Juu pelkäsin pienenä naapurin juoppoa setää, naapurin koiria jotka juoksenteli metsässä vapaana, sekä isojen poikien leikki pyssyjä...
Toki myös muumi mörkö ja pikku 2:sen Heikko jää... ovat inspiroineet ajatuksia, luulin aina muuten et se karhu oppii joskus kiertämään sen lammikon, mut ei tyhmä karhu...

Pelkäsin myös koiria, jonka muistin juuri äsken. Muistan kun juoksin pakoon tuttaviemme koiraa, joka halusi tottakai vain haistella minua. Muistan elävästi kun se tuli kovaa kyytiä perässäni, ja minä itku kurkussa juoksin henkeni edestä. Sitten juoksin isäni syliin ja itkin pelosta. Koira-pelko on mennyt nyttemin pois, nykyään pidän koirista paljon.

Lainaus:
15.04.2002 klo 09:29, thunderwing kirjoitti:
Tove Jansson oli kyllä melkoinen ääliö kun keksi mörön!

Kuolleista ei puhuta pahaa. Sitäpaitsi, missä me olisimme ilman muumeja?

Nyt muistui mieleeni suurimmat pelkoni: Iso Karhu ja Hai.


Iso Karhu

Rakas äitimuorini kertoi minulle ollessani 4 jotain tähtikuvioista. Tietysti rouvan tuli mainittua Iso Karhu. Tämän jälkeen aina tultuani illalla kotiin tähtitaivaan näkyessä juoksin kuin pistetty sika, koska luulin että Iso Karhu hyppää taivaalta ja syö minut.


Hai

No muutimme uuteen haussiin ollessani 6. Talossa oli uima-allas (emme ole miljonäärejä, kyseessä on taloyhtiön uima-allas) joka pienen pojan silmissä näytti valtavalta. Allas oli tavallaan "syvennyksessä" ja toiseen päähän ei päässyt kuin uimalla, siis mitenkään ei voinut kiertää sinne, ellei uhmannut niitä pirskatin kapeita reunoja. Suunnattoman altaan toinen pää tuntui, luonnollisesti, just-ja-just uimataitoisesta saavuttamattomalta. Siellä Toisessa Päässä sitten oli mikä-lie-kanava, mistä vesi vaihtui ja onhan sanomattakin selvää, että sieltä ui Hai. Enpä sitten enää uskaltanut mennä uima-altaaseen yksin, vaan tarvitsin äitylin tai vastaavan mukaan, koska tietysti Hai iskee ensin äiskän kinttuun ja ehdin nousta ylös.


Voi kun olin lapsena söötti!