Minun mielestä Schneiderin tarinat on parhaita, ja Tämä aihe on kyllä kuollut.

-

-

-

Pingviini is back! Luultavasti enää teidän ei tarvitse odotella uutta tarinaa kahden kuukauden ajan, sillä tästä eteenpäin saattaa inspiroitumisen ansiosta kirjoittelu olla jo paljon helpompaa.

Carbonox Stories:

CoD - Osa 6 - Reunion (2/2)

Mistähän aloittaisi? Oli miten oli, kuten oli kerrottu jo moneen otteeseen aiemmin, Ultor hallitsi Stilwateria ja yhtiön tärkein tukikohta oli Saints Rowissa sijaitseva Philips Building, jonka alapuolella taas sijaitsi bunkkeri - ja siellä tämän hetken tärkeimmät tapahtumat, tuota noin, tapahtuivat. Kaikki oli tiettävästi alkanut Sharpin haastattelusta TV:ssä, jossa hän oli paljastanut Linin jääneen kiinni (ja täten luonnollisesti myös henkiin) ja joutuneen bunkkerin vankilaan epäiltynä Samedien tehtaan räjäyttämisestä, vaikka oikeastihan hän ei sitä ainakaan tehnyt, kunhan Sharp hommasi jonkin tekosyyn laittaa hänet kalterien taakse. Nyt tilanne oli se, että monien vaiheiden jälkeen Wissler ja Deco olivat omalaatuisessa "väännössä" (saksalainen tosin piti pienemmän vastustajansa helposti aloillaan), mutta kiintoisampi tilanne tapahtui heidän ympärillään, kun Aida perääntyi kohtuunopein askelin Stalkerin lähestyessä uhkaavasti jatkuvalla syötöllä. Lin oli melko lailla pulassa, koska siinä missä Arnold ehkä olikin maassa kippurassa valittelemassa tuskiaan, Brad oli valmiina ja osoitti häntä aseellaan, eli yksikin liike tiesi kuulaa kalloon ennen kuin Lin ehti kissaa sanoa. Sharpin kannalta homma oli sama, mutta hän oli vielä vähän tokkurassa kaiken aiemman jäljiltä eikä ollut siksi samanlaisessa vedossa kuin Brad. Häntä piti koko ajan olla auttamassa, ettei hän lysähtäisi naamalleen lattialle, ja siksi hänestä oli suunnilleen yhtä paljon hyötyä vihollisille kuin katossa lentelevästä kärpäsestä kenellekään paikalla olevalle. Deco osoitti selvää kyllästymistä nykytilannetta kohtaan, sillä hänhän ei ollut mikään heittopussi, vaikka suoraan sanottuna siltä näytti, ja kun Wissler taas aloitti omahyväisen virnuilun, Deco teki riskialttiin liikkeensä. Hän kohotti jalkansa ja ennen kuin saksalaisjohtaja ehti tehdä mitään, hän potkaisi tätä suoraan vatsaan ja huomattavissa oli muljahduksen perusteella, että hyvin ei käynyt. "Arrh! Tules tänne, pentu..." Wissler käski pidellessään mahaansa vääristynyt ilme kasvoillaan, ja kurotti eteenpäin vasemmalla kädellään, mutta Deco pääsi jo pois alta sopivasti ajoissa. "Pahoittelen, mutta minä kyllästyin tähän hulluuteen jo kauan aikaa sitten. Nyt joudut taistelemaan reilusti." Deco sanoi vihaisesti Wisslerin raahautuessa eteenpäin, toinen käsi yhä vatsan päällä. Stalkerin oma kamppailu ei ollut kovin onnistunut, koska Aida jatkoi ja jatkoi perääntymistä, mutta venäläinen ei osoittanut haluavansa luovuttaa, vaan vain hieroi lyhyttä partaansa ja jatkoi liikkumista. "Ei tuo hyödytä mitään. Pian saat tuntea, millaista kipu oikeastaan on, mokoma SPEAR... tuota noin… prinsessa!" Stalker keksi ja alkoi räkättää naurusta, mikä oli harvinaista häneltä, mutta nauru pidentää ikää...

Kuinka ollakaan, Aida pysähtyi ja katsoi Stalkeria inhoavalla ilmeellä. "Älä sinä kutsu minua prinsessaksi! Et ymmärräkään, kuinka loukkaavalta tuo kuulostaa!" hän kiljaisi ja Stalkerin ilme näytti siltä, kuin hän olisi juuri saanut valtavan karkkipussin - hän suorastaan nautti siitä, kun löysi ihmisistä näiden heikot kohdat ja pystyi yleensä sen jälkeen hyödyntämään niitä mielensä mukaan. "Prinsessa sinä olet, ja vieläpä oikein tärkeilevä sellainen! Muut SPEAR:laiset varmaankin ovat ryömineet mudassa ja ties missä liejussa, mutta sinä välttelet sellaista niin hyvin kuin pystyt etkä koskaan lähde tekemään hommia muualla kuin sisätiloissa." Stalker jatkoi ja hieroi taas partaansa. "E-ei... ei tuo ole totta! Yrität vain ärsyttää minua voidaksesi voittaa helpommin! Turha luulo!" Aida ärähti ja Stalker virnuili taas epämiellyttävän näköisesti. Lähistöllä Deco oli parhaillaan onnistunut kiinnittämään parin Masakon huomion ja nämä näyttivät voitonriemuisilta jo pelkästään siksi, että heitä oli enemmän kuin vihollisia, mutta aliarviointi ei koskaan tuonut voittoa. Lin oli saanut jostain aseen itselleen, todennäköisesti Arnoldilta, sillä hän oli jotenkuten nostanut SPEAR:n suurikokoisimman kaverin pystyyn ihmiskilveksi ja uhkaili nyt kaikkia, jotka yrittivät käydä hänen kimppuunsa. Stalker taas uskoi päässeensä juuri voitolle lopullisesti. "Tule siis ja taistele! En kai minä niin paha vastus voi olla, viimeksikin väistit näppärästi sitä tuoliani ja hyppäsit minun selkääni. En minä nyt ole muuttunut... niin paljoa." Stalker vakuutteli seisoessaan paikoillaan seinän lähellä. Hänen vieressään maassa lojui tuntemattomasta syystä erittäin paksu kettinki, jota ehkä käytettiin tarpeen tullen ongelmavankien taltuttamiseen. Sen hän oli pistänyt merkille, mutta varoi katsomasta sitä kohti, ettei paljastaisi suunnitelmiaan vähänkään liian aikaisin. Wissler oli jäänyt joksikin aikaa aloilleen ja Brad yritti epäröidä, vapauttaisiko Arnoldin vai pidättäisikö Decon, joka vaikutti helpolta kohteelta ollessaan vain siinä kohtaa, keskellä huonetta tekemättä mitään. "Tiedän, että tämä on liikaa pyydetty pitkäaikaiselta vangilta, mutta voisitko tehdä jotain, että päästään jonain päivänä pois tästä... erittäin pienimuotoisesta hullunmyllystä?" Deco kysyi Sinalta, joka oli keskittynyt Assassinin hoivaamiseen kissan loukkaannuttua tavallista pahemmin Wisslerin käsittelyssä. "E-en minä oikein tiedä näistä aseista... tai siis tiedän kyllä, miten päin niitä pidetään ja mistä pitää painaa, että ammutaan, mutta en minä nyt tähdätä ainakaan osaa..." Sina mietti ja hätisti Dicen pois lähistöltä tämän tultua katsomaan, miten lajitoveri ja ystävä pärjäsi maatessaan edelleen lattialla ja verenvuodon jo melkein tyrehdyttyä.

"Onhan se harmi, kun ei prinsessa uskalla vieläkään tehdä liikettään." Stalker sanoi tyynen rauhallisesti ja varoi visusti katsomastakaan kettinkiin päin, ettei se antaisi häntä ilmi. Aida oli ehkä hyvin koulutettu, mutta ei hänkään täydellinen sotilas ollut, ja siitä kertoi se, että hän oli polttamassa taas päreitään harvinaisen helposti. "Minä sanoin jo, ettet kutsu minua prinsessaksi! Itsepähän pyysit, koska nyt minä ainakin tulen joka päivä nälvimään sinua sellisi ovelle ja..." hän huusi ja tuli jo pari askelta lähemmäs Stalkeria, mutta se oli virhe. Samoihin aikoihin venäläinen oli nimittäin nostanut tämän ruosteisen kettingin maasta ja sen kanssa hän nyt hyökkäsi eteenpäin kuin saaliinsa vainunnut petoeläin, ja ennen kuin Aida ehti edes harkita väistöliikettä, hän makasi selällään maassa ja puukko, joka oli hänen ainoa taisteluvälineensä hänen luovuttuaan Stalkerin pyynnöstä pistoolistaan, lensi syrjään hänen pidettyään sitä hetki sitten esillä. Poispääsy oli mahdotonta, koska Stalker istui hänen yläpuolellaan polvillaan siten, että niiden väliin jäi vain melko pieni aukko, jossa Aidan jalat olivat. Hän luonnollisesti rimpuili hurjana, mutta Stalkeria se ei tuntunut haittaavan. "Ensinnäkin se tärkein, eli kosto siitä, että nöyryytit minua julkisesti tainnuttamalla minut." hän sanoi nostaen etusormensa pystyyn ikään kuin laskien yksi kerrallaan sormilla kaikkia kostoja, joita hänellä oli tarjolla, vaikkei niitä kyllä ollut tämän lisäksi juurikaan muita, ei ainakaan mitään henkilökohtaisuuksia. "Ei! Älä edes harkitse sen kettingin käyttöä! Se on vankien pidättelemistä varten, ei kuristamista!" Aida kiljui ja huitoi käsillään kaikkialle, minne ylsi, mutta Stalkerista ne tuntuivat lähinnä yhtä lujalta kuin se, että katonrajassa liitelevä kärpänen olisi laskeutunut hänen iholleen. "Tämä saattaa tuntua ihan pikkuisen kaulassa, kuvittele että olet lääkärin vastaanotolla!" Stalker hekotteli ja nosti Aidan rimpuilevaa päätä hiukan maasta, jotta sai kettingin ujutettua niskan taakse, ja kieltämättä ei tuntunut hyvältä pitää sellaista kylmää ja ruosteista esinettä niskaa vasten, eikä pääkään maannut muun kuin kovan, melko siistiksi vahatun lattian päällä. Lopulta Stalker käänsi vielä ketjun molemmista suunnista Aidan kaulan päälle ja se oli ikään kuin jokin erityisen suuri kaulapanta koiralla, paitsi että mistään piskistä ei todellakaan ollut nyt kyse. "E-ei enää..." Aida rukoili ja yski vimmatusti kettingin puristaessa häntä joka suunnalta, mutta Stalker oli tottunut armon anelemiseen eikä ollut koskaan ennenkään lopettanut kiduttamista vain sen takia. "Tuntuu mukavalta, eikö vain? Kävipä tuuri, että löysin tämän - eipä tarvittu paljon päättelyä, ennen kuin jo keksin, mihin sitä voisi parhaimmillaan käyttää." Stalker totesi edelleen polvillaan eikä Aida vastannut mitään, halusi vain tämän loppuvan äkkiä.

"No mutta, nythän voisimme lopettaa, koska emmehän halua, että tuo kettinki raapii ihan kaikki verisuonesi poikki." Stalker sanoi teeskennellen ystävällistä ja Aida olisi halunnut päästä hakkaamaan hänen virnuilevan naamansa tuusannuuskaksi, mutta hän oli kieltämättä kovin toimintakyvytön kettingin kuristamana ja hänestä tuntui, että kaula menisi minä hetkenä hyvänsä auki. Stalker alkoi kuitenkin vetää kettinkiä suhteellisen helposti pois sen painosta huolimatta ja hetken Aida luuli jo, että se oli siinä, mutta hänen harmikseen hän oli pahasti väärässä. "Tulit siis... siis vihdoinkin järkiisi... nyt voisimme varmaan hoitaa tämän loppuun..." hän huohotti ja piteli kaulaansa heti, kun Stalker oli siirtänyt kettingin pois, ja häneen levisi heti jonkinlainen mielihyvän tunne, kun mikään raskas ei enää kuristanut häntä. "Hyvä, että osaat ajatella positiivisesti, mutta olet edelleen varsin väärässä. Katsos kun - minun pitää rankaista sinua siitäkin, että valitsit väärän tien elämässäsi. Jos olisit valinnut jonkin muun kuin Ultorin, välttyisit siltä, minkä aion tehdä sinulle seuraavaksi - kyllä, minä vihaan sinun surkeaa firmaasi aika kovanlaatuisesti. Täynnä pahoja ihmisiä, ja tarpeeksi täynnä siltikin, vaikka Savage on jo eliminoitu." Stalker selitti ja piti Aidan edelleen lattiassa, mutta hänen katseensa kiersi nyt seinällä olevaan punavalkoiseen palokirveeseen, joka roikkui paikoillaan seinällä muutaman pidikkeen tukemana ja oli helposti otettavissa koska tahansa. "Ja nyt ihan pikkuinen varotoimenpide sen varalta, että yrität estää minua tai jotain." Stalker sanoi ja nousi ylös, mutta ennen kuin Aida ehti tehdä samoin (häntä tosin oksetti melko pahasti), hänet käännettiin jo ympäri ja hän makasi nyt vatsallaan, leuka kiinni lattiassa ja katse suoraan edessäpäin, mutta käytävältä ei ollut tulossa ketään, joten apua ei ollut luvassa varsinkaan muiden keskittyessä Decon ja Linin nujertamiseen. "Mi-mitä sinä nyt aiot? Etkö muka saanut tarpeeksesi? Minä niin pyydän, lopeta tämä, minä en voi hyvin..." Aida pyysi ja todellakin tunsi rajua pyörrytystä pääkoppansa sisällä, ikään kuin aivot heittäisivät kuperkeikkaa. "Ehen tietenkään! Minähän juuri vihjasin, että lisää on tulossa, eikä se välttämättä sinua miellytä yhtään sen enempää kuin edellinen." Stalker selitti lyhyesti ja kylmästi, ja väänsi Aidan molemmat kädet selän taakse, eikä kahdesti tarvinnut arvata, mistä oli kyse. "Etkö voisi edes käyttää tavallista köyttä tai jotain? Ei sinun oikeasti tarvitse tuota käyttää!" Aida maanitteli tuntiessaan, kuinka Stalker ryhtyi sitomaan häntä kettingillä ja sen paino tuntui jo aivan tarpeeksi kamalalta alaselässä, mutta sitten se vielä puristui tiukasti ranteiden ympärille ja sen karhea, ruostunut pinta raastoi jatkuvasti ihoa altaan.

"Mitä sinä vielä aiot... tehdä? Varoitan sinua, olet tehnyt jo niin paljon pahaa minulle, että tuosta hyvästä sinua odottaa vähintään 10 vuoden rangaistus pahoinpitelystä..." Aida sopersi saaden jotenkin kaiken tekstin tulemaan aivan sujuvasti ulos, samalla kun Stalker sai kettingin pujotettua ainakin kolmesti hänen käsiensä ympärille ja nyt hän nousi seisomaan tietäen, ettei Aidasta ollut mitään vaaraa maassa. "10 vuoden? Vau, Ultor tosiaan on täynnä dorkia, jotka pistävät tyyppejä telkien taakse näin mitättömistä teoista noin pitkäksi aikaa. Ja mitä siihen tulee, mitä aion tehdä, niin… no, sanonpahan vain, että tämä sattuu paljon enemmän henkisesti kuin fyysisesti." Stalker sanoi ja nosti seinältä tuon punavalkoisen palokirveen, mutta kun Aida kohotti päätään nähdäkseen, mitä venäläinen aikoi tehdä, hän kätki sen ovelasti ison ruhonsa taakse. "Ehei, aussi. Mitä iloa siitä on, jos tiedät jo etukäteen, mitä on tekeillä? Ai, mutta tietysti tämän tehostamiseksi minun täytyy kääntää sinut..." Stalker tokaisi ja sen Aida olisi mieluusti jättänyt väliin. Stalker nosti hänet kovakouraisesti lattiasta ja melkeinpä pudotti sitten taas selälleen, jolloin selän taakse sidotut kädet kettinkeineen päivineen tuntuivat valtavan kivuliaalta möykyltä, joka aiheutti tolkutonta kipua selkään eikä siihen auttanut edes kirkuminen, jota hän kyllä yritti, mutta ääni ei pihissyt tarpeeksi hyvin. "Minulla on tässä kädessäni parhaillaan erityisen terävä, tulipalojen hallintaan tarkoitettu palokirves, jolla aion nyt tosiaan kostaa sen, että ylipäätään siirryit väärälle polulle. Pahoittelen suuresti, prinsessa..." Stalker sanoi omahyväisesti ja nyt Aidakin näki, mitä hänellä oli. "Ei! Et varmasti aio katkaista kaulaani tuolla! Sellainen tapa kuuluu vuosisatojen taakse, ei nykyään tuollaista tehdä! Ei varsinkaan millään sellaisella terällä, joka ei vaikuta riittävän lujalta!" hän kirkui niin kovaa kuin pystyi ja yritti liikkua pois tieltä, mutta se selän alapuolella oleva möykky esti häntä pääsemästä juuri mihinkään kovin merkittävästi. "Noh noh, aussiprinsessa, minä suosittelen pysymään paikallasi, koska kirveshän voi muutoin lipsahtaa ja rysähtääkin suoraan suuhusi, ja irrottaa kaikki hampaasi. Sitten ei varmaan ole kivaa, eihän?" Stalker kysyi eikä vastannut Aidan kysymykseen suoraan, kuten oli tarkoituskin. Tämä vapisi hurjemmin kuin koskaan ennen ja 23 vuotta jatkunut elämä vilisi silmissä hurjan nopeasti - Stalker kirveen kanssa hänen yläpuolellaan oikealla olisi hänen viimeinen näkynsä - hän painoi silmät kiinni ja odotti kuolemaansa, kun Stalker kohotti teräaseen korkealle ilmaan...

Kirves heilahti.
Aida avasi järkyttyneenä silmänsä ja vapisi päälaelta kantapäihin asti - hän ei ollut sittenkään kuollut, mutta sitäkin järkyttyneempi ja tästä varmasti jäisivät ikuiset traumat. Hän ei tuntenut, että kumpikaan käsi tai jalka olisi lähtenyt irti, ja myös korvat ja vastaavat ruumiinosat olivat kaikki tallella ja oikeilla paikoillaan. Jotain kuitenkin puuttui - nyt hän tunsi sen - osa hiuksista oli halkaistu poikki. Kauhistuneena hän hiukan nosti päätään, jolloin näki suoraan eteensä ylösalaisin. Punavalkoinen kirves makasi siinä, suoraan lattialla, vain parin sentin päässä hänen päälaestaan, ja useampi musta hius oli haljennut tämän vaikutuksesta. Hänen katseensa vaelsi hitaasti Stalkeriin, joka seisoi hänen yläpuolellaan, mutta armollista katsetta venäläisen kasvoilla ei todellakaan ollut, vaan yhä se omahyväinen virne, kun hän epäilemättä teki pilkkaa Aidan hillittömästä vapinasta. "Hah haa! Luulitko, että olen muka oikeasti jokin raakimus? Tai no, kyllähän minä aika väkivaltaisesti tykkään ihmisiä kohdella, mutta että vetäisin puolustuskyvyttömältä pään poikki? Typerä akka! Noh, tämä kertoo vain siitä, että et kykene toimimaan kunnolla paineen alla, ja tämä siitä nyt seurasi. Tiedän, että pelkäät minua nyt koko loppuelämäsi, ja tietysti mielestäni se on vain hyvä asia. Muista minun nimeni - Stalker..." Stalker sanoi salaperäisellä, mutta samalla hyvin vahingoniloisella sävyllä. Aidaa ei juuri tarvinnut muistutella, koska tällaisen kokemuksen aiheuttajan unohtaminen olisi kyllä erityisen vaikeaa. Nyt oli jo kaulassa erittäin kivulias haava ruostuneesta kettingistä eikä enempää kyllä tarvittu, mutta hänellä kävi tuuri, kun Stalker vaikutti seuraavan kommenttinsa perusteella kyllästyneen kiusaamiseen. "Deco, nyt meidän täytyy mennä, ennen kuin nämä alkavat suuttua liikaa!" hän huusi kaverilleen, joka joutui nyt pitämään lähestyvät Masakot kaukana itsestään puukolla samalla, kun perääntyi, kärpäsen lennellessä palavan kattolampun ympärillä, mutta kuten aiemminkin, sen surina ei ketään liikuttanut pennin vertaa. Lin ei jaksanut raahata Arnoldia enää hetkeäkään, joten nopea toiminta oli nyt elintärkeää. Deco tarkisti ympäristöä - hänen ja Stalkerin välissä oli Wissler, joka kuitenkin piteli edelleen vatsaansa Decon potkun jäljiltä ja oli taatusti ainakin vaarattomampi kuin tavallisesti, sekä Aida, mutta hän oli maassa tärisemässä pelosta ja paksu kettinki ympärillään, joten hänestä tuskin olisi enää mitään harmia. "Okei, nyt liikettä! Dice, minun kanssani! Sina, sinä kannat Assassinin! Lin - kun sanon nyt..." Deco sanoi ja odotti, että Masakot tulisivat lähemmäksi siitäkin huolimatta, että Lin uhkaili heitä aseella Arnoldin takaa. Stalker näytti jo kärsimättömältä, sillä Wisslerin katse alkoi hiljalleen nousta ja kohta hän saattaisi karata uudelleen Decon kimppuun.

"NYT!" Deco karjaisi ja kääntyi ympäri, Dicen seuratessa häntä aivan kuten käsky oli käynyt, ja hän sohaisi puukolla Wissleriä kohti pakottaakseen hänet väistämään, ja sen hän tekikin, epäilemättä suojellakseen iskuille herkkää ja hitusen pehmeää vatsaansa. Lin paiskasi Arnoldin niin kovaa kuin jaksoi suoraan keskelle Masakoja, mutta itse asiassa pahimman vahingon kärsi Brad, jota Arnoldin veltonpuoleinen ruho osui suoraan keskiruumiiseen ja hän kaatui kumoon parin lähimmän Masakon tavoin, ja heidän ylösnousuaan ei helpottanut se, että Arnold lojui heidän päällään. Sina kantoi loukkaantuneen Assassinin Wisslerin ohi, joka näytti harvinaisen katkeralta, mutta joutui vieläkin tasaamaan hengitystään kivuliaan vatsakivun jäljiltä. Viimeisenä tuli Lin, Stalkerin odotellessa kärsivällisesti Aidan takana, tappavan terävän palokirveen ollessa edelleen siinä kohdassa, jossa se oli irrottanut pari hiusta. Kun koko poppoo oli edennyt lähimmän oven ohi, jonka takaa kuului ilmeisesti kahden eristyksessä olevan vangin puhetta, Stalker liittyi vielä viimeiseksi turvaamaan selustaa. Sharp auttoi Masakoja raahaamaan erityisen painavan Arnoldin (muistakaa, hyvät lapset, että lihas painaa enemmän kuin läski) pois Bradin päältä, ja Wissler näytti olevan erittäin turhautunut, kun Stalkerkin katosi oikealle kulman taakse. "Etsikää heidät! Vauhtia, ei tässä voida koko päivää kuluttaa turhaan seisoskeluun!" hän karjui hysteerisenä ja nousi hiljalleen kunnolliseen pystyasentoon, mutta vatsassa oli silti muljahtanut pahasti Decon aggressioiden tuloksena, ja hänestä ei ollut kunnolliseen jahtiin. "Kuten haluatte, herra Wizzler. Minä voin ottaa ohjat. No niin, ryhmä! Zeuratkaa minua, niin löydämme ne zääntöjenrikkojat ennen kuin he pääzevät uloz täztä bunkkerizta!" Sharp komensi ja Masakot tekivät kunniaa melko laiskasti, eikä Bradkaan ollut liiemmin parhaassa mahdollisessa kunnossa tehtävää ajatellen. "Aida, zinä myöz!" Sharp huusi nähdessään, että yksi hänen parhaista sotureistaan oli vieläkin maassa eikä pystynyt liikkumaan, vaikka haluaisikin, koska kettingit olivat melko tiukasti hänen ympärillään sellaisessa sekasotkussa, jota ei kahlekuningaskaan selvittäisi ainakaan riittävän nopeasti. "No ihan miten vaan... Liikkeelle, joukkoni!" Sharp käski Aidan jätettyä vastaamatta, ja ilmeisesti hän sai ainakin tämän kerran anteeksi tottelemattomuutensa, koska hänen täytyi nyt ensin rauhoittua ja sitten päästä irti, todennäköisesti Wisslerin ja Arnoldin avustuksella - heti kun nämä jaksaisivat vain tehdä jotain. Sharp katosi kulman taakse ensimmäisenä ja Masakot juoksivat väkinäisesti hänen takanaan rynnäkkökiväärit käsissä, Bradin seuratessa pahnan pohjimmaisena vieläkin tyytymättömänä siihen, että joutui ottamastaan vahingosta huolimatta jahtiin mukaan.

"Stalker, hidastetaan tahtia! En minä jaksa tällä jalalla!" Deco huusi ehdittyään johtaa joukkoa vain hetken aikaa, ja hänen vauhtinsa alkoi hidastua, kun sotahuoneessa saatu vahinko luodista tuntui jälleen kivuliaampana kuin koskaan. Lin otti ohjat siirtyen kärkeen ja Stalker katsoi huolestuneena taakseen pysähtyen vain lyhyeksi aikaa. Pitkällä ja lähes kokonaan pimeällä käytävällä (lukuun ottamatta erään huoneen oven alta tulevaa valoa) ei näkynyt ketään, mutta kaukaisuudesta kuului monen askeleen äänet - sieltä tulivat Sharp, Masakot ja joukon viimeisenä myös Brad, mutta sitä kukaan pakoryhmästä ei tiennyt. "Meillä ei ole nyt mahdollisuutta siihen! Matkaa täytyy jatkaa, mutta minä voin tarjota apuani!" Stalker tokaisi selvästi päättäväisyytensä löytäneenä, ja Deco näytti äkkiä kumman vastahakoiselta, kun hänen iso ystävänsä lähestyi häntä, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään vastaan ennen kuin Stalker nosti hänet vyötärön kohdalta ja Deco tunsi entistäkin kamalempaa kipua, kun hän nousi ilmaan, ja jalallekaan äkillinen irtautuminen maasta ei tehnyt hyvää. "Olen pahoillani, mutta... joo, ehkä mahdut juuri ja juuri reppuuni. Sinne on ennenkin mennyt paljon tavaraa, joten miksei sitten vaikka ihminenkin." Stalker totesi ja Deco nielaisi kuvitellessaan, miltä hänestä tuntuisi, kun ei nähnyt muualle kuin taaksepäin ja muutenkin joutui kanniskelluksi niin kuin mikäkin intiaanilapsi. "E-ei minun jalkani nyt niin kauhean kipeä ole..." hän änkytti, kun Stalker laski hänet taas maahan, nosti repun selästään seinää vasten ja avasi sen. Aika kului koko ajan ja Deco hengitti syvään kuunnellessaan kaukaa kuuluvia, aina vain lähestyviä askeleita. "Kohta pitää juosta! Nyt on pakko toimia nopeasti!" Stalker huusi katsottuaan, ettei repussa vain ollut mitään elävää, kuten kissoja, ja nosti Decon vyötärön kohdalta jälleen ilmaan, tällä kertaa laskien hänet repun uumeniin, josta tosin pää ja yläruumis jäivät hyvin näkyviin. "Kai sinä jaksat kantaa?" Deco kysyi huolestuneena Stalkerin katsoessa lähintä käytävän kulmaa epämukava ilme kasvoillaan, eikä tämä vastannut mitään ennen kuin oli saanut repun taas selkäänsä, pitäen molemmista hihnoista tiukasti kiinni. Hetken huokaamisen jälkeen hän sanoi kumisevalla äänellä: "Jaksan nostaa penkistäkin niin paljon, ettei tavallista pienempi mies selässä tunnu missään. Okei, nyt matkaan! Deco, yritä pitää itsesi piilossa niin hyvin kuin pystyt! Dice, pysy emäntäsi mukana!" Kun askeleet lähenivät jälleen, pakeneva joukko jatkoi matkaansa seuraavasta kulmasta kohti kuulusteluhuonetta, josta pääsi melko suoraan monsterin luo seuraamalla yhtä ja samaa käytävää, kuten seinällä riippuvassa bunkkerin kartassa todettiin.

"Ette arvaakaan, millaista tuskaa oli olla täällä varmaan viikon. En saanut polttaa yhtään tupakkaa ja Sharp sen sijaan tuprutteli koko ajan naamani edessä." Lin sanoi vakavana kulkiessaan ryhmän kärjessä, kun Dice kulki hänen vierellään eikä jaloissa, kuten hänellä oli tapana, mutta kun pelissä olivat elämä ja kuolema, hänkin ymmärsi olla häiritsemättä. Sharpin raivokkaat komentelut kuuluivat yhä voimakkaampina, mutta siitä huolimatta Deco uskalsi avata suunsa kääntäen päätään menosuuntaan. "Ehkä tämä on tilaisuutesi vihdoin päästä savukkeista irti." hän vitsaili, vaikka tiesikin jo, millainen vastaus oli tulossa. "Haista páska! Ensimmäinen asia, minkä aion tehdä tämän jälkeen, on röökin poltto, etkä sinä voi minua estää sauhuttelemasta vaikka omassa autossasi..." Lin aloitti ja olisi varmasti sanonut enemmänkin, ellei nurkan takaa vasemmalta olisi juuri silloin ilmaantunut raivokkaan näköistä sotilasta, jonka ilmeestä oli nähtävissä vain ja ainoastaan kostonhimo, eikä mitään muuta. Aida näytti kärsineemmältä kuin koskaan, ja kukaan ei tiennyt, miten hän oli näin nopeasti ehtinyt irtautua kahleista ja vieläpä löytänyt pakolaiset lähes heti, mutta se oli tällä hetkellä pienin kaikkien murheista. Hiukset olivat melko sekaisin ja niistä puuttui muutama kirveen jäljiltä, vaikkei niiden puute ollut varsinaisesti huomattavissa. Kaulassa oli merkittävä, veren punaiseksi värjäämä jälki, joka puolestaan oli kaulan ympärille menneestä kettingistä peräisin ja tuntui hirvittävältä, mutta pelkkä kylmä viha Stalkeria ja myös Decoa (joka ei ollut tehnyt elettäkään tarjotakseen apua kouluaikojen kaveruudesta huolimatta) kohtaan pakotti pysymään jaloillaan. "Nyt te jäitte nalkkiin! Tungen sen saastaisen tupakkasi perseeseesi ja sen jälkeen pakotan Decon syömään sen!" Aida karjaisi sen kuuloisena, että edellisestä taistelusta oli jäänyt elämän suurimmat traumat. "Kovaa puhetta, mutta jos uskallatkin koskea minuun, niin minä..." Lin aloitti ja oli juuri nostamassa asettaan, kun täysin äkkiarvaamatta Aida kirkaisi voimakkaasti Sharpin ja Masakojen äänien suuntaan: "NE OVAT TÄÄLLÄ! KOKO JOUKKO - TYPPISÄILIÖN LUONA!" Tämä huuto sai Stalkerin katselemaan hämmästyneesti ympärilleen, ja hän huomasikin lopulta seinän vieressä jonkin verran vaahtosammutinta muistuttavan, väriltään punaisen säiliön, jonka kyljessä oli Stalkerille tuntematon kemiallinen kaava, ilmeisesti nestemäistä typpeä tarkoittava. Lin hyökkäsi välittömästi Aidaa kohti osoittaen, että tuollainen huutaminen ei ollut hyvä merkki, ja Dice sähähti pahasti, mutta pysyi katsojan roolissa. Deco kyyristyi entistä pienempään tilaan Stalkerin repussa ja hetken päästä hänen pahin painajaisensa tuli toteen - Sharp Masakoineen onnistui seuraamaan kaikua ja nyt he kävelivät lasertähtäimet ojossa käytävää pitkin, ja suurin osa niistä osui Stalkerin selkään hänen seisoessaan käytävän keskellä.

Decon pää jäi auttamattomasti näkyviin, koska vaikka reppu oli tavallisen koululaisen vastaavaa suurempi, ei hän silti jäänyt yhtä hyvin piiloon kuin paljon pienempi Dice, ja Sharp alkoi naureskella heti päästyään lähemmäs ja huomattuaan suurimman vihaajansa kasvot, jotka osoittivat alaspäin. "Mutta zehän on Dize Deco! Tekeeköz kipeää, kun pitää kulkea Ztalkerin zeläzzä kuin papuuzi? Kimppuuni hyökkäämizeztä zaat kyllä entiztä zuuremman rangaiztukzen, vannon zen. Haluaizitkoz zellin Deltazta vai Gammazta?" Sharp kysyi omahyväisenä Decon katsoessa nyt ylöspäin hänen päätään kohti, ja hän näytti vihaisemmalta kuin koskaan. Onneksi Stalker oli valppaana, ja kääntyi kohti Sharpia jättäen Decon toiselle puolelle ja turvaan lasertähtäimiltä, vaikka silloin kävisikin huonosti, jos Masakot ampuisivat häntä ja hän liiskaisi Decon alleen kaatuessaan maahan. Sharp löysi Stalkeristakin huonoja puolia, kuten käytännössä kaikista, jotka eivät miellyttäneet häntä, ja kutsuessaan häntä muun muassa "zotanorzukzi" Lin ja Aida olivat käyneet hurjaan kamppailuun, mutta Sainteissa opitut katujengiläisen tappelutaidot eivät riittäneet Ultor-akatemian oppilasta vastaan, ja melko nopeasti Aida saavutti etulyöntiaseman saaden Linin kaadettua pitkän vääntämisen jälkeen kovalle lattialle käytettyään hyvin kengurumaista potkua. "Olipas loistava suoritus! Voitit pitkään vangittuna olevan Saintin tappelussa, haluatko mitalin? Aina yhtä kunniallinen, eipä siinä mitään..." Deco sanoi tahallaan kovaan ääneen, jotta se kuuluisi Stalkerin provosoivan murahtelun yli, kun tämä haukkui Sharpia ja muisteli tilannetta, jossa tämä oli nielaissut kielensä ja menettänyt loppuiäkseen kyvyn lausua s-kirjaimen kunnolla. "Älä sekaannu tähän, petturi! Minä tapan teidät kaikki!" Aida uhkasi yrittäessään lyödä maassa olevaa Liniä sinne minne ylettyi, mutta tämä laittoi kädet jatkuvasti eteen ja huitoi Aidan naamaa aina, kun oli mahdollista. Decon jalka oli edelleen niin kipeä, ettei hän voinut nousta repusta ja sekaantua, Stalkerilla oli muuta tekemistä Sharpin hatun kiinnitettyä taas hänen huomionsa negatiivisella tavalla, Sina oli perääntynyt seinää vasten, Assassin oli vieläkin tajuton ja Dice ei varsin hyvästä älykkyydestään huolimatta ikimaailmassa pärjäisi Aidalle, mutta hän sähisi silti ikävään sävyyn ja odotti, että Lin heittäisi ärsyttävän vihollisensa pois kimpustaan. "Psykopaatti! Narkkarijengiläinen! Vinosilmä! Kovaa esittävä ja nahkaan pukeutuva lutka!" Aida huusi saatuaan lopulta yhden osuman perille, mutta se oli heiveröinen eikä satuttanut Liniä juuri yhtään.

"Itkeskelevä, venäläisten kuristusleikeistä kiihottuva... aussilainen rikas lellipentu! Itse pukeudut sáatanan ämmä johonkin sotilaskuteisiin ja luulet olevasi kunniakas!" Lin vastasi ja osui taas kämmenselkä edellä keskelle Aidan naamaa, ja tämä alkoi suuttua yhä pahemmin siitä, ettei tappelu ollut etenemässä mihinkään. Deco halusi äkkiä pois paikalta ennen kuin joutuisi todellisiin vaikeuksiin jossain Wisslerin kuulusteluhuoneessa, ja seinän vieressä seisova typpisäiliö alkoi vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän keinolta päästä pakoon Masakoilta, niin uskomattomalta kuin se kuulostikin. Deco kääntyi äkkiä kuiskuttamaan Stalkerille ohjeita nyt, kun Lin oli vielä tajuissaan kissatappelussa, mutta tuskin kauaa, mikäli Aidan aggressiivisuus vielä pahenisi. "Aih! Päästä irti tukastani! Hah, mahtaa tulla tulevalla kumppanillasi olemaan vaikeaa, puhumattakaan lapsistasi!" Lin ärisi maassa, kun Aida oli nyt tarttunut hänen tukkaansa ja yritti ilmeisesti repiä sitä irti. "Itse olet yhtä hullu kuin veljesi! Pidä vain ne nahkaiset kinttusi pois mahaltani ja vie ne vaikka sille Gordonillesi tai minä kiedon omani sinun niskasi ympärille, ja katkaisen ne kuin kanalt... aah! Lin! Ei kurkkuun! Örkh!" Aida huusi, kun Lin sai tarpeekseen hänen loukkauksistaan ja alkoi kuristaa häntä, ja veriseen haavaan alkoi sattua entistä pahemmin. Aidan keskittymiskyky heikkeni ja Lin pääsi hänen päälleen taistelun kulun muuttuessa, ja hetken päästä hän iski tätä täysillä naamaan eikä enää läpsinyt kuin jokin ämmä, vaan näytti, mistä puusta Saintit oli tehty. Aida kaatui taaksepäin ja piteli kurkkuaan ilmeisesti unohtaen äskeisestä lyönnistä tulleen kivun, sillä kaulassa tuntui paljon kamalemmalta ja hän koetti parhaansa mukaan tyrehdyttää verentuloa, kun Lin nousi virnuillen hänen yläpuolelleen ja Aida perääntyi seinää kohti pelokkaampana kuin aiemmin, kun Stalker piti vieläkin Sharpin ja Masakojen huomion itsessään, ja suunnitelma toimi odotetulla tavalla. "Psst! Meidän täytyy toimia nopeasti! Kuuntelehan nyt tarkkaan... Sinun täytyy kaataa tuo typpisäiliö niin, että se alkaa vuotaa. Sen jälkeen me voidaan juosta pakoon, kun nuo jäävät jäätävän aineen toiselle puolelle, ja ehkä jopa kuolevat siihen. Tuliko selväksi?" Deco kuiskasi repusta Stalkerille, jolle Sharp puolestaan laukoi uhkauksia, mutta niitä hän ei kuunnellut, vaan keskittyi tarkasti kuulemaan, mitä hänen älykkäämällä toverillaan oli sanottavana. Deco vilkaisi, kuinka Lin oli rauhassa kävellyt virnistäen Aidan eteen, ja australialaisagentti oli painautunut istuma-asennossa seinän viereen kauhun kangistamana, peläten kolmatta kuristusta bunkkerikamppailujen aikana.

"N... Y... T..." Deco kuiskasi ja viittoi samalla käsillään, jotta Sina ja Dice menisivät toiselle puolelle tynnyriä säilyäkseen turvassa. Stalker aloitti todella hillityn perääntymisen ja piti koko ajan mielessään, millä suunnalla typpisäiliö oli, koska yrityksiä oli vain yksi, ja se oli käytettävä onnistuneesti. Lin ja Aida olivat vastakkaisella seinällä ja vaarallisesti suoraan tulilinjalla, ja Deco yritti viittoa Linillekin, että oli aika lähteä, mutta tämä ei nähnyt mitään muuta kuin Aidan suojaamassa itseään käsillään pelokkaan näköisenä. "NYT!" Deco kajautti tappelun päättymättömyydestä huolimatta ja Stalker otti muutamia hypähtäviä askeleita taaksepäin ennen kuin kävi käsiksi tynnyriin. Sharp kohotti heti aseensa häntä kohti, kun hän avasi tynnyrin hyvin tiukassa olevaa mustaa korkkia, ja Lin siirtyi nopeasti pois edestä, Decon toivoessa sinnikkäästi parasta sen suhteen, että kaikki selviäisivät tästä. "Ei, Sharp! Jos osut tynnyriin, koko höskä räjähtää ja minä sen mukana!" Aida kirkui ja hänen pomonsa kohotti tarkoituksellisen laiskasti katsettaan, mutta ei sentään ampunut. "Kuinka kehtaat? Ze on kenraali Zharp zinulle, mokoma moukka!" Sharp kivahti samalla kun Aida katsoi kauhistuneena, kuinka Stalker juuri sai ison tynnyrin auki ja potkaisi sen lattialle niin, että suuosa kohdistui tasapuolisesti Aidan ja Masakojen suuntaan. Sharp hypähti taaksepäin (mainiota esimerkkiä alaisille), kun jäänvalkoista, osittain kaasumaista ja äärimmäisen kylmää ainetta levisi joka puolelle käytävää ja sen toiselle puolelle jäivät Sharp, Masakot ja Brad, kun taas Aida oli lähes täysin kuolettavan valkoisen pilven kulkureitillä. "Ei - ei - EIIIII!" hän huusi ennen kuin typpi ehti levittäytyä kovin pitkälle, ja enempää ajattelematta hän nousi väkisin jaloilleen, vaikka lähes joka paikkaan sattui Linin hyökkäysten jäljiltä, ja hyppäsi Masakojen jalkoihin, vaikka liikkeeltä olisi ehkä voinut välttyä perääntymällä taaksepäin. Nyt hänen vaistonsa kuitenkin ohjasi hänet eteenpäin, ja Stalker lähti juoksemaan saman tien Deco repussaan, kun Masakot vielä toipuivat hämmästyksestä ja Sharp ja Aida kömpivät pystyyn, kun molemmat olivat maassa hurjien syöksyjensä takia. "Mitä te ziinä kuhnitte? Menkää perään, idiootit!" Sharp komensi välittämättä yhtään typestä, joka vähitellen täytti varsin suuren alueen ja Aida ryömi pois sen lähettyviltä, koska ei todellakaan halunnut palovammoja kaiken aiemman päälle. "Ei! Älkää menkö, te kuolette..." hän yritti huutaa Masakoille kauhistuneena, mutta liian myöhään. Nelikko ryntäsi yhtenä ryppäänä kohti Stalkeria, joka katsoi olkansa yli ja piti Decon selkänsä takana turvassa, kun Lin, Sina ja kissat olivat juuri päässeet nurkan taakse suojaan.

Masakot eivät päässeet edes kaatuneen tynnyrin luo, kun he kaikki jähmettyivät välittömästi paikoilleen - kukin oli vetänyt henkeensä aimo annoksen typpeä, ja niin kylmä aine tuhosi välittömästi heidän keuhkonsa, puhumattakaan lukuisista palovammoista, joista näiden kehot täyttyivät nopeasti. Niillä ei kuitenkaan ollut enää merkitystä, koska koko nelikko oli jo kuollut ja niinpä Aida oli oikeassa, mutta Sharp ei ollut siltikään häneen tyytyväinen. Stalker katosi Deco selässään kulman taakse ja katosi sitten luonnollisesti näkyvistä, ja vain Sharp, Aida ja Brad olivat jääneet paikalle. "Mitä víttua zinä oikein ajattelit? Mikzet hypännyt toizelle puolelle ja pidättänyt noita kuzipäitä? Nyt he ovat vapaalla jalalla kaikki, ja pääzevät zuoraan pakoon täältä!" Sharp kiroili eikä Aida juuri voinut uskoa, että hänelle nälvittiin siitä huolimatta, että Masakojen jäätyminen ja kuolema oli yksinomaan Sharpin syytä, kun tämä ei ollut ajatellut muuta kuin sitä, että vangit ja tunkeilijat on saatava kiinni. "No anteeksi vain, kun reagoin lähimpään turvalliseen paikkaan!" Aida kivahti ja molemmat katsoivat hetken toisiaan vihaisina, kun Brad oli tapansa mukaan syrjemmällä ja hänen katseensa oli nauliutunut Masakoihin, jotka olivat jäätyneet paikoilleen kuin patsaat siihen kohtaan, joka oli varsin täynnä typpeä. Hän näytti myös päättäväisemmältä kuin tavallisesti ja alkoi vaihteeksi ymmärtää homman vaarallisuutta, saaden myös lisää itseluottamusta - hän kun ei halunnut kokea samaa kohtaloa, ja tulevaisuudesta selvittiin vain keskittymällä. Sharp ja Aida eivät häneen kiinnittäneet huomiota, ja Sharp oli nyt erityisen kiivastuneen näköinen. "Kuinka zinä uzkallat kiukutella ezimiehellezi! Täztä tehdään kyllä raportti Wizzlerille! Eipä urakehitykzezi juuri oikeaan zuuntaan mene, tehdaz oli jo tarpeekzi zuuri epäonniztuminen! Mizzä zinä ja Jill olitte zilloin, kun minä ja Zavage taiztelimme henkemme kaupalla ylimmäzzä kerrokzezza zaaztaizten Zaintien kanzza? Arnold zentään zai zen kiinalaizlutkan kiinni!" Sharp ärisi ja Aida ei ollut uskoa korviaan. "Älä sotke Jilliä tähän! Ja onpas ihmeellistä, kun sinä et maininnut Bradia tai Krokoa sanallakaan, vaikka hekin poistuivat tehtaasta meidän mukana! Arnold vain sattui olemaan..." hän aloitti nousten varpailleen, mutta Sharp heristi sormea. "...oikeazza paikazza oikeaan aikaan!" hän lisäsi ja hetken Aida mietti, mitä voisi vielä sanoa puolustuksekseen, mutta hiljeni lopulta, sillä hän ei halunnut enempää ongelmia pomoistaan hankalimman kanssa. Tai ainakin hän luuli, että Sharp oli hankalin...

"Me ollaan melkein turvassa! Niillä kestää ikuisuus löytää kiertotie, ja sillä aikaa me päästään monsterillani maan pinnalle!" Stalker huudahti katsoessaan aina välillä taakse ja Decosta tuntui epämukavalta, kun reppu heilui hurjasti Stalkerin ottaessa juoksuaskeleita, mutta onneksi tämä alkoi ennen pitkää kävellä muiden tapaan, kun oli saanut heidät kiinni. Dice sähisi seinällä roikkuville maalauksille, jotka esittivät muutamien aiemmin nähtyjen tapaan miehiä natsivarusteet yllään ja hakaristikuvio selvästi näkyvissä, mikä kieli siitä, että kissa oli koulutettu natsien vastaiseksi heti alusta alkaen. Käytävä meni suoraan eteenpäin ja jotenkin bunkkeri alkoi tuntua peräti kotoisammalta, vaikka se edelleen olikin täynnä vihollisia - Masakoja ei kuitenkaan ollut kovin montaa vartioimassa, mutta syy siihen saattoikin löytyä siitä, että sellit olivat lähestulkoon pomminvarmoja eikä niissä ollut erikoisemmin heikkouksia. Stalker siirtyi letkan kärkeen, koska tunsi parhaiten tien monsterilleen huomatessaan hyvin samanlaisia käytävän osia kuin menomatkalla kohti selliosastoja, ja Deco ja Lin vitsailivat Piercestä ajatellessaan, että tuskin häntä kovin paljon liikutti, vaikka jengitoveri palaisikin jälleen muiden keskuuteen toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Lopulta melko tapahtumaköyhän matkan jälkeen, jonka aikana vartijoita näkyi vain vastakkaisilla käytävillä hyvin pitkän matkan päässä, he tulivat huoneeseen, jossa oli minikokoinen, keltainen nosturi, joka kieli siitä, että autojen sisäänkäyntiä oltiin laajentamassa. "Muuten, miten ihmeessä sinulla saattoi kestää niin kauan tulla tänne?" Deco ihmetteli Stalkerin repusta, kun tämä kiersi nosturin taakse, josta punainen, väriltään hiukan Brotherhoodiin viittaava monsteri löytyikin, Donnien virittämänä kaikkine erikoisominaisuuksineen, joiden avulla Stalker oli selviytynyt tunnelitakaa-ajosta. "No en mä tiedä! Se käytävä näytti loputtomalta, mutta toisaalta ehkä otin pari väärää reittiä, kun ne kusipäät jahtasivat mua... No joo, kaikki kyytiin!" hän sanoi ja avasi takapenkin oven, ja taas Decosta tuntui epämukavalta, kun Stalker nosti hänet, vaikkakin varovalla otteella, ja laski penkille, jossa Deco huohotti tunnustellen jalkaansa. Se tuntui yhä vuotavan verta, joten hänen olisi pitänyt varmasti laittaa jonkinlaista ainetta haavaan - jos siis ainetta olisi ollut saatavilla... Lin nousi Dice mukanaan myös takapenkille Decon vasemmalle puolelle ja kissa katseli uteliaana ja hyvin kiinnostuneena autoa, joka oli suurempi kuin ne, joissa hän oli siihen mennessä matkustanut. Stalker istui kuskin paikalle ja Deco ei liiemmin pitänyt siitä, että joutui katsomaan toisen ajamista penkiltä, mutta jalka loukkaantuneena lempiharrastuksen parissa oli vaikea viettää aikaa.

"Älä marmata. Onhan sinulla sentään se viritetty La Fuerza, jolla voit päristellä halutessasi pitkin Stilwaterin katuja. Kunhan pidät varasi, vihollisjengiläisiä on vielä joka puolella." Stalker sanoi tekovaroittavalla äänellä ja virnuili, kun Sina istui viereiselle etupenkille ja piti vieläkin Assassinin sylissään, vaikka ehkä sopivampaa olisi ollut antaa hänet Linille paikattavaksi, tämä kun oli auton selvästi merkittävin kissaihminen. "Ja menoksi!" Stalker huusi ja päätti näemmä pitää vielä loppuun saakka hauskaa painamalla nitrot pohjaan, ja Deco ajatteli hymähtäen, kuinka ironista sellainen olisi, jos Stalker nyt kolaroisi lujaa seinään ja kuolisi juuri saavutettuaan pitkäaikaisen tavoitteensa. Onneksi se olikin epätodennäköistä, koska Stalker piti monsterin hyvin hanskassa ja kaikki käännökset tunnelissa olivat hyvin loivia eikä rajun kolarin riskiä juuri missään vaiheessa ollut. Lin naureskeli Aidan pelkuruudelle ja Decokin hymähteli sille, mitä oli nähnyt kaksikon tapellessa varsin ämmämäisesti, mutta eniten häntä mietitytti se, mitä he tekisivät seuraavaksi. Luultavasti myös Brotherhoodia kohtaan tulisi lähiaikoina tehdä ensimmäinen isku, kun Ronineilta oli ehditty ryöstää kasino ja Samedien suunnitelmat oli tuhottu pariinkin otteeseen, mutta kaupungin eteläinen jengi ei ollut saanut juurikaan huomiota sen jälkeen, kun Gordon oli kieltäytynyt heidän aluetarjouksestaan (80 prosenttia Brotherhoodille ja 20 prosenttia Sainteille) ja jonkinlainen kosto oli annettava typerästä ajattelusta, että Saintit tanssisivat toisen jengin pillin mukaan. Ehkäpä, ehkäpä niin, Deco mietti auton kaahatessa ulos tunnelista aamuauringon paistaessa jo täydellä teholla, ja jälleen yksi seikkailu oli kunnialla selvitetty - vieläpä ilman Saint-uhreja, mikä oli erityisen hyvä asia.

The End.

-

Egen hauska tarina (HAHAHA) - osa 1

CJ hurjasteli sen hienol Ferraril ja sit driftas, mut se osu Niko Bellicii, joka huus " Fuck you asshole! Fuck, fuck, fuck! ", ja ampu CJ:tä päähän, mut se menetti vaa puolet healtheistä, ja sitten kun se Ferrari osui seinään 315 km/h, nii CJ:lle ei käyny mitää ja se vaa huus: "What are you doing man?"

Sitte CJ heitti kaukosäätimellä räjäytettävän kranaatin sen Ferrarii, mut unohti, et oli sen vieressä ja räjähti tuusan nuuskaksi, ja heräs sairaalasta. :evil:

Arvosteluja hei saakelin kakkapyllyt. En tykkää ku tääl on jotai mykkäkoului aina :evil:

Lainaus:14.08.2010 Ege94 kirjoitti:
Arvosteluja hei saakelin kakkapyllyt. En tykkää ku tääl on jotai mykkäkoului aina :evil:

Mitä pitäisi sanoa? Aika lyhyt mutta hauska. Tästä viestistä sen verran että kyllä yksikin :evil: -ilme olisi riittänyt

Lainaus:14.08.2010 MAXXPAYNE96 kirjoitti:

Lainaus:14.08.2010 Ege94 kirjoitti:
Arvosteluja hei saakelin kakkapyllyt. En tykkää ku tääl on jotai mykkäkoului aina :evil:

Mitä pitäisi sanoa? Aika lyhyt mutta hauska. Tästä viestistä sen verran että kyllä yksikin :evil: -ilme olisi riittänyt

Ei mulle, koska oon maailman kahdeksas ihme tiivistetyssä paketissa. :evil: :evil: :evil:

-

Lainaus:01.08.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 77 - Season 8:

In The Safe, But Not In The Safe

No pakkohan nyt on täyttää taas kansalaisvelvollisuutta ja arvostella tarinaa. Tässä oli jälleen yksi tuotos lisää, joka melko lailla täyttää sellaset perustarinan kriteerit, eli kerronta ihan hyvää, ja niin edespäin... joo, kyllä te tajuatte. :P

+ Jooh, se kerronta...
+ Kohtuurento
+ KISSA! (no okei, joo...)

- Pari kipaletta liian lyhykäinen...?
- Dialogin täyttämä siellä täällä

8 +

"Olette ehkä kuulleetkin minusta. Minä olen Carl Johnson, mutta minut tunnetaan paremmin CJ:nä. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta silti päälimmäisenä mieleen tulee aina kamppailu laivalla Bohanin rannikolla, joka johti Maria Valvonan ja Adam Dimayevin kuolemiin ja työsuhteeseen Alanin kanssa. Valitettavasti muutaman onnistuneen operaation jälkeen välimme katkesivat lähes täysin, kun ammuin singolla keskelle vihollisia ja Alan loukkaantui kyseisessä onnettomuudessa. Jälkeenpäin murtauduin monen muun tapaan Samedi-jengin tehtaaseen ja todistin, kuinka Alan menetti kätensä sen inhottavan Sharpin hyökkäyksessä. Nyt hän on sairaalassa, ja minä taas... no, minä elän melko tavallista elämää. Paitsi että Smoke on palannut ja Ballasitkin ovat palanneet, ja näemmä haluavat olla meidän ystäviä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Lisäksi olen melko säännöllisesti nähnyt ties minkälaisia painajaisunia Adamista. Onko tämä vain sattumaa, vai mahdollisesti enne? Aika näyttää, luulisin..."

Carbonox Stories:

Hunted - Osa 1 - The Offer

CJ lojui Grove Streetin talonsa sängyllä vatsallaan vielä aivan umpiunessa, vaikka aurinko porotti taas ikkunasta suoraan läpi, ja normaalisti ihminen olisi kyllä jo herännyt siihen. CJ piti oikeaa kättään tyynyn alla pitkäksi venytettynä ja hänen päänsä oli tarkalleen tyynyn keskellä suu hiukan vinossa, ja siitä yön aikana valunut kuola oli kastellut nukkumapaikkaa, mutta CJ ei ollut nukkuessaan huomannut sitä. Vasen käsi roikkui reunan ulkopuolella elottoman näköisenä, mutta aina siihen tuli uutta potkua silloin, kun piti haparoida herätyskelloa kohti sen hiljentämiseksi. Nyt kello ei soinut, eli tämä oli joko Sweetin halpamainen kepponen tai seurausta siitä, että CJ oli ottanut edellisenä päivänä useamman tuopillisen olutta, eikä ehtinyt tehdä mitään ennen kuin oli jo nukahtanut siihen paikkaan. Herätyskello näytti puoli yhtä, kun CJ viimein avasi silmänsä erityisen pitkän ja kummalliselta tuntuneen unen jälkeen. Hänelle oli jäänyt vain hämäriä muistikuvia, mutta parhaiten mieleen oli painautunut ennenkin nähty kohta, jossa hän yritti estää Adamia putoamasta kerrostalosta, mutta hän oli jo viidennen kerran peräkkäin ollut alle sekunnin myöhässä ja joutui niin kaiken aikaa katsomaan kuolemaa silmiin. Hän ei edes tiennyt, miksi Adam esiintyi niin lukuisissa unissa enemmänkin ystävän kuin vihollisen osassa, koska siinähän ei ollut minkäänlaista järkeä Sindacco-seikkailut tuntien. Jostain syystä hän jopa ajatteli, että ei tiennyt koko totuutta hyökätessään Pavanojen kimppuun, mutta se ajatus hälveni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, sillä Adam oli tunkeutunut Cesarin ja Kendlin hääjuhliin Alhambra-klubilla ja tappanut Dianan, ja se riitti vihan syyksi. CJ kirosi kovaan ääneen katsoessaan kelloa ja Adam katosi hänen mielestään, kun hän veivasi itsensä väkisin pystyyn, vaikka silmät olivat vielä puoliksi ummessa. Sängyn lähellä oleva kaappi näytti varsin sekaiselta ja CJ oli jo ajat sitten luvannut Sweetille ja Kendlille järjestää sen, jottei se näyttäisi niin typerältä muun muassa vieraiden silmissä, mutta koskaan se ei ollut toteutunut. Ikkunasta olivat jo verhot ja sälekaihtimet avoinna, eli Kendl oli varmaan käynyt jälleen tekemässä hommansa, mutta ei ollutkaan viitsinyt herättää CJ:tä, mikä myös suututti miestä. "Montakohan päivää olen pitänyt näitä sukkia? Nyt pitää löytää kyllä uudet..." tämä kirosi haistaessaan Batman-sukkiaan, joiden haju vastasi eltaantunutta homejuustoa. Luultavasti hän oli myös käyttänyt jo liian pitkään puhtaan valkoisia kalsareitaan, joissa ei yllättäen ollut lainkaan yöllä syntyneitä jätöksiä, vaikka CJ oli lähes varma, että olisi kussut housuunsa sellaisen ryyppäämisen jäljiltä.

Hän nousi kokonaan seisomaan siirrettyään peittonsa syrjään eikä kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen, että lakana oli aivan epätasainen, möykkyinen ja kaikin puolin sotkuinenkin. Hän nosti lattialta yhdet ainakin kymmenistä sinisistä farkuistaan ja alkoi tunkea niitä jalkoihinsa päästäen ääniä, joille Sweet olisi varmasti tirskunut ajatellessaan asioita kaksimielisesti. Pukeminen oli kummallisen vaikeaa, mutta jos ne kerran eilenkin mahtuivat jalkaan, niin mikseivät sitten tänään... Sukat CJ jätti lattialle odottelemaan samalla, kun kiinnitti farkkujensa vyön ja nosti housut ylemmäs keskittyen seuraavaksi punaiseen New Jersey Devilsin logon omaavaan paitaan, joka haisi epämukavasti hieltä, mutta välinpitämätön mies kun oli, CJ ei viitsinyt viedä sitä pesuun ennen kuin menisi suihkuun itse ja jättäisi vaatteensa pesukoneeseen odottamaan, että Kendl käynnistää masiinan. Haiseviin sukkiin CJ ei kuitenkaan viitsinyt koskea, vaan lähti kävelemään lähes täydellisesti pukeutuneena vaatehuoneeseensa, joka oli lyhyen yläkerran käytävän toisella puolella. Hän työnsi oven laiskasti auki ja asteli pieneen huoneeseen, jonka vasemmalla seinällä oli vaatekaappi ja suoraan hänen edessään peili. "Heipä hei, näytät hyvältä tänään." hän kehui peilikuvalleen ja avasi kaapin, joka oli varsin täynnä vaatteita - ylhäällä olivat Sweetin kuteet, tämä kun oli hiukan CJ:tä pidempi, ja alhaalla hänen omansa, joista sukat oli laitettu siistiin pinoon pareittain. "Spidermanilla mennään!" hän päätti ja laittoi keltamustat Batman-sukat Sweetin hyllyyn vapauttaakseen molemmat kätensä sinipunaisten sukkien pukemiseen, joissa molemmissa esiintyi Spiderman ja hämähäkkikuvioita siellä täällä. "Heh hee, lyön vaikka vetoa, että Sweet pukee haisevat sukat jalkaan tullessaan krapulassa tänne ensi kerralla..." CJ tirskui saatuaan sukat puettua ja käveli pois peilin ja kaapin luota ovelle hakeakseen aamupalaa. Hänellä oli tietysti edellistä suurempi syy olla kauhuissaan, koska Big Smoke oli palannut Grove Streetille ja ei olisi suuri yllätys, jos tämä olisi ahminut kaikki murot, jotka jäivät Sweetiltä, Kendliltä ja Cesarilta yli, ja pahimmassa tapauksessa CJ joutuisi tyytymään puuroon. Se oli ehkä kauhistuttavin asia, minkä CJ tiesi, vaikka toinen lähes yhtä paha olisi Sprunkin loppuminen maapallolta, mutta hänet tuntien hän lähtisi vaikka Marsiin hakemaan sitä, jos muukaan ei auttaisi. Alhaalla olohuoneessa istui Cesar ruokapöydän ääressä lukemassa sanomalehteä vakavan näköisenä, mutta muita ei (onneksi?) näkynyt missään. CJ nyökkäsi Cesarin suuntaan ja tämä nyökkäsi takaisin huikaten vielä ennen CJ:n vessaan astumista: "Sweet ja Smoke pelaa sitten koripalloa tuolla Sweetin sivupihalla. Säästin sulle kanssa vähän muroja." Tämä piristi CJ:n aamua, tai siis tarkemmin sanottuna päivää, ja hän meni vessaan huomattavasti pirteämpänä kuin ennen äskeisen kuulemista.

Hän sulki oven ja astui Johnsonien talon ylivoimaisesti pienimpään kopperoon, joka löytyi heti portaikon vierestä ja oli lisätty parisen vuotta sitten, jotta kylpyhuoneessa olisi enemmän tilaa eikä tarvitsisi koko ajan väistellä vessanpyttyä, joka oli täynnä milloin CJ:n, milloin Sweetin jätöksiä. Jälleen kerran CJ katsoi itseään peilistä, joka oli hänen oikealla puolellaan, mutta sitä hän piti aivan normaalina, sillä pitihän nyt miehen olla ylpeä kropastaan. Hiukan oli vain ehtinyt kertyä ylimääräistä läskiäkin, ja siitä oli paras päästä eroon jo tänään käymällä rattoisalla lenkillä pihalla. Ajatus kyllä puistatti, kuten yleensä, mutta vähitellen oli pystyttävä kasvamaan irti autosta ja otettava omat jalat käyttöön muutenkin kuin kaasua ja jarrua painamalla. CJ oli juuri ottamassa deodoranttinsa piristääkseen jälleen kainaloidensa hyvin pistävää hajua, kun hän kuuli, kuinka etuovi aukesi lujasti paukahtaen, eli ilmeisesti se kopahti seinää vasten Sweetin astellessa rehvakkaana sisään, ja Cesar kohotti katseensa sanomalehden äärestä. CJ ei välittänyt, vaan riisui paitansa, mikä oli jo kerääntyneen hien takia hyvin hankalaa, ja alkoi suihkuttaa kylmänrauhallisesti. Hän kuuli Kendlin rähjäävän Sweetille (luultavasti keittiöstä) siitä, että tämän käytöstavat olivat aivan tiessään, ja CJ hymyili ajatukselle, että hänen veljensä saisi edes välillä ansionsa mukaan, eikä kaikkea páskaa aina kasattaisi saman miehen niskaan. Seuraavaksi kuului Sweetille niin tyypillistä änkytystä, jossa hän selvitti, ettei ollut tehnyt mitään väärää ja hänellä on oikeus tehdä mitä tahansa omassa talossaan. Tätä seuraava ääni kieli siitä, että Big Smoke oli lässähtänyt sohvalle, varmasti väsyneenä koripallonpeluusta, ja pian Sweet puhkesikin kyselemään CJ:stä kääntääkseen puheenaiheen pois nykyisestä. "Missä se mustamakkara nyt luuhaa? Mulla on sille tärkeää sanottavaa, jonka te kaksi kokonaan unohditte!" tämä rääkäisi ja Kendl lopetti oman valituksensa siihen paikkaan. CJ kohautti olkiaan hankittuaan juuri hiukan parempaa tuoksua kainaloihinsa, ja kun hän sulki suihkepullon, hän mietiskeli, pitäisikö mennä kuulemaan Sweetin asia vai sittenkin nauttia vaikkapa itsetyydytyksestä vessanpöntöllä Sweetin sinne unohtamaa pornolehteä lukiessa. CJ oli kuitenkin lukenut tuon lehden jo vaikka kuinka monta kertaa, ja sen sisältö ei enää kiihottanut häntä yhtä paljon kuin ennen, joten hän vääntäytyi paitansa sisään ja lyhyen sekoilun, jossa hän yritti työntää päätään hihaan ennen kuin huomasi virheensä, hän oli saanut sen ylleen, vaikkakin vähän vinoon, ja kompuroi ulos vessasta vältellessään vetisiä kohtia.

"CJ, olisi pitänyt arvata, että olet taas vessassa! Kuis panee?" Sweet kysyi katsottuaan vessan suuntaan heti oven avautuessa, ja löi nyrkit yhteen CJ:n kanssa, jonka oli vaikea peitellä virnistystään nähdessään, että veljensä kasvoilla oli tappion tuottama häpeällinen ilme. Toisaalta katukoris olikin ainoa liikuntamuoto, jossa Smoke oli edes tyydyttävän hyvä, joten Sweet ei olisi saanut olla niin varma voitostaan. Melkein heti, kun kaikki perinteiset jengitervehdykset oli suoritettu, CJ harppoi Sweetin ohi kohti pöytää, jossa Cesar siirsi sanomalehden syrjään tehdäkseen tilaa murokulholle ja sen vieressä olevalle Aku Ankan taskukirjalle, joka CJ:llä oli kesken ja jonka välissä oli kirjanmerkkinä luultavasti Kendlille kuuluva punainen sukka. Hetken aikaa CJ:n oli vaikea peitellä innostustaan, kun hän sai viimein eteensä lempiruokaansa, mutta hetken aikaa kulhoa tarkasteltuaan hän huomasi karmaisevan asian - nämä olivat vääriä muroja. Coc-o-Popseista ei voinut erehtyä... ne eivät olleet lähelläkään tämännäköisiä. Hän kääntyi äkkiä katsomaan hätäinen ilme kasvoillaan Sweetiä ja Kendliä, joka oli juuri saapunut keittiöstä tervehtiäkseen juuri paikalle saapunutta nuorempaa isoveljeään. "Mi-mitä tämä tarkoittaa? Miksei lempimurojani ole täällä?" CJ änkytti tarpeettoman kovalla ja melkein itkuisella äänellä, jolloin Cesar kohotti katsettaan sanomalehden takaa ja Smokekin kääntyi sohvalla toisinpäin nähdäkseen, mitä tapahtui. "No... tässä nyt sattui sellainen kömmähdys, että Kendl ostikin vääränlaisia muroja... heh heh heh..." Sweet änkytti ja Kendl, joka oli pukeutunut vähemmän paljastavasti kuin yleensä (osavaltion ilma viileni melko nopeasti ja sisälläkin se tuntui) katsoi tätä pahasti. "Tiedät varsin hyvin, että olisin ostanut Coc-o-Popseja, jos niitä olisi vain ollut kaupassa! Joku hörhö oli kuitenkin ostanut kaikki bileisiinsä, ja niin minun piti sitten ostaa näitä..." hän kivahti tummanvihreä villapaita yllään, jonka hän oli luultavasti tehnyt itse. CJ ei välittänyt, oliko Kendl ostanut vääriä muroja tahallaan vai pakotettuna, vaan hänen kätensä painuivat nyrkkiin ja silmistä alkoi tulla vettä. "Minä - tahdon - lempimurojani!" hän kimitti aivan kuin 5-vuotias pikkulapsi samankaltaisessa tilanteessa, ja Sweet huokaisi erittäin kovaan ääneen. "Älä hélvetissä ala itkeä! Nyt syöt ne murosi kun käsketään, tai saat turpaasi!" hän rähjäsi CJ:lle kovaan ääneen ja tämä kavahti kauemmas veljestään, jonka Kendl onneksi käski mennä loitommalle. "Ei tuollainen uhkailu auta mitään! CJ... ole nyt kiltti ja syö ne murosi, eivät ne ainakaan yhtä pahoja ole kuin Petrovicin Palleromurot... huh, vieläkin karmii!" hän sanoi ja iho nousi kananlihalle, mutta sitä oli melko vaikea huomata villapaidan takia. CJ ei juuri jaksanut miettiä, olikohan Palleromurojen valmistaja Kenny Petrovic, Liberty Cityssä työskentelevä venäläinen mafioso, vaan hän tuijotti murokulhoaan nielaisten kovaan ääneen.

Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan päätteeksi, hän suostui tarttumaan lusikkaan ja Sweet vahti kädet puuskassa vieressä, että hän varmasti söi. CJ:n silmistä tuli vieläkin kyyneleitä ja Kendl poistui keittiöön jupisten, miten aikuinen mies voikaan itkeä näin turhan asian johdosta, mutta toisaalta CJ:n aivotoiminta olikin joskus melko askarruttavaa. Ainakaan hän ei enää kuvitellut olematonta Sprunk-autoa kaahaamassa pitkin Losin katuja, mutta jos mahdollista, tämä oli vieläkin pahempaa. Hän nielaisi taas, vielä kovempaa kuin edellisellä kerralla, ja Sweet odotti kärsivällisesti. Tietoisena siitä, että hänellä ei ollut vaihtoehtoja, CJ kahmaisi mahdollisimman vähän muroja lusikkaansa ja piti sitä koholla vielä muutaman sekunnin ennen kuin sulki silmänsä ja tunki murot suuhunsa. Niiden maku ei loppuviimeksi ollutkaan hassumpi, ja CJ häpesi jälleen turhaa käyttäytymistään, mutta eivät ne silti Coc-o-Popseja korvanneet, se oli hänen ehdoton mielipiteensä. Häntä alkoi pakostakin hymyilyttää jatkuva ennakkoluuloisuus, mutta sen hän kätki Sweetiltä kiireesti, ettei saisi kärsiä víttuilusta, ja tunki edellistä isomman määrän näitä "vääriä muroja" suuhunsa Sweetin vähitellen siirtyessä kauemmaksi, kun tiukka valvominen tuotti tulosta, ja Cesarin kääntäessä sarjakuvasivulle lehdessä. "Hei, CJ! Haittaisiko sua ollenkaan, jos tekisit vanhalle isoveljelles pienen palveluksen?" Sweet kysyi yhtäkkiä CJ:n juuri tungettua kunnon lastillisen muroja suuhun, ja hän yski kovaan ääneen kääntyessään veljensä puoleen. Hän näytti närkästyneeltä todetessaan osuvasti: "Et sä kovin vanha taida olla, puhut noin vain koska et itse halua tehdä hommiasi." ja tämän jälkeen hän nielaisi kaikki murot kerralla yskien jälleen lisää, mutta Sweet ei keskittynyt siihen. "Mun täytyy pelata jälleen Smokea vastaan! Revanssimahdollisuus, katos. Mutta niin, ei tää mikään iso homma ole! Käyt vaan Well Stackedissa hakemassa koko porukalle kunnon pizza-aterian, ja sitten voidaan nauttia kunnolla! Kinkkupizza piristäis, mutta osta toinenkin Smokea varten. Ja tietenkin jätti-Sprunkeja pari kappaletta." tämä selosti CJ:n tunkiessa jälleen lisää muroja suuhunsa, ja hän piti niistä aina vain enemmän. Kendl katsoi Sweetiä pahasti tämän luetellessa, mitä halusi, ja se oli aivan aiheellistakin, koska Johnsonit eivät olleet mikään San Andreasin rikkain perhe, ja rahaa olisi viisaampi käyttää normaaliin ruokaan kuin pikaruokaan. Sweet kuitenkin oli jengiläinen ja ajatteli eri tavalla kuin kansalaiset, ja hänen teki juuri nyt mieli pizzaa. CJ vilkaisi häntä epäluuloisena Cesarin hekotellessa jollekin sarjakuvalle lehden takana, ja Sweet nyökytti toiveikkaana päätään. "Hyvä on sitten..." CJ tuhahti ja siirsi murokulhon syrjään. "Tämän kerran. Mutta katsokin, että voitat sen korispelisi Smoken kanssa, tai muuten tarjoan hänelle molemmat pizzat." hän sanoi ja Sweetin koiranpentuhymy kaikkosi nopeasti äskeisen letkautuksen myötä, ja CJ lähti kävelemään ulos jättäen murokulhon Kendlin siivottavaksi.

Hän vilkaisi pihalle lyhyesti ja siellä näytti niin kolealta, että ei varmasti olisi viisasta mennä pelkässä t-paidassa ihmisten ilmoille, joten hän kääntyi ohimennen naulakon puoleen ja tunki päälleen Grove Streetiä kunnioittavan vihreän takin, jonka hän napitti varsin vaivattomasti, harjoiteltuaan sitä hyvin tarkkaavaisesti pari vuotta takaperin Sweetin pakottamana. Hän heilautti vielä kättään muille ennen kuin avasi oven ja astui portaisiin, jotka olivat varsin lahot, mutta kukaan ei ollut jaksanut korjata niitä vieläkään - no, saisipa Sweet siitä läksytyksen, kun sitten aikanaan tallaa portaat hajalle, CJ ajatteli. Lahoja portaita ärsyttävämpää oli kuitenkin se, että kylmä viima puhalsi suoraan hänen kasvojaan päin ja sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle, kun hän kääntyi portaista oikealle ja painoi taskussaan olevan laitteen nappia, jolloin autotallin ovi aukesi. Kylmenevät ilmat tarkoittivat sitä, että talvi oli tulossa, ja ensimmäisiä lumisateita saatettiin vain odottaa, mutta näin lumentuloa odotellessa sää oli lähinnä ärsyttävä. Onneksi CJ:n Slamvan toimi aivan niin kuin aina, ja sen lämmityskin toimi kuin viimeistä päivää, eli kylmyydestä ei tarvitsisi huolehtia kuin auton ja rakennuksien välillä kuljettaessa. CJ avasi rennosti oven ja nojasi mukavan pehmeään penkkiin hetken aikaa ennen kuin väänsi virta-avainta ja auto lähti hillitysti mörähtäen käyntiin. CJ puki vielä turvavyöt, koska liian varma ei koskaan voinut olla turvallisuuden suhteen, ja peruutti tallista ulos varmistettuaan, että yksikään kansalainen (tai varsinkaan oma jengiläinen) ei ollut tiellä, ja lyhyen käännöksen jälkeen nokka osoittikin jo menosuuntaan. Muutama jengiläinen katseli tapansa mukaan jalkakäytävältä ihailevan näköisesti viriteltyä Slamvania, mutta CJ oli jo tottunut katseisiin eikä antanut sen häiritä - ennen hän oli pelännyt, että omat kaverit yrittäisivät varastaa auton itselleen, kun ei heillä itsellään luonnollisesti ollut varaa, vaikka elivätkin Johnsonien siivellä. "Idlewoodin Well Stacked siis kohteena tällä kertaa." CJ murahti eikä vaivautunut edes näpyttelemään osoitetta GPS:ään, sillä sen sijainnin hän muisti ulkoa - se oli yksi ensimmäisiä paikkoja, joissa hän oli käynyt palattuaan San Andreakseen, ja hän mietti kiinnostuneena, muistiko paikan myyjä vielä sen tapauksen, kun Ryder yritti ryöstää ravintolan ja myyjän oli puolustauduttava haulikolla. Hiukan sen muistelu kirveli sydämessä, sillä Ryder oli jo kuollut Vincentin aikoinaan kidutettua häntä loppuun asti. Joka tapauksessa CJ oli vähitellen alkanut oppia hyväksymään hänelle läheisten ihmisten kuolemat, ja positiivisempi asenne elämässä auttoi häntä nytkin jaksamaan vanhoista menetyksistä huolimatta.

CJ ajoi melko suoraa reittiä pitkin, ylittäen rautatien Bincon jälkeen ja kääntyen hetken kuluttua vasemmalle Idlewoodin pienimuotoiselle kauppa-alueelle, jossa oli niin tatuointiliike kuin parturikin tien oikealla puolella, ja CJ:n varsinainen kohde, eli Well Stackedin pizzeria, vasemmalla melko merkittävän näköisenä ja ilman lähellä seisovia rakennuksia ylhäisessä yksinäisyydessään. Koska vastaan ei tullut ainoatakaan autoa, CJ otti vapauden pysäköidä hiukan räväkämmin ja pyöräytti auton näyttävästi 180 astetta ympäri haettuaan ensin hyvän linjan tien oikeasta reunasta ja käännettyään sitten vain käsijarru pohjassa suoraan vasempaan. Nyt nokka osoitti suoraan kohti Grove Streetiä, eikä hänen tarvitsisi myöhemmin ruveta kääntelemään autoa, kun liikennettäkin ehkä todennäköisesti olisi tiellä. CJ poistui Slamvanista ajoradan puolella, mutta oli jo varmistanut taustapeilistä, että ketään ei tullut, joten poistuminen oli turvallista ja hän pamautti oven perässään kiinni, siisti hiukan takkiaan ja lähti kävelemään auton ympäri etupuolelta lukiten ovet mennessään, mutta hän ei ehtinyt päästä edes lähellekään pizzeriaa, kun jostain kuului yllättäen ilmeisesti miehen huuto, joka kieli yksinomaan kauhistumisesta, ja CJ jähmettyi paikoilleen tuijottaen huudon suuntaan ja tuulen taas puhaltaessa suoraan hänen naamaansa päin. Hetken aikaa hän empi, sillä ei ollut hyvä sekaantua vieraiden asioihin ymmärtämättä, mistä välttämättä edes oli kyse, mutta nyt omatunto pakotti kyllä tutkimaan asiaa. Huuto kuului jostain tatuointiliikkeen takaa, ilmeisesti nurkalta, mutta eihän siellä ollut mitään muuta kuin jonkun tuuheapartaisen miehen hotdog-koju, jolla CJ ei ollut koskaan käynyt, mutta sen pitäjä oli kyllä jäänyt elävästi mieleen, koska tämän parta yksinkertaisesti erottui hyvin kauas ja näytti jopa vähän koomiselta, kun mies itse ei kyllä ollut edes viittäkymmentä. Se oli kuitenkin aina mahdollista, että juuri tämän kaverin kimppuun oli joku hyökännyt, joten CJ harppoi tien yli vakavan näköisenä ja varmisti, että hänellä oli housuntaskussa pistooli, jos hänen täytyisi ryhtyä väkivaltaiseksi, mutta mieluiten hän kyllä välttäisi veren vuodattamista. Enempää karjuntaa ei sentään tullut, mutta kun CJ lähestyi tatuointiliikkeen takanurkkaa, hän kyllä kuuli hyvin rauhallista puhetta, ja hän saattoi vannoa, että oli kuullut tuon äänen joskus aiemmin, eikä siitä edes ollut kovin pitkä aika. Myös raskasta hengitystä oli erotettavissa, eli nähtävästi hotdog-myyjä oli päättänyt olla hiljaa, mutta oli silti tuntemattomasta syystä peloissaan. CJ ei turhaan jäänyt norkoilemaan nurkan taakse, vaan hypähti saman tien näkyviin ja kiinnitti saman tien kolmen ihmisen katseet itseensä.

"Hei, kukas se siinä? Siitsei, vanha kunnon Grovelainen! Sinuahan me ei olla nähty useampaan päivään, maan alleko olet vetäytynyt?" lähin mies kysyi välittömästi ja CJ oli juuri kiskomassa asetta esiin, mutta ei sille ollutkaan tarvetta, koska tämä herra ei varmastikaan tekisi hänelle pahaa. Siinä oli Chad, yksi Ballaseista, joka oli jo heidän ensikohtaamisessaan osoittanut ystävällisyyden merkkejä eikä ollut lainkaan sellainen kuin ne vanhemmat Ballasit, jotka olivat yleensä ammuskelleet CJ:n autoa kohti surutta aina, kun hän oli kuljeskellut ohi. Chadilla oli edelleen se sama valkoinen paita yllään, jossa oli violetti tribaalikuvio, joka esitti nähtävästi Ballasien uutta logoa muutoksien kunniaksi, vaikkei näyttänytkään oikein Grove Streetiä suvaitsevalta. Hän ei ollut varmaan aikoihin ajanut partaansa, sillä leuka oli melko täynnä harvaa karvaa (vähän kuin Arnoldilla, josta CJ:stä oli jonkinlainen mielikuva), mutta muuten hän näytti aivan siltä kuin tavallisetkin ihmiset yleensä eikä harvakarvaisuuden lisäksi naamassa ollut oikein mitään mieleenjäävää. "Heh joo, tää on tää paikallisten kadunkulmien kova kundi! Mitä äijä, kuis panee?" toinen Ballaseista kysyi ja kohotti nyrkkinsä, ja hiukan vastentahtoisena CJ löi omansa tätä vasten ja tämän lyhyen eleen jälkeen toinen Ballas - Bruce nimeltään - nyökkäsi ystävällisesti. Bruce oli hiukan sellainen henkilö, jonka saattoi uskoa katujengiläiseksi paljon helpommin kuin Chadin, sillä hän oli pukeutunut mustaan jengihuiviin ja hänen puhetyylinsä oli aina samanlainen, rento ja fiilistelevä, ja joskus hän oli jopa räpännyt puhuessaan. Hänen paitansa oli kokonaan violetti ja hänellä oli laastari nenän vieressä vasemmassa poskessa, mutta sen alkuperästä CJ:llä ei ollut harmainta aavistustakaan. Nyt, kun hän oli taas hieronut tuttavuutta niiden Ballasien kanssa, jotka hän ja Sweet olivat todellakin kohdanneet Cluckin' Bellissä hiukan aiemmin, hän kiinnitti huomionsa kolmanteen mieheen, siihen joka oli epäilemättä karjunut ja seisoi nyt aivan hiljaa hotdog-kärryn takana. Kyseessä oli, aivan kuten CJ ymmärsi, ison harmaan parran omaava hodarimyyjä, joka oli pukeutunut kokoa liian suureen ruskeaan paitaan ja niin ikään liian suuriin farkkuihin, jotka koko ajan roikkuivat paljon matalemmalla kuin oli tarkoitus. Hän vilkaisi kysyvästi Chadia kohti, joka hymyili omahyväisen näköisenä katsoessaan hodarimyyjää suoraan silmiin, ja myyjä pyrki parhaansa mukaan välttelemään katsekontaktia.

"Aah, aivan, seuraavaksi kysyt, mitä me oikein tehdään täällä! Vastaus on selvä..." Chad aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin myyjä oli viimeisenä keinonaan poistunut paikaltaan niin nopeasti, että CJ hätkähti ja meinasi kompuroida takaperin. Myyjä näytti jopa siltä, että yrittäisi hyökätä CJ:n kimppuun, mutta sen sijaan hän piiloutuikin tämän taakse ja jäi sinne kyykkimään - CJ oli hämmästynyt tästä vielä sen verran paljon, että ei yrittänytkään vastustella, ja Chad loi inhoavan katseen tähän mieheen, joka nyt valitti epämieluisalla äänellä: "Nuo korstot jahtaavat minua, vaikken ole tehnyt mitään! Luulevat minua joksikuksi muuksi, mutta ei, minä en ole mitään muuta kuin Ryan Stevenson, aivan tavallinen kansalainen Los Santosin getosta!" Nyt Bruce astui eteenpäin hiukan uhkaavan näköisesti, mutta kuten viime tapaamisellakin, Chad piti tämän aisoissa hyvin tehokkaasti ja näytti sellaista ilmettä, että hän hoiti mieluusti puheet. "Tuo äijä karjui siksi, koska hän tiesi juuri jääneensä kiinni. Turha hänen on piilotella valehenkilöllisyyksien takana, sillä meiltä ei jää mikään huomaamatta. Vanha kunnon Dixon on luvannut tästä hepusta sellaisen palkkion, että alta pois..." Chad kehui ja mies yritti vieläkin vakuuttaa CJ:lle, ettei ollut tehnyt mitään, mutta jokin hänen äänessään aiheutti kylmiä väreitä - ikään kuin CJ olisi kuullut senkin jossain aiemmin, vaikkei hänellä ollutkaan sen tarkempaa muistikuvaa. "Siis kenestä? En minä nyt ymmärrä..." hän sanoi lopulta välittämättä miehen tuskaisesta äänensävystä, sillä parasta oli kerätä nyt Ballaseilta kaikki tarvittavat faktat ennen kuin hän tekisi johtopäätöksiä. "Tietty Adam Dimayevista!" Bruce puuttui nyt asiaan ja kaiveli hetken housujensa (jotka olivat vielä suuremmat henkilön kokoon nähden kuin hodarimyyjällä) taskuja, kunnes löysi sieltä valokuvan, jota näytti CJ:lle, mutta ei häntä tarvinnut millään kuvalla muistutella. Siinä tosiaan oli hänen noin kuukauden takainen vihamiehensä seisomassa ryhdikkäänä, vaikka hänen selviytymisensä oli tarkoitus olla aivan mahdotonta. Mutta toisaalta, ruumistahan ei koskaan löydetty... mutta silti... "Adam Dimayev on kuollut!" CJ sähähti tuijottaessaan kasvonpiirteitä, jotka muistuttivat kyllä hämmästyttävästi Niko Belliciä, mutta olivat paljon häijymmän näköiset - eipä se tosin ollut ihme, kun kyseessä oli terroristi, jonka rikoksista tehdyn listan kuljettamiseksi tarvittaisiin kuorma-auto. Bruce asetti kuvan takaisin taskuunsa ja katsoi merkitsevästi Chadia samalla kun ajatukset jylläsivät CJ:n pään sisällä - toisaalta, mitä hän nyt muisti tuon hänen selkänsä takana piilottelevan myyjän kasvonpiirteistä, niin kyllä hänestä tulisi melko samannäköinen Adamin kanssa, jos parta otettaisiin pois...

"Vai että kuollut? No, mitenkäs selität sen, että tuo kuva on vain noin viikon vanha? Se teidän Sindacco-seikkailunne taisi tapahtua jo kuukauden pari takaperin? Tuo on aivan riittävä todiste siitä, että Adam elää, ja se saastainen páska kykkii nyt selkäsi takana uskaltamatta kohdata totuutta. Katso nyt häntä... luulee, että tuollaisella nöyristelyllä saa anteeksi kaiken sen, mitä on tehnyt sinulle. Vai mitä?" Chad kysyi ja kuulosti vihaisemmalta kuin koskaan, ja kun CJ kääntyi kohti tavalliseksi hodarimyyjäksi luulemaansa kaveria, hänen oli totta tosiaan myönnettävä, että Adamhan se siinä yritti saada anteeksiantoa... hänen harmikseen CJ ei ollut minkäänlainen jumala, joka suostui tuosta vain rakastamaan kaikkia maapallon ihmisiä, vaan hän pystyi aivan helposti tuntemaan vihaa, jos siihen oli tarvetta. Jokin kuitenkin pakotti hänet pysymään hiljaa - hän ei kehdannut lähteä herjaamaan Adamia siinä Ballasien edessä, ja itse asiassa oma rakas omatunto käski jälleen tekemään asiat päinvastoin. Sen mukaan hänen tulisi pelastaa Adam Ballaseilta todistamalla, että hän ei olisikaan tuo kaveri tuossa, ja muuten se olisi ollut täysin järjetöntä... mutta CJ oli itse asiassa salaa ajatellut aina Adamin 'kuolemasta' lähtien, että hän ei tiennyt läheskään kaikkia koko miehestä. Toki hän oli terroristi, Pavanojen luottokätyri ja murhaajakin kaiken pahan päälle, mutta kertoiko ulkokuori totuutta? CJ päätti antaa asian olla nyt hetken aikaa, mutta jos Adam olisi edelleen oma paha itsensä, hän ei kyllä epäröisi pistää luotia tämän silmien väliin. Hän kääntyi pitkän mietintätuokionsa jälkeen kohti Chadia ja päätti lähinnä viivyttää keskustelua, ei pelkästään Adamin turvaksi, mutta myös saadakseen muutamia faktoja selville. "Kuka on Dixon? Ja miksi hän jahtaa tätä... Adamia?" CJ kysyi kädet puuskassa ja Chad näytti lyhyen aikaa siltä, että juuri sen kysymyksen hän halusikin kuulla. "Aa, Dixon! Siinä vasta kova heppu kyllä. Hän on alkujaan venäläinen kenraali, mutta nykyään hänestä ei kyllä juurikaan tiedetä... ei ammattia eikä mitään, mutta kai hän jossain tärkeässä on mukana, muutenhan tämä olisi peräti hyvien taitojen haaskausta! Se muistetaan kyllä ainakin siitä, että hän uskalsi tuolla kasarin loppupuoliskolla pistää hanttiin itselleen Wisslerin Scottille! Mitä tulee hänen ja Adamin väleihin, niin kuulemma sitä ei ulkopuolisten tarvitse tietää, mutta paljon hän on valmiina maksamaan sille, joka tuo tuon säälittävän ryssänpáskiaisen hänelle... elävänä tai kuolleena." Chad sanoi aluksi ylpeänä ja lopuksi taas inhoten, kun hän osoitti sormella Adamia, eikä CJ vielä tiennyt, pystyikö edes pelastamaan tämän ihan noin vain ilman, että saisi Ballasien paheksuntaa ylleen.

Hän oli kuullut Wissleristä Sidneyltä... ja oli kyllä päättänyt, että sellaisen pedofiilin kanssa hän ei haluaisi koskaan minkäänlaisiin tekemisiin, ellei sitten olisi aivan pakko. Kulmiaan kurtistaen hän mietti seuraavaa kysymystä ja päätti, että ainakaan saksalaisiin lapsista tykkääviin keski-ikäisiin miehiin ei mentäisi, joten hän päättikin kysyä jotain niin yksinkertaista kuin: "Paljonko se palkkio on?" Chad ja Bruce katsoivat toisiaan virnuillen ja käänsivät sitten yhtä aikaa päänsä häntä kohti, näyttäen vieläkin aika ystävällisiltä aina puhuessaan juuri hänelle. "Miljoonahan siitä on tulossa. Ja koska olet niin saakelin kova äijä, niin jos viedään tuo yhdessä Dixonille, niin sä voit pitää puolet summasta ja me jaetaan keskenämme loput." Chad ehdotti tyytyväisenä ja vilautti jopa hymyä, mutta CJ ei vastannut siihen. Raha tuntui houkuttelevalta, mutta Alanin kohtalon ja sitä seuranneen vihan jälkeen hän tiesi, että sitä tuli ja meni, ja loppuviimeksikin hän ei tarvinnut mitään maksuvälinettä, vaan nimenomaan kunniaa parantaakseen mainettaan positiivisempaan suuntaan. "Noh, mitä me tässä enää kuhnaillaan? CJ, sinä kun tunnet Adamin niin paljon paremmin kuin me (Bruce vilkaisi virnuillen ja CJ:n teki mieli tunkea nyrkki tämän kurkkuun), niin tunnistapa hänet nyt tuosta, ihan vain ollaksemme varmoja, ettei jollain vítun tavalla saadakaan väärää heppua, Dixonhan saattaa antaa siitä hyvästä tukkapöllyä." Chad sanoi vinoillen ja osoitti surkeana CJ:n takana ryömivää miestä. Tässä on tilaisuuteni, CJ päätti kääntyessään taas Adamin puoleen, minun täytyy valehdella Ballaseille, vaikka he kuinka haluaisivat sitä rahaa. Adam on jo kärsinyt tarpeeksi, hänelle on suurempi rangaistus olla elossa ja tuntea tunnontuskia teoistaan. Hän vilkaisi taas tekopartaan sonnustautunutta entistä vihollistaan silmiin ja Chad odotti hänen varmasti sanovan jotain hyväksyvää ja voitonriemuista. CJ viivästytti tilannetta tahallaan ja tutkaili huolellisesti Adamia, jonka hikipisaroiden saattoi nähdä valumassa otsalta, ja varmasti hän parhaillaankin rukoili äänettömästi, että CJ ei paljastaisi häntä. "Ei, tämä hylkiö ei kyllä ole hän." tämä sanoi lopulta ja Chadin odottava virne vaihtui melkeinpä kauhistumiseen, kun hän kavahti taaksepäin ja Bruce näytti aika samalta kuin normaalistikin, mutta kyllä hänestäkin närkästyksen huomasi. "Mutta siis... ei, sinä et katsonut kyllä tarpeeksi tarkkaan! Katso nyt, otetaan tuo typerä parta pois..." Chad ärähti ja melkein tönäisi CJ:tä lampsiessaan suoraan Adamin eteen ja tarttuessaan tuuheaan partaan, jota hän yritti kiskoa pois paikaltaan. Hän livautti todella hiljaisen anteeksipyynnön, kun CJ katsoi häneen päin paheksuvasti tapahtuneen jälkeen, mutta keskittyi silti kokonaan parran repimiseen irti. Se ei kuitenkaan lähtenyt yhtään minnekään ja nyt Adam karjui kivusta, jotta Chad tajuaisi lopettaa. CJ oli mielessään hyvin kiitollinen siitä, että hän oli ainakin kiinnittänyt tekoparran kunnolla.

Chadin lopetettua hän nuuhkaisi melkein heti pitkään tekopartaa ja CJ luuli, että hän osaisi tunnistaa parran iän hajun perusteella, mutta sen sijaan hän yritti saada selville, oliko siinä tuoretta liimaa. Toisaalta Adamhan oli pyörittänyt hodarikojua jo pari viikkoa eikä liima varmasti sen jälkeen enää olisi kovin helposti haistettavissa, joten hukkaan meni sekin Chadin yritys, ja CJ piti taskuissaan peukkuja pystyssä, vaikkei viesti mennytkään aivan perille asti. "Ärmh! Hyvä on, ehkä tuo tyyppi on vain sukua Dimayeville, ja nyt hän on niin shokissa, ettei enää varmasti kerro meille mitään, vaikka tietäisikin jotain siitä jätkästä! Mutta tules tänne, CJ, meillä on ehdotus, joka omalla tavallaan liittyy siihen alkukohtaamiseen..." Chad sanoi ja viittoi CJ:n seuraamaan häntä ja Brucea hieman kauemmas Adamista, joka kokeili vaivihkaa tekopartaansa, ettei se olisi irtoamassa mihinkään, ja palasi sitten hodarikärryn taakse muodon vuoksi, jottei herättäisi turhia epäilyksiä. Chad ja Bruce veivät CJ:n niin kauas, että Adam - tai tuiki tavallinen myyjä, kuten Ballasit nyt luulivat - ei kuullut heitä, ja sen jälkeen Chad oikaisi tribaalipaitaansa ja rykäisi. "Kuulehan, minä olen mietiskellyt tätä rauhaideaamme vähän pidemmälle. Eli miltä kuulostaisi, jos järjestettäisiin kunnon juhlat tässä viikon päästä? Grove Streetillä juhlistettaisiin meidän jengien liittoa, ryypätään ja nautitaan elämästä! Sen jälkeen voitaisiin vaikka alkaa miettiä, miten pystytään kahmimaan valtaa vielä Losin ulkopuoleltakin!" Chad huusi innostuneena ja CJ kurtisti kulmiaan nojatessaan jalkakäytävää sivuavaan rakennukseen ja vilkaistessaan lyhyesti Adamiin, joka oli jälleen omaksunut rauhallisen myyntimiehen henkilöllisyyden ja seisoi kojun takana hiljaa asiakkaita odotellen. "Oletteko nyt aivan varmoja? Aika erikoiselta tuntuu, että Ballasit ryhtyisivät tuolla tavalla julistamaan rauhaa..." CJ murahti, vaikka hyvähän hänen oli nyt puhua, kun oli aiemmin ollut niin luottavainen, toisin kuin Sweet, joka oli tapellutkin Brucen kanssa hetkellisesti. "Luota nyt vain meihin! Ajattele vaikka... tämän liiton jälkeen asiat eivät enää koskaan ole entisellään!" Chad jatkoi ja joku jalankulkija vilkaisi kummastuneena häntä, kun hän sillä tavalla huusi asiansa kuuluville, mutta siitä hän ei välittänyt, sillä kaikki ajatukset tuntuivat olevan CJ:ssä. "No kai tuo sitten sopisi... mutta en minä nyt yksin viitsi päätöksiä tehdä. Pitää puhua Sweetin ja Cesarinkin kanssa..." tämä vastasi hetken harkittuaan ja tiesi kyllä, että parempi oli liittoutua Ballasien kanssa kuin kantaa kaunaa vanhoista ajoista ja kenties jatkaa sotimista. Chad ja Bruce iskivät silmää toisilleen CJ:n mietiskellessä, ja hetken päästä Chad vilkaisi vasemmassa ranteessaan olevaa kelloa. "Oho, mehän ollaan melkein myöhässä jengitapaamisesta! Meidän täytyy mennä, mutta juttele tosiaan sille Sweetille ja... mikä Caesar se toinen nyt oli... ja ilmoittele meille, kun olette valmiita päättämään." Chad totesi ja alkoi heti kävellä poispäin kohti siniharmaata Tahomaa, jolla kaksikko saattoi alun perin olla saapunut paikalle - olihan se sentään Ballasien jengiauto, kuten oli ollut jo useamman vuoden ajan.

"Jeh! Pärjäile, Siitsei!" Bruce totesi nyökäten ja näytti jotain jengiläiskäsimerkkejä (ei siis keskisormea) ja lähti sen jälkeen Chadin perään, jolloin CJ jäi mietiskelemään tulevaa liittoa ja sen mukana tulevaa juhlaa itsekseen jalkakäytävän reunalle, kun innoissaan jostain naapureidensa koirasta jutteleva pariskunta kulki parhaillaan ohi. Vasta hetken kuluttua hän muisti, että hänellähän oli selvittämättömiä asioita Adamin kanssa, joka ei onneksi ollut kaikonnut tiehensä sillä välin, kun hän oli jäänyt Ballasien kanssa jutustelemaan. Siellä hän tuijotteli luultavasti tarkoituksella aivan toiseen suuntaan kuin mistä CJ häntä lähestyi, ja oli melkeinpä odotettavissa, että hän hätkähti järkyttyneenä, kun CJ taputti häntä kevyesti olkapäähän. "Jessus! Älkää tehkö noin enää, minä... ai, säkö siinä? Mulla... mulla taitaa olla vähän selitettävää!" Adam sanoi änkyttäen ja varsinkin nyt hänen äänestään paistoi samanlainen sävy kuin ennen vanhaan, mutta pahaa hän ei entisestä poiketen tahtonut. "No todellakin on! Mennäänpäs johonkin sivukujalle käymään asiamme kertaheitolla läpi, ja jos selityksesi kelpaavat, niin ehkä saat poistua elävänä näkyvistäni." CJ tuhahti vieläkin kiukkuisena Adamille tämän hääkuokkimisesta, mutta sitä vihaa hän ei yrittänytkään kitkeä pois. Lyhyesti nyökättyään Adam kaivoi jostain tiskin alta ankean valkoisen Suljettu-lapun, jonka hän laittoi näkyvälle paikalle kojun päällä ja lähti sitten CJ:n rinnalla vastahakoisesti kohti lähintä kujaa, jossa ei varmasti liikkunut muita ihmisiä. CJ ei aivan tiennyt, mitä odottaisi Adamin hänelle kertovan motiiveistaan ja ehkä muustakin, mutta erään kiinnostavan asian hän pani merkille. Kun Adamin toinen käsi pilkisti esiin liian pitkän hihan alta, siitä erottui oikein hyvin, kuinka kaksi sormea, etu- ja keskisormi nimittäin, loistivat poissaolollaan ja niiden tilalla oli vain mitättömän lyhyet tyngät. CJ inahti hyvin hiljaa muistettuaan, että hän oli jo aiemmin nähnyt kolmisormisen hahmon - tehtaassa Stilwaterissa nimittäin - ja yhteensattuma oli liian näkyvä. Tämän perusteella Adam oli siis myös kuullut Alanin hyökkäyksestä Samedien tehtaaseen, ja oli tuntemattomasta syystä lähtenyt seuraamaan CJ:tä pimeään ja pelottavaan kellariin, antamatta kuitenkaan itseään ilmi. Adam vilkaisi hiljaisen äännähdyksen jälkeen CJ:tä kohti, mutta tämä ei eleelläkään osoittanut, että olisi oikeasti inahtanut vähääkään, ja hetken kuluttua Adam käänsi jälleen nenänsä menosuuntaan ja kaksikko kääntyi pimeälle kujalle, CJ jälkimmäisenä ja toinen käsi kiinni pistoolissa taskussa.

To Be Continued.

(Eräs kohta tässä stoorissa viittaa Tottin tarinoihin. Löydättekö? :P)

-

"Tässä kun on niin paljon kaikkea sattunut, niin kerronpa teille nyt tarinan Adam Dimayevista. Kohtasin hänet ensimmäistä kertaa, kun minä ja Pegorino hyökkäsimme Pavanojen tehtaaseen ja siellä meille kehittyi heti vihasuhde. Pääsin jotenkuten Pegorinon kanssa pois kaupungista, vaikka Adam koettikin viime tippaan asti estää meitä... huonompi homma vain, että se ei riittänyt. Sitten hän tunkeutui Kendlin ja Cesarin häihin, ja lyhyen tappelun jälkeen, jossa hän yritti tappaa minut, niin sinne kuolikin sitten Diana. Ja Adam tietysti pääsi pakoon. Onnistuneen Pavano-hyökkäyksen jälkeen, jossa kuolivat Arthur Zepulla ja Joe Corrola, me saatiin vihdoin Adam kiinni Sindaccojen kanssa Pavanojen laivasta Bohanin rannikolla. Pitkän tappelun jälkeen onnistuin lopulta kukistamaan Adamin ja luulin tähän päivään asti, että hän on kuollut. Mutta nyt... täällä hän sittenkin on, ja minusta tuntuu, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää... Onko hän muka sittenkin minun puolellani? No, hänellä on paras olla ensin kunnon tarina verukkeenaan, jos haluaa tosiaan tarjota apuaan minulle..."

Carbonox Stories:

Hunted - Osa 2 - The Terrorist's Story

CJ käveli Adamin perässä vaivaantuneen hiljaisena kujalle Well Stackedista pohjoiseen päin, junaradan ja Big Smoken talon välissä, eikä venäläinen yrittänytkään tehdä vastarintaa, epäilemättä tietäen, että CJ ei lähtisi enää näinä päivinä mihinkään ilman asetta. Olihan hän sentään osallinen Savagen kuolemaan ja muutenkin saavuttanut paljon pahaa karmaa eräiden silmissä eliminoituaan Pavanot, edellään kävelevää Adamia lukuunottamatta tietysti. Kuja oli juuri sopivan tyhjä, eikä kukaan ollut edes ripustamassa pyykkejään sen molemmin puolin olevien talojen pikkuruisilla pihoilla, joten kaksikko sai olla aivan rauhassa ja korkeintaan joku utelias jalankulkija vilkaisisi pariksi sekunniksi heidän tekemisiään, mutta kenelläkään ei pitäisi olla syytä tulla katsomaan tarkemmin, kunhan CJ ei tarvitsisi puolestaan syytä osoitella aseellaan. He pysähtyivät suunnilleen tarkalleen keskelle kujaa, ja vasemmalla CJ:stä erottui kuntosali, jolla hänen oli syytä alkaa käydä taas vakituisesti, koska kunnosta täytyi aina pitää huolta ja niin Sweetkin oli hänelle jankuttanut varmaan siitä lähtien, kun hän oli palannut Beverlyn kuoleman jälkeen Los Santosiin. Nyt ei kuitenkaan ollut sen aika, vaan Adamin kuuntelemisen, kun tämä jäi seisomaan paikoilleen niin, että hänen ja CJ:n väliin jäi vain pieni, luultavasti viimeiltaisen sateen jäljiltä jäänyt vesilammikko, eikä käytännössä mitään muuta, paitsi tietenkin joitain senttejä kuivaa maata. Kylmä tuuli osui päin molempien kasvoja ja Adam alkoi laittaa takkinsa vetoketjua kiinni hytisten lievästi kylmyydestä. "No niin... ihan ensiksi, voisitko ottaa tuon typerän tekoparran pois? Ei tunnu kovin luonnolliselta puhua, kun sinulla on se." CJ totesi happamana ja Adam alkoi heti tämän kommentin jälkeen vilkuilla kärsimättömästi ympärilleen. "Minä... en oikein tiedä. En voi ottaa sitä pois tällaisessa paikassa, jossa liikkuu muita ihmisiä! Takuulla jotkut heistä ovat ottaneet Dixonin todesta ja ryhtyneet jahtaamaan minua! Sen vain sanon, että en ole terroristi, en vaikka kuka tahansa sanoisi mitä! Se on... se on vale!" Adam hihkaisi nielaisten ja puhui niin nopeasti, että CJ:n oli vaikea pysyä perässä, mutta ydinasiat hän hahmotti. "Edetäänpäs nyt asia kerrallaan. Väität siis, että et ole terroristi, vaikka monet, mukaan lukien LCPD, ovat todenneet, että olet tarjonnut apuja Lähi-idän terroristeille ja tehnyt pommiuhkauksia Liberty Cityssä. Miten tämä kaikki sitten on mahdollista, eihän se käy järkeen?" CJ kysyi hyvin epävarmana ja käveli edestakaisin Adamin edessä, eikä tämä näemmä suostuisi riisumaan tekopartaansa missään tapauksessa, joten CJ antoi tämän olla. "Ta-tai siis... no, en minä periaatteessa ole terroristi! Mutta ehkä minun on viisainta selittää... ikään kuin alusta asti! Ei nyt ihan vauva-ajasta, mutta nuoruudesta." Adam sanoi tärisevällä äänellä ja valmistautui aloittamaan, mikä näytti hyvin takertelevalta.

"No... tästä se sitten lähtee. En tiedä, oletko kuullut tästä jo joltain... kuten Stalkerilta, ehkä jopa Wissleriltä..." Adam aloitti ja CJ kavahti kuullessaan jälleen sen nimen, josta hän ei juuri ollenkaan pitänyt, vaikka ei ollut kuullut Wissleristä muuta kuin juttuja, joiden todenperäisyydestä ei ollut täyttä varmuutta. "Niin, minä siis olin Stalkerin tapaan silloin menneisyydessä yksi Siperian keskitysleirin vangeista. Siellä meidän täytyi raataa päivästä toiseen, enkä minä aluksi kuvitellut mitenkään voivani jaksaa, kun muillakin olivat voimat loppumaisillaan, mutta kuinkas ollakaan, ystävystyminen Stalkerin kanssa muutti kaiken. Vaikka elinkin periaatteessa hänen siivellään, niin kyllä siinä alkoi jaksaminen parantua, ja Stalker myös lupaili vapautumista vielä jonain päivänä, kunhan meidän oma pikku suunnitelmamme pääsisi toteen. Siinä kului päiviä, viikkoja, kuukausia, loppujen lopuksi jopa vuosia... mutta koskaan en luopunut toivosta, ja se vasta kannatti, sillä lopulta eräänä tavallistakin kylmempänä talvipäivänä vuonna 1988, Stalker pääsi kuin pääsikin yövartijoiden ohi ja pääsi näin pakoon leiriltä. Sitten hän..." Adam selitti puhuen kuin posketon, ja CJ oli jo alkanut närkästyä kärsimättömästä tavasta puhua, kun hän lopulta keskeytti. "Kyllä minä tiedän, että Stalker meni sinne sotilasleirille ja sitten sieltä tuli väkeä pelastamaan Wisslerin orjatyövoimat! Kun vain muistaisin sen kenraalin nimen, koska käsittääkseni se on tullut esille useammin kuin kerran..." CJ mumisi ja hänen toinen jalkansa hytkyi aivan kuin musiikin tahdissa, kun hän pohti asiaa, mutta ei onnistunut muistamaan asioita aivan niin pitkälle, vaikka joko Stalker tai Sidney oli varmasti puhunut siitä. "Öh... niin, siinä kävi niin hassusti, että tämä kenraali oli nimeltään juuri tuo Dixon, josta nuo... saastajengiläiset puhuivat..." Adam sanoi yrittäen kuulostaa huolettomalta ja naurahti loppuun, mutta se yritys oli täysin turha, ja CJ laittoi kätensä kärsimättömänä puuskaan. "He eivät ole saastoja, vaan luultavasti pian meidän liittolaisia, joten koitapas puhua vähän kunnioittavammin. Ja sitten luulenkin, että sinulla on kahden vuosikymmenen verran selitettävää, jotta ymmärtäisin, mikä oikein on johtanut siihen, että pelastajasi juoksentelee nykyään perässäsi." hän selitti katsoen Adamia tuimasti, ja tämä nielaisi yhtäkkiä säikähdyksestä. "Älä... älä ikinä puhu perässä juoksemisesta enää! Katos kun... tämä Wissler... no, hän ei oikein koskaan välittänyt, mitä sukupuolta jahdattava oli, ja... ainoa asia, jonka ansiosta säilyin koskemattomana, oli se, että pystyin juoksemaan nopeasti." Adam selitti ja jopa CJ tunsi nyt sääliä häntä kohtaan, kun kuvitteli Wisslerin jahtaamassa tätä pervot aikeet mielessään ympäri Siperian keskitysleiriä, eivätkä sanat riittäneet kuvaamaan sitä, mitä hän tästä saksalaismiehestä ajatteli.

"Noh, palataanpa nyt oleelliseen!" CJ ärähti hetken kuluttua eikä halunnut näyttää Adamille, että olisi edelleenkään antamassa anteeksi yhtään mitään. "Mitäs siis sen jälkeen tapahtui, kun vapauduitte sieltä? Se tässä on juuri se olennainen asia, ei mikään pervo setä!" hän lisäsi tuimana ja Adam ei edes hangannut vastaan, vaan katsoi CJ:tä pelonsekaisen kunnioittavasti ja käänsi sitten päänsä jalkoihin, uskaltamatta pitää yllä katsekontaktia erityisen pitkään. "Silloin minä ja Stalker lähdettiin etsimään onnea ja töitä. Meidän oli vaikea pystyä siihen, koska meidän englannin kielen taidot olivat rajoitetut, ja sitä ilman oli vaikea selvitä elämässä. Venäjälle, tai siis tietenkin siihen aikaan Neuvostoliittoon, ei haluttu jäädä, koska tiedettiin, että maa on turvaton ja siellä voi heittää henkensä koska tahansa. Ennen kuin jouduttiin jättämään hänet taaksemme, Dixon kertoi Amerikasta ja siitä, kuinka itsekin halusi päästä sinne asumaan vielä jonain päivänä - hän kun kertoi rehellisesti vihaavansa Neuvostoliittoa siinä missä mekin, ja ihannoi Amerikan tapaa hoitaa asioita. Me saatiin häneltä tarpeeksi rahaa lentolippuihin ja koettiin lyhyessä ajassa todella paljon uusia asioita. Stalker näki ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaailman ja minäkin aloin taas tottua siihen, olin nimittäin neljä ensimmäistä elinvuottani vielä vapaana ennen kuin minutkin kaapattiin sinne leirille. Hyvin pian kuitenkin alkoivat ne ongelmat - mistä löytyisi töitä kahdelle venäläiselle teinille, jotka eivät tajunneet yhtään mitään Amerikan kulttuurista, kielestä tai ylipäätään muusta? Siinä vasta ongelma, joka meitäkin askarrutti hetken aikaa. Vaellettiin päiväkausia Liberty Cityn kaduilla ja yritettiin epätoivoisesti löytää joku, joka osaisi puhua venäjää, mutta eipä vain löytynyt. Rahat olivat lopussa, joten jouduttiin elämään kerjäläisinä. Pari pikkuhilua tuli siinäkin tienattua, mutta ei sillä pystytty itseämme elättämään, joten päivät kuluivat roskiksia tonkiessa. Liityttiin sitten lopulta juniorijäseninä erääseen kulkurijengiin, joka kokoontui aina säännöllisesti metrotunnelissa, ja siinä yhteisössä me taidettiin viettää... olikohan se nyt 3 vuotta? No, huisin pitkä aika kuitenkin! Saatat ehkä kysyä, miksen voinut vain ottaa yhteyttä vanhempiini, jotka olivat toki elossa tuolloin, mutta siinä oli sitten se, että ne olivat joutuneet vankilaan vastustettuaan avoimesti Petrovicin vankileiriä, eivätkä olleet millään tavalla tavoitettavissa. Silloin ei ollut Dixonistakaan apua..." Adam sanoi haikeasti ja CJ odotti, että päästäisiin myöhempiin vaiheisiin, koska tarina ei tuntunut parhaillaan etenevän tarpeeksi.

"Eli siis vuosi on 1991?" CJ kysyi ja haukotteli hieman, mutta Adam ei antanut sen häiritä, vaan nyökytti päätään hyväksyen. "Kyllä teikäläisellä matikka pelaa. Mutta niin, siihen aikaan sisältyi myös episodi, jossa minä ja Stalker pelastettiin eräs pummi joskus tosi myöhään yöllä puistossa, kun sen kimpussa oli pari nuorehkoa miestä. Tiedän, voit ehkä saada sellaisen kuvan, että välittäisin pummeista enemmän kuin niistä niin sanotuista kunnon kansalaisista, mutta usko pois, se kannatti. Tämä kaveri nimittäin oli..." Adam jatkoi, mutta nyt CJ:n oli pakko tulla väliin. "Hyvä haltija, joka antoi kolme toivomusta, ja toivoitte itsellenne omaa Sprunk-masiinaa ja jotain muuta, mutta unohditte pyytää parempaa elintasoa?" hän kysyi vitsikkäästi ja Adam nauroi varmaan ensimmäistä kertaa kunnolla miesmuistiin. "Hahaa, ei nyt suinkaan! Vaan hän oli tuiki tavallinen pummi, joka ei elänyt missään yhteisössä, vaan keräsi kaikkea rikkinäistä tavaraa ja myi niitä eteenpäin muille. Siitä hän varmaan olikin saanut kutsumanimen Romu. Hän sanoi, että korvaisi joskus vielä pelastuksen, mutta páskat se mitään ole vieläkään tehnyt, vaikka mä olenkin jo kärsinyt vaikka kuinka. En edes tiedä, miksi kerroin Romusta, mutta ehkä se vain on niin, että joskus se tosiaan löytää tiensä paikalle avittamaan. Kuka tietää. Noh, vuodet kuluivat ja me koetettiin uudestaan onneamme nyt kun oltiin tietoisia maailman menoista, vaikkakin niukanlaisesti, eikä kielimuuri edes ollut niin suuri kuin ennen vanhaan. Jotenkin me onnistuttiin löytämään tiemme Russian Shopiin, jossa me sitten päästiin kauppa-apulaisiksi. Omistaja oli läpeensä tyytyväinen, kun sai kaksi reipasta venäläisnuorta, ja siitä sitten lähti vähitellen menestys käyntiin. Rahaa alkoi tulla, mutta kaukana me vieläkin oltiin kelvollisesta elintasosta. Asuntona toimi pieni hökkeli kaupungin kaatopaikalla, mutta ainakin me saatiin lopulta maksettua vesilaskut ja saatiin puhdasta juotavaa suoraan putkesta. Kului taas pari vuotta, joka vietettiin koluamassa kaatopaikkaa lähes kokonaan yksin. Kosto Wisslerille ja Petrovicille oli vielä niiiiin kaukana... eikä meillä ollut aavistustakaan, että me jouduttaisiin tekemisiin vielä erään hyvin ilkeän herran kanssa." Adam selosti jälleen ja CJ arveli, että nyt alettiin lähestyä olennaista kohtaa tarinassa, nimittäin vuotta 1997, jolloin Daronin kertoman mukaan Adam olisi ollut Ancelottien mukana tappamassa Daniellen, vaikka heidän piti kyllä tämän sijaan murhata Daron. Tämän perusteella saattoi kuvitella, että se 'ilkeä herra', jolle Adam oli työskennellyt, olisi ehkä Giovanni Ancelotti, josta Alan oli maininnut Sindacco-seikkailujen aikana, mutta kaikkea ei oltu vielä lyöty lukkoon.

"Noh, työnantajia alettiin etsiä isommista piireistä, kun Russian Shopin palkat ei enää riittäneet kattamaan meidän elämää. Ikää meillä oli vuonna 1995 jo vähän päälle parikymmentä vuotta kummallakin, kun me aivan sattumalta päädyttiin johonkin toimistokolossiin - siivoojan paikkaa siis etsimään - ja siellä oli sellainen vanhemmanpuoleinen setä keskustelemassa vastaanottovirkailijan kanssa. En nyt muista, millainen se kaveri oli, mutta musta puku sillä kyllä oli yllään." Adam muisteli kiivaasti vuosia vanhaa tapahtumaa ja CJ hengitti syvään, sillä jos Daniellen murha oli totta, niin ei hän antaisi Adamin niin vain luikerrella pakoon tilanteesta. Hän ei kuitenkaan ruvennut kyselemään mitään, jottei herättäisi epäilyksiä ainakaan heti, joten Adamin tarina jatkui. "Hän kuulosti aika pettyneeltä, kun hän kääntyi lähteäkseen ja huomasi meidät. Heti hän alkoi virnuilla silleen oudosti, ja kehotti meitä astumaan autoonsa kadun varressa, jotta voitaisiin puhua bisneksestä. Mä en tyhmänä poikana vielä silloin tajunnut, mitä bisnes tarkoitti, mutta kyllä sitten autoon astuminen antoi sen kuvan, että jotain suurta oli tekeillä. Väriltään kiiltävän musta, oikein mukavat penkit ja paljon mukavuuksia ympärillä. Tämä mies sanoi, että sillä oli vaikeuksia löytää kunnollisia kavereita tekemään niin sanottuja... kröh, likaisia hommia hänen puolestaan, kun hän oli jo tulossa vanhaksi." Adam selosti ja CJ mietti, oliko Ancelottien mafia muka vain kaksi vuotta ennen iskua niin heikko, ettei Giovannilla ollut muka tarpeeksi kunnon väkeä. "Te siis tietenkin suostuitte, vaikka ehkä tajusittekin, että duunit saattaisivat olla vaarallisia?" hän kysyi nenäänsä nyrpistäen ja Adam raapi otsaansa vähän vaivaantuneena. "No jos tarkkoja ollaan, niin... ei, ei me tajuttu. Mutta mies ei tainnut huomata sitä, tai sitten se ei välittänyt, kuten myöhemmin sain tajuta. Stalkerin se lähetti Chernobyliin keräämään arvotavaraa..." hän tokaisi katse tiiviisti maassa ja CJ hätkähti kuvitellessaan, että Stalker oli riskeerannut ilmeisesti henkensä hieman useammin kuin hän tiesi. "No tietenkin hän meni sinne, mistä muualtakaan hän olisi koko kutsumanimensäkään saanut? Sen aikaa kun Stalker oli poissa, minähän jäin Liberty Cityyn toimittamaan lisää asioita tälle herralle. Ihan ensiksi minun piti kuljettaa sellainen musta auto, joka näytti vähän siltä, johon me noustiin ekaa kertaa jutellessamme tämän miehen kanssa, johonkin 'epämukavien miesten omistamaan paikkaan', sitten poistua autosta ja piiloutua parin korttelin päähän ja räjäyttää se. Muuten se onnistui, mutta joku taisi huomata mut hiipimässä ja pian tuli luotisuihkuja niskaan. Onneksi eksytin sen kujalla, mutta se oli vähästä kiinni." Adam selitti eikä kertomus tuntunut etenevän aivan odotetulla vauhdilla, sillä kaikkien pommitusten luetteleminen ei kuulostanut CJ:n mielestä kovin edulliselta.

"Mutta sille tuli periaatteessa loppu jo seuraavassa keikassa, kun luultavasti sen pomoni huono suunnitelma johti pidätykseeni. Jutun piti olla itsestäänselvyys, mutta kun olin pakenemassa vihollisilta, en huomannutkaan poliisiautoa ja jäin nalkkiin pakoyrityksistä huolimatta. Pomo kiisti kaikki väitökset, että olisi ollut tekemisissä kanssani, ja niinpä sitten istuin vankilassa vuoden 1998 kevääseen asti, ja minkä keskelle päädyinkään? Sindaccojen ja Ancelottien mafiasodan, senpä juuri!" Adam murahti tuskastuneena, mutta tässä vaiheessa jotain olennaista oli juuri jäänyt väliin. "Hetkinen! Entäs Daniellen kuolema?" CJ kysyi kärsimättömänä ja Adam, joka oli juuri miettimässä, mistä jatkaisi, kääntyi hätääntyneenä häntä kohti. "Kenen? Mistä sä nyt puhut?" hän kysyi kuulostaen peräti oikeasti vilpittömältä, mutta koskaan ei voinut olla liian varma. "Daron Deadguyn vaimo! Se, jonka sinä, pikku saasta, tapoit ja sait siitä palkaksi viillon käteesi!" CJ kivahti ja Adam astui pari askelta taaksepäin, koska hän ei odottanut sellaista raivokohtausta CJ:ltä näin yhtäkkiä, mutta kokosi itsensä poikkeuksellisen nopeasti. "En ole voinut tappaa ketään, vaikka olisinkin halunnut, koska kalterien takana oli todella rajallista elää. Enkä ole koskaan kuullutkaan minkään Daniellen murhasta ennen kuin sä otit asian esille, joten älä nyt vedä pultteja. No, asiaan, eli Alderneyn vankilassa pomo vieraili kaksi kertaa koko aikana ja kertoi pahoittelevansa, että oli järjestänyt mut siihen sotkuun... ja mä páska uskoin sitä vielä! Jos olisin nähnyt kymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen, olisin jättänyt sen heti taakseni vankilasta päästyäni ja aloittanut uuden elämän! Mutta tyhmänä palasin, ja..." Adam selosti, mutta CJ:n oli pakko selvittää eräs asia. "Kuulepas nyt, vitsiniekka! Jos kerran et ollut edes läsnä silloin kun Ancelottit hyökkäsivät Deadguy Estateen, niin miten voit selittää, että sinulla on..." hän aloitti ja veti Adamin paidan hihan ylös, aina kyynärpään yläpuolelle, ja Adam alkoi heti hytistä tuulen puhaltaessa lujasti hänen ranteeseensa, mutta CJ ei huomannut sellaista. "...tämä?" hän lopetti ja painoi kätensä pitkän, mustuneen arven ylle, joka oli vuosia vanha ja vastasi hyvin Daronin kuvausta. "Tämänkö? Wissler minua löi veitsellä, kun en jaksanut kantaa kaikkia halkoja päärakennukseen! Se oli joskus vuosi ennen vapautumista." Adam mutisi peloissaan ja heti CJ:n päästäessä irti, hän veti paitansa nopeasti takaisin koko käden päälle lämmittääkseen itseään. Siihen meni siis se teoria ja siitä pitäisi Daronillekin kertoa, CJ mietti, mutta Dianan kuolemasta Adam ei selviäisikään yhtä helpolla.

"Pomo siis otti mut ilomielin takaisin töihin, kun olin päässyt vankilasta. Myös Stalker oli paikalla, ja se kertoi mulle heti, kun oltiin lopulta kahden kesken, että toistamiseen se ei halunnut tehdä tuollaista työtä. Kuulemma Chernobylissa sai koko ajan pelätä henkensä puolesta, kun siellä liikkui myös vihamielisiä tavarankerääjiä, ja että se olisi mieluummin vaikka istunut kanssani vankilassa. Pomo ei ollut häntäkään pitänyt missään arvossa, ja meistä alkoi tuntua siltä, että se halusi tarkoituksella päästä meistä eroon, mutta eihän mulla sitten ollutkaan munaa lopettaa. Stalker sai kyllikseen ja päätti alkaa elää tavallisempaa elämää nyt, kun siihen kerran tarjoutui mahdollisuus, mutta ei se pomoa haitannut. Mä jouduin seuraavaksi pommittelemaan lisää paikkoja, ja tästä sain vähitellen terroristin maineen. Jo vuonna 1999 olin kymmenen etsintäkuulutetuimman joukossa, ja sitten vuoden loppupuolella en enää voinut näyttää naamaani juuri missään, koska olin niin sanotusti ’Yhteiskunnan vihollinen numero yksi’. Pomo ei koskaan maininnut sitä sanallakaan, kehuja vaan tuli toistensa perään eikä silloin tuntunut, että se juurikaan seuraisi ulkomaailman tapahtumia, mutta totuushan oli sitten loppujen lopuksi se, että jätkää ei yksinkertaisesti haitannut kiinnijäämisen mahdollisuus. Juuri, kun aloin saada tarpeekseni, yritin ottaa yhteyttä Stalkeriin, mutta ei se auttanut. Se oli... muiden mukana jo kasvanut siihen uskoon, että olisin vaarallinen terroristi, eikä apua tullut. Päinvastoin, meinasin jopa paljastua kytille, mutta onneksi ehdin vaihtaa maisemaa ajoissa ennen kuin ne ehtivät puhelun jäljitettyään asuntooni." Adam selitti surkeana ja CJ arveli, että pian päästäisiin vuoteen 2001, jolloin Stalker oli tuomittu syyttömänä, joskin hänellä ei ollut tietoa, miten Adam saattoi pystyä piileskelemään poliiseilta kaikki nämä vuodet, jos hän ei kerran edes saanut taustatukea tältä mystiseltä pomolta. "No, pari vuotta siinä vierähti ja Stalker istui vankilassa. Se oli jo viimeinen niitti. Me ei oltu edetty 13 vuodessa pennin vertaa, oltiin vain taivallettu paikoillamme ja sotkeuduttu yhä hämärämpiin puuhiin, ja pahempaa oli tulossa. Pomo ilmoitti, että siitä lähtien teen töitä Pavanoille, jotka tarvitsivat sillä hetkellä kovastikin apua mafiahommissaan. En voinut muuta kuin suostua silloinkaan... olin rutiköyhä, pomo oli ainoa rahantuoja ja kaiken lisäksi olin tulossa huumeriippuvaiseksi, kun en löytänyt muutakaan lohtua páskan elämän keskellä. Hullu meininki, tiedetään." Adam sanoi lohduttomana ja näytti hän nytkin etäisesti narkkarilta, kun CJ tarkemmin katsoi, mutta ehkä hän oli jo lopettanut vuosia sitten, tiedä sitten miten hän oli onnistunut siinä saamatta vieroitushoitoa.

"Aluksi tunnelma oli vähän vaikea. Huomasin kyllä, että muhun ei aluksi luotettu. Varsinkin Vito oli vähän epäluottavainen, kun mainitsin Corrolan Joelle yksityiskohtia pommitusjutuista, ja Mariakaan ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä uuteen jäseneen." Adam aloitti surkeana, kun CJ keskeytti taas. Hänen selkäpiitään karmi hieman, kun hän muisteli äsken mainittuja Pavanoja, mutta yksi oli jäänyt tuntemattomaksi. "Kuka Vito? Minä en muista kuin ne suurimmat jäsenet, jotka me tapettiin Sindaccojen kanssa yksi kerrallaan..." hän murahti syvällä äänellä ja Adam rykäisi. "Etkö sä ole kuullut niiden kovimmasta palkkamurhaajasta, Vito Menottista? Loistoheppu se oli, pystyi hoitamaan kohteen kuin kohteen hengiltä, mutta luottamus Marian johtotaitoja kohtaan hälveni loppua kohden. Saattaa peräti olla, että se on yhä hengissä, vaikka me otettiinkin vähän turpaan siellä laivalla. Ei tainnut enää osallistua ollenkaan kun tajusi, että tappioiden tielle tässä vaan mentiin eikä mihinkään muualle. Mutta älä huoli, ei se varmaan sua halua tappaa, vaikka kohtaisikin jossain tuolla kadulla. Mutta mihinkäs jäinkään? Niin joo, Pavanot jättivät mulle tarkoituksella hanttihommia, mutta onneksi tein vain osa-aikaisduunia niiden kanssa. Jos oltaisiin jatkuvasti oltu kimpassa, olisin ehkä tullut hulluksi, mutta ei se näinkään hyvä ollut, koska nyt ne ajattelivat, että olen ehkä joku kaksoisagentti, ja kaikkein vähiten ne halusivat paljastaa arkaluonteisia tietojaan mulle, koska pelkäsivät niiden kulkeutuvan johonkin hiton albanialaisille. Ja páskat, mähän en niitä saastoja auta, en ainakaan siitä lähtien kun ne ampuivat hattuuni reiän paetessani niitä taas jostain typerältä pommituskeikalta. Noh, turha sellaista olis yrittääkään selittää Marialle, joka ottaa tavakseen teeskennellä kuuroa aina kun puhun sille jotain. Eikä ne Joe ja Arthurkaan mitään loistoseuraa olleet. Vuodet vierivät ja sitten vuonna 2006 sain kuulla ilouutisen, kun Stalker oli paennut vankilasta. Tai eihän se ollut Pavanojen näkökulmasta hyvä asia, mutta oli mukavaa tietää, että vanha ystävä on yhä hengissä ja kunnossa. Sen oli kuulemma pelastanut joku nuori pojankloppi, joka oli jo pidemmän aikaa suunnitellut sitä pakoa, mutta ei jäänyt siitä hommasta kiinni, taidokkaasti kun asian hoiti. Tämä selvisi mullekin vasta silloin kun paosta oli jo aikaa kulunut. Mutta luonnollisesti Stalkien piti piileskellä käytännössä maan alla (CJ virnisti hieman muistellessaan vanhaa Liberty Cityä) ja niinpä olin edelleen omillani." Adam kertoi.

"Ja juuri kun Pavanot alkoivat nousta parempaan asemaan... ai, nyt päästäänkin jo nykypäivään! Niin, ei tässä mitään niin kummallista tapahtunut ennen vuotta 2008, mutta silloin silloin... Marialla oli taas uusi rakastaja, nimittäin Mario Venturella. Aloin päästä parempiin tehtäviin suoritettuani arvokkaita salamurhia ja jätin Viton varjooni, mikä luultavasti ärsytti sitä entisestään, eikä se siksi enää suhtautunut työhönsä sataprosenttisella motivaatiolla. Oli miten oli, hyvästä työstäni huolimatta olin Marion, Joen ja Arthurin valvonnassa kaiken aikaa... pakko nyt sanoa, että olisin päästänyt sut mielelläni elossa pakoon, mutta kun ei se ollut kaiken paineen alla mahdollista. Oli pakko hangata vastaan ja toivoa, että pärjäisit hyvin, koska taistelutaitoni tunnettiin ja pienikin yrittämättömyys tulisi heti ainakin Joen tietoon, joka oli mua kaikkein tarkimmin seurannut urakehityksen aikana." Adam jatkoi ja CJ hymähti hieman, sillä tuntui oudolta kuvitella hänet yrittämässä olla tappamatta häntä, vaikka hän olikin viimeiseen asti roikkunut perässä ja yrittänyt estää hänen ja Pegorinon konetta nousemasta. "Mä aina ihailin sua, vaikka en kertonutkaan siitä kellekään. Sulla oli kaikkea mitä mulla ei - sisua, jääräpäisyyttä, määrätietoisuutta, mutta ennen kaikkea rohkeutta. Itse olin luonnoton pelkuri aina tosipaikan tullen. Näyttihän se helpolta ampua 50 metriä korkean talon katolta avuttomia kohteita kaukana maassa, mutta lähdepäs suoraan taisteluun, niin olet pinteessä, kun et ole sellaiseen yhtä hyvin tottunut. Se lentokone-episodi liippasi läheltä - onneksi taisit keksiä jotain vahvistavaa ajateltavaa viime hetkessä, kun sait Grappling Gunin köydet katki, koska kiitorata loppui just silloin kun pääsitte ilmaan. Meidän rekka melkein lensi veteen, mutta... no, vois kai sanoa, että harmittavasti Mario piti sen hyvin hallinnassa loppuun asti. Siihen se näyttikin päättyvän - onnellinen loppu olis tullut, kun tuhositte meidän tehtaan ja sota näytti olevan hävitty. Mutta vielä mitä. Tapasin ekaa kertaa vanhan pomoni varmaan pariin vuoteen, kun se tuli samana iltana meidän kartanolle keskustelemaan bisneksestä ja kertoi työtoverinsa... en nyt muista senkään nimeä... jäljittäneen teidän lentokoneenne laskeutumispaikan, joka oli Los Santosissa. Siitä vielä lisää jäljitystä jollain tutkalla, jollaista ei pitäisi olla muilla kuin suurilla poliisijärjestöillä ja vastaavilla, niin näyitte melkein kuin TV-ruudussa. Jo samana yönä sitten oli iskun aika, vaikka kukaan meistä ei oikein tykännyt ajatuksesta. Mario oli jo väsynyt takaa-ajoon ja Joella oli rutkasti tekemättömiä töitä, mutta tämä pomo ei antanut periksi. Se varmaan lahjoi meidät tai jotain, että lähdettäisiin lopulta sun ja Pegorinon perään ja tapettaisiin molemmat. Hullua, tiedetään..." Adam jupisi ja CJ:n hengitys kiihtyi, kun päästiin lähemmäs tärkeintä kohtaa.

"Me lennettiin sinne helikopterilla. Mä, Mario, Joe, Arthur, pari kätyriä kaiken varalta ja se pomokin vielä. Se tarjosi mulle asetta, mutta mä otin omani mukaan ja päätin välttyä verenvuodatukselta varmalla konstilla. Laitoin aseeseen pelkkiä valepanoksia, 11 kappaletta yhteensä, jotka korkeintaan aiheuttaa pikkuhaavoja, mutta ketään ne eivät kyllä tapa, ellei sitten ole tosi heikko. Herrapa kuitenkin tarjosi yhden kudin lisää, koska sen mielestä lippaassa täytyy olla 12 luotia, tai muuten tilanne olis epätäydellinen. Ja páskat, takuulla se epäili vilppiä ja pakotti mut ottamaan satunnaiseen paikkaan asetellun luodin, jotta en vois tietää, ammunko kuolettavan vai pelkästään paukahtavan laukauksen! No, turha oli lähteä testailemaan enää, mikä niistä panoksista oli oikea, keikan aika oli tullut nimittäin. Heti, kun kaverisi rynnivät päälle, niin tajusin, että suunnitelma oli pérseestä. Mutta pakko oli silti yrittää, pomo katseli helikopterista kamppailun kulkua. Jouduin käyttämään kovia keinoja, mutta vältin silti tappamista, koska tajusin, että ilman Pegorinoa teille ei varmaan jäis ketään vakituista johtajaa... turhaan pelkäsin näemmä, jos kerran Deadguyn ja Alaniksenkin tapasit myöhemmin. Sitten, kun olit jäänyt alakynteen, pidättelin laukaisuhetkeä viimeseen asti, ja onneksi se kaverisi, kuka se nyt sitten olikaan, hyökkäs päälle ja kuti meni päin diskovaloa. Se pamahti sellaisella tavalla, että ajattelin, että jes, siinä meni se oikea luoti, nyt voi räiskiä rauhassa ilman riskejä! Mutta vielä mitä! Ehkä niitä oikeita panoksia olikin kaks tai enemmänkin, ihan vain koska pomo ei luottanut muhun jostain pöljästä syystä! Noh, sitten oli pakko ampua yksi lisää, mutta onneksi taas tuli joku väliin ja en viitsinyt enää tähtäillä turhan takia, kun poispäin teistä se piti ampua. Heti, kun olin laukaissut, tajusin tehneeni virheen. Sekin oli oikea luoti... ja se osui siihen. Siihen..." Adam yritti puhua loppuun asti, mutta hänen äänensä särkyi ja hänen päänsä vajosi kumaraan. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, CJ vain seisoi kädet puuskassa ja odotti jatkoa tarinalle. Kieltämättä, jos Adamin juttu oli totta, niin aika hyvin hän oli osansa näytellyt, mutta valitettavasti se ei ollut aivan tarpeeksi. Kuka tämä mystinen pomo sitten olikin, tämä nähtävästi tarvitsi oikein kunnon läksytyksen typeristä teoistaan, mutta sen aika saisi ehkä odottaa, Adam kun ei näemmä tahtonut millään muistaa tämän nimeä.

"Haluaisinpa nyt kysyä yhtä asiaa. Miten Dixon liittyy koko juttuun? Hänhän sua jahtaa, eikö niin? Miksi? Et ole maininnut häntä sanallakaan sen jälkeen, kun pääsit pelastumiskohtaan!" CJ sanoi korotetulla äänellä menettäen jo hieman kärsivällisyyttään, eikä Adam aluksi tuntunut ymmärtävän, mutta sitten hän kokosi ajatuksensa taas yhteen. "Ai, joo, niin, Dixon! No, me kuitenkin poistuttiin sieltä koko joukolla, apurit ja Mario tosin kuolivat, mutta loput olivat aika lailla ehjin nahoin parista naarmusta huolimatta. Kun me päästiin takaisin kartanolle, Maria oli pettynyt, koska me ei saatu hengiltä sen koommin CJ:tä kuin Pegorinoakaan. Otin riskin ja pyysin, että operaatio lopetettaisiin, koska ei me menetetty kuin omia miehiä ja niiden joukossa Mario, mutta eipä Maria koskaan tainnut siitäkään rakastajasta välittää. Se muistutti erittäin pitkällä saarnalla muiden nähden, että kuka taas olikaan Pavanojen pomo, ja plaaplaaplaa. Siinä se mun pomo vaan katseli melko tyytyväisen näköisenä jopa, kuinka mua läksytettiin ankarasti, eikä kukaan muukaan tehnyt mitään erikoisempaa. Vito jopa naureskeli taustalla. Tässä kohtaa siis Dixon ei tule vielä kuvioihin, vaan vasta sitten, kun Pavanot olivat mennyttä. Eli mitään erikoista ei tapahtunut tässäkään välissä - paettiin yhdessä Marian kanssa kartanosta, kun CJ ja Deadguyt tunkeutuivat sinne ja tuhosivat koko paikan, mutta meille jäi vielä kelpo määrä miehiä. Sieltä tiemme suuntautui siis Bohaniin, jossa alettiin pitää majaa väliaikaisesti, mutta tekin pääsitte sinne ja Alanin kanssa vieläpä. Tätä osaa ei kai tarvitse uudestaan kerrata, mutta kun siis hommanne oli hoidettu, Maria oli kuollut ja mäkin olin ainakin luulojen mukaan nukkumassa kalojen kanssa, kuten mafiosot sanovat, niin poistuitte varmasti voitonriemuisina. Ja kun nousin taas veden pintaan palavan laivan edustalla ja kaiken, siis aivan kaiken menettäneenä, tajusin että tällainen ei voi enää jatkua. Oli pakko pyrkiä parannukseen, vaikka se sitten vaatisi mitä tahansa. Mutta kuten tiedät, olin etsintäkuulutettu niin terrorismista, mafiakytköksistä kuin sen... Deadguyn murhaamisesta, joten piti vaihtaa henkilöllisyyttä. Ja niin musta tuli Ryan Stevenson, isopartainen hodarikauppias Los Santosissa. Valepuvun hankkimiseen kului aikansa, ja siinä samalla sitten jouduin ongelmiin Dixonin kanssa." Adam sanoi pää jälleen painuksissa.

"Joku Dixonin mies varmaan näki mut. Ei ole yhtään tietoa, missä ja koska, mutta joku kuitenkin näki, ja täytyy myöntää, että näin kyllä kerran jonkun vilahtavan yhden talon nurkan takana, mutta ajattelin, että ei se kukaan voi olla. Kuitenkin jo seuraavana päivänä Dixon alkoi tehdä etsintäkuulutuksia. Voin vaan kuvitella, kuinka raivoissaan se oli. Entinen suojatti, joka oli vaikuttanut niin rehelliseltä nuorelta pojalta silloin parikymmentä vuotta sitten, oli muuttunut terroristiksi, joka oli kuulemma lisäksi tappanut hänen serkkunsa, kun tämä oli asioimassa kaupassa, jonka se pomo käski mua pommittamaan, koska se ei ollut maksanut Ancelotteille suojelurahaa niin kuin pitäisi, ja kuulemma pelkkä vanha kunnon terrori-isku saa omistajan oppimaan." Adam jatkoi ja hänellä alkoi näkyä vaikeuksia asioiden kertomisessa niin kuin ne olivat. "En tietenkään tiennyt mistään Dixonin serkuista, mutta se näemmä tiesi paljon paremmin kuin mä, ja tästä levisi nopeasti jonkinlainen juoru. En sitten tiedä, miten se jäi teidän piiriltä kuulematta, mutta kuitenkin juoru alkoi muuttaa muiden tapaan muotoaan edetessään ihmiseltä ihmiselle. Tuli sellaisia kertomuksia, että olisin lisäksi nylkenyt jonkun miehen elävältä muinoin takapihallani ja syönyt sen, vaikka oikeasti en ole koskaan edes grillannut, kun ei ole joko ollut varaa grilliin tai sitten en ole voinut näyttää naamaani! Toinen, joka näemmä syntyi tässä pari päivää sitten ja josta asiakkaanikin juttelivat innostuneina, oli se, että olisin ollut vastuussa autopommin räjäyttämisestä jossain rakennuksessa Stilwaterissa, jossa kuulemma asuu muuan CIA-agentti. Olikohan sen nimi Patteri tai jotain... ei, ei voi muistaa." Adam jupisi ja CJ tirskahti kuulemansa nimen kohdalla, ja oli varma, että kyseessä oli joko erittäin huono pila tai sitten vain jonkun agentin lempinimi, mutta samapa se. "No, páskapuhetta se silti oli, vailla vertaa! Dixon yrittää pitää juoruilijat aisoissa, mutta eihän näitä kiinnosta mikään muu kuin se, että saisivat muka häneltä lisää palkkaa ottaessaan mut kiinni, kun olen tehnyt niin paljon lisää pahaa! Ja sitten eräänä päivänä näemmä tuo hiipparoivan miehen ottama kuva vuoti näkyville, ja nuo Pullasiat..." Adam aloitti, mutta CJ oli nopea korjaamaan. "Ballasit!" hän sähähti ja närkästyi hieman Adamin epäkohteliaasta suhtautumisesta miehiin, joista oli ehkä tulossa laadukkaitakin liittolaisia. "Niinnojoo, Ballasit sitten. Mutta ne kantoivat yhtä monista kopioista, joita tuosta kuvasta on tehty. Ja mähän siinä hiipparoin tonkimassa erään kujan pyykkinaruja hyvien asujen varalta! Sitä ei voi kiistää, mutta tapa, kuinka mua vakoiltiin, oli häikäilemätön. Enkä edes käsitä, miten Dixon sai tietää, että olin hengissä. Ehkä sillä oli nuuskijoita laivallakin sen tappelun aikana, ja joku niistä näki, kun nousin vedenpinnalle Sindaccojen häipyessä." Adam ärisi ja hänen ilmeestään näkyi turhautuneisuus.

"Siinä oli siis se juttu. Ihan valaiseva tarina ja toiminnantäytteinenkin, mutta en ole täällä arvostelemassa sitä, vaan vaadin nyt selitystä! Tahdon, että kerrot minulle kaiken vähänkin, mitä muistat siitä pomostasi. Siis aivan kaiken. Etkä nyt voi väittää, ettet muka ole kuullut sen nimeä kertaakaan näiden vuosien aikana!" CJ ärisi ja arveli yhä kyseessä olevan Giovanni, koska Ancelotteillehan se äsken mainittu kauppa oli velkaa, eikä hän uskonut mafialla olevan niin kovaa liittolaista, että tämä hoitaisi jopa heidän velanperintänsä. "Kyllä minä sen kuulin aika montakin kertaa!" Adam huusi närkästyneenä ja näytti ensimmäistä kertaa vihaiselta. "Mutta kärsin lievästä muistinmenetyksestä sen jälkeen, kun olin noussut pintaan, enkä meinannut muistaa edes Pavanojen nimiä ennen kuin luin ne lehdestä! Pomoon en vain ole törmännyt, mutta... mutta sen mä tiedän, että kun tavattiin viimestä kertaa, niin se mainitsi, että sillä on hommia Stilwaterissa. Kuulemma se hallitsee kaupunkia lähes täysin... Wisslerin kanssa!" Adam sähisi ja CJ hätkähti hieman, mutta ei käynyt rankaisemaan tästä millään tavalla, vaan perääntyi takaperin ja alkoi yhä menettää uskoaan Giovanni-teoriaan, koska hän ei tiennyt tällä olevan mitään yhteistä Wisslerin kanssa, paitsi että molempien kotimaat kuuluivat ennen vanhaan akselivaltoihin. "Oliko se italialainen kenties?" CJ kysyi pystymättä peittelemään enää uteliaisuuttaan, ja Adam vilkaisi häntä sormiensa välistä muistellessaan asiaa hyvin tarkasti. "Hyvä, kun teet noita kysymyksiä, nyt taidan nimittäin muistaa jotain! Ei, ei se ainakaan italiaano ollut, olisiko ennemmin... ehkä englantilainen!" hän hihkaisi ilmiselvän kiitollisena muistilleen siitä, että se toimi tällaisena tiukkana hetkenä. "Englantilainen?" CJ puuskahti eikä tämä auttanut häntä yhtään, koska hän ei juuri muistanut kenenkään tutuksi tulleen vastustajansa (eikä liittolaisensa) olevan brittejä. "Joo... ja sillä oli sellainen aika ryppyinen naama. Mutta samalla se näytti aika lailla totisesti siltä, ettei kannattaisi víttuilla, koska voimaa ja valtaa siltä löytyi jo pelkän ulkonäön perusteella. Vieläkään en vaan saa sitä nimeä päähäni..." Adam sanoi ilmeisen turhautuneena ja CJ kävi kiireesti vaihtoehtoja läpi. "Puhui kanssa vähän oudosti. 'Azia on zitten zillä zelvä.' Jotenkin tuohon tyyliin." Adam jatkoi matkien pomoaan ja korostaen jokaista z-kirjainta, jolloin CJ hätkähti rajusti. Hänen aseensa lipesi kädestä ja putosi litisten vesilammikkoon, mutta Adam ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen eikä hyökännyt kimppuun, mikä kieli sentään jonkinlaisesta halusta liittoutua ja unohtaa kaikki vanhat kaunat nyt kerralla. Samalla kun Adam virnisteli pomonsa puhetyylille, CJ puristi kätensä nyrkkiin.

Sharp se oli. Jo kaksi kohtaamista, molemmat Stilwaterissa, olleet hänen mielestään tarpeeksi paljon osoittamaan, että Sharp oli läpeensä paha eikä hänestä saataisi muuta, toisin kuin yllätyksen tehneestä Adamista, mutta tämä ei kyllä nostanut hänen mainettaan. Hän oli siis vastuussa kaikista niistä terrori-iskuista, ja Dianan kuolemastakin, samalla kun Adam oli pistetty kärsimään seurauksista yksin... CJ olisi halunnut ajatella loppuun vielä sanan "syyttömänä", mutta ei kyennyt siihen, koska tiesi, että oli Adam hänen puolellaan tai ei, hän ei silti takuulla ollut täysin vastentahtoinen tehdessään hommia Sharpille. Tämä kostetaan, CJ jupisi ja puristi molempia nyrkkejään niin tiukasti, että niistä olisi vähänkin kovemmasta voimasta alkanut vuotaa verta. "Oletko kunnossa?" Adam kysyi lopulta katsoen CJ:n tyhjää ilmettä, joka oli nauliutunut hänen ohitseen lähimmän talon seinään, ja CJ havahtui jotenkin taas tosielämään, jossa hän seisoi sillä samalla kujalla ase lammikossa. "Kuuntele nyt tarkkaan, koska en ehdi selittää tätä uudestaan. Jatka valeidentiteettisi käyttämistä. Älä tule talooni äläkä ole missään yhteydessä ystäviini, koska ne eivät koskaan ymmärrä, vaikka kertoisit tuon tarinan heille. Jos mahdollista, vältä Stalkeriakin, hänen suhtautumisensa terrori-iskuihisi ei kuulostanut siltä, että hän nytkään tarjoaisi mitenkään mieluusti apua. Mene nyt ja koita pärjätä, ja välttele Dixonia miehineen tästä eteenpäin, niin minä yritän jatkaa rutiinin mukaan. Liitto Ballasien kanssa odottaa." hän selitti käsi Adamin olkapäällä ja poimien toisella kädellä aseen lammikosta tunteakseen olonsa jälleen turvallisemmaksi. Adam nyökytti päätään hyväksyvästi, mutta hänen surullinen ilmeensä kieli siitä, että hän ei aivan pitänyt yksin jäämisestä, mutta oli silti valmis tekemään näin, jos kerran oli ihan pakko. Kun CJ lähti kävelemään kujalta reipasta tahtia Well Stackedin pizzeriaa kohti tilatakseen ne annokset, joita oli pyydetty, hän kuuli Adamin lausuvan samasta paikasta kuin missä he olivat seisoneet jo puolisen tuntia: "Pidä varasi niiden Ballasien kanssa. Ne eivät vakuuttaneet ainakaan minua rehellisyydellään..." CJ pysähtyi kuuntelemaan lauseen loppuun, mutta lähti sitten taas kulkemaan edemmäs nopeammin, kun Adam jäi varmistamaan, että tekoparta pysyi leuassa, ja miettimään, oliko CJ edes ottanut hänen varoituksen sanaansa vakavasti.

The End.

-

Lainaus:22.08.2010 MrToro kirjoitti:
MrToro Stories 78 - Season 8:

The Not Allowed Thing is Always The Most Attractive

Katsotaanpas, millaisen arvostelun saan aikaan, kun edellisestä on kulunut todella pitkä aika (ja niin on muuten viime tarinastanikin). Eli tässä oli periaatteessa hommat kohdallaan samalla tavalla kuin ennen. Hirveästi uutta se ei tarjonnut, paitsi nyt tuolla lopussa, mutta koskas sitä viimeksi onkaan yksi tarina edennyt niin hirveän pitkälle juonessa... Plussa- ja miinuslistan aika.

+ Kokolailla sopivan pitkä
+ Juoni männöö eteenpäin samaa vauhtia kuin aiemmin

- En nyt keksi muuta miinustettavaa kuin sen, että vieläkin mennään siellä täällä liian nopeasti (itse olen tottunut hitaaseen kerrontatapaan)

8

En lukisi tätä aihetta ilman trolleja Näitten ylipitkien väsyttävien gta tarinoiden
kirjoittamiseenko teidän vapaa-aikanne menevät? :s Trollitarinat ftw!
Enemmän läpällä tehtyjä tarinoita tänne! Menee vähän totiseks nää carbonox yms. touhu Hommatkaa elämä. Pelottavaa tommone. Ja tämä on vain rakentavaa palautetta =)

Lainaus:12.11.2010 jokke-pappa06 kirjoitti:
En lukisi tätä aihetta ilman trolleja :D Näitten ylipitkien väsyttävien gta tarinoiden
kirjoittamiseenko teidän vapaa-aikanne menevät? :s Trollitarinat ftw!
Enemmän läpällä tehtyjä tarinoita tänne! Menee vähän totiseks nää carbonox yms. touhu :D Hommatkaa elämä. Pelottavaa tommone. Ja tämä on vain rakentavaa palautetta =)

Aika "rakentavaa palautetta" kun käsketään hommata elämä... Minähän kirjoittelen tasan tarkkaan niin paljon tarinoita kuin haluan, koska se tuottaa nautintoa. Kenenkään ei ole pakko pitää niistä, mutta tuollaset kommentit vois kyllä jättää muualle.

Btw, alkupään trollitarinat on nykyisiä parempia.

"Kyllä vain, arvoisat lukijat, uskokaa tai älkää, mutta Ballasit ovat palanneet. Enkä minä katso sitä hyvällä! CJ näyttää uskovan heidän niin sanottuun parannukseensa sokeasti, eikä tunnu tiedostavan menneisyyden tapahtumia! Ne valtasivat Groven meiltä kahdesti, ja ainoastaan raudanlujan taustatuen, kuten Diablon veljesten ja Toni Ciprianin avulla me saatiin kotimme jotenkuten vallattua takaisin! Kun me sitten lopulta hävitettiin jengi, kuvittelin päässeemme siitä yli, ja me voitaisiin keskittyä elämään leveästi. Mutta kaikkea muuta. Ne kehtaavat asettaa meille tarjouksen rauhasta! Rauhasta! Oletteko koskaan tavanneet rehellistä Ballasia? Sen vain sanon, että minä en ole, ja CJ antaa noiden kusipäiden aivopestä itseään! Jonkun täytyy pikkuhiljaa toimia, ja koska Cesar, Kendl ja Smoke eivät näytä siihen kykenevän... se taidan olla minä."

Carbonox Stories:

Diamonds Forever - Osa 1 - Suspicions

Johnsonien talossa oli taas syöminkien aika, mistä kertoi se, että yksi olohuoneen sohvista sekä muutama tuoli (joista Smoken valitsema oli talon mukavin nojatuoli ja Kendlin valitsema taas aivan tavallinen puutuoli) oli kasattu pikkuruisen pöydän ääreen paremman ruokapaikan puutteessa. CJ oli käynyt odotusten mukaisesti hakemassa kaksi pizzaa, joista toinen oli toisaalta lähes täysin omistettu Smokelle, jonka ahnasta syömistä Kendl katsoi välillä pöydän toiselta puolelta närkästyneenä, mutta kohteliaiden pöytätapojen nimissä hän ei puhunut mitään. Sweet oli aluksi hiukan suuttunut CJ:lle siitä, että tämä oli tullut paljon myöhemmin kuin luulisi, mutta todellisesta syystä, miksi näin oli käynyt, CJ ei ainakaan pukahtanut sanaakaan. Sweet ei ainakaan ymmärtäisi, jos hän yrittäisi selittää jotain Adamin hyvyydestä, ja pitäisi häntä varmasti aivan tärähtäneenä ennen kuin vaatisi tietoja siitä, missä mies oli viimeksi nähty. Totuuden sijaan CJ oli keksinyt peitetarinan maajussista, joka oli traktoreineen eksynyt Losiin ja hän kilttinä miehenä oli auttanut tämän haluamaansa paikkaan. Tällaisesta toiminnasta Kendl ja Cesar olivat kyllä ylpeitä, mutta Sweetille ei tainnut mikään selitys kelvata ruuan myöhästyessä, Smokesta puhumattakaan. CJ oli tottunut siihen eikä siksi välittänyt näiden epämukavista katseista, vaan söi kaikessa rauhassa omaa pizzanpalaansa ennen kuin muisti erään tärkeän asian, josta hänen oli ollut tarkoitus keskustella perheensä kanssa, joten niin hän rikkoi tuskallisen hiljaisuuden sanomalla kovaan ääneen: "Hei, kun olin siellä ruokaa hakemassa, niin tapasin sattumalta taas ne kaksi Ballasia... tota noin... niin, siellä ravintolassa syömässä! Ne kertoivat, että aikovat totisesti harkita sitä liittoa meidän ja niiden välillä, ja suosittelivat että pidettäisiin täällä Grovella sellaiset isot juhlat rauhan kunniaksi. Ajatelkaa! Eikö kuulostaisi mahtavalta?" Kaikki hiljenivät siihen paikkaan entistä enemmän eikä kukaan edes maiskutellut, kun katseet kääntyivät inhottavasti CJ:tä kohti ja jotenkin niistä paistoi tutuksi tullut epäluulo. "Oletko menettänyt järkesi, veli? Muistat kai, mitä ne tekivät meille silloin ennen vanhaan? Aivan niin, vaikka mitä páskaa, eivätkä ne koskaan välittäneet muusta kuin siitä, että pääsisivät joskus Grove Streetin vakituisiksi omistajiksi! Meidän henget olivat niille suunnilleen yhtä turhia kuin jossain kaukana... Somaliassa asuvien nälkäisten lasten! En tiedä, oletko jo 29-vuotiaana tulossa liian vanhaksi johtamaan jengiä, mutta kyllä mä ainakin tiedän tarpeeksi paljon johdossa olemisesta! Ei tarvita kuin kolmen sanan motto: Älä luota kehenkään." Sweet sanoi ärtyneesti ja CJ:n huojennukseksi muut katsoivatkin nyt hänen isoveljeään.

"Tiedätkös, Sweet, minusta CJ:llä on pointti." Cesar sanoi yllättäen ja näytti päättäväisemmältä kuin pitkiin aikoihin, ja myös Kendl vaikutti siltä, että aikoisi tehdä saman päätöksen kuin aviomiehensä. "Ymmärrän kyllä, että Ballasit ovat olleet meille pahoja vihollisia, mutta niiden tarjous kuulostaa siltä, että siitä on meille enemmän hyötyä kuin haittaa. Tai siis, mitä me voidaan hävitä? Nyt kun Vagosit on hävitetty eikä Losissa enää ole muita jengejä kuin me ja Ballasit, niin ihan turha meidän on tapella jengialueiden rajoista! Ne ovat jo ikivanhoja kiistoja ja niitä on ihan turha herättää uudestaan eloon kieltäytymällä. Mutta liittoutumalla me saataisiin lisää tulivoimaa, jotta voidaan laajentaa! Rahatilanne ei voi koskaan olla liian hyvä, ja meillä se on auttamattomasti liian huono." Cesar selitti ja hetken kuluttua Smoke päästi kovan röyhtäyksen, jolloin Kendl katsoi häntä jälleen pahasti, mutta pääasia oli nyt kuitenkin se, mitä Cesar oli hetki sitten sanonut. "Niin, eipä me voida hävitä muuta kuin meidän koti, omaisuus ja elämätkin, jos ruvetaan luottamaan tuollaisiin!" Sweet murahti yllättävän sarkastisesti ja muut olisivat tirskahtaneet, jos asia olisi edes himpun verran vähemmän vakava. "Älä nyt ole typerä, velipoika. Jos me ryhdytään yksinäisiksi mököttäjiksi, jotka eivät suostu jakamaan mitään kenenkään kanssa edes näin ystävällisen tarjouksen jälkeen, niin me saadaan vain huonoa mainetta. Ja onhan meillä nytkin liittolaisia tuolla meren takana, nimittäin nämä... nämänämänämä Saintit! Aivan niin joo, niiden kanssahan me ollaan jo kimpassa, ja Ballasit eivät ole takuulla pekkaa pahempia..." CJ selosti Sweetin kuunnellessa hetken aikaa kärsivällisenä, mutta lopulta maltti loppui kesken. "Tuliko mieleen, älykääpiö, että Sainteihin tutustuttiin nimenomaan siksi, kun ne olivat myös Alanin ja Sindaccojen kanssa jo entuudestaan? Ballaseilla ei taidakaan olla yhteisiä liittolaisia meidän kanssa, vai onko?" hän tivasi iskien nyrkin pöytään, mutta ainakaan se ei osunut Smoken pizzaan, ja tämä kiskoikin sen nopeasti pois useampien lyöntien varalta. "Ei ole, mutta oletko sinä sitten sellainen, joka ei suostu kokeilemaan mitään uutta ennen kuin Alan on näyttänyt, että se on täysin turvallista? Ihmettelen, miten olet koskaan voinut päästä tuolla asenteella näin pitkälle!" CJ karjui ja nousi seisomaan niin rajusti, että hänen polvensa kolahti pöytään ja Kendlin kokislasillinen meinasi kaatua. Sweetkin nousi seisomaan ja kukaan ei viitsinyt mennä väliin, koska veljesriitoihin oltiin totuttu jo useampien vuosien ajan. "Minä vain sanon, että Ballasit eivät ole luotettavia! Ottaisin tiimikaverikseni mieluummin vaikka sen ryppynaama-Sharpin kuin nuo pullamössögangstat!" Sweet karjaisi ja CJ nielaisi, kun tämä oli ottanut puheenaiheeksi Sharpin, jonka osuudesta klubiammuskeluun ei ollut turvallista kertoa, koska silloin Sweetille selviäisi myös, että CJ oli keskustellut jonkun silloisen vihollisen kanssa.

"Noh, mikäs on Smoken kanta? Se on ollut koko keskustelun ajan hiljaa, jos tuota mässytystä siis ei lasketa!" Sweet tuhahti vieläkin tyytymättömänä CJ:n mielipiteisiin, ja toivoi saavansa edes lihavasta ystävästään tukea, mutta vastaus oli yllättävä, kun Smoke nielaisi loputkin suussaan olevasta pizzanpalasta ja murisi: "Jos totta puhutaan, niin kyllä CJ järkeä puhuu. Mitä hyötyä siitä on, jos ollaan eristäytyneitä eikä koskaan luoteta kehenkään? Onhan siinä toinenkin puoli, kuten vanhemmat ihmiset sanoisivat, eli liika luottamus on pahasta, mutta kyllä ne tosissaan ovat. Tulivoimaa, kuten Cesar sanoi juuri, tarvitaan laajentamiseen. Ja mitäs muuta... ai niin joo, rahaa. Aina pitää rahan riittää kunnon päivittäiseen roskaruokaan!" Lopun kohdalla Smoke hörähti kovaäänisesti ja haukkasi taas luonnottoman ison palan pizzasta, eikä Sweet ollut uskoa korviaan, sillä hän tosiaan oli ainoa joukosta, joka ei suostunut luottamaan Ballaseihin. Hänen päässään pyöri jos jonkinmoisia ajatuksia varmalta vaikuttavasta petoksesta, ja lopulta lähes kykenemättömänä estämään itseään hän nousi lujasti seisomaan ja kaatoi Sprunk-tölkkinsä kumoon, jolloin juomaa alkoi valua pöydälle ennen kuin närkästyneenä tuhahtanut Kendl nosti sen taas pystyyn ja lähti hakemaan talouspaperia keittiöstä, miespuolisten läsnäolijoiden keskittäessä huomionsa Sweetiin. "Onko jotain vialla, veli?" CJ kysyi varoen, kun tämä piteli päätään ja teki kaikkensa, jotta ei vahingossakaan laukoisi ääneen sitä, mitä mieltä hän oli kaikista muista juuri nyt. "Mä... mä taidan tarvita vähän raitista ilmaa! Älkää antako tän haitata, pärjään kyllä! En ole kauaa poissa!" Sweet sanoi lopulta tärisevällä äänellä ja harppoi pitkin askelin ovea kohti, tunki kokonaan vihreän takkinsa puoliväkisin päälle ja kumartui solmimaan kengännauhojaan puhisten lujasti. CJ ajatteli hetken, että olisi ehkä sopivaa mennä puhumaan hänelle, mutta hän jäi siltikin lopulta istumaan paikalleen ja päätti, että Sweet todellakin tarvitsi tuuletusta, hänhän aivan kiehui. Kun kengännauhojen kiinnityksestä ei tullut yhtään mitään, Sweet kirosi kovaäänisesti ja jätti homman puolitiehen, työnsi oven rajusti auki niin että se kolahti päin ulkoseinää, ja paiskasi sen vähintään yhtä lujaa kiinni. Kendl säikähti hieman ja Sprunk-tölkki lipesi jälleen kumoon, mutta se ei tarjonnut mitään uutta koko hankalaan päivään ja hän nosti sen vaistomaisesti pystyyn alkaen tympääntyä siihen, että aina jommallakummalla veljellä oli jokin ongelma. Smoke alkoi taas näyttää siltä, kuin röyhtäys olisi tulossa, mutta tuliko sitä vai ei, sitä Sweet ei tiennyt kävellessään lievästi kumarassa ja kädet taskuissa pihalla, jossa tuuli oli vielä navakampaa kuin silloin, kun CJ haki ruokaa.

"Vítun CJ ja vítun Ballasit, kuka niitäkään taas kaipaa?" Sweet kysyi itseltään tallatessaan Grove Streetin kosteisen asvaltin yli oman Greenwoodinsa luo. Muutamia omia jengitovereita oli nähtävissä siellä täällä, mutta Sweet oli aivan liian vihainen vaihtaakseen kuulumisia heidän kanssaan, joten hän veti autonsa oven auki mahdollisimman nopeasti ja kiipesi sisään. Hän tunsi syvää kateutta CJ:tä kohtaan, jolla oli paljon nopeampi, modernimpi ja toimivampi auto, ja Greenwood oli jo aikoja sitten nähnyt parhaat päivänsä - kaikki korjauksetkin paransivat sitä vain joksikin aikaa, ennen kuin samat vanhat viat alkoivat uudestaan tulla esille. Hän väänsi avainta ja heti auton käynnistyessä kuului tutuksi tullutta räminää, mikä ei koskaan ollut hyvä merkki auton kestävyyttä ajatellen. "Onkohan tässä joku sellainen mitätön pikkuvika, jota mekaanikot eivät koskaan ole vain huomanneet, vai onko tämä tosiaan tulossa vanhaksi?" Sweet ajatteli vääntäessään vaihteen päälle ja kääntäessään pois pihasta kohti avaraa kaupunkia. Hän ei oikeastaan tiennyt, minne tarkalleen aikoi mennä, mutta ainakin kunnon rentoutuminen Radio Los Santosin parissa auttoi siirtämään ajatukset pois CJ:stä ja etenkin Ballaseista. "Miten kukaan voi koskaan väittää, että metalli olisi parempaa kuin räppi?" Sweet huokaisi kääntyen huvikseen Ten Green Bottlesin kohdalla oikealle, juuri sen Cluckin' Bellin luokse, jossa hän ja CJ olivat ensimmäistä kertaa kohdanneet Chadin ja Brucen - ikimuistoinen kohtaaminen, jossa Sweet oli tapellutkin hieman Brucen kanssa, ja jo se oli hänen mielestään tarpeeksi paljon osoittamaan, että violettipaidat olivat pelkkiä vihollisia, eivätkä mitään muuta. Hän ei aikonut mennä syömään, ei tällaisen pizza-aterian jälkeen, ja muutenkin häntä kuvottivat kanaravintolan myyjien paitojen selkämykset niin paljon, että käytti mieluummin vähemmän kaksimielisiä ravintoloita. Sweet oli aluksi ajatellut tarkistaa East Los Santosin alueen mahdollisten vahinkojen varalta, mutta suunnitelmiin tuli hyvin nopeasti muutos, kun hän huomasi sivusilmällä katsoen rautatien toisella puolella auton, joka ei taatusti sinne kuulunut. Ballasien jengiauto, kuinkas muutenkaan! Tämä kärry ainakin oli tehty kuvastamaan sitä, kuinka uskollisia Ballasit olivat värilleen, sillä se oli kauttaaltaan tummanvioletti, paitsi nyt ehkä vanteiden osalta, jotka olivat hopeanväriset. Koska CJ tai kukaan muukaan ei ollut nyt mukana valittamassa, Sweet pääsi tekemään juuri niin kuin halusi, ja tässä tilanteessa hänen halunsa keskittyi tuon auton varjostamiseen, sillä hänestä tuntui, että tekeillä olisi jotain suurta.

Pahaksi onneksi hän joutui odottamaan pitkän aikaa, kun Las Venturasin suunnalta tuleva tavarajuna puksutti tunnelista ulos ja tasoristeyksen puomit laskivat alas - kallisarvoisia sekunteja meni hukkaan, mutta lisäksi juna esti Sweetin näkyvyyden toiselle puolelle kokonaan. Ainakin hän vielä tiesi tarkalleen, minne auto oli menossa - Jeffersonin motellin risteykseen ja siitä melko todennäköisesti vasempaan kohti moottoritietä - mutta se ei vielä kertonut juuri mitään. Tuskin Ballasit ainakaan motelliin uskaltautuivat, mikäli heillä siis jokin tapaaminen olisi, koska sitä Grove Streetin jengi suojeli hyvin tarkasti, se kun oli yksi parhaista huumeiden säilytyspaikoista sen jälkeen, kun Kendl oli kieltänyt ketään tuomasta inhottavia päihteitään hänen oman kattonsa alle. Kun juna lopulta, ikuisuudelta tuntuvan ajan päätteeksi katosi kokonaan Sweetin edestä tunneliin, hän erotti vielä pienen vilauksen Ballasien autosta tien päässä, ja hän painoi nopeasti kaasun pohjaan ottaakseen nämä kiinni ennen kuin olisi liian myöhäistä. Tällainen kiinnitti luonnollisesti ympäröivien ihmisten huomion, ja Greenwood rämisi aina vain pahemmin kiihdytyksessä, mutta se ei syönyt tehoja ja Sweet pystyi ajamaan jopa yllättävän nopeasti mutkaan, jossa hänen edessään oli Mulholland Intersectionin alla oleva parkkipaikka ja muutamia kerrostaloja. Hän käänsi jyrkästi vasempaan ja joutui hiukan kääntämään poispäin oikealle, kun mutkan takaa tuli punainen Voodoo, jonka kuljettaja painoi raivostuttavasti heti Sweetin nähdessään töötin pohjaan ja Sweet vastasi tähän osoittamalla keskisormensa kuljettajana toimivaa keski-ikäistä miestä kohti. Nyt hän oli Glen Parkissa, jonka hän oli aikanaan yhdessä CJ:n kanssa valloittanut Ballaseilta hiukan ennen B Dupin puheille suuntaamista. Hyvät muistot ottivat ainakin hetkeksi vallan, ja mielialaa paransivat hänen omat jengiläisensä tienposkessa polttelemassa tupakkaa tavalliseen tyyliinsä, mutta jotenkin Sweetiä harmitti, että edes he eivät epäilleet Ballaseista mitään. Joko hän oli poikkeuksellisen tyhmä muihin verrattuna, kun etsi vimmatusti todisteita, tai sitten poikkeuksellisen viisas, ymmärtäen violettipaitojen oikeita ajatuksia täysin. "Ne suuntaavat kohti kaupungin eteläosaa. No enpä olisi uskonutkaan niistä, jos ne omistaisivat yhtään hyvää kokoontumispaikkaa keskustassa. Köyhiä páskoja." Sweet ajatteli Ballasien käännyttyä Glen Parkista vasemmalle suoraan ajamisen sijasta. Moottoritie ylitettiin ja Sweet jatkoi muutaman autonmitan päässä Ballaseista hidastaen liikennettä takanaan, ja hän todellakin toivoi, että varjostettavat eivät kiinnittäisi tööttäämisiin huomiota.

Matka jatkui yhä suoraan ja Ballasit ohittivat Alhambran klubin, jossa Adamin ja muidenkin Pavanojen ammuskelukohtaus oli tapahtunut. Sweet hymyili muistellessaan, miten Mario oli saanut sorkkaraudan selästään läpi nimenomaan hänen toimestaan, ja kuollut sen aiheuttamiin vahinkoihin. Tietenkään hyökkäyksen lopullinen lopputulos ei sitten ollutkaan niin iloista katsottavaa, varsinkaan CJ:n veljen näkökulmasta, sillä hän joutui katselemaan pitkän aikaa toisen epätoivoa ja melkein kaikkia olemassa olevia negatiivisia tunnetiloja. Nyt oltiin kuitenkin Ballaseja seuraamassa, ja he ajoivat Unity Stationia kohti - Sweet jopa arveli, että he aikoisivat nousta junaan päästäkseen käytännössä huomiota herättämättä toiseen kaupunkiin. Viimeisessä risteyksessä ennen asemaa, suunnilleen pommikaupan kohdalla, he tosin kääntyivätkin yhtäkkiä oikealle ja tämä kertoi siitä, että junaan ei aiottu astua, vaan pikemminkin ehkä varastorakennukseen, joka sijaitsi aivan lähellä ja josta CJ ja Cesar aiemmin olivat paikantaneet Smoken, Ryderin, Tenpennyn ja pari Ballasia yhdessä vihreän Sabre-autonsa kanssa. Ei olisi yhtään erikoista, jos Ballasit piileskelisivät juuri siellä - olihan se kaikkien jengialueiden ulkopuolella, mitä nyt ehkä muutama Cesarin mies silloin tällöin eksyi paikalle, mutta ainahan varaston oven saattoi pistää kiinni ja sitten oltiin täydellisesti piilossa. Sweetin odotusten mukaisesti Ballasit kääntyivät vasemmalle ja hän odotti risteyksessä hetken aikaa, katsoen tarkoituksella molempiin suuntiin ainakin kahdesti, vaikka mitään liikennettä ei ollut lähimaillakaan. Näin hän antoi Ballaseille aikaa poistua autosta ja mennä varaston sisään ilman, että he näkisivät Sweetiä tekemässä mitään. Kun hän vihdoin painoi kaasua säikähtäen takana olevan muskeliauton töötätessä kovaan ääneen, hän ajoi moottori taas rämisten vasemmalle ja kääntyi mutkasta oikeaan, ja onnekseen olikin täysin oikeassa, sillä Ballasien violetti auto oli pysähdyksissä varaston ulkopuolella ja kahdesta autotallista oikeanpuoleinen avautui hitaasti päästääkseen miehet sisään. Sweetiä ärsytti niskaan koko ajan hengittävä muskeliauto, joka kääntyi myös edellisestä risteyksestä vasemmalle, ja koska hän ei viitsinyt turhaan provosoida auton ajajaa tekemään mitään typerää, hän käänsi suoraan pimeälle sivukujalle ja antoi muskeliauton mennä menojaan renkaat sutien ja moottori karjuen kuin leijona. Hän katsoi pikaisesti taustapeilistä ja Ballasit eivät onneksi olleet katsoneetkaan hänen suuntaansa, vaan ajoivat juuri parhaillaan autoa sisään varastoon ja vähitellen se katosi näkyvistä. Autotallin ovet sulkeutuivat sen perässä ja Sweet tiesi, että hänen oli hiivittävä sisälle, jos hän halusi saada vastauksia. Ulkopuolella ei ollut yhtään vartijaa, mutta se ei tarkoittanut, etteikö sisällä varsinkin olisi.

Sillä välin Liberty Cityssä, pilvenpiirtäjien ja taksien täyttämällä Algonquinin saarella, katuja kiersi eräs hyvin paljon huomiota herättävä auto, jonka kyydissä ei aivan perusihmisiä ollut. Kyseessä oli vihreä ja kovaa ääntä päästävä vanhanaikainen kulkupeli, jossa oli musta rättikatto ja kyydissä istui neljä miestä aurinkolasit päässä, muutamat heistä tupakkaa poltellen. Auto näytti uhkaavalta konepellillään ja sivuillaan olevien logojen perusteella - nämä logot kuuluivat Sons of Samedeille, jengille, joka yhtenä kolmesta oli noussut Stilwaterin katujen kuninkaaksi Saintien hajottua. Ulkoapäin katsottuina he näyttivät kirkkaasti heikoimmalta jengiltä kutistuneiden Saintien lisäksi, koska suurin osa jäsenistä oli kaiken aikaa päissään ja heidän bisneksensä koostui lähes kokonaan huumeiden myymisestä, joka ei edes Stilwaterissa ollut yhtä kannattava sijoituskohde kuin vaikkapa salakuljetus tai prostituutio. Samedeilla oli kuitenkin voimakkaita yhteyksiä Ultoriin, joka siis (kertauksen vuoksi) oli Stilwaterin varsinainen vallanpitäjä ja hallitsi koko kaupunkia jättimäisestä Philips Buildingistaan. Tämä limusiini kuului Samedien johtajalle, jonka koko alamaailma tunsi vain Kenraalina - edes hänen luotettavin apulaisensa, Mr. Sunshine, ei tuntenut hänen oikeaa etunimeään. Kumpikaan ei tässä autossa tosin ollut, vaan sen sijaan sitä ohjasti yksi Samedien huume-eksperteistä, tiedemies nimeltä Mark Gabby, jonka ansiota noin leijonanosa jengin tuotoista oli - kukaan muu ei valmistanut Loa Dust -huumetta yhtä taitavasti. Liberty Cityyn Gabby oli matkalla vain yhdestä syystä - hän oli sopinut porukkansa kanssa diilin, jossa Ray Boccino antaisi heidän aiemmin menettämänsä timantit takaisin. Samedeilla ei ollut vähäisintäkään aavistusta, että juuri Ray oli lähettänyt Stalkerin, McRearyt ja muut nappaamaan timantit keskeltä kuljetusta Algonquinin läpi, joten he luottivat mieheen ja olivat varmoja, että hänen kontaktinsa luovuttaisivat "jään" ilman ylimääräisiä välikohtauksia, kuten huumediileissä oli yleensä tapana käydä. Paikaksi oli sovittu Libertonianin museo, ja vielä muutama tunti oli aikaa itse hommaan, joten Gabbyn auto ajoi poispäin puistolta kohti sopivaa ravintolaa, jossa vihreäpaitaiset voisivat nauttia pikaruuasta, vaikka kieltämättä keräsivät lähes joka vastaantulijan katseet erikoisilla asuillaan. He harkitsivat Rayn ravintolassa käymistä, mutta lopulta menivätkin parin korttelin päässä olevaan Burger Shotiin, koska se oli epätodennäköisempi paikka poliisien tutkimuksille.

Pahaksi onnekseen Samedit eivät tienneet, että jutussa oli kolmaskin osapuoli. Ironisesti heidän paras liittolaisensa, Ultor, oli lähettänyt äskettäin ylös nousseet Ballasit varastamaan timantit Raylta, tietämättä ollenkaan Samedien sopimuksesta ja ajatellen pelkästään sitä, että tämä oli nopein tapa päästä eteenpäin ja auttaa Ballasit puolestaan valtaan Los Santosissa. Kolme violetin jengin miestä seisoskeli juuri sopivasti Rayn ravintolan ulkopuolella, mutta eivät aivan tavallisissa vaatteissaan, tai muuten he olisivat herättäneet yhtä paljon huomiota kuin Sameditkin. Kaikilla oli harmaat ja siistit villapaidat päällään ja jokaisen etuosassa oli paikallisen ravintolakriitikkofirman logo - suunnitelmana kun oli, että he menisivät näissä valepuvuissa ravintolaan ja ruokia maistellessaan etsisivät pikaisesti timantit ja poistuisivat kaikessa rauhassa ennen operaation loppuhuipennusta. Suunnitelmaa ehdottanut Ballas, nimeltään Frank, oli kolmikon keskimmäisenä ja näytti selvästi kaikista vaivaantuneimmalta. Häneltä tämä juttu pääsi vain jotenkin lipsahtamaan, ja oikeasti hänen oli tarkoitus vain odotella Los Santosissa, että homma oltaisiin saatu päätökseen. Frank oli ulkonäöltään muuten melko samaa luokkaa kuin CJ:n ja Sweetinkin kohtaamat Chad ja Bruce, mutta hänestä erottuivat silti selkeästi jättimäiset kulmakarvat, jotka näyttivät peräti enemmän viiksiltä, ja hampaat näyttivät enemmän jonkun dinosauruksen kuin ihmisen hampailta, mutta tästä kovasta ulkomuodosta huolimatta Frank ei ollut nyt pelottomimmillaan. Hänen kaksi jengikaveriaan, jotka olivat myös olleet Philipsin kokouksessa, eivät olleet aivan Chad ja Bruce, mutta samapa tuo, kun kumpikin joka tapauksessa näytti pelkkien kasvonpiirteidensa takia räppäreiltä, ja he olivat saaneet farkkunsakin roikkumaan typerän näköisesti. Frank näytti heille hiukan epäystävällistä naamaa, sillä uskottavuuspisteitä ei tuollaisesta tullut, ja Ray varmasti aavistaisi heti vilunkipelin, jos he vieläpä käyttäytyisivät niin kuin jengiläiset. "Rauhallisesti vain, tehdään homma aivan niin kuin Wissler sanoi. Kaksi meistä viivyttää Rayta maistelemalla ruokia, samalla kun kolmas - olkoon se vaikka minä - etsii timantteja niin huomaamattomasti kuin osaa. Toivotaan, että asiakkaat olisivat tänä päivänä vähissä." Frank mutisi heidän seisoskeltuaan aivan tarpeeksi kauan viileässä ulkoilmassa ja odoteltuaan lähinnä sitä, että joku tekee aloitteen ravintolaan menossa. Nyt Frank lähti ovea kohti ja kaksi jengikaveria heti perässä, nostaen samalla housujaan ylöspäin, vaikka eivät ne edelleenkään kovin siististi olleet. Samedeista heillä ei ollut tietoa sen enempää kuin Samedeilla heistä, joten he lähtivät ravintolaan uskoen, että aikaa oli käytännössä rajattomasti.

Sweet poistui Los Santosin syrjäkujalla autostaan siinä vaiheessa, kun oli varma, että Ballasit olivat kokonaan ikkunattoman varaston sisällä ja autotallin ovi todellakin oli aivan kiinni. Sitä kautta hän ei pääsisi hiipimään sisään, joten hänen oli uskaltauduttava lähemmäs varastoa, kadun toiselle puolelle, ja etsittävä sivuovi. Tämä syrjäinen kuja hiukan pelotti häntä, sillä se oli takuulla hyvä paikka joillekin tuntemattomille jengien tapaisille porukoille ansoittaa pahaa-aavistamattomat uhrit ja varastaa näiden lompakot, ja kenties antaa vähän selkäänkin samalla. Kujan päässä kyllä oli ramppi, joka johti aidan yli suoraan sadevesiviemäriin, joten pakoteitä riitti, mutta Sweetin onneksi ketään suunnitelmaa viivyttävää katukovista ei näkynyt missään, ja hän poistui kujalta niin nopeasti kuin mahdollista, lukiten autonsa ovet perinteisellä avaimella, vaikka totta puhuen häntä ei haitannut, vaikka joku sen varastaisikin. Se oli jo aikansa elänyt ja Sweetillä oli sitä paitsi vakuutuskin sen varalta, joten korvauksilla hän voisi ostaa jotain edes vähän modernimpaa ja luotettavampaa. Nyt hän piti sitä kuitenkin silkkana sivuseikkana, ja astui jalkakäytävälle niin arkisen näköisenä kuin saattoi, vaikka hänet tietysti tunnistettiin kokonaan vihreän vaatetuksen ja äksyn naamavärkkinsä ansiosta Grove Streetin johtajaksi. Tunnetusti hän ei välittänyt katseista, vaan tarkasti huolellisesti molemmat puolet - hän ei halunnut jäädä auton alle ja joutua sairaalaan sellaisena hetkenä, kun hänellä oli mahdollisuudet ottaa selvää asioista. Sweet odotti, että vasemmalta tuleva vihreä Stallion kurvasi ohi, minkä jälkeen hän käveli tyynesti kadun yli, vaikkei suojatietä ollut lähimaillakaan. Poliiseja ei onneksi ollut lähistöllä huomauttelemassa vaarallisesta käyttäytymisestä, mutta vielä äskettäin keskellä jalkakäytävää jutellut naisporukka alkoi nyt huudella jotain epämääräisiä sanoja Sweetin suuntaan, kun hän lähti muodon vuoksi kulkemaan jalkakäytävää varaston ohi vältelläkseen turhaa huomiota. Häntä ei kiinnostanut lentävien elefanttien vertaa, mitä jotkut ylimieliset ja kaikkea vihaavat jalankulkijat hänestä ajattelivat, sillä olihan hän omassa ympäristössään paljon kunnioitetumpi. Sweet hivuttautui nopeasti autotallin eteen ja hänen onnekseen kukaan ei enää katsellut häntä, vaan kaikki keskittyivät jälleen arkeensa. Hän tiesi, ettei autotallia ollut mahdollista saada auki ulkoapäin eikä siihen ollut edes kunnon syytä, koska hänhän vain astuisi suoraan keskelle vihollisia ja jäisi kiinni, jos yrittäisi suoraa etenemistä. Hän pisti merkille, että toisaalta rakennuksen toiselle puolelle jatkui ohut sivukuja, ja siellä jos jossain saattoi olla sivuovi. Sweet varmisti useamman kerran, ettei lähistöllä tosiaan ollut vartijoita, ja lähti kävelemään sinnepäin.

Ennen kuin hän ehti aivan kujalle asti, hän tosin kuuli ääniä, jotka tulivat aivan selvästi rakennuksen sisältä ja hän saattoi jopa pystyä kuulemaan ne, jos menisi lähemmäksi seinää. Sweet empi, koska jalankulkijoita liikkui edelleen kadulla aktiivisesti ja kuka tahansa leimaisi hänet teollisuusvakoojaksi, jos hän noin vain menisi laittamaan korvansa seinää vasten ja kuuntelemaan. Nopeasti hän tosin keksi ratkaisun - jos kerran puhe kuului metrinkin päähän noin hyvin, niin hän saattoi vain mennä nojaamaan selkä seinää vasten ja polttamaan tupakkaa. Saattoihan joku tietysti siitä huomautella, että yksityisalueella sauhuttelu oli kiellettyä, mutta Sweet olisi taatusti siinä vaiheessa jo kadonnut paikalta ennen poliisien tuloa, vaikka asema olikin vain muutaman korttelin päässä. Hän toteutti ajatuksensa ja nojautui seinää vasten, ja siitä kuuluikin oikein hyvin joitakin ääniä. Sweet tunnisti ainakin yhden äänistä - se oli Bruce, siitä wannaberäppäristä ei voinut erehtyä, ja nyt tämä jutteli hieman tavallista normaalimmin, mutta silti typerä aksentti puheessaan jollekin toiselle Ballasille, jonka ääntä Sweet ei tunnistanut ollenkaan. Se ei ollut yksikään niistä vanhoista tutuista, jotka olivat loikanneet vihollisten leiriin CJ:n paluun aikoihin, joten Sweetin tiedot olivat juuri nyt vähän puutteellisia, mutta ääni oli joka tapauksessa sopivan selvää, ja seuraava monologi sai Sweetinkin kauhistumaan. "Kyllä vain, Bruce, suunnitelma on erinomainen! Onkos nämä luutnantit tässä vielä kuulleet siitä? Homma on sellainen, että kun Frank ja pojat saavat Ray Boccinon timantit haltuunsa ja menevät Wisse-sedän puheille, niin mepäs ei ruvetakaan tanssimaan kiltisti Ultorin pillin mukaan. Loc tietää kyllä, että ne haluavat aivopestä meidät kuuliaisiksi alaisikseen, joiden ainoa tehtävä on levittää Ultorin 'ilosanomaa' ympäri Amerikkaa, mutta sen sijaan me aiheutetaankin kunnon kinkerit ja vaikka viedään pari johtokuntalaista mukanamme, jos onnistutaan. Itse kohokohta on kuitenkin se niin sanottu liittoutumisjuhla Grove Streetillä. Pöljät vihreäpaitaiset eivät ollenkaan aavista, että mehän ei mistään hinnasta ryhdyttäisi niiden tovereiksi! Kukas tämä pomo nyt olikaan - ai niin, CJ! Niin, se on kyllä uskomattoman hyväuskoinen. Luulisi, että se alkaisi olemaan edes hiukan varuillaan, kun huhujen mukaan liikkuu jo Sindaccojenkin riveissä! Ehkä se luulee meitä pelkäksi pikkujengiksi, jossa on se muutama kymmenen jäsentä. Tällä hetkellä uusia miehiä tulee joka päivä, kun kaikki haluavat päästä osingoille Grove Streetin vahingoittamisesta. Mitäs ovat tyrannisoineet niin paljon omia alueitaan, että eivät ole huomioineet jonain päivänä koittavaa vastaiskua! No, mehän annetaan tulokkaille mahdollisuus. Muistakaa tunnuslauseemme: Ballasit ikuisesti!" mies seinän toisella puolella huusi ja sai kovaa kannatusta hurraahuudoista päätellen.

Sweet tiesi heti, että tästä oli kerrottava CJ:lle niin nopeasti kuin mahdollista. Ehkä hän ei suostuisi missään nimessä uskomaan, mutta jos yhtään tuuri kävi, niin ainakin joku kiinnostuisi asiasta. Sweetin sydän tykytti niin lujaa, että se olisi voinut vaikka lentää rinnasta, jos sellainen olisi mahdollista. Mies lähti nopeasti kävelemään autoaan kohti ja se oli yhä paikoillaan kujalla, mutta ei ehtinyt kuin paria askelta, kun tunsi jonkin todella kovan esineen iskeytyvän päänuppiinsa ja sitten kaikki pimeni. Hän lensi kasvot edellä asvaltille ja mursi hätäkässä nenänsä, jolloin ällöttävä lämmin veri levisi ympärille ja hänestä tuntui aivan kuin hän olisi kilpikonna, jonka oli erittäin vaikea päästä liikkeelle. Niin kauan kuin hän vielä oli tajuissaan, hän tunsi kuinka joku tarttui häntä jalasta ja rupesi raahaamaan kauemmas kadulta, kohti sitä samaa syrjäistä kujaa, jolle etenemistä hän oli harkinnut ennen kuin löysi paremman salakuuntelupaikan. Lisäksi Sweet kuuli äänen, jonka hän tunnisti oikein hyvin, aivan kuten Brucenkin oman - tämän oli pakko olla Chad, se hitusen kieltämättä järkevämmän oloinen Ballas, joka toisaalta menetti tämän tempauksen ansiosta järkevyyspisteitä todella paljon. "Tämä pérkeleen múlkero siis tosiaan kuvitteli, että voisi noin vain tulla tänne ja saada asioita selville omin päin. Minä kyllä tiesin heti, että se on Sean Johnson, kun näin hänen autonsa taustapeilistäni useammassa risteyksessä peräkkäin. Mutta hän on jo kuullut liikaa - siispä hänet täytyy lukita tänne johonkin." Chad puhui jollekin toiselle, joka ilmiselvästi oli äsken lyönyt Sweetiä pesäpallomailalla tai vastaavalla. Viimeinen asia, minkä Sweet kuuli, oli sivuoven avaamisesta lähtöisin oleva ininä, ennen kuin hän lopulta menetti tajuntansa eikä enää tiedostanut mitään ympärillä tapahtuvaa. Varmaa kuitenkin oli, että hyvää ei ollut tiedossa, ja CJ, Cesar, Kendl ja Smoke olivat autuaan tietämättömiä, että hän oli pahimmassa mahdollisessa pulassa...

To Be Continued.

-

ei ******* oikeesti te sitte jaksatte vääntää *****a, sillon klassikkoaikoina riitti aika lyhytkin pätkä ja täällä saa jo ******* rullata hiiren *****ks

Lainaus:12.11.2010 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:12.11.2010 jokke-pappa06 kirjoitti:
En lukisi tätä aihetta ilman trolleja Näitten ylipitkien väsyttävien gta tarinoiden
kirjoittamiseenko teidän vapaa-aikanne menevät? :s Trollitarinat ftw!
Enemmän läpällä tehtyjä tarinoita tänne! Menee vähän totiseks nää carbonox yms. touhu Hommatkaa elämä. Pelottavaa tommone. Ja tämä on vain rakentavaa palautetta =)

Aika "rakentavaa palautetta" kun käsketään hommata elämä... Minähän kirjoittelen tasan tarkkaan niin paljon tarinoita kuin haluan, koska se tuottaa nautintoa. Kenenkään ei ole pakko pitää niistä, mutta tuollaset kommentit vois kyllä jättää muualle.

Btw, alkupään trollitarinat on nykyisiä parempia.

Alkupään trollitarinat? Hyvälaatuista huuhaata se oli.

Lainaus:09.12.2010 DEL kirjoitti:

Lainaus:12.11.2010 Carbonox kirjoitti:

Lainaus:12.11.2010 jokke-pappa06 kirjoitti:
En lukisi tätä aihetta ilman trolleja :D Näitten ylipitkien väsyttävien gta tarinoiden
kirjoittamiseenko teidän vapaa-aikanne menevät? :s Trollitarinat ftw!
Enemmän läpällä tehtyjä tarinoita tänne! Menee vähän totiseks nää carbonox yms. touhu :D Hommatkaa elämä. Pelottavaa tommone. Ja tämä on vain rakentavaa palautetta =)

Aika "rakentavaa palautetta" kun käsketään hommata elämä... Minähän kirjoittelen tasan tarkkaan niin paljon tarinoita kuin haluan, koska se tuottaa nautintoa. Kenenkään ei ole pakko pitää niistä, mutta tuollaset kommentit vois kyllä jättää muualle.

Btw, alkupään trollitarinat on nykyisiä parempia.

Alkupään trollitarinat? Hyvälaatuista huuhaata se oli.

No eipä ne nyt kuitenkaan tainneet mitään trolleja olla, kirjoittivat vain aiheen alkupään tyylillä, mutta pointtini tuli luultavasti selväksi kaikesta huolimatta. :p

Terve, todella pitkästä aikaa. En ole kirjoitellut tähän aiheeseen, enkä koko peliplaneettaan vähään aikaan. Taidan aloittamaan kirjoitukset tällä tarinalla. Keksin siis ihan uuden tarinan. En jatka niitä vanhoja nyt. Mutta tulen varmaankin jatkamaan. En lupaa mitään. Joten, piteimittä puheitta, tässä tarinani:
VICE CITY STORIES
Luku 1
Sotilashommia
(Perustuu kolme vuotta ennen Vice Cityn tapahtumia)

Vice Cityn toisella puolella oli jälleen aurinkoinen ja kaunis päivä. Kuten jokapäivä: Ihmiset olivat rannalla ottamassa aurinkoa tai uimassa, ihmiset menevät töihin, ja lapset menevät kouluun. Sekä ihmiset saivat olla vapaasti missä haluavat.

Mutta Vice Cityn toisella saarella on asiat viellä huonommin. Kyllä sielläkin on saman lämpöistä, mutta siellä on iso kaatopaikka, missä on vaikka mitä jätettä ja se haju kantautuu läheisiin taloihin. Sekä tätä saarta hallitsivat lukuisat rikolliset. Rikollisten takia sinne rakennettiin sotilastukikohta. Mutta ei se tuntunut auttavan. Eikä sotilaillakaan mene hyvin.

Tukikohta on ympyrän muotoinen ylhäältä katsottuna.Se sijaitsee meren lähellä olevien rakennusten vieressä. Tukikohtaa koristaa neljä ilmatorjuntatykkiä, joita ei tarvitakaan varmaa, jollei syty sotaa tai asiattomia lentokoneita sattuu lentämään yli. Siksi asukkaat pysyvät kaukana sotilastukikohdasta.Turvatoimien lisäksi tukikohdassa on monia kulkuneuvoja jotka ovat vuoden 1980 uutuuksia. Tukikohdassa on ajoneuvojen lisäksi ammuntaratoja, 12 rakennusta ja yksi tasanne H merkinällä varustettuna, joka on tarkoitettu Helikopterille. Kaikki rakennukset ovat aika pieniä. Mutta yhteen rakennukseen mahtuu 4 tupaa. Tuvat eivät oli järin isoja, mutta riittävät kahdeksan hengen ryhmille. Yksi rakennuksista on ruokala, yksi on esimiesten rakennus ja muut ovat varastoja, joissa säilytellään aseita, ammuksia ja ajoneuvoija. Ja on siellä varmasti muutakin, mutta sinne pääsevät vain esimiehet. Ja vaikka Victor onkin esimies, hänellä ei ole koskaan ollut asiaa varastoihin. Mutta victor luulee, että siellä säilytetään myös panssarivaunuja.

Sotilailla ei ole paljoa vapautta. Sotilaat tekevät samoja harjoituksia jokapäivä. Tämä kyllästyttää myös Victor Vancea. Victorin sotilasarvo on Alikersantti. Mutta ei se helpoita hänen hommiaan, päinvastoin. Hänen täytyy kouluttaa alokkaita jokapäivä samalla lailla. Ei siinä hänen mielestään ole mitään vikaa. Mutta häntä komentaa Jerry Martinez niminen kersantti. Hän on tehnyt Victorin elämästä maavoimissa hyvin vaikeaa.Hän valittaa pienimmistäkin asioista. Siksi hän miettiikin, miksi tuli maavoimiin, kun ei edes pidä tästä. Hän työskenteli ennen Fort Baxerin lentotukikohdassa. Siellä oli mukavampaa, Hän piti lentämisestä. Ja siellä oli mukavampi ilmapiiri. Mutta Victorin äiti ja veli kärsii huumeriippuvuudesta.Tämän takia Victor liittyi Vice Cityn maavoimiin. Victor ei voi varmaan vaikuttaa heidän riippuvuuteen, mutta hänen mielestänsä on yritettävä. Sekä tähän lisäksi, hänen toinen veljensä kärsii astmasta. Mutta onneksi astmaan on lääkkeitä. Ja eikä muutenkaan Victor pidä hänestä. Osittain hänen luonteen takia ja osittain hänen työn takia. Tai ei sitä työksi voi sanoa. "Hämärähommat" sopii parhaiten kuvaamaan hänen työtään. Hän on siis rikollisten kanssa tekemisissä. Hän ei ole kertonut nimiä, mutta hänen tulot ovat laittomia. Hän omistaakin yhden hyvin menestykkään firman. Firman tuloja on poliisitkin pohtinut. Mutta näin korruptuneessa kaupungissa ei siitä ole mitään hyötyä. Mutta Victor ei tästä välittänyt, kunnes koitti eräs päivä..

"Komppania, herätys!" Victor huutaa nukkuville alokkaille. Alokkaat nousivat ripeästi ylös ja alkoivat pukemaan, jonka jälkeen heidän piti petaa sängyt ja viellä ehtiä aamupesun ja aamupalan kautta lipunostoon. Victor söi alokkaiden kanssa aamupalan ja käski mennä ripeästi lipunostoon, jonne Eversti Juan Cortez tulee. Victor ei pidä hänestäkään paljoa, mutta Victor sentään sietää häntä. "Noniin komppania, mars mars lipunostoon!" Victor käskee toisen kerran. Alokkaat menevät ripeästi ruokalan ulko-ovesta lipputangon juurelle kolmiriiviin. Victorin täytyy ilmoittaa aamuvahvuus. Mutta Victor sanoo tämän mitään välitämättä. Mutta Victorin epäonneksi evertsti käskee hänet Jerryn toimistoon. Hänellä oli kuulemma hänelle joku tärkeä homma. Victor tottelee ja lähtee Jerryn toimistoa päin. Jerry sanoo itselleen matkallaan, että pidä hermot kurissa, Victor saapuu esimies rakennukseen, jossa kaikki aliupseerit ja upseerit majoittuvat ja heidän toimistonsa on myös siellä. Mutta Victorin majoitus on poikkeavassa paikassa. Hänen täytyy nukkua alokkaiden kanssa, vaikka hänkin on alikersantti. Tässä on yksi syy, miksi Victor tuntee itsensä vihatuksi.

Victor menee pitkää käytävää pitkin. Käytävällä ei liiku ketään esimiehiä. Varmaankin siksi, koska esimiehet ovat joko kouluttamassa alokkaita, tai sitten on omia "menojaan" Victor pysähtyy oven kohdalle, jossa lukee: "Kersantti Jerry Martinez" Victor koputtaa kolme kertaa oveen. "Sisään" oven takaa kuuluu. Victor ihmettelee miksi hän ei pidä lukossa ovea, kuten yleensä, mutta hän ei vaivaudu kysymään, vaan astuu vain huoneeseen. "Alikersantti Victor Vance ilmottautuu!" Victor huutaa asennossa. "Lepo!" Jerry käskee. Victor istuu Jerryn vastapäätä ovelle tuolille ja kysyy: "Pitääkö minun siis herroitella? Ei jaksaisi tätä *****a jokapäivä." "Koskaan minulta ei olla kysytty noin törkeäs urani aikana. Mutta *****ako väliä. Ei tarvitse." Jerry vastaa. Victor ihmettelee, miksi Jerry on on niin kiltti hänelle nyt. Mutta eu vaivaudu taaskaan kysymyään mitään. "Homman nimi on tämä: Sinulla on mahdollisuus saada ylimääräristä liksaa. Jos tuot minulle tuotteita." Jerry sanoo vaativasti. "Tarkoitat varmaankin huumeita?" Victor kysyy lujaa ja törkeästi. "Kyllä, herra kovaääninen paskiainen!" Jerry huutaa vihaiseen sävyyn. Victor ei vastaa mitään. Hän vain tujottaa Raivoavaa Jerryä. "Noh, jos haet tämän lastin, niin voit auttaa veljeäsi ja äitiäsi." Jerry sanoo rauhoitettuaan. "Miten tiedät heistä!" Victor nousee seisomaan liian nopeesti, että tuolikin kaatuu ja kaiken lisäksi huutaa viellä, että joku olisi varmasti kuullut. Mutta kukaan ei näköjään kuullut. Jos olisi kuullut, niin olisi varmasti tullut tarkistamaan tilanteen. "Katsos, minä en voi paljastaa yhteyshenkilöitäni, mutta kyllä. Tiedän heistä. Mutta kuitenkin, tämä olisi kannatettava operaatio sinun kannaltasi. Saisit rahaa, millä hankkisit heidät huume asiantuntian luo, ketä auttaa heitä heidä... ongelmassaan." Jerry sanoo rauhallisesti. Victor nostaa kaataneensa penkin ja istuu siihen. "Hyvä on, tämä yksi operaatio vain. Ei enempää. Ja annatkin ne rahat. Tai ilmiannan sinut." Victor uhkailee. "Pidän aina sanani. Mene tänään kello 15 läheisin klubin parkkipaikalla. Siellä tapaat työtoveresi. Heiltä saat sitten lisäneuvot." Jerry sanoo. Victor nousee seisomaan, menee asentoon ja sanoo Jerrylle, "Olet aikamoinen kusipää." Victor lähtee uhmakkaasti pois Jerryn toimistosta ja Jerry jää jatkamaan ikuisilta tuntuneita paperitöitä..

Teen näitä sitten 2-4 lukua kerrallaan. Seuraavat luvut kirjoitan huomenna. Julkaisusta en tiedä sitten. Voitte toki tämänkin arvostella. Ja tiedoksi viellä: Tämä on otettu Vice City Storiesta. Mutta lupaan, että tästä tulee erinlainen kuin sen juonesta. Tässä alussa on vain samoja piirteitä, kuten peliä pelanneet tietävätkin jo..