Nää biisit kuuntelette tai kadutte!! Hot for teacher, Jump,
Ain`t talkin´ bout´ love
Van Halen on vuonna 1974 perustettu yhdysvaltalainen hard rock -yhtye, jota voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä 1980-luvun musiikkityyliin ja heavy metaliin vaikuttaneista yhtyeistä. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. "Eruption", "Ain't Talkin' 'Bout Love", "Panama", "Dreams", "Why Can't This Be Love?", "When It's Love", "Poundcake", "Right Now", "I Can't Stop Lovin' You", "Hot for Teacher" ja menestynein "Jump".

Bändi on julkaissut vuosien 1978–2008 välisenä aikana yhteensä 11 eri studioalbumia, joilla on laulanut yhteensä kolme eri solistia. Yhtye onkin vuosien varrella ollut useasti otsikoissa musiikillisten ansioidensa lisäksi myös lukuisten riitaantumisten vuoksi.

Vuonna 2007 Van Halen pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Yhtye pitää ennätystä eniten ykköspaikkoja Mainstream Rock Tracks -listalla saavuttaneena yhtyeenä. Yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa kappaletta, joista Yhdysvalloissa yli 56 miljoonaa.

Yhtyeen tunnetuimman, nk. "Klassisen Van Halen -kokoonpanon" muodostivat Edward "Eddie" Van Halen (kitara) ja hänen veljensä Alex Van Halen (rummut), sekä David "Dave" Lee Roth (laulu) ja Michael Anthony (basso). Yhtyeen vuonna 1978 julkaisema debyyttialbumi Van Halen muutti välittömästi ihmisten käsityksen rockmusiikista sekä kitaransoitosta (esim. kitarasoolokappale "Eruption"). Samalla tästä albumista lähtien Eddie Van Halen esitteli suurelle yleisölle uuden, ennennäkemättömän kitaransoittotyylinsä sekä soundinsa ja toi rockmusiikkiin sekä kitaransoittoon uusia ulottuvuuksia puhumattakaan täysin uudenlaisesta tyylistä.

Samoin oli asioiden laita bändin toisen keulakuvan, laulajasolisti David Lee Rothin, kohdalla. Hän kehitteli itselleen täysin omanlaisensa imagon, joka ajan myötä teki hänet yhdeksi persoonallisimmista ja puhutuimmista rockyhtyeen keulakuvista. Myös hänen äänensä oli ainutlaatuinen. Se, minkä hän kenties menetti äänialansa kapeudessa, hän korvasi esiintymis- sekä viihdyttämistaidoillaan. Myöhemmin Rothin erottua hänet korvasi pitkästä soolourasta kuuluisa Sammy Hagar. Myös bändin muut jäsenet, basisti Michael Anthony sekä rumpali Alex Van Halen tulivat tunnetuiksi ennemmin musiikillisten taitojensa sekä Anthony myös hänen korkean, ainutlaatuisen lauluäänensä takia, jota voi lähes jokaisella yhtyeen albumeista selkeästi kuulla. Yhtyeen ensimmäinen manageri oli Kiss-yhtyeen basistilaulaja Gene Simmons.

Yhtyeen ja veljesten historia sekä alkuvuodet (n. 1967-1974) aloittelijana
Bändin nimi Van Halen juontaa juurensa yhtyeen kahdesta perustamisesta lähtien mukana olleesta veljeksestä, Edward Van Halenista (s. 1955) sekä hänen veljestään, Alex Van Halenista (s. 1953). Tarkalleen ottaen yhtye nimettiin nimenomaan vanhemman veljen, Alexin mukaan, tosin ennen Van Halen -nimen käyttöä yhtyeellä ehti olla useita muitakin nimiä. Veljekset olivat syntyjään hollantilaisia, mutta vuonna 1962 he muuttivat vanhempiensa, isä Jan Van Halenin sekä äiti Eugenia Van Halenin mukana Alankomaista Yhdysvaltoihin, Kalifornian osavaltiossa sijaitsevaan Pasadenaan. Aluksi veljekset eivät luonnollisesti osanneet ollenkaan englantia, mikä osaltaan lähensi heidän veljessuhdettaan, koska he eivät osanneet vielä kommunikoida kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa. He kuitenkin oppivat kielen nopeasti. Vaikkakin veljekset ovat syntyjään alankomaalaisia, on heidän yhtyeensä laulukielenä alusta lähtien toiminut englanti.

Veljekset olivat musiikin ympäröimät jo pienestä pitäen, sillä heidän isänsä oli ammattilaismuusikko, jonka soittimena oli pääasiassa klarinetti. Alkujaan pojat ottivat klassisia pianotunteja ja etenkin heidän äitinsä toivoi, että hänen lapsistaan tulisi aikanaan klassisen pianonsoiton ammattilaisia. Pojat myös osallistuivat silloin tällöin kaikenlaisiin pianonsoittokilpailuihin. Isä rohkaisi koko ajan poikia musiikillisesti, tulivat he sitten soittamaan mitä tahansa musiikkityyliä tai soitinta. Hieman 1960-luvun puolenvälin jälkeen veljeksiin sitten iski valtavirtainen rockmusiikki etenkin englantilaisbändien toimesta ja soittimet vaihtuivat nopeasti pianosta kitaraan sekä rumpuihin. Alex oli saanut vanhemmiltaan sähkökitaran sekä vahvistimen ja Eddie taas hankki itselleen rumpusetin, jonka hän maksoi postinjakajan työllänsä.

Alex otti jopa oppitunteja kitaralla, mutta hän ei vain tahtonut oppia soittamaan kitaraa kunnolla, joten kun nuorempi veli oli jakamassa postia päiväsaikaan, alkoi Alex harjoitella salaa veljensä rummuilla. Pian Eddie huomasi Alexin osaavan soittaa rumpuja häntä paremmin, joten lopulta Eddie vaihtoi kitaraan. Eddien mukaan hän tajusi veljensä hallitsevan rummut paremmin viimeistään siinä vaiheessa kun hän kuuli veljensä soittavan rumpusooloa kappaleeseen Wipe Out. Edward oli nopea oppimaan kitaralla ja hän onkin sanonut osanneensa 14-vuotiaana soittaa yhden suurimmista idoleistaan, Eric Claptonin, koko siihenastisen tuotannon ulkoa nuotilleen. Veljekset harjoittelivat autotallissaan päivittäin tuntikausia soittaen lähinnä omien idoleidensa teoksia.

Itse bändin alkuajat sijoittuvat 60-70-lukujen vaihteeseen Kaliforniaan, Los Angelesin esikaupunkialueeseen kuuluvaan Pasadenaan, jossa Alex ja Edward perustivat yhdessä koulukaverinsa, basisti Dennis Travisin kanssa Trojan Rubber Companyn (myöhempiä nimiä: Genesis, Rat Salade ja Mammoth) Cream ja Black Sabbath suurimpina innoittajinaan. Bändin alkuaikoina Edward toimi kitaristin roolinsa ohessa myös yhtyeen laulajana, mitä hän oli aina siihen asti kunnes yhtyeen myöhemmin tunnettu keulakuva David Lee Roth astui bändiin.

Yhtyeen ensimmäinen kokoonpanomuutos tuli olemaan basistin vaihtaminen, sillä yhtyeen ollessa vielä aloittelevan bändin roolissa, joutui Dennis Travis muuttamaan perheensä mukana pois Pasadenasta. Korvaajaksi saatiin toinen koulukaveri, Mark Stone. Hän olikin yhtyeessä pidempään ja ehti kokea sen menestystä lupaavan kehityksen vaiheita, kunnes hänet myöhemmin tultiin erottamaan veljesten toimesta. Syynä tähän oli veljesten mukaan se, että myös koulunkäyntiin vakavasti keskittynyt Stone ei ollut "tarpeeksi omistautunut yhtyeelleen". Korvaajaksi Stonelle saatiin mies nimeltä Michael Anthony, joka siihen asti oli ollut oman Snake -yhtyeensä keulakuva. Veljekset olivat nähneet hänen keikkojaan ja etenkin Eddie oli ällistynyt siitä, kuinka hyvin Anthony teki hommaansa. Lisäksi Anthonylta saatiin samalla käyttöön laadukkaat PA -kamat, joita veljesten bändi oli jo aiemminkin joutunut ajoittain lainaamaan omiensa vikojen tai puutteellisuuden vuoksi. Siitä lähtien Anthony tulikin olemaan merkittävä henkilö bändin historiassa.


Van Halenin alkuajat (1974-1977)
Tässä vaiheessa (1973-74) bändillä ei ollut varsinaista laulajaa kun Eddie ei halunnut enää laulaa. Hän oli sitä mieltä, että erillinen laulusolisti olisi parempi. Lisäksi bändi oli jo jonkin aikaa vuokrannut yhtyeen paikalliskilpailijan, Red Ball Jetin solistin David Lee Rothin omistamaa miksauspöytää 40 dollarilla per kerta, joten veljekset ajattelivat, että olisi järkevämpää pyytää Roth bändiin, jotta heidän ei tarvitsisi maksaa joka kerta vuokraa Rothin kamoista. Samalla he saisivat bändiinsä todellisen solistin, jolla Alexin mukaan oli siihen aikaan "tarvittavaa itsevarmuutta ja pelisilmää" auttaa bändiä eteenpäin. Myös Roth halusi koko ajan kuuluisammaksi ja janosi menestystä, joten hänen siirtonsa bändin keulaan kävi lopulta hyvin sutjakkaasti. Näin oli myöhemmin menestyksekkääksi kohoava yhtye kasassa. Davidin liityttyä bändiin hänen ehdotuksestaan yhtyeen nimi muutettiin Van Haleniksi, sillä Davidin mielestä se oli omaperäinen, huomiota herättävä ja ennen kaikkea kahden yhtyeen jäsenen sukunimi.

Tässä vaiheessa yhtye ensimmäistä kertaa todellakin vaikutti kunnon yhtyeeltä ja kaikkien jäsenien ollessa jo ikäisekseen varsin kokeneita, saattoivat he aloittaa keikkailun saman tien. Edward, joka koko bändin historian ajan on toiminut käytännössä yksin yhtyeen kappaleiden säveltäjänä, oli jo tähän mennessä kirjoitellut joitakin kappaleita, joista jotkut tulivat jopa pääsemään levyille asti. Nyt, kun yhtye oli hyvässä mallissa, saattoi Edwardkin jatkaa soittamisen ohessa säveltämistään. Vuoden 1974 aikana bändi sai myös ensimmäisen klubikeikkansa sekä pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan Hollywoodiin asti, aiemmin keikkojen sijoittuessa lähinnä Pasadenaan ja sen lähiympäristöön.

Vuonna 1976 yhtye oli jo hyvin suosittu esiintyjä kotipaikassaan Los Angelesissa ja bändin livesetti oli paikalliseksi klubi- ja takapihabändiksi käsittämättömän laaja. On sanottu, että yhtye osasi soittaa jopa 300 muiden artistien kappaletta (mm. Led Zeppelinin, ZZ Topin, Black Sabbathin, Creamin ja KISSin kappaleita), omalla "Van Halenmäisellä" tyylillään tietenkin. Kappaleiden joukkoon mahtui myös valtavirran ulkopuolisiakin musiikkityylejä sekä kappaleita, paljolti kiitos Rothin, joka yhtä tiettyä tyyliä kuuntelemisen sijasta kuunteli kaikkea mahdollista, mitä radiosta ikinä tulikaan. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii myöhemmin yhtyeen ensimmäiselle albumillekin laitettu John Brimin blues-kappale "Ice Cream Man", joka oli yksi Rothin monista poiminnoista, mikä osaltaan myös laajensi hyvin bändin musiikillista katalogia. Myös keikoilla, etenkin klubeilla, bändi soitteli biisejä laidasta laitaan lukuisten coverversioiden tai muiden sillä hetkellä pinnalla olevien bändien tuotoksien sekä omien kappaleidensa välillä. Soittamalla radiossa paljon soivia kappaleita, kuten KC and The Sunshine:n "Get Down Tonight", he saivat "kuuntelijalle eri musiikkityylien yliannostuksen antamisen" lisäksi aina täytettyä "hitinhimoisten" klubi-isäntien toiveet, tuoden samalla omat teoksensa hiljalleen yleisön tietoisuuteen. Yhtye (ts. Edward) sävelsi tähän aikaan omia kappaleita hullun lailla, syntynsä olivat saaneet jo mm. sellaiset kappaleet kuin Runnin' with the Devil, Take Your Whiskey Home, In a Simple Rhyme, On Fire ja Somebody Get Me a Doctor, löytyipä jopa raaka versio kappaleesta House of Pain, kappale, joka tultaisiin julkaisemaan levyllä vasta lähes 10 vuotta myöhemmin. Nämä vuodet ovatkin yksi yhtyeen tuotteliaimmista jaksoista, sillä vielä myöhemmin julkisuuteen päästyään (Rothin aikainen) yhtye tuli edelleen soittamaan ja laittamaan levyille paljon näinä aikoina säveltämiään biisejä tai pieniä osia niistä.

Kotona Pasadenassa bändi oli jo saavuttanut kulttimaineen ja kaikki tunsivat heidät. Aina säännöllisesti järjestettävät takapihapippalot lähtivät aina täysin käsistä kun Van Halen oli paikan päällä soittamassa. He vetivät jopa muutama tuhat ihmistä yhteen pieneen kortteliin kuuntelemaan yhtyettä ja juhlimaan heidän kanssaan. Yleensä, ikään kuin ennakoiden bändin riehakasta tulevaisuutta, oli poliisin tultava tekemään loppu nuorison rajuille juhlille. Minne tahansa bändi menikään, seurasi yleisö vahvasti perässä. Kun yhä useampi heidän kavereistaan myös tuli täysi-ikäiseksi tai vastaavasti "järjesti" itselleen asianmukaisen henkilöllisyyden, seurasivat he yhtyettä klubeillekin. Kaikki halusivat päästä näkemään ja kokemaan tämän villin, raa'alla rock-asenteella ja mielettömällä musiikillisella kyvyllä pyörivän bändin. Jo tähän aikaan päästiin kokemaan myös myöhemmin yhdeksi maailman tunnetuimmaksi kitarasooloksi muodostuva kappale, "Eruption", jonka aikana kuuntelija jäi täysin sanattomaksi ihmetellessään, kuinka joku voikaan saada sähkökitarasta lähtemään moisen äänen. Tähän aikaan tästä soolosta kuitenkin vielä puuttui kenties sen nykyisin tunnetuin osa, jossa Eddie tuo tappingin kautta hänen ilmiömäiset virtuoosinkykynsä esille. Oli selvää, että bändin musiikillisesti lahjakas osa olivat veljekset ja Anthony Rothin taas johtaessa yhtyettä maskuliinisella, sopivan röyhkeällä ja viihdyttävällä olemuksellaan yhä eteenpäin. Roth onkin sanonut että "siinä missä Eddie on yhtyeen musiikilliset aivot, on hän sitten viihdyttäjä, joka pitää huolta, että jokaisella on hauskaa". Koko bändin asenteesta sen aikana matkalla huipulle kertoo hyvin se, että mitään keikkatarjousta ei hylätty ja joka paikkaan mentiin, oli esiintymispaikkana sitten koulun juhlat, häät tai jonkun pihalla järjestettävät bileet. Joka keikka oli taas yksi uusi juhlan aihe pojille. Vuonna 1977 bändi olikin jo koko Kalifornian osavaltion kuumimpia nimiä jatkaen edelleen tauottomasti keikkailuaan.


Läpimurto (1978-1979)
Van Halen saa osaltaan kiittää nousustaan tähteyteen legendaarisen KISS-yhtyeen keulahahmoa Gene Simmonsia, joka sattumalta kuuli Van Halenin soittavan eräässä kaupungin klubeista 1976. Keikan jälkeen hän tarjoutui kustantamaan bändille demonauhan, josta voisi olla apua yhtyeelle sen hakiessa vielä läpimurtoaan kohti rock-tähteyttä. Bändi kävi Simmonsin piikkiin New Yorkissa, tunnetulla Electric Ladyland Studiolla äänittämässä kappaleitaan Zero -nimiselle demonauhalle. Yhtye, etenkin Eddie ei ollut kuitenkaan tyytyväinen demon lopputulokseen, Eddie varsinkin omaan soittoonsa, joten bändi palasi takaisin ja jatkoi intensiivistä keikkailuaan. Simmonsin avuliaisuudesta on jälkeenpäin liikkunut myös huhuja, että hän olisi vain halunnut Eddien oman yhtyeensä uudeksi kitaristiksi, sillä Simmonsin KISS- yhtye oli näihin aikoihin hieman riitaantunut keskenään. Myöhemmin Van Halenin jo julkaistua ensimmäisen virallisen levynsä, Simmons otti VH:n vielä KISSin lämmittely-yhtyeeksi muutamalle keikalle, mikä myös avasi vähitellen Van Halenille tietä kohti kuuluisuutta ja huippua. VH:n kiitollisuudesta Simmonsille hänen avuliaisuudestaan kertoo VH:n debyyttilevyn Van Halen:n kiitoksien osoitusten listalla mainittu Simmonsin nimi.

Kuitenkin suurin vaikuttaja Van Halenin lopulliseen läpimurtoon ja levytyssopimukseen oli bändi itse. Eräänä vuoden 1977 lokakuisena maanantaina Van Halen oli soittamassa eräällä klubilla, jolla sattui samaan aikaan olemaan Warner Brosin yksi johtohahmoista, Mo Ostin sekä tuottaja Ted Templeman. Bändin lopetettua soittonsa miehet tulivat tarjoamaan yhtyeelle sopimusta, joka alle viikossa olikin sitten jo allekirjoitettu ja bändillä oli levytyssopimus. Yhtye antoi Templemanille After Zero -demonauhan (ei siis Simmonsin kustantamaa Zeroa), jolla oli 40 heidän omaa kappalettaan tai versiotaan toisten kappaleista, joista Templeman tuli lopulta valinneeksi 10 tulevalle debyyttialbumille. Itse äänitykset sujuivat n. 3 viikossa, kun yhtye vain nauhoitti 10 ennalta valittua kappalettaan. Studiossa bändi sävelsi ainoastaan yhden kokonaan uuden, "Jamie's Cryin'" -nimisen kappaleen, joka tuli vielä albumille mukaan.

Vuoden 1978 tammikuussa bändin ensimmäinen singlelohkaisu The Kinks -cover You Really Got Me julkaistiin ja menestys oli taattu. Saman vuoden helmikuussa julkaistiin yhtyeen debyyttialbumi Van Halen, joka myi jo julkaisuvuotenaan platinaa. Van Halen on yhtyeen myydyin albumi (pelkästään USA:ssa myyty yli 10 miljoonaa kappaletta). Bändi lähti historiansa ensimmäiselle todelliselle kiertueelle, Van Halen World Tourille, soittaen ajoittain lämppärinä ja ollen välillä itse pääesiintyjänä. Van Halen I:stä on jälkeenpäin arvosteltu yhtenä maailman parhaimmista debyyteistä. Itse albumilla Eddie mullisti täysin siihenastisen sähkökitaran soiton, esimerkkinä kitarasoolokappale "Eruption", David kiljui ja karjui sydämensä kyllyydestä, Michael tukien loistavalla äänellään taustalla ja samalla pitäen tasaista, vahvaa comppia Alexin kanssa käynnissä. Itse levy sisälsi monia kappaleita, joista tulisi muodostumaan sekä bändille että musiikille ylipäänsä merkittäviä teoksia, esimerkkeinä kappaleet "Runnin' with the Devil", "Ain't Talkin' 'Bout Love" sekä edellä mainittu, uudelle sukupolvelle "päivitetty" Kinks -cover "You Really Got Me". Kappale "Eruption" loi täysin uudenlaisen käsityksen ja suunnan rockille: siinä kuultavat, Eddien soittamat mielettömän nopeat kuviot, kaikenlaiset temput ja kikat sekä varsinkin loppuosan täppäilysektio muuttivat täysin etenkin sähkökitaristien maailman. Se oli jotain, mille mikään ei tuntunut vetävän vertojaan eikä kenelläkään ollut mitään käsitystä, miten joku sai sähkökitaran kuulostamaan niin villitä, lämpimältä, energiseltä ja raa'alta samaan aikaan. Vaikka kappale oli alun perin pelkkää sormilämmittelyä kitaralla, jota Eddie aina kitaran nostaessaan teki, tuli siitä muodostumaan eräänlainen merkkiteos Eddielle. Sen tärkeydestä varsinkin kitaramusiikille kertoo jotain mm. Guitar Worldin tekemä rankkeeraus kappaleesta, sen sijoittuen kaikkien aikojen kitarasoolojen listalla sijalle 2. Eddie saa kuitenkin kiittää kappaleen levylle päätymisestä ja sen luomasta Eddien idolisoinnista tuottaja Ted Templemania, joka sattui eräänä aamuna studiolle saapuessaan kuulemaan Eddien lämmittelemässä veljensä ja Anthonyn kanssa tavalliseen tapaan. Hän ei voinut olla pitämättä kuulemastaan ja vaati Eddieta nauhoittamaan kappaleen levylle. Lopputulos oli loistava, 1:42 kestävä instrumentaali, jolla Michaelin ja Alexin antaessa vauhtia ja tukea, Eddie käytännössä tiivistää koko musiikillisen kekseliäisyytensä ja loistavan tekniikkansa yhteen pakettiin. Jälkeenpäin Eddie on sanonut jopa tehneensä muutaman virheen levylle päässeessä otoksessa ja hän on todennut, että "olisi voinut soittaa sen paremminkin". Muut albumia täydentävät kappaleet olivat nopeatempoinen, alun perin "Show Your Love" -nimisenä tunnettu "I'm the One", "Jamie's Cryin'", "Atomic Punk", "Feel Your Love Tonight", "Little Dreamer", John Brimin blues-cover "Ice Cream Man" sekä "On Fire" - kaikki "Jamie's Cryin'":ia lukuun ottamatta jo vuosia klubeilla hiottuja teoksia.

Itse kiertueella Van Halen ei ollut ollenkaan vaivautunut joutuessaan ajoittain lämppäämään sillä hetkellä isompia nimiä, päinvastoin. Lähes joka paikassa he soittivat niin rautaisesti, että illan muut esiintyjät eivät voineet kuin epätoivoisesti ihmetellä, mitä juuri kuulivat ja katsoivat. Bändi oli pysäyttämättömästi elämänsä vireessä ja hiljalleen koko Amerikka sekä siinä sivussa osa Eurooppaa ja Japani oppivat tuntemaan yhtyeen sekä ennen kaikkea Edward Van Halenin nimen. Kukaan ei ollut uskoa silmiään ja korviaan kun tämä muuten hiljainen ja ujo poika yht'äkkiä muuttui villiksi, ympäri lavaa riehuvaksi nuorukaiseksi, jonka aggressiiviset ja käsittämättömän nopeat riffit ja luritukset saivat kaikki haukkomaan henkeään. Kun vielä yhtyeessä sattui olemaan Rothin tapainen miehekäs, tyttöjä koulitseva ja raakaa, energistä rockia kaipaavaa yleisöä viihdyttävä kaveri, oli yhtälö lähelle täydellisyyttä. Hieman enemmän taustalle, yhtään heidän tärkeyttä väheksymättä, jäivät basisti Michael sekä rumpali Alex, jotka soittivat soittimiaan ikään kuin toisiaan tukien, samalla täydentäen Eddien soittoa ja muodostaen nuoren, energisen nelikon täydelliseksi. Keikkojen jälkeen yhtye otti saamastaan julkisuudesta sekä nousevasta suosiostaan kaiken irti ja joka keikka oli ikään kuin vain yksi "pieni askel kohti kuuluisuutta", jonka jälkeen oli taas juhlimisen vuoro. Kuva yhtyeestä ikuisesti juhlivana bändinä vain vahvistui entisestään ja hiljalleen alettiin luoda eräänlainen käsite Van Halenista täydellisenä kalifornialaisuuden edustajana, tämä siitäkin huolimatta, että yksikään jäsenistä ei edes ollut syntynyt koko osavaltiossa. Vuoden sekä kiertueen loppuessa Edward saavutti mm. Guitar Worldin palkinnon kategoriassa "Vuoden parhain kitaristi".

Yhtye vietti kiertueella yhtäjaksoisesti n. 10-11 kuukautta kunnes loppuvuodesta -78 he vihdoin pääsivät takaisin kotoiseen Kalifornian lämpöön. Yhtye laitettiin kuitenkin lähes heti kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään uutta albumia. Äänitykset tapahtuivat joulukuun -78 aikana ja uusi albumi tuli edellisen tapaan melko nopeasti valmiiksi. Yhtye tukeutui albumin kasaamisessa paljolti vanhempaan materiaaliinsa, tuoden kuitenkin myös täysin uusia teoksia päivänvaloon. Uudelle albumille pääsivät sellaiset vanhat, "klubihiotut" Van Halen -helmet kuin "Somebody Get Me a Doctor" sekä "D.O.A.". Syntynsä sai myös kappale "Dance the Night Away", josta tuli albumin eniten radiosoittoa saanut kappale. Tarttuvalla melodiallaan ja kertosäkeellään siitä tuli suuri hitti varsinkin fanien keskuudessa. Kappale "Bottoms Up!" oli syntynyt jo edellisvuoden kiertueen aikana, jolla sitä oltiin myös soitettukin, joten tämäkin kappale oli jo studioon tullessa pelkästään äänitystä vaille valmis. Yksi albumin helmistä on Eddien akustisella, nailonkielisellä kitaralla soittama "Spanish Fly", joka loi häntä ihaileville kitaristeille jälleen runsaasti päänvaivaa heidän pohtiessaan "kuinka hän tekee sen". Kappale kestää n. minuutin, jonka aikana Edward osoittaa jälleen mielettömät musiikilliset kykynsä ja tekniikkansa soittaessaan paikoin klassiselta, paikoin espanjalaistyyliseltä kuulostavaa mestariteostaan. Kappaleen päätyminen albumille oli jälleen Templemanin aikaansaannos. Eräissä juhlissa hän oli kuullut Eddien näppäilevän syrjäisessä huoneessa akustista kitaraa ja Templeman pyysi jälleen Eddietä nauhoittamaan soittonsa. Eddie käytti äänittämiseen yksinkertaisesti nauhuria ja kappaleen alussa kuuleekin Eddien mumisevan jotain nauhuriin, samoin lopussa, kun hän ilmeisesti sulkee nauhurin. Kappaleesta tuli jälleen hyvin merkittävä häntä arvostavien muusikoiden joukossa ja sen aikana kuultavia juoksutuksia yms. tultiin Eruptionin vastaavien tapaan kuulemaan myös keikoilla, Eddien omassa soolo-osiossa. Muita albumille päässeitä, tyypillistä -70-luvun Van Halenia edustavia kappaleita olivat cover-versio avauskappaleesta "You're No Good", "Outta Love Again", "Light Up the Sky", "Women In Love..." sekä vanhasta "Bring Out the Girls" -kappaleesta uudelleen tehty versio "Beautiful Girls", josta tuli "Dance the Night Away":n lisäksi albumin toinen single.

Vuonna 1979 yhtye pääsi Isoon-Britanniaan lämmittely-yhtyeeksi legendaariselle Black Sabbathille, jonka suuria faneja olivat varsinkin Van Halenin veljekset. Yhtye ei kuitenkaan jäänyt "isompansa" varjoon, päinvastoin: Sabbathin vielä senaikainen solisti Ozzy Osbourne on jälkeenpäin monta kertaa myöntänyt lehdistölle, että "Van Halen soitti heidät joka ilta täysin suohon". Yhtyeen uusi World Vacation Tour -kiertue jatkoikin siitä, mihin edellinen loppui. Van Halen oli nyt ensimmäistä kertaa lähes poikkeuksetta pääesiintyjä joka paikassa ja he myös ottivat siitä kaiken irti. Jokaisen keikan jälkeen oli jo totutusti aamuun asti kestävät juhlat, jonka jälkeen taas jatkettiin matkaa seuraavalle keikkapaikalle. Siinä sivussa yhtyeen lavakarisma kehittyi koko ajan ja mukaan alkoi tulla musiikin ulkopuolista showtakin, mm. Alexin takana oli nyt valtava gongi, joka tietyssä vaiheessa keikkaa sytytettiin reunoistaan palamaan. Lisäksi bändi saattoi nyt kasvaneen esiintymisajan puitteissa ryhtyä jammailemaan - asia, mitä he eivät olleet keikoilla sitten klubipäivien tehneet. Yhtyeen railakkaasta elämäntavasta taas kertoo osaltaan samana vuonna ilmestyneen uuden Van Halen II -albumin taakse kirjoitettu anteeksipyyntö eräälle madisonilaiselle hotellille Wisconsinissa, jonka ylimmän kerroksen bändi oli edellisenä vuonna tuhonnut Led Zeppelin -tyyliin. Etenkin Amerikassa bändin suosio vain jatkoi kasvamistaan ja yhtye alettiin tuntea suurena ja energisenä lavaesiintyjänä ympäri Yhdysvaltoja.


Askeleet raskampaan suuntaan (1980-1981)
Vuonna 1980 julkaistiin yhtyeen kolmas albumi Women and Children First, jolta kappale "And the Cradle Will Rock..." nousi suureksi hitiksi ja yhtye tuli vieläkin suositummaksi. Vastoin yleisiä oletuksia, jo tällä levyllä Edward soitti ensimmäisen kerran koskettimia, joista myöhemmin 80-luvun edetessä tuli yksi olennainen soitin lisää bändin varustukseen. Kyseisen albumin avauskappaleessa "And the Cradle Will Rock..." pohjasoundina kuullaan Eddie soittamassa sähköpianoa Marshallin vahvistimensa läpi, mistä myös selitys oudon sähköiselle äänelle. Kiertueella sähköpianoa soitti oman soittimensa sijasta basisti Anthony. Women and Children First oli jo raskassoundinen, mutta energinen kuten kappale "Everybody Wants Some!!" osoittaa. Bändi teki myös ensimmäisen varsinaisen maailmankiertueensa, World Invasion "Party 'Til You Die Tour" Tourin, ollen mm. Euroopassa ensimmäistä kertaa pääesiintyjänä.

1981 julkaistiin yhtyeen neljäs albumi Fair Warning, joka oli edellisiä albumeita musiikillisesti huomattavasti synkempi. Samana vuonna Edward oli mennyt naimisiin tv-kasvo Valerie Bertinellin kanssa, joka ainakin Eddien mukaan hieman kitkeröitti hänen ja Davidin suhdetta. Albumi tuli olemaan Rothin aikana julkaistuista kuudesta levystä kaupallisesti heikoimmin menestynyt, myyden kuitenkin tuplaplatinaa. Levyltä ei noussut varsinaisesti ainuttakaan hittiä, jota olisi soitettu valtavirran mukana. Albumin kappaleista "Unchained" on mahdollisesti tunnetuin sekä soitetuin ja se onkin myös useasti äänestetty yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksi. Tästä albumista sanotaankin, että se on todellinen kitaristien albumi, kenties melko raskaan soundinsa ja Eddien jatkuvasti kehittyneen kitarataituroinnin takia. Albumia seurasi luonnollisesti myös kiertue Fair Warning Tour, jolla bändi jatkoi tuttua linjaansa, pysyen kuitenkin vielä poissa aivan maailmanlaajuisen suosion huipulta.


Askelta kevyempään suuntaan ja suurmenestyksen makuun (1982-1983)
1982 albumilla Diver Down yhtyeen musiikki meni huomattavasti kevyempään suuntaan David Lee Rothin ja Ted Templemanin vaikutuksesta, sillä he halusivat tehdä todellisen "hittilevyn" tähän mennessä aiempiin albumeihin nähden heikoimmin menestyneen Fair Warningin jälkeen. Tästä ei taas Eddie ollut tyytyväinen, sillä hän olisi halunnut tehdä albumista eräänlaisen jatko-osan edeltäjälleen Fair Warningille, mutta joutui nyt kuitenkin taipumaan. Tästä lähtien voidaan katsoa, että yhtyeen yhteishenki alkoi ensimmäisen kerran todella rakoilla. Itse albumilta hitiksi nousi Roy Orbison -cover "(Oh) Pretty Woman", ja albumiin liittynyt kiertue "Hide Your Sheep Tour" oli todella menestynyt. Albumia kutsutaankin todelliseksi cover-albumiksi yhtyeen uralla, sillä sen 12 kappaleesta peräti viisi oli alun perin muiden artistien kappaleita. Tämä oli seurausta Daven ja Tedin aikeista kehitellä seuraava todellinen hitti. Osittain tässä mentiin kenties jo liikaakin bändin tyylin ulkopuolelle, josta eräänlaisena huipentumana oli levylle päätynyt Martha And the Vandellasin kappaleen "Dancing in the Streets" coverointi. Käytännössä koko muu bändi oli tätä valintaa vastaan, mutta kappale pääsi silti levylle asti. Lisäksi yhdellä levyn kappaleista, jazz -kappaleen "Big Bad Bill (Is Sweet William Now)" coverversiolla kuullaan myös Van Halenin veljesten isä Jan Van Halen soittamassa klarinettia. Tämä oli ainoa kerta, kun hän osallistui konkreettisesti poikiensa musisointiin levyillä. Samana vuonna bändi teki myös uransa ensimmäisen virallisen musiikkivideon kappaleesta "(Oh) Pretty Woman". Koska itse video oli pidempi kuin kappale, bändi nauhoitti lisäksi kappaleen "Intruder", joka soi videon alkuosalla ennen "(Oh) Pretty Woman":ia. Intruder laitettiin myös levylle, jossa se myös on juuri ennen (Oh) Pretty Woman:ia. Itse musiikkivideo ei kuitenkaan lopulta kelvannut siihen aikaan vasta-aloittelevalle MTV-kanavalle, joka päätti olla esittämättä sitä. Syynä oli se, että videolla näytettiin paria kääpiötä "ahdistelemassa" erästä vangittua naista, mitä kanavan mukaan ei sopinut esittää valtakunnallisessa televisiossa.

Vuonna 1983 Van Halenille maksettiin 1 500 000 dollaria yhden setin soittamisesta eli noin 17 000 dollaria minuutilta US Festivaleilla, Kaliforniassa. Katsojia on arvioitu olleen yli 400,000.[4] Heistä tuli näin yksi kahdesta yhtyeestä, jolle on ikinä maksettu näin paljon yhdestä esiintymisestä. Toinen näistä oli festivaalien toinen pääesiintyjä David Bowie. Tietenkin, koska kyseessä on Van Halen, tulivat bändin jäsenet lavalle jo valmiiksi hieman ottaneina, joka kyllä heijastui myös esitykseen sen ollessa musiikillisesti ajoittain hieman heikko, mutta asenteeltaan ja show'ltaan sitäkin parempi.

Tässä vaiheessa olivat yhtyeen jäsenet myös viritelleet omia sooloprojektejaan. Kenties tunnetuimmaksi niistä nousi Edwardin soittama, yksi arvostetuimmista ja tunnetuimmista kitarasooloista, jonka hän toimitti Michael Jacksonin käyttöön Jacksonin todelliseen hittibiisiin, "Beat It". Kaiken lisäksi Eddie ei edes pyytänyt tästä mitään palkkiota, vaikka kappaleesta tuli myöhemmin varsinainen myyntimenestys. Yksi syy tähän saattoi olla se, että hän ei todellisuudessa voinut tietää, millaiselle levylle hänen soolonsa tulisi päätymään eikä Jackson siihen aikaan ollut vielä todellinen tähti. Edellä mainitun soolon lisäksi Eddie teki pienimuotoisen projektin myös Queenistä tunnetun Brian Mayn kanssa. David ei ollut liiemmin innostunut kuultuaan tästä, mikä hieman lisäsi varsinkin Eddien ja Daven välistä riitaa. Tiettävästi myös Anthony kävi jammailemassa bändin ulkopuolisten muusikoiden kanssa VH:n pitäessä pientä taukoa.


Jättimenestys ja erimielisyyksien kasaantuminen (1984-1985)
Joulukuun viimeisenä päivänä 31. joulukuuta 1983 julkaistiin Van Halenin tunnetuin hittisingle, "Jump", josta tuli yksi koko seuraavan vuoden suurimmista menestyksistä pääasiassa sen muistettavan syntikkariffin ansiosta. Tällä kappaleella koskettimia soitti kitaran lisäksi Edward samoin kuin toisella suuren yleisön suosioon nousseella kappaleella, "I'll Wait":llä. Jumpista tuli todella suuri hitti ja seuraavan vuoden puolella julkaistu albumi 1984, joka oli käytännössä täysin Edwardin ja Donn Landeen käsialaa, tuli suureksi myyntimenestykseksi ja tuli myymään 12 kuukauden jälkeen julkaisusta jo 5-kertaista platinaa Yhdysvalloissa. Siitä tuli yhtyeen toiseksi myydyin albumi ja samalla toinen Yhdysvalloissa yli 10 miljoonaa kappaletta myynyt albumi. Tämä oli myös ensimmäinen Van Halenin albumeista, joka äänitettiin "5150"-studiolla. Kyseinen studio sijaitsee Eddien kotona Malibussa, jonne hän oli parin viime vuoden aikana muuttanut. Nimensä studio sai Los Angelesin poliisin käyttämästä koodista "5150", joka tarkoittaa pakkohoitoon menevää potilasta. Myös kaikki tulevat yhtyeen albumit tultiin äänittämään tässä studiossa.

1984-albumilta hiteiksi nousivat myös "Panama" sekä "Hot for Teacher", joista kummastakin bändi teki myös musiikkivideon samoin kuin albumin hittibiisistä "Jump":ista. Videoista etenkin humoristinen Hot For Teacher sai paljon esitysaikaa MTV:llä. Vastoin yleistä käsitystä, kappale "Panama" ei käsittele tämännimistä autoa vaan stripparia, jonka Dave tapasi aikoinaan Arizonassa.[5] Levyä seurannut 1984 Tour oli myös todellinen menestys kaikkien keikkojen ollessa loppuunmyytyjä. Tämä oli myös bändin tähän asti tuottoisin kiertue. Kiertueella Eddie itse toimi kosketinsoittajana kosketinpohjaisilla kappaleilla I'll Wait:illa sekä Jump:illa, jota jälkeenpäin on hieman kritisoitu perusteltuna sille, että Eddie oli lähtökohtaisesti yhtyeen kitaristi ja hänet haluttiin ensisijaisesti nähdä kitaransa kanssa. Van Halenia ei ole koskaan tunnettu ahkerasti Amerikan mantereen ulkopuolella kiertävänä yhtyeenä. Kuitenkin v. 1984, oman menestyksekkään kiertueensa lisäksi bändi päätti 1984-kiertueen päätyttyä liittyä mukaan Monsters of Rock Tour 1984:iin, jossa bändi kiersi muutaman muun yhtyeen, mm. AC/DC:n kanssa joitakin Euroopan maita läpi, käyden mm. ensimmäistä kertaa soittamassa Skandinaviassa (Tukholmassa, Ruotsissa). Bändin sisäinen henki oli kuitenkin alkanut jo hiljalleen muilta piilossa rakoilla, mikä osaltaan saattoi johtua myös bändin railakkaasta elämäntavasta. Van Halen soitti vain viidellä tämän kiertueen keikoista päättäen urakkansa Nürnbergiin, Saksaan syyskuun toisena päivänä vuonna 1984. Tämä tuli olemaan viimeinen keikka, jonka bändi soitti tällä alkuperäisellä kokoonpanollaan ennen David Lee Rothin lähtöä.


David Lee Rothin lähtö ja uusi laulaja Sammy Hagar (1985-1986)

Michael Anthony, Sammy Hagar ja Eddie Van Halen lavalla. Cincy, 2004.1985 David Lee Rothin ja Eddie Van Halenin välit olivat niin tulehtuneet valtataisteluista, että lopulta Roth oli päättänyt lähteä yhtyeestä menestyksekkäälle soolouralle, jolloin hänestä tuli inhokki Van Halen -fanien keskuudessa. Muutenkin jo melko huonoksi edenneitä välejä bändin muiden jäsenten ja Rothin välillä kitkeröitti entisestään se, että Roth oli alkanut harjoitella tulevan soolobändinsä kanssa omassa kellarissaan. Tästä bändin muut jäsenet eivät olleet ollenkaan mielissään, vaikkakin mm. Eddie itsekin oli vuonna 1983 olleen tauon aikana viritellyt omia sooloprojektejaan. Muun bändin mukaan Rothia ei selvästikään kiinnostanut tulla studiolle harjoittelemaan ja äänittämään, kun taas Roth sanoi kyllästyneensä bändin paikallaan pyörimiseen ja Eddien huhuttuun alkoholisoitumiseen. Todellisuudessa Eddie oli jo säveltänyt monia uusia kappaleita, mm. bändin seuraaville levyille ilmestyviä kappaleita, kuten "Summer Nights" sekä "Black and Blue". Joka tapauksessa yhtye oli jo niin riitaantunut, että lopulta David lähti Van Halenista 1. huhtikuuta 1985.

Erosta liikkui jälkeenpäin ja yhä edelleen erilaisia tarinoita. Toiset niistä väittivät Davidin saaneen potkut, joissain taas sanottiin, että Dave lähti itse omia aikojaan. Davidin mukaan hän oli vain kyllästynyt bändin paikallaan lepäilyyn ja aloittanut oman sooloprojektinsa julkaisten jopa muutamia kappaleita sisältäneen levynkin sooloprojektibändinsä kanssa. Tästä lähtien Van Halen sekä David Lee Roth kävivät näkyvästi median välityksellä katkeraa taistelua toisiaan vastaan. Entinen tiivis Van Halen -"yhteisö" jakaantui joko David Lee Rothin puolelle tai vastaavasti uuden Van Halenin puolelle. Uutta Van Halenia kutsuttiin välillä ivallisestikin Van Hagariksi (uuden laulajan Sammy Hagarin mukaan) samalla kun Rothia taas syytettiin "hänen tarpeestaan olla uusi Elvis". Näiden kahden "leirin" välillä nähtiin vuosia kestänyttä sanasotaa, tarinoiden aina muuttuessa sen mukaan, mikä oli sen kertojalle silloin sopivinta.

Aluksi Rothin lähdön jälkeen muu bändi oli pudonnut suoraan tyhjän päälle, etenkin veljekset miettivät, pitäisikö heidän tehdä muiden huippujen kanssa yhteinen levy; mm. Brian May, Pete Townshend sekä Phil Collins olivat tiettävästi ottaneet yhteyttä veljeksiin yhteisen projektin osalta. Eddie myös vieraili pariin otteeseen Late Night with David Letterman -show'ssa soittaen ohjelman housebändin kanssa pääosin 1984 -levyn hittejä. Kuitenkin ajan kuluessa veljekset sekä Anthony päättivät yrittää pitää VH:n elossa. Yhtyeen tuleva laulaja Samuel "Sammy" Hagar löysikin tiensä bändiin hieman erikoisella tavalla. Kesän -85 aikana, viedessään hajonnutta urheiluautoaan korjaamolle, Eddie oli valittanut korjaamon mekaanikolle, kuinka hänen yhtyeensä oli vuoden aikana siirtynyt suoraan huipulta täyteen sekasortoon. Mekaanikko vinkkasi Eddielle, että korjaamolla oli myös erään Sammy Hagar -nimisen laulajan auto huollettavana ja että Edwardin kannattaisi soittaa hänelle, sillä hän saattaisi olla VH:n kaipaama uusi keulakuva sekä solisti. Bändi kutsuikin pian Hagarin jammailemaan 5150 -studiolle ja Hagarin mukaan hän oli alusta pitäen ällistynyt siitä, kuinka hyvin muut jäsenet soittivat ja kuinka homma tuntui sujuvan. Hagar kuitenkin aluksi hieman epäröi bändiin liittymistä, sillä hänen soolouransa oli vihdoin muutaman edellisen vuoden aikana lähtenyt menestyksekkääseen liitoon. Lopulta hän päätti kuitenkin liittyä Van Haleniin. Saman vuoden aikana Eddie esiintyi ensimmäisen kerran livenä Sammy Hagarin kanssa Farm Aid -konsertissa Illinoisissa, jossa he esittivät ikimuistoisesti Led Zeppelinin coverin Rock and Rollin ja samalla Eddie ilmoitti medialle että Hagar on Van Halenin seuraava laulaja.


Menestys jatkuu kevyemmällä suunnalla (1986-1990)
Vuonna 1986 julkaistiin albumi 5150, jolta nousivat suuriksi hiteiksi kosketinpohjaiset "Why Can't This Be Love", "Dreams", "Love Walks In" ja rock-tyylisempi "Best Of Both Worlds". Tuolloin yhtyeen musiikki oli paljon enemmän pop-orientoitunutta, joka keräsi osittain menetettyjen fanien tilalle kokonaan uuden kuulijakunnan. Musiikillisesti bändi oli laajentanut alaansa ja 1984 -albumin luoma huippusuosio sai jatkoa myös tällä albumilla sekä sitä seuranneella 1986 Tour -kiertueella. Kiertuetta pidettiin aiempien tapaan energisenä ja hauskana; Siitä on myös tehty tallenne Live: Without a Net, joka nauhoitettiin New Havenissa, jossa yleisöä oli vaikka muille jakaa. Rothin karisman lähdettyä bändi muuttui myös herkemmäksi etenkin Hagarin ja Eddien toimesta, kuten esimerkiksi kappaleet "Why Can't This Be Love", "Love Walks In" ja "Dreams" osoittavat. Vaikkakaan Hagar ei saavuttanut kaikkien Van Halen -fanien jakamatonta arvostusta, yhtyeen kaupallinen suosio Yhdysvalloissa silti sen kuin vain vahvistui; Levy oli The Billboard 200 -listan ykkösenä kolme viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Van Halenin albumi nousi Billboardin kärkeen. Albumi on myynyt yli 6 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa, joten albumi on bändin myydyimpien levyjen listalla sijalla kolme.

Hagarin liityttyä yhtyeeseen olivat vanhat Rothin aikaiset kappaleet jätetty muutamia hittejä lukuun ottamatta täysin pois keikkojen settilistoilta, sillä Hagar ei halunnut niitä jostain syystä laulaa tai soittaa. Tämä ei miellyttänyt etenkään vanhasta tuotannosta pitäneitä faneja, mutta yhtyeen saatua laulajavaihdoksen myötä vastaavasti uutta kuulijakuntaa, jatkui bändin aikaisemmin alkanut liito menestyksekkästi eteenpäin.

1988 julkaistiin yhtyeen toinen albumi Hagarin kanssa, OU812, jolta nousivat hiteiksi balladit "When It's Love", "Feels So Good", rock-klassikko "Black and Blue" ja akustinen "Finish What Ya Started". Albumi oli Billboard 200 -listan ykkösenä peräti neljä viikkoa. Eddien ja Alexin isä oli kuollut edellisenä vuonna, joten hänen muistokseen levy omistettiin hänelle. Albumin nimi toimi eräänlaisena nokitteluna David Lee Rothille, jonka ensimmäisen sooloalbumin nimi oli "Eat 'em And Smile". OU812 viittasi siis tuohon albumiin (OU812 = "Ou You Ate One Too").

1984 -kiertueen tapaan 1986 Tour, Monsters of Rock Tour 1988 ja OU812 Tour -kiertueilla Edward Van Halen soitti koskettimia kappaleissa, johon kuului koskettimet, sillä välin kun Sammy Hagar soitti kitaraa. Van Halen oli Monsters of Rock Tour 1988:n pääesiintyjä. Mukana oli myös monia hyvin tunnettuja bändejä kuten Scorpions, Metallica, Dokken ja Kingdom Come.


Grammy-palkinto ja ensimmäinen livealbumi (1991-1994)
Vuonna 1991 julkaistu For Unlawful Carnal Knowledge tuotti bändille sen ensimmäisen Grammy-palkinnon (Best Hard Rock Performance). Nyt yhtye oli palaamassa vanhahtavaan ja hieman energiseen Van Halen -tyyliin. Albumilta löytyvät mm. hard rock -hitit "Poundcake", "Runaround", "Top of the World", jossa mukana oli Eddien hyvä ystävä Steve Lukather, "Right Now", jossa Eddie soittaa pianoa sekä Eddien rauhallinen kitarasoolokappale ja livehitti 316. Albumi myi oikein hyvin Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja oli Billboard 200 -listan ykkösenä kolme viikkoa. Albumi myi 3-kertaista platinaa eli yli kolme miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa. Kappaleen "316" nimi tulee Eddien ainoan lapsen, Wolfgangin syntymäpäivästä (16.3.), joka Amerikassa kirjoitetaan järjestyksessä 3/16. Eddie on kertonut, että hänen vaimonsa odottaessa heidän lastaan, oli hän näppäillyt kitarallaan vaimonsa vatsan vierellä kyseistä kappaletta ja vauva oli alkanut samaan aikaan potkia. Tämän vuoksi Eddie päätti nimetä kappaleen 316:sta. Itse kappaletta hän oli soittanut mm. keikoillakin jo vuodesta -86, mutta levylle tämä lyhyt instrumentaali pääsi siis vasta 1991 kyseisellä nimellä.

Vuonna 1991 For Unlawful Carnal Knowledge Tourin aikana Van Halen teki ilmaiskonsertin Dallasissa hyvityksenä aiemmin peruuntuneelle Dallasin keikalle.

1993 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen live-albumi Live: Right Here, Right Now. On sinänsä yllätys että yhtyeeltä ei aikaisemmin ollut julkaistu live-levyä, sillä yhtyeen esiintymisiä oli kehuttu jo yhtyeen alkuaikoina.


Uusi laulajanvaihdos (1995-1998)
Vuonna 1995 julkaistiin yhtyeen kymmenes studioalbumi Balance. Se menestyi hyvin erityisesti Can't Stop Lovin' You -kappaleen ansiosta. Albumi oli viikon Billboard 200 -listan kärjessä.

Sammy Hagarin ja Eddie Van Halenin väleille kävi 90-luvun puolivälissä samoin kuin Rothin ja Eddien väleille kymmenen vuotta aikaisemmin ja lopulta Hagar jätti Van Halen -leirin taakseen epäselvissä olosuhteissa kesällä 1996. Juorut kertovat, että Hagar oli Havaijilla vaimonsa kanssa, kun Eddie halusi hänet studioon. Kun Sammy ei ilmestynyt, niin hänet erotettiin yhtyeestä. Roth kutsuttiin takaisin laulamaan kahdelle uudelle kappaleelle, jotka tulivat samana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle, mutta MTV Video Music Awardsien backstagella syntynyt riita lopetti uuden yhteistyön lyhyeen. Myöhemmin kävi ilmi, että muu yhtye oli harjoitellut ja jopa tehnyt jonkinlaisen sopimuksen toisenkin laulajan kanssa Rothin tästä tietämättä, vaikka hän yhä oli ollut yhtyeen virallinen laulaja. Samana vuonna Van Halen -debyyttialbumi myi Yhdysvalloissa jo timanttia eli yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Lopulta yhtyeen uudeksi laulajaksi palkattiin Extreme-yhtyeessä kannuksensa ansainnut Gary Cherone, mutta niin hänen kanssaan tehty albumi Van Halen III (1998) kuin sitä seurannut kiertuekin menestyivät heikosti. Tällä kiertueella Van Halen kävi ensimmäistä kertaa mm. Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä myös Suomessa, esiintyen Helsingin Jäähallissa 27.5.1998. Koska Gary Cherone oli jo ennen yhtyeeseen liittymistään ollut kova VH:n fani, otettiin keikkojen settilistaan pitkästä aikaa myös useampia Rothin aikaisia vanhoja kappaleita Hagarin aikaisten ja uuden levyn kappaleiden lisäksi. Kiertuetta varjosti kuitenkin lukuisat (20) peruutukset erinäisistä syistä johtuen ja yhtyeen kulta-ajat alkoivat jo muutenkin olla takanapäin. Lisäksi vielä heikohko levymyynti aiheutti seuraavana vuonna lopulta sen, että levy-yhtiön toimesta Cherone sai lähteä bändistä, vaikkakin muut yhtyeen jäsenet olisivat olleet valmiit jatkamaan yhteistyötä hänen kanssaan.


2001–
2000-luvun alun Van Halen eli hiljaiseloa, kun Eddie Van Halenilta diagnosoitiin syöpä kielestä vuonna 2001. 2002 -vuoden aikana tuli melkoinen uutispommi VH:n faneille, kun Hagar ja Roth ilmoittivat lähtevänsä yhteiselle kiertueelle. Kiertue ei kuitenkaan lopulta oikein onnistunut, sillä Hagar sekä Roth ajautuivat riitoihin keskenään. Vuonna 2004 Hagar oli palannut yhtyeeseen ja bändi julkaisi tuplakokoelman The Best of Both Worlds, johon he tekivät kolme uutta kappaletta. Michael Anthony ei tosin soittanut bassoa näissä kolmessa uudessa kappaleessa. Syy tähän oli se, että hän oli jostain syystä joutunut Eddien epäsuosioon ja Eddie soittikin itse bassot uusiin kappaleisiin. Tulevalla kiertueella Anthony tuli kuitenkin soittamaan vielä bassoa. Yhtye palasi siis samana vuonna lavoille Hagarin kanssa tarkoituksenaan tukea samalla uutta kokoelmaa, mutta kiertue sai varsin vaisun vastaanoton ja varsinkin Eddie Van Halenin terveydentila ja mahdolliset päihdeongelmat herättivät keskustelua yhtyeen fanien keskuudessa.


Vuonna 2006 Sammy Hagar teki kesäkiertueen Michael Anthonyn kanssa ilman Van Halenin veljeksiä. Samana vuonna Hagar ja Anthony lähtivät soolouralle bändistä. Anthonyn ero yhtyeestä oli virallinen viimeistään 8. syyskuuta 2006, kun Eddie kertoi Howard Sternin radio-ohjelmassa, että Michael Anthony ei enää kuulu yhtyeeseen ja että hän voisi Eddien puolesta tehdä mitä huvittaa. Korvaajaksi kaiken kokeneelle basistille Eddie "värväsi" oman, silloin 15-vuotiaan poikansa Wolfgangin. Jälkeenpäin Anthonyn eroamiseen on sanottu olevan monia syitä, kuten esim. se että vuoden 2004 kiertueesta hän ansaitsi paljon vähemmän kuin yhtyeen muut jäsenet.

8. tammikuuta 2007 Van Halen listattiin arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen. Helmikuun alussa bändi ilmoitti virallisesti palaavansa yhteen kokoonpanossa, jossa soittaisivat Eddie, Alex, Dave sekä käytännössä uutena jäsenenä kitaristista basistiksi vaihtunut Wolf. Bändin oli tarkoitus pitää 40 show'n käsittävä kesäkiertue Pohjois-Amerikassa, mutta noin kuukauden päästä tästä Eddie ilmoitti menevänsä jälleen vieroitushoitoon toipumaan alkoholismistaan.


Van Halen viimeisellä keikallaan Quebecissä 2008Maaliskuun 12. päivänä yhtye vastaanotti palkintonsa pääsystään Rock and Roll Hall of Fameen, mutta erinäisten kiistojen takia tilaisuudessa olivat bändin edustajina paikalla vain Sammy Hagar ja Michael Anthony, jotka eivät enää kuuluneet bändin nykyiseen kokoonpanoon. Myöhemmin keväällä Eddie pääsi terveenä ulos vieroituksesta ja kesän lopulla bändi vihdoin vahvisti 25 keikkaa sisältävän kiertueensa alkavan syyskuun 27. päivä Charlottesta, Pohjois-Carolinasta. Kovan kysynnän vuoksi vuoden loppupuolelle mentäessä kiertueen keikkojen määrää oli kasvatettu ja alkuperäinen, joulukuuhun ajoittunut viimeinen esiintymispäivämäärä siirtynyt huhtikuulle. Bändi saavutti myös kahden kuukauden keikkailun jälkeen ehdokkuuden "People's Choice Awards":ssa "parhaimmasta comebackista". Kiertue kuitenkin keskeytyi helmikuun loppupuolella, jolloin yhtye ilmoitti Eddien menevän "eräänlaisiin tutkimuksiin" , jotta hän sen jälkeen voi taas palata vahvana takaisin lavoille. Monet olettavat tauon syynä olleen Eddien retkahtamisen taas viinaan. Bändi palasi takaisin lavoille huhtikuussa esiintyen Tiger Jam XI:ssä pääsoittajana. Tauon aikana Edwardin kitarasoundeja oli hieman muuteltu kiertueen alkuperäisistä, mikä myös selkeästi paransi koko yhtyeen esiintymistä. Yhtye soitti kesken jääneen kiertueensa loppuun lopettaen kesäkuun 2. päivänä Grand Rapidsiin, Michiganiin. Kiertueen (syksy, talvi, kevät) vihdoin loppuessa oli keikkamäärä noussut jo 75:een, eikä kiertue käsittänyt kuin USA:n ja muutamia keikkoja Kanadassa. Kiertue oli myös bändin historian tuottoisin tulojen noustessa yli 93 miljoonaan dollariin ja lähes miljoona ihmistä näki sen. Välittömästi menestyksekkään paluukiertueen jälkeen bändi ilmoitti katsovansa jo eteenpäin ja suuntaavansa kohti uusia haasteita. 3. heinäkuuta Van Halen esiintyi hieman yllättäen Quebec:ssa Kanadassa "Festival d'été de Québec" eli "Quebec Summer Festival":lla, mikä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun yhtye soitti ulkoilmakeikan. Tätä päivää lukuun ottamatta yhtye kuitenkin vietti koko kesän hiljaiseloa, lukuunottamatta Eddien loppukesäistä kihlautumista tiedottaja/tyttöystävänsä Janie Liszewskin kanssa. Myös syksy eteni bändin osalta matalla profiililla. Guitar World -lehden joulukuun numerossa Eddie vastasi yhtyeen uudesta musiikista tiedusteltaessa että sen ilmestyminen on ajankohdaltaan vielä epäselvää. Syinä tähän olivat hänen mukaansa lähinnä hänen poikansa ja yhtyeen basistin Wolfgangin käynnissä oleva viimeinen kouluvuosi sekä Eddien tulevat kesähäät ensi vuoden kesäkuussa. Sen jälkeen jatkoa on kuulemma luvassa.


Live-esiintymiset
Van Halenin live-esiintymiset ovat aina olleet bändin valttikortti. Basisti Michael Anthonyn taustalaulu täydensi yhtyeen solistien ääntä ja alkuaikoina DLR:n energinen hyppely lavalla ja naisten vikittely, joilla hän otti lavan haltuunsa, tekivät bändistä omanlaisensa. Etenkin yhtyeen alkuaikoina DLR panosti musiikilliseen esiintymiseensä paljon, samalla viihdyttäen yleisöä erilaisilla liikkeillään ja tempuillaan. 80-luvun edetessä hänen panostus laulamiseen keikoilla hieman hiipui viihdyttämisen edessä, mihin osittain saattoi olla syynä myös viina ja huumeet, mutta itse yhtyeen, kuten myös Rothin suosio kuitenkin vain vahvistui. Kaikilla yhtyeen soittavilla jäsenillä oli keikan aikana oma "soolohetkensä", jotka ajan saatossa aina muuttuivat hieman. Myös esiintymis- ja soittotaitoa tuli lisää ja mm. Eddien kitarasoolot keikoilla alkoivat tasaisesti venyä niiden ollessa parhaimmillaan jopa 12-15-minuuttisia. Sammy Hagarin aikana live-esiintymiset jatkoivat vauhdikasta linjaa, esiintymisten painottuessa kuitenkin enemmänkin musiikkiin kuin itse keikkaan kaikkine vaiheineen.

Michael Anthony ja rumpali Alex Van Halen "pelasivat" yhteen erinomaisesti ja tämä yhdistettynä Eddie Van Halenin kitaransoittoon oli jotain mitä varsinkin 70-80 -lukujen taitteessa oli ihmisten vaikea uskoa. Myös Alexin "Flaming Gong" eli liekehtivä gong-lautanen hänen takanaan oli uskomaton näky yhdistettynä Michael Anthonyn kärrynpyöriin sekä Eddien liukumiseen esiintymislavaa pitkin ja samalla soittaen. Ajan myötä esiintymisistä on pikkuhiljaa jäänyt pois kaikenlainen hyppeleminen ja riehuminen, mutta bändin keikat ovat omanlaisensa tapahtuma yhä edelleen. Aina kehutuista live-esiintymisistä huolimatta yhtye ei ole julkaissut kuin yhden virallisen live-albumin, "Live: Right Here, Right Now":n v. 1993. Bändillä, etenkin Eddiellä tiettävästi olisi moniakin julkaisemattomia keikkoja vuosien varrelta varastossaan, mutta toistaiseksi mitään muuta edellä mainitun albumin lisäksi ei ole julkaistu.


Van Halen Suomessa
Van Halen on käynyt Suomessa kertaalleen 27.5.1998 VH III Tour:nsa aikana soittaen Helsingin Jäähallissa yhtyeen silloisen vokalistin, Gary Cheronen kanssa. Keikalla soitettiin yhtyeen tuoreimpia (VH III -albumin) kappaleita sekä myös melko tasapuolisesti DLR:n ja Hagarin aikaisia tuotoksia.


Kiertueet
1978 Van Halen World Tour
1979 World Vacation Tour
1980 World Invasion "Party 'Til You Die Tour" Tour
1981 Fair Warning Tour
1982-1983 Hide Your Sheep Tour
1984 1984 Tour ja Monsters of Rock Tour 1984
1986 1986 Tour
1988 Monsters of Rock Tour 1988
1988-1989 OU812 Tour
1991–1992 For Unlawful Carnal Knowledge Tour
1993 Right Here Right Now Tour
1995 The Balance "Ambulance" Tour
1998 III Tour
2004 Van Halen Summer Tour 2004
2007 Van Halen Fall 2007 Tour
2008 Van Halen Winter 2008 Tour ja Van Halen World Tour 2008 (TBA 2008)

Van Halenin saavutuksia
Van Halen on yli 56.5 miljoonalla myydyllä albumilla Yhdysvaltain kautta aikojen eniten myyneiden artistien listalla sijalla 19.[3]
Van Halen on myynyt maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa albumia.[2][3]
Van Halen pitää hallussaan ennätystä Mainstream Rock Tracks -listalla: yhtyeellä on eniten ensimmäisiä sijoja listalla ja se on tämän ansiosta Guinness-maailmanennätyslistoilla.[1]
Van Halen on päässyt kuuluisaan Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2007.
Yksi kahdesta yhtyeestä, jolle on ikinä maksettu yli miljoona dollaria yhden setin soittamisesta.
Yksi viidestä rockbändistä, jonka kaksi albumia ovat Yhdysvalloissa myyneet yli 10 miljoonaa kappaletta eli 10-kertaista platinaa (albumit Van Halen ja 1984).[3]
Van Halen on myös Grammy-voittaja kategoriassa Best Hard Rock Performance.
Van Halenilla on myös tähti Hollywood Walk of Fame:llä.
Van Halenin tuottoisin kiertue (syksy 2007-kevät 2008) tuotti 93 miljoonaa dollaria

Jäsenet
David Lee Roth – laulu (1974–1985, 1996–1997 The Best of Volume I kaksi uutta kappaletta, 2007–)
Sammy Hagar – laulu (1985–1995, 2004–2006)
Gary Cherone – laulu (1997–1999)
Eddie Van Halen – kitara ja syntikka (1974–)
Alex Van Halen – rummut (1974–)
Michael Anthony – basso (1974–2006)
Wolfgang Van Halen – bassokitara (2006–)

Diskografia

Studioalbumit
Julkaisuvuosi Albumi Tuottaja RIAA (US) sertifikaatit[3] Billboard -listasijoitus Muuta Laulaja
1978 Van Halen Warner Bros 10x Platinaa (timanttia) #12 Ensimmäinen ja myydyin albumi
Ensimmäinen albumi David Lee Roth kanssa
David Lee Roth
1979 Van Halen II Warner Bros 5x Platinaa #6 Ensimmäinen top 20-single "Dance the Night Away"

1980 Women and Children First Warner Bros 3x Platinaa #6 Ensimmäinen albumi, jossa ei ole yhtään cover-biisiä
Vain yksi single julkaistiin albumilta

1981 Fair Warning Warner Bros 2x Platinaa #5 Vähiten menestynyt Van Halen -albumi David Lee Roth kanssa

1982 Diver Down Warner Bros 4x Platinaa #3 Viisi 12:sta kappaleesta olivat cover-versioita - pidetään Van Halenin 'cover-albumina'

1984 1984 Warner Bros 10x Platinaa (timanttia) #2 Grammy Award -ehdokkuus: Best Rock Vocal Performance by a Duo or Group ("Jump"). Jump ylsi #1 on Billboard -listalla; pysyi ykkösenä 5 viikkoa
Yhtyeen toiseksi myydyin albumi
viimeisin albumi David Lee Roth kanssa

1986 5150 Warner Bros 6x Platinaa #1 Ensimmäinen albumi Sammy Hagar kanssa
Ensimmäinen Billboard #1 -albumi
Kolmanneksi menestynein albumi ja menestynein Sammy Hagarin kanssa
Sammy Hagar
1988 OU812 Warner Bros 4x Platinaa #1 Omistettu Eddie ja Alex isälle Jan Van Halenille

1991 For Unlawful Carnal Knowledge Warner Bros 3x Platinaa #1 Grammy Award -voitto: Best Hard Rock Performance

1993 Live: Right Here, Right Now Warner Bros 2x Platinaa #5 Ensimmäinen ja ainut virallinen livealbumi
Sisälsi kaksi kappaletta Van Halenin esittäminä Sammy Hagarin soolouralta

1995 Balance Warner Bros 3x Platinaa #1 Grammy Award -ehdokkuus: Best Hard Rock Performance ("The Seventh Seal")
Vähiten menestynyt studioalbumi Sammy Hagarin ollessa vokalisti
Viimeinen albumi Sammy Hagarin ollessa vokalisti

1998 Van Halen III Warner Bros Kultaa #4 Ensimmäinen ja ainut albumi Gary Cherone ollessa laulaja
Ensimmäinen ja ainut studioalbumi joka ei ole myynyt vähintään 2x Platinaa - Van Halenin vähiten menestynyt studioalbumi
Michael Anthony soitti vain kolmessa kappaleessa bassoa Eddie Van Halen soitti loput itse
Eddie Van Halen laulaa osan päävokaaleista yhdessä laulussa
Gary Cherone


Livealbumit
Live: Right Here, Right Now (1993)
2-kertaista platinaa Yhdysvalloissa

Kokoelmat
The Best of Volume I (1996)
3-kertaista platinaa Yhdysvalloissa
The Best of Both Worlds (albumi) (2004)
platinaa Yhdysvalloissa

Videot & DVD:t
Van Halen - Live Without a Net (1986)
2-kertaista platinaa Yhdysvalloissa
Van Halen: Right Here, Right Now - Live (1993)
kultaa Yhdysvalloissa
Van Halen: Video Hits, Vol. 1 (1996)
platinaa Yhdysvalloissa
Van Halen: Live Rarities (2007)

Singlet
You Really Got Me (1978)
Runnin' with the Devil/Eruption (1978)
Jamie's Cryin (1978)
Ain't Talkin' 'Bout Love (1978)
Dance the Night Away (1979)
Beautiful Girls (1979)
And the Cradle Will Rock (1980)
So This Is Love? (1981)
(Oh) Pretty Woman (1982)
Dancing in the Street (1982)
Secrets (1982)
Jump (1983)
I'll Wait (1984)
Panama (1984)
Hot for Teacher (1984)
Why Can't This Be Love (1986)
Dreams (1986)
Love Walks In (1986)
When It's Love (1988)
Black and Blue (1988)
Finish What Ya Started (1988)
Cabo Wabo (1988)
Feels So Good (1989)
Top of the World (1991)
Runaround (1991)
Poundcake (1991)
The Dream Is Over (1992)
Right Now (1992)
Man on Mission (1992)
Jump (Live) (1993)
We Won't Get Fooled Again (1993)
Seventh Seal (1995)
Not Enough (1995)
Don't Tell Me (What Love Can Do) (1995)
Can't Stop Lovin' You (1995)
Amsterdam (1995)
Me Wise Magic (1996)
Humans Being (1996)
Can't Get This Stuff No More (1997)
Without You (1998)
One I Want (1998)
Fire in the Hole (1998)
Up for Breakfast (2004)
It's About Time (2004)

Lähteet
↑ 1,0 1,1 1999 Dutch Van Halen Fan Club Interview with Michael Anthony
↑ 2,0 2,1 Press Release julkistettu 2004 Van Halenin konserttikiertueella
↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 [1] RIIA virallinen internet-sivusto
↑ 2004 [2]
↑ http://www.glidemagazine.com/hiddentrack/?p=254

Talk about copypasta

Ei enää koskaan tuollaisia aloituksia. Jatketaan täällä.