^
Eipä noin ilmiselviin provoihin kannattane tarttua. Kyllähän se nyt on ilmiselvää, ettei musiikkimaku automaagisesti määritä ÄO:ta, mutta se täytyy sanoa, että musiikkimaku saattaa olla hyvinkin läheisissä kytköksissä ihmisen persoonallisuuteen ja luonteeseen. Älyn kanssa sillä harvemmin on tekemistä.

Mutta lyriikoista olen ainakin siihen asti samaa mieltä Urokhtorin kanssa, että lyriikat eivät yleensä musiikissa oikein mitään merkitse (poikkeuksia toki on, mutta hyvät sanoitukset eivät ikinä tee huonosta kappaleesta hyvää). Lyriikat ovat enemmän kirjallista kuin musiikillista taidetta. Itse pidän paljon mytologiaan, historiaan ja ylipäätään kaikkeen vastaavaan liittyvästä lyriikkataiteesta. Jotkut uskonnollisetkin (itsehän en siis ole millään tavalla uskonnollinen) sanoitukset ovat silloin tällöin todella upeaa luettavaa.

Kappaleiden sanotukset on kyllä aivan hemmetin tärkee juttu minulle. Sanoituksista joista pidän pitää olla jokin tarkoitus. Tarkoituksella en tarkoita mitään ylempänä mainittua popin "ai sav ö körl änt shii häd moust piutiful feis aiv ever siin". Pidän myös siitä, että sanoitukset eivät suoraan kerro mistä puhutaan ja pistävät ajattelemaan.

Mielestäni todella hyviä sanoittajia ovat Metallican James Hetfield, Dave Mustaine ja Chuck Schuldiner. Onhan tietty monia muitakin, mutta nämä nyt tähän hätään. Biiseistä mainittakoon Metallican Eye of The Beholder, Dyer's Eve, Master of Puppets, Fade to Black...(lista jatkuu...). Megadethin...no, melkein kaikki. Deathin jokaisella levyllä Humanista alkaen on aivan ******* hyvät lyriikat. Esimerkkinä Individual Thought Patternsin nimikkoraita:

Followers - to the leaders - of mass hypnotic corruption.
That live - their lives - only to criticize. Where is the invisible line -
that we must draw to create - individual thought patterns

Lainaus:23.04.2009 DarkestShadow kirjoitti:

Lainaus:23.04.2009 perato kirjoitti:
Itellä uppoaa sanotuksista ehkä eniten just ne joissa on jonkisortin tarina.

Täytyy kyllä tätäkin kompata. Konseptialbumit ftw!

Tämmöiselle hiemaan vasemmalle kallellaan olevalle "punkkarille" sanoitukset ovat aika tärkeitä.
Erityisesti Refusedin, Rage against the machinen ja At the Drive-Inin sanoitukset kolahtavat.
Jos haluatte konseptialbumeita joissa on tarinaa ja proge kolahtaa niin suosittelen Mars Voltaa. Aiheet ovat aluksi todella kryptisiä, mutta pienellä pohtimisella niistä saa hahmoteltua järkevän tarinan. (Tai ainakin ekasta levystä)

How can we except anyone to listen if we are using the same old voice?
We need new noise, new art for the real people!

King Crimsonin Epitaphin sanat ovat ajankohtaiset tänäkin päivänä:

"Knowledge is a deadly friend
When no one sets the rules.
The fate of all mankind I see
Is in the hands of fools.."

Ill Billin loistavaa tarinan kerrontaa, joka on kuitenkin jokapäiväistä

Itse pidän sanoituksia todella tärkeinä, ja hyvät lyriikat saattavat jopa pelastaa keskinkertaisen biisin. Vaikka toisaalta esim. reggaessa en kuuntele lyriikoita yhtään. Lyriikoiden merkitys riippuu hyvin pitkälti genreestä siis omalla kohdalla.

Itelle sanoitukset on aika samantekevää. En kuuntele sanoituksia ja odota, että "levy avautuu", tai että niissä olisi joku elämää suurempi juttu, vaan ennemminkin kuuntelen sanoitusten ulostuontia eli laulua instrumenttina muitten seassa.

Kotimaisessa musiikissa asia on eri, siinä kuuntelen sanoituksia enemmän mutta ei siinäkään sanoituksen sanomalla ole itselle väliä.

Lyriikat ovat tärkeässä roolissa, kun kuuntelen musiikkia. Ne ovat oleellinen osa tunnelmaa, jonka musiikki luo. Monilla doom- ja black metal -yhtyeillä on hyviä synkkiä lyriikoita. Suosikki sanoittajiani ovat Satyr ja Chuck Schuldiner (R.I.P.).

Summon thy hidden wisdom, gather the unholy hate
Winter is at hand, frozen my tears will be
Created by blasphemy
The edge of my sword, the powers of my mind