyt riitti tuo järjetön mättö! Olisiko yhtään liikaa pyydetty, jos vaikka lähtisit katsomaan, että he ovat varmasti kunnossa? Kai sinäkin heistä välität yhtäläisesti oman viihtymisesi kanssa? ULOS!" hän komensi pölyhuiska kädessä ja tietäen, että mikä tahansa puhdistusväline toimi Cesariin aivan yhtä hyvin kuin perinteinen luuta. Koska mies varmasti pelkäsi tallennuksien menettämistä enemmän kuin mitään muuta, hän ponnahti äkkiä ulos ja jätti ohjaimen tuolilleen lojumaan. "Öö... tietysti! Mutta mistä mä etsin heitä?" hän kysyi ottaen jo ripeitä askeleita ovea kohti, vältellen pölyhuiskaa tarkkaavaisesti. "No sanooko East Los Santosin pikku elintarvikekauppa sulle mitään? Nyt mene!" Kendl heilutti uhkaavasti huiskaa, mikä oli huonosti tehty, koska nyt pölyt lensivät sinne tänne, mutta ainakin se teki tehtävänsä ja Cesar puki jo takkia ylleen. Kenkien löytämisessä ei ollut vaikeuksia, koska vain hänen ja Kendlin omat olivat enää jäljellä. Toinen kenkä ei edes ollut vielä jalassa kunnolla, mutta hän harppoi silti jo ovelle laukka-askeleella ja oli juuri avaamassa ovea Kendlin seuratessa perässä varmistellen, mutta silloin ovi aukesikin toiselta puolelta yllättäen hänet täysin. Hän melkein kaatui eteenpäin, mutta tukeva ote kahvasta ja lyhyen hetken päästä myös naulakosta takasi sen, että hän pysyi ainakin pystyssä.

"Cesar, mitä sä teet? Pistikö Kendl sut hakemaan tuon pyykin ulkoa, vai?" juuri oikeaan aikaan paikalle tullut Sweet kysyi. Ulkovalon ollessa poissa päältä Cesar ei juuri nähnyt vanhan kuoman taakse, mutta kaksi hahmoa siellä ainakin oli. Sweet oli jo menossa hänen ohitseen sisälle, mutta hän pysäytti tämän nopeasti. "Ei niin äkkiä! Tuollahan on yksi liikaa, kuka hän..." Cesar yritti sanoa, mutta väkipakolla Sweet työntyi oviaukosta sisään ja pääsi jälleen nauttimaan kotitalonsa lämmöstä. Hänen perässään seurasi CJ, joka kantoi selvästi kanaravintolan pussia - Kendl katsoi pahasti, kun nuoremman isoveljen kantama lasti tuli näkyviin. "Herran piti tuoda maitoa..." hän kimitti konemaisesti ja virallisella äänellä, mutta hengästynyt CJ vain laski pussin pöydälle ja istui Sweetin kanssa sohvalle - tämäkin oli aivan puhki. Kolmantena tuleva ja viimeinen vieras oli vielä tulossa sisään, mutta Cesar nosti tuimasti kämmenensä ylös. "Ei muukalaisia tähän taloon!" hän käski ja ulkona pimeässä, portaiden alapäässä seisova paksu mies alkoi änkyttää epävarmasti ja kaikki ei vaikuttanut olevan aivan kohdallaan juuri nyt. "Cesar, mitä sä nyt siellä estelet? Etkö halua päästää vanhaa tuttua takaisin perheeseen?" Sweet huusi pussia avatessaan ja CJ:kin kiirehti ottamaan osuutensa kana-ateriasta. Karheaääninen mies ulkopuolella valitteli jo kylmyyttä, ja Cesar katsoi surullisesti häntä kohti, kun tämä joutui hytisemään lämpimän asunnon ulkopuolella. "No tule sitten!" hän ärähti ja siirtyi pois oven edestä, jotta läskinpuoleinen herra pääsi hänen ohitseen sisään. Kendl oli pölyhuiska valmiina käymässä päälle, jos mies yrittikin hyökätä hänen perheensä kimppuun, mutta ei tällä käynyt mielessäkään moinen. Kun Cesar laittoi oven kiinni, mies ripusti pikimustan knallinsa (joka ei onneksi näyttänyt yhtä typerältä kuin erään toisen hattu) naulakkoon ja käveli eteisestä syvemmälle olohuoneeseen. "Voihan jumankauta... Se on Big Smoke!" Kendl kiljaisi television vierestä ja Sweet ja CJ katsoivat vakuttuneina, kuinka Cesarkin ihmetteli koko sydämensä pohjasta yllätysvierasta. "P*rkele, Sweet, kyllä uutta autoa voisi jo harkita! Ja teille kahdelle tiedoksi, että sehän hajosi kotimatkalla ja saatiin työntää se kotiin, etteivät murtovarkaat tule viemään." Smoke selitti negatiivisesti ja jopa yllättävän tuttavallisesti, aivan kuin hän olisi viime aikoina käynyt täällä useastikin.

"Okei, keräännytään tänne pöydän ääreen, meillä on vakavaa keskusteltavaa." Sweet ehdotti Cesarin ja Kendlin vielä hämmästellessä Smoken paluuta suut ammollaan. CJ oli yhtä mieltä siitä, että tilanteesta piti keskustella, ja sai taas raijata pussin keskelle olohuoneen toisessa laidassa olevaa epävirallista ruokapöytää. Tuolejahan riitti juuri sopivasti kaikille, pöydän ääressä kun oli aina yksi ylimääräinen vieraiden varalle, ja siihen Smoke istui, vaikkakin varoen, koska hänen massansa kyllä tiedettiin ja se oli romahduttanut tuoleja ennenkin. Sweet nousi tuolillaan kaikkien muiden yläpuolelle istumalla polvillaan, jotta kaikki varmasti näkivät hänet selvästi korkeasta pussista huolimatta. "Nythän on käynyt siten, että Los Santosia uhkaa jälleen kerran uusi uhka. Tämä ei ole vitsailua - Ballasit ovat palanneet." hän sanoi haudanvakavana ja juuri istumaan käynyt Kendl parkaisi heti kauhusta. Smoke katseli hätääntyneenä ympärilleen, edelleen kuvitellen Ballasien piileskelevän joka puolella ja hakevan kostoa siitä, kun näille oli selvinnyt, ettei hän ollutkaan vihollisen leirissä. "Ja nyt tässä on vielä sellanen ylimääräinen juttu, että CJ on ehdottanut minulle sovintoa tämän purppuran jengin kanssa. Minä vastustan! Yksi heistä kävi kimppuunikin, mutta taitavilla itämaisilla taisteluliikkeilläni minä selätin hänet ja hän aneli armoa! Jätin hänet henkiin vain, koska en halunnut liata käsiäni turhaan verellä!" Sweet jatkoi välittömästi äänessään virallinen sävy. Hän ei jättänyt yhtään sijaa CJ:n kannalle asiasta, vaan korosti sitä, että Ballasit olivat vihollisia ja heitä tuli kohdella sen mukaisesti. "Veli hyvä, noin se tilanne ei mennyt, ja ajattele nyt vähän ennen kuin tuomitset! Eivät he ainakaan vaikuta siltä, että olisivat tulleet tänne vain tekemään uudelleen rikoksia. Sitä paitsi Chad oli ainakin ihan kelpo tyyppi, ja jos hän on korkealla jengin johtoportaassa, tästähän voisi tulla hyväkin ystävyyssuhde!" CJ veti välistä ja Sweet menetti jälleen malttinsa, kuten aina riitatilanteissa, joissa hän ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä. Kendl ja Cesar supattivat veljesten riidellessä nyt keskenään kovin puhein ja olivat itse sitä mieltä, että jos CJ:n mielipide Ballaseista sisälsi edes himpun verran totuutta, he ehkä voisivatkin kokeilla jonkinlaista liittoa, johon kuului ainakin sopimus sotimattomuudesta. "Oijoi, Chad sitä ja Chad tätä! Poikaystäväsikö se nykyään on? Ei jessus, yksi Ballas jättää hyökkäämättä kimppuun ja meidän Sii Tsei uskoo heti voivansa lietsoa rauhaa!" Sweet huusi ja väisti juuri parahiksi, kun CJ oli ottanut viereiseltä sohvalta tyynyn ja heittänyt sen häntä kohti. Sopua ei heidän välilleen ainakaan saatu...

Jefferson, Los Santos, 22:00

Ilta oli pimentynyt täydellisesti. Aurinko ei enää valaissut ja kuukin oli muutamien pilvien peitossa, joten ainoat jäljellä olevat valot tulivat katulampuista teiden varsilla. Vain itsestään liikoja luulevat olivat enää tähän aikaan yksin liikkeellä, sillä Los Santosin itäpuolisko oli aina iltaisin varkaiden ja muiden kriminaalien temmellyskenttä. Myöhäisillan juna kulki hidasta vauhtia Jeffersonin ja East Los Santosin välisellä radalla ja katosi vaunu vaunulta tunneliin matkallaan kohti Las Venturasia ja vieden mennessään viimeisenkin metelin, mitä alueella oli jäljellä. Muutaman korttelin päässä raiteista, lähellä Jeffersonin kirkkoa, muutama nuori yläkoululainen poltti rehvänä tupakkaa ja jätkät myös syljeskelivät monen monta kertaa kadulle. Hekin kuitenkin kalpenivat "kovuudessa" erään toisen lähellä pyörivän jengin rinnalla. Tässä porukassa oli kolme jäsentä - he eivät olleet Grove Streetiläisiä, ja liikuskelivat käytännössä kielletyllä alueella, mutta pimeässä kukaan ei varmasti huomannut eroa ja he pystyivät kulkemaan aivan vapaasti. Näillä miehillä oli paha rahapula, kuten myös koko heidän jengillään, ja ryöstöjä piti saada aikaan, muuten tulevaisuudensuunnitelmat piti heittää sikseen. Pisin jäsen kulki edellä ja tiukasti hänen vanavedessään tulivat molemmilla puolilla kaksi muuta. "No, Jeffrey, kolkataanko vaikka joku mummo ja otetaan siltä rahat? Ei me oikein parempaankaan pystytä." vasemmalla puolella pisintä kaveria oleva mies kysyi ja osoitti sormella kadun toiselle puolelle, jossa penkillä istui juuri sopivasti vanha mummeli, joka etsi jotain kirkkaanpunaisesta käsilaukustaan. Se pitkä kaveri, joka kulki edellä, huusi ärsyttävällä ja kimeällä äänellä toverilleen: "Ei! Me ei voida antaa sellaista kuvaa, että oltaisiin jotain ihmeen pohjasakkaa! Meille kelpaa vain itseään puolustava saalis, mutta sehän on kaikkein hauskin! Jojou!" Kaverilla oli yllään pankkirosvolle tavallinen naamio, joka peitti suun ja paljasti vain silmät. Hän puhui räpäten, mikä kuulosti luonteeseen juuri sopivalta, mutta samalla ärsytti suunnattomasti molempia mukana seuraavia kavereita. "Niistä puheen ollen, näettekö nuo Grove Streetiläiset junaradan toisella puolella? Ne kelpaisivat mainiosti saaliiksi! Saadaan samalla kostaa kaikki vuoden 2006 temput ja se, kun minut nöyryytettiin julkisesti vain siksi, että lainasin Madd Doggin pöljää runokirjaa, jonka olisin heti palauttanut, jos se vanha kääkkä olisi nätisti pyytänyt!" Jälleen pitkä mies räppäsi, mutta puheesta sai sen hitauden ansiosta hyvin selvää, ja todellakin toisella puolella rautatietä seisoskeli kaksi Grove Streetiläistä, joista toinen ainakin ryyppäsi hyvään tahtiin olutta.

Pitkä mies harppoi radan yli varmistamatta sen kummemmin, oliko junia tulossa, ja hänen ilmeiset kätyrinsä seurasivat perässä kuuliaisesti. Lähelle päästyään he kuulivatkin jo Grovelaisten puheenaiheen - toinen, joka oli alkoholin vaikutuksen alaisena eli helpommin sanottuna kännissä, lörpötteli kaikkea sekavaa ja toinen selvin päin oleva pyrki saamaan järkeä kaverinsa päähän selittämällä, että heidän kannattaisi kohta jo mennä nukkumaan uuteen Ballaseilta vallattuun asuntoon. "Jeffrey, onko tämä nyt viisasta? Niillähän voi olla aseet..." varoitti nyt vuorostaan oikeanpuolimmainen, mutta tämä pitkä mies, joka ei selvästi nimestään pitänyt, kiljaisi vihaisena takaisin: "MINÄ EN OLE JEFFREY! Toimikaa!" Äänen korottaminen oli kyllä vikatikki, koska selvinpäin oleva Grovelainen kuuli kimeän kirkaisun jo kaukaa ja syöksähti taisteluasentoon, suojaten päätään ja pitäen nyrkkejä iskuvalmiina. "Kuka siellä?" hän kysyi kännipään hoiperrellessa seinää vasten autuaan tietämättömänä kaikesta, mitä ympärillä tapahtui. "Antakaa minun sittenkin hoitaa tämä, talipäät." Jeffreyksi kutsuttu räppäri sanoi ja marssi muina miehinä pää pystyssä puolustusvalmiin Grovelaisen luo. Tämä ei luottanut muukalaisiin ja tiivisti siksi puolustustaan räppärin lähestyessä, mutta säilytti asemansa jalkakäytävällä, koska aito vihreään pukeutunut jengiläinen ei perääntynyt, ellei vastassa ollut toivotonta ylivoimaa. Jeffrey kävi taas lähellä kiivastumista, koska hän odotti ihmisten olevan kohteliaampia hänelle, mutta joskus oli oltava suorapuheisempi. "Katso minua silmiin!" hän käski, mutta Grovelainen ei lannistunut. Hän joutui melkein ottamaan askeleita taaksepäin, koska Jeffrey tungetteli liiankin lähelle eikä ainakaan tuolla tavalla saanut kunnioitusta kaduilla, minkä vihreään pukeutunut myös hänelle ilmaisi suoraan, pitäen päänsä edelleen käsien suojassa. Räppäri suoristi mustaa huppariaan, jota oli vaikea nähdä pimeässä ja jonka etuosassa näytti lukevan "Radio Los Santos". Tästähän Grovelainen innostui, ja juuri kun Jeffrey oli kiekaisemassa jotain loukkaavaa saadakseen hänet tappelemaan, hän puuttuikin itse tilanteeseen. "Hei, säkin kuuntelet RLS:ää! Mahtava homma, joujou!" Olihan hyvä kohdata vähän musiikinystäviäkin, mutta Jeffrey ei katsonut musamakuun, vaan ainoastaan jengiin. Grovelainen oli ratkaisevasti laskenut kätensä lukeakseen pienemmällä präntätyn tekstin hupparista, ja silloin räppäri pystyi iskemään.

Hän syöksyi suoraan kaverin päälle nyrkit ojossa niin kovaa, että molemmat kaatuivat kadun tasolle. Grovelainen vastusteli heti tajuttuaan, mistä oli kyse, mutta ei kyennyt estämään kaatumistaan räppärin saatua yliotteen tappelun alussa. Ilmat tuntuivat lentävän pihalle, kun tämä törkeä hyökkääjä sai nyrkkinsä upotettua kovaa karjaisseen Grovelaisen mahaan. Ääni oli itse asiassa niinkin kova, että se sama mummo, joka oli edelleen sähläämässä käsilaukun kanssa, kirkaisi nyt rautatien toisella puolella ja soitti varmasti jo poliiseja paikalle, mikä ei ollut missään nimessä hyvä juttu. Grovelainen makasi tainnutettuna, mutta tajuissaan kadun varressa, kun räppäri kumartui poimimaan tämän avoimeksi jääneestä taskusta lompakkoa. "Ä-ähälkää viekö sitä! Shiinä on rahaa, jotha me tarvitaan Sprunkiin!" Grovelainen aneli selvissä puhevaikeuksissa sen myötä, että hänen keuhkonsakin olivat ottaneet osumaa ja tässä tarvittiin jo poliisin lisäksi lääkäriäkin. "Aivan kuten haluat, mutta muista tämä juttu... te ette enää koskaan leiki meidän Ballasien kanssa. Annettiin jo varoituksena voimistamme se vuoden 2006 jengivaltaus, josta te selvisitte vain Tenpennyn aiheuttaman mellakan turvin. Ja kuinka ollakaan, heidän uusi johtajansa hankkii kostoa teidän ällöttävän vihreältä sakiltanne." kimeä-ääninen räppäri sanoi napattuaan lompakon ja ojennettuaan sen olkansa yli jengitoverilleen, joka oli jo valmiina pinkaisemaan juoksuun, koska poliisit saattoivat olla paikalla minä hetkenä hyvänsä. Kännipäästä ei ehkä ollut vaaraa, koska hän oli jo hoiperrellut nurkan taakse tajuamatta mitään tapahtuneesta. Vielä loppuhuipennukseksi räppäri kääntyi kuitenkin katsomaan kohti toiminnan vieressä seisovaa kertojaa ja tämän ojennettua kameraa. Hän riisui naamionsa ja laski huppunsakin alas, jolloin takaa paljastui tummaihoisen, entisen Grove Streetin jengiläisen rumanpuoleinen (ja vinonenäinen) naama. Ensimmäistä kertaa hän näytti peräti ilahtuneelta, mutta se olikin vain tunnelman luomista varten. "Ja se olen minä!" OG Loc kiekaisi naurahtaen lyhyesti, mutta enempää aikaa hänellä ei ollut itsensä esittelyyn kertojalle, vaan sitten hän pinkaisikin jo tiehensä Ballas-jengiläistensä perään, kun poliisiauton sireenit kuuluivat, olkoonkin että pitkän etäisyyden päästä...

To Be Continued.

Miksi noita tarinoita pitää turhaan venyttää noin ***** pitkiksi? Kysyn vaan. Ei se pituus aina ole hyvä asia.

-

returning to the topic try 510321

NOT.

-

Lainaus:11.12.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 55 - Season 6:

Huner Chooses The Hunting Ground, Not The Hunted

Varmaan paras tarinasi, mitä tähän mennessä on nähty. Saint-painotteisuus oli harvinaisen korkea ja heidän arkeaan oli kuvattu mukavan osuvasti, letkeästi... niin, näin. Ainoaksi miinukseksi äkkäsin epäselvähkön kirjoitusasun - välillä kesti hetki ymmärtää, mitä nyt oltiinkaan kirjoitettu. Yleisesti kuitenkin upea teos, ja toivoisin jatko-osien jatkavan samaa linjaa. :)

+ Aihe
+ Pituus
+ Vahva yleisote

- Epäselvänpuoleinen kirjoitusasu

9 +

Btw, otsikossa kirjoitusvirhe? :P Ensimmäinen sana kun on "Huner" eikä "Hunter"... Pisteitä en kuitenkaan mene tällaisista pikkujutuista laskemaan.

-

Nyt tulee "kauan" odotettu sarjani neljäs osa. Nauttikaa:

Silwater
Osa 5
Epäonnen TV-toimittaja
Silwarterissa oli yö.Katuja valastivat Katuvalot,värikkäät mainokset Kerrostalojen yllä ja Autojen valot.
Kaduilla ei liikkunut ihmisiä paljoa.Joku saattoi olla kävelyttävässä koiraa tai joku Pummi saattoi kävellä katuja pitkin etsien Roskista,jossa voi viettää yönsä.
Koiraa kävelyttävä nainen kuuli poliisiautojen sireenit.Hän meni utelilaisuuttaan katsomaan mitä oli tapahtunut.Hän näki kuinka veri virtasi pitkin katua.
Poliisi tuli naisen luokse ja kysyi: "Kukas te olette ?".Nainen katseli Pummin päätä joka oli verisenä kadulla."Vastaatko kysymykseeni ?" Poliisi kysyi uudestaan."Ööh.Olen Joanna Smith,TV-Toimittaja." Nainen vastasi."Mitä te teette täällä ?" Poliisi kysyi uuden kysymyksen."Voinko laittaa tämän tapahtuman uutisiin ?" Joanna vastasi kysymyksellä."Ööh,kyllä kai se käy" Poliisi vastasi epäröiden."Hyvä,kutsun kuvaajani tänne" Joanna sanoi.

Son Of Samedin kenraali katsoi uutisia Veteran Childin kanssa."Täällä Pääkadun 3 kadulla on tapahtunut 5 raakaa murhaa.Uhrit Ovat: 2 poliisia,2 jengiläistä ja yksi sivullinen.Poliisit eivät ole nähnyt Epäiltyjiä .Poliisi tutkii parhaillaan asiaa.Minä itse näin 2 epäilyttävää miestä autossa.Poliisi tutkii tämänkin asian.Täällä raportoi Joanna Smith, raa´sta murhasta joka on tapahtunut tunti sitten."
Kenraali sulki Tv:n.Hän otti takin taskustaan Sikarin."Ei kai kukaan nähnyt,kun murhasit sen Pummin ?" Veteran Child Kysyi."Näin siellä 2 miestä,jotka olivat autossa,kun leikkasin sen Pummin pään irti.Heidät on hiljennettävä."Kenraali vastasi."Sopiiko että, minä hoidan sen asian ?" Veteran Child kysyi."Kyllä,mutta et viellä.Ekaksi tuon Toimittajan on hiljennettävä." Kenraali vastasi."Näkikö sekin jotakin ?" Veteran Child kysyi."Ei,mutta hän näki ne 2 miestä siellä,joten hän on eliminoitava,ettei jää mitään todisteita heistä."Selvä,minä hoidan asian" Veteran Child sanoi."Hyvä" Kenraali vastasi tyytväisenä ja sytytti Sikarin.

Toimistossa oli hälinää.Ihmiset tulivat ja menivät.Jotkut olivat Koneella kirjoittamassa lehtiin jutuista,joista voi Ylennyksen tai Potkut.Joanna oli tässä asiassa onnekas.
"Sinä siis näit ne kaksi miestä siellä ?." Pomo kysyi innostuneesti Joanalta
"Kyllä,mutten nähnyt heidän kasvoja.."."Se ei haittaa,poliisit voivat etsiä sen rekisterinumeron" Pomo vastasi."Nytten menet Poliisiasemalle äkkiä sanomaan sen rekisterinumeron,ja jos he saavat Rikolliset kiinni,niin me saamme mainetta." Pomo lisäsi.
"Okei,minä lähden nyt sinne poliisiasemalle." Joanna sanoi ja lähti ulos toimista ja meni Hisiiin.
Hissiä piti odotta jonkun aikaa,koska toimisto on 7 kerroksessa.Alas päinkin kesti saman matkan,koska ihmisiä astui hissii jonkun verran.Ihmiset jäivät jo Aulassa pois,mutta Joanna meni parkkipaikalle asti,ihan yksinään.Hän käveli autonsa luoksi ja avasti auton ja astui Auton sisälle.
Yht-äkkiä joku riikoi tuulilasin Pesäpallomailalla.Joanna alkoi kirkumaan ja avasi äkkiä Auton oven ja lähti juoksemaan hissiä päin.Hän tunsi kipua Yht-äkkiä kipua selässä ja häntä alkoi väsyttää.Hän kaatui maahan ja "Nukahti" heti.Kommando piponen mies nosti hänet yläs ja vei hänet Auton Takakonttiin.Hän lähti ajamaan Parkkihallin ulko -ovea päin.

Silwaterin reunalla oli Tehdas,joka oli lakkautettu,jonkun ihmeen syystä.Kukaan ei vain tiennyt mistä syystä Tehdas lakkautettiin.Tehtaassa oli Ikkunalautoja kaikkissa ikkuinoissa,ettei kukaan Ohikulkia nähnyt sisälle.Siellä oli Son Of Samenin Päämaja.
Joanna alkoi nähdä selvästi,vaikka hän oli juuri herännyt "unesta".Hän näki edessään miehen,jolla oli hieno valkoinen puku ja hän poltti sikaria."Tiedätkö miksi olet täällä ?" Mies kysyi."Mitä minä olen tehnyt sinulle ?"."Minulle et ole tehnyt mitään,mutta olet yksi silminnäkiöistä." Mies vastasi.
"Mitä minä olen nähnyt" Joanna kysyi.Mies ei vastannut mitään,vaan lähti pois huoneesta.
Joanan onneksi hänellä oli hihassa aina veitsi,jolla voi puolustautua kaiken maailman rosvoja vastaan.Hän avasi siteet ja avata ovea,mutta se oli lukossa.Yht-äkkiä alkoi kuulua Ampumista.Ampumista jatkoi seuraavat 10 miinuuttia,kunnes huoneeseen astui 2 miestä."Te olette ne miehet ! Älkää satuttako."En paljasta teitä." Joanna sanoi peläten.Toinen miehistä käveli Joannaa lähemmäs haulikko kädessä ja sanoi: "Älä pelkää,tulimme pelastamaan sinut.Minua voit kutsua Bernieksi ja häntä voit kutsua CJ:ksi."Miksi tulitte pelastamaan minua. ?" Joanna kysyi.
"Koska olet todistaja" CJ vastasi.

Jatkuu..

Arvostelkaa hyvät PP:laiset.

Lainaus:15.12.2009 pikseli123 kirjoitti:
Nyt tulee "kauan" odotettu sarjani neljäs osa. Nauttikaa:

Silwater
Osa 5
Epäonnen TV-toimittaja

Arvostelkaa hyvät PP:laiset.

Arvosteluja ??

-