Pienenä minäkin olen melkein hukkunut uimahallissa ja on jäännyt tollainen pelko syviä vesiä kohtaan. Varsinkin sameat järvet on kauheita. Aina tuntuu että kohta joku(100-päinen limainen mutahirviö, jolla on lonkerot) tulee ja tarttuu jalkaan ja vetää pohjaan ja sitten hukuttaa minut. ops:" border="0" />

Ei tuo nyt ole kuitenkaan niin vakava fobia ettei uskaltaisi uida...

[Daedalus muokkasi tätä viestiä 29.06.2002 klo 11:17]

Minä pelkään syviä vesiä. Vaikka ei minulla mitään vakavempaa ole sattunut vesillä, en voi katsoa mereen/järveen kun olen (esim)soutuveenellä järven/meren päällä. Rupean aina ajatttelemaan että olen monenkymmenen metrin korkeudessa pohjasta katsottuna.


[Akilles89 muokkasi tätä viestiä 29.06.2002 klo 11:05]

Mulla on pieni korkeanpaikan kammo (Dämn. Miten toi kirjoitetaan?) ja ahtaanpaikan kammo..

Minulla on myös oklofobia, ja hyönteispelkoa. Varsinkin ampiaiset pelottaa minua. Ahdistavinta oli, kun uin Lissabonissa erään hottelin uima-altaassa(Se oli neljä metria syvä), ja luokkasormukseni putosi pohjalle. Lähdin sukeltamaan sitä, ja kun olin pohjassa vähän aikaa etsinyt, tunsin, miten alkoi happi loppua. Paniikkissa lähdin ylös räpiköimään, ja meinasin melkein hukkua, mutta onneksi ehdin pinnalle. Sitten vasta huomasin, että erästä seinää vasten nojasi haavi, jolla olisin saanut sen helpommin pois.ops:" border="0" />

Kerran ollessani mökillä saartoivat ihmissudet minut ulkohuussiin enkä päässyt pois kolmeen päivään.

LeDoodler:

Noin siinä käy kyn on vainoharhainen ja luulee olevansa turvassa Kannattaa pitää jatkuvasti metsässä mukana revolveria hopeapanoksin.

-VeltTo

Lainaus:
29.06.02, LeDoodler kirjoitti:

Kerran ollessani mökillä saartoivat ihmissudet minut ulkohuussiin enkä päässyt pois kolmeen päivään.

Eihän tuo vielä mitään, kammottavista kammottavimmat - Teletapit saartoivat minut huoneeseeni ja hakkeroivat telkkarini niin että sieltä tulee pelkkiä Teletappien uusintoja, hrrr...

- The Bash*

Niin ja minulla on myös korkean paikan kammo. En kuitenkaan inhoa muita ötököitä kuin sarvijaakkoja. En tiedä miksi niitä etelässä kutsutaan. Mutta yleensä en pelkää koppanoita. Pelkään myös olla yksin pimeässä...

Itsellä ei noita fobioita löydy ja onhan mulla tossa Tarantellakin

Ahdistavin tilanne oli varmaankin se kun 10 vuotiaana olin uimassa Kalajoen hiekkasärkillä ja tuli uitua vähän turhan kauaksi ja meinas siinä sitten voimat loppua kesken :/

Korkeita paikkoja en pelkää, esim. Kyllä sinne 10 metriin kiipee, mut sitten kun pitäis hypätä, niin tulee kuset housuun, mahassa muljahtaa, jos hyppään 5 m. Ei tunnu kivalta, siksi en oo oikeen pomppinu mistään hirmu korkealtakaan ;D

hehz

hmm... Itsekin omistan araknofobian . Mutta se oli kun olin Australiassa olin tutuilla 2 viikon lomalla niin menin omaan huoneeseeni (eilen oli ollut kuuma tuuletimme taloa) niin yhtäkkiä sänkyni alta hipsii myrkyllinen "Redback" (tappava, jos ei mee 30 minuutin kuluessa lääkäriin) siinä odottelin, että se hipsii kauemmas että pystyn hakeen sanomalehden ja mäjäyttämään sitä! Vieläki kammottaa koko asia.

Itse pelkään ollu yksinpimeässä, joskus kun menen nukkumaan yöllä (joskus 12-02) valissa, niin pelkään sammuttaa valot ja kuuntelen kaikkia ääniä ja tuntuu että sängyn alla on mörkö Ja pelkään myös kaikkia hyönteisiä jotka voivat pistää (esim ampiainen)

Yksin pimeässä pelkääminen on ihan tervettä itsesuojelu vaistoa!

Helkuttikun mie pelkään olla pimeässä metsässä, tulee kammottava paniikki.
Pelkään myös käydä mökillä ulkohuussissa, varsinkin pimeällä .
Ääk. se on kamalinta, ajatelkaahan tallustaa 100 metrin päähän synkkään metsään, huussiin.
Sielä istua sitten viitisen minuuttia pashkalla, aak!

Aika suuri ahtaanpaikan- kammokin miulla on, heti kun joutuu johonkin, vaikka isoon laatikkoon, pelottaa.
Iih. En voi enää ajatella noita asioita .

Pienempänä kesäisin maa-ampiaispesien tuhoaminen oli kiva harrastus. Hakattiin kepukoilla, tukittiin hiekalla kolot ja kaadettiin kiehuvaa vettä niihin koloihin. Yksi kantopesä saatiin tuhottua hienosti hakkaamalla kirveellä kanto palasiksi ja käyttämällä ylhäällä mainittuja keinoja. Toisaalta kyllä ampiaisetkin välillä voittivat: kerran minua pääsi pistämään parikymmentä ampiaista(sen jälkeen en mennyt vähään aikaan mihinkään) ja kaverilla pääsi ampiainen suuhun ja se pisti kieleen. Myös paidan alle pääsevät ampiaiset olivat inhottavia.

Meillä on muuten mehiläistila mummolassa. Mehiläiset ovat huomattavasti leppoisempia kuin ampiaiset.

SOB

Se olisi kyllä ihan järkevä selitys. Alkuaikoina ihminen nukkui ulkosalla pimeässä ja piti olla valppaana, ettei susi, karhu tai vastaava päässyt kimppuun. Kyktofobiani ei päde esim. Silloin jos minulla on kaveri tai joku muu vieressä, sillä koen hänet turvaksi, ehkäpä juuri sen pimeässä vaanivan suden takia

-VeltTo

Olen muistaakseni jostain lukenut, että fobiat peritään monesi äidiltä (tai isältä).

Eli vauva näkee kuinka äiti pelkää hämähäkkejä ja oppii sitten itsekkin pelkäämään niitä. Tämä sitten jatkuu koko elämän.

<E> Tämä on sitten jonkinlaista mutu-tietoa

[Marcqs muokkasi tätä viestiä 29.06.2002 klo 21:34]

Mulla oli joskus pimeän pelko, mutta harrastettani syksyisin pro:na valokiilaa monta vuotta nuorempien kanssa se on hävinnyt. Kannattaa ottaa pelkoa sarvista (ainakin sitä sarvijaakkoa)

Marcqs: 4d dokumenteissa oli joskus fobioista, niin siinä oli selitetty jotain samantapaista...

Itselläni ei ole pimeän pelkoa, mutta hieman hirvitti pimeänä syysiltana etsiskellä telttaani ympäri metikköä... Onnistuin puoli tuntia kiroamaan ja talsimaan keskisuuressa metikössä törmäämättä maastonruskeaan telttaani. Lopulta melkein törmäsin siihen ja pääsin kuin pääsinkin nukkumaan

Ahdistavin kokemus on varmaan se, ku kersana meinasin hukkuu maalis-huhtikuus (en muista tarkalleen) mereen Loviisan edustalla. Oltiin frendin ja frendin faijan kans kalas, seisoskelin kivellä, liukastuin ja kaaduin mereen, josta jäät oli lähteny vaan parii viikkoo aikasemmin. Paksuissa vaatteissa uiminen on hankalaa, todella hankalaa ja etenki tuulisella säällä. Ja kun vesi oli viel jäätävää ni sai todella tehdä töitä pitääkseen ittensä pinnalla siinä tuulessa. Frendin faijan ansiost istun nyt tässä.

Deadalus:

Juu, niinhän se on, että pelot opitaan usein vanhemmilta. En kumminkaan muista heillä koskaan olleen kyktofobiaa, vaan he ovat aina sanoneet, että pimeässä ei ole mitään pelättävää. Olisikos tämä aiheuttanut käänteisreaktion?

-VeltTo

Ahdistavin hetkeni oli varmaankin se, kun olin kaverini mökillä (pari-kolme vuotta sitten). Heillä oli sitten pihassaan suht iso lampi, jonka ylitse oli viritetty vaijerirata.
Menin sitten (ensimmäistä kertaa) ylös korokkeelle ja otin härvelin käsiini (siis se millä vaijeri liu'utaan. Muistuttaa polkupyörän sarvia).
Ajattelin, että pitää saada kunnon vauhti, joten keikautin itseäni oikein kunnolla. No, kävikin sitten niin, että "härveli" ei suostunutkaan liikkumaan ja koska "sarvet" olivat kovin liukkaat, otteeni lipesi ja putosin noin 2,5-3 metriä alas kivikkoon.
Alhaalla oli nyrkin kokoisia kiviä ja siinä kohtaa vettä vain noin 10 senttiä.

Muistan vieläkin kun näin elämäni vilisevän silmissäni ja putoamishetki tuntui ikuisuudelta.
Jotenkin olin niin onnekas, että sain vain naarmuja käsivarsiini.
Sai siinä kyllä henkeä haukkoa vähän aikaa... Ja kun lähdin kävelemään kädet veressä saunaa kohti, kaverini vain kysyi: "Eikai me vielä pois mennä?"

Ahdistavia hetkiä varsinkin pienenä olivat korkeat paikat. Muistan vieläkin kun joskus pienempänä Linnanmäellä oli pakko pitää maailmanpyörässä silmät kiinni lähes koko matkan ajan. Ne istumapaikatkin keinuivat niin pelottavasti.

Minulla on myös jonkinmoinen mehiläis/ampiais/paarmapelko. (mikä mahtaa olla fobian nimi?) Eli siis pelkään lähes kuollakseni kaikkia hyönteisiä jotka voi pistää/purra lukuunottamatta hyttysiä. (ne lähinnä ärsyttävät) Hämähäkkejä en pelkää, paitsi korkeintaan jos ne pääsevät paljaalle iholle.

8 vuotta sitten(olin 1 luokalla)olin kaverin kyytissä, kun hän ajoi monkiää pienellä hiekkatiellä ja vastaan tuli rekka, ja minähän peljästyin siinä niin että käänsin mönkiän sarvista niin että ajoimme suoraan laskuojaan(3 m syvä).En muista pyörimisestä mitään mutta sitten kun heräsin ojan pohjalta niin mönkiä oli päälläni.Mutta eniten ärsyttää se kun rekkakuski pysähtyi ja katsoi meitä eikä tehnyt mitään(nauroi vain).