Kun lukee juttuja kaiken maailman 1000 kertaa nopeammista tulevaisuuden konsoleista ja pelitalojen halusta saada tehdä uudet pelinsä semmoiselle konsolille niin herää kysymys onko pelien enää paljonkin parannuttava?
Tarkoitan että milloin alkaa pelin ja todellisuuden raja hämärtyä?
Minulle nykyajan uusimmat pelikonsolit jo saavuttavat likimain sen maksimin millaisena haluan pelini pitää.
Edelleen pelissä pitää mielestäni olla hahmo joka on tosiaankin pelihahmo eikä liian totuudenmukaisen ihmisen näköinen "persoona"

Karkaako tämä touhu käsistä ja millaiset vaikutukset tälläisillä liian realistisilla peleillä on esim. 10 vuoden kuluttua nuoriin pelimiehiin?

Lähivuosina pelit ovat kyllä huomattavasti honontuneet eivätkä parantuneet. Grafiikka parantui, mutta mitä siitä on hyötyä kun peliä ei jaksa ensimmäistä kenttää pidemmälle pelata.

Nykyään monet pelifirmat ym. keskittyvät vain parempaan ja realistisempaan grafiikkaan. Miksi pelin pitäisi näyttää oikealta elämältä? Pelejähän pelataan, kun haluaa pitää hauskaa muulla tavoin. Ja miksi pelin pitäisi olla realistinen? Pelejä pelaamalla pääsee irti arkielämän askareista. En minä ainakaan halua pelata peliä, jossa pelataan pojalla joka pelaa peliä, jossa pelataan pojalla joka pelaa peliä jne.

Mario:Kun lukee juttuja kaiken maailman 1000 kertaa nopeammista tulevaisuuden konsoleista ja pelitalojen halusta saada tehdä uudet pelinsä semmoiselle konsolille niin herää kysymys onko pelien enää paljonkin parannuttava?
-Vaikea vastata yksiselitteisesti tähän, mutta tässä jotain omia ajatuksia: Jos vaikka leikitään tällä samalla ajatuksella raudan suhteen, elikkä onko raudan enää paljonkin parannuttava....? Niin herää kysymys, mihin se kehitys sitten yhtäkkiä pysähtyisikin...? Prosessorit kehittyy ja sitä mukaa kaikki muukin rauta kakkosen potenssissa. Kuluttajat haluavat aina vain parempaa ja tehokkaampaa konetta, joten jos yhtäkkiä kukaan ei ostaisikaan uusimpia vehkeitä, niin kyllä voisi kehitykseen tulla joksikin aikaa lujat jarrut päälle. Viime kädessä me kuluttajathan ne kehityskustannukset kuitenkin maksetaan muodossa, jos toisessakin. Ja toinen asia on se, pystyykö kukaan edes arvioimaan milloin ollaan kehityksen äärilaidoilla....? Pelit ovat kehittyneet huimasti sitten niiden aikojen, jolloin itsekkin pelasin C-64 -pelejä!

Tarkoitan että milloin alkaa pelin ja todellisuuden raja hämärtyä?
-Yhtävaikeaa vastata, ensiksi tulee mieleen tietysti kaikenlaiset virtuaalikypärät. Itsekkin olen sellaista testannut joitain vuosia sitten ja olihan aika hauskaa, kun lentosimulaattoripelissä päätä taaksepäin kääntämällä näki koneen pyrstön ja ylöspäin katsomalla pilvet!!! Rajan hämärtymiseen menee kuitenkin aikaa, tekniikka on jo olemassa, mutta sen tuominen kaikkien ulottuville maksaa. Ja eriasia on ketkä kaikki olisivat siitä valmiita maksamaan!

Minulle nykyajan uusimmat pelikonsolit jo saavuttavat likimain sen maksimin millaisena haluan pelini pitää.
-Tämä on makuasia, mistä sitä tietää kuinka hienoja pelejä on tulossa. Yleensäkin tulevaisuus aliarvioidaan.

Edelleen pelissä pitää mielestäni olla hahmo joka on tosiaankin pelihahmo eikä liian totuudenmukaisen ihmisen näköinen "persoona"
-Näyttäisi kuitenkin olevan trendi se, että mitä realistisempi, sen parempi!

Karkaako tämä touhu käsistä ja millaiset vaikutukset tälläisillä liian realistisilla peleillä on esim. 10 vuoden kuluttua nuoriin pelimiehiin?
-Ei karkaa. Joku joka taitaa psykologian, voisi vastata tähän. Kyllähän kuitenkin tunne on vahva jo nyt, kun esim. itse pelaan jotain first person -toimintapeliä, koska tuntuu siltä, että itse olisit kentällä ja se on eriasia, kun pelaat esim. vaikka Max Paynea, niin tässähän sinä näet vielä liikuteltavan pelihahmon, joten pelaat Maxina, etkä omana itsenäsi!