Lainaus:25.04.2013 Seven kirjoitti:

Lainaus:25.04.2013 visperi kirjoitti:

Tiedättepähän nyt tekin, hävettää vain tämän jälkeen käydä täällä.

Älä suotta häpeile. Rohkeutta se on kertoa omista tuskaisista kokemuksistaan ja ikävistä fiiliksistä avoimesti. Kuinka vanha olet tällä hetkellä? Kovalta kohtalolta kuulostaa kuusivuotiaasta alkaen käydä tuollaista läpi.

Lokakuussa täytän 18. Kaksi vuotta sitten tuli 10 vuotta täyteen siitä tapaturmasta jos sitä voi sellaiseksi kutsua.

Lainaus:25.04.2013 visperi kirjoitti:
Koko elämä on ihan ***** perseestä...

Tollanen tuntemus ei oo vieras varmasti kenellekkään. Silti sitä vaan pääsee eteenpäin ja hoksaa, että onhan tää elämä kuitenki joiltain osin varsin miellyttävääkin. Kaikille sattuu niitä vastoinkäymisiä, toisille enemmän kuin toisille, mutta kaikille niitä tulee väistämättä vastaan. Sulle niitä nyt on tullut sitten varsin kiitettävästi, mikä on kyllä ikävää ja varsin epäreilua, mutta elämä on arvaamatonta. Keskity niihin positiivisiin asioihin elämässäs. Isäpuoles (sori, jos et käytä tätä termiä, en kyl itekkään omasta "isäpuolesta") on varmasti oikeessa.

Ja kannattaa siihen isääski pitää välit kunnossa. Voipi muuten harmittaa sitte jälkikäteen. Kaikista ihmisistä ei tarvii tykätä, mut voi niiden kanssa silti yrittää tulla toimeen. Sanot vaan suoraan isälles, että et pidä hänen naisystävästään ja se on fakta, ja että se on myös yksi syistä, mikset halua käydä isäs luona. Ehkä keksitte vielä jonkun ratkasun asiaan (tyyliin käyt isäs luona, mut sun ei tarvii olla kauheesti tekemisissä sen naisen kanssa).

Ikävä juttu myös tuo sun vammas, mut mieti, että asiat vois olla paljon pahemminki. Mieti kuinka vähän tuo kuitenki loppujen lopuks rajottaa sun elämääs (jos ollenkaan, en tiedä) verrattaessa vaikka, jos olisit pyörätuolissa.

Mullakin ollut joitain vastoinkäymisiä viime aikoina, mut ei niille mahda mitään. Ukki kuoli, koira kuoli reilu vuosi sitten ja toinen nykyisistä koirista sairastaa edelleen epilepsiaa (noin kerran kuussa yleensä tulee kohtauksia, viimeksi nyt taas viime päivinä, mut menivät onneksi ohi)... Toki pientä sun ongelmiis verrattuna, mutta juu.

Kyllähän niitä mukaviakin hetkiä elämästä näyttää löytyvän:

Lainaus:20.04.2013 visperi kirjoitti:
Käytiinpä eilen kunnon porukalla katsomassa kaverin vuosittainen näyttelijäryhmän kauden päätösnäytelmä. Oli kyllä hyvä esitys ja meni nopeasti se 45min, vaikka se poikkesikin aika paljon edellisistä komedianäytelmistä ja olikin draamaa. Olihan se kyllä välillä vähän vaikea ottaa tosissaan kaveria näyttelemässä surullisia itkukohtauksia mutta on hän kyllä kehittynyt vuosien aikana.

Lainaus:25.04.2013 visperi kirjoitti:

Lainaus:25.04.2013 Seven kirjoitti:

Lainaus:25.04.2013 visperi kirjoitti:

Tiedättepähän nyt tekin, hävettää vain tämän jälkeen käydä täällä.

Älä suotta häpeile. Rohkeutta se on kertoa omista tuskaisista kokemuksistaan ja ikävistä fiiliksistä avoimesti. Kuinka vanha olet tällä hetkellä? Kovalta kohtalolta kuulostaa kuusivuotiaasta alkaen käydä tuollaista läpi.

Lokakuussa täytän 18. Kaksi vuotta sitten tuli 10 vuotta täyteen siitä tapaturmasta jos sitä voi sellaiseksi kutsua.

Ihmiset jotka ajattelevat sinua huonompana jonkun ulkoisen seikan takia (varsinkin jos et voi sille mitään), ovat lapsellisia idiootteja.

Lainaus:25.04.2013 Sotanakki kirjoitti:
Ihmiset jotka ajattelevat sinua huonompana jonkun ulkoisen seikan takia (varsinkin jos et voi sille mitään), ovat lapsellisia idiootteja.

Ja ovatko he aikasi arvoisia? Arvostatko heitä?

Ja tähän elämään on niin paljon enemmän kuin tämä fyysinen tai jopa henkinen maailma.

Lainaus:26.04.2013 Pingis kirjoitti:

Ja tähän elämään on niin paljon enemmän kuin tämä fyysinen tai jopa henkinen maailma.

No...itse asiassa vaihtoehdot ovat nyt aika lopussa.

Lainaus:14.04.2013 BoomBaard kirjoitti:
Elisa viihde.. Ostin sellaisen ja telkusta en ole katsonut edes kokonaista Salkkareiden jaksoa ja nyt jo kiehuu. Ja kun asialle ei voi tehdä mitään. Ensinnäkin oli tajuton kasa ongelmia saada edes kuva näkymään. Koko digiboxi meni vaihtoon ja sain uuden tilalle.

Toiseksi koko laatikko on hidas kuin mikä. Painat nappulaa niin kuva lagaa pariksi sekunniksi ja sitten tökkien tekee valitun toiminnon. Konetta saa jatkuvasti vetää irti seinästä ja kytkeä takaisin, koska minkäänlaista päävirtakytkintä ei ole. Tai jos se on boxin edessä olevassa virtanapissa niin se ei toimi.

Eikä kyseinen laatiikko ole edes hieno. Ruma kuin mikä. Kahdeksan vuotiaan alakoulussa tehdyt puuhärvelitkin sopivat paremmin silmälle kuin tämä sinivalkoinen ufo.

Netti onneksi toimii.. vielä. Saa nähdä koska menee sekin. Oon lukenu paljon netissä foorumeita ja en todellakaan ole ainoa. En voi muuta sanoa, että älkää koskaan menkö ostamaan kyseistä skeidaa. Itse joudun nyt kaksi vuotta sitä kestämään, mutta sen jälkeen lentää kyllä valovuosien päähän koko palvelu, ellei tule jotakin muutosta.

Melkein voisi adressin aloittaa, että mokoma syöpä pois markkinoilta. Eihän tämä koko juttu ole kuin asiakkaiden kusetusta. Luvataan hienoja ominaisuuksia. No kaikki tietävät, että niihin ei pidä uskoa, mutta kyllä nyt pitäisi perusasiat olla kunnossa. Jos kuva ei näy, laatikko ei käynnisty kun napista painaa ja kaikki muut ei ole kunnossa niin on jo kumma.

Ei se Elisan vika ole jos laite ei toimi. Syytä NetGemiä.

Mukavia hetkiä löytyy, mutta tällä hetkellä suurimman osan ajasta olen masentunut tai pahalla päällä. Olihan se vähän isku vyön alle kun yhtäkkiä sanotaan että ei olekaan mahdollisuuksia parantua, vaikka tiesinkin että ei mun käsi enää ikinä pelitä täysin samalla tavalla kuin muilla.
Tosta kädestä on kyllä joka päivä haittaa niin kotona yksin ollessa kuin muuallakin. Julkisilla paikoilla yritän pitää sitä mahdollisimman paljon piilossa ja aisoissa. Kotona pystyn käyttämään sitä vain tukikätenä enkä missään pukemista, pyöräilyä tai mailan pitämistä tarkemmassa. Huonolla tuurilla joudun valvomaan kokonaisia öitä lihasten jäykkyyden vuoksi, voitte varmaan kuvitella jos lihakset jännittyisivät tahattomasti pitkiksikin ajoiksi ja unta on vaikea saada missään asennossa.
Ei se kuitenkaan ole suurin murheenaihe tällä hetkellä. Enemmänkin päivittäin ahdistaa ajatus isän luokse muuttamisesta. Ensi viikolla olisi tarkoitus puhua toimintaterapeutin ja isän kanssa omilleen muuttamisesta. Ainoa joka sitä epäilee on isä, terapeuttien ja oysin tyyppien mielestä se ei ole mikään huono idea. Haluaisin vihdoinkin päästä elämään normaalia elämää näiden monien vuosien jälkeen, ettei tarvitsisi enää ahdistua isän luona olemisesta. Yo-kokeisiin lukeminen onnistuisi paljon helpommin yksin kuin isän luona sen kaiken loputtoman metelin keskellä. Se stressaava tunnelma ja meteli ei myöskään tee hyvää jo muutenkin oikkuileville lihaksille.
Isään on kyllä luottamus vähentynyt. Hän on siirtänyt lapseneläkkeet menemään hänen omalle tililleen ja ylläripylläri pikkuveljelle on putkahtanut uusi pyörä ja heille on muutenkin varaa ostella kaikkea kivaa. Itsehän en ole saanut rippikoulun jälkeen edes yhtäkään syntymäpäivälahjaa tai edes onnitteluja. Tämän takia aion siirtää kuntoutusrahani tulemaan omalle käyttötililleni ja ilmoittaa heti viranomaisille jos on yksikin penni lähtenyt ilman lupaa.
Itseasiassa on outoa että vasta nyt alkaa masennus vaivata, vaikka olen sairastanut jo yli 10v ja isäkin on muuttunut kokoajan oudommaksi ja etäämmäksi uuden vaimon ja lapsien myötä. Ehkäpä se äitin syöpä ja kuolema herätti ja pisti miettimään. Ottaako nyt tuurina vai epäonnena että selvisin aivoinfarktista vaikka pöljä lääkäri passitti kotiin halvausoireista huolimatta, vaikka ne olikin pieniä.

Lainaus:26.04.2013 Grabbag kirjoitti:

Lainaus:14.04.2013 BoomBaard kirjoitti:
Elisa viihde.. Ostin sellaisen ja telkusta en ole katsonut edes kokonaista Salkkareiden jaksoa ja nyt jo kiehuu. Ja kun asialle ei voi tehdä mitään. Ensinnäkin oli tajuton kasa ongelmia saada edes kuva näkymään. Koko digiboxi meni vaihtoon ja sain uuden tilalle.

Toiseksi koko laatikko on hidas kuin mikä. Painat nappulaa niin kuva lagaa pariksi sekunniksi ja sitten tökkien tekee valitun toiminnon. Konetta saa jatkuvasti vetää irti seinästä ja kytkeä takaisin, koska minkäänlaista päävirtakytkintä ei ole. Tai jos se on boxin edessä olevassa virtanapissa niin se ei toimi.

Eikä kyseinen laatiikko ole edes hieno. Ruma kuin mikä. Kahdeksan vuotiaan alakoulussa tehdyt puuhärvelitkin sopivat paremmin silmälle kuin tämä sinivalkoinen ufo.

Netti onneksi toimii.. vielä. Saa nähdä koska menee sekin. Oon lukenu paljon netissä foorumeita ja en todellakaan ole ainoa. En voi muuta sanoa, että älkää koskaan menkö ostamaan kyseistä skeidaa. Itse joudun nyt kaksi vuotta sitä kestämään, mutta sen jälkeen lentää kyllä valovuosien päähän koko palvelu, ellei tule jotakin muutosta.

Melkein voisi adressin aloittaa, että mokoma syöpä pois markkinoilta. Eihän tämä koko juttu ole kuin asiakkaiden kusetusta. Luvataan hienoja ominaisuuksia. No kaikki tietävät, että niihin ei pidä uskoa, mutta kyllä nyt pitäisi perusasiat olla kunnossa. Jos kuva ei näy, laatikko ei käynnisty kun napista painaa ja kaikki muut ei ole kunnossa niin on jo kumma.

Ei se Elisan vika ole jos laite ei toimi. Syytä NetGemiä.

No uskon, etten ole ensimmäinen asiakas joka kyseisestä laitteesta valittaa. Kyllä siinä on firmassa vika jos eivät tajua hankkia toisen valmistajan laitetta, kun edellinen on täysi susi.

Lainaus:26.04.2013 visperi kirjoitti:
Mukavia hetkiä löytyy, mutta tällä hetkellä suurimman osan ajasta olen masentunut tai pahalla päällä. Olihan se vähän isku vyön alle kun yhtäkkiä sanotaan että ei olekaan mahdollisuuksia parantua, vaikka tiesinkin että ei mun käsi enää ikinä pelitä täysin samalla tavalla kuin muilla.
Tosta kädestä on kyllä joka päivä haittaa niin kotona yksin ollessa kuin muuallakin. Julkisilla paikoilla yritän pitää sitä mahdollisimman paljon piilossa ja aisoissa. Kotona pystyn käyttämään sitä vain tukikätenä enkä missään pukemista, pyöräilyä tai mailan pitämistä tarkemmassa. Huonolla tuurilla joudun valvomaan kokonaisia öitä lihasten jäykkyyden vuoksi, voitte varmaan kuvitella jos lihakset jännittyisivät tahattomasti pitkiksikin ajoiksi ja unta on vaikea saada missään asennossa.
Ei se kuitenkaan ole suurin murheenaihe tällä hetkellä. Enemmänkin päivittäin ahdistaa ajatus isän luokse muuttamisesta. Ensi viikolla olisi tarkoitus puhua toimintaterapeutin ja isän kanssa omilleen muuttamisesta. Ainoa joka sitä epäilee on isä, terapeuttien ja oysin tyyppien mielestä se ei ole mikään huono idea. Haluaisin vihdoinkin päästä elämään normaalia elämää näiden monien vuosien jälkeen, ettei tarvitsisi enää ahdistua isän luona olemisesta. Yo-kokeisiin lukeminen onnistuisi paljon helpommin yksin kuin isän luona sen kaiken loputtoman metelin keskellä. Se stressaava tunnelma ja meteli ei myöskään tee hyvää jo muutenkin oikkuileville lihaksille...

Sanot vaan isälles, että koitat sitä yksin asumista ja jos se ei sitten muka onnistuiskaan, niin sitten voit muuttaa isäs luo.

Lainaus:26.04.2013 Pingis kirjoitti:

Lainaus:25.04.2013 Sotanakki kirjoitti:
Ihmiset jotka ajattelevat sinua huonompana jonkun ulkoisen seikan takia (varsinkin jos et voi sille mitään), ovat lapsellisia idiootteja.

Ja ovatko he aikasi arvoisia? Arvostatko heitä?

Ja tähän elämään on niin paljon enemmän kuin tämä fyysinen tai jopa henkinen maailma.

En kyllä ole tekemisissä yhdenkään ihmisen kanssa, jonka käytöksen koen epämiellyttäväksi. En myöskään tietenkään arvosta ketään, joka ei arvosta minuakaan.

Lainaus:27.04.2013 Execta kirjoitti:

Sanot vaan isälles, että koitat sitä yksin asumista ja jos se ei sitten muka onnistuiskaan, niin sitten voit muuttaa isäs luo.

Pitää vakuutella isä mahdollisimman hyvin. Olen jo miettinyt,tutkinut ja laskenut asioita, ja olen tullut siihen tulokseen että pärjäisin kohtuu hyvin raha-asioiden kanssa, ehkä vähän paremmin kuin "normaalit" minun ikäiseni yksin asuvat työttömät opiskelijat. Saan tehtyä ihan normaalisti kaikki kotityöt, kaupassa käynti ja ruoan teko onnistuu. En minä siis ainakaan nälkää siellä näkisi. Oikeastaan voisin asua ja olla kuten kuka tahansa muukin minun ikäinen normaali ihminen, jolla on perusasiat kunnossa. Ainoa peruste tosiaan tuntui olevan isällä se, että minulla on liian hyvä mielikuva yksin asumisesta ja minun pitää pystyä lukemaan yo-kokeisiin, mutta en näe syytä miten voisin lukea niihin paremmin asuessani kuuden ihmisen kanssa pienessä talossa. Yläasteajoista lähtien kukaan ei ole pitänyt koulunkäynnistäni huolta ja olen itse ihan oma-alotteisesti lukenut tarvittavasti kokeisiin ja kaikkeen muuhunkin.

Uskallan sanoa, että oma tilanteeni muistutti hieman tuota sinun nykyistäsi. Mullekkin on jaettu harvinaisen paskat kortit elämään, mutta nyt loppupeleissä ei voi kuin olla kiitollinen siitä. Voi hieman kuulostaa absurdilta, mutta tuo sun jalkas ja kätesi ovat juuri niinkuin ne kuuluu olla. Se ei ole hyvä tai huono asia, eikä sitä tule missään nimessä tuomita.

Jos saisin uuden mahdollisuuden elämään, niin toistaisin kaikki virheeni uudelleen tullakseni tälläiseksi kuin nyt olen. Mitä suurempi on vastustus, sitä suurempi on kasvu.

Ja pidä kiinni niistä oikeista ystävistä ja sun perheestä ja muista olla kiitollinen niistä.

Eckhart Tolle on Forgiveness


Pakko vielä hihkaista, että mulla tuo omilleni muutto vaikutti tosi positiivisesti elämääni.

Lainaus:27.04.2013 visperi kirjoitti:
...

Pitää vakuutella isä mahdollisimman hyvin. Olen jo miettinyt,tutkinut ja laskenut asioita, ja olen tullut siihen tulokseen että pärjäisin kohtuu hyvin raha-asioiden kanssa, ehkä vähän paremmin kuin "normaalit" minun ikäiseni yksin asuvat työttömät opiskelijat. Saan tehtyä ihan normaalisti kaikki kotityöt, kaupassa käynti ja ruoan teko onnistuu. En minä siis ainakaan nälkää siellä näkisi...

Sit vielä voit sanoa, että jos isäs haluaa edesauttaa sitä sun yksin asumistas, niin hän vois vaikka sponssata vähän rahaa joka kuukausi sulle laskujen maksua ja ruokaa varten. Ja yksi syy, miks sun isäs ei haluais sun muuttavan omilles, saattaa (en tiedä tilannetta, joten en ala sanomaan mitään varmaksi) olla se, että isäs haluais olla sun kanssa enemmän tekemisissä ja jos muutat yksin asumaan, tää voi luulla, että te ette sit enää nää toisianne juurikaan. Eli vakuuta myös tältä osin; kerro, että tulet kuitenki vierailemaan isäs luona ihan yhtälailla jatkossakin, vaikka asuisitkin muualla.

Lainaus:26.04.2013 Sotanakki kirjoitti:

Lainaus:26.04.2013 Pingis kirjoitti:

Ja tähän elämään on niin paljon enemmän kuin tämä fyysinen tai jopa henkinen maailma.

No...itse asiassa vaihtoehdot ovat nyt aika lopussa.

Ei kalakaan tiedostaisi olevansa vedessä. Kirjoitan sitten enemmän kun saan puettua ajatukseni sanoiksi.

Koko todellisuus on muutenkin teidän päänne sisällä

Isällä ja hänen vaimolla ei ole kyllä omien sanojen mukaan rahaa mihinkään muuhun kuin itsensä ja lapsien elättämiseen. Mun käsityksen mukaan näin siis on jos me vanhemmat sisarukset pyydetään jotain. Ihan eri asia kun vaimon kanssa yhteiset lapset toivoo tai vinkuu jotain. En tiedä olenko sanonut tätä jo täällä, mutta en oikeastaan pidä siinä talossa muista kuin isästäni. Äitipuoli, veljet ja heidän tutut käy hermoille ja kaikki tuntuu olevan niin ylimielisiä. Isä ja äitipuoli riitelee aika usein, mutta sitten äitipuoli selittelee että tällasta nyt välillä vähän käy mutta tällasta tää meidän rakkaus nyt on, on se tuo teidän tosi ihana. Suurin heidän riidoistaan johtuu siitä kun tämä äitipuoli on niin ylimielinen ja suorastaan provosoi isää riitoihin. Pari kertaa ovat meinanneet erota ja olen suurinpiirtein jo hyppinyt ilosta mutta seuraavana päivänä kaikki on maagisesti taas ennallaan. Tämä äitipuoli muuten on tietänyt jo monta vuotta etten pidä hänestä, mutta se näyttää unohtuvan aika usein kun tämä kyselee että miksen keskustele hänen kanssaan ja vastaukset hänen kysymyksiin on lyhyitä ja ytimeekkäitä.

Omilleen muutto olisi varmaan positiivisin asia mitä tässä voi tapahtua äitin kuoleman jälkeen.Voin ihan rehellisesti sanoa että silloin iso osa huolista ja ahdistuksesta häviäisi. Minulla on jo aika iso lista syitä vakuuttelemaan isää. Jos hän kuitenkin on niin halukas pitämään minut hänen luonaan puoli vuotta (täytän siis 18 lokakuussa ja muutan kyllä viimeistään silloin). Silloin varmaan komeroidun omaan huoneeseen ja luultavasti jossain vaiheessa sitten saan tarpeeksi kaikesta siinä talossa olevasta *****sta ja en tiedä mitä tapahtuu.

Lainaus:27.04.2013 visperi kirjoitti:
Isällä ja hänen vaimolla ei ole kyllä omien sanojen mukaan rahaa mihinkään muuhun kuin itsensä ja lapsien elättämiseen. Mun käsityksen mukaan näin siis on jos me vanhemmat sisarukset pyydetään jotain. Ihan eri asia kun vaimon kanssa yhteiset lapset toivoo tai vinkuu jotain. En tiedä olenko sanonut tätä jo täällä, mutta en oikeastaan pidä siinä talossa muista kuin isästäni. Äitipuoli, veljet ja heidän tutut käy hermoille ja kaikki tuntuu olevan niin ylimielisiä. Isä ja äitipuoli riitelee aika usein, mutta sitten äitipuoli selittelee että tällasta nyt välillä vähän käy mutta tällasta tää meidän rakkaus nyt on, on se tuo teidän tosi ihana. Suurin heidän riidoistaan johtuu siitä kun tämä äitipuoli on niin ylimielinen ja suorastaan provosoi isää riitoihin. Pari kertaa ovat meinanneet erota ja olen suurinpiirtein jo hyppinyt ilosta mutta seuraavana päivänä kaikki on maagisesti taas ennallaan. Tämä äitipuoli muuten on tietänyt jo monta vuotta etten pidä hänestä, mutta se näyttää unohtuvan aika usein kun tämä kyselee että miksen keskustele hänen kanssaan ja vastaukset hänen kysymyksiin on lyhyitä ja ytimeekkäitä.

Omilleen muutto olisi varmaan positiivisin asia mitä tässä voi tapahtua äitin kuoleman jälkeen.Voin ihan rehellisesti sanoa että silloin iso osa huolista ja ahdistuksesta häviäisi. Minulla on jo aika iso lista syitä vakuuttelemaan isää. Jos hän kuitenkin on niin halukas pitämään minut hänen luonaan puoli vuotta (täytän siis 18 lokakuussa ja muutan kyllä viimeistään silloin). Silloin varmaan komeroidun omaan huoneeseen ja luultavasti jossain vaiheessa sitten saan tarpeeksi kaikesta siinä talossa olevasta *****sta ja en tiedä mitä tapahtuu.

Feel for you, bro.

VMP. Tuntuu että minusta on tullut ainoalle vähän paremmalle kaverilleni(ja tätä nykyä lähinnä ainoa kaveri) lähinnä kuski bilepaikoille ja jos autossa on vikaa, niin korjaaja. Nytkin soitti ja ihmetteli kun pakoputki heiluu, niin pitäisi saada korjattua ja voinko korjata.
Eipä kuitenkaan kutsunut mukaan, kun ilmeisesti oli joidenkin yhteisten kavereiden kanssa jossain menossa. Tai noh, satunnaisesti käydään enää kahvilla ja siinäpä se.

Ärsyttää kun välillä vain kaikki painaa mieltä eikä mikään oikein tunnu kivalta. Nytkin pitäisi ajokorttia alkaa hommailemaan ja käydä lääkärin juttusilla korkean verenpaineen takia. Mitään vaan ei saa tehtyä, ei vaan jaksa ja kiinnosta. Tekisi mieli maata vain päivät sängyssä ja olla nousematta siitä. Onneksi huomenna on vapaapäivä niin voin tehdäkin niin, mutta sit vituttaa kun en osannut käyttää aikaa paremmin. Ehkä tämä jatkuva mielialan alhaisuus johtuu siitä etten tee mitään. Kitaransoitto on yksi ainoista asioista joka tuo edes jonkinlaista motivaatiota. Ja viikonloppuisin mökillä käynti, siellä pystyy unohtamaan tämän arkisen harmauden.

Mieltä painaa myös se kun eräs naikkonen taitaa olla aika vihainen minulle. Mietityttää vielä että se muija saattoi pitää minusta. No oikeastaan hän hermostui minun tapaani etten pidä yhteyksiä ihmisiin ja se on poistanut minut kaverilistoilta Skypessä. Mietin että miksei poistanut lärvikirjan kaverilistalta kun kuitenkin aika vihaisia viestejä tuli saatua :D
Vähän harmittaa sinänsä kun se on todella mukava tyttö, mutta en vain kyennyt olemaan oma itseni sen kanssa.
Totta puhuen en kykene olemaan oma itseni oikein kenenkään kanssa, käyttäydyn jokaisen ihmisen kohdalla erilaisesti, joten on vähän vaikea sanoa kuka on se "oma itseni".

En oikein jostain syystä pidä kauheasti ihmisseurasta, pidän muutenkin todella vähän yhteyksiä ihmisiin, jopa perheenjäseniin. Eikä kaikki nähtävästi kykene sulattamaan sitä. Isä valittaa välillä etten vaihda kuulumisia edes hänen kanssaan. No lukittaudun huoneeseen koulusta tultuani ja sen jälkeen ei pahemmin tee edes mieli poistua. Ehkä se johtuu siitä että koen lievää ahdistusta ihmisten keskuudessa. Kaipa tämä on jonkin asteista sosiaalista rajoittuneisuutta...

^ Jospa tuo korkea verenpaine aiheuttaa sinulle väsymystä, etkä sen takia jaksa tehdä mitään.

Mulla oli kanssa nuorempana tosi paljon sellasta, että jatkuvasti vaan maseensi ja ainoastaan pesäpallokentällä huoms, että mullahan on tosi hauskaa ja hyvii tyyppei joukkue täys.

Eli voihan tuo olla ihan maseennuskin. Kannattaa ehkä käydä juttelemassa asiasta lääkärin tai jos olet koulussa niin kouluterveydenhoitajan kanssa.

Ketuttaa niin rankasti, just kun pääs tatuoinnin jäljiltä salille ni eiku ton leikatun jalan pohje-jalkapöydän jänne tulehtu. Eipä sitten käydä salilla puoleentoista viikkoon... vmp.

Tulipa mietittyä itseäni ihmisenä ja pisti ärsyttämään tämä epävarmuuteni, ailahtelevaisuuteni sekä itseluottamuksen ja rentouden puuttuminen.

Otetaanpa avuksi pari esimerkkiä:

1) Urheilu
Harjoittelin pari vuotta sitten kuntani erään jalkapallojoukkueen edustuksen kanssa säännöllisesti. Pääsin harjoittelemaan joukkueeseen kaverini kautta. Tasoni riitti joukkueeseen hyvin, kiitos vuosia jatkuneen omatoimisen harjoitteluni, mutta ailahtelevaisuuteni aiheutti ongelmia. Joinain päivinä pelasin selvästi fyysisempien ja kokeneempien pelaajien seassa kuin mikäkin Litmanen tai Ronaldo, koska onnistuin saavuttamaan rentouden ja itseluottamuksen. Joinain päivinä mikään taas ei sujunut ja tein helppoja virheitä. Itseluottamukseni valui viemäriin. Minua kuitenkin pyydettiin joukkueeseen pelaajaksi. Minulla olisi ollut siis mahdollisuus päästä pelaamaan jalkapalloa pitkästä aikaa joukkueessa, mikä olisi ollut mukavaa, sillä pidän jalkapallosta todella paljon. En kuitenkaan aloittanut pelaamista. Ai miksikö?

Minua "ei kiinnostanut". Ei kiinnostanut on lainausmerkeissä, sillä tiedän nyt, että kyllä minua syvällä sisimmässäni kiinnosti. Minä en vain uskaltanut mennä sinne pelaamaan, koska pelkäsin viikoittaisia harjoituksia ja pelejä, joissa kuitenkin olisin tehnyt liikaa virheitä. Tuon harjoituskauden lopussa aloin jopa skippaamaan harjoituksia tämän takia. Takaraivossani jyskyttivät kaikki ne aiemmissa harjoituksissa tapahtuneet epäonnistuneet suoritukseni onnistuneita suorituksiani enemmän, minkä takia en halunnut pelata joukkueessa. Sitten lopetin harjoituksissa käymisen.

2) Sosiaalinen kanssakäyminen
Epävarmuuteni aiheuttaa ongelmia myös tällä osa-alueella. Olen pääsääntöisesti ujo ihminen. Minun on hyvin vaikea keksiä puhuttavaa, jos olen kahdestaan jonkun kaverini kanssa. Jos porukkaa on enemmän, asia ei ole ongelma, sillä kykenen ikään kuin soluttautumaan kavereideni väliseen keskusteluun kuin huomaamatta. Joskus kuitenkaan en kykene tähänkään, vaan kuuntelen muita, enkä puhu itse mitään, paitsi jos minulta jotain kysytään. Tämä pätee eritoten silloin, kun keskusteluryhmässä on paljon ulkopuolisia. Joskus myös änkytän aivan tuhottoman paljon jopa kavereideni seurassa, koska jännitän jostain syystä.

Useimmiten en uskalla edes soittaa kavereitani pelaamaan tai ulos, koska pelkään, että häiritsen heitä. Siksi minä olen se, ketä kysytään aina jonnekin. Minä en lähes koskaan kysy ketään minnekään. Sama pätee niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin moikkaamiseen. Jos joku tuttu kävelee vastaan, en ikinä moikkaa ennen kuin hän moikkaa.

Vastakkaisen sukupuolen kanssa olen yleensä melko luuseri. Tanssiparini vanhoihin sain kaverin välityksellä sattuman kautta, itse en olisi mitenkään uskaltanut kysyä ketään. En miellä itseäni rumaksi, vaikka en kyllä mistään aivan komeimmastakaan päästä ole. Finnejä on vähän. Olen hoikka, mutten mikään aivan täysi ruipelo. Selvät narukädet minulla tosin on. Se itseluottamuksen puute jotenkin huokuu minusta ulospäin. Jos sattuisi käymään niin, että joku viehättävä ja mukava tyttö minua ulos pyytäisi, niin varmaankin kieltäytyisin, koska tuntuu, etten edes halua seurustella. En ole koskaan edes ihastunut.

Joskus kuitenkin saavutan sellaisen sopivan tilan, missä pystyn keskustelemaan aivan kaikkien kanssa (myös vastakkaisen sukupuolen kanssa) asiasta kuin asiasta, vitseilleni nauretaan, en änkytä, soitan kavereille ja moikkaan tuttuja ensin. Tämä on kuitenkin harvinaista herkkua. En tiedä mistä tämä johtuu. Kai joskus rentoudun kuin itsestään, jolloin tämä tapahtuu.

3) Muu
Epävarmuus vaikuttaa myös muuhunkin elämääni. En ole mennyt vielä autokouluun, koska en ole uskaltanut ilmoittautua sinne ja oppia ajamaan, kun kuitenkaan en oppisi liikennesääntöjä tai kytkimen käyttöä, jotka käytännössä oppivat kaikki. Ajokortti ei kuitenkaan minulle mikään välttämätön kapistus olisikaan, mutta tuntuu jotenkin hassulta, että muistaakseni kaikki muut ryhmäläiseni lukiossa hankkivat ajokortin heti täytettyään 18, mutta minä en.

Olen myös ajatellut ostavani avaimen salille. Tämä olisi ollut hyödyllistä varsinkin silloin, kun meinasin alkaa pelaamaan jalkapalloa. Avainta en ole kuitenkaan viitsinyt ostaa, koska siellä salillahan on muita ihmisiä, jotka kuitenkin katsovat, kun tällainen noob narukäsi nostaa penkistä 10 kiloa tai käyttää jotain laitetta väärin.

Välillä jopa tänne kirjoittelu on vaikeaa. Silloin tällöin kirjoitan pitkän viestin, jota en sitten lähetäkään, koska ajattelen, että viesti on roskaa tai että siinä on yksi pilkku väärässä paikassa. Eihän sillä ole edes niin väliä, mutta silti teen sitä.

---

En nyt väitä, että elämäni olisi mitenkään *****a surkean itseluottamukseni takia. Itseasiassa pidän elämästäni paljon tällaisenään, mutta pistää se vähän ärsyttämään, kun ajattelee miten paljon paremmin asiani voisivat olla, jos en olisi tällainen.

Tulipahan avauduttua.

Kannattaa mennä salille ja alkaa nostamaan penkistä sitä kymppiä.
Alussa ne painot kasvaa suhteellisen nopeasti ja hyvin harva (en oo koskaan huomannu) oikeasti katsoo mitenkään halveksien jos toisella pienet painot. Sehän on noloa nostaa liian kovilla painoilla. Ei kukaan alussa pysty 100kg nostamaan. Ja narukädet alkavat kasvaa pikkuhiljaa treenatessa. Itse aloin käydä salilla kaverin kanssa ja niin tulee lähdettyä, vaikkei edes kauheesti huvittaisi kuntoilla.

Näen osittain itseni Omegarunin viestistä.
Omasta mielestä minulla asiat on vielä huonommin. Itseluottamus on ihan nollissa. Vituttaa jo pelkästään huoneesta poistuminen. Olen sosiaalisilta taidoilta todella heikko, jännitän kaikissa keskustelutilanteissa koska pelkään että menee sanat sekaisin, jota tapahtuu usein. Koulussa kyllä tulee juteltua paljon kavereiden kanssa enkä tutussa porukassa mitenkään erityisen hiljainen ole, mutta en vaan tunne itseäni kotoisaksi kun joutuu puhumaan missä tahansa tilanteessa. Kaikki tilanteet jossa joutuu tapaamaan uusia ihmisiä jännittää ihan vitusti, esimerkiksi lääkärissä käynti. Jännitykseni näkyy varmaan ulospäin käsien ja äänen vapinassa. Sen jälkeen vastapuoli alkaa lässyttämään kun jollekkin *******n neljävuotiaalle. Mietin että ehkä tämä sosiaalinen hermostuneisuuteni johtuu siitä, että vihaan että minua kohdellaan jotenkin "hellävaraisesti" ja yritän liikaa olla uskottavampi. Eniten kaikesta vituttaa viime vuonna amiskassa pitämäni puhe-esitys, Ei huhhuh, olin niin paineissa että hyvä että pumppu kesti. Eniten siinä vituttaa että opettaja antoi ilmeisesti säälistä täydet pisteet :D
Tahtoisin esiintyä ja ilmaista itseäni ja päästä eroon näistä tyhmistä peloista ja illuusioista.

Eilen tuli käytyä lääkärissä ja verenpaineet oli taas tähtitieteellisissä lukemissa. Mittailin lääkärin pyynnöstä niitä paineita aamuisin ja ne on normaalit. Sit mittasin kotona iltapäivällä ja jotain 160 pintaan oli että jotain häikkää tossa nyt on. Lääkärissä vielä nuo verenpaineet nousee koska ahdistava tilanne.
Ehkä kaikki tämä johtuu vihasta itseä kohtaan. En vain kykene hyväksymään itseä sellaisena kuin olen. Johtunee nykyisistä kauneus- ja tapaihanteista, joita tyrkytetään joka ***** rööristä. Pitäisi olla lihaksikas ja sporttinen ja olla tyhmä, eikä missään nimessä saa olla kiinnostunut tieteistä...
Ihmisluonto nyt vain sattuu olemaan sellainen että on pakonomainen tarve tulla hyväksytyksi. Ajatukset massan mukailusta pyörii kokoajan päässä, mutta onneksi en tee asian eteen mitään. Oikeasti, on hienoa että on erilaisia ihmisiä.

Ite kävin aivan pohjalla muutama vuosi sitten. Koko juttu lähti siitä kun kuulin sellaisesta fobiasta, kuin julkisten tilojen pelko. Kaikki loppu. Lihoin, en poistunut huoneesta ja illat nielin itkua. Loin omat ongelmat. Rakensin vaan omia muurejani kokoajan korkeammiksi noilla omilla mietteilläni.


Mulla auttoi tosi paljon sellainen tietoinen itsensä muokkaaminen. Fake it 'till you make it. Keho on mielen muodollistuma ja toisinpäin. Jos uskot olevasi luuseri, näytät luuserilta. Sama toisinpäin.

- Aloin puhumaan kovempaa, hitaampaa ja syvempää. Aina katsekontakti siihen jolle puhutaan.
- Lopetin kaulan ja haarojen tiedostamattoman suojaamisen esim. keskusteluissa. Aloin paljastamaan niitä.
- Käytin power-asentoja/ryhtejä, korjasin ryhtini eli seison rinta auki ja korkealla leuka pystyssä.
- Meditoinnissa affirmaatiot ja itsesuggestiot mukana.
- Aloin kiinnittämään huomiota ajatuksiini ja kehooni ja tiedostamaan tuntemukseni kaikkialla.

Aloin leikkimään jotain ***** johtajaa.

Ja arvatkaa mikä musta tuli.


Haluttais niin kovasti siirtää oma ajatusmaailma tällaisenaan jollekkin toiselle ihmisille.

http://www.ted.com/talks/amy_cuddy_your_body_language_shapes_who_you_are.html

Lainaus:25.05.2013 Pingis kirjoitti:
Ite kävin aivan pohjalla muutama vuosi sitten.

...

Aloin le
ikkimään jotain ***** johtajaa.

Ja arvatkaa mikä musta tuli.

...

Nonii nyt oli jo melekosen motivoivaa tekstiä. Tollasista pienistä muutoksista ne lähtee.