Onko teiltä kuollut ketään lähiomaista. Itse menetin tänään mummoni. Vaikka kävin harvoin hänen luonaansa, jäi minulle silti mieleeni hyvä kuva hänestä. Tietysti surettaa se, että kävin hänen luonaansa niin harvoin. Useamminkin olisi voinnut käydä. Onneksi sentään kävin ennen hänen kuolemaansa.

Itse näin mummoni kuoleman. Menimme perheeni kanssa katsomaan häntä vanhainkotiin ja viisi minuuttia saapumisemme jälkeen hän kuoli.
Hän kuoli vanhuuttaan ja se kuolema oli muutenkin luonnollisen kaunis.
Minulle jäi mummostani erittäin hyvä kuva ja muuta pahaa en hänestä tiedä kuin, että hän oli kova huutamaan isälleni.
Kuolemahan on ihan yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin, ei sitä pidä turhaa surra.

Koira kuoli viikko sitten. Katoin aamulla TV:tä ku koira ei pysyny tolpillaa. Menin kattoo mikä sillä oli ja siihe se kupsahti, suoraan syliin.

Molemmat vaarini, vaaripuoleni ja kissani ovat kuolleet. Eipä se kuoleminen niin hirveä juttu ole, mutta kissani kuolema on painanut mieltäni eniten, syystä tai toisesta.

isoisoäitini kuolema on ollut ja viime syksyllä kuoli leopardigekkoni aivan yllättäen, kun se oksensi verta suustaan ja kuoli. kyseessä oli joku eksoottinen sairaus joka on melko yleinen koira piti lopettaa koska sille tuli lonkkavika ja sitä olen surrut eniten

niinpä, jokaiselle se oma aikansa koittaa kerran elämässään...eipä ole vielä sellaista lääkettä keksitty, joka tekisi ihmisen kuolemattomaksi ?

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:04, Snelz kirjoitti:
niinpä, jokaiselle se oma aikansa koittaa kerran elämässään...eipä ole vielä sellaista lääkettä keksitty, joka tekisi ihmisen kuolemattomaksi ?

Ja toivottavasti ei ikinä keksitä.

Parin vuoden päästä ihmisiä oli superziljoonamultibiljoonafantaszildardi

hehz

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:12, eemelij kirjoitti:

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:04, Snelz kirjoitti:
niinpä, jokaiselle se oma aikansa koittaa kerran elämässään...eipä ole vielä sellaista lääkettä keksitty, joka tekisi ihmisen kuolemattomaksi ?

Ja toivottavasti ei ikinä keksitä.

Niinpä,koska minä en ainakaan jaksaisi pitkään sellaisena vaarina.

Oman koirani ennustettu elin aika on enää pari kuukautta .
Elämästä ei selviä hengissä, niin se vaan on...

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:34, Loser kirjoitti:

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:12, eemelij kirjoitti:

Lainaus:
26.05.2002 klo 11:04, Snelz kirjoitti:
niinpä, jokaiselle se oma aikansa koittaa kerran elämässään...eipä ole vielä sellaista lääkettä keksitty, joka tekisi ihmisen kuolemattomaksi ?

Ja toivottavasti ei ikinä keksitä.

Niinpä,koska minä en ainakaan jaksaisi pitkään sellaisena vaarina.

Paitsi jos se pitäisi sen jälkeen kun on kasvanut 20 vuotiaaks niin ihan 20 vuotiaan näkösenä ja oloisena.

Lainaus:

Paitsi jos se pitäisi sen jälkeen kun on kasvanut 20 vuotiaaks niin ihan 20 vuotiaan näkösenä ja oloisena.

enpä kyllä tiedä pystyisitkö nauttimaan elämästä jos et kuolisi koskaan. Nyt kun tietää elämän olevan kuitenkin melko lyhyt aika, pystyy siitä myös nauttimaan joka hetkestä... (tai ainakin pitäisi)

Kukaan lähisukulaiseni ei (onneksi) ole kuollut. Tai molemmat papat kuolivat jo ennen syntymääni, joten en heidän kuolemaansa oikein mitenkään kokenut. Tietysti jäi harmittamaan se, että en koskaan päässyt tuntemaan heitä. Kun he olivat sotasankareita ja semmoista

En tiedä ikävempää paikkaa kuin hautajaiset. Sitten kun minä potkaisen tyhjää, niin minut saa polttohaudata ilman suuria seremoioita. Tuhkat voi sirotella tuuleen. Tai jos elämä on kohdellut hyvin, niin ne voi lähettää avaruusukkalla kiertämään maata.

Itse olen menettänyt mummoni viime vuonna.... Hänen siskonsa kuoli 2 viikkoa aikaisemmin luonnolliseen kuolemaan, ja mummoni siis 2 viikkoa myöhemmin syöpään . En koskaan ennen ollut käynyt hautajaisissa, mutta silloin kaksissa samalla viikolla . Omaisen menettäminen on kauheata.

Lainaus:
26.05.2002 klo 14:54, Royce kirjoitti:

Lainaus:

Paitsi jos se pitäisi sen jälkeen kun on kasvanut 20 vuotiaaks niin ihan 20 vuotiaan näkösenä ja oloisena.

enpä kyllä tiedä pystyisitkö nauttimaan elämästä jos et kuolisi koskaan. Nyt kun tietää elämän olevan kuitenkin melko lyhyt aika, pystyy siitä myös nauttimaan joka hetkestä... (tai ainakin pitäisi)

Minua alkaisi ainakin ahdistaa jos tietäisin etten voi kuolla. Sitten kun maailmanloppu tulisi, olisin vain yksin (alienien kanssa) täällä universumissa. Leijuisin siis vaan loppujen lopuksi avaruudessa ikuisuuden, hrrr, pelottaa ajatellakin...
Eniten minua ahdistaisi silti se, että edes maailman yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu ei auttaisi .

Lainaus:
27.05.2002 klo 15:45, Bash kirjoitti:

Lainaus:
26.05.2002 klo 14:54, Royce kirjoitti:

Lainaus:

Paitsi jos se pitäisi sen jälkeen kun on kasvanut 20 vuotiaaks niin ihan 20 vuotiaan näkösenä ja oloisena.

enpä kyllä tiedä pystyisitkö nauttimaan elämästä jos et kuolisi koskaan. Nyt kun tietää elämän olevan kuitenkin melko lyhyt aika, pystyy siitä myös nauttimaan joka hetkestä... (tai ainakin pitäisi)

Minua alkaisi ainakin ahdistaa jos tietäisin etten voi kuolla. Sitten kun maailmanloppu tulisi, olisin vain yksin (alienien kanssa) täällä universumissa. Leijuisin siis vaan loppujen lopuksi avaruudessa ikuisuuden, hrrr, pelottaa ajatellakin...
Eniten minua ahdistaisi silti se, että edes maailman yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu ei auttaisi .

Yeah, ei elämää kestäisi noin vaan, jos ei olisi kykyä unohtaa murheita. kyllä nytkin meinaa itkua tihruttaa, kun muistelee menneisyyttä.

joo mun/meijän perheen koira jouduttii lopettaa, ku sil oli joku syöpä, ja sil oli kipuja!!!!?!?!?!!?!?

Lainaus:
27.05.2002 klo 22:08, jarppi_saaressa kirjoitti:
joo mun/meijän perheen koira jouduttii lopettaa, ku sil oli joku syöpä, ja sil oli kipuja!!!!?!?!?!!?!?

Voi hyvää päivää sentään..Kunnioittaisit nyt edes hieman toisia ihmisiä. Minkä ihmeen takia sinua ei ole bannittu?


[Jamo muokkasi tätä viestiä 27.05.2002 klo 22:11]

[/quote]

Minua alkaisi ainakin ahdistaa jos tietäisin etten voi kuolla. Sitten kun maailmanloppu tulisi, olisin vain yksin (alienien kanssa) täällä universumissa. Leijuisin siis vaan loppujen lopuksi avaruudessa ikuisuuden, hrrr, pelottaa ajatellakin...
Eniten minua ahdistaisi silti se, että edes maailman yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu ei auttaisi .

[/quote]

Eiköhän 100 vuodessa jo keksisi että syväjäädytys on keksitty. Sinne vaan ikuiseen uneen nukkumaan....

[/quote]

Minua alkaisi ainakin ahdistaa jos tietäisin etten voi kuolla. Sitten kun maailmanloppu tulisi, olisin vain yksin (alienien kanssa) täällä universumissa. Leijuisin siis vaan loppujen lopuksi avaruudessa ikuisuuden, hrrr, pelottaa ajatellakin...
Eniten minua ahdistaisi silti se, että edes maailman yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu ei auttaisi .

[/quote]

Eiköhän 100 vuodessa jo keksisi että syväjäädytys on keksitty. Sinne vaan ikuiseen uneen nukkumaan....

mun huoneen kärpänen näyttäs okevan kuollut.kyl se lenteli ilosena noin 3 päivää täällä...

Lainaus:
27.05.2002 klo 22:08, jarppi_saaressa kirjoitti:
joo mun/meijän perheen koira jouduttii lopettaa, ku sil oli joku syöpä, ja sil oli kipuja!!!!?!?!?!!?!?

Perheen? Sanot olevasi 25v ja että sinulla on vaimo, mutta silti elät vielä perheesi kanssa!? HuH Huh. Vähän rajausta..

Mun ukit äntöö mummit on vielä elossa, mutta äiskä kuoli syöpään kun olin 5v.. Onneksi kuitenkin niin aikaseen, koska en hirmuisasti muista hänen kuolemaansa eikä se oo niin surullista enään. Olisi se kuitenkin ollut hauskaa tuntea oikeaa äitiä enemmän..

edit..: okei, 25v. sitten..



[nicke90 muokkasi tätä viestiä 01.06.2002 klo 22:53]

Nicke, tämä koiran lopettaminenhan ei ole voinut käydä aikaisemmin, silloin kun asui hän asui perheensä kanssa? Sitäpaitsi, hän oli sanojensa mukaan 25 v.

Vanhempien/isovanhempien kuolema on ikävää. Itse olen kummatkin vaarit menettänyt. Muistan, kun isänisäni sai tietää, että hän kuolee keuhkosyöpään liiallisesta tupakanpoltosta, kyyneleet valuivat hänen silmillään, ja hän piti minua sylissään viimeisen kerran silloin, ennenkuin vaipui ikuiseen uneen. Olin pieni silloin. Sitten, kun hänen vaimonsa(famuni) oli minua hoitamassa, kun vanhemmat oli ulkona, kysyin, että missä fafa on. Famuni katsoi ulos ikkunasta pitkään, ja sanoi: fafa on lähtenyt pitkälle matkalle... Ikuisiksi ajoiksi. Äitini isä kuoli vanhuuttaan, myöskin kun olin pieni. Sekin suretti, kun hän kuoli myös silloin kun olin noin 4v. Muistan, kuinka hänen viimeisenä joulunaan hän tuli sairaaksi, ja oli heikossa kunnossa. Hän kuoli pian sen jälkeen. Minulla oli kova ikävä häntä, vieläkin kirpaisee. Äitini iso-isä kuoli 98 vuotiaana, vanhuuteen. Hänen hautajaisissaan oli paljon ihmisiä, ja hänen kuolemansa suretti kaikkia. Hänet haudattiin Sysmässä, missä hän on asunut, ja vietti monet kesät. Kun hänet laskettiin hautaan, mummoni(hänen tyttärensä) ei voinut pidätellä enää itkuaan. Myöhemmin, ravintolassa, eräs kenraali, joka ei olisi siihen arvonimee päässyt, ellei iso vaarini olisi sodassa pelastunut häntä, piti pitkän puheen siitä... No, semmoista tuo on... kaikki kuolee aikanaan, vaikka se on surullista.



[Antoni muokkasi tätä viestiä 28.05.2002 klo 16:28]

Iskä ajoi autolla pupun päälle

hehz