Ilmeeni kun 1.5kk sitten kuollut paras ystäväni täyttäisi tänään 18.

Sillälailla. Millähän sitä sitten nukkuis, viinatki muualla.

Vituttaa ja suuresti

Apple julkaisi tänään iOS 5 päivityksen. Olinkin jo ehtinyt odotella sitä innolla, sillä tulihan siinä vaikka mitä uutta kivaa.

Mutta...

Käytän iPhone 4:ssä Gevey-korttia (lukituksenpoistokortti joka laitetaan simin alle), ja ilmseisesti ainakin iOS 5 betaversiossakin se toimi. Lopulliseen versioon oltiin näköjään yllättäen aukko korjattu... Tämähän tarkoittaa sitä, etten tee tällä Sonera-lukitulla luurilla enää hevon *****akaan. Vasta pari kuukautta vanha luuri, mutta myyntiinhän tämä varmaan sitten menee... Tarttee lukotonta jostain bongailla tilalle.

Todellinen eksistentiaalinen kriisi joka on ollut menossa enemmän ja vähemmän vuoden ajan. Toivon että olisin aina oikeassa, kun yritän keskustella rakentavasti lihansyönnin/vegetarismin vaikutuksista. Toivon että kaikki olisi mustavalkoista ja yksinkertaista ja olisi vain yksi totuus. Mun aivot ei pysty näköjään käsittelemään monimutkaisia tekijöitä.
Käytän argumentteina ympäristön kuormitusta ja terveysseikkoja. Olo tuntuu kuitenkin niin voimattomalta, kun opiskelen sentään ympäristöteknologiaa enkä saa mitään reaktioita aikaan ihmisissä. Yritänkö käännyttää muita kasvissyöjiksi? Vaikka haluaisin kieltää sen, en voi. En voi valehdella itselleni etteikö kyse olisi siitä että koen ylimielisyyttä kun tunnen olevani oikeassa. Ja nyt en edes pysty muuttamaan omaa kantaani asiaan kun olen siihen niin juurtunut.
Ongelma ei jää toki tähän pikkuseikkaan vaan levittäytyy muillekin elämän aloille. Toivoni ihmiskunnan suhteen, toivo jonka haluaisin pitää keinotekoisesti elossa, on joka suunnalta tarkasteltuna naiivi. Siksi koen ettei elämällä ole mitään merkitystä. Uskon evoluutioon vahvasti ja siksi kysyn mitä ihmettä teen täällä jos en voi edesauttaa lajini selviytymistä. Siitäkin huolimatta, syystä tuntemattomasta, haluan elää ja kokea asioita. Olen 20 ja mitä tämä on?

Nyt kyllä yrität vaikuttaa sellaisiin asioihin, joihin et pysty vaikuttamaan mitenkään merkittävästi, jos sinulla ei ole selvää suunnitelmaa, miten sen muutoksen aiot toteuttaa. Minun mielestäni sinulla pitää olla joko käsittämättömän hieno mutta silti yksinkertainen suunnitelma, jotta saat ihmiset innostumaan - ja tämä ei muuten tule todennäköisesti onnistumaan mitenkään - tai sitten sinun pitää olla vaikutusvaltaisessa asemassa ja siinäkin sinulla pitää olla selvä visio, miten ajat asiaasi.

Jos sinulla ei siis ole selvää suunnitelmaa asioiden muuttamisesta, niin voi olla parasta jättää ne suunnitelmat taka-alalle ja keskittyä johonkin toteuttamiskelpoisempaan tärkeään. Sinulla näytti olevan halua elää, siinä voisi olla jotain toteuttamiskelpoista ja sinulle tärkeää.

--------------------------------------------------

Niin mutta avautua kai tänne piti? Lyhyesti sanottuna minulla on liian usein tylsää mutta mitään ei silti huvita tehdä, vaikka tekemistä kyllä olisi. Jotain pitäisi varmaan keksiä, ei tämä tilanne näinkään edisty.

Lainaus:12.10.2011 AnttiError kirjoitti:
Todellinen eksistentiaalinen kriisi joka on ollut menossa enemmän ja vähemmän vuoden ajan. Toivon että olisin aina oikeassa, kun yritän keskustella rakentavasti lihansyönnin/vegetarismin vaikutuksista. Toivon että kaikki olisi mustavalkoista ja yksinkertaista ja olisi vain yksi totuus. Mun aivot ei pysty näköjään käsittelemään monimutkaisia tekijöitä.
Käytän argumentteina ympäristön kuormitusta ja terveysseikkoja. Olo tuntuu kuitenkin niin voimattomalta, kun opiskelen sentään ympäristöteknologiaa enkä saa mitään reaktioita aikaan ihmisissä. Yritänkö käännyttää muita kasvissyöjiksi? Vaikka haluaisin kieltää sen, en voi. En voi valehdella itselleni etteikö kyse olisi siitä että koen ylimielisyyttä kun tunnen olevani oikeassa. Ja nyt en edes pysty muuttamaan omaa kantaani asiaan kun olen siihen niin juurtunut.
Ongelma ei jää toki tähän pikkuseikkaan vaan levittäytyy muillekin elämän aloille. Toivoni ihmiskunnan suhteen, toivo jonka haluaisin pitää keinotekoisesti elossa, on joka suunnalta tarkasteltuna naiivi. Siksi koen ettei elämällä ole mitään merkitystä. Uskon evoluutioon vahvasti ja siksi kysyn mitä ihmettä teen täällä jos en voi edesauttaa lajini selviytymistä. Siitäkin huolimatta, syystä tuntemattomasta, haluan elää ja kokea asioita. Olen 20 ja mitä tämä on?

Jos pystyisit kiistatta esittelemään kasvien syönnin edut verrattuna lihaan niin eihän kukaan enään söisi lihaa, eikös? Se on arvokysymys ja niinkuin pitääkin, ihmisillä on vapaus valita omat arvonsa.

Pitääkö sitä tässä itsekkin sortua avautumaan? Voi helevetti.

Tämä arkielämä. Niin. Tässä sitä olen asunut itsekseni 3-vuotta ja ikääni nähden se on jopa suht paljon. Ku jopa itseäni vanhemmat ihmiset vielä asuvat kotonaansa. Mutta tästä arkielämästä en vaan tahdo saada otetta ja se piruttaa niin pahasti. Unirytmi on totaalisen sekaisin ja nämä vaihtelevat opiskeluajat eivät helpota sitä ollenkaan. Opiskelua on vasta iltapäivällä ja nyt muutaman suht suuren elämän muutoksieni johdosta, stressi on vaan kasvanut enemmän ja luottamus asioiden sujumisesta heikkenee vähitellen. Koulusta päästessä yleensä tulee nukuttua iltaan asti ja yöt sitten valvottua. Vanhat koulukaverit joiden kanssa tuli vietettyä aikaa, ovat nyt muuttaneet pois ja kämppistä lukuunottamatta minulla ei ole juurikaan ihmisiä tai kavereita enään ympärillä.

Joka päivä toivon suurta, mutta hienoa muutosta tähän elämään. Minä itse ohjaan tätä elämääni mutta jo on rupenut tuntumaan, että totaalinen maiseman muutos voisi vain saada aikaan virkistystä. Tornio on perseestä

Lainaus:13.10.2011 EvilDead kirjoitti:
Pitääkö sitä tässä itsekkin sortua avautumaan? Voi helevetti.

Tämä arkielämä. Niin. Tässä sitä olen asunut itsekseni 3-vuotta ja ikääni nähden se on jopa suht paljon. Ku jopa itseäni vanhemmat ihmiset vielä asuvat kotonaansa. Mutta tästä arkielämästä en vaan tahdo saada otetta ja se piruttaa niin pahasti. Unirytmi on totaalisen sekaisin ja nämä vaihtelevat opiskeluajat eivät helpota sitä ollenkaan. Opiskelua on vasta iltapäivällä ja nyt muutaman suht suuren elämän muutoksieni johdosta, stressi on vaan kasvanut enemmän ja luottamus asioiden sujumisesta heikkenee vähitellen. Koulusta päästessä yleensä tulee nukuttua iltaan asti ja yöt sitten valvottua. Vanhat koulukaverit joiden kanssa tuli vietettyä aikaa, ovat nyt muuttaneet pois ja kämppistä lukuunottamatta minulla ei ole juurikaan ihmisiä tai kavereita enään ympärillä.

Joka päivä toivon suurta, mutta hienoa muutosta tähän elämään. Minä itse ohjaan tätä elämääni mutta jo on rupenut tuntumaan, että totaalinen maiseman muutos voisi vain saada aikaan virkistystä. Tornio on perseestä :)

Hanki joku harrastus, jota alat harrastaa sen kämppikses kanssa. Siis ihan joku perus, jota kaikki voi osata tyyliin sulkapallo, kössi, tms. (sori, tuli mieleen vaan tollasia mailapelejä :D). Ja laitat sen unirytmis kuntoon. Jos sulla on aina vasta iltapäivällä koulua, niin ihan hyvin voit mennä nukkumaan vaikka kahdenkin aikaan, kun kerta saat nukkua pitempään. Itsekin valvoin eilen jonnekin kahteen, kun tänään on vasta yhteen meno kouluun, mutta en mä silti koulusta tullessa painu heti takasi pehkuihin. :D Elikkä täytät sen koulunjälkeisen ajan (itsenäisen opiskelun lisäksi) vaikka jollain harrastuksella.

EDIT: Salilla käyntikinhä on hyvä harrastus, jos kiinnostaa kohottaa kuntoa ja/tai kasvattaa lihaksistoa. :P

Kiitoksia kommenteista. Miten pystyisin tajuamaan naiiviuteni paremmin ja ymmärtämään etten voi olla oikeassa? Pitäisi vaan pystyä aloittamaan puhtaalta pöydältä, ilman mitään ennakko-oletuksia. Nykyisellään olen asettanut itseni muiden yläpuolelle pelkästään sillä perusteella että muut eivät ole voineet kumota näkemyksiäni. Sekin johtuu varmaan vain siitä että en suostu myöntämään tappiotani. Haluaisin vain olla rationaalinen ihminen joka ei kaipaa mitään muuta kuin objektiivista (objektiivisuus tosin kyseenalaista) tietoa, ei mitään subjektiivista voittoa ja paremmuutta muihin nähden.
Miten voisin olla enemmän samalla aallonpituudella muiden kanssa? Tunnen asettavani itseni jollekin aivan eri planeetalle tai jotain vastaavaa.

Lainaus:13.10.2011 AnttiError kirjoitti:
Kiitoksia kommenteista. Miten pystyisin tajuamaan naiiviuteni paremmin ja ymmärtämään etten voi olla oikeassa? Pitäisi vaan pystyä aloittamaan puhtaalta pöydältä, ilman mitään ennakko-oletuksia. Nykyisellään olen asettanut itseni muiden yläpuolelle pelkästään sillä perusteella että muut eivät ole voineet kumota näkemyksiäni...

Ota tavaksi hyväksyä ihmisten erilaiset mielipiteet. Munkin mielestä esim. uskonto on naurettavaa satuilua, mutta en silti yritä uskovaisia aivopestä ateisteiksi, välttääkseni p4skamyrskyn. Joskus vaan kannattaa olla lammas, ainakin minun kohdalla se johtuu laiskuudesta, koska ei kiinnosta väitellä maan tappiin asti.

Teen omat valinnat ja jos ne ovat huonoja, niin ens kerralla paremmin. Ei niihin ole muilla nokan koputtamista, ellen erikseen kysy neuvoa. En myöskään jaksa kritisoida muiden valintoja jos ne ovat mielestäni huonoja.

Pikkuveljeni on juuri nyt siinä iässä, että ainakin hänen kaverinsa alkavat kiinnostumaan päihteistä sun muista. Ja koska broidillani on diabetes, yritän aina vähän katsoa hänen peräänsä ja huolehtia hänestä, ettei hän lähtisi mukaan mihinkään teinien ryyppyjengeihin. Ei muuten, mutta sokeritaudin takia voi lähteä aika helposti esim. näkö jos käyttää päihteitä väärin.

Tämä vain tuntuu jotenkin oudolta tarkkailla häntä vähän, koska useimmiten isommat sisarukset vain tukevat tällaista toimintaa, mikä on ainakin vielä tuossa iässä (13v) täysin sopimatonta.

Tiedän aika montakin, joilla on diabetes ja jotka myös juovat. Heille diabetes ei näytä olevan niin suuri este ja eivät he kylläkään ole joutuneet vaikeuksiin alkoholin kanssa. Kunhan mittarit ja insuliinit ovat mukana, niin ei se juominen niin vakava ongelma ole.

Lainaus:13.10.2011 Kosk3lo kirjoitti:
Tiedän aika montakin, joilla on diabetes ja jotka myös juovat. Heille diabetes ei näytä olevan niin suuri este ja eivät he kylläkään ole joutuneet vaikeuksiin alkoholin kanssa. Kunhan mittarit ja insuliinit ovat mukana, niin ei se juominen niin vakava ongelma ole.

Kärjistäen voisi sanoa, että diabeetikko voi nauttia alkoholia jos osaa. Olisi myös hyvä, jos kaverit tietäisivät sairaudesta ja osaisivat tarvittaessa oikeat temput. Alkoholi on kuitenkin diabeetikolle riski.

Olen ollut paikalla, kun nuori diabeetikko meinasi oikeasti saada itsensä huonoon jamaan. Siinä oli porukan illanvietossa mennyt kaksi asiaa pieleen: pojalle oli kehittynyt alkoholiin liittyvä hypoglykemia (matalat sokerit) eikä kukaan porukassa tiennyt tämän sairaudesta. Poika itse oli niin sekaisin, ettei voinut itseään auttaa. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Lainaus:Hanki joku harrastus, jota alat harrastaa sen kämppikses kanssa. Siis ihan joku perus, jota kaikki voi osata tyyliin sulkapallo, kössi, tms. (sori, tuli mieleen vaan tollasia mailapelejä ). Ja laitat sen unirytmis kuntoon. Jos sulla on aina vasta iltapäivällä koulua, niin ihan hyvin voit mennä nukkumaan vaikka kahdenkin aikaan, kun kerta saat nukkua pitempään. Itsekin valvoin eilen jonnekin kahteen, kun tänään on vasta yhteen meno kouluun, mutta en mä silti koulusta tullessa painu heti takasi pehkuihin. Elikkä täytät sen koulunjälkeisen ajan (itsenäisen opiskelun lisäksi) vaikka jollain harrastuksella.

EDIT: Salilla käyntikinhä on hyvä harrastus, jos kiinnostaa kohottaa kuntoa ja/tai kasvattaa lihaksistoa.

Jooh, tuo on täyttä totta. Salilla tulee käytyä pari kertaa viikossa ja musiikkihan on melko tärkeä asia elämässäni. Kitaraa tulee soitettua jne, mutta tuntuu että pitäisi saada jotakin menoa sosiaaliseen elämään. Tämä paikka, Tornio, on tosiaankin vähän sellainen paikka, että ihmiset menee ja tulee täällä. Paljon opiskelijoita, mutta ammatti/lukio koulun jälkeen ihmiset häipyvät paremmille seuduille. Kun saisi vain vähän enemmän sosiaalisuutta elämään, niin rupeisi arki ja asiatkin kiinnostamaan.

Lainaus:13.10.2011 EvilDead kirjoitti:

Lainaus:Hanki joku harrastus, jota alat harrastaa sen kämppikses kanssa. Siis ihan joku perus, jota kaikki voi osata tyyliin sulkapallo, kössi, tms. (sori, tuli mieleen vaan tollasia mailapelejä :D). Ja laitat sen unirytmis kuntoon. Jos sulla on aina vasta iltapäivällä koulua, niin ihan hyvin voit mennä nukkumaan vaikka kahdenkin aikaan, kun kerta saat nukkua pitempään. Itsekin valvoin eilen jonnekin kahteen, kun tänään on vasta yhteen meno kouluun, mutta en mä silti koulusta tullessa painu heti takasi pehkuihin. :D Elikkä täytät sen koulunjälkeisen ajan (itsenäisen opiskelun lisäksi) vaikka jollain harrastuksella.

EDIT: Salilla käyntikinhä on hyvä harrastus, jos kiinnostaa kohottaa kuntoa ja/tai kasvattaa lihaksistoa. :P

Jooh, tuo on täyttä totta. Salilla tulee käytyä pari kertaa viikossa ja musiikkihan on melko tärkeä asia elämässäni. Kitaraa tulee soitettua jne, mutta tuntuu että pitäisi saada jotakin menoa sosiaaliseen elämään. Tämä paikka, Tornio, on tosiaankin vähän sellainen paikka, että ihmiset menee ja tulee täällä. Paljon opiskelijoita, mutta ammatti/lukio koulun jälkeen ihmiset häipyvät paremmille seuduille. Kun saisi vain vähän enemmän sosiaalisuutta elämään, niin rupeisi arki ja asiatkin kiinnostamaan.

Torniosta ei oo pitkä matka Ouluun. Ei muuta kuin sinne aina viikonloppuja viettämään.

Kyllä hieman alle 150km on pitkä matka opiskelijalle.

Lainaus:13.10.2011 EvilDead kirjoitti:

Lainaus:Hanki joku harrastus, jota alat harrastaa sen kämppikses kanssa. Siis ihan joku perus, jota kaikki voi osata tyyliin sulkapallo, kössi, tms. (sori, tuli mieleen vaan tollasia mailapelejä ). Ja laitat sen unirytmis kuntoon. Jos sulla on aina vasta iltapäivällä koulua, niin ihan hyvin voit mennä nukkumaan vaikka kahdenkin aikaan, kun kerta saat nukkua pitempään. Itsekin valvoin eilen jonnekin kahteen, kun tänään on vasta yhteen meno kouluun, mutta en mä silti koulusta tullessa painu heti takasi pehkuihin. Elikkä täytät sen koulunjälkeisen ajan (itsenäisen opiskelun lisäksi) vaikka jollain harrastuksella.

EDIT: Salilla käyntikinhä on hyvä harrastus, jos kiinnostaa kohottaa kuntoa ja/tai kasvattaa lihaksistoa.

Jooh, tuo on täyttä totta. Salilla tulee käytyä pari kertaa viikossa ja musiikkihan on melko tärkeä asia elämässäni. Kitaraa tulee soitettua jne, mutta tuntuu että pitäisi saada jotakin menoa sosiaaliseen elämään. Tämä paikka, Tornio, on tosiaankin vähän sellainen paikka, että ihmiset menee ja tulee täällä. Paljon opiskelijoita, mutta ammatti/lukio koulun jälkeen ihmiset häipyvät paremmille seuduille. Kun saisi vain vähän enemmän sosiaalisuutta elämään, niin rupeisi arki ja asiatkin kiinnostamaan.

Ala ryyppää kämppiksen kaa. Näin minä tekisin, Järjestäisin mahtavia bileitä.

Ei tosiaan ole bensa-autolla halpaa joka viikonloppu lähteä Ouluun. Ite olenkin kotoisin alunperin Oulusta ja tullut vain tänne opiskelemaan, mutta kämppähän mulla on nyt täällä opiskelun ajan. Menee suurpiirtein 30-40e ajaa Ouluun tai vaikka menisikin bussilla, niin ei se ihan joka viikonloppu halvaksi kävisi.

Ja tästä kämppiksen kanssa ryyppäämisestä...
Kämppis on pitkä aikainen ystävä, mutta juomisen suhteen tosi nirso, missä taas itseäni ei haittaa vaikka silloin tällöin joisi keskiivikkona ja vaikka lauantaina. Tai sitten vain yksinkertaisesti semmoiset 2-3 kertaa kuukaudessa. Mutta tätä jätkää ei huvita, sillä kokee olevansa liian viisas juomaan ja ei tarvitse alkoholia. Voi kait sen näinkin aatella. Sittenpä tosiaan jos herra rupeaakin juomaan kanssani se on joko aikaste nukkumaan tai sitten vietetään iltaa sen 2h verran ja tyyppi jää vessaan pöntön äärelle oksentamaan loppuyön. Joillekkin ei vain alkoholi sovi.

Lainaus:13.10.2011 EvilDead kirjoitti:
....pitäisi saada jotakin menoa sosiaaliseen elämään...että ihmiset menee ja tulee täällä....ihmiset häipyvät paremmille seuduille...vähän enemmän sosiaalisuutta elämään...

Itellä on juuri vastaavia ajatuksia. 10km kaupunkiin ja talvi tekee tulojaan, niin ei kovin tule tuttujakaan nähtyä >:(.

Ei oikeesti malta odottaa kun pääsee asumaan yksin tai kämppäkaverin kanssa keskelle kaupunkia jonnekkin korkealle kerrostaloon. Tietenkin samalla tulisi kourallinen lisää velvollisuuksia, mutta tekisi kyllä eetvarttia mielelle

Lainaus:14.10.2011 Kosk3lo kirjoitti:
Kyllä hieman alle 150km on pitkä matka opiskelijalle.

lol

Lainaus:14.10.2011 Pingis kirjoitti:
Ei oikeesti malta odottaa kun pääsee asumaan yksin tai kämppäkaverin kanssa keskelle kaupunkia jonnekkin korkealle kerrostaloon. Tietenkin samalla tulisi kourallinen lisää velvollisuuksia, mutta tekisi kyllä eetvarttia mielelle

Omaksi harmaaksi rutiinikseen sekin lopulta kääntyy. Vähän niin kuin elämä ylipäätään.

Itselläni on vallalla sellainen hyvin, hyvin vahva mielikuva maailmasta, jossa ketään ei lopulta oikein enää kiinnosta mikään, eikä varsinkaan minua. En kuitenkaan tarkoita, että se olisi oikeasti niin räiskyvää ja läpinäkyvää tai edes todellista, mutta maailmankuvani yhtä kaikki.

Ja mikä ihmisiä kiinnostaisikaan. Elämä tuntuu olevan useimmille pelkkä onneton oravanpyörä kehdosta hautaan, jonka pääsuuntaviivat vedetään jo syntymässäsi ja viimeistään lapsuudessasi. Silloin meistä tulee joko niitä toisia lapsia hakkaavia kusipäitä tai hiljaisia ja alistuvaisia hyväksyjiä/hakattavia. Siihen liimataan päälle se, että olet tietyn värinen, kokoinen, oloinen ja muotoinen. Lapsi perii vanhempien yhteiskuntaluokankin niin, niin usein. Kaikista ironisinta lienee, että lapsuudessa koetut asiat tuntuvat määrittelevän meidät niin heIvetin pitkälle, emmekä me edes muista, miksi ja miten, mitä tapahtui.

Kaiken taustalla häärii jokin olemassaolematon salkkumies, joka hieroo käsiään ja kertoo meille elämämme määrätyt askeleet. Menemme kouluun, menemme töihin menettääksemme terveytemme ja saadaksemme rahaa, yritämme tällä rahalla ostaa terveyttämme ja onnellisuuttamme (tässä yritän lainata sitä yhtä fiksua aasialaista jätkää kai), menemme ehkä jossain välissä naimisiinkin ja saamme lapsia, jotka voisivat tehdä samat virheet kuin me. Kukaan ei uskalla kuvitella, mitä elämä olisi ilman näitä meitä ympäröiviä ja alati kasvavia globaalin yhteiskunnan betonimuureja. Varmaan aivan kauheaa! Harvat ja rohkeat uskaltavat astua ulos ja edes kokeilla, mitä se elämä on, jos ei elä vain raataakseen jonkun pomomiehen taskunpohjia täyttääkseen.

Valintoja toki on. Olemme kai me niin vapaita kuin yhteiskunnassa voi olla. Mutta todellisuudessa kyse on vain siitä, että on olemassa oranssi ja valkoinen ruoska, joista toisen aina valitsemme.

Hupsista keikkaa, olemme vanhuksia, seniilejä kuin pesusienet ja valmiita kuolemaan. Sen vertaa kokisin minulla olevan tarvetta itsekunnioitukselle, että ennemmin tapan itseni kuin elän hetkeäkään sen jälkeen, kun ymmärrän olevani peruuttamattomasti (erityisesti psyykkiseltä) toimintakyvyltäni säälittävä. Elää jonain dementia-potilaana, joka istuu pyörätuolissa tunnistamatta ympärillään olevia perheenjäseniään? Löpertää jotain merkityksetöntä *****a tajuamatta, että elämä on jo ohi? Herranjestas. Kauhea kohtalo kenelle tahansa.

Ja nyt kun miettii, juuri se ainoa asia, mikä enää kiinnostaa, olisi tästä kaikesta irti pääseminen. Tietenkään se ei ole kovin helppoa, jos edes realistista, mutta ainoa mahdollinen unelmani. Jos edes sekään. Se on vain jotenkin turhauttavaa olla olemassa, kun katsoo kanssaihmisiään, ja on jotenkin irtautunut kaikista tarpeistaan, haluistaan ja mielenkiinnostaan. Kai sen pitäisi olla vapauttavaa, mutta liekö sittenkään.

Baarissa voi nähdä jonkun ubernätin hippitytön istuvan yksin nurkassa, mutta ei kehittele päässään edes sellaista ajatusta, että voisinpa mennä juttelemaan tuolle, ehkä saisin pildeä tai ehkä jopa eläisimme elämämme onnellisina loppuun asti. Enkä tarkoita, että sitten vastaavasti ajattelisin epäonnistuvani surkeasti, huomaavani, että tytön 2-metrinen poikaystävä katkaisee selkärankani tai muuta vastaavaa. Ei vain kiinnosta. HeIvettiäkö minä hänellä teen, heIvettiäkö hän minulla tekee.

Onhan päivänselvää, ettei voi elää täysjärkisenä sellaisessa ympäristössä, jonka asettamista mielihyvän ja onnellisuuden lähteistä on (aivan käsi sydämellä voin sanoa) sataprosenttisen irtautunut. Toisaalta onko olemassa mitään muuta? Naiset, alkoholi, huumeet, musiikki, pirtelö, poreamme, Karibian loma... Onko olemassa mitään muuta. Onko olemassa mitään, jos ei ole mahdollisuutta olla onnellinen.

No olipa menevinään syvälliseksi. Onneksi en ole kuitenkaan enää masentunut. Vapautunut ja turhautunut lähinnä.

Eipä tuohon JohnCracker:in tekstiin lisättävää.


Ihan sama miten sitä elää, ku kuitenkin tässä kuollaa.

Ei ***** nytten vasta ymmärrän miten vanhemmat pyrkivät muokkaamaan lapsistaan omaa ihannetta vastaavan.

Siis ihan pienilläkin kannustamisilla on ollut vaikutusta omiin mietteisiin ja ulkoiseen olemukseen, joiden mukana tuli myös uusia ongelmia ja paineita. Tavallaan tuli sellainen rooli päälle, eikä sitä ollut todellakaan oma itsensä. Kuulisin mielellään vastaavia kokemuksia.


Sitten kaveri pelasi koko peruskoulun ajan jalkapalloa oman vanhempansa joukkueessa ja luulin että hän rakasti lajia. Kuitenkin hiljalleen vanhemmiten hänellä alkoi jäämään treenit välistä ja lopulta totesi että nyt riitti nahkakuulan potkiminen. Kuulema pienenä kun oli innostus jo hiipunut, niin oli joutunut ottamaan koko homman viikottaisena rutiinina.

Hyvä tietenkin näin ulkopuolisena ja tietämättömänä kommentoida, mutta on kyllä surullista kun lapsi joutuu pärjäämään jossain harrastuksessa enemmän vanhempiensa kuin itsensä vuoksi =|

Lainaus:14.10.2011 Senathus kirjoitti:
Eipä tuohon JohnCracker:in tekstiin lisättävää.


Ihan sama miten sitä elää, ku kuitenkin tässä kuollaa.

Aamen.

No ehkei nyt ihan, mutta kyllä tuossa tekstissä oli hyvä pointti.

Lainaus:14.10.2011 JohnCracker kirjoitti:
No olipa menevinään syvälliseksi. Onneksi en ole kuitenkaan enää masentunut. Vapautunut ja turhautunut lähinnä.

Olet irtautunut kaikesta ja kaikki on mukamas turhaa... En menisi uskomaan tuota, sillä jokainen haluaa jotakin. Jokaisella on jokin tavoite/ideaali mitä tavoittelee tai sitten pettyy kun ei saa sitä. Miten voisi edes olla vapautunut tai turhautunut jos ei halua mitään?

JohnCrackerillä on kyllä kunnioitettavan syvät mielipiteet.
Asiahan oli yksinkertaistettuna se, miten tympäsee tämä että loppujen lopuksi olemme kaikki vain muurahaisia isossa muurahaispesässä. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin tämän aatteen ja olen samoilla linjoilla, mutta elämästä oikeasti voi saada mielenkiintoisemmankin, vaikka sehän onkin sitten melkoisen vaikeaa. Tilaisuuksiin pitäisi rohkeasti tarttua, mutta sehän sitten vaatisi lujan itsetunnon. Mikäli sitten haaveet todistuvatkin roskaksi, pitäisi kuitenkin jaksaa nousta ja jatkaa vain.