Taide ja filosofia...
eli kuratoinnin merkitys kohtaamiselle

Taide ja filosofia? Miksi ei taide ja koiranpennut tai taide ja rantalentopallo, unohtamatta tietenkään taidetta ja kiihdytysajoja, sellaisia, joissa autot ajaa tuhatta ja sataa päin kuviteltua seinää. Tarkoitukseni on keskittyä kritiikissäni "Taide ja filosofia"-näyttelyn rakenteisiin, yksityiskohtaisemmin näyttelyssä nähdäkseni vallalla oleviin rakenteellisiin vinoutumiin, ei niinkään esillä oleviin taideteoksiin. En yritä keksiä pyörää uudelleen, enkä myöskään väitä esittäväni mitään erityisen erikoista tai mullistavaa siitä miten ja miksi näyttelyitä voitaisiin ja olisi syytä tehdä. Kyse on ns. ABC-kuvioiden hahmottelusta ja aukipurkamisesta.

Huijauksia vai konstruktioita?

Yhdysvaltalaisen fysiikan professorin Alan Sokalin Social Text lehdessä julkaisema artikkeli Transgressing the Boundaries: Towards a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity (1996a) onnistui laukaisemaan vanhoja stereotyyppisiä dikotomioita jälleen uusintaneen keskustelun. Vastakkainasettelut anglo-amerikkalaisen ja mannermaisen (tai ranskalaisvaikutteisen), realismin ja relativismin, objektiivisen ja subjektiivisen (tai ideologisen), luonnontieteiden ja sosiaalitieteiden sekä jopa oikeiston ja vasemmiston välillä vilahtelevat sekä Sokalia kommentoivissa reaktioissa että siinä ristiretkessä, jota Sokal käy 'löysää ajattelua' ja 'surkeaa filosofiaa' vastaan. Transgressing-artikkeli ja sitä seurannut keskustelu olikin vain alkusoittoa kokonaiselle kirjalle postmodernin filosofian 'älyllisistä huijauksista', jonka Sokal on kirjoittanut yhdessä belgialaisen kollegansa Jean Bricmont'n kanssa (Impostures Intellectuelles, 1997). Itse Transgressing-artikkeli on parodia, jota hän kuitenkin 'kokeeksi' tarjosi vakavassa mielessä julkaistavaksi. Parodian kohteena on toisaalta 'postmoderni' kulttuurifilosofia ja toisaalta 'sosiaalinen konstruktionismi' tieteentutkimuksessa, joiden intellektuaalisia standardeja Sokal epäilee vähintäänkin epäselviksi.

Ööh, emmä tajuu. Liikaa sanoja.

Esilooginen ajattelu.
Tämä vaihe mahdollistuu heti, kun symbolifunktio eli esittävien merkkien, mm. kielen sanojen käyttö, on virinnyt eli noin 1 1/2 vuoden iässä. Esiloogisen ajattelun vaihe jatkuu mielestäni noin neljän vuoden ikään asti.
Lapsen ajattelussa symboleilla on merkittävä osuus: merkin ja asian välillä ymmärretään olevan jotakin yhteyttä, tosin tämä yhteys on vielä hämärä. Lapsi päättelee käyttämällä analogioita eli tietyssä suhteessa toisiaan muistuttavat asiat muistuttavat toisiaan muissakin asioissa.
Havaintoajattelu
Tämä ajattelun kehitysvaihe alkaa n. neljän vuoden iässä ja jatkuu 7 - 8 vuoden ikään.
Lapsen ajattelussa analogiset päätelmät vähenevät, nyt päätelmät tehdään enimmäkseen välittämien havaintojen varassa.
Konkreettinen ajattelu
Tämä vaihe ulottuu 7 - 8 vuoden iästä noin 11 - 12 vuoden ikään
Nyt ajattelua tapahtuu jo enemmän., tosin se perustuu vielä paljolti konkreettisiin toteamuksiin.
Loogis-abstraktinen eli käsitteellinen vaihe
Tämä ajattelun vaihe ulottuu Piaget'n mukaan edelleen 11 - 12 vuoden iästä koko nuoruusajan
Vasta nyt lapsi kykenee irtautumaan konkreetista todellisuudesta ja pystyy analysoimaan ilmiöiden yhteyksiä ja eroja sekä käyttämään laajoja käsitejärjestelmiä.
Teoria on saanut myös paljon kritiikkiä.

Esittäviin merkkeihin eli lähinnä sanoihin perustuva esittävä kieli on ominaista vain ihmiselle. Kielen avulla ihminen ajattelee, ja on vuorovaikutuksessa muiden kanssa.






[Laberdaani muokkasi tätä viestiä 12.04.2002 klo 14:52]

Mielestäni Jean Bricmontin ajatukset ovat aika radikaaleja.

Omat näkemykseni ja ajatukseni ovat hiukan ristiriidassa Jeanin esittämiin mutta silti hän on mielestäni loistava filosofi.
Tuo Laberdaanin esittämä Jeanin kirjoitus on oiva esimerkki hänen kyvystään asettaa abstraktismi yhteen konkreettisen filosofian kanssa.

Ööh, mäki osaan ajatella.

Laberdaani, eikö tuo ole psykologiaa?

Kun kerran filosofiasta on kyse, pohditaanpa deduktiivista tai reduktiivista päättelyä.

Deduktiivista päättelyä sanotaan erehtymättömäksi, siinä tunnetaan ensinmäisen premissin ensinmäinen jäsen. Jos premissi on tosi, niin johtopäätös on tosi. Sellaisessa reduktiivin päätelmässä, jossa ekan premissin ensinmäistä jäsentä ei tiedetä, vaan sitä etsitään, ei ole aina erehtymätön.

Deduktiivinen päätelmä
1. premissi-jos A, niin B
2. premissi-A
Johtopäätös siis B

Reduktiivinen päätelmä
1. premissi-jos A, niinB
2. premissi B
Johtopäätös siis A

Lainaus:
12.04.2002 klo 16:34, Marcqs kirjoitti:
Laberdaani, eikö tuo ole psykologiaa?

Kun kerran filosofiasta on kyse, pohditaanpa deduktiivista tai reduktiivista päättelyä.

Deduktiivista päättelyä sanotaan erehtymättömäksi, siinä tunnetaan ensinmäisen premissin ensinmäinen jäsen. Jos premissi on tosi, niin johtopäätös on tosi. Sellaisessa reduktiivin päätelmässä, jossa ekan premissin ensinmäistä jäsentä ei tiedetä, vaan sitä etsitään, ei ole aina erehtymätön.

Deduktiivinen päätelmä
1. premissi-jos A, niin B
2. premissi-A
Johtopäätös siis B

Reduktiivinen päätelmä
1. premissi-jos A, niinB
2. premissi B
Johtopäätös siis A

Olet oikeassa se on psykologiaa. Onneksi täällä on näköjäänkin muitakin kuin primitiivisiä "alkueliöitä". Ajattelin nyt vain laittaa tähän samaan topicciin kun filosofia ja psykologia "täydentävät" toisiaan.


[Laberdaani muokkasi tätä viestiä 12.04.2002 klo 16:41]

Kylläpäs on ylisivistynyttä kieltä. Ei tälläinen kaveri voi tollasta tajuta

en jaksa edes lukee

hehz

"Tosi tulee totuudesta; samoin todellinen. Totuus on suurempi kuin tosi, koska totuus ei ole peräisin siitä, mikä on tosi, vaan tosi on peräisin totuudesta". Tämä niukkuudessaan suorastaan triviaalilta näyttävä sanakirjamääritelmä löytyy kirkkoisä Isidorus Sevillalaisen (n. 560-636) mittavasta ensyklopediasta Etymologiarum1. Isidorus kuittaa muutamalla rivillä filosofisen ongelman, jota myöhemmän keskiajan filosofeista Anselm Canterburylainen (1033/34-1109) ja Tuomas Akvinolainen (1225-1274) käsittelivät kirjanmittaisissa tutkimuksissaan.