3.2.3. Asiantuntijan Mielipide Silminnäkijöiden Lausunnoista Liittyen Holokaustiin
Tällä hetkellä ei ole ihmishistoriassa mitään muuta aihetta jota kohdeltaisiin yhtä tunteellisesti ja yksipuolisesti kuin Holokaustia. Se edustaa keskinäistä tabua länsimaisessa sivilisaatiossa, ja sen kyseenalaistaminen on harhaoppisuuden perikuva, ja rangaistavaa vankeudella monissa länsimaisissa demokratioissa.
Tähän liittyen, asiantuntija silminnäkijälausuntojen arvioinnissa, professori Elisabeth Loftus ((juutalainen)), huomautti 1991 että monista eri syistä todistajanlausunnot todellisista (tai vain väitetyistä) kansallissosialistien hirmuteoista, jota oli todistettiin erityisen korkeassa tunteen tilassa, on vähemmän luotettavaa kuin melkein mikä tahansa muu todistuslausunto. Tarkemmin selittäen hän havainnoi:
a) Kulunut aika toisen maailmansodan jälkeen on edesauttanut väistämätöntä muistiinpalauttamisen häivyntää.
b) Kansallissosialistien oikeudenkäynneissä esijulkisuus on tarkoittanut että silminnäkijät olivat tienneet yleensä syytettyjen henkilöllisyyden ja väitetyt rikoksensa jo ennen oikeudenkäyntejä.
c) Syyttäjät ovat kysyneet silminnäkijöiltä johdattelevia kysymyksiä, kuten että tunnistavatko he syytetyn syylliseksi. Silminnäkijöitä on harvoin kutsuttu tunnistamaan syytetty lukuisten tuntemattomien ihmisten joukosta.
d) On jokseenkin varmaa että silminnäkijät ovat keskustelleet tunnistuksista keskenään, joka on helpottanut seuraavien silminnäkijöiden 'tunnistuksia'.
e) Syytettyjen kuvia on näytetty toistuvasti, jokainen kuvien lisänäyttäminen silminnäkijöille tekee syytettyjen kasvot entistä tutummiksi heille, silminnäkijät tulevat näin myös entistä varmemmiksi.
f) Näiden tapausten erittäin tunteellinen luonne vielä enemmän lisää muistin vääristymisen riskiä, koska tunnistettavat syytetyt olivat enemmän kuin vain kansallissosialistien työkalu – he olivat pirun ruumiillistumia joiden sanottiin kiduttaneen, rampauttaneen ja massamurhanneen vankeja. He väitetysti olivat vastuussa silminnäkijöiden äitien, isien, veljien, siskojen, vaimojen ja lasten murhista.[22]
g) Professori Loftus, hän itse juutalainen, käyttää omaa kokemustaan kuvailemaan kuinka väärä uskollisuuden tunne hänen alkuperälleen ja hänen kansalleen sekä "rodulleen", hänen oma kuvauksensa, esti häntä todistamasta oikeudessa asiantuntijana selvästi erheellisiä juutalaisten todistuksia vastaan ((Demjanjuk- oikeudenkäynnissä v. 1985, syytettynä olleen Demjanjukin puolesta asiantuntijana)). On turvallista olettaa että tällainen refleksi on juutalaisten keskuudessa yleistä.[23]
Hän kuitenkin jättää mainitsematta kolme muuta tekijää jotka voivat edesauttaa massiviseen muistin vääristymiseen kun Holokausti on kyseessä:
h) Silminnäkijöiden kertomuksia – eikä ainoastaan rikosoikeudenkäynneissä – on levitetty laajalle suun sanalla, lehdissä, televisiossa, radiossa sekä varsinkin todistajien kesken henkilökohtaisella kirjeenvaihdolla ja kaikenlaisilla apuorganisaatioilla.
i) Viimeistään 1970-luvun loppupuolelta Holokausti on aina ollut mediassa, erittäin yksipuolisella tavalla, joten ihmisten muistit ovat väistämättä yhdenmukaistuneet.
j) Holokaustia koskien, ei ole ainoastaan anteeksiantamatonta, vaan joskus jopa rikollista olla tietämättä, myöntämättä tai epäillä joitain asioita. Näinollen silminnäkijöillä on erittäin vahva sosiaalinen (tai jopa laillinen) paine muistaa tiettyjä 'faktoja' ja hillitä muita.
Jos mietimme kaikkia näitä tekijöitä ja lisäämme näihin vielä tutkimukset ihmismuistin manipuloimisesta, kuten erään joka oli hiljattain julkaistu prof. Loftuksen toimesta johtavassa tiede-lehdessä,[24] sitten
ei voi kuin tulla siihen johtopäätökseen että tosiassa ei ole mitään silminnäkijälausuntoja jotka olisivat vähemmän luotettavat kuin nuo Holokaustin. Jos normaaleissa laillisissa oikeuskäsittelyissä hyväksyisimme säännöksi että silminnäkijätodistus on kaikkein vähiten luotettava todisteiden tyyppi, sitten sikäli kuin Holokausti on kyseessä on tarpeen havainnoida että täällä silminnäkijätodistus voi vain palvella niin että se voi vain olla apuna rungossa historiallisista tapahtumista jotka dokumentaarinen todistusaineisto on muodostanut, ja ehkäpä antaa vihjeitä tapahtumiin jotka dokumentein tai materiaalitodistein täytyy todistaa tapahtuneen. Mutta kuka tahansa joka nojaa pääasiassa silminnäkijälausuntoihin ja määrittelee sille suuremman todistusarvon kuin dokumentaariselle tai jopa materiaaliselle todistusaineistolle, ei voi vakavissaan väittää pitäytyvänsä tieteellisessä metodissa työssään.
http://moranen.blogspot.com/2008/01/juutalaisen-professorin-ja.html