Yhtä hyvin olisi mennyt yleiseen pelikeskusteluun, mutta laitetaan nyt tänne ihan vaan yleisen selkeyden vuoksi.

Keskustelun aiheena siis roolipelien tarjoama valinnanmahdollisuus ja se, millä tavalla valinnat vaikuttavat tai miten niiden tulisi vaikuttaa pelin etenemiseen. Aihe itsessään on aika laaja, joten sitä voi lähteä purkamaan vaikkapa seuraavien kysymysten kautta:

- Mitä valinnanvapaudella käytännössä tarkoitetaan?
- Mikä tekee valinnoista pelin kannalta merkittäviä?
- Millaiset pelissä tehtävät valinnat ovat sinulle kaikista kiinnostavimpia/palkitsevimpia/tärkeimpiä?
- Hyviä ja huonoja esimerkkejä pelien tarjoamasta valinnanvapaudesta?

Itse näkisin, että valinnat jakautuvat kahteen pääluokkaan:

1) Pelaamiseen vaikuttavat valinnat. Näihin voi kuulua esimerkiksi hahmoluokan valinta, tehtävästä saatavan palkinnon valinta (rahaa vai taikamiekka), erilaiset tavat suorittaa tehtävät yms. Läsnä jossakin muodossa käytännössä jokaisessa roolipelissä, mutta niiden merkitys vaihtelee pelistä riippuen.

2) Tarinaan vaikuttavat valinnat. Eivät välttämättä vaikuta itse peliin millään näkyvällä tavalla, mutta voivat muuttaa juonen kulkua, vaikuttaa jonkun hahmon selviämiseen tai muuta vastaavaa.

Itse pidän molempia arvossaan, mutta tarina on minulle sen verran tärkeä osa peliä, että mahdollisuus vaikuttaa pelin tarinan kehitykseen on yleensä huomattavasti kiinnostavampaa kuin hahmonkehitys, joka sekin on toki tärkeä osa-alue.

Hyvänä esimerkkinä valinnoista käyvät Fallout, Fallout 2 ja Fallout: New Vegas. Kaikkia pelejä on mahdollisuus pelata hyvin erilaisilla tavoilla (oli kyse sitten toiminnasta tai dialogista), pelimaailma voi kehittyä hyvinkin erilaiseen suuntaan pelaajan tekemisten mukaan (tosin vaikutukset näkyvät lähinnä pelin lopussa), S.P.E.C.I.A.L.-systeemi on eräs parhaista (New Vegasissa se tosin on Fallout 3:n jäljiltä vähän huonossa hapessa) eikä pelaajaa yleensä pakoteta tekemään mitään. Pääjuonet peleissä ovat suhteellisen lineaarisia, mutta paikasta A paikkaan B meneminen ei ole suora viiva, vaan vaatii pelaajaa toimimaan osana pelimaailmaa parhaaksi näkemällään tavalla. Näin peli myös mahdollistaa hyvin vapaan roolipelaamisen.

Tarinavetoisemmista peleistä pitää nostaa esiin vasta ilmestynyt The Witcher 2, joka on periaatteessa hyvin lineaarinen, mutta tarjoaa silti merkittäviä ja kauaskantoisia valintoja, joiden vaikutuksia ei välttämättä edes tajua ensimmäisellä pelikerralla. Huikea parannus ykkösosasta, jossa valinnat eivät muuttaneet itse pelikokemusta kovin radikaalisti, vaan vaikuttivat lähinnä tarinaan ja muutamiin satunnaisiin kohtauksiin. Toisaalta TW2:n questit ovat edelleen hyvin lineaarisia, eikä niitä voi läpäistä yleensä kuin yhdellä tavalla.

Lisäksi voisin mainita vaikkapa Arcanumin, Planescape: Tormentin ja Mask of the Betrayerin esimerkkeinä peleistä, joissa valinnanvapaus on toteutettu oikein.

Huonointa valinnanvapautta edustaa ehdottomasti BioWare, joka on tällä saralla ollut aina täysin onneton. Viimeisimmät tekeleet ovat toki näennäisesti olleet täynnä valintoja, mutta ne eivät ole vaikuttaneet käytännössä mihinkään. Pari erilaista dialogiriviä siellä täällä, ja siinä se. Valinnat tapahtuvat tyhjiössä ja yleensä vasta jokaisen pelialueen lopussa, jolloin pelaajalla ei ole mitään syytä enää palata takaisin näkemään valintojensa seurauksia. Kaikista sietämättömintä on suorastaan valheellinen valinnan illuusio: mahdollisuus valita monesta erilaisesta dialogivaihtoehdosta, jotka kaikki johtavat samaan repliikkiin lienee tämän kehityksen huipentuma. Periaatteessa pidän siitä, että jokaisen repliikin pystyy valitsemaan itse, ja että saman asian voi sanoa (teoriassa) usealla erilaisella tavalla, mutta jos lopputulos on aina sama, niin eikö olisi sama mennä vaikka larppaamaan?

Esimerkkejä yksittäisistä valinnoista ja niiden seurauksista voisin laittaa myöhemmin.

BioWarella valinnat vaikuttavat seuraavaan peliin. Se ei ehkä miellytä kaikkia, mutta ainakin itseäni se kiinnostaa todella paljon. Lopputulos ei todellakaan ole aina sama.

Yleensäkin peleissä voisi olla enemmän valintoja ja dynaamisuutta.
Loppujen lopuksi sellaisilla peleillä on eniten uudelleenpelattavuutta.

Eri valinnat lisäävät kehittäjien työtä, mutta ainakin minä arvostaisin sitä, että pelissä olisi sisältöä johon en välttämättä edes pääse käsiksi ensimmäisellä pelikerralla.

Ah, yksi Codexin lempiaiheista choices and concequences, C&C. Yhtä raflaavaksi suomennettuna se voisi olla valinnat ja vaikutukset, V&V. Arcanumin tosiaan siellä mainitsevat tämän osa-alueen parhaana esimerkkinä samoin kuin Fallout 2:n. Uudemmista voisin itse mainita Alpha Protocolin, jossa on ainakin melkoisen haarautuva tarina. BioWare on hyvin laiska tässä suhteessa. Ne seuraavaan peliinkin vaikuttamiset, jotka olen tähän mennessä nähnyt ovat aika lailla olleet näennäisiä. Vähän erilainen cutscene tai jossain saattaa olla joku tyyppi, jonka kanssa vaihtaa pari sanaa.

Lainaus:03.07.2011 Sotanakki kirjoitti:
BioWarella valinnat vaikuttavat seuraavaan peliin.

Hyvin laiskasti. Esimerkiksi Mass Effectissä tuota mainostettiin paljon, mutta lopputuloksena oli lähinnä pari pikkumuutosta dialogissa ja muutama sähköpostiviesti. Esimerkiksi valinta Kaidenin ja Ashleyn välillä oli täysin kosmeettinen kakkososan kannalta. Sama juttu käsittääkseni Dragon Agen kanssa: muutama muutos dialogissa ja siinä se. Kyse on lähinnä mausteesta, ei niinkään todellisesta vaikuttamisesta itse peliin. En ole pelannut kummankaan pelisarjan kakkososia läpi, joten jos olen väärässä, niin ihan rauhassa saa korjata.

Mass Effect on oikeastaan hyvä esimerkki. Pelissä pääsee tekemään monta isoa valintaa: tappaako rachni-kuningattaren, tappaako vai pelastaako Virmiren asukkaat, selviääkö Ashley vai Kaidan, selviääkö Wrex, pelastaako neuvoston, kuka ihminen pääsee uuteen neuvostoon muutamia olennaisimpia mainitakseni. Tuossa on aika iso määrä isoja valintoja, mutta onko niillä merkitystä?

Mielestäni vain kaksi noista valinnoista on toteutettu oikein: Ashley vs. Kaidan ja Wrexin kohtalo. Noista ensimmäinen on merkityksellinen sekä tarinan että itse pelin kannalta, koska siihen voivat vaikuttaa sekä kiintymys pelin hahmoihin että puhtaan laskelmallinen utilitarismi (kumpi hahmoista on oikeasti hyödyllisempi taitojensa puolesta). Jälkimmäinen valinta taas laittaa (käsittääkseni) hieman painoa pelaajan aiemmille teoille (suorittaako Wrexin sivutehtävän vai ei) ja voi vaatia myös korkeahkoa Charm- tai Intimidate-taitoa. Lisäksi sen erilaiset lopputulokset voivat vaikuttaa hyvinkin paljon pelaajan suhtautumiseen pelin muihin hahmoihin. Tässä ollaan aika perusasioiden äärellä, mutta se toimii.

Toisena esimerkkinä Dragon Age. Valinnat rajoittuvat pääosin siihen, kenen kanssa pelaaja solmii diilin kunkin pelialueen lopussa. Tarinan kannalta toki melko olennaisia valintoja, mutta niiden seuraukset itse pelissä ovat melko olemattomia. Teki pelaaja mitä tahansa, hän aina lopulta onnistuu ja saa jonkun puolelleen. Pelin lopussa liittolaisarmeijat ovat lähinnä turhaa maustetta. On tosin hyvä juttu, että hahmojen suhtautuminen pelaajaan voi vaikuttaa niiden selviämiseen, ja joku valinta saattaa saada ryhmäkaverin lähtemään tai jopa hyökkäämään pelaajan kimppuun. Lopulta BioWare kuitenkin mokasi "ei-mustaa-ja-valkoista-vaan-harmaan-sävyjä"-maailmansa täysin tekemällä kaikista valinnoista ja niiden seurauksistakin "harmaita"

-

seuraukset ja sitä kautta valinnatkin ovat lopulta täysin yhdentekeviä.

V&V on ihan pätevä lyhenne, heh. Alpha Protocol uudemmista peleistä tosiaan hyvä esimerkki, ja kontrasti esimerkiksi Mass Effectiin on todella näkyvä. Periaatteessa peleissä on paljon hyvin samankaltaisia mekanismeja, mutta Alpha Protocolissa tekojen seuraukset ulottuvat paljon pidemmälle kuin pelkkään dialogiin siellä täällä. Sinänsä harmi, että peli jäi jonkin sortin flopiksi.

Obsidian

-

BioWare-vastakkainasettelu voisis synnyttää kuitenkin ihan hyvää keskustelua aiheeseen liittyen. Mites esimerkiksi Knights of the Old Republic vastaan Knights of the Old Republic 2: The Sith Lords, aiheenaan valinnat ja vaikutukset...?

Nykypäivän valinnat ja niiden vaikutukset ovat lähinnä vain hyvä/paha väliltä. Siis esim. inFAMOUS tai tällaset biowaren tekemät jutut. Ohan se kiva lisä pelii mutta vähän ärsyttää se että joku valinta/tehtävä on aina nii selvästi joko puhtaan hyvä tai puhtaan paha. Eikä oo sellasta keskitietä.

Sitte ku pelaat esim. inFAMOUKSEN läpi ni et sä voi olla harmaalla alueella, koska suurin osa voimista jää silloin upittamatta. Mikä järki siinäki on? Ei nykypäivänä peleissä mielestäni ole valintoja, on vaan tyylii 2 tai 3 reittiä mitä voit aina mennä + sitte jotkut random valinnat missä on useempi mahis mutta ne ei sitte näy pitkälle pelissä. Ymmärrän tätä kyllä koska vitusti duuniahan siihen menis jos koittais oikein monimutkasen tehä.

Eihän siinä muuten mut ne tunkee sitä hyvä/paha mittaria joka paikkaan. Se pitäs eka heittää *****un ihan kokonaan ja ruveta kattomaan jotain oikeeta peliä missä sä voit valita muuten ku kahden moraalisen kannan perusteella.

Minulla ei koskaan ole ollut mitään sitä "Hyvä/Paha" -asetelmaa vastaan. Se ei kyllä ole enää mtn kunnollista roolipelaamista, mutta kelpaa mulle. Sellasilla peleissä en vain "yritä kuvitella itseäni peliin." Ropetan vain jotain pikkuenkeliä, tai täyttä kusipäätä ja näon irtoo paljon enemmän pelistä irti, kun seuraa sitä hahmoa "kolmannesta perspektiivistä", eikä edes yritä kopioida mitään omia moraaleja ja mielipiteitä sille.
Jos tälläistä BioWare peliä alkaa ropettamaan "minä ukkona", niin ihan täys kaaoshan siitä tulee. Ei sitä peliä ole vain oikein tarkoitettu edes sellaiseen. Suosittelen kokeilemaan seuraavassa BW pelissä "minä ropettajia" ja kehittämään hahmoa joka on esimerkiksi täys naivi Jeesus -hahmo, joka haluaa pelastaa kaiken ja antaa anteeksi vaikka Hitlerille, jos se vaan tirauttaa kyyneleen ja sanoo katuvansa. Dragon Ageissa varsinkin tämä toimii mainiosti ja tullut todella rikas kertomus aikaan. Mass Effectissä vähän hajoilee tää kaava, kun ei se komentaja voi olla kovin nynny, niin Sheppu on standardina aika tiukkaperse tosikko.

Varsinkin DA2:sessa oli todella hyvä ja mukava pelata jotain kliseehahmoa, kun ne passiiviset dialogitkin mitä Hawke sanoo perustu niihin dialogiluokkiin mitä valitsit. Jos valitsit esimerkiksi paljon aggressiivisia dialogivaihtoehtoja, niin piakoin Hawke alkoi "Moi" -sijaan sanomaan "Sano asias, tai saat kirveestä" niissäkin keskusteluissa mihen et olisi normaalisti voinut vaikuttaa. Tässä pelissä kasvoi nopeasti sellainen uskottavuus siihen hahmoonsa, että sillä oli joku personalisuuskin (vaikka äärimmäisen kliseinen olikin).

ME3 ei ole tullut, joten et tiedä kuinka siinä vaikuttaa mikään.
Ensimmäinen osa pohjusti, toisessa osassa tapahtui ja katsotaan mitä kolmannessa tapahtuu.
Mielestäni sitäpaitsi nämä hahmot yms. joita väität "kosmeettisiksi" vaikuttavat aika paljon. Kyllä se tuntuu erilaiselta.
Painotetaan nyt vielä, että kolmas osahan tässä on tärkein, et voi oikein väittää, että BioWare pettää sinut tässä asiassa ennenkuin ME3 on ilmestynyt.

Lainaus:03.07.2011 Sotanakki kirjoitti:
ME3 ei ole tullut, joten et tiedä kuinka siinä vaikuttaa mikään.
Ensimmäinen osa pohjusti, toisessa osassa tapahtui ja katsotaan mitä kolmannessa tapahtuu.
Mielestäni sitäpaitsi nämä hahmot yms. joita väität "kosmeettisiksi" vaikuttavat aika paljon. Kyllä se tuntuu erilaiselta.
Painotetaan nyt vielä, että kolmas osahan tässä on tärkein, et voi oikein väittää, että BioWare pettää sinut tässä asiassa ennenkuin ME3 on ilmestynyt.

Joopa joo. Kakkosessahan se jo nähtiin, miten ykkösen "tärkeät valinnat vaikuttivat": pari sähköpostiviestiä, pikkumuutoksia dialogissa ja pikatapaaminen joko Ashleyn tai Kaidanin kanssa, jotka sanovat lähes sanasta sanaan samat asiat. Jos se jollekin riittää, niin hyvä on.

Mitä hyvä/paha-asetelmaan tulee, niin aika monessa pelissä hyviksenä tai pahiksena olo on jossakin määrin symmetristä, eikä "hyvällä" ja "pahalla" valinnalla ole välttämättä minkäänlaisia seurauksia. Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen mutta monessa pelissä varsin todenmukainen quest, jossa henkilöltä A on saatava esine X. Hyvishahmo puhuu A:lle ja saa tältä X:n, joko pientä palvelusta vastaan, rahalla tai diplomatialla. Pahishahmo puolestaan yksinkertaisesti tappaa A:n ja ottaa tältä X:n. Valinta saattaa heijastua jollakin tapaa pelihahmon karmaan tai questista saatavaan palkkioon, mutta lopputulos on periaatteessa silti sama, ja pelaajan tekemä valinta on useimmissa tapauksissa pelkkää kosmetiikkaa.

Otetaan sitten Arcanumista esimerkkitehtävä, joka tarjoaa huomattavan määrän valintoja ja seurauksia (luonnollisesti spoilereita tiedossa). Mikäli pelaaja suorittaa palveluksen eräälle vaikutusvaltaiselle henkilölle Tarantin kaupungissa, hän saa mahdollisuuden päästä diplomaattitehtävään, jonka tarkoituksena on liittää Caladonin kaupunki osaksi Yhdistettyä Kuningaskuntaa (Unified Kingdom). Riippuen pelaajan diplomatiataidoista hän voi joko päästä tehtävään tai sitten ei.

Kun tehtävää on tarjottu pelaajalle, törmää hän toiseen henkilöön, joka tekee toisenlaisen tarjouksen: Caladonin kuningas on murhattava. Mikäli pelaaja pääsee diplomaatin virkaan, hän voi käyttää sitä hyväkseen murhatehtävässä. Muussa tapauksessa hän voi turvautua ulkopuoliseen apuun ja salakuljettaa itsensä kuninkaanlinnaan.

Mikäli pelaaja päättää murhata kuninkaan, hän saa maksuksi ison summan rahaa, mutta sen jälkeen Caladon on melko vihamielinen paikka hänelle, eikä sinne palaaminen ole kovin terveellistä enää myöhemmin.

Jos pelaaja päättää toimia diplomaattina, hänelle aukeaa huomattava määrä mahdollisuuksia. Mikäli Tarantin valtaapitävien pussiin pelaaminen ei kiinnosta, voi pelaaja puukottaa näitä selkään ja laatia Caladonin kanssa sopimuksen, joka on Tarantille täysin katastrofaalinen. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi pidättäytyä alkuperäisessä ajatuksessa ja yrittää saada läpi sopimuksen, joka hyödyttää Tarantia mutta joka on Caladonille varsin epäedullinen.

Sopimuksen jokaiseen yksityiskohtaan voi vaikuttaa ja oman lisänsä soppaan tuovat erilaiset rahamiehet ja -naiset, jotka tarjoavat pelaajalle lahjuksia, mikäli tämä muotoilee muutamia sopimuksen avainkohtia heidän näkemystensä mukaan. Tämän seurauksena pelaaja voi suututtaa muutamia pelimaailman merkittävimmistä henkilöistä tai vaihtoehtoisesti saada ystäviä hyvin korkea-arvoisilta tahoilta. Lisäksi pelaajan valinnat saattavat määrätä sekä Caladonin että Tarantin kohtalot pelin lopussa, vaikka kyseessä on täysin vapaaehtoinen sivutehtävä. Erilaisten lopputulosten lukumäärästä en ole edes tietoinen. Tällaista valinnanmahdollisuutta haluaisin nähdä enemmänkin sen sijaan, että kyseessä olisi vain kahden samanlaiseen lopputulokseen johtavan vaihtoehdon väliltä valitseminen.

Lapsentappajalla tai orjakauppiaalla ei ole Falloutissa helppoa. Kukaan ei tykkää ja perässä saattaa välillä olla pari palkkionmetsästäjääkin. Siinä on malliesimerkki näkyvistä seurauksista. New Vegasissa pitää olla melkoinen kettu, jos haluaa pysytellä poissa eri ryhmittymien tappolistoilta. Pienillä sivutehtävilläkin voi näin ollen olla konkreettisia seurauksia, kun yrittää pitää välit hyvänä vähän kaikkiin pelatessaan kilpailevia ryhmittymiä toisiaan vastaan. Jossakin vaiheessa pilkka kuitenkin osuu omaan nilkkaan ja vihollisia voi tulla useampiakin. Kaikkien valintojen ei välttämättä tarvitse olla kovin näkyviä ollakseen merkittäviä.

Ongelma on, että pelit ovat liian erilaisia.
Ok, Fallouteissa voit olla oikein paha, mutta lopulta se vain tarkoittaa, että et saa jotain tehtäviä ja tietyt heput haluavat vain tappaa sinut.

Valintojen toteuttaminen on niin paljon helpompaa vanhoissa peleissä.
Pari tekstinpätkää ja siinä se.
Jos taas kyse on tehtävistä joita joku pelaaja ei edes näe jos ei valitse tietyllä tavalla, ei hän häviä niin paljon kuin nykypelissä, sillä vanhemmassa pelissä ei ole välivideoita, yms.
Ja yksinkertaisesti nykyään pelinkehittäjät/julkaisijat eivät uskaltaisi hyväksyä peliin tehtäviä/välivideoita joita joku pelaaja ei näe ellei pelaa peliä useampaan kertaan.

Lainaus:03.07.2011 Sotanakki kirjoitti:
Ongelma on, että pelit ovat liian erilaisia.
Ok, Fallouteissa voit olla oikein paha, mutta lopulta se vain tarkoittaa, että et saa jotain tehtäviä ja tietyt heput haluavat vain tappaa sinut.

Valintojen toteuttaminen on niin paljon helpompaa vanhoissa peleissä.
Pari tekstinpätkää ja siinä se.

Kyse on täysin erilaisesta lähestymistavasta koko pelisuunnittelussa. Fallouteissa (ja Arcanumissa) pääosassa on pelimaailma, jonne pelaaja heitetään ja jossa hänen on toimittava parhaaksi katsomallaan tavalla, pelimaailmassa vallitsevien sääntöjen mukaan. BioWaren peleissä pääosassa taas on pelaaja, jonka ympärillä maailma pyörii. Kyse ei ole pelkästään teknologiasta tai tekstinpätkistä vaan koko siitä filosofiasta, joka pelinkehityksen taustalla on.

Lainaus:03.07.2011 Sotanakki kirjoitti:
Jos taas kyse on tehtävistä joita joku pelaaja ei edes näe jos ei valitse tietyllä tavalla, ei hän häviä niin paljon kuin nykypelissä, sillä vanhemmassa pelissä ei ole välivideoita, yms.
Ja yksinkertaisesti nykyään pelinkehittäjät/julkaisijat eivät uskaltaisi hyväksyä peliin tehtäviä/välivideoita joita joku pelaaja ei näe ellei pelaa peliä useampaan kertaan.

Ensimmäinen kohta on periaatteessa totta. Nykyään jonkinlaiseksi standardiksi muodostuneet ääninäytellyt repliikit ja yleinen "elokuvamaisuus" heijastuvat suoraan peleissä nähtävän sisällön määrään ja vaativat kehittäjiltä huomattavasti aiempaa enemmän työtä ja resursseja. Toisaalta, eikö tämä mahdollista myös entistä merkityksellisemmät valinnat, kun pelaajaa voidaan palkita tai rangaista yhä tuntuvammin?

Toinen kohta on valitettavasti täysin totta. New Vegas sai paljon haukkuja "keinotekoisesta" uudelleenpelattavuudestaan, kun kaikkea ei voinutkaan nähdä kerralla. Kyseessä oli ehkä typerin asia, mihin koskaan olen törmännyt pelimediassa tai ylipäätään pelaamista koskevassa keskustelussa. Nykypelaajat ovat keskittymishäiriöisiä idiootteja, ja syy pelien tason laskuun löytyy heistä.

Mass effectin valinnat on kyllä välillä todella pieniä: Tapat Wrexin ykkösessä niin kakkososassa on sen kaksoisveli, joka puhuu melkeimpä samat repliikit (josta ei mainita mitään jos Wrex on hengissä)...

Et ota Garrusta ikinä mukaan ykkäsessä niin erona on KAKSI WAU SIIS KAKSI lausetta EI NÄIN(ottaen huomioon sen että Shepard ja Garrus ovat vain tavanneet ohimennen ja molemmat muka tuntevat toisensa " it's like old times") ...

Ja muutenkin pelissä tuntuu siltä että teet mitä tahansa niin päädyt silti samaan pisteeseen.

Peli missä valinnoilla olisi oikeasti suurempaa merkitystä ei varmaan tulla tekemään, koska se vaatisi yhteen peliin kahden tai useamman pelin sisällön.

Blade Runnerissa muistaakseni pääsee tekemään aikas konkreettisiakin valintoja pelin tarinan suhteen..vois melkeen asentaa ja pelata pitkästä aikaa..

Mielenkiintoinen ja itseäni aika paljon koskettava aihe, kun lähinnä juuri ropeja pelaan.

Oli vika sitten siinä tai ei, syytän mielelläni ääninäyttelyn "pakollisuutta" nykypeleissä. Sitä dialogia kun nyt vaan on yksinkertaisesti helpompi saada tungettua peliin jos ei jonkun puhuvan pään tarvitse äänittää kaikkea. Esimerkkeinä BioWaren uudemmat pelit, Mass Effectit ja Dragon Aget: lähestulkoon joka keskustelussa on se 2-3 mustavalkoista repliikkiä ja äärimmäisen harvoin yli 4 vaihtoehtoa. Sitten kaivetaan kymmenen vuoden takaa Baldur's Gatet, joissa (varsinkin kakkosessa) dialogia oli valtavat määrät ja nimenomaan sitä "turhaa" dialogia joka ei vaikuta välttämättä juoneen mitenkään mutta lisää immersiota. Ja keskusteluissa käytännössä aina se 4-9 vaihtoehtoa per repliikki, joihin mahtui kaikkea muuta kuin mustavalkoista sisältöä.

BG2 on edelleenkin omalla kohdallani ylivoimaisesti helpoin peli roolipelata, sillä peli on aivan läpeensä täynnä päätöksiä joissa oikeasti joutuu miettimään mitä hahmo tekisi. Ja on myös pakko arvostaa sitä, että et voi vaan reissata ympäri maailmaa keräämässä hahmoja joukkoihin vaan sivuhahmojenkin persoonallisuudet ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa että riitoja syntyy ja useimmiten jompikumpi lähtee menemään. Toisin kun esim Dragon Agessa, jossa yltiöhyvis Alistair roikkuu mukana päähenkilön teoista huolimatta, ja vaikka ryhmään kuuluu Stenin, Zevranin ja Morriganin tyylisiä hahmoja, joten konflikteja satelee jatkuvasti ja kukaan ei ole tyytyväinen.

InFamousin pelasin läpi viimeksi ja siinä oli malliesimerkki hyvin toteutetusta mustavalkoisesta asetelmasta harmaan lisäsävyillä. Esimerkiksi loppupuolen valinta (pelastaako tyttöystävä vai lauma tuntemattomia ihmisiä) oli yksi hankalimmista vuosikausiin missään pelissä mitä olen pelannut. Yritin pelata yltiöhyvistä, mutta silti päädyin tuossa "pahaan" valintaan ja siitä sitten maksettiin korkojen kera kun totuus paljastui. Suurin osa tosin tuonkin pelin valinnoista oli täysin selkeän mustavalkoisia, mutta ainakaan peli ei mitään muuta esittänytkään.

Falloutit taas ovat malliesimerkki hyvin toteutetusta vapaan maailman ropesta. Tykkäsin jopa kolmosesta ja parista lisäristä, vaikka taitaakin olla muodikasta vihata ko. peliä. Valinnat ovat toki mustavalkoisia tässäkin, mutta avoin maailma tuo lisäkoukkuja pahoihin/hyviin tekoihin ilman dialogiakin. Esimerkiksi varastelu tulee helposti tavaksi hyvikselläkin ja välillä tulee tapettua viattomiakin edistääkseen omia päämääriään.

Hyvis/pahis-asetelma on usein ropeissa näennäisen mustavalkoinen, mutta jos ajattelee laajempaa kuvaa, lähes joka pelistä löytyy paljonkin harmaita alueita. Onko väärin tappaa yksi viaton, jos tällä säästää aikaa ja täten pelastaa useampia varmalta kuolemalta? Tämänkin valinnan edessä hyvikset jakautuvat useaan eri lokeroon, yltiöhyvis kieltäytyisi tappamasta ketään viatonta ja täten tuomitsisi epäsuorasti useat muut kuolemaan. Sen sijaan utilitaristisemmin ajatteleva hyvis punnitsisi teon laajemmat seuraukset ja olisi valmis tekemään pahojakin asioita edistääkseen yhteistä hyvää. Ropeissa harvemmin on aikarajaa, mutta roolipelaaja voi hyvinkin ajatella että asioilla on kiire vaikkei se peliin vaikuttaisikaan. Täten esimerkiksi hyviksenä pelatessa suurimman osan sivutehtävistä suorittaminen voidaan laskea "pahaksi" teoksi, koska pääjuoni on yleensä se kriittisin joka pitäisi suorittaa mahdollisimman nopeasti. Juuri tämän takia pelaan yleensä mahdollisimman neutraalilla hahmolla, jolloin voin hyvällä omatunnolla tehdä tai jättää tekemättä asioita hahmoni oman ajatuksenkulun mukaisesti. Voi olla että samoojaani ei kiinnosta ketun vertaa kaupunkilaisten nälänhätä, mutta metsässä kirouksesta kärsivät eläimet sitäkin enemmän -> prioriteetit tehtävien suorittamiseen sen mukaisesti.

Näissä taas päästään tähän, että kunnon C&C:tä ei tuskin ikinä saada toteutettua videopeleissä. Mikään purkitettu viihde kun ei vaan mahda mitään vertailussa ihmisen mielikuvitukselle ja kynän ja paperin tuomille mahdollisuuksille.

Itselle Baldurs Gate 2 ja lisäri on ollut tähän mennessä parasta roolipelaamista mitä löytyy, myös erillaisten valintojen osalta. Myös eri hahmojen keskinäinen vuorovaikutus on mainiota jonka vertaista en ole muissa roolipeleissä nähnyt.

The Witcher -pelisarja tulee hyvänä kakkosena, johtuen juuri näistä harmaasävyisistä valinnoista, ei ole selkää hyvää/pahaa vaihtoehtoa. Muutenkin Witcherin maailma on sopivan karu.

Infamous itsellä menossa, hyviksellä olen pelannut ja peli alkaa olla loppupuolella, saa nähdä mitä valintoja tulee itse tehtyä. Infamous 2 pitäis varmaan kans hankkia, sen verran hyviä arvosanoja/hyvää palautetta peli saanut...

Minusta taas BG2:ssa on näistä legendaarisimmista roolipeleistä ehkä vähiten kunnollisia valintajuttuja, tai mahdollisuuksia vaikuttaa dialogin kautta, ainakin verrattuna suurimpaan ja kauneimpaan eli Planescape: Tormentiin..tosin BG2 paikkaa tilannetta loistavilla hahmoillaan, mutta kuppi kallistuu silti PST:n puolelle..

Ja minä kun kuulin, että InFamouksessa valinnat ovat vain joko mustaa tai valkoista. Ääripäitä.

Lainaus:04.07.2011 Raat0 kirjoitti:
Nykypelaajat ovat keskittymishäiriöisiä idiootteja, ja syy pelien tason laskuun löytyy heistä.

Eivät tietenkään kaikki, mutta tämä on hyvin totta. Idiootteja on paljon ja heillä on rahaa. Siispä pelit tehdään alimman yhteisen nimittäjän mukaan voittojen maksimoimiseksi, eli näiden keskittymishäiriöisten idioottien ehdoilla ollaan.

Lainaus:04.07.2011 Lokapoika kirjoitti:
Oli vika sitten siinä tai ei, syytän mielelläni ääninäyttelyn "pakollisuutta" nykypeleissä. Sitä dialogia kun nyt vaan on yksinkertaisesti helpompi saada tungettua peliin jos ei jonkun puhuvan pään tarvitse äänittää kaikkea.

Aivan totta. Olen seurannut jo pitkään kauhistuneena tätä kehitystä ropeissa ja muissa vastaavissa peleissä. Se ei ehkä ihan suoraan vaikuta V&V:n puutteeseen, mutta varmaan lisää sitä mentaliteettia että jos se on pelissä niin kaikkien pelaajien on nähtävä (tai siis kuultava) se. Lisäksi se asettaa rajat sille, kuinka paljon sitä tekstiä yleensä voi olla ja viime hetken lisäyksiä on vaikeampi tehdä.

Tästä tulemme varmasti kärsimään tulevaisuudessakin kunnes joku keksii niin hyvän puhesyntetisaattorin, että se kuulostaa yhtä hyvältä kuin ihmisnäyttelijät ja pystyy sanomaan lennosta mitä tahansa. Siinä vaiheessa Skynet on varmaan jo vallannut Maapallon.

Hienoa nähdä vaihteeksi tällainenkin aihe täällä, jonka otsikko ei ole vaan pelin nimi ja siitä keskustelua :)

En jaksa nyt mitään kovinkaan pitkää tekstiä alkaa kirjottaan, muutenkin väsyny ja silleen, mutta sen verran voin mainita, että itelle nämä valinnat ja niiden seuraukset ovat hyvinkin tärkeitä. Se, mitä enemmän valintoja voi tehdä ja jonka kautta vaikuttaa tarinan kulkuun, tekee pelikerroista enemmän persoonallisempia, monipuolisempia sekä antaa pelille aina enemmän ja enemmän uudelleenpeluuarvoa. Tietenkin vaan siinä tapauksessa, että se on toteutettu hyvin.

Tässä mielestäni Witcher 2 aika hyvin onnistui. Kyseinen peli on kuitenkin vähän liian lyhyehkö, joten pääjuoni pitkälti taitaa edelleen pysyä aika samana, vaikka loppuun kuulemma on monia monia eri vaihtoehtoja. Tähän pitäs mun mielestä saada muutos ja siksi odotan innolla Skyrim:ä, jonka läpipeluuseen tulee vierimään satoja tunteja. Siinä luulisi valintojen jo vaikuttavan sekä juoneen, että myös itse pelimaailmaan, kun alkaa peliä olla se 200 tuntia takana.

Nykyään tulee joka tuutista näitä yksinpelattavia roolipelejä ihan vuosittain samoilla nimillä esimerkiksi Biowarelta ja niiden ongelma on se, ettei niiden kehittämiseen ole käytetty tarpeeksi kauan aikaa. Se näkyy. Bethesda tekee tämän mielestäni paremmin, kun ei joka vuosi ole tunkemassa saman nimistä peliä ulos. Näin pelistä syntyy paljon monipuolisempi ja viihdearvoltaan myös ostamisen arvoinen.

Dragon Age lienee jo tuttu kaikille, kuinka pahasti se floppas seuraavassa osassa. Origins oli loistava vanhahkoksi roolipeliksi, mutta Dragon Age 2 oli hirveää *****aaaaaaa, joka sai ainakin mut menettämään toivon tämän pelisarjan suhteen lopullisesti. En odota Dragon Age 3:sta. Miettikääpä jos DA2:kin olisi tullut vasta siinä 2-3 vuoden päästä. Todennäkösesti ois aika paljon parempi ollut.

Hemmetin hyvä aihe tulilla! Pitkästä aikaa.

Witcher on nyt alkanut kuumottamaan rankan lailla, eikä keskustelu täällä juuri kohenna asiaa. Onnellisena PS3:n omistajana kuitenkin vaihdoin PC:n pois ja tilalle ostin macin, eli tuskin koskaan astun Witcherin pariin. Harmittaa.


DaLuke jo aloittikin, niin mitäs pojat odottavat Bethesdan uudelta tulokkaalta, Skyrimiltä? Spekulaatiot kehiin.

Itsellä on kovat odotukset peliä kohtaan. Tietyllä tapaa uskon, että Oblivionin virheistä ollaan otettu oppia ja peli saadaan toimimaan ropena. Jos ei muuta, niin ainakin epärope Dragon Age II parempi suoristus..

Ei kai siinä nyt mitään suuria valintoja ole, varmaan Fallouttien tyyliin mennään.
Ja tietenkin hahmovalinnat yms. ovat ihan oma asiansa.

Skyrimiltä tuskin voi odottaa tässä suhteessa yhtään mitään. Muistaakseni esimerkiksi Skyrim-topikkiin postatussa fanihaastattelussa mainittiin, että tarina on hyvin lineaarinen. Veikkaan, että mukana on ne pari Bethesdan perusvalintaa (tapanko hahmon A vai B? käynkö perimässä köyhältä leskeltä velat vai maksanko ne omasta pussistani?), joilla ei ole minkäänlaista vaikutusta mihinkään. Nyt kun hahmoluokatkin on poistettu, niin ei ole enää pienintäkään pelkoa siitä, että pelaaja tekisi jotain sellaista, mitä katuisi myöhemmin.

Noin yleisesti ottaen hiekkalaatikko ja valinnanvapaus sopivat yllättävän huonosti yhteen. New Vegas tuossa onnistui, mutta se olikin sydämeltään ja sielultaan epä-hiekkalaatikko, joka oli vain kahlittu Fallout 3:n epäkelpoon pelimoottoriin.

Ainakin Age of Decadence on tulossa olevista peleistä sellainen, jolta voi odottaa paljon valintojen ja vähän muunkin suhteen, mikäli homma ei mene yliyrittämiseksi ja liiaksi vanhojen klassikkojen apinoinniksi. Nykyisellä tahdilla se tosin ilmestynee joskus 2020-luvulla...

Joo, ainakin Mass Effecteissä siitä renegade-hahmolla pelaamisesta tulee ihan semmonen fiilis, että Bioware on kehittänyt sitä toissijaisesti, paragonin rinnalla. Kaikkia renegade-vastauksia, valintoja ja interupteja tuntuu seuraavan kuula kalloon ja yksi sivuhahmo/tehtävä vähemmän.
Myöskin kaikki tällaiset good/evil ja renegade/paragon mittarit tuntuvat usein päälleliimatuilta ja immersion rikkovilta.
Sitten ovat myös nämä äärimmäisen lineaariset moraaliset valintatilanteet, kuten jo Raadon mainitsema velanperijä-dilemma ja sitten vielä...
...Äsh, roolipelit vain ovat niin vaikeasti rakennettavia ja jos tekijät ovat vielä sen lisäksi laiskoja, niin tulokset eivät ole mieluisia, eivät koskaan.

Lyhyesti vielä: Hyvin toteutettu moraalinen valintatilanne, jossa ei oikeastaan edes vaadita sitä moreaalista ajattelua: Mass Effect: Virmire-tehtävä ja huonosti toteutettu: Fallout 3: Broken Steel: Viimeinen tehtävä
Nämä pelanneet tietävät kyllä mitä tarkoitan.

Lainaus:07.07.2011 Kultu kirjoitti:

DaLuke jo aloittikin, niin mitäs pojat odottavat Bethesdan uudelta tulokkaalta, Skyrimiltä? Spekulaatiot kehiin.

Odotan paljon peliltä. Bethesdan pelejä tullut pelattua todella paljon. Pelottaa vaan että peliä on jopa oblivionista tyhmennetty, mutta kun ei seuraa hypetystä niin ei tule pettymään, suosittelen muillekkin. Enemmän saisi uusi olla morrowind ja vähemmän oblivion, etenkin se level skaalaus pois se pilasi itseltäni pelin lähes kokonaan(tiedän että modeilla saa pois). Uudet falloutit olivat mielestäni onnistuneita, hyvää jatkoa ensimmäiselle ja toiselle osalle.

Arcanumia ja Planescape tormentia en ole vielä pelannut, kumpaakin olen säästellyt sopivalle hetkelle

Lainaus:08.07.2011 granlund007 kirjoitti:
Joo, ainakin Mass Effecteissä siitä renegade-hahmolla pelaamisesta tulee ihan semmonen fiilis, että Bioware on kehittänyt sitä toissijaisesti, paragonin rinnalla. Kaikkia renegade-vastauksia, valintoja ja interupteja tuntuu seuraavan kuula kalloon ja yksi sivuhahmo/tehtävä vähemmän.

En tiedä ME2:sta, mutta minusta ainakin ykkösessä on lopulta ihan sama, vetikö paragonina vai renegadena. Jokaiseen tehtävään on se hyvisratkaisu ja kovisratkaisu, jotka johtavat samaan lopputulokseen. Charm- ja intimidate ajavat aina saman asian, eikä ole mitään syytä pistää pisteitä molempiin. On täysin kosmeettista, suostutteleeko jonkun hahmon yhteistyöhön väkivallattomasti vai ottaako tätä kauluksesta kiinni ja laittaa aseen ohimolle. En muista, että yhtäkään merkittävää sivuhahmoa (siis sellaista, johon pelin myöhemmässä vaiheessa voisi vielä törmätä) pystyisi edes tappamaan.

Toisaalta "neutraalit" hahmot jätetään täysin sivurooliin, koska umpihyviksenä tai umpirenegadena oleminen on vaan niin paljon kannattavampaa (neutraali hahmo ei pysty juuri hyödyntämään charmia eikä intimidatea samalla tavalla). Neutraalius on toki vähän hämärä käsite Mass Effectin yhteydessä, koska Shepard on joka tapauksessa hyvis, mutta niin tai näin, systeemi kannustaa lähinnä valitsemaan joka kerta joko paragon- tai renegade-vaihtoehdon sen sijaan, että peliä pystyisi oikeasti pelaamaan roolipelinä.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että mitkä roolipelit oikeasti onnistuvat hyvä/paha-asetelmassaan, ja missä roolipeleissä neutraalin hahmon pelaaminen on kannattavaa tai tyydyttävää? Missä pelissä pahiksena oleminen on nautittavaa?

Lainaus:08.07.2011 Raat0 kirjoitti:
Nyt kun hahmoluokatkin on poistettu, niin ei ole enää pienintäkään pelkoa siitä, että pelaaja tekisi jotain sellaista, mitä katuisi myöhemmin.

Mutta pelissä on käsittääkseni Fallout -tyyppinen hahmonkehitys. Vähän kuin Demon's Soulsissa oli valittavissa useampi eri hahmoluokka, joiden erot olivat lähinnä skillpointseissa. Loppua kohden hahmoluokalla ei ollut juurikaan vaikutusta pelaajaan. Tämä toimi mielestäni hyvin.