Edelliseen viestiini voisi lisätä vielä Amorphiksen uusimman albumin, Skyforgerin, jota tuli kuunneltua sen julkaisun jälkeen pari päivää lähes taukoamatta, ja tänäkin päivänä tuli kertaalleen mp3-soittimella kuunneltua lävitse. Tämä on ylivoimaisesti paras progressiivista metallia edustava levy Amorphikselta.

Motörhead: Ace Of Spades
Niin huippu kiekko, ettei voi sanoin kuvailla. ,,/
Metallica: Master Of Puppets
Huippu riffit sekä soolot. Hetfieldin ääni sopii musiikkiin kuin makkara leivän päälle. Hieman yli arvioitu levy, mutta kuitenkin AoS:n jälkeen maailman kovin levy.

Lainaus:26.01.2010 Kyoshiro kirjoitti:
Edelliseen viestiini voisi lisätä vielä Amorphiksen uusimman albumin, Skyforgerin, jota tuli kuunneltua sen julkaisun jälkeen pari päivää lähes taukoamatta, ja tänäkin päivänä tuli kertaalleen mp3-soittimella kuunneltua lävitse. Tämä on ylivoimaisesti paras progressiivista metallia edustava levy Amorphikselta.

Kyllä.

Megadeth - Rust In Peace
Iron Maiden - Seventh Son Of A Seventh Son
Children Of Bodom - Hatebreeder
Stone - No Anaesthesia!
Accept - Restless & Wild
Pantera - Vulgar Display Of Power

Pantera - Vulgar Display Of Power !!
Slayer - God Hates Us All
Machine Head - The Blackening

Saa myös perustella. Listauksia ei oikein jaksa lukea, ja ainakin minua mietityttää, miten jonkun mielestä Panteralla on muka täydellisiä levyjä tai että Stonen toinen levy on parempi kuin ensimmäinen, jostakin Slayerin God Hates Us Allista nyt puhumattakaan.

Frank Zappa - Sheik Yerbouti

Tämä levy on täyttä rautaa alusta loppuun. Levyltä löytyy niin balladintapaista, rokkiräimettä, instrumentaalia ja vähän kaikenlaista mielipuolisella ja vähän kyseenalaisellakin huumorilla varustettuna. Zappan jäljittelemätön tyyli, hauskat lyriikat ja hyvällä tavalla sekava meno vetävät suunpielet hymyyn aina ku tätä kuuntelen.


The Shadows - 50 Golden Greats
Tää on oikeestaan kokoelmalevy, mutta paras sellainen mikä ikinä on tullu mulle vastaan. Jos rautalangasta tykkää niin tämä on aivan ehdoton hankinta. Kokoelma on runsas, kattaa lähes kaiken alkuaikojen hiteista TV ja elokuvateemoihin. Jos rautalanka innostaa ja tietämys rajoittuu turvallisiin Apacheihin ja näihin, niin tämä on the levy. Kuten alussa todettu, tämä on mun mielestä kokoelmalevyjen aatelia.

Lainaus:28.01.2010 Raat0 kirjoitti:
Saa myös perustella. Listauksia ei oikein jaksa lukea, ja ainakin minua mietityttää, miten jonkun mielestä Panteralla on muka täydellisiä levyjä tai että Stonen toinen levy on parempi kuin ensimmäinen, jostakin Slayerin God Hates Us Allista nyt puhumattakaan.

Kaikki ei varmaan pidä samasta musiikista kuin sinä. ;o perusteluja nooh.. VDP:ltä löytyy eniten soitetut biisit ja Pantera muutenkin mun ehdoton suosikki bändi, juurikaan turhaa kamaa ei tuolta albumilta löydy. God Hates Us All kaikki biisit albumilla vaan niin hyviä. The Blackening MH on yks lempi bändeistä ja tää on mielestäni parhain albumi tähän mennessä heiltä.

Lainaus:28.01.2010 Raat0 kirjoitti:
Saa myös perustella. Listauksia ei oikein jaksa lukea, ja ainakin minua mietityttää, miten jonkun mielestä Panteralla on muka täydellisiä levyjä tai että Stonen toinen levy on parempi kuin ensimmäinen, jostakin Slayerin God Hates Us Allista nyt puhumattakaan.

mielipidekrööhhh

Mutta oishan ne perustelut tosiaan ihan jees!

Children Of Bodom-Follow The Reaper

En puhu *****a oikeasti. Nyt kun tullut aina iltaisin kuunneltua biisejä tuolta levyltä niin jumankauta sehän on perkeeleen hyvä. Soundit parhaimmat koko bodomin tuotannon. Riffit ja soolot tosi koukuttavia ja levyn tuottaja Peter Tägtren jumankauta se äijä osaa vaikka mitä.

Green Day: American Idiot (2004)

Green Dayn paras levy, joka toi bändin takaisin parrasvaloihin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Levy on täynnä loistavia melodioita ja sanoituksia, ja ne yhdistettynä kiinnostavaan, joskin vaikeasti seurattavaan tarinaan Jesus of Suburbiasta saa levyn maistumaan todella maukkaalta. Levyltä ei löydy yhtään heikkoa biisiä. 12 kappaletta ovat aivan Green Dayn parhaimmistosta, ja ainoa joka ei siihen kuulu (extraordinary girl) on silti hyvä, nautinnollinen kappale. Levystä olisi voinut periaattessa ottaa minkä kappaleen tahansa ja tehdä siitä single. BJ Armstrong kumppaneineen tekivät mestariteoksen.

Green Day: Kerplunk (1992)

Green Dayn toinen täysi levy Kerplunk ei ole kovin tunnettu levy. Green Day oli vielä tähän aikaan ns. punk-yhtye, ja kierteli Usa:ta "minivanissään" levyä markkinoimassa. Tämähän oli se levy joka sai suurempien levy-yhtiöiden kiinostuksen juuri tähän bändiin. Levy kuullostaa aika samanlaiselta kuin Dookie, paitsi että se ei ole yhtä miksattu ja hienoisteltu, joka tekee siitä todella mielenkiintoisen ja kiinnostavan. Jo tässä vaiheessa pystyi näkemään Green Dayn potentiaalin, sillä levyllä on aivan uskomattomia kappaleita aina "One of my lies"ista "Who wrote Holden Caulfield"iin asti. Todella hyvä nautinnollinen levy, jota pystyy kuuntelemaan monta kertaa kyllästymättä. Levyllä on paljon vaihtelua, mitä Green Dayllä onkin kaikissa levyissään (paitsi Insomniac) aina rauhallisista (Words I Might have ate) räväkkiin (Welcome to Paradise). Jopa vähän Countryakin löytyy "Dominated Love Slave" kappaleessa. Uskomaton levy, yksi Green Dayn parhaimmista. (sivujuttuna Kerplunkin originaalinen pituus on 12 kappaletta, Suomessa myytävässä versiossa on 4 lisäkappaletta "Skene" Ep:ltä joka julkaistiin 1990, elikkä kappaleet 13-16 eivät sisälly tähän arvioon)

Green Day: Warning (2000)

Vielä Warningin pystyy helposti laittamaan tähän kategoriaan. Kaikkien paitsi Hardcore fanien hylkäämä experimentaalinen levy on aivan uskomattoman monipuolinen levy, joka ei kuitenkaan unohda Green Dayn alkujuuria. Levy sisältää jo pientä alkusoittoa BJ.Armstrongin suhtautumisesta Amerikkaan, sillä kappaleen sanat siellä täällä kyseenalaistaa kuka on oikeassa, ja mitä oikein saa tehdä ("is the cop or am I the one that's really dangerous?": "Warning" kappaleesta). Myöskin normaalimpia sanoituksia löytyy, esim. ulkopuolisuuden tunteet (esim. Castaway) tulevat tässäkin levyssä esiin. Levyllä on todella laaja musiikkityyppialue (jaahas) ja siirtyy nopeasti tyylistä toiseen. Jo nimrod-levyllä näkyi tälläisiä piirteitä. Esim. Misery on todella kiinnostava ja ainunlaatuinen kappale Green Day:ltä. Tässäkään levyssä ei ole yhtään heikkoa kappaletta, useimmat ovat loistavia, ja pari "vain" hyvää löytyy myöskin.


Periaatteessa myöskin Insomniac (1995) sekä 21st Century Breakdown (2009) ovat täydellisiä levyjä, mutta heiltä löytyy molemmilta yksi heikompi kappale, joten en niitä tänne laita sen kummemmin.

Rammstein: Reise, reise

Levy, joka maksoi vain 8€ yllätti erinomaisuudellaan. Kappaleet ovat kaikki jollain tavalla omaperäisiä ja sanoituksiltaan mielenkiitoisia. Lyriikoissa käytetään useasti sanaleikkejä, jotka tuovat erillaisia merkityksiä. Kappaleiden tarinat muutenkin jättävät kuuntelijalle tulkinnan varaa.

Musiikki omasta mielestä melodisempaan kuin Rammsteinin yleinen linja. Omiksi suosikeiksini nousseet Moskau, Morgenstren, Amerika, Reise reise, Ohne dich ja Amour pystyivät kaikki yltämään sellaiselle tasolle musiikillisessa mielihyvässä, minne harvoin päästään. 11:stä kappaleesta 9 on täyttä rautaa.

Saksan osaamista ei vaadita ymmärtämiseen, koska täälltä löytyy hyvät suomennokset ja jotain pointteja kappaleista. Tietenkin enemmän saa jos itse ymmärtää mitä lauletaan.

Kappaleet
1. Reise, reise
2. Mein teil
3. Dalai Lama
4. Keine Lust
5. Los
6. Amerika
7. Moskau
8. Morgenstren
9. Stein um Stein
10. Ohne dich
11. Amour

Uusi viesti, mutta en jaksa alkaa suoltamaan näitä tuohon vanhaan.

Five Finger Death Punch - The Way of the Fist & War is the Answer

Tuossa joku aika sitten kaveri suositteli tätä bändiä, ja imuttelin sitten ekan albumin koneelle. En sitä jaksanut tuolloin niin perusteellisesti kuunnella, mitä nyt pari biisiä sieltä täältä tuli kuunneltua, mutta tuossa kuukausi sitten tuli kuunneltua ekaa kertaa lävitse ja jokin aika sitten oikein ajatuksen kanssa. Albumilta en osaa tämän enempää vaatia. Melodiat ovat täydellisiä ja agressiivinen laulutyyli passaa todella hyvin. Joukkoon mahtuu tietysti hitaampiakin kappaleita, mutta nekin ovat aivan mahtavia. Esimerkiksi War is the Answerin Bad Company. Kuunnelkaa!

- Kappaleet on sijoitettu albumeille hyvään järjestykseen
- melodia ja laulu on kohdallaan
- ei kyllästytä hetkeäkään
- albumit ovat juuri sopivan mittaisia - ei liian lyhyitä eikä liian pitkiä.

Annan molemmille albumille pisteet 100/100.

Lainaus:28.01.2010 Raat0 kirjoitti:
Saa myös perustella. Listauksia ei oikein jaksa lukea, ja ainakin minua mietityttää, miten jonkun mielestä Panteralla on muka täydellisiä levyjä tai että Stonen toinen levy on parempi kuin ensimmäinen, jostakin Slayerin God Hates Us Allista nyt puhumattakaan.

Panteran Vulgari on kaikinpuolin loistava levy, itse taas en tajua että miksi ihmettelet jos et tällaisesta musiikista pidä.
Stonen No Anaesthesia on teknisempi kuin ensimmäinen, upeita riffejä levy täynnä, sen takia pidän siitä enemmän kuin ensimmäisestä. Makuasioista on turha kiistellä.

Raappana-Päivä on nuori
...niinkuin vastasyntynyt. Tosiaan tykkään paljon tästä raappana aksentista laulaa joten tämä levy on suosikkejani rennosta musiikista. Talvella ei niin tee mieli kuunnella koska tämä jotenkin sopii fiilikseltä enemmän kesään ja olen enemmän raskaamman musiikin kuuntelija.

Five finger death punch - War is the answer
Vaikka ensimmäinen levy koukutti minut bändiin tämä albumi ylsi kuitenkin korkeammalle. Biisit ovat niin hyvin tasapainossa sillä on rentoja ja raskaampia biisejä. Olin myös keikalla ja kuulin monet biisit livenä.

Bullet for my valentine - Poison
Tämä lätty on kahdesta bulletin albumista mielestäni parempi ja vähän "pehmeämpi". Toisesta albumista taas löytyy suosikkibiisini mutta kokonaisuudessaan se ei vie voittoa. Ja kuuleman mukaan tuleva albumi kallistuu enemmän tähän vanhaan Poison albumiin.

Täst nyt nopeesti mielessä:

Trivium - Shogun
Deep Purple - Machine Head
Megadeth - Rust In Peace
AC/DC - For Those About to Rock
Iron Maiden - Killers
Iron Maiden - Iron Maiden
Iron Maiden - Seventh Son of The Seventh Son
Iron Maiden - The Number Of The Beast
Iron Maiden - Brave New World
Iron Maiden - Powerslave
Iron Maiden - Dance Of Death
Iron Maiden - A Matter Of Life And Death

Niinku listasta huomaa ni pidän Maidenista "aika" paljon

Lainaus:13.02.2010 Nautaelain kirjoitti:
Täst nyt nopeesti mielessä:

Trivium - Shogun
Deep Purple - Machine Head
Megadeth - Rust In Peace
AC/DC - For Those About to Rock
Iron Maiden - Killers
Iron Maiden - Iron Maiden
Iron Maiden - Seventh Son of The Seventh Son
Iron Maiden - The Number Of The Beast
Iron Maiden - Brave New World
Iron Maiden - Powerslave
Iron Maiden - Dance Of Death
Iron Maiden - A Matter Of Life And Death

Niinku listasta huomaa ni pidän Maidenista "aika" paljon

Aloitusviestiä lainaten: 'Perustelut pakolliset!'

Belphegor - Pestapocalypse VI
Vaikka yhtyeen ideologia eroaakin omastani aika reilusti, en silti voi olla pitämättä tästä albumista. Nopeaa blast beattia, loistavat kitarat, sekä kokonaisuus, jonka ne muodostavat, ovat mielestäni täydellisiä. Albumissa on laulun osalta yhdistetty useampiakin kieliä, Ainakin englannin ja saksan olen tunnistanut, ja taitaapa seassa latinaakin olla. Mielestäni musiikki ei voi olla liian nopeaa, mutta tämä meni jo aika lähelle.

King Crimson: In The Court of The Crimson King

Eipä kyllä tule mieleen kovempaa debyyttilevyä. Levyn aloittava 21st Century Schizoid Man on kuin shamppanjapullon auki poksahtava korkki, joka päästää parhauden valloilleen. Tämän levyn jokainen biisi on klassikko; räväkkä, jopa heavy metallia lähentelevä aloitusbiisi, runollisen kaunis I Talk to the Wind, massiivinen ja ajatuksia herättävä Epitaph, unenomainen Moonchild ja levyn lopettava, eeppinen nimikapple..

Maailmassa ei ole kuin yksi täydellinen levy. Vaikka bändi olisikin keskiverto muiden vieressä, niin tämä levy korjaa potin ja mikä muukaan kuin:


Sentenced: The Cold White Light

Yksinkertaiseti vain todella nerokas albumi. Ei yhtään huonoa biisiä, kaikki rautaa. Levyyn ei todellakaan kyllästy.



Muita mainitsemisen arvoisia:

Slayer: Reign in Blood
Trivium: Shogun
Metallica: Ride The Lightning
Megadeth: Rust in Peace
HIM: Razorblade Romance

System of a down - Hypnotze

Nerokkaat ja hauskat sanoitukset, loistavat biisit. Mielestäni levyllä ei ole yhtään huonoa tai edes keskinkertaista biisiä, joten hyvä levy kyseessä. Nykyisillä levyillä kun on lähes poikkeuksetta täyte biisejä.

50 Centin get rich or die trying! Jumantsuigeli että on kovaa riimittelyä. Ainii ja sit siin on in da club.

Nirvana - Nevermind

Tämä on varmaan kaikkien aikojen paras grunge levy jonka olen ikinä kuullut. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä, ja levyn jaksaa kuunnella aina loppuun jokaista biisiä kohden. Suosittelen ostamista jos tykkää grungesta.

Behemoth - Evangelion

Levyn kaikki biisit rautaa ja monet Behemothin parhaimmista biiseistä löytyvät tältä levyltä. Levy olisi aivan täydellinen, jos siinä olisi muutama loistokappale mukana vielä.

Between The Buried And Me - Alaska

Tämän skitsofreenisemmaksi ei voi musiikki mennä. Jos pelkkä ajatus progressiivisesta metalcoresta ei synnytä oksennusreaktiota, ensimmäinen kuuntelukerta varmasti riittää siihen. Levy kuitenkin syvenee kuuntelukertojen myötä ja muuttuu lopulta jopa vangitsevaksi. Myös lyriikat edustavat kenties parasta mitä tämän tyyppisestä musiikista olen koskaan löytänyt. Karusta äänimaailmastaan huolimatta äärimmäisen kiehtova ja ennen kaikkea humaani levy.

Between The Buried And Me - Selkies: The Endless Obsession

Tool - Lateralus

Tämäkään levy ei varsinaisesti ole mikään pommi, joka kolahtaisi välittömästi, vasta useampi kuuntelukerta paljastaa levyn todellisen luonteen. Toolin tyyli yhdistelee varsin perinteistä amerikkalaista hard rock -estetiikkaa eräänlaisiin tribaalisoundeihin ja yhdistelmä on kerrassaan koukuttava. Albumin teemana on yksilön henkinen kasvu ja voin allekirjoittaa, että levyn kuuntelu tuntuu parhaimmillaan juuri siltä.

Tool - Parabola

DJ Shadow - Entroducing...

Ensimmäinen pelkistä sampleista koostettu levy ja edelleen paras. Tavallisesti en edes nauti hiphopista, mutta DJ Shadow:n luoma äänimaailma kiehtoo merkillisyydellään. Tunnelma on samaan aikaan turvallisen tuttu ja aavemaisen vieras. Ei energistä, ei mieltänostattavaa, vaan hiipivää ja painostavaa.

DJ Shadow - Building Steam With A Grain Of Salt

Meshuggah - Nothing

Ei ehkä fanien suosikki, mutta kevyesti oma suosikkini. Meshuggahin luoma äänimaailma on kolkko ja useimmiten vailla inhimillisyyttä. Melodioiden sijaan bändi lumoaa haastavilla rytmeillään ja suorastaan hypnoottiseen tilaan vaivuttavalla toistollaan. Nothing sisältää ehkä kaikkein vähiten ilmeisiä koukkuja verrattuna bändin muihin albumeihin, mutta kitarasoolot sen sijaan ovat parhaimmasta päästä.

Meshuggah - Stengah

Oceansize - Effloresce

Timanttinen progebändi, josta valitettavan harva on kuullut. Kuvailisin bändiä Toolin kaltaiseksi, mutta brittien musiikkiestetiikan läpi suodatettuna. Äänimaailma on erittäin diippi, sillä kitaristeja on kokonaista kolme. Levy on mielestäni dynaamisesti bändin parasta antia: se alkaa haastavana ja vihaisena, muuttuu puolivälissä popimmaksi ja lopussa kuullaan jopa ambientia. Tunteellisesti todella säväyttävä kokemus.

Oceansize - Massive Bereavement

Porcupine Tree - In Absentia

Tykkään Steven Wilsonista, sillä hän osaa yhdistää progressiivisen musiikin haastavuuden radioystävällisiin melodioihin. Tämä levy nousee hänen parhaimmistoonsa paitsi soljuvuuden, myös teemansa ansiosta. Pääosin raiskaajiin ja murhaajiin keskittyvä albumi on tunnelmaltaan yllättävän inhimillinen, mikä tekee siitä yhden liikuttavimmista kokonaisuuksista joita olen kuullut.

Porcupine Tree - Trains

------------------------------------------------------

Olisihan noita levyjä varmaan enemmänkin, mutta tällä hetkellä ei tule juuri muuta mieleen.