Final Fantasy X:n juoni: Kauan sitten maailmassa riehui karmea paha, Sin. Sinillä ei ole pysyvää fyysistä olomuotoa, vaan se ilmenee luonnonkatastrofeina. Pelin toisen päähenkilön Yunan isäpappa kukisti Sinin viime keralla, mutta vain väliaikaisesesti. Sin tulee nimittäin taas ja Yunan, joka ennustuksien mukaan on siihen kykenevä veden jumala, pitäisi tuhota Sin lopullisesti.

Devil May Cryn juoni: Maanpäällisen elämän viimeksi järkkyessä ******* voimien toimesta koitui ihmiskunnan pelastukseksi myötätuntoinen paholaisprinssi Sparda. Hän vangitsi ihmismaailman valloituksesta haaveilleen Munduksen koloonsa. Mutta kahdentuhannen vuoden levon jälkeen paha pääsee uudemman kerran valloilleen nykypäivän Pohjois-Amerikassa. Näin vastuu siirtyy Spardan pojalle, Dantelle, jonka tehtävä onkin jatkaa isänsä jalanjälkiä ja hoidella Mundus ja hänen friikkiarmeijansa.

Kommenttia, kiitos!!!

Tuo maailman pelastamisen vastuun siirtyminen isältä pojalle on miljoonia kertoja kierrätetty juoni...loistavia pelejä molemmat kumminkin, tarkoitan vain että juoni on sangen tavanomainen.


[Painmessiah muokkasi tätä viestiä 07.05.2002 klo 07:19]

Niin, on totta että tuota on varmaan käytetty useammassakin pelissä, mutta vertaankin tuossa niin eri tyyppisiä pelejä. DMC:ssä juonen yksinkertaisuuden ymmärrän: Sehän on käytännössä pelkkä toimintapeli, jossa ei pelaaja kysy selitystä, että miksi pääsee mäiskimään vihollisia, mutta FFX-jossa juoni on yleensä hyvin tärkeä- kestää varmaan jotain 40 tuntii, eikä noin yksinkertainen juoni jaksa mielestäni kantaa koko peliä.

Hyviä esimerkkejä muuten yksinkertaisista peleistä joissa on mielestäni erinomainen tarina ovat Legacy of Kain - sarjan pelit, siis Soul Reaverit ja Blood Omenit. Hahmoihin on onnistuttu luomaan todellista syvyyttä jonka vertaista harvoista peleistä löytyy, varsinkaan toimintapeleistä. Itseäni ainakin miellyttää hahmojen erilaisuus muista "sankareista".