Kirjoitettu: sunnuntai, 07. huhtikuuta 2002 klo 12.25
-=Civilization III=-
Eli tuttavallisemmin Civ3 jatkaa Sid Meierin luomaa pelisarjaa (jonka aikaisemmista osista allekirjoittaneella ei ole hajuakaan). Pelissä ohjataan vuoropohjaisesti sivilisaatio kivikaudesta aina vuoteen 2050 asti, ja ikuisena harmina ovat kilpailevat sivilisaatiot, jotka aina keksivät juonia pelaajan pään menoksi. Harmi kyllä minkään maailman moninpeliä ei civ3:sessa ole.
-Neuvonantajia ja pikanäppäimiä- Pelin käyttöliittymä on helppo, ja hiirenkään kulumista ei tarvitse pelätä, sillä joukkojen liikutus käy numpadin näppäimillä ja pikänäppäimet iskostuvat hyvin nopeasti selkäytimeen. Aloittelevalle pelaajalle pelin viisi neuvonantajaa, kotimaan-, kaupan-, kulttuuri-,sotilas-, ja ulkomaan neuvonantajat antavat järkeviä neuvoja, mutta pelin ensimmäinen vaikeustaso ei ole siitä huolimatta mitään ruusuilla tanssimista.
-Aivastelevia kiväärimiehiä- Pelin grafiikka on aivan parhaasta päästä, ja joukot liikkuvat hyvin luontevasti. Paikallaankaan olevat ukkelit eivät näytä puusta veistetyiltä, vaan niille on kyhätty pieniä liikkeitä, esimerkiksi kirvesmiehet rapsuttelevat välillä kivikautisia täitä pois tukastaan ja renesanssin kiväärimiehet aivastelevat aavikkojen pölyjä. Äänimaailma on kaunis ja tunnelmaa antava, vaan joskus hieman buginen.
-Taisteluun ja voittoihin!- Taistelut ovat aina kahden yksikön välisiä, ja erittäin realistisia, esimerkiksi puolustava yksikkö pystyy linnoittautumaan vuorelle, ja sieltä pystyy estämään paljon paremmin tulevat iskut, kuin taasen hevonen, tai muu nopea yksikkö pystyy vetäytymään taistelusta nopeuden turvin, ja keihäsmiehillä on pitkine keihäineen etu hevosia vastaan. Armeijan koot eivät vaan oikein vastaa oikeita, sillä yli sadan yksikön armeija on jo jättimäinen nykyajoillakin.
-Sotakenraali vai myötämielinen pääministeri?- Pelissä on myös eri hallitusmuotoja, joista voit valita itsellesi sopivan. Esimerkiksi demokratiassa työläisesi ovat tehokkaampia ja iloisempia, koska he itse ovat valinneet sinut valtaan, mutta he eivät pidä sotimisesta. Toisin kuin kommunismissa hallitset pelolla, työläiset eivät ole niin tehokkaita, mutta paljon myötämielisempiä sotaa kohtaan.
-Sotia ja sopimuksia- Tietenkin muiden sivilisaatioiden päälliköiden kanssa voi neuvotella, jonka avulla voit vaihdella vaikka tutkimuksia, kaupunkeja tai strategisia resursseja, kuten rautaa, hiiltä ja öljyä. Monasti kilpailijat tahtovat vain uhkailla sinua vaatimuksilla "Anna tuo kaupunkisi, tai muuten..." Diplomaattisuus on pelissä tärkeää, sillä jos vaikka ensin solmit yhteissodan jotain toista vastaan, ja sitten käytätkin sitä kumppaniasi vastaan, monet johtajat ovat varovaisempia sinua kohtaan jonkin aikaa.
-Eikö ne koskaan lepää?- Työläisillä riittää pelissä hommia; kaivosten rakentamista, teitä, kasteluojia, rautateitä, siirtokuntia... Eri hallitusmuodot vaikuttavat työläisten mielialaan, ja samalla työtehoon. Kyllä vaan samat työläiset ihme kyllä jaksavat puurtaa vuosisadasta toiseen. Jos pidät työläiset iloisina, he tarjoutuvat tekemään palatsistasi hienomman, vaikka se ei itse peliin vaikutakkaan.
-Ahneita pormestareita- Kiusallista pelissä on korruptio, eli jos kaupunki on kaukana sinun palatsistasi, kaupungin ylimykset voivat suurista verotuloista pistää vähän omaan taskuunkin. Korruptio on kyllä hieman liiankin suurta pelissä, sillä jos kaupunki on eri mantereella kuin muu valtakuntasi, korruptio syö yli kolme neljäsosaa tuotannosta, ja voi heittää toiveet kahden mantereen mahtivaltakunnasta.
-Se on siinä!- Civ3:sessa on monia uusia voittotapoja edellisiin osiin verrattuna. Sotilasvoitto ei ole ainoa vaihtoehto, kuten monissa muissa strategiapeleissä: -Sotavoitto: Lytistät kaikki muut kansat jalkasi alle. -Maailmanhallinta: Omistat suurimman osan maan kaupungeista ja maa-alasta. -Kulttuurivoitto: Olet rakentanut suuria maailman ihmeitä ja olet kaikista sivistynein. -Avaruusalus Alpha Centauriin: Lähetät ensimmäisenä uljaan avaruusaluksen lähimpään tähteen. -Pistevoitto: Vuonna 2050 olet kaikista uljain.
Hyvää: +Vuoropohjan realistisuus +Grafiikka +Äänet +Tarpeksi pitkä +Ei paljoakaan bugeja +Helppo kenttäeditori Huonoa: -Ei moninpeliä -Ei kampanjoita tai tehtäviä -Vaikeusasteet -Diplomatian suoraviivaisuus Pisteet: 95
[Elrond muokkasi tätä viestiä 07.04.2002 klo 12:28]
Kirjoitettu: tiistai, 09. huhtikuuta 2002 klo 03.31
Battle Arena Toshinden (PS2)
Kun ensikertaa avasin kotelon, huomasin että tässä pelissä on jotain erilaista. Levyn tausta oli musta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen tähän mennessä nähnyt vain sinertäviä, sekä hopean- ja kullan värisiä takapuolia. Pelin kotelokin oli aika säälittävän kömpelö.
Itse peliin.
Pelin ideana on ilmeisesti valita hahmo, jolla voi sitten periaatteessa tehdä jotain liikkeitä, jotka osuessaan vastustajaan kuluttavat yllä olevaa väripalkkia. Se, kenen väripalkista muste ensin loppuu, on häviäjä. Eipähän voi ainakaan persoonattomuudesta haukkua.
Grafiikkaa ei voi sanoa suttuiseksi. Se suorastaan sattuu silmiin, kulmia löytyy kaikkialta. Itseasiassa pelihahmotkin ovat hyvin laatikkomaisia. Hahmoissa lienee pikaisella arviolla n. 200 polygonia. Koskaan ennen en ole näin surkeaa grafiikkaa nähnyt PS2:llani. MGS2 on kyllä paljon makeempi.
Animaatio on jäykkää, ja liikkeet tulevat selvällä viiveellä. Hahmojen liikkeitä lienee alta 20 per hahmo, laskien mukaan perusliikkeet, kuten (ilmeisesti) lyönti seisoen, tai kyykyssä. Aina, kun onnistuu sohaisemaan erikoisliikkeen, kuuluu todella ärsyttävä kommentti, tyyliin "RUSSIAN REVOLUTION!". Vaikka vastustajan palkista muste häviääkin tällöin nopeammin, ei kukaan täysjärkinen kestä kuunnella kommentteja, tyyliin "RUSSIAN REVOLUTION!" moneen kertaan. Loppuvastustajalla on lonkeroita.
Kirjoitettu: keskiviikko, 10. huhtikuuta 2002 klo 01.25
Pikmin Pikmin on japanilainen peli, ja sen huomaa. Tunnussävel on mielipuolinen, mutta kiinnostava. Ambient-ääniä ja outoja vinkaisuja sekoitettuna mukavaan säveleen - todella mielenkiintoinen, toimiva yhdistelmä. Pikminiä on miltei mahdoton luokitella mihinkään peligenreen, koska se yhdistää toimintaa, ongelmanratkontaa, sekä hivenen strategiaa ennennäkemättömällä tavalla. Pikminissä pelaaja ohjastaa avaruuskapteeni Olimaria, joka haaksirikkoutuu pienten Pikminien asuttamalle planeetalle. Pikminit ovat puoliksi kasveja, puoliksi eläimiä, ja niitä on kolmea sorttia: Siniset vedelle immuunit vesipikminit, punaiset tappelevat tulipikminit ja keltaiset maasta löytyviä pommeja käsittelevät pommipikminit. Kapteeni Olimarin avaruusalus on hajonnut haaksirikon seurauksena kolmeenkymmeneen osaan, jotka ovat levinneet ympäri Pikmin-planeettaa. Olimarilla on vain kolmekymmentä päivää aikaa löytää kaikki osat palatakseen kotiinsa.
Hieno mutta ruma peli Pikminin grafiikasta voidaan olla montaa mieltä. Taustat ovat aidon näköisiä, ja ympärillä olevat ruohonkorret heiluvat pelaajan pikmin-lauman törmätessä niihin. Maassa olevat säilykepurkit näyttävät ruosteisilta, ja aidon näköinen vesi väreilee vesilammikoissa. Tältä peli siis näyttää kaukaa, mutta kun peliä tarkastellaan maanläheisestä kuvakulmasta, kääntää grafiikka pimeän puolensa näkyviin. Pikminit ovat Olimarin tavoin vähäpolygonisia, mutta graafisesti peli näyttää kuitenkin "uuden sukupolven peliltä". Pikmin on selkeästikin tarkoitettu pelattavaksi korkeimmasta perspektiivistä, ja sitä tullaankin todennäköisesti käyttämään eniten. Pelissä on myös jonkinlaiset vuorokaudenaikojen vaihtelut, vaikkakin pimeys laskeutuu Pikmin-planeetalle noin 15 minuutin mittaisen päivän jälkeen.
Rasittavaa piipitystä Pikminin ääniraidan paras kappale on sen alkuvalikosta tuttu tunnussävel. Valitettavasti tätä hienoa kappaletta ei kuulla itse pelissä, vaan pelaajan on tyydyttävä viiden kentän viiteen eri säveleen. Musiikki on enimmäkseen ärsyttävää pimputusta, mutta se muuttuu pelitilanteen mukaan esim. suurta vihollista lähestyttäessä. Pelin ääniraita on tavanomainen, eikä vedä vertoja esimerkiksi SSB.Meleen mahtipontiselle ääniraidalle. Pelin äänitehosteista en voi sanoa hyvää eikä huonoa sanaa. Ne ovat vain tavallisia perus-vinkaisuja, -räjähdyksiä ja -tömähdyksiä.
Liikettä ja ryminää Henkilökohtaisesti arvostan pelattavuutta yli kaiken, eikä Pikmin ollutp ettymys. Peli on kolmiulotteinen, mutta liikkuminen tapahtuu pääasiassa kaksiuloitteisesti. Analogitikulla ohjataan kapteeni Olimaria, ja C-tikulla pikmin-laumaa. Toimiva yhdistelmä. Pelaaja tuntee koko ajan hallitsevansa tilannetta. Pelin erilaisissa pulmissa täytyy käyttää eri pikmineitä, joten hyvin ajateltuna yksi napinpainallus eroittelee pikmin-lauman värin mukaan.P ikminit eivät suinkaan ilmesty tyhjästä, vaan pelialueella on erivärisiä "sipuleita", jotka sylkevät ulos pikmineitä pelaajan syötettyä niihin vihollisten ruhoja, tai pikmin-kiekkoja. Peli on melko lyhyt, koska se loppuu kolmenkymmenen pikmin-päivän kuluttua.
Lopputuomio Pikmin jakaa mielipiteet melko jyrkästi kahtia. Sitä joko rakastaa tai sitä vihaa. Minuun Pikmin iski kuin märkä sukka, ja nuo 30 päivää eivät riittäneet minulle. Läpäisin pelin täysin kahdessa maan päivässä, ja peliaikaa kertyi kymmenisen tuntia. Elinikää kasvattaa hieman haastemoodi, jossa pelaajan on kasvatettava päivän aikana niin monta pikminiä kuin suinkin mahdollista, mutta siitäkään ei hupia pitkäksi aikaa riitä. Tutustu ennen kuin ostat.
Hyvää: +Idea +Toteutus +Tunnusmusiikki +Grafiikka
Huonoa: -Pelimusiikki -Grafiikka -Lyhyys
Pisteet: 83
[kaba muokkasi tätä viestiä 10.04.2002 klo 01:27]
"Olen shokissa. Bill Gates signeerasi Xboxini," riemuitsi Sanchez.
