Resistance: Fall of Man


Peli on itsessään melko yksitoikkoinen ja tylsä, samaa putkijuoksua kokoajan. Ulkokentissä jäin katselemaan maisemia, en ampumaan örkkejä koska se ei ollut hienoa. Pelin loppuosa oli jo pakkopullaa, mutta menin sen kuitenkin läpi. Aseita on (vain) 8, ja jos menet toisen kerran läpi niin jonkun verran enemmän (en jaksanut toista kertaa). Ainut hyvä ase pelissä on sniper, jonka hidastuksella on mukava napsia päitä.

Moninpeli? On. Ei kylläkään kummoinen, täytyy sanoa. Kyllästyin hetkessä. Kaikki ampuvat vain toisiaan tutuissa kartoissa ja aseita löytyy ympäri mappia. Siinä se. Sama sitten kaksinpelissä.

Plussat ja miinukset:
+ Grafiikka. Tämä oli ensimmäinen PS3 pelini, valtavasti parannusta PS2:teen.
+ Sniper. Hauska ase :D
---------------------------------
- Yksitoikkoisuus
- Aseiden määrä
- Moninpeli
- Kontrollit (naurettavat)

Itse antaisin ehkä 60/100



Tästähän tuli lyhyt... :F

Lainaus:22.08.2008 Haihenekka kirjoitti:
Resistance: Fall of Man


Peli on itsessään melko yksitoikkoinen ja tylsä, samaa putkijuoksua kokoajan. Ulkokentissä jäin katselemaan maisemia, en ampumaan örkkejä koska se ei ollut hienoa. Pelin loppuosa oli jo pakkopullaa, mutta menin sen kuitenkin läpi. Aseita on (vain) 8, ja jos menet toisen kerran läpi niin jonkun verran enemmän (en jaksanut toista kertaa). Ainut hyvä ase pelissä on sniper, jonka hidastuksella on mukava napsia päitä.

Moninpeli? On. Ei kylläkään kummoinen, täytyy sanoa. Kyllästyin hetkessä. Kaikki ampuvat vain toisiaan tutuissa kartoissa ja aseita löytyy ympäri mappia. Siinä se. Sama sitten kaksinpelissä.

Plussat ja miinukset:
+ Grafiikka. Tämä oli ensimmäinen PS3 pelini, valtavasti parannusta PS2:teen.
+ Sniper. Hauska ase
---------------------------------
- Yksitoikkoisuus
- Aseiden määrä
- Moninpeli
- Kontrollit (naurettavat)

Itse antaisin ehkä 60/100



Tästähän tuli lyhyt... :F

En vois enempää pllasamaa mieltä tosta arvostelusta! Taidan jossain vaiheessa arvostella prologuen

Gran Turismo 5 prologue


Pitkän tauon jälkeen päätin ostaa uuden pelin. Ajattelin että voisin kokeilla ensimmäistä Gran Turismoa. Näin Burnout fanaatikkona ajattelin että mitä järkeä siinä on että kontaktia ei saa ottaa, mutta kun ensimmäistä kertaa käynnistin pelin niin älysin pelin idean. Olen aina ajatellut että realistisuus ja hauskuus ei kuulu samaan lauseeseen. Olin väärässä. GT5p on todella realistinen ja sitä on uskomattoman hauskaa pelata. Miinuksia toki löytyy, mutta parrempaa simulaatiota et löydä mistään!


Yksinpeli


Pelissä on 6 eri rataa ja joku 60 autoa. Autoja on riittävästi mutta ratoja saisi olla enemmän. Ohjaus toimii hyvin ja siinä ei ole mitään valittamista. Kun ajaa kisoja saa pisteitä, joita saa luonnollisesti enemmän jos ajaa voittoon. Näillä pisteillä voi ostaa autoja. Sivumennen voisin sanoa että autot ovat uskomattoman hienosti mallinnettu ja joskus menee vain garageen katsomaan autoja, koska ne ovat niin kauniita. Tekoäly kuskit ajavat aina identtisesti, joten niistä ei oikeastaan plussaa saa. Lisäksi ne eivät tee koskaan virheitä. Pelihän on vasta ensiesittely oikeasta GT5:sta ja silti sisältöä on enemmän kuin monessa muussa täysihintaisessa pelissä. Luulisin että yksinpeliä sen 15-25 tuntia jaksaa tahkota.


Moninpeli


Ensiksi täytyy sanoa että kaksinpeli on sössitty totaalisesti. Esimerkiksi vastustajia ei saa ollenkaan joten voit arvata että kuinka hauskaa on ajaa täysin amatöörikaverin kanssa rataa kun toinen on toisessa ja toinen toisessa päässä. Kuvakulmakin on kaksinpelissä surkea. No kyllä sitä voi paremman puutteessa hieman pelata, mutta se on ehdottomasti pohjanoteeraus. Netissä voi pelata yhteensä 16 pelaajan voimin, mutta joillakin on sitä nettiviivettä ja kisat menee monesti sen takia pilalle. Myös niitä sikailijoita riittää eikä minkäänlaisia tilastoja löydy. Kuitenkin kisaaminen netissä on varsin hauskaa ja mikä parasta online kisoistakin saa pisteitä autoihin. Ärsyttävää on myös se että amatöörit eivät pääse muille kuin speedway radoille, joten kunnon kisaamisestä pääsee nauttimaan vasta kun kokemusta on kerätty.


Lyhyesti: Tämä on tähän mennessä paras simulaatio peli mitä löytyy. Puutteita löytyy liikaa joten ei tämä parhaita arcade kaahailuja voita. Yksinpeli on loistav ja moninpeli on myöskin hyvä.

+grafiikka
+Ajotuntuma
+realistisuus ja hauskuus samassa paketissa
+upeat autot
+onlinea 16 pelaajan voimin

-onlinessa ei tilastoja
-joillakin nettiviivettä
-ei kovin kauaa jaksa pelata
-pikkupuutteita löytyy liikaa


Pisteet 88/100

Korjailen kirjotus virheitä myöhemmin

Lainaus:15.08.2008 pumm1 kirjoitti:

Lainaus:15.08.2008 Hifisti kirjoitti:

Lainaus:15.08.2008 Jimi97 kirjoitti:
Hyvä on. En nyt ehi kun meen tekee majaa mutta teen kyllä.

Kiitokset päivän repeämisestä!

Jep

Lol reps aika pahasti.

Metroid Prime 3: Corruption (Wii)



Kehittäjä - Retro Studios
Julkaisija - Nintendo
Julkaistu - 26.9.07 (Eurooppa)
Lajityyppi - First Person Adventure (FPA)
Pelimuoto - Yksinpeli
Pelikone - Nintendo Wii

Ensimmäinen Metroid peli tuli Nesille jo 80 luvulla ja se oli sivusta kuvattu tasoloikka tyylinen toiminta seikkailu peli. Tämän jälkeen saman tyylisiä pelejä tuli parisen kappaletta, mutta sitten Gamecubelle tuli erikoinen kolmiuloitteinen Metroid Prime. Tämä peli sai todella hyviä arvosanoja ja jatko osaa odotettiin innolla. Metroid Prime 2 Echoes oli melko samankaltainen kuin ykkönen ja sitä on sanottu huonommaksi, mutta hyväksi peliksi. Jotkut tosin pitävät kakkos osaa kaikista parhaimpana. Wiille siis tehtiin Metroid Prime sarjan päätös osa ja minusta siinä onnistuttiin todella hyvin.

Tarina jatkuu...
Metroid Prime 3:n tapahtumat sijoittuu kuusi kuukautta edellisen Metroid Prime 2 Echoesin jälkeen. Peli aloitetaan isolta alukselta, jonne hyökkää piraatteja. Samus ja kolme muuta palkkiometsästäjää lähtevät torjumaan piraattien vyötymystä tämän aluksen jälkeen muutamille muillekin planeetoille, joissa tehtävää riittää.
Tässäkin pelissä "Phazon energia" on osassaan. Muukalaiset nimeltä Leviathanit ovat saaneet aikaan korruptoivaa phazon energiaa lähettämällä joukon siemeniä aurinkokuntaan.
Seuraavalla tai ensimmäisellä planeetalla Norionilla Samus ja kolme muuta kumppania ovat seuraavaksi ja täällä Dark Samus aiheuttaa Samusin koomaan ja siitä herättyään Samus saa tietää että hänen kehonsa tuottaa Phazonia (josta lisää myöhemmin). Tästä Samuksen seikkailu kohti Prime sarjan loppua alkaa.

Remote + Nunchuc + MP3 = Mahtavuus
Kontrollit ovat oikeasti todella hyvät. Sankariamme ohjataan tottakai Nunchucin tatilla. Ampuminen hoidetaan A-näppäimellä, hyppääminen B-näppäimellä ja se on toimivaa. Edellisissä peleissä aseet olivat vaihdettavissa, mutta tässä kannat aina yhtä asetta. Tämä on ihan hyvä asia, sillä pelin aikana ei tietenkään tarvitse edellisiä aseita ollenkaan. Remotella tähtää tarkkaa, todella mukavaa ja se sopii tähän peliin kuin suola ranskalaisiin. Ainoa "ei tarkka" juttu tuossa remoten kääntelemisessä on jotkut vivut, jotka ei aina ota sitä heti, mutta se ei haittaa juuri ollenkaan.

Paikat erilaisia, mutta kauniita
Aiemmissa Metroid Primeissä paikat olivat yleensäkkin todella kauniita ja tässäkin paikoitellen maisemia tulee katseltua, tosin yleensä paikat ovat sisätiloja. Ensimmäisen planeetan eli Norionin maisemat ovat mielestäni kauniita, mutta tosiankin tässä ollaan enemmän sisällä mitä ulkona. Onneksi sisätilatkaan eivät ole rumia. Norionissa huono juttu on se että tämä planeetta on kooltaan aika pieni.
Tämä ongelma on korjattu Bryyo planeetalle, johon kuuluu muutama osa, jotka ovat vielä melkoisen kookkaita. Bryyon jungle niminen paikka on todella komea, koska siellä on suht paljon kasvillisuutta ja aika paljon ajasta ollaan ulkona kauniissa maisemissa.
Skytown taas on vähän erinlainen ja siellä maisemat eivät ole yhtä kauniita mitä aiemmissa. Tämä on aika putkimainen ja maisemat ovat turhan yksinkertaisia. Täällä vietetään iso aika pelistä, mutta onneksi siinä on myös hyviä puolia. Ensinnäkin se on melko suuri ja siellä on mukavia tehtäviä. Viimeisenä paikkana tulee Pirate Homeworld, josta olen kuullut haukuntaa paljon, mutta mielestäni se ei edes ole huono paikka. Huono juttu on että lähes koko paikka on katon alla, mutta ensinnäkin siellä on hieno valaistus ja aika mukava paikka noin muutoin. Se huonoin paikka onkin se, jossa hoidellaan viimeinen loppari. Ensinnäkin kun sinne mennään niin paikat ovat vähän kummalliset, eikä järin hienot. Onneksi täällä vietetään aikaa hyvin vähän.

Henkilöitä onko heitä?
Samus Aran on siis pelin päähenkilö ja hän kantaa päällään power suittia, johon saa kokoajan uusia ominaisuuksia, jotka tekevät puvusta paremman. Samusilla on tässä pelissä kyky muuttua "Hyper Mode" tilaan, jossa hän tekee todella voimakkaita iskuja, mutta menettää enkkua. Tämä palkkiometsästäjä nainen ei enää esittelyjä varmaan tarvitse.
Muita hahmoja tässä ei kummemmin ole, mutta onpahan kuitenkin. Kolme muuta palkkiometsästäjää on myös mukana, jotka tosin myöhemmin on pelissä loppareita sinua vastaan. Tähän kuuluu sellainen nero tyyppi, joka on roboottinsa kyydissä, "jäämies", joka pystyy liikkumaan jää ominaisuutensa avulla tosi nopeasti eteenpäin ja pystyy myös jäädyttää vihollisia ja SINUT! Viimeisenä näistä kolmesta on nainen, joka pystyy muuntautua kenen tahansa näköiseksi.

Parempi mitä aiemmat?
Kyllähän tämä voittaa aiemmat osat grafiikassa, kontrolleissa, hauskuudessa ja tässä on paljon uusia asiota. Aiempiin verrattuna tämä kyllä häviää paikkojen hienoudessa, vaikka ihan hienot paikat tässäkin. Tosiaan kontrollit ovat niin mahtavat, että se on yksi tosi iso syy, miksi tässä on uudelleenpeluu arvoa. Ihan omana mielipiteenä voisin jopa nostaa tämän Wiin top. 3 parhaimpiin peleihin ja tässä on varmaan parhaimmat kontrollit ikinä!
Suosittelen tätä ehdottomasti sarjan faneille ja niillekin jotka eivät ole sarjaan ennen koskenutkaan, tosin jos ei aio aiempia osia pelata niin kannattaa juonesta lukea jotain.

Plussat:
+ Grafiikka on kaunista
+ Kontrollit ehkä parhaat ikinä!
+ Paikat (vaikkeivat aiempien osien tasolla olekaan)
+ Loistava sarjan viimeiseksi osaksi

Miinukset:
- Liikaa sisätiloja
- Ei minkäänlaista moninpeliä

Arvosana: 94/100

Hienoa että Nintendonkin arvosteluits pukkaa tulemaan

jerskale eikös toi samainen arvostelu ole myös pelaajaboardeilla.

Far Cry

Far Cry on sci-fi FPS räiskintä, jossa ohjataan Jack Carveria läpi palkkasoturien valtaaman Tyynenmeren saariston. Jackin tehtävä on löytää kadonnut reportteri, jonka jäljille Jackin auttaa salaperäinen Doyle, joka antaa Jackille neuvoja vain kommunikaattorin avulla. Pian Jackille selviää, mitä saarten sisimässä oikein piileksii ja mitä hullu tiedemies Krieger oikein kehittelee... Pelin juoni ei ole niitä parhaimpia, joten sen voi jättää sivuseikaksi.

Vaikka Far Cry onkin räiskintäpeliksi luokiteltu, peli ei silti ole puhdasta räiskintää. Palkkasotureita kuhisevien viidakkojen keskelle ei kannata suin päin mennä rynnimään, sillä siinä ottaa takkiin aika nopeasti pelin realistisuuden takia. Yksikin hyvin osunut luoti Jackiin voi viedä reippaasti puolet terveydestä. Tämän takia pelaajan on välillä piileksittävä pusikoissa ja viidakoissa, ja yllättää palkkikset nopealla hyökkäyksellä kun tarve vaattii. Onneksi peliin kehitelty Stealth Meter varoittaa, kun jollakin vihulla on katse Jackissä. Pelin loppua kohden hiiviskely jää kuitenkin sivuseikaksi, sillä sisätiloissa ei paljon ole varaa piileskellä.

Far Cry tarjoaa 20 laajaa, ei-lineaarista karttaa. Jokainen niistä tarjoaa erilaisia, kauniita ympäristöjä, joita pelaaja katselee mielellään. Onhan peli jo vanha ja grafiikat aikansa eleneet, mutta eivät maisemat silti rumaa katseltavaa ole. Jokainen kenttä tarjoaa paljon erilaisia tehtäviä ja paljon pelattavaa, joten kovin nopeasti ei seikkailu ole ohi.

Sen verran juonesta vielä, että kun hullun tiedemiehen Krigerin luomukset paljastuvat, mutantit siis, pelaaja saattaa kokea joko positiiviisen tai negatiivisen yllätyksen. Jotkut pelaajista pitävät peliä huonona sen takia, koska paranormaalit ihmissyöjämutantit otettiin peliin mukaan. Omasta mielestäni mutantit ovat pelin paras asia, luoden erittäin jännittävän tunnelman peliin ja toivat muutenkin mukavan yllätyksen, sillä takakannessa ei paljon tälläisistä hirviöistä vihjailtu.

Kaiken kaikkiaan Far Cry on erittäin hyvä räiskintäpeli. Tunnelma on yksi parhaimmista asioista pelissä ja vielä uskomattoman äänimaailman kera Far Cry ei jätä pelaajaa kylmäksi missään vaiheessa. Lyhyesti sanottuna Far Cry on yksi parhaimmista - ellei jopa paras - sci-fi räiskintä mitä pelimaailma on ikinä nähnyt. Vaikka peli onkin jo 4 vuotta vanha, Far Cry on unohtumaton kokemus, jonka jaksaa pelata läpi moneen kertaan. Kyllä, Far Cry on peli, joka ei koskaan vanhene ja jonka muistaa vielä vuosien jälkeen.

Plussat:

+ Grafiikka ja äänet
+ Uskomaton tunnelma
+ Hyvä tekoäly
+ Viholliset kaikin puolin
+ Aseet
+ Laajat ja kekseliäät kartat
+ Jaksaa pelata läpi uudelleen

Miinukset:

- Juoni ei tempaa mukaansa
- Välitallennusten puute joissain kartoissa
- Moninpeli jätetty sivuseikaksi
- Kärsivällisyys joutuu koetelluksi

Pisteet: 97/100

Yksi parhaimmista FPS-räiskinnöistä ikinä

Julkaisija: Rockstar Games || Versio: Julkaisu || Testattu: Xbox 360


Taitaapa olla niin, että huhtikuussa ilmestynyt GTA 4 on odotetuimpia pelejä miesmuistiin. Uudelle konsolisukupolvelle räätälöity Autoilu on antanut kohdallani odottaa itseään jo kuukausia, ja vihdoin se ilmestyy uljaana ruudulleni. Onkohan tässä hopeapilvessä liikaa mustia reunoja?

Ihanan värikkääseen pelimenneisyyteeni on aina kuulunut GTA -pelit. Jo nassikkana tuli ihmeteltyä GTA ykköstä serkusteni tietokoneen ruudulta, ja jostain kumman syystä se hetki jäi mieleeni vaikkei mitään verellä läträystä ruudulta erottunutkaan. Kakkososa taisi jäädä väliin, mutta kolmonen iski voimalla joskus vuonna 2002. Vaikkei pieni mieleni sitä silloin käsittänytkään, niin todistin silloin pelien vapaamuotoisuuden niskaotetta skriptattuista putkijuoksuista ja olin haltioitunut. Tai kyse saattoi olla ärjystä kiroilusta ja veritahroista...

Vice City jalosti konseptia, ja se onkin paras GTA tähän mennessä. 80-luku oli hienoa aikaa lukuun ottamatta ällöttäviä glam rock -bändejä, Dingoa ja huonoa muotia. San Andreakseen en päässyt koskaan syventymään, räppimeiningin vallitessa en kuitenkaan ole pettynyt. Neljättä osaa saatiin sitten odottaa kauemmin, ja nyt se on näppieni ulottuvilla. Matka Vapauskaupunkiin alkakoon.


Laivasta allikkoon

Niko Bellic, serbialainen sotaveteraani saapuu Liberty Cityyn Roman -serkkunsa lupaileman ''paremman elämän'' perässä. Perillä mies huomaa serkkunsa puheet mielikuvituksen ja valehtelun tuotteiksi, mieshän johtaa nuhjuista taksifirmaa ja on kengänpohjiansa myöten veloissa. Nikon uusi alku menee Nykkiin totutellessa ja pienoisesta shokista toipumisella, mutta pian ollaan tutussa GTA -rymistelyssä ja ihmiset saavat milloin luodeista, milloin nyrkistä, milloin jostakin kättä pidemmästä.

Tarinan edetessä tavataan monia hahmoja, niin hauskoja kuin vakavampia. Esimerkiksi rastafari Little Jacob mussuttaa englantia jamakalaisittain, jota ei ymmärrä edes tekstitettynä ja Nikon reagoinnit miehen jaaritteluihin aiheuttavat toisinaan pieniä hymynkareita suupieliini. Puhumattakaan Romanista, jonka suuri mieltymys tisseihin on jo melkein epämukavaa. Juonenkäänteet ovat tuttua kauraa; ihmiset pettävät toisiaan ja Niko ei voi täysin luottaa keneenkään. Onneksi suurin osa hahmoista on onnistuttu kirjoittamaan keskivertoa syvemmiksi, ja dialogi on joissakin kohdin suorastaan loistavaa. Känninen reissu serkkupojan kanssa jää mieleen ikiajoiksi, varsinkin kun Niko horjuu kohti portaita, kaatuu sekavana ja demonstroi maata kohti vieriessään hienosti yhtä GTA nelkun teknistä valteista. Tarinaan on saatu korskean hahmogallerian sekaan ujutettua ns. valintatilanteita, jotka kuulemma vaikuttavat kahteen loppuratkaisuun. Nuo Valinnat eivät näy missään, vain viimeisen tehtävän menettelykeinojen välillä seilaamisella on enemmän väliä. Toinen henkilö kuolee, toinen selviää, siinäpä kaikki. Loppuratkaisut ovat kumpikin aika melankolisia ja potkivat Nikoa joko vähän tai aivan urakalla päähän. Päähenkilönä Niko on paras koko GTA -sarja huomioon ottaen.

Pelin ulkoasua on moitittu siellä täällä, omaan silmääni se osuu ihan hienona ja realistisena kuvauksena Niko Bellicin maailmasta. Värimaailma vaihtelee sään mukaan, porukkaa on kaduilla mukavasti ja etenkin autot ovat viimeistä piirtoa myöten hiottuja. Hahmoihin sama tarkkuus ei ole aivan siirtynyt, Niko Bellic ja kumppanit ovat mukiinmenevää katsottavaa mutta sivulliset ei-niin-tärkeät ihmiset näyttävät polygonivajauksen omaavilta. Nelkun maailma on silti leijonanosan verran hienoa katseltavaa, öinen sade suurkaupungissa on uskomaton kiiltävine katuineen. Pikkuiset yksityiskohdat, kuten moottoripyörän selässä kypärän päähänsä vetävä Niko tuovat ihmeellisen paljon immersiota. Äänimaailma jakaa saman laadun visuaalien kanssa, ääninäyttely kuulostaa korvaani mukiinmenevältä ja äänet ovat hyvää keskitasoa, mitä nyt jotkin aseet ja autot kuulostavat aavistuksen munattomilta. Tekniseltä kantilla katseltuna olisi voitu petrata, omalla X0:llani peli kaatui harvakseltaan.


Euforian vallassa

Niko runttaa moottoripyöränsä kaasukahvan täysin auki. Nopeus kasvaa ja kasvaa, kunnes... perkule, auto hyppää yhtäkkiä eteen! Mies lentää osuman jälkeen kaaressa montakymmentä metriä eteenpäin ja pyörii asvaltilla fysiikan lakien mukaisesti, ympäristöönsä reagoiden. Tämän nähtyäni meikäpoika oli myyty.

Normaalien räsynukkejen aika on totaalisesti ohi, Euphoria -sekasikiömoottori vaikuttaa niin tekoälyyn, fysiikkoihin kuin animaatioonkin. Kun ryövää auton, kuski saattaa kerjetä nappaamaan ovenkahvasta ja roikkuu mukana pari hassua metriä kunnes ote löystyy ja ihminen lentää mukkelis liikenteen eteen. Tai kun ajaa rekalla päistikkaa pysäköityä autoa jonka sisällä on viaton ihminen. Auto pyörii murskaantuneena katon kautta ympäri ja kuski lentää autosta villisti pyörien ulos! Ammuskeluissa Euforia on valloillaan, vihulaisten osumakohdat otetaan huomioon ja jos esmes pasauttaa jotakuta jalkaan niin tämä useimmiten laahustaa pakoon/piiloon. Kikkailusta on lopulta kyse eikä se tuo itse peliin mitään mullistavaa, kuitenkin ainaisten räsynukkejen jälkeen Euphoria on raikas tuulahdus ja pitäisi tunkea välttämättömyydeksi jokaiseen toiminta- ja räiskintäpeliin tästä edespäin.

Muutenkin tulitaistelu on aiempiin osiin verrattuna mallillaan. Liipaisimen täysvedolla kohteen saa jyvälle, ja puoliväliin vetämällä saa tähdätä vapaasti. Niko liikkuu suojasta suojaan ja tämä on toteutettu riittävän hyvin. Itselleni se tuntui täysin luontevalta, vaikken olekaan pelannut mitään Vegaksia, ahtaissa paikoissa suojautuminen ontuu kun Niko sekoilee seinältä seinälle. Päähenkilön liikkuvuutta on sitäkin parjattu, mutta realistisesti mies ei käänny balettitanssijan ketteryydellä juoksuvauhdista. Eikä pitäisikään. Paukuttelu on nyt hieno osa peliä, eikä aiheuta liiallista hampaiden kalistelua tuhahduksilla varustettuna.

Muiden uudistuksien lomassa myös yleinen ajotuntuma on muuttunut rutkasti parempaan suuntaan. Autot sutivat tarpeeksi voimaa omistaessaan, ja sladittaminen keskellä kaupunkia on tyydyttävämpää aiempien osien hyndäilyyn verrattuna. Monta kertaa kaduilla tulee ajeltua vain ajolinjoista nauttiakseen, ja . Motskarit ovat aavistuksen kiikkeriä, mutteivat mitenkään mahdottomia hallita. Minuun tämä nykyinen, realistisempi tuntuma vetoaa arcade-rälläilyä miljoonasti paremmin.


Geneettisesti keskinkertainen!

Liberty City ei ole kooltaan samaa luokkaa kuin SA:n pelialue. Kokoa on kompensoitu huomattavasti yksityiskohtaisemmilla kortteleilla ja realismi on tehnyt tiensä tällekin osa-alueelle. Meren ylittävillä silloilla on tietulleja, terveyttä saa takaisin nakkikojuilta ja käytössä on jopa pelin sisäinen Internet. On tyttöystäviä joita voi liehitellä ja viedä vaikkapa ravintolaan, Nikon kavereiden kanssa voi pelata biljardia tai hankkiutua jo mainittuun laitamyötäiseen. Humalassa ajo tai jopa normaali kävely ovat äärimmäisiä haasteita, eikä poliiseja oikein pääse pakoon kun auto heittelehtii puolelta toiselle. Koppalakit ovat kovempia haasteita kun on jo aikaisemmissa teksteissä mainittu, yhden-kahden tähden kuulutukset saa karistettua helposti mutta jo kolmella staralla on kaahailtava fanaattisesti. Poliisien ''saartoringistä'' ulos pääsy on sekin pienoinen minipeli. Jos ei halua tutkailla maisemia, taksilla pääsee paikasta toiseen parissa sekunnissa.

Napisemisen aihetta löytyy yllättävän rutkasti. Juopottelu ja kavereiden kanssa hengaaminen on ekalla kerralla kohtuullisen muikea elämys, myöhemmin siitä tulee vain hampaiden kiristyksiä puhelimen soidessa usein ja ihmisten pyytäessä palveluksia. Kaupungin menoon ei Nikon toimet liiemmin vaikuta, tarinan valintojen vaikutukset maailmaan ovat minimaalisia, minipelit ja tyttöystävien kanssa vehtailut ovat lopulta tylsää jyystöä ja listaa voisi jatkaa paljon pitemmälle. Nikoa ei voi kustomoida vaatepartta syvemmälle, toisaalta mies on tyly ilmestys nykyisellään. Tehtävien vaikeusaste heittelee villisti, eikä asiaa auta yhtään niinkin ällistyttävän tyhmä ''keksintö'' kuin välitallennusten puuttuminen tehtävissä. Viimeisten toimeksiantojen järkyttävän pitkät vaiheet saivat irvistyksen naamalle kun Niko heitti veivinsä/väärä liike takaa-ajoissa aiheutti tehtävän epäonnistumisen lähemmäs tunnin raatamisen jälkeen. Kontrolleista voisin vielä mainita, mutta A:n rämpyttely juoksemisessa iskostui lopulta selkäytimeen riittävän hyvin. Moninpeliä en päässyt testaamaan, kaipa se olisi kelpoa viihdettä.

GTA 4:n laiva on lastattu hienoilla ominaisuuksilla joita olisi kiva nähdä muihinkin peleihin sovitettuina. Toisaalta eräänlainen vanhanaikaisuus näkyy skriptauksessa, rajoittuneisuudessa ja jonkinlaisessa innottomuudessa ympäri peliä. Aivan kuin toisilla alueilla olisi edetty, ja toisilla jääty jonnekin kolmososan tasolle. 30-40 tuntia on paljon pelattavaa nykypäivänä ja samalla suuri plussa tälle pelille, onneksi suurin osa oli ihan viihdyttävää kamaa. Juonen loppuessa valitettavasti yhdyn edellisten mielipiteiden rykelmään: pelistä yksinkertaisesti loppuu tekeminen. Autojen rusikointi poliisin härnäämisen ohella on hetken naurut tarjoavaa viihdettä, jotain muuta kaivattaisiin ja kipeästi. Ellei halua tutkia Gamerpointsien toivossa koko maailmaa läpi. Myöhemmin tuleva DLC -kama saattaa tarjota lievitystä, joka tapauksessa pelkään lokakuussa ilmestyvän Saint's Row 2:n syöttävän GTA nelkun sydämen omistajalleen. Taisteluhelikopterilla kaaoksen jakaminen, oman paperinuken kustomointi ja autojen tuunaaminen kuulostavat paljon herkullisemmilta kuin dartsin heittely, staattinen Niko ja tylsät valmisautot. Samapa tuo vaikka SR2 ei antaisikaan Euforiaa.


Hyvää:
+ Näyttävä ja hyvältä kuulostava.
+ Tulitaisteluissa on vaihteen vuoksi munaa.
+ Euphoria.
+ Hieno juoni, paremmat hahmot.

Huonoa:
- Välitallennusten puute kiehauttaa.
- Kaupunki paljastuu lopulta tylsäksi kulissiksi.


89 pistettä.

Arkistomies: Laitan yleensä arvosteluita myös muille foorumeille.

Tässä tulis uunituore arvostelu:

Mario Kart Wii



Kehittäjä: - Nintendo
Julkaisija: - Nintendo
Julkaistu: - 11.04.08
Genre: - Ajopelit
Pelimuoto: - Yksinpeli, moninpeli (2-4) ja nettipeli (2-12)
Alusta: - Wii

Mario Kart sarjan pelejä on tullut aikaisemmin 5 peruspeliä ja 1 arcadepeli. Sarjan ensimmäinen osa tuli Snesille ja se sisälsi 8 hahmoa. Pelin hauska ominaisuus onkin apuvälineet. Niitä pystyy kerätä radan varrelta ja ampua vastustajiin. Seuraava osa tuli N64 ja tämä on aiempaa mielestäni parempi. Paremman grafiikan ansiosta paikoista sai hienoja. Tämän jälkeen tuli ensimmäinen taskukonsolin Mario Kartti. Tämä taas tuli GBA:lle ja se yhdistelee aiempien osien piirteitä ja siinä on myös mukana Snesin Mario Kartin ratoja. Tämän jälkeisessä Mario Kartissa on yhdessä autossa kaksi kuskia. Tämä tuli GC:lle. Tässä on 20 pelattavaa hahmoa, joista 11 on uusia. Seuraavaksi palattiin taskukonsoleille, eli DS:lle ja mukana tuli myös nettipeli. Nettipeli on oikein mukavaa vaihtelua, mutta jonkunlainen chatti ei olisi ollut pahitteeksi. Wiikin sai oman Karttinsa, jossa on omat muutoksensa.

Sama vanha tyyli pitää
Edelleen ollaan pysytty samassa vanhassa Grand Prixissä. Eli pelaajan ei ole pakko voittaa jokaista matsia, voittaakseen cupin, vaan ykkössijasta saa enemmän pisteitä mitä muista tuloksista. Jotta pääset ykköseksi niin loppupiste määräsi pitää olla parempi kuin muiden. Aiempien osien tapaan mukana on apuvälineitä, joita on tullut muutama lisää. Vaikeustasoja on edelleen kolme ja viimeinen vaikeustaso on aiempia huomattavasti vaikeampi.

Liiketunnistus Mariokarttiin?
Liiketunnistinta hyödynnetään tässä pelissä, muiden Wii pelien tapaan. Pelin mukana saa myös ratin, jonne wii ohjain tungetaan sisään. Tämä kyllä toimii, mutta kun Gamecuben ohjaimen laittaa wiihin kiinni niin sen myös haluaa siinä pitää. Cubella ohjaus toimii moiteetta ja pelaaminen tuntuu todella mukavalta. Myös pelaaminen Wiin ohjaimella ja Nunchucalla on todella toimivaa ja ehkä GC:n ohjaintakin toimivampaa. Wiin tatti on parempi ja ilmassa tehtävät temput onnistuvat helpommin.

Uusia ja vanhoja ratoja
Vanhoja ratoja on Super Mario Kartista (Snes) Mario Kart DS:ään. Vanhojen ratojen grafiikoita on muudeltu hieman, mutta kuitenkin ne ovat samanlaisia noin muutoin. Uudet radat ovat sitten paria lukuunottamatta mahtavia. Radat on suunniteltu todella hyvin ja niitä pelaa kertatoisensa jälkeen useasti. Mitä nyt nettipelissä huomaa niin näitä kaikista parhaimpia ratoja äänestetään kokoajan ja esim. Koopa Capeja ja DK:n lumirataa joutuu pelaamaan aikasen useasti, mutta ne ovatkin todella mukavia ratoja. Mielestäni ratojen suunnittelussa ollaan onnistuttu todella hyvin.

Hahmoja ja menopelejä löytyy
Hahmoja on 24 kappaletta ja omat Mii hahmot saa myös kuljettajiksi. Pelissä on kolme painoluokka, joihin hahmot on jaettu. Näiden mukaan määräytyy, mitä autoja ja pyöriä kullakin hahmolla on. Muissa ei moottoripyöriä löytynyt, mutta tähän ne on lisätty ja niillä on mukavempi ajaa, mitä autoilla. Moottoripyörillä voi myös keulia, josta saa lisävauhtia. Autoilla ja mopoilla vauhtia saa myös vanhoista osista tutuista laatoista, joiden päält ajetaa ja ilmassa tehtävät temput.

Nettipeli!
Mario Kart DS:ssä oli nettipeli, mutta siinä max pelaajat oli 4 ja muutenkin sai odottaa liiankauan, että matsi alkaisi. Mario Kart Wiissä taas kaikki on yhtä timanttia. Pelaajat löytyvät melkein heti ja radan valitseminen on toimivaa. Jokainen ottaa jonkun ja sitten arvotaan joku niistä. 12 pelaajaa on maksimi määrä ja se on todella hieno juttu, sillä peleistä saadaan näin oikein mukavia. Nyt myös Battlejä voi pelaa netissä, mutta ainoastaan joukkueissa ja muutenkin joka toinen matsi Coin Runneri ja niistä en oikein pidä. Kuitenkin nettipeli on todella mukavaa.

Paras Mario Kart?
Radat ovat parempia, mitä aiemmissa, hahmoja on enemmän, nettipeli on loistava, mitä muuta enää kaipaakaan? Ehdottomasti paras Mario Kartti, vaikka kaikki on hyviä. Tosin tämän jälkeen aiemmat tuntuvat huonoilta. Sitten vielä loistava nettipeli kruunaa kaiken ja tämä tosiaan on se paras Mario Kartti.

Hyvää:
+Hyvä nettipeli
+Hyvät radat
+Paljon hahmoja

Huonoa:
-Ei hirveästi uutta

Arvosana: 91/100

Sori tuplist :/.

Super Paper Mario (Wii)



Kehittäjä - Intelligent Systems
Julkaisija - Nintendo
Julkaistu - 14. syyskuuta 2007
Genre - Tasoloikka roolipeli elementeillä
Pelimuoto - Yksinpeli
Alusta - Wii

Paper Mario sarjan kolmas osa siis kyseessä ja tämä on paljon erilaisempi, mitä aiemmat. Ensimmäinen Paper Mario tuli Nintendo 64:lle. Se itseasiassa oli tavallaan jatkoa Snesille tehdylle Super Mario RPG pelille. Paper Mariossa siis kaikki taustat ja kaikki oli paperia. Tälle saatiin jatko-osa 2004 vuonna Gamecubelle ja pelin nimi on Paper Mario 2 The Thousand Year Door. Kyseinen peli on ykkösosalle jatkoa ja sama paperi periaate on vielä tietenkin tässä. Tässä tarkoituksena oli löytää 7 tähteä, joilla päästä Thousand Year Dooriin ja kukistaa pääpomo siellä. Nyt Wii sai oman Paper Marion ja se on hyvinkin erilainen.

Stööri öf päper määriö
Uusi pahis, Belcki aikoo tuhota maailmat, hirvittävää! Ainoa ratkaisu, jolla estää pahan Bleckin tekoset olisi löytää seitsämän Pure Heartia (puhdas sydän). Aina kun Mario saa uuden Pure Heartin, hän saa uuden maailman auki, josta hän sitä etsii. Kaikkea jännää tulee tapahtumaan, mutta siitä en sen enempää voi kertoa.

Wiin ohjain tälläisessä pelissä?!?
Super Paper Mariossa ei käytetä ollenkaan Nunchuk ohjainta, vaan Remotea pidetään sivuttain. Vaikka saattaa kuulostaa hölmöltä, niin silti se on lähinnä ainoa ratkaisu tähän. Liiketunnistintakin käytetään, tosin melkoisen vähän. Silloin kun ruudulta pitää löytää joku näkymätön juttu niin Remotella tähdätään ja näin voit sen löytää. Kontrolleissa ei ole mitään vaikeaa ja kaikki oppii tosi nopeasti, mutta silti ihmettelen, että miksei tätä voi pelata GC:n ohjaimella? Wiin ohjain sivuttain ainakin aluksi tuntuu hieman kömpelöltä, mutta kohta sitä ei edes ajattele. 1-napista hahmo käyttää hänen Pixlinsä kykyä, 2-napista hahmo loikkaa, A:sta muutat 2D:n 3D:ksi (vain Mariolla) ja ristiohjaimesta liikutat hahmoa.

Maisemat 2D:nä, sekä 3D:nä
Kaikilla hahmoilla on omat kykynsä ja Marion kyky on muuttaa peli 2D:stä 3D:ksi (muiden kyvyistä lisää kohta). Silloin maisemat ruutu kääntää 90 astetta ja kaikki näkyy kolmiulotteisena. Onhan se tietysti niin hienompaa, mutta voit pitää pelin vain hetken 3D:nä tai muuten menetät enkkua.
Grafiikat ovat mielestäni huonot. Tämä näyttää joltain PS2 peliltä grafiikoiltaan. Paikat on ehkä hienompia 3D:nä, mutta siinäkin grafiikat on yhtä huonot. Maisemat ovat aika karuja varmaankin jokaisessa chapterissä, mutta muutamille annan kyllä plussaa. Joukosta löytyy pari-muutama paikkaa, jotka ovat ihan siistejä.

Hahmoja löytyy
Pelattavia hahmoja on 4. Mario, Peach, Bowser ja Luigi. Jokaisella on omat kykynsä, Mario muuttaa 2D:n 3D:ksi, Peach leijailee sateenvarjollaan, Bowser syöksee tulta ja Luigi tekee jättimäisiä loikkia. Jokaisen hahmon kykyjä tarvitsee ja hahmoja voi nopeasti vaihtaa valikosta. Tavallisten hahmojen lisäksi on myös Pixelit. Näitä kertyy pelin aikana aika paljon. Niiden avulla voit heitellä tavaroita, jättää pommeja, muuttua pieneksi, lyödä nuijalla, kulkea piikkienpäällä... Näitä pitää vaihdella todella usein ja näitä voi hyödyntää niin puzzleissa kun taisteluissakin.
Loppareita tulee jokaisen chapterin jälkeen. Useimmiten ne on hyvin helppoja, mutta jos ei kunnolla osaa niin jotkut kyllä tarjoaa haastetta. Myös välivastuksia on aina välillä, mutta ne ovat tottakai vielä helpompia. Viimeinenkin loppari oli aikasen helppo, mutta siinä tosin oli aika monta
vaihetta.
Koko pelin ajan mukanasi kulkee Tippi niminen perhonen. Hän kertoo tarvittavia tietoja sinulle eri asiosta. Silloinkun osoitat jotain juttua Remotella niin Tippi kertoo siitä sinulle tietoja.

Tasohyppelyroolipeli
Tämä tosiaankin on siis tasoloikka peli, mutta roolipeli elementeillä höystettynä. Aina kun saat tarpeeksi experienceä niin saat levelin. Tappamalla vihollisia saat experienceä ja se kuinka paljon sitä saat, riippuu vihollisesta. Loppareilta ja välivastuksilta sitä irtoaa välillä todella paljon. Kuh kehityt saat joko lisäystä elämä mittariisi tai lisäystä hyökkäykeesi. Lopussa ainakin huomaa, kuinka hyödyllistä kehittyminen on, sillä level ykkösellä pelaaminen, voisi olla aikasen vaikeeta. Loppupeleissä kuitenkin tämä peli on helppo.

Hyvää:
-Roolipeli elementit mukana
-Välillä ihan mukava
-Ratkaisu ei aina ole se että menet vain eteenpäin, vaan aika useasti pitää tehdä jotain puzzlen tapaista.

Huonoa:
-Grafiikka
-Paikoitellen tylsä
-Tästä olisi voinut tehdä paljon paremman

Arvosana: 85/100

Suuret anteeksi pyyntöni tripla postauksesta, että kirjotelkaas nyt muutkin. (HUOM. Tämäkin löytyy joltain muilta foorumeilta)

Rayman Raving Rabbids (Wii)



Kehittäjä - Ubisoft Montbellier
Julkaisija - Ubisoft
Julkaistu - 8.12.06
Genre - Minipelit
Pelimuoto - Yksinpeli ja moninpeli (2-4)
Alusta - Wii, PS2, DS, PC, GBA ja XO

Rayman sarjan ensimmäinen peli tuli PS1:lle ja se oli sivulta kuvattu tasoloikka. Kyseisessä pelissä oli paljon huumoria, paljon keräiltävää ja muutenkin varsin mukava peli. Sarja muuttui 3D:ksi Rayman 2 The Great Escapessa. Se on mielestäni ykköstä parempi aika monella osa alueella ja tämä on hyvin paljon ykköstä erilaisempi. Rayman 3:kin vei sarjaa hieman erilaiseen suuntaan, sillä lisäyksiä tuli aika paljon. Tässä Rayman saa purkeista erilaisia kykyjä, joita hyödyntää esteisiin. Rayman 2 on kuitenkin ehkä näistä kolmesta se paras. Noh nyt Ubisoft päätti tehdä pääasiassa Wiille julkaistavasta Raymanista minipelikokoelman.

Ei tälläisessä pelissä voi juonta olla, vai voiko?
Rayman Raving Rabbidsissa on aika tylsä juoni, mutta tätä ei juonen takia pelatakkaan. Rayman lähtee kolmen pienen Globoxia muistuttavien otusten kanssa piknik retkelle. Nämä katoaa maanalle ja Rayman lähtee hakemaan niitä takaisin. Nämä otukset ovat joutuneet vankilaan paikkan, jossa on hulluja jäniksiä. Tästä peli sitten alkaakin. Tarkoitus siis on mennä minipelejä läpi ja jotta pääsisit tyrmästä pois niin sinun on mentävä kokoajan minipelejä läpi ja läpi.

Wii motella hauska, muilla ohjaimilla tylsä
Minipelit ovat useimmiten hauskoja , mutta se todellakin vaatii wiin ohjaimen. Olen testannut PS2 versiota ja sillä tämä peli on surkea. Liiketunnistin on kuin luotu juuri tälläiseen ja pelaaminen on hauskaa. Harmittavan usein minipelit vaan tuppaavat olemaan sitä että hullusti vatkataan ohjaimia ylös ja alas, eihän siitä saa muutakuin rasitusvamman. Hauskimpia minipelejä taas on ne ampumis pelit. Tälläisiä löytyy jokaisen "päivän" lopussa. Siinä ammutaan jäniksiä, jotka koittavat tehdä sinulle pahoja. Kuitenkin nämä ovat todella helppoja ja kuoleminen ei käy edes mielessä.

Grahviikat
Grafiikat ovat aika peruskamaa. Parempi grafiikka voisi toki olla, mutta kyllähän nämä menee. Tosin yleensäkkin tekstuurit ovat vähän pixelipuuroa, mutta ne korvaa pelin hauskuus. On hyvä, että maisemat ovat yleensä erilaisia, eikä aina pyöritä samoissa. Juuri noissa ampumis peleissä ollaan ihan siisteissä paikoissa ja myös osassa muissakin minipeleissä. Kahdessa minipelissä lennetään korkealla ilmassa ja sitten taas jossain minipelissä ollaan pienellä alueella, jonka päälle on tippumassa suuri paino. On tosiaan hyvä, että minipeleissä maisemia on vaihdettu paljon.

Hullut jänikset
Hullujä jäniksiä siis minipelit ovat pullollaan. Ne on samannäköisiä ja ne on tehty käyttäen huumoria, niinkuin kokopeli muutenkin. Jänisten ääntelyt ovat usein aika kummallisia ja hauskoja. Jollein jänikselle on puettu Splinter Cellistä tutun Sam Fisherin puku ja yhdelle taas teräsmies puku. Oikeastaan pitää ihan miettiä, että missä kohtaa pelissä ei olisi huumori osalla.
Rayman on sama mies kun ennenkin. Hänellä ei edelleenkään ole käsivarsia, eikä jalkoja jalkapohjaa lukuunottamatta. Tosin kun pelaa tarpeeksi minipelejä niin uusia pukuja avautuu. Pukuja on aika paljon ja erilaisia. Näistä pystyy myös tehdä hienoja yhdistelmiä.

Musiikkiakin löytyy
Tuttuja kappaleita on ängetty myös tähän peliin. Jokaisen "päivän" ensimmäinen minipeli on sellainen tanssipeli. Siinä heilautetaan remotea ja nunchukaa tahdissa. Taustalla sitten kuuluu näitä tunnettuja kappaleita. Siellä on esimerkiksi Guitar Herosta tuttu Misirlow niminen kappale ja paljon muita. Kuitenkin jossain vaiheessa samoja kappaleita tulee uudestaan tuossa minipelissä. Kun olet tarpeeksi minipelejä pelannut niin voit saada jukeboxiisi näitä kappaleita, mitä tuossa minipelissä tulee vastaan.

RRR ei ole pitkä peli
Vaikka minipelejä onkin 70kpl niin useimmat ovat hyvin helppoja ja osa muutenkin on lyhkäsiä. Jos miettii, että kuinkakohan kauan meni pelata tämä 100% läpi niin ei siinä kauaa mennyt. Vaikeimmat minipelit olivat sellaisia, missä pitää sulkea vessan ovia nopeasti. Nämäkin pääsee muutamien yritysten jälkeen. Sitten kaikki on suhteellisen helppoja, koska minipeleistä vaaditaan, ehkä liiankin vähän pisteitä. Pituutta olisi tosiaankin pitänyt tuoda lisää
Muttah, kun pelin on läpäissyt niin se pisti ainakin minut pienen tauon jälkeen pelaamaan tämän uudestaan läpi. Sitten tässä on moninpeli ja siinä voi pelata kaikkia pelin minipelejä, vaikka neljän kaverin kesken. Minipelit onnistuu myös yhdellä ohjaimella, mikä ei tosin ole yhtä hauskaa. Näitä minipelejä voi myös pelata yksin uudestaan ja kun näitä pelaa niin saa sellaisia pisteitä, joilla voi avata esimerkiksi jotain videoita.

Hyvää:
-Humoristinen
-Kavereiden kesken mukavaa
-Osa minipeleistä on hauskoja...
-Uudelleenpeluu arvo

Huonoa:
-... ja osa taas turhaa vatkausta, tai muuten tylsiä
-Lyhyt
-Helppo
-Juoni on surkea

Arvosana: 82/100

T-e-h-k-ä-ä--a-r-v-o-s-t-e-l-u-j-a--.

Wii Sports


Kehittäjä - Nintendo
Julkaisija - Nintendo
Julkaisu - 8.12.06
Genre - Urheilu
Pelimuoto - yksinpeli ja moninpeli (2-4)
Alusta - Wii

Wii Sports on Wiin julkaisupeli ja sen saa Wiin mukana ilmaisena. Tämän tarkoitus on näyttää mihin Wiin ohjain pystyy, samalla tavalla kuten Wii Play. Tästä ei tietenkään tehty niin sanottua "isoa peliä", koska tämä tulee konsolin mukana. Tämä on siis pieni kokoelma urheilupelejä, jotka kaikki soveltavat Wiin ohjainta. Nunchuk ohjainta käytetään ainoastaan yhdessä lajissa. Tästä siis alkaa itse arvostelu.

Pelit sopivat ainoastaan Remotelle!
Pelin hauskuus piilee Wiin ohjaimessa. Remotella pelaaminen on oikein hauskaa, se tuntuu aika paljon aidolta, toisinkuin jos pelaisi millätahansa muulla ohjaimella. Otetaan esimerkiksi tennis, se on todella mukava peli ja siinä tosiaan huomaa Remoten magian. Wiin ohjaimeen voi ostaa sports setin, jossa saat erilaisia ohjaimeen kiinnitettäviä juttuja, joilla pelaamisesta pitäisi tulla vieläkin aidomman tuntuisempaa. Kaikki muut lajit toimii oikein mukavasti paitsi nyrkkeily. Kun huidot ohjaimia, niin tuntuu ettei tämä aina ota sitä. Välillä menee huonosti, vaikka huiskisit ohjainta, kuten Mike Tyson.

Grafiíkat ja kentät
Jokaiselle kuudelle lajille on omat kenttänsä ja harmittavasti vaihtokenttiä ei löydy. Grafiikka on välillä oikein näyttävääkin, mutta periaatteessa grafiikat ovat sitä Wiin perussettiä. Onhan se tietysti niinkin, ettei tälläiseen peliin grafiikoiden parannusta edes tarvitsisi. Tekstuurit, kuten vaikka ruoho, on tehty ihan hyvin, ettei valittamista löydy. Grafiikoissa ei muuta mainittavan huonoa oikein löydy kun esimerkiksi pesäpallo kentän katsomo. Siitä olisi voinut tehdä paljon paremman. Onhan se niin, ettei katsomosta mitään täysin aitoa voi tehdä, mutta muistaakseni sieltä näkyi pelkkiä palloja :/.

Mutta Kenelläs pelataan?
Peliä pelataan Wiin valikossa tehdyilla Mii hahmoilla, muita hahmoja pelistä ei löydy sitten yhtään. Voit siis pelata millä tahansa Mii ukolla, minkä olet tehnyt ja sehän on mukavaa. Jos pelaat yhdellä hahmolla jonkun lajin pro:lle niin toisella Mii ukolla pitää mennä uudestaan, elikkäs näin kokoperheen jokaisella jäsenellä voi olla oma "talletus". Tai jos haluat pelata Fitness testin kahdesti päivässä niin toinen kerta on pelattava toisella Mii hahmolla. Jos sinulla ei ole tarpeeksi Mii hahmoja niin Pesiksen kentälle tulee jotain random Mii ukkoja.

Lajien lisäksi muutakin pelattavaa
Tämän pelin urheilulajeja on 5kpl. Tennis, keilaus, golf, pesäpallo ja nyrkkeily. Teen nyt pienen tiivistelmän:

-Tennis: tässä aloitus tehdään heilauttamalla ohjainta ylöspäin ja pallon ollessa oikeassa kohdassa niin heilautat ohjainta, kuin tennis mailaa. Säännöt ovat samanlaiset tottakai, mitä oikeassakin tenniksessä. Tätä pelataan 2 vs. 2 tiimeissä. Aina kun heilautat ohjainta niin molemmat pelaajasi heilauttaa mailaa. Sinun ei myöskään tarvitse liikuttaa Mii ukkoasi, sillä se liikkuu pallon luokse itsestään. Tämä on oikeastaan ainoa mahdollinen hyvä tapa.

-Keilaus: tässä taas laitetaan Mii hahmo oikeaan kohtaan ja sitten Remotea heilautetaan aivan kuten heittäisit keila pallon. Tämä on oikein mukavaa ja taidollakin on osuutensa. Jos onnistut tekemään täys kaadon niin pisteitä luonnollisesti tulee enemmän.

-Pesäpallo: Tämä on perus pesistä ja tässä lyödään palloa, sekä heitetään palloa. Lyöminen on toteutettu ihan hyvin sinällään, mutta välillä maila näyttää vispaavan. Tässä siis laitat ohjaimen niskan taakse samaan asentoon, kuin pesäpallomaila pesiksessä. Palloa heittäessä taas heilautat mailaa, aivan kuten palloa heittäisit.

-Golf: tämäkin on tehty samalla tavalla, kuin pelaisit oikeata golffia. Ohjain golfmailan asentoon ja svingautat ohjainta, kuten golfmailaa. Mailoja muutama, mistä saat valita. Golffi vain välillä tuntuu turhankin ykstoikkoiselta, mutta on ihan jees.

-Nyrkkeily: tästä jo aikaisemmin sanoinkin, että lyönnit ovat tehty huonosti. Se ei jokaista lyöntiä aina ota ja se on välillä oikein ärsyttävää. Puolustaminenkin on mahdollista ja siinä sinun täytyy heilua vähän niinkun väistelisit nyrkkeily kehässä. Turhankin usein tässä vaan saa enemmän turpaa kuin sitä vastustajalle antaa.

Perus lajien lisäksi mukana on myös training, jossa jokaisesta lajista on kolme erilaista harjoitusta. Jos suoriudut hyvin niin saat näistä myös mitaleita. Kannattaa harjoitella näitä jos jotain ongelmia ilmenee perus lajeissa. Joka päivä voit myös yhdellä Mii hahmolla pelata yhden Fitnessin, jossa teet jotain näistä harjoituksista ja sitten lopuksi saat tulokset ja seuraavana päivänä voit taas yrittää eilistä tulostasi parantaa. Tulokset tulevat Wiin message boardille viestinä näkyviin.

Tekemistä on, mutta onko tarpeeksi?
Lajeihin saattaa kyllästyä nopeasti ja sitten saattaa pelin helposti jättää vain hyllyyn pölyttymään. Jos jaksaa niin voi trainingeista hankkia kultaa, joka tuo lisää pelattavaa ja jokaisesta lajista pro-arvosanan, joka vaatii jonkunverran pelaamista. Joka päivä myös voi pelata tuon Fitnessin, joka on mielestäni varsin mukava. Peli on lyhyt, mutta mitä väliä kun koneen mukana tuli?

Hyvää:
-Kontrollit ovat varsin aidot ja mukavat
-Mukavat fitness testit, joita voi parantaa
-No pari mukavaa lajia...

Huonoa:
-...tosin osa tylsiä
-Nyrkkeily toimii huonosti
-Lajeihin kyllästyy nopeasti

Arvosana - 79/100

Nyt ihmetellään. Yhtään Spore arvostelua ei ole vielä tullut. Pian tulee ^^.

Tein juuri uuden arvostelun:

The Legend of Zelda: Twilight Princess (Wii)

Vu2ueXWpvIxxM:http://www.stagclan.com/v2/images/games/legend_of_zelda_twilight_princess.jpg" border="0" alt="[kuva]" />

Kehittäjä - Nintendo
Julkaisija - Nintendo
Julkaistu - 8.12.06
Genre - Seikkailu
Pelimuoto - Yksinpeli
Alusta - Gamecube ja Wii

The Legend of Zelda -sarjan ensimmäinen osa tuli jo 80-luvulla. Tämä oli Nessin ylhäältä kuvattu toimintaseikkailu peli. Vielä nykyäänkin peli jaksaa viihdyttää salaisuuksillaan ja hyvällä ideallaan. Jatko-osa tuli samaiselle konsolille jatkonimellä The Adventure of Link. Tämä muutti sarjaa aika paljon. Nyt se oli sivulta kuvattu peli, joka ei ollutkaan enään yhtä hyvä, mitä ykkönen. Tämä jatko-osa oli samalla hyvin vaikea peli. Snessille tuli seuraava Zelda ja se oli taas ylhäältä kuvattu ja hyvä niin. Tästä pelistä sai jo paljon paremman ja tämä tosiaan on todella huippu peli. 2-D Zeldoista ehkä se kaikkein paras. Tämän jälkeen ensimmäinen taskuzelda julkaistiin Links Awakeningin merkeissä. Kyseinen peli julkaistiin Gameboy käsikonsolille. Tämä oli mustavalkoinen, mutta silti varsin mainio peli. Tämä sai myöhemmin värillisen ja vähän korjaillun version. Näiden jälkeen sarja muuttui ja paljon. Kolmiuloitteinen Zelda, eli Ocarina of Time julkaistiin. Tätä on sanottu maailman parhaimmaksi Zeldaksi, tätä on sanottu 64:n parhaimmaksi peliksi ja tätä nimenomaan on sanottu maailman parhaaksi peliksi. Nintendo 64:n toinen Zelda, Majoras Mask tuli ja se on OoT:tia aika paljon erilaisempi. Siinä paikkana ei ole enään perus Hyrule ja siinä maailma on räjähtämässä. Seuraavaksi sarja palasi taskukonsoleille. Gameboy Colourille tuli samaan aikaan 2 Zeldaa, nämä ovat Oracle of Ages ja Oracle of Seasons. Näitäkin on kehuttu ja paljon, mutta samalla väitetty rahastukseksi. Gamecube sai seuraavaksi Zeldansa nimellä Wind Waker. Kyseinen peli on kolmiuloitteinen ja siinä on sarjakuvamainen grafiikka. Suuressa osassa pelissä oli merellä seilaaminen. Gamecubelle tuli myös ylhäältä kuvattu Zelda, Four Swords Adventures ja siinä pelataan nelinpeliä. Se ei arvosanoissa yllä aiempien osien tasolle, muttei todellakaan ole huonoja arvosanoja kuiteskaan saanut. The Minish Cappi on seuraavana ja konsolina Gameboy Advance. Siinä päävastus on eri mitä aiemmissa, mutta silti todella hyvä Zeldapeli. Minish Capin jälkeen vihdoin päästään Twilight Princessiin.

Paras juoni mitä Zeldoissa on nähty?
Juoni lähtee käyntiin siitä kun Link niminen poika lähetetään pormestarin käskystä tuomaan tärkeää kuljetusta Hyrulen linnaan. Kuitenkin päivänä ennen tätä iltaa tapahtuu ikäviä. 3 kylässä asuvaa lasta napataan. Linkki joutuu Twilight Realmiin ja täällä hän muuttuu sudeksi. Link joutuu vangiksi ja siellä hän tapaa uuden apurinsa, Midnan. Midna on pienihemmo, joka jostain syystä haluaa auttaa Linkkiä. Tämä Twilightin olento, Midan auttaa Linkkiä pakoon vankilasta. Nyt Link lähtee tappamaan pomoja luolastoista, jotta saisi niiltä Fused Shadow nimisiä esineitä, joita on kolme kappaletta. Ikävä kyllä Zant niminen hemmo... (Enempää en voi kertoa). Kuitenkin TP:ssä on todella hyvä juoni, jossa tulee vastaan paljon juonenkäänteitä ja jo pelkästään juonen takia tämä peli kannattaa pelata läpi. En nyt tiedä onko juoni parempi kuin muissa Zeldoissa, mutta ainakin liippaa läheltä.

Toimivatko kontrollit Wiillä?
Olen testannut pelannut tätä Wiillä ja Gamecubella, joten voin kertoa eroja. Liikkuminen Wiillä toimii tottakai Nunchuk ohjaimen tatista ja muut jutut hoidetaan Remotella. Liiketunnistimen kanssa ampuminen ritsalla ja jousipyssyllä on yllättävän mukavaa, jonka takia ei huvita automaatti tähtäystä käyttää. Liiketunnistus sopii apuvälineisiin todella hyvin ja sitä käyttää paljon mielummin kuin GC:n tattia. Koska Wiillä ei ole kuin yksi tatti niin ongelmia voi tulla kameran kanssa. Moni valittaa kamerasta, jota ei voi vapaasti liikutella toisella tatilla, vaan napin painalluksesta se liikahtaa Linkin taakse, niinkuin Ocarina of Timessä. Tatillahan tämä olisi helpompaa, mutta ei se nyt ole edes mikään kovin suuri asia. Kontrollit näistä huolimatta on Wiillä mukavammat, mutta Gamecubellakin kontrollit toimivat todella hyvin.

Entäs graafinen puoli?
Grafiikat ovat oikein hyvät. Jotkut tekstuurit nyt ovat välillä vähän suttuiset ja silleen, mutta otetaan nyt esimerkiksi vesi, niin se näyttää aivan älyttömän aidolta. Grafiikan parannusta ei juurikaan tarvitse.
TP on kanssa hyvin laaja, kuten yleensä Zelda pelit ovatkin. Jos koko alueen menee läpi vaikka hevosella niin matka tulee olemaan pitkä. Jos näihin plussaa vielä kaikki luolastot ja kaiken, minne ei hevosella pääse niin voi vain todeta, että todella laaja tämä on. Vaikka tämä onkin laaja niin paikatkin ovat paikoitellen todella hienoja. Välillä ihan tekee mieli pysähtyä ja suu auki kyylätä maisemiä. Vielä kun ollaan korkealla paikalla ja katsotaan alas niin maisemat ovat kauniita.
Temppeleitäkin on aikasen paljon ja onneksi aika suuri osa niistä on toteutettu hyvin. Olihan siellä välissä joku huonokin temppeli, mutta muuten todella hyviä temppeleitä on. Hetken tässä mietin niin en saanut mieleeni oikein yhtään temppeliä, jonka maisemistä en olisi pitänyt. Water Templessäkin oli todella hienoja paikkoja, vaikka Ocarinassa vihasin sitä temppeliä eniten. Temple of Time on sinällään ehkä pelin huonoin temppeli, mutta silti se on todella hienon näköinen.

Hahmoja tuttuun tapaan on paljon
Twilight Princessissä on tuttuun tapaan paljon hahmoja. Link nyt ei paljon esittelyjä kaipaa. Hän on itse pelin sankari. Kun Link menee Twilight Realmiin niin hän muuttuu sudeksi.
Zelda on aiemmista osista tuttuun tapaan prinsessa. Tämäkään nyt ei esittelyjä pahemmin kaipaa. Hän on hyrulen oikea hallitsija
Midna taas on Twilightin salaperäinen olento, joka auttaa Linkkiä. Midna antaa pelin aikana ohjeita.
Zant, eli Twilightin kuningas, jonka kohtaat muutamaan otteeseen pelissä. Hän on myös tässä pelissä yksi loppareista.
Epona on Linkin hevonen. Voit pelin aikana halutessasi kutsua hänet, jolloin voit ratsastaa hänellä ja se on tottakai kävelyä nopeampaa
Ganon on kokopelin pää paha, niinkuin lähes kaikissa muissakin Zeldoissa. Se täytyy päihittää pelin lopussa ja pelaappas tämä peli niin saat tietää hänen aikeistaan.

Siis aivan jumalallinen peli!
Kyllä, eli tämä on todella hyvä peli, vaikkei ehkä kuitenkaan se paras Zeldoista. Musiikit ovat hyvät, vaikkei päihitä esimerkiksi Ocarina of Timen musiikkeja. Äänet, jotka tulevat Wiin kapulasta saattavat vähän häiritä, mutta koittavat kuitenkin tuoda aitoutta peliin.
Luolastojen pulmat ja kaikki ovat nerokkaita ja ne tuovat sopivaa maustetta peliin. Se hauskuus piilee pitkälti erilaisissa pulmissa ja puzzleissa. Muistan vieläkin kun hakkasin puolituntia yhtä puzzlea ja olo oli hyvä kun sen läpäisin.
Luolastojen lopparit ovat mukavia ja ja ne tuovat siihen perus pelaamiseen vaihtelua. Ensimmäiseksi vastuksen heikko kohta on löydettävä, sitten sille pitää tehdä jotain. Kuitenkin isommatkin lopparit kaatuvat välillä yllättävän helposti.
Kun päätehtävän on pelannut läpi, johon menee aika pitkään, niin mukana on myös paljon sivutehtäviä. On kaikenlaisia keräiltäviä juttuja, on Cave of Ordeals niminen paikka, jossa hirviöitä huoneen täydeltä. Kaikkea siis löytyy ja kaikenlaista uuttakin aiempiin osiin löytyy. Uusia varusteita on paljon. Otetaan esimerkiksi vaikka moukari, jota heitetään esim. seiniä päin.
Peliä tosin vaivaa helppous, joka puskee tielle usein.

Hyvää:
-Hyvät luolastot
-Juoni
-Grafiikka
-Liiketunnistin sopii ja hyvin
-Alueet on laajoja ja yleensä hienoja
-Pituutta paljon ja vielä sivutehtäviä paljon

Huonoa:
-Aika helppo
-Wiillä kamera ongelmia

Arvosana: 94/100

Hyvin vetäny jotkut jostain netistä näitä joitain arvosteluja, mistä esim noi antaa 94/100 pistettä Ihan sama, kuhan tulee hyviä niin olen tyytyväinen

"soriku triplapostaan mut tuolt netist löytyy nii paljo valmiit hyvii arvostelui"

Etenkin Xolair ja Jerskale kirjoittavat törkeän hyviä arvosteluja. Niitä on todellakin ilo lukea. Kiitokset kyseisille herroille ja toivottavasti jaksavat jatkossakin kirjoittaa yhtä laadukkaita arvosteluja.

Mount&Blade


Kehittäjä: TaleWorlds
Julkaisija: Paradox Interactive
Julkaistu: Euroopassa 19. syyskuuta 2008
Alusta: PC

Mount&Blade on ollut jo pitkään betassa ja on vihdoinkin valmistunut. Se on roolipeli, missä on melko iso- ja vapaa maailma, mutta on myös todella onnistunut taistelusysteemi!

Peli sijoittuu keskiajalle karuun Calradian maailmaan, missä neidot oleskelevat kaupungeissa sekä linnoissa, ritarit ratsastavat sotaan ja kauppiaat matkaavat karavaaneissa ympäri aluetta.


Maailma

Maailma on melko suuri ja siihen sisältyy kaupunkeja, linnoja, kyliä, metsää, nurmikkoa, aavikkoa, lunta sekä kukkuloista aluetta. Maailma tuntuu elävältä, koska koko ajan aika liikkuu ja saatat vaikka tavata jonkun lordin ja saada kivan keskustelun tämän kanssa jolloin voit esim. kysyä tietoa, mutta voit myös tavata esimerkiksi porukan meri ryöstäjiä ja saada ikävän verilöylyn aikaan sekä kirveen otsaasi.
Vaikka Mount&Bladessa on keksitty maailma, siinä ei kuitenkaan ole mitään örkkejä taikka haltioita. Siinä näkyvät olennot ovat ihmiset, hevoset sekä lehmät. Voit kuitenkin kuulla päivällä kaupungin kaduilla koiran haukuntaa ja illalla kylässä pöllön huhuntaa.
Pelissä on viisi valta kuntaa: Swadians, Vaegirs, Khergits, Nords sekä Rhodoks. Valta kunnat voivat esim. sotia ja solmia liittoja. Valta kunnilla on kaikilla omat johtajansa joilla on alaisia(vassals) esim. lordeja. Valta kuntiin voi liittyä etsimällä valtakunnan "pääjehun" ja puhumalla asiasta. Valta kuntien johtajilta sekä lordeilta voi pyytää tehtäviä ja tehtäviä voi myös kysyä kylien johtajilta sekä Guild Mastereilta keitä löytää kaupunkien kaduilta.
Liikkuminen maailmalla käy strategia pelien tyyliin suurella kartalla, missä porukat(partyt) näkyvät yhtenä hahmona jossa lukee vieressä montako henkeä partyssa on. Jos laittaa hiiren partyn päälle, niin näkee lisätietoa kyseisestä jengistä. Jos pysähdyt kartalla(painat spacea), niin peli pysähtyy ja tulee niin kuin pause. Voit myös leiriytyä milloin ei tule pausea, silloin peli jatkuu vaikka partysi on leiriintynyt. Kaupungeissa, linnoissa, kylissä sekä taisteluissa voi liikkua First- ja Third Person kuvakulmassa. Kuvakulman voi vaihtaa painamalla "R" näppäintä. Paikoissa käymisen voi tehdä myös pelkällä valikolla.


Taistelu

Taistelu on hienoa ja realistista, monilla erilaisilla aseilla ja varusteilla. Pystyt käyttämään esimerkiksi miekkoja, keihäitä, kirveitä, heitto kirveitä, jousia, varsijousia, kilpiä ja erilaisia hevosia(hevosia käyttämällä saa voimakkaammat iskut sen selästä ja se myös nopeuttaa kartalla liikkumista). Taisteluissa lyömä aseilla voi lyödä ylhäältä, lyödä lävistys iskun(miekkaa ei voi kyllä survaista vastuksen läpi) ja molemmilta sivuilta. Taisteluissa sinä olet johtaja, sinä voit antaa käskyjä muille kuten esimerkiksi: hyökkäykseen, pysyä tässä, mennä asemiin, lopettaa tulittaminen, seurata sinua. Jos sinulla on pisto ase, niin voit ottaa lujan vauhdin niin ase menee erilaiseen asentoon ja ilman että edes klikkaat hiiren näppäintä se tekee ERITTÄIN paljon vahinkoa(Couched Lance Damage) vastustajaan yleensä. Taistelussa sivuun tulee aina tekstejä kun joku vedetään pois pelistä(kenelle tämä kävi ja kuka sen teki) tai jos sinuun osuu(paljon healthia menetät) ja jos sinä osut johonkin(paljon vastustaja menettää healthia). Taisteluissa voi kuolla sekä mennä tajuttomaksi(oma hahmo ei voi kuolla eivätkä ketkään muut "herot(sankarit)". Tajuttomat menevät voittajalle vangeiksi(vangit voi vaikka sitten joskus myydä jollekkin). Hevosella voi myös ratsastaa päältä, joka ei tapa vaan siitä menee tajuttomaksi.
Piiritykset ovat hienoja myös, mukana voi olla tikapuut tai piiritystorni. Ihan koristeeksi alueelle on laitettu myös "trebuchet(tavallaan eräänlainen katapultti)", mutta sillä ei voi ampua. Heti alussa jotkut sotilaat juoksevat työntämään piiritystornia(jos sellainen on) jos et käske että niin ei saa tehdä.
Piirityksissä sitten taistellaan muureilla ja monessa muussakin paikkaa kaupunkia/linnaa.


Partysi

Sinun pitää pitää partysi(eli porukkasi), kunnossa ja järjestyksessä. Tämä tehdään hankkimalla moraalia(erilaisista esineistä) sekä ruoka on tärkeää. Jos asiat menevät hyvin, niin party liikkuu nopeammin ja soltut ovat tyytyväisiä.


Hahmosi

Hahmo kehittyy taidoissansa tekemällä niitä ja kehittymällä
"leveleitä(tasoja)" ylemmäs. Kun nouset tasolta toiselle, niin saat pisteitä käytettäväksi millä voi nostaa erilaisia taitoja. Taitoja on todella monta.




Kokonaisuus


Peli on kokonaisuudessaan aivan mahtava, koska maailma on riittävän iso sekä tekemistä riittää ja taistelu systeemiin ei varmasti ikinä kyllästy!
Jos peli tuntuu liian helpolta voit vaikka säätää battle sizea(paljonko joukkoja pääsee kerralla kentälle), taikka vihollisten iskujen nopeutta ja paljonko ne tuottavat vahinkoa yms.
Pelissä on myös mukana Quick Battle modi, missä voit valita erilaisen taistelun ja tapella siellä. Quick Battleen voi mennä painamalla päävalikosta Quick Battle. Pelissä on myös tutorial, missä voi treenata hiukan perus asioita.




Hyvää:


-Taistelu systeemi mahtava!
-Hyvä tunnelma.
-Melko iso maailma.
-Paljon tekemistä.
-Paljon varusteita, hevosia ja aseita.

Huonoa:


-Tilttailee välillä.



Erittäin hyvä peli, kaikin puolin! Mukaan ottamatta yhtä asiaa(tilttailu). Mutta kunhan tallentaa välillä niin voi aina jatkaa samasta kohdasta. Joten siitä en nykyään välitä, koska nykyään on paljon nopeampaa ladata vanhasta tallennuksesta kuin ennen(silloin se kesti ärsyttävän pitkään).
Suosittelen kaikille!


Arvosana: 100/100

Miksi Xolair ilmoittaa esim GTA IV:n olevan julkaisu-versio? Eikös me tavalliset pulliaiset saada pelkästään noita julkaisuja eikä ennakkoja yms? :o

Tuossa viime gamereactor lehdessä taisi olla Stalker: Clear sky arvosteltu kutosen peliksi, mutta mitä olen gameplayta katsonut ja aiheen viestejä lukenut niin ei vaikuta ollenkaan niin "huonolta" mitä arvostelu antaa ymmärtää. Eli voisiko joku peliä pelannut tehdä siitä jonkinmoisen arvostelun, näin ihan mielenkiinnosta kyselen. :]

S.T.A.L.K.E.R.: Clear Sky (PC)

S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl oli keskeneräisyydestään ja bugisuudestaan huolimatta eräs viime vuoden vetovoimaisimmista ja tunnelmallisimmista räiskintäpeleistä. Vaikka peliä pelattaessa ei voinut välttyä "tämän ja tämän asian olisi voinut tehdä niin paljon paremminkin" -tunteelta, uniikki ympäristö ja vahva immersio takasivat sen, että pelin parissa viihtyi aina tyylikkääseen lopetukseen saakka. Clear Sky oli ennakkotietojen mukaan se peli, joka alkuperäisen Stalkerin olisi pitänyt olla, ja vaikka tämä ei pidäkään täysin paikkaansa, on kyseessä kuitenkin selvästi edeltäjäänsä valmiimman oloinen tuotos. Bugit ovat toki edelleen läsnä, mutta niihin saa selvästi helpotusta lukuisien päivitysten ansiosta.

Clear Skyssa pelaaja ottaa palkkasoturi Scarin roolin. Tarinasta liikoja paljastamatta voi kertoa, että sen päätarkoitus on lähinnä tarjota jonkinlainen pohjustus Shadow of Chernobylin tarinalle, ja muutama tuttu hahmokin kuvioissa vilahtaa. Tapahtumapaikkana on edelleen Zone, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden runtelema, mutanttien kansoittama ja hengenvaarallisia luonnonilmiöitä pursuava alue, jossa jokainen varomaton askel saattaa päättyä väkivaltaiseen kuolemaan. Pelaajasta riippuen tämä voi olla joko äärimmäisen jännittävää tai turhauttavaa, mutta joka tapauksessa juuri tämä arvaamattomuus tekee Stalkerin ympäristöstä mielenkiintoisemman kuin useissa muissa peleissä.

Zonen houkuttelevin asia ovat erilaisia ominaisuuksia käyttäjälleen antavat artifaktit, jotka vetävät seikkailunhaluisia hulluja, stalkereita, puoleensa kuin liukumiina kärpäsiä. Artifaktien myyminen on tuottoisaa, mutta toisaalta parhaat artifaktit saattaa olla parasta pitää itsellään. Esimerkiksi verenvuotoa hillitsevä artifakti saattaa tulla todella tarpeeseen siinä vaiheessa, kun laastarit ovat lopussa ja pelaaja vuotamassa kuiviin.

Headshot-juhlaa odottelevaa perusräiskijää Stalkerin todellisuus lyö välittömästi vasten kasvoja. Peruspyssyllä ei tapeta vähänkään pidemmän matkan päästä ketään, ja jokainen tappo tuntuu saavutukselta. Stalkerin viholliset ovat myös siinä mielessä harvinaista sorttia, että niiden osumatarkkuus tuntuu olevan parempi kuin pelaajalla, tai sitten vika on minussa. Viholliset myös kestävät kuritusta suunnilleen saman verran kuin pelaajakin, vaikka pääosumat tappavatkin kertalaakista. Pääosumien saamiseen tarvitaan tosin hyvä ase ja mieluusti vielä kiikaritähtäinkin, ellei sitten satu olemaan todellinen Hannu Hanhi. Pelin alkupuolella osaa arvostaa sitä, että mukana on silloin tällöin muutama kaverikin.

Zone on selvästi laajentunut Shadow of Chernobylistä, ja mukaan on tullut kokonaan uusia alueita, joista näkyvimpänä laaja suoalue. Itse pidin erityisesti siitä, että Zone ei ole enää niin putkimainen kuin SoC:ssa, eikä paikasta A paikkaan C liikkuessa välttämättä tarvitse aina kulkea paikan B kautta. Ympäriinsä juoksentelua on toki edelleen mukana vähintään riittävästi, mutta tämä johtuu pääosin siitä, että esimerkiksi suoritetuista tehtävistä saadut palkkiot on lähes aina haettava kyseisen ryhmittymän tukikohdasta, joka saattaa olla aivan toisella puolen Zonea. Jonkinlainen tilisiirtosysteemi olisi ihan paikallaan.

Shadow of Chernobylistä löytyi periaatteessa kaksi sellaista ryhmittymää, joiden väliseen taisteluun pelaaja saattoi vaikuttaa. Clear Skysta näitä ryhmittymiä löytyy puolen tusinaa. Pelaaja voi liittyä johonkin ryhmittymään ja saada näin jonkin verran etuja käydessään kauppaa kyseisen ryhmittymän kanssa. Tämä onkin suotavaa, sillä normaalisti pelaaja joutuu maksamaan pelkästä vodkapullostakin tolkuttoman paljon, mutta tavaroita myymällä tienaa vain säälittäviä hiluja. Ainoastaan artifaktien myynnistä saa siedettävästi rahaa. Rahaa voi polttaa myös varusteiden korjaukseen ja päivittämiseen, mikä onkin kaivattu lisäys.

Eräs hehkutetuimmista ominaisuuksista oli mahdollisuus käydä sotia eri ryhmittymien välillä. Kiva idea, mutta toteutus ei toimi pätkääkään. Kun pelaaja on työllä ja vaivalla saanut vallattua vihollisten tukikohdan ja kuvittelee jo hävittäneensä kyseisen porukan lopullisesti Zonen kamaralta, on melkoisen turhauttavaa huomata, että viholliset palaavat takaisin tukikohtaansa heti, kun pelaaja vähän selkäänsä kääntää. Vallattuani saman tukikohdan neljännen kerran ja menetettyäni sen jälleen saman tien viholliselle annoin lopulta periksi ja totesin, että systeemi on niin pahasti rikki, että se kannattaa ennemmin sivuuttaa kokonaan. Ryhmittymien väliset sodat ovat mukana lähinnä bonuksena, mutta silti niiden ryssitty toteutus ihmetyttää.

Itse pääjuoni on onneksi jälleen laatukamaa. SoC flirttaili paikoitellen jopa selviytymiskauhun kanssa, mutta Clear Sky luottaa enemmän ryhmäpohjaiseen ja "räiskintäpelimäiseen" toimintaan, joten pimeitä laboratorioita ja pelottavia mutantteja haluavat luultavasti pettyvät. Suurin osa Zonen mutanteista vilahtaa pelissä vain satunnaisesti, vaikka esimerkiksi suuresti vihaamiani snorkkeja pääseekin useampaan otteeseen ammuskelemaan. Itse pääjuoni on todella simppeli, mutta tehtävät ovat kuitenkin huimasti monipuolisempia SoC:n sinänsä toimivaan dokumentinmetsästykseen verrattuna. Scar ei ole pelihahmona yhtä kiinnostava kuin Shadow of Chernobylin Marked One, mutta juoni alkaa silti pian imeä mukaansa.

Vaikka tehtäviensä puolesta peli ei painotukaan niin paljon jännitykseen ja taskulampun kanssa pimeässä heilumiseen kuin edeltäjänsä, itse Zone on kuitenkin huomattavasti entistä armottomampi. Jos SoC:ssa artifaktien keräily muistutti välillä marjanpoimintaa, CS on lähempänä puukkotappelua valkohain kanssa. Artifaktit ovat nyt näkymättömiä ja löytyvät vain kannettavalla ilmaisimella. Varsinkin pelin alussa saatava ilmaisin on sen verran kehno, että artifaktinmetsästys päättyy usein siihen, että pelaaja käristyy elävältä tai kuolee säteilyyn ennen kuin näkee vilaustakaan artifaktista. Välineiden parantuessa tähänkin tulee toki muutosta. Zonen yöt ovat nyt pilkkopimeitä, eikä pelkällä taskulampulla ja tussarilla varustautunut sankari ole juuri muuta kuin tavallista sitkeämpää koiranmuonaa. Yönäkölaite on lähes välttämätön varuste.

Itse pääjuoni ei ole juuri sen pidempi kuin normaalissa räiskintäpelissäkään, mutta pelkästään pääjuonen perässä ravaaminen ei olekaan varsinaisesti pelin tarkoitus. Pääjuonen suorittamisen sijasta vietin päiviä juoksentelemalla ympäri Zonea toinen toistaan turhempien tehtävien perässä. Jotain hienoa siinä on, kun kulkee suolla keskellä yötä taskulampun kanssa artifakteja etsien, ja välillä pensaikosta kuuluu epämääräistä rahinaa ja suhinaa, ja toisinaan pimeässä vilkkuu jokunen valkoinen silmäparikin... Harva peli yltää samanlaiseen tunnelmaan. Clear Skyssa itse Zonen tutkiminen on mielestäni jopa palkitsevampaa kuin SoC:ssä, lähinnä juuri artifaktien löytämisen hankaluuden ja muutenkin lisääntyneen haastavuuden ansiosta.

Onko Clear Sky sitten parempi kuin Shadow of Chernobyl? SoC:ssä oli puutteensa, ja monilta osin peli jätti puolivalmiin vaikutelman. Clear Skyssa on enemmän sisältöä, mutta toisaalta esimerkiksi ryhmittymistä olisi voinut saada paljon enemmän irti

-

nyt ne vaikuttavat lähinnä turhilta kuriositeeteiltä. Pelin tarinassa ei myöskään ole ihan sitä samaa magiaa ja vetovoimaa kuin Shadow of Chernobylissä. Clear Sky on joillakin osa-alueilla parempi kuin SoC ja joillakin huonompi, mutta kokonaisuutena se on silti yhtä nautittava peli. Stalkeriin tutustumattomien kannattaa ensin tosin pelata Shadow of Chernobyl läpi, sillä Clear Sky ei välttämättä tarjoa pehmeintä mahdollisinta laskua Stalkerin maailmaan.

+ Tunnelma tallella
+ Imee mukaansa
+ Monia hyviä uudistuksia
+ Zone on edelleen mahtava peliympäristö

-

Joitakin turhia uudistuksia

-

Paikoitellen hiomaton

-

Ryhmittymistä ei saada paljoakaan irti

-

Palkkion hakeminen on työlästä

84/100

Lainaus:28.09.2008 Ellipsis kirjoitti:
Miksi Xolair ilmoittaa esim GTA IV:n olevan julkaisu-versio? Eikös me tavalliset pulliaiset saada pelkästään noita julkaisuja eikä ennakkoja yms? :o

Noh, kaipa sen versioinnin olisi voinut jotenkin toisella tavalla laittaa, mutta samapa tuo minulle. Kaupan hyllyiltä löytyvää versiota tuo kuitenkin tarkoittaa.

Kiitokset Hifistille noista kehuista. Tulevaisuudessa tulee ainakin Saint's Row 2:n ja Fable 2:n arvostelut, mahdollisesti muistakin.

Gran Turismo 5 prologue

Hyvää:

+ Graafiikat ja äänet

+ Autojen määrä

+ Tekoäly

Huonoa:

-Ei vauriomallinnusta

- Ratojen määrä

- Pöljät musiikit

- Lyhyt


75/100

Lainaus:20.10.2008 miseboy kirjoitti:
Gran Turismo 5 prologue

Hyvää:

+ Graafiikat ja äänet

+ Autojen määrä

+ Tekoäly

Huonoa:

-Ei vauriomallinnusta

- Ratojen määrä

- Pöljät musiikit

- Lyhyt


75/100

Lainaanpa tuosta aloitusviestistä:

Lainaus:2. Älä tee arvostelusta pelkkää +/- listaa. Kerro pelistä jotain konkreettista.