Olen henkisesti vahva enkä ole vielä tähän mennessä murtunut tietääkseni.

Lainaus:30.07.2006 MacDuck kirjoitti:
Olen henkisesti vahva enkä ole vielä tähän mennessä murtunut tietääkseni.

Toki.

Lainaus:30.07.2006 WcDuck kirjoitti:

Lainaus:30.07.2006 MacDuck kirjoitti:
Olen henkisesti vahva enkä ole vielä tähän mennessä murtunut tietääkseni.

Toki. :)

Ehhee :D Ankat eivät murru :p

Olen murtunut mies.

No itse en ole koskaan kovin pahati murtunut kun ei ole mitään kovin kauheaa sattunut, mutta tuossa viime talvena murruin vähäksi aikaa, kun koiramme katosi reiluksi kymmeneksi tunniksi metsään kovalla pakkasella. Siinä sitten olin vähän kuin shokissa, sillä meillä koiramme ovat kuin perheenjäseniä ja olin jo suunnittelemassa uutta samanrotuista koiran ostoa.. Mutta lopulta myöhään yöllä se oli osannut tulla takaisin kotiin =) Elikkä ei mitään pahempaa.

Meidän koiraa puraisi kyy tuossa parisen päivää sitten. Sen naama oli ihan tuvonnut. No, saimme sille sitten pari kyytabua ja parani hyvin. Oli siinä jo aikamoinen paniikki.

Ranne murtui kun rullailin. Silloin murruin täysin.

Lainaus:30.07.2006 Jackass_ kirjoitti:
Meidän koiraa puraisi kyy tuossa parisen päivää sitten. Sen naama oli ihan tuvonnut. No, saimme sille sitten pari kyytabua ja parani hyvin. Oli siinä jo aikamoinen paniikki.

Kyyt ovat tosiaan aika vaarallisia varsinkin pienemmille koirille, kuten ylämaanterriereille, jollainen tutuillamme on. Niillä on Vihannissa mökki, jonka ympäristö parhaimmillaan kuhisee sisiliskoja sekä kyitä. Siksi niitten koiran leikkiessa pihalla on melko totiset paikat, kun kyy seikkailee pihan poikki.

Läheisin shokki tapaus oli pari viikkoa sitten kun uusi koiramme joka on pienintä koiraamme noin 5 kertaa isompi hyökkäsi sen kimppuun. Olin hetken ihan shokissa kun en tiennyt miten saisin sen lopettamaan. Katsoin vain kun koira riuhtoi pikkuista selästä ilmassa. Noh, huusin koko ajan uuden koiramme (Ronja) nimeä ja lopulta vanhemmat tajusivat tulla paikalle. Hetken he vain ihmettelivät mitä kummaa ne koirat leikkii. Koska uusi koira oli ollut meillä vasta hetken ei se totellut kuin äitiä hyvin. Olin ihan järkyttynyt kun katsoin koiramme selässä olevaa kolmea suurta hampaanjälkeä. Myöhemmin Ronja hyökkäsi pienimmän kimppuun taas, tällä kertaa niskan kimppuun. Tämä on kuulemma normaalia narttujen valtataistelua. Ja suurin syy miksi näin kävi on se, ettei pikku koiramme tajua alistua uuden lauman "johtajan" valtaan. Mutta nyt on asia ihan toinen. Molemmat käyttäytyvät ihan hyvin (yöt nukkuvat kuitenkin eri huoneissa). Pikkuisemme kuitenkin vähän pelkää Ronjaa. Mutta kun viikon päästä muutan opiskelija-asuntoon otan pikku mussukan mukaan kauas Ronjasta.

Eipä ole tullut murruttua, vaikka joskus onkin kiusattu ...

yläasteella ja amiksella ku on kiusattu... amiksella lens kerran hyvin mora mun kädestä en tappanu ketään sillä.

tyttö kaverini ei alkanut ja alkoi tupakoida.

Lainaus:30.07.2006 Miglu kirjoitti:

Lainaus:30.07.2006 VJT kirjoitti:
2 luokalla kun pikkuveljeni syntyi ja lääkäri sanoi että pikkuveljelläni on paha sydän vika ja se pisti itkettämään koska vasta 1 päivän ikäsenä hänet leikattiin hän joutui olemaan sairaalassa 2kk kun tuli rytmihäiriökin. Mutta nyt kaikki on hyvin ja äsken kävi pöllimässä mun sipsit!

Minkä ikäinen velhesi on nyt?

Se syntyi Keväällä joten 5 vuotta kun kerran menen 8 luokalle jos oikein laskin

Lainaus:30.07.2006 tuomo_fin kirjoitti:
tyttö kaverini ei alkanut ja alkoi tupakoida.

Mitä se tyttö_kaveris ei alkanut?

Joskus nelosluokalla hieman murruin, kun biologian kokeesta tuli 7+. En ollut tottunut niin huonoihin numeroihin, ja tälläkin hetkellä (nelisen vuotta siitä on) se on huonoin koenumeroni

Lainaus:30.07.2006 MaTiAz kirjoitti:
Joskus nelosluokalla hieman murruin, kun biologian kokeesta tuli 7+. En ollut tottunut niin huonoihin numeroihin, ja tälläkin hetkellä (nelisen vuotta siitä on) se on huonoin koenumeroni

Viimevuonna kaverit veteli nelosia ja vitosia joka kokeesta.

Lainaus:30.07.2006 immeinen89 kirjoitti:

Lainaus:30.07.2006 tuomo_fin kirjoitti:
tyttö kaverini ei alkanut ja alkoi tupakoida.

Mitä se tyttö_kaveris ei alkanut?

Uskon että hänen tyttökaveri ehdokas ei alkanut ''niinku sillee'.

Eilen vähän murruin kun kuulin että faijani on alkanut polttaa tupakkaa..

Faijan sedän vaimo delas.
Sääli, mut positiivinen asia on 90.000€ perintö

No joo, koulussa kiusataan kaikista idioottimaisista pikkuasioista, mutta sekin ennemmin vituttaa kuin "murtaa".

Eli en siis ole harrastanut murtumista, ainakaan toistaiseksi.

Lainaus:30.07.2006 Suokki kirjoitti:
Faijan sedän vaimo delas.
Sääli, mut positiivinen asia on 90.000€ perintö

Dodiih, no harm done

Lainaus:30.07.2006 VJT kirjoitti:

Lainaus:30.07.2006 Miglu kirjoitti:

Lainaus:30.07.2006 VJT kirjoitti:
2 luokalla kun pikkuveljeni syntyi ja lääkäri sanoi että pikkuveljelläni on paha sydän vika ja se pisti itkettämään koska vasta 1 päivän ikäsenä hänet leikattiin hän joutui olemaan sairaalassa 2kk kun tuli rytmihäiriökin. Mutta nyt kaikki on hyvin ja äsken kävi pöllimässä mun sipsit!

Minkä ikäinen velhesi on nyt?

Se syntyi Keväällä joten 5 vuotta kun kerran menen 8 luokalle jos oikein laskin

Terve se on mutta minä en oo kauaa kun se aina lyö mua palikoilla päähä :D
Pienenä kun tajusin että kuolen joskus aloin itkemään hillittömästi, oli uusivuosi silloin.

Silloinkun kun rakas koirani kuoli.

Lainaus:30.07.2006 MacDuck kirjoitti:
Olen henkisesti vahva enkä ole vielä tähän mennessä murtunut tietääkseni.

Sinähän olet vielä sen verran nuori, että sinulle ei olisi hyväksi murtua. Kannattaa ottaa kaikki irti ja nauttia. Mutta kohta rupeat itsenäistymään ja vasta sitten voit ruveta mittailemaan omaa henkistä vahvuuttasi.

Lainaus:30.07.2006 Jackass_ kirjoitti:
Eli minkälaisissa tilanteissa olette murtuneet henkisesti täysin? Läheisen kuolema, tyttöystävä jätti, tai jotain muuta suurta, jonka takia olette stressanneet ja jopa itkeneet paljon, eli olette murtuneet? Elämänne on tuntunut tyhjäksi ja merkityksettömäksi lyhyen tai pitkän aikaa. Mitä seurauksia murtumisestasi on tullut? Voinut jopa joutua lääkitykselle masennuksestasi, tai selvisit itse kaiken sen ylitse, minkä jouduit kestämään.

Itse murruin täysin, kun 7-vuotiaana vanhempani erosivat suurten riitojen takia. Noin pieni lapsi on vielä todella herkkä kaikelle, joten olihan siinä paljon surua. Kaikkea pahenti se, ettei isäni ollut halukas eroamaan, joten siitä olikin luvassa paljon vihaa ja surua jota hän kanavoi meihin. Ne oli toidella rankkoja vuosia silloin. Se on myös osannut kasvattaa minua tavalla tai toisella.

Kiitos asiallisille postauksille!

Mutta muistakaa, elämässä ei pidä jäädä seisomaan paikalle tai repimään haavoja auki. Menetetty täytyy unohtaa ja siitä täytyy päästää irti lopullisesti. Puhu ystävillesi, jos et kenellekkään muulle voi avautua. Minunkin hyvä ystävä on auttanut minua asioissa joissa olen tarvinnut hänen apuansa.

"And these scars remind me, that the past is real"

Läheisen kuolemasta ei pääse ylitse ikinä.. Itse murruin täysin n 2 vuotta sitten mummuni kuoleman takia. Itkin joka yö yhden vuoden ajan.. Enkä todellakaan häpeä sitä että itkin.. Mummini oli minulle kuin äiti. Olin joka kesä siellä n.2-3kk ja muut lomat aina mummilla joka asui n.800km päässä meistä.. Edelleen suren tätä todella paljon koska mummilla olisi voinut olla vielä elämää edessä todella paljon nimittäin hän lähti 56 vuotiaana aivoveren vuodon takia.. Voisin nyttenki päästää pari kyynneltä ja kaiken lisäksi jos alkaa häntä miettimään.. No mennyt on mennytä ja pitää ajatella eteenpäin.. Kestäkää tekin jotka menetitte tärkeän ihmisen..
Olen kavereille puhunut näistä ja se auttaa.. nyt vain tovotaan ettei tuu muita onnettomuuksia..