No jospa ennen heidän raiskaamistaan kertoisit meille mitä ne tekivät sinulle?

Tekisi mieli jo muuttaa omaan kämppään asumaan, mieluusti johonkin isoon kaupunkiin. Olen kurkkuani myöten täynnä kotikuntaani ja ihmisiä täällä. En saanut opiskelupaikkaa, ja intti vasta ensi kesänä, joten pakko mennä ensi kevääseen asti harjoittelijaksi paikalliselle koululle. Toisaalta v*tuttaa tällainen kohtalo, mutta toisaalta ehkä hyvä kerätä hieman rahaa alle ennen kuin lähtee läksimään..

Se oli enemmänkin v-ttuilua, mitä monet muut kuitenkin sietivät, mutta itse otin aina itseeni kaiken - nykyään kävisin välittömästi kiinni kraiveleista.
En osannut koskaan sanoa mitään takas ja 10.lk olikin elämäni surkeimpia vuosia.

Ammattikoulussa, joka oli eri paikkakunnalla, heti alkupäivinä pari vanhempaa rupesivat uhkailemaan (v-ttuilemaan) tai siltä se ainakin vaikutti ja ihan tyhjästä. Tänäpäivänä en jäisi toimeettomasti murehtimaan tällaisella tilanteessa ja kävisin todennäköisesti kurkkuun kiinni tai jotain muuta.

Minua on ollut aikoinaa helppo loukata ja varmaan myös tänäkin päivänä (poislukien internet).

Vihdoin ja viimmein sain tuon Firefoxin toimimaan. Olisi vain pitänyt vaihtaa selainta niin ei olisi arvokasta aikaa mennyt niin v**usti hukkaan. -.-

Lainaus:14.08.2012 Papercut kirjoitti:

Lainaus:14.08.2012 DaCapo kirjoitti:
Olen mietiskellyt aikoja kun olin ylä-asteella, 10.lk:lla ja ammattikoulussa (hetken), että minkälaisiin k-päihin sitä olen sattunut törmäämään näissä paikoissa - he ovat syyllisiä siihen mitä minusta tuli tai mitä minusta ei tullut.
He näyttivät, että maailma ei ole reilu eikä kiva paikka.

Muistan edelleen nimeltä tai kasvonpiirteiltä osan näistä k-päistä ja olen sitä mieltä, että miksi minun pitäisi antaa heidän elää omaa elämäänsä, ilman, että saavat kokea sitä ikävää, mitä voisin heille aiheuttaa - silmä silmästä.
Mitä he minulle tekivät henkisesti, voisin aiheuttaa heille fyysisesti sellaista, että he kärsisivät koko lopun elämäänsä siitä, että aukoivat päätään väärälle ihmiselle eli minulle.

Minun elämälleni on saattanut löytyäkin tarkoitus ja se koskee tätä tusinaa k-päitä, jotka pilasivat elämäni tai ainakin romahduttivat psyykkisesti.

Nettivink'd.

ylilauta on paras :D ja fobba :-----DD

^ Ebin juttu xD

Lainaus:14.08.2012 DaCapo kirjoitti:
Se oli enemmänkin v-ttuilua, mitä monet muut kuitenkin sietivät, mutta itse otin aina itseeni kaiken - nykyään kävisin välittömästi kiinni kraiveleista.
En osannut koskaan sanoa mitään takas ja 10.lk olikin elämäni surkeimpia vuosia.

Ammattikoulussa, joka oli eri paikkakunnalla, heti alkupäivinä pari vanhempaa rupesivat uhkailemaan (v-ttuilemaan) tai siltä se ainakin vaikutti ja ihan tyhjästä. Tänäpäivänä en jäisi toimeettomasti murehtimaan tällaisella tilanteessa ja kävisin todennäköisesti kurkkuun kiinni tai jotain muuta.

Minua on ollut aikoinaa helppo loukata ja varmaan myös tänäkin päivänä (poislukien internet).

Kerropas koko tarina niin käydään siihen koko PPn voimin käsiksi, eiköhän täältä kyökkipsykejä löydy sen verta.

Lainaus:14.08.2012 DaCapo kirjoitti:
Se oli enemmänkin v-ttuilua, mitä monet muut kuitenkin sietivät, mutta itse otin aina itseeni kaiken - nykyään kävisin välittömästi kiinni kraiveleista.

Okei, miksi suutuit niin kovasti? Mikset vaan pyytänyt lopettamaan tai näyttänyt että moinen pelleily v*tuttaa? Opettajallekaan ei ole mikään häpeä kertoa jos kiusaaminen häiritsee opintoja/mielenterveyttä.

Lainaus:15.08.2012 DEL kirjoitti:
ylilauta on paras ja fobba :-----DD

Lainaus:16.08.2012 chujang kirjoitti:
^ Ebin juttu xD

Ja te, hus hus, tiedätte paikkanne.

Ongelmia elämässä. Koko kesänä en tehnyt käytännössä mitään erityistä ja mietin kokoajan pitäisikö mennä itkemään peliplaneettaan.
No, tänään koulussa mietin asioita ja ympärilläni oli niin paljon kaikkea mikä sai minut kirjoittamaan tätä viestiä.

Olen 17v, mutta oloni on todella epäkypsä. En tunne eläväni kunnollista nuoren elämää. Pahinta on tosiaan se, ettei mikään muutu.
Ensimmäisenä lukiovuotena en saanut yhtäkään uutta kaveria, enkä tuntenut kehittyväni ollenkaan ihmisenä. Lupasin itselleni treenata paljon kesällä, jotta olisin hyväkuntoisempi, ja näin myös ehkä itsevarmempi.

No, onnistuin kyllä tavoitteessani OSITTAIN, mutta lenkkien lisäksi kesällä ei tapahtunut sitten mitään. Nuo kaverin kanssa hengailutkin ovat samalla tasolla kuin n.12 -vuotiaana. Olen pari tuntia jommankumman kanssa ulkona tai heillä ja sitten palaan kotiin.
En ole pitkään aikaan käynyt leffassa kaverien kanssa, en ole käynyt uimassa, grillaamassa, jne.
En ole käytännössä koskaan tehnyt tai kokenut mitään.
Jos kuolisin huomenna, ei minulla olisi minkäänlaista erityistä muistoa tai kokemusta!


Näin toisen vuoden alussa asenteeni on optimistisempi, mutta niin taisi olla ensimmäisenäkin vuotena. Pelkään, että mikään ei muutu, enkä koe mitään tänäkään vuonna. Facebookista näen kuinka monet tuntevat toisensa ja pitävät hauskaa, mutta kukaan ei edes tunnu huomaavan minua koulussa, saatikka sitten muuallakaan.

Olen mielestäni ihan hyvännäköinen, hauska ja huomaavainen ihminen, mutta ei kai noilla ominaisuuksilla sitten tee mitään. Olen jopa huomannut olevani sosiaalisesti rohkeampi kuin ennen (mm. ryhmätilanteet menevät ihan kuin vettä vaan), mutta mitä siitä on hyötyä kun en minä osaa tehdä uusia kavereita.

Koulussa ollessani näen muita opiskelijoita (jotka olen ehkä joskus tuntenut) ja kaikki tuntuvat olevan älykkäämpiä, lihaksikkaampia, muodikkaampia ja paljon sosiaalisempia. *******, jopa pahimmilla nörteillä on vähintään 5 kaveria ja tyttöystävä. Niin moni minua näennäisesti epäitsevarmempi ja ujompikin on paremmassa asemssa.
85% tietämistäni nuorista on joskus ollut kännissä ja tuntee/on tuntenut jonkun tytön. Eikä 17 -vuotiaana enää päde se yläasteen "suurin osa ikäisistäsi ei ole tehnyt sitä" tai vastaava lause.

Pahinta on se, että niin opettajat kuin muutkin pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että nuoret ryyppäävät ja tekevät ties mitä. Niin monta kertaa joku opettajakin vitsailee vapusta tai koulun lopusta tai abiristeilystä ja minä vain masennun noista rohkaisevaksi tai hauskaksi tarkoitetuista vitseistä.

Ja nuorempana kuulin aina siitä "Kaikki ovat hyviä jossain ja blaablaa". Niin missä hitossa minä olen hyvä? Tietenkin on helppo keksiä kaikkea negatiivista, jos vituttaa, mutta en keksi mitään asiaa jolla voisin ylpeillä.

Kirjoittaisin enemmänkin, mutta ehkä tästä saa jo selville tarpeeksi. Ja mitä vittua tällainen kirjoitus edes auttaa, kun ei mikään muutu ikinä.

Lainaus:20.08.2012 Kepponen kirjoitti:
Ongelmia elämässä. Koko kesänä en tehnyt käytännössä mitään erityistä ja mietin kokoajan pitäisikö mennä itkemään peliplaneettaan.
No, tänään koulussa mietin asioita ja ympärilläni oli niin paljon kaikkea mikä sai minut kirjoittamaan tätä viestiä.

Olen 17v, mutta oloni on todella epäkypsä. En tunne eläväni kunnollista nuoren elämää. Pahinta on tosiaan se, ettei mikään muutu.
Ensimmäisenä lukiovuotena en saanut yhtäkään uutta kaveria, enkä tuntenut kehittyväni ollenkaan ihmisenä. Lupasin itselleni treenata paljon kesällä, jotta olisin hyväkuntoisempi, ja näin myös ehkä itsevarmempi.

No, onnistuin kyllä tavoitteessani OSITTAIN, mutta lenkkien lisäksi kesällä ei tapahtunut sitten mitään. Nuo kaverin kanssa hengailutkin ovat samalla tasolla kuin n.12 -vuotiaana. Olen pari tuntia jommankumman kanssa ulkona tai heillä ja sitten palaan kotiin.
En ole pitkään aikaan käynyt leffassa kaverien kanssa, en ole käynyt uimassa, grillaamassa, jne.
En ole käytännössä koskaan tehnyt tai kokenut mitään.
Jos kuolisin huomenna, ei minulla olisi minkäänlaista erityistä muistoa tai kokemusta!


Näin toisen vuoden alussa asenteeni on optimistisempi, mutta niin taisi olla ensimmäisenäkin vuotena. Pelkään, että mikään ei muutu, enkä koe mitään tänäkään vuonna. Facebookista näen kuinka monet tuntevat toisensa ja pitävät hauskaa, mutta kukaan ei edes tunnu huomaavan minua koulussa, saatikka sitten muuallakaan.

Olen mielestäni ihan hyvännäköinen, hauska ja huomaavainen ihminen, mutta ei kai noilla ominaisuuksilla sitten tee mitään. Olen jopa huomannut olevani sosiaalisesti rohkeampi kuin ennen (mm. ryhmätilanteet menevät ihan kuin vettä vaan), mutta mitä siitä on hyötyä kun en minä osaa tehdä uusia kavereita.

Koulussa ollessani näen muita opiskelijoita (jotka olen ehkä joskus tuntenut) ja kaikki tuntuvat olevan älykkäämpiä, lihaksikkaampia, muodikkaampia ja paljon sosiaalisempia. *******, jopa pahimmilla nörteillä on vähintään 5 kaveria ja tyttöystävä. Niin moni minua näennäisesti epäitsevarmempi ja ujompikin on paremmassa asemssa.
85% tietämistäni nuorista on joskus ollut kännissä ja tuntee/on tuntenut jonkun tytön. Eikä 17 -vuotiaana enää päde se yläasteen "suurin osa ikäisistäsi ei ole tehnyt sitä" tai vastaava lause.

Pahinta on se, että niin opettajat kuin muutkin pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että nuoret ryyppäävät ja tekevät ties mitä. Niin monta kertaa joku opettajakin vitsailee vapusta tai koulun lopusta tai abiristeilystä ja minä vain masennun noista rohkaisevaksi tai hauskaksi tarkoitetuista vitseistä.

Ja nuorempana kuulin aina siitä "Kaikki ovat hyviä jossain ja blaablaa". Niin missä hitossa minä olen hyvä? Tietenkin on helppo keksiä kaikkea negatiivista, jos vituttaa, mutta en keksi mitään asiaa jolla voisin ylpeillä.

Kirjoittaisin enemmänkin, mutta ehkä tästä saa jo selville tarpeeksi. Ja mitä vittua tällainen kirjoitus edes auttaa, kun ei mikään muutu ikinä.

Tämä on täsmälleen kun olisin ite kirjottanu lukiossa ollessani. Melkein sanasta sanaan tismalleen samanlaista. Mutta itelläni tilanne ei lukion jälkeenkään ole helpottunut, vaan just alko 3 välivuosi, kun ei saanu jatko-opiskelupaikkaa. Mietin joskus kaiholla lukiota, kun kaikki oli vielä "helppoa". Kaipaan toisinaan sitä. Nykyään kaikki on reilusti vaikeampaa, eikä oikein mikään mene niinkuin pitäs. Mutta lohduttaa sentään se, että jollakin on samanlaista ku itelläni, sori nyt vaan. Kai sitä pitää mennä päivä kerrallaan vaan eteenpäin

Lainaus:20.08.2012 Kepponen kirjoitti:
Ongelmia elämässä. Koko kesänä en tehnyt käytännössä mitään erityistä ja mietin kokoajan pitäisikö mennä itkemään peliplaneettaan.
No, tänään koulussa mietin asioita ja ympärilläni oli niin paljon kaikkea mikä sai minut kirjoittamaan tätä viestiä.

Olen 17v, mutta oloni on todella epäkypsä. En tunne eläväni kunnollista nuoren elämää. Pahinta on tosiaan se, ettei mikään muutu.
Ensimmäisenä lukiovuotena en saanut yhtäkään uutta kaveria, enkä tuntenut kehittyväni ollenkaan ihmisenä. Lupasin itselleni treenata paljon kesällä, jotta olisin hyväkuntoisempi, ja näin myös ehkä itsevarmempi.

Suurin osa sinun ikäisitäsi tuntee itsensä epävarmaksi ja ei siinä mitään ihmeellisyyksiä ole. Se on enemmän tärkeää miten sinä näet itsesi.

Lainaus:No, onnistuin kyllä tavoitteessani OSITTAIN, mutta lenkkien lisäksi kesällä ei tapahtunut sitten mitään. Nuo kaverin kanssa hengailutkin ovat samalla tasolla kuin n.12 -vuotiaana. Olen pari tuntia jommankumman kanssa ulkona tai heillä ja sitten palaan kotiin.
En ole pitkään aikaan käynyt leffassa kaverien kanssa, en ole käynyt uimassa, grillaamassa, jne.
En ole käytännössä koskaan tehnyt tai kokenut mitään.
Jos kuolisin huomenna, ei minulla olisi minkäänlaista erityistä muistoa tai kokemusta!

Oletko esim harkinnut jonkin harrastuksen aloittamista? Esim itselläni sinun ikäisenä (Karate, Suunnistus ja Piano) harratuksista sai paljon lisä-sisältöä viikkoihin Wowin ja muun pelaamisen ohella.

Lainaus:Näin toisen vuoden alussa asenteeni on optimistisempi, mutta niin taisi olla ensimmäisenäkin vuotena. Pelkään, että mikään ei muutu, enkä koe mitään tänäkään vuonna. Facebookista näen kuinka monet tuntevat toisensa ja pitävät hauskaa, mutta kukaan ei edes tunnu huomaavan minua koulussa, saatikka sitten muuallakaan.

FB on todella huono paikka ajatella että. kukaan ei huomaa minua tyyppiseen ajatteluun. Siellä on se ryhmä ketä kaikki kommentoivat ja se loppu mistä tulee se 1-3 tykkäystä ehkä. ei siitä kannata itseensä ottaa.
Kaverit ja FB-kaverit ovat 2 eri asiaa.

Lainaus:Olen mielestäni ihan hyvännäköinen, hauska ja huomaavainen ihminen, mutta ei kai noilla ominaisuuksilla sitten tee mitään. Olen jopa huomannut olevani sosiaalisesti rohkeampi kuin ennen (mm. ryhmätilanteet menevät ihan kuin vettä vaan), mutta mitä siitä on hyötyä kun en minä osaa tehdä uusia kavereita.

Koulussa ollessani näen muita opiskelijoita (jotka olen ehkä joskus tuntenut) ja kaikki tuntuvat olevan älykkäämpiä, lihaksikkaampia, muodikkaampia ja paljon sosiaalisempia. *******, jopa pahimmilla nörteillä on vähintään 5 kaveria ja tyttöystävä. Niin moni minua näennäisesti epäitsevarmempi ja ujompikin on paremmassa asemssa.
85% tietämistäni nuorista on joskus ollut kännissä ja tuntee/on tuntenut jonkun tytön. Eikä 17 -vuotiaana enää päde se yläasteen "suurin osa ikäisistäsi ei ole tehnyt sitä" tai vastaava lause.

Jos olet mielestäsi hauska ja huomaavainen, (ulkonäkö ei ole tärkeää vaan ihminen itsessään) Miksi Olet sitä mieltä että muilla menee sinua paremmin ja heillä on kavereita ja sinulla ei?. Juuri nuo luonteepiirteet ovat tärkeitä ja jossain vaiheessa huomaat sen itsekkin.

Kavereita löytää lopulta sieltä mistä niitä ei etsi ja jos liikaa alkaa etsimänä itselleen ystäviä päätyy kusetetuksi hyvin helposti tai sellaisten kansas tekemisiin jotka eivät loppupeleissä ole kunnon ystäviä.

esim: paras kaverini löyty kun kysyin uutenavuotena fb ketään keskustassa juhlimassa tällä hetkellä ja oli entisen kaverini tuttu jonka kanssa en ollut ennen muuta kun moikkannu ennen

Jos mietit että netissä roikkuminen ja koneella oleminen on väärin. ei se ole jos sitä tekee järkevissä määrin. esim juuri WoW auttoi itseä tuon ikäisenä koska olin todella yksinäinen yläaste+ammattiokoulu ajan
kunhan ei ihan vieroitu todellisuudesta
(nykyinen ex-wowittaja ja wow-AA kerhoon kuuluva)
[/quote]

Lainaus:Pahinta on se, että niin opettajat kuin muutkin pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että nuoret ryyppäävät ja tekevät ties mitä. Niin monta kertaa joku opettajakin vitsailee vapusta tai koulun lopusta tai abiristeilystä ja minä vain masennun noista rohkaisevaksi tai hauskaksi tarkoitetuista vitseistä.

Ja nuorempana kuulin aina siitä "Kaikki ovat hyviä jossain ja blaablaa". Niin missä hitossa minä olen hyvä? Tietenkin on helppo keksiä kaikkea negatiivista, jos vituttaa, mutta en keksi mitään asiaa jolla voisin ylpeillä.

Kirjoittaisin enemmänkin, mutta ehkä tästä saa jo selville tarpeeksi. Ja mitä vittua tällainen kirjoitus edes auttaa, kun ei mikään muutu ikinä.

Nuorena pitää olla nuori. juoda pitää hauskaa. (järjen käyttö sallittu)
käydä baarissa ja bilettää vähän. Ei siinä mitään väärää ole Ja miksi pitäisi olla?

Puhuit että nuo kavereiden kanssa hengailut. Eli onhan sinulla ystäviä joiden kanssa voisit mennä ulos baariin jne? Miks et menisi? aika harva on oikeasti 12v tasolla lopunikäänsä

Oletan että jos avaudut täällä haluat myös vastauksia ja vinkkejä miten päästä elämässä eteenpäin joten epäkestä jo etukäteen ^ ^
ps olen 24v joten koettu on nuo juustot

Lainaus:20.08.2012 Zors kirjoitti:
[quote]
20.08.2012 Kepponen kirjoitti:

Jos olet mielestäsi hauska ja huomaavainen, (ulkonäkö ei ole tärkeää vaan ihminen itsessään) Miksi Olet sitä mieltä että muilla menee sinua paremmin ja heillä on kavereita ja sinulla ei?. Juuri nuo luonteepiirteet ovat tärkeitä ja jossain vaiheessa huomaat sen itsekkin.



Nuorena pitää olla nuori. juoda pitää hauskaa. (järjen käyttö sallittu)
käydä baarissa ja bilettää vähän. Ei siinä mitään väärää ole Ja miksi pitäisi olla?

Puhuit että nuo kavereiden kanssa hengailut. Eli onhan sinulla ystäviä joiden kanssa voisit mennä ulos baariin jne? Miks et menisi? aika harva on oikeasti 12v tasolla lopunikäänsä
Oletan että jos avaudut täällä haluat myös vastauksia ja vinkkejä miten päästä elämässä eteenpäin joten epäkestä jo etukäteen ^ ^
ps olen 24v joten koettu on nuo juustot

Minä tiedän, että asiani ovat sinänsä aivan hyvin niinkuin henkisesti, mutta mitä hyötyä mistään ominaisuudesta on, kun muut voivat olla vaikka kuinka epäitsevarmoja ja ujoja kun heillä on jo se 7 kaveria.

Ja tuosta juomisesta: Tekisin vaikka mitä, mutta olen suoraan sanottuna liian kiltti tekemään mitään "väärää" ja se vituttaa minua, koska tiedän ettei sillä olisi mitään väliä. Sen lisäksi kumpikaan kavereistani ei juo, ja juuri sellaisen käytöksen takia ainakin yhdestä kaverista vieraannuin, vaikka nyt olisin voinut mennä hänen mukaansa milloin vain.


Ei minulla edes ole kavereita Facebookissa kuin kourallinen. Eikä siellä tapahtuva kommunikointi haittaa, vaan se, kuinka huolettomasti ihmiset keskustelevat ja kommentoivat siellä toisilleen.



Sehän siinä on kun en osaa/voi pitää hauskaa kuten muut nuoret.
En voi ottaa mistään mallia.

Lainaus:20.08.2012 Kepponen kirjoitti:

Minä tiedän, että asiani ovat sinänsä aivan hyvin niinkuin henkisesti, mutta mitä hyötyä mistään ominaisuudesta on, kun muut voivat olla vaikka kuinka epäitsevarmoja ja ujoja kun heillä on jo se 7 kaveria.

Ja tuosta juomisesta: Tekisin vaikka mitä, mutta olen suoraan sanottuna liian kiltti tekemään mitään "väärää" ja se vituttaa minua, koska tiedän ettei sillä olisi mitään väliä. Sen lisäksi kumpikaan kavereistani ei juo, ja juuri sellaisen käytöksen takia ainakin yhdestä kaverista vieraannuin, vaikka nyt olisin voinut mennä hänen mukaansa milloin vain.

Ei minulla edes ole kavereita Facebookissa kuin kourallinen. Eikä siellä tapahtuva kommunikointi haittaa, vaan se, kuinka huolettomasti ihmiset keskustelevat ja kommentoivat siellä toisilleen.

Sehän siinä on kun en osaa/voi pitää hauskaa kuten muut nuoret.
En voi ottaa mistään mallia.

Lyhyesti: Sinun pitää miettiä mikä sinusta (huom sinusta) on hauskaa tekemistä tai mitä olet halunnut tehdä/kokeilla.

( + aika hyvinhän sinulla on asiat )

Mutta jos tyydyn vain siihen, mitä tällä hetkellä tykkään tehdä, miten voin ikinä tehdä asioita joita haluaisin tehdä. Tai siis, en todellakaan elä kuten haluaisin.

Asiat ovat ehkä ok, mutta tulevaisuuden kannalta ihan roskaa.

Kyllä sitä oppii ja tottuu elämään yksinkin - tai no yksin ja yksin, näen ainoaa kaveriani kerran kuussa, koska asuu eri paikkakunnalla, jolloin tietty elämä tuntuu kaikista mukavimmalta.

Itse olen jo kuitenkin siinä pisteessä, etten halua edes enää tutustua uusiin ihmisiin, koska lähtökohtaisesti vihaan jokaista vastaantulijaa.
Mutta alkuun tietty yksinäisyys tuntuu pahimmalta, mutta kyllä se olo siitä joskus helpottaa. Tietty jos mahdollista on ja tulee ihmisten kanssa toimeen, niin silloin kannattaa yrittää kaveerata, mutta annan kuitenkin hyvän neuvon: älä pilaa elämääsi sekaantumalla naisiin millään tavalla, elämäsi tulee olemaan paljon onnellisempaa näin.

Lainaus:21.08.2012 DaCapo kirjoitti:
Kyllä sitä oppii ja tottuu elämään yksinkin - tai no yksin ja yksin, näen ainoaa kaveriani kerran kuussa, koska asuu eri paikkakunnalla, jolloin tietty elämä tuntuu kaikista mukavimmalta.

Itse olen jo kuitenkin siinä pisteessä, etten halua edes enää tutustua uusiin ihmisiin, koska lähtökohtaisesti vihaan jokaista vastaantulijaa.
Mutta alkuun tietty yksinäisyys tuntuu pahimmalta, mutta kyllä se olo siitä joskus helpottaa. Tietty jos mahdollista on ja tulee ihmisten kanssa toimeen, niin silloin kannattaa yrittää kaveerata, mutta annan kuitenkin hyvän neuvon: älä pilaa elämääsi sekaantumalla naisiin millään tavalla, elämäsi tulee olemaan paljon onnellisempaa näin.

Oletko DaCapo kuvassa oleva henkilö?

Näyttääkö tuo sinusta 22 vuotiaalta?

Lainaus:22.08.2012 DaCapo kirjoitti:
Näyttääkö tuo sinusta 22 vuotiaalta?

Jos on murrosikä vähän aikaistunut niin näyttää vanhemmalta ikäisekseen


+ + voi tehdä jouluisin töitä lahjoja jakelemalla.

Pelkään että minusta tulee DaCapo.
Minulla on kaikenlaisia suunnitelmia ja haaveita, mutta mitä jos kaikki menee pieleen?

Varsinkin kouluun/alaikäisyyteen liittyvät jutut alkavat olla jo vähän loppusuoralla.

Vanhempani eivät yhtään auta minua pönkittämään itsetuntoani. Äitini on mukava, mutta valittaa minulle kirjaimellisesti kaikesta ja antaa järjettömiä aikarajoja vaikka osaan kyllä hemmetti 17 -vuotiaana itsekin päättää jo jostain.
Isäni taas ei ikinä keskustele mistään, yleensä puhuu lapsellisesti tai kun en vaikka tottele heti jossain asiassa, huutaa niin kovaa kuin lähtee ja väittää minun kapinoivan (jolloin ajattelen, että kunpa olisikin niin).
Hän ei ole ikinä opettanut minulle mitään elämästä enkä voi mitenkään matkia häntä tai vanhempia sisaruksiani.

Olen kuitenkin jo siinä vaiheessa murrosikää, että vastakkainen sukupuoli kiinnostaa niin maan perkeleesti ja tuntuu säälittävältä katsoa kuinka koulussa/kadulla/kaupan kulmassa hengailee joko oman ikäisiäni tai sitten jopa 12v rääpäleitä isossa jengissä. Ei ehkä optimaalista, mutta ainakin sosiaalista.

^Nyt vähän uskoa omaan tekemiseen tai sitten muutosta kehiin. Muita vaihtoehtoja tuskin on, jos haluaa tilanteen helpottavan. Muutos lähtee itsestä eikä mistään muualta, jos et kuin ihmeen kaupalla törmää ihmiseen, joka avuliaasti näyttäisi sinulle vähän elämää. Vinkki: tuollaisia ihmisiä on harvassa, ei kannata luottaa sellaisen löytymiseen. Voisin valittaa ihan samoja asioita kuin sinäkin, mutta ainakin yritän työntää itseäni rajoille pikku hiljaa ja pikku hiljaa muuttaa asioita tavalla tai toisella. Sitten voi valittaa, kun on testattu mukavuusalueen ulkopuolisetkin keinot, mutta mitään tekemättä ei ole varaa valittaakaan.

No helvetti kun on kasvatettu niin kiltiksi etten tiedä mitä voin tehdä. Kyllä minä uskon, että tänä vuonna tapahtuu jotain, mutta edelleen, mitä jos ei?? Olen vainoharhainen.

Lainaus:22.08.2012 Kepponen kirjoitti:
Vanhempani eivät yhtään auta minua pönkittämään itsetuntoani. Äitini on mukava, mutta valittaa minulle kirjaimellisesti kaikesta ja antaa järjettömiä aikarajoja vaikka osaan kyllä hemmetti 17 -vuotiaana itsekin päättää jo jostain.
Isäni taas ei ikinä keskustele mistään, yleensä puhuu lapsellisesti tai kun en vaikka tottele heti jossain asiassa, huutaa niin kovaa kuin lähtee ja väittää minun kapinoivan (jolloin ajattelen, että kunpa olisikin niin).
Hän ei ole ikinä opettanut minulle mitään elämästä enkä voi mitenkään matkia häntä tai vanhempia sisaruksiani.

Olen kuitenkin jo siinä vaiheessa murrosikää, että vastakkainen sukupuoli kiinnostaa niin maan perkeleesti ja tuntuu säälittävältä katsoa kuinka koulussa/kadulla/kaupan kulmassa hengailee joko oman ikäisiäni tai sitten jopa 12v rääpäleitä isossa jengissä. Ei ehkä optimaalista, mutta ainakin sosiaalista.

Repäise. Hae kokemuksia mukavuusalueen ulkopuolelta. Lähde vaikka festareille vieraaseen kaupunkiin ja nuku puistossa - matkailu avartaa.

Lainaus:22.08.2012 Kepponen kirjoitti:
No helvetti kun on kasvatettu niin kiltiksi etten tiedä mitä voin tehdä. Kyllä minä uskon, että tänä vuonna tapahtuu jotain, mutta edelleen, mitä jos ei?? Olen vainoharhainen.

No tee jotain sen eteen. Olen huomannut että ihmisillä on juuri tämä ongelma, että he vain odottavat että hyvät asiat tapahtuisivat itsestään. Aina etsitään sitä onnea nurkan takaa. Tee jotain uutta, sosialisoidu enemmän. Mene vaikka puhumaan random ihmisille, vaikka se oudolta tuntuukin. Tai lähde jonnekkin festareille kuten cuckaracha sanoikin :D

Itse olen täysin tyytyväinen nykyiseen elämäntilaani. Vaikka kotonakin orjallisesti noudatan lähes kaikkea mitä minulta pyydetään ja kaverini ovat laskettavissa yhden käden sormilla, joita näen IRL about kerran kuukaudessa, en ole huolestunut. Amiskassakin vain pari tyyppiä viihtyy seurassani.
Ja mikä vika siinä on ettei käy ryypiskelemässä? Älä vertaa itseäsi muihin. Kyllä minullekin kelpaisi kaljoittelu yms. mutta nykyinen ystäväpiirini ei sellaista harrasta. Ei se ole välttämättä yhtään sen "onnellisempaa" elämää.

Ja jos vanhempiesi käytös vituttaa sinua, anna heidän tietää siitä. Avaudu heillekin asiasta. Ei ne muutokset tapahdu ellet itse laita niitä aluille.

Lainaus:22.08.2012 soldier_4_life kirjoitti:

Lainaus:22.08.2012 Kepponen kirjoitti:
No helvetti kun on kasvatettu niin kiltiksi etten tiedä mitä voin tehdä. Kyllä minä uskon, että tänä vuonna tapahtuu jotain, mutta edelleen, mitä jos ei?? Olen vainoharhainen.

No tee jotain sen eteen. Olen huomannut että ihmisillä on juuri tämä ongelma, että he vain odottavat että hyvät asiat tapahtuisivat itsestään. Aina etsitään sitä onnea nurkan takaa. Tee jotain uutta, sosialisoidu enemmän. Mene vaikka puhumaan random ihmisille, vaikka se oudolta tuntuukin. Tai lähde jonnekkin festareille kuten cuckaracha sanoikin

Itse olen täysin tyytyväinen nykyiseen elämäntilaani. Vaikka kotonakin orjallisesti noudatan lähes kaikkea mitä minulta pyydetään ja kaverini ovat laskettavissa yhden käden sormilla, joita näen IRL about kerran kuukaudessa, en ole huolestunut. Amiskassakin vain pari tyyppiä viihtyy seurassani.
Ja mikä vika siinä on ettei käy ryypiskelemässä? Älä vertaa itseäsi muihin. Kyllä minullekin kelpaisi kaljoittelu yms. mutta nykyinen ystäväpiirini ei sellaista harrasta. Ei se ole välttämättä yhtään sen "onnellisempaa" elämää.

Ja jos vanhempiesi käytös vituttaa sinua, anna heidän tietää siitä. Avaudu heillekin asiasta. Ei ne muutokset tapahdu ellet itse laita niitä aluille.

On se vaan kummallisen ylivoimasta monelle tajuta, miten vaikeeta voi olla pelkkä keskustelun avaus joillekkin ihmisille. Se tunne on ylitsepääsemätöntä pahimmillaan. Sama kun sanoisit vaikeasti masentuneelle ihmiselle että "Hei, piristyhän nyt! Lähde vaikka lenkille, se auttaa!". Miten voi edes kuvitella lenkkiä sun muuta, jos ei edes pääse sängystä ylös, kun on mieli niin maassa.

Lainaus:22.08.2012 Enlightened kirjoitti:

Lainaus:22.08.2012 soldier_4_life kirjoitti:

Lainaus:22.08.2012 Kepponen kirjoitti:
No helvetti kun on kasvatettu niin kiltiksi etten tiedä mitä voin tehdä. Kyllä minä uskon, että tänä vuonna tapahtuu jotain, mutta edelleen, mitä jos ei?? Olen vainoharhainen.

No tee jotain sen eteen. Olen huomannut että ihmisillä on juuri tämä ongelma, että he vain odottavat että hyvät asiat tapahtuisivat itsestään. Aina etsitään sitä onnea nurkan takaa. Tee jotain uutta, sosialisoidu enemmän. Mene vaikka puhumaan random ihmisille, vaikka se oudolta tuntuukin. Tai lähde jonnekkin festareille kuten cuckaracha sanoikin

Itse olen täysin tyytyväinen nykyiseen elämäntilaani. Vaikka kotonakin orjallisesti noudatan lähes kaikkea mitä minulta pyydetään ja kaverini ovat laskettavissa yhden käden sormilla, joita näen IRL about kerran kuukaudessa, en ole huolestunut. Amiskassakin vain pari tyyppiä viihtyy seurassani.
Ja mikä vika siinä on ettei käy ryypiskelemässä? Älä vertaa itseäsi muihin. Kyllä minullekin kelpaisi kaljoittelu yms. mutta nykyinen ystäväpiirini ei sellaista harrasta. Ei se ole välttämättä yhtään sen "onnellisempaa" elämää.

Ja jos vanhempiesi käytös vituttaa sinua, anna heidän tietää siitä. Avaudu heillekin asiasta. Ei ne muutokset tapahdu ellet itse laita niitä aluille.

On se vaan kummallisen ylivoimasta monelle tajuta, miten vaikeeta voi olla pelkkä keskustelun avaus joillekkin ihmisille. Se tunne on ylitsepääsemätöntä pahimmillaan. Sama kun sanoisit vaikeasti masentuneelle ihmiselle että "Hei, piristyhän nyt! Lähde vaikka lenkille, se auttaa!". Miten voi edes kuvitella lenkkiä sun muuta, jos ei edes pääse sängystä ylös, kun on mieli niin maassa.

Noh, vähän vaikea sanoa kun en ole koskaan niin alhaalla ollut. Olen itsekin todella ujo henkilö ja random ihmisille puhuminen on äärimmäisen vaikeaa. Mutta tässä kannustankin kokeilemaan aivan uusia ja outoja asioita, kun kerran muutosta vailla.