Se fiilis, tunne, pakko laulaa, rummuttaa, heilua mukana.. Musa joka aiheuttaa kylmiä väreitä. Tässä yksi joka aiheuttaa itselleni sen "fiiliksen", parhautta: http://www.youtube.com/watch?v=SwB9zg7Tbx8

Vois väittää että melodia tekee biisin. Tämän vuoksi en kuuntele mitään melodiatonta

melodia

Flow.

Unohin mainita että myös attitude eli asenne pitää olla jokseenki kohillaan

Pidän todella monesta asiasta musiikissa. Pidän todella paljon aggressiviisuudesta. Täten kuuntelenkin paljon ultrabrutaalia mättöä. Tykkään myös sävellyksellisyydestä. Kuuntelen paljon musiikkia joka on monisäikeistä ja omaa yleensä sinfonisia elementtejä kuten sinfoninen metalli. Kun yhdistää kokonaisen sinfoniaorkesterin ja metallibändin, saa orgastisen sekoiuksen. Harmi vaan etteivät sinfonista metallia soittavat bändit yleensä hyödynnä sinfoniaorkesterin potentiaalia läheskään täysin.

Voisin myös ehkä sanoa että pidän melodisuudesta, sillä mikään kolmen soinnun punkki ei iske pätkääkään. Kuitenkaan en välttämättä pidä hirveästi valtavirran tyylisistä melodioista, vaan esim. eri kulttuurien musiikkityyleistä lainattuja melodiatyylejä on ilo kuunnella musiikissa. Se saa musiikkiin aikaan historiallisen fiiliksen ja pidän historiasta. Ja ne jotka väittävät ettei raskaasta metallista löydy meodiaa, ovat vain yksinkertaisia jotka eivät ymmärrä korkeatasoista melodisointia.

Laulu ei oo ollu miulle koskaan kovin tärkeä. Hyvin monet sanoo että ne kuuntelee sanoja, mutta ite en juuri koskaan näin tee. Tärkeintä on se, miltä laulu kuulostaa. Se, mistä lauletaan on ulkomusiikillinen seikka. Oon toki nykyään ruvennu lueskelemaan sanoituksia jonkin verran, koska kuuntelen paljon konseptimusiikkia ja leveyillä kerrotut tarinat ovat todella hienoja. Mutta kuunnellessa kuuntelen edelleenkin lähinnä sitä ääntä, paitsi jos lyriikat ovat aivan loistavat.

Lauluäänenä pidän niin örinästä kuin puhtaastakin. Örinä tuo hyvän lisän raskaaseen musiikkiin ja taidokas puhdas laulu saa hyvälle fiilikselle. Ja myös kun yhdistää raskaan musiikin ja puhtaan laulun + ehkä sinfoniaorkesterin, on se todellisen korvaorgasmin paikka.

Tunnelma ja melodiat ovat tärkeitä. Tunnelma ei ole pakollista, mutta jos jonkin bändin kappaleissa ei ole yhtään melodioita, en yleensä kuuntele koko bändiä.

Laulajan ääni on myös melko tärkeää, vaikken aina siihen hirveästi kiinnitä huomiota.Kunhan biisit ovat hyviä ja laulajan ääni on jonkinlainen. Myös se on jossain määrin tärkeää, että biiseistä jää jotain melko helposti mieleen ,eli tarkoitan ,että musiikki saa olla mitään taiteellista sontaa, niin että biiseihin pääse millän mukaan.

Varsinkin Thrash Metallia kuunnellessa musan pitää olla agressiivista ja melko brutaalia. Sanoituksiin kiinnitän jossain määrin huomiota, ainakaan ei saa olla mitään natseihin tai *******npalvontaan liittyviä sanoituksia. Siinä menee se raja.

Kaipa se on se tunne, syntyi se sitten sävellyksistä, soittovirheistä tai jostakin muusta. Hyvässä musiikissa on aina tunnetta, oli genre mikä hyvänsä. Viimeiseen asti "täydelliseksi" hiottu soittosuoritus ja äänimaailma eivät merkitse yhtään mitään, jos tunne puuttuu.

Lainaus:05.09.2008 Cokeman kirjoitti:
Sanoituksiin kiinnitän jossain määrin huomiota, ainakaan ei saa olla mitään natseihin tai *******npalvontaan liittyviä sanoituksia. Siinä menee se raja

Mikä ***** sä oot miehiäs?

Kaippa se sana on kokonaisuus. Tietenkin erityylissä biiseissä sitten vähän eri asiat. Koukuttavuus myöskin.

Melodia, koukut.

400 viesti.

Itellä on juuri toisinpäin, kuin monilla tässä aiheessa. Eli itse olen enemmän laulun kannalla, sillä jos mielestäni lauluääni on perseestä, niin en pysty keskittymään kunnolla muihin osa-alueisiin kappaleissa. Kuitenkin jos kuuntelen biisin pariin otteeseen läpi, niin hieman huonompaankin lauluun voi tottua ja biisi aukenee paremmin. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Myös kitarariffit ovat melko iso osa kappaletta, vaikka nykyään jostain syystä rummut ja basso ovat kasvattaneet asemiaan lempimusiikkikriteereissäni.

Melodia ja tunnelma. Laulu on myös melko tärkeä.

Breakdownit! o/

Nyt on pakko vastata uudestaan, eli se kappaleen aiheuttama fiilis on tärkein. Drowning Poolin Rise Up on tästä suorastaan mullistava esimerkki. Meen aina ihan lukkoon, kun kuuntelen ton kappaleen. Se on vaan niin hieno.

ehdottomasti kappaleen sanoista

Hyvin yhdisteltystä kitarasta ja syntikasta

Sanoman ja kokonaisuuden tuoma tunnelma.

Joissakin biiseissä se on se melodia ja toisissa taas se agressiivisuus minkä joku mainitsi.

Asenne tulee myös

Se kokonaisuus ja fiilis. Myös melodiat ovat tärkeitä.

kitara höystettynä hyväl bassol

Lainaus:05.09.2008 Cokeman kirjoitti:
Sanoituksiin kiinnitän jossain määrin huomiota, ainakaan ei saa olla mitään natseihin tai *******npalvontaan liittyviä sanoituksia. Siinä menee se raja.

OMG NÄTSIIS AAR IIVÖL! Siinä taas kuunneltu historian-tunnilla tarkasti opettajaa.

Riippuu tyylistä. Klassisessa nautin musiikin harmoniasta, tunnelmasta ja melodioista, progessa keskityn soitannollisiin jippoihin (ja yleensä kaikessa ei-klassisessa myös sanoituksiin) ja esim. death metallissa pidän musiikin iskevyydestä (+muusta).

Musiikin tuoma mielihyvä. Ihan sama minkälaista musiikkia, kunhan nautin siitä.

sE FIIlis mikä siitä tulee.