Olin matkalla Kemistä Helsinkiin, ja siinä autossa istuessa ei juuri muuta tekemistä ole kuin kuunnella musiikkia. No, siinä puoliväsyneenä kuuntelin biisien alkuja ja loppuja, sellaisia joista pidin, jotka saivat heikommanikin räpellyksen kuulostamaan loistavalta. Sitten taas päädyin sellaiseenkin päätelmään että huono lopetus/aloitus pilaa muuten hyvän biisin, mikä on jo ylläri sinänsä o_o.

Omasta mielestäni näistä tärkeämpi on se lopetus, biisi voi oikeastaan alkaa rauhallisesti tai agressiivisesti tai ehkä joskus jopa tasapaksusti, mutta hyvä lopetus on jokaiselle biisille yksilöllinen.

Esimerkkejä muutamista mielestäni hienosti loppuvista biiseistä:
Epica - Another Me "In lack'ech" ja The Last Crusade (A New Age Dawns pt 1)
Leaves' Eyes - Ocean's Way ja Twilight Sun
The Sins Of Thy Beloved - Forever

Jokaisesta noista tulee kylmät väreet pitkin selkää ja ihan kuin tuntee biisin tunnelman vielä mielessään ennen kuin se sitten viimein loppuu. Kaunista :)

Aloituksesta tuli mieleen After Foreverin Estranged ja Monolith of Doubt.
Niissä lähti biisi hyvin käyntiin, eikä niissäkään mitään ärsyttävää erillistä alkusoittoa, joka kestäisi monta minuuttia (okei, joihinkin biiseihin sellainen sopii).

Biisin lopussa en tykkää turhista tilutuksista yms, mitä kuulee turhan usein...

Sitten taas kunnon raiskatusta lopusta esiumerkkinä Dragonforce - Valley Of The Damned, ensimmäiset kolme minuuttia oikein hyvää musiikkia, muutta siitä eteenpäin koko loppu biisi on aika karseaa kuunneltavaa.

Kertokaas ihmeessä omaa kommenttia ja ajatusta biisien lopuista ja aluista, millaisista tykkäätte ja millaisista ette, mielellään perustelujen kanssa.

Siis sehän on itsestä biisistä kiinni. On erilaisia biisejä ja mitä sillä pyritään. On tarinan kerrontabiiseja ja biletysbiisejä. Yleensähän nämä aloitukset ovat sitä tunnelmaa korostavia ja kertosäkeessä päästään kliimaksiin ja siitä lasketaan rauhallisesti lopetukseen. Kannattaa lukee musiikin teoriaa niin olet viisaampi. Voit aloittaa mollista ja duureista.

Biisi on kokonaisuus. Siihen kuuluu musa ja lyriikat. Itse pidän jossain melodiaa tärkeänä ja jossain sanoja. Metaforat ja muut hauskat sanaleikit ovat kivoja, melodia herättää muistoja ja herättää tunteita molleillaan tai duureillaan.

Kokonaisiin levyihin pätee yleensä ihan sama juttu kuin aloitusviestissä mainittiin: jos aloitus- ja lopetusbiisi ovat hyviä, ei haittaa, vaikka väliin mahtuisikin muutama filleribiisi. Hyvä aloitusbiisi saa tarttumaan levyyn useammin, ja hyvä lopetusbiisi tekee levyn lopusta "odottamisen" arvoisen.

Mutta mitä noihin yksittäisiin biiseihin tulee, niin se on aika puhtaasti biisistä kiinni. Jos kyseessä on puolentoista minuutin kaahaus, niin ei siihen tarvitse sen kummempia alkuja tai loppuja väsätä, riffiä vaan riffin perään. Toisaalta yli kymmenminuuttisissa eepoksissa on usein toimiva ratkaisu, jos biisi "kasvaa" loppua kohden, tai vaihtoehtoisesti saavuttaa huippukohtansa keskivaiheella ja palaa sitten takaisin alun tunnelmiin. Mitään vakiokaavaa ei ole, mutta pääasia on, että biisin alku ja loppu tukevat itse biisiä. Tämä voi tapahtua vaikkapa johdattelemalla kuulija a) biisin tunnelmaan tai b) harhaan. Mitä jälkimmäiseen kohtaan tulee, niin maailman vanhin kikkahan on tehdä kappaleen introsta täysin erilainen kuin muusta kappaleesta, mikä oikein käytettynä yllättää kuulijan täysin.

Vaikka ei olekaan mitään yksiselitteistä ohjetta hyvälle introlle, niin voisin ainakin sanoa, millaisista introista en tykkää. Akustinen melodia muuten sähkökitaralla vedettävässä biisissä on ollut jo vuosikaudet aivan uskomattoman kulunut tehokeino. Näissä aloituksissa ongelmana on se, että usein introlla ei ole mitään tekemistä muun biisin kanssa, vaan se on laitettu biisin alkuun ihan vain siksi, koska halutaan luoda "eeppistä" tunnelmaa tai vaihtoehtoisesti apinoida Metallicaa. Sori, ei yleensä toimi. Poikkeuksia tietysti löytyy, kuten Metallican Battery (varmaan selkein esimerkki), Sepulturan Beneath the Remains (kitaraintrolla ei juurikaan tekemistä itse biisin kanssa, mutta toimii hyvänä aloituksena levylle), Destructionin Curse the Gods (sama juttu kuin Beneath the Remainsissa) ja Deströyer 666:n I am the Wargod (malliesimerkki siitä, miten biisi kasvatetaan eeppisiin mittoihin ilman, että se kuulostaisi keinotekoiselta). Myös pelkkä laulu ilman soittimia tai huudahdus on yleensä huono tapa aloittaa kappale, esimerkkeinä vaikkapa Maidenin Can I Play With Madness ja Priestin All Guns Blazing.

Lopetukseenkaan ei mitään aina toimivaa kaavaa ole olemassa, täysin biisikohtaista. Huonoin ja kamalin tapa lopettaa kappale on loputtomiin asti jatkuva ja hiljalleen taustalle feidautuva kertosäe. Se jättää aina jotenkin sellaisen fiiliksen, etteivät biisin tekijät ole jaksaneet tehdä kunnollista lopetusta, vaan luottaneet siihen, että kyllä tämä kertosäe on niin hyvä, että levy myy. Feidaus voi toki toimia, jos sitä käytetään oikein. Esimerkkeinä vaikka Deathin Perennial Quest, Bolt Throwerin World Eater ja tunnetumpana biisinä Metallican Escape. Perennial Questin hitaasti taustalle feidautuva akustinen melodia luo tiettyä haikeutta, kun taas Bolt Throwerin tuho-oopperan lopussa soimaan jäävä riffi ilmoittaa vain sen, että tuhoaminen jatkuu tämän biisinkin jälkeen (ja niinhän se itse asiassa onkin, bändi kun on "jatkanut" biisiään myös myöhemmillä levyillään). Escape on jossakin näiden kahden välimaastossa. Eräs surkea tapa päättää kappale on myös jonkinlainen huudahdus biisin lopussa soittimien jo vaiettua. Can I Play With Madness on taas surullinen esimerkki (oi kuinka paljon parempi levy SSOASS olisikaan, jos kyseisen biisin alku- ja loppuhuudahdukset otettaisiin pois? Ei paljon, mutta selvästi).

Siitä introsta, ei ole kovin montaa hyvää biisiä tullut vastaan, missä olisi ihan erityylinen intro kuin itse biisi, toki niitäkin on, mutta juuri tuo Raat0n mainitsema akustinen sähellys muuten sähkökitaralla vedetyssä biisissä ei kauheasti innosta.

Niin ja se feidautuva kertosäe on ärsyttävä, mieluummin vedetään vaikka se kertosäe vähän kovempaa siihen loppuun ja sitten stoppi kuin se feidaus, ei pysy biisin tunnelma kunnolla yllä jos se vain tasaisesti hiljenee.

Death on hyvä esimerkki siitä, miten hyvä feidaus tehdään. Slayerin Raining Bloodin lopussa oleva sadekin on erittäin hyvin laitettu siihen loppuun, jotenkin vaan tulee rento olo niinkin rankan biisin jälkeen sen sateen takia.

Biisien alkuihin tai loppuihin en sen erikoisemmin kiinnitä huomiota, jollei ne ole oikeasti jotain todella hyviä ja erikoisia.
Eliksen Abendlied-kappale on hyvä esimerkki kauniisti alkavasta kappaleesta. Ensin kuuluu hiljaista sadetta ja huminaa, ja sitten alkaa kaunis pianon pimputus. Sama kappale myös loppuu kivasti sateeseen.
Mukavan voimakkaasti alkavat kappaleet ovat nekin oikein hyviä, useimmiten. Hyvä esimerkki tähän on After Foreverin kappale Beautiful Emptiness, joka alkaa ihanan voimakkaasti Floor Jansenin laulamilla alkusanoilla, ja vielä ihanan korkealta ja mahtipontisesti. Ah, tämän kappaleen alku on kyllä upea.
Mitä loppuihin tulee, niin itseni mielestä After Foreverin Monolith Of Doubt:ssa on kyllä parempi loppu, kuin alku. Lopussa oleva Floorin, ehkä upein laulettu kohta koskaan missään, ja siitä lähtevä nopea ja mukavan mahtipontinen loppusoitanta ovat aivan mahtavia.
Myös Epican kappaleessa Consign To Oblivion on oikein mukava lopetus; mukavan mahtipontisesti laulava kuoro.

hyvä intro ja outro on joo semmonen mikä sopii biisin tyyliin. hankala sanoa mistään yleisestä kaavasta millä saadaan aikaan hyvä biisin alku tai loppu, mutta persoonalliset on tietty ihan kivoja. mikään neljä sointua ja sit vaan rummut alkaa kahen tahdin jälkeen-juttu ei oikein kiinnosta vaikka välillä semmonenkin kuulostaa todella hyvältä

van morrison - brown eyed girl
smile empty soul - silhouettes
red hot chili peppers - scar tissue

sit välillä iskee tämmöset tosi voimakkaat särön ja rumpujen kanssa vedetyt ihan tyhjästä alkavat biisit. samoin voimakkaasta kitarasta&rummusta tyhjyyteen yhtäkkiä katoava tai vaihtoehtosesti johonkin voimakkaaseen rummuniskuun ja heti perään hiljasuuteen katoava.

Raat0 sanoi tuolla ylempänä oikeastaan kaiken olennaisen, mutta heitetään tähän jotain omaa.

Lyhyempiin kappaleisiin sopii enemmän räjähtävä intro, jolla kappale lähtee heti käyntiin. Loistavana esimerkkinä Angel of Death. Pidän myös hitaasti alkavista, eeppisesti rakentuvista introista, joita ainakin Metallica on suosinut. Myös sisäänfeidatut introt, kuten Orion, toimivat ajoittain.

Lopetustyyli riippuu vähän kappaleesta. Esimerkiksi Deathin nopeimmat kappaleet lopetetaan onnistuneella tavalla kuin seinään. Monessa kappaleessa myös fade out toimii, Escape on hyvä esimerkki. Huonoin mahdollinen kappaleen lopetus on ehdottomasti KISSin I Love It Loudissa. Kappale ikäänkuin loppuu kertaalleen ulosfeidaukseen, jonka jälkeen kappale palaa sisäänfeidauksella kertosäkeeseen ja lopetetaan uudestaan fade outilla. Tähän lopetustyyliin en ole onneksi usein törmännyt.

Antonio Vivaldi - Winter, yksi hienoimpia aloituksia, mutta intron jälkeen vasta se suuri nautinto alkaakin.

op

kyl biiseis on niin monta muutakin tekijää ku alku ja loppu ettei voi puhua tämmösestä alku/loppupelastuksesta

Lainaus:23.05.2007 Stormtrooper kirjoitti:
kyl biiseis on niin monta muutakin tekijää ku alku ja loppu ettei voi puhua tämmösestä alku/loppupelastuksesta

No ei huonoa biisiä pelasta edes hyvä intro tai outro, mutta hyvästä biisistä ne tekevät vielä paremman. Ja huonot vähän huonomman. Voihan niistä silti keskustella, vaikka eivät biisin pääpointti olekaan?

Kyllä introt on mielestäni aina parhaimmillaan jos niissä on bassoa ja rumpuja. Näistä esimerkkeinä käy esimerkiksi Sabbathin N.I.B. ja rummuista Nephasthin Hate Earth. Toki myös enemmän tunnelmaan luottavat introt voivat olla loistavia, kuten Sabbathin debyytillä. Sitten on tietysti vielä nämä kaiken maailman power metallin synaintrot, jotka on yleensä parhaimmillaankin aivan hemmetin huonoja. Lost Horizonin A Flame to the ground of beneathin intro ja outro ovat kyllä pahimman laatuisia - aloitetaan 2min epämääräisellä skeidalla ja lopetetaan samalla tavalla. Onneksi ovat sentään ymmärtenäät laittaa nämä skeidat erillisiksi biiseiksi levylle, niin eivät pääse häiritsemään kokonaisuutta kovinkaan pahasti.

Nilen introille vielä *peukku ylös*

Vaikka en Iron Maidenia kuuntele niin pakko myöntää että Dance of Death on kyllä aivan ******* hyvä. Hieno intro, keskivaihe, outro miten meneekään. Myös hyvät lyriikat ja laulaja kertoo tarinan hienosti. Kylmät väreet aina tuo tuo biisi.

Enpä ole juuri noihin huomiota kiinittänyt, mutta itse pidän enemmän biisien aluista, jos alku on kiinnostava saatan jaksaa kuunnella koko biisin odottaen että koko biisi on samanlaista. Hyvä esimerkki huonosta biisin alusta on minusta Guns N' Rosesin Since I Don't Have You, jossa aloitus riffi pilaa koko biisin.

Lainaus:24.05.2007 lPaahdin kirjoitti:
Vaikka en Iron Maidenia kuuntele niin pakko myöntää että Dance of Death on kyllä aivan ******* hyvä. Hieno intro, keskivaihe, outro miten meneekään. Myös hyvät lyriikat ja laulaja kertoo tarinan hienosti. Kylmät väreet aina tuo tuo biisi.

The Legacy on aika samankaltainen biisi. Tosin siinä ei ole selloa/mikä soitin nyt soi siinä taustalla tuossa DoDissa.

Lainaus:24.05.2007 Doofus kirjoitti:

Lainaus:24.05.2007 lPaahdin kirjoitti:
Vaikka en Iron Maidenia kuuntele niin pakko myöntää että Dance of Death on kyllä aivan ******* hyvä. Hieno intro, keskivaihe, outro miten meneekään. Myös hyvät lyriikat ja laulaja kertoo tarinan hienosti. Kylmät väreet aina tuo tuo biisi.

The Legacy on aika samankaltainen biisi. Tosin siinä ei ole selloa/mikä soitin nyt soi siinä taustalla tuossa DoDissa.

häh? kitara ihan


ahaoho, luulin ett introista ja outroista puhutaan, onhan sielä viulu taustalla luomassa tunnelmaa

Megadeth: She-Wolf:in lopetus antaa slaagin.

Jooh, onhan noihin introihin ja outroihin nykyään kiinnittänyt jostain syystä huomiota. Sanotaan, että joku yltiöprogressiivinen Jäästä Syntynyt / Varjojen Virta (by Moonsorrow) omistaa loistavalla tavalla tunnelmallisen, hiljakseen kuuntelijaa ruokkivan intron, joka kestääkin sitten keskivertobiisin verran..

Lisäksi "pahaaenteilevät" akustiset introt metallibiiseissä miellyttävät, esimerkkeinä Primordialin Empire Fallsin ja Swallow The Sunin Hopen alut. Ja Hypocrisyn Fractured Milleniumin alku on sellaista korvaorkkua Peterin jumalaista kirkaisua myöten, että uh.

Noh, hyvistä outroista ei tule mieleen muuta kuin Moonsorrowin Pimeä.

Vähän kuin lyötäisiin kitaralla takaraivoon.

Ite tykkään eniten biiseistä, jotka alkaa erittäin rauhallisesti ja hetken päästä lähtee suoraan joku agressiivinen riffi soimaan niin että tulee oikeen kylmät väreet.

Tällaisesta biisistä hyvä esimerkki on vaikkapa Reverend Bizarre - Anywhere Out of This World tai Opeth - Blackwater Park. Erittäin hieno fiilis tulee kun se biisi lopulta lähtee käyntiin.

Parkway Drive - Romance is Dead

Mahtavaa loppu syntikkä (?) fiilistelyä. Kannattaa tsekata. Muutenkin koko biisi järjettömän hyvä, paras metalcore bändi.

Parkway Drive - Smoke 'Em If Ya Got 'Em

Alku räjähtää aggressiivisesti, lopussa rauhottuu kunnes taas räjähtää.

Itse olen huomannut, kun kuuntelen mp3-soittimella musiikkia, että biisin alku on melko tärkeä. Jos se intro on jotain tylsää pskaa, niin sitä skippaa kappaleen ihan huomaamatta, vaikka muu kappale olisikin hyvä. :/

Ja useissa kappaleissa on tällainen fade in tai muuten vain hiljainen alku, niin ei sitä jaksa jäädä odottamaan, että millainen kappale siitä paljastuu, vaan sen skippaa. (Olen tällainen laiska ihminen, joka ei jaksa kaivaa soitinta taskusta tarkistaakseen kappaleen nimen. :D)

Njoo, esim. Wintersunin Beyond the Dark Sunissa on alku ja loppu mielestäni hienoja, eli kun biisi on lyhyt, niin alku on tämmönen nopea ja loppu on juuri semmoinen, mistä itse pidän, eli musiikki loppuu ennen viimeistä sanaa, tosin tuossa biisissä voisi olla enemmänkin painotettu tätä viimeistä sanaa ja tuo kaikuminen tossa "Sun"- sanassa olisi imo voitu jättää pois..

Biisien alku on kyllä erittäin tärkeä, sillä jos alku on tylsä, niin useammin tulee skipattua semmoset biisit.. Kyllähän nuo hyvin tehdyt loput tuo tuommosen ihmeellisen fiiliksen..

Black Sabathin A National Acrobatin pari ekaa minsaa on parempaa kuin unelmaa, mutta viimeiset 1,5 minuuttia on melkein kuin maanpäällinen h*lvetti Ei ne loppuhetketkään vielä niin järkyttäviä ole, mutta se totaalinen tyylinvaihdos kesken kappaleen tuntuu todella omituiselta