Lainaus:16.12.2009 pikseli123 kirjoitti:

Lainaus:15.12.2009 pikseli123 kirjoitti:
Nyt tulee "kauan" odotettu sarjani neljäs osa. Nauttikaa:

Silwater
Osa 5
Epäonnen TV-toimittaja

Arvostelkaa hyvät PP:laiset.

Arvosteluja ??

Arvostelujen teko on hieman vaikeaa juuri nyt, koska kone on huollossa ja PS3:lla kirjoittaminen ei vaan toimi... Voin kyllä luvata arvostelevani kaikki uudet tarinat, kun viestejä voi alkaa kirjoittaa *vähän* nopeammin. :)

Lainaus:16.12.2009 pikseli123 kirjoitti:

Lainaus:15.12.2009 pikseli123 kirjoitti:
Nyt tulee "kauan" odotettu sarjani neljäs osa. Nauttikaa:

Silwater
Osa 5
Epäonnen TV-toimittaja

Arvostelkaa hyvät PP:laiset.

Arvosteluja ??

Opettele nyt herranjumala käyttämään välejä lauseiden jälkeen.

-

-

Lainaus:16.12.2009 pikseli123 kirjoitti:

Lainaus:15.12.2009 pikseli123 kirjoitti:
Nyt tulee "kauan" odotettu sarjani neljäs osa. Nauttikaa:

Silwater
Osa 5
Epäonnen TV-toimittaja

Arvostelkaa hyvät PP:laiset.

Arvosteluja ??

Failure koko juttu. Mee vaik ulos välil tai jotai =/

Carbonox Stories:

A Million Nights - Osa 3 - It Came From the Sewers...

Day 1, Population 153 000

Yöllä Los Santosissa satoi kaatamalla. Nukkuminen oli useimmissa paikoissa vaikeaa pisaroiden jatkuvan kopinan takia kattoa vasten. Johnsonien talossa oli ahdasta, koska vaikka vieraille oli kyllä tuoli pöydän ääressä, sänky ei ollutkaan vastaava itsestäänselvyys. Lopulta Big Smoke sai tahtonsa läpi ja nukkui CJ:n vuoteessa, kun huushollin omistajalle jäi makuupussipaikka keittiöstä, johon Smoke ei halunnut jo pelkkien mahdollisten Ballasien takia. Ainakaan hänen ei sieltä tarvinnut kuunnella sadetta yhtä kovaa kuin yläkerran asukkien, ja siksi hän nukahtikin kaikista helpoimmin. Swiftien asunnossa puolestaan oltiin täysin valveilla, koska kaikkien oli mahdoton saada unenpäästä kiinni ropinaa voimistavan peltikaton takia. Sidney ja Stalker jaksoivat yhä istua telkkarin edessä ja tyhjentää jo kolmannen sipsipussin sisältöä. Zorro-leffa oli kesken, mutta he eivät jaksaneet katsoa sitä yhteen menoon ja säästivät huomisellekin vähän, ja nyt pyöri yltiöromanttinen draama, jota kumpikaan ei seurannut tarkkaan, vaikka siltä se kyllä näytti - silmät olivat lähes kiinni ruudussa ja apposen auki. Sebastian oli keittiössä päättänyt kokeilla kiinnostuneena viinaa, jota Sidney aina kielsi häntä juomasta, mutta arvasi pian syyn sille, miksi. Juoma kun maistui pahemmalta kuin etikka, jota oli kerran eksynyt hänen suuhunsa, kun hän oli kouluikäinen ja otti vahingossa väärän pullon väsyneenä jääkaapista - siinä ehkä syy, miksi hänen suussaan oli kaiken aikaa erityisen hapan maku. Viinapullo meni takaisin jääkaappiin ennen kuin hän ehti edes yhtä kunnon ryyppyä vetää, ja siitä lähtien hän vakuutti, että aikoi säilyä absolutistina lopun elämäänsä. Sam posautteli pelinsä ääressä avaruusörkkejä toiseen galaksiin kovien ääniefektien saattelemana, mutta televisionkatsojat eivät olleet valittamassa asiasta, toisin kuin normaaliolosuhteissa. Tässä talossa kaivattiin selvästi järjestystä, mutta moista oli turha odottaa, kun asukkaat olivat barbaareja ja toistuvasti riidoissa keskenään. Stalker nojasi hitaasti päällään sohvaan hiukan kallistetussa kulmassa - suusta valui sylkeä leukaa pitkin, mutta sen tuottama kutiseva olo ei pitänyt häntä hereillä, vaan hän nukahti television ääreen, käsi sipsipurkissa. Sidney puolestaan ei voinut olla irrottamatta katsettaan TV-ohjelmasta - väsymyksen takia hän piti siitä, vaikka yleensä hän kiersi kaukaa kaiken, missä oli liikaa romantiikkaa ja liian vähän hauskoja kohtia. "Voi ei! Oletko sinä pettänyt minua? Miten... miten saatoit? Ja vieläpä sen ilkimys-Davidin kanssa! Tämä on elämäni loppu... loppu... loppu..."


Aamu koitti. Taivaasta sitä ei nähnyt, mutta kello kertoi aina totuuden, satoi tai paistoi. Sateesta puheen ollen se jatkui edelleen taukoamatta Los Santosin yllä eivätkä pilvet olleet menossa mihinkään. Kahdeksalta aamulla oli useimmiten Kendlin ja Cesarin heräämisaika, ja he olivatkin ehkä ainoat, jotka saivat nukuttua makeasti yläkerrassa. Sweet siristeli silmiään niin velttona, ettei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa - hän oli ollut valveilla koko yön ja kieri vain vuoteessaan silloinkin, kun herätyskello aloitti oman mekkalansa. Big Smokea ei pitänyt hereillä sade, vaan hänen päässään mylläävät ajatukset, kun hän ajatteli ainoastaan Ballasien paluuta, mikä aiheutti syvää epäluuloa. CJ puolestaan pääsi meluttomimpaan paikkaan ja itse asiassa hyötyi siitä, koska makeiden unien jälkeen hän heräsi juuri ajoissa kahmimaan itselleen parhaat murot. Aamulla sattui vain ongelmia kalsareiden kanssa, sillä syötyään muutaman kupillisen Coc-O-Popseja Sweetin vielä maatessa, hänelle sattui odottamaton p*skahätä. "A-aaaah... pois alta!" hän huusi Kendlille ja Cesarille, jotka olivat korjaamassa omia astioitaan pois pöydästä, mutta heti, kun hän nousi tuolista ripeästi ehtiäkseen vessaan, suolistossa muljahti ja hetkessä vetiset ja lämpimät ulosteet ehtivätkin ensin housuihin. Lähellä ollut Kendl kuuli kyllä äänen, mutta vasta huoneeseen levinnyt haju osoitti, että kaikki ei ollut kohdallaan. CJ ei jäänyt pyytelemään anteeksi tai selvittämään asiaa, vaan juoksi suoraan vessakoppiin ja lukitsi oven. Hän ei voinut uskoa, että näin kakaramainen tilanne pääsi sattumaan vielä liki kolmekymppisenäkin. Puhtaat alushousut olivat lisäksi vähissä, joten hänen oli totta vie käytävä ostamassa kaupasta lisää, oli tämänhetkinen sää sitten mitä mieltä tahansa. Äänien perusteella alakertaan tuli lisää porukkaa, mutta oliko siellä Sweet, Smoke vai molemmat, sitä CJ ei osannut arvata. Varmaa oli vain se, että hänen oli hitaasti riisuttava puoliksi ruskeiksi värjäytyneet housunsa jalasta ja alettava pyyhkimisurakkaan. Hän kuuli vessan seinien läpi Kendlin sanovan jollekulle kimittäen: "Eipä muuta kuin että CJ todisti vanhan lausunnan todeksi. Mikään ei ole niin nopeaa kuin p*ska."

Monta tuskallista minuuttia kului. Uudetkin kurat ehtivät tulla, mutta niiden paikka oli onneksi pöntössä. Vessapaperirullakin kutistui silmissä, kun CJ otti arkin toisensa perään ja pyyhki vähän kerrallaan tavaraa. Helppoa se sentään oli, koska uloste oli niin märkää - hän muisti aivan tarpeeksi hyvin aamun, jolloin hän heräsi housut tahrittuina ja pyyhkiminen oli tuskaa, koska tavara oli kiinnittynyt perskarvoihin. Siitä Sweet muistutteli säännöllisesti aina, kun tilaisuus tuli. Kaikki muut taisivat nauttia lopuista muroista jättämättä CJ:lle yhtään enempää - hän ei ainakaan suostunut syyttämään niitä tästä välikohtauksesta ja laittoi sen syntipukin puutteessa epätavallisen aikaisen heräämisen piikkiin. Juuri viimeisellä arkilla hän sai kaiken pyyhittyä, mutta vielä tuli vaikein vaihe, eli uusien pikkuhousujen hakeminen. Hän oli monta kertaa saanut naurua osakseen, koska aina vahingossa "pikku veitikka" oli tullut esille, mutta enää hän ei suostunut moiseen rääkkiin. Hän koputti oveen räväkästi ja huusi sen läpi: "Cesar! Tuo mulle puhtaat alkkarit, sujauta vaikka oven alta!" Vastaukseksi hän sai kolmen miehen armottomat naurunrämäkät Sweetin johdolla - ehkei se kulkeminen yläkerran vaatekaapille ollutkaan niin kauheaa kuin tämä, hän ajatteli. "Te pojat olette toivottomia, minä haen!" Kendl puuskahti ja lähti muihin katsomatta portaita ylös hienostelevalla tavalla, josta Sweet väänsi jälleen läppää, ja taas nauru alkoi. CJ kykki äänettömästi vessassa eikä kyllä aikonut tulla sieltä pois ennen kuin muut alkoivat oppia, ettei nauru oikeasti ikää pidennä. Kendlin visiitti oli pikainen, ja hän harppoi jo hetken kuluttua portaita alas CJ:n Batman-bokserit kädessään. Sweet tirskahti uudemman kerran hänen tullessaan alas, mutta edelleen tämä säilytti pokkansa ja seurasi Cesarille annettuja ohjeita kuuliaisesti. Hän sujautti alushousut oven ali ja CJ otti ne nopeasti vastaan, jotta pääsi ulos vessasta mahdollisimman äkkiä. Puolen minuutin kuluttua (tähän ei mahtunut mitään kiinnostavia tapahtumia) hän myös poistui ja lähti sanaakaan sanomatta eteistä kohti, välittämättä muiden naurunrämäkästä ollenkaan. Kendl lähti oven sulkeuduttua itse käymään vessassa, joten pelkät äijät olivat jäljellä. Kun CJ puki ylleen parasta ulkotakkiaan, Sweet ymmärsi vihdoin menneensä liian pitkälle ja yritti puhua tälle järkeä. "Ei me nyt tosissaan oltu! Älä sentään sateeseen lähde noin loukkaantuneena, vaan jää tänne pitämään vähän hauskaa!" Niin hyvältä kuin se kuulostikin, CJ ei niin helpolla antanut anteeksi. "Ei käy. Jos teillä on tuollainen asennevamma, niin varmaan ainoa keino minulle selviytyä tästä on ostaa uudet kalsarit."

Hän avasi oven - vettä tuli vielä enemmän kuin hän oli odottanut, ja Grove Street käytännössä lainehti. Satunnaisten vesilätäköiden sijaan kadun täytti parin sentin syvyinen, säännöllinen lammikko, joka syveni kuopissa ja mataloitui korkeammissa kohdissa. Lisäksi kuistin päältä valui jatkuvasti vettä kuin saavista kaataen, ja rännistä tippuva märkä tavara kolisi maata vasten. "No niin, et sä tuollaista ansaitse... Mennään ostoksille vasta sitten, kun sää selkenee, tuollainen vesimäärähän tulee auton katosta läpi." Sweet järkeili, mutta CJ kyllä tiesi, että Slamvan kesti, vaikka taivaalta tulisi metallinpalasia. "Etkö aio todellakaan tulla mukaan? Meinaan vaan, että suosikkivaatekauppani on kaupungin toisella laidalla, eikä sinne jaksaisi millään mennä yksin, kun radiokin varmasti pätkii myrskyssä." hän sanoi. Kuka tahansa muu olisi parempaa seuraa matkalle kuin Sweet, mutta tämä oli taas vanhaa kunnon väliaikaista angstia, ja varmasti taas parin kunnon läpän jälkeen he olivat oikein hyvää pataa. Koska vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan, Sweetkin puki vihreän Grove Street-takkinsa ylleen ja lähti kädet taskussa pihalle. Cesar ja Smoke eivät keksineet, mitä sanoa - kalsarienko takia isot miehet vaivautuivat sateeseen? Koska heillä ei ainakaan ollut moista ongelmaa, he jäivät mielellään kotiin, mutta pieni shokki kohtasi Kendlin, kun Cesar juuri kertoi Johnsonien lähdettyä Smokelle: "Mummu taitaa muuten tulla käymään parin tunnin päästä täällä, haluaa kuulemma tutustua mun uuteen viralliseen kotiini paremmin." Smoke ei ollut tästä kuullut, kun ei ollut hääjuhlissa käynyt, mutta Kendlillä oli tästä vain huonoja muistoja, ja hän olisi voinut pyörtyä, ellei olisi äkkiä istunut sohvalle ja rentoutunut paha ajatus mielessään.
CJ avasi kuistilla autotallin oven ja odotti hetken sen avautumista sateelta suojassa, kun Sweet nojasi sulkeutuneeseen oveen yhtään arvaamatta, mitä oli edessä. "Juoksun aika!" hän murahti, kun talli oli kunnolla auki, ja CJ ymmärsi asian varsin hyvin. Portaat olivat märät ja samalla varmaan aika liukkaat, joten hän loikkasi niiden yli ja paineli nopein juoksuaskelin sisään talliin, jossa hänen Slamvaninsa kaikilla parhailla virityksillä seisoi odottamassa matkaa. Sweet seurasi perässä kuin varjo.

Johnsonin veljekset nousivat kyytiin. Autossa oli oikein hyvä lämmitys ja pehmeät kärpännahkapenkit, joten mukavuutta ei puuttunut. Kunnon hydrauliikatkin löytyivät, mutta CJ jätti ne mieluummin rauhaan - pelleilylle oli parempiakin aikoja. Hän painoi pakin pohjaan ja painoi mukanaan olevasta pikkuruisesta vekottimesta autotallin oven taas alas, kun oli päässyt tukevasti ajoväylälle. Peruutuksen pysäyttäminen vaikutti hankalalta, ja kun CJ painoi kaasun pohjaan ja vaihtoi ykkösvaihteelle, auton takarenkaat sutivat paikoillaan monta sekuntia ja matkaan oli vaikea päästä. Pienellä sivuluisuliikkeellä hän sai auton käännettyä menosuuntaan, mutta vauhti oli lähes olematon, ja renkaat suihkusivat vettä oikein kunnolla. "Liikettä, CJ! Muistin justiinsa, että mun lempiohjelmani alkaa TV:stä puolen tunnin päästä!" Sweet huusi paniikissa ja toivoi nyt, että olisikin jäänyt kotiin. "Minkäs teet, kun tiessä ei ole pitoa!" CJ kähähti ja sai kiihdytettyä autoonsa vähän enemmän nopeutta sillan alta mentäessä, jossa oli edelleen lähes täysin kuivaa, vaikka muutamat märät renkaanjäljet tiestä löytyivätkin. "Nopein reitti kulkee moottoritien kautta, joten sinne siis." hän jatkoi ja olikin kääntymässä toiselle sillalle Ten Green Bottlesin kohdalla, mutta siinä kohtaa tie oli kuin uima-allas, ja vaikka pyörät kyllä kääntyivät sinne, minne rattikin osoitti, auto vain liukui suoraan eteenpäin ja olisi törmännyt baarin seinään, ellei CJ olisi tehnyt nopeaa väistöliikettä. Heti sen jälkeen hän kurvasi vasemmalle, missä oli aavistuksen verran helpompaa kääntyä. Tästä ei tarvinnut kantaa huolta, koska kukaan ei tainnut olla tarpeeksi hullu mennäkseen kaupungin kaduille tällä säällä. Kaikki sillan vedet olivat pyyhkiytyneet sen alaosaan, ja siksi Slamvan tarvitsikin kunnon nopeuden selvitäkseen esteestä. "Nitrot päälle, Sweet, siitä pienestä punaisesta!" CJ käski ja näytti vielä sormellakin, jotta vähä-älyinen velipoika varmasti ymmärsi. Hänellä itsellään oli kädet täynnä töitä, kun hän juuri ja juuri väänsi auton oikeinpäin kaasu kaiken aikaa pohjassa ja vaihdekeppiä vatkaten. Sweet painoi nitronappia juuri oikealla hetkellä, ja auto pääsikin erittäin tehokkaalla, päälle sata hevosvoimaa lisäävällä boostilla juuri ja juuri mäestä ylös ja moottoritien yli, ja seuraavaksi suuntana olikin sinne alas johtava ramppi. Valitettavasti huonoja uutisia liittyi tilanteeseen taas - jos Grove Street lainehti, motaria saattoi kutsua vaikka joeksi. Veneelle se taisi olla riittävän syvää, mutta autolla meneminen oli lähinnä "itsemurhaa" kuvaannollisesti sanottuna.

"Käännä radio päälle, Sweet. Sieltä voidaan vaikka saada uutisia..." CJ totesi liukuessaan ramppia hitaasti alaspäin, välttäen liukkaimpia kohtia tiessä. Kohta hänen piti jälleen painaa kaasu pohjaan ja lähteä kiihdyttämään hurjaan tahtiin pysyäkseen liikkeessä eteenpäin, mutta hyvin hän oli valmistautunutkin, ja painoi ohimennen nitrot uudestaan päälle. Auto sylki veden sivuille ja kaasutti tasaista, mutta silti toivottoman hidasta vauhtia eteenpäin, kun Sweet käänteli kanavia ja enimmäkseen sieltä kuului vain rätinää, kunnes... "Ding dong, mä kävin eilen kaupassa, jou jou jou! Siellä oli paljon vaatteita, jou jou jou!" Sattumalta tämä eksyi Radio Los Santosille ja sanoinkuvaamattoman mauton kappale oli juuri menossa. "Taasko sä eksyit sinne? Yritä edes jotain, jossa on uutislähetyksiäkin, perhana!" CJ käski ja vatkasi edelleen veden virtaamista vastaan. Sweet vaihtoi kanavaa oikein mielellään, vaikka jättikin veljelleen mielikuvan, että hän piti tuollaisestakin räpistä. Kanavat vilisivät silmissä, mutta yksikään ei näyttänyt kuuluvan. Bounce FM, Master Sounds, SF-UR... jopa aina yhtä luotettava WCTR pysyi nyt hiljaisena. Vain yksi oli kokeilematta, mutta sen Sweet olisi mielellään jättänyt väliin - K-Rose, maalaiskanava, josta ei tullut muuta kuin kantria ja typeriä maajussien juttuja lehmätuotannosta ja heinäpaalien katoamisesta taivaan tuuliin. Koska CJ katsoi häntä pahasti aseman vaihtelun loputtua, Sweet otti itseään niskasta kiinni ja käänsi kyseiselle taajuudelle. Ainakin hän eksyi oikeaan väliin, sillä juuri kuului uutisten ärsyttävä tunnari (silkkaa rallattelua) ja uutistenlukija pääsi ääneen. Kaveri puhui oudosti, ja epäilemättä heinää oli suussa, mutta muuten se kuulosti ihan järkipuheelta. "Kuten myö tiietään, tuolla joen juntimmalla puolella, elikkä Los Santosissa, on melekonee myrsky. Karut on ihan veen peitossa ja koko ajan tulloo lissee. Me voijaan vaan toivoo, et juntit saa vihoi opetuks... eiku siis et tää loppuu ja veet männöö kauas pois, mieluiten mun varmille, siel tarviis vehenät jo jottaa raikastetta. Tiesitteks työ muute, et iha toissapäivän tuolt parin kilometrin pääst palo Hughesin ukolt lato? Joo, ihaa poroks män, mut eläimet sentään pääs turvaan. Joo, jos olis toiki tullu vast nytte, nii eipä ois kauaa palanu, ku tää sare jyllää! Höh höö! Nii, noi sarevesiviämärit o iha tukos ja pursuu yliki, iha ku semmone täyn taikinaa oleva kuluho, ku sinne lätkästään tehosekooti! Vrum vrum! Nii, tost tuli miäleen taas se, ko naapurin emäntä täs pari viikkoo sit tarjos omenapiirakkaans, oli muuten heleevetin hyvvee..."

"Mikä v*ttu näissä uutislähetyksissäkin nykyään on?" Sweet tiuskaisi ja väänsi taas Radio Offille, joka oli hänen toinen suosikkikanavansakin muuten. CJ ei vastannut, jatkoi vain nitrojen käyttämistä ja pääsikin ennen pitkää varsin lähelle seuraavaa ramppia, joka vei heidät lentokentän ohi koukkaavalle moottoritielle. "Ehditään aivan hyvin hakea ne housut ja katsella se sun... lempiohjelma..." hän vakuutti Sweetille, joka ei vastannut, vaan katseli ympärilleen. Koskaan ennen ei Los Santos ollut tuntunut niin karmaisevan autiolta - autot olivat siellä täällä edelleen parkissa, mutta kukaan muu ei ajanut märillä kaduilla, paitsi ehkä jossain ylhäällä Las Colinasissa, missä se saattoi vielä olla mahdollista. Jalankulkijoita eivät edes sateenvarjot auttaneet hässäkässä, jossa jalat ainakin pääsivät kastumaan kaikista toimista huolimatta. Oli suoranainen ihme, ettei missään vielä käsketty ihmisiä pysymään rauhallisina tai mitään - tai vika vain oli radiossa. Jos WCTR olisi toiminut, CJ ja Sweetkin voisivat ehkä pysyä kärryillä... Edessä oli kuitenkin ylämäki, ja siihen piti puristaa täydellä voimalla, koska Slamvanin tehot eivät muuten riittäneet siihen. Vettä oli taas hiukan syvemmällä, koska ylhäältä oli virrannut sitä valtavaksi lammikoksi alas, ja auton vauhti hidastui silmissä lähelle nollaa. Kaiken lisäksi vesi kupli aivan vieressä oudosti, aivan kuin sieltä olisi vedetty tulppa ulos. Sweet kiinnitti siihen huomionsa paremman puutteessa, mutta CJ:n maltti ei pettänyt ja hän hakkasi nitroja pohjaan epätoivoisesti päästäkseen ylös. Auto oli käytännössä nyt jumissa eikä päässyt muualle kuin taaksepäin, ja sinnekin hitaasti. Sweet puolestaan oli aivan näkevinään jonkinlaisen pitkän ja suomuisen hahmon nousemassa vedestä eikä kyennyt peittämään kauhunkiljahdustaan. "PERUUTA! Sieltä tulee jotain!" hän komensi ja väänsi äkkiä kepistä peruutusvaihteen päälle ennen kuin CJ ehti kissaa sanoa, ja he vierivätkin mäkeä alas. Sweet oli juuri saamassa kaikkien aikojen torut niskaansa, kun se jokin yllättäen hyppäsi näkyviin kunnolla. Vesi loiskui joka puolelle, mukaan lukien auton etulasiin, ja CJ laittoi nopeasti tuulilasinpyyhkijät päälle nähdäkseen, mikä sieltä oikein oli tulossa... ja järkytys oli sen mukainen. Aivan auton edessä mulkoili ulospäin pullottavilla silmillään hiukan tavallista suurempi alligaattori, jolla oli ahneen katseen perusteella mielessään todellinen juhla-ateria. "EI! EI TUOLLASIA!" Sweet kiljui ja CJ ei voinut olla enempää samaa mieltä. He yrittivät taas peruuttamista, mutta auto liikkui paljon hitaammin kuin "kroko", joka ui tasaisesti perässä. Pakoon ei ollut pääsemistä autolla, ja juokseminen ei ollut ainakaan suositeltavaa.

"Mitä me tehdään, mitä me tehdään?" Sweet kysyi hätääntyneenä. Krokotiili katsoi häntä kaikkein ahneimmin, mikä kieli siitä, että hän joutuisi alkupalaksi, ellei alkanut nyt toimia. CJ:llä ei ollut aavistustakaan, mutta hän käänsi ainakin auton ympäri (yllättävän helppoa), koska peruuttaminen oli aina hitaampaa kuin suora kaasutus. Nitroa ei ollut loputtomasti, joten hänen piti säästellä sitä tästä eteenpäin - palkki näytti, että jäljellä oli kolme buustia. Hän mateli tietä pitkin takaisin menosuuntaan ja Sweetin hengitys alkoi taas tasaantua tiiviin alkujännityksen jälkeen. Silti krokotiili liikkui vettä pitkin nopeammin kuin auto, ja se oli jo kyllästynyt koko jahtiin sen perusteella, mitä seuraavaksi tapahtui. Sweet katsoi oman puolensa ikkunasta huolestuneena ulos, kun aivan yhtäkkiä krokotiilin valtava olemus ja aukinainen suu levittäytyivät oven toisella puolella. Hän kirkaisi ja hyppäsi suoraan kohti CJ:tä, tönäisten vaihdekeppiä samalla kriittisesti väärään suuntaan. Auton vauhti laski silmissä ja krokotiili ei luovuttanut, vaan päätti hyökätä niin kauan, kunnes sai haluamansa, eli Grove Streetin kasvateista koostuvan aterian. "Kohtaa pelkosi, Sweet, minä ajan tätä vempelettä niin kovaa kuin voin!" CJ komensi ja työnsi hänet takaisin siihen suuntaan, missä ei ollut erityisen mukava olla. Krokotiili murisi ja paukutti ovea jättimäisellä kuonollaan kieli lipoen ja Sweetin oli vaikea puuttua asiaan muulla tavalla kuin katsoa pelonsekaisella kunnioituksella ulos auton liikkuessa hidasta vauhtia lähes polvenkorkuista vettä pitkin. "Aika mutkitella, että vapaamatkustajat lähtee..." CJ sanoi. Hän alkoi vatkata autoa puolelta toiselle niin arvaamattomasti, että krokotiilin ote herpaantui jo ensimmäisessä kurvissa ja se tippui ikkunalta. Sweet kääntyi äkkiä sitä kohti ja saattoi nauraa sormella osoitellen pedolle, joka kömpi takaisin vatsalleen jouduttuaan vedessä väärinpäin, mutta ongelmat eivät olleet ohi. Auto jatkoi mutkittelevaa liikettä niin paljon, että Sweet, joka ei pitänyt tukevasti mistään kiinni, ponnahti nopeasti vasemmalle tehdyn käännöksen jälkeen ovea päin, joka pamahti auki. Hän karjaisi kauhusta ja käski CJ:tä lopettamaan vatkaamisen, mutta auton pauhun ja veden loiskumisen lomassa se kaikui kuuroille korville. Hän sai kuin saikin ovesta kiinni, mutta väärältä puolelta vain, ja epätoivoinen liike aiheutti sen, että hän käytännössä itse työnsi oven kiinni ja lukkoon auton mennessä juuri väärässä kulmassa uuteen syöksyyn. Kyllä CJ pian huomasi, että velipoika oli ulkopuolella, mutta sen aikaa ei näyttänyt hyvältä. Krokotiili lähestyi nimittäin autoa, ja Sweet oli helppo uhri.

"CJ! CJ! TEE JOTAIN, PERRRRRKELE!" hän kiljui ja hakkasi nyrkillä ikkunaa. Se oli niin vahvaa lasia, ettei ihmisen nyrkki millään riittänyt sen murskaamiseen. Nyt CJ:kin oli pakotettu katsomaan, kun häntä alkoi kyllästyttää lisääntyvä meteli. "Pyhä p*ska, miten se ääliö on saanut itsensä hilattua tuolle puolelle? Avain, missä olet?" hän ihmetteli Sweetin kiivetessä jo kärsimättömänä auton katolle, kun krokotiili lähestyi huolestunutta vihreäpukuista miestä aina vain ahnaammin. Ehkä hän ymmärsi jo syynkin "maukkaudelleen", hänhän näytti aivan sammakolta näin keskellä vettä ja tuo krokotiili oli varmaan niin lihaa himoitseva, että söisi vaikka kimalaisia, jos joku tarjolle pisti. "ÄLÄ KIIPEÄ SINNE SAAMARIN KATOLLE!" CJ yritti huutaa, mutta Sweetin pelko vei vallan ja nyt hän ei kyennyt liikkumaan, kun joutui pitämään kaksin käsin lujasti kiinni auton sivupeileistä pysyäkseen märän katon päällä makuuasennossa. Siitä hän oli helppo suupala krokotiilille, joka kiipesi juuri auton takaosaan ja pysyi tasaisesti sen päällä, toisin kuin ovenpielessä roikkumassa. CJ:llä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin laittaa radio päälle ja toivoa, että sieltä tulisi edes jotain hyödyllistä - jälleen takaisin K-Roselle, koska Radio Los Santosin jengimusaa hän ei ainakaan nyt tarvinnut. "Ja päevän viimone uutinen koshkee sitä, et tääl mun farmil tuli tärkeen näkööset hevosvankkurit justiisa ohitte. Mitä niis onkaan, voitte veikat osottees k-rose.com. Ja sitte meijän perinteine apupuheli! Eli soittakkee nummoroo 1601-555-0100 ja työ kuulet sielt virkaalijan ääne - se oon katoo myö! Eliikkä, ko ootte soittanuo tän, nii täs ohjeet. Jos teijä lehmukat o mutatoitunu ratioaktiivisest rehust, paenakkee ykköst. Jos kanat jostaa syyst muniiki kultasii munii, paenakkee kakkost. Ja jos teijän kaveerit on toooosi ison kärmeksen kynsissä, nii... aiva, paenakkee kolmost!" Ohjeet eivät olleet päteviä, mutta CJ näppäili silti nopeasti kännykkäänsä numeron ja painoi kolmosta, koska eiköhän krokotiili kelvannut käärmeen asemassa... Sydän hakkasi, kun Sweetin naama tuli näkyviin etulasissa tämän paetessa krokotiilia ainoaan osaan autoa, missä oli sisätilan lisäksi turvallista. "Päevöö! Sie painoit kolomoosta, millaane o ongelma? Kerros ny eka, onks se kärmes vihree vai sinine?" kysyi sama uutistenlukija, joka näemmä piti ihan hyvin studiotaan yllä, kun saattoi vastata kysymyksiin heti uutisten jälkeen. "Öö... tämä on krokotiili, mutta ajattelin, että voisitte kuitenkin auttaa, kun se ajaa saman as..." CJ aloitti ja viittoi Sweetiä odottamaan, kun tämä seisoi konepellillä taisteluasennossa, valmiina ottamaan nyt jo katolla kiipeilevän krokon vastaan. "Ei myö olla mitään krokoapulaisia! Mite sie julkeet? No, eihän tie ois muute apupuhelinkaa... eli tyännä sormes sen korviin ja sen pitääs rauhottua. Morjensta!" maajussi vastasi heti eikä CJ ehtinyt kysyä yhtään lisää, kun tämä sulki puhelimen hänen nenänsä edessä. Ohjeet olivat niin puutteelliset, että jopa Radio Los Santosista olisi ollut enemmän hyötyä.

Philips Buildingin neuvotteluhuone, Stilwater

Ultorin johtokunta oli taas kokoontunut pitkän pöydän ääreen, koska he olivat epätavallisen tilanteen edessä. Se oli liitto, mutta ei suinkaan mikään täysin normaali sellainen. Tässä tarvittiin päätöksentekokykyä, koska se saattoi vaikuttaa Ultorin tulevaisuuteen merkittävällä tavalla. Los Santosista peräisin oleva katujengi, joka yleisesti tunnettiin Ballaseina, oli ryntymässä yhteistyöhön heidän kanssaan ja useimmat johtokunnasta eivät olleet varmoja, miten suhtautua moisiin tuleviin kumppaneihin. Useilla oli niin pahoja ennakkoaavistuksia, että poisjättäytyminen kävi mielessä, mutta kun Wissler veti taas (Sharpin) hatusta jonkin lakipykälän, joka kielsi moisen, kaikki jäivät suosiolla paikalle - myös Vogel, jolla oli toimistokiireitä eikä hän halunnut hukata aikaansa jengille, joka muistutti tyyliltään liikaa hänen inhokkiaan, Brotherhoodia. Seremonia oli melkoinen, kun Ballasit marssivat suuren kokouspöydän äärelle punaisten mattojen päällä - muutamat asepalveluksesta kieltäytyneet saivat nyt soittaa torvillaan kuuluvan soolon violettipukuisten tullessa ohi päämiesten johdolla. OG Loc johti letkaa ja perässä tulivat kaikki hänen luutnanttinsa, jotka eivät ennen olleet saaneet tällaista kokea. Sotilaat ohjasivat Ballasit kokouspöydän ääreen - jotta tila riitti, oli siihen laitettu toinen pöytä kiinni. Joka toisessa tuolissa istui Ultorin johtokunnan jäsen, ja juuri sopivasti Ballasit mahtuivatkin paikalle, paitsi että pöydän perimmäisessä päässä olikin jo kolmekin jengiläistä vierekkäin. OG Loc istahti tärkeimmälle paikalle pöydän päässä olevan Wisslerin lähelle ja Vogelia vastapäätä - tämä tutkaili uuden jengin johtajan tyyliä ja käsitti heti, ettei mitenkään voinut suostua yhteistyöhön. Ballasit näyttivät aivan syrjäkujalta tulleilta, jotka olivat täällä vain jonkun rikkaan ystävän kutsusta... ja "rikas ystävä" oli tietenkin Wissler, joka oli yksi harvoista ystävällisistä herroista. Viimeisetkin Ballasit, joiden joukossa olivat Johnsonin veljeksillekin tutut Chad ja Bruce, istuivat paikoilleen ja keskustelu pääsi viimein alkamaan. Jokaisen paikan edessä oli posliininen lautanen ja tyhjä lasi. Ainoastaan Wisslerin lasi oli täynnä, ja siitä hän ryyppäsi täyden lastin kaljaa Ballasien tuijottaessa. Acosta tyrskähti ja Sharp pyrki säilyttämään kohteliaalta näyttävän asentonsa, vaikka yhtä hyvin hänen smokissaan olisi voinut olla simpanssi. Kun saksalainen oli vihdoin saanut kaiken juotua, hän nousi ylös ja kilisti lusikalla lasia saadakseen muiden huomion, vaikka kaikki olivat jo pitkän aikaa katsoneet häntä kohti.

Raollaan olevan oven toiselta puolelta kurkisti jälleen pienenpieni silmäpari. Se kuului Assassinille, kolmevuotiaalle mustavalkoiselle kissalle, joka oli tunkeutunut helikopteriin tämän lähdettyä Philips Buildingille Kenraalin tehtaasta. Hän oli pysynyt huomaamattomana koko tämän ajan ja keräsi tiedustelukierroksellaan koko ajan hyödyllistä tietoa. Riski kasvoi jatkuvasti, koska kiinnijääminen tarkoittaisi kaiken tiedustelun menemistä hukkaan. Piti vain odottaa oikeaa hetkeä poistumiseen, ja nyt se ei ollut. Wissler alkoi puhua kuuluvalla, hiukan humalaisella äänellä Ballaseille ja kaikki, myös Assassin, kuuntelivat tarkkaavaisesti. "Olen kutsunut teidät tänne todistamaan uuden liiton syntyä! Selvästi te olette juuri sellainen nouseva jengi, jota olen pitkään etsinyt ja joka ei jatkuvasti yritä tehdä hallaa meidän kalliille operaatioillemme. Heti ensiksi minun täytyy huomauttaa niistä posliinilautasista, ne ovat isoisäni perintöä, joka muuten taisteli SS-joukoissa silloin ennen, joten kohdelkaa niitä hyv..." Kova räsähdys peitti äkkiä hänen äänensä ja muuan Ballas-jengiläinen katseli nolona kohti lattiaa - ei tarvinnut arvella kauaa, mitä oli tapahtunut. Ainoastaan muutama Ultorin sikailija, kuten Acosta, nauroi tapahtumalle, mutta kaikki Ballasit pysyivät vakavina. "Öhöm, asiaan taas!" Wissler kuulutti ja kaikki käänsivät jälleen huomionsa häneen. "Tiedän, että läheskään kaikki liitot eivät ole sujuneet täydellisesti, mutta tästä me molemmat tulemme varmasti hyötymään. Ballasit ovat jo pitkään koettaneet - tai ainakin olivat silloin sen ollessa vielä mahdollista - vallata Grove Streetin ja kadottaa samaa nimeä kantavan jengin San Andreaksen kartalta. On totta, että Ultorin varusteet pystyvät auttamaan teitä hommassa, mutta me ei palvella ihan ketä tahansa. Ensin teidän pitää osoittaa pystyvännekin johonkin. Sanon tämän nopeasti - minulla on pitkään ollut muuan piikki lihassa, nimeltään Ray Boccino. Hän oli entinen kumppanini eräässä timanttijahdissa, kunnes hän oma-aloitteisesti laittoi välit poikki. Scott Wisslerillehän ei sanota ei! Minä olen siitä pitäen jahdannut noita timantteja, mutta en ole onnistunut siinä - milloin mistäkin johtuen, ja tämä ei johdu taidottomuudesta, vaan Rayn ärsyttävästä salakähmäisyydestä asian osalta! Haluan teidän hommaavan minulle nämä timantit... ei enempää, ei vähempää. Jos onnistutte, Ultor myöntää teille oikeudet seuraaviin. Julius, diaesitys päälle!" hän komensi ja huoneen sivussa seisonut entinen Saint, jota Assassin katsoi oven raosta inhoten, napsautti projektorista ja valkokankaalle heijastui kuva.

"Kas siinä! XM8 Carbine-aseita niin, että varmasti joka ikiselle riittää, ja raj... öh, kohtuullinen määrä kranaatinheittimiä aseisiin kiinnitettäväksi! Lämpökiikareita, joilla näette vastustajanne, vaikka nämä piileskelisivät puskissa! Kasoittain jeeppejä, tankkeja, helikoptereita... Jos tällä kaikella ette saa Grove Streetiä maihin, niin sitten en varmaan minäkään joukkoineni! Ja paljon lisääkin pikkukamaa, mutta sitä ennen timanttien pitää löytyä minun kädestäni. Ottakaa... tai jättäkää." Wissler selosti ja nousi seisomaan lasi eteenpäin ojennettuna. "Malja yhteisty... oho, teidän lasinnehan ovat vielä tyhjiä! Julius, Brad, Arnold, välittömästi tarjoilemaan!" hän käski ja kaikki kolme paikalla olevaa SPEAR-jäsentä syöksyi juomakannujen juokse ja rupesi sitten täyttämään jokaista lasia nopeasti, ettei Wisslerin tarvinnut turhaan odotella. Tarjoilija tuli samasta ovesta kuin mistä Ballasitkin olivat paikalle saapuneet, työntäen kärryissä isoa täytekakkua kaikkien syötäväksi... paitsi sen, jolta tippui jo lautanen lattialle. Vaarallinen yhteistyöpari oli syntymässä OG Locin hyväksyvien reaktioiden perusteella.

To Be Continued.

-

Lainaus:13.12.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 56 - Season 6:

Hospital's Hospitality

Ja... siinä. Toro on kyllä joskus yllättävänkin kiero, pakko mainita. ^^ Näin simppelisti sanottuna kaikki toimii niin kuin ennenkin, eikä kerronnassa saatikka sitten juonessa ole mitään erikoista vikaa, mistä pitäisi moittia. Siinäpä se.

+ Juoni, kerronta, pituus, etc. yleiset plussat

- En jaksa vaivata päätäni näillä

9

Lainaus:20.12.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 57 - Season 6:

Off The Job Leads To Vacation

Lisää. Ehkä paras näistä neljästä, kiitos hyvin tehdyn taistelukohtauksen ja lievän dramaattisuudenkin, Aishan kaikesta huolimatta kuoltua. :p Antoi myös ennakkoaavistuksia siitä, että luvassa on seikkailuja täysin uudessa miljöössä. Hyvä hyvä.

+ Samat kuin edellisessä tarinassa
+ Tappelu Benin kanssa

- ^^

9 +

Lainaus:24.12.2009 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 58 - Season 6:

The Good Thing In Conspiracys...

Koloomas... ja kuinka ollakaan, mukaan sattui Far Cry 2:n pelialue, joka sinänsä toimii, kun on samantyylistä vapaata rällästystä kuin GTA:ssa. Joskus sitä vaan ihmettelee, millanen supersolttu se Toro oikein on, kun äijää kaatuu kuin ruohoa eikä hänelle itselleen käy melkein mitään. :P Gakumban kuolema oli liian nopea tällasena äkisti huomattuna huonona puolena. Kuvaaminen olisi nimittäin voinut olla tarkempaa, ei tuo kuolintapa yhtään huono tietenkään ollut. :D

+ Ks. kaksi edellistä tarinaa

- Liian nopea loppuhuipennus syö tunnelmaa

9 -

Lainaus:06.01.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 59 - Season 6:

One Last Job

Taasko Toro pwnaa kaikki? ^^ No kuitenkin, aika samaa tasoa kuin edellinenkin tarina, paitsi että tuntuu taas turhan nopealta ja ehkä pikkusen epäselvältä. Kuninkaan "kuolemakin" käytiin läpi liian nopeasti, mutta tarina oli silti kokonaisuutena ihan hyvä, ja Sainteja odotellessa jälleen :p

+ Neljäs kerta toden sanoo - katso ne edelliset tarinat.

- Nopea

9 -

-

Tässä hiukan kevennystä tähän väliin. =D

_____

CJ meni taloon. CJ tuli ulos. CJ juoksi aidan yli. CJ juoksi metsään. CJ näki vihollisia. CJ ampui viholliset. CJ oli taas tyytyväinen.

CJ heräsi aamulla. CJ laittoi sukan jalkaan. CJ söi muroja. CJ meni alakertaan. CJ laittoi simmut auki. Sweetti tuli koputtelemaan ohtaan että herää poika. CJ sanoi että haista ***** mä nukun ***** ääliö. Sweet sanoi että en mutku Ballat hyökkää. CJ ampui Ballat ja Sweet oli taas tyytyväinen.

CJ katsoi telkkaria. Telkkarissa oli mies joka puhui. CJ nukahti. CJ heräsi koska Sweet pieraisi naamaan. CJ sanoi että heh. CJ pieraisi. Sweet sanoi että hyi. Ja Sweet lähti pois. CJ oli taas tyytyväinen.

CJ heräsi. CJ avasi silmät. CJ heitti kengän päällensä. CJ meni alakertaan. CJ meni vessaan *****lle. CJ:ltä ei kuitenkaan tullut normaalia *****a vaan hän teki McLaggenit. CJ sanoi että *******nvittu. Sweet pamahti sisään ja sanoi että mitävittua CJ. CJ sanoi että emt lol. Sweet nuoli McLaggenit pois ja lähti pois. CJ oli taas tyyytyväinen.

CJ avasi suunsa. CJ:n suusta ryöppysi valtavalla paineella pinkkiä maitokahvia. CJ rukoili, että koski alkaisi vihdoin kohista. CJ juoksi laittoi luukun kiinni räjähti poks. CJ oli taas tyytymättömästi tyytyväinen. Sweetti pieras.

Sweet avasi silmänsä mutta ei maukaissut. Eikun nyt kyllä meni vituiksi, koska eihän Sweet emth....

CJ oli taas raakaöljyä

CJ sanoi OK. Bertti sanoi, että vois. Ceessäri sanoi että varokaa tuolta tulee lissää balloja. CJ pieraisi. Kaikki nauroivat. CJ räiski ballat ja huusi jee tapoin ne hihi täytyy hekuttaa tätä Peliplaneetassa ja kirjottaa tästä ***** tarina hihi. Sweetti porhals paikalle ja sno, että haista *****. CJ ampui Sweetin. CJ oli taas tyytyväinen.

Sweetti avas silmänsä. Sweet ei kuollutkaan. CJ meni tekemään aamupalaa muroista ja kokkelihiivasta. CJ pieraisi ja 44 miljoonaa köyhää lasta kuoli Afrikassa. CJ oli taas tyytyväinen.

CJ heräsi. CJ tajus että ei ollut edes ollut nukkumassa. Sweet täräytti Ceessärin Savannalla päin näköä. CJ huojahti hieman. CJ tulitti Savannaa niin kauan kunnes se räjähti kiltti täti. CJ oli taas noiduttu sammakko.

CJ söi suussa jäätyviä sammakoita. Kissa vieköön. Iltaa.

CJ heräsi. Seejii viskasi vaatteet päälleen. CJ astui koiran *****an, mutta koira ei onneksi ollut sitä näkemässä. CJ ruikkasi Sweetin ohtaan, että moi. CJ sanoi, että olen taas tyytyväine. Sweet pieras ja kopautti CJ:tä singolla ohtaan. Sweet oli taas tyytyväinen.

CJ nukkui rauhallista kansanmurhaa keskellä Tansaaniaa. Sweet juoksi munasillaan pitkin mehtiä. Kissa maukui rauhattomasti. CJ ampui kissaa pippeliin. Kissa kuoli. CJ oli taas tyytyväinen. Koira meni lenkille.

CJ heräsi. CJ nukahti.

CJ heräsi. CJ nukahti. CJ heräsi. CJ nukahti. CJ laittoi silmät auki yleisavaimella, jossa luki maista munaa. CJ pieraisi. Suomen ja Venäjän välille syttyi sota. CJ oli taas tyytyväinen.

CJ laittoi laatikon metsään. CJ oli taas äitimäinen.

Hitler avasi silmänsä. CJ pieraisi. Hitler ei enää avannut silmiään. CJ oli taas tyytyväinen.

____

Hope you enjoyed! =)

^ 10+ ja peruskehut.

Tiedotuksena semmosta, että nykynen tarinaprojekti on väliaikasesti jäissä. Siirryn suoraan seuraavaan tarinaan nyt, että voisin tehdäkin joskus uutta, olkkee kärsivällisiä...

-

Lainaus:08.01.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 60 - Season 6:

Vihdoinkin saa yli puoli vuotta kestänyt 6. tk päätöksensä :p

Christmas Eve

Tämä tässä tosiaan päätti tuon kuudennen kauden, ja kelvollisesti sen teki. Toimintaa ei tarinasta löydy, toisin kuin yleensä olen Toron tarinoissa tottunut näkemään, mutta poikkeuksiakin on hyvä löytyä. Enemmän vaikuttaisi tämä tarina olevan semmonen täydentävä kertomus, jossa selviää, miltä näyttää tulevaisuus. Kerronta toimii hyvin, kuten tämänkaltaisessa sen pitääkin toimia.

+ Edelleen pituus
+ Kerronta
+ Vaihteeksi tällanen täydentävä

- Ei mitään erityisen mainitsemisen arvoista

9 -

Lainaus:13.01.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 61 - Season 7:

The Perfect System

Sainteja! Niitäpä niitä. Tämäkään tarina ei sitten sisältänyt toimintaa, mutta uskoisin, että lähemmäksi kunnon taisteluja päästään ennen pitkää. Vaan onhan nämä tarinat ennemminkin painottaneet sitä salaliittoa. :P

+ Samat plussat kuin edellisessä... tästä tulossa jo tapa?
+ Se toiminta lähestyy...

- Kieliasu välillä, lauseet vaikkapa ovat joissain kohdissa liian pitkiä

9 -

Carbonox Stories:

CoD - Osa 1 - Ultimatum

Stilwaterissa oli juuri alkanut aamu. Aurinko porotti jo nyt korkealla kaupungin yläpuolella ja toi valon kaikkialle, paitsi pimeimpiin nurkkiin ja kujille tietysti. Tärkein toiminta sijoittui kuitenkin kaupungin rikkaimman alueen, Suburbsin, erääseen taloon. Kartanot kohosivat ympärillä toinen toistaan hienommiksi ja tämä tietty rakennus ei juurikaan suurimpien tai mahtavimpien joukkoon kuulunut, mutta sen sisällä oli täysi työ menossa. Serpentiiniä oli joka puolella, ilmapalloista puhumattakaan, ja kaikilla näytti olevan hauskaa, vaikkei todellinen hupi ollut edes alkanut. Tänään oli se päivä, jolloin Roninien hyökkäyksestä toipuva Aisha pääsi sairaalasta, ja hänen talossaan Saintit olivat laittaneet kaiken valmiiksi kunnon juhlia varten. Yläkerrastakaan ei tällä erää kuulunut naputusta, vaan Benkin oli vasten tahtoaan liittynyt kemuihin, kun Gordon oli hänet puoliksi väkipakolla raahannut alakertaan. Molemmat pomot ja parhaat sotilaat olivat paikalla todistamassa suurta tapahtumaa - poissaolollaan loisti vain jengin tuore jäsen, Stalker, joka oli tilannut jättipizzan juhlia varten ja oli nyt hakemassa sitä Downtownista Johnnylta lainaamallaan prätkällä. Gordon kurkisti ovisilmästä (hyvä keksintö muuten, hätätapausten varalta) ja näki ikuiselta tuntuneen odottelun jälkeen taksin pysähtyvän talon eteen. "Se tulee! Musiikki!" hän huusi ja ryntäsi sitten muiden Saintien tapaan piiloon ympäri taloa hypätäkseen oikealla hetkellä esiin. Carlos laittoi valmiiksi levysoittimen, josta tuli Johnnyn henkilökohtaisesti valitsemaa musiikkia, ja se jos jokin oli uponnut jengitovereihin. Aisha kulutti taksista poistuessaan liikaa aikaa kuskille maksamiseen ja laukkunsa kaivamiseen autosta ulos, mutta pääsi sentään lopulta kulkemaan tärkeilevän näköisenä kotiovelleen, täysin arvaamatta, mikä häntä siellä odotti. "Ovi jätetty auki? Eivätkö ne helkkarin Saintit koskaan opi...?" hän mietti päästyään ovelle, johon ei tosiaan tarvinnut edes avainta auki saamiseksi. Hän meni yllättyneenä sisään ja napsautti tavalliseen tapaan vasemmalla puolellaan olevasta katkaisijasta valot päälle, näkemättä pimeydessä niitä kaikkia koristeita, jotka taloon oli laitettu. Sillä samalla hetkellä, kun valot menivät päälle, alkoi kuitenkin innokas konsertti. Saintit, jotka olivat piiloutuneet sinne tänne olohuonetta, hyppäsivät nyt esiin heitellen serpentiinejä ja ilmapalloa innokkaasti ilmaan, Piercen ja Benin puhaltaessa kimeä-äänisiin torviinsa ja Gordonin vetäessä narusta, jolloin katontasassa levännyt, pahvinen juliste (tai mikälie) putosi alas. Siinä luki "Tervetuloa takaisin, Geisha!" ja Carlosin laitettua soittimen päälle koko talon täyttivät legendaariset Niilin hanhet.

"Öh... arvostan kyllä vaivannäköänne, mutta onkohan tuossa kirjoitusvirhe?" Aisha kysyi ensimmäisinä sanoinaan päästyään taloon sisään. Talon täyttäminen kaikenlaisella rojulla ei ollut hänen mielestään yhtään hyvä ajatus, koska siinä oli taas aivan ylimääräistä siivoamista juhlien päättyessä. Johnny kiirehti nopeasti väliin rauhoittamaan tilannetta. "E-ei sun silmissäsi mitään vikaa koskaan ole ollut, huomaat aina minutkin ryyppäämässä kaljaa. Hetki... mitä hélvettiä? Kuka täällä oikein on kirjoittanut julisteeseen Geisha? Syyllinen astukoon esiin!" Julistetta vilkaistuaan hänkin ymmärsi, mitä oli tekeillä, ja pui nyt nyrkkiään odotellessaan, että joku Saint tunnusti. Gordon ei ainakaan osoittanut pienintäkään merkkiä tuollaisesta toiminnasta, ja Ben oli julistetta tehtäessä kirjoittamassa. Nyt kaikkien katseet kääntyivät odotetusti Pierceen, joka seisoi nurkassa ja oli juuri hypännyt lahjapaketista ulos Aishan tultua sisään. "Hups!" hän kimitti nähtyään itsekin julisteen. Johnny oli täynnä hillittyä raivoa ja hän katsoi Pierceä niin pahasti, että tämä ymmärsi olla hiljaa eikä varsinkaan puhunut kimeällä äänellään yhtään mitään. Juuri tämän ottaessa muutaman varoitusaskeleen virheen tehnyttä luutnanttia kohti, laukkunsa pöydälle jättänyt Aisha huusi: "Johnny, rauhoitu! Ei se niin paha virhe ole... Ja laittakaa joku tuo karmea mölytoosa hiljemmalle!"

Hanhemme petä, no emme petä
Hanhemme petä, no emme petä
No kukas hazaardi?
Pensseli-setä!

"Mitä vikaa tuossa muka on? Paras biisi maan päällä!" Carlos puolusteli lähes heti tiukkana. Yksitellen Saintit alkoivat nyökytellä osoittaakseen olevansa samaa mieltä, ja Johnnykin unohti raivostumisensa Piercelle ja taas Aisha oli kaikkia vastaan. Hän näytti aivan siltä, että olisi ainoa täysjärkinen koko talossa, vaikka niin taisikin olla aina. "Tuollaista... tuollaista p*skaa te kuuntelette? Ette selvästikään ole koskaan kuulleet vanhaa kunnollista humppaa..." hän valitti, mutta ei se Saintien mieltä muuttanut.

Omaan pérseeni, nyt hän vetää
Omaan pérseeni, Niilin hanhet!
Nyt hän veteli, Niilin hanhet
Puree hirveetä, Niilin hanhet...

"Ei kun oikeasti! Ettekö tajua, kuinka typerä tuo biisi on? Lauletaan jostain... hanhista! Ja kiroillaankin vielä, enpä uskoisi teistä! Juntit..." Aisha kirosi ja poistui huoneesta kävellen nopeasti keittiöön, mikä kertoi siitä, että hän oli hyvin vihainen. Tämä ei ollut tarkoitus, niin varmasti kaikki ajattelivat, mutta mitään ei ollut tehtävissä silloin, kun Aisha ei halunnut Saintien kanssa puhua. Johnny jäi kiukkuisena katsomaan perään ja Pierce käytti tämän hetken livahtamiseen muihin maisemiin, kun loput Sainteista kerääntyivät jälleen yhteen miettimään seuraavaa siirtoa. "Äh, unohda se, Johnny, luonteet on näemmä tehty muuttumattomiksi. Katsotaan vaikka TV:tä." tähän mennessä hiljaisena pysynyt Deco ehdotti, ja muiden mielestä se oli ilmeisesti hyvä idea, sillä olohuoneen sohvat täyttyivät nopeasti television ympärillä Saintien päätyessä paikalle. Sen edessä olevalle pitkälle sohvalle tunki heti Pierce, muiden ottaessa paljon rauhallisemmin ja tehdessä hänestä jälleen hätäisillä toimillaan tyhmännäköisen. Deco istui vastahakoisesti hänen viereensä ja sohvan täyttivät vielä Carlos ja Johnnykin, eli tilasta ei ollut puutetta. Ben olisi mielellään halunnut päästä television vasemman puolen nojatuoliin, mutta Shaundi kipitti vapaasta tilasta innostuneena hänen ohitseen ja valtasi tilan silmänräpäyksessä, jättäen lihaskimpun pettyneenä seisomaan. Saman kohtalon jakoivat Gordon ja mekaanikko Donniekin, joka edelleen tunsi kokevansa syrjintää jengissä, mutta pysyi vaiti, ettei kerjännyt lisää vaikeuksia. Tietäen, että Aishasta ei ollut hetkeen harmia, Dice kiipesi sohvalle takaapäin ja repäisi pikkuisen palan kynsillään irtikin, mutta sitä ei voinut ilman haukankatsetta edes huomata. Sohvan päältä hän hyppäsi ketterästi Decon polven päälle makuuasentoon ja jäi siihen lorvimaan odotellen television avaamista. Pierce avasi aivan vierestään löytämällään kaukosäätimellä vastaanottimen ja heti kättelyssä näkyviin tuli jotain erittäin pienille lapsille tarkoitettua piirrettyä. Useimmat Saintit katsoivat näyttöä varsin tyrmistyneinä.

Sitten pamahti. Etuovi lensi täydellä voimalla auki ja Johnny nousi seisomaan sen varalta, että joku oli hyökkäämässä taloon. Aishakin kuuli äänen keittiössä tietäen heti, mistä oli kyse, ja avasi siivouskomeron oven vetääkseen luudan sieltä esiin. "Jouhouhou, pitsalähetys Sainteille!" Stalkerin möreä ääni huusi eteisestä, kun hän viskoi kengät jalastaan ja ne kopisivat seinää vasten. Hän sulkikin oven potkaisemalla ja hetkellisesti tyhjästä raosta oli nähtävissä moottoripyörä, joka oli kyljellään oven läheisessä puskassa ja jälki kertoi kaiken oleellisen. Oli melko yllättävää nähdä hänet ilman varusteitaan, ja Sainteille näky tuli esiin ensimmäistä kertaa. Hänen naamansa näytti lihaksiin verrattuna lapselliselta, ja silmät olisivat yhtä hyvin voineet kuulua nallekarhulle. Varusteettomanakin hän oli todella vanttera ja hiukan isompi kuin Ben, eli kaukana oli syytä pysyä, jos raivokohtaus sattui. Hän kannatteli vasemmassa kädessään pizzaa, joka oli vasta hankittu ravintolasta Downtownissa ja jota hän oli mennyt Johnnyn prätkällä ostamaan ajankuluksi. Juuri kun hän oli lähestymässä Saintien omaa kotiteatteria, Aisha juoksi kiukkuisena keittiöstä luuta ojossa suoraan häntä kohti. "Mitä nyt?" Stalker kysyi pelokkaana ja heitti pizzan häntä lähimpänä olevalle Benille, jottei se kärsisi mitään vahinkoa jatkossa. Samalla hetkellä hän sai jo ensimmäisen osuman, kun luuta kolahti hänen päähänsä epämiellyttävän lujaa. "Minun oviani ei potkita tuolla tavalla! Ja pensaaseenkin ajat moottoripyöriä! Hävytön!" Aisha kirkui ja jatkoi hakkaamista, mutta Stalker ei niin vähästä itseään satuttanut, vaan keskivartaloon kohdistuneet iskut olivat enemmänkin naurettavia. Muina miehinä hän jatkoi matkaansa Saintien keskuuteen ja nojasi sohvaan sen takaosan kautta Benin parhaillaan passatessa pizzan Piercelle. Tämä innostui suuresti siitä, että sai varmaan ottaa ensimmäisen viipaleenkin ja jättää muille reunapalat, mutta hänen vielä haparoidessaan pakettia avatessa, Deco nosti pizzan muina miehinä omaan syliinsä. Tämä liike pakotti Dicen siirtymään syrjään, mutta hän jäi lattialle odottamaan kärsivällisesti omaa vuoroaan. Aisha jatkoi Stalkerin pommittamista luudalla raivostuen yhä enemmän tämän välinpitämättömyydestä, kunnes luuta lopulta antoi periksi - kun hän yritti saada oikeasti kipua tekevän osuman Stalkerin rintaan, tämä menikin liian kovasta kohteesta poikki. "EI! Perhana vieköön teidän surkimusten kanssa!" Jälleen sama nopea kävelytyyli toistui, kun Aisha vei taistelun hävinneenä kahtia menneen luudan pois maisemista, ja itsensä toki myös. Pierce ei saanut tämän hakkaamisen aikana sanaa sanotuksi, mutta nyt hän vasta huomasi menettäneensä pizzan ja alkoi vaatia sitä kimeästi takaisin.

"Rauhoitu, saat ehkä sitten toisena... Johnny voikin vaikka hakea meille lautaset, eikö totta? Ja käännä nyt ihmeessä kanavaa." Deco sanoi pizza sylissään ja pakkaus aukinaisena - kaikki mausteet, mitä Saintit olivat siihen halunneet, olivat mukana kuten piti. Pierce teki työtä käskettyä, vaikkakin inisten, ja käänsi sattumanvaraisesti kanavaa. Tällä kertaa ruudussa kuvattiin Saints Rowia ja Philips Building näkyi jälleen taustalla. Liikkuvan kuvan edessä TV-reportteri sanoi hiljaisella ja vaatimattomalla äänellä mikkiin: "Ja nyt haastattelemme Ultorin uutta komentajaa, William Sharpia, kun hän antaa lausuntonsa sataman vanhan tehtaan räjähtämisestä." Deco painautui lähemmäs ruutua ja Johnnykin höristi keittiössä korviaan, mutta Pierce valitti kovalla äänellä: "Tyyyylsäää!" ja oli jo vaihtamassa kanavaa, kun Deco tarttui hänen kädessään olevaan kaukosäätimeen. "Lopeta! Mä haluan nähdä tämän, ota sitten vaikka tuo pizza!" hän vaati ja Pierce varmaan kuvittelikin voittaneensa taistelun, mutta eihän pikaruoalla ollut väliä, kun oli kyse Sharpista televisiossa. Deco otti toiseen käteensä maitolasin ja Dice nousi jälleen syliin, katse tosin tiukasti kiinni ruudussa. "Herra Sharp, miten kuvailette tätä yllättävää tilannetta? Onko teillä kenties tietoa, mistä räjähdys johtui?" toimittaja kysyi vihdoin kameran eteen päässeeltä Sharpilta, joka oli pukeutunut oranssiin Ultor-logon sisältävään takkiin ja hattukin oli tuttuun tapaan päässä. "Jo toki! Itze aziazza zyyllinen on zaatu jo kiinnikin. Hommahan meni näin, että joukko Zainteja - kyllä vain, ne pirulaizet izkivät jälleen - hyökkäzi rakennukzeen, tavoitteenaan zaada ze maan taazlle, kozka he luultavazti olivat Brotherhood-jengiläizten peräzzä." Sharp aloitti, ja melkein heti Gordon huusi vastaan: "Samedeja, idiootti! Missä piileskeleekään se totuus?" Deco hyssytti kovaan ääneen ja juuri lautasia kantava Johnny teki samoin. Stalker nojasi sohvaan entistä jännittyneempänä. "Iloizena uutizena ZPEAR-ryhmän agentti, Arnold Burnwood, zai kiinni yhden näiztä poiztuezzaan palavazta rakennukzezta, ja nyt tämä on turvallizezti lukkojen takana. Kyzeezzä on Zhinatownin parhaakzi kilpailijakzi nimetty, vielä jokzeenkin medialle tuntematon 'Lin'." Samalla hetkellä, kun näytön oikeaan yläkulmaan ilmestyi parahiksi Linin kuva todistamaan tilanne, Decon suusta lensivät maidot vahatulle lattialle ja melkein Dicenkin päälle, ellei hän olisi siirtynyt pois edestä juuri ajoissa. "Jumankuukkeli!" Stalker mörähti ja takaisin omalle sohvapaikalleen palannut Johnnykin oli aivan suu ammollaan.

"Mitä suunnitelmia Ultorilla on tulevaisuuden varalle?" toimittaja kysyi eikä selvästikään ollut kiinnostunut kysymään enempää, mikä suututti Sainteja entisestään. Ainoastaan Deco kuunteli nyt valittamatta, koska tämäkin saattoi olla hyödyllistä, jos Sharp siis aikoi avata sanaisen arkkunsa. "Ei lähetykzezzä, televizioiden äärezzä on liikaa korvia. Kerron kuitenkin, että kaupunkiin on tulozza zuuria, erittäin zuuria muutokzia. Zaatte kyllä tietää tulevaizuudezza." tämä vastasi selvästi vihjaillen, ja kaikki Saintit tiesivät kyllä, että kyse oli vain negatiivisista muutoksista eikä mistään muusta, mutta Ultorin aivopesevä vaikutus kansaan tiedettiin, eikä kukaan muu kuin Saintit siksi näiden aikeita epäillytkään. Heti Sharpin haastattelun jälkeen Johnny nousi seisomaan vihaisena ja äsken vain nurkassa toisten mielipiteisiin yhtynyt Donniekin alkoi ryhdistäytyä. "On varmaan aika antaa kunnollinen opetus koko Ultorin p*skalle jälleen kerran, vai kuinka? Sharp kerjää turpaansa!" Johnny sanoi ja heristi nyrkkiä televisiota kohti, jonka hän olisi vielä rikkonutkin Sharpin näkyessä hetken aikaa ruudussa, ellei saisi siitä hyvästä uudestaan luudasta. Saintit alkoivat huutaa ikään kuin kuorossa ja Pierce söi pizzaa enemmän kuin hänen olisi kuulunut saada, muiden huomaamatta. Deco yritti muutaman kerran saada omaa ääntään kuuluville, koska hänellä oli suunnitelma tämänkaltaisen tilanteen varalle (eikös hänellä aina ollut). Saintit kuitenkin jatkoivat huutokonserttiaan välinpitämättömästi, ja Stalkerkin alkoi kyllästyä moiseen. Kaveria autettiin aina pienessäkin hädässä, joten hän huusi oikein matalalta ja kovaa: "TURVAT KIINNI KOKO JOUKKO!" ja se tehosi. Donnie, joka seisoi hänen vieressään Piercen takana, säikähti jälleen aika kovasti, mutta se ei ulkoapäin näkynyt muuten kuin hätäisenä liikahduksena. Deco yskäisi sen merkiksi, että oli hänen puheenvuoronsa aika, ja ohimennen hän nykäisi pizzapakkauksen pois Pierceltä ennen kuin tämä ehti ottaa turhan suurta palaa itselleen. Tämä ei pitänyt siitä ollenkaan, mutta Stalkerin läsnäolo sai hänetkin pysyttelemään vaiti ja kuuntelemaan suunnitelmaa. "Dodii. Eli luulen vankasti, että on toiminnan aika viimeistään nyt. Stalker kiristi Kenraalilta tiedon Ultorin päärakennuksen alla olevasta bunkkerista, ja olisihan sääli jättää moinen mahdollisuus käyttämättä. Ehdotan siis hyökkäystä sinne - mieluiten ei mitään rynnistystä, vaan hidasta ja rauhallista etenemistä. Käydäänpäs nyt tässä pizzaa syödessä vähän tarkemmin läpi..."

Hän otti taskustaan paperiarkin, joka oli hyvin pieneen tilaan kasattu. Sen avautuessa kuitenkin näkyi, että kyseessä oli jotain hyvin suurta - Deco oli nähtävästi kerennyt hankkimaan itselleen bunkkerin pohjapiirustukset päivittäiseltä kierrokseltaan Philips Buildingissa. (Paras mainita, että hänen petturuudestaan ei edelleen tiedetty mitään) Hän laski täysikokoiset piirustukset lasipöydän päälle ja kaikki kääntyivät heti lähemmäs paperia. Dice loikkasi ketterästi pöydälle Decon noustessa ylös, ja useimmat ottivat hyvän asennon menemällä polvilleen sen ääreen. Piirustukset olivat jokseenkin epäselvät eikä niissä ollut juurikaan värejä, joten Saintien piti tiirata aika tarkkaan ymmärtääkseen niistä jotain. "Ketkä meistä hyökkää sinne? Tämä on niin jännää!" Pierce kiljaisi Decon ja Stalkerin välistä ja molemmat pitivät etäisyyttä, jotteivat kuuroutuneet tuollaisen äänen päästämisestä. "No et ainakaan sinä! Minä ajattelin nimenomaan minua ja isoa kaveriani, koska meillä on suurimmat syyt mennä tuonne alas. Äläkä kysele mitään, koska sä et voi ymmärtää tuollaisena älykääpiönä elämää suurempia asioita. Vai mitä, Stalker?" Deco kommentoi närkästyneesti ja Pierce tietenkin pettyi, mutta muiden Saintien mielestä idea ei ollut hassumpi. Stalker ei heti vastannut, vaan hänellä oli aivan tarpeeksi epäselvyyksiä bunkkeriin murtautumisesta. "Ihan hyvin taas, pikkukaveri, mutta entäs sisäänkäynnit? Ja yleensäkin suunnitelma tuolla sisällä liikkumiseen? Onko noiden kolmioiden tarkotus olla hälyttimiä, mitähäh?" Hän kysyi asioita toistensa perään liian nopeasti ja olisi varmaan tehnyt niin pidempäänkin, ellei Deco olisi ehtinyt keskeyttää. "Kaikki on hallinnassa! Me tarvitaan sinun sisäänkäyntiisi tosin Donnieta hoitamaan eräs pikku juttu, koska... no, näet kyllä. Olen suunnitellut kerrankin jotain hauskaa sinun varallesi! En ole varma, miten hyvä olet hiipimisessä, mutta yritä nyt edes käyttää sitä maailmankuulua vaistoa, ettet jää tuollaiseksi ylikasvaneeksi elefantiksi, jolla ei ole aivoista tietoakaan." Deco vastasi ja jätti Stalkerin ärtyneeksi tuosta jo ties kuinka monta kertaa sanotusta norsukommentista, mutta jos tämän suunnittelema hauskuus tuli olemaan yhtä mukavaa kuin oli luvattu, ehkä tästä saattoi tulla hauska operaatio... kieltämättä. Ongelmana olivatkin vain kasaantuvat paineet, sillä edes Stalkerin kaltainen henkilö ei voinut sulkea kiinnijäämisen tai suunnitelman pilaamisen mahdollisuutta pois.

Philips Buildingin bunkkeri - Delta-alue, noin tuntia myöhemmin

Bunkkerin käytävät olivat kerrassaan pimeitä ja pelottavia. Hullujen vankien rääkymistä kaikui joka puolella ja vartijoiden piti käyttää taskulamppuja nähdäkseen edes itse ympärilleen. Delta-alue oli kaikkein syrjäisin ja samalla myös vaarallisin, koska siellä olivat useimmat mielenterveydeltään heikot vangit nääntymässä kaltereiden takana. Aivan kaikki eivät sentään olleet mitään seinähulluja, vaan yksi vastikään tuotu vanki oli aivan terve, minkä osoitti aggressiivinen, mutta silti hillitty rimpuilu. "Chinatownin paras kisaaja" Lin oli taas selvinnyt koettelemuksistaan, joita oli kertynyt hänen osaltaan ihan tarpeeksi, mutta nyt hän sai jälleen tuntumaa siihen, miltä tuntui olla lukkojen takana. Tehtaassa hän oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt tarrautumalla viidennen kerroksen seinästä sojottavaan tankoon, mutta juuri hänen paetessaan paikalta sen räjähtäessä, hän olikin kohdannut jonkun Ultor-pukuisen sotilaan, joka oli kolkannut hänet ja seuraava pysäkki olikin jo bunkkerin selli - Sharpin isännöimänä. Toden totta, tuo puhevikainen ja aina kiroilematon englantilaisherra, joka vieläkin piti samaa rumaa hattua päässään, vaikutti nauttivan tilanteesta suuresti. Hän oli itsekin sellissä, nojaten kaltereihin muina miehinä ja sauhutellen tupakkaa. Ovi oli auki, mutta siitä ei ollut paljon apua, kun Sharp oli lähes täydellisesti edessä ja Lin oli sitä paitsi sidottuna tuolissa, laukomassa lähes kaikkia mahdollisia haukkumasanoja arkkivihollistaan päin. "Antaa tulla vaan. Ei minua zinun herjazi pelota, etenkään zen jälkeen kun zinua pidetään vakavana rikollizena. Tehdaz ehkä oli pelkkä maanvaiva, jota ei enää käytetty julkizezti, mutta zen tuhoaminen tuolla tavalla on zilti rangaiztavaa. Ziitähän voi joutua vaikka... vankilaan." Sharp sanoi ja oikaisi hattuaan sen valahdettua silmille. "Haista p*ska, puhevikainen mäntti! Saintit ainakin tietävät, etten ole tehnyt sellaista! Jopa sä tiedät, mutta et uskalla sanoa sitä suoraan! Kusipää!" Lin huusi tuolista, mutta Sharp ei loukkauksia vakavasti ottanut, koska oli tilanteessa voitolla. "Onko näin? Tietääkzeni näytin juuri äzken zen nauhoitetun pätkän haaztatteluzta, enkä jättänyt mitään epäzelväksi. Tietenkään zinä et tehnyt zitä, mutta Zaintit eivät voi oikeudezza todistaa puoleztazi, kozka kuulutte zamaan jengiin ja zehän vazta olizi puolueellizta." hän kommentoi. Lin vaikeni - hän tiesi oikein hyvin, että Sharpin haastattelu sai kaikki uskomaan hänen syyllisyytensä, ja täältä ei pakoon päästy, kun otti huomioon, että muut vangit olivat todennäköisesti riutuneet selleissä vuosikausia ilman minkäänlaista mahdollisuutta paeta.

"Zillä välin kun olemme täällä viettämässä... laatuaikaa (heh heh) ennen minun palaveriani, haluaizit varmaan kovazti kertoa, kuka tämä naamiopäinen heppu oli, joka luuli voivanza käyttää minua ihmizkilpenä taizteluzza. Reaktiozi peruzteella vaikutatte olevan... hyviä yztäviä. Vaztaatko hyvällä vai pahalla?" Sharp kysyi ja otti nyt esille akkuporakoneen, jonka hän oli nimenomaan kuulustelua varten tuonut tähän paikkaan. Lin nielaisi kauhistuneena, sillä hän ei todellakaan halunnut ylimääräisiä reikiä kehoonsa, mutta ei myöskään suostunut paljastamaan Decosta yhtään mitään, varsinkaan sellaiselle ärsyttävälle tyypille kuin Sharp. Porakone lähti käyntiin ja se tulikin huomattavan lähelle päätä heti kättelyssä, mutta aluksi kuulustelussa varmaan käytettiinkin lähinnä pelottelua apukeinona. "Noh? Kuka oli tämä naamioheppu? Onko hän Zaint, mitäh?" Sharp kysyi tiukalla äänellä, mutta ei pystynyt silti salaamaan viekasta hymyään. Lin perääntyi niin kauas kuin mahtui, mutta ei silti voinut paeta porakonetta loputtomiin. Suhiseva ääni rassasi korvia ja Sharpin läsnäolo sekä haiseva hengitys ei myöskään tehnyt hyvää tilanteelle. "Voisitko p*skiainen lopettaa tuon turhan painostamisen? Tässä on vaikea saada p*rkele edes sanaa suustaan!" hän huusi epäuskottavasti ja yritti säästää aikaa, vaikka kuulustelu tulisi varmasti vain jatkumaan ja jatkumaan, kunnes häneltä olisi joko henki pois tai tieto vihdoin kerrottu. "Hmm... ainakin kirozanat näyttävät tulevan mallikkaazti uloz. Hyvä merkki, mutta huono tekozyy. Zalailuzi peruzteella alan epäillä, että tämä henkilö, jota niin räväkäzti zuojelit, oli ykzi Ultorin työntekijöiztä, joka onkin Zaint-petturi! Minähän zelvitän tätä juttua peräti itze! Enää pitää tietää, kuka ze on... meillä kun on monia, jotka eivät välttämättä ole valmiita zoittamaan zamaa zäveltä Ultorin kanzza, joz ymmärrät, mitä tarkoitan." Sharp vastasi pitkästi ja jätti jälleen Linin sanattomaksi. Kauaa ei voinut puolustaa asemiaan... mutta silti hänellä oli erikoinen tunne, että kaikki toivo ei ollut vielä menetetty, koska epäilemättä Saintitkin olivat katsoneet uutiset, ja jos heillä vain oli jokin bunkkeriin yhdistettävä johtolanka... ja sehän heillä oli, Stalkerin loistavan tiedustelutyön ansiosta samalla tehtaalla. Tosin sitä Lin ei tiennyt, koska putosi alas ikkunasta ennen kuin Kenraali kertoi kovisteltuna kaiken oleellisen, mutta Saintit tiesivät tarpeeksi hyvin...

Ultor odotti päivästä tulevan taas aivan tavallinen, mutta siinä laskelmassa firma oli erehtynyt pahemman kerran. Kukaan sen työläinen ei osannut odottaa, että Philips Buildingin alaiseen bunkkeriin oltiin tekemässä hyökkäystä. Saintit, Decon ja Stalkerin johdolla, olivat alkaneet suunnitella sitä siitä lähtien, kun he saivat televisiossa selville, että ilmeisesti Linkin oli lukittu johonkin tyrmään siellä. Hänet oli paras saada ulos heti paikalla ennen kuin joku saisi häneltä korvaamatonta tietoa Decosta, mutta mies itse ei turhia hätäillyt. Hän tiesi, että tämä keikka tuli olemaan hänen elämänsä viimeistä aikaa, kun Ultor vielä piti häntä toverinaan, sillä enää salailu ei juuri auttanut ja hän tulisi paljastumaan Saintiksi kaikkien silmien edessä. Moisesta oli ehkä luvassa yleistä vihaa kansan keskuudessa, kun muka hyvää tekevän Ultorin oli jälleen pettänyt yksi jäsen, mutta sen hän ei antanut haitata. Juuri nyt hän käveli viimeisen kerran muina miehinä ja ilman ongelmia etuovesta sisään. Edessä aukeni vastaanottovirkailijan toimisto ja lukuisia reittejä eri suuntiin - sokkelossa suunnistamiseksi lattiaan oli piirretty erivärisiä viivoja. Kylpyhuoneella ei ollut omaa viivaa, mutta Deco tiesi sen sijainnin täysin ulkoa, joten hän seurasi punaisen, sinisen ja valkoisen viivan mukana toimiston oikealle puolelle, jossa hänen piti vain seurata sinistä ja ennen pitkää hän tulisi oikean huoneen kohdalle. Ensimmäisen kerroksen aula oli läpeensä täynnä sotilaita, kuten se aina oli, joten vielä ei ollut turvallista puhua radiopuhelimeen. Kun Deco oli ohittanut kaksoisovet ja päässyt käytäville, joita seuraamalla pääsi suoraan kylpyhuoneeseen, hän avasi rätisevän laitteen ja aloitti keskustelun kuiskaten. "Stalker? Stalker! Olethan sä jo valmiina siellä, missä pitää? Donnien virittämässä monsterissa parin korttelin päässä?" hän kysyi varovasti ja tönäisi heti perään toiset kaksoisovet auki. Rätinän seasta kuului hänen ystävänsä möreä ääni. "Kyllä olen juu. Voisitko vielä selittää, mitä oikein haet sieltä kylppäristä? Onko siellä kenties jotain varusteita, joita voidaan käyttää?" Stalker kysyi huolestuneena Decolta, koska ei ollut itsekään erityisen perillä suunnitelmasta - hänen kyllä ehkä kuuluisi olla, mutta ei häneltä ja hänen aivoiltaan voinut mestarillista suoritusta odottaa. "Älä vaivaa päätäsi minun omilla asioillani ja pysy suunnitelmassa. Haluat aiheuttaa erittäin paljon vahinkoa Ultorille, ja tämä on yksi hyvä keino. Kärsivällisyyttä, ja saat varmasti, mitä haluat. Minä tiedän, mitä sinä haluat..." Deco vastasi. Oli aika pistää hyökkäys toden teolla täytäntöön - kylpyhuoneen kautta, niin uskomattomalta kuin se kuulosti.

To Be Continued.

-

-

Carbonox Stories:

CoD - Osa 2 - All In

Lähellä Philips Buildingia kadunvarressa seisoi punainen ja valtavan suuri monsteriauto. Ihmiset joutuivat kiertämään sen ohi tämän pysyessä liikkumattomana suurta rakennusta osoittamassa, mutta suuren suurta ihmetystä ajokki ei herättänyt. Tietäisipä väki vain, että sen ratin takana istui Stalker, 35-vuotias venäläinen, virallisesti nimetön kaveri, joka oli juuri ryntäämässä kulkuneuvonsa kanssa Philipsin alle erääseen bunkkeriin hoitaessaan elämää suurempaa operaatiota. Kaverinsa kanssa hän jatkoi keskustelua radiopuhelimitse, kun tämä kyseinen heppu, nimeltään Dice Deco, oli marssinut rakennukseen sisään ja oli selvästi aikeissa käyttää omaa sisäänkäyntiään, joka oli vähän kekseliäämpi kuin vaivainen hissi tai portaat. "No niin, sun pitäisi aloittaa edistyminen ihan kohta. Palautetaanpas vielä koodinimet mieleen. Mä olen operaation alun ajan Tiikeri, ja sä olet Elefantti." Deco sanoi oven avaamisen äänen kuuluessa taustalla. "Kuittaan äskösen, Siideri. Koska mä pääsen liikkeelle?" Stalker kysyi kärsimättömänä eikä edes kuunnellut kunnolla, mitä Deco oli juuri sanonut. "Nyt ei olla missään Sly 2:ssa, typerä ryssä. Mä olen Tiikeri ja sä olet Elefantti. Sä et selvästikään ota tätä vakavasti, vaikka odotin sulta vähän enemmänkin. Muista, että heti, kun murtaudut sisään ovien läpi, hälyttimet pärähtävät päälle ja sotilaat sisällä alkavat olla varuillaan, joten yritä edes hiipiä siellä rakennuksessa, kun löydät tiesi sisälle." espanjalainen vastasi ja Stalker närkästyi nyt siitä, että hän todellakin joutui olemaan elefantti. Hän oli jo kysyä, miksei hän voinut itse valita nimeä, mutta Deco sulki radiopuhelimen heti kommentin jälkeen eikä jättänyt enempää valinnanvaraa. Stalker kyllästyi heti paikalla seisomiseen ja odotteluun, ja vaikka näköetäisyyden päässä jengiautossa istuvat Saintit eivät olisi vielä halunneet hänen lähtevän liikkeelle, nämä saivatkin kärsiä pettymyksen. Decon suunnitelma joutui vakavan riskin alaiseksi, kun Stalker käynnisti monsterin ympäröivien jalankulkijoiden järkyttyessä ja juostessa pois alta, ja lähti sitten puolisokeana ajamaan Philips Buildingia kohti, ajattelematta mitään muuta kuin kostoa. Hän kurvasi suoraan tien poikki ja eräs farmariauto joutui jarruttamaan tiukasti äkillisen esteen kurvatessa ilman etuajo-oikeutta, ja samassa hässäkässä selvästi kännissä oleva mieskuljettaja ajoi farmarin perään pakettiautollaan. Stalkerin monsteria kohti näytettiin muutamastakin paikasta keskisormea, mutta moiset pikkutekijät eivät häntä liikuttaneet. Hän lähestyi rakennuksen salaista sisäänkäyntiä, joka oli autoille tarkoitettu ja siitä pääsi suoraan bunkkeriin...

Sisäänkäyntiä suojeli jatkuvasti kaksi Ultorin miestä ja reitin edessä oli lisäksi turvaportti. Autolla siitä ei kyllä päässyt läpi rysäyttämään, vaan henkilöllisyyden tarkistusta ja portin avaamista oli odotettava, mutta monsteripa ei ollut mikään tavallinen auto. Portti sijaitsi hiukan etuovesta katsoen syrjässä oikealla, mutta sinne johti autotie eikä siinä siksi mitään erikoista ollut. Stalker selvitti lyhyen väylän nopeasti ja oli pian jo oven edessä, mutta Ultor-sotilaat eivät varmasti olleet aikeissa päästää häntä läpi jo siksi, että monsteri ei kuulunut firman työläisten kulkuneuvoihin, ja tuulilasista paistava naamakaan ei ollut tuttu. Toinen heistä poistui kopistaan ja kulki ärsyttävästi portin toisella puolella Stalkerin eteen käsi kohotettuna ilmaan, liikennepoliisimaisesti. "Tästä ei kuljeta! Et varmastikaan kuulu meihin, ja vain sotilasarvon tai sitä ylemmän arvon omaavat pääsevät sisään!" harmaapukuinen mies, jonka kasvoja ei tältä matkalta erottanut, huusi ja otti kaiken varalta konepistoolin esiin, jos Stalker ei olisikaan lähdössä pois ensimmäisellä komennolla. Häntä ei helposti komenneltu, ja hän antoi ensin ovelasti vartijoiden luulla, että oli lähdössä, kun hän peruutti hitaasti taaksepäin. Hänelle huutanut vartija laski aseen tämän lähtiessä ja laittoi sen takaisin taskuun, mutta se oli huono valinta. Täsmälleen tällöin Stalker nimittäin painoi uudestaan kaasun pohjaan vaivautumatta vetämään p*skarinkiä, ja sotilaat eivät ehtineet reagoida tarpeeksi nopeasti. Monsteri kiihdytti suoraan portista läpi helponlaisesti ja liiskasi konepistoolin omaavan sotilaan julmasti alleen jatkaessaan matkaa muina miehinä, kiihdyttäen alamäkeen viettävään kokoharmaaseen tunneliin. Hän kuuli, kuinka toinen, koppiinsa jäänyt sotilas aloitti ampumisen auton takaosaan, mutta ei saanut yhtään toimivaa osumaa - auto oli lähes täysin luodinkestävä, mutta kyllä se sitten kaatui, jos jotain kymmenen sotilasta sattuisi samaan aikaan ampumaan konekivääreillään autoa päin. Alamäki tuntui kestävän loputtomiin, vaikkei se tietenkään voinut, koska bunkkeri oli vain juuri päärakennuksen alla, joten varmasti ylämäkeäkin oli pakko löytyä aivan pian. Stalker kääntyi tien kääntyessä oikealle ja saattoi vihdoin nähdä joitakin punaisia valoja edessäpäin - jopa pelottavalta vaikuttanut tunneli alkoi vihdoin näyttää kodikkaammalta sotilaiden miehittämien alueiden lähestyessä, vaikka varmaan kaikki halusivatkin tappaa hänet nähdessään. Sana kulki tyypillisesti Ultorissa nopeasti ja selvinnyt solttu taisi aivan juuri kutsua apujoukkoja radiosta.

Stalker jatkoi meluisaa kiihdytystä ja kääntyi loivasti vasempaan vilkkuvien punaisten valojen ohi, joiden kohdalla näkyi myös paljon ruskeita putkia. Valoja näkyi lisää edessäpäin ja niiden ansiosta hänen ei tarvinnut pistää omiaan päälle. Niiden lisääntyvä tiheys vain kertoi siitä, että pian oli tulossa varsinainen osuus. Tiukka neulansilmävasen ja taas matkaan... Silloin ilman täyttikin arvaamattomasti korvia vihlova ulvonta, jota Stalkerkin säikähti niin pahasti, että oli kolauttaa päänsä rattiin jarruttaessaan äkisti. Hänellä kesti hetki aikaa rauhoitella itseään auton rullatessa eteenpäin hidastuvaan tahtiin, mutta sitten hän ymmärsikin, että se oli vain Ultorin hälytyslaite, ja sen tarkoituskin oli varmaan äkkinäisellä kiljumisella säikäyttää paikalle tulevat tunkeilijat. "Hyvä, Stalker! Olet sisällä, vaikkakin liian aikaisin. Vedä ratin vieressä olevaa pallonmuotoista vipua!" radiopuhelimesta kuului kannustavammin. Se ei ollut Deco, vaan Donnie, joka oli omakätisesti virittänyt kyseisen ajokin (Gordon oli varastanut sen joskus ammoin Brotherhoodilta ja päätti säilyttää sen itsellään) ja jakoi ohjeita luomuksensa oikeaoppiseen käyttämiseen. Kehuvasti puhuva kaveri jakeli Stalkerillekin vähän itseluottamusta, ja elefantti teki heti selvää jälkeä. Vivusta vetämällä päälle meni jonkinlainen nopeusbuusti, sillä auto alkoi kiihtyä hurjaan tahtiin ja tunneli vilisi silmissä. Siitä ei harmillisesti ollut paljon muuta hyötyä kuin sitä, että sotilaiden oli mahdollisesti vaikeampi osua autoon aseillaan. Sotilaista puheen ollen... Stalker sai viimein vähän lisää seuraa, kun hän kiihdytti edelleen kovassa vauhdissa samoilla tylsillä harmailla seinillä ympäröityyn suureen tilaan, joka oli täynnä Ultorin joukkoja. Nämä olivat selvästi jo aiemminkin hengailleet paikan päällä, mutta huomattuaan hälytinten mentyä päälle he valmistautuivat ottamaan tunkeilijan vastaan, ja alkoivat heti räiskiä rynnäkkökivääreillään Stalkeria kohti, kun hän kaasutti ohi. Hänellä ei ollut aikaa hoidella tätä sakkia, mutta koska nitron vaikutus loppui pian, seuraava porukka oli varmasti vaikeampi. "Minähän en luovuta, vaan painan eteenpäin suom... venäläisellä sisulla. Apuvälineitä?" hän pyysi radiopuhelimella ja Donnie oli nopeasti tilanteen tasalla. "Toki! Painamalla kojelaudalla olevaa tummanvihreää nappulaa - siis sitä keskikokoista - auton katolta nousee automaattiminigun, joka on ohjelmoitu tähtäämään nimenomaan ihmisiä kohti. Sinun ei edes tarvitse ampua, ajat vain eteenpäin ja se hoitaa likaisen työn puolestasi." tämä kertoi nopeana valaistuksena. Stalker, vaikka olisi pitänyt selvemmästäkin selityksestä, oli luonnollisesti innostunut. "En ole koskaan pitänyt teknologiasta näin paljon!" hän huokaisi jatkaen kiihdyttämistä tunnelin läpi.

"Se on monsteri! Onko tämä Brotherhoodin järjestelmällinen hyökkäys? Tuli vapaa, se lähestyy Gamma-sektorin autojen sisäänkäyntiä!" joku huusi mikrofoneista ja sen verran Stalkerkin ehti kuulla, vaikka kiihdytti edelleen lujalla vauhdilla. Hänen eteensä aukeni pian lisää esteitä - nähtävästi Ultor oli valmistautunut oikein kunnolla laittamalla lisää portteja syvemmälle tunneliin. Sotilaiden valmistautuminen olikin sujunut huonommin, sillä minigun, joka oli kunnolla ehtinyt latautua suoran pätkän aikana, avasi nyt tulen suoraan kaikkia ihmisiksi tunnistamiaan kohti. Tämän nähdessään Ultorin joukot syöksyivät hätäpäissään pois alta, mutta osa liian myöhään - Stalker sai liiskattua ainakin kaksi pikaisen vilkaisun perusteella, sillä nuo samaiset turvajoukot lensivät komeasti tuulilasin yli ja katon kautta takaisin lattiaan. Jokainen kaadettu vihollinen oli kuin rangaistus hänen saamistaan rangaistuksista silloin ennen Siperiassa, ja kostaminen teki todellakin hyvää, kun hän oli lähes kuolematon autonsa sisällä. "Stalker, mitä sä teet? Täällä on täysi hälinä päällä, eikä liikkuminen ole helppoa!" Deco huusi nyt vuorostaan radiopuhelimesta ja venäläinen pettyi, kun soittajana ei ollutkaan Donnie, mutta hän piti itsensä varmana eikä antanut kenenkään pysäyttää itseään. "Nyt ei ole aikaa jutella, pikkukaveri! Täällä rytisee nimittäin kohta!" hän huusi, ja se piti kyllä täysillä paikkansa. Mutkan takaa nimittäin kääntyi juuri kaksi rinnakkain olevaa Ultorin panssaroitua autoa, ja vastus oli takuulla erittäin hankala. Tunneli tuntui päättymättömältä, mutta ehkä hän vain kiersikin ympyrää tai jotain, koska ei kukaan voinut rakentaa tällaista turhauttavan pitkää väylää maan alle kiertämään ja kaartamaan joka puolella ennen loppumistaan bunkkeriin. "Panssareita! Katsotaan, mitä ne tykkäävät... Donnie, mitä kannattaa käyttää?" Stalker näpelöi jo kojelautaa tyytyväisenä, mutta ei oppineena miehenä sittenkään viitsinyt ottaa riskiä ja kysyi jengin autopuolen nerolta. "No riippuu ihan omasta mieltymyksestäsi. Mustasta napista tulee öljyä, oranssista liekkejä ja silleen... väri kertoo jo paljon oikeastaan." Donnie sanoi tavallisella dorkamaisella äänensävyllä ja Stalkerin ei kauaa tarvinnut miettiä. "TULTA P*RKELE!" hän huusi ohitettuaan panssariautot ja saatuaan ne peräänsä. Luodit eivät ehkä noita kahta ajokkia läpäisseet erityisen helposti, mutta kukaan ei ollut puhunut tulenkestävyydestä, joka oli Stalkeria vastaan toimiessa varsin tärkeä ominaisuus. Hän painoi armotta oranssin napin pohjaan ja auton takakontin päälle aukeni jonkinlainen ilmastointiluukun näköinen laite, mutta sen tarkoitus oli jokin aivan muu kuin turhan kuuman ilman viilentäminen. Kun nappi pysyi vielä pari sekuntia pohjassa, liekki sinkoutui vielä kovemmalla teholla kuin liekinheittimestä konsanaan ja päin takaa tulevia Ultorin autoja. Varsinkin edessä ajavan kuski hämmentyi täysin saatuaan moisen vastaanoton.

"HYÄÄÄÄÄÄH! ÄÄÄÄÄK!" Edempänä tulleen auton matkustaja päästi vuosisadan huudon ulos, kun Stalkerin laukaisema liekki peitti koko näkyvyyden ja näytti siltä, että se oli tulossa tuulilasista läpi. Kuljettajan keskittyminen oli tiukilla, kun mitään ei näkynyt ja kaverikin säikäytti, mutta pyyteli nopeasti anteeksi, ettei kenellekään jäänyt paha mieli äskeisestä. Stalker ei ollut tyytyväinen, vaikka kuuli vaimeasti autojen moottorien äänten alta miehen kirkaisun, koska tuli ei tehnyt mitään Ultorin menopelille. "Hyvä on sitten! Tännehän kuuluisi varoituskyltti, nimeltään Liukasteita tiellä." Hän painoi mustaa nappia, kuten Donnie oli ehdottanut, ja öljyä alkoi tippua jostain päin auton alta niin paljon, että se muodosti jatkuvan, noin puoli metriä leveän vanan keskelle ajorataa. Juuri, kun panssaroidun auton kuski luuli päässeensä helpolla liekeistä, hän menetti nopeasti menopelinsä hallinnan kääntymällä vasempaan liian kovaa öljyn keskellä. Matkustaja luuli tämän kuuluvan aggressiiviseen ajotyyliin eikä huutanut mitään, vaikka näki liukasta ainetta keskellä tietä. Nyt huudon aloitti kuski, joka ei voinut tehdä yhtään mitään, vaikka hankasikin vastaan niin kovaa kuin pystyi. Stalker nauroi monsterin ratissa räkäisesti, kun vihollisauto ei pysynytkään niin helposti perässä. Jälkimmäisenä tuleva panssariauto paineli liukuvan ohi, kun tämä ei vieläkään meinannut jarrutuksista huolimatta pysyä tiessä. "Öljyäkö sä siellä koko ajan käytät? Ei sitä loputtomiin ole, muista se... ja äänien perusteella toinen auto pysyy edelleen perässäsi, mikä tarkoittaa, että siinä täytyy olla piikit renkaissa. Liukasteet eivät ehkä hidasta sitä!" Donnie muistutti radiopuhelimesta ja Stalker ymmärsi tilanteen, mutta ei hän voinut olla iloitsemattakaan siitä, mitä hetken päästä tapahtui. Toinen auto, joka vieläkin liukasteli kuin jäällä, nimittäin kääntyi aivan liian lujaa oikealle hangatessaan yhä vastaan, ja silloin reaktioaikaa ei ollut sekuntiakaan jäljellä. Kuului mahtava pamahdus, kun se murskaantui kovassa nopeudessa seinää vasten ja syttyi ilmiliekkeihin lähes heti. Lienee sanomattakin selvää, että kuljettaja ja matkustaja saivat armottomasti surmansa törmäyshetkellä ilman pienintäkään mahdollisuutta. Lisää vaikutuksia näkyi myös öljyvanassa, sillä muutama kipinä osui siihenkin, ja se leimahti palamaan melkein heti, kuten öljyllä oli näissä tilanteissa tapanakin. Näin niitä pahiksia pitikin nöyryyttää...

Kylpyhuone noin 5 minuuttia sitten

Valkoharmaa ovi narahti hitaasti ja tasaisesti auki, mutta ei läheskään kokonaan, vaan raolleen jääden. Äkäisen näköinen silmäpari vilkaisi pikkuisesta raosta sisään kylpyhuoneeseen ja sen omistava mies katseli ympärilleen hyvin varovasti. Katse kiersi tarkkaan joka nurkan kautta ja hän varmisteli, että ketään ei ollut vahdissa, vaikka näin "epätärkeän" huoneen kohdalla se tuskin oli todennäköistä. Kylpyhuone oli täynnä valkoisia laattoja seiniä ja lattioita myöten katon ollessa ennemminkin tylsän harmaa, ja se oli ikään kuin jaettu kahteen osaan sen keskiosassa olevalla pilarilla, joka piti ylempiä 79 kerrosta pystyssä. Vasemmanpuoleisessa seinässä näkyivät kaikki suihkut siististi vieretysten, oikealla taas pesualtaat - Ultorkin siis välitti käsihygieniasta, uskokaa tai älkää. Kun reitti oli vahvistetusti selvä, hän pujahti ketterästi sisään ja sulki oven hiljaisesti perässään, päästämättä pienintäkään ääntä. Oven hän laittoi varmuuden varalta sisäpuolelta säppiin, sillä koskaan ei voinut arvata, mitä saattoi tapahtua murtautumisyrityksessä. Operaatio oli riski ja sen tämä mies tiesi, mutta hän oli ottanut riskejä aiemminkin eikä tämä ollut hänelle yhtään uutta. Hän oli Dice Deco, entinen AIDS-työläinen, joka ei kuitenkaan ollut sitä, miltä päällepäin näytti. Lojaalius oli hänestä kaukana, koska niin AIDS kuin sen yläpuolella kohoava suuri Ultor-firma ajoivatkin vain ja ainoastaan pahaa asiaa, eivätkä siksi olleet hänelle se oikea työnantaja. Deco ei ollut antanut kenellekään, paitsi tietenkin ystävilleen, ilmi petturuutaan, mutta kohta se tulisi selviämään myös Ultorille huonoimmalla mahdollisella tavalla. Salailu ei enää kannattanut, koska sen pitkittäminen vain vaikeuttaisi suunnitelmaa täysin turhaan. Kylpyhuoneeseen hän ei tullut peseytymistä varten, vaikka tukka kyllä kaipasi vähän vettä - sen sijaan hänellä oli mielessä murtautuminen ykköskerroksen alapuolella olevaan bunkkeriin. Siellä pidettiin niin Ultorin vaarallisimpia kuin "tärkeimpiä" vankeja, mutta myös epämukavan tehokasta ydinohjusta, jonka Sharp oli ydinvoimalassa varastanut Stalkerilta ja tuonut talteen aivan väärien omistajien käsiin. Decon omakätisesti hankkimat pohjapiirustukset osoittivat, että bunkkerin eräs huone oli suoraan kylpyhuoneen alla, ja koska huone oli sattumoisin poissa kaikkien muiden paitsi yövartijoiden partioreitiltä, ja lisäksi sen lattia oli vaatinut korjauksia jo pidemmän aikaa, sen käyttäminen reittinä oli turvallista. Decolla ei ollut niin sanottua Ultor ID:tä, jota vaadittiin bunkkeriin pääsemiseksi normaaleja reittejä, eli hissejä ja portaita pitkin. Hän ei kulkulupia tullut kyselemään, vaan oli suoran toiminnan aika - jos hänen laskunsa pitivät paikkansa, räjähteitä ei tarvittu, vaan lattian sai rikki pelkällä voimallakin.

Lattian keskiosa oli selvästi rikki. Tuhdin henkilön ei ehkä ollut turvallista edes kävellä sen päältä, mutta Deco painoi hädin tuskin 80 kiloa ja sitä paitsi halusi nimenomaan pudota aukosta. Hän tunnusteli heikkoa lattiaa oikealla jalallaan varoen ja vältti äkkiliikkeitä. Teoria piti paikkansa - jalka oli upota siitä läpi, joten korjaukset oli varmaan erittäin pahasti lyöty laimin. Deco varmisti, ettei mistään läheltä ollut vartijaa tulossa pysymällä aivan hiljaa ja hengittämättä ja kuulostelemalla seinien läpi kuuluvia askeleita, mutta Ultorilla taidettiin pitää hiljaisuuden perusteella rokulipäivää - hänelle hyvä juttu, nytpä ei tarvinnut jäädä odottamaan oikeaa hetkeä. Hän tunnusteli nyt räväkämmin jalallaan heikkoa kohtaa ja se tuntui olevan kuin paperia, mutta toisaalta siitä olikin jo revitty laattakuviot irti korjauksia varten, eikä lattiassa ollut muuta kuin ohutta ja heikkoa materiaalia. "Tässä tilanteessa pitää varmaan sanoa, että Geronimo..." hän murahti, hieroi kätensä yhteen ja hyppäsi keskelle vaaleanruskeaa aukkoa huolehtimatta liikoja. Materiaali antoi helposti periksi ja hän rysähti yllättävän kovalla äänellä läpi lattiasta huiman huutamisen säestämänä. Kaukana bunkkerin pinta ei onneksi ollut, joten kuolettavaa törmäystä ei tarvinnut kaiken huolellisen suunnittelun jälkeen kärsiä. Melkein heti lattian rysähtäessä auki hän kuuli alapuolelta pelokasta huutoa ja ainakin kaksi ihmistä juoksi pois alta pimeässä huoneessa, kun Deco säilytti tasapainonsa jotenkuten ja laskeutui jaloilleen kuin pöydältä tippuva kissa, vaikka joutui hetkellisesti ottamaan tukea käsillä ennen pystyyn nousemista. Ensivaikutelma huoneesta, johon hän oli päätynyt, oli... epämiellyttävä. Tarkemmin katsottuna se ei ollutkaan erityisen pimeä, mutta niin seinät kuin lattiakin olivat täynnä jotain mustaa, mudan tapaista mönjää. Deco katsoi ikävä ilme naamallaan käsiään, jotka myös olivat sotkun peitossa eikä sitä vesipesussa varmaan pois saatu. Mihinkään ei voinut pyyhkiäkään, joten kait tähän täytyi vain totutella. Molemmat huoneessa olleet ihmiset olivat perääntyneet likaisia seiniä vasten tuijottamaan heidän keskuuteensa loikannutta Decoa, joka ymmärsi sisäänkäyntiä vilkaistuaan olevansa sellissä. "Onko tämä sattumoisin Delta-osasto?" hän kysyi vangeilta hukkaamatta aikaa esittelyihin tai kuulumisten vaihtamiseen. Molemmat nojasivat seiniin lähes tainnutettuina eivätkä vastanneet hetkeen tasatessaan hengitystään. Toinen heistä oli tumma, harvahampainen mies, jonka tukka näytti sieltä täältä revityltä ja vaatteetkin olivat täysin repaleiset. Toinen piileskeli niin syvällä varjoissa, ettei hänestä näkynyt juuri mitään muuta kuin hyvin pienen kaverin profiili.

"E-ei... tämä on kylläkin Alfa." tumma mies vastasi edelleen seinää vasten painautuneena. Deco ei kyllä ymmärtänyt, mikä hänessä oli noin pelottavaa, jos ei tavallisuudesta poikkeavaa sisääntuloa laskettu. Afroamerikkalainen vanki oli muutenkin päätä pidempi kuin Deco, eli puolustautumisenkin luuli olevan helppoa, jos tällä olisi ollut syy hyökätä. "Pirulainen... No voiko täällä jossain putsata käsiä, ja ennen kaikkea kengänpohjia?" hän kysyi äkäisenä, koska juuri äsken tuli mieleen toinenkin mahdollisuus - jos hän lähti tuosta vain kävelemään käytäville, jalanjäljet jäisivät liejun takia näkyviin ja hänen löytämisensä ei silloin olisi edes vaikeaa. "E-en minä tiedä... tuolla ulkopuolella on lavuaari, mutta kun mehän ollaan sellissä..." mies selitti pelokkaana. Deco oli kuullut tarpeeksi ja päätti toimia saman tien, koska matkan oli jatkuttava ja tämä oli väärä paikka. Hän säilytti uskollista tiirikkaansa aina taskussa ja juuri tätä varten se tuli käyttöön - oli nimittäin harvinaisen todennäköistä, että juuri selli oli kylpyhuoneen alla ja ulos piti murtautua. Tiirikoiminen ei ollut edes ollenkaan vaikeaa, ja niinpä Deco sai jo muutamalla käännöllä ja väännöllä oven aukeamaan sujuvasti. Molemmat vangit katsoivat sellin perältä ihmeissään, kun uusi, pikainen sellitoveri avasi oven tuosta vain ilman edes suurta vaivannäköä. Hänellä ei todellakaan toisaalta ollut mielessä kaikkien vankien vapauttaminen, joten tämä saattoi muodostua ongelmaksi. Molemmat sellissä olleet miehet juoksivat heti innokkaina perään, kun Deco avasi oven ja oli poistumassa, mutta hän kääntyi nopeasti ympäri ja veti asevyöltään pistoolinsa, jonka avulla hän sai kummatkin ketterästi pysäytettyä. "Ei niin nopeasti. Huomauttaisin mielelläni teitä siitä, että olette paremmassa turvassa sellissänne, kuin käytävällä hortoilemassa vartijoiden seassa. Uskokaa minua - minä en yritä estää teitä lähtemästä, koska joka ikinen Ultorin vihollinen on minun ystäväni, ja siltä tekin vaikutatte. Tulen vielä jonain päivänä takaisin, vapautan kaikki tästä kirotusta paikasta ja teen selväksi, ettei tämä firma enää koskaan käytä valtaansa väärin." Deco puhui ehkä vähän ylimielisesti, mutta kuitenkin hänen selostuksensa oli täyttä totta. Hänellä oli mielessä bunkkerin valtaaminen ja vankien laskeminen vapaalle jalalle, ja nämäkin miehet ansaitsivat nähdä vapauden vielä jonain päivänä - moisia huonoja oloja kävi helposti sääliksi. Deco laittoi oven taas säppiin päästyään toiselle puolelle ja miehet katsoivat häntä epävarmoina, mutta silti hän luotti näihin. "Pysykää ihan hiljaa vain. Kenenkään ei ole hyvä tietää minun läsnäolostani tässä paikassa." hän pyysi ja jätti sitten sellin taakseen, mennäkseen putsaamaan kengät ja kädet lavuaarilla. Likaisena ei ollut hyvä hiipiä...

Decon hiipimisurakan alkuun ei mahtunut juuri mitään kiinnostavaa. Hänestä suorastaan tuntui, että vartijat olivat täälläkin jääneet vapaalle, koska vain pari hassua kaveria tuli satunnaisesti vastaan. Puhdistetut kengät eivät onneksi jättäneet jalanjälkiä, ja taidot olivat tehtaan jälkeenkin hyvin tallella, mutta hänellä oli yksi suuri ongelma. Pimeässä ja sokkeloisessa bunkkerissa, jossa tuntui olevan enemmän huoneita kuin Majestic-hotellissa, suunnistaminen oli liki mahdotonta kaikkien käytävienkin näyttäessä tismalleen samalta. Seinienkään perusteella ei ollut helppoa päästä eteenpäin, koska opaskyltit loistivat poissaolollaan. Bunkkeri oli selvästi tarkoitettu vankien eksyttämiseksi, jos yksi sattui pääsemään ulos sellistään, ja vartijoille oli todennäköisesti opetettu paikan kartta niin hyvin, että nämä kyllä tiesivät, minne mennä. Alueen sankka pimeys joka tapauksessa kertoi siitä, että hän saattoi olla harhaillut Gamma- ja Delta-alueille, jotka olivatkin pohjapiirustusten kuvauksen mukaan lähes säkkipimeitä, koska sähkövalojen tunkeminen sinnekin tuli maksamaan pitkän pennin Ultorin tililtä. Hän tuli paikkaan, jossa näytti kulkevan 2 käytävää aivan vierekkäin ja niiden välissä aukeni edessäpäin ovi. Varovainen nyt piti joka tapauksessa olla, koska hän tunsi sen tiikerin vaistollaan - seinän toisella puolella käveli joku, ja jos oikein huonosti kävi, tämä joku saattoi helpostikin nähdä Decon oviaukon läpi tullessaan ohi. Kyseinen hahmo löntysteli oudon laiskasti äänen perusteella - lattia narisi tämän jalkojen alla ja painoa oli varmasti niin paljon, ettei herraa kannattanut haastaa kaksintaisteluun pelkin nyrkein. Decon sydän hakkasi rajuun tahtiin ja hänestä tuntui, että omasta hiljaisesta kävelytavastaan huolimatta hänet huomattiin - vastapuolella oleva epäilemättä painava mies taisi myös vaistota hänen läsnäolonsa, ja syy saattoi olla tietysti hulluna pamppaileva sydän, joka päästi epämukavan kovaa ääntä. Deco lähestyi puukko ojossa oviaukkoa käytävien välillä ja toisella puolella sama vanttera, syvään hengittävä mies liikkui äänten sijainnin perusteella samaa vauhtia. Virheisiin ei ollut varaa - Deco puristi puukkoa yhä lujemmin, mitä lähemmäksi hän pääsi ovea, ja hengitys tuli hänelläkin aina vain raskaammaksi. Kun hän vihdoin sai hiivittyä oviaukolle, hän hyppäsi karjaisten esiin sieltä puukko eteenpäin ojennettuna ja pyrki säikäyttämään vastustajansa, mutta sen sijaan hän rääkäisi lähes heti uudestaan, nyt pelosta, kun hän näki erittäin suuren ja vantteran miehen suoraan naamansa edessä, osoittamatta merkkiäkään pelästymisestä Decon huudolle.

"Stalker! Mitä... mitä saakelia sinä teet täällä? Meidän piti hiippailla erillämme, mutta jätkäpäs päättää hakeutua minun luokseni heti kättelyssä! Eikö se ääliömäinen huomion herättäminen muka riittänyt? Ei, aina kuuluu räjähdyksiä ties mistä seinien takaa ja vartijat kääntävät huomionsa silloin, kun sellaista ei kaivata. Mahtavaa, kerrassaan mahtavaa!" Deco päivitteli. Hän huomasi melkein heti, että oviaukon takana olikin Stalker, koska kukaan muu ei hengittänyt aina samalla raskaalla tavalla ja pukeutunut ylilämpimiin kuteisiin, joita vielä ympäröivät painavat varusteet - vaikka ehkä järkeenkäypä syy oli poikkeuksellisen kylmä ruumiinlämpö Siperia-ajan takia. "Hei! Relaas nyt vähän, ei tuolla monsterilla huomaamatta kuulukaan liikkua! Ja jopa minä tiedän sen verran, että tässä operaatiossa olen Elefantti enkä Stalker. Sinäkin olet Tiikeri etkä Deco... ihan vain osoittaakseni, että minä olen vähintään yhtä älykäs kuin sinä, halusit tai et! Ja sitten huomautan vielä siitä, että..." Oli liikaa pyydetty, että Stalker pysyisi edes hetken hiljaa, kun hän pääsi vauhtiin. Aina hänellä oli sanomista kaikille niille, jotka kyseenalaistivat hänen "älykkyytensä" (onko 2+2 todellakin 6? Tämä oli vain yksi monista asiaan liittyvistä esimerkeistä.) ja hän puhui kuin posketon, keksien aina jotain uutta. Deco käänsi katseensa poispäin hänestä eikä valituksia sadellut, joten hän sai edes hetken tarkastella rauhassa ympäristöä. Siellä, mistä Stalker oli tullut, oli pienehkö huone, jota vartijat varmaan käyttivät oleskelutilana kaiken tämän pimeyden keskellä. Takassa paloi tuli ja se valaisi käytävälle asti, mutta kaikkein parhaiten juuri tuon huoneen sisällä ja sen ansiosta ei sähkövaloa todellakaan tarvittu. Muutama pehmeä tuoli oli kasattu seinien viereen ja niiden edessä oli lasinen pöytä, joka oli samantapainen kuin Aishan talossa, paitsi että jonkin verran isompi ja siinä oli kaksi tasoa. Lähellä takkaa, huoneen nurkassa oli myös televisio, eli käytännössä kaikki viihdykkeet olikin sitten järjestetty. Deco päätti ehkä tarkistaa huoneen hyödyllisten esineiden varalta Stalkerin vielä jatkaessa pälpättämistä, mutta tilanne keskeytyi varsin yllättävällä tavalla. Kun hän lähti kävelemään eteenpäin kohti suurta ja suoraan sanottuna paksukalloista ystäväänsä, joku tarttui häntä välittömästi ranteesta, hurjan kovakouraisella otteella. Deco voihkaisi hillitysti, mutta ryhtyi heti vastahyökkäykseen ennen kuin antoi vastustajalle mahdollisuuden tainnuttaa hänet. Stalker lopetti puhumisen ja valmistautui kenties jopa tappeluun, kun huomasi, mitä Deco oli tekemässä - tämä kääntyi kannoillaan ja iski kämmenensä sivuosalla takaapäin hyökännyttä käteen varsin räväkästi. Ote irtosi nopeasti ja hyökkääjä otti muutaman askeleen taaksepäin.

"Dice Deco? Sinäkö se siinä? En olisikaan uskonut, että näin tulisi jonain päivänä käymään... bunkkeriin tunkeudutaan, ja Ultorin entinen liittolainenhan sen teki - vieläpä tutun vihollisemme, kostoa jo pidemmän aikaa hakeneen Stalkerin kanssa." hiukan Decoa vantterampi mies sanoi pimeyden keskeltä - kasvoja ei moisessa tilanteessa näkynyt, ja harmillisesti tunkeilijakaksikko oli valoisammalla vyöhykkeellä, joten heidät oli helppo tunnistaa. "Ja kukas v*ttu sinä olet?" Stalker kysyi töykeästi ajatellen vain sitä, että tämä heppu oli yksi Ultorin joukoista, ja se riitti perusteeksi hyökkäämiselle. "Niin, unohdin esittäytyä... pikkujuttu, mutta tärkeä sellainen. Sähkövaloja täällä kyllä riittää!" mies vastasi tekoystävälliseen sävyyn ja painoi vasemman käden etusormellaan olkapäänsä takana olevaa valokatkaisinta. Kuin silmänräpäyksessä kattovalot menivät koko käytävän leveydeltä päälle ja Decon arvio sähkövaloista Gamma- ja Delta-osastoilla ei pitänytkään paikkaansa, mutta se oli hänen murheistaan pienin tällä hetkellä. Pitkän matkan päässä näkyi selvästi kaksi hahmoa juoksemassa kohti aluetta - nämäkin kuuluivat varmasti Ultoriin, vaikkei sitä pitkän matkan päästä nähnytkään. Paikalle ensimmäisenä sattunut mies otti muutaman askeleen takaapäin (kohti suuntaa, josta kaksi muuta olivat tulossa) ja veti pistoolin esiin, osoittaen sillä sekä Decoa että Stalkeria kohti. "Saanen esittäytyä, hyvä herrasväki - kuten rintamerkkini sen osoittaa, minä olen Arnold Burnwood, Wissler-herran perustaman SPEAR-ryhmän jäsen ja muun muassa Vuoden sotilas 2007 -arvonimen haltija Ultorin sisäisissä äänestyksissä." mies selitti ja osoitti merkkiä, joka kiilsi hänen harmaan Ultor-takkinsa rinnan kohdalla. Hän oli alle 40-vuotias, ehkä noin 35, ja hänen siististi laitettu ruskea tukkansa sai hänet näyttämään rikkaalta snobikakaralta. Naama oli tylyn oloinen ja paksut kulmakarvat saivat hänet näyttämään alati vihaiselta, vaikka nytkin hänen suunsa oli vääntynyt vahingoniloiseen virneeseen. Olomuodoltaan hän oli vanttera, Stalkeria kuitenkin päätä lyhyempi, mutta selvästi tavallista voimakkaampi ja taatusti myös aggressiivisempi. Decon suunnitelmaan ei ainakaan kuulunut hänen pieksemisensä pelkillä nyrkeillä - siis jos tilanteesta ensin selvittäisiin jollain keinolla. "Aida! Brad! Minä löysin heidät, ettekä te takuulla usko, millaista sakkia he ovat!" Arnold huusi itsestään ylpeänä käytävään, jossa kaksi edelleen epäselvästi näkyvää hahmoa lähestyi, ja molemmilla oli harmittavasti ase. Stalker oli ollut näissä tilanteissa ennenkin, ja se ei ollut koskaan yhtään kivaa...

To Be Continued.

Lainaus:24.01.2010 Carbonox kirjoitti:
Carbonox Stories:

CoD - Osa 2 - All In

Dodih. Aikaa on päässyt reilummanpuoleisesti kulumaan siitä, kun viimeksi luin tai arvostelin ylipäänsä mitään tarinaa. Tyytyväinen olen, kun pääsin heti palattuani tarinamaailmaan, lukemaan näin tasokasta tekstiä, jollaiseen kyllä ehdin jo tottua aikoja sitten Carbonoxin kunnioitusta herättäviä tuotoksia lukiessani. =) Olen melko pihalla aiemmin tapahtuneesta pitkällä säteellä, mutta arvostelen nyt tarinan tarinana jos en niinkään osana juonijatkumoa.

Teksti on sinällään melko yllätyksetöntä taattua vanhaa kunnon Carbonox-laatua. Kerronta pelaa lähes täydellisesti niin Carbonoxin itsensä kuin yleisellä tasolla, eikä siitä mitään varsinaista huomautettavaa taida (negatiivisessa mielessä) löytyä. Kuvailu oli pitkään Carbonoxilla vähintään tyydyttävää joskaan ei täydellistä tasoa. Nyt olin kuitenkin All Iniä lukiessai huomaavinani hienoista kehitystä tällä(kin) rintamalla. : ) Saattaa olla, että aiemmin luin useinmiten tarinat epätarkkaavaisesti, mutta joka tapauksessa nyt kerronta on kuvailuineen kondiksessa jos ei nyt sitten vieläkään ihan täydellistä.

Tässä ei nyt tapahdu juuri mitään suurempaa, mutta se ei haittaa. Liian nopeasti ei missään nimessä edetä, vaan aivan sopivaa vauhtia. Juonta kuljetetaan siis tässä osassa CoDia suht. vähän eteenpäin, mutta se on okei. Todellakaan aina ei täydykään ottaa mitään suuria harppauksia eteenpäin, vaan rakentaa tunnelmaa rauhallisemmin ja hienovaraisemmin. Stoorin pituus on hyvä.

Mitään varsinaista moitteen aihetta en näe, mutta ei tämä pulssia nostata tai herätä ihmeempiä tunteita. Hyvä tarina! : )

+ Kerronta.
+ Pientä ja kaivattua parannusta huomattavissa kuvailussa.
+ Passeli pituus.

- Tarina ei herätä mitään ihmeellisempiä tuntemuksia eikä tunnelmaltaan ole mikään erityinen.

9-

Meikäläinen valmistelee paluustooriaan, joka on päätösosa yli vuosi sitten alkaneelle trilogialle nimeltä The Morning Never Came.

-

Kiitokset kissa-avaisille tyypeille varsin pitkistä arvosteluista. :)

Lainaus:24.01.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 62 - Season 7:

The Net Tightens

Tässä taas yksi tarina lisää - liekö Toro muuten jo toiseksi eniten tarinoita kirjoittanut herra? :) No, oli miten oli, niin se arvostelu. Kaikki nämä perusasiat, kuten kerronta ja tapahtumien määrä ovat säilyneet samanlaisina, mutta liian lyhyeltä tarina kyllä nyt tuntui. On 8 kappalettakin kuitenkin ihan hyvä, jos niihin saadaan mahdutettua tarpeeksi asiaa. Stilwater on kovilla...

+ Kerronta jälleen
+ Tapahtumien määrä, tilanne tiivistyy...

- Melko lyhyt, kun verrataan aiempiin osiin

8 puol

-

Lainaus:28.01.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 63 - Season 7:

The True Side Of The Story

Taas saatiin yksi tarina päätökseen, ja täytyy kyllä ensiksi todeta, että lyhyys pisti pahemman kerran silmään. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun ajattelee ettei tämän osan kirjoitus muistaakseni herraa juuri kiinnostanut... :P Onneksi toimintakohtaukset lopussa kulkivat sopivan hyvin, eikä kummempaa valittamista löydy. Muuten ne legendaariset "peruskehut" ovatkin kunnossa.

+ Oiskohan se kerronta...?
+ Lopun toiminta

- Pari kappaletta liian lyhyt
- Taas tuo, että samassa kappaleessa käsitellään kahden paikan tapahtumia

8 puol

-

Carbonox Stories:

CoD - Osa 3 - The Darkness... the darkness...

Täydellistä. Aivan täydellistä... Oli ehkä vaikeaa uskoa sitä, mutta huolimatta Philips Buildingin alaisen bunkkerin valtavasta koosta ja sokkelomaisesta rakenteesta, sinne murtautuneet Deco ja Stalker olivat sattumalta päätyneet yhteen, ja he olivat saaneet epämiellyttävää seuraa SPEAR:n, eli Wisslerin perustaman turvallisuutta edistävän kymmenhenkisen ryhmän muutamasta jäsenestä. Heistä yksi, ja nähtävästi myös vaarallisin, oli juuri vetänyt esiin pistoolin ja piti sillä molemmat kaveruksista aloillaan, ilman vastaliikkeitä - hän oli Arnold Burnwood, rotevampaa päätä edustava mies, jota kumpikaan ei ollut kunnolla tuntenut aiemmin. Kaksi muutakin oli tulossa pidemmän matkan päästä käytävältä, mutta hekään eivät tähän hätään olleet erityisen tuttuja. Hekin olivat joka tapauksessa SPEAR:sta, minkä Sweet ja Sebastian varsinkin tiesivät tehdasseikkailun perusteella, mutta nyt tarinan sankareita olivatkin Deco ja Stalker. "Näkisittepä Sharpin ilmeen, kun hän saa tietää, ketkä täällä oikein saatiinkaan kiinni. En olisi muuten ikinä uskonut sinusta, että oletkin petturi - aina esitit olevasi niin kelpo työläinen ja Savagekaan ei koskaan nähnyt lävitsesi." Arnold sanoi Decolle ja jätti vielä oviaukossa seisovan Stalkerin lähes huomiotta. Ne kaksi muuta sotilasta, joiden nimetkin ohimennen kuultiin, olivat tulleet juoksujalkaa paikalle ja pysähtyivät Arnoldin molemmille puolille tarkkailemaan niitä, jotka olivat uskaltautuneet bunkkeriin sen vaarallisuudesta huolimatta. Toinen oli ulkonäkönsä perusteella Itä-Euroopasta kotoisin oleva mies, joka oli lähes yhtä roteva ulkomuodoltaan kuin Arnold, mutta ei ainakaan vahvuudeltaan samaa luokkaa. Apaattisuus paistoi hänen kasvoiltaan ja olemukseltaan - asetta hän piti niin laiskasti kädessä, että se oli helposti kolkattavissa pois. Pulisongit ja muutkin karvat olivat vielä harvemmassa kuin Arnoldilla, ja ikää oli vähintään kymmenen vuotta vähemmän. Itäeurooppalaiseksi häntä epäiltiin viimeistään nikobellicmäisen naaman perusteella, mutta siitä paistoi vielä enemmän epämukavia tunteita. Sitä vastoin toinen (Aida?) oli huomattavasti pirteämpi ja iästään huolimatta varmasti kokenut taistelija. Amerikkalainen hänkään ei ollut, koska jokin kehonkielessä vain kertoi sen, ja se riitti Decolle. Hän kantoi hiukan raskaampaa aseistusta XM8 Carbinen muodossa ja nähtävästi asevyön kannattelemana selkää vasten nojasi automaattihaulikko, joka oli ollut käytössä tehtaassakin Sidneytä vastaan. Sekä hän että Brad olivat pukeutuneet tummansiniseen, ja SPEAR-teksti luki yleisen tavan mukaan kultakirjaimilla paidoissa.

"Mitä te sitten meinaatte tehdä?" Deco kysyi rauhallisesti ja Stalker pui nyrkkiä hänen takanaan Arnoldin suuntaan, mutta oli täysin vaaraton aseiden osoittaessa lähinnä häntä kohti. "No, tietenkin pistää teidät eristykseen, ettei kukaan pääse tietämään, että jotkut itse asiassa yrittävät tuoda julki Ultorin laittomat menestyskeinot. Myöhemmistä asioista päättää kuitenkin Wissler, enkä minä halua muutenkaan järkyttää teitä kertomalla hänen kuulustelukeinoistaan." Arnold selitti itserakkaasti ja Deco nyökkäili myötäilevästi, vaikka karmea kohtalo olikin edessä. Hän muotoili pikaista suunnitelmaa ja tiesi, että SPEAR-joukot oli mahdollista kukistaa ainakin pimeyden suojassa - Sharpia hän ei todellakaan halunnut joutua kohtaamaan saadakseen osakseen kettuilua ja kommentteja siitä, kuinka hän olisi jälleen selvittänyt vakoojan salaisuuden ihan itse. "Stalker, nyt ei sitten tyritä hommaa. Kun sanon kolme, käännyt ympäri ja menet tuonne pikkuhuoneeseen." Deco kuiskutti Arnoldin käännyttyä SPEAR-tovereidensa puoleen ja jutellessa mahdollisesti kaksikon tulevasta kohtalosta. "Luuletteko oikeasti pärjäävänne meille? Meitä on sentään kaksi kylmäveristä tappajaa, ja teitä on vain kolme Ultorin heppua, jotka eivät loppuviimeksi ole saaneet kunnollista koulutusta." Deco sanoi kovaäänisesti ja kiinnitti jälleen kaikkien huomion itseensä kävellessään poispäin Stalkerin luota. Hän sanoi mielestään "kolme" aivan selvästi, vaikkakin keskellä lausetta, mutta kaveri oli edelleen paikoillaan, varmaan odottelemassa perinteistä laskentaa. Deco ei voinut uskoa, että Stalker missasi noin hyvän tilaisuuden, mutta aina oli suunnitelma B... "Pysy siinä missä olet! Meillä on lupa ampua sinua, jos teet jotain äkkinäistä!" Arnold komensi ja osoitti pistoolinsa Decon päähän, ja varsin laiskasti Brad teki saman omalla pyssyllään, mutta häneltä ei tarvinnut odottaa osumia muuten kuin tuurilla. Koska Stalker varmasti piti kiinni vanhasta suunnitelmasta, Deco muotoili toisella tavalla tilanteen. "Kolme muutakin Saintia hiipii täällä, jos haluatte tietää..." hän sanoi vähintään yhtä kuuluvasti kuin äskenkin, ja viimein elefantti käsitti, että oli hänen vuoronsa, vaikka aiemmin oli parempi mahdollisuus toimia. Stalker juoksi äkkiä oviaukosta, jossa hän oli koko ajan edelleen seissyt, läpi ja viereiseen huoneeseen, jonka puutuoleista oli korvaamatonta apua. "Hei... SEIS!" Aida huusi nopeimmin reagoiden ja ampui XM8 Carbinellaan sarjan Stalkerin perään, mutta yllättävän nopeasti liikkunut venäläinen oli ehtinyt huoneeseen ottamatta osumaa.

"Salajuoni! Tästä ei selvitäkään helpolla!" Arnold karjaisi ja lähti ensimmäisenä juoksemaan Stalkerin perään, kun Aida latasi taas kiväärinsä täyteen kuteja. Brad jäi vahtimaan Decon liikkeitä ja piti omaa pistooliaan edelleen laiskasti osoitettuna, mutta latino ei ollut missään nimessä liikkumassa mihinkään turhan takia. Stalker oli onneksi taistelutilanteissa aina yhtä neuvokas ja osasi järjestää ansan rotevaa ja voimakasta Arnoldia vastaan. Huone, jossa hän oli, sisälsi erittäin paljon tavaraa, jota pystyi käyttämään lyömäaseena. Hänen henkilökohtainen suosikkinsa kaikista oli puinen tuoli, jonka jaksoi niillä muskeleilla ongelmattomasti nostaa rinnan korkeudelle. Arnold kääntyi pahaa-aavistamattomasti kulman taakse ja osoitti aseellaan mielipuolisesti joka suuntaan, mutta silloin Stalker hyökkäsi ovelasti tuoli kädessä kimppuun ja löi kylmästi, tekojensa seurauksia ajattelematta sillä Arnoldia naamaan melkein heti tullessaan näkyviin. Tuolilla lyöminen tuntui erityisen kipeältä, mutta se tehosi odottamattoman hyvin - Arnold pysähtyi todella nopeasti ja luhistui Stalkerin eteen ymmärtämättä, mikä häneen iski. "Hahaa! Yksi maassa, kaksi jäljellä!" tämä huusi ja laski väliaikaisesti tuolin käsistään, mutta piti sen silti lähellä. Hän alkoi raahata Arnoldia, joka menetti melkein tajuntansa ja näki vain Stalkerin sumeat piirteet yläpuolellaan. Ase oli pudonnut lattialle ja hän oli ottanut sellaista osumaa, ettei kyennyt edes käsiä liikuttamaan, vaan tunsi lamaantuneensa paikoilleen. Stalker veti hänet nurkkaan odottamaan myöhempää käsittelyä ja otti sitten uudelleen tuolin käsiinsä, palasi nurkkaan ja odotti seuraavaa epäonnista uhria, joka varmasti ennen pitkää tuli. "Arnold-ystävänne tilanne ei näytä hyvältä. Haluaisiko ryssä koettaa onneaan?" Deco kysyi ja virnisti Bradille, joka ei vastannut edes ilmehtimällä, tyytyi vain näyttämään kivikasvolta eikä laskenut asettaan. "Ei Bradia saa kiusata, ääliö. Ja koska minä vähän epäilen tätä tilannetta, voisin ehkä käydä vilkaisemassa tuota huonetta." Aida sanoi nyt puolestaan kovalla äänellä, ja siitä Deco päätteli, että Stalker saattoi kohta olla pulassa. Tietenkin mies kuuli sen ja valmistautui kahta innokkaammin ottamaan seuraavan uhrin vastaan, mutta kuinka väärässä hän olikaan... Aida laittoi XM8:nkin pois ja lähestyi huonetta täysin aseettomana, mikä johti päätelmään lähitaisteluyrityksestä. Stalker oli voimakas, mutta ärsyttävän tyhmä...

Kun Aida tuli nurkan taakse, hän arvasikin heti, että Stalkerilla oli jotain, millä lyödä. Tämä karjaisi hulluna rynnäten eteenpäin tuoli kädessä, mutta toisin kuin Arnold, Aida ei jättänyt itseään tulilinjalle. Hän kierähti välittömästi pois väylältä ja antoi Stalkerin heilauttaa tuolia, mutta ainoa paikka, mihin se osui, oli huoneen seinä. Tätä ei iso mies odottanut ja hän kääntyi ympäri kömpelösti etsien pikkulikkaa kostoa varten, mutta hänen taistelussaan oli kaksi kömpelöä liikettä liikaa. Aida oli useammankin kerran kierinyt lattialla päästen etenemään nopeasti ja matalalla, ja Stalkerin sivulle päästyään hän antoi palaa. Ketterän jaloilleen nousemisen jälkeen hän potkaisi tätä kylkeen monta kertaa ja aina eri tavalla, osuen eri kohtiin ja aiheuttaen maksimaalista kipua. Stalker ei osannut odottaa moista ja ulvahti tuskasta, mutta ei vielä antanut sen haitata, vaan yritti uudestaan. Hän iski tuolillaan siihen, missä Aida seisoi, tai ainakin hetki sitten oli seisonut, koska jälleen ovela vastustaja teki liikkeen ja tällä kertaa heittäytyi yhteen suuntaan lattiassa yhä makaavan Arnoldin jalkojen eteen. Siitä hän loikkasi täydellä voimalla suoraan ylöspäin ja Stalkerin hartioiden päälle, kun tämä oli saanut lyötyä lattiaan ja tuoli valitettavasti meni niin kovasta iskusta palasiksi. Kun hän huomasi, että kyydissä oli ylimääräistä seuraa, hän lähti nopeasti liikkeelle ja yritti ravistaa Aidan pois nyt, kun seuraavan hyökkäyksen tyyli oli tiedossa. Siitäkään ei tullut Stalkerin epäonneksi mitään, koska Aida piti jalkansa tukevassa asennossa vastustajansa niskan ympärillä ja keskittyi rauhallisesti oikean kohdan löytämiseen. Arnold oli juuri tulossa tajuihinsa ja alkoi nähdä nyt selvemmin, kuinka Aida löi molemmilla kämmenillään Stalkeria suoraan ohimoille. Se jos mikä oli varsinkin isojen miesten heikko kohta, ja nyt vasta tulikin karmaiseva huuto pihalle - niinkin karmaiseva, että Brad havahtui ja antoi huomionsa, ja jopa katseensa, herpaantua väärään paikkaan. Silti Decon ei auttanut liikkua mihinkään, koska hänen oli myönnettävä se ainakin mielessään - Aida oli häntä parempi taistelija eikä pakoon ollut pääsemistä, jos Stalkerkin kaatui noin helpolla tavalla. Elefantti kaatui lattialle kumoon menetettyään vuorostaan osittain tajuntansa samalla tavalla kuin Arnold, joka oli juuri nousemassa paikaltaan ja hakeutui aseensa luokse. "Viedään tämä sika ja hänen viisasteleva ystävänsä heti paikalla Sharpille. Tässä ei auta enää lorvailu!" hän huusi närkästyneesti ja varmasti myös vihaisesti, kun antoi itsensä jäädä tuollaiseen ansaan kuin aloittelija.

Delta-osasto, 5 minuuttia myöhemmin

Sekä Stalker että Deco pitivät käsiään kattoa kohti osoitettuina - he olivat hävinneet tämän väännön, tai ainakin Stalker oli, Decon suunnitelma kun pelasi hänen omasta mielestään jälleen moitteettomasti. Sen vain pilasi Aida, joka omahyväisesti koputteli välillä jommankumman selkää kiväärillään ja hankki taatusti suurimman kunnian tästä pikakeikasta. Arnold ja Brad olivat ennemminkin statisteja, mutta hekin olivat tehneet osansa ja yrittäneet varmasti parhaansa. Mitä syvemmälle Delta-alueelle joukko meni, sen synkemmäksi tunnelma muuttui. Yhdessä vaiheessa Arnold muistutti, että tästä eteenpäin ei enää ollut sähkövaloja ollenkaan, ja nähtävästi se oli yksi syy siihen, että paikasta ei pidetty kovin hyvää huolta. Täysin harmaat käytävät olivat saastaisia ja rotat juoksentelivat uikuttaen joka puolella etsien ruokaa, jossa ei ollut ainakaan hirveästi likaa. Jossain päin kivilattioita oli satunnaisia vesilätäkköjä ja hämähäkinseittien määrä oli niin suuri, että Deco ja Stalkerkin arviolta tuhosivat vähintään yhden kahdeksanjalkaisen kodin joka askeleella. Pelottavinta alueessa oli kuitenkin vankien karjunta, joka kaikui erittäin kovaa käytävillä. Selleistä osassa oli kidutusvälineitä, kuten piinapenkkejä, ja kaikki vangit, jotka kaltereiden takana näkyivät, olivat luurangonlaihoiksi surkastuneita ja hulluiksi tulleita kaiken kidutuksen ja huonojen olojen takia. Muutama yritti jopa tavoitella käsillään seurueen jäseniä heidän kulkiessaan ohi, mutta sen takia Arnold osoitti aseellaan Decolle ja Stalkerille, että oli viisainta kiertää vangit mahdollisimman kaukaa. Ultorin pimeä puoli tuli harvinaisen selvästi esille tässä paikassa, ja suoraan eteenpäin kulkeva pimeä käytävä, jonka katossa näytti asustavan lepakoitakin, vaikutti paljon pidemmältä kuin se oikeasti oli. Kymmenet sellit ohitettiin matkan varrella, kunnes vihdoin tultiin risteykseen, josta pääsi kaikkiin kolmeen pääsuuntaan - vasemmalle, suoraan ja oikealle. Sellejä oli kaikkien niidenkin käytävien varrella, mutta Delta-alueelta ei muuta nähtävästi voinutkaan odottaa. "Oikea." Brad sanoi masentavalla äänellä ja Deco kääntyi hänen perässään sinne, tarkkaillen ympäristöä. Tunnelma ei ainakaan tästä parantunut, koska he olivat menossa yhä syvemmälle Stilwaterin julmimman paikan uumeniin. Molemmin puolin käytävää oli entistä tiheämmin sellejä, ja matkan varrella säikäyttävin kohta oli epäilemättä se, kun yhden jotenkin vielä lihaksiaan säilyttänyt asukki karjui kaltereiden takaa: "Minä tapan sinut, Arnold! Vien koko saatanan Burnwoodin perheen mukanasi ja pistän sinut kärsimään! K-Ä-R-S-I-M-Ä-Ä-N!" Arnold olisi normaaleissa olosuhteissa antanut tälle sähköpaimenesta, mutta sellaista ei ollut mukana, joten matka jatkui ongelmitta.

Lopulta he pääsivät nähtävästi kohteeseen, ja Deco ja Stalker tiesivät oikein hyvin, mitä odottaa. Heidän edellään kulkenut Brad antoi pysäyttämismerkin, jotta uudet vangit eivät heti lähtisi väärään suuntaan, ja otti jonkinlaisesta Ultor-pakkauksesta (joka tavallisesti oli hänen selässään roikkumassa, kuten vaikka reppu) valkovihreän avainkortin, jossa ei ollut mitään merkintöjä, eli se oli varmaan tehty tunnistettavaksi jo pelkän värin perusteella. Hän asetti sen erään sellin kohdalla olevasta aukosta sisään ja ulos muiden pysytellessä hänen takanaan. Sellin ovi aukeni vetäytyen vasemmalle ja oikealle, ja sen takaa ilmestyi heti näkyviin tuttu ilmestys, joka aiheutti Decolle kylmänväreitä. William Sharp tuli ovesta ulos hattu edellä ja Stalker oli saada oksennuskohtauksen, koska hattu ei vieläkään näyttänyt millään tavalla ajateltuna hyvältä. Tämä mies oli jo vanha, mutta myös kokenut rikollinen, joka oli työskennellyt Wisslerin kanssa jo 80-luvulta asti ja tuli myöhemmin tunnetuksi niin Westside Rollerz-jengin johtajana kuin AIDS:n toissijaisena pomomiehenä Savagen rinnalla. Nykyään hän toimi komentajana Ultorin sotilaiden keskuudessa ja oli samalla yksi johtokunnan 20 nykyisestä jäsenestä. Niin, ja hänellä oli puhevika, joka viimeistään teki hänestä täydellisesti ärsyttävän persoonan. "Mikäz turiztikierroz täällä on? Minulla on kuuluztelu juuri menozza, mutta tämä hullu ämmä ei anna perikzi. Yritän zelvittää, kuka meiztä on Zaint-petturi." Sharp selitti ja Arnold tuli vuorostaan Stalkerin takaa näkyviin. "Häntäkö tarkoitat?" hän kysyi nopeasti esimieheltään ja osoitti Decoa, joka ei voinut kuin edelleen seisoa siinä ja katsoa Sharpia vihaisena silmiin. Hän ei aluksi ollut uskoa, että yksi Ultorin nuoremman sukupolven työntekijöistä oli tehnyt sen, eikä keksejä aina jakeleva Daryl, joka oli ollut hänen ykkösepäiltynsä. "Kaz vain! Aivan, minähän zain taaz yhden vakoojan zalaizuuden zelvitettyä! Dize Deco, aina näzäviizaita kommentteja heittelemäzzä vakavizza tilanteizza." Sharp tokaisi raivostuttavalla aksentilla, ja vaikka häntä osoiteltiin aseilla, Deco tuli äkäisesti väliin. "Se on D-a-i-s! Etkö osaa edes lausua minun nimeäni oikein? Eipä ole ihmekään, että kuulemma reputit kahdesti äidinkielen aineessa koulussasi, jos oikein ymmärrän entisen opettajasi lausunnosta." hän kommentoi ja pääsi purkamaan ainakin vähän syvää vihaansa Sharpia kohtaan. Aida kopautti häntä räväkästi selkään kiväärillä ja pakotti Decon sillä liikkumaan selliin sisälle Stalkerin perässä. Häntä odotti sisällä kuitenkin järkytys...

Todellakin, Sharp ei ollut kertonut Linin kiinnijäämisestä ja sitä kautta hengissä selviämisestä pelkästään saadakseen Saintit hyökkäämään, vaan se oli täyttä totta. Selli oli ahdas, mutta silti Arnoldkin tunki vielä mukaan sisälle Decon perässä. Lin istui sen toisessa päässä edelleen tuoliin sidottuna kuten aiemminkin, ja oli tietenkin syvästi järkyttynyt huomattuaan Decon ja Stalkerin jäävän kiinni, mutta katsoi itsekin Sharpia lähestulkoon yhtä pahasti vihaten kuin Deco. Arnoldin päästyä sisälle Brad sulki heti kättelyssä oven käyttäen samaa korttia sellin sisällä olevaan laitteeseen - näin kaikki jäivät sisäpuolelle, mutta tilasta ei ollut tietoakaan. "Arzka, tiedätkö yhtään parempaa kuuluztelupaikkaa? Minä en mahdu edez ajattelemaan tällaizezza zekazorrozza." Sharp kysyi äkäisenä ja joutui vetämään pulskaksi kasvanutta mahaansa sisäänpäin, ettei hän liiskannut Bradia johonkin epämääräiseen väliin. Keskellä kaikkea hälinää Deco ja Stalker oli lähes täysin unohdettu, mutta toisaalta he olivat jääneet sellin perälle eikä pakoon ollut siksi ainakaan vielä pääsemistä. Tilanteessa tarvittiin melkeinpä ylimääräistä apua keneltä tahansa, joka ymmärsi homman vakavuuden ja osasi mieluusti kamppailla, jos niin tarvitsi tehdä. Yhden asian Deco oli pistänyt merkille jo käytävässä, mutta siellä hän oli jättänyt sen mainitsematta. Nyt hän havaitsi, että sama ilmiö toistui - Stalkerin reppu heilui, vaikkei bunkkerissa tietenkään voinut tuulla. Käsittääkseen hän oli kuullut tehdasseikkailun jälkeen siitä, että repusta oli paljastunut yllätysvieras ja sitä kautta hänkin oli tullut viimeiseen taisteluun mukaan... nyt mitään ei tarvinnut enää epäillä. "Stalker, pysy paikoillasi ja ole näköesteenä Sharpin koplalle. Minä katson, onko se totta, mitä minä luulen." Deco pyysi eikä vielä voinut kiinnittää huomiota Liniin, varsinkaan kaikkien ilkimysten ollessa ympärillä tuolla tavalla. Hän avasi vetoketjun niin, että edes vanhuuden myötä kuuloltaan tarkaksi tullut Sharp ei osannut yhdistää sitä repun avaamiseen millään tavalla. Stalker yritti kerrankin olla kiinnittämättä pahisten huomiota itseensä, kun Deco sai repun aukaistua tarpeeksi saadakseen naamansa sinne sisälle. Hän ei tiennyt, miksi teki niin, mutta jos repussa oli todellakin joku, hänet oli helppo tunnistaa rauhallisen ja toivon mukaan hyvältä haisevan hengityksensä perusteella. Pian Deco tunsikin, kun se joku nuolaisi hänen naamaansa ja hän erotti pimeän repun syvyyksissä kiiltävät silmät. Se oli kuin olikin Linin kissa, aina yhtä sympaattinen ja mukava Dice.

"Onpa mukava nähdä taas... kuule, älä nyt vain tule ulos repusta. Sinun pitää luottaa minuun, en halua sinunkin jäävän kiinni. Odota vain rauhassa merkkiä, ja kun se tulee, pomppaat ulos sieltä ja minun matkaani. Okei? Nähdään taas ennen pitkää." Deco kuiskasi Dicelle, jonka hän tiesi ymmärtävän, että nyt oli tosi kyseessä. Hän ei nähnyt mustasta kissasta muuta kuin silmät pimeässä repussa, mutta niiden näkeminen riitti perinpohjaiseen silitykseen ennen kuin hän otti kaikki ruumiinosat pois repusta ja sulki sen melkein kokonaan, jotta kissa pääsi äänimerkin tullessa pois sieltä. Oli surullista jättää Dice yksin, mutta kissa näytti lähinnä viihtyvän pimeässä ja lämpimässä repussaan eikä siksi valittanut mistään. "Homma hanskassa, Stalkie. Meidän täytyy vain ensiksi odottaa, että päästään pois sellistä, ja loppu on pässinlihaa." Deco sanoi, ja se oli ainakin hänen toiveensa, koska suunnitelman pilalle menoa ei tietenkään voinut arvata etukäteen. "Jaahaz, mitähän me zitten teidän kanzzanne tekizimme? Minulla on täzzä kolme vanhaa tuttua, ja varmazti löydämme teille käyttöä. Zaaztainen Zaint - kyllä, juuri zinä, Deco - anzaitzee ainakin pahimman rangaiztukzen. Jopa... elinkautinen tuomio on liian vähän zinulle! Zikzi minä ehdottaizin kiduttamizta, ja olen varma, että Wizzler ja Acozta zuoztuvat ziihen myöz." Sharp kertoi ja sitä oli vaikea kuunnella, kun zeta kuului melkein joka sanassa ja silloin melkein toivoi, että olisi jokin keino korjata ongelma. Deco säilytti edelleen tyyneytensä, koska hän ei aikonut tuhlata voimaa mihinkään niin turhaan kuin Sharpille äksyilyyn. Hän ei ehkä tuntenut suurta vihaa, mutta sen sijaan tuolissa istuva Lin alkoi raivota kovaan ääneen. "Sitä et kyllä tee! Jos... jos uskallatkin käyttää oikeuksiasi väärin tuolla tavalla, niin kosto tulee olemaan hirmuinen! Saamarin kakkunaama!" Tavallisesti hän jälleen huusi hullun lailla Sharpin suuntaan välittämättä siitä, mitä kaikkea suusta ylipäätään pääsi, mutta nyt hän paljasti itsensä liiankin hyvin ja aiheutti Sharpille lisää neronleimauksia. "Ahaa! Näyttää ziltä, että teillä on - tällaizen zuhtautumizen peruzteella - jonkinmoinen zuhde, vai kuinka? Tämäpä hienoa! En olizi uzkonut, että pyztyizin käyttämään hyväkzeni jotain näin herkkää aziaa. Kuitenkin, on aika vaihtaa kuuluztelutilaa. Laittakaa heille käziraudat, etteivät he hankaa vaztaan... kaikki mukaan ilman valitukzia." Sharp selitti jälleen ja Decon teki mieli tukkia korvansa hänen puheeltaan, mutta samalla hän närkästyi siitä, että Lin oli raivonpurkauksissaan paljastanut heikon kohtansa Sharpille, joka teki tietenkin moisella tiedolla erittäin paljon.

Arnold saapui Decon luo käsiraudat mukanaan ja komensi häntä ojentamaan kädet hiukan liian epäystävällisesti. Hän ainakin sai tavalliset raudat, kuten myös Lin, jonka Brad irrotti köysistä, mutta samalla valvoi tämän liikkeitä aseensa kanssa. Stalkerin kohdalla tilanne oli toinen - tavallisia rautoja ei ilman äärimmäistä ponnistelua mitenkään saatu hänelle, mutta Sharpilla oli hänen koodinimeensäkin sopiva "yllätys" vanhojen norsukahleiden muodossa. Hän ei ollut käyttänyt niitä vuosikausiin ja ne olivat tällaisessa kosteassa paikassa ehtineet ruostua, mutta käytettävissä mokomat taisivat edelleen olla. Stalker ei millään halunnut laittaa tuollaisia painavia, oikeille norsuille tarkoitettuja kahleita omiin käsiinsä, mutta kun aseella uhattiin, ei hän oikein voinut sanoa eikä toimiakaan vastaan. Kun norsukahleet olivat tukevasti paikoillaan, Sharp työnsi hänet liikkeelle ja tökki ohimennen selkään MP5:llaan. Hänellä oli samanlainen avainkortti kuin Bradillakin ja sillä hän sai oven nopeasti avattua. Arnoldin hän komensi johtamaan letkaa ja hän itse asettui Stalkerin rinnalle, kun perässä tulivat Deco ja Lin, joita vahtivat jäljelle jääneet Aida ja Brad (joka muisti sulkea oven perässään kortilla). Tällä kertaa matkan kohteena oli nähtävästi jokin toinen paikka, jossa Sharp ehkä tiesi saavansa kaikki mahdolliset tiedot ulos kolmikosta. Viimeinen mahdollisuus, jonka Deco tiesi, oli vielä riskialttiimpi kuin Stalkerin ansahyökkäykset olohuoneen tapaisessa paikassa, ja siihen kuului Linin ja Stalkerin jättäminen oman onnensa nojaan. Hänen piti kylläkin saada sekä itsensä että Dice pelastettua, jotta muilla oli ylipäätään jotain mahdollisuuksia. Kun matka jatkui hämähäkinseittejä vilisevän käytävän läpi, jossa vangit edelleen kirkuivat kaikissa suunnissa, hän kysyi muina miehinä, vaikka samalla vinoilevasti Sharpilta, aivan kuin he eivät koskaan olisi olleet vihollisia: "Mites muuten kuntosi laita nykyään on? Ollaankos sitä parannuttu siitä pikajärkytyksestä, kun nielaisit kielesi kuntosalilla?" Tähän Sharp vastasi nauraen, tekoystävällisesti ja välittämättä vieressä olevan vangin rääkäisyistä, kun tämä yritti lyödä häntä kaltereiden takaa: "Ehei, ze on valitettavaa. Minua kiellettiin ozalliztumazta Ultorin puzzijuokzukilpailuun viime vuonna, kozka minun pelättiin zaavan zydänkohtauz kezken juokzun. Kuuloztaa ikävältä, eikö totta?" Deco nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään, ja odotti sopivaa väliä. Käytävä kääntyi edessäpäin vasemmalle (Arnold jatkoi suoraan ja Stalker hänen perässään teki samoin) ja hän oli juuri sopivasti Linin vasemmalla puolella, eli hänen ei tarvinnut yhtään raivata tietä. "Kivat sulle, William. Ks ks!" Deco huudahti jälkimmäisen toimiessa merkkinä Dicelle. Kissa loikkasi yhdellä komealla pompulla Stalkerin repusta ja lähti juoksemaan Decon perässä vasemmalle viettävää käytävää pitkin ennen kuin kukaan ehti reagoida kunnolla.

Aida ampui pari laukausta XM8 Carbinella, tosin varovasti, koska hän ei millään halunnut osua kissaan. Myös Brad teki oman osuutensa pistoolilla, mutta kaikki luodit osuivat vain seiniin eivätkä lähellekään jo pitkän matkan päähän ehtinyttä kaksikkoa. "Älkää olko noin yli-innokkaita! Acozta haluaa varzinkin Decon elävänä... ja meillä on zitäpaitzi tieto ziitä, mitä hän on. Ze riittää meille nyt alukzi." Sharp muistutti samalla, kun Deco ja Dice katosivat kulman taakse. Kenenkään ei ollut kannattavaa lähteä enää perään, vaan viisainta oli jatkaa matkaa ja puristaa kaikki mahdollinen tieto irti Stalkerista ja Linistä. Molempia saatettiin ehkä vielä jotenkin kovistella sillä, että Sharp tulisi tappamaan Decon, jos ei saisi tietoja Sainteista, mutta ensin hänet piti saada kiinnikin. Se ei ollut todellakaan helppoa... Kun hetken aikaa oli päästy päivittelemään, Aida kopautti jo Liniä aseella selkään ja matka jatkui yhä Arnoldin johdolla. Stalker yritti äkäisenä murtautua irti norsunkahleista, mutta yritykset eivät johtaneet onnistumisiin.
Kulman takana mies ja kissa olivat päässeet kirjaimellisesti turvaan. Siellä nimittäin hämähäkinseittien täyttämä, siivoamaton Delta-alue muuttuikin lähes kerralla paljon siistimmäksi, ikään kuin tästä alkaisi aivan toisenlainen alue. Tämä käytävä varmaan siivottiin paljon aktiivisemmin ja valotkin olivat täällä päällä - se tosin tarkoitti sitä, että vartijoiden oli helpompi havaita heidät, joten liikkumisen piti olla varovaista. Edessäpäin aukeni vuorostaan risteys, josta pääsi vasemmalle tai oikealle - todennäköisesti vasen reitti oli parempi ja sitä kautta pääsi poiskin Deltasta ja kenties jotain hyödyllistä tavaraa hakemaan. Nykyisellä "kokoonpanolla" Deco ja Dice eivät ainakaan saaneet muita pelastetuksi väkevien SPEAR-agenttien ja Sharpin kynsistä, kävi miten kävi. Seuraava kohde olikin melko varmasti - jos siis jonkun Ultorlaisen kirjoittamat muistiinpanot pohjapiirustuksissa paikan hyödyllisyydestä olivat totta - sotahuone. Nimi kuulosti aika arkiselta, mutta parempaa oli vaikea hakea nyt hätätilanteessa.

To Be Continued.