Perstaskussa kuumottaa kuution ja parin pelin verran rahaa,joten tein vihdoin päätöksen hankkia tämä pieni kodin puuhamaa Boxin kaveriksi.
Pelilistalla kärjessä ovat uusin Mario, MELEE, Luigi's mansion ja Starfoxi.
Mariot ja luigin tiedän,mutta tuo tähtikettu askarruttaa,että onko se hankinnan arvoinen peli verrattuna vaikkapa Luigin kummitus jahtiin?

minusta eiole kannattaisi hankkia luigi.Vaikka se onkin minun mieli makuni mutta onhan starfoxissakin hyvät graffat ja kiva juoni mutta Mansion on minusta parempi

Siis yritin tuolla höpötyksellä sanoa että Mansion on MINUN mielestä parempi JA että sinun kannattaisi hankkia se mansion

En suosittele starfoxia... Se oli minullekin suuri pettymys... Myin jo pois..

Saat sitten kohta erittäin ristiriitaisia kommentteja pelistä, joten laajempi katsaus peliin ei sitten ole pahitteeksi.

Pelaaja lehti kuitenkin antoi kuitenkin 4/5, joten ei mistään tusiteoksesta ole kyse.

Jos peli kiinnostaa ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Hanki. Mutta varaudu pettymykseen.

Tässä vähän mansionista

Kuuluisan veljen varjossa eläminen ei ole niitä suotuisimpia kohtaloita, ja Luigi nostetaankin kansikuvanaamaksi vasta punanuttuisen Marion joutuessa kadoksiin. Tällä kertaa Mario on kiirehtinyt ennen vihreänsävyisissä asusteissa viihtyvää Luigia haamujen valtaamaan taloon. Vaikka pelimaailma poikkeaa totutusta ympäristöstä, pitää muutaman Nintendon tapaan sopivan tilanteen ja hahmon ilmaantuminen huolen, ettei Luigi karkaa liiaksi omille poluilleen. Pahin vastus pelastusretken mittaan tulee sekin lopulta odotetulta taholta. Juonessa on jo vähän enemmän potkua kuin Mario-veljesten vanhemmissa seikkailuissa.

Mistään kilpailusta ei Luigilla ole havaintoa, mutta uskoen päässeensä onnettaren suosioon matkaa hän lunastamaan odottamatonta palkintoaan. Totuus alkaa valjeta, kun voitto osoittautuu hylätyksi kartanoksi keskellä käymätöntä korpea. Tönöön majoittautuneet vieraat ovat nekin luvatta paikalla. Onnekseen Luigi törmää professori Gaddiin, joka kertoo kummitustalon alkuperästä. Putkimiehen kerrottua veljensä kadonneen kartanon syövereihin, hoksaa professori saavansa Luigista oivan apurin myös omiin tarpeisiinsa. Kuvataiteen ystänä kun hän haluaa haamut kaapattavan taulukehyksiin. Professorilla itsellään on laboratorio lähitienoilla, jonka varusteista ainakin huippuunsa viritetty imuri ja käytännöllinen taskulamppu kuuluvat olennaisina osina aavejahtiin.

Luigin surmanloukku

sai 8+ cubfinin arvostelussa.....että mieti vähäsen ja strafox sai 9
että aika samaa luokkaa

Kyllä minä ainakin suosittelen paljon enemmän starfoxia kuin mansionia,mutta kaikilla on omat mielipiteensä.

Tatti olet aivan oikeassa

StarFox on ihan hyvä, Luigi's Mansionista en pitänyt. Mutta etkö parempia pelejä keksi vai omistatko ne jo? Suosittelisin joukosta Mario Sunshinea.

No Melee on voittamaton moninpeliksi, mutta yksinpeli on melko laiha.

Lainaus:02.02.2003 flamer kirjoitti:
StarFox on ihan hyvä, Luigi's Mansionista en pitänyt. Mutta etkö parempia pelejä keksi vai omistatko ne jo? Suosittelisin joukosta Mario Sunshinea.

Nuo tuli ensimmäisenä mieleen, enkä omista vielä mitään. Räiskintää saan boxilla tarpeeksi, joten kyllä se seikkailu/tasoloikkaa pitää olla.

täs ois vähän SONIC ADVENTURE BATLE2

Dreamcastin julkaisun yhteydessä Segan sisäinen ryhmä Sonic Team ja sen johtaja Yuji Naka loivat tasohyppelypelin nimeltä Sonic Adventure, joka tarjoili suhteellisen normaalia loikkimista Segan omalla tavaramerkkihahmolla Sonicilla höystettynä. Pelin erityinen myyntivaltti oli sen päätähuimaava nopeus, joka sai kuitenkin osakseen myös melkoista kritiikkiä holtittomasti heittelevien kamerakulmien ansiosta. Myös itse päähahmon Sonicin lisäksi pelattavana olleet hahmot, Tails, Knuckles, Cat ja Amy, eivät yleisesti miellyttäneet kriitikkoja tai suurta yleisöä. Monet kuitenkin, allekirjoittanut mukaanlukien, pitivät kaikesta huolimatta silloisesta uutuudesta ja peli saavuttikin myös suhteellisen hyviä myyntilukuja. Tästä syystä Sega tekikin varsin nopeassa tahdissa markkinoille jatko-osan, joka julkaistiin edellisen version tavoin nykyään edesmenneelle Dreamcastille. Yhtiön lopetetettua konsolivalmistuksensa se päätti tehdä jotain, mikä vain muutama vuosi takaperin olisi ollut kerrassaan ennenkuulumatonta: Sonic Team nimittäin aikoi tuoda tavaramerkkinsä kilpailevalle konsolille.

Näin syntyi Sonic Adventure 2: Battle, joka on siis suora käännös vuonna 2000 ilmestyneestä Dreamcast -versiosta pienillä kosmeettisilla uudistuksilla höystettynä. Heti alkuun on kuitenkin mainittava, että DC -version omistajien ei missään nimessä kannata tämän Cube -edition suuntaan katsella. Kosmeettisesti hiotun grafiikan ja lievästi parannellun moninpelin lisäksi ainoa todellinen uudistus on kohuttua GameCube/GBA -linkkikaapelia hyväkseen käyttävä Chao Garden -moodi, jossa saa harrastaa oman söpön Chao -otuksen kasvattamista. Lisäksi GBA -peli Sonic Advancen omistajat voivat siirtää GC -pelissä kasvatetun otuksensa suoraan taskukonsolin ruudulle ja jatkaa kasvatusta pienellä näytöllä. Idea on hyvin mielenkiintoinen, mutta hyvin harva voi kokeilla sitä käytännössä. Itseltänikin GBA -koulutus jäi toistaiseksi kokematta Sonic Advancen ja itse linkkikaapelin puuttumisen takia, mutta muualta luetut ennakko-arviot ovat olleet lupaavia. Chao Garden on loppujen lopuksi kuitenkin vain hyvin pieni lisä normaalin pääpelin rinnalla, mutta mielenkiintoinen erikoisuus joka tapauksessa.



Ja sai 8 arvostelussa

Älä hyvä mies osta SFA:ta tahi LM:ää. Kumpikin kuraa. SMS menettelee, mutta tosi Cubisti ostaa Super Smash Brothers Meleen!

Sunshinessa ei ole sitä samaa tunnelmaa kuin Mario 64:ssa
pelasin sunshinea kaverilla ja haukottelin koko ajan, ei se iske. hommaa super monkey ball, siinä on mestarien peli.. ja tietenkin timesplitters 2
en ala puhumaan starfoxista mitään, puhun starfoxista vasta sitten kun armada ilmestyy.

Beldimus, sinä sen sanoit. Olin kohtuullisen innostunut Sunshinesta luettuani monia positiivisia kommentteja täältä. Peli ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia odotuksia. Se on hyvä tasohyppelipeli, taatusti, mutta se ei riitä. Kyseessä on Mario, kaikkien pelien äiti, joka näyttää pelaamisen tulevaisuuden suunnan. Näin asia ei kyllä ollut Sunshinen kohdalla. Satunnaisista innovaatioista huolimatta kyseessä ei ollut niin innovaatinen tuote kuin toivoin.

Tämä peli ei antanut sitä samaa "tunnetta" kuin kaikki aikaisemmat Mariot ensimmäisellä pelikerralla. Musiikki ei ollut yhtä tarttuvaa kuin aiemmin. Pääteema, joka oli ihan ok, toistui lähes jokaisessa kentässä. Olisin toivonut lisää vaihtelevuutta. Toisaalta, eihän vaihtelevuutta ollut muutenkaan. Tulin hulluksi koko rantateemasta. Hahmosuunnittelu, tarina ja taiteellisuus olivat lähes nollatasoa. Ehkä odotin liikaa, en tiedä. Hyvä kun jaksaisin vielä kerätä kaikki shinet.

Nyt muistelen haikeana Mario64:ää. Ensin kaiuttimista kuului "It's me, Mario", ja sen jälkeen Marion kolmiuloitteinen pää putkahti ruutuun. Hämmästyksekseni pystyin kääntelemään ja vääntelemään sitä joka suuntaan. Painettuani starttia pääsin File Select -ruutuun. Kaunis, ja yksinkertaisen nerokas huilumusiikki soi taustalla kun valitsin A-filen. A-filen, jossa komeilisi kuukauden kuluttua 120 tähteä. Tähteä, ei shineä. Mario-peli, ei eipäilystäkään.

Pelin lyhyen alkudemon aikana ehdin monta kertaa ihmetellä, tuleeko koko peli näyttämään tältä? Ja niinhän se oli! Totuttelin kontrolleihin jonkin aikaa juoksentelemalla linnan pihalla, kiipeämällä puihin ja taisin jopa huomata pystyväni uimaan.

Astuin sitten aikanaan linnaan, ja kuulin Bowserin Ganon-naurun. "WA HA HAA!" Tämän jälkeen legendaarinen linna-Theme alkoi soimaan. "Du du duddo du-du-du...". Nerokasta, tarttuva pääteema ja täydellisen lineaarisesti kulkeva sivuteema tahdikkaine soinnutuksineen. Teema oli niin hyvä, että se soi Donkey Kong Country 3:ssa remixinä Wrinklyn save-cavessa.

Aikani kokeiltuani eri ovia, yksi aukesi viimein, ja näin valtavan maalauksen. Siinä oli vihreä niitty, jonka keskellä näkyi legenraarinen pommi-ommi. "Mitäs nyt?", tuumin. Astelin lähemmäs maalausta, ja yhtäkkiä sen pinta alkoi väreillä. Päätin kokeilla hypätä sitä vasten, ja maalaus imaisi minut sisäänsä. Kuulin kuusi ensimmäistä säveltä originaalista Mario-teemasta lauluvokaaleiden muodossa. Tämän jälkeen ruutuun ilmestyi ensimmäinen tehtäväni, The Big Bob-Omb On The Summit, ja painoin starttia.

Ensimmäisessä kentässä kuulin ensimmäisen kerran pelin varsinaisen pääteemaan, joka oli oikein tarttuva. Siitä oli variaatioita myös muissa kentissä, jotka olivat niin hyvin tehtyjä, että ne tuntuivat kokonaan eri kappaleilta, esim. Tall, Tall Mountain ja slide-musiikki. Hämmästyin myös siitä vapaudesta, jonka tämä kenttä tarjosi, ja joka tulisi toimimaan inspiraationa monille tulevaisuuden peleille. Tästä alkoi yksi kaikkien aikojen parhaista pelikokemuksistani, jonka kaikkia eri asteita on lähes mahdotonta kuvailla. Muistan katselleeni pelkästään jokaisen kentän taustoja ties kuinka kauan. Kiipesin aina niin ylös kuin pääsin, jotta näkisin ne paremmin.

Peli oli aikanaan uskomattoman innovatiivinen, ja herättää niin paljon erilaisia muistoja: Ensimmäinen kerta kun näin varsinaisen 3-D maailman, vuorelle kiipeäminen vieriviä kiviä väistellen, kanuunalla ampuminen, lentäminen, liukumäet, Peachin kasvojen muuttuminen Bowserin kasvoiksi ja salaluukkuun putoaminen, Bowserin hännästä pyörittäminen, psykedeelinen karuselli ja hullu piano Big Boo's Hauntissa, kultainen jänis kellarissa, infernaalinen maalaus joka johtaa Lethal Lava Landiin, Shifting Sand Landin näkymätön väreilevä seinä, Hazy-Mazy Caven sisäänkäyntinä toimiva öljyinen lammikko, veden laskeminen kellarista hyppimällä pilareiden päälle, Eelin hännän jahtaaminen Jolly Roger Bayssä uponneen laivan lähellä ja kauniin musiikin soidessa, kahdeksan punaista kolikkoa, katsekontaktin tekeminen "silmän" kanssa, sen ympäri pyöriminen, ja sinisen kolikon saaminen, juoksukisat Koopa the Quickin kanssa, syntymäpäiväkakku , teleporttaukset, peili josta näkee heijaustuksen Snowman's Landin maalaukseen, Bowserin ikuisesti jatkuvat portaat, dinosaurus Hazy-Mazy Cavessa, valoon katsominen ja lentolakki-tasolle pääsy......voisin jatkaa listaa vielä pari tuntia.

Periaatteessa kaikki oli mieleenpainuvaa: Loistava musiikki, vaihtelevat kentät, taiteellisuus, pelattavuus, uuttaluovuus...loistava peli, ei voi muuta sanoa. Vallankumouksellisia pelejä on yhä vaikeampaa luoda nykyisin, koska erot edellisiin tuotoksiin pienenevät koko ajan. Ehkä seuraava Mario voisi vielä kerran tuoda sen uutuuden tunteen...

Anteeksi, taisin vähän innostua muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.

Älä suotta pyytele anteeksi. Tekstisi oli mieluisaa luettavaa

No minä en ole koskaan saanut nauttia Mario kuusneljästä ja Boxin laihan puoleisen tasoloikka tarjonnan vuoksi, sormeni oikein itkevät saadaa kunnon tasoloikkaa pikkuvioista piittaamatta.

No siinä tapauksessa kannattaa tosiaan ostaa se Super Mario Sunshine. Mutta toukokuussa tulee Zelda, ja siinä on myös tasoloikkaelementtejä, että jos jaksat odottaa, niin...

Silfreon8 Teksti oli tosiaan hyvää luettavaa

Silfreon8, pöllitkös ******* minun ajatukseni Mario 64:n suhteen?! Suetana...

Tosiaan, se oli niin ihmeellistä silloin, "Miten tämä voi olla mahdollista?!". Siihen aikaan se oli tajuntaa järisyttävä ilmestys: täysin kolmiulotteinen, oikeasti onnistunut ja pelattava 3D-peli. Se oli jotain ihan muuta, ja se palkinto sen jälkeen kun sai kaikki 120 tähteä... Upeaa. Ja sitten kun tuli Zelda, ay carumba!

Sunshine on myös aika hyvä, mutta se ei ole sama... enkä ole vieläkään kerännyt kaikkia Shineja. Inhoan niitä sinisiä kolikkoja...


vekkuli: älä hanki Starfoxia, aivan hirveä. Mutta Luigi's Mansion on hyvä valinta jos saat halvalla. Melee on ehdoton. Ja mikset samantien tekisi itsellesi ISON karhunpalveluksen, ja hankkisit import-Cuben? Olisit aina askeleen edellä muita.

Minua SMS miellytti erityisesti. Pelattavuus huippuluokkaa, joten I'm there. Mutta makunsa kullakin.

Kiitoksia vinkeistä *kumartaa*.
Pöydälläni komeilee juuri kaupasta noudettu, avaamaton (musta)Cupe laatikko,Super Mario Sunshine ja MELEE.
Tänä yönä tuskin nukuttaa ja aamulla sormia pakottaa :)

Veikkaan, että seuraava ostoksesi on toinen ohjain...

Veikkaan, että seuraavaksi hankit kavereita. Ja vaikka Bombermanin.