PPArkisto

Rap yleisesti.

Musiikki

1 ... 202 203 204 ... 237

Viestit

Sivu 203 / 237
Rekisteröitynyt:
04.09.2002
Kirjoitettu: perjantai, 24. heinäkuuta 2009 klo 14.44
Muokattu: 24.07.2009 klo 14.47
Oioi. Tuli tuo Asa & Toverit - Via Karelia tsekattua ja valitettava pettymys meikäläiselle. Asa palasi tällä levyllä räpille perinteisempiin elementteihin ja se slaavi poljento on unohtunut loppuasukkaalle.

Loppuasukas oli mun mielestä melkoisen raja-aitoja rikkova tekele, niin musiikillisesti kuin lyriikankin puolesta. Sen sijaan että dissais valtion päämiehiä ja kepulia politiikkaa, levyltä löytyy aiheita ilmastonmuutoksesta, ylikansoittumisesta, dyykkaamisesta, vesistöjen saastuttamisesta, mielenterveydestä, luonnon uusiutumisesta aina ihmisten huvitteluun luonnon kustannuksella. Taustalla komppaa orkesteri joka ei soitinten puolesta ole sitä ihan peruskauraa. Loistava! En minä ole ainakaan kuullut tällaista räppiä missään muualla. Asa sekoittelee niin montaa eri genreä, ettei tiedä voiko levyä pelkästään räpiksi edes sanoa. :) Vuoden 2008 teostopalkinto meni kyllä aivan oikeaan osoitteeseen. Perusteluissa vielä osuvasti sanottu, älykästä katurunoutta.

"Punaiset haavat maiseman sameen
Harmaan narsissin serotoniinivajeen
Kapsäkissäni ahdistukseen vastaus
Pohjois-Euroopan henkinen raskaus"

Whoa!

Mutta jos palaa tuohon Via Kareliaan ja yrittää sulattaa konebiittiin palaamisen, niin kyllä sanoitus puolikin on ottanut askelta taaksepäin. Tällä levyllähän on lähes yhtä helppoa tavaraa kuin punaisella tiilellä, ja sanoitusaiheet on osaksi aika läpi kahlattua tavaraa myöskin asan toimesta aikaisemmilla levyillä. Se tietty hyvänlainen kryptisyys tekee asasta minun silmissä muita mielenkiintoisemman artistin, mutta tällä levyllä sitä on aika harvaan ripoteltuna.

Liian kryptisena pidin loppuasukasta alkuun, mutta kun levylle antoi aikaa, niin alkoi ne pointit löytyä ja levy paljastui helevetin palkitsevaksi plätäksi. Sen takia varmaan kestää niin paljon kuunteluakin kun ei parin levyn pyöräytyksen jälkeen ole välttämättä kuin vasta jäljillä. Kyllä loppuasukkaan jokaisella kappaleella on selvä sanottava, ei sen itseisarvona minun mielestäni mikään taiteellisuus ja kryptisyys ole.

Seuraavaa levyä odotellessa mikä kuuleman mukaan jatkaisi loppuasukkaan jäljissä? Ainakin olen itse ymmärtänyt että Via Karelia oli eräänlainen välityö ja jatko Punaiselle tiilelle. No, huomenna tarkastamaan Asan ja Jätkäjätkien tämänhetkinen livekunto. Toivotaan paljon matskua loppuasukkaalta ;)
"I can't prepare for death any more than I already have."
Rekisteröitynyt:
12.12.2007
Kirjoitettu: tiistai, 28. heinäkuuta 2009 klo 18.37
Mikä olis se kaikkein arvostetuin ja paras K-Rino levy jolla vois alottaa sen kuuntelun? Jos joku on tutustunut tyypin tuotantoon niin vois kertoa.

Kauan aikaa on jo pitänyt joku levy siltä hommata mut aina on unohtunut.
Rekisteröitynyt:
12.01.2008
Kirjoitettu: keskiviikko, 29. heinäkuuta 2009 klo 15.45
Muokattu: 29.07.2009 klo 15.49
On tullut nyt kesän aikana tutustuttua sellaisiin artisteihin kuten: Kool G Rap, Tech N9ne, Del Tha Funkee Homosapien ja sitten yhteen posseen eli Comptons Most Wantediin. MC Eiht on kova (CMW:n päähahmo)

******* hyviä kaikki, etenkin Kool G Rap ja Del on iskeny ihan hemmetin lujaa. Kovaa settiä heittää ja flowt on ihan parhautta :) Onhan myös KRS-1 ollut soitossa...

Sainpa myös tietää että Del on Ice Cuben serkku...ainakin IMDB:n mukaan. Ja 14pv banat loppu :)

Del Tha Funkee Homosapien - Workin It

Näiden tyyppien biisit + muu ysäri tuo muistoja mieleen kun pelasin pienempänä GTA: San Andreasta... Pakko hommata sekin joskus taas.
PS3 | PSN ID: mc_Juusto | Hiphop4life |
Rekisteröitynyt:
24.12.2005
Kirjoitettu: keskiviikko, 29. heinäkuuta 2009 klo 18.10
Lainaus:28.07.2009 TTTT kirjoitti:
Mikä olis se kaikkein arvostetuin ja paras K-Rino levy jolla vois alottaa sen kuuntelun? Jos joku on tutustunut tyypin tuotantoon niin vois kertoa.

Kauan aikaa on jo pitänyt joku levy siltä hommata mut aina on unohtunut.
Stories From The Black Book..
Hey i got a Ex-wife and i work at shoe store.... I feel no pain.
Rekisteröitynyt:
22.02.2008
Kirjoitettu: torstai, 30. heinäkuuta 2009 klo 12.54
Muokattu: 30.07.2009 klo 12.54
Lainaus:29.07.2009 juustonaattori kirjoitti:

Näiden tyyppien biisit + muu ysäri tuo muistoja mieleen kun pelasin pienempänä GTA: San Andreasta... Pakko hommata sekin joskus taas.
Sama juttu. :D Itekki waretin takas sen kuukaus pari sitte.
Rekisteröitynyt:
12.12.2007
Kirjoitettu: perjantai, 31. heinäkuuta 2009 klo 11.32
Eminem - The Warning (Mariah Carey diss)

Uutta Eminemiä. Yllättävän hyvää.
Rekisteröitynyt:
01.12.2007
Kirjoitettu: perjantai, 31. heinäkuuta 2009 klo 21.24
Eazy-E ja 2-pac ovat parhaimmat rap artistit. Suomi räppiä en nyt pahemmin kuuntele, mutta Asa on paras suomalaisista räppäreistä.
Rekisteröitynyt:
24.12.2005
Kirjoitettu: perjantai, 31. heinäkuuta 2009 klo 22.06
Lainaus:31.07.2009 TTTT kirjoitti:
Eminem - The Warning (Mariah Carey diss)

Uutta Eminemiä. Yllättävän hyvää.
Ehkä naurettavin Beeffi ikinä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun jonkun poppilevyn eka sinkku on dissibiisi. Ainoa hyvä tässä on että Eminem vihdoin palasi normi ääneensä.
Hey i got a Ex-wife and i work at shoe store.... I feel no pain.
Rekisteröitynyt:
26.12.2005
Kirjoitettu: sunnuntai, 02. elokuuta 2009 klo 03.15
Hannibal ja Soppa ovat sitten kuulemma hajonneet... FFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU

Tarkoittaa siis että Pahat Viinit on *****na! Taustalla Sopan päihdeongelmat ja erimielisyydet. *******.
Rekisteröitynyt:
12.01.2008
Kirjoitettu: sunnuntai, 02. elokuuta 2009 klo 14.38
Lainaus:31.07.2009 jesukki kirjoitti:
Lainaus:31.07.2009 TTTT kirjoitti:
Eminem - The Warning (Mariah Carey diss)

Uutta Eminemiä. Yllättävän hyvää.
Ehkä naurettavin Beeffi ikinä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun jonkun poppilevyn eka sinkku on dissibiisi. Ainoa hyvä tässä on että Eminem vihdoin palasi normi ääneensä.
[kuva]
PS3 | PSN ID: mc_Juusto | Hiphop4life |
Rekisteröitynyt:
29.01.2008
Kirjoitettu: sunnuntai, 02. elokuuta 2009 klo 16.19
Mc mane, Harhakuvitelma, Kymppilinja, Leijonamieli ja putkimiehet, Leijona, Avaintekiät, Hullutiedemiesh, Liisanpuisto, @junkmail, Joniveli, Kärkiryhmä,
Iso H, 8-tahti, Ezkimo, Aamupojat, Dr.dre, eminem, Ice cube... kaikki hyvii. mut oikeestaan kuuntelen nykysin vaan suomiräppii
Rekisteröitynyt:
13.01.2007
Kirjoitettu: maanantai, 03. elokuuta 2009 klo 01.49
Rap is a music, Hiphop is a lifestyle. Ahdasmielisyys on hanurista|Last.FM|Tuubi
Rekisteröitynyt:
14.06.2009
Kirjoitettu: maanantai, 03. elokuuta 2009 klo 02.15
Jou mään
Fuckk U moderators and kill ur ugly face! "Kirjoja lukemalla ei saa naista" toi 14 pvän banaanit :(
cat2

Uga

Rekisteröitynyt:
21.04.2005
Kirjoitettu: maanantai, 03. elokuuta 2009 klo 05.17
Muokattu: 03.08.2009 klo 05.37
^ tapa ittes =)

Nonii nyt tulee kunno Uga:n räppipaketti:

Bone Skanless - I Dont Give A Fuck
http://www.youtube.com/watch?v=ic1xYdkzIA0
AIDOINTA IKINÄ R.I.P


teflon brothers hoodilammas feat juju
http://www.youtube.com/watch?v=PTS9gDtN7Rk&feature=related
Teflonit + Oriveden kasvatti Juju iha vitu tiukkaa settii

Huge L - Rigor Mortis
http://www.youtube.com/watch?v=RQvzVPc43Os
Hugen surullisempaa settiä nice

Anti olla lapset (vitun penikat)
http://www.youtube.com/watch?v=fbapG4zoTOk
Asennetta räpissä ****

SEKÄ tsekatkaa täält MAAMMELAULU feat. Laineen Kasperi
http://www.myspace.com/aistiemetomusic
"
Meil on niin paljo vihattavaa et joka vitun vastaantulija katsoo ympäröivii laiskoi ahneit ihmisiä ku saaliitaa/ äidit miettii mikä meni pielee kasvatuksis ku 11 ruumist tippuu huone täyttyy laukauksist "

E: **** kuunnelkaas viel tää
http://www.redrum-187.com/index.php?subaction=showfull&id=1247764254&archive=&start_from=&ucat=6& Hannibaali ja Tykopaatti tässä loistaa feattaajina iha törkeesti ja meikähä menee tässä kuussa kattoo noit molempii livenä (Y)

HIPEDIHOP!

E: Mut sitten p*skoja uutisia kun puhutaan suomiräpistä Hannibalin ja Sopan yhteinen räppiura on nyt loppunu joten eipää pääse enää fiilistelee Tulenkantajia tai Pahat Viinit vol 2.

+ LASSE K http://www.redrum-187.com/content/phpBB2/viewtopic.php?t=3517
Mitähä tääki pelleily on olevinaa

TAASEDIT: Ei ***** Teflon Brothers - In Tolu
http://www.youtube.com/watch?v=TNSFJ6__stQ
Iha helveti jäätävä biisi tefloniläpil :--D

"Ei enää jaksa rimmaa mä vaa toluu imppaan" + Jäätävä kertsi (Y)

Rekisteröitynyt:
26.12.2005
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 00.48
*******en Sipedi ja sen päihdeongelmat. Juuri kun odottelin uutta Pahat Viinit matskua... Pah. Ainakin Hannibalin sooloura toistaiseksi loistaa.

Hannibalin ja Sopan haastattelu oli muuten hauskaa katsottavaa;

Hannibal: Ai että mistä nimi Pahat Viinit tulee? No Herra Hannibal ja Herra Sipedi, kummatkin on pahoja viinejä. Sipedi liian pahaa, sitä ei enään myydä.
Soppa: Se tulee takas myyntiin.
Hannibal: Ja *****t tulee.



Tällä hetkellä on kuuntelussa Pahan Akseli Records, Pikkupirulta saisi jo tulla sitä levyä. Lisäksi Kyttähuoran Mukilointi on näköjään kokonaan kadonnut interwebseistä. Olisiko kellään tuota biisiä?
Rekisteröitynyt:
01.06.2008
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 02.08
Muokattu: 04.08.2009 klo 02.16
.
Q9450 @3.4Ghz | Asus P5Q Pro | GainWard HD 4870 OC| 4Gb G.Skill | Caviar 640Gb | Antec Sonata III 500W | Razer Lachesis | Vista Home Premium 64-bit | 24" Hyundai| Blu-Ray 8x | Creative X-Fi XtremeGamer | Last.FM
Rekisteröitynyt:
12.12.2007
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 15.08
Uusia löytöjäni:

Bloodline - World Wide
Shabazz The Disciple - Street parables
Flatlinerz - Satanic Verses

Olisko muita tommosia Flatlinerzin tapasia biittejä sisältäviä levyjä? Meinaan siis jotain todella synkkää, mielellään 90 luvulta. Ja saa ja pitääkin olla synkempää kuin tuo satanic verses. Kuoroja sisältävät biitit on aina plussaa.
Rekisteröitynyt:
09.06.2004
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 16.17
Huomasin kirjastossa tämmöisen levyn ja on yllättävän kova kokoelma levyksi. Löytyy Death Row Recordsin parhaat tuotokset 90-luvulta.. On Snoop Dogg, 2pac, Dr.Dre ja vähän tuntemattomiakin artisteja.
7v täällä mitävittua
Rekisteröitynyt:
30.03.2009
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 18.59
jou jou mä kuuntelen 50 centtii ku se on niin ***** kova ku sitä ammuttu mont kertaa jou jou
Rekisteröitynyt:
21.04.2008
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 20.39
Lainaus:04.08.2009 VizeInFlames kirjoitti:
jou jou mä kuuntelen 50 centtii ku se on niin ***** kova ku sitä ammuttu mont kertaa jou jou
Kiva. Hienoja kuunteluhetkiä vaan!
Rekisteröitynyt:
22.02.2008
Kirjoitettu: tiistai, 04. elokuuta 2009 klo 20.39
Muokattu: 04.08.2009 klo 20.46
Lainaus:04.08.2009 VizeInFlames kirjoitti:
jou jou mä kuuntelen 50 centtii ku se on niin ***** kova ku sitä ammuttu mont kertaa jou jou
ja mä inflamesia ku se laulaja on niin kova moshaa evil evil


ps. Viestin tarkoitus ei ole provosoida heviä surkeaksi, vaan leimata henkilö totaaliseksi idiootiksi, joka dissaa hoppareita mainitsemalla kaikkein pahinta mainstream-paskaa tekevän artistin, samaan aikaan kun kuuntelee vähintään yhtä kamalaa mainstream-heviä.

CK_

Rekisteröitynyt:
30.04.2007
Kirjoitettu: keskiviikko, 05. elokuuta 2009 klo 22.07
Lainaus:04.08.2009 aapo97 kirjoitti:
Lainaus:04.08.2009 VizeInFlames kirjoitti:
jou jou mä kuuntelen 50 centtii ku se on niin ***** kova ku sitä ammuttu mont kertaa jou jou
ja mä inflamesia ku se laulaja on niin kova moshaa evil evil


ps. Viestin tarkoitus ei ole provosoida heviä surkeaksi, vaan leimata henkilö totaaliseksi idiootiksi, joka dissaa hoppareita mainitsemalla kaikkein pahinta mainstream-paskaa tekevän artistin, samaan aikaan kun kuuntelee vähintään yhtä kamalaa mainstream-heviä.

50 Cent ei ole kyllä millään tavalla pahinta mainstream-räppiä, vaikka onkin yksi maailman tunnetuimmista rap-artisteista. Kannattaa päivittää tietojaan aina välillä. Forever King, War Angel LP, Sincerely Yours yms. ei ole lähelläkään tyypillisiä mainstream-lättyjä, ja kaikki kuuntelun arvoisia paria biisiä lukuunottamatta.
Rekisteröitynyt:
13.01.2007
Kirjoitettu: keskiviikko, 05. elokuuta 2009 klo 22.53
^ Mielestäni hän on yksi pahimmista saastuttajista. Pari hyvää levyä ei pysty kumoamaan 5 erittäin *****a clubishittiä IMO.
Rap is a music, Hiphop is a lifestyle. Ahdasmielisyys on hanurista|Last.FM|Tuubi
Rekisteröitynyt:
01.06.2008
Kirjoitettu: torstai, 06. elokuuta 2009 klo 01.27
http://www.youtube.com/watch?v=q-yYwKYqtsU

Face mielestäni aliarvostetuin ikinä.

Hienoja kappaleita toistensa jälkeen tollakin levyllä..

V*tun koskettava kipale tuo linkkaamanikin, aijai
Q9450 @3.4Ghz | Asus P5Q Pro | GainWard HD 4870 OC| 4Gb G.Skill | Caviar 640Gb | Antec Sonata III 500W | Razer Lachesis | Vista Home Premium 64-bit | 24" Hyundai| Blu-Ray 8x | Creative X-Fi XtremeGamer | Last.FM
Rekisteröitynyt:
12.01.2008
Kirjoitettu: torstai, 06. elokuuta 2009 klo 02.06
Lainaus:06.08.2009 Enzo- kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=q-yYwKYqtsU

Face mielestäni aliarvostetuin ikinä.

Hienoja kappaleita toistensa jälkeen tollakin levyllä..

V*tun koskettava kipale tuo linkkaamanikin, aijai
Scarface on kyllä taitava... Syvällistä shittiä, indeed.
PS3 | PSN ID: mc_Juusto | Hiphop4life |
1 ... 202 203 204 ... 237