Jos minäkin laitan tänne muutama pelin, vaikka tämmöinen listailu on vaikeaa. Ensinnäkin kovin juttu tuppaa olemaan se, mistä satun olemaan milloinkin innostunut ja innostuksen kohde vaihtuu melkein säännöllisesti. Toisekseen suurimmat ihailun kohteet ovat siellä 90-luvulla ja on vaikea ajatella uudempia pelejä vertaamatta niitä niihin. Koitin muistella joitakin, joita on tullut pelattua paljon ja pidettyä hyvinä:

Tribes 2 (Dynamix, 2001)
Paras ison taistelukentän FPS tähän mennessä. Nuo Battlefieldit sun muut ovat aika surkeita räpellyksiä tämän rinnalla. Ehkä merkittävä tekijä tässä on se, että liikkumisen ansiosta tässä on tuskin ikinä tylsää. Nopeaa ja dynaamista menoa, vaikka kartat olivat isoja. Se on harvinaista. Sitten kanssa tykkäsin siitä, kuinka isoissa publapeleissä pystyi häröilemään jotain ihan omia ja suoraan siihen varsinaiseen tavoitteeseen liittymätöntä ja silti olla tiimilleen hyödyllinen. Suosikkihommaksi kyllä lopulta tuli pommittajan tailgunnerina oleminen.

Sääli että se kolmonen oli niin surkea.

Neverwinter Nights 2 (Obsidian Entertainment, 2006)
Paras nykyajan roolipeli ehdottomasti. Virallisista kampanjoista ensimmäinen oli vähän meh, mutta sitten tuli loistava lisäosa. Pelin varsinainen hienous on kumminkin siinä, että siinä on editori ja fanien tuottamaa lisäsisältöä. Pelattava ei lopu ihan heti. Alussa oli aika pirun buginen, mutta vuosien mittaan valui hiljaksiin niitä patcheja, jotka korjasivat homman. 3.5-edikka taitaa olla D&D-säännöistä kaikkein siedettävin. Harvemmin ne CRPG:n tekijät osaavat tehdä omia sääntöjä, jotka olisivat paremmat, joten näillä mennään.

Civilization IV (Firaxis Games, 2007)
Paras tässä sarjassa sitten Alpha Centaurin. Aluksi vähän arastin "yksinkertaistamista," mutta tämä on niin hyvin tasapainotettu, että se ei hevin käy tylsäksi. Ei ole niinkuin kolmosessa, jossa on se yksi ja sama puuduttava strategia, joka takaa voiton melkein kaikissa tilanteissa. Vuoropohjainen strategia on sitä oikeaa strategiaa ja tämä on siitä kärkikastia. Hyvä modattavuuskin, vaikka ei se sitä niin hirveästi tarvitse.

Sitten muutama melkein-paras, jotka syystä tai toisesta eivät kuitenkaan olleet lopulta niin hyviä:

Half-Life 2: Kuten olen jo aikaisemmin jossain sanonut, yksinpeli-FPS harvemmin tekee minuun suurta vaikutusta. Enemmän toivoin, että tästä tulisi samanlainen modien runsaudensarvi kuin ykkösestä. Toisin kävi. Modeja tuli vähemmän ja ne etenivät hitaasti. Ehkä nykypelimoottorille modaaminen vaatii niin paljon enemmän aikaa ja vaivaa että kynnys nousee turhan korkeaksi tai ehkä skene on vaan muuttunut. Kirjoissani ykkönen pääsee parhaiden pelien listaan nimenomaan modiensa ansiosta. Kakkosella ei ole valitettavasti sillä rintamalla niin paljon panoksia. Ehkä sitten jos AHL2:sta tulee jotain.

Team Fortress 2: Tämä on kieltämättä hyvä ja pelaan sitä välillä paljonkin, mutta kaiken rehellisyyden nimissä on sanottava, että tuskin pelaisin, jos Valve ei säännöllisesti tekisi lisää sisältöä. En ainakaan innostuisi kovin usein.

Sword of the Stars: Loistava 4X-avaruustrategia. Hyvin koukuttava. Melkein Master of Orionin manttelinperijä. Valitettavasti on tapana puuroutua loppupeleissä helposti. Jos parantavat tätä aspektia kakkosessa niin siinä on selkeä klassikko.

Ehkä lisäilen tähän jotain jos tulee mieleen.

Kokeilen vähän uutta lähestymistapaa ja perus top-rankingin sijasta heitän genren parhaan. Ottakaa huomioon, että en ole pelannut kaikkia pelejä mitä on vuosikymmenenä tullut, niin otanta voi olla varsin suppea.

FPS - Battlefield 2 (2005)
Kaikki toimii niin hyvin vain. Modeja tajuttomasti, pelaajia paljon ja hyvin suunitellut mapit (suurinosa ainakin). Tässä pelissä on aivan oma fiiliksensä, mitä ei saa oikein mistään muusta pelistä. Pelaaminen on hauskaa, eikä käy oikeastaan koskaan tylsäksi. Sopivan kevyttä, mutta tarpeeksi haastavaa, että jaksaa kiinostus pysyä yllä.

MMO - World of Warcraft lisäreineen (2004, 2007, 2009)
Todella hiottu MMO, jossa kaikki ominaisuudet ovat markkinoiden parhaimmistoa. Paras PvP, paras PvE, paras questaus, paras sosiaalinen toiminta jne. Joko WoW on valovuosia muita edellä, tai kaikki muut on surkeita. WoWi omistaa MMO:t. Pätsejäkin tulee todella tiuhaan ja uutta pelattavaa tulee muutaman kuukauden välein.

SPRPG - Dragon Age: Origins (2009)
Vaikea valinta, kun en ole alkuvuosien SPRPG:eitä pelannut paljoa, mutta tämä on paras mitä tiedän. Hahmot ovat oikeasti kiinnostavia, heillä on oma persoonallisuus ja useat useat sivudialogit elävöittävät hahmojen, no.. Hahmoa. Mahdollisuudet ovat rajattomat miten peli voi edetä. Tosin pelaamisosuudet ovat jotakuinkin samat, mutta tilanne voi olla täysin päinvastainen. Voit joko kuolla luuserina, tai tulla koko maailman kuninkaaksi riippuen lähtökohdasta ja valinnoista.

RTS - Red Alert 2 (2000)
Hauska pelata niin netissä, kuin yksinkin. Mietin jonkin aikaa valitsisiko Warcraft 3:sen, mutta lopulta päädyin Red Alerttiin. WC3 voi olla hitusen taktisempi, kuin RA2, mutta RA2 on hauska ja rento pelata. Varsinkin netissä aivan mieletön tekele.

Urheilu - GT3 (2001)
Nosti PS2:sen pinnalle heti alussa mahtavilla äänillä, grafiikoillansa ja laajuudellansa. Oli muistaakseni ensimmäinen, jossa oli myös toimivat ajofysiikat. Saavuttamiseen pelissä jäi koukkuun ja pahasti. Myös kaverin kanssa sohvalla pelaatessa oli yksi suosikeista.

Simulaatio - The Sims (2000)
Useasti pelit unohtavat yhden tärkeän elementin ja se on pelaajan luovuuden hyväksikäyttäminen. Sims oli luova sistusussimulaattori ja hauska elämäsimulaattori. Lähes kaikki mitä tässä pelissä teki oli hauskaa. Niin simisi tuhoaminen ja tappaminen kekseliäillä tavoilla, kuin niiden kylvettäminenkin ennen töihin lähtöä.

Toiminta/Sandbox - GTA:SA (2004)
Kuin edellisetkin GTA:t, mutta paljon laajempi ja paljon suurempi kaikin osapuolin. Toi paljon uutta GTA -sarjaan ja massiivinen peliympäristö, jossa oli edustettuna paljon erillaista maastoa. Vieläkin mielestäni paras GTA.

Listaan tähän sellaisia pelejä, jotka omasta mielestäni ovat paitsi vaikuttaneet itseeni voimakkaasti tunnetasolla, myös tuoneet jotain uutta pelaamisen saralle. Monet listalla olevista peleistä on saatettu ylittää jo laadullisesti, mutta mikään ei pysty ylittämään sitä kohua, jonka nämä pelit ilmestyessään aiheuttivat.

Devil May Cry (2001)
Tässä vasta hack 'n slash! Jälkikäteen on tietysti ilmestynyt God of Waria ja ties mitä, mutta graafisista hienouksistaan huolimatta yksikään jälkikäteen ilmestynyt peli ei ole toteuttanut taistelusysteemiä näin loistavasti. Devil May Cry oli juuri sellainen mätkintäpeli, mitä seuraavalta konsolisukupolvelta odotettiinkin: uudistaja. Tähtääminen oli automaattista, panoksia oli loputtomiin, eikä kombottaminen perustunut vaikeisiin näppäinyhdistelmiin, vaan liikkeiden oikeaan ajoittamiseen. Lisätään tähän vielä tyylikäs miljöö ja yksi tyylikkäimmistä olemassaolevista päähenkilöistä ja meillä on vuosikymmenen paras hack 'n slash, jonka tunnelmaa eivät ole piekseneet edes sarjan muut osat.

ICO (2002)
Ilmestyessään etenkin graafisesti kovin hätkähdyttävä peli. ICO oli siitä merkillinen tapaus, että vaikka se ei pelillisesti ollutkaan järin uudenlainen, onnistui se luomaan graafisesti vaikuttavan maailman, joka piti otteessaan. Myös useat pikku silaukset, kuten hämmentävän aidot hahmoanimaatiot ja suojeltavan Yorda -tytön oma-aloitteisuus monissa tilanteissa sai pelin tuntumaan hämmentävän aidolta. Sadunomaista maailmaa ei olla koskaan toteutettu yhtä käsinkosketeltavasti, ei edes Shadow of the Colossus jatko-osassa.

Metal Gear Solid 2 (2002)
Solid Snaken paluuta oltiin odoteltu jo jonkin aikaa, mutta harva osasi odottaa mitään tällaista. Metal Gear Solid 2 oli ilmestyessään yksi näteimmistä peleistä mitä oltiin koskaan nähty, upeine vesiefekteineen, valaistuksineen, ja kasvoanimaatioineen. Myös pelattavuus oli kokenut monia päivityksiä, tehden pelistä yhden aikansa monipuolisimmista kolmannen persoonan toimintapeleistä. Myös jo ykkösosassa tutuksi tullut erittäin japanilainen tarinankerronta nousi jatko-osassa toiseen potenssiin, haastaen jopa sarjan ystävät ja jakaen runsaasti mielipiteitä. Kakkososan uusi päähenkilö oli paitsi odottamaton veto, myös osoitus siitä, ettei jatko-osan tarvitse noudattaa kaikkia fanien tarpeita ollakseen loistava. Metal Gear Solid 2 oli puhdas jatko-osa, uskaltaen silti olla erilainen. Sama uskaliaisuutta ei edustanut yksikään sarjan myöhempi jatko-osa.

Metroid Prime (2003)
Kun peli hyppää kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen, on suuri vaara tuhota tyystin hyvä konsepti. Metroid -sarjan ensimmäinen kolmiulotteinen osa ylitti kaikkien odotukset tuntuessaan täysin autenttiselta Metroid -peliltä, vaikka perspektiivi olikin siirtynyt Samus Aranin visiirin taakse. Peli käänsi aikaisempien pelien elementit saumattomasti kolmiulotteiseen ympäristöön ja toi mukaan kourallisen uusia. Tämän lisäksi peli jopa otti ensimmäisestä persoonastaan täyden hyödyn, maksimoiden pelin tunnelman. Metroid Prime on hiljainen, aavemainen tutkimusmatka vieraalle planeetalle, joka kysyy kärsivällisyyttä. Se on myös yksi yksityiskohtaisimmista ja immersiivisimmistä seikkailupeleistä koskaan.

Silent Hill 2 (2003)
Täydellistä kauhua. Pelin käsiin saatuani en voinut olla muistelematta sarjan ensimmäistä osaa tietäen, että tulevat tunnit tulisivat repimään hermoni riekaleiksi. Järkytys oli silti monin kerroin suurempi kuin osasin odottaa ja ensimmäiset veren seisauttavat hetket tulivatkin jo viiden minuutin kohdalla. Silent Hill 2 on täysi vastakohta länsimaiselle kauhulle, sekä Resident Evilin tympeälle mörköpelottelulle. Silent Hill on psykologista kauhua parhaimmillaan ja monesti se mitä ei näe on pahempaa kuin se, mitä lopulta näkee. Pelimekaniikaltaan kenties täysin tönkkö ja vanhanaikainen, mutta teknisesti valon ja varjon leikki oli aikoinaan upeinta mitä oli nähty.

Half-Life 2 (2004)
Okei, ei ehkä varsinaisesti mikään lempipeleistäni. Silti kun FPS pelejä ajatellaan, oli Half-Life 2 aikamoinen harppaus monessakin suhteessa. Vaikka peli ei lunastanut läheskään kaikkia lupauksiaan, oli se silti visuaalisesti ja pelillisesti täyttä viihdettä alusta loppuun. Ja mitä fysiikanmallinnukseen tulee, on Half-Life 2 edelleen ainoa FPS, joka oikeasti hyödyntää sitä pelillisesti. Jopa paljon hehkutetussa Crysiksessa fysiikanmallinnus on pelkkä turha tehoja syövä koriste, jolla ei ole mitään funktiota. Half-Life 2 teki fysiikoista vaatimuksen lähes kaikkiin räiskintäpeleihin, ollen silti tähän asti ainut niitä oikeasti hyödyntävä. Eikä pelin hämmentävä näyttävyyskään haitannut ollenkaan.

Sanon vaan että Metal Gear Solid. 2,3 tai 4 what evah.

Lainaus:22.02.2010 ivo kirjoitti:
Sanon vaan että Metal Gear Solid. 2,3 tai 4 what evah.

Hieno viesti.

Lainaus:22.02.2010 ivo kirjoitti:
Sanon vaan että Metal Gear Solid. 2,3 tai 4 what evah.

Miksi?

Minun listani jää suppeaksi koska olen erittäin huono valitsemaan ja vielä enemmän huono sepittämään pitkää romaania aiheesta. Mutta;

Neverwinter Nights + lisälevyt
Noh, tämä oli oikeastaan meikäläisen eka kosketus fantasiaroolipeleihin(onko edes fantasiaa?). Fallout 1 ja 2 olivat ainoat pelaamani roolipelit sitä ennen. En muista mikä siinä iski, siitä on aikaa, oisko ollu pelattavuus ja selkeä ja helppo käyttöliittymä. Tarpeeksi pitkä ja haastava myös, ja kiitos lisälevyjen, vielä enemmän pitkä ja haastava. Aseita, esineitä ja toinen toistaan kettumaisia vihollisia riittää ku sukkia ja hahmot ovat mielenkiintoisia. No, myönnettäköön että peruskampanjassa ne olivat mykkiä pölkkypäitä suuren osan ajasta mutta kyllä ne sentään yrittivät. Lisälevyissä niistä saatiinkin sitten enemmän irti. Pelin musiikkia en kommentoi ku en koskaan kuuntele pelatessa musiikkia. Ääninäyttelijät olivat hyvät vaikka välillä saattoi mennä tahattoman komiikan puolelle. Pelissä oli paljon mielenkiintoa ja muistan tilanteita missä piti epätoivoisesti saada rahaa kasaan että saa jonkun tietyn esineen ostettua, ja sitten kun sen sai ostettua sai todeta että ko. esine ei ollutkaan odotettua hyvä. No, se siitä. Öö.. mukavasti lisätehtäviä, luultavasti niitä on vielä sellaisia mitä en oo ees löytäny vaikka oonki pelaillu sitä noin 7 vuotta. Ääh ja tuota.. myös se, että peliin saa latailtua järjettömästi kaikkea siistiä hilkettä tekee siitä hyvän, oli kyseessä sitten lisää päävalikoimia hahmon tekemiseen taikka sitten ihan lyhyitä yksinpelejä. Nettipeliä en ole koittanut, mutta yksinpeli tässä sarjassa on miusta niin hyvä yksinään että ei ollut huono ostos. No, minä sanon, tässä ja nyt, että mulle henkilökohtaisesti Neverwinter Nights lisälevyineen on vuosikymmenen paras peli.

-

Omasta mielestä nuo Hitman Pelit ovat erittäin hyviä.

Codename 47, Silent Assasins, Contracts ja Blood Money.

Pelit eivät ole järjestyksessä.

Half-life 2
Todella tunnelmallinen ja toiminnallinen yksinpeli, jonka tarina myös on mielenkiintoinen, vaikka yksinkertainen onkin. Mukava peli hienoine fysiikkoineen sekä modeineen.

TESIV: Oblivion
Monipuolinen ja mielestäni paras roolipeli mitä on. Morrowind on myös hyvä, mutta Oblivion on mielestäni teknisesti parempi sekä pidän Oblivionin maailmasta enemmän, kuin Morrowindin.

Arma
Hieno sotasimulaatiota ja porukassa pelatessa varsin viihdyttävää. Ensimmäinen Arma oli hieman heikko esitys, mutta modit tekivät siitä siedettävän. Arma II teki sitten paremmin ne asiat, missä Arma epäonnistui.

Age of Mythology
Mahtava peli. Ensimmäinen RTS jota pelasin ja tarjosi paljon iloa.

Victoria: an empire under the sun ja revolutions
Luultavasti yksi parhaita pelejä, mitä olen koskaan pelannut. Laaja, monipuolinen ja mielenkiintoinen. Ennen pelin pelaamista en ollut juurikaan kiinnostunut kyseisestä ajanjaksosta, mutta nyt se on mielestäni mielenkiintoisin ajanjakso koko historiassa.

Wolfenstein: Enemy territory
Hieno ja viihdyttävä moninpeliräisikintä, vaikka onkin yksinkertainen. Ei käy tylsäksi, vaikka onkin yli 6 vuotta vanha peli.

Gta: San Andreas

Ja kyllä vain potkii! Suuri pelimaailma, mustien jengikulttuuria, paljon tekemistä... Toiminta ei heti lopu, siitä pitää huolen pitkä pääjuoni, lukuisat sivujuonet ja loputon puuhastelu mitä voi tehtävien ulkopuolella tehdä vapaassa pelimaailmassa. Autoilla kaahailun rinnalla on mukava välillä tarttua lentokoneiden ohjaimiin ja käydä aiheuttamassa terroria myös ilmassa. Jaksaa vieläkin viihdytttää aika ajoin.

NHL 10

En vaan perhana pysty kyllästymään tohon ja aivan parasta viihdettä oma paras peli siihe asti kunnes NHL 11 tulee

Päätinpä itsekin koota ajatukseni yhteen ja lyödä täsmällisempää listaa pöytään. Ekalla sivulla homma karkasi lähinä pintapuoleiseksi pohdiskeluksi.

1.) Tom Clancy's Splinter Cell

Ykkös-SC lienee edelleen se kaikista legendaarisin peli itselle. Varmastikin se pelatuin Single-peli ikinä. En ole ihan itsekään varma mikä tämän loppupeleissä nosti muiden edelle. Toki Chaos Theory on jokaisella osa-alueella laajempi ja teknisesti hiotumpi paketti, mutta kyllä se omissa papereissa jää kakkoseksi (jätin CT:n pois listalta, koska en halua varata kahta pallia yhdelle pelisarjalle).

Ykkös-Splinen teki varmaan mahtavaksi juuri se, että joustava tekoäly ja haasteellinen ympäristö avasivat paikkoja suorittaa lähes mahdottomalta tuntuvia tilanteita tyrmäämättä vihuakaan. Nimittäin monissa paikoin peli selkeästi painostaa ampumiseen / KO:hon. Mutta kuten sanoin, mahdoton on mahdollista Splinessä. Jos katsotte YouTubesta "otsugen" tuotantoa, niin huomaatte mitä tarkoitan.

Toinen asia, jonka haluan nostaa esille, on pelattavuus ja grafiikka. Etenkin jälkimmäinen osa-alue on sellainen, jossa Spline oli aikansa kärkiluokkaa. Vaikka useimmat kentät ovatkin hämärän puoleisia, niin muutamia dynaamisia valoefektejä on pakko ihailla. Puhumattakaan siitä pelattavuudesta. Liikkuminen, vauhdin säätö ja kameran käyttö toimii suorastaan täydellisesti. Ja ah - se legendaarinen wall-jump, joka myöhemmin karsittiin pelisarjasta (älä sekoita split-jumpiin)... sille keksi aina mitä oivallisempaa käyttöä. Vain mielikuvitus oli rajana.

Ehkäpä ainoa asia, joka on toteutettu kyseenalaisesti, on ampuminen. Pistoolilla ei pahimmillaan osu metrin päästä lamppuun vaikka pysyisi aloillaan. Okei, SC on kaikkea muuta kuin TPS, joten tuo on vain lievä sivuseikka. Omasta mielestäni kuitenkin Fisheristä olisi voitu tehdä hivenen tarkempi ampuja. Kyseessä on kuitenkin ex. Navy Seal -superagentti.

Ja kun nyt kerta päästiin itse päähenkilöön, niin jatketaanpa hänestä. Samuel "Sam" Fisher, lempi pelihahmoni. Michael Ironside hoitaa ääninäyttelin rautaisen hyvin, ei voi muuta sanoa. Sampan luonne on melko hyvin kirjoitettu ja se muuttuu pelisarjan varrella. Ykkösosan kuuliainen ja hillitty agentti tutustuu ajan kanssa työkavereihinsa, ja rupeaa CT:ssä jo heittämään heidän kanssaan läppää ja kritisoimaan tiettyjä tehtävänantoja.

Juoni on sitä perus Tom Clancy kamaa - eli sotilaallista interventiota ja kolmatta WW:tä pursuaa joka tuubista. Ei ehkä mielenkiintoisin peli juoni, mutta hoitaa tehtävänsä tarpeeksi hyvin - eli toimia tekosyynä Sampan lähettämiseen ympäri maailmaa.

2.) Halo: Combat Evolved

Tässä puolestaan pelatuin MP. Se mikä erottaa Halon synkistä ja harmaista tapposimuista, on valosat ja värikkäät ympäristöt, sekä tunteelliset hahmot. Eipä tämä toki enää iske niin lujaa, kun kaikki Halolle uniikit ominaisuudet on nykysin FPS-standardeja. Kyllä tätä silti vielä hakkaa.

3.) Uncharted 2: Among Thieves

Varsin eeppinen elokuv.. anteeksi videopeli. En voi käsittää, miten niin nannat grafut pyörii virheettä ~60 FPS:llä Pleikalla. Toiminta on hyvin rytmitetty, joskin muutamat ylikestävät vihut syövät fiilistä. Upeilla välinäytöksillä maustettu juoni on varmaan ainoa pelijuoni, jota olen tosissani jaksanut seurata.

Ja pelattavuushan on täyttä kultaa. Hyppiminen on sopivan jouheaa, muttei liian automatisoitua. Ainoa mikä ärsyttää, on suojaus ja kierähdys -liikkeen sijoittaminen samalle napille...

Muita:

Grand Theft Auto IV

Pelatuin PS3-pelini. Koukuttava hiekkaloota uskottavalla fysiikalla. Päätehtäviä on ihan tarpeeksi, mutta sivutehtäviin olisi voitu panostaa enemmän. Myös esimerkiksi rahalle olisi voinut keksiä enemmän käyttöä.

Civilization IV

Paras strategiapeli. Niin paljon eri tapoja lähestyä voittoa. Lukuisat eri mapit ja kansat tarjoavat myös oman vaihtelevuutensa. Hattua nostan myös kivalle soundtrackille ja pirteälle grafiikalle, joka suorastaan herättää pelin eloon.

Deus Ex

Tämä onkin sitten vähän kinkkisempi tapaus. Rahkeet olisi saattanut riittää paalupaikalle, mutta enpä sitä viitsinyt/voinut sinne asti laitta. Tämä siksi, että olen tutustunut peliin ainoastaan demo-pohjalta.

NHL 04

Paras urheilupeli

Half-Life 2

Tunnelmallinen ja näyttävä räiskintä. Lukeutuu single-lemppareihini.

GRAW 2, R6: Vegas 2 ja SWAT 4

Mukavan taktisia räiskintöjä.

SW: Battlefront

Tätä tuli aikanaan pelattua kaverin kanssa aivan tajuttomasti. Yksin melko tylsä peli.

Counter Strike: Source

Paras puhtonen nettiräiskintä

Kaikki parhaat sijoittuu vuosikymmenen alkuun.

Operation Flashpoint, Project I.G.I, Medal of Honor Allied Assault, Battlefield 1942, Half-Life 2, Red Alert 2, Sudden Strike.

GTA:SA

Muistan vielä ku julkasua odotettiin kun vuosituhannen vaihtumista, ja kun sen alkulogon näki niin ei noustu sohvalta muuten kuin vessassa käymään ennen kun peli oli läpi pelattu : D

Saa nähä tuleeko koskaan enään yhtä odotettua peliä


Battlefield 1942

Battlefield pelisarjan alkuun puskeva ja nettiräiskinnän määrittelevä alkuteos (cs 1.6 oli pennuille), tunnelma oli jotain aivan omaa luokkaansa, modeja oli ~200, joista muutama lopulta nousi itse vanillaversiotakin suositummaksi

Tästä alkoikin lisäosien sarja jota voidaankin pitää ehkä PC pelien parhaimpana räiskintäsarjana




nämä nyt tuli ekana mieleen

Lainaus:26.03.2010 lihakasa kirjoitti:
Battlefield pelisarjan alkuun puskeva ja nettiräiskinnän määrittelevä alkuteos (cs 1.6 oli pennuille)

Klassista provoa lentää.