Lainaus:06.05.2010 JYP_91 kirjoitti:

Elder Scrolleissa on tässä tapauksessa toimiva hahmon kehitysmalli. Pelaaja ei saa suoraan expaa, vaan osaamista johonkin toimintoon, jonka on onnistunut suorittamaan oikein.

Miekankäyttötaito paranee miekkaa heiluttamalla. Nahlakhissakin homma toimi noin. Pöytäroolipelissä ei toimisi, mutta tietokoneroolipeliin hyvä idea, koska kone jaksaa tehdä laskutoimituksia ja pitää kirjaa lyönneistä. Ikävä kyllä, en ole vielä nähnyt oikein tyydyttävää tapaa toteuttaa tätä. Kuten Raat0 sanoi, Elder Scrolleissa se menee vähän grindausmeiningiksi. Uskon että systeemissä olisi potentiaalia, mutta sitä pitäisi miettiä, kokeilla ja kehittää paljon.

Se on totta, että XP-tappamisvimmaa voi hillitä jakelemalla muita bonuksia. Jotkut nyt heittäytyvät ahneeksi ja haluavat ne pienet koboldien pisteetkin, mutta bonuksen tavoitteeksi voi laittaa "tee tämä tappamatta kaikkia." Ei poista perimmäistä ongelmaa, mutta paikkaa hyvin, jos pelinsuunnittelija jaksaa olla kekseliäs. Tietenkin XP/tapon voisi myös poistaa kokonaan ja sen sijaan asettaa tappamisen yhdeksi tavaksi suorittaa tehtävä. Jos vaikka tehtävänä on liikkua paikasta A paikkaan B vihollisten läpi. Jos tappaa kaikki, saa 100 pistettä bonusta, jos hiipii tappamatta ketään, saa 120... mutta entäs se, joka tappaa taktisesti pari vartijaa ja hiipii pääryhmän ohi. Ehkä tulee liikaa vaihtoehtoja, jotka pitäisi ottaa huomioon. Ihmispelinjohtaja voisi päätellä sopivat palkinnot tulkinnallisissa tilanteissa, mutta tietokone ei.

Lainaus:06.05.2010 Kissamies kirjoitti:
Se on totta, että XP-tappamisvimmaa voi hillitä jakelemalla muita bonuksia. Jotkut nyt heittäytyvät ahneeksi ja haluavat ne pienet koboldien pisteetkin, mutta bonuksen tavoitteeksi voi laittaa "tee tämä tappamatta kaikkia." Ei poista perimmäistä ongelmaa, mutta paikkaa hyvin, jos pelinsuunnittelija jaksaa olla kekseliäs. Tietenkin XP/tapon voisi myös poistaa kokonaan ja sen sijaan asettaa tappamisen yhdeksi tavaksi suorittaa tehtävä. Jos vaikka tehtävänä on liikkua paikasta A paikkaan B vihollisten läpi. Jos tappaa kaikki, saa 100 pistettä bonusta, jos hiipii tappamatta ketään, saa 120... mutta entäs se, joka tappaa taktisesti pari vartijaa ja hiipii pääryhmän ohi. Ehkä tulee liikaa vaihtoehtoja, jotka pitäisi ottaa huomioon. Ihmispelinjohtaja voisi päätellä sopivat palkinnot tulkinnallisissa tilanteissa, mutta tietokone ei.

Ehkä tässä voisi olla vaihtoehtoina vaikkapa "tee tämä huomaamattomasti" tai "tee tämä väkivaltaisesti". Parhaat bonukset saisi huomaamattomasta suorituksesta, johon voisi sisältyä vaikkapa stealth-tappoja, ansoja yms. muuta vastaavaa. Toki näin tapetuista vihollisista voisi saada myös kokemusta, mutta ei välttämättä niin paljon, että sen takia kannattaisi alkaa ottamaan ylimääräisiä riskejä. Ainahan noihin voi jotain keksiä, vaikkei yleispätevää ratkaisumallia ehkä olekaan. Ehkä tappamisen voisi liittää jotenkin esimerkiksi karma-systeemiin ja tehdä touhusta tätä kautta vähän moniulotteisempaa. Pahis voisi tappaa hyvällä omallatunnolla kaikki, hyvis joutuisi vähän harkitsemaan vaihtoehtoja. Tai ehkä turha tappaminen kävisi kukkarolle: miekat kuluisivat käytössä, pistoolin/jousipyssyn ammuksia ei olisi loputtomasti, hahmon parantaminen olisi kallista...

Ehkä tuosta "taito paranee tekemällä" systeemistä voisi saada toimivan, jonkinlaisella hybridiväännöllä. Edelleenkin taitoja ja atribuutteja kehitetään niillä characterpointseilla, mutta siinä saa alennusta niihin taitoihin, mitä on viime aikoina käyttänyt paljon. Rajallinen määrä eniten käytettyjä taitoja, joten grindaaminen on suht turhaa. Ei voi saada alennusta kaikkiin taitoihin kerralla, vaikka kuinka juoksisi ympäriinsä hyppien samalla ja puhuisi ihmisille taikoen samalla ja heiluttaen miekkaa.

Lainaus:07.05.2010 Kissamies kirjoitti:
Ehkä tuosta "taito paranee tekemällä" systeemistä voisi saada toimivan, jonkinlaisella hybridiväännöllä. Edelleenkin taitoja ja atribuutteja kehitetään niillä characterpointseilla, mutta siinä saa alennusta niihin taitoihin, mitä on viime aikoina käyttänyt paljon. Rajallinen määrä eniten käytettyjä taitoja, joten grindaaminen on suht turhaa. Ei voi saada alennusta kaikkiin taitoihin kerralla, vaikka kuinka juoksisi ympäriinsä hyppien samalla ja puhuisi ihmisille taikoen samalla ja heiluttaen miekkaa.

Tai ehkäpä taito karttuu vain tietyyn pisteeseen asti ilmaan huitomisella ja siitä eteenpäin vain oikeissa tilanteissa kuten vihulaisten lahtaamisessa ja ne taidot joita ei käytä ruostuisivat ajan myötä tiettyyn peruspisteeseen, josta ne taas nousisivat kohtuullisen nopeasti lähelle tasoa, jolla ne ylimmillään olivat. Tuohon kun liittää vielä sen ettei taidot nouse nopeasti ja biologinenkin kello tikittää taustalla niin ettei taitojen maksimointi ei tule koskaan onnistumaan ja optimaallinen levellointi taatusti tuntuu pelaajasta typerältä, jos vähän ennen biologista kuolemaa saavuttaa taidossa lähes maksimitason.

Kun taitojen optimaallinen levellointi tehdään suhteellisen turhaksi pelissä syystä tai toisesta niin pelaaja keskittyy enemmän roolipelaamiseen, koska tällöin peliä voi jopa pelatakin ja saada hieman enemmän. Tai no, jos pelaa hahmoa, joka treenaa päivät pitkät eikä saa mitään muuta aikaiseksi koko elämänsä aikana. :D

Ah, mutta eipä tuollainen oikein käy nykyisiin 'roolipeleihin'. ;)

Tuosta lapsellisesta kinastelusta japsiroolipeleistä uutisissa heräsi ajatus aika yksinkertaisesta määrittelystä yksinpeli-CRPG:n suhteen. Tarinan puolesta peli on roolipeli silloin, kun pelaaja kertoo pelille, millainen pelihahmo on ja peli kuuntelee (eli pelimaailma reagoi jotenkin). Jos taas peli kertoo pelaajalle, millainen hänen ohjastamansa hahmo on, on kyseessä tarinavetoinen ei-roolipeli.

Tietenkään klassiset roolipelit ja nykyiset avoin maailma-roolipelit eivät ota asiaan hirveästi kantaa ja moderneissa, sanotaanko BioWare-tyyppisissä, länsiroolipeleissäkin on vaikutusmahdollisuudet tekniikan takia aika rajoittuneita. Ero voi olla aika hiuksenhieno. Sekin on jo hyvä saavutus, kun saadaan aikaiseksi vaikutusmahdollisuuksien ja vapauden illuusio.

Lainaus:16.05.2010 Kissamies kirjoitti:
Tuosta lapsellisesta kinastelusta japsiroolipeleistä uutisissa heräsi ajatus aika yksinkertaisesta määrittelystä yksinpeli-CRPG:n suhteen. Tarinan puolesta peli on roolipeli silloin, kun pelaaja kertoo pelille, millainen pelihahmo on ja peli kuuntelee (eli pelimaailma reagoi jotenkin). Jos taas peli kertoo pelaajalle, millainen hänen ohjastamansa hahmo on, on kyseessä tarinavetoinen ei-roolipeli.

Joo, tuo kai on aika hyvä tiivistys. Tietysti on aina vähän hankala vetää rajaa siihen, milloin kyseessä on roolipeli ja milloin roolipelielementeillä varustettu peli. Esimerkiksi The Witcher ja Deus Ex ovat mielestäni puhtaasti roolipelejä, vaikka molemmissa pelattavana on pitkälti "valmis" hahmo, jolla on olemassa luonteenpiirteensä ja historiansa ja varsin selkeästi ennalta määrätty rooli. Astuttuaan tähän rooliin pelaaja kuitenkin pystyy vaikuttamaan hahmonsa tekemisiin, vaikka ei pystykään vaikuttamaan tämän perimmäiseen luonteeseen (JC Dentonista ei saa helposti lähestyttävää sosiaalista veijaria millään eikä Geralt ole myöskään kovin pirtsakka ilmestys). Vuorovaikutus pelimaailman kanssa pitkällä tähtäimellä (esimerkiksi hahmonkehitys ja suhteet pelimaailman hahmoihin) on siis mielestäni ratkaisevin tekijä.

Lainaus:16.05.2010 Kissamies kirjoitti:
Tuosta lapsellisesta kinastelusta japsiroolipeleistä uutisissa heräsi ajatus aika yksinkertaisesta määrittelystä yksinpeli-CRPG:n suhteen. Tarinan puolesta peli on roolipeli silloin, kun pelaaja kertoo pelille, millainen pelihahmo on ja peli kuuntelee (eli pelimaailma reagoi jotenkin). Jos taas peli kertoo pelaajalle, millainen hänen ohjastamansa hahmo on, on kyseessä tarinavetoinen ei-roolipeli.

Hyvä esimerkki tästä on Arcanum (joka taitaa imo olla melkeinpä paras roolipeli koskaan): Arcanumissahan on tämä taikuuden ja tekniikan vastakkainasettelu, jos pelaaja tekee hahmostaan taikuuteen suuntautuneen, hän ei lopulta voi asioida edes tavallisissa kaupoissa maagisuutensa vuoksi, ja joutuu junassakin matkustamaan vuohiosastolla. Vastapainona maagit ovat aivan ylivoimaisia taisteluissa, ja korkean tason maagit ovat lähes immuuneja teknisille härveleille..tämä toimii tietysti myös toisin päin..

Magia/tekniikka-akselin lisäksi pelimaailman asukkaiden reaktioihin pelaajaa kohtaan vaikuttaa myös hahmon kauneus ja karismaattisuus. Esim. oma haltijamaagini sai osakseen ensialkuun miltei joka keskustelussa suoraa *****ilua, mutta pienen ulkonäön ehostuksen jälkeen reaktiot olivat sentään vähän neutraalimpia..

Tarkoitin kyllä enemmän moraalisia valintoja ja vastaavia nimenomaan pelin tarinan puolesta, en niinkään pelimekaniikkaa, mutta kyllä tuokin on tavallaan sitä.

Ultima Onlinesta löytynyt tähän menneessä ainoot roolipelaukset joita jaksanu tahkota vähääkään kauemmin... noin pari kuukautta kunnes en jaksanut enään heikohkoja grafiikoita mutta.. Oli se ihan kivaa suomalaisella servulla.