Erinomainen aihe, joskin vähän sivuraiteille lipsunut ja väärinkäsityksiä pullollaan oleva.

Rivien välistä lukemisen taito olisi aina hyvä pitää mukana niitä merkityksiä etsiessä. Esimerkiksi usein mainittu rasismi on muodossa tai toisessa aivan peruskauraa esimerkiksi roolipeleissä, vaikka siihen ei yleensä juuri paneudutakaan (ja usein hyvä niin). The Witcher sisälsi aika paljon pohdintaa juuri tuon asian tiimoilta, mutta se laittoi pelaajan pohtimaan asiaa itse jonkun valmiin viestin alleviivaamisen sijaan, mikä on aina tehokkaampaa. Niinkin kepeässä roolipelissä kuin Morrowindissa pelaaja saattaa rodustaan riippuen kohdata melkoista paheksuntaa, ja kääpiöistä kai tehdään pilkkaa jokaisessa fantasiaropessa? Scifi-peleistä tätä myös löytyy melko usein, joskaan ei mainittavissa määrin.

Vaikka Deus Ex sisältääkin todella paljon kieli poskessa keksittyjä huuhaa-salaliittoteorioita, löytyy sen maailmasta hyvin paljon viittauksia todellisen maailman ongelmiin, kuten myös vahvaa kritiikkiä kapitalismia ja muita järjestelmiä kohtaan. Tämäkin on toki helppo sivuuttaa täysin pelin eri hahmojen syöttäessä pelaajalle jatkuvasti (ristiriitaista) informaatiota. Mielestäni pelin tulevaisuudenkuva on kuitenkin kaikessa suhteellisessa uskottavuudessaan verrattavissa vaikkapa scifi-kirjallisuuden klassikoihin, joissa synkät tulevaisuudenvisiot ovatkin usein ennen kaikkea nykyisen maailmantilanteen kritiikkiä. Syystä tai toisesta pelit tyytyvät kuitenkin usein lähinnä kopioimaan erilaisia kliseitä, eikä varsinaista viestiä yritetä edes lähettää pelaajalle.

Sotapeleissä olisi tietysti aina mahdollisuus tuoda esille sodan kauheutta, siviiliuhreja, selkärangattomia toivonsa menettäneitä pelkureita, valtavia uhrauksia ja muita todellisia asioita, jotka ovat elokuvissa lähes poikkeuksetta esillä. Silti sotapelit suhtautuvat aina aiheisiinsa melko kevyesti ja niiden hahmot jäävät hyvin persoonattomiksi. Jossakin Flashpointissä saattaa meno tuntua kovalta, kun ensimmäisen kerran kuulee luotien viuhuvan korvissa ja näkee joukkuekaverin kaatuvan maahan naama verisenä mössönä, mutta myöhemmässä vaiheessa moinen ei hetkauta pelaajaa mihinkään suuntaan.

Mielestäni pelit eivät kuitenkaan yleensä ole niin "sanomattomia" kuin mitä tässä aiheessa annetaan ymmärtää. Elokuvaharrastajat saattavat analysoida suosikkiteoksiaan tuntikausia piilomerkityksiä etsien, mutta pelien kohdalla vastaavaa ei näe, vaikka esimerkiksi MGS-sarja ja Halo ovat keränneet ympärilleen melkoisen fanipoikalauman. Näistäkään peleistä ei kuitenkaan yleensä lähdetä etsimään sitä teemaa tai kantavaa sanomaa, eikä juuri syy

-

seuraus-suhteita syvempään analyysiin päästä. Ei kaikkea tuoda

-

eikä pidäkään tuoda

-

pelaajien eteen kuin kultalautasella.

On silti jokseenkin harmi, ettei pelien potentiaalia heijastaa myös todellista maailmaa ole juuri pystytty hyödyntämään. Pelit voisivat olla elokuvan, kuvataiteen ja musiikin tavoin kantaaottava taidemuoto viihdyttävyydestä tinkimättä, mutta ne jäävät silti usein hyvin pinnallisiksi teoksiksi. Osasyynä tähän on toki se, että markkinoiden ehdoilla pelejäkin tehdään, jolloin sanoma jää usein Michael Bay -leffan tasolle. Peleissä olisi silti paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia juuri siksi, että pelaaja on niissä sisällä ja pääsee "elämään" niiden maailmassa. Elokuvissa tai kirjoissa katsojalla tai lukijalla ei yleensä ole päätäntävaltaa sen suhteen, mitä niissä tapahtuu, vaan tehtäväksi jää vain tulkinta. Pelaaja puolestaan pystyy usein tekemään peleissä valintoja ja todella miettimään, mikä olisi paras tapa toimia. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) pelit kuitenkin nähdään edelleen omana maailmanaan sen sijaan, että ne voisivat myös heijastaa omalla tavallaan myös meidän maailmaamme. Harmi, sillä ainakin minä haluaisin, että pelit olisivat muutakin kuin vain yksi eskapismin muoto.